Ilkka Tuovinen toivoo, että luottamushenkilö kertoisi lisää

2015
HELMI
HUHTI
TOUKO
ELO
LOKA
JOULU
Luottamushenkilövaalit syksyllä
Valintaohjeet ovat lehden
liitteenä, tutustu!
Suojelua, muttei
tarkkailua
Kameralla ei saa valvoa
mitä tahansa s. 18
Kaikki muu unohtuu
Radalla Marcus Krogell
ajattelee vain frisbeetä
s. 30
Ahertajat esiin
Ilkka Tuovinen toivoo, että luottamushenkilö
kertoisi lisää tehtävästään s.8
Suunnannäyttäjät
Paikallinen sopiminen on joillekin helvetti ja toisille taivas. Olemme jo tottuneet siihen, että työnantajien EK pitää paikallista sopimista
työelämän taivaana. Maan uusi hallitus liittyi tähän joukkoon linjaamalla hallitusohjelmatavoitteeksi,
että paikallisesti yrityksissä kyetään
sopimaan kilpailukyvyn parantamisesta, työllisyyden vahvistamisesta ja
työsuhteen ehdoista, kuten palkoista
ja työajoista. Hallitus on jo nimennyt
selvitysmiehen, jonka työn pitäisi
olla valmiina lokakuussa.
Paikallinen sopiminen voi olla
työntekijöiden kannalta hyvä asia,
jos neuvottelemalla parannetaan
työntekijöiden työehtoja ja -oloja
ja jos neuvottelujen osapuolilla on
aito halu tasapuoliseen sopimiseen.
Valitettavasti työpaikoilla tunnetaan paikallisen sopimisen nurjempi
puoli, eli työehtojen heikentäminen,
työn väheneminen ja työolosuhteiden huononeminen yksipuolisella
sanelulla.
Syksyllä valittavat luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat
paikallisen sopimisen keskiössä. Paikallista sopimista ei voi tehdä ilman
osaavia ja koulutettuja luottamushenkilöitä. Nyt valittavat luottamushenkilöt voivat vaikuttaa siihen, mihin suuntaan paikallisessa
sopimisessa edetään – taivaaseen vai
helvettiin!
8
24
30
3
Johtoajatus | Liittokokouksen päätökset toteen
4
PORUKASSA
6
Lyhyesti
|
| Kuplivaa köydenvetoa
| Liiton työehtosopimukset voi ladata puhelimeen
8Teema Luottamushenkilövaalit: Suojelun tarpeessa
14
järjestökoulu | Osa 4: Toiminnan suunnittelu ja budjetointi
16
PIKAOPAS | Tessit ja julkaisut PAM-puodista
18
Pelisäännöt | Kameravalvonta
21pykälä syynissä | Lomarahan maksu muuttopalvelualalla
23
KOULUTUS | Luottamushenkilökoulutukset
24
Asiantuntija | Surkuttelupolitiikasta toivon politiikkaan
|
26Pidemmästi Seksuaaliseen häirintään ei puututa kylliksi
30
Näillä eväin | Ajatukset lentoon
Timo Piiroinen
viestintäjohtaja
PAMPLUS Palvelualojen ammattiliiton luottamushenkilölehti Päätoimittaja: Auli Kivenmaa Toimitussihteeri: Jonna Söderqvist
PAMplus-ryhmä: Annemari Anttila, Tomi-Pekka Auranen, Mikko Hietaranta, Nina Karvonen, Mikko Laakkonen, Sanna Mannonen,
Tarja Pajuniemi, Seija Rouhiainen, Johanna Sparf ja Seija Virta Taittaja: Reima Kangas Osoitetiedot: Palvelualojen ammattiliiton
jäsenrekisteri Paino: Libris Oy ISSN 1457-7623 Toimitus ei palauta pyytämättä lähetettyä aineistoa. Kannen kuva Jukka-Pekka Moilanen
pamplus 2
Johtoajatus
Liittokokouksen
päätökset toteen
Nyt on otollinen aika nostaa esiin muutamia asioita,
joista päätimme kesäkuun liittokokouksessa. Tarvitsemme meidän jokaisen panoksen, jotta ne toteutuisivat.
Liiton visio on, että pamilaiset ovat vaikuttavia työelämän edelläkävijöitä. Tämä on vaativa, mutta saavuttamiskelpoinen kuvaus siitä, minkälaisia tahdomme olla.
Tavoiteohjelmassa todetaan, että haluamme säilyttää asemamme Suomen suurimpana ammattiliittona. Tämän
uskomme onnistuvan kasvattamalla järjestäytymisastetta ja laadukkaalla jäsenpalvelulla. Toimintamme siirtyy
yhä enemmän työpaikkatasolle, ja vahva työpaikkatason
edunvalvonta on kantava perusta.
PAM on vahva ammattiliitto, joka neuvottelee omat työehtosopimukset, kykenee reagoimaan nopeasti alueellisiin ja alakohtaisiin ongelmiin tarvittaessa työtaistelutoimin sekä toimii aktiivisesti
jäsentensä työpaikoilla ja jäsentensä lähellä
Liiton visio on,
yhdessä ammattiosastojen kanssa.
että pamilaiset
ovat vaikuttavia
Haluan nostaa nyt nimenomaan tämän
työelämän
osan ohjelmasta, koska se on niin perustaedelläkävijöitä
va linjaus, että se vaikuttaa kaikkeen siihen
mitä ja miten teemme. Puhumme nk. järjestämisideologiasta. Se on paljon enemmän kuin vain
jäsenhankintaa. Se on aloillamme työskentelevien ihmisten voimaannuttamista, heidän tukemistaan niiden
asioiden edistämisessä, joita he omilla työpaikoillaan pitävät tärkeinä.
Jotta saamme reivattua kurssiamme yhä täsmällisemmin tähän suuntaan, tarvitsemme todellakin siihen koko
joukon ihmisiä. Haastan teitä kaikkia tulemaan mukaan
ja innostamaan myös muita liittotovereitanne toimintaan. Julistan uusien ideoiden sekä toimintatapojen syystoimintakauden alkaneeksi!
Ann Selin
PAMin puheenjohtaja
pamplus 3
Porukassa
Matti Koski
MaRa-alan Kuopion
seudun osasto 714:n
puheenjohtaja
Kuplivaa köydenvetoa
Savo-Karjalassa vietettiin elokuussa matkailuja ravintola­-alan osastojen perinteisiä kesäpäiviä.
Kilpailuhenki voi vallata urheilukisoissa, mutta
illalla tanssitaan kannat katossa.
teksti Annemari Anttila
kuva Pentti Vänskä
Matti Koski
MaRa-alan Kuopion seudun
osasto 714:n puheenjohtaja
”Kesäpäivillä on railakas meininki, mara-ihmiset osaavat juhlia. Aamupalan yhteydessä otetaan kuohuviinilasilliset, ja ohjelma jatkuu
urheilukisojen jälkeen saunalla ja illallisella.
Viestijuoksu on urheilukilpailujen
kohokohta, siinä ratkaistaan osastojen väliset mestaruudet. Lisäksi on
tarjotinjuoksua ja nyt uutena osastojen välistä köydenvetoa. Kilpailun
pitäisi olla leikkimielistä. Tottahan
se silti on, että kilpailuvietti kasvaa,
kun siirrytään lähtöviivalle.
Kesäpäivät järjestettiin nyt 55. kertaa. Järjestelyorganisaatio kiertää
aina 6–8 osastoa, yksi on vuorossa
pamplus 4
kerrallaan. Liityin ammattiliittoon
vuonna 1976, ja sen jälkeen väliin ovat
jääneet 1–2 kesäpäivät.
Parhaimmillaan mukana on ollut
300–500 jäsentä, mutta osanottomäärät ovat tippuneet vuosien varrella. Kuopio on vetänyt yleensä hyvin, ja nyt paikalle tuli 110 henkilöä.
Meillä oli valttina risteily, tukkilaisnäytös ja hirvittävän iso savusauna.
Eri osastojen kesken ei ole kuitenkaan mitään kilpailua ohjelman suhteen, kaikki järjestävät päivät resurssiensa mukaan.
Vuosien varrelta mieleen muistuu
ainakin yksi tarjotinjuoksu. Kun tuli
erään kilpailijan vuoro, hän olikin
vielä saunassa. Mies haettiin sieltä, ja
hän veti pyyhkeen suojakseen. Se taisi
sitten tippua siinä juostessa.”
pamplus 5
Lyhyesti
Ehdota Duunari-stipendin
saajaa
SAK jakaa tänäkin vuonna tuhannen
euron suuruisen stipendin työelämän nuorelle osaajalle.
Duunari-stipendiaatti on hankkinut oman alansa ammattitutkinnon
ja on ylpeä ammatistaan. Duunarihenkeä osoittaa aktiivisuus esimerkiksi ammattiosastossa tai työpaikan
luottamustehtävissä. Liiton jäsenyyden edistäminen on plussaa.
Ehdotuksen voi lähettää osoitteeseen [email protected]. Ehdotuksessa pitäisi olla mukana ehdokkaan
nimi, ikä, tutkinto ja/tai ammatti,
kotipaikka, työpaikka, ammattiliitto
sekä mahdolliset luottamustoimet
tai muu aktiivisuus.
Pelastetaan
kehitysyhteistyö
Kepa kerää parhaillaan nimiä
addressiin, joka vastustaa hallituksen
suunnittelemia 43 prosentin
leikkauksia kehitysyhteistyöhön.
Vetoomus toimitetaan hallitukselle
ennen syksyn budjettiriihtä. Nimiä
oli elokuun puoliväliin mennessä
kertynyt yli 18 000.
www.pelastetaankehitysyhteistyo.fi
viikon 26 fiilis
7,6
7,4
VK 17
7,2
7,0
6,8
6,6
6,4
VK 10
7,4
Aktiivien tunnelmien kehitys
(PAMplus-viesti 15.6.)
pamplus 6
PAMin työehtosopimukset
voi nyt ladata puhelimeen
Oman alan työehdot kulkevat jatkossa mukana entistä ketterämmin,
sillä PAMin neuvottelemat työehtosopimukset ovat nyt ladattavissa
mobiilisovelluksena. Sovelluksen nimi on PAM mobiili-TES. Voit ladata
haluamasi työehtosopimuksen maksutta omaan kännykkääsi puhelimesi kaupasta. Sovellus on saatavissa Android-marketissa, Apple
Storessa ja Windows Phone -kaupassa.
Aktiivien tunnelmia kesäKUUSSA:
”Ei tarvinnu olla töissä koska LOMA.
Se harmittaa että pitää nyppiä tää pois
nyt, kun ei saa pitää esim. 2+2-viikkoa.”
”Supermarketissa juhannusviikko
menee hujauksessa. Maanantai oli
vielä helppo päivä, torstain jälkeen
näkee uniakin jo grillimakkarasta.”
”Ihan ok. Vielä
näin maanantaina.
Tuolin kun vielä
saisi, sitten olisi
jo ylikivaa.”
MUISTA
PAM järjestää
Solidaarisuustreffit
Helsingissä 7.9.
Lue lisää www.pam.fi/
pamplus.
Mia Suominen
Marava-alan
neuvottelupäällikkö
Kelan kuntoutus
vähenee
Standardit
kerroshoitotyölle
Kela peruu uudet 31.8.2015 jälkeen
alkavat harkinnanvaraiset ASLAKja TYK-kuntoutuskurssit hallituksen
säästöpäätösten vuoksi.
Kela ei voi toimeenpanna
vuonna 2016 alkavaksi suunniteltua
AURA-kuntoutusta. Se olisi tullut
korvaamaan Kelan harkinnanvaraisen ASLAK- ja TYK-kuntoutuksen.
Lakisääteiset ammatilliset kuntoutukset, esimerkiksi ammatillinen
TYK-kuntoutus ja työuupumuskurssit, jatkuvat normaalisti.
Lisätietoa nettisivuilta Wiki-kortista PAMin Aslak-kurssit.
”Olen lomaillut
koko kesäkuun,
ei ole kelit paljon
suosineet, nyt
alkaa työt”
”Työ stressaa!”
U
sein kuulee kerrottavan, että kerroshoitotyön tahti on
kiristynyt. Kauhistuttavimpia tarinoita ovat mielestäni ne, jossa työntekijän tulisi siivota 5–6 lähtevää hotellihuonetta
tunnissa. Hän ei ehdi pitämään
taukoja tai hän jää tekemään listansa loppuun säännöllisen työajan jälkeen omalla ajalla – epäinhimillistä!
Löysin netistä yhden hotellin
huoneentarkistuslistan. Siinä oli
38 kohtaa siitä, mitä kaikkea kerroshoitajan tuli tarkistaa tai tehdä
hotellihuoneessa. Jäin miettimään, kuinka kauan minulla
menee meidän makuuhuoneen
siivouksessa, jos minun pitäisi
vaihtaa lakanat, imuroida, pyyhkiä lattiat ja pölyt, putsata peilit,
tyhjentää roskakori ja niin edelleen – unohtamatta tietenkään
kylpyhuonetta. Minulta taitaisi
jäädä työpaikka saamatta.
Työnantaja johtaa ja jakaa
työtä. Työnantajan vastuulla on
myös huolehtia siitä, että työehtosopimuksen työehtomääräyksiä noudatetaan. Mielestäni tarvitsisimme standardeja työehtosopimukseen kerroshoitotyölle ja
laajemminkin siivoustyölle niin
työmenetelmien kuin ajan suhteen. Standardit olisivat myös työväline hotelleille. Kun hotelli pohtii kerroshoidon ulkoistamista
tai sitä, pitäisikö sen itsellään, se
voisi määritellä haluamansa palvelunlaadun standardien perusteella ja tämän jälkeen tehdä vertailua palveluntarjoajien kesken.
Standardit varmistaisivat myös
reilua kilpailua ja estäisivät mahdollisesti sen, että tarjouskilpailua ei voitettaisi työntekijän selkänahalla.
Kiitos kaikille kerroshoitajille,
teette hyvää työtä. Asiakkaana
arvostan puhdasta ja siistiä hotellihuonetta. Se on hotellin käyntikortti.
pamplus 7
Teema
Luottavaisin
mielin
Luottamushenkilövaalit. Henkilöstö odottaa luottamushenkilöltä
rohkeutta, tietoa, tukea ja läsnäoloa. Työntekijöiden mielestä
luottamushenkilön vaikutusmahdollisuuksia ja tehtävän sisältöä
voisi avata enemmänkin.
teksti Annemari Anttila
kuvat Lassi Kaaria ja Jukka-Pekka Moilanen
Siivousyritys Servisolen työntekijät Kerttu Mumme ja Elle Soom
ovat juuri kuulleet ikäviä uutisia.
Helsinkiläisen Hotelli Helkan huoneet pitää jatkossa siivota aiempaakin nopeammin. Lähtevän huoneen
siivoaminen 18 minuutissa on ollut
vaikeaa, ja nyt hommasta pitäisi selvitä 14 minuutissa.
– Sointu (luottamusmies) sanoi
meille tänään, ettei tarvitse heti ottaa
lopputiliä. Aluksi selvitetään, millaiset siivousajat ovat muissa hotelleissa, Mumme kertoo.
Uudet siivousajat ovat saaneet monet kerroshoitajat miettimään työpaikan vaihtamista. Työntekijät luonnollisesti toivovat, että luottamusmies
pamplus 8
Kerttu Mummesta työntekijöiden edustajan tärkein ominaisuus on luotettavuus.
voisi yrittää vaikuttaa asiaan.
– En tiedä, mitä luottamusmies saa
ja pystyy tekemään tässä asiassa, tai
mitä hänen pitäisi tehdä, Mumme toteaa.
Paljon ei taida olla tehtävissä. Servisolen luottamusmies Sointu Ruo-
honen kertoo, että hän voi järjestää uusilla, vaadituilla siivousajoilla
koesiivouksen. Jos tavallinen työntekijä ei selviä siivouksesta vaaditussa
ajassa, on aikoja pakko muuttaa. Hän
kuitenkin ”pelkää pahoin”, että näillä
ajoilla mennään.
– Suuressa osassa Servisolen siivoamista hotelleista huoneita tehdään tässä ajassa. Helkan siivousajat
ovat olleet tähän asti vähän väljemmät, Ruohonen toteaa.
”Kuka muu suojelee?”
Kaikkiin asioihin luottamusmies ei
voi vaikuttaa, mutta hän voi antaa
tietoa ja tukea työntekijöille.
Sekä Mumme että Soom ovat syn-
Elle Soom arvostaa luottamusmiestä, joka auttaa, kun
hotellihuoneiden siivousaikaa
halutaan kiristää.
pamplus 9
Kuka
Kerttu Mumme
Ikä: 32
Työ: Kerroshoitaja
Perhe: Kaksi energiavampyyriä
(lasta), kissa
Asuu: Helsingissä
Kotoisin: Viron Tallinnasta
Harrastukset: Valokuvaus, chättäily
Kerttu Mummella kesti aikansa ennen kuin hän uskalsi luottaa luottamusmieheen.
tyneet Virossa. Mumme on työskennellyt Servisolessa kymmenisen
vuotta ja Hotelli Helkassa vuodesta 2010, Soom taas aloitti Helkassa
vuonna 2011. Virossa ammattiliittojen rooli on Suomea heikompi, eikä
tottuminen suomalaisiin käytäntöihin tapahtunut hetkessä. Mumme
sai alussa tietoa lainsäädännöstä silloiselta esimieheltään.
– Kesti aikansa, että uskalsi luottaa. Alussa luottamusmies oli minulle ihan vieras ajatus. Ajattelin, että jos
kerron hänelle jotain, hän voi puhua
asioista meidän pomoille, Mumme
muistelee.
Kerran yrityksen palkanlaskenta
oli tehnyt virheen, ja Mummelle oli
Eikä meidän
tarvitse
tietää kaikkia
lakipykäliä.
Siksi meillä on
luottamusmies.
maksettu sairausajan palkka kaksi
kertaa. Asia selvisi vasta yli pari kuukautta myöhemmin, jolloin ylimääräiset palkat vähennettiin suoraan
tilistä. Kahden viikon palkka pieneni
200 euroon.
– En uskaltanut kysyä siitä suoraan
pomoltani, ja sanoin siitä luottamusmiehelle. Hän kertoi, että heillä oli oikeus vähentää summa tililtäni.
Luottamusmiestä tarvitaan Mummen mielestä monissa vaikeissa tilanteissa, joita työelämässä voi tulla eteen. Hänelle tai Soomille niitä ei
ole juuri tullut, tutuille kyllä. Luottamushenkilöä on tarvittu esimerkiksi
kiusaamistapauksen selvittelyssä.
– Luottamusmiestä tarvitaan ihan
varmasti. Olemme ihan tavallisia ihmisiä, eikä meidän tarvitse tietää
kaikkia lakipykäliä. Siksi meillä on
luottamushenkilöt. Kuka muu meitä suojelee?
Jatkuu sivulla 12 ⊲
pamplus 10
Tällaisia ovat pamilaiset
luottamushenkilöt
Kuinka kauan olet toiminut nykyisen
työpaikan luottamusmiehenä?
0–2 vuotta
33 %
2–5 vuotta
34 %
Sukupuolijakauma
5–10 vuotta 19 %
yli 10 vuotta 13 %
Kouluttautuminen
nainen
Luottamusmiesten peruskurssi
Käynyt
64 %
Ei käynyt
36 %
60,7 %
mies
39,3 %
Luottamusmiesten jatkokurssi
Käynyt
34 %
Ei käynyt
66 %
Työsuojelun peruskurssi
Käynyt
41 %
Ei käynyt
59 %
Työsuojelun jatkokurssi
Käynyt
18 %
Ei käynyt
82 %
Lähteet: PAMin vuoden 2014 jäsenkyselyn luottamushenkilöosuus.
Luottamushenkilöt valitaan syksyllä
PAMin syksyn luottamushenkilövaaleissa työpaikalle valitaan
luottamusmies ja/tai työsuojeluvaltuutettu. Luottamusmiesvalinta tulee tehdä 1.10.–31.12.2015
välillä, työsuojeluvaltuutetun valinta
1.11.–31.12.
Pamilaisilla aloilla luottamushenkilövalinnat järjestetään pääsääntöisesti joka toinen vuosi, kunkin
parittoman vuoden loka-joulukuussa. Kun työpaikalle valitaan ensimmäistä kertaa luottamushenkilö tai
kun edellinen luopuu tehtävästään,
voidaan valinnat tehdä mihin
aikaan vuodesta tahansa.
Yrityksen PAMiin kuuluvat
työntekijät valitsevat keskuudestaan vaalitoimikunnan. Ehdokkaiksi
voidaan asettaa ne PAMin jäsenet,
jotka työskentelevät luottamushenkilön toimialueella ja joihin noudatetaan alan työehtosopimusta.
Lue lisää vaaleista tämän lehden
liitteestä (valintaohjeet ja -materiaalit) ja nettisivulta luottamusta.fi.
Sivustolla voit myös testata, millainen luottis olisit!
pamplus 11
Teema
Mumme kertoo toisessa työpaikassa työskennelleestä kaveristaan, joka
on ollut äitiyslomalla. Tarkoituksena
oli palata töihin syksyllä, mutta työnantaja ilmoitti puhelimessa irtisanoneensa tämän työsopimuksen. Nyt
asiaa selvitetään liiton kanssa.
Tietoa ja ymmärrystä
Työkaveri taisi
suositella
jäsenyyttä. Ehkä
ajattelin, että
varmuuden vuoksi,
never say never.
Varsinkaan maahanmuuttajataustaisille ammattiliiton jäsenyys tai työntekijöiden oikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä. Mumme ja Soom ovat
olleet PAMin jäseniä jo vuosia.
– Työkaveri taisi suositella jäsenyyttä. Ehkä ajattelin, että varmuuden vuoksi, never say never. Aina kun
nykyään kuulen töissä, että joku ei
kuulu liittoon, suosittelen sitä, Mumme sanoo.
Soomin kotiin tuli muutama vuo-
si sitten PAMin markkinointipostia.
Vuoden 2010 lopussa Virosta muuttanut Soom luuli silloin jo kuuluvansa PAMiin, eikä ymmärtänyt, että liittymislomake olisi pitänyt täyttää ja
postittaa liittoon. Asia tuli ilmi vasta
vuotta myöhemmin PAMin työpaikkakäynnin yhteydessä.
– Hyvä, että Kerttu sanoi minulle liittymisestä. Poikakin sanoi, että
kannattaa olla jäsen, että on jokin
turva, Soom muistelee.
Mummen mielestä hyvä luottamusmies sekä kuuntelee työntekijöitä että jakaa tietoa.
– Hän antaa tietoa, jos sitä tarvitaan tai jos hänellä on uutta tietoa,
joka pitäisi kertoa työntekijöille.
Mumme ja Soom uskovat, että liitto ja oma luottamusmies ovat tuttuja
valtaosalle heidän työpaikallaan. Sekin auttaa, että luottamusmies on pysynyt samana jo vuosia.
– Mitä olen kuullut, työkaverit ovat
saaneet apua PAMilta tai luottamushenkilöltä, Mumme sanoo.
– Hän ymmärtää meitä. En osaa sanoa, että muuttaisin mitään, Soom lisää. �
Luottamushenkilön ei tarvitse olla kovis
Luottamushenkilöksi voi ryhtyä kuka vain, jos on kiinaikaa työntekijöiden kahvihuoneessa kuin
nostunut muustakin kuin omasta navastaan, luonnehtii
johtoryhmän kokoushuoneessa. Vapautusaika
PAMin järjestöjohtaja Niina Koivuniemi.
pitäisi käyttää, ja juuri vapautusajalla on hyvä
– Kokemattomalla luottarilla on se etu, että työpaikan
kuunnella työntekijöitä.
ja työntekijöiden arki on vielä hyvin mielessä, ja hän on
– On tärkeää puhua, kysellä ja kuunnella
lähellä kenttää.
isoa kenttää. Kannattaa
Miehet ovat yleisesti naisia innokkysyä, mitä työntekijät
kaampia hakeutumaan luottamustehtähaluaisivat työpaikallaan muuttaa.
Luottarin
vään. Koivuniemen mielestä syynä on se,
Koivuniemen mukaan tärkeää on
että miehillä on tapana liioitella omaa
järjestöideologian omaksuminen:
tehtävänä ei ole
osaamistaan, naisilla taas vähätellä.
luottamushenkilön ei kannata tehdä
tapella, vaan
Taustalla voi olla myös se harhaluulo,
kaikkea itse, vaan kannustaa työntekuunnella ja
että luottamusmiehen on oltava ”kova
kijöitä toimimaan.
tehdä asioita
jätkä”.
– Mitä tahansa voidaan vaatia,
yhdessä.
– Luottamushenkilön tehtävässä tarkunhan sitä vaaditaan yhdessä. Se
vitaan niin pehmeyttä kuin kovuuttakin.
on joukkovoimaa.
Luottarin tehtävänä ei ole tapella, vaan
Jos luottamushenkilön resurssit
kuunnella ja tehdä asioita yhdessä porukalla. Naiset ovat
eivät riitä työpaikkakäynteihin kuin harvoin, läsnä voi olla
siinä usein parempia.
muutenkin. Koivuniemen mielestä luottamushenkilöt voisiLuottamushenkilön ei Koivuniemen mukaan tarvitse
vat hyödyntää enemmänkin nykyisiä viestintävälineitä.
olla puhelias, sosiaalinen ja rohkea kyllä. Hän korostaa,
– Porukan voi koota ruudun ääreen kahvihuoneeseen, ja
että luottamushenkilön kannattaa viettää enemmän
olla läsnä vaikka skypettämällä, hän vinkkaa.
pamplus 12
Kuka
Ilkka Tuovinen
Ikä: 34
Työ: Alkon myyjä
Perhe: Vaimo ja kaksi lasta
Asuu: Utajärvellä
Kotoisin: Sotkamosta
Harrastukset: Jalkapallo, frisbee-golf
Motto: ”Osallistu, viihdy, älä turhaudu”
Ilkka Tuovinen toivoo, että luottamusmies pääsisi useammin käymään.
”Työnkuvaa voisi avata työntekijöille enemmän”
– Luottamusmiehen on pidettävä työntekijöiden puolia ja valvottava,
että työehtosopimusta noudatetaan.
Näin sanoo Muhoksen Alkossa vuodesta 2008 työskennellyt Ilkka Tuovinen. Hän kertoo kääntyneensä oman
luottamusmiehensä puoleen muutaman kerran.
– Olen saanut apua, ja hän on tarrannut nopeasti asioihin.
Tuovisen luottamusmies Johanna Kusmin on Alkon Pohjois-Suomen alueluottamusmies. Hänen hoidossaan on kaikkiaan lähes 50 Alkon
myymälää, ja välimatkat ovat pitkät.
Jokaisessa myymälässä, myös Muhoksella, hän käy kerran vuodessa. Tuovinen toivoo, että luottamusmies ehtisi
käymään useamminkin, koska vierailuhetkellä paikalla sattuu usein olemaan vain yksi työntekijä.
Ilkka Tuovisen mielestä tärkeintä on, että
luottamushenkilöllä on rohkeutta pitää
työntekijöiden puolta.
– Sekin kyllä auttaa, että työpaikan
ilmoitustaululle on laitettu ilmoitus,
josta selviää luottamushenkilöiden
kasvot ja nimet. Siitä näkee heti kaikki tukihenkilöt.
Tuovinen uskoo, että joillakin työntekijöillä on kynnys ottaa yhteyttä
luottamusmieheen. Se voisi madaltua, jos myymäläkäyntejä olisi enemmän. Tällä hetkellä luottamusmies
lähettää työntekijöille sähköpostia
työhön liittyvistä asioista. Alueen tapahtumista tai jäseneduista voisi kertoa enemmänkin, Tuovinen miettii.
Työsuojeluvaltuutetulta Tuovinen odottaa aktiivista tiedon jakoa ja
selkeää tietoa pelisäännöistä. Tuovisen mielestä työsuojeluvaltuutetun
voisi myös ottaa useammin mukaan
myymäläpalavereihin, joita pidetään
Lync-ohjelman kautta netissä.
Tuovinen uskoo, että työpaikalla
kaikki tietävät, mikä ja kuka on oma
luottamusmies. Luottamushenkilöiden työnkuva ei kuitenkaan ole
useimmille ihan selvä.
– Tuntuu, että he tekevät paljon töitä. Paljon on varmaan myös eri kabineteissa istumista. Olisi varmaan hyvä,
jos työnkuvaa avattaisiin työntekijöille enemmänkin, Tuovinen miettii.
pamplus 13
Järjestökoulu
OSA 1: Kokouskäytännöt
OSA 2: Raportin teko
OSA 3: Taloudenhoito
OSA 4: Toiminnan suunnittelu ja budjetointi
OSA 5: Osaston perustaminen, lopettaminen ja yhdistyminen
OSA 6: Johtokunnan työskentely
Toiminnan suunnittelu
ja budjetointi
Ammattiosasto tekee vuosittain kirjallisen
toimintasuunnitelman ja talousarvion tulevalle
vuodelle. Ne kulkevat käsi kädessä ja ohjaavat
osaston toimintaa.
Järjestökoulun opettaja on
Johanna Sparf. Hän työskentelee
järjestöasiantuntijana PAMissa.
Ammattiosaston johtokunnalla on
vastuu talousarvion ja toimintasuunnitelman valmistelusta. Ne hyväksytään osaston sääntömääräisessä
syyskokouksessa.
Näin toiminnan ja budjetin
suunnittelu etenee:
1. Johtokunta tai johtokunnan
valitsema työryhmä laatii alustavan
luonnoksen toimintasuunnitelmaksi.
2. Luonnoksen pohjalta taloudenhoitaja laatii talousarvioesityksen.
Laadinnan apuvälineinä hän voi hyödyntää viimeistä tilinpäätöstä sekä
kuluvan kauden kirjanpitotietoja.
3. Johtokunta käsittelee toiminnan ja
talouden suunnittelukokouksessaan
pamplus 14
molemmat luonnokset ja muokkaa
toimintasuunnitelman ja talousarvion
esitettäviksi syyskokoukselle.
Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelmaa tehdessä on
hyvä ottaa huomioon kannusteosaraportin vaatimat toimet. Kannusteosa on 2 % ja osasto saa sen, jos
se palauttaa kannusteosaraportin ja
vastaanottaa uuden jäsenen konkreettisella tavalla, järjestää yhden
tilaisuuden jäsenille ja yhden tilaisuuden aktiiveille sekä ottaa yhteyttä
uuteen luottamushenkilöön, kun tieto
valinnasta on tullut.
Kannusteosaraportissa on oltava
tiedot osaston toiminnasta kuluvaa
vuotta edeltävältä vuodelta. Kaikki
neljä kohtaa tulee olla suoritettuina.
Se, mitä osastolta vaaditaan kannusteosan saamiseksi käsiteltiin järjestökoulun toisessa osassa.
Toimintasuunnitelma voidaan
jäsentää esimerkiksi kannusteosan
vaatimien toimenpiteiden ympärille.
Faktalaatikossa on esimerkki siitä, miltä toimintasuunnitelma voi näyttää.
Budjetti
Talousarvio eli budjetti on osaston
tilikauden taloussuunnitelma. Se kertoo tilikauden arvioiduista tuloista
ja menoista, eli paljonko rahaa suunnitellaan käytettävän. Talousarvio
on toimintasuunnitelman pari siten,
Ehdotus varojen käytöstä
fakta
Hallinto ja
kokoustoiminta
Työpaikkatoiminta
ja jäsenhankinta
Jäsenmaksut, avustukset,
lahjoitukset
25 %
30 %
10 %
5% 5%
15 %
Koulutus
10 %
Tiedotus
Toimistokulut
1. Ammattiosaston toiminnan
tarkoitus ja visio tulevasta
Vapaa-ajan toiminta
2. Tulevan toimintakauden haasteet
ja mahdollisuudet
Lähde: Ammattiosastojen taloudenhoito-ohjeistus
että se kertoo, millaisilla taloudellisilla resursseilla toimintasuunnitelmaa
toteutetaan.
Talousarvioon on kirjattava kaikki
tilikaudella arvoioidut menot ja tulot.
Kaikkea ei voi tietenkään tietää
etukäteen, mutta yllätyksiinkin
on varauduttava varaamalla rahaa
ennakoimattomiin kulutusmenoihin.
Talousarvion alimmalla rivillä ilmoitetaan arvio koko tilikauden tuloksesta,
eli:
aiemmin laskettu tuotto-/kulujäämä
+ rahoitustoiminta
+ yleisavustukset
= tilikauden tulos
Talousarviossa on tapana ilmoittaa
myös vastaavat luvut päättyneen
Toimintasuunnitelman
runko:
tilikauden tuloslaskelmasta, jolloin
voidaan kätevästi vertailla kulujen ja
tuottojen arvioituja suuruuksia aiemmin toteutuneisiin talouslukuihin.
Kun toimintasuunnitelma ja
talousarvio laaditaan, pitää muistaa
molempien asiakirjojen rakenteellinen
yhteneväisyys. Sama rakenne on säilytettävä myös toimintakertomuksessa
ja tilinpäätöksessä.
Kokonaisjäsenmaksusta ja osastopalautteesta päättää liiton valtuusto vuosittain syyskokouksessaan.
Liitto hoitaa jäsenmaksun perinnän
sopimuksen mukaisesti. Liiton, työttömyyskassan ja ammattiosastojen
varojenjako tapahtuu liiton toimesta
neljännesvuosittain.
3. Ammattiosaston toiminta
•Kokoukset
•Jäsenhankinta ja -huolto
•Tilaisuudet ja tapahtumat
•Opinto- ja koulutustoiminta
•Yhdistyksen näkyvyys: kotisivut,
sosiaalinen media, lehdet
•Yhteistyösuhteet esim. muihin
ammattiosastoihin
•Vaikuttaminen ja edunvalvonta
4. Tiedottaminen, kotisivut,
sosiaalinen media, jäsenkirje
5. Toiminnan kehittäminen
○ Lue lisää pam.fi > Kirjaudu
palveluun > Aktiivien sivut (sivun
oikea ylälaita) > Ammattiosasto >
Materiaalit
pamplus 15
Pikaopas
Mikä PAM-puoti?
PAM-puoti on kaikille avoin verkkokauppa. PAMin jäsenet voivat ostaa
tuotteita jäsenhinnoin, ja osa tuotteista on jäsenille ilmaisia. Tällaisia
ovat esimerkiksi työehtosopimukset (max 10 kpl/tilaus) ja kaikki yleiset
julkaisut (max 50 kpl/tilaus). Jotta tuotteiden hinnat näkyisivät oikein, on
oltava rekisteröitynyt ja kirjautunut järjestelmään. Jos luottamushenkilö
haluaa tehdä isomman tilauksen, hänen kannattaa olla yhteydessä omaan
ammattiosastoon, aluetoimistoon tai PAMin viestinnän assistenttiin.
Maksulliset tuotteet, eli lähinnä lahjatavarat, maksetaan verkkopankin kautta. Varastossa oleva tuote toimitetaan 3–4 päivässä.
Tessit
ja julkaisut
PAM-puodista
Miten rekisteröidytään
ja kirjaudutaan?
Rekisteröityminen tehdään PAMin
jäsennumerolla, syntymäajalla ja
sähköpostiosoitteella. Sen jälkeen
voi kirjautua sisään salasanalla,
joka luodaan rekisteröitymisen
yhteydessä. Rekisteröitymisestä
tulee vahvistussähköposti omalla
salasanalla.
PAMin verkkokauppa
koostuu PAM-puodista ja
Osastopuodista. PAM-puodista
löytyy kaikki materiaali, jota
luottamushenkilö voi jakaa
jäsenille. Ammattiosastot voivat
puolestaan tilata tuotteita
Osastopuodin kautta. Molempiin
puoteihin pääsee PAMin
etusivulta pam.fi, jossa puodeilla
on omat laatikot. Puodit
löytyvät myös käyttämällä
hakutoimintoa.
Vinkit tarjoaa
PAMin viestinnän assistentti
Osastopuoti
ammattiosastoille
Ammattiosastot (ja PAMin henkilökunta)
voivat tilata Osastopuodin kautta isompia määriä tuotteita osastonsa käyttöön.
Maksulliset tuotteet laskutetaan ammattiosastoilta.
Jokaisella osastolla on käytössään yksi tunnus tilaamista varten ja se on tarkoitettu johtokunnan virallista
käyttöä varten.
pamplus 16
Jäsenhankinnasta
ostospisteitä
Jäsenhankkijat saavat pisteitä
PAM-puotiin. Pisteillä voi tehdä
ostoksia ja niitä voi käyttää myös
yhdessä rahan kanssa. Opiskelijajäseneksi liittyvästä saa 50 pistettä ja varsinaiseksi jäseneksi liittyvästä 100 pistettä. 100 pistettä
vastaa 10 euroa. Jos 6 kuukauden
aikana hankkii 1 100 pistettä, saa
1 000 bonuspistettä. Jos pisteiden
rahallinen arvo ylittää 100 euroa
vuodessa, henkilön on ilmoitettava verottajalle tästä.
Lisätietoa
PAM-puodin ja Osastopuodin
verkkosivuilla on info-kohta, josta löytyy lisätietoa. Jos sieltäkään
ei löydy kaivattua vastausta, voi
olla yhteydessä PAMin viestinnän
assistenttiin puh. 020 7742217.
Lapsen
LIITTOA
KOKOUKSESS
MUKANAeva
If ja Kal
TAPATURMAVAKUUTUS
NOIN 3 €/kk
Hanki nyt lapsellesi turvapaketti, joka on voimassa aina ja kaikkialla
maailmassa. Vakuutus kattaa kaiken vapaa-ajan ja myös kilpaurheilun, aina ilman omavastuuta. Saat PAMin neuvotteleman jäsenetuvakuutuksen Ifistä, tai vielä 10 % edullisemmin osoitteesta
lapsenturva.fi
Vakuutuksen myöntää Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva.
010 19 19 19
K-PLUSSAA IFIN VAKUUTUKSISTA
pamplus 17
Pelisäännöt
Kaitsevan
katseen
alla
Kameravalvonta on jo arkipäivää
pamilaisilla työpaikoilla. Se on kuitenkin
hyvin tarkkaan säädeltyä. Työnantaja ei
saa käyttää kameroita työntekijöiden
tarkkailuun.
teksti Karoliina Huovila, PAMin juristi
kuvitus outi kainiemi
Myyjät ovat tottuneet siihen, että
kaupoissa on kameroita. Työntekijät
ovat väistämättä kameroiden kuvattavana, vaikka niitä ei olisikaan asennettu heidän valvomiseksi.
Kameravalvontaa voidaan käyttää
työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseen, omaisuuden suojaamiseen, tuotantoprosessin valvomiseen
ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisyyn
pamplus 18
tai selvittämiseen. Mutta työntekijöiden tarkkailuun kameroita ei saa
käyttää.
Kameravalvontaa työpaikalla säätelevät perustuslaki, laki yksityisyyden suojasta työelämässä (työelämän
tietosuojalaki) ja henkilötietolaki.
Kameravalvonnan on oltava
perusteltua
Kameravalvontaa perustellaan yleensä työpaikkojen turvallisuuden parantamisella ja omaisuuden suojaamisella. Silti kameratarkkailu on
rajoitettava mahdollisimman vähiin.
Ensin pitäisi selvittää, onko mahdollista käyttää muita keinoja, jotka
puuttuvat vähemmän työntekijän yksityisyyteen. Kamerat tulisi suunnata
niin, ettei niillä tarkkailla henkilökuntaa. Jos mahdollista, kamerat olisi
esimerkiksi varastossa hyvä sijoittaa
seuraamaan sisääntuloa.
Vaikka työntekijöiden tarkkailu on
kiellettyä, kameravalvonta voidaan
tietyissä tapauksissa kohdentaa yksittäiseen työpisteeseen. Silloin tarkkailun on oltava välttämätöntä työntekijän työhön liittyvän väkivallan
uhan tai hänen turvallisuudelleen tai
terveydelleen aiheutuvan vaaran ehkäisemiseksi, omaisuuteen kohdistuvien rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi tai työntekijän oikeuksien
varmistamiseksi, jos asiasta on sovittu työntekijän kanssa. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun
työntekijä käsittelee isohkoja määriä
rahaa. Kaupoissa ja ravintoloissa kassatyöskentelyä valvotaan usein näin.
Suorasta valvonnasta on myös kerrottava työntekijälle henkilökohtaisesti.
Kameroita ei saa olla sosiaalitiloissa, wc-tiloissa, pukeutumistiloissa tai
muissa vastaavissa paikoissa.
Työntekijöillä on oikeus
tietää valvonnasta
Valvonta on aina rajoitettava välttämättömään ja sen on oltava mahdollisimman avointa. Tämä tarkoittaa
sitä, että kuvattavilla on oikeus tietää
kameravalvonnasta. Lisäksi kameroiden sijainti on aina ilmoitettava
täsmällisesti ja näkyvästi. Tieto kamerasta pitää löytyä samasta tilasta,
jossa kuvaaminen tapahtuu.
Ihmisestä otettu kuva on aina henkilötieto. Työnantaja, jolla on hallussaan tallennettua kuvamateriaalia,
on rekisterinpitäjä. Silloin on laadittava rekisteriseloste ja se on pidettävä kuvattavien saatavilla. Jokaisella
on oikeus tarkastaa itseään koskevat
tiedot henkilörekisteristä, kuten itsestään tallennetun kuvan ja äänen.
Kuvatallenteet on hävitettävä heti,
kun niitä ei enää tarvita alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.
Sallitun ja kielletyn raja häilyy
Lainsäädäntö kieltää kuvien ja tallenteiden katselun tai käsittelyn muuhun kuin etukäteen määriteltyyn tarkoitukseen.
Työnantaja voi kuitenkin käyttää
tallenteita työsuhteen päättämisen
perusteen toteennäyttämiseksi tai
esimerkiksi häirinnän ja epäasiallisen käytöksen selvittämiseksi. Tällöin
epäilys epärehellisyydestä tai laiminlyönnistä on täytynyt syntyä jotain
muuta kautta, koska tarkkailua ei voi
kohdentaa työntekijään. Voi olla vaikeaa vetää rajaa sen välille, mikä on
työsuhteen päättämisperusteen selvittämistä ja mikä toteennäyttämistä.
Luottamusmiehen ja työntekijöiden
pitäisi aina olla selvillä kameroiden
käytön tarkoituksesta, jotta niitä ei
Jatkuu seuraavalla sivulla ⊲
pamplus 19
Pelisäännöt
fakta
Luottamusmies, muista
nämä:
○ Luottamusmiesten
kannattaa selvittää,
mikä kameravalvonnan
tarkoituksena on, missä
kamerat ovat ja miten
paljon valvonta kohdistuu
työntekijöihin.
○ Työntekijöihin kohdistuvan
kameravalvonnan
tarkoitus, käyttöönotto ja
valvonnassa käytettävät
menetelmät kuuluvat
yhteistoimintamenettelyn
piiriin. Varmista, että
neuvottelut on käyty.
○ Luottamusmies voi
tehdä ilmoituksen
tietosuojavaltuutetulle,
aluehallintovirastoon tai
poliisille, jos epäilee, että
kameravalvontaa käytetään
väärin.
○ Valvontaa ei saa
olla työntekijöiden
sosiaalitiloissa.
○ Kameroita ei saa käyttää
työntekijöiden tarkkailuun.
pamplus 20
käytetä työntekijöiden tarkkailuun
eikä päättämisperusteen itsenäiseen
selvittämiseen.
Ongelmia saattaa syntyä silloin,
kun työnantaja epäilee työntekijää
varkaudesta ja ottaa käyttöön salaisia valvontakameroita asian selvittämiseksi. Työnantajalla ei ole kuitenkaan oikeutta tarkkailla työntekijöitä
salaa edes tällaisessa tilanteessa, vaan
rikoksen selvittäminen on jätettävä
poliisin tehtäväksi.
Kameran välittämää reaaliaikaista
kuvaa voi seurata esimerkiksi vartija,
jonka tarkoitus on suojata työnantajan omaisuutta.
Yksityisiksi
katsotuissa
tiloissa ei saa olla
kameroita, vaikka
asia olisi käsitelty
yhteistoiminta­
menettelyssä
tai työntekijä
olisi antanut
suostumuksensa
kameroille.
Salakatselu on rikos
Työnantaja on aina vastuussa toimintansa laillisuudesta. Työnantaja voi syyllistyä rikokseen, jos kameravalvonta katsotaan salakatseluksi.
Kuvaaminen esimerkiksi wc:ssä tai
pukeutumistiloissa on salakatselua.
Yksityisiksi katsotuissa tiloissa ei saa
olla kameroita, vaikka asia olisi käsitelty yhteistoimintamenettelyssä tai
työntekijä olisi antanut suostumuksensa kameroille. Myös salakatselun
yritys on rangaistava rikos.
Kameravalvonta voi olla rangaistavaa myös muuten kuin salakatseluna.
Työnantajalle voidaan tuomita sakkoja yksityisyyden suojasta työelämässä
annetun lain perusteella, jos se käyttää
kameravalvontaa räikeästi väärin tai
jättää tiedottamatta kameroista. Myös
yhteistoimintamenettelyn laiminlyönti voi johtaa sakkorangaistukseen.
Kameravalvonnan asianmukaisuutta valvovat tietosuojavaltuutet-
tu ja työsuojeluviranomaiset. Tietosuojavaltuutettu valvoo käytännössä
henkilötietojen käsittelyä ja rekisterin pitämistä. Työsuojeluviranomaiset valvovat kameravalvonnan edellytysten olemassaoloa ja sitä, miten
valvonta on toteutettu ja otettu käyttöön. Salakatselu ja muu rikokseksi
katsottava kameroiden käyttö todetaan tuomioistuimessa.
Kun työpaikalla herää epäilys siitä,
että kameroita käytetään jollain lailla väärin, on otettava yhteyttä viranomaisiin. Usein on kyse työntekijöiden tarkkailusta joko tahallisesti tai
vahingossa. �
Pykälä syynissä
sarjassa otetaan käsittelyyn työehtosopimusten
kysymyksiä herättäviä pykäliä.
Lomarahan maksaminen muuttopalvelualalla
Mitä tämä tarkoittaa?
Pykälä
Muuttopalvelualan työehtosopimus
22§ Vuosilomamääräykset ja lomaraha
Tässä sopimuksessa lomarahalla tarkoitetaan lomapalkan, lomakorvauksen ja lomaltapaluurahan
muodostamaa kokonaisuutta.
Lomarahan määrä on 18 % lomanmääräytymis­
vuonna työssäolon ja työssäolon veroiselta ajalta
maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä
palkasta lukuun ottamatta yli- ja hätätyöstä
maksettua korvausta.
Lomaraha maksetaan ennen loman alkamista.
Mikäli loma on jaettu osiin, maksetaan kutakin
lomaosuutta vastaava määrä ennen loman alkamista. Työsuhteen päättyessä työntekijälle maksetaan
lopputilin yhteydessä siihen mennessä ansaittu
lomaraha kokonaisuudessaan.
Lomarahan maksuajankohdasta voidaan
paikallisesti sopia toisin.
Erikseen töihin kutsuttavalle työntekijälle lomaraha maksetaan kuten vuosilomalain tarkoittama
lomakorvaus. Lomarahan suuruus on 9 % palkasta.
Kun työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään yhden lomanmääräytymisvuoden, on lomarahan suuruus 11,5 %. Maksu suoritetaan aina palkanmaksun yhteydessä, jollei paikallisesti ole toisin
sovittu.
Muuttopalvelualan työehtosopimus on normaalisitova, eli se koskee työnantajaliittoon PALTAan kuuluvia työnantajia ja heidän palveluksessaan olevia
työntekijöitä. Kyseessä ei siis ole yleissitova työehtosopimus, joka koskisi kaikkia alalla työskenteleviä.
”Lomaraha” on jossain määrin harhaanjohtava termi
tässä työehtosopimuksessa, koska muissa PAMin neuvottelemissa työehtosopimuksissa lomarahalla tarkoitetaan aiemmin käytettyä ”lomaltapaluuraha” kirjausta. Tässä työehtosopimuksessa lomaraha tarkoittaa
vuosilomapalkkakokonaisuutta, johon kuuluvat siis
lomaraha ja lomaltapaluuraha.
Vaikka työehtosopimuksen kohta määrääkin, että
lomaraha on maksettava ennen loman alkamista, siitä
on kuitenkin mahdollista sopia paikallisesti toisin.
Tällöin lomarahan maksamisesta voidaan sopia työnantajan ja yritykseen valitun pääluottamusmiehen
kesken esimerkiksi siten, että lomaraha maksetaan yrityksen normaalina palkanmaksupäivänä. Toinen vaihtoehto on se, että kaksi kolmasosaa maksetaan loman
alkaessa ja yksi kolmasosa loman päättyessä, jolloin
palkka tulee tilille tasaisemmin. Pääluottamusmiehen
on varmistettava ennen sopimista, että sovittava malli
on työntekijöiden tahdon mukainen ja että he hyväksyvät sen.
Tarvittaessa töihin kutsuttavalle lomakorvaus maksetaan kuukausittain vuosilomalain ja tämän työehtosopimuksen mukaan. Tässäkin tapauksessa on mahdollista sopia paikallisesti lomarahan maksamisesta
esimerkiksi niin, että kertyneet lomakorvaukset maksetaan kesälomakaudella yhdellä kertaa.
PAMin tavoitteena on jatkossakin mahdollistaa
edellä mainitun tyyppinen paikallinen sopiminen
siten, että edunvalvonnan piirissä olevat työntekijät, luottamusmiehet ja pääluottamusmiehet pystyvät
tekemään työntekijöiden tarpeen mukaisia paikallisia
sopimuksia, joissa kyetään huomiomaan alan erityspiirteet sekä työntekijöiden oman alan ammattitaito ja
muu osaaminen. Työehtosopimus toimii kuitenkin tällöinkin minimiehtoina työsuhteen osalta.
pamplus 21
Luottamushenkilökoulutukset
Luottamushenkilökoulutukset
26.8.–14.10.2015
Lue lisää: pam.fi/koulutus > Miten haet luottamushenkilökoulutukseen
Valtakunnalliset koulutukset
Luottamusmiesten peruskurssit
Paikka
1. osa
2. osa
haku päättyy
Turku
6.–8.10.
4.–5.11.
1.9.
Vantaa
13.–15.10.
18.–19.11.
8.9.
Työsuojelun peruskurssit
Paikka
1. osa
2. osa
haku päättyy
Turku
6.–8.10.
4.–5.11.
1.9.
Vantaa
13.–15.10.
18.–19.11.
8.9
Luottamusmiesten jatkokurssi
Paikka
1. osa
2. osa
haku päättyy
Hyvinkää
19.–23.10.
23.–27.11.
14.9.
Työsuojelun jatkokurssi
Paikka
1. osa
2. osa
haku päättyy
Kiljava
19.–23.10.
23.–27.11.
14.9.
Ilmoittaudu Kiljavan kursseille aina kurssisihteerimme kautta,
p. 020 774 2070. Tarvitsemme Kiljavan opiston kursseille
myös varsinaisen kurssihakemuksen täytettynä.
muuta
Luottamushenkilöiden verkkoperehdytys
Tutustu luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tehtäviin, oikeuksiin ja velvollisuuksiin perehdytysmateriaalin avulla osoitteessa verkossa liittokampus.fi. Kirjautuessasi käytä
tunnuksia PAMLuottamusmies ja salasana: PAMLM2014 tai
PAMTyösuojeluvaltuutettu ja salasana: PAMTSV2014.
Työelämän verkko-opisto
Työelämän verkko-opistossa www.tyoelamanverkko-opisto.
fi voit helposti opiskella itsenäisesti monipuolisesti työelämään liittyviä asioita, esimerkiksi kursseilla Luottamushenkilö työpaikan kriisissä, Kirj oittamisen taito ja
Yhteistoiminta.
Työnohjaus
Työnohjaus on tavoitteellista, luottamukseen perustuvaa
työskentelyä koulutetun ohjaajan johdolla. Ohjauksessa
tarkastellaan omaa työtä ja toimintatapoja, etsitään uutta
näkökulmaa omaan työhön ja yhteisön kehittämiseen.
PAMin tarjoama työnohjaus on jäsenillemme maksutonta. Ryhmät kokoontuvat 10 kertaa ja noin kerran kuussa,
puolitoistatuntia aina kerralla.
Alueelliset koulutukset
Helsinki-Uusimaa
Täydentävä koulutus
Jos olet jo käynyt luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun peruskurssin, voit syventää ja päivittää osaamistasi
täydennyskoulutuksessa Kiljavan opistolla.
PAMin tilaamat kurssit vuonna 2015:
Kurssi
Ajankohta
haku päättyy
Haastavat vuorovaikutustilanteet
27.–29.10.
22.9.
Työoikeuden täydennyskurssi
9.–13.11.
5.10.
Kimppakurssit
(yhdessä muutamien muiden liittojen kanssa):
Kurssi
Ajankohta
Talouspolitiikan ABC - Talous tutuksi
23.–25.11.
pamplus 22
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi, jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai [email protected].
Luottamushenkilöiden aamukatsaus
8.9. tiistai klo 10–12, Helsinki
Sinä luottamusmies tai työsuojeluvaltuutettu, tule verkostoitumaan alueemme luottamushenkilöiden kanssa.
Paneudumme aamun aikana ajankohtaisiin työmarkkina
asioihin, keskustelemme päivänpolttavista kysymyksistä ja pohdimme niihin vastauksia. Tilaisuuksia emännöi
aluepäällikkö Jaana Manninen. Paikka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa. Ilmoittautumiset viimeistään 1.9.
Luottamushenkilöille virtaa syksyyn
3.–4.10. lauantai-sunnuntai klo 9.30–15,
Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja
Viikonloppu on tarkoitettu alueemme luottamusmiehille
ja työsuojeluvaltuutetuille. Viikonlopun aikana hoidetaan
Luottamushenkilökoulutukset
sekä mieltä että kroppaa rehkimällä ja rentoutumalla
hyvässä seurassa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä TSL:n
kanssa. Ilmoittautumiset viimeistään 10.9.
Lounais-Suomi
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi,
jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai [email protected] tai
[email protected].
Virtaa luottamushenkilöiden jaksamiseen
24.–25.10. lauantai-sunnuntai klo 10–15, Naantalin
kylpylä, Naantali
Viikonloppu on tarkoitettu alueemme luottamusmiehille
ja työsuojeluvaltuutetuille, ei varatehtävässä olevalle.
Viikonlopun aikana hoidetaan sekä mieltä että kroppaa
rehkimällä ja rentoutumalla hyvässä seurassa. Kurssi
toteutetaan yhteistyössä TSL:n kanssa. Ilmoittautumiset
viimeistään 8.10.
Luottamushenkilötapaamiset
22.9. tiistai klo 10–12, 20.10. tiistai klo 10–12
Turun ja Porin toimistoissa
Päivä varmistetaan ja myös aihe ilmoitetaan noin viikkoa
ennen tekstiviestillä.
Häme-Pirkanmaa
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi,
jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai [email protected].
Luottamushenkilötapaamiset,
aiheena luottamushenkilö­vaalit
15.9. tiistaina klo 10–13,
PAMin Tampereen toimisto
15.9. tiistaina klo 16.30–19.30,
PAMin Tampereen toimisto
Ilmoittautumiset viimeistään 8.9.
Itä-Suomi
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi,
jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai [email protected].
Konkarikurssi
28.–29.10. keskiviikko-torstai,
Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa
Yhteiskurssi Keski-Suomen alueen kanssa. Kurssilla käsitellään uusia ja jo hyväksi koettuja toimintatapoja luottamustehtävissä. Sopimusasiantuntijan ohjauksessa sukelletaan
pintaa syvemmälle ja käydään lävitse paikallisesti sovittuja
neuvotteluja. Kurssi on tarkoitettu luottamustehtävistä jo
kokemusta omaaville. Ilmoittautumiset viimeistään 2.10.
Kaakkois-Suomi
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi,
jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai [email protected].
Ay-aktiivin rooli työpaikalla
29.9. tiistai klo 17–20,
PAMin toimisto, Lahti
Kokoonnutaan yhteen miettimään mitä voitaisiin tehdä
asioille jotka ”mättävät”, kuka toimii ja miten? Missä ovat
tekijät ja tukijat? Onko sinulla viisasten kiveä? Kohderyhmänä ay-aktiivit. Ilmoittautumiset viimeistään 21.9.
”Tutkimukset ja tilastot – mainettaan
viihdyttävämpiä”
26.10. maanantai klo 10–14.30,
Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola
PAMin yhteiskuntapoliittisen yksikön päällikkö Antti Veirto
avaa meille kiinnostavalla tavalla tutkimuksia, joista saamme paljon irti, kun suhtaudumme tutkimuksiin rennolla
otteella. Rohkeasti mukaan tekemään PAMin tutkimuksista itselle oiva työkalu! Kohderyhmänä ay-aktiivit. Ilmoittautumiset viimeistään 6.10.
Keski-Suomi
Oulu-Lappi
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi,
jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai [email protected].
Ilmoittaudu koulutuksiin jäsentunnuksillasi www.pam.fi,
jäsenyysneuvonta 030 100 600 tai
[email protected].
Konkarikurssi
28.–29.10. keskiviikko-torstai,
Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa
Yhteiskurssi Itä-Suomen alueen kanssa. Kurssilla käsitellään uusia ja jo hyväksi koettuja toimintatapoja luottamustehtävissä. Sopimusasiantuntijan ohjauksessa sukelletaan
pintaa syvemmälle ja käydään lävitse paikallisesti sovittuja
neuvotteluja. Kurssi on tarkoitettu luottamustehtävistä
kokemusta omaaville. Ilmoittautumiset viimeistään 2.10.
TES-paja
17.10 lauantai, Hotel Santa Claus, Rovaniemi
24.10. lauantai, Scandic, Oulu
Työehtosopimukset tutuksi! Työskentelemme työpajoissa
sopimusaloittain ja käymme läpi työehtosopimuksien oleellisimpia määräyksiä. Kaikille yhteisenä osiona mm. vuosilomalaki. Koulutus on tarkoitettu alueemme perusjäsenille ja
luottamushenkilöille. Ilmoittautumiset viimeistään 4.10.
pamplus 23
Owen Jonesin mielestä mantra liian suuresta julkisesta sektorista on eliitin keino kahmia lisää valtaa. Hän puhui PAMin
liittokokouksessa Helsingissä kesäkuun alussa.
Surkuttelupolitiikasta
toivon politiikkaan
Leikkauksille on vaihtoehtoja. Owen Jones näkee idun
muutokselle Kreikassa ja Espanjassa: kansalaiset,
otka vaativat oikeuksiaan.
Teksti Josetta Nousjoki
Kuva Tero Leponiemi
pamplus 24
Meillä ei ole enää varaa tähän. On
pakko leikata. Vaihtoehtoja ei ole.
Tämä mantra julkisten menojen
ja hyvinvoinnin leikkaamisen välttämättömyydestä on kaikunut ympäri Eurooppaa jo pitkään. Uuden
hallituksen myötä se soi entistä kovempaa myös Suomessa. Hallitusohjelmaan on kirjattu yhteensä 6,5 miljardin euron säästöt, sopeutukset ja
veronkorotukset. Leikkausten odotetaan iskevän pahimmin heikoimmassa asemassa oleviin.
Asiantuntija
Tunnetun brittiläisen kolumnisti­
kirjailijan Owen Jonesin mukaan
mantra liian suuresta julkisesta sektorista on harhaa. Se on eliitin keino
kahmia itselleen yhä enemmän, sekä
rahaa että valtaa.
Viimeisin kurimus Euroopassa alkoi vuonna 2008, kun lainasotkuihinsa kaatumassa olevia pankkeja alettiin pelastaa julkisin varoin.
– Rahamarkkinoiden kriisi muutettiin julkisen sektorin kriisiksi hyvin, hyvin ovelasti, Jones toteaa.
nen rikkaimman britin varallisuus on
tuplaantunut.
Espanjan Podemos esikuvaksi
Espanjalaiset ja kreikkalaiset ovat
kärsineet leikkauspolitiikasta brittejäkin enemmän. Mutta siellä Jones
näkee myös idun muutokselle: kansalaiset, jotka ovat nousseet vaatimaan oikeuksiaan.
Jones ihailee tapaa, jolla kansanliikkeen tavoin toimiva Podemos-puolue
on voittanut Espanjassa äänestäjät
puolelleen ja sysännyt liikkeelle vastavoiman.
Joustotyötä ja tuplavoittoja
– On luonnollista, että muutos
Jonesin mielestä talouskriisin varon alkanut (Euroopan) reunamaista,
jolla on sekä kurjistettu työttömien
jotka ovat kärsineet pahimmin taja pienituloisten asemaa että alettu
louskriisistä ja leikkauspolitiikasta.
karsia työntekijöiltä niitä etuja, joiKäynnissä on kapina vallalla olevia
den puolesta edelliset sukupolvet
talousleikkauksia vastaan.
taistelivat vuosikymmeniä. BritanJones toivoo, että muun Euroopan
niassa eliitti käytti taantumaa mahtyöväestö ottaisi oppia Podemoksesdollisuutena niin kutsutun flexiforta, jonka johtaja kehottaa kansaa uscen, joustotyöntekijöiden joukon
komaan unelmiinsa. Toivottomuuden
luomiseen.
sijaan tarvitaan toivon politiikkaa:
– Britanniassa epävarmojen työviestiä siitä, että nyt
suhteiden ja nollasopimuskoettavat vääryydet
ten määrä on räjähtänyt.
ovat väliaikaisia ja
Nollasopimuslaisilla ei ole
varmuutta yhdestäkään työ- Tämä mantra nujerrettavissa.
Suomalaisia amtunnista, ei eläkettä, ei sai- liian suuresrauslomaa puhumattakaan ta julkisesta mattiliittojen aktii­
veja Jones kehotäitiysvapaasta tai muista sektorista
taa kampanjoimaan
palkallisista vapaista.
on harhaa.
sellaisten asioiden
Jonesin mukaan Britannia
puolesta, jotka ovat
on palannut aikaan, jonka
silmiinpistäviä, tärkeitä itselle ja vepiti olla mennyttä: satamatyöläisten
toavat kaikkiin suomalaisiin. Vaikka
joka-aamuiseen marssiin telakoille
Jones itse tunnustautuu vasemmistotyön toivossa. Nyt nuoret saavat aalaiseksi, puoluekannoilla ei ole hänen
mukuudelta tekstiviestejä, joissa ilmielestään väliä, asiat ratkaisevat. Ja
moitetaan, onko heille töitä vai ei.
niiden levittämiseksi koko Euroopan
Uusi konservatiivihallitus pyrkii
laajuisesti on nykyisin käytössä hyvät
siirtämään valtaa työpaikoilla yhä
some-kanavat ja liikenneyhteydet.
enemmän työnantajille.
– Jos me yhdistämme voimamme,
– Samaan aikaan kun palkat tippuvoimme rakentaa hyvin erilaisen Euvat ja työsuhteet osa-aikaistuvat eikä
roopan. Euroopan, jonka perustana
maalla tunnu enää olevan varaa ruokon työntekijöiden etu. �
kia köyhimpiä kansalaisiaan, tuhan-
nyt
○ Huhtikuun eduskuntavaalien
seurauksena Suomeen saatiin
keskustan, perussuomalaisten ja
kokoomuksen oikeistohallitus.
Sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto kärsivät ison vaalitappion
ja ovat oppositiossa.
○ Britannian toukokuun vaaleissa
työväenpuolue hävisi. Konservatiiveilla on parlamentissa enemmistö.
○ Euroopassa perinteiset työväenpuolueet ovat menettäneet asemia
populistisille oikeistopuolueille.
Kuka
Owen Jones
○ Brittiläinen kolumnisti, kirjailija
ja poliittinen kommentaattori.
○ Kirjat: The Establishment –
And How They Get Away With It,
2014; Chavs: The Demonization
of the Working Class, 2011
abc
○ Podemos (= Pystymme)
on espanjalainen poliittinen
puolue, joka perustettiin 2014.
Eurovaaleissa 2014 se sai 5 paikkaa
ja 8 prosenttia Espanjan äänistä.
○ Podemos ajaa suoraa
demokratiaa, talousjärjestelmän
demokratisoimista ja
hyvinvointivaltion vahvistamista.
○ Puolueen johtaja, europarlamentaarikko Pablo Iglesias kehottaa
espanjalaisia unelmoimaan ja
ottamaan unelmansa vakavasti.
○ Podemos koostuu löyhästi
organisoiduista paikallisryhmistä,
eikä puolueella ole virallisia jäseniä.
Tavoitteena on olla avoin, elävä ja
muuttuva liike, johon kuka tahansa
voi osallistua.
pamplus 25
Pidemmästi
Seksuaaliseen häirintään
ei puututa kylliksi
Melkein puolet pamilaisista naisista
kohtaa työssään seksuaalista häirintää.
Ongelma on vakava ja tavallinen, mutta
vain harvassa työpaikassa on ohjeet
siitä, miten menetellä häirintätilanteissa.
Silloin puuttuu myös yhteisesti todettu
nollatoleranssi.
Teksti Jonna Söderqvist
kuvitukset outi kainiemi
M
iltei puolet pamilaisista naisista ja noin joka
kuudes mies on
kokenut työpaikallaan seksuaalista häirintää asiakkaiden taholta. Tämä selviää PAMin alkukesällä
julkaistusta kyselystä seksuaalisesta
häirinnästä, johon vastasi 580 jäsentä.
Ongelma on tullut esille monissa
Pohjoismaiden ammattiliittojen jäsenkyselyissä, kertoo Pohjoismaisen
marava-alan työntekijöiden unioni
NU HRCT.
Todennäköisimmin ahdistelluksi joutuu nuori naispuolinen baarityöntekijä ravintolassa, jossa on tarjolla alkoholia. Myös kerrossiivoojat
tai siivoojat, tarjoilijat, vastaanotto-
pamplus 26
virkailijat ja myyjät joutuvat ahdistelluksi työssä – baarityöntekijöistä
jopa 80 %.
– Häirintä on tavallisempaa paikoissa, joissa alkoholi on päätuote,
HOK-Elannon ravintolapuolen pääluottamusmies Piia Kuusniemi toteaa.
Sekä Kuusniemen että Royal Ravintoloiden pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Tapio Ojasen näkemyksen mukaan ravintolan taso
vaikuttaa siihen, kuinka paljon häirintää esiintyy.
Pam-lehti tutki hotellien ja siivousyritysten kerroshoitajien koettua seksuaalista häirintää muutama vuosi sitten. Joka viides kyselyyn
vastannut kerroshoitaja kertoi kokeneensa esimerkiksi sanallista häirintää, kähmintää tai paljastelua. Tai sitä,
että asiakas estää työntekijää lähtemästä huoneesta.
Nollatoleranssi puuttuu
PAMin tutkimuksen mukaan ohjeet
siitä, miten menetellä häirintätapauksissa, oli vain 25 %:ssa yrityksistä.
– On huolestuttavaa, että vastaajista suurin osa oli työpaikassa, jossa ei
ole ohjeistettu, miten seksuaaliseen
häirintään tulee puuttua. Silloin ei
myöskään ole yhteisesti todettu sitä,
että työpaikalla tulee olla nollatoleranssi muun muassa kiusaamisen ja
seksuaalisen häirinnän suhteen, sanoo PAMin työympäristöasiantuntija Seija Virta.
Ohjeistuksella myönnettäisiin
myös ongelman olemassaolo. Virran
mielestä työntekijöiden ja työnantajan kanssa yhdessä laaditut ohjeet
ovat hyvä keino puuttua seksuaaliseen
Epätyypillisissä
työsuhteissa
olevat ovat ikään
kuin vapaata
riistaa.
häirintään. Työnantajan on puututtava häirintään ja estettävä se, mutta ohjeita häirinnän varalta ei laissa vaadita.
Ohjeiden laatiminen on työnantajan
vastuulla, mutta luottamushenkilöt
voivat vaatia niiden laatimista.
HOK-Elannossa, Royal Ravintoloissa ja myös Scandic Hotelsissa ohjeistus on.
Scandic Hotelsin pääluottamusmies
Timo Neuvonen sanoo, että Scandicissa käydään läpi jo perehdytyksessä,
miten menetellä häirintätapauksissa.
Royal Ravintoloissa taas on julisteita seinällä, miten menetellä, jos
työntekijää häiritään tai ahdistellaan.
Tapio Ojasen mielestä ohjeistus häirinnän varalta on oltava siinä missä
vaikka sähköjohtoja koskevat turvallisuusohjeet. Jo se on turvallisuusriski, että työntekijä joutuu pelkäämään.
Se heikentää työhyvinvointia.
Ekstrat kärsivät kokoaikaisia
useammin häirinnästä
Osa-aikaiset tai ekstrat kokevat enemmän ahdistelua ja häirintää työssään
kuin kokoaikaiset sekä asiakkaiden
että työkavereiden taholta. Asiakkaat
olivat häirinneet noin kolmasosaa ko-
koaikaisista, mutta noin puolta osa-aikaisista ja ekstroista.
– Työsuhteiden epävarmuus näkyy
tässäkin. Epätyypillisissä työsuhteissa olevat ovat ikään kuin vapaata riistaa, Virta toteaa.
Sen lisäksi, että epätyypillisissä
työsuhteissa työskentelevät naiset
joutuvat useimmin ahdistelluiksi, he
myös harvemmin pyytävät häiriköivää asiakasta lopettamaan. Kun 42 %
kokoaikaisista huomauttaa huonosta
käytöksestä, vain 26 % osa-aikaisista
tai määräaikaista tekee samoin.
Se ei yllätä luottamushenkilöitä:
Osa-aikaiset eivät valita, koska he pelkäävät tuntien menettämistä.
– Valittamisen sijaan he vain lakkaavat käymässä töissä sellaisissa
paikoissa, joissa he eivät viihdy, Kuusniemi kertoo.
Ilmiö on sama Ruotsissa, ilmenee
Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön LO:n tämän vuoden tasa-arvobarometrista.
– Totta kai he uskaltaisivat sanoa
vastaan, jos heillä olisi varma työsuhde, LO:n puheenjohtaja Karl-Petter
Thorwaldsson totesi Arbetet-lehdelle keväällä.
Esimiehelle ei
kerrota ongelmista
Alle puolet työntekijöistä, 40 %, ilmoittaa esimiehelleen häirinnästä.
Tavallisin syy ilmoittamatta jättämiseen on se, ettei työntekijä ollut kokenut häirintää loukkaavana.
Tämä ihmetyttää Virtaa.
– Ajatellaanko niin, että seksuaalinen häirintä kuuluu palvelualoille
ikään kuin luontaisetuna?
Jatkuu seuraavalla sivulla ⊲
pamplus 27
Pidemmästi
Sen sijaan melkein 70 % vastaajista
kertoi, että he puhuvat kokemuksistaan työkavereiden kesken.
Jos työntekijä ilmoitti esimiehelleen
asiakkaan ahdistelusta, esimies puuttui tilanteeseen vain neljänneksessä
tapauksista.
– Voisiko tästä tehdä sellaisen johtopäätöksen, että niissä paikoissa,
joissa on ohjeistus, myös puututaan
häirintään? Virta pohtii.
Jos työntekijä kertoo häirinnästä esimiehelleen, hänen on lain mukaan puututtava häirintään. Jos hän
ei puutu, se on syrjintää ja juridisesti
rangaistavampaa.
PAMin työympäristöasiantuntija
Seija Virta muistuttaa, että seksuaaliseen häirintään liittyy usein häpeä.
Sen takia moni voi jättää kertomatta
kokemuksistaan.
Esimiehellä on keinoja puuttua
Jos työkaveri on ahdistelija, työnan-
pamplus 28
taja voi antaa hänelle huomautuksen,
varoituksen tai viime kädessä irtisanoa hänet. Tilanne on hankalampi,
jos kyseessä on asiakas. Esimies voi
pyytää asiakasta lopettamaan huonon käytöksensä tai poistaa hänet
paikalta.
HOK-Elannossa, Royal Ravintoloissa ja myös Scandic Hotelsissa on tiukka nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään – tulipa se sitten asiakkaalta
tai työkaverilta.
– Työtoverin ahdistelusta voi saada
kirjallisen varoituksen, Royal Ravintoloiden Ojanen sanoo.
Asiakkaalle voidaan Ojasen mukaan antaa myös porttikielto.
Moni hotelli mainostaa ympäristöystävällisyyttään. PAMin työympäristöaasiantuntija Seija Virta vinkkaa,
että samalla tavalla ravintola, hotelli
tai kauppa voisi julistautua asiallisen
käytöksen alueeksi.
Virta toivoo, että työehtosopimuksiin saataisiin pykälä häirinnän torjumiseksi. Onhan kaupan, maravan
ja kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksissa sitova pykälä väkivallan
uhan vähentämisestä ja torjumisesta. Maravan työehtosopimuksessa
taas on ohjaava pykälä työhyvinvoinnin edistämisestä.
Häirinnän aiheuttamista
kuluista ei tiedetä
Ei ole tietoa siitä, paljonko sairauspoissaoloja tai kustannuksia seksuaalinen häirintä mahdollisesti aiheuttaa. Norjan seksuaalisen häirinnän
tutkimuksessa 5 % kyselyyn vastanneista kertoi, että he ovat jääneet pois
työstä seksuaaliseen häirinnän takia.
Etenkin marava-alalla voidaan helposti ajatella, että seksuaalinen häirintä kuuluu alan luonteeseen ja se on
vain kestettävä, jos alalla haluaa olla.
– Tästä olen täysin eri mieltä. Missään ammatissa ei pidä sietää seksuaalista häirintää missään muodossa,
Virta sivaltaa.
Virran mielestä ahdistelu mitätöidään ilmiönä Suomessa. Hän näkee,
että yksi syy siihen voi olla virheellinen kuvitelma sukupuolten välisen
tasa-arvon toteutumisesta.
– Seksuaalista häirintää väheksytään helposti, jolloin sitä ei uskalleta
tuoda esiin. Jos siitä puhuu, voi leimautua tiukkapipoksi tai huumorintajuttomaksi, Virta harmittelee.
Suomessa on vähän tietoa seksuaalisesta häirinnästä työelämässä. Sen
takia ei tiedetä, onko se lisääntynyt tai
vähentynyt. PAM ei ole aiemmin tehnyt vastaavaa tutkimusta.
PAMin muissa tutkimuksissa ja
Työterveyslaitoksen tutkimuksessa
on käynyt ilmi, että asiakkaiden suullinen uhkailu ja sanallinen väkivalta on lisääntynyt pamilaisilla aloilla
muutaman viime vuoden aikana.
Mutta luottamushenkilöiden näkemyksen mukaan ravintola-ala on
siistiytynyt viime vuosina.
Kuusniemen mukaan häirintä nähtiin aiemmin hyväksyttynä, kun siihen nykyään puututaan.
– Työsuojelu on kehittynyt ja tietoisuus kasvanut, Tapio Ojanen sanoo. �
Artikkeli on koottu Pam-lehdessä julkaistujen
artikkelien perusteella. Sitä varten on myös
haastateltu PAMin työympäristöasiantuntija
Seija Virtaa.
Pamilaisten kokema
seksuaalinen häirintä
fakta
”Voinko maksaa luonnossa?’ ja sitten liikutteli lanteitaan minua kohti.
Onneksi oli kassapöytä välissä.”
”Asiakkaiden taholta 'kahvittelukutsuja' yms. sekä asiakkaiden että työtoverien taholta pepulle taputtelua.”
Miten kitketään
seksuaalinen häirintä
työpaikoilta?
Naismyyjä
Kiinteistöpalveluala, nainen
”Hyllytin tuotteita alahyllylle kumartuneena. Ohikulkeva asiakas tarrasi
takamukseeni kiinni...”
”Paljon kysellään olenko naimisissa,
mitä teen työvuoron jälkeen, hipelöintiä pöydässä kun hoidan tilausta
tai muuten vain kommentteja ulkonäöstä.”
Naismyyjä
”…heitti kommentteja naisten ulkonäöstä… huoritteli ja taputteli perseelle.”
Nainen, turvallisuusala
”Asiakkaiden vitsit ja vihjailut ja kliseiden viljely siitä, että kaikki miespuoliset kampaajat olisivat homoja.”
Mies, parturi-kampaaja
”…leikkauksen aikana yritti koko
ajan painaa päätään taaksepäin minua vasten..”
Nainen, parturi-kampaaja
”Humalaiset miesasiakkaat kommentoivat silloin tällöin takapuoltani.. Monesti kaupan päälle pyydetään
suukkoa tai 'yötä kanssasi'.”
Nainen, ravintolatarjoilija
Nainen, tarjoilija
Kommentit ovat PAMin seksuaalisen häirinnän kyselyn avoimista vastauksista kysymykseen: Voitko kertoa esimerkin tilanteesta,
jossa olet kokenut seksuaalista häirintää?.
Työnantaja:
○ on velvollinen estämään ja
puuttumaan seksuaaliseen
häirintään heti, kun on tullut
tieto siitä.
○ jos työnantaja ei puutu ahdisteluun, se nähdään seksuaalisena syrjintänä. Siitä voidaan
tuomita sakkoja tai enintään 6
kuukautta vankeutta.
○ vastaa ohjeiden laatimisesta
häirinnän varalta.
Luottamusmies:
○ on valppaana häirinnän
suhteen, ja tiedostaa, ettei siitä
aina kerrota.
○ vaatii ohjeiden tekemistä
häirinnän varalta.
○ seuraa, että työnantaja puuttuu häirintään ja toimii sovitun
mukaisesti.
Näillä eväin
aktiivit kertovat, mistä
he saavat energiaa arkeen.
Kuka
Marcus Krogell
Asuu: Sipoossa, Söderkullassa
Ikä: 39
Tehtävä: IKEA Suomen pääluottamusmies
Perhe: Vaimo, tyttäret Olivia, 9 ja Silje, 6
Harrastukset: Uinti ja ristikoiden ratkominen
Ajatukset lentoon
teksti Jonna Söderqvist
Kuva Pekka Sipola
Frisbeegolf
Se on se hetki, jolloin ei tarvitse miettiä mitään muuta. Kun
tulen heittopaikalle, en mieti kielilisäasioita tai irtisanomisia. Mietin heittoa, otetta ja sitä, kaarranko puun vasemmalta vai oikealta puolelta. Heiton jälkeen pohdin, miten se
meni, ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Kun etenen radalla,
ihailen samalla metsässä hyppelehtiviä eläimiä.
Useimmiten käyn heittämässä frisbeegolfia viikonloppuaamuisin. Nautin rauhasta. Enimmäkseen
käyn heittämässä yksin, koska saan olla itsekseni
omien ajatusteni kanssa. 9-vuotias tyttäreni
rakastaa frisbeegolfia, ja käymme aina välillä
heittämässä yhdessä. Radalla tulee juteltua ja
vietettyä aikaa eri tavalla kuin kotona, koska radalla
ei ole muita häiriötekijöitä.
Frisbeegolfin myötä olen tutustunut uusiin ihmisiin.
Olin koulutuksessa Kiljavalla, ja siellä pari muutakin tyyppiä tykkäsi frisbeegolfista. Kävimme yhdessä heittämässä
koko viikon, ja samalla tuli juteltua niitä näitä. Työmatkalla Kuopiossa kysyin Ikean ruokalassa, harrastaako joku
frisbeegolfia. Illalla lähdimme yhdessä heittämään. Kiekot
kulkevat aina mukana.
Talon remppaaminen
Ostimme vaimoni kanssa 10 vuotta sitten suvun vanhan
hirsitalon. Minulla ei ollut kokemusta talon rakentamisesta. Alussa halusimme rempata kaiken saman tien. Huomasimme kuitenkin, että talon kanssa pitää elää vähän
aikaa ennen kuin sitä oppii tuntemaan. Olemme edenneet
huone kerrallaan. Haluamme kunnioittaa talon henkeä.
Talo tuntuu omalta ja siihen syntyy tunneside, kun näkee
oman käden jäljen. Seuraavaksi remppaamme keittiön.
pamplus 30
Seuraavassa numerossa
Anna palautetta
Mikä juttu oli mielestäsi mielenkiintoisin? Mistä aiheista haluaisit lukea enemmän, mikä taas ei
kiinnosta? Onko sinulla juttuideoita?
PAMplus-lehden tekijät ottavat mielellään vastaan palautetta.
Lähetä palaute osoitteeseen
[email protected], ja viestin otsikoksi
Lehden palaute. Palautteen elokuun
numerosta pitää olla perillä viimeistään maanantaina 21. syyskuuta.
Voit myös lähettää palautetta
postitse osoitteeseen PAMplus-lehti,
PL 54, 00531 Helsinki.
Palaute saatetaan julkaista lehdessä. Vaikka kirjoitat nimimerkillä,
liitä kirjoitukseen yhteystietosi, jotta
osallistut palkintoarvontaan.
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 4 leffalippua.
PAMplus-lehden toukokuun numeron kiintoisin
artikkeli oli ”Ei munaa, vaan päätä”.
Vaikka olenkin työsuojeluvaltuutettu minusta tuntuu että ”Ei munaa, vaan päätä” -artikkeli pätee hyvin myös työsuojelupuoleen.
Meillä ei valitettavasti ole luottamusmiestä ja joudun yksin hoitamaan työpaikassani työntekijöiden
edunvalvontaa.
Nimim. Väsynyt työsuojelu­
valtuutettu
PAMplus-lehden
ilmestymisaikataulu:
LOKA14.10.
JOULU9.12.
Se on aika raskasta koska työnantaja ei ota työsuojelua ja työturvallisuutta kovin vakavasti ja minusta
tuntuu että olen ajautunut
siihen ”vaikean akan” –rooliin.
En myöskään saa työntekijöiltä
tukea koska äänekkäimmät omien
etujensa puolesta puhujat ovat miehiä.
Naiset taas liian usein jäävät hiljaa eivätkä uskalla valittaa.
Järkyttävää huomata kuinka epätasa-arvoisessa asemassa työntekijät ovat, jos etuja saavat vain ne, jotka niitä äänekkäimmin vaativat.
Anna palautetta, voit voittaa leffaliput.
Aluetoimistot
Mielenkiintoisinta antia lehdessä
on aina meidän tavallisten työläisten esittelyt. Lisää näitä! Ja ammattiosastoista/heidän toiminnastaan
voisi olla juttua.
Palvelunumerot
Helsinki-Uusimaa
Siltasaarenkatu 6, 4. krs
PL 54, 00531 Helsinki
[email protected]
Lahti
Rautatienkatu 21 B, 3. krs
15110 Lahti
[email protected]
Tampere
Aleksis Kiven k. 18 B, 3. krs
33210 Tampere
[email protected]
Jyväskylä *
Kalevankatu 4, 2. krs
40100 Jyväskylä
[email protected]
Oulu
Uusikatu 22
90100 Oulu
[email protected]
Turku
Yliopistonkatu 33 G, 4. krs
20100 Turku
[email protected]
Kouvola *
Urheilijankuja 6
45100 Kouvola
[email protected]
Pori *
Isolinnankatu 24, 3. krs
28100 Pori
[email protected]
Vaasa
Pitkäkatu 38 C
65100 Vaasa
[email protected]
Kuopio
Ajurinkatu 29
70110 Kuopio
[email protected]
Rovaniemi *
Rovakatu 8
96100 Rovaniemi
[email protected]
Keskustoimisto
Paasivuorenkatu 4–6 A
PL 54, 00531 Helsinki
[email protected]
Joensuu
Kauppakatu 17 B, 3. krs
80100 Joensuu
Avoinna: ma 9–12 ja 13–16
Kokkola
Kauppatori 2, 2. krs
67100 Kokkola
Avoinna: ma 9–12 ja 13–16
Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600
Liittymiseen, PAMin jäsenyyteen, jäsenmaksuihin sekä jäsenetuihin liittyvät asiat.
Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620
Palkkaan, työaikoihin, lomiin ja irtisanomisiin liittyvät asiat.
Työttömyysturva 020 690 211
Työttömyyteen ja työttömyyspäivärahaan
liittyvät asiat.
Vaihde 020 774 002
Avoinna ma–pe klo 9–16
* avoinna ma–pe klo 9–12 ja 13–16
Päivystystoimistot
Hämeenlinna
Turuntie 9 as. 2
13130 Hämeenlinna
Avoinna: ti, pe 9­–14
[email protected]
pamplus 31
Tee porukastasi vahvempi.
Luottamusmiesvaalit
|
Työsuojeluvaalit
|
www.luottamusta.fi