1. No category

Brandstaka-Stöder ja Töytärin hovi
- Vehkalahden Töytärin kylän historiaa
1500-luvulta lähtien
Olavi Rantala
Sisältö
Taustaksi
1
Vehkalahden Töytäri
2
Pieni kylä - monta nimeä
2
Maataloutta, kalastusta, kauppaa ja merenkulkua
4
Brandstaka-Stöder – Töytäri n:o 1
13
Töytärin hovin ja Brandstakojen talojen sijainti
13
Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synnyn mysteerejä
14
Brandstaka-Stöder-sukua Töytärillä 1500-luvulta 1700-luvulle
17
Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen historiaa 1900-luvulle
24
Hovi – Töytäri n:o 2
37
Aateliskartano
37
Upseereita, virkamiehiä ja kauppiaita
39
Uusi aika
43
Kyläkuvan myöhempiä muutoksia
44
Lähdekirjallisuutta
46
1
Taustaksi
Töytärin Brandstaka-suvun esipolvieni selvittely alkoi 1980-luvulla saatuani innoituksen
asiaan vuosikymmenen alussa julkaistusta Vehkalahden pitäjänhistoriasta. Vuosien mittaan oli mielessä myös laajempi Töytärin kylän historian tutkiskelu. Sain kuitenkin seuraavat sivut kirjoiteltua pääosin vasta syksyllä 2014.
1500-luvulta alkaen Vehkalahdelta on olemassa paljon historiatietoa, keskeisimpinä pitäjänhistoriat. Vehkalahden pitäjänhistorian ensimmäisen osan kirjoitti Ragnar Rosén ja
se julkaistiin vuonna 1936, jolloin kunta täytti 600 vuotta. Pitäjänhistorian toinen osa julkaistiin vuonna 1981 ja sen jatkoksi Vehkaleipää-julkaisu vuonna 1985. Nämä Martti
Korhosen teokset ovat keskeisesti seuraavan kuvauksen taustalla. Eila Lindströmin
Brandstaka-Stödereiden sukutietoaineisto on ollut lähteenä etenkin Töytärin Hannula-suvun osalta. Töytärin Ruotin ja Hiitolan sukutietoja olen saanut mm. Ruotin ja Brandstakan
sukuja tutkineelta Keijo Ruotilta.
1.6.2015
Olavi Rantala
2
Vehkalahden Töytäri
Pieni kylä – monta nimeä
Töytärin kylä Vehkalahdella - nykyisessä Haminan kaupungissa - on alueeltaan pieni,
mutta historialtaan monipuolinen. Kylä on muotoutunut keskiajalta lähtien kahden maakirjatilan ympärille isompien Husulan, Myllykylän ja Kolsilan kylien väliin. Töytäri n:o
1 on ollut Brandstaka-Stödereiden knaappitila ja Töytäri n:o 2 - Töytärin hovi - aikanaan
aatelisten omistama kartano.
Kylälle sadan viime vuoden aikana viralliseksi vakiintunut nimi Töytäri on aikojen saatossa muotoutunut suomalaisväännös ruotsinkielisissä asiakirjoissa käytetystä knaappitilan nimestä Stöder. Vuosisatojen mittaan kylällä on ollut muitakin nimiä. 1500-luvulla
hovi oli Hornien ja muiden aatelisten omistama kartano, jota viljelivät vuokralaisina lampuodit. Niinpä kylää kutsuttiin tuolloin Lampuodinmäeksi eli ajan ruotsinkielisissä asiakirjoissa nimellä Landbobacka.
Vehkalahti ja Töytärin kylä
1600-luvulta 1800-luvulle maakirjoissa, kirkonkirjoissa, henkikirjoissa ja muissa asiakirjoissa kylän nimenä oli Stensböle. Tänä aikana paikalliset ovat kuitenkin käyttäneet kylästään nimeä Töytäri. Ehkäpä tästä syystä Töytärin hovia on joissain 1800-luvun asiakirjoissa ja kartoissa kutsuttu nimellä Stöders eli nimellä, jota oli aikaisemmin käytetty
3
Töytärin knaappitilasta. Yleensä Töytärin hovin talonnimenä on vanhoissa ruotsinkielisissä asiakirjoissa yksinkertaisesti vain Gård eli Kartano.
Asiakirjoista tunnettu Töytärin hovin ja knaappitilan historia alkaa lähinnä 1500-luvulta.
Parissa tutkimuksessa on tosin erään keskiaikaisen lähteen perusteella kerrottu, että ensimmäinen maininta kylästä olisi jo vuodelta 1444. On näet esitetty, että tuolloin eräs
Kirstin Amundintytär olisi myynyt kartanon Kaarle Knuutinpoika Bondelle ja että Kirstin
Amundintytär olisi ehkä saanut hovin joltain Sten-etunimiseltä ja tästä lahjoittajan etunimestä olisi peräisin kylän nimi Stensböle. Tällainen johtopäätös vaikuttaa kuitenkin
epävarmalta1. Joka tapauksessa asiakirjatietojen puuttumisestakin huolimatta on ilmeistä,
että kyläpaikan menneisyys Vehkajoen kosken kalastuspaikkana ja ylimenokohtana ulottuu keskiajalle ja kauemmaskin taaksepäin aina aikoihin, jolloin merenranta oli maan kohoamisen takia alkanut vetäytyä Töytärinkoskelta kohti Kirkkojärven paikalla aikanaan
ollutta merenlahtea.
Vehkalahden historian tutkimuksissa on arvioitu, että Töytärin tilat ovat alkuaan syntyneet Salmenkylän sekä Husulan ja Husupyölin kylien ulkoasutuksena. Vehkalahden keskuspaikka ja knaappien esi-isien keskeisin asuinseutu oli keskiajalla Vehkajoen alajuoksun Kirkkojärven ja merenlahden väliin sijoittuva Salmenkylä. Savilahden pohjukassa oli
Pirkkulan kauppasatama ja Salmenkylä oli Vehkalahden markkinapaikka keskiajalta aina
1600-luvun alkuun. Kun Salmenkylä alkoi jo keskiajalla tulla ahtaaksi maatalouden harjoittamiselle, uusia viljelyalueita haettiin muualta ja luonnollinen laajenemissuunta oli
Kirkkojärven pohjoispuolisilla Vehkajoen rannoilla.
Töytärin vanhaa yhdyssidettä Salmenkylään osoittaa se, että kylät kuuluivat Husulan ja
Husupyölin kanssa samaan jakokuntaan aina siitä lähtien, kun Olavinlinnan rakennuttaja
Erik Akselinpoika Tott vahvisti jakokunnan rajat jo vuonna 14582. Nykyisinkin Salmenkylän kalastuskunnan vesialue Vehkajoella ulottuu Töytärinkoskelle. Lisäksi Töytärin,
Husulan ja Husupyölin kylillä on yhä yhteismaita Kirkkojärven pohjoisrannalla.
1
Vuoteen 1444 on viitannut Enqvist (2006, s. 12). Siellä ja tuoreessa väitöskirjassa Pöllänen (2014, s.
417) viitataan lähteeseen FMU 2573, jossa on teksti ”Jtem eth Kirstin Amwndotter breff ath hon salde k.
K[arl] Raselax oc Stenböle ligende j Viborg sogen for xliiij marc. Datum Viborg post invencionem s:te
crucis anno etc. xlquarto”. Selitystekstinä on ”Kirstin Amundsdotter säljer i Viborg efter 3 maj 1444 åt
kung Karl Knutsson Rasalax i Viborgs och Stenböle i Veckelax socken. Ur en i svenska riksarkivet befintlig, i slutet av 1400-talet skriven förteckning över konung Karl Knutssons och drottning Katarinas jordabrev.” Alkuperäistekstissä ei kuitenkaan mainita Vehkalahtea, vaan ainoastaan Viipuri.
2
Korhonen (1981, s. 519).
4
Töytärin knaappitilan ja hovin sijainti vuoden 1830 kartalla kuvattuna3
Maataloutta, kalastusta, kauppaa ja merenkulkua
Töytäriläisillä on ajan kuluessa ollut monenlaista elinkeinotoimintaa. Hovin ja knaappitilan peruselinkeinona on ollut maatalous. Lisäksi Töytärinkoski on ollut kalastuspaikka
ja kalastus on ollut aikanaan merkittävä sivuelinkeino. Knaappitilan isännät olivat myös
kauppamiehiä, jotka purjehtivat kauppamatkoillaan Viron puolelle ja muuallekin Itämeren alueella.
Maatalouden mittaluokasta kylän varhaisvaiheessa saadaan kuva verotustiedoista. Ruotsin sotatoimet alkoivat 1500-luvulla niellä enenevästi kruunun varoja ja vaatia verotuksen
kiristämistä. Kuningas Juhana III:n aikana kannettiin vuonna 1571 ylimääräinen ns. hopeavero, jonka tuotolla Ruotsi lunasti takaisin Tanskalle sodassa menetetyn Älvsborgin
3
Kartta 1830-luvulta julkaisussa Vehkaleipää (1985, s. 46).
5
linnan. Tätä veronkantoa varten kirkkoherran ja nimismiehen piti kullakin paikkakunnalla
tehdä luettelo tilojen käteisrahasta, metalliesineistä sekä hevosista ja karjasta sekä arvioida ne rahassa. Näin lasketusta irtaimen omaisuuden arvosta maksettiin veroa kymmenen prosenttia.
Töytärillä eli silloisessa Lampuodinmäen kylässä verotettiin Martti Martinpoika Stöderin
tilaa ja Henrik Klaunpoika Hornin kartanoa, joka oli vuokrattu lampuoti Tuomas Juhonpoika Suomalaisen viljeltäväksi. Uudenmaan hopeaveroluettelon kuvauksessa on mm.
Vehkalahden kohdalla eritelty kunkin tilan veropohjaksi laskettu irtain omaisuus sekä pitäjän tilojen yhteenlaskettu ja keskimääräinen omaisuus4.
Hopeaveroa varten laskettu omaisuus Töytärillä vuonna 1571
Martti Martinpoika
Stöder
Henrik Hornin
hovin lampuoti
Tuomas Juhonpoika Suomalainen
Vehkalahden
tilat
keskimäärin
Kuparia, naulaa
Hevosia
Lehmiä ja vasikoita
yli 4-vuotisia
4-vuotisia
3-vuotisia
2-vuotisia
1-vuotisia
Lampaita
Sikoja
4
1
4
1
2,86
0,96
4
8
1
2
2,86
1
3
1
4
Koko irtain omaisuus, markkaa
74
114
3
0,38
0,59
0,16
2,54
0,34
47,29
Martti Martinpoika Stöderin hopeaveron pohjaksi laskettu irtain omaisuus oli vähäisemmän lehmämäärän takia pienempi kuin hovin lampuodin. Elintasovertailussa on toki otettava huomioon, että lampuoti Tuomas Juhonpoika Suomalainen on ajan käytännön mukaan joutunut maksamaan ehkäpä puolet tilan tuotosta vuokrana hovin omistajalle. Kummassakin talossa oli varoja enemmän kuin Vehkalahden tiloilla keskimäärin. Muihin
4
Soikkeli (1912).
6
Vehkalahden knaappeihin verrattuna Martti Martinpoika Stöder oli varallisuudeltaan keskitasoa. Pitäjän ylimystöön ja jopa kirkkoherraan verrattuina Töytärin isännät olivat
melko vähävaraisia, mutta toisaalta kohtalaisen toimeentulevia verrattuina suureen osaan
tuon ajan Vehkalahden taloista.
Vuoden 1626 maantarkastuksen pöytäkirjan mukaan Töytärin knaappitilalla oli kylvöalaa
yhteensä 10 tynnyrinalaa eli noin 5 hehtaaria ja niityiltä saatiin heiniä 20 parmasta eli
noin 8000 kiloa vuodessa5. Osa Töytärin knaappitilasta sijaitsi Sivatin kylässä. Tuohon
aikaan Töytärin knaappitilan toinen osakas oli Mikko Eerikinpoika Stöder ja toinen osakas oli Eerik Eerikinpoika Keppi, joka kuului äitinsä puolelta Stöder-sukuun.
Mikko Eerikinpoika Stöderin tilaosuudella oli kylvöalaa noin 2,5 hehtaaria. Tila oli kooltaan Vehkalahden knaappitilojen keskitasoa, sillä peltoala oli viidesosa pitäjän isoimman
knaappi-isännän viljelyksistä, mutta viisinkertainen köyhimmän knaapin peltoon verrattuna. Töytärin knaappien peltoala oli jonkin verran suurempi kuin Vehkalahden tavallisten talonpoikien keskimääräinen peltoala6.
Maanviljelyyn käytetty peltopinta-ala oli 1500- ja 1600-luvuilla ja kauan sen jälkeenkin
pieni verrattuna Töytärin kylän nykyisiin peltoaloihin. Tämän havaitsee edellä esitetystä
vuoden 1830 kartasta, jonka mukaan viljelykseen käytetyt maa-alueet olivat pienenpuoleisia palstoja ja suuri osa maasta oli niittyä. Huomiota herättää erityisesti kartan alalaidassa kuvattujen Töytärin hovin peltojen vähäisyys verrattuna kylän muuhun peltoalaan. Tämä lienee johtunut siitä, että hovin pellot olivat 1800-luvun alkupuolella huonossa hoidossa ja aiemmin raivattuja peltoja oli jäänyt kesannolle, jolloin ne on kartassa
kuvattu niittyinä. Hovin peltoalan tuolloisen vähenemisen osoittaa vuoden 1830 kartan ja
ohessa esitetyn vuoden 1843 pitäjänkartan vertailu oheiseen vuoden 1775 verollepanokarttaan.
Töytärin kylän niittyalueet laajenivat vähitellen jokivartta pitkin kohti Kirkkojärveä maan
kohoamisen ja Kirkkojärven vesialueen kutistumisen myötä. Niittyalan kasvaessa ja
maanviljelyn tehostuessa viljelykseen voitiin ottaa lisää peltoa. Peltoala kasvoi tuntuvasti
jo 1800-luvun mittaan, minkä havaitsee vertaamalla edellä esitettyä vuoden 1830 karttaa
jäljempänä esitettävään vuoden 1885 karttaan. Lisäksi Kirkkojärven suunnan jokivarren
luonnonniitty - mari - tarjosi Töytärin isännille heinämaita ja edellytyksiä karjatalouteen.
5
6
Korhonen (1981, s. 187).
Korhonen (1981, s. 69).
7
Töytäri vuoden 1775 verollepanokartalla7
Töytäri vuoden 1843 pitäjänkartalla8
7
8
Rajattu vuoden 1775 verollepanokartasta. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto.
Rajattu vuoden 1843 pitäjänkartasta. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto.
8
Haminanlahden, Savilahden ja Kirkkojärven vesialueen muodostaman pitkälle sisämaahan ulottuneen merenlahden tarjoamien suojaisten rantautumispaikkojen ansiosta Vehkalahti oli keskiajalla Suomenlahden pohjoisrannikon keskeisiä satama- ja kauppapaikkoja.
Ensimmäinen löydetty Vehkalahtea koskeva asiakirja on vuodelta 1336, jolloin Viipurin
linnan päällikkö Pietari Joninpoika Bååt antoi Tallinnan porvareille eli saksalaisille kauppiaille oikeuden käydä Suomen puolella kauppaa Viipurissa, Vehkalahdella ja Virolahdella. Tämän asiakirjan perusteella Vehkalahden ja Virolahden syntymäajankohtana pidetään vuotta 1336. Vehkalahti on ollut myös Suomenlahden rannikon merkittävää laivanrakennusaluetta.
Kauppapurjehdusta harjoittivat Vehkalahdella 1500- ja 1600-luvuilla etenkin knaapit.
Knaappien johtoryhmä oli tavallista talonpoikaisväestöä vauraampaa ja siten knaappitiloilla oli taloudelliset edellytykset alusten hankintaan ja niillä tapahtuvaan rahtiliikenteeseen. Sidonnaisuus kruunuun lisäsi knaappien mahdollisuuksia laivanomistajina ja rahtaajina. Vuonna 1544 kruunu määräsi Suomenlahdelta liikenevät talonpoikien laivat kuljettamaan kalkkikiveä Virosta Viipuriin linnoitustöitä varten. Sota-aikoina oli kuljetettava sotaväkeä ja sotatarvikkeita ja vuosien 1570-1595 sota lienee tarjonnut knaapeillekin
rikastumiskeinoja.
Suomenlahdella harjoitetun kauppapurjehduksen ja kruunun maksamien rahtien taloudellinen merkitys knaapeille kasvoi entisestään 1600-luvulla sen jälkeen kun Ruotsi oli valloittanut Suomenlahden etelärannikon ja Viron-kauppa oli muuttunut kotimaankaupaksi.
Kruunu halusi rahantarpeessaan keskittää kaupankäynnin kaupunkeihin, jotta kauppaa
voitiin valvoa ja verottaa tullimaksuilla. Tämä tavoite vaikutti Vehkalahden Uudenkaupungin - myöhemmän Haminan kaupungin - perustamiseen vuonna 1653. Knaapit eivät
rälssimiehinä joutuneet tullimaksuja maksamaan ja saivat tämän edun turvin 1600-luvun
mittaan merkittävän aseman kauppapurjehduksen harjoittajina ja tavallisten talonpoikien
tuotteiden välittäjinä. Tilanne kääntyi Vehkalahden Uudenkaupungin kauppaporvareiden
eduksi vuonna 1678, jolloin kruunu peruutti knaappien etuudet. Knaapit ryhtyivät kuitenkin taisteluun etuuksiensa säilyttämiseksi ja vuonna 1694 tehdyn kuninkaallisen ratkaisun
mukaan verovapaudet palautettiin. Päätös vakiinnutti Vehkalahden rälssin vanhat taloudelliset etuoikeudet9. Vähitellen Vehkalahden knaappien harjoittama kauppapurjehdus
kuitenkin siirtyi kaupungin porvareiden hallintaan.
9
Korhonen (1981, s. 193).
9
Viron-kauppaan osallistuivat monet knaapit, mutta erityisen aktiivisia olivat Töytärin ja
Husupyölin knaapit10. Kauppamiehenä kunnostautui etenkin Heikki Mikonpoika Stöder,
joka oli rälssimies ja tilallinen Töytärillä vuosina 1630-1661. Heikki järjesti lukemattomia rahti- ja kauppamatkoja ympäri Itämeren alueen. Hän vaurastui kaupallaan niin, että
kun hän kuoli vuonna 1661, hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 768 kuparitaalaria,
mikä oli huomattavan suuri omaisuus tuon ajan Vehkalahdella. Töytäriläisiä knaappipurjehtijoita oli Heikin veli Matti Mikonpoika Stöder, joka tunnettiin laivurina.
Töytärin Stödereiden kartano oli edullisella paikalla Töytärinkosken rannalla. Korkean
veden aikana ja talvisin jäitse voitiin kuljettaa tavaroita Vehkajokea pitkin Myllykylästä,
Vehkjärveltä, Kannusjärveltä, Paijärveltä ja Turkialta. Tarvikkeet varastoitiin Töytärin
ranta-aittoihin. Kevään tulleen tavarat siirrettiin meren rannalle Savilahteen, missä ne
kuormattiin avomeripursiin.
Entisaikoina joet ja muut vesistöt olivat keskeisiä kulku- ja kuljetusväyliä. Vehkajoen
tavarankuljetus väheni vuosisatojen myötä, mutta joessa uitettiin puuta vielä 1900-luvun
alkupuolella Vehkjärven ja Haminan sahoille. Vehkjärven sahalle ei tosin enää voitu uittaa puuta sen jälkeen, kun järven pintaa laskettiin vuonna 1911.
Vehkajoen tavarankuljetusta syrjäytti viimeistään Haminan ja Lappeenrannan välisen tien
parannustöiden valmistuminen vuoteen 1725 mennessä. Viipuri oli menetetty Venäjälle
Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Sen jälkeen Haminalle annettiin vuonna 1723
ulkomaankauppaan oikeuttavat tapulikaupunkioikeudet. Samalla tuli myös välttämättömäksi parantaa Ruotsin puolella rajaa kulkevaa tieyhteyttä Lappeenrannasta Haminaan.
Tuohon aikaan Haminan kautta vietiin merkittävät määrät tervaa ja sahatavaraa ulkomaille. Hamina nousi sotien välillä 1721-1741 Ruotsin johtavaksi sahatavaran vientisatamaksi ja Haminan kautta kulki vientiä enemmän kuin muiden Suomen satamien kautta
yhteensä. Silloinen maaherra Frisenheim raportoi, että Lappeenrannasta kulki Haminaan
vuosittain peräti 20000 – 25000 tavarakuormaa11. Samanlainen liikenne lienee kulkenut
Lappeenrannankin suuntaan, joten melkoinen liikennevirta kulki siis Töytärin kautta. Haminan ulkomaankauppa kasvoi niin suureksi, että kaavailtiin jopa kanavaa Saimaalta
Luumäen Kivijärvelle ja vieläpä sieltä Haminaan12.
10
Korhonen (1981) ja Korjus (1990).
Nordenstreng - Halila (1969).
12
Samantapainen ajatus Saimaan kanavan paikasta nousi esiin 1950-luvulla, kun Viipuri oli taas menetetty ja kaakkoisraja siirtynyt suunnilleen samalle paikalle kuin Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721.
11
10
1700-luvulta alkaen Haminalla oli laivaliikenneyhteydet laajalti Euroopan satamiin.
Aiemmin 1500- ja 1600-luvuilla Vehkalahdelta purjehdittiin lähinnä Viroon, jonne oli
lyhin matka. Viron satamista merkittävin oli Tallinna, joka oli jo hansa-ajalla tärkeä satama. Myös Narva oli vanhimpina aikoina vehkalahtelaisten talonpoikaispurjehtijoiden
Viron-satamia. Suomen puolelta harjoitetun talonpoikaispurjehduksen määräsatamia oli
kuitenkin pitkin Viron pohjoisrannikkoa. 1600-luvulla nämä purjehdusmatkat olivat itse
asiassa kotimaankauppaa, koska Suomenlahden rannikot kuuluivat kokonaisuudessaan
silloiseen Suur-Ruotsiin. Tuon ajanjakson jälkeen Vehkalahden maakylien knaappien
kauppapurjehdus vähitellen lakkasi, kun kauppa keskittyi Haminan porvareille. Sen sijaan Vehkalahden saarista, etenkin Kuorsalosta ja Tammiosta, tehtiin kauppamatkoja Viroon vielä satakunta vuotta sitten.
Suomenlahden rannikon talonpoikien Virossa käymää kauppaa kutsuttiin seprakaupaksi.
Nimitys tulee vironkielen sanasta söpr, joka tarkoittaa ystävää. Vehkalahden talonpoikien
ja saaristolaisten seprasatamat Virossa olivat Virumaan rantakylissä. Purjehdusreitti kulki
Haapasaaren, Suursaaren ja Tytärsaarten kautta Viron rannikolle. Kuorsalosta ja Tammiosta purjehdittiin vielä 1900-luvun alussa Käsmuun, Vesuun ja Mahuun. Suur-Vehkalahteen aikanaan kuuluneesta Haapasaaresta purjehdittiin myös Kundaan ja Verkkiin13.
Tallinna 1600-luvulla14
13
14
Korjus (1990, s. 41).
Kuparipiirros A. Goeteeriksen matkakertomuksesta vuodelta 1616. Museovirasto.
11
Itäisen Suomen seprapurjehtijoiden määräsatamia Virossa15
Vientituotteet olivat sellaisia maataloustuotteita ja luonnontuotteita, joita riitti myytäviksi
muualle. Tuontituotteet olivat puolestaan sellaisia välttämättömyyshyödykkeitä ja ylellisyystavaroita, joita ei kotimaasta saatu. Viroon vietiin muun muassa kalaa, karjataloustuotteita, puuta ja tervaa. Haminasta vietiin vielä 1800-luvun alussa ketun, saukon ja ilveksen nahkojakin16. Virosta tuotiin muun muassa viljaa, suolaa, tupakkaa ja kangastavaraa.
Talonpoikaispurjehduksen aluksina lienee käytetty kuutteja, jahteja ja suurhaapioita.
Alukset olivat yleensä kooltaan 10-15-metrisiä. Maalaisalusten lastimäärät vaihtelivat
lästin eli kymmenkunnan tynnyrin suolasilakkamääristä suuriin kruunun kuljetuksiin17.
Halkolasteja kuljetettiin saariston suojassa myös yksinkertaisilla ja halvoilla lotjilla. Tukholman purjehduksilla lastin koko oli tavallisesti 4-15 lästiä, mutta suolalastit saattoivat
olla suurempiakin.
15
Kymenlaakson maakuntamuseo.
Nordensterng (1909).
17
Lästin painomitta on ollut noin 2 tonnia ja tilavuusmitta noin 2 kuutiometriä.
16
12
Kalastus on maanviljelyksen ja karjanhoidon ohella ollut töytäriläisten elinkeinoja. Jo
1500-luvun verotustietojen perusteella tiedetään, että merikalastus oli varhaisempina aikoina sivuelinkeino Vehkalahden kylille aina pohjoisessa sijaitsevaa Pyhältöä myöten18.
Suomenlahti oli 1500-luvulla nykyistä suolaisempi niin, että silliäkin voitiin kalastaa.
Vehkalahden maakylillä oli vielä 1800-luvulla merellä omat kalasaarensa, joissa kalastusaikoina asuttiin pitempiäkin aikoja kalamajoissa. Kala on ollut tärkeä kotikäytön ravinnonlisä ja aikanaan myös keskeinen Suomenlahden rannikkoseutujen vientituote Viroon ja myöhemmin myös Pietariin.
Ammattikalastus on keskittynyt merenrantakyliin, mutta maakylien jokivarsilla kalastus
on pysynyt kauan sivuelinkeinona. Töytärinkoskella kalastettiin vielä 1900-luvun alkupuolella keväisin paljon särkeä merroilla. Särkeä nousi jokeen niin paljon, että sitä vietiin
hevoskuormittain Haminaan kalajauhotehtaalle.
Paavo Ruoti ja kalansaalis - 1930-luvun kuvassa taka-alalla Töytärinkosken kaksi
siltaa, taaempana rakenteilla ollut silta
18
Korjus (1990, s. 20).
13
Brandstaka-Stöder – Töytäri n:o 1
Töytärin hovin ja Brandstakojen talojen sijainti
Töytärin kylän talot sijoittuvat runsaan kilometrin matkalle Töytärinkoskelta HaminaLappeenranta-tiehen liittyvän paikallistien lähistöön. Vehkajoessa on Töytärinkosken
kohdalla tasainen kalliopohja, joka on tarjonnut hyvän ylimenopaikan ja siltapaikan paikallistielle Töytäriltä Kolsilan kylän suuntaan. Vehkajoen alajuoksulla ei vastaavan kaltaista ylimenopaikkaa ole ollut kuin Mullinkoskella ja Salmenvirralla lähellä meren rantaa ja nykyistä Haminan kaupungin keskustaa. Yläjuoksullakin seuraava kalliopohjainen
ylimenopaikka on vasta muutaman kilometrin päässä Myllykylässä. Myllykylän Sahakosken sillan kautta kulkee tie Haminasta Lappeenrantaan.
Töytärin kylä vuoden 1885 kartalla19
Edellä esitetyn vuoden 1830 kartan kuvaamalla tavalla Töytärin knaappitilan eli maakirjatilan n:o 1 maita on ollut Töytärinkosken pohjoispuolella ja paikallistien koillispuolella.
19
Rajattu senaatin kartaston karttalehdestä XI 41. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto.
14
Oheisessa kartassa samaa asiaa kuvaa Brandstaka-suvun talojen sijainti 1800-luvun lopulla. Brandstaka-Stödereihin kuuluvan Hannula-suvun talot ja pellot ovat olleet tien lounaispuolella. Myös Töytärin hovin eli maakirjatilan n:o 2 sijainti on paikallistien lounaispuolella.
Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synnyn mysteerejä
Vehkalahdella on keskiajalta alkaen ollut kolme laajempaa ja nykypäiviin säilynyttä
knaappisukua eli Husgafvel-, Pilhjärta- ja Brandstaka-suvut. Husulan Pilhjärtojen suomalaisia sukunimiä ovat mm. Heikkilä, Junnila, Pajula ja Tepponen. Brandstakat suomalaistivat sukunimiään 1900-luvun alkupuolella. Husupyölin Brandstakat ottivat nimikseen
mm. Tulikouran ja Koskenheimon ja Töytärin Brandstakojen myöhempiä sukunimiä ovat
mm. Hannula, Kailavirta, Rantala ja Töyrylä.
Alkuaan knaappien verovapauden kaltainen rälssijärjestelmä syntyi 1200- ja 1300-luvuilla Ruotsissa, jossa ensin kuningas Maunu Ladonlukko ja sittemmin kuningas Maunu
Eerikinpoika säätivät, että talonpoika, joka ratsumiehenä palveli kuningasta sai talonsa ja
alustalaisensa vapaiksi veroista. Myös Vehkalahden knaappisukujen alkujuuret ulottuvat
keskiajan puolelle, mutta kaukaisen historian takia rälssioikeuksien synnyn perusteita ei
oikein tunneta. Joka tapauksessa Kustaa Vaasan aikana Vehkalahden knaapeille vahvistettiin etuuksia, joista normaalisti nauttivat vain aateliset. Vuosina 1552 ja 1554 Kustaa
Vaasa antoi päätökset, joilla ”Kuninkaallinen Majesteetti…armollisesti vapautti seitsemäntoista Vehkalahden pitäjässä asuvaa talonpoikaa…kaikista vuotuisista veroista ja
suorituksista sillä ehdolla, että kukin varustaa täysin aseistetun miehen”20.
Vehkalahden knaapeille verovapaus oli taloudellisesti tärkeää ja varmaankin keskeinen
kannustin rälssiaseman säilyttämistä vaadittaessa siinä vaiheessa, kun kruunun kanssa
jouduttiin taistelemaan rälssioikeuksista 1600-luvulla. Kruunua Vehkalahden laajoiksi
paisuneet knaappisukukunnat alkoivat häiritä muun muassa verotulojen menetyksen takia. Köyhimmille knaapeille verovapaus oli kuitenkin suorastaan elinehto. Rälssioikeuksien puolustamispyrkimykset vaikuttivat siihen, että esimerkiksi Brandstaka-sukunimen
taakse liittoutui väkeä, jonka sukulaisuussuhteet eivät olleet kovin läheisiä, eli tiloja Töytäriltä, Husupyölistä ja Salmenkylästä.
20
Rosén (1936, s. 304), Korhonen (1981, s. 174).
15
Sen jälkeen kun Ruotsi oli 1100-luvulta lähtien alkanut ristiretkillään valloittaa Suomea,
Ruotsi ja Venäjä ajautuivat keskiajalla ja myöhemminkin vähän väliä sotiin Suomen alueista. On mahdollista, että Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien synty liittyy tavalla
tai toisella näihin Ruotsin sotatoimiin. Knaappien rälssioikeuksien synty menee kuitenkin
sen verran kauas keskiajan puolelle, ettei asiakirjatietoja rälssioikeuksien perusteista juuri
ole olemassa. Varsinaisten faktojen puuttumisen takia rälssioikeuksien syntyä koskevat
tiedot ovat olleet paljolti tarinoiden kaltaisia. Erään tällaisen perimätiedon mukaan Vehkalahden knaapit olisivat saaneet rälssioikeutensa 1400-luvun lopulla muonitettuaan Viipuriin matkalla ollutta Ruotsin armeijaa. Tarinaksi on jäänyt myös Pyötsaaren rälssin syntyminen Vepsun saaren luona olleen venäläislaivaston päästämisestä myrskyn armoille.
Vehkalahden knaappien vastuulla lienee joka tapauksessa ollut Suomenlahden saarilta
mantereelle ulottuneen ikivanhan vartiotulijärjestelmän hoitaminen.
Ensimmäinen säilyneissä asiakirjoissa mainittu vehkalahtelainen oli Erik Larsinpoika,
jota pidetään Husgafvel-suvun kantaisänä. Hänet oli 1300-luvun loppupuolella nimitetty
kruunun edustajaksi (nempdeman) Vehkalahdelle. Viipurin linnan päällikkö Erengisle
Nilsinpoika myi Erik Larsinpojalle vuonna 1383 autioksi jääneen ja kruunulle joutuneen
Reitkallin tilan Vehkalahdelta ja luovutti vuonna 1396 Erik Larsinpojalle kruunun haltuun joutuneen tilan Hietakylästä Vehkalahden kirkon lähistöltä. Lisäksi Erik Larsinpojalla oli talo Viipurissa ja asuinkartano Vehkalahden Salmenkylässä.
Tuoreessa väitöskirjassa on esitetty, että Erik Larsinpoika oli itse asiassa sama henkilö
kuin erinäisissä lähteissä mainitut Erik av Kumos sekä ne Erik Laurensson -nimiset henkilöt, jotka toimivat kuninkaanoikeuden ja laamanninoikeuden tehtävissä Ruotsin Itämaan alueella vuosina 1396–143021. Nempdeman oli keskiajalla korkea virkamies, joka
valvoi muun muassa kuninkaan oikeuden toteutumista alueellaan. Erik Laurensson oli
saanut rälssikirjeen vuonna 1407 kuningas Erik Pommerilaiselta.
Husgafvel-sukua lukuun ottamatta Vehkalahden knaappien rälssioikeuksien syntyajasta
ja syntytavasta ei ole asiakirjoista todennettavaa tietoa. Vuonna 1936 julkaistussa Vehkalahden pitäjänhistoriassa Ragnar Rosén esittää, että knaappien verovapauden vastikkeena
oli alusta alkaen osallistuminen Kaakkois-Suomen puolustamiseen, ei kuitenkaan varsinaisen aatelin tapainen ratsupalvelus tai ratsumiehen varustaminen kuninkaan käyttöön.
21
Pöllänen (2014).
16
Myöhemmin 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle Vehkalahden knaapit kylläkin varustivat ratsumiehiä Ruotsi-Suomen armeijaan.
Rosén painottaa Salmenkylän puolustuksellista merkitystä keskiajalla ja sitä, että Salmenkylän knaappien rälssioikeuksien synty saattoi liittyä Salmenvirran ylimenopaikan vartiointiin. Keskiajalla ja kauan sen jälkeenkin Turun ja Viipurin välinen rantatie kulki Vehkajoen suualueella lännestä Salmenvirran yli nykyisen Haminan kaupungin keskustan
alueella olleen hiekkanummen kautta itään. Eteläpuolella olleen meren ja pohjoispuolen
järven ja laajojen suoalueiden rajaama kapea kannas oli käytännössä ainoa käyttökelpoinen rantatien reitti Vehkajoen suualueen kohdalla. Siten Salmenvirran kohta Vehkajoessa
oli puolustuksen kannalta keskeinen paikka Turun ja Viipurin välisellä rantatiellä. Salmenvirran viereinen Linnamäki on saattanut toimia ylimenopaikan puolustuksen tukikohtana.
Rosénin ajatuskulkua seuraten voitaisiin ajatella, että Töytärin rälssin syntyminen olisi
alkuaan liittynyt vastaavalla tavalla Töytärinkosken ylimenopaikan vartiointiin. Edellä
mainittiin, että Vehkajoessa on Töytärinkoskella tasainen kalliopohja, joka on varhaisempina aikoina tarjonnut pitkällä jokiosuudella käytännössä ainoan hyvän ylimenopaikan ja
siltapaikan, josta huolehtiminen lienee ollut kruunun intressissä. Siltapaikan kunnossapito lienee alkuaan ollut myös Summan kartanon verovapauden perusteena ja ehkä myös
Myllykylän Henrik Bonden rälssioikeuden taustalla 1500-luvulla22.
Myöhempi historiantutkimus on tarjonnut muitakin mahdollisia selityksiä Vehkalahden
knaappien rälssioikeuksien synnylle. Husgafveleiden rälssioikeuksien historiaa tunnetaan, mutta muiden knaappien menneisyys on hämärämmässä. Vehkalahden historiaa laajalti tutkinut ja pitäjän historian toisen vuonna 1981 julkaistun osan kirjoittanut Martti
Korhonen on huomannut, että eri knaappisukujen sarkojen vierekkäisyys Salmenkylän
rantapellolla viittaa knaappien sukulaisuuteen sitä kautta, että muiden knaappisukujen
edustajia on ehkä tullut vävyiksi Husgafveleille ja päässyt näin jakamaan rälssitilan peltoja23. Myös Hornien aatelissuvun tiloja on sijainnut Salmenkylässä, Reitkallissa, Hietakylässä, Husulassa ja Töytärillä knaappitilojen vieressä. Tämä voi viitata siihen, että ensimmäisen näiden tilojen tunnetun isännän Klaus Henrikinpoika Hornin vaimo Kristiina
olisi ollut Salmenkylän Husgafveleita24.
22
Rosén (1936, s. 294-295).
Vehkaleipää (1985, s. 39).
24
Vehkaleipää (1985, s. 44).
23
17
Läheistä sukua Husgafvelit, Pilhjärtat ja Brandstakat eivät liene olleet kaukaisemmassa
menneisyydessään, vaikka naimakauppoja tehtiin ajan mittaan useinkin sukujen välillä.
Geneettinen perimä viittaa Husgafveleiden tapauksessa Tanskaan tai Etelä-Ruotsiin, Pilhjärtojen osalta kotoperäisyyteen ja Brandstakojen tapauksessa Baltiaan25. Myös
Brandstakojen ja Salmenkylän Brandh-suvun käyttämä vaakuna-aihe - palava paalutukki
- viittaa Itämeren eteläpuolelle Viroon, Preussiin ja Puolaan.
Brandstaka-Stöder-sukua Töytärillä 1500-luvulta 1700-luvulle
Edellä on mainittu, että Töytärin kylän nimi tulee kylän knaappisuvun aikanaan käyttämästä ruotsinkielisestä nimestä Stöder. Sukunimi on kirjoitettu myös muotoon Stööder,
Stöders, Stödher, Stöör ja Styghder26. Sukunimi vaihtui myöhemmin nimeksi Brandstaka
tai Brandstake. Brandstaka-nimi tulee asiakirjoissa esiin vuodesta 1651 lähtien.
Brandstaka-Stöder-yhdysnimeä ei ole käytetty sukunimenä, vaan vain historian kirjoituksessa erottamaan Töytärin Brandstakat Husupyölin Brandstakoista27.
Syytä Stöder-sukunimen vaihtamiseen Brandstaka-sukunimeksi ei tiedetä, mutta
Brandstaka-nimen tulo laajemmin Töytärin, Husupyölin ja muutamien Salmenkylänkin
knaappien sukunimeksi saattoi liittyä siihen, että yhteisen sukunimen alle liittoutumalla
toivottiin voitavan paremmin puolustaa rälssioikeuksia. Virallisena kylännimenä Töytäri
on ollut vasta 1900-luvun alusta, sillä ruotsinkielisissä asiakirjoissa kylä oli vuosisatoja
nimeltään Stensböle tai Stensböhle.
Töytärin knaappitilan ensimmäinen tunnettu isäntä oli 1500-luvun keskivaiheilla mainittu
Martti Antinpoika Stöder. Hänen tiedetään olleen Töytärin sukutilan isäntänä ainakin
vuosina 1555-1568. Martti Antinpojalla oli kaksi poikaa, Martti ja Eerik. Martti Martinpoika Stöder oli Töytärin knaappitilan isäntänä mm. vuonna 1571, jolloin hän oli Vehkalahden rälssimiehiä edellä tarkastellussa Uudenmaan hopeaveroluettelossa. Hänen veljensä ja yhtiömiehensä Eerik Martinpoika Stöder on ollut niiden Töytärin Brandstaka- ja
Hannula-sukujen esi-isä, joiden vaiheita jäljempänä kuvataan.
25
Pöllänen (2014, s. 483).
Rosén (1936, s. 57) ja Kepsu (1968, s. 92).
27
Korhonen (1981).
26
18
Stöder-sukua Töytärillä 1500- ja 1600-luvuilla28
Antti Stöder
Martti Stöder
Rälssimies 1561*;
tilallinen Töytärillä
1555-1568
Martti Stöder
Rälssimies 1571*;
tilallinen Töytärillä
1568-1589
Riitta
Heikki Stöder
Rälssimies 1653*;
tilallinen Töytärillä
1630-1661
Eerik Stöder
Kaarina
Yrjö Stöder -1633
Mikko Stöder -1630
Tilallinen Töytärillä
1589-1630
Matti Stöder
Laivuri
Esko Stöder
Tuomas Stöder
Brandstaka
Hannula
Hornstierna
* Ruuth (1891, s. 46).
Eerik Martinpojan poika Mikko Eerikinpoika Stöder oli setänsä jälkeen Töytärin knaappitilan isäntänä vuosina 1589-1630. Mikko Eerikinpojalla tiedetään olleen viisi poikaa ja
kaksi tytärtä. Töytärin Brandstakat ovat polveutuneet laivuri Matti Mikonpojasta ja Hannula-suku Esko Mikonpojasta. Veljeksistä Heikki Mikonpoika ja ilmeisesti myös Yrjö
Mikonpoika ovat kuolleet lapsettomina. Tuomas Mikonpojan jälkeläisiä on muutama sukupolvi myöhemmin siirtynyt Sivattiin.
Viiden veljeksen aikana Töytärin knaappitilaa hallitsi Heikki Mikonpoika Stöder, joka
oli rälssimies ja tilallinen Töytärillä vuosina 1630-1661. Osa tilasta oli 1500-luvun lopulla
joutunut avioliiton välityksellä Keppi-nimiselle suvulle. Heikki Mikonpoika oli kuitenkin
28
Tässä yhteydessä esitettävät sukutaulut noudattelevat 1700-luvulle asti pelkistetysti Korhosen (1981)
Vehkalahden pitäjän historiassa esitettyä kuvausta.
19
jo 1630-luvulla hankkinut koko kartanon suvun hallintaan. Taitavasti toimien hän kartutti
viljelysten määrää liittämällä vielä parin husupyöliläisen knaapin maat tiluksiinsa29. Toinen näistä oli Mikko Martinpoika Pukki (Bock), joka oli vuonna 1625 lähtenyt Viroon ja
viipyi sillä tiellään 18 vuotta30. Töytärin kotikartanon ja Husupyölin tilan lisäksi Heikki
Mikonpoika Stöderillä oli hallussaan suvulle vanhastaan kuulunut Sivatin lampuotitalo31.
Heikki Mikonpoika Stöder kunnostautui myös kauppamiehenä, joka järjesti lukemattomia rahti- ja kauppamatkoja ympäri Itämeren alueen. Laivurina toimi hänen veljensä
Matti Mikonpoika Stöder, joka on ollut Töytärin Brandstakojen esi-isä. Heikki Mikonpoika vaurastui kaupallaan niin, että kun hän kuoli vuonna 1661, hänen omaisuutensa
arvoksi laskettiin 768 kuparitaalaria, mikä oli huomattavan suuri omaisuus tuon ajan Vehkalahdella. Perintöä oli kuitenkin jakamassa suurehko sukulaisjoukko ja tila jaettiin osataloihin.
1600-luvun asiakirjoissa Töytärin knaappitila on mainittu yhtenä tilana aina 1660-luvulle
asti. Vuoden 1670 tienoilla tila on jakautunut kolmeen osatilaan. Vuonna 1750 osatiloja
mainitaan neljä32.
Heikki Mikonpoika Stöder oli rälssimiehenä varustamassa ratsumiestä kruunun palvelukseen. Tammisaaressa vuonna 1651 pidetyn Suomen ritariston ja aatelin katselmuksen
pöytäkirjan mukaan Vehkalahden knaapit varustivat yhteensä neljä ratsumiestä. Oheinen
luettelo kuvaa knaappien ratsumiesten varustusten määrää siten, että ensimmäisessä sarakkeessa on hevonen, toisessa pistoolit, kolmannessa miekka ja neljännessä haarniska.
Luettelon mukaan knaappien ratsumiesten varustus oli muutoin kunnossa, mutta ensimmäisenä listalla olevan Heikki Stöderin ratsumiehellä ei ollut haarniskaa. Luettelo lienee
ensimmäinen asiakirja, johon on merkitty Vehkalahden knaappien kolmen pääsuvun nimet Brandstaka, Husgafvel ja Pilhjärta33.
1680-luvulla Vehkalahden yhteensä 26 knaappitilasta muodostettiin kahdeksan ratsutilaa
eli rusthollia, joista kukin varusti yhden ratsumiehen Viipurin-Savonlinnan ratsuväkirykmenttiin. Yhteen rustholliin kuului 2 - 6 tilaa niiden koosta ja kantokyvystä riippuen.
29
Korhonen (1981, s. 529).
Korhonen (1981, s. 164).
31
Korhonen (1981, s. 160).
32
Korhonen (1981, s. 195).
33
Oksanen & Oksanen (2003, s. 101).
30
20
1720-luvulla isonvihan jälkeen knaappien ratsumiehet palvelivat Karjalan rakuunaeskadroonan Vehkalahden komppaniassa34. Töytärin knaappi-isännistä on asiakirjoissa mainittu rusthollareina vuosina 1696-1787 elänyt Niilo Brandstaka ja vuosina 1683-1759 elänyt veljensä Juho Brandstaka, joka esiintyy rusthollarina Lappeenrannassa vuonna 1737
pidetyn ratsumiesten katselmuksen luettelossa. Rakuunana palveli tuolloin Eerik
Brandstaka35.
Heikki Stöder (Henrik Stöör) Suomen ritariston ja aatelin asekatselmusluettelossa
vuonna 1651
Periaatteessa knaappitilojen muuttaminen rusthollivelvollisiksi olisi voinut merkitä heikennystä aiempaan rälssiasemaan verrattuna. Knaappien rusthollivelvollisuuden jakautuminen useamman tilan yhteisvastuulle oli kuitenkin taloudellisesti kevyempi taakka kuin
tavallisilla talonpoikaisrustholleilla, joista jokainen joutui varustamaan oman ratsumiehensä. Esimerkiksi naapurikylä Kolsilan rusthollitilat Forsell, Kolsi, Lääti ja Pousi varustivat jokainen oman ratsumiehensä armeijaan.
34
35
Korhonen (1981, s. 240).
Oksanen & Oksanen (2003, s. 131).
21
Brandstaka-sukua Töytärillä
Matti Stöder
Laivuri
Niilo Brandstaka
Tilallinen Töytärillä
1679-1697
Eerik Brandstaka -1739
Tilallinen Sivatissa
1707-1724
Tuomas Brandstaka
Tilallinen Töytärillä
1669-1681
Eerik Brandstaka
Yhtiömiehenä Töytärillä
1706
Arvi Brandstaka
David Brandstaka
Tilallinen Töytärillä
1722-1726
Juho Brandstaka 1683-1759
Tilallinen Töytärillä
1722-1759
Niilo Brandstaka 1696-1787
Tilallinen Töytärillä
1751-1787
Tuomas Brandstaka
Tilallinen Töytärillä
1730-1732;
siirtyi Sippolaan
Brandstaka
Vihtori,
Elias
Brandstaka
Matti,
Joel
1600-luvun jälkipuoliskolla Töytärin Stödereiden sukunimi vaihtui Brandstakaksi, jota
nimeä käyttivät myös Husupyölin knaapit. Töytärin Tuomas Mikonpoika Stöderin jälkeläiset pyrkivät kuitenkin erottautumaan muusta sukulaisryhmästä. Tuomas Mikonpojan
poika Mikko Tuomaanpoika ja tämän poika Mikko Mikonpoika ottivat käyttöön
Brandstakaa komeammalta kalskahtavan aatelisnimen Hornstierna. Vaikuttimena lienee
ollut muisto 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa Töytärin hovin omistaneesta Hornien
mahtisuvusta36. Vähitellen 1700-luvun kuluessa nimi jäi käytöstä ja sukuhaara tyytyi jälleen Brandstaka-nimeen.
Vuonna 1693 Mikko Tuomaanpoika Hornstierna oli töytäriläisten puolesta allekirjoittamassa Olavi Husgafvelin valtuuskirjaa Vehkalahden knaappien edustajaksi Tukholman
valtiopäiville. Mikon veli Martti Tuomaanpoika Stöder mainitaan 1650- ja 1660-luvuilla
36
Korhonen (1981, s. 160).
22
rantaratsastajana eli tullivartijana. Martti Stöder esiintyy myös Vehkalahden Uudenkaupungin ensimmäisten asukkaiden joukossa 1650-luvun asiakirjoissa37. Tämä Martti Stöder oli ehkä esimerkki siitä, että knaappiperheiden poikia sijoitettiin edustajiksi kaupunkiin valvomaan knaappien etuja kruunun ja kaupungin porvareiden pyrkiessä rajoittamaan maakylien kauppapurjehdusta ja keskittämään sen kaupungin yksinoikeudeksi.
Knaappitaloista oli lyhyt matka kaupunkiin, joten siellä ei välttämättä tarvinnut asuakaan
kunhan kirjoilla oli.
Hornstiernat
Tuomas Stöder
Mikko Hornstierna
Tilallinen Töytärillä
1662-1706
Martti Stöder
Rantaratsastaja eli tullivartija
1650- ja 1660-luvuilla
Mikko Hornstierna 1682-1742
Tilallinen Töytärillä
1712-1732
Mikko Brandstaka 1724-1789
Tilallinen Sivatissa
1771-1789
Esko Mikonpoika Stöderin poika Heikki Eskonpoika Brandstaka mainitaan tilallisena
Töytärillä vuosina 1698-1708. Hänen poikansa Tuomas Heikinpoika oli sen sijaan tilallinen Husupyölissä vuosina 1722-1738 samoin kuin tämän jälkeläinen vuosina 17271782 elänyt Jaakko Tuomaanpoika. Nämä ottivat Hannula-sukunimen. 1800-luvun alkupuolella Hannulat siirtyivät takaisin Töytärille. Hannula-suvun talojen ja maiden sijainti
Töytärillä viittaa siihen, että jo Esko Mikonpojasta lähtien sukuhaaran maat ovat olleet
Töytärin kylän Husulaan rajoittuvassa luoteiskulmassa. Ehkä osin tästä syystä sieltä siirryttiin 1700-luvulla Husupyölin tilalle.
37
Nordentsreng (1909).
23
Hannula-sukua Töytärillä ja Husupyölissä
Esko Stöder
Heikki Brandstaka
Tilallinen Töytärillä
1698-1708
Eerik Brandstaka
Tilallinen Töytärillä
1708-1711
Tuomas Hannula
Tilallinen Husupyölissä
1722-1738
Heikki Brandstaka
Veljensä yhtiömies
1708
Juho Hannula 1697-1757
Tilallinen Husupyölissä
Jaakko Hannula 1727-1782
Tilallinen Husupyölissä
1772-1782
Heikki Hannula 1721-1770
Tilallinen Husupyölissä
1757-1770
Hannula
Jalmari,
Edvard,
Anton
Laivuri Matti Mikonpoika Stöderin jälkeläisten eli Töytärin Brandstakojen talot ovat olleet lähellä Vehkajokea Töytärinkosken tuntumassa. Töytärin Brandstakat pysyivät näillä
asuinsijoillaan läpi vuosisatojen.
Töytärin ja Husulan knaapeilla oli omistuksia myös Sivatin kylässä. Stödereiden viljelyksiä hoidettiin Töytäriltä, joten vakituista asukkia Sivatin tilalla ei ollut. Töytäriläisten ja
husulalaisten maat yhdistettiin 1700-luvulla maakirjanumeroiksi Sivatti 6 ja 12, jotka
Töytäriltä siirtynyt Eerik Eerikinpoika Brandstaka otti viljelykseen. Osa Sivatissa olleista
maista laskettiin kuitenkin kuuluviksi Töytärin taloon ja ne mainittiin asiakirjoissa Töytärin ulkopalstana. Lelujoen lähellä oli vielä Ilkanpyöli-niminen palsta. Isojakoa tehtäessä
tilanne säilytettiin ennallaan ja näin osa Töytärin kylää oli Sivatissa38.
38
Korhonen (1981, s. 529).
24
Eerik Brandstakan poika Niilo oli vuosien 1741-1743 sodan aikana menettänyt omaisuutensa ja jättänyt Sivatin tilan autioksi, kun rakennukset oli osaksi poltettu. Parin vuoden
kuluttua muuan Antti Lustig otti tilan viljelykseensä ja alkoi käyttää sukunimeä Stöder.
Hänen jälkeläistensä aikana nimi suomalaistui muotoon Töytäri39. Tätä perua on Töytärisukunimen esiintyminen Sivatissa.
Vehkalahden knaappien erikoisasema päättyi 1700-luvun lopulla. Viimeinen Vehkalahden pappilassa tehty ruotsalaisen mallin mukainen henkikirja on vuodelta 1782. Siihen
on erikseen kirjattu knaapeiksi luokitellut henkilöt, joiden ei tarvinnut maksaa henkirahaa. Töytärin tilan n:o 1 osalta henkikirjaan on merkitty Matti Brandstaka ja veljensä
Eerik perheineen, Matin yhtiömiehen Eerik Pilhjärtan leski perheineen sekä toinen yhtiömies Mikko Brandstaka perheineen. Vuodesta 1783 alkaen miespuoliset knaapit joutuivat
maksamaan keisarinna Katariina II:n määräämää uudenlaista henkiveroa muiden talonpoikaissäätyisten kanssa. Naisilta tätä veroa ei peritty40.
Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen historiaa 1900-luvulle
Edellä esitetyissä sukutauluissa kuvattiin Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen esipolvia 1500-luvulta 1700-luvulle. Seuraavassa tarkastellaan Brandstaka- ja Hannula-sukujen vaiheita sellaisten talojen osalta, joita kylällä oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteen
tienoilla. Oheinen kartta kuvaa Brandstaka- ja Hannula-sukujen talojen ja samaan Töytärin maakirjanumeroon 1 kuuluneiden Ruotin ja Hiitolan talojen sijaintia 1800-luvun lopulta alkaen. Töytärin hovin muodostaman maakirjatilan n:o 2 eli karttaan merkittyjen
Nopasen talojen omistushistoria on oma jäljempänä tarkasteltava lukunsa.
Tässä yhteydessä pyritään kuvaamaan Töytärin talojen historiaa henkilöhistorian ohella.
Töytärin Brandstaka- ja Hannula-sukujen historian tarkastelu on jäljempänä jaettu kymmeneen tauluun, joissa kuvataan Matti Mikonpoika Stöderin ja Esko Mikonpoika Stöderin jälkeläisiä. Tauluissa on pyritty yksinkertaisella tavalla kuvaamaan talojen perintö- ja
omistuslinja ja kussakin vaiheessa taloa isännöineen henkilön sisarukset. Kussakin taulussa on lisäksi viittauksia muita taloja kuvaavissa tauluissa esiintyviin sukulaisiin. Tällä
pyritään kuvaamaan sitä, milloin ja miten kyseinen tila on jakaantunut osatiloihin. Aivan
39
40
Korhonen (1981, s. 526).
Oksanen & Oksanen (2003, s. 171-173).
25
tarkkaa kuvaa talon isännyysketjuista ei tällä tavoin voida esittää, sillä joissain tapauksissa isäntänä on voinut ensin olla joku sisaruslistassa mainittu henkilö, jolla ei ole ollut
rintaperillisiä41. Kunkin Brandstaka- ja Hannula-sukuhaaran taulun otsikkona on sen
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella eläneen lähtöhenkilön nimi, jonka esipolvia ja jälkipolvea kyseinen taulu kuvaa42.
Töytärin talonpaikkoja 1800-luvun lopulta alkaen vuoden 1885 kartalla
Taulut 1 ja 2 kuvaavat Matti ja Joel Brandstakan esipolvia, jotka 1700-luvulle asti esitettiin edellä Töytärin Brandstakojen sukutaulussa. Sukuhaaran esi-isiin kuuluneen rusthollari Niilo Brandstakan pojalla Juholla oli yksi poika ja kolme tytärtä. Poika Juho kuoli
kuitenkin jo 16-vuotiaana ja talo jäi Saara-tyttärelle. Taloon oli tullut vävyisännäksi Simo
Jääski Turkialta. Seuraava isäntä oli Joel Simonpoika ja hänen poikiaan olivat Matti ja
Joel Brandstaka. Joel oli 1900-luvun alkupuolella Vehkalahden Säästöpankin johtaja ja
mukana kunnallispolitiikassakin.
41
42
Tauluissa on näissä kohdin katkoviivamerkintöjä. Tilakaupat on mainittu erikseen.
Keskeinen henkilötietojen lähde etenkin Hannula-suvun osalta on ollut Lindström (2004).
26
Matti ja Joel Brandstakan kotipaikka oli oheisessa kartassa Töyrylä-nimellä mainittu talo,
jonka paikalla on nykyään Haminan Matkakoti. Tämä tila lienee lohkottu Niilo Brandstakalle Töytärinkosken rannan knaappitilasta 1700-luvun puolivälin tienoilla. Rantatilan
isäntänä oli vuoteen 1759 asti Niilon vanhempi veli Juho Brandstaka. Vanhin veli Eerik
oli jo vuosisadan alkupuolella siirtynyt tilalliseksi Sivattiin.
Töyrylä-nimellä mainittu tila jäi 1800-luvun lopulla vanhemmalle veljelle Matille ja Joel
osti Jaakko ja Anna-Maria Nopaselta taulun 3 yhteydessä esitetyn kartan kuvaaman Töytärinkosken rantatilan ja peltoja muualta Töytäriltä. Samoihin aikoihin Nopaset ostivat
Töytärin hovin tien toiselta puolelta. Joel ja Maria Brandstaka ottivat Rantala-sukunimen
J.V. Snellmanin syntymän satavuotispäivänä 12.5.1906, jolloin sukunimiä suomalaistettiin maassa isolla joukolla. Maria Rantala ja Anna-Maria Nopanen olivat sisaruksia ja
kotoisin joen toiselta puolelta Kolsin talosta.
Matti Brandstakan poika Armas otti Töyrylä-sukunimen suomalaisuuden päivänä
12.5.1919. Armas myi Töyrylän tilan ja muutti talonomistajaksi Kotkaan vuonna 1951.
Parinkymmenen vuoden kuluttua Armaksen poika Mauri osti entisen Töytärin talon lähipeltoineen ja –metsineen ja muutti takaisin Töytärille. Hänen kuoltuaan vuonna 1992 tila
joutui Vehkalahden kunnalle ja sitä kautta jälleen myyntiin.
Joel Rantalan Töytärinkosken rannalta ostama tila on ollut Töytärin knaappitilan alkuperäinen paikka. Töytärinkosken rantatilan omistushistoriaa kuvataan taulussa 3. Taulun
alla esitetyn kartan kuvaaman kotipalstan ohella tilaan kuului peltoja muualla Töytärillä43.
Taloon oli vuonna 1747 tullut Husulasta vävyisännäksi Eerik Pilhjärta-Heikkilä. Hänen
kuoltuaan vuonna 1777 tila jaettiin kolmen pojan kesken. Vielä 1800-luvun alkupuolen
kirkonkirjoissa sukuhaaran talojen nimenä esiintyy Pilhjärta, mutta myöhemmin nimenä
on Brandstaka.
Taulussa 3 kuvatun tilan isäntänä oli vuoteen 1890 asti Juho Brandstaka, joka toimi aikanaan kylänvanhimpana ja seurakunnan kuudennusmiehenä. Kun Juho ja veljensä Eerik
kuolivat lapsettomina, tila jäi heidän sisarelleen Maria Brandstakalle, joka oli naimisissa
Virolahden Ravijoelta tulleen sorvari Abraham Rantalan kanssa. Tämä ei ollut mitään
43
Kartta on rajattu vuonna 1828 mitatusta tiluskartasta.
27
sukua Joel Rantalalle, mutta tätä kautta Joel on saattanut saada ajatuksen uudesta sukunimestä tilalle muutettuaan.
Abraham ja Maria Rantalan poika Jooseppi Rantala oli naimisissa Anna-Maria Kolsin
kanssa. Joosepin kuoltua vuonna 1892 Anna-Maria meni naimisiin Jaakko Nopasen
kanssa. Heiltä Joel ja Maria Rantala ostivat Töytärinkosken rantatilan vuonna 1897.
Kauppaan kuului talo, jonka Jaakko Nopanen oli perimätiedon mukaan tuonut Virolahdelta muuttaessaan Ravijärveltä vävyksi Töytärille. Talo on ehtinyt seistä Töytärilläkin
jo 120 vuotta.
Taulun 4 kuvaama Töytärin Ruotin suvun historia liittyy Matti ja Joel Brandstakan sukuhaaran historiaan muutamaa sukupolvea aiemmassa vaiheessa. Tila jäi 1800-luvulla kahteen otteeseen tyttärien ja taloon tulleiden vävyjen hallintaan. Jälkimmäisessä tapauksessa
talon tytär Maria Brandstaka oli mennyt naimisiin Reitkallista kotoisin olleen Antti Ruotin kanssa. Antti ja Maria muuttivat Reitkallista Töytärille vuonna 1893 Marian veljen
Matin kuoltua. Sitä ennen talo oli ollut Marian isän Matti Brandstakan ja veljen Matin
hallinnassa. Antti ja Maria Ruotin 12 lapsesta Väinö ja Paavo jäivät asumaan Töytärille.
Taulut 5 ja 6 kuvaavat Vihtori ja Elias Brandstakan sukuja. Vihtori Brandstaka vaihtoi
sittemmin sukunimensä Kailavirraksi. Heillä oli yhteinen sukutausta sillä tavoin, että
Elias Brandstakan isä Mikko ja Vihtori Kailavirran isoisä Elias olivat veljeksiä. Veljesten
isä Antti Luoma oli tullut Myllykylästä vävyksi tähän Brandstakan sukuhaaraan. Töytärillä Antti toimi isäntänä ja yhdessä vaiheessa kylänvanhimpana. Elias Brandstaka asettui 1900-luvun alkupuolella asumaan syrjemmälle tilan Myllykylän kartanon vastaisella
rajalla olleelle palstalle.
Edellä esitetyssä kartassa Hiitola-nimellä mainitun talon paikka on sekin alkuaan ollut
Töytärin Brandstakojen tiloja. Sen historiaa kuvataan taulussa 7. Taavetti Hiitola oli
muuttanut vuonna 1857 Luumäeltä Vehkalahdelle Sivatin kylään. Hän osti vuonna 1875
Töytärilta tilan ja muutti Sivatista Töytärin Brandstakalle vuonna 1877. Taavetti Hiitolan
poika Anton Hiitola osti vuonna 1895 Töytäriltä lisää maata toiselta Brandstakan sukuhaaralta. Anton Hiitola osti myöhemmin 1920-luvulla tilan Husulasta ja muutti sinne asumaan. Töytärin pellot jäivät edelleen Hiitolalle.
Edellä tarkasteltujen Matti Mikonpoika Stöderiä seuranneiden Brandstaka-sukupolvien
asuinpaikkojen ja tilaa kulloinkin jakaneiden veljesten syntymävuosien vertailu osoittaa,
että knaappitila on laajentunut vuosisatojen mittaan taulun 3 yhteydessä esitetyn kartan
28
kuvaamalta Töytärinkosken rantatilalta pohjoiseen ja luoteeseen. Sukupolvien perinnönjaoissa vanhin poika on yleensä saanut lähempänä Töytärinkoskea olevan talon asuinpaikakseen ja nuoremmat veljet ovat joutuneet siirtymään kauemmas. Hannula-suvun talot
ja pellot ovat kaikkein kauimpana Töytärinkoskelta. Tämä viittaa siihen, että kun Heikki
Mikonpoika Stöderin perintöä on 1660-luvulla jaettu, perintöä jakamaan jääneistä veljeksistä Matti Mikonpoika on ehkä vanhempana veljenä jäänyt Töytärinkosken rantatilalle
ja Esko Mikonpoika on nuorempana veljeksenä siirtynyt uuteen paikkaan.
Taulut 8, 9 ja 10 kuvaavat Esko Mikonpoika Stöderin jälkeisen Töytärin Hannula-suvun
historiaa. Esko Mikonpoika ja hänen poikansa Heikki Brandstaka olivat 1600-luvulla tilallisia Töytärillä. Heikin pojan Tuomaan aikana 1700-luvulla sukuhaaraa siirtyi
Husupyöliin ja otti siellä nimen Hannula. 1800-luvun alkupuolella Hannulat siirtyivät takaisin Töytärille. Hannulan talojen ja maiden sijainti Töytärillä viittaa siihen, että jo Esko
Mikonpoika Stöderistä lähtien sukuhaaran maat ovat olleet Töytärin kylän Husulaan rajoittuvassa luoteiskulmassa. Vuoden 1885 kartta viittaa siihen, että Töytärillä on jo tuolloin ollut ainakin kolme tai ehkä neljäkin Hannulan-suvun taloa.
Töytärille muuton jälkeen Hannulan tila jakautui kahteen taloon, joista taulujen 8-10 kuvaama sukuhaara säilytti Hannula-nimen ja toinen otti nimen Hannén. Uuden sukunimen
otti vuosina 1815-1886 elänyt, toista Hannulan tilaa viljellyt ja sittemmin kauppiaaksi ja
Haminan kaupungin rahastonhoitajaksi siirtynyt Juho Hannén. Tilalla asui tauluissa 8 ja
9 esitettyjen Jalmari ja Edvard Hannulan isoisä Kalle Hannula, joka lunasti Juho
Hannénin tilan vuonna 1889 tämän kuoleman jälkeen. Kalle Hannula sai maita myös äitinsä ja veljensä kautta.
Kalle Hannulan isoäiti ja Juho Hannénin äiti oli vuosina 1777-1841 elänyt Helena Hannula, omaa sukua Toikka. Kalle oli hänen tyttärenpoikansa ensimmäisestä ja Juho poikansa toisesta avioliitosta. Helena Hannulan ensimmäinen puoliso oli tauluissa 8-10 mainittu vuosina 1768-1809 elänyt Tuomas Hannula ja myöhempi puoliso oli vuosina 17961867 elänyt Matti Hannula, jonka isä Jordan Karppinen oli tullut Suomenniemeltä Vehkalahdelle44. Juho Hannénin tyttärenpoika oli vuosina 1898-1964 elänyt Ragnar Rosén,
joka oli historian professori ja vuonna 1936 julkaistun Vehkalahden pitäjän historian ensimmäisen osan kirjoittaja.
44
Lindström (2004).
29
Tuomas Hannula on merkitty kuolleeksi Husupyölissä vuonna 1809, mutta sen jälkeen
on siirrytty Töytärille ja Tuomaksen vaimo Helena on merkitty kuolleeksi Töytärillä
vuonna 1841. Tuomaan jälkeen Hannulan tilalle Töytärille oli vuonna 1827 tullut isännäksi vävy Eerik Anttila Myllykylästä. Hän on kuollut vuonna 1842 ja sen jälkeen talo
on jäänyt taulussa 10 kuvatulle Matti Hannulalle ja nuorempi veli Kalle Hannula on siirtynyt asumaan Juho Hannénin tilalle. Tämä Juho Hannénilla ja sittemmin Kalle Hannulalla ollut tila on 1900-luvun alkupuolella jaettu Jalmari ja Edvard Hannulan kesken.
30
Taulu 1. Matti Brandstaka
Amanda Brandstaka (-> Hannula) 1886-1945
Hilda Brandstaka (1890-1891)
Vilhelmiina Brandstaka (1896-1907)
Armas Töyrylä (<- Brandstaka) 1900-1981
Matti Brandstaka 1858-1918
∞ Anna Maria Kolsi 1864-1941
Joel Brandstaka 1822-1900
∞ Maria Filippina Mikkola 1827-1892
Saara Brandstaka 1782-1846
∞ Simo Jääski 1782-1846
Juho Brandstaka 1747-1785
∞ Anna Beata Peltola 1753-1826
Niilo Brandstaka 1696-1787
∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Taulu 2. Joel Rantala
Olga Matilda Rantala (-> Hiitola) 1895-1971
Nestor Rantala 1899-1954
Hilda Rantala 1901-1905
Hilma Lyyli Rantala (-> Ruoti) 1903-1990
Eino Rantala 1905-1978
Lempi Rantala 1908-1940
Toimi Evert Rantala 1911-1985
Joel Rantala (<- Brandstaka) 1870-1927
∞ Maria Helena Kolsi 1870-1942
Joel Brandstaka 1822-1900
∞ Maria Filippina Mikkola 1827-1892
Saara Brandstaka 1782-1846
∞ Simo Jääski 1782-1846
Juho Brandstaka 1747-1785
∞ Anna Beata Peltola 1753-1826
Niilo Brandstaka 1696-1787
∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Sisaruksia:
Joel (taulu 2), Elisabet Kristiina,
Eerik Johan, Anton
Elisabet, Anna, Daniel, Maria Kristiina,
Elias, Anton, Kalle Kustaa
Anna Helena, Juho, Anna Maria
Eerik (taulu 4), Matti (taulu 7), Maria,
Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo
Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
Sisaruksia:
Matti (taulu 1), Elisabet Kristiina,
Eerik Johan, Anton
Elisabet, Anna, Daniel, Maria Kristiina,
Elias, Anton, Kalle Kustaa
Anna Helena, Juho, Anna Maria
Eerik (taulu 4), Matti (taulu 7), Maria,
Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo
Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
31
Taulu 3. Rantalan talo
Joel Rantala (<- Brandstaka) 1870-1927
∞ Maria Helena Kolsi 1870-1942
Tilakauppa 1897
Jaakko Nopanen 1858-1916
∞ Anna-Maria Kolsi 1867-1916
---------Jooseppi Rantala 1863-1892
∞ Anna-Maria Kolsi 1867-1916
Maria Brandstaka 1823-1902
∞ Abraham Rantala 1825-1866
---------Juho Brandstaka 1817-1890
∞ Elisabet Kristiina Joffel 1821-1910
Tuomas Brandstaka 1793-1855
∞ Helena Gåsman 1796-1870
Eerik Brandstaka 1749-1819
∞ Brita Eskontytär 1753Anna Maria Brandstaka 1720-1800
∞ Eerik Pilhjärta-Heikkilä 1717-1777
Juho Brandstaka 1683-1759
∞ Brita Yrjöntytär 1695-1762
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Sisaruksia:
Juho
Juho, Eerik
Eerik, Maria
Eerik, Antti
Mikko (taulut 5, 6), Tuomas,
Aatami, Juho, Anna Maria, Kalle, Liisa
Judith, Eerik, Kalle, Anna
Niilo (taulut 1, 2, 4, 7), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
32
Taulu 4. Antti Ruoti
Edvard Ruoti 1886-1906
Viktor Ruoti 1888-1889
Nestor Ruoti 1890-1944
Edla Ruoti (-> Anttonen) 1893-1962
Vilhard Ruoti 1895-1903
Väinö Ruoti 1897-1960
Paavo Veikko Ruoti 1900-1964
Aina Alina Ruoti 1902-1907
Hilja Ruoti 1905-1906
Eini Martta Ruoti (-> Suntio) 1906-1929
Einar Ruoti 1909-1960
Esko Olavi Ruoti 1913-1986
Antti Ruoti 1853-1924
∞ Maria Brandstaka 1866-1945
---------Matti Brandstaka 1863-1893
Matti Brandstaka 1830-1901
∞ Anna Mikkola 1833-1880
Maria Brandstaka 1798-1854
∞ Juho Haapanen 1795-1860
Matti Brandstaka 1774-1838
∞ Juliana Pousi 1779-1832
Eerik Brandstaka 1744-1791
∞ Eeva Juhontytär 1739-1807
Niilo Brandstaka 1696-1787
∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Sisaruksia:
Maria, Antti, Juho, Matti, Juho, Vilhelmiina
Maria, Antti, Juho, Maria, Juho, Vilhelmiina
Anna Stina, Eerik
Helena, Anna-Liisa, Eeva Kristiina
Maria, Juho, Eerik, Mikko, Jaakko
Juho (taulut 1, 2), Matti (taulu 7), Maria,
Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo
Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
33
Taulu 5. Vihtori Kailavirta
Terttu Kailavirta (-> Lahti) 1917-1994
Arvo Kailavirta 1921-1990
Vihtori Kailavirta (<- Brandstaka) 1890-1977
∞ Lydia Maria Purho 1888-1934
Juho Brandstaka 1845-1926
∞ Magdaleena Niemelä 1848-1917
Elias Brandstaka (<- Luoma) 1814-1888
∞ Maria Hannula 1818-1893
Anna Katariina Brandstaka 1792-1854
∞ Antti Luoma 1788-1860
Mikko Brandstaka 1761-1837
∞ Anna Härmä 1760-1830
Anna Maria Brandstaka 1720-1800
∞ Eerik Pilhjärta-Heikkilä 1717-1777
Juho Brandstaka 1683-1759
∞ Brita Yrjöntytär 1695-1762
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Taulu 6. Elias Brandstaka
Miina Brandstaka (-> Lääti) 1883-1971
Jalmari Brandstaka 1887-1929
Teodor Brandstaka 1890-1972
Iida Maria Brandstaka 1894-1912
Edvard Brandstaka 1897-1901
Olga Maria Brandstaka 1901-1902
Edla Brandstaka (-> Mäkelä) 1902-1958
Elias Brandstaka 1861-1908
∞ Anna Maria Pakkanen 1861-1939
Mikko Brandstaka (<- Luoma) 1823-1869
∞ Maria Kolsi 1828-1899
Anna Katariina Brandstaka 1792-1854
∞ Antti Luoma 1788-1860
Mikko Brandstaka 1761-1837
∞ Anna Härmä 1760-1830
Anna Maria Brandstaka 1720-1800
∞ Eerik Pilhjärta-Heikkilä 1717-1777
Juho Brandstaka 1683-1759
∞ Brita Yrjöntytär 1695-1762
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Sisaruksia:
Juho Kustaa, Maria Emilia, Edla, Ida
Anna Maria, Antti, Eeva Stiina, Leenastiina,
Eeva Stiina
Mikko (taulu 6), Juho, Anna Helena,
Matti, Antti, Simo
Mikko, Anna Maria, Maria, Eerik, Kristiina,
Johannes
Eerik (taulu 3), Tuomas, Aatami, Juho,
Anna Maria, Kalle, Liisa
Judith, Eerik, Kalle, Anna
Niilo (taulut 1, 2, 4, 7), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
Sisaruksia:
Maria, Matti
Elias (taulu 5), Juho, Anna Helena,
Matti, Antti, Simo
Mikko, Anna Maria, Maria, Eerik, Kristiina,
Johannes
Eerik (taulu 3), Tuomas, Aatami, Juho,
Anna Maria, Kalle, Liisa
Judith, Eerik, Kalle, Anna
Niilo (taulut 1, 2, 4, 7), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
34
Taulu 7. Hiitolan talo
Armas Hiitola 1891-1957
∞ Olga Matilda Rantala 1895-1971
Anton Hiitola 1860-1936
∞ Anna Pousi 1866-1894
Taavetti Hiitola 1835-1916
∞ Eeva Kristiina Naakka 1821-1895
Tilakauppa 1875
Juho Brandstaka 1844-1905
∞ Maria Helena Muuri 1844-1900
Helena Kristiina Brandstaka 1823-1882
∞ Anton Brandstaka 1816-1876
Niilo Brandstaka 1795-1854
∞ Elisabet Juhontytär 1798-1879
Niilo Brandstaka 1773-1801
∞ Maria Luoma 1777-1835
Matti Brandstaka 1735-1805
∞ Liisa Starck 1731-1801
Niilo Brandstaka 1696-1787
∞ Valpuri Eskontytär 1716-1779
Eerik Brandstaka -1706
∞ Anna Pilhjärta-Heikkilä 1661-1741
Niilo Brandstaka -1697
Matti Mikonpoika Stöder
Sisaruksia:
Maria Kristiina, Eeva Elisabet, Eeva Kristiina,
Anna Helena, Eevaliisa, Vilhelmiina
Anna Elisabet, Jeremias, Matti, Maria
Maria, Anna Elisabet, Matti
Heikki, Maija Liisa, Valpuri, Eeva,
Anna-Maria, Matti, Eerik
Juho (taulut 1, 2), Eerik (taulu 4),
Maria, Beata, Johanna, Anna, Elisabet, Niilo
Juho (taulut 3, 5, 6), Eerik, Elisabet,
Maria, Judith
Arvi
Tuomas
Esko (taulut 8, 9, 10), Heikki, Yrjö,
Tuomas, Margareetta, Valpuri
35
Taulu 8. Jalmari Hannula
Vieno Lilja Hannula (-> Suikkala) 1912-1989
Elli Annikki Hannula 1915-1915
Martti Hannula 1917-1968
Aini Annikki Hannula (-> Kokkonen) 1922-1994
Sisaruksia:
Jalmari Hannula 1887-1961
Edvard (taulu 9)
∞ Amanda Brandstaka 1886-1945
Anton Hannula 1861-1939
Topias, Carl Johan, Matilda, Aleksander,
∞ Anna Maria Mikkola 1865-1935
Viktor
Kalle Kustaa Hannula 1831-1918
Matti (taulu 10), Tuomas, Eerik, Juho,
∞ Eeva Kristiina Mänttäri 1837-1918
Eerik, Anton
Helena Hannula 1799-1871
Maria, Maria Kristiina, Tuomas, Jaakko,
∞ Eerik Anttila 1805-1842
Anna
Tuomas Hannula 1768-1809
Anna-Margareta, Elisabet, Maria, Eeva,
∞ Helena Toikka 1777-1841
Kristiina, Helena
Jaakko Hannula 1727-1782
Juho, Heikki
∞ Anna Juhontytär 1720-1790
Tuomas Hannula
Eerik, Liisa, Heikki
Heikki Brandstaka -1708
Esko Mikonpoika Stöder
Matti (taulut 1,2,3,4,5,6,7), Heikki,
Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri
Taulu 9. Edvard Hannula
Arvo Hannula 1918-1985
Rauha Aliisa Hannula (-> Teikari) 1920-2008
Edvard Hannula 1889-1964
∞ Ida Maria Pousi 1886-1978
Anton Hannula 1861-1939
∞ Anna Maria Mikkola 1865-1935
Kalle Kustaa Hannula 1831-1918
∞ Eeva Kristiina Mänttäri 1837-1918
Helena Hannula 1799-1871
∞ Eerik Anttila 1805-1842
Tuomas Hannula 1768-1809
∞ Helena Toikka 1777-1841
Jaakko Hannula 1727-1782
∞ Anna Juhontytär 1720-1790
Tuomas Hannula
Heikki Brandstaka -1708
Esko Mikonpoika Stöder
Sisaruksia:
Jalmari (taulu 8)
Topias, Carl Johan, Matilda, Aleksander,
Viktor
Matti (taulu 10), Tuomas, Eerik, Juho,
Eerik, Anton
Maria, Maria Kristiina, Tuomas, Jaakko,
Anna
Anna-Margareta, Elisabet, Maria, Eeva,
Kristiina, Helena
Juho, Heikki
Eerik, Liisa, Heikki
Matti (taulut 1,2,3,4,5,6,7), Heikki,
Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri
36
Taulu 10. Anton Hannula
Hilja Hannula (-> Nivell) 1906-1986
Väinö Aarne Hannula 1907-1929
Sylvia Hannula (-> Mäkelä) 1910-1997
Eino Ilmari Hannula 1912-1918
Hellin Inkeri Hannula (-> Kaipiainen) 1922-1996
Sisaruksia:
Veikko Aulis Hannula 1924-2010
Vilhelmiina, Maria Helena, Anna Maria, Viktor,
Anton Hannula 1876-1953
Maria, Anna Vilhelmiina, Josefiina, Topias
∞ Hilma Vilhelmiina Jaakkola 1888-1973
---------Vilhelmiina, Maria Helena, Anna Maria, Viktor,
Topias Hannula 1872-1941
Maria, Anna Vilhelmiina, Josefiina, Anton
Kalle Kustaa (taulut 8, 9), Tuomas, Eerik,
Matti Hannula 1826-1898
Juho, Eerik, Anton
∞ Eeva Kristiina Kaipiainen 1831-1910
Maria, Maria Kristiina, Tuomas, Jaakko,
Helena Hannula 1799-1871
Anna
∞ Eerik Anttila 1805-1842
Anna-Margareta, Elisabet, Maria, Eeva,
Tuomas Hannula 1768-1809
Kristiina, Helena
∞ Helena Toikka 1777-1841
Juho, Heikki
Jaakko Hannula 1727-1782
∞ Anna Juhontytär 1720-1790
Eerik, Liisa, Heikki
Tuomas Hannula
Heikki Brandstaka -1708
Matti (taulut 1,2,3,4,5,6,7), Heikki,
Esko Mikonpoika Stöder
Yrjö, Tuomas, Margareetta, Valpuri
37
Hovi – Töytäri n:o 2
Aateliskartano
Töytärin hovi oli aikanaan aateliskartano ja vielä 1800-luvun lopun asiakirjoissa hovia
nimitettiin allodiaalisäteritilaksi. Asiakirjoista tunnettu Töytärin hovin historia alkaa lähinnä 1500-luvulta. Eräissä historiatutkimuksissa on tosin esitetty, että ensimmäinen maininta kartanosta olisi jo vuodelta 1444. Erään keskiaikaisen lähteen perusteella on nimittäin esitetty, että tuolloin eräs Kirstin Amundintytär olisi myynyt kartanon Kaarle Knuutinpoika Bondelle ja että Kirstin Amundintytär olisi ehkä saanut kartanon joltain Stenetunimiseltä ja tästä etunimestä olisi peräisin Töytärin kylän varhaisempi nimi Stensböle45. Johtopäätös vaikuttaa kuitenkin epävarmalta, koska kyseisen lähteen alkuperäistekstissä mainitaan vain Viipuri46. Vakiintuneemman käsityksen mukaan Töytärin kylän
nimi Stensböle tuli käyttöön vasta 1600-luvulla 1500-luvulla käytetyn Landbobackan jälkeen.
Vuonna 1444 Viipurin läänin ja linnan hallitsijana ollut Kaarle Knuutinpoika Bonde valittiin myöhemmin kolme kertaa Ruotsin kuninkaaksi ja kerran Norjankin kuninkaaksi.
Vaikkei hän Töytärin kartanon omistajana olisi ollutkaan, hovilla oli joka tapauksessa
ylhäisiä ja kuninkaallisiakin omistajia 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa.
1500-luvulla Töytärin hovi kuului Ruotsi-Suomen mahtavan Horn-suvun edustajille eli
valtaneuvos Klaus Henrikinpoika Hornille, hänen pojalleen Henrik Klaunpoika Hornille
ja tämän pojalle Kaarle Henrikinpoika Hornille. Horneilla oli Vehkalahdella tiloja myös
Salmenkylässä, Reitkallissa, Pyölissä, Sivatissa ja Hietakylässä. Klaus Hornin kuoltua
vuonna 1520 Vehkalahden tilat jäivät hänen vaimolleen Kristiina Hornille, joka oli kotoisin Vehkalahdelta, Niilo Poitzin tyttärentytär. Töytärin kartanon ja muiden Vehkalahden tilojen joutumista Horneille ei ole pystytty selvittämään, mutta on mahdollista, että
45
Pöllänen (2014, s. 417).
Lähteessä FMU 2573 on teksti ”Jtem eth Kirstin Amwndotter breff ath hon salde k. K[arl] Raselax oc
Stenböle ligende j Viborg sogen for xliiij marc. Datum Viborg post invencionem s:te crucis anno etc.
xlquarto”. Selitystekstinä on ”Kirstin Amundsdotter säljer i Viborg efter 3 maj 1444 åt kung Karl
Knutsson Rasalax i Viborgs och Stenböle i Veckelax socken. Ur en i svenska riksarkivet befintlig, i slutet
av 1400-talet skriven förteckning över konung Karl Knutssons och drottning Katarinas jordabrev.” Tekstit ovat tässä muodossa Reinhold Hausenin toimittamassa alkuperäisessä keskiaikaisten dokumenttien kokoelmassa. Epäselvää on, millä perusteella Hausen on lisännyt Vehkalahden (Veckelax) selitystekstiin.
Rasalax eli Rasalahden kylä sijaitsee lähellä Viipuria. Sen sijaan Stenbölen kylää ei liene ollut aivan lähellä Viipuria, joten se voi viitata Vehkalahteen, mutta varmaa tämä ei ole.
46
38
Kristiina olisi ollut isänsä puolelta Husgafveleita ja Klaus Horn olisi siis päässyt Husgafveleiden vävynä jakamaan knaappimaata47.
Kristiina Hornin jälkeen Vehkalahden tilat jäivät hänen pojalleen Henrik Hornille, joka
antoi ne 1580-luvun alkupuolella pojalleen Kaarle Hornille. Tämä antoi pian tilat lainan
panttina sisarensa miehelle Klaus Åkenpoika Tottille. Klaus Tottin kuoltua Töytärin hovi
ja muut Vehkalahden panttimaat jäivät hänen pojalleen Henrik Tottille. Henrik Tottin
vaimon Sigrid Vaasan isä oli Ruotsin kuningas Erik XIV ja äiti Kaarina Maununtytär.
Henrik Tott kuoli nuorena maanpaossa Puolassa. Tämän jälkeen Vehkalahden omistukset
mainittiin hänen vaimonsa rouva Sigridin, kuningas Erikin tyttären nimissä. Näin Töytärin hovi sai omistajakseen prinsessan.
Vuoden 1610 vaiheilla Töytärin hovin omistajaksi tuli Henrik Hornin tyttärenpoika, sotapäällikkö Henrik Klaunpoika Fleming. Vuonna 1625 tämä lahjoitti kartanon Flemingin
Liivinmaalla olleen Lajusten linnan voudille Eerik Juhananpoika Tvillingille48. Tvillingit
aateloitiin vuonna 1651 nimellä von Zwilling. Eerik Tvillingin poika ratsumestari Axel
von Zwilling peri talon isänsä kuoltua ja ratsumestarin sisar Elisabet Magdalena puolestaan veljensä kuoltua. Suvun aiemmista jäsenistä poiketen Elisabet Magdalena asui Töytärillä. Hän oli naimisissa liivinmaalaisen pastori Neubaun kanssa. Varsinaista isännyyttä
lienee pitänyt heidän poikansa Axel Neubau. Tämä kuoli vuonna 1730, jolloin Töytärin
kartanon peri hänen sisarenpoikansa, balttilaiseen aatelissukuun kuulunut kersantti Georg
Gustaf Heideman. Kersantin isännyys jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo vuonna 1735 hovi jälleen myytiin.
Hovin omistajat eivät yleensä asuneet tilalla, vaan hovia viljeli vuokralaisena lampuoti.
Hornien ajoista lähtien Suomalaisen suku viljeli tilaa ainakin vuodesta 1560 alkaen aina
1630-luvulle. Pisimpään Hornien lampuotina olleen Tuomas Juhonpoika Suomalaisen taloudenpito oli esillä jo edellä Uudenmaan vuoden 1571 hopeaveroluetteloa tarkasteltaessa. Suomalaiset muuttivat Töytäriltä 1630-luvulla ja sen jälkeen vuokramiehet vaihtuivat muutaman vuoden välein. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskon asiakirjoissa hovilla mainitaan olleen vuokramiehenä Matti Taavetinpoika Lahtela. Hovilla oli myös torppareita
sekä renkejä ja piikoja.
47
48
Vehkaleipää (1985, s. 44).
Korhonen (1981, s. 561).
39
Töytärin hovin omistajia ja lampuoteja 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle49
Omistajia
(Kirstin Amundintytär)
(Karl Knutinpoika Bonde (1408-1470)
Lampuoteja
1444- ? )
Klaus Henrikinpoika Horn (1440-1520),
valtaneuvos
-1520
Kristiina Horn
1520-1550
Henrik Klaunpoika Horn (1512-1595),
valtaneuvos, Suomen ylikäskynhaltija
1550-1580
Kaarle Henrikinpoika Horn (1550-1601)
valtaneuvos, sotamarsalkka
1580-1585
Klaus Åkenpoika Tott (1530-1590),
valtaneuvos, Suomen käskynhaltija
1585-1590
Henrik Klaunpoika Tott (1552-1603),
Turun linnan päällikkö
1590-1603
Sigrid Vaasa (1566-1633),
kuningas Erik XIV:n tytär
1603-1610
Juho Laurinpoika Suomalainen
1560
Tuomas Juhonpoika Suomalainen
1562-1606
Klemetti Tuomaanpoika Suomalainen 1606-1626
Tuomas Klemetinpoika Suomalainen 1636
Henrik Klaunpoika Fleming (1584-1650), 1610-1625
Kymenkartanon läänin käskynhaltija
Erik Juhananpoika Tvilling,
Lajusten linnanvouti
1625-1666
Axel von Zwilling, ratsumestari
1666-1699
Elisabet Magdalena von Zwilling
ja pastori Neubau
1699-1730
Georg Gustaf Heideman, kersantti
1730-1735
Tuomas Keppi
1646-1656
Tuomas Matinpoika Sippulainen
1656-1660
Juho Eerikinpoika
1679-1697
Taneli Tanelinpoika, siltavouti
1698-1700
Esko Tuomaanpoika
1722-1724
Matti Ristonpoika
1730-1736
Upseereita, virkamiehiä ja kauppiaita
Vehkalahden kartanot nousivat arvoonsa sen jälkeen kun Ruotsi alkoi Uudenkaupungin
rauhan jälkeen 1720-luvulla linnoittaa Haminaa. Etenkin varuskunnan ylemmillä upseereilla oli halua päästä kartanonherroiksi, vaikkei maanviljelys ehkä niin kiinnostanutkaan.
49
Korhonen (1981, s. 560-562). Lampuoteja koskevat tiedot on saatu Martti Korhosen Vehkalahden pitäjänhistorian kirjoituksen yhteydessä kokoamasta Töytärin maakirjatilan n:o 2 kortista.
40
Vuosina 1735-1740 Töytärin hovin omisti everstiluutnantti ja sittemmin kenraaliksi ylennetty Lorens Glansenstierna. Historiatiedoissa hänen sukunsa varhaisimpana tunnettuna
esi-isänä mainitaan aseseppä Peter Larsson Ruotsin Örebrosta. Hänen poikansa ja pojanpoikansa olivat pappeja Ruotsissa. Pojanpojan poika oli vänrikki Olof Glans ja tämän
poika oli Lorens Glans, sittemmin Glansberg ja aateloituna vuodesta 1719 lähtien Glansenstierna50. Lorens Glansenstierna oli 1711-1712 laatinut suunnitelman Vehkalahden
kaupungin linnoittamisesta ja toimi sittemmin 1723-1736 Haminassa Suomen linnoitusprikaatin päämajamestariluutnanttina51.
Linnoitusupseeri ja Haminan komendantti Lorens Glansenstierna halusi vahvistaa aateluuttaan hankkimalla paitsi kreivittären puolisokseen myös kiistattoman rälssikartanon
asumuksekseen. Vaimonsa kreivitär Elsa Creutzin perintönä Glansenstierna sai myös
Pyötsaaren rälssitilan omistukseensa52. Kenraali Glansenstierna kuoli vuonna 1740 ja sen
jälkeen vaimo myi vuonna 1746 Töytärin kartanon ja muutti Turkuun.
Vuonna 1746 Töytärin kartanon osti kauppias ja Haminan kaupungin raatimies Daniel
Steven. Samalla kertaa hän osti myös Pyötsaaren tilan, joka myöhemminkin noin viidenkymmenen vuoden ajan siirtyi omistajalta toiselle Töytärin hovin mukana. Haminan seudulle asettuneet Stevenit olivat narvalaista sukua, joka hankki sahoja ja muuta sekä menestyi kaikin puolin. Daniel Steven piti Töytärin ja Pyötsaaren tiloja vain parin vuoden
ajan 1746-1748.
Vuosina 1748-1749 Töytärin hovin omisti asessori Kristofer Meder. Pian Meder lahjoitti
kartanon haminalaiselle "madam" Maria von Klundtille, joka omisti tilan vuosina 17491758. Yleensä tila asiakirjoissa mainittiin omistajan miehen, Haminan venäläisessä varuskunnassa palvelleen majuri Jacob Stuartin nimissä.
Vuonna 1758 tila myytiin maanmittari Jonas Necklinille. Necklinin suvulla Täytätin hovi
pysyi 1800-luvun alkupuolelle asti. Jonas Necklinin vaimo Eva Margareta oli omaa sukua
von Nandelstedt. Maanmittari kuoli vuonna 1784 ja vaimonsa seuraavana vuonna, jolloin
Töytärin hovi jäi heidän pojalleen luutnantti Johan Jonas Necklinille.
50
http://www.adelsvapen.com/genealogi/Glansenstierna_nr_1664.
Nordenstreng - Halila (1969).
52
Korhonen (1981, s. 562).
51
41
Necklinien tytär Elisabeth oli vuonna 1796 mennyt naimisiin luutnantti Wilhelm Kargerin kanssa. Necklinien jälkeen vuodesta 1799 lähtien Töytärin hovin omistajana mainitaan asiakirjoissa majurinrouva Karger ja hänen kuoltuaan vuonna 1820 majuri Kargerin
perikunta53.
Töytärin hovin omistajia 1700-luvulta 1900-luvun alkuun54
Lorens Glansentierna, everstiluutnantti, Haminan komendantti
1735-1740
Elsa (Creutz-)Glansenstierna, kreivitär
1740-1746
Daniel Steven, kauppias, raatimies
1746-1748
Kristofer Meder, asessori
1748-1749
Jacob Stuart, majuri ja Maria (von Klundt-)Stuart
1749-1758
Jonas Necklin, maanmittari
1758-1784
Johan Jonas Necklin, luutnantti
1784-1799
Elisabeth Karger
1799-1820
Johan Ludvig Agathon von Archenholtz, vapaaherra
1820-1853
Alexander Leonhard Carl Schulman, eversti
1853-1868
Erik Lang, kauppias, laivanvarustaja
1868-1872
Rudolf Klossner, meijerinjohtaja
1872-1875
Anders Gustaf Falck, poliisikonstaapeli
1875-1894
Kaarlo Nopanen, vääpeli
1894-1897
Jaakko Nopanen
1897-1916
Einar Nopanen ja Toivo Nopanen
1916-
53
Joissain asiakirjoissa nimi on kirjoitettu myös muodossa Karge tai Kargen.
1700-luvun tietojen lähteenä on Korhonen (1981, s. 560-562). 1800-luvun osalta lähteinä on käytetty
Vehkalahden kirkonkirjoja ja henkikirjoja sekä Vehkalahden käräjäpöytäkirjoja. Omistustiedoissa voi
kuitenkin olla jonkin verran epävarmuutta.
54
42
1820-luvun alkupuolelta lähtien Töytärin hovia asusti pääkonsuli vapaaherra Agathon
von Archenholtz. Archenholtzilla oli varmaan ollut tarkoitus ostaa hovi, mutta koska hänellä lienee ollut vaikeuksia maksaa tilan kauppasumma, Vehkalahden henkikirjoissa tila
mainitaan 1850-luvulle asti majuri Kargerin perikunnan omistuksena.
Archenholtzilla oli komeat tittelit, mutta aatelisarvo oli omatekoinen. Varallisuutta ei
juuri ollut ja vapaaherra eleli enimmäkseen sukulaisten avustuksilla, joten on arveltu, että
vielä Archenholtzin kuoltua Töytärin hovin hinta olisi ollut maksamatta edellisille omistajille55. Hovin maatalous oli jo 1700-luvun lopulla taantunut ja peltoala vähentynyt.
Sama suuntaus jatkui 1800-luvun alkupuolella, mihin viittaa edellä esillä ollut Töytärin
kartta vuodelta 1830.
Archenholtz oli alun perin tullut vuonna 1817 Haminaan liikemieheksi ja parin vuoden
ajan hän oli Alankomaiden konsuli. Kaupunkitalo lienee tuhoutunut Haminan palossa
1821, jolloin Archenholtz muutti Töytärille. Archenholtz oli aiemmin asunut vanhempineen Saksassa. Hänen sisarensa Augusta avioitui siellä Töytärin hovin vuosina 17351740 omistaneen Lorens Glansenstiernan pojanpojan pojan majuri Gustaf Magnus Glansenstiernan kanssa. Suomeen ja Haminaan muutettuaan Agathon Archenholtz on ehkä
sitten Glansenstiernoilta saanut 1820-luvulla virikkeen hankkia Töytärin hovin. Vuonna
1853 Archenholtzin oli kuitenkin jätettävä maanviljelys ja muutettava Loviisaan, jossa
hän kuoli vuonna 1854.
Asiakirjatietojen valossa Archenholtzin omistusoikeus Töytärin hoviin vaikuttaa hieman
epäselvältä. Joka tapauksessa vuonna 1853 tehdyllä kaupalla vapaaherra Agathon von
Archenholtz ja vaimonsa vapaaherratar Fredrique von Archenholtz, omaa sukua Armfelt,
myivät Töytärin hovin 4300 hopearuplalla eversti Alexander Leonhard Carl Schulmanille56.
Schulman-suku oli jo parisataa vuotta aiemmin ollut tekemisissä Vehkalahden kanssa,
kun eversti Otto Schulman oli vuonna 1649 saanut Onkamaan läänityksekseen57. Schulman on vanha aatelissuku, joka on aikanaan tullut Itä-Preussista Viron Saarenmaan kautta
Ruotsiin ja Suomeen.
Töytärin hovin ostamiseen vuonna 1853 oli ehkä vaikuttanut yhteys Glansenstierna-sukuun sitä kautta, että eversti Alexander Schulmanin vaimo Paulina Glansenstierna oli
55
Blomstedt (1960).
Kauppaa ja lainhuutoa koskevat tiedot Vehkalahden syyskäräjien 14.9.1858 pöytäkirjassa.
57
Korhonen (1981, s. 251).
56
43
Gustaf Magnus Glansenstiernan tytär. Alexander Schulman oli alun perin tullut oppilaaksi Haminan kadettikouluun vuonna 1832. Töytärin kartanon ostaessaan hän oli ylennyt everstiksi ja yleni lopulta kenraaliluutnantiksi vuonna 187858.
Schulmanin perhe asui Töytärillä vuosina 1853-1857, mutta muutti sen jälkeen Porvoon
seudulle ja 1860-luvulla Helsinkiin. Porvoon pitäjässä Schulman omisti Ebbon kartanon
vuodesta 1860 lähtien. Lisäksi Schulman sai Puolassa sotimisen ansioista sieltäkin omistukseensa erään tilan vuonna 1869.
Eversti Schulman yritti myydä Töytärin hovia vuonna 1862. Lehti-ilmoituksissa kerrottiin, että tilalla oli tuolloin 35 tynnyrinalaa peltoa ja 60 tynnyrinalaa niittyä59. Päärakennuksessa oli viisi huonetta, sali ja keittiö. Lisäksi mainittiin, että talo oli kauniilla paikalla
joen rannalla. Kauppoja ei tuolloin kuitenkaan syntynyt, koska Schulman näyttää omistaneen Töytärin kartanon vuoteen 1868 asti, jolloin tila lainhuutotietojen mukaan myytiin
Erik Langille.
Erik Lang oli kauppias ja laivanvarustaja Haminassa60. Muutaman vuoden kuluttua Lang
myi Töytärin hovin meijerinjohtaja Rudolf Klossnerille, joka oli tullut Sveitsistä juustomestariksi Sippolan hoviin vuonna 1856. Klossner piti Töytärin kartanoa vain parisen
vuotta. Klossner myi Töytärin hovin poliisikonstaapeli Anders Gustaf Falckille, jonka
omistuksessa kartano pysyi parikymmentä vuotta.
Uusi aika
Maanviljelys ei hovin omistaneille upseereille, virkamiehille ja kauppiaille ollut tärkeää,
vaan esiintyminen aateliskartanon omistajina. Maanviljelysharrastuksen vähäisyys näkyi
kartanon peltoalan pienemisenä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Kehityksen suunta muuttui 1800-luvun lopulla ja etenkin 1900-luvulla.
1890-luvulla Töytärin hovin omistajiksi tuli Nopasen suku. Ensin omistajaksi tuli vääpeli
Kaarlo Nopanen ja hänen jälkeensä Jaakko Nopanen. Jaakko Nopanen oli alun perin tullut
Virolahdelta vävyksi naapuritilalle, jonka hän myi vuonna 1897 Joel Rantalalle. Jaakko
Nopasesta lukien Nopasen suku on 2000-luvulla jo viidennessä polvessa viljelemässä
Töytärin hovin peltoja.
58
http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=367.
17-18 hehtaaria peltoa ja noin 30 hehtaaria niittyä.
60
Nordenstreng (1909).
59
44
Kyläkuvan myöhempiä muutoksia
Aikojen kuluessa Töytärin Brandstakojen pellot alkoivat jäädä pienenpuoleisiksi maatalouden harjoittamiselle ja leivän haku muista ammateista kävi helpommaksi. Nykypäivänä töytäriläisten ammattimainen maanviljelys on Nopasen tilaa lukuun ottamatta loppunut. Maatalouden ja yhteiskunnan muutokset alkoivat näkyä Töytärin kyläkuvan muutoksina etenkin 1800-luvulla.
Viisisataa vuotta sitten asutus ja viljelys keskittyivät Töytärinkosken rannalle kahden kartanon ympäristöön. Töytärinkoskelta Brandstakojen talot ja pellot levisivät vuosisatojen
mittaan knaappitilan alkuperäiseltä paikalta pohjoiseen ja Töytärin paikallistien suunnassa luoteeseen. Ajan mittaan kylän talojen määrä lisääntyi muutoinkin. Hovilla oli aikojen kuluessa vaihdellut määrä torppareita. Asutus lisääntyi siksikin, että kylään tuli
myös palstatilallisia ja käsityöläisiä. Vehkalahden 1800-luvun alkupuolen kirkonkirjoissa
ja henkikirjoissa Töytärillä mainitaan muun muassa sepän talo (Smed).
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella kylän asutuksen painopiste siirtyi vanhan
Haminasta Lappeenrantaan johtaneen tien varrelle. Sinne rakennettiin vuonna 1871 Töytärin koulu. Lähiympäristöön saman tien varteen tuli myös kaksi kauppaa sekä vuonna
1930 työväenyhdistys Liiton seuratalo.
Nykyään vanha Lappeenrannantie on enää paikallistie, joka vie Husulasta Töytärin ja
Myllykylän kautta Vehkjärven suuntaan. 1800-luvulta alkaen tien ympärille ehti kuitenkin kasaantua suuri osa kylän asutuksesta, mikä näkyy oheisen kartan vasemmassa laidassa kuvatun tien ja siitä Töytärinkosken suuntaan haarautuvan paikallistien risteyksen
ympärillä näkyvänä asutustihentymänä. Töytäriltä Sivattiin johtavan paikallistien varteen
on oheiseen vuoden 1983 karttaan merkittyjen talojen lisäksi syntynyt vielä uudempaa
omakotiasutusta.
Yksi kylän ja Vehkajoen maisemaa muokannut muutos on ollut 1960-luvun lopulla rakennetun Haminan kaupungin Töytärinkosken vedenottamon padon purkaminen vuonna
2013. Vesilaitoksen puhdistamon allas näkyy oheisessa vuoden 1983 kartassa, mutta vedenottamo jäi pois käytöstä 1990-luvulla. Pohjapadon rakentamisella toteutettu joen ennallistaminen on parantanut Töytärinkosken jokimaisemaa, vaikkei koskea enää entiseen
luonnontilaansa ole saatu palautettua.
45
Töytäri vuoden 1983 kartalla
46
Lähdekirjallisuutta
Eric Anthoni 1970: Finlands medeltida frälse och 1500-talsadel. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsingfors.
Yrjö Blomstedt 1960: Pääkonsuli vapaaherra Agathon von Archenholtz (1791-1854) eli
erään turkulaissuvun harharetket. Genos 31(1960), s. 33-43. Suomen Sukututkimusseura.
http://www.genealogia.fi/genos-old/31/31_33.htm.
Johanna Enqvist 2006: Hamina – Osa II – Historiallisten muinaisjäännösten inventointi
4.-15.9.2006. Museovirasto, rakennushistorian osasto.
Henrik Impola 2011: Frälset och dess rusttänst i Finland på 1500-talet. Skrifter utgivna
av Genealogiska Samfundet i Finland. Helsingfors.
Saulo Kepsu 1968: Vehkalahden vanhat talonnimet. Vehkalahden pitäjänkirja I s. 65-94.
Ankkapurha VI. Kymenlaakson Osakunnan kotiseutujulkaisu toim. Matti Punttila ja
Jorma Manninen. Myllykosken kirjapaino. Myllykoski.
Martti Korhonen 1981: Vehkalahden pitäjänhistoria II – Yhteiskunnallisesta kehityksestä
1600-luvulla sekä maakirjatilojen synty. Vehkalahden kunta. Kymen Sanomien kirjapaino Oy. Hamina.
Jaakko Korjus 1990: Vehkalahden talonpoikaispurjehdus. Kirjapaino Jaarli Oy, Turenki.
Eila Lindström 2004: Brandstaka-Stöder-sukua Vehkalahden Husupyölissä, Töytärillä ja
Sivatissa 1555-2000. Kotka.
Eeva-Liisa Oksanen ja Markku Oksanen 2003: Vehkalahden knaapit. Husgafvel-Seura
ry., Pihljerta Knaappisuku ry. ja Tulikouran sukuseura ry. Karisto Oy:n kirjapaino. Hämeenlinna.
Sigurd Nordenstreng 1909: Haminan kaupungin historia 1 - 3. Suomentanut Santeri Ivalo.
Haminan Suomalainen Sanomalehti- ja Kirjapaino Oy.
Sigurd Nordenstreng - Aimo Halila 1969: Haminan kaupungin historia 1 - 3. Oy LänsiSavon Kirjapaino. Mikkeli.
Raimo Päiviö 2009: Mikä tappoi seprakaupan? – Suomalaisten ja virolaisten harjoittamasta vaihto- eli seprakaupasta, sen hiipumisesta 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan ja sen loppumisesta 1920- ja 1930-luvuilla. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja
C, osa 287. Turku.
Pasi Pöllänen 2014: Det lokala gamla frälset som den nordiska lokalförvaltningens stabiliserare i Sverige öster om Åbo Landrätts doms 25.6.1415 rår och Ryssestenen under
1300-1600-talen. Publication of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social
Sciences and Business Studies No 78. Juvene Print – Suomen Yliopistopaino Oy. Tampere.
47
Ragnar Rosén 1936: Vehkalahden pitäjän historia I – Suur-Vehkalahden asutus- ja aluehistoria n. vuoteen 1610. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino Oy. Helsinki.
Ragnar Rosén - Gunnar Rosén 1968: Vehkalahden knaapit. Vehkalahden pitäjänkirja I s.
45-64. Ankkapurha VI. Kymenlaakson Osakunnan kotiseutujulkaisu toim. Matti Punttila
ja Jorma Manninen. Myllykosken kirjapaino. Myllykoski.
J.W. Ruuth 1891: Suomen rälssimiesten sineteistä lopulla 1500-lukua ja alussa 1600-lukua. Suomen historiallinen seura.
Kaarlo Soikkeli 1912: Uudenmaan hopeavero ja hopeaveroluettelo v. 1571. Helsinki.
Vehkaleipää - Palasia Vehkalahden historiasta - murtanut Martti Korhonen. Mukana murtamassa Esko Ahlberg, Juhana Könönen ja Pekka Reponen. Kustantaja Vehkalahden
kunta. Mainospaino PIGG. Hamina 1985.