INTERTRAFO – älykkäitä ratkaisuja muuntuvaan maailmaan

INTERTRAFON ASIAKASLEHTI NO 3
INTERTRAFO – älykkäitä ratkaisuja
muuntuvaan maailmaan
EATON – HÄIRIÖTTÖMÄN
SÄHKÖNSYÖTÖN
ASIANTUNTIJA S.2
ECODESIGN ­EDISTÄÄ
KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ.
S.3
INTERTRAFO GROUP
SÄHKÖAUTOAIKAAN.
S.3
Intertrafon asiakaslehti NRO 3
– EMEA-markkinoilla toimivana
valmistajana vastaamme siitä,
että laitteemme ovat EU-direktiivien ja eri markkina-alueiden säännösten mukaisia sekä
käyttöympäristöön soveltuvia,
kertoo Eatonin tehtaanjohtaja
Petri Koskinen.
– Nykyisin yksi tärkeimmistä tuotekehitystä ohjaavista trendeistä
on energiatehokkuuden ja laitteiden hyötysuhteen parantaminen, jatkaa Koskinen.
Sähkönsyötön häiriöttömyyden
ja luotettavuuden lisäksi asiakkaiden vaatimukset koskevat
yhä useammin energiatehokkuuden ja laitteiden hyötysuhteen optimointia. Sähkön
kokonaiskulutuksen ja siten
kustannusten laskeminen on
merkittävä kilpailuetu. Eatonin
tehtaan UPS-laitetestauksissa
Myös EU:n vaatimukset energiatehokkuuden osalta tulevat
kiristymään, joskin tavoitteena
ei niinkään ole kustannusten
lasku vaan ympäristötehokkuus
ja energiavarojen säätely. Tuotekehitystä ja valmistusprosesseja
ohjaavat myös materiaaliturvallisuuteen ja laitteiden kierrätettävyyteen liittyvät säännökset.
Nextys BattMaster® on ensimmäinen langaton lisenssivapaa akkuvalvontajärjestelmä. Se mittaa tarkasti
akun jännitteen, lämpötilan, virran
sekä sisäisen resistanssin ja tallettaa
tiedot päivämäärineen ja kelloaikoineen datalokiin. Yhteen järjestelmään voidaan liittää langattomasti
jopa 1024 akkua. Mikäli tarve on
suurempi, useampia järjestelmiä voi
liittää yhteen.
Etäyhteyden avulla käyttäjä voi
muokata järjestelmän asetuksia,
asettaa hälytyksiä sekä tarkastella
yksilöllisesti eri akkujen tilaa. Järjestelmän etäyhteys toimii GSM-yhteyden tai LAN-verkon kautta ja se voi
lähettää hälytyksiä sähköpostitse.
BattMaster® on monipuolinen,
edullinen ja luotettava järjestelmä,
joka tuottaa tarkkaa dataa reaaliaikaisesti tai takautuvasti analysoitavaksi. Järjestelmän avulla voidaan
eliminoida tarpeettomat akkujen
massavaihdot ja vaihtaa vain huonokuntoiset akut. Näin järjestelmä
alentaa käyttökustannuksia merkittävästi.
tai ottaa käyttöön Euroopan unionin
alueella.
luverkoissa. Direktiivi ei kuitenkaan
koske yksivaiheisia muuntajia.
Ekologisen suunnittelun ja tuotannon
arvioidaan säästävän sähköä EU:n
alueella noin 1 116 TWh vuonna
2020, mikä on noin 5 % primäärienergian kulutuksesta ja vastaa noin
neljäsosaa EU:n tavoitteesta vähentää
energiankulutusta 20 % vuoteen
2020 mennessä. Koska valtaosa
sähköntuotannosta perustuu fossiilisiin polttoaineisiin, sähkön käytön
väheneminen pienentää ilmakehän
hiilidioksidipäästöjä merkittävästi ja
osaltaan hillitsee ilmaston lämpenemistä.
Intertrafo Oy tarjoaa täydellisen
valikoiman ekologisen suunnittelun
standardit ja vaatimukset täyttävät
Intertrafo ISOCAST Green -tuotteet
aina 24 kV:iin ja 3150 kVA:iin asti.
Lähde: www.ekosuunnittelu.info
Ecodesign-direktiivi astui voimaan
täysimääräisenä 1.7.2015. Muuntajien osalta se koskee kolmivaiheisia
1,1 kV tai yli ja 1,0 kVA tai yli tehoisia
muuntajia sähkönsiirrossa ja jake-
INTERTRAFO GROUP OY SÄHKÖAUTOAIKAAN.
Häiriöttömän sähkönsyötön
turvaavilla laitteilla on erittäin
korkeat laatukriteerit. Maailmalla luotetaan suomalaiseen
insinööritaitoon, tarkkuuteen,
huolelliseen valmistukseen ja
toimitusvarmuuteen.
On tunnettua, että ihmisen toimesta
maapallon ilmasto lämpenee vuosi
vuodelta. Lämpeneminen vaikuttaa
elinolosuhteisiin kaikkialla planeetallamme, niin eläin- kuin kasvikunnassa
ja niin maalla kuin merelläkin. Kaikki
vaikutukset eivät ole positiivisia, vaan
jotkin ovat negatiivisia, kuten meren pinnan nousu, kuivuus, tulvat ja
ECmyrskyt.
– Eatonilla on erittäin pitkälle
viety laadunvarmistusjärjestelmä, joka ylittää merkittävästi
ISO-standardien vaatimukset,
Petri Koskinen päättää.
NEXTYS AKKUVALVONTAJÄRJESTELMÄ.
Asetuksia annetaan tuoteryhmille,
joilla on merkittävät ympäristövaikutukset. Esimerkiksi tuotteille, joita
valmistetaan paljon ja joissa on paljon
potentiaalia parannukseen. Mikäli
tuote ei täytä sille asetettuja vaatimuksia, sitä ei saa tuoda markkinoille
O
NEXTYS
ODESIGN
EC
Teknologioiden ja elektroniikan komponenttien nopean
– Uusien tuoteinnovaatioiden
lisäksi kiinnitämme huomiota
nykyisten tuotteidemme ominaisuuksien parantamiseen sekä
edullisempien valmistusmenetelmien ja turvallisempien materiaalien kehittämiseen. Eatonin
tuotekehityksen nopeasta temposta kertoo muun muassa se,
että viimeisen kahden vuoden
sisällä lähes kaikki tuoteperheemme ovat uusiutuneet.
käytetty sähkö kierrätetään
takaisin sähköverkkoon, ja se
on mahdollista myös asiakkaan
käyttöönottotesteissä.
Tuotteen ympäristövaikutus ja
energiankulutus ratkaistaan usein jo
suunnitteluvaiheessa. Vuonna 2005
EU:ssa astui voimaan puitedirektiivi Ecodesign/EuP eli EU-direktiivin
2009/125 / EY vaatimus. Tuotteiden
ekologisen suunnittelun (Ecodesign)
tavoitteena on parantaa tuotteiden
energiatehokkuutta ja vähentää
niiden ympäristövaikutuksia. Kyse ei
kuitenkaan ole pelkästään energian
mahdollisimman pienestä kulutuksesta tai häviöstä, vaan tuotteen koko
elinkaaresta kattaen raaka-aineiden,
tuotannon, jakelun sekä kierrätyksen
ja romutuksen ekologisuuden.
Ilmaston lämpenemisen kannalta
fossiilisen energian käyttö on erittäin
haitallista ja siksi lakien, asetusten ja
asenteiden avulla energian kulutusta
yritetään hillitä ja tuotantoa ohjata uusiutuvan energian suuntaan.
Tässä kehityksessä Intertrafo Group
Oy:n molemmat yritykset, Intertrafo
Oy ja InterControl Oy, ovat vahvasti
mukana.
SIGN
DE
Menestyksen takana on
jatkuva tuotekehitys
kehittymisen sekä asiakkaiden
tarpeiden muuttumisen myötä,
Eatonin valmistusyksiköt ympäri maailman tekevät jatkuvaa
kehitystyötä koko tuotevalikoimassaan.
Eaton on virranhallintayhtiö, jonka
myynti vuonna 2014 oli 22,6 miljardia
Yhdysvaltain dollaria. Eaton on energiatehokkaiden ratkaisujen toimittaja, jonka
ratkaisut auttavat asiakkaita sähköisen,
hydraulisen ja mekaanisen tehon tehokkaammassa hallinnassa turvallisesti ja
kestävän kehityksen mukaisesti. Eatonilla on arviolta 102 000 työntekijää, ja
yhtiöllä on asiakkaita yli 175 maassa.
Lisätietoja: www.eaton.fi
ECODESIGN ­EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ.
inen
ka
Eaton-konsernin Suomen
tuotantoyksikkö, Eaton Power
Quality Oy Espoossa, on erikoistunut data- ja palvelinkeskusten
UPS-varavoimalaitteiden valmistukseen ja markkinointiin
Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan
markkinoilla. Myynnistä viennin
osuus on peräti 95 %. Tämän
tuotesektorin asiantuntemuksen
keskittyminen Suomeen on hyvinkin luonnollista, sillä Pohjoismaat ovat kiinnostavia data- ja
palvelinkeskusten sijoituskohteita jo ilmastommekin vuoksi –
tilojen jäähdytykseen ei vaadita niin paljon energiaa kuin
lämpimämmissä maissa. Lisäksi
Suomen myyntiyksikkö vastaa
Eaton-konsernin koko tuotevalikoiman myynnistä Suomessa.
Eaton on maailman johtavia sähköalan
yrityksiä ja vahva osaaja virranjakelun
ja virtapiirien suojauksen, varavirtavarmistuksen, hallinnan ja automaation,
valaistuksen ja suojauksen, rakenneratkaisujen ja johdinlaitteiden, vaativiin ja
vaarallisiin ympäristöihin tarkoitettujen
ratkaisujen sekä suunnittelupalvelujen
aloilla. Maailmanlaajuisten ratkaisujensa ansiosta Eaton pystyy vastaamaan
nykypäivän tiukimpiin sähköisen virranhallinnan haasteisiin.
ektiivin mu
dir
EATON – HÄIRIÖTTÖMÄN
SÄHKÖNSYÖTÖN
ASIANTUNTIJA
Intertrafo Oy on aina tuottanut
laadukkaita ja hyvällä hyötysuhteella
toimivia muuntajia, joissa häviötehot ovat pieniä. Euroopan komission antaman Ecodesign-direktiivin
astuttua heinäkuussa täysimääräisesti voimaan, on Intertrafo tuonut
markkinoille täydellisesti määräykset
täyttävät Intertrafo ISOCAST Green
tehomuuntajat. Erinomaisella kokemuksellamme voimme jatkossakin
tarjota asiakkaillemme parasta laatua
ja palvelua sekä puhdasta energiaa.
InterControl Oy on yhteistyössä
Eurooppalaisen johtavan sähköautojen latausjärjestelmiä sekä pysäköintisovelluksia valmistavan CirControl
S.A.:n kanssa aloittanut sähköautojen
latausjärjestelmien myynnin sekä niiden ylläpidon. Niin maailman laajuisesti kuin Suomessakin sähköautojen
myynti on ollut noususuuntaista ja
niiden merkitys ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi tulee kasvamaan
tulevaisuudessa.
– CirControlin latausjärjestelmät
edustavat alansa huippua ja ne
osaltaan tuovat ekologisen autoilun
lähemmäs meitä kaikkia. Laajasta
mallistosta löytyy sopiva tuote niin
kotikäyttöön kuin laajempiinkin kaupallisiin sovelluksiin, kertoo myynti- ja
tuotepäällikkö Kim Lindholm.
Intertrafo Oy ja Intercontrol Oy toimivat kumpikin itsenäisinä yhtiöinä,
ja molempien toimipisteet sijaitsevat
Turussa. Yhtiöiden toimintaa ohjaa
vahvasti laadullisuus sekä vastuullisuus niin ympäristöstä kuin asiakkaistakin.
Maailma kehittyy ja muuttuu,
Intertrafo Group Oy sen mukana.
Intertrafo – älykkäitä ratkaisuja muuntuvaan maailmaan
www.intertrafo.fi
ohjausjännitemuuntajat valvontalaitteille ja -paneeleihin
muuntajat laivateollisuuden sovelluksiin
Tuotantopäällikkö Seppo Rantala ja Jaana Hyppänen
muuntajat rautateiden raiteiden ja
vaihteiden lämmitysjärjestelmiin
RÄÄTÄLÖITYÄ PALVELUA.
Vuosien tuotekehityksen ja kokemuksen myötä Intertrafolla on tarjota erittäin laaja vakiomallisto muuntajia ja teholähteitä monipuolisiin käyttökohteisiin. Asiakkaidemme tarpeet kuitenkin usein vaativat tuotteen ominaisuuksien optimointia tai täysin uusia innovaatioita. Asiakkaan kanssa
yhteistyössä tehty tuotekehittely ja sen jälkeen mallikappaleiden valmistus
ja testaukset sujuvat joustavasti ja nopeassa tahdissa, millä varmistamme
asiakkaidemme lopputuotteiden nopean pääsyn markkinoille. Tuotteiden
räätälöinti on luonteva osa valmistusprosessiamme ja kotimaisena valmistajana olemme aina lähellä asiakastamme.
Oikeat tuotteet oikeaan
aikaan.
– Tehokas valmistuksemme ja laaja varastomme
palvelevat sujuvasti kaikkia asiakkaitamme. Toimitamme tuotteitamme nopeasti ja ajallaan Suomen
lisäksi muualle Eurooppaan, USA:an ja Aasiaan,
toimintaympäristömme laajennettua nykyisin myös
Venäjän ja IVY maiden markkinoille, kertoo tuotantopäällikkö Seppo Rantala.
– Oman valmistuksemme tuotteet yhdistettyinä
edustamiimme kansainvälisesti tunnetuihin tuotemerkkeihin vahvistavat Intertrafon tarjontaa
tehonsyöttöratkaisuissa. Optimoitu tuotetarjontamme palvelee erinomaisesti niin kotimaisia kuin
ulkomaisiakin asiakkaitamme.
Laadustaan tunnettujen Intertrafo-tuotteiden
lisäksi edustuksiin kuuluvat muun muassa GE-ledmoduulit, erilaiset teholähde- ja akkuvalvonta
ratkaisut Nextykseltä, Deutronicilta ja Mean
Welliltä, Zettlerin sähkökomponentit sekä erilaiset
kuristin- ja tehomuuntajaratkaisut eurooppalaisilta
toimittajilta.
MUUNTAJA • INFO
Intertrafon asiakaslehti nro 3
Julkaisija: Intertrafo Oy
Unkarinkatu 16, 20750 Turku
Puh 02 2442 111
• Fax 02 2442 350
www.intertrafo.fi
Toimitus ja taitto:
Markkinointiviestintä Avviso / AMMU Design
– Meillä on myös kattava valikoima päämiestemme
tuotteita jatkuvasti varastossamme Turussa ja pystymme toimittamaan niitä nopeasti asiakkaidemme
tuotannon edellyttämässä aikataulussa, jatkaa
Rantala.
Tuotetiedot helposti netistä.
Vakiotuotteiden koko valikoima ja tekniset tiedot
ovat kattavasti esillä Intertrafon kotisivuilla, jossa
myös tilauksen tai tarjouspyynnön jättäminen käy
kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Mutta ei
internetkään kaikkeen pysty vastaamaan. Myyntitiimi palvelee henkilökohtaisesti sopivien tuotteiden
valinnassa ja auttaa räätälöintiin liittyvissä kysymyksissä.
– Asiantunteva myyntitiimimme auttaa mielellään
asiakkaita puhelimitse tai sähköpostitse tapahtuvissa kyselyissä. Monasti jo pienikin opastus auttaa
asiakkaitamme valitsemaan sopivan tuotteen ja
säästämään hankintakuluissa. Meihin voi huoletta
olla yhteydessä joskus mitättömiltäkin tuntuvissa
asioissa, kuten myös isoissa, me olemme asiantuntijoita ja meidän tehtävämme on auttaa.
MYYNTI
Ilkka Ilola, toimitusjohtaja
Puh. 02 277 2521
• GSM 0400 520 494
[email protected]
Kim Lindholm, myyntipäällikkö
Puh. 02 277 2526
• GSM 044 324 3000
[email protected]
muuntajat ja teholähteet LED-sovelluksiin. Pieni kytkentäsysäysvirta ja
kyky tasata jännitepiikkejä.
teholähteet (AC –> DC) mm. ohjauslaitteiden ja releiden ohjaukseen
sekä DC-moottorien, elektroniikkalaitteiden ja LED-valaistuksen tehonsyöttöön
pienoisjännitemuuntajat (max
120 Vdc ja 50 VAC) teollisuuden
ohjausjärjestelmiin ja elektroniikan
sovelluksiin
suojaerotusmuuntajat
lääkintäsuojaerotusmuuntajat
teholuokissa 3500, 5500 ja 7500 VA
räätälöidyt audio- ja linjamuuntajat mm. kuulutus- ja äänentoistojärjestelmiin