8 ge tiivistelmät kevät

BENELUX-MAAT (kpl 22)
- Benelux-maihin kuuluvat Belgia (BE), Alankomaat eli Hollanti (NE) ja Luxemburg (LUX).
Ne kaikki kuuluvat Euroopan Unioniin (EU) ja rahana käytetään euroja.
Hollanti
Amsterdam
- Hollannin pääkaupunki on Amsterdam. Siellä on paljon
kanavia.
- Melkein puolet Hollannista on merenpinnan alapuolella
olevaa maata, joka on kuivattu merestä. Sitä kutsutaan
polderiksi. Padot estävät sen, että meri ei tulvi maalle.
- Polderi sopii hyvin maatalouden käyttöön. Siellä viljellään esimerkiksi tulppaaneja ja
kasvatetaan karjaa.
- Hollannissa on paljon tuulimyllyjä. Niiden avulla pumpattiin ennen vettä pois
kuivattavalta alueelta. Nykyisin ne ovat vain koristeita.
- Hollannissa ollaan suvaitsevaisia. Siellä saa ostaa pieniä määriä mietoja huumeita,
bordellit (=ilotalot) ovat laillisia ja homoihin ja lesboihin suhtaudutaan hyväksyvästi.
Belgia
- Belgian pääkaupunki on Bryssel. Se on myös EU:n pääkaupunki.
- Belgia on jakaantunut kahteen erilaiseen alueeseen:

Pohjois-Belgia (Flanderi) on rikkaampi, koska suurin osa teollisuudesta on siellä.
Alueella puhutaan hollantia.
 Etelä-Belgia (Vallonia) on köyhempi ja se saa rahaa pohjoisesta. Siellä on paljon
työttömyyttä. Alueella puhutaan ranskaa.
ALPPIMAAT (kpl 19)
Mont Blanc, Alppien
korkein vuori
- Alpit on Euroopan korkein vuoristo. Alppien korkein
huippu on Mont Blanc, joka on melkein 5 km korkea.
- Alpeilla on joskus pahoja lumivyöryjä.
- Alpit ulottuvat seitsemän maan alueelle. Varsinaisia
alppimaita ovat Sveitsi, Itävalta ja niiden välissä oleva pieni Liechtenstein. Alppimaissa
käy paljon turisteja esim. laskettelemassa.
Sveitsi
- Sveitsin pääkaupunki on Bern. Sveitsissä on neljä virallista kieltä. Eniten puhutaan
saksaa ja ranskaa.
- Sveitsi on jakaantunut pieniksi osavaltioiksi, joita kutsutaan kantoneiksi. Ne saavat
päättää suurimmaksi osaksi omista asioistaan.
- Sveitsi on yksi maailman rikkaimmista maista. Tunnettuja sveitsiläisiä tuotteita ovat
suklaa, kellot ja lääkkeet. Sveitsissä käytetään rahana Sveitsin frangia.
- Sveitsi ei kuulu EU:hun eikä mihinkään sotilasliittoon. Sveitsi on tunnettu siitä, että se
on puolueeton.
Itävalta
- Myös Itävalta on rikas maa. Se kuuluu EU:hun ja rahana siellä on euro.
- Itävallan pääkaupunki on Wien, joka sijaitsee Tonava-joen rannalla.
BRITTEIN SAARET (kpl 24)
- Brittein saarilla on kaksi valtiota: Iso-Britannia ja Irlanti. Kumpikin kuuluu EU:hun.
- Brittein saarilla on meri-ilmasto. Sää on usein sateinen ja sumuinen.
Iso-Britannia
- Iso-Britannia muodostuu neljästä alueesta: Englanti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti.
- Pääkaupunki on Lontoo, joka sijaitsee Thames-joen rannalla.
- Iso-Britannia saa öljyä ja kaasua Pohjanmerestä. Niistä saadaan energiaa. Öljystä
voidaan myös valmistaa esim. muoveja. Isossa-Britanniassa onkin paljon teollisuutta.
Myös matkailu on tärkeä rahan lähde.
- Isossa-Britanniassa pidetään kiinni monista vanhoista tavoista, esim. vasemman
puoleisesta liikenteestä ja ”kello viiden teestä”.
- Isossa-Britanniassa on erilaisia yhteiskuntaluokkia. Yläluokkaan kuuluvat ovat rikkaita ja
heidän lapsensa käyvät kalliita yksityiskouluja.
- Ison-Britannian raha on punta.
- Isosta-Britanniasta pääsee junalla Englannin kanaalin ali Ranskaan.
Irlanti
- Irlannin pääkaupunki on Dublin.
- Irlannissa on kaksi kieltä: englanti ja iiri.
- Rahana ovat eurot.
Dublin
BALKAN (kpl 16)
- Balkanin niemimaalla on paljon eri kansoja, kieliä ja uskontoja.
- Balkanin niemimaalla oli ennen Jugoslavia-niminen valtio. Eri kansat halusivat omia
valtioitaan ja siksi alueella sodittiin koko 1990-luku. Lopulta Jugoslavia hajosi
seitsemäksi pieneksi valtioksi.
- Balkanilla on paljon kalkkikiveä. Vesi syövyttää kalkkikiveä ja näin alueelle syntyy
maanalaisia jokia ja luolia. Maisemaa kutsutaan
Tippukiviluola
karstimaisemaksi.
- Tippukiviluolat ovat tyypillisiä karstialueilla. Kun luolan
katosta tippuu kalkkipitoista vettä, se jähmettyy
ja syntyy tippukiviä. Tippukivi voi kasvaa myös
lattiasta ylöspäin.
VÄLIMEREN ALUE (kpl 18)
- Välimeri sijaitsee Euroopan ja Afrikan välissä. Sitä ympäröivät monet maat ja siksi
Välimeri on saastunut.
- Välimeren maita ovat esim. Espanja, Kreikka ja Italia. Turismi on tärkeä rahanlähde
kaikissa näissä maissa.
- Kasvillisuus on nahkealehtistä. Suurin osa alkuperäisistä metsistä on kaadettu. Niiden
tilalla kasvaa piikkipensaikkoa (macchia).
- Välimeren maissa on välimeren- eli talvisateiden ilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia,
talvet leutoja ja sateisia.
- Välimeren maissa vietetään keskipäivän aikaan usein siestaa eli lepohetkeä, koska
silloin on kuuma. Siestan aikana levätään kotona ja kaupat saattavat olla silloin kiinni.
Siesta eli lepohetki