Ksylitolipastillit päiväkotiin ja kouluun

Kätevästi ja edullisesti
Ksylitolipastillit
päiväkotiin ja kouluun
www.ksylitolikauppa.fi
Ksylitolipastillit alle 8 eurolla vuodessa!
Herkullinen ja helppo tapa
pitää huolta pienistä hymyistä
Ksylitolin hammasystävällisten vaikutusten kannalta olennaista on säännöllinen käyttö. Suositusten mukaan
happohyökkäys olisi hyvä katkaista ksylitolipastillilla tai purukumilla 3-5 kertaa päivässä.
Tutkimuksen mukaan lähes kaikki (98 %) alle 12-vuotiaiden lasten vanhemmista pitävät ksylitolituotteita lasten hampaiden
hyvinvoinnin kannalta tärkeinä tai erittäin tärkeinä. Samalla yhden lapsen pastillien kustannus koko lukuvuoden aikana on vain
alle 8 euroa, kun aterian jälkeen nautitaan 2 Läkerol Dents -ksylitolipastillia.
Miten käytännössä toimitaan?
Ksylitolipastillit kuuluvat lähes jokaisen päiväkodin ja perheen arkeen. Kouluissa pastillien hankintaan voi tarttua joko luokka-, koulutai kuntatasolla. Esimerkiksi vanhempainillassa asia on helppo ottaa puheeksi ja sopia miten omassa koulussa toimitaan. Kun oman
luokan opettaja ja suurin osa vanhemmista on läsnä, päätös voidaan tehdä heti. Monissa kouluissa pastillit hankitaan keskitetysti
kaikkiin kouluihin ja lapset ottavat pastillit hygieenistesti pastilliannostelijasta ruokalinjastolta. Toisissa kouluissa pastillit hankitaan
luokkiin, jossa annostelun hoitaa oma opettaja tai lapset ottavat pastillit itse.
Kuka tekee tilauksen?
Ksylitolikaupasta voivat tilata sekä yksityishenkilöt että yritykset, koulujen ja päiväkotien vanhempainyhdistykset, yhteisöt sekä
kunnat. Tilauksen voi tehdä osoitteessa www.ksylitolikauppa.fi tai soittamalla maksuttomaan palvelunumeroon 0800 153 231.
Otathan yhteyttä, autamme mielellämme!
Kuinka paljon tarvitsemme pastilleja?
Tarvittavien ksylitolipastillien määrää on helppo arvioida
pastillilaskurin, www.ksylitolikauppa.fi/pastillilaskuri,, avulla.
Syötä laskuriin lasten lukumäärä (esim. päiväkotiryhmän tai koko
koulun/päiväkodin lasten lukumäärä) Sen jälkeen merkitse kuinka
monta pastillia aiotte tarjota päivässä. Laskurissa on kolme
aikavaihtoehtoa, kuukausi (20 päivää), lukukausi (95 päivää) ja
lukuvuosi (189 päivää).
Suositeltavin tapa on nauttia kaksi
ksylitolipastillia aina ruokailun jälkeen.
Tilaa 1
0 su
saat Lä urpakkaust
a,
kerol D
ents -
annos
teli
ilmais jan
eksi!
Läkerol Dents –
pastilliannostelija
Hinta: 35,00 €, (sis. alv. 24 %)
(hinta ei sisällä pastilleja)
Läkerol Dents -ksylitolipastilleissa
eniten ksylitolia
Ksylitolipastilleissa on eroja. Läkerol Dents –ksylitolipastilIin ainutlaatuisen pehmeän,
pureskeltavan rakenteen ansiosta se viipyy suussa pitkään. Näin ksylitolin vaikutus
tehostuu.
•
pastilli soveltuu 1,5 -vuoden iästä alkaen happohyökkäyksen katkaisuun
•
tutkittu ksylitolipastilli, joka sopii erinomaisesti päiväkotiin ja kouluun
•
sisältää kaikista markkinoilla olevista ksylitolipastilleista eniten ksylitolia pastillia
kohden eli 0,68 g/pastilli
•
ei sisällä aromivahventeita eikä keinomakeuttajia
•
gluteeniton, laktoositon
Neljä makuvaihtoehtoa:
•
Raikas mango
•
Raikas minttu
•
Mieto päärynä-banaani
•
Mansikkakerma
Kestävässä muovisessa laatikossa on n. 1850 pastillia ja yksi
laatikollinen mahtuu kerralla annostelijaan.
g
2,5KAkUKSESSA.
PAK
tillia
SUUR 850 pas illi
1
t
.
on n 8 snt/pas
,
1
a
t
Hin
Hinta: 33,50 €/ltk (sis. alv. 14 % ja makeisveron. )
Kun tilaat vähintään kolme suurpakkausta
saat alennusta -10 %.
Herra Hakkarainen
pienimmille suille
Herra Hakkaraisen täysksylitolipastilli on mieto, helposti suussa sulava pieni
ksylitolipastilli kaikkein pienimmille suille.
•
•
•
•
•
•
•
voidaan antaa jo n. 10 kk iästä alkaen, yksilölliset erot huomioiden
yhdessä pastillissa ksylitolia 0,56 grammaa
ei sisällä keinomakeuttajia eikä aromivahventeita
maun antavat aromit ovat luonnollisia
sopii myös soija-allergisille
kaksi makuvaihtoehtoa: mansikka ja päärynä
kestävässä muovirasiassa on n. 100 pastillia, myydään
12 rasian laatikossa eli yht. 1200 pastillin erässä.
Hinta: 30 €/ltk (sis. alv. 14 % ja makeisveron.)
www.ksylitolikauppa.fi
Tilaa ksylitolituotteet helposti
kotiin, kouluun ja päiväkotiin!
TUOTEVALIKOIMA JA HINNAT:
Suurpakkaukset, 2,5 kg:n laatikot, hinta 33,50 € sis. alv. 14 %
• Läkerol Dents Sweetmint
• Läkerol Dents Pear Banana
• Läkerol Dents Strawberry Cream
• Läkerol Dents Mango
2,5 kg suurpakkauksessa n.
1850 pastillia,
hinta 1,8 snt/
pastilli.
Herra Hakkaraisen täysksylitolipastilli, makuina mansikka ja päärynä
• Herra Hakkarainen 12 muovirasiaa á 55 g (n. 100 pastillia/rasia,
laatikossa yhteensä n. 1200 pastillia), hinta 30 €, alv 14 %
Läkerol Dents ISOT 85 g:n rasiat,, 12 kpl/laatikko, hinta 26 € sis. alv. 14 %
• Läkerol Dents Pear Banana - Strawberry
• Läkerol Dents Menthol
• Läkerol Dents Mango
• Läkerol Dents Liquorice Vanilla
• Läkerol Dents Strawberry Cream
Läkerol Dents pienet 36 g:n rasiat, 24 kpl/laatikko, hinta 26 € sis. alv. 14 %
• Läkerol Dents Menthol
• Läkerol Dents Apple Fresh White
• Läkerol Dents Sitruuna
• Läkerol Dents Mustaherukka
• Läkerol Dents Sweetmint
• Läkerol Dents Caramel Mint
Jenkki Professional –täysksylitolipurukumit, 16 pss/laatikko, hinta 38,90 € sis. alv. 14 %
• Jenkki Professional Junior Päärynä-Vadelma 80 g
UUTUUS!
• Jenkki Professional Freshmint 90 g
• Jenkki Professional Fresh Orange-Spearmint 90 g
• Jenkki Professional Mild Eucamint+Calcium 80 g
• Jenkki Professional Soft Lemongrass 90 g
• Jenkki Professional Ice Menthol 90 g
Jenkki Professional Clean Feel 44 g - 25 pss/laatikko, hinta 44 € sis. alv. 14
Jenkki Original -ksylitolipurukumit, 16 pss/laatikko, hinta 38,90 € sis. alv. 14 %
• Jenkki Original Peppermint 100 g KLAS
SIKOT!
• Jenkki Original Spearmint 100 g
2-palan näytteet, hinta 65 € sis. alv. 14 %
• Läkerol Dents Sweetmint, 400 kpl
• Jenkki Professional Junior Päärynä, 600 kpl
• Jenkki Professional Freshmint, 600 kpl
Läkerol Dents –pastilliannostelija, hinta 35,00 € sis. alv. 24 %
• Kun tilaat uutena asiakkaana 10 Läkerol Dents -suurpakkausta, saat annostelijan ilmaiseksi.
Tilaukset ja asiakaspalvelu
Tilaus- ja maksuehdot sekä ohjeet netistä www.ksylitolikauppa.fi
Lisätietoa myös maksuttomasta tilauspalvelunumerostamme 0800-153231
HUOM! Kannattaa tehdä kimppatilaus. Kahta laatikkoa suuremmat tilaukset toimitetaan ilman toimituskuluja.
Voit siis tilata esim. 2 laatikkoa Jenkki-purukumia ja 1 laatikon Läkerol Dents -ksylitolipastilleja ilman toimituskuluja. Työporukalla tai vaikkapa naapuriperheen kanssa yhdessä tilaamalla säästätte toimituskuluissa.