Linkki Töytärin kylän historiakirjoitukseen
Brandstaka-Stöder ja Töytärin hovi - Vehkalahden Töytärin kylän historiaa 1500-luvulta lähtien Olavi Rantala Sisältö Taustaksi 1 Vehkalahden Töytäri 2 Pieni kylä - monta nimeä 2 Maataloutta, kalastusta, kauppaa ja merenkulkua 4 Brandstaka-Stöder – Töytäri n:o 1 13 Töytärin hovin ja Brandstakojen talojen sijainti 13 Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synnyn mysteerejä 14 Brandstaka-Stöder-sukua Töytärillä 1500-luvulta 1700-luvulle 17 Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen historiaa 1900-luvulle 24 Hovi – Töytäri n:o 2 37 Aateliskartano 37 Upseereita, virkamiehiä ja kauppiaita 39 Uusi aika 43 Kyläkuvan myöhempiä muutoksia 44 Lähdekirjallisuutta 46 1 Taustaksi Töytärin Brandstaka-suvun esipolvieni selvittely alkoi 1980-luvulla saatuani innoituksen asiaan vuosikymmenen alussa julkaistusta Vehkalahden pitäjänhistoriasta. Vuosien mittaan oli mielessä myös laajempi Töytärin kylän historian tutkiskelu. Sain kuitenkin seuraavat sivut kirjoiteltua pääosin vasta syksyllä 2014. 1500-luvulta alkaen Vehkalahdelta on olemassa paljon historiatietoa, keskeisimpinä pitäjänhistoriat. Vehkalahden pitäjänhistorian ensimmäisen osan kirjoitti Ragnar Rosén ja se julkaistiin vuonna 1936, jolloin kunta täytti 600 vuotta. Pitäjänhistorian toinen osa julkaistiin vuonna 1981 ja sen jatkoksi Vehkaleipää-julkaisu vuonna 1985. Nämä Martti Korhosen teokset ovat keskeisesti seuraavan kuvauksen taustalla. Eila Lindströmin Brandstaka-Stödereiden sukutietoaineisto on ollut lähteenä etenkin Töytärin Hannula-suvun osalta. Töytärin Ruotin ja Hiitolan sukutietoja olen saanut mm. Ruotin ja Brandstakan sukuja tutkineelta Keijo Ruotilta. 1.6.2015 Olavi Rantala 2 Vehkalahden Töytäri Pieni kylä – monta nimeä Töytärin kylä Vehkalahdella - nykyisessä Haminan kaupungissa - on alueeltaan pieni, mutta historialtaan monipuolinen. Kylä on muotoutunut keskiajalta lähtien kahden maakirjatilan ympärille isompien Husulan, Myllykylän ja Kolsilan kylien väliin. Töytäri n:o 1 on ollut Brandstaka-Stödereiden knaappitila ja Töytäri n:o 2 - Töytärin hovi - aikanaan aatelisten omistama kartano. Kylälle sadan viime vuoden aikana viralliseksi vakiintunut nimi Töytäri on aikojen saatossa muotoutunut suomalaisväännös ruotsinkielisissä asiakirjoissa käytetystä knaappitilan nimestä Stöder. Vuosisatojen mittaan kylällä on ollut muitakin nimiä. 1500-luvulla hovi oli Hornien ja muiden aatelisten omistama kartano, jota viljelivät vuokralaisina lampuodit. Niinpä kylää kutsuttiin tuolloin Lampuodinmäeksi eli ajan ruotsinkielisissä asiakirjoissa nimellä Landbobacka. Vehkalahti ja Töytärin kylä 1600-luvulta 1800-luvulle maakirjoissa, kirkonkirjoissa, henkikirjoissa ja muissa asiakirjoissa kylän nimenä oli Stensböle. Tänä aikana paikalliset ovat kuitenkin käyttäneet kylästään nimeä Töytäri. Ehkäpä tästä syystä Töytärin hovia on joissain 1800-luvun asiakirjoissa ja kartoissa kutsuttu nimellä Stöders eli nimellä, jota oli aikaisemmin käytetty 3 Töytärin knaappitilasta. Yleensä Töytärin hovin talonnimenä on vanhoissa ruotsinkielisissä asiakirjoissa yksinkertaisesti vain Gård eli Kartano. Asiakirjoista tunnettu Töytärin hovin ja knaappitilan historia alkaa lähinnä 1500-luvulta. Parissa tutkimuksessa on tosin erään keskiaikaisen lähteen perusteella kerrottu, että ensimmäinen maininta kylästä olisi jo vuodelta 1444. On näet esitetty, että tuolloin eräs Kirstin Amundintytär olisi myynyt kartanon Kaarle Knuutinpoika Bondelle ja että Kirstin Amundintytär olisi ehkä saanut hovin joltain Sten-etunimiseltä ja tästä lahjoittajan etunimestä olisi peräisin kylän nimi Stensböle. Tällainen johtopäätös vaikuttaa kuitenkin epävarmalta1. Joka tapauksessa asiakirjatietojen puuttumisestakin huolimatta on ilmeistä, että kyläpaikan menneisyys Vehkajoen kosken kalastuspaikkana ja ylimenokohtana ulottuu keskiajalle ja kauemmaskin taaksepäin aina aikoihin, jolloin merenranta oli maan kohoamisen takia alkanut vetäytyä Töytärinkoskelta kohti Kirkkojärven paikalla aikanaan ollutta merenlahtea. Vehkalahden historian tutkimuksissa on arvioitu, että Töytärin tilat ovat alkuaan syntyneet Salmenkylän sekä Husulan ja Husupyölin kylien ulkoasutuksena. Vehkalahden keskuspaikka ja knaappien esi-isien keskeisin asuinseutu oli keskiajalla Vehkajoen alajuoksun Kirkkojärven ja merenlahden väliin sijoittuva Salmenkylä. Savilahden pohjukassa oli Pirkkulan kauppasatama ja Salmenkylä oli Vehkalahden markkinapaikka keskiajalta aina 1600-luvun alkuun. Kun Salmenkylä alkoi jo keskiajalla tulla ahtaaksi maatalouden harjoittamiselle, uusia viljelyalueita haettiin muualta ja luonnollinen laajenemissuunta oli Kirkkojärven pohjoispuolisilla Vehkajoen rannoilla. Töytärin vanhaa yhdyssidettä Salmenkylään osoittaa se, että kylät kuuluivat Husulan ja Husupyölin kanssa samaan jakokuntaan aina siitä lähtien, kun Olavinlinnan rakennuttaja Erik Akselinpoika Tott vahvisti jakokunnan rajat jo vuonna 14582. Nykyisinkin Salmenkylän kalastuskunnan vesialue Vehkajoella ulottuu Töytärinkoskelle. Lisäksi Töytärin, Husulan ja Husupyölin kylillä on yhä yhteismaita Kirkkojärven pohjoisrannalla. 1 Vuoteen 1444 on viitannut Enqvist (2006, s. 12). Siellä ja tuoreessa väitöskirjassa Pöllänen (2014, s. 417) viitataan lähteeseen FMU 2573, jossa on teksti ”Jtem eth Kirstin Amwndotter breff ath hon salde k. K[arl] Raselax oc Stenböle ligende j Viborg sogen for xliiij marc. Datum Viborg post invencionem s:te crucis anno etc. xlquarto”. Selitystekstinä on ”Kirstin Amundsdotter säljer i Viborg efter 3 maj 1444 åt kung Karl Knutsson Rasalax i Viborgs och Stenböle i Veckelax socken. Ur en i svenska riksarkivet befintlig, i slutet av 1400-talet skriven förteckning över konung Karl Knutssons och drottning Katarinas jordabrev.” Alkuperäistekstissä ei kuitenkaan mainita Vehkalahtea, vaan ainoastaan Viipuri. 2 Korhonen (1981, s. 519). 4 Töytärin knaappitilan ja hovin sijainti vuoden 1830 kartalla kuvattuna3 Maataloutta, kalastusta, kauppaa ja merenkulkua Töytäriläisillä on ajan kuluessa ollut monenlaista elinkeinotoimintaa. Hovin ja knaappitilan peruselinkeinona on ollut maatalous. Lisäksi Töytärinkoski on ollut kalastuspaikka ja kalastus on ollut aikanaan merkittävä sivuelinkeino. Knaappitilan isännät olivat myös kauppamiehiä, jotka purjehtivat kauppamatkoillaan Viron puolelle ja muuallekin Itämeren alueella. Maatalouden mittaluokasta kylän varhaisvaiheessa saadaan kuva verotustiedoista. Ruotsin sotatoimet alkoivat 1500-luvulla niellä enenevästi kruunun varoja ja vaatia verotuksen kiristämistä. Kuningas Juhana III:n aikana kannettiin vuonna 1571 ylimääräinen ns. hopeavero, jonka tuotolla Ruotsi lunasti takaisin Tanskalle sodassa menetetyn Älvsborgin 3 Kartta 1830-luvulta julkaisussa Vehkaleipää (1985, s. 46). 5 linnan. Tätä veronkantoa varten kirkkoherran ja nimismiehen piti kullakin paikkakunnalla tehdä luettelo tilojen käteisrahasta, metalliesineistä sekä hevosista ja karjasta sekä arvioida ne rahassa. Näin lasketusta irtaimen omaisuuden arvosta maksettiin veroa kymmenen prosenttia. Töytärillä eli silloisessa Lampuodinmäen kylässä verotettiin Martti Martinpoika Stöderin tilaa ja Henrik Klaunpoika Hornin kartanoa, joka oli vuokrattu lampuoti Tuomas Juhonpoika Suomalaisen viljeltäväksi. Uudenmaan hopeaveroluettelon kuvauksessa on mm. Vehkalahden kohdalla eritelty kunkin tilan veropohjaksi laskettu irtain omaisuus sekä pitäjän tilojen yhteenlaskettu ja keskimääräinen omaisuus4. Hopeaveroa varten laskettu omaisuus Töytärillä vuonna 1571 Martti Martinpoika Stöder Henrik Hornin hovin lampuoti Tuomas Juhonpoika Suomalainen Vehkalahden tilat keskimäärin Kuparia, naulaa Hevosia Lehmiä ja vasikoita yli 4-vuotisia 4-vuotisia 3-vuotisia 2-vuotisia 1-vuotisia Lampaita Sikoja 4 1 4 1 2,86 0,96 4 8 1 2 2,86 1 3 1 4 Koko irtain omaisuus, markkaa 74 114 3 0,38 0,59 0,16 2,54 0,34 47,29 Martti Martinpoika Stöderin hopeaveron pohjaksi laskettu irtain omaisuus oli vähäisemmän lehmämäärän takia pienempi kuin hovin lampuodin. Elintasovertailussa on toki otettava huomioon, että lampuoti Tuomas Juhonpoika Suomalainen on ajan käytännön mukaan joutunut maksamaan ehkäpä puolet tilan tuotosta vuokrana hovin omistajalle. Kummassakin talossa oli varoja enemmän kuin Vehkalahden tiloilla keskimäärin. Muihin 4 Soikkeli (1912). 6 Vehkalahden knaappeihin verrattuna Martti Martinpoika Stöder oli varallisuudeltaan keskitasoa. Pitäjän ylimystöön ja jopa kirkkoherraan verrattuina Töytärin isännät olivat melko vähävaraisia, mutta toisaalta kohtalaisen toimeentulevia verrattuina suureen osaan tuon ajan Vehkalahden taloista. Vuoden 1626 maantarkastuksen pöytäkirjan mukaan Töytärin knaappitilalla oli kylvöalaa yhteensä 10 tynnyrinalaa eli noin 5 hehtaaria ja niityiltä saatiin heiniä 20 parmasta eli noin 8000 kiloa vuodessa5. Osa Töytärin knaappitilasta sijaitsi Sivatin kylässä. Tuohon aikaan Töytärin knaappitilan toinen osakas oli Mikko Eerikinpoika Stöder ja toinen osakas oli Eerik Eerikinpoika Keppi, joka kuului äitinsä puolelta Stöder-sukuun. Mikko Eerikinpoika Stöderin tilaosuudella oli kylvöalaa noin 2,5 hehtaaria. Tila oli kooltaan Vehkalahden knaappitilojen keskitasoa, sillä peltoala oli viidesosa pitäjän isoimman knaappi-isännän viljelyksistä, mutta viisinkertainen köyhimmän knaapin peltoon verrattuna. Töytärin knaappien peltoala oli jonkin verran suurempi kuin Vehkalahden tavallisten talonpoikien keskimääräinen peltoala6. Maanviljelyyn käytetty peltopinta-ala oli 1500- ja 1600-luvuilla ja kauan sen jälkeenkin pieni verrattuna Töytärin kylän nykyisiin peltoaloihin. Tämän havaitsee edellä esitetystä vuoden 1830 kartasta, jonka mukaan viljelykseen käytetyt maa-alueet olivat pienenpuoleisia palstoja ja suuri osa maasta oli niittyä. Huomiota herättää erityisesti kartan alalaidassa kuvattujen Töytärin hovin peltojen vähäisyys verrattuna kylän muuhun peltoalaan. Tämä lienee johtunut siitä, että hovin pellot olivat 1800-luvun alkupuolella huonossa hoidossa ja aiemmin raivattuja peltoja oli jäänyt kesannolle, jolloin ne on kartassa kuvattu niittyinä. Hovin peltoalan tuolloisen vähenemisen osoittaa vuoden 1830 kartan ja ohessa esitetyn vuoden 1843 pitäjänkartan vertailu oheiseen vuoden 1775 verollepanokarttaan. Töytärin kylän niittyalueet laajenivat vähitellen jokivartta pitkin kohti Kirkkojärveä maan kohoamisen ja Kirkkojärven vesialueen kutistumisen myötä. Niittyalan kasvaessa ja maanviljelyn tehostuessa viljelykseen voitiin ottaa lisää peltoa. Peltoala kasvoi tuntuvasti jo 1800-luvun mittaan, minkä havaitsee vertaamalla edellä esitettyä vuoden 1830 karttaa jäljempänä esitettävään vuoden 1885 karttaan. Lisäksi Kirkkojärven suunnan jokivarren luonnonniitty - mari - tarjosi Töytärin isännille heinämaita ja edellytyksiä karjatalouteen. 5 6 Korhonen (1981, s. 187). Korhonen (1981, s. 69). 7 Töytäri vuoden 1775 verollepanokartalla7 Töytäri vuoden 1843 pitäjänkartalla8 7 8 Rajattu vuoden 1775 verollepanokartasta. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. Rajattu vuoden 1843 pitäjänkartasta. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. 8 Haminanlahden, Savilahden ja Kirkkojärven vesialueen muodostaman pitkälle sisämaahan ulottuneen merenlahden tarjoamien suojaisten rantautumispaikkojen ansiosta Vehkalahti oli keskiajalla Suomenlahden pohjoisrannikon keskeisiä satama- ja kauppapaikkoja. Ensimmäinen löydetty Vehkalahtea koskeva asiakirja on vuodelta 1336, jolloin Viipurin linnan päällikkö Pietari Joninpoika Bååt antoi Tallinnan porvareille eli saksalaisille kauppiaille oikeuden käydä Suomen puolella kauppaa Viipurissa, Vehkalahdella ja Virolahdella. Tämän asiakirjan perusteella Vehkalahden ja Virolahden syntymäajankohtana pidetään vuotta 1336. Vehkalahti on ollut myös Suomenlahden rannikon merkittävää laivanrakennusaluetta. Kauppapurjehdusta harjoittivat Vehkalahdella 1500- ja 1600-luvuilla etenkin knaapit. Knaappien johtoryhmä oli tavallista talonpoikaisväestöä vauraampaa ja siten knaappitiloilla oli taloudelliset edellytykset alusten hankintaan ja niillä tapahtuvaan rahtiliikenteeseen. Sidonnaisuus kruunuun lisäsi knaappien mahdollisuuksia laivanomistajina ja rahtaajina. Vuonna 1544 kruunu määräsi Suomenlahdelta liikenevät talonpoikien laivat kuljettamaan kalkkikiveä Virosta Viipuriin linnoitustöitä varten. Sota-aikoina oli kuljetettava sotaväkeä ja sotatarvikkeita ja vuosien 1570-1595 sota lienee tarjonnut knaapeillekin rikastumiskeinoja. Suomenlahdella harjoitetun kauppapurjehduksen ja kruunun maksamien rahtien taloudellinen merkitys knaapeille kasvoi entisestään 1600-luvulla sen jälkeen kun Ruotsi oli valloittanut Suomenlahden etelärannikon ja Viron-kauppa oli muuttunut kotimaankaupaksi. Kruunu halusi rahantarpeessaan keskittää kaupankäynnin kaupunkeihin, jotta kauppaa voitiin valvoa ja verottaa tullimaksuilla. Tämä tavoite vaikutti Vehkalahden Uudenkaupungin - myöhemmän Haminan kaupungin - perustamiseen vuonna 1653. Knaapit eivät rälssimiehinä joutuneet tullimaksuja maksamaan ja saivat tämän edun turvin 1600-luvun mittaan merkittävän aseman kauppapurjehduksen harjoittajina ja tavallisten talonpoikien tuotteiden välittäjinä. Tilanne kääntyi Vehkalahden Uudenkaupungin kauppaporvareiden eduksi vuonna 1678, jolloin kruunu peruutti knaappien etuudet. Knaapit ryhtyivät kuitenkin taisteluun etuuksiensa säilyttämiseksi ja vuonna 1694 tehdyn kuninkaallisen ratkaisun mukaan verovapaudet palautettiin. Päätös vakiinnutti Vehkalahden rälssin vanhat taloudelliset etuoikeudet9. Vähitellen Vehkalahden knaappien harjoittama kauppapurjehdus kuitenkin siirtyi kaupungin porvareiden hallintaan. 9 Korhonen (1981, s. 193). 9 Viron-kauppaan osallistuivat monet knaapit, mutta erityisen aktiivisia olivat Töytärin ja Husupyölin knaapit10. Kauppamiehenä kunnostautui etenkin Heikki Mikonpoika Stöder, joka oli rälssimies ja tilallinen Töytärillä vuosina 1630-1661. Heikki järjesti lukemattomia rahti- ja kauppamatkoja ympäri Itämeren alueen. Hän vaurastui kaupallaan niin, että kun hän kuoli vuonna 1661, hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 768 kuparitaalaria, mikä oli huomattavan suuri omaisuus tuon ajan Vehkalahdella. Töytäriläisiä knaappipurjehtijoita oli Heikin veli Matti Mikonpoika Stöder, joka tunnettiin laivurina. Töytärin Stödereiden kartano oli edullisella paikalla Töytärinkosken rannalla. Korkean veden aikana ja talvisin jäitse voitiin kuljettaa tavaroita Vehkajokea pitkin Myllykylästä, Vehkjärveltä, Kannusjärveltä, Paijärveltä ja Turkialta. Tarvikkeet varastoitiin Töytärin ranta-aittoihin. Kevään tulleen tavarat siirrettiin meren rannalle Savilahteen, missä ne kuormattiin avomeripursiin. Entisaikoina joet ja muut vesistöt olivat keskeisiä kulku- ja kuljetusväyliä. Vehkajoen tavarankuljetus väheni vuosisatojen myötä, mutta joessa uitettiin puuta vielä 1900-luvun alkupuolella Vehkjärven ja Haminan sahoille. Vehkjärven sahalle ei tosin enää voitu uittaa puuta sen jälkeen, kun järven pintaa laskettiin vuonna 1911. Vehkajoen tavarankuljetusta syrjäytti viimeistään Haminan ja Lappeenrannan välisen tien parannustöiden valmistuminen vuoteen 1725 mennessä. Viipuri oli menetetty Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Sen jälkeen Haminalle annettiin vuonna 1723 ulkomaankauppaan oikeuttavat tapulikaupunkioikeudet. Samalla tuli myös välttämättömäksi parantaa Ruotsin puolella rajaa kulkevaa tieyhteyttä Lappeenrannasta Haminaan. Tuohon aikaan Haminan kautta vietiin merkittävät määrät tervaa ja sahatavaraa ulkomaille. Hamina nousi sotien välillä 1721-1741 Ruotsin johtavaksi sahatavaran vientisatamaksi ja Haminan kautta kulki vientiä enemmän kuin muiden Suomen satamien kautta yhteensä. Silloinen maaherra Frisenheim raportoi, että Lappeenrannasta kulki Haminaan vuosittain peräti 20000 – 25000 tavarakuormaa11. Samanlainen liikenne lienee kulkenut Lappeenrannankin suuntaan, joten melkoinen liikennevirta kulki siis Töytärin kautta. Haminan ulkomaankauppa kasvoi niin suureksi, että kaavailtiin jopa kanavaa Saimaalta Luumäen Kivijärvelle ja vieläpä sieltä Haminaan12. 10 Korhonen (1981) ja Korjus (1990). Nordenstreng - Halila (1969). 12 Samantapainen ajatus Saimaan kanavan paikasta nousi esiin 1950-luvulla, kun Viipuri oli taas menetetty ja kaakkoisraja siirtynyt suunnilleen samalle paikalle kuin Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. 11 10 1700-luvulta alkaen Haminalla oli laivaliikenneyhteydet laajalti Euroopan satamiin. Aiemmin 1500- ja 1600-luvuilla Vehkalahdelta purjehdittiin lähinnä Viroon, jonne oli lyhin matka. Viron satamista merkittävin oli Tallinna, joka oli jo hansa-ajalla tärkeä satama. Myös Narva oli vanhimpina aikoina vehkalahtelaisten talonpoikaispurjehtijoiden Viron-satamia. Suomen puolelta harjoitetun talonpoikaispurjehduksen määräsatamia oli kuitenkin pitkin Viron pohjoisrannikkoa. 1600-luvulla nämä purjehdusmatkat olivat itse asiassa kotimaankauppaa, koska Suomenlahden rannikot kuuluivat kokonaisuudessaan silloiseen Suur-Ruotsiin. Tuon ajanjakson jälkeen Vehkalahden maakylien knaappien kauppapurjehdus vähitellen lakkasi, kun kauppa keskittyi Haminan porvareille. Sen sijaan Vehkalahden saarista, etenkin Kuorsalosta ja Tammiosta, tehtiin kauppamatkoja Viroon vielä satakunta vuotta sitten. Suomenlahden rannikon talonpoikien Virossa käymää kauppaa kutsuttiin seprakaupaksi. Nimitys tulee vironkielen sanasta söpr, joka tarkoittaa ystävää. Vehkalahden talonpoikien ja saaristolaisten seprasatamat Virossa olivat Virumaan rantakylissä. Purjehdusreitti kulki Haapasaaren, Suursaaren ja Tytärsaarten kautta Viron rannikolle. Kuorsalosta ja Tammiosta purjehdittiin vielä 1900-luvun alussa Käsmuun, Vesuun ja Mahuun. Suur-Vehkalahteen aikanaan kuuluneesta Haapasaaresta purjehdittiin myös Kundaan ja Verkkiin13. Tallinna 1600-luvulla14 13 14 Korjus (1990, s. 41). Kuparipiirros A. Goeteeriksen matkakertomuksesta vuodelta 1616. Museovirasto. 11 Itäisen Suomen seprapurjehtijoiden määräsatamia Virossa15 Vientituotteet olivat sellaisia maataloustuotteita ja luonnontuotteita, joita riitti myytäviksi muualle. Tuontituotteet olivat puolestaan sellaisia välttämättömyyshyödykkeitä ja ylellisyystavaroita, joita ei kotimaasta saatu. Viroon vietiin muun muassa kalaa, karjataloustuotteita, puuta ja tervaa. Haminasta vietiin vielä 1800-luvun alussa ketun, saukon ja ilveksen nahkojakin16. Virosta tuotiin muun muassa viljaa, suolaa, tupakkaa ja kangastavaraa. Talonpoikaispurjehduksen aluksina lienee käytetty kuutteja, jahteja ja suurhaapioita. Alukset olivat yleensä kooltaan 10-15-metrisiä. Maalaisalusten lastimäärät vaihtelivat lästin eli kymmenkunnan tynnyrin suolasilakkamääristä suuriin kruunun kuljetuksiin17. Halkolasteja kuljetettiin saariston suojassa myös yksinkertaisilla ja halvoilla lotjilla. Tukholman purjehduksilla lastin koko oli tavallisesti 4-15 lästiä, mutta suolalastit saattoivat olla suurempiakin. 15 Kymenlaakson maakuntamuseo. Nordensterng (1909). 17 Lästin painomitta on ollut noin 2 tonnia ja tilavuusmitta noin 2 kuutiometriä. 16 12 Kalastus on maanviljelyksen ja karjanhoidon ohella ollut töytäriläisten elinkeinoja. Jo 1500-luvun verotustietojen perusteella tiedetään, että merikalastus oli varhaisempina aikoina sivuelinkeino Vehkalahden kylille aina pohjoisessa sijaitsevaa Pyhältöä myöten18. Suomenlahti oli 1500-luvulla nykyistä suolaisempi niin, että silliäkin voitiin kalastaa. Vehkalahden maakylillä oli vielä 1800-luvulla merellä omat kalasaarensa, joissa kalastusaikoina asuttiin pitempiäkin aikoja kalamajoissa. Kala on ollut tärkeä kotikäytön ravinnonlisä ja aikanaan myös keskeinen Suomenlahden rannikkoseutujen vientituote Viroon ja myöhemmin myös Pietariin. Ammattikalastus on keskittynyt merenrantakyliin, mutta maakylien jokivarsilla kalastus on pysynyt kauan sivuelinkeinona. Töytärinkoskella kalastettiin vielä 1900-luvun alkupuolella keväisin paljon särkeä merroilla. Särkeä nousi jokeen niin paljon, että sitä vietiin hevoskuormittain Haminaan kalajauhotehtaalle. Paavo Ruoti ja kalansaalis - 1930-luvun kuvassa taka-alalla Töytärinkosken kaksi siltaa, taaempana rakenteilla ollut silta 18 Korjus (1990, s. 20). 13 Brandstaka-Stöder – Töytäri n:o 1 Töytärin hovin ja Brandstakojen talojen sijainti Töytärin kylän talot sijoittuvat runsaan kilometrin matkalle Töytärinkoskelta HaminaLappeenranta-tiehen liittyvän paikallistien lähistöön. Vehkajoessa on Töytärinkosken kohdalla tasainen kalliopohja, joka on tarjonnut hyvän ylimenopaikan ja siltapaikan paikallistielle Töytäriltä Kolsilan kylän suuntaan. Vehkajoen alajuoksulla ei vastaavan kaltaista ylimenopaikkaa ole ollut kuin Mullinkoskella ja Salmenvirralla lähellä meren rantaa ja nykyistä Haminan kaupungin keskustaa. Yläjuoksullakin seuraava kalliopohjainen ylimenopaikka on vasta muutaman kilometrin päässä Myllykylässä. Myllykylän Sahakosken sillan kautta kulkee tie Haminasta Lappeenrantaan. Töytärin kylä vuoden 1885 kartalla19 Edellä esitetyn vuoden 1830 kartan kuvaamalla tavalla Töytärin knaappitilan eli maakirjatilan n:o 1 maita on ollut Töytärinkosken pohjoispuolella ja paikallistien koillispuolella. 19 Rajattu senaatin kartaston karttalehdestä XI 41. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. 14 Oheisessa kartassa samaa asiaa kuvaa Brandstaka-suvun talojen sijainti 1800-luvun lopulla. Brandstaka-Stödereihin kuuluvan Hannula-suvun talot ja pellot ovat olleet tien lounaispuolella. Myös Töytärin hovin eli maakirjatilan n:o 2 sijainti on paikallistien lounaispuolella. Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synnyn mysteerejä Vehkalahdella on keskiajalta alkaen ollut kolme laajempaa ja nykypäiviin säilynyttä knaappisukua eli Husgafvel-, Pilhjärta- ja Brandstaka-suvut. Husulan Pilhjärtojen suomalaisia sukunimiä ovat mm. Heikkilä, Junnila, Pajula ja Tepponen. Brandstakat suomalaistivat sukunimiään 1900-luvun alkupuolella. Husupyölin Brandstakat ottivat nimikseen mm. Tulikouran ja Koskenheimon ja Töytärin Brandstakojen myöhempiä sukunimiä ovat mm. Hannula, Kailavirta, Rantala ja Töyrylä. Alkuaan knaappien verovapauden kaltainen rälssijärjestelmä syntyi 1200- ja 1300-luvuilla Ruotsissa, jossa ensin kuningas Maunu Ladonlukko ja sittemmin kuningas Maunu Eerikinpoika säätivät, että talonpoika, joka ratsumiehenä palveli kuningasta sai talonsa ja alustalaisensa vapaiksi veroista. Myös Vehkalahden knaappisukujen alkujuuret ulottuvat keskiajan puolelle, mutta kaukaisen historian takia rälssioikeuksien synnyn perusteita ei oikein tunneta. Joka tapauksessa Kustaa Vaasan aikana Vehkalahden knaapeille vahvistettiin etuuksia, joista normaalisti nauttivat vain aateliset. Vuosina 1552 ja 1554 Kustaa Vaasa antoi päätökset, joilla ”Kuninkaallinen Majesteetti…armollisesti vapautti seitsemäntoista Vehkalahden pitäjässä asuvaa talonpoikaa…kaikista vuotuisista veroista ja suorituksista sillä ehdolla, että kukin varustaa täysin aseistetun miehen”20. Vehkalahden knaapeille verovapaus oli taloudellisesti tärkeää ja varmaankin keskeinen kannustin rälssiaseman säilyttämistä vaadittaessa siinä vaiheessa, kun kruunun kanssa jouduttiin taistelemaan rälssioikeuksista 1600-luvulla. Kruunua Vehkalahden laajoiksi paisuneet knaappisukukunnat alkoivat häiritä muun muassa verotulojen menetyksen takia. Köyhimmille knaapeille verovapaus oli kuitenkin suorastaan elinehto. Rälssioikeuksien puolustamispyrkimykset vaikuttivat siihen, että esimerkiksi Brandstaka-sukunimen taakse liittoutui väkeä, jonka sukulaisuussuhteet eivät olleet kovin läheisiä, eli tiloja Töytäriltä, Husupyölistä ja Salmenkylästä. 20 Rosén (1936, s. 304), Korhonen (1981, s. 174). 15 Sen jälkeen kun Ruotsi oli 1100-luvulta lähtien alkanut ristiretkillään valloittaa Suomea, Ruotsi ja Venäjä ajautuivat keskiajalla ja myöhemminkin vähän väliä sotiin Suomen alueista. On mahdollista, että Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synty liittyy tavalla tai toisella näihin Ruotsin sotatoimiin. Knaappien rälssioikeuksien synty menee kuitenkin sen verran kauas keskiajan puolelle, ettei asiakirjatietoja rälssioikeuksien perusteista juuri ole olemassa. Varsinaisten faktojen puuttumisen takia rälssioikeuksien syntyä koskevat tiedot ovat olleet paljolti tarinoiden kaltaisia. Erään tällaisen perimätiedon mukaan Vehkalahden knaapit olisivat saaneet rälssioikeutensa 1400-luvun lopulla muonitettuaan Viipuriin matkalla ollutta Ruotsin armeijaa. Tarinaksi on jäänyt myös Pyötsaaren rälssin syntyminen Vepsun saaren luona olleen venäläislaivaston päästämisestä myrskyn armoille. Vehkalahden knaappien vastuulla lienee joka tapauksessa ollut Suomenlahden saarilta mantereelle ulottuneen ikivanhan vartiotulijärjestelmän hoitaminen. Ensimmäinen säilyneissä asiakirjoissa mainittu vehkalahtelainen oli Erik Larsinpoika, jota pidetään Husgafvel-suvun kantaisänä. Hänet oli 1300-luvun loppupuolella nimitetty kruunun edustajaksi (nempdeman) Vehkalahdelle. Viipurin linnan päällikkö Erengisle Nilsinpoika myi Erik Larsinpojalle vuonna 1383 autioksi jääneen ja kruunulle joutuneen Reitkallin tilan Vehkalahdelta ja luovutti vuonna 1396 Erik Larsinpojalle kruunun haltuun joutuneen tilan Hietakylästä Vehkalahden kirkon lähistöltä. Lisäksi Erik Larsinpojalla oli talo Viipurissa ja asuinkartano Vehkalahden Salmenkylässä. Tuoreessa väitöskirjassa on esitetty, että Erik Larsinpoika oli itse asiassa sama henkilö kuin erinäisissä lähteissä mainitut Erik av Kumos sekä ne Erik Laurensson -nimiset henkilöt, jotka toimivat kuninkaanoikeuden ja laamanninoikeuden tehtävissä Ruotsin Itämaan alueella vuosina 1396–143021. Nempdeman oli keskiajalla korkea virkamies, joka valvoi muun muassa kuninkaan oikeuden toteutumista alueellaan. Erik Laurensson oli saanut rälssikirjeen vuonna 1407 kuningas Erik Pommerilaiselta. Husgafvel-sukua lukuun ottamatta Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien syntyajasta ja syntytavasta ei ole asiakirjoista todennettavaa tietoa. Vuonna 1936 julkaistussa Vehkalahden pitäjänhistoriassa Ragnar Rosén esittää, että knaappien verovapauden vastikkeena oli alusta alkaen osallistuminen Kaakkois-Suomen puolustamiseen, ei kuitenkaan varsinaisen aatelin tapainen ratsupalvelus tai ratsumiehen varustaminen kuninkaan käyttöön. 21 Pöllänen (2014). 16 Myöhemmin 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle Vehkalahden knaapit kylläkin varustivat ratsumiehiä Ruotsi-Suomen armeijaan. Rosén painottaa Salmenkylän puolustuksellista merkitystä keskiajalla ja sitä, että Salmenkylän knaappien rälssioikeuksien synty saattoi liittyä Salmenvirran ylimenopaikan vartiointiin. Keskiajalla ja kauan sen jälkeenkin Turun ja Viipurin välinen rantatie kulki Vehkajoen suualueella lännestä Salmenvirran yli nykyisen Haminan kaupungin keskustan alueella olleen hiekkanummen kautta itään. Eteläpuolella olleen meren ja pohjoispuolen järven ja laajojen suoalueiden rajaama kapea kannas oli käytännössä ainoa käyttökelpoinen rantatien reitti Vehkajoen suualueen kohdalla. Siten Salmenvirran kohta Vehkajoessa oli puolustuksen kannalta keskeinen paikka Turun ja Viipurin välisellä rantatiellä. Salmenvirran viereinen Linnamäki on saattanut toimia ylimenopaikan puolustuksen tukikohtana. Rosénin ajatuskulkua seuraten voitaisiin ajatella, että Töytärin rälssin syntyminen olisi alkuaan liittynyt vastaavalla tavalla Töytärinkosken ylimenopaikan vartiointiin. Edellä mainittiin, että Vehkajoessa on Töytärinkoskella tasainen kalliopohja, joka on varhaisempina aikoina tarjonnut pitkällä jokiosuudella käytännössä ainoan hyvän ylimenopaikan ja siltapaikan, josta huolehtiminen lienee ollut kruunun intressissä. Siltapaikan kunnossapito lienee alkuaan ollut myös Summan kartanon verovapauden perusteena ja ehkä myös Myllykylän Henrik Bonden rälssioikeuden taustalla 1500-luvulla22. Myöhempi historiantutkimus on tarjonnut muitakin mahdollisia selityksiä Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synnylle. Husgafveleiden rälssioikeuksien historiaa tunnetaan, mutta muiden knaappien menneisyys on hämärämmässä. Vehkalahden historiaa laajalti tutkinut ja pitäjän historian toisen vuonna 1981 julkaistun osan kirjoittanut Martti Korhonen on huomannut, että eri knaappisukujen sarkojen vierekkäisyys Salmenkylän rantapellolla viittaa knaappien sukulaisuuteen sitä kautta, että muiden knaappisukujen edustajia on ehkä tullut vävyiksi Husgafveleille ja päässyt näin jakamaan rälssitilan peltoja23. Myös Hornien aatelissuvun tiloja on sijainnut Salmenkylässä, Reitkallissa, Hietakylässä, Husulassa ja Töytärillä knaappitilojen vieressä. Tämä voi viitata siihen, että ensimmäisen näiden tilojen tunnetun isännän Klaus Henrikinpoika Hornin vaimo Kristiina olisi ollut Salmenkylän Husgafveleita24. 22 Rosén (1936, s. 294-295). Vehkaleipää (1985, s. 39). 24 Vehkaleipää (1985, s. 44). 23 17 Läheistä sukua Husgafvelit, Pilhjärtat ja Brandstakat eivät liene olleet kaukaisemmassa menneisyydessään, vaikka naimakauppoja tehtiin ajan mittaan useinkin sukujen välillä. Geneettinen perimä viittaa Husgafveleiden tapauksessa Tanskaan tai Etelä-Ruotsiin, Pilhjärtojen osalta kotoperäisyyteen ja Brandstakojen tapauksessa Baltiaan25. Myös Brandstakojen ja Salmenkylän Brandh-suvun käyttämä vaakuna-aihe - palava paalutukki - viittaa Itämeren eteläpuolelle Viroon, Preussiin ja Puolaan. Brandstaka-Stöder-sukua Töytärillä 1500-luvulta 1700-luvulle Edellä on mainittu, että Töytärin kylän nimi tulee kylän knaappisuvun aikanaan käyttämästä ruotsinkielisestä nimestä Stöder. Sukunimi on kirjoitettu myös muotoon Stööder, Stöders, Stödher, Stöör ja Styghder26. Sukunimi vaihtui myöhemmin nimeksi Brandstaka tai Brandstake. Brandstaka-nimi tulee asiakirjoissa esiin vuodesta 1651 lähtien. Brandstaka-Stöder-yhdysnimeä ei ole käytetty sukunimenä, vaan vain historian kirjoituksessa erottamaan Töytärin Brandstakat Husupyölin Brandstakoista27. Syytä Stöder-sukunimen vaihtamiseen Brandstaka-sukunimeksi ei tiedetä, mutta Brandstaka-nimen tulo laajemmin Töytärin, Husupyölin ja muutamien Salmenkylänkin knaappien sukunimeksi saattoi liittyä siihen, että yhteisen sukunimen alle liittoutumalla toivottiin voitavan paremmin puolustaa rälssioikeuksia. Virallisena kylännimenä Töytäri on ollut vasta 1900-luvun alusta, sillä ruotsinkielisissä asiakirjoissa kylä oli vuosisatoja nimeltään Stensböle tai Stensböhle. Töytärin knaappitilan ensimmäinen tunnettu isäntä oli 1500-luvun keskivaiheilla mainittu Martti Antinpoika Stöder. Hänen tiedetään olleen Töytärin sukutilan isäntänä ainakin vuosina 1555-1568. Martti Antinpojalla oli kaksi poikaa, Martti ja Eerik. Martti Martinpoika Stöder oli Töytärin knaappitilan isäntänä mm. vuonna 1571, jolloin hän oli Vehkalahden rälssimiehiä edellä tarkastellussa Uudenmaan hopeaveroluettelossa. Hänen veljensä ja yhtiömiehensä Eerik Martinpoika Stöder on ollut niiden Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen esi-isä, joiden vaiheita jäljempänä kuvataan. 25 Pöllänen (2014, s. 483). Rosén (1936, s. 57) ja Kepsu (1968, s. 92). 27 Korhonen (1981). 26 18 Stöder-sukua Töytärillä 1500- ja 1600-luvuilla28 Antti Stöder Martti Stöder Rälssimies 1561*; tilallinen Töytärillä 1555-1568 Martti Stöder Rälssimies 1571*; tilallinen Töytärillä 1568-1589 Riitta Heikki Stöder Rälssimies 1653*; tilallinen Töytärillä 1630-1661 Eerik Stöder Kaarina Yrjö Stöder -1633 Mikko Stöder -1630 Tilallinen Töytärillä 1589-1630 Matti Stöder Laivuri Esko Stöder Tuomas Stöder Brandstaka Hannula Hornstierna * Ruuth (1891, s. 46). Eerik Martinpojan poika Mikko Eerikinpoika Stöder oli setänsä jälkeen Töytärin knaappitilan isäntänä vuosina 1589-1630. Mikko Eerikinpojalla tiedetään olleen viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Töytärin Brandstakat ovat polveutuneet laivuri Matti Mikonpojasta ja Hannula-suku Esko Mikonpojasta. Veljeksistä Heikki Mikonpoika ja ilmeisesti myös Yrjö Mikonpoika ovat kuolleet lapsettomina. Tuomas Mikonpojan jälkeläisiä on muutama sukupolvi myöhemmin siirtynyt Sivattiin. Viiden veljeksen aikana Töytärin knaappitilaa hallitsi Heikki Mikonpoika Stöder, joka oli rälssimies ja tilallinen Töytärillä vuosina 1630-1661. Osa tilasta oli 1500-luvun lopulla joutunut avioliiton välityksellä Keppi-nimiselle suvulle. Heikki Mikonpoika oli kuitenkin 28 Tässä yhteydessä esitettävät sukutaulut noudattelevat 1700-luvulle asti pelkistetysti Korhosen (1981) Vehkalahden pitäjän historiassa esitettyä kuvausta. 19 jo 1630-luvulla hankkinut koko kartanon suvun hallintaan. Taitavasti toimien hän kartutti viljelysten määrää liittämällä vielä parin husupyöliläisen knaapin maat tiluksiinsa29. Toinen näistä oli Mikko Martinpoika Pukki (Bock), joka oli vuonna 1625 lähtenyt Viroon ja viipyi sillä tiellään 18 vuotta30. Töytärin kotikartanon ja Husupyölin tilan lisäksi Heikki Mikonpoika Stöderillä oli hallussaan suvulle vanhastaan kuulunut Sivatin lampuotitalo31. Heikki Mikonpoika Stöder kunnostautui myös kauppamiehenä, joka järjesti lukemattomia rahti- ja kauppamatkoja ympäri Itämeren alueen. Laivurina toimi hänen veljensä Matti Mikonpoika Stöder, joka on ollut Töytärin Brandstakojen esi-isä. Heikki Mikonpoika vaurastui kaupallaan niin, että kun hän kuoli vuonna 1661, hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 768 kuparitaalaria, mikä oli huomattavan suuri omaisuus tuon ajan Vehkalahdella. Perintöä oli kuitenkin jakamassa suurehko sukulaisjoukko ja tila jaettiin osataloihin. 1600-luvun asiakirjoissa Töytärin knaappitila on mainittu yhtenä tilana aina 1660-luvulle asti. Vuoden 1670 tienoilla tila on jakautunut kolmeen osatilaan. Vuonna 1750 osatiloja mainitaan neljä32. Heikki Mikonpoika Stöder oli rälssimiehenä varustamassa ratsumiestä kruunun palvelukseen. Tammisaaressa vuonna 1651 pidetyn Suomen ritariston ja aatelin katselmuksen pöytäkirjan mukaan Vehkalahden knaapit varustivat yhteensä neljä ratsumiestä. Oheinen luettelo kuvaa knaappien ratsumiesten varustusten määrää siten, että ensimmäisessä sarakkeessa on hevonen, toisessa pistoolit, kolmannessa miekka ja neljännessä haarniska. Luettelon mukaan knaappien ratsumiesten varustus oli muutoin kunnossa, mutta ensimmäisenä listalla olevan Heikki Stöderin ratsumiehellä ei ollut haarniskaa. Luettelo lienee ensimmäinen asiakirja, johon on merkitty Vehkalahden knaappien kolmen pääsuvun nimet Brandstaka, Husgafvel ja Pilhjärta33. 1680-luvulla Vehkalahden yhteensä 26 knaappitilasta muodostettiin kahdeksan ratsutilaa eli rusthollia, joista kukin varusti yhden ratsumiehen Viipurin-Savonlinnan ratsuväkirykmenttiin. Yhteen rustholliin kuului 2 - 6 tilaa niiden koosta ja kantokyvystä riippuen. 29 Korhonen (1981, s. 529). Korhonen (1981, s. 164). 31 Korhonen (1981, s. 160). 32 Korhonen (1981, s. 195). 33 Oksanen & Oksanen (2003, s. 101). 30 20 1720-luvulla isonvihan jälkeen knaappien ratsumiehet palvelivat Karjalan rakuunaeskadroonan Vehkalahden komppaniassa34. Töytärin knaappi-isännistä on asiakirjoissa mainittu rusthollareina vuosina 1696-1787 elänyt Niilo Brandstaka ja vuosina 1683-1759 elänyt veljensä Juho Brandstaka, joka esiintyy rusthollarina Lappeenrannassa vuonna 1737 pidetyn ratsumiesten katselmuksen luettelossa. Rakuunana palveli tuolloin Eerik Brandstaka35. Heikki Stöder (Henrik Stöör) Suomen ritariston ja aatelin asekatselmusluettelossa vuonna 1651 Periaatteessa knaappitilojen muuttaminen rusthollivelvollisiksi olisi voinut merkitä heikennystä aiempaan rälssiasemaan verrattuna. Knaappien rusthollivelvollisuuden jakautuminen useamman tilan yhteisvastuulle oli kuitenkin taloudellisesti kevyempi taakka kuin tavallisilla talonpoikaisrustholleilla, joista jokainen joutui varustamaan oman ratsumiehensä. Esimerkiksi naapurikylä Kolsilan rusthollitilat Forsell, Kolsi, Lääti ja Pousi varustivat jokainen oman ratsumiehensä armeijaan. 34 35 Korhonen (1981, s. 240). Oksanen & Oksanen (2003, s. 131). 21 Brandstaka-sukua Töytärillä Matti Stöder Laivuri Niilo Brandstaka Tilallinen Töytärillä 1679-1697 Eerik Brandstaka -1739 Tilallinen Sivatissa 1707-1724 Tuomas Brandstaka Tilallinen Töytärillä 1669-1681 Eerik Brandstaka Yhtiömiehenä Töytärillä 1706 Arvi Brandstaka David Brandstaka Tilallinen Töytärillä 1722-1726 Juho Brandstaka 1683-1759 Tilallinen Töytärillä 1722-1759 Niilo Brandstaka 1696-1787 Tilallinen Töytärillä 1751-1787 Tuomas Brandstaka Tilallinen Töytärillä 1730-1732; siirtyi Sippolaan Brandstaka Vihtori, Elias Brandstaka Matti, Joel 1600-luvun jälkipuoliskolla Töytärin Stödereiden sukunimi vaihtui Brandstakaksi, jota nimeä käyttivät myös Husupyölin knaapit. Töytärin Tuomas Mikonpoika Stöderin jälkeläiset pyrkivät kuitenkin erottautumaan muusta sukulaisryhmästä. Tuomas Mikonpojan poika Mikko Tuomaanpoika ja tämän poika Mikko Mikonpoika ottivat käyttöön Brandstakaa komeammalta kalskahtavan aatelisnimen Hornstierna. Vaikuttimena lienee ollut muisto 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa Töytärin hovin omistaneesta Hornien mahtisuvusta36. Vähitellen 1700-luvun kuluessa nimi jäi käytöstä ja sukuhaara tyytyi jälleen Brandstaka-nimeen. Vuonna 1693 Mikko Tuomaanpoika Hornstierna oli töytäriläisten puolesta allekirjoittamassa Olavi Husgafvelin valtuuskirjaa Vehkalahden knaappien edustajaksi Tukholman valtiopäiville. Mikon veli Martti Tuomaanpoika Stöder mainitaan 1650- ja 1660-luvuilla 36 Korhonen (1981, s. 160). 22 rantaratsastajana eli tullivartijana. Martti Stöder esiintyy myös Vehkalahden Uudenkaupungin ensimmäisten asukkaiden joukossa 1650-luvun asiakirjoissa37. Tämä Martti Stöder oli ehkä esimerkki siitä, että knaappiperheiden poikia sijoitettiin edustajiksi kaupunkiin valvomaan knaappien etuja kruunun ja kaupungin porvareiden pyrkiessä rajoittamaan maakylien kauppapurjehdusta ja keskittämään sen kaupungin yksinoikeudeksi. Knaappitaloista oli lyhyt matka kaupunkiin, joten siellä ei välttämättä tarvinnut asuakaan kunhan kirjoilla oli. Hornstiernat Tuomas Stöder Mikko Hornstierna Tilallinen Töytärillä 1662-1706 Martti Stöder Rantaratsastaja eli tullivartija 1650- ja 1660-luvuilla Mikko Hornstierna 1682-1742 Tilallinen Töytärillä 1712-1732 Mikko Brandstaka 1724-1789 Tilallinen Sivatissa 1771-1789 Esko Mikonpoika Stöderin poika Heikki Eskonpoika Brandstaka mainitaan tilallisena Töytärillä vuosina 1698-1708. Hänen poikansa Tuomas Heikinpoika oli sen sijaan tilallinen Husupyölissä vuosina 1722-1738 samoin kuin tämän jälkeläinen vuosina 17271782 elänyt Jaakko Tuomaanpoika. Nämä ottivat Hannula-sukunimen. 1800-luvun alkupuolella Hannulat siirtyivät takaisin Töytärille. Hannula-suvun talojen ja maiden sijainti Töytärillä viittaa siihen, että jo Esko Mikonpojasta lähtien sukuhaaran maat ovat olleet Töytärin kylän Husulaan rajoittuvassa luoteiskulmassa. Ehkä osin tästä syystä sieltä siirryttiin 1700-luvulla Husupyölin tilalle. 37 Nordentsreng (1909). 23 Hannula-sukua Töytärillä ja Husupyölissä Esko Stöder Heikki Brandstaka Tilallinen Töytärillä 1698-1708 Eerik Brandstaka Tilallinen Töytärillä 1708-1711 Tuomas Hannula Tilallinen Husupyölissä 1722-1738 Heikki Brandstaka Veljensä yhtiömies 1708 Juho Hannula 1697-1757 Tilallinen Husupyölissä Jaakko Hannula 1727-1782 Tilallinen Husupyölissä 1772-1782 Heikki Hannula 1721-1770 Tilallinen Husupyölissä 1757-1770 Hannula Jalmari, Edvard, Anton Laivuri Matti Mikonpoika Stöderin jälkeläisten eli Töytärin Brandstakojen talot ovat olleet lähellä Vehkajokea Töytärinkosken tuntumassa. Töytärin Brandstakat pysyivät näillä asuinsijoillaan läpi vuosisatojen. Töytärin ja Husulan knaapeilla oli omistuksia myös Sivatin kylässä. Stödereiden viljelyksiä hoidettiin Töytäriltä, joten vakituista asukkia Sivatin tilalla ei ollut. Töytäriläisten ja husulalaisten maat yhdistettiin 1700-luvulla maakirjanumeroiksi Sivatti 6 ja 12, jotka Töytäriltä siirtynyt Eerik Eerikinpoika Brandstaka otti viljelykseen. Osa Sivatissa olleista maista laskettiin kuitenkin kuuluviksi Töytärin taloon ja ne mainittiin asiakirjoissa Töytärin ulkopalstana. Lelujoen lähellä oli vielä Ilkanpyöli-niminen palsta. Isojakoa tehtäessä tilanne säilytettiin ennallaan ja näin osa Töytärin kylää oli Sivatissa38. 38 Korhonen (1981, s. 529). 24 Eerik Brandstakan poika Niilo oli vuosien 1741-1743 sodan aikana menettänyt omaisuutensa ja jättänyt Sivatin tilan autioksi, kun rakennukset oli osaksi poltettu. Parin vuoden kuluttua muuan Antti Lustig otti tilan viljelykseensä ja alkoi käyttää sukunimeä Stöder. Hänen jälkeläistensä aikana nimi suomalaistui muotoon Töytäri39. Tätä perua on Töytärisukunimen esiintyminen Sivatissa. Vehkalahden knaappien erikoisasema päättyi 1700-luvun lopulla. Viimeinen Vehkalahden pappilassa tehty ruotsalaisen mallin mukainen henkikirja on vuodelta 1782. Siihen on erikseen kirjattu knaapeiksi luokitellut henkilöt, joiden ei tarvinnut maksaa henkirahaa. Töytärin tilan n:o 1 osalta henkikirjaan on merkitty Matti Brandstaka ja veljensä Eerik perheineen, Matin yhtiömiehen Eerik Pilhjärtan leski perheineen sekä toinen yhtiömies Mikko Brandstaka perheineen. Vuodesta 1783 alkaen miespuoliset knaapit joutuivat maksamaan keisarinna Katariina II:n määräämää uudenlaista henkiveroa muiden talonpoikaissäätyisten kanssa. Naisilta tätä veroa ei peritty40. Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen historiaa 1900-luvulle Edellä esitetyissä sukutauluissa kuvattiin Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen esipolvia 1500-luvulta 1700-luvulle. Seuraavassa tarkastellaan Brandstaka- ja Hannula-sukujen vaiheita sellaisten talojen osalta, joita kylällä oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla. Oheinen kartta kuvaa Brandstaka- ja Hannula-sukujen talojen ja samaan Töytärin maakirjanumeroon 1 kuuluneiden Ruotin ja Hiitolan talojen sijaintia 1800-luvun lopulta alkaen. Töytärin hovin muodostaman maakirjatilan n:o 2 eli karttaan merkittyjen Nopasen talojen omistushistoria on oma jäljempänä tarkasteltava lukunsa. Tässä yhteydessä pyritään kuvaamaan Töytärin talojen historiaa henkilöhistorian ohella. Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen historian tarkastelu on jäljempänä jaettu kymmeneen tauluun, joissa kuvataan Matti Mikonpoika Stöderin ja Esko Mikonpoika Stöderin jälkeläisiä. Tauluissa on pyritty yksinkertaisella tavalla kuvaamaan talojen perintö- ja omistuslinja ja kussakin vaiheessa taloa isännöineen henkilön sisarukset. Kussakin taulussa on lisäksi viittauksia muita taloja kuvaavissa tauluissa esiintyviin sukulaisiin. Tällä pyritään kuvaamaan sitä, milloin ja miten kyseinen tila on jakaantunut osatiloihin. Aivan 39 40 Korhonen (1981, s. 526). Oksanen & Oksanen (2003, s. 171-173). 25 tarkkaa kuvaa talon isännyysketjuista ei tällä tavoin voida esittää, sillä joissain tapauksissa isäntänä on voinut ensin olla joku sisaruslistassa mainittu henkilö, jolla ei ole ollut rintaperillisiä41. Kunkin Brandstaka- ja Hannula-sukuhaaran taulun otsikkona on sen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella eläneen lähtöhenkilön nimi, jonka esipolvia ja jälkipolvea kyseinen taulu kuvaa42. Töytärin talonpaikkoja 1800-luvun lopulta alkaen vuoden 1885 kartalla Taulut 1 ja 2 kuvaavat Matti ja Joel Brandstakan esipolvia, jotka 1700-luvulle asti esitettiin edellä Töytärin Brandstakojen sukutaulussa. Sukuhaaran esi-isiin kuuluneen rusthollari Niilo Brandstakan pojalla Juholla oli yksi poika ja kolme tytärtä. Poika Juho kuoli kuitenkin jo 16-vuotiaana ja talo jäi Saara-tyttärelle. Taloon oli tullut vävyisännäksi Simo Jääski Turkialta. Seuraava isäntä oli Joel Simonpoika ja hänen poikiaan olivat Matti ja Joel Brandstaka. Joel oli 1900-luvun alkupuolella Vehkalahden Säästöpankin johtaja ja mukana kunnallispolitiikassakin. 41 42 Tauluissa on näissä kohdin katkoviivamerkintöjä. Tilakaupat on mainittu erikseen. Keskeinen henkilötietojen lähde etenkin Hannula-suvun osalta on ollut Lindström (2004). 26 Matti ja Joel Brandstakan kotipaikka oli oheisessa kartassa Töyrylä-nimellä mainittu talo, jonka paikalla on nykyään Haminan Matkakoti. Tämä tila lienee lohkottu Niilo Brandstakalle Töytärinkosken rannan knaappitilasta 1700-luvun puolivälin tienoilla. Rantatilan isäntänä oli vuoteen 1759 asti Niilon vanhempi veli Juho Brandstaka. Vanhin veli Eerik oli jo vuosisadan alkupuolella siirtynyt tilalliseksi Sivattiin. Töyrylä-nimellä mainittu tila jäi 1800-luvun lopulla vanhemmalle veljelle Matille ja Joel osti Jaakko ja Anna-Maria Nopaselta taulun 3 yhteydessä esitetyn kartan kuvaaman Töytärinkosken rantatilan ja peltoja muualta Töytäriltä. Samoihin aikoihin Nopaset ostivat Töytärin hovin tien toiselta puolelta. Joel ja Maria Brandstaka ottivat Rantala-sukunimen J.V. Snellmanin syntymän satavuotispäivänä 12.5.1906, jolloin sukunimiä suomalaistettiin maassa isolla joukolla. Maria Rantala ja Anna-Maria Nopanen olivat sisaruksia ja kotoisin joen toiselta puolelta Kolsin talosta. Matti Brandstakan poika Armas otti Töyrylä-sukunimen suomalaisuuden päivänä 12.5.1919. Armas myi Töyrylän tilan ja muutti talonomistajaksi Kotkaan vuonna 1951. Parinkymmenen vuoden kuluttua Armaksen poika Mauri osti entisen Töytärin talon lähipeltoineen ja –metsineen ja muutti takaisin Töytärille. Hänen kuoltuaan vuonna 1992 tila joutui Vehkalahden kunnalle ja sitä kautta jälleen myyntiin. Joel Rantalan Töytärinkosken rannalta ostama tila on ollut Töytärin knaappitilan alkuperäinen paikka. Töytärinkosken rantatilan omistushistoriaa kuvataan taulussa 3. Taulun alla esitetyn kartan kuvaaman kotipalstan ohella tilaan kuului peltoja muualla Töytärillä43. Taloon oli vuonna 1747 tullut Husulasta vävyisännäksi Eerik Pilhjärta-Heikkilä. Hänen kuoltuaan vuonna 1777 tila jaettiin kolmen pojan kesken. Vielä 1800-luvun alkupuolen kirkonkirjoissa sukuhaaran talojen nimenä esiintyy Pilhjärta, mutta myöhemmin nimenä on Brandstaka. Taulussa 3 kuvatun tilan isäntänä oli vuoteen 1890 asti Juho Brandstaka, joka toimi aikanaan kylänvanhimpana ja seurakunnan kuudennusmiehenä. Kun Juho ja veljensä Eerik kuolivat lapsettomina, tila jäi heidän sisarelleen Maria Brandstakalle, joka oli naimisissa Virolahden Ravijoelta tulleen sorvari Abraham Rantalan kanssa. Tämä ei ollut mitään 43 Kartta on rajattu vuonna 1828 mitatusta tiluskartasta. 27 sukua Joel Rantalalle, mutta tätä kautta Joel on saattanut saada ajatuksen uudesta sukunimestä tilalle muutettuaan. Abraham ja Maria Rantalan poika Jooseppi Rantala oli naimisissa Anna-Maria Kolsin kanssa. Joosepin kuoltua vuonna 1892 Anna-Maria meni naimisiin Jaakko Nopasen kanssa. Heiltä Joel ja Maria Rantala ostivat Töytärinkosken rantatilan vuonna 1897. Kauppaan kuului talo, jonka Jaakko Nopanen oli perimätiedon mukaan tuonut Virolahdelta muuttaessaan Ravijärveltä vävyksi Töytärille. Talo on ehtinyt seistä Töytärilläkin jo 120 vuotta. Taulun 4 kuvaama Töytärin Ruotin suvun historia liittyy Matti ja Joel Brandstakan sukuhaaran historiaan muutamaa sukupolvea aiemmassa vaiheessa. Tila jäi 1800-luvulla kahteen otteeseen tyttärien ja taloon tulleiden vävyjen hallintaan. Jälkimmäisessä tapauksessa talon tytär Maria Brandstaka oli mennyt naimisiin Reitkallista kotoisin olleen Antti Ruotin kanssa. Antti ja Maria muuttivat Reitkallista Töytärille vuonna 1893 Marian veljen Matin kuoltua. Sitä ennen talo oli ollut Marian isän Matti Brandstakan ja veljen Matin hallinnassa. Antti ja Maria Ruotin 12 lapsesta Väinö ja Paavo jäivät asumaan Töytärille. Taulut 5 ja 6 kuvaavat Vihtori ja Elias Brandstakan sukuja. Vihtori Brandstaka vaihtoi sittemmin sukunimensä Kailavirraksi. Heillä oli yhteinen sukutausta sillä tavoin, että Elias Brandstakan isä Mikko ja Vihtori Kailavirran isoisä Elias olivat veljeksiä. Veljesten isä Antti Luoma oli tullut Myllykylästä vävyksi tähän Brandstakan sukuhaaraan. Töytärillä Antti toimi isäntänä ja yhdessä vaiheessa kylänvanhimpana. Elias Brandstaka asettui 1900-luvun alkupuolella asumaan syrjemmälle tilan Myllykylän kartanon vastaisella rajalla olleelle palstalle. Edellä esitetyssä kartassa Hiitola-nimellä mainitun talon paikka on sekin alkuaan ollut Töytärin Brandstakojen tiloja. Sen historiaa kuvataan taulussa 7. Taavetti Hiitola oli muuttanut vuonna 1857 Luumäeltä Vehkalahdelle Sivatin kylään. Hän osti vuonna 1875 Töytärilta tilan ja muutti Sivatista Töytärin Brandstakalle vuonna 1877. Taavetti Hiitolan poika Anton Hiitola osti vuonna 1895 Töytäriltä lisää maata toiselta Brandstakan sukuhaaralta. Anton Hiitola osti myöhemmin 1920-luvulla tilan Husulasta ja muutti sinne asumaan. Töytärin pellot jäivät edelleen Hiitolalle. Edellä tarkasteltujen Matti Mikonpoika Stöderiä seuranneiden Brandstaka-sukupolvien asuinpaikkojen ja tilaa kulloinkin jakaneiden veljesten syntymävuosien vertailu osoittaa, että knaappitila on laajentunut vuosisatojen mittaan taulun 3 yhteydessä esitetyn kartan 28 kuvaamalta Töytärinkosken rantatilalta pohjoiseen ja luoteeseen. Sukupolvien perinnönjaoissa vanhin poika on yleensä saanut lähempänä Töytärinkoskea olevan talon asuinpaikakseen ja nuoremmat veljet ovat joutuneet siirtymään kauemmas. Hannula-suvun talot ja pellot ovat kaikkein kauimpana Töytärinkoskelta. Tämä viittaa siihen, että kun Heikki Mikonpoika Stöderin perintöä on 1660-luvulla jaettu, perintöä jakamaan jääneistä veljeksistä Matti Mikonpoika on ehkä vanhempana veljenä jäänyt Töytärinkosken rantatilalle ja Esko Mikonpoika on nuorempana veljeksenä siirtynyt uuteen paikkaan. Taulut 8, 9 ja 10 kuvaavat Esko Mikonpoika Stöderin jälkeisen Töytärin Hannula-suvun historiaa. Esko Mikonpoika ja hänen poikansa Heikki Brandstaka olivat 1600-luvulla tilallisia Töytärillä. Heikin pojan Tuomaan aikana 1700-luvulla sukuhaaraa siirtyi Husupyöliin ja otti siellä nimen Hannula. 1800-luvun alkupuolella Hannulat siirtyivät takaisin Töytärille. Hannulan talojen ja maiden sijainti Töytärillä viittaa siihen, että jo Esko Mikonpoika Stöderistä lähtien sukuhaaran maat ovat olleet Töytärin kylän Husulaan rajoittuvassa luoteiskulmassa. Vuoden 1885 kartta viittaa siihen, että Töytärillä on jo tuolloin ollut ainakin kolme tai ehkä neljäkin Hannulan-suvun taloa. Töytärille muuton jälkeen Hannulan tila jakautui kahteen taloon, joista taulujen 8-10 kuvaama sukuhaara säilytti Hannula-nimen ja toinen otti nimen Hannén. Uuden sukunimen otti vuosina 1815-1886 elänyt, toista Hannulan tilaa viljellyt ja sittemmin kauppiaaksi ja Haminan kaupungin rahastonhoitajaksi siirtynyt Juho Hannén. Tilalla asui tauluissa 8 ja 9 esitettyjen Jalmari ja Edvard Hannulan isoisä Kalle Hannula, joka lunasti Juho Hannénin tilan vuonna 1889 tämän kuoleman jälkeen. Kalle Hannula sai maita myös äitinsä ja veljensä kautta. Kalle Hannulan isoäiti ja Juho Hannénin äiti oli vuosina 1777-1841 elänyt Helena Hannula, omaa sukua Toikka. Kalle oli hänen tyttärenpoikansa ensimmäisestä ja Juho poikansa toisesta avioliitosta. Helena Hannulan ensimmäinen puoliso oli tauluissa 8-10 mainittu vuosina 1768-1809 elänyt Tuomas Hannula ja myöhempi puoliso oli vuosina 17961867 elänyt Matti Hannula, jonka isä Jordan Karppinen oli tullut Suomenniemeltä Vehkalahdelle44. Juho Hannénin tyttärenpoika oli vuosina 1898-1964 elänyt Ragnar Rosén, joka oli historian professori ja vuonna 1936 julkaistun Vehkalahden pitäjän historian ensimmäisen osan kirjoittaja. 44 Lindström (2004). 29 Tuomas Hannula on merkitty kuolleeksi Husupyölissä vuonna 1809, mutta sen jälkeen on siirrytty Töytärille ja Tuomaksen vaimo Helena on merkitty kuolleeksi Töytärillä vuonna 1841. Tuomaan jälkeen Hannulan tilalle Töytärille oli vuonna 1827 tullut isännäksi vävy Eerik Anttila Myllykylästä. Hän on kuollut vuonna 1842 ja sen jälkeen talo on jäänyt taulussa 10 kuvatulle Matti Hannulalle ja nuorempi veli Kalle Hannula on siirtynyt asumaan Juho Hannénin tilalle. Tämä Juho Hannénilla ja sittemmin Kalle Hannulalla ollut tila on 1900-luvun alkupuolella jaettu Jalmari ja Edvard Hannulan kesken. 30 Taulu 1. Matti Brandstaka Amanda Brandstaka (-> Hannula) 1886-1945 Hilda Brandstaka (1890-1891) Vilhelmiina Brandstaka (1896-1907) Armas Töyrylä (<- Brandstaka) 1900-1981 Matti Brandstaka 1858-1918 ∞ Anna Maria Kolsi 1864-1941 Joel Brandstaka 1822-1900 ∞ Maria Filippina Mikkola 1827-1892 Saara Brandstaka 1782-1846 ∞ Simo Jääski 1782-1846 Juho Brandstaka 1747-1785 ∞ Anna Beata Peltola 1753-1826 Niilo Brandstaka 1696-1787 ∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Taulu 2. Joel Rantala Olga Matilda Rantala (-> Hiitola) 1895-1971 Nestor Rantala 1899-1954 Hilda Rantala 1901-1905 Hilma Lyyli Rantala (-> Ruoti) 1903-1990 Eino Rantala 1905-1978 Lempi Rantala 1908-1940 Toimi Evert Rantala 1911-1985 Joel Rantala (<- Brandstaka) 1870-1927 ∞ Maria Helena Kolsi 1870-1942 Joel Brandstaka 1822-1900 ∞ Maria Filippina Mikkola 1827-1892 Saara Brandstaka 1782-1846 ∞ Simo Jääski 1782-1846 Juho Brandstaka 1747-1785 ∞ Anna Beata Peltola 1753-1826 Niilo Brandstaka 1696-1787 ∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Sisaruksia: Joel (taulu 2), Elisabet Kristiina, Eerik Johan, Anton Elisabet, Anna, Daniel, Maria Kristiina, Elias, Anton, Kalle Kustaa Anna Helena, Juho, Anna Maria Eerik (taulu 4), Matti (taulu 7), Maria, Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri Sisaruksia: Matti (taulu 1), Elisabet Kristiina, Eerik Johan, Anton Elisabet, Anna, Daniel, Maria Kristiina, Elias, Anton, Kalle Kustaa Anna Helena, Juho, Anna Maria Eerik (taulu 4), Matti (taulu 7), Maria, Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 31 Taulu 3. Rantalan talo Joel Rantala (<- Brandstaka) 1870-1927 ∞ Maria Helena Kolsi 1870-1942 Tilakauppa 1897 Jaakko Nopanen 1858-1916 ∞ Anna-Maria Kolsi 1867-1916 ---------Jooseppi Rantala 1863-1892 ∞ Anna-Maria Kolsi 1867-1916 Maria Brandstaka 1823-1902 ∞ Abraham Rantala 1825-1866 ---------Juho Brandstaka 1817-1890 ∞ Elisabet Kristiina Joffel 1821-1910 Tuomas Brandstaka 1793-1855 ∞ Helena Gåsman 1796-1870 Eerik Brandstaka 1749-1819 ∞ Brita Eskontytär 1753Anna Maria Brandstaka 1720-1800 ∞ Eerik Pilhjärta-Heikkilä 1717-1777 Juho Brandstaka 1683-1759 ∞ Brita Yrjöntytär 1695-1762 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Sisaruksia: Juho Juho, Eerik Eerik, Maria Eerik, Antti Mikko (taulut 5, 6), Tuomas, Aatami, Juho, Anna Maria, Kalle, Liisa Judith, Eerik, Kalle, Anna Niilo (taulut 1, 2, 4, 7), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 32 Taulu 4. Antti Ruoti Edvard Ruoti 1886-1906 Viktor Ruoti 1888-1889 Nestor Ruoti 1890-1944 Edla Ruoti (-> Anttonen) 1893-1962 Vilhard Ruoti 1895-1903 Väinö Ruoti 1897-1960 Paavo Veikko Ruoti 1900-1964 Aina Alina Ruoti 1902-1907 Hilja Ruoti 1905-1906 Eini Martta Ruoti (-> Suntio) 1906-1929 Einar Ruoti 1909-1960 Esko Olavi Ruoti 1913-1986 Antti Ruoti 1853-1924 ∞ Maria Brandstaka 1866-1945 ---------Matti Brandstaka 1863-1893 Matti Brandstaka 1830-1901 ∞ Anna Mikkola 1833-1880 Maria Brandstaka 1798-1854 ∞ Juho Haapanen 1795-1860 Matti Brandstaka 1774-1838 ∞ Juliana Pousi 1779-1832 Eerik Brandstaka 1744-1791 ∞ Eeva Juhontytär 1739-1807 Niilo Brandstaka 1696-1787 ∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Sisaruksia: Maria, Antti, Juho, Matti, Juho, Vilhelmiina Maria, Antti, Juho, Maria, Juho, Vilhelmiina Anna Stina, Eerik Helena, Anna-Liisa, Eeva Kristiina Maria, Juho, Eerik, Mikko, Jaakko Juho (taulut 1, 2), Matti (taulu 7), Maria, Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 33 Taulu 5. Vihtori Kailavirta Terttu Kailavirta (-> Lahti) 1917-1994 Arvo Kailavirta 1921-1990 Vihtori Kailavirta (<- Brandstaka) 1890-1977 ∞ Lydia Maria Purho 1888-1934 Juho Brandstaka 1845-1926 ∞ Magdaleena Niemelä 1848-1917 Elias Brandstaka (<- Luoma) 1814-1888 ∞ Maria Hannula 1818-1893 Anna Katariina Brandstaka 1792-1854 ∞ Antti Luoma 1788-1860 Mikko Brandstaka 1761-1837 ∞ Anna Härmä 1760-1830 Anna Maria Brandstaka 1720-1800 ∞ Eerik Pilhjärta-Heikkilä 1717-1777 Juho Brandstaka 1683-1759 ∞ Brita Yrjöntytär 1695-1762 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Taulu 6. Elias Brandstaka Miina Brandstaka (-> Lääti) 1883-1971 Jalmari Brandstaka 1887-1929 Teodor Brandstaka 1890-1972 Iida Maria Brandstaka 1894-1912 Edvard Brandstaka 1897-1901 Olga Maria Brandstaka 1901-1902 Edla Brandstaka (-> Mäkelä) 1902-1958 Elias Brandstaka 1861-1908 ∞ Anna Maria Pakkanen 1861-1939 Mikko Brandstaka (<- Luoma) 1823-1869 ∞ Maria Kolsi 1828-1899 Anna Katariina Brandstaka 1792-1854 ∞ Antti Luoma 1788-1860 Mikko Brandstaka 1761-1837 ∞ Anna Härmä 1760-1830 Anna Maria Brandstaka 1720-1800 ∞ Eerik Pilhjärta-Heikkilä 1717-1777 Juho Brandstaka 1683-1759 ∞ Brita Yrjöntytär 1695-1762 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Sisaruksia: Juho Kustaa, Maria Emilia, Edla, Ida Anna Maria, Antti, Eeva Stiina, Leenastiina, Eeva Stiina Mikko (taulu 6), Juho, Anna Helena, Matti, Antti, Simo Mikko, Anna Maria, Maria, Eerik, Kristiina, Johannes Eerik (taulu 3), Tuomas, Aatami, Juho, Anna Maria, Kalle, Liisa Judith, Eerik, Kalle, Anna Niilo (taulut 1, 2, 4, 7), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri Sisaruksia: Maria, Matti Elias (taulu 5), Juho, Anna Helena, Matti, Antti, Simo Mikko, Anna Maria, Maria, Eerik, Kristiina, Johannes Eerik (taulu 3), Tuomas, Aatami, Juho, Anna Maria, Kalle, Liisa Judith, Eerik, Kalle, Anna Niilo (taulut 1, 2, 4, 7), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 34 Taulu 7. Hiitolan talo Armas Hiitola 1891-1957 ∞ Olga Matilda Rantala 1895-1971 Anton Hiitola 1860-1936 ∞ Anna Pousi 1866-1894 Taavetti Hiitola 1835-1916 ∞ Eeva Kristiina Naakka 1821-1895 Tilakauppa 1875 Juho Brandstaka 1844-1905 ∞ Maria Helena Muuri 1844-1900 Helena Kristiina Brandstaka 1823-1882 ∞ Anton Brandstaka 1816-1876 Niilo Brandstaka 1795-1854 ∞ Elisabet Juhontytär 1798-1879 Niilo Brandstaka 1773-1801 ∞ Maria Luoma 1777-1835 Matti Brandstaka 1735-1805 ∞ Liisa Starck 1731-1801 Niilo Brandstaka 1696-1787 ∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779 Eerik Brandstaka -1706 ∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741 Niilo Brandstaka -1697 Matti Mikonpoika Stöder Sisaruksia: Maria Kristiina, Eeva Elisabet, Eeva Kristiina, Anna Helena, Eevaliisa, Vilhelmiina Anna Elisabet, Jeremias, Matti, Maria Maria, Anna Elisabet, Matti Heikki, Maija Liisa, Valpuri, Eeva, Anna-Maria, Matti, Eerik Juho (taulut 1, 2), Eerik (taulu 4), Maria, Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet, Maria, Judith Arvi Tuomas Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 35 Taulu 8. Jalmari Hannula Vieno Lilja Hannula (-> Suikkala) 1912-1989 Elli Annikki Hannula 1915-1915 Martti Hannula 1917-1968 Aini Annikki Hannula (-> Kokkonen) 1922-1994 Sisaruksia: Jalmari Hannula 1887-1961 Edvard (taulu 9) ∞ Amanda Brandstaka 1886-1945 Anton Hannula 1861-1939 Topias, Carl Johan, Matilda, Aleksander, ∞ Anna Maria Mikkola 1865-1935 Viktor Kalle Kustaa Hannula 1831-1918 Matti (taulu 10), Tuomas, Eerik, Juho, ∞ Eeva Kristiina Mänttäri 1837-1918 Eerik, Anton Helena Hannula 1799-1871 Maria, Maria Kristiina, Tuomas, Jaakko, ∞ Eerik Anttila 1805-1842 Anna Tuomas Hannula 1768-1809 Anna-Margareta, Elisabet, Maria, Eeva, ∞ Helena Toikka 1777-1841 Kristiina, Helena Jaakko Hannula 1727-1782 Juho, Heikki ∞ Anna Juhontytär 1720-1790 Tuomas Hannula Eerik, Liisa, Heikki Heikki Brandstaka -1708 Esko Mikonpoika Stöder Matti (taulut 1,2,3,4,5,6,7), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri Taulu 9. Edvard Hannula Arvo Hannula 1918-1985 Rauha Aliisa Hannula (-> Teikari) 1920-2008 Edvard Hannula 1889-1964 ∞ Ida Maria Pousi 1886-1978 Anton Hannula 1861-1939 ∞ Anna Maria Mikkola 1865-1935 Kalle Kustaa Hannula 1831-1918 ∞ Eeva Kristiina Mänttäri 1837-1918 Helena Hannula 1799-1871 ∞ Eerik Anttila 1805-1842 Tuomas Hannula 1768-1809 ∞ Helena Toikka 1777-1841 Jaakko Hannula 1727-1782 ∞ Anna Juhontytär 1720-1790 Tuomas Hannula Heikki Brandstaka -1708 Esko Mikonpoika Stöder Sisaruksia: Jalmari (taulu 8) Topias, Carl Johan, Matilda, Aleksander, Viktor Matti (taulu 10), Tuomas, Eerik, Juho, Eerik, Anton Maria, Maria Kristiina, Tuomas, Jaakko, Anna Anna-Margareta, Elisabet, Maria, Eeva, Kristiina, Helena Juho, Heikki Eerik, Liisa, Heikki Matti (taulut 1,2,3,4,5,6,7), Heikki, Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 36 Taulu 10. Anton Hannula Hilja Hannula (-> Nivell) 1906-1986 Väinö Aarne Hannula 1907-1929 Sylvia Hannula (-> Mäkelä) 1910-1997 Eino Ilmari Hannula 1912-1918 Hellin Inkeri Hannula (-> Kaipiainen) 1922-1996 Sisaruksia: Veikko Aulis Hannula 1924-2010 Vilhelmiina, Maria Helena, Anna Maria, Viktor, Anton Hannula 1876-1953 Maria, Anna Vilhelmiina, Josefiina, Topias ∞ Hilma Vilhelmiina Jaakkola 1888-1973 ---------Vilhelmiina, Maria Helena, Anna Maria, Viktor, Topias Hannula 1872-1941 Maria, Anna Vilhelmiina, Josefiina, Anton Kalle Kustaa (taulut 8, 9), Tuomas, Eerik, Matti Hannula 1826-1898 Juho, Eerik, Anton ∞ Eeva Kristiina Kaipiainen 1831-1910 Maria, Maria Kristiina, Tuomas, Jaakko, Helena Hannula 1799-1871 Anna ∞ Eerik Anttila 1805-1842 Anna-Margareta, Elisabet, Maria, Eeva, Tuomas Hannula 1768-1809 Kristiina, Helena ∞ Helena Toikka 1777-1841 Juho, Heikki Jaakko Hannula 1727-1782 ∞ Anna Juhontytär 1720-1790 Eerik, Liisa, Heikki Tuomas Hannula Heikki Brandstaka -1708 Matti (taulut 1,2,3,4,5,6,7), Heikki, Esko Mikonpoika Stöder Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri 37 Hovi – Töytäri n:o 2 Aateliskartano Töytärin hovi oli aikanaan aateliskartano ja vielä 1800-luvun lopun asiakirjoissa hovia nimitettiin allodiaalisäteritilaksi. Asiakirjoista tunnettu Töytärin hovin historia alkaa lähinnä 1500-luvulta. Eräissä historiatutkimuksissa on tosin esitetty, että ensimmäinen maininta kartanosta olisi jo vuodelta 1444. Erään keskiaikaisen lähteen perusteella on nimittäin esitetty, että tuolloin eräs Kirstin Amundintytär olisi myynyt kartanon Kaarle Knuutinpoika Bondelle ja että Kirstin Amundintytär olisi ehkä saanut kartanon joltain Stenetunimiseltä ja tästä etunimestä olisi peräisin Töytärin kylän varhaisempi nimi Stensböle45. Johtopäätös vaikuttaa kuitenkin epävarmalta, koska kyseisen lähteen alkuperäistekstissä mainitaan vain Viipuri46. Vakiintuneemman käsityksen mukaan Töytärin kylän nimi Stensböle tuli käyttöön vasta 1600-luvulla 1500-luvulla käytetyn Landbobackan jälkeen. Vuonna 1444 Viipurin läänin ja linnan hallitsijana ollut Kaarle Knuutinpoika Bonde valittiin myöhemmin kolme kertaa Ruotsin kuninkaaksi ja kerran Norjankin kuninkaaksi. Vaikkei hän Töytärin kartanon omistajana olisi ollutkaan, hovilla oli joka tapauksessa ylhäisiä ja kuninkaallisiakin omistajia 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa. 1500-luvulla Töytärin hovi kuului Ruotsi-Suomen mahtavan Horn-suvun edustajille eli valtaneuvos Klaus Henrikinpoika Hornille, hänen pojalleen Henrik Klaunpoika Hornille ja tämän pojalle Kaarle Henrikinpoika Hornille. Horneilla oli Vehkalahdella tiloja myös Salmenkylässä, Reitkallissa, Pyölissä, Sivatissa ja Hietakylässä. Klaus Hornin kuoltua vuonna 1520 Vehkalahden tilat jäivät hänen vaimolleen Kristiina Hornille, joka oli kotoisin Vehkalahdelta, Niilo Poitzin tyttärentytär. Töytärin kartanon ja muiden Vehkalahden tilojen joutumista Horneille ei ole pystytty selvittämään, mutta on mahdollista, että 45 Pöllänen (2014, s. 417). Lähteessä FMU 2573 on teksti ”Jtem eth Kirstin Amwndotter breff ath hon salde k. K[arl] Raselax oc Stenböle ligende j Viborg sogen for xliiij marc. Datum Viborg post invencionem s:te crucis anno etc. xlquarto”. Selitystekstinä on ”Kirstin Amundsdotter säljer i Viborg efter 3 maj 1444 åt kung Karl Knutsson Rasalax i Viborgs och Stenböle i Veckelax socken. Ur en i svenska riksarkivet befintlig, i slutet av 1400-talet skriven förteckning över konung Karl Knutssons och drottning Katarinas jordabrev.” Tekstit ovat tässä muodossa Reinhold Hausenin toimittamassa alkuperäisessä keskiaikaisten dokumenttien kokoelmassa. Epäselvää on, millä perusteella Hausen on lisännyt Vehkalahden (Veckelax) selitystekstiin. Rasalax eli Rasalahden kylä sijaitsee lähellä Viipuria. Sen sijaan Stenbölen kylää ei liene ollut aivan lähellä Viipuria, joten se voi viitata Vehkalahteen, mutta varmaa tämä ei ole. 46 38 Kristiina olisi ollut isänsä puolelta Husgafveleita ja Klaus Horn olisi siis päässyt Husgafveleiden vävynä jakamaan knaappimaata47. Kristiina Hornin jälkeen Vehkalahden tilat jäivät hänen pojalleen Henrik Hornille, joka antoi ne 1580-luvun alkupuolella pojalleen Kaarle Hornille. Tämä antoi pian tilat lainan panttina sisarensa miehelle Klaus Åkenpoika Tottille. Klaus Tottin kuoltua Töytärin hovi ja muut Vehkalahden panttimaat jäivät hänen pojalleen Henrik Tottille. Henrik Tottin vaimon Sigrid Vaasan isä oli Ruotsin kuningas Erik XIV ja äiti Kaarina Maununtytär. Henrik Tott kuoli nuorena maanpaossa Puolassa. Tämän jälkeen Vehkalahden omistukset mainittiin hänen vaimonsa rouva Sigridin, kuningas Erikin tyttären nimissä. Näin Töytärin hovi sai omistajakseen prinsessan. Vuoden 1610 vaiheilla Töytärin hovin omistajaksi tuli Henrik Hornin tyttärenpoika, sotapäällikkö Henrik Klaunpoika Fleming. Vuonna 1625 tämä lahjoitti kartanon Flemingin Liivinmaalla olleen Lajusten linnan voudille Eerik Juhananpoika Tvillingille48. Tvillingit aateloitiin vuonna 1651 nimellä von Zwilling. Eerik Tvillingin poika ratsumestari Axel von Zwilling peri talon isänsä kuoltua ja ratsumestarin sisar Elisabet Magdalena puolestaan veljensä kuoltua. Suvun aiemmista jäsenistä poiketen Elisabet Magdalena asui Töytärillä. Hän oli naimisissa liivinmaalaisen pastori Neubaun kanssa. Varsinaista isännyyttä lienee pitänyt heidän poikansa Axel Neubau. Tämä kuoli vuonna 1730, jolloin Töytärin kartanon peri hänen sisarenpoikansa, balttilaiseen aatelissukuun kuulunut kersantti Georg Gustaf Heideman. Kersantin isännyys jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo vuonna 1735 hovi jälleen myytiin. Hovin omistajat eivät yleensä asuneet tilalla, vaan hovia viljeli vuokralaisena lampuoti. Hornien ajoista lähtien Suomalaisen suku viljeli tilaa ainakin vuodesta 1560 alkaen aina 1630-luvulle. Pisimpään Hornien lampuotina olleen Tuomas Juhonpoika Suomalaisen taloudenpito oli esillä jo edellä Uudenmaan vuoden 1571 hopeaveroluetteloa tarkasteltaessa. Suomalaiset muuttivat Töytäriltä 1630-luvulla ja sen jälkeen vuokramiehet vaihtuivat muutaman vuoden välein. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskon asiakirjoissa hovilla mainitaan olleen vuokramiehenä Matti Taavetinpoika Lahtela. Hovilla oli myös torppareita sekä renkejä ja piikoja. 47 48 Vehkaleipää (1985, s. 44). Korhonen (1981, s. 561). 39 Töytärin hovin omistajia ja lampuoteja 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle49 Omistajia (Kirstin Amundintytär) (Karl Knutinpoika Bonde (1408-1470) Lampuoteja 1444- ? ) Klaus Henrikinpoika Horn (1440-1520), valtaneuvos -1520 Kristiina Horn 1520-1550 Henrik Klaunpoika Horn (1512-1595), valtaneuvos, Suomen ylikäskynhaltija 1550-1580 Kaarle Henrikinpoika Horn (1550-1601) valtaneuvos, sotamarsalkka 1580-1585 Klaus Åkenpoika Tott (1530-1590), valtaneuvos, Suomen käskynhaltija 1585-1590 Henrik Klaunpoika Tott (1552-1603), Turun linnan päällikkö 1590-1603 Sigrid Vaasa (1566-1633), kuningas Erik XIV:n tytär 1603-1610 Juho Laurinpoika Suomalainen 1560 Tuomas Juhonpoika Suomalainen 1562-1606 Klemetti Tuomaanpoika Suomalainen 1606-1626 Tuomas Klemetinpoika Suomalainen 1636 Henrik Klaunpoika Fleming (1584-1650), 1610-1625 Kymenkartanon läänin käskynhaltija Erik Juhananpoika Tvilling, Lajusten linnanvouti 1625-1666 Axel von Zwilling, ratsumestari 1666-1699 Elisabet Magdalena von Zwilling ja pastori Neubau 1699-1730 Georg Gustaf Heideman, kersantti 1730-1735 Tuomas Keppi 1646-1656 Tuomas Matinpoika Sippulainen 1656-1660 Juho Eerikinpoika 1679-1697 Taneli Tanelinpoika, siltavouti 1698-1700 Esko Tuomaanpoika 1722-1724 Matti Ristonpoika 1730-1736 Upseereita, virkamiehiä ja kauppiaita Vehkalahden kartanot nousivat arvoonsa sen jälkeen kun Ruotsi alkoi Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1720-luvulla linnoittaa Haminaa. Etenkin varuskunnan ylemmillä upseereilla oli halua päästä kartanonherroiksi, vaikkei maanviljelys ehkä niin kiinnostanutkaan. 49 Korhonen (1981, s. 560-562). Lampuoteja koskevat tiedot on saatu Martti Korhosen Vehkalahden pitäjänhistorian kirjoituksen yhteydessä kokoamasta Töytärin maakirjatilan n:o 2 kortista. 40 Vuosina 1735-1740 Töytärin hovin omisti everstiluutnantti ja sittemmin kenraaliksi ylennetty Lorens Glansenstierna. Historiatiedoissa hänen sukunsa varhaisimpana tunnettuna esi-isänä mainitaan aseseppä Peter Larsson Ruotsin Örebrosta. Hänen poikansa ja pojanpoikansa olivat pappeja Ruotsissa. Pojanpojan poika oli vänrikki Olof Glans ja tämän poika oli Lorens Glans, sittemmin Glansberg ja aateloituna vuodesta 1719 lähtien Glansenstierna50. Lorens Glansenstierna oli 1711-1712 laatinut suunnitelman Vehkalahden kaupungin linnoittamisesta ja toimi sittemmin 1723-1736 Haminassa Suomen linnoitusprikaatin päämajamestariluutnanttina51. Linnoitusupseeri ja Haminan komendantti Lorens Glansenstierna halusi vahvistaa aateluuttaan hankkimalla paitsi kreivittären puolisokseen myös kiistattoman rälssikartanon asumuksekseen. Vaimonsa kreivitär Elsa Creutzin perintönä Glansenstierna sai myös Pyötsaaren rälssitilan omistukseensa52. Kenraali Glansenstierna kuoli vuonna 1740 ja sen jälkeen vaimo myi vuonna 1746 Töytärin kartanon ja muutti Turkuun. Vuonna 1746 Töytärin kartanon osti kauppias ja Haminan kaupungin raatimies Daniel Steven. Samalla kertaa hän osti myös Pyötsaaren tilan, joka myöhemminkin noin viidenkymmenen vuoden ajan siirtyi omistajalta toiselle Töytärin hovin mukana. Haminan seudulle asettuneet Stevenit olivat narvalaista sukua, joka hankki sahoja ja muuta sekä menestyi kaikin puolin. Daniel Steven piti Töytärin ja Pyötsaaren tiloja vain parin vuoden ajan 1746-1748. Vuosina 1748-1749 Töytärin hovin omisti asessori Kristofer Meder. Pian Meder lahjoitti kartanon haminalaiselle "madam" Maria von Klundtille, joka omisti tilan vuosina 17491758. Yleensä tila asiakirjoissa mainittiin omistajan miehen, Haminan venäläisessä varuskunnassa palvelleen majuri Jacob Stuartin nimissä. Vuonna 1758 tila myytiin maanmittari Jonas Necklinille. Necklinin suvulla Täytätin hovi pysyi 1800-luvun alkupuolelle asti. Jonas Necklinin vaimo Eva Margareta oli omaa sukua von Nandelstedt. Maanmittari kuoli vuonna 1784 ja vaimonsa seuraavana vuonna, jolloin Töytärin hovi jäi heidän pojalleen luutnantti Johan Jonas Necklinille. 50 http://www.adelsvapen.com/genealogi/Glansenstierna_nr_1664. Nordenstreng - Halila (1969). 52 Korhonen (1981, s. 562). 51 41 Necklinien tytär Elisabeth oli vuonna 1796 mennyt naimisiin luutnantti Wilhelm Kargerin kanssa. Necklinien jälkeen vuodesta 1799 lähtien Töytärin hovin omistajana mainitaan asiakirjoissa majurinrouva Karger ja hänen kuoltuaan vuonna 1820 majuri Kargerin perikunta53. Töytärin hovin omistajia 1700-luvulta 1900-luvun alkuun54 Lorens Glansentierna, everstiluutnantti, Haminan komendantti 1735-1740 Elsa (Creutz-)Glansenstierna, kreivitär 1740-1746 Daniel Steven, kauppias, raatimies 1746-1748 Kristofer Meder, asessori 1748-1749 Jacob Stuart, majuri ja Maria (von Klundt-)Stuart 1749-1758 Jonas Necklin, maanmittari 1758-1784 Johan Jonas Necklin, luutnantti 1784-1799 Elisabeth Karger 1799-1820 Johan Ludvig Agathon von Archenholtz, vapaaherra 1820-1853 Alexander Leonhard Carl Schulman, eversti 1853-1868 Erik Lang, kauppias, laivanvarustaja 1868-1872 Rudolf Klossner, meijerinjohtaja 1872-1875 Anders Gustaf Falck, poliisikonstaapeli 1875-1894 Kaarlo Nopanen, vääpeli 1894-1897 Jaakko Nopanen 1897-1916 Einar Nopanen ja Toivo Nopanen 1916- 53 Joissain asiakirjoissa nimi on kirjoitettu myös muodossa Karge tai Kargen. 1700-luvun tietojen lähteenä on Korhonen (1981, s. 560-562). 1800-luvun osalta lähteinä on käytetty Vehkalahden kirkonkirjoja ja henkikirjoja sekä Vehkalahden käräjäpöytäkirjoja. Omistustiedoissa voi kuitenkin olla jonkin verran epävarmuutta. 54 42 1820-luvun alkupuolelta lähtien Töytärin hovia asusti pääkonsuli vapaaherra Agathon von Archenholtz. Archenholtzilla oli varmaan ollut tarkoitus ostaa hovi, mutta koska hänellä lienee ollut vaikeuksia maksaa tilan kauppasumma, Vehkalahden henkikirjoissa tila mainitaan 1850-luvulle asti majuri Kargerin perikunnan omistuksena. Archenholtzilla oli komeat tittelit, mutta aatelisarvo oli omatekoinen. Varallisuutta ei juuri ollut ja vapaaherra eleli enimmäkseen sukulaisten avustuksilla, joten on arveltu, että vielä Archenholtzin kuoltua Töytärin hovin hinta olisi ollut maksamatta edellisille omistajille55. Hovin maatalous oli jo 1700-luvun lopulla taantunut ja peltoala vähentynyt. Sama suuntaus jatkui 1800-luvun alkupuolella, mihin viittaa edellä esillä ollut Töytärin kartta vuodelta 1830. Archenholtz oli alun perin tullut vuonna 1817 Haminaan liikemieheksi ja parin vuoden ajan hän oli Alankomaiden konsuli. Kaupunkitalo lienee tuhoutunut Haminan palossa 1821, jolloin Archenholtz muutti Töytärille. Archenholtz oli aiemmin asunut vanhempineen Saksassa. Hänen sisarensa Augusta avioitui siellä Töytärin hovin vuosina 17351740 omistaneen Lorens Glansenstiernan pojanpojan pojan majuri Gustaf Magnus Glansenstiernan kanssa. Suomeen ja Haminaan muutettuaan Agathon Archenholtz on ehkä sitten Glansenstiernoilta saanut 1820-luvulla virikkeen hankkia Töytärin hovin. Vuonna 1853 Archenholtzin oli kuitenkin jätettävä maanviljelys ja muutettava Loviisaan, jossa hän kuoli vuonna 1854. Asiakirjatietojen valossa Archenholtzin omistusoikeus Töytärin hoviin vaikuttaa hieman epäselvältä. Joka tapauksessa vuonna 1853 tehdyllä kaupalla vapaaherra Agathon von Archenholtz ja vaimonsa vapaaherratar Fredrique von Archenholtz, omaa sukua Armfelt, myivät Töytärin hovin 4300 hopearuplalla eversti Alexander Leonhard Carl Schulmanille56. Schulman-suku oli jo parisataa vuotta aiemmin ollut tekemisissä Vehkalahden kanssa, kun eversti Otto Schulman oli vuonna 1649 saanut Onkamaan läänityksekseen57. Schulman on vanha aatelissuku, joka on aikanaan tullut Itä-Preussista Viron Saarenmaan kautta Ruotsiin ja Suomeen. Töytärin hovin ostamiseen vuonna 1853 oli ehkä vaikuttanut yhteys Glansenstierna-sukuun sitä kautta, että eversti Alexander Schulmanin vaimo Paulina Glansenstierna oli 55 Blomstedt (1960). Kauppaa ja lainhuutoa koskevat tiedot Vehkalahden syyskäräjien 14.9.1858 pöytäkirjassa. 57 Korhonen (1981, s. 251). 56 43 Gustaf Magnus Glansenstiernan tytär. Alexander Schulman oli alun perin tullut oppilaaksi Haminan kadettikouluun vuonna 1832. Töytärin kartanon ostaessaan hän oli ylennyt everstiksi ja yleni lopulta kenraaliluutnantiksi vuonna 187858. Schulmanin perhe asui Töytärillä vuosina 1853-1857, mutta muutti sen jälkeen Porvoon seudulle ja 1860-luvulla Helsinkiin. Porvoon pitäjässä Schulman omisti Ebbon kartanon vuodesta 1860 lähtien. Lisäksi Schulman sai Puolassa sotimisen ansioista sieltäkin omistukseensa erään tilan vuonna 1869. Eversti Schulman yritti myydä Töytärin hovia vuonna 1862. Lehti-ilmoituksissa kerrottiin, että tilalla oli tuolloin 35 tynnyrinalaa peltoa ja 60 tynnyrinalaa niittyä59. Päärakennuksessa oli viisi huonetta, sali ja keittiö. Lisäksi mainittiin, että talo oli kauniilla paikalla joen rannalla. Kauppoja ei tuolloin kuitenkaan syntynyt, koska Schulman näyttää omistaneen Töytärin kartanon vuoteen 1868 asti, jolloin tila lainhuutotietojen mukaan myytiin Erik Langille. Erik Lang oli kauppias ja laivanvarustaja Haminassa60. Muutaman vuoden kuluttua Lang myi Töytärin hovin meijerinjohtaja Rudolf Klossnerille, joka oli tullut Sveitsistä juustomestariksi Sippolan hoviin vuonna 1856. Klossner piti Töytärin kartanoa vain parisen vuotta. Klossner myi Töytärin hovin poliisikonstaapeli Anders Gustaf Falckille, jonka omistuksessa kartano pysyi parikymmentä vuotta. Uusi aika Maanviljelys ei hovin omistaneille upseereille, virkamiehille ja kauppiaille ollut tärkeää, vaan esiintyminen aateliskartanon omistajina. Maanviljelysharrastuksen vähäisyys näkyi kartanon peltoalan pienemisenä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Kehityksen suunta muuttui 1800-luvun lopulla ja etenkin 1900-luvulla. 1890-luvulla Töytärin hovin omistajiksi tuli Nopasen suku. Ensin omistajaksi tuli vääpeli Kaarlo Nopanen ja hänen jälkeensä Jaakko Nopanen. Jaakko Nopanen oli alun perin tullut Virolahdelta vävyksi naapuritilalle, jonka hän myi vuonna 1897 Joel Rantalalle. Jaakko Nopasesta lukien Nopasen suku on 2000-luvulla jo viidennessä polvessa viljelemässä Töytärin hovin peltoja. 58 http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=367. 17-18 hehtaaria peltoa ja noin 30 hehtaaria niittyä. 60 Nordenstreng (1909). 59 44 Kyläkuvan myöhempiä muutoksia Aikojen kuluessa Töytärin Brandstakojen pellot alkoivat jäädä pienenpuoleisiksi maatalouden harjoittamiselle ja leivän haku muista ammateista kävi helpommaksi. Nykypäivänä töytäriläisten ammattimainen maanviljelys on Nopasen tilaa lukuun ottamatta loppunut. Maatalouden ja yhteiskunnan muutokset alkoivat näkyä Töytärin kyläkuvan muutoksina etenkin 1800-luvulla. Viisisataa vuotta sitten asutus ja viljelys keskittyivät Töytärinkosken rannalle kahden kartanon ympäristöön. Töytärinkoskelta Brandstakojen talot ja pellot levisivät vuosisatojen mittaan knaappitilan alkuperäiseltä paikalta pohjoiseen ja Töytärin paikallistien suunnassa luoteeseen. Ajan mittaan kylän talojen määrä lisääntyi muutoinkin. Hovilla oli aikojen kuluessa vaihdellut määrä torppareita. Asutus lisääntyi siksikin, että kylään tuli myös palstatilallisia ja käsityöläisiä. Vehkalahden 1800-luvun alkupuolen kirkonkirjoissa ja henkikirjoissa Töytärillä mainitaan muun muassa sepän talo (Smed). 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella kylän asutuksen painopiste siirtyi vanhan Haminasta Lappeenrantaan johtaneen tien varrelle. Sinne rakennettiin vuonna 1871 Töytärin koulu. Lähiympäristöön saman tien varteen tuli myös kaksi kauppaa sekä vuonna 1930 työväenyhdistys Liiton seuratalo. Nykyään vanha Lappeenrannantie on enää paikallistie, joka vie Husulasta Töytärin ja Myllykylän kautta Vehkjärven suuntaan. 1800-luvulta alkaen tien ympärille ehti kuitenkin kasaantua suuri osa kylän asutuksesta, mikä näkyy oheisen kartan vasemmassa laidassa kuvatun tien ja siitä Töytärinkosken suuntaan haarautuvan paikallistien risteyksen ympärillä näkyvänä asutustihentymänä. Töytäriltä Sivattiin johtavan paikallistien varteen on oheiseen vuoden 1983 karttaan merkittyjen talojen lisäksi syntynyt vielä uudempaa omakotiasutusta. Yksi kylän ja Vehkajoen maisemaa muokannut muutos on ollut 1960-luvun lopulla rakennetun Haminan kaupungin Töytärinkosken vedenottamon padon purkaminen vuonna 2013. Vesilaitoksen puhdistamon allas näkyy oheisessa vuoden 1983 kartassa, mutta vedenottamo jäi pois käytöstä 1990-luvulla. Pohjapadon rakentamisella toteutettu joen ennallistaminen on parantanut Töytärinkosken jokimaisemaa, vaikkei koskea enää entiseen luonnontilaansa ole saatu palautettua. 45 Töytäri vuoden 1983 kartalla 46 Lähdekirjallisuutta Eric Anthoni 1970: Finlands medeltida frälse och 1500-talsadel. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsingfors. Yrjö Blomstedt 1960: Pääkonsuli vapaaherra Agathon von Archenholtz (1791-1854) eli erään turkulaissuvun harharetket. Genos 31(1960), s. 33-43. Suomen Sukututkimusseura. http://www.genealogia.fi/genos-old/31/31_33.htm. Johanna Enqvist 2006: Hamina – Osa II – Historiallisten muinaisjäännösten inventointi 4.-15.9.2006. Museovirasto, rakennushistorian osasto. Henrik Impola 2011: Frälset och dess rusttänst i Finland på 1500-talet. Skrifter utgivna av Genealogiska Samfundet i Finland. Helsingfors. Saulo Kepsu 1968: Vehkalahden vanhat talonnimet. Vehkalahden pitäjänkirja I s. 65-94. Ankkapurha VI. Kymenlaakson Osakunnan kotiseutujulkaisu toim. Matti Punttila ja Jorma Manninen. Myllykosken kirjapaino. Myllykoski. Martti Korhonen 1981: Vehkalahden pitäjänhistoria II – Yhteiskunnallisesta kehityksestä 1600-luvulla sekä maakirjatilojen synty. Vehkalahden kunta. Kymen Sanomien kirjapaino Oy. Hamina. Jaakko Korjus 1990: Vehkalahden talonpoikaispurjehdus. Kirjapaino Jaarli Oy, Turenki. Eila Lindström 2004: Brandstaka-Stöder-sukua Vehkalahden Husupyölissä, Töytärillä ja Sivatissa 1555-2000. Kotka. Eeva-Liisa Oksanen ja Markku Oksanen 2003: Vehkalahden knaapit. Husgafvel-Seura ry., Pihljerta Knaappisuku ry. ja Tulikouran sukuseura ry. Karisto Oy:n kirjapaino. Hämeenlinna. Sigurd Nordenstreng 1909: Haminan kaupungin historia 1 - 3. Suomentanut Santeri Ivalo. Haminan Suomalainen Sanomalehti- ja Kirjapaino Oy. Sigurd Nordenstreng - Aimo Halila 1969: Haminan kaupungin historia 1 - 3. Oy LänsiSavon Kirjapaino. Mikkeli. Raimo Päiviö 2009: Mikä tappoi seprakaupan? – Suomalaisten ja virolaisten harjoittamasta vaihto- eli seprakaupasta, sen hiipumisesta 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan ja sen loppumisesta 1920- ja 1930-luvuilla. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, osa 287. Turku. Pasi Pöllänen 2014: Det lokala gamla frälset som den nordiska lokalförvaltningens stabiliserare i Sverige öster om Åbo Landrätts doms 25.6.1415 rår och Ryssestenen under 1300-1600-talen. Publication of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 78. Juvene Print – Suomen Yliopistopaino Oy. Tampere. 47 Ragnar Rosén 1936: Vehkalahden pitäjän historia I – Suur-Vehkalahden asutus- ja aluehistoria n. vuoteen 1610. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino Oy. Helsinki. Ragnar Rosén - Gunnar Rosén 1968: Vehkalahden knaapit. Vehkalahden pitäjänkirja I s. 45-64. Ankkapurha VI. Kymenlaakson Osakunnan kotiseutujulkaisu toim. Matti Punttila ja Jorma Manninen. Myllykosken kirjapaino. Myllykoski. J.W. Ruuth 1891: Suomen rälssimiesten sineteistä lopulla 1500-lukua ja alussa 1600-lukua. Suomen historiallinen seura. Kaarlo Soikkeli 1912: Uudenmaan hopeavero ja hopeaveroluettelo v. 1571. Helsinki. Vehkaleipää - Palasia Vehkalahden historiasta - murtanut Martti Korhonen. Mukana murtamassa Esko Ahlberg, Juhana Könönen ja Pekka Reponen. Kustantaja Vehkalahden kunta. Mainospaino PIGG. Hamina 1985.
© Copyright 2024