Arktisen upea leffamies

päätoimittajalta
viikon kysymys
gallup
Miia Korhonen
n 11.2.2015
Erittäin hieno
ja odotettu
uutinen
Yksi Metsä Fibren Äänekosken suurhankkeen tärkeä palikka loksahti paikoilleen maanantaina. Äänekosken biotuotetehdashanke on taas askeleen lähempänä toteutumista kun hallitus esittää lisäbudjetissaan, että Äänekosken liikenneyhteyksien parantamiseen kohdennetaan 138 miljoona euroa, josta 13 miljoonaa euroa olisi käytettävissä tänä vuonna.
Nyt ei olla enää lupausten varassa.
Tierahan varmistumisesta riemuittiin niin Äänekoskella kuin
koko Keski-Suomessakin. Äänekosken vs. kaupunginjohtaja Matti Tuononen totesi Keskisuomalaiselle, että ilmeisesti valtiollakin
on nyt vakaa usko, että myönteinen investointipäätös tulee. Metsä Fibren investointipäätöstä odotetaan maaliskuussa. Välttämättömänä pidetystä Äänekoski-Jyväskylä -radan sähköistämisestä ei
valtioneuvoston tiedotteessa puhuta mitään, mutta eiköhän siihenkin rahaa löydy.
Myönteinen investointipäätös olisi erittäin tärkeä piristysruiske ennätyksellisen alhaalla olevien investointiodotusten keskellä.
Tuorein pk-yritysbarometri kertoo suhdanneodotusten koko maassa heikentyneen entisestään. Keski-Suomessa on kuitenkin varovaisesti myönteisemmät työllistämisodotukset maan keskiarvoon
verrattuna.
Huolestuttava tieto on, että neljännes Keski-Suomen yritysbarometriin vastaajista ilmoittaa joutuneensa maksuvaikeuksiin viimeisen kolmen kuukauden aikana. Hyvänä signaalina voi pitää sitä, että Keski-Suomessa käyttöpääoman tarvetta suuremmaksi rahoitustarpeeksi on noussut yrityksen kehittämishankkeet. Tulevaisuuden uskon säilymisestä viestii se, että 42 % pk-yrityksistä haluaa edelleen kasvaa vaikka juuri nyt onkin jarrut päällä.
Tapani Markkanen
Miten vietät
talvilomasi?
Peltipoliisin kanssa voi joutua tekemään tuttavuutta muun muassa Jyväskylän Rantaväylällä.
Missä on eniten
tienaava peltipoliisi?
Tatu Kuukkanen
Poliisi valvoo tienkäyttäjiä ja käräyttää hurjastelijoita kameroiden
avulla. Poliisin tilastoista selviää,
että automaattivalvonnan suoritteet ovat lisääntyneet voimakkaasti Jyväskylässä. Vuonna 2014 kamera välähti 13 092 kertaa, kun kahden aiemman vuoden lukemat olivat hieman alle viittätuhatta. Vanhempi konstaapeli Jarkko Lahtinen
Sisä-Suomen poliisista, mistä näin
voimakas muutos Jyväskylän lukemiin?
–Keski-Suomessa ysitiellä välillä
Jämsä-Jyväskylä on käytössä kolme kameraa. Kameroiden määrään
ei ole tullut muutoksia, vaan tulosta selittävät muut seikat. Valvontaa tehostettiin ja se on jatkuvam-
paa. Käytännössä valvontasysteemiä muutettiin ja rajoja puuttua ylinopeuksiin yhdenmukaistettiin valtakunnallisesti, ja monilta osin laskettiin.
Missä Jyväskylässä on tuottoisin
kamera?
–Korpilahdella varmasti. Korpilahden risteys on itse asiassa Suomen pahimpia risteyksiä.
Hillitseekö automaattinen liikenteenvalvonta ylipäänsä ylinopeuksia tehokkaasti?
–Automaattinen liikennevalvonta on kohdistettu nopeusvalvontaan, tiettyihin paikkoihin, jotka on osoitettu vaarallisiksi. Suurin osa tienkäyttäjistä noudattaa
nopeusrajoitusta paremmin sillä
kohdalla, missä on automaattista
kameravalvontaa. Tämä on tutkimuksissa selvitetty.
viikon vieras
Arktisen upea leffamies
Janika Höysniemi
■■Talvilomani on viikolla yhdeksän, ja aion silloin matkustaa kotiini Ruovedelle. Opiskelen Jyväskylässä, joten kotona ei tule käytyä kovin usein,
koska matkat maksavat aika
paljon. Kotona aion ihan vain
rentoutua ja viettää aikaa perheeni kanssa ja mahdollisesti
käymme jollain pienellä reissulla.
Aki Laukkanen
■■Pidin jo lomani viikolla viisi koulujuttujen takia. Vietin lomani siis tehden rästiin
jääneitä koulutehtäviä, työssäoppimispaikkaa metsästäen, koulun kahviossa työskennellen ja Netflixin antia nauttiessa.
Tatu Kuukkanen
Vielä lisäksi
Tatu Kuukkanen
Pohjoismaisen elokuvan festivaali, Arktisen Upeeta, järjestetään nyt viidennentoista kerran Jyväskylässä 10.–15.2. Ilokivessä tapahtuvan festivaalin ohjelmistossa
on elokuvia 40-luvulta nykypäivään, miltei jokaiselta vuosikymmeneltä, kaikista pohjoismaista.
Festivaalin puuhamies, ohjelmistokoordinaattori Tero Uuttana, kehuu tämän vuoden ohjelmistoa monipuoliseksi ja intoilee pohjoismaisen elokuvan kovasta tasosta. Uuttana on pitkän linjan elokuvaharrastaja ja monipuolinen
kulttuurivaikuttaja. Takana on toimintaa Kampus Kinossa ja KeskiSuomen elokuvakeskuksessa.
– Olen aina harrastanut elokuvia, mutta viime aikoina vielä aktiivisemmin. Sodankylän elokuvajuhlat vuonna 2012 tekivät suuren
vaikutuksen. Sen jälkeen olen käynyt myös Berliinin ja Stromssan
elokuvajuhlilla.
Arktisen Upeeta on laajentunut
kolmepäiväisestä kuusipäiväiseksi
festivaaliksi. Mukana on nyt enemmän täyspitkiä elokuvia ja lisäksi
täydentävää ohjelmaa: brunssia,
leffavisaa ja festivaalivieraita.
–Päätettiin pitää elokuvakilpailuista taukoa tänä vuonna tuottaja
Heidi Anttosen kanssa, koska ne
vaativat paljon töitä tiimiltä, mutta
eivät tuoneet paljoa katsojia, Uuttana kertoo.
Erityisesti leffamiehen mieltä
lämmittää neljällä Jussilla palkitun
J-P Valkeapään saaminen Jyväskylään. Lisäksi Uuttana suosittelee Jimi Tenorin ja Jori Hulkkosen Nun-
Raskaiden filmikelojen kantaminen on kasvattanut Tero Uuttanan hauislihaksia ja vaatinut hien valutusta, mutta tätä mies ei pistä pahakseen, koska kokee elokuvakulttuurin edistämisen tärkeäksi.
tius -elokuvan tarkistamista.
– Uskon, että ihmiset osaavat
arvostaa hyviä elokuvia. Pitää olla
jotain tuttua ja jotain yllätyksellistä. Ei voi olla vain harvinaisuuksia.
Olisihan se kiva näyttää kolmen
tunnin klassikkoja, joista kukaan
ei ole kuullut, mutta pitää myös
miettiä, tuleeko yleisöä paikalle.
Uusien elokuvien lisäksi Jy-
väskylän elokuvajuhlilla esitetään
myös klassikkoja filmikopiolta.
Raskaiden filmikelojen kantaminen on kasvattanut Uuttanan hauislihaksia.
– Elokuvafestarin tehtävä on pitää elokuvakulttuuria yllä näyttämällä myös klassikkoja.
Mitä festivaalin teko on opettanut ja mistä leffanörtti vielä innos-
Mitä muuta harrastat kuin elokuvia?
■■Tapahtumajärjestämistä, DJjuttuja, videopelaamista, musiikkia kuunnellen ja keikoilla käyden, lautapelailua ja liian vähän
liikuntaa.
Miten rentoudut?
■■Paljon on tullut nelospleikalla pelattua viimeisen vuoden aikana. Myös kävelyllä käynti on
mukavaa, vaikka välillä niittipyssy ja julisteet hidastavat matkaa.
Parasta Jyväskylässä?
■■Kompakti keskusta-alue ja aktiivinen kulttuurielämä.
Oletko koskaan nukahtanut
elokuvissa?
■■Elokuvissa en ikinä, kotona
ehkä kerran tai pari.
Ikimuistoisen leffakokemus hyvässä tai pahassa?
■■Blues Brothers -karaokeversiona Sodankylän filmifestivaaleilla viime kesänä. Leffana ehkä 3/5, mutta se oli elokuvaelämyksenä ehdottomasti 5/5. Pieni
humalatila saattoi auttaa asiaa.
Paras elokuva ikinä?
■■Riippuu päivästä. Joskus se
on Kitanon Hana-Bi, joskus Blade Runner tai Tarrin Werckmeister Harmonies (Vastarinnan melankolia)
tuu?
–Islantilaiset vastaavat sähköpostiin tosi hitaasti, Uuttana vastaa
nauraen. Jos vakavasti puhutaan,
niin pitää osata varautua muutoksiin, olla kärsivällinen ja tehdä
kompromisseja.
–Mitä enemmän leffoja näkee,
niin vaatii aina enemmän, että oikeasti vaikuttuu.
Johanna
Liljegren
■■ En aio tehdä lomalla mitään ihmeempää, vaan rentoutua ja kerätä akkuja täyteen ennen työssäoppimisjaksoa. Todennäköisesti hautaudun kotiin kissojen ja Netflixin pariin ja vietän aikaa ystävieni kanssa.
Sami Honkasalo
■■ Mitään kauhean suuria
suunnitelmia ei ole, ajattelin
pitää pientä taukoa koulujutuista ja levätä. Jos kelit sallii käväisen kotona Etelä-Suomessa ja ehkä miittaan paria
kaveria, ei sen ihmeempää.