Riikka Leppänen - Suomen Irlanninterrierit Ry

Kuva: Mirka Puputti
Riikka Leppänen
Myötätuulentie 1 F 12,
01670 VANTAA
puh: 050 376 6898
Olen 33-vuotias stadilainen ja irskeille täysin sydämeni menettänyt. Yhdistyksessä olen ollut mukana nyt 9 vuotta ja irskin kanssa olen elämäni jakanut
vuodesta 2005, jolloin luokseni muutti ensimmäiseksi koirakseni ihana Sara. Sen
jälkeen olemme saaneet laumaan vahvistukseksi mieheni Mikon ja Piko-staffin,
joka 10-vuotiaana viettää nykyään jo pappakoiran elämää. Pitkään haaveilemani
toinen irski Rilla-Riiviö asteli taloon häntä pystyssä pyörremyrskyn lailla kesällä
2011.
Työskentelen myyjänä Stockmannilla ja vapaa-aikani kuluu pääasiassa koirien
kanssa lenkkeillessä ja harrastaessa, sekä musiikin parissa. Vaikka minut voikin
usein löytää koiran kanssa kehästä tai kehän laidalta, näyttelyt eivät suinkaan
ole suurimmassa roolissa koiraharrastuksessani, vaan lähimpänä sydäntäni on
toko sekä ne lajit jotka parhaiten koirilleni sopivat. Saran kanssa näitä olivat
erityisesti pelastuskoirapuolen haku ja raunioetsintä, Rillalla on selvästi vahvoja
taipumuksia mejään. Kaikkein tärkein harrastus kuitenkin meille kaikille on pitkät metsälenkit. Eikä mielestäni mikään olekaan kauniimpaa kuin tulenpunainen
irski juoksemassa vihreässä metsässä.
Jaana Auvinen
Iso-Kaari 24 A, 70420 KUOPIO
puh: 040 487 8355
Olen reilu kolmikymppinen kahden uros irskin omistaja. Rakkaus rotuun syttyi kun
tutustuin Grand Old Lady Must-Be Flawlesiin ja Flooran tyttäreen Must-Be Lavendeliin. Fauna (Lavendel) oli täysissä voimissaan ja tallikoirana sekä ratsastuskisoissa
kansliakoirana. Jotenkin tuo rämäpäinen ja toisaalta stoalaisen tyyni asenne hurmasi minut ja halusin itsellenikin ’jonain päivänä’ irskin. Päivä saapui nopeammin
kuin osasin aavistaakaan. Australiasta oli tulossa uros, jolle kaivattiin sijoituskotia.
Coolaney Undercoverin eli tuttavallisesti Hönön piti asettua minun ja mieheni luo
aluksi vain koeajaksi. Tai ainakin näin myin ajatuksen koirasta miehelleni. Lopputulos oli pysyvä sohvanvaltaus. Hönön kanssa tutuksi ovat tulleet niin näyttelyt kuin
karkailevan tallikoiran elo. Hönön viimeinen näyttelyesiintyminen olikin tämän vuoden erkkarissa oman jälkeläisryhmänsä kanssa. Manttelinperijäksi meillä on tällä
hetkellä kasvamassa Devilish Caol Ila eli Kallu, joka on Hönön tyttären poika. Kallun
kanssa on ehditty jo moneen soppaan agilitystä näyttelyihin ja tallille.
Asustan Kuopiossa ja työskentelen pieneläinten parissa. Harrastuksiin kuuluvat
irskien ja hevosten lisäksi lukeminen, valokuvaus ja ruuanlaitto. Myös blogia pidän
vaihtelevalla innolla. Sinne tulee lisäiltyä lähinnä kuvia ja jonkin verran myös pätkiä
elävästä elämästä punaisten paholaisten kanssa. Laumaamme kuuluu myös kaksi
kissaa ja vajaan vuoden ikäinen poika.
Kuva: Martta Haukipuro
Kuva: Mikan arkisto
Mika Airaksela
Makasiinitie 16,
02780 ESPOO
puh: 0500 703 113
Mika Airaksela, vuosimallia 1966. Isä, Pohjalaanen ja Yrittäjä tässä järjestyksessä.
Pamin kanssa meillä on yhteistä taivalta takanamme yli 24 vuotta ja Saga on
riemastuttanut elämäämme viisitoista vuotta. Asumme Saunaniemessä Espoossa Harrastuksista laskettelu on parasta mitä voi tehdä ….., sukellus ja musiikkia
ilman maailma olisi tosi tylsää ja tietysti koirat (Pikkuveli ja Luru). Omia koiria
meillä on ollut vuodesta 1995. Ensimmäiset kaksi olivat Irlis-merkkisiä. Irskeihin
laajensimme Pamin pitkän etsimisen jälkeen 2,5 vuotta sitten.
Yrittäjä olen ties kuin monessa polvessa. Itse perustin ensimmäisen yritykseni
parikymppisenä. Rkl Reposelle tulin töihin tammikuussa 1990 ja pitkän kaavan
kautta toimitusjohtajaksi 2001.
Milja Ylipelkonen
Hugonkuja 4,
62200 KAUHAVA
puh: 044 597 6954
Uutena irski-ihmisenä pieni esittely itsestäni. Olen siis tälläinen pentulaatikon reunalla kasvanut 21-vuotias pohojalaainen lähihoitaja Kauhavalta ja
ensimmäisen irskin omistajana ollut vuoden verran. Perheeseeni kuuluu avomieheni, sekä 3-v kääpisnautseri Kiti ja kohta 1-v irski Eevi. (Taustalta löytyy
koiraharrastusta nöffien, shelttien ja saksanseisojien kanssa.)
Kaikenlaisessa koiratouhuissa olen aktiivisesti mukana. Tokoilu, paikallinen kennelkerho ja koiranäyttelyt ja nyt myös irskiyhdistyksen hallituksessa. Eevin kanssa
käydään myös näyttelyissä. Kehäsihteerinä toimn silloin kun Eevin kanssa ei olla
kehässä. Harrastuksiin kuuluu myös liikunta.
Kuva: Jukka Ketoja
Kuva: Piia Saarela
Jussi Saarela
Vuokkomäentie 12,
45100 KOUVOLA
puh: 040 528 8582
Moikka! Olen 35-vuotias kahden Irskin omistaja ja toivottavasti tulevaisuudessa kasvattaja Longjohns kennelnimellä Kouvolasta. Työskentelen Kymenlaakson pelastuslaitoksella palomies-sairaankuljettajana ja harrastuksiini kuuluu kaikenlainen urheilu. Asustelemme vaimon ja kahden lapsemme
kanssa vähän taajaman ulkopuolella rauhallisissa maisemissa kuitenkin hyvin
lähellä keskustaa. Kotoamme löytyy Börje ja Gunilla Irskien lisäksi kaksi Norfolkkia ja kolme Westietä, joita rotuja vaimoni kasvattaa.
Yhdistystaustaa minulla on urheiluseurapuolelta useammastakin luottamustehtävästä. Tavoitteenani ensi vuoden hallituksessa on edistää Irlanninterrierin mainekkaan luonteen ja terveyden vaalimista. Toivotan kaikille
Irskeille ja Irski-ihmisille toiminnantäyteistä vuotta!
Kuva: Tanja Kallila
Tanja Kallila
Palsantie 154,
23600 KALANTI
puh: 040 526 6700
..eli neljääkymppiä hipova irski-ihminen Kalannista. Kotonani pyörii kolme
irskiä Viggo, Wintry ja Wilma. Irskien parissa olen ollut aina 2005 asti, kun
taloon saapui eka irski. Oma kennelnimeni on Irish Vintage’s ja ekat omat
pennut syntyivät tänä vuonna.
Kotoani löytyy myös joukko muita eläimiä mm. 3 kissaa, pupu, kanalauma sekä poni vähän matkan päässä. Harrastan myös koiranäyttelyitä,
valokuvausta, koirien trimmausta ja puuhastelua hevostallilla. Suomen Irlanninterrierit ry:n toiminnassa olen ollut mukana jo useamman vuoden
kerhokaupan pitäjänä sekä toiminut Irski-lehden parissa. Hallituksen jäsenenä olen ollut ennen vuoden 2012 hallituksessa.