Marttila.fi Fileroot

MARTTILA-TIEDOTE 2/2015
MARTTILAN KUNNANVIRASTO ON KOKONAAN SULJETTU 29.6. - 24.7.2015 vuosilomien keskittämisen
johdosta. Sulkuaikana kuulutukset ovat nähtävillä keskustoimiston ulkoeteisen ikkunassa. Kuulutusta
koskeva mahdollinen materiaali on luettavissa kunnan www-sivuilla ja kirjastossa kirjaston aukioloaikoina.
Kiireellisissä asioissa voit jättää viestin keskustoimistossa olevaan puhelinvastaajaan puh. 484 490. Viestit
kuunnellaan päivittäin n. klo 13.
Sosiaalitoimistossa on puhelinpäivystys kiireellisissä asioissa puhelinaikana klo 8.30 – 10.00
seuraavasti: 29.6. – 10.7.2015 puh. 044 744 9330
13.7. – 24.7.2015 puh. 044 744 9335
Muuna aikana yhteyden saa kiireellisissä asioissa sosiaalipäivystykseen hätäkeskuksen kautta puh. 112.
Viestin voi jättää keskustoimistossa olevaan puhelinvastaajaan, puh. 484 490, jonka viestit kuunnellaan
päivittäin n. klo 13.
Rakennustoimistossa ajalla 29.6. – 5.7.2015 rakennustarkastaja on tavoitettavissa puhelimitse,
puh. 044-7449 520. Rakennustoimisto on suljettu 6.7. – 24.7.2015 välisen ajan.
Marttilan kunnan keskustoimisto on suljettu torstaina 11.6.2015 klo 12 alkaen henkilökunnan koulutustilaisuuden vuoksi. Sosiaalitoimisto, tekninen toimisto ja vapaa-aikatoimisto ovat avoinna normaalisti.
MARTTILAN KESÄTORIPÄIVÄT
kesälauantaisin alkaen klo 9, torilla Kirkkotien varrella
18.7. Eläkeliiton Marttilan Yhdistys
25.7. Marttilan Karjalaiset
1.8. Marttilan Martat
15.8. Marttilan seurakunta, diakoniatyö
Kunnassa on otettu käyttöön sähköinen laskutus
Marttilan kunta on siirtynyt sähköiseen laskutukseen seuraavissa laskutuksissaan: koululaisten aamuja iltapäivätoimintalaskut, päivähoitolaskut, vanhustyön laskut, vapaa-aikatoimen laskut, vesi- ja
jätevesilaskut sekä vuokralaskut.
Asiakkaat voivat nyt tehdä e-laskuvaltuutuksen omassa verkkopankissaan ja saada paperisen laskun
sijasta sähköisen e-laskun verkkopankkiinsa. Toinen vaihtoehto on tehdä suoramaksusopimus omassa
pankissa. Perinteinen paperinen lasku toimitetaan edelleen kaikille muille asiakkaille pääsääntöisesti
keskitetyn tulostuspalvelun kautta.
MARTTILAN KUNTA
HÄRKÄTIE 773
21490 MARTTILA
PUH. 484 490
FAX 4844 9100
www.marttila.fi
www.facebook.com/MarttilanKunta
VIIKKO 22
MARTTILAN KUNTA
Puh: (02) 484 490, fax: (02) 4844 9100
www.marttila.fi
www.facebook.com/MarttilanKunta
sähköposti:
[email protected]
[email protected]
Kunnantoimisto on avoinna:
ma - ke klo 8.00 - 15.45
to
klo 8.00 - 17.00
pe
klo 8.00 - 14.30
YLEISHALLINTO
Kunnanjohtaja Carita Maisila
4844 9110
matkapuhelin
044 744 9110
(perhevapaalla 26.1. – 31.8.2015)
Hallintojohtaja (vs. kunnanjohtaja 26.1. – 31.8.2015)
Heini Luoma
4844 9210
matkapuhelin
044 744 9210
Aluearkkitehti Seppo Pärnä
044 740 5088
Toimistovirkailija Aila Ali-Mattila
4844 9215
Toimistosihteeri Marjaana Torkkeli
4844 9240
Palkkasihteeri Mervi Suomi
4844 9250
Kirjanpitäjä Birgit Kosonen
4844 9260
MAASEUTUTOIMI, Kirkkotie 13, Lieto
Maaseutupäällikkö Nina Pohjanpalo
Maaseutuasiamies Ulla Nummila
Maaseutuasiamies Anri Lehtimaa
Maaseutuasiamies Satu Puustinen
050 315 0320
(virkavapaalla)
0400 537 970
050 5410 405
SOSIAALITOIMI
Sosiaalitoimisto avoinna
ma-ke klo 8.00 - 14.00, to klo 8.00 - 17.00
pe klo 8.00 - 12.00
Sosiaalijohtajan, sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän
puhelinaika klo 8.30 – 10.00
Sosiaalijohtaja Liisa-Anneli Holmberg
4844 9310
matkapuhelin
044 7449310
(paikalla pääsääntöisesti ti-ke-to)
Sosiaaliohjaaja Marika Hirvensalo
4844 9330
matkapuhelin
044 744 9330
Sosiaalityöntekijä Marja Eltonen
4844 9340
matkapuhelin
044 744 9335
Perhehoitaja Kristiina Tuominen
044 744 9414
Toimistosihteeri Annukka Hakala
4844 9315
SUVIRANNAN PALVELUKESKUS
Myllypellontie 6
Vanhustyönjohtaja Maria Vesala
matkapuhelin
Osasto
matkapuhelin
Suvisiipi
matkapuhelin
Keskuskeittiö
SIVISTYSTOIMI
Päivähoitotoimisto, Kisatie 7
Varhaiskasvatusjohtaja Ritva Maijala
puhelinaika ma-pe klo 8-9
Kisarinteen päiväkoti, Kisatie 7
Nappulat
Viikarit
Touhula, Taalarintie 2 A 3
matkapuhelin
matkapuhelin
484 9360
044 0845 392
484 9311
044 0845 442
484 9330
044 0875 641
484 9340
484 5910
044 084 5523
044 084 5507
044 084 5400
044 084 5505
Esikoulu, osapäivähoito Esikko,
Metsäniityntie 11
matkapuhelin
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
484 9930
Marttilan koulu, Metsäniityntie 11
Rehtori Pasi Isokangas
Opettajainhuone
Keittola
Fax
484 990
044 484 9910
484 9911
484 9915
484 9920
VAPAA-AIKATOIMI
Vapaa-aikasihteeri Kirsti Keskitalo
matkapuhelin
Laitosmies Markku Prusila
4844 9410
044 744 9410
044 744 9412
KIRJASTO- JA KULTTUURITOIMI
Pääkirjasto, Härkätie 723
Avoinna:
ma, ke, to klo 13.00 - 19.00
ti ja pe klo 10.00 - 14.00
Kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen
TEKNINEN TOIMI
Tekninen johtaja Raimo Vähämaa
matkapuhelin
Rakennustarkastaja Urpo Isotalo
matkapuhelin
Toimistosihteeri Mervi Keskitalo
Laitosmies Raimo Kirjonen
Laitosmies Petteri Hakala
TERVEYSKESKUS
Marttilan toimipiste, Kirkkotie 1
Lääkärin ja hoitajien vastaanotto
Neuvolavastaanotto
Äitiysneuvola
Kotisairaanhoito
Kouluterveydenhuolto
Hammashoitola, Kisatie 7
ajanvaraus
Pääterveysasema, Hyvättyläntie 7 Lieto
044 084 9930
044 744 9411
484 5342
044 084 5342
4844 9510
044 744 9510
4844 9520
044 744 9520
4844 9515
044 744 9512
044 744 9511
4873 7525
050 344 6180
050 436 2573
050 523 8132
050 559 6853
4873 7353
4873 7200
ALUEPELASTUSLAITOS
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos
*263 3111
Palotarkastaja
050 431 9534
Nuohooja Jouni Pöllänen
040 531 7483
Nuohooja Sini Nero
050 350 6973
(Muistattehan, että lain mukaan kiinteistön omistajalla ja/tai
haltijalla on velvollisuus huolehtia säännöllisestä nuohouksesta.)
MAATALOUDEN KEHITTÄMISRAHA
Vuoden 2015 talousarvioon on varattu maatalouden kehittämiseen 1000 €. Kunnanhallitus on päättänyt,
että vuonna 2015 maatalouden kehittämisrahaa käytetään maatilan öljysäiliöiden kuntotarkastuksiin
enintään 140 €/säiliö. Kehittämisrahaa myönnetään viljelijälle, jonka kotipaikka on Marttila.
Kohdetta ei tueta, jos tila saa merkittävää avustusta samaan kohteeseen muuta kautta.
Hakemus toimitetaan kunnanvirastoon, os. Härkätie 773, 21490 Marttila. Maksatushakemus on
vapaamuotoinen ja siihen liitetään kopio maksukuitista. Hakuaika päättyy 30.11.2015.
MARTTILAN LÄÄKÄRIN VASTAANOTON KESÄSULKU on 15.6. – 19.7.2015.
Yhteydenotot em. aikana Liedon pääterveysasemalle, Hyvättyläntie 7,
poliklinikka, ei kiireellinen vastaanotto (02) 4873 7231
päivystys, kiireellisesti hoidettavat (02) 4873 7200.
Ilta- ja viikonloppupäivystys on Tyks:an T-sairaalassa, Savitehtaankatu 1,
Turku arkisin klo 16 jälkeen sekä viikonloppuisin, puh. (02) 313 8800.
Marttilalaiset voivat päivystysasioissa ma-pe klo 16-8 ja perjantaista klo 16 alkaen maanantaihin klo 8 sekä
arkipyhinä käyttää myös Tyks Loimaan sairaalan ensiapupoliklinikkaa, Seppälänkatu 15-17, Loimaa puhelu aina ensin (02) 314 3793.
Meri-Marttilan saunamökin käyttäjät!
29.6. - 24.7.2015 välisenä aikana avaimen luovutus ja
mökkitiedustelut Marttilan kirjastosta kirjaston
aukioloaikoina, puh. (02) 4845 342.
MATONPESUPAIKAT
Marttilan kunnan omistamat matonpesupaikat kirkonkylässä kirjaston Huvilan vieressä ja Ollilassa
Nuorisoseurantalon piha-alueella ovat kuntalaisten käytettävissä 13.5.2015 alkaen.
SOSIAALILAUTAKUNTA TIEDOTTAA:
Sosiaalitoimessa on aloittanut osa-aikainen perhetyöntekijä Kristiina Tuominen,
puh. 044 744 9414, lastensuojelun ja lapsiperheiden palveluihin liittyvissä tehtävissä.
Lapsiperheiden kotipalvelua voi saada, kun perheessä on akuutti tuen tarve. Sosiaalihuoltolain 19 §:n mukaan
kotipalvelua annetaan toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella esim.
yllättävä sairaus tai loukkaantuminen, synnytys, vamma, uupumus, vanhempien ero, perheenjäsenen kuolema
tai perheessä vammainen lapsi, kaksoset tai aikuinen omainen hoidettavana.
Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja
kasvatukseen liittyviä asioita.
Kotipalvelun maksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaan. Marttilassa tilapäisen
kotipalvelun maksu on 10 €/tunti (laskutus puolen tunnin jaksoissa, enintään 6 tunnilta/pv). Mikäli kotipalvelua
myönnetään 4 krt/kk tai enemmän, määrätään perheen koon ja bruttotulojen mukaan määräytyvä
kuukausimaksu.
Lisätietoja sosiaalitoimistosta. Palvelua haetaan lomakkeella, jonka voi tulostaa kunnan kotisivuilta
www.marttila.fi > eAsiointi > Lomakkeet > Lapsiperheiden kotipalveluhakemus tai lomakkeen voi noutaa
sosiaalitoimistosta.
KIRJASTO- JA KULTTUURITOIMI
Marttilan kirjasto
Härkätie 723, 21490 Marttila
Kirjasto puh. 02 4845 342, s-posti: [email protected]
www-osoite : www.marttila.fi
Kirjasto palvelee normaalisti koko kesän.
Maanantai, keskiviikko ja torstai klo 13.00 – 19.00
Tiistai ja perjantai klo 10.00 – 14.00
Aattopäivinä klo 10.00 – 14.00
Juhannusaatonaatto 18.6. klo 10.00 – 14.00
Juhannusaatto 19.6. suljettu
Kirjastoaineiston laina-ajat
• Kirjojen laina-aika on 28 vuorokautta.
• Lehtien, cd-levyjen ja cd-rom-levyjen laina-aika on 14 vuorokautta.
• DVD-levyjen laina-aika on 14 vuorokautta.
Muistathan, että lainatessa tarvitaan aina kirjastokortti.
KIRJASTON NÄYTTELYT
Kesäkuu: Maalauksia, Mira Kilpelänaho
Heinäkuu: Marttilalaisia kuvia II ym., Marja Pyykönen
Elokuu: Piirustuksia, Salla Rounan (17.7.1981 – 13.7.2013) muistonäyttely
MARTTILAN KOTISEUTUMUSEON KESÄNÄYTTELYN AVAJAISET 11.6.
Mummot museossa & Kaunis emali –näyttelyn avajaiset torstaina 11.6. klo 18.00. Näyttelyn on
koonnut Maarit Kraappa.
MUSEO AVOINNA 14.6. – 2.8. 2015
Museo on avoinna 14.6. – 2.8. keskiviikkoisin klo 15.00- 20.00, sunnuntaisin klo 11.00 – 16.00.
YHTEISLAULUILTA 29.7.
Yhteislauluilta kirjaston pihalla keskiviikkona 29.7. klo 19.00 laulattajina Karri Rannikko ja
Lassi Forsström. Kaikki mukaan laulamaan.
TAITEIDEN ILTA 12.8.
Taiteiden ilta –tapahtuma kirjaston ja museon pihapiirissä keskiviikkona 12.8. klo 18.00 – 20.00.
Ohjelma ilmoitetaan myöhemmin.
KOTISEUTURETKI 19.8.
Kotiseuturetki keskiviikkona 19.8. lähtö kirjaston pihalta klo 17.00. Oppaana toimii Juha Kylämäki.
Tarkemmat tiedot kirjastosta. Ilmoittautumiset kirjastoon 5.8. mennessä.
SYKSYN TEATTERIRETKET
Perjantaina 25.9. klo 19.00 Turun kaupunginteatterin esitys Logomo-teatterissa
BREAKING THE WAVES : SUURIN KAIKISTA ON RAKKAUS
Lars von Trierin menestyselokuva nyt Suomen kantaesityksenä
Nuori Bess on niin viaton ja naiivi, että häntä pidetään omassa, tiukasti uskonnollisessa
yhteisössäänkin outona. Kun Bess rakastuu itseään 27 vuotta vanhempaan, öljynporauslautalla
työskentelevään Janiin, ei suhdetta hyväksy kukaan. Janin sylissä Bess tuntee kuitenkin olevansa
haluttu, turvassa ja tärkeä. Kun Jan loukkaantuu vakavasti öljynporauslautalla sattuneessa
onnettomuudessa, on Bess valmis äärimmäisiin tekoihin rakkautensa puolesta.
1970-luvun Skotlantiin sijoittuvan vahvan draaman päärooleissa nähdään Helmi-Leena Nummela
ja Taneli Mäkelä. Muissa rooleissa esiintyvät Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Miska
Kaukonen, Ulla Koivuranta, Petri Rajala, Kimmo Rasila ja Antti Kankainen. Esityksen ohjaa Mikko
Kouki.
Ikäsuositus 16-vuotta. Arvioitu kesto 2h 40 min. väliaikoineen.
Liput 35/32/20 € + kuljetus.
Sitovat ilmoittautumiset kirjastoon 18.9. mennessä.
Lauantaina 24.10.klo 14.00 Turun kaupunginteatterin esitys Logomo-teatterissa
KAIKKI OIKEIN
Anna-Leena Härkösen, 2014 julkaistuun, kiitosta niittäneeseen romaaniin pohjautuva näytelmä
käsittelee moniulotteisesti monen suomalaisen suurinta unelmaa, lottovoittoa. Pari- ja
ystävyyssuhteiden muuttumista sekä jättipotin jälkeistä elämän uudelleen rakentumista
käsittelevä näytelmä on riemastuttava teos pariskunnasta, joka voittaa loton jättipotin ja joutuu
rahapsykoosiin. Tuovatko miljoonat onnen?
Eevi Puttonen on pihien vanhempien tytär, joka on kärsinyt hysteerisestä penninvenytyksestä ja
koulukiusaamisesta. Lottovoittajan revanssi maistuu makealta. Eevi ja hänen miehensä Kari
hankkivat hienon asunnon, sitten Eevi ostaa entiseltä kiusaajaltaan työpaikan alta ja alkaa
matkustella leveästi. Kosmetologin työ saa jäädä, kun työnantaja ei ymmärrä Eevin lomailun
tarvetta. Lotto-onnella on myös kääntöpuolensa. Karille viina maistuu, ja Eevi alkaa nähdä
kateelliset läheisensä hyväksi käyttäjinä. Keneen voi enää luottaa?
Työryhmä: Käsikirjoitus Anna-Leena Härkönen, Ohjaus ja dramatisointi Heikki Paavilainen,
Lavastus Jani Uljas, Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, Valosuunnittelu Jari Sipilä, Äänisuunnittelu
Iiro Laakso, Naamioinnin suunnittelu Minna Pilvinen
Rooleissa: Minna Hämäläinen (Eevi Puttonen), Stefan Karlsson (Kari Puttonen), Eila Halonen,
Kimmo Rasila, Alisa Salonen
Arvioitu kesto 2,5 h väliaikoineen.
Liput 38/35/32 € + kuljetus.
Sitovat ilmoittautumiset kirjastoon 18.9. mennessä.
Kirjaston väki toivottaa kaunista ja kirjarikasta kesää kaikille!
VAPAA-AIKATOIMI
vapaa-aikasihteeri Kirsti Keskitalo, puh. 4844 9410 tai 044-744 9410,
e-mail:[email protected], www.marttila.fi
SAVISEUTU LIIKKUU, PYÖRÄILYKAMPANJA 27.4 – 30.8.2015
Nyt kaikki kohottamaan kuntoa pyöräillen! Aikaa pyöräillä on syyskuun alkuun asti. Tule keräämään omalle
kunnallesi roimasti pisteitä, aktiivisille pyöräilijöille on luvassa hyviä palkintoja! Pyöräilysuoritukset kirjataan
pyöräilyvihkoihin, jotka sijaitsevat ympäri kunnan aluetta. 10 km:n matkasta saat kirjoittaa yhden nimen, 20 km
kaksi nimeä jne. Kirjaukseen oikeuttavan pisteet voit suorittaa myös kävellen, juosten tai rullaluistellen. Vapaaaikatoimi arpoo edelleen kaikkien osallistujien kesken polkupyörän sekä muita pienempiä palkintoja.
Pyöräilyvihkolaatikoiden sijainti: Kunnanvirasto, Heikolan suoran päässä, Martintalo, Tiipiläntien ja Riitsuontien
risteys, Laurilan Lava, Härkätien Kievari, Ollilassa Seurantalo, Jokkiintien tienhaara, Härkätien ja Leppämäentien
risteys.
NURMIKKOJUMPPAA urheilukentän viheriöllä maanantaisin klo 19.30: 25.5, 1.6, 8.6, 15.6, 22.6 ja 29.6. Mukaan
vesipullo ja jumppa-alusta. Hinta 2,50 €/kerta. Monipuolista lihaskuntotreeniä, mm. kuntopiiriä, voimatangot jne.
Asta
KEPPIJUMPPAA KIRJASTON KOIVIKOSSA torstaisin klo 10.30-11.00. Alkaa torstaina 4.6 klo 10! Ei
osallistumismaksua. Sateen sattuessa Huvilassa. Tervetuloa helppoon jumppaan, sopii kaikille! Asta
KAHVAKUULATREENIÄ urheilukentällä keskiviikkoisin klo 19.00-20.00, ensimmäisen kerran ke 3.6.
Hinta 2,50 €/kerta. Rami
VESIJUOKSUA Palaisten uimapaikalla keskiviikkoisin klo 20.15-21.00, alkaa heinäkuussa, keskiviikko
1.7.alkaen. Oma juoksuvyö mukaan. 2,50 €/kerta. Rami
MARTTILAN ONKIKILPAILUT ti 2.6 klo 18 Rounankoskella, ilmoittautuminen klo 17.30. Sarjat: alle
12-vuotiaat, alle 16-vuotiaat, naiset, miehet ja ikämiehet (yli 35-v).
PESÄPALLOKOULU MARTTILAN PESISKENTÄLLÄ 1-5.6.2015 klo 15-17
Pesäpallokoulu on tarkoitettu alakoulun oppilaille ja ohjaajina toimivat Pöytyän Urheilijoiden ohjaajat. Koulu maksaa
40 euroa ja maksut kerätään ensimmäisellä kerralla. Tarvitaan vähintään kymmenen osallistujaa, että koulu
toteutuu. Opetuksen lisäksi kaikki osallistujat saavat diplomin ja viimeisellä kerralla mehu- ja munkkitarjoilu.
Ilmoittautumiset vapaa-aikatoimistoon 28.5 mennessä, puh. 044-7449410.
FUTISKOULU
Marttilan jalkapallonurmella ma 15.6–to 18.6 klo 13-15. Ohjaajina Marttilan Murron nuoret valmentajat.
Osallistumismaksu 30 €, sisältää opetuksen, t-paidan ja pallon. Mukaan jalkapallovarusteet ja pieni välipala +
vesipullo. Jalkapallokoulu on tarkoitettu 5-10-vuotiaille. Osallistujat jaetaan ryhmiin iän perusteella. Jalkapallokoulu
toteutetaan yhdessä Marttilan Murron kanssa. Ilmoittautumiset 5.6 mennessä vapaa-aikatoimistoon!
UIMAKOULU II VESIHELMESSÄ 22.6 – 26.6.2015
Uintiaika päivittäin klo 10.30-12.00. Osanottomaksu 35 €, sisältää opetuksen, vakuutuksen ja kuljetuksen.
Ilmoittautumiset vapaa-aikatoimistoon 18.6 mennessä. Uimakoulu on tarkoitettu 7-15 vuotiaille tytöille ja pojille.
Uimakoulun aikana mahdollisuus suorittaa myös eri asteisia uintimerkkejä! Bussin aikataulu: Salon tien risteys klo
9.20, kunnantalo klo 9.30 ja Ollila Op klo 9.40. Myös muilta pysäkeiltä mahdollisuus tulla kyytiin. Omat eväät
mukaan, tänä vuonna EI KÄYTETÄ uimahallin kahviota. On suotavaa, että myös keväällä esikoululaisten uimakouluun
osallistuneet lähtisivät mukaan uimakouluun!
RANTAPÄIVÄ PALAISISSA
Ke 1.7 klo 18. Vapaa-aikatoimen, Marttilan nuorisovaltuuston ja marttilalaisten nuorisojärjestöjen
ohjelmaa, mm. Silver Riverin kisat, taikuri esiintyy, elävää musiikkia.
MARTTILAN GOLFMESTARUUSKILPAILUT
järjestetään Ypäjällä Loimijoki Golfin kentällä sunnuntaina 26.7.2015 klo 10
Pelimuotona piste-bogey. Paras scratch palkitaan kiertopalkinnolla.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Jouko Urmas [email protected] tai 044-7782 115
KULJETUS SÄRKÄNNIEMEEN ke 5.8.2015
Aikataulu: Marttila klo 9.40, Koski TL klo 10.00, paluulähtö klo 18. Kuljetuksen osuus 10 e, lisäksi voit tilata
elämys- tai ipana-avaimen. Ilmoittautumiset vapaa-aikatoimistoon 25.7 mennessä! Kuljetus toteutetaan
yhteistyössä Kosken TL vapaa-aikatoimen kanssa.
NAISTEN HARRASTEPESIS
Marttilan pesiskentällä, os. Metsärinne 13, tiistaisin klo 17.30-19.30 ja sunnuntaisin klo 15.30-18.30.
Vapaa-aikatoimen pesis-välineet käytössä. Pesis-koulutusta tiistaisin klo 17.30, päivämäärät ilmoitetaan
myöhemmin.
PALAISTEN UIMARANNAN SAUNA
Kuntalaisten käytössä ma, ke ja pe klo 17-20 sekä la ja su klo 14-18, ajalla ma 1.6-su 9.8. Tänä vuonna
peritään aikuisilta saunamaksua 2 €/kerta. Alle 16-vuotiailta maksua ei peritä. Saunan lämmityksestä,
saunamaksun perimisestä ja ranta-alueen siisteydestä vastaavat vapaa-aikatoimen kesätyöntekijät.
Tiedustelut vapaa-aikatoimi, puh. 4844 9410. Tiistaisin ja torstaisin sauna varattavissa yhdistysten ja
yksityisten käyttöön, varaus 3 h ja hinta 20 €. Varaukset vapaa-aikatoimistosta, puh. 4844 9410 tai
kunnanviraston keskuksesta.
MARTINTALON KUNTOSALI aukioloajat 1.6-31.8.2015
MAANANTAI
klo 9.00 – 21.30 sekavuoro
TIISTAI
klo 06.00-21.30 sekavuoro
KESKIVIIKKO
klo 09.00-11.00 marttilalaiset eläkkeensaajat
klo 11.00-18.00 sekavuoro
klo 18.00-19.30 naiset
klo 19.30-21.30 sekavuoro
TORSTAI
klo 06.00-21.30 sekavuoro
PERJANTAI
klo 06.00-9.30 sekavuoro
klo 9.30-11.00 marttilalaiset eläkkeensaajat
klo 11.00-20.00 sekavuoro
klo 20.00-21.30 naiset
LAUANTAI
klo 08.00-11.00 naiset
klo 11.00-18.00 sekavuoro
SUNNUNTAI
klo 10.00-21.30 sekavuoro
Nyt mahdollisuus hankkia kuntosalin kesäkortti, hinta 20 €. Kysy lisää vapaa-aikatoimistosta.
SAVISEUTU HIIHTÄÄ
Vapaa-aikatoimi arpoi palkintoja kaikkien osallistujien kesken. Pipon voittivat Riikka Portaala, Marja Kujanpää, Tarja
Portaala ja Heikki Kankare. Pipot voi noutaa vapaa-aikatoimistosta.
MARTTILAN JALKAPALLONURMEN KÄYTTÖVUOROT
Tiistai
klo 17.30-19.00
klo 19.00-20.30
Keskiviikko
klo 17.00-21.00
MarttMu T-01, ½ kenttä,
MarttMu P-00/miehet
klo 17.30-19.00 MarttMu P-03, ½ kenttä
MarttMu, kotipelipäivä
Torstai
klo 17.30-18.30
klo 18.30-20.00
klo 19.00-20.30
MarttMu P-05, ½ kenttä,
MarttMu, P-03, ½ kenttä
MarttMu, P-00, ½ kenttä
Perjantai
klo 18.00-20.00
harrastefutis
Lauantai
klo 11-15
MarttMu, turnaukset
Sunnuntai
klo 15.00-15.30
klo 15.00-16.30
klo 16.30-18.00
klo 18.00-21.00
MarttMu mikrot, ½ kenttä
MarttMu T-01, ½ kenttä,
MarttMu,P-05, ½ kenttä,
MarttMu, M6 kotipelit
klo 17.30-19.00 MarttMu T-01, ½ kenttä
klo 15.30-16.30 MarttMu, P-07, ½ kenttä
klo 16.30-18.00 MarttMu, P-03, ½ kenttä
MARTTILAN URHEILUKENTÄN KÄYTTÖVUOROT
maanantai
maanantai
tiistai
keskiviikko
keskiviikko
torstai
perjantai
lauantai
klo 17.00-19.30
klo 19.30-20.30
klo 16.00-17.00
klo 18.00-20.00
klo 19.00-20.00
klo 17.00-19.00
klo 17.00-18.00
klo 10.00-12.00
MarttMu
nurmikkojumppa, vapaa-aikatoimi
MarttMu, x-ryhmä
MarttMu, viikkokisat
kahvakuula, vapaa-aikatoimi
MarttMu
MarttMu
MarttMu
MARTTILAN TENNISKENTÄT
Suvirannan palvelukeskuksen takana, Myllypellontie, vanhassa hiekkakuopassa. Kaksi kenttää kuntalaisten
vapaassa käytössä.
FRISBEEGOLFRATA
Syyskuussa 2011 Marttilaan valmistui 9-väyläinen C-1 tason rata. Marttilan Murron frisbeegolfjaosto
järjestää koulutus- ja kilpailutoimintaa. Katso tarkemmin Marttilan Murron tiedotteesta sekä seuran
kotisivuilta. Marttilan Murron frisbeegolfjaoston puheenjohtaja Mika Pääskynen, puh. 044-0830001.
MARTINTALON JA HUVILAN KÄYTTÖVUOROT HAETTAVINA
Martintalon sekä Huvilan (vanha kirjasto) käyttövuorot ajalle 31.8.2015-29.4.2016. Huvilalle voi hakea vuoroja
aamupäiville klo 9-11.30 sekä tiistai-illalle. Tiistai-illalle voi hakea vain yksittäisiä vuoroja, ei säännölliseen
viikkotoimintaan. Kirjalliset hakemukset vapaa-aikatoimistoon 26.6 mennessä. Lisätietoja vapaa-aikatoimistosta.
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
Etsivän työn tehtävänä on tavoittaa 15-25-vuotiaat nuoret, jotka ovat palveluiden ulkopuolella. Yhteyttä voivat
rohkeasti ottaa nuoren itsensä lisäksi myös huoltajat, ystävät, lähipiiri, palvelu tai toiminta, jonka piiristä nuori on
siirtymässä pois ilman seuraavaa etappia jne. Ota rohkeasti yhteyttä Loimaan Seudun etsivään nuorisotyöntekijään:
sähköposti [email protected] tai puh. 050-4373834.
MARTTILAN KUNNAN VANHUSTEN PALVELUT TIEDOTTAA
MARTTILAN KUNNAN VANHUSTEN PALVELUT TIEDOTTAA
TANSSITAN VAUVAA-RYHMÄN ESIINTYMINEN
TIISTAINA 2.6.2015 KLO 9.30
KESKIKESÄNJUHLINTAA SUVIRANNAN PALVELUKESKUKSESSA
MAANANTAINA 15.6.2015 KLO 13.30 ALKAEN
OHJELMASSA ”LEMPIN JA ONNIN HÄÄT” SEKÄ YHTEISLAULUA
ILTAPÄIVÄN PÄÄTTEEKSI JUODAAN KAHVIT
TERVETULOA TILAISUUKSIIN!
Päivätupa on kesälomalla kesäkuun. Muutoin Suvirannan palvelukeskuksen palvelut toimivat normaalisti kesän
ajan.
AURINKOISTA KESÄÄ!
Yhteystiedot:
SUVIRANNAN PALVELUKESKUS,
Myllypellontie 6, 21490 Marttila
Vanhustyön johtaja Maria Vesala p. 4849 360 (tavattavissa varmimmin aamupäivisin)
Palvelukeskuksen hoitajat p. 4849 311
Keittiö p. 4849340
Suvisiipi p. 4849 330, p. 044 0875 641
Kotipalvelun päivystys p. 044 5973189
PYHÄN MARTIN KIRKKO 250v!
Kirkkomme on vihitty käyttöön syyskuun alussa vuonna 1765. Kauniina ja kodikkaana se
edelleen palvelee iloissa ja suruissa. Tervetuloa juhlimaan!
KIRKKO 250v keskikesällä
* Su 12.7. klo 10 Messu. Rovasti Jouko Kyyrö, Niemi. kesäasukkaiden kirkkopyhä,
kirkkokahvit. Kirkkomuseo avoinna messun jälkeen. Oppaana Ella Palander.
* Su 26.7. klo 10 messu, Tuija Leeste, Niemi. Kesämatkailijoiden kirkkopyhä, kirkkomuseo
avoinna messun jälkeen. Oppaina Irmeli Aalto ja Pirkko Portaala.
KIRKKO 250v SYKSYLLÄ
* Su 6.9. klo 10 Messu. Aiheena kiitollisuus! Seurakuntatalolla esitelmä kirkon wanhasta
esineistöstä, taidehistorian tutkija, FM Katri Vuola.
* Juhlaviikolla 7.-10.9. Lasten kirkkokierrokset.
* Su 4.10. klo 10. Mikkelinpäivän perhekirkko. Lasten esityksiä.
* Su 1.11. klo 10. Messu. Aiheena; Antakaa toisillenne anteeksi! Rovasti Markku Niemelä.
TERVETULOA KESÄKIRKKOIHIN
Taas linnut laulujansa visertää kauniisti!
Su 7.6. klo 10 Marttilan rippikoulun konfirmaatiomessu.
Su 14.6. klo 10. Sanapalvelus, Kutsu Jumalan valtakuntaan.
La 20.6 klo 12. Juhannuksen sanapalvelus. Kanttorina Minna Mäkinen.
Su 21.6. klo 18 Keskikesän iltakirkko Vättilän rukoushuoneella. Kanttorina Marjut Jaakola Härkätie
419.
Su 28. 6. klo 12. Sanapalvelus, Armahtakaa. Pastori Anneli Rantalaiho. Kanttori Marjut Jaakola.
Myös eikä Herran kansa, Luojaansa kiittäisi!
Su 5.7. klo 10. Messu, Herran palveluksessa. Rov. Jouko Kyyrö. Tuija Niemi kanttori.
Su 12.7. klo 10. Marttilan kirkko 250v! Messu, Rakkauden laki, Rov. Jouko Kyyrö. Tuija Niemi.
Kesäasukkaiden kirkkopyhä, jumalanpalveluksen jälkeen museo on avoinna, diakonian työryhmän
kirkkokahvit päivän paistaessa kirkkomaalla, sateella kirkossa. Oppaana Ella Palander.
Su 19.7. klo 16. HUOM AIKA! Sanapalvelus, Kirkastettu Kristus. Past. Tuija Leeste. Kanttori Marjut
Jaakola.
Su 26.7. klo 10. Marttilan kirkko 250v! Messu, Totuus ja harha, Past. Tuija Leeste. Kant. Minna
Mäkinen. Kesämatkailijoiden, -vieraiden kirkkopyhä, jumalanpalveluksen jälkeen museo on avoinna.
Oppaina Irmeli Aalto ja Pirkko Portaala.
Maan, meren anna kantaa runsaasti lahjojas!
Su 2.8. klo 10. Sanapalvelus. Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Past. Tuija Leeste.
Su 9.8. klo 10. Messu, Etsikkoaikoja. Rov. Jouko Kyyrö.
Pe 14.8. klo 9.30. Marttilan koulun kirkko.
Su 16.8. klo 10. Sanapalvelus, Itsensä tutkiminen.
Su 23.8. klo 10. Messu, Jeesus, parantajamme.
Su 30.8. klo 10. Sanapalvelus, Lähimmäinen.
HAUTAUSMAAPÄIVÄ torstaina 4.6.2015 klo 9.00 alkaen. Hartaus kirkossa kello 10.
MUSIIKKITYÖ, TULE MUKAAN!
SUVIVIRSI YHTEISLAULUTILAISUUS kahvilassa Leijona&Satakieli 7.6. klo 18. Riina Rautakoski soittaa
kannelta. 5€ kahvi, kolehti Kirkon ulkomaanavulle.
LAPSIKUORON LAULULEIRIPÄIVÄ Pe 12.6. KLO 10-14 Martinmajalla. Lisätiedot Anna Välimäeltä
puh. 044-744 3215 .
LAPSIKUORO pidetään to 13.8. alkaen klo 15-15.45 KOULUSSA alakouluikäisille.
ILMOITTAUDU KUOROIHIN sähköpostitse kanttorin osoitteeseen: [email protected]
PERINTEISET KESÄKAPPELIN LAULUHETKET JATKUVAT MARTINMAJALLA.
Myllypellontietä keskustasta kilometri pohjoiseen, peltoaukean jälkeen viitta pikkutielle vasemmalle.
JUHANNUSJUHLA on aattona perjantaina 19.6. klo 19.
Tule laulamaan, viihtymään. Arpajaiset, voittoja saa tuoda, arpoja ostaa ja voittaa: tuotto
seurakuntamme lähetyskohteiden hyväksi. Lähetyksen vastuuryhmä järjestää tarjoilun, tervetuloa!
KESKIVIIKKOISIN klo 19 KESÄN LAULUILLAT LÄHETYKSEN HYVÄKSI.
Ensimmäinen keskiviikon lauluilta on juhannuksen jälkeen 24.6. ja päätös 19.8.
Runot, laulut, ym pienet ohjelmat tervetulleita tuliaisia muille jaettavaksi.
Kahvin lomassa Keskustelun Sakramentti!
Tervetuloa! t. Lähetyksen toimintaryhmä
SUVIRANNAN HARTAUDET KLO 13
Torstaina 4.6. rippikoululaiset mukana hartaudessa. Heinäkuun 2. päivä ja elokuussa lauluhetki 6.8.
VARHAISNUORTEN (7-11V.) KESÄLEIRIPÄIVÄ MARTINMAJALLA TIISTAINA 16.6.2015 KLO 9-15.
Ilmoittautumiset Kaarinalle 11.6. mennessä p. 044-7443212.
VARHAISNUORTEN KERHO jatkuu syksyllä, seuraa lehti-ilmoituksia, ja seurakunnan facebook-sivuja.
PERHERETKI VIVAMON LASTENKYLÄÄN TORSTAINA 18.6. Ruokailu 5,50€/11€. Sisäänpääsy 10€/h.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 2.6. mennessä Kaarinalle 044-7443212.
OMAISHOITAJIEN LEIRIPÄIVÄ FORSSAN KLEMELÄSSÄ maanantaina 10.8.2015.
Ilmoittaudu Kaarina-diakonille; [email protected] tai puhelimitse 044-7443212
DIAKONIAN KESÄTORI la 15.8. klo 9-11.
KEHITYSVAMMAISTEN KESÄRETKI FORSSAN KLEMELÄÄN on
maanantaina 24.8.2015. Lisätietoja Kaarinalta p.044-7443212.
TERVEYS TIISTAIT alkavat 25.8. klo 13.30. Vieraana silloin muistineuvoja Leeni Eriksson.
MARTTILAN JA AURAN SEURAKUNTIEN YHTEINEN KESÄRETKI ESPOOSEEN lauantaina 5.9. 2015
PÄIVÄKERHOIHIN HAKU tapahtuu maanantaina 10.8. klo 17 alkaen seurakuntatalolla. Kerhot alkavat
viikolla 34.
Kiitos keväästä ja tervetuloa syksyllä! t Eeva - lastenohjaaja.
KIRKKOHERRAVIRASTO on avoinna ma 9-12, to 13-16. VIIKOLLA 28 virasto on SULJETTU TO 9.7,
avoinna MA 6.7. KLO 9-12. Osoite Kirkkotie 3, 21490 Marttila, (02) 484 320, faksi 02 484 3220, sposti: marttilan.seurakunta (at) evl.fi.
YHTEYSTIETOJA, huom kesän aikana seurakunnan henkilökunnalla lomia ja viraston ajat tarjolla
yhteydenottoihin.
Kirkkoherra
Talouspäällikkö
Kanttori
Diakoni
Lastenohjaaja
Suntio
Janne J. Nurmi
Sirkku Tulonen
Anna Välimäki
Kaarina Saarenpää
Eeva Vainikainen
Eini Ylitalo
044–744 3213 (ke-su)
(02) - 484 320
044-744 3215.
044-744 3212.
044-744 3220.
044-744 3216.
[email protected]
[email protected]
HÄRKÄTIEN 4H-YHDISTYS
Härkätie 773
21490 MARTTILA
p. 050-5887 693
[email protected] tai [email protected]
www.4h.fi/harkatie
Yhdistyksen toimialue: Tarvasjoki, Marttila, Pöytyä ,Aura ja Koski Tl
Toiminnanjohtaja ja sihteeri: Tuovi Löytynoja p. 050 588 7693
4H-kerhot jäävät kesätauolle toukokuussa ja käynnistyvät taas syyskuussa.
Lisätietoja kotisivuiltamme.
Kansainvälinen toiminta
Kansainvälisille leireille - hakuaika meneillään.
Lisätietoja nuorisovaihdosta :
http://www.4h.fi/tekemista/maailmalle/
Lannoitesäkkikeräys 17.6.2015 saakka
Tuo lannoitesäkkisi keräyspaikkaan valmiiksi pakattuna ja tue
samalla 4H-kerhoja.
Keräyspaikat:
Aura Tortinmäki: Iso-Mattila 16, 21380 AURA, yhteyshenkilöt: Matti Holppi puh 050 034 0979
Koski Tl : Kranintie 154, Koski Tl, yhteyshenkilö Martti Mäkitalo puh. 044 522 4182
Pöytyän Karinainen: Suutarlantie 53, 21800 Kyrö, yhteyshenkilö Heikki ja Kirsi Arola puh. 02 486 8008
tai 0400 742 899 (Heikki).
Keräykseen kelpaavat muovista valmistetut





Yaran ( Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) 40 kg lannoitesäkit,suojahuput
ja suursäkit
Agrimarketin siemeniä sisältäneet suursäkit
Peltosiemenen siemeniä sisältäneet suursäkit
Tilasiemenen siemeniä sisältäneet suursäkit
K-maatalouden siemeniä sisältäneet suursäkit. Lisätietoja kotisivuiltamme.
Metalliromun ja akkujen keräys 1.5. -17.6.2015
Yhteistyössä Tarvasjoen Metalli ja Teräsromu Oy: kanssa
Keräyspaikalle voit tuoda
-maatilaromua, esim. äkeitä, auroja, niittokoneita, maitotonkkia
-pienmetalliromua esim. tiskipöydän kannet, kiukaat, ruohonleikkurit, pesukoneet, hellat
-suuret metalliromut kuten puimurit, traktorit, linja-autot
-ajoneuvojen rengas-vanneyhdistelmät, öljytynnyrit ehdottomasti tyhjinä
-akkuja keräyspaikan erilliseen akkukeräyspisteeseen –älä siis heitä niitä metalliromulavalle –
EI ONGELMAJÄTTEITÄ.
Keräyspaikat:
Koski Tl : Kranintie 154, Koski Tl, yhteyshenkilö Martti Mäkitalo puh 044 522 4182
Pöytyän Karinainen: Suutarlantie 53, 21800 Kyrö, yhteyshenkilö Heikki ja Kirsi Arola puh. 02 486 8008
tai 0400 742 899 (Heikki)
Tarvasjoki Liedonperä: Liedonperäntie 1101 , 21450 Tarvasjoki
yhteyshenkilö Jari Laaksonen puh. 044 484 7156
Kesätyö 4H-yrittäjänä
Jos kesätyöpaikkaa ei löydy ja olisi kova innostus kokeilla oman idean toteuttamista tai palvelun myyntiä niin
vaihtoehtona voisi olla 4H-yrityksen perustaminen. 4H-yritys on 13 v täyttäneen nuoren tai nuorisoryhmän
juttu. Ole yhteydessä Tuoviin jos asia sinua mietityttää.
4H-kilpailut – lisätietoja www.4h.fi
Vuoden 4H-Yritys: Kilpailuun voivat osallistua kaikki vuoden aikana toiminnassa olleet 4H-Yritykset. Kilpailuaika 1.1.31.12.2015. Palkitaan 2016.
Vuoden 4H-kerho
Kerhojen toimintakilpailu alkaa kerhojen aloittaessa toimintansa ja päättyy vuoden
lopussa. Palkitaan maaliskuussa yhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa .
Kerhon päiväkirja, juliste tai muu tuotos omasta kerhosta ja kilpailukaavake
tarvitaan osallistumiseen. Myös valtakunnalliseen kilpailuun on mahdollista
osallistua. Kilpailu päätyy 15.1.2016.
Bongaa puulaji
Mene metsäretkelle, kipaise koulun pihaan tai lähipuistoosi ja ota itsestäsi selfie
lempipuusi kanssa! Puulajin tulee olla tunnistettavissa eli ota siitä esimerkiksi
lehti kuvaan näkyviin. Kerro kuvatekstissä mikä puulaji on kyseessä. Pistä
luovuutesi liikkeelle. Ihan vakavalla ilmeellä ei kuvassa tarvitse olla. Kisa on
käynnissä 1.4.-31.10.2015.
Kilpailu on avoin kaikille nuorille.6–12-vuotiaiden sarjassa valokuvat ja tekstit ladataan alle 13-vuotiaille suunnatulle
TOP-tehtäväsivustolle ja 13–28-vuotiaiden sarjassa valokuvat ladataan Instagramiin. Lisätietoja:
http://www.4h.fi/tekemista/kilpailut/top-kilpailut/
Kummankin sarjan paras palkitaan sen perusteella, mikä kuva on saanut eniten tykkäyksiä. Voittajat saavat
palkinnoksi hienot kamerat. Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja. Bongaa puulaji -kilpailua
tukee Metsämiesten Säätiö.
Tekemistä kotiin ja kerhoihin https://www.toptehtavat.fi/
Rekisteröidy- Sinua odottaa 812 tehtävää 6-12-vuotiaille – voit myös kannustaa muita tai luoda omia tehtäviä
Tule mukaan 4H-toimintaan. Anna ideasi ja palautteesi vaikka 4Hsivujemme www.4h.fi/harkatie palautelomakkeen lähettämällä.
VISIOMME:
”Härkätien 4H-yhdistys on alueellisesti toimiva, ajassa oleva, lasten ja
nuorten osaamista ja yritteliäisyyttä tukeva nuorisoyhdistys sekä
merkittävä nuorisopalvelujen tuottaja”
http://marttila.mll.fi
90-vuotisjuhla
8.8.2015
Martintalolla klo 14 – 16
(ovet aukeavat klo 13)
Liput tulevat myyntiin toukokuun lopulla,
muista varata omasi ajoissa!
Ohjelmassa Hevisaurus
ja
Taikuri Marcus Alexander
KESÄTOIMINTAA:
PERHEKAHVILA VEKARAVINTTI siirtyy ma 25.5. keskustan leikkikentälle ja kokoontuu siellä
maanantaisin klo 10 - 12, tervetuloa leikkimään! Kahvila siirtyy takaisin Vekaravinttiin ma 17.8.
TANSSILEIRI 1.6. – 4.6. HUVILALLA (Nuokkari) Opetellaan tanssin alkeita erilaisten leikkien,
improvisaation ja yksinkertaisten tanssien avulla. Tulethan viettämään iloista ja tanssin täyteistä
viikkoa! Vetäjänä Juulia Kantola
Ryhmät: 7 – 10v. klo 12 - 14 ja 3 - 6v. ryhmä klo 14.30 – 16, molempiin ryhmiin mahtuu 15 lasta.
Osallistumismaksu: 15€/jäsenperheen lapsi, 20€/muut lapset, 5€ alennus seuraavista sisarista.
Ilmoittautumiset 29.5. mennessä: Maria Vesala 044 347 4333, [email protected]
VALVOTTUA LEIKKIKENTTÄTOIMINTAA keskustan leikkikentällä
9.6.- 9.7.2015 ti, ke ja to klo 10-13. Toiminta on maksutonta.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki lapset, jotka ovat täyttäneet 3
vuotta, mutta ovat alle 8 vuotta. Tarjolla on mehua, omat eväät
mukaan. Luvassa vapaata leikkiä ja mukavaa ohjelmaa!
Lisätietoja [email protected]
KESÄRETKEN sijasta järjestämme syksyisen metsäretken. Seuraa ilmoittelua! =)
KESÄTAUOLLA:
MUSKARIT ovat kesätauolla ja jatkavat toimintaansa taas syksyllä. Seuraa ilmoitteluamme.
KUNTOSALIVUORO on kesätauolla kesä-elokuun, kuntoilu jatkuu taas syyskuussa.
SATUTUNNIT ovat kesätauolla kesä-elokuun, ne jatkuvat taas syyskuussa.
Lämmin kiitos KEVÄTILOKERÄYKSEEN osallistuneille! Käytämme keräyksen
tuoton lapsiperheiden tämän vuotisen kesäretken toteuttamiseen.
TERVETULOA VAUVASTA VAARIIN MUKAAN TAPAHTUMIIN JA VAPAAEHTOISTYÖHÖN!
KESÄILOA! Käy tykkäämässä meistä myös FACEBOOKISSA!
MARTTILAN MURTO
http://marttilanmurto.sporttisaitti.com
marttilalaisten liikuttaja jo vuodesta 1906
METALLINKERÄYSLAVA JA KERÄYKSET
J-P Vallan autokaupan piha-alueella, Marttilantie 33, on edelleen metallinkeräyslava, jonka tuotosta osa
tulee Marttilan Murron nuorisotyön tukemiseen.
Seura kerää tänäkin vuonna jätepaperia ja käynnistysakkuja la 6.6.2015. Keräyksestä jaetaan erillinen
tiedote Marttila-tiedotteen jaon yhteydessä.
SIIRRETTÄVÄ KATSOMO
Marttilan Murto on hankkimassa siirrettävän katsomon. Katsomo on käytettävissä kesäkuun puolivälistä
alkaen. Katsomon ensisijainen paikka on Marttilan jalkapallonurmi, mutta sitä voidaan siirtää mm.
urheilukentälle. Katsomoon mahtuu noin 60 katsojaa ja sitä vuokrataan muillekin halukkaille. Katsomo on
tyyppikatsastettu ja sitä voi vetää henkilöauton perässä. Tiedustelut Kirsti Keskitalo, puh. 044 7449410.
YLEISURHEILU
Harjoitukset:
Maanantai klo 17.45 – 18.30, 2008 ja 2009 syntyneet. Ensimmäinen kerta 1.6.2015, kerho kokoontuu
kesäkuussa.
Maanantai klo 18.30 – 19.30, 2007 ja myöhemmin syntyneet, ensimmäinen kerta ma 18.5.2015.
Mikäli omistat piikkarit, ota mukaan!
Viikkokilpailut:
Keskiviikko klo 18.00, ensimmäinen kerta 27.5.2015, jatkuen 10.6. ja 24.6.
Tärkeitä kilpailuja:
Vattenfall seuracup 2.6.2015 Somero ja 3.8.2015 Salo
Piirikunnalliset 16. Kikkan Kisat la 13.6.2015 Marttila
Pm-sisulisähuipentuma 8. – 9.8.2015 Turku
Ensimmäisen seuracupin lajit sarjoittain
M17: 200m, 3-loikka, kuula, N17: 200m, 3-loikka, kuula
P15: 100m, 2000m, seiväs, kuula, 4 x 100m, T15: 100m, 2000m, seiväs, kuula, 4 x 100m
P13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs, 4 x 100m, T13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs, 4 x 100m
P11: 60m, 1000m, pituus, kiekko, 4 x 50m, T11: 60m, 1000m, pituus, kiekko, 4 x 50m
P9: 1000m, korkeus, kuula, 4 x 50m, T9: 1000m, korkeus, kuula, 4 x 50m
Tiedustelut [email protected]
FRISBEEGOLF
Marttilan frisbeegolfradalla pelataan taas syksyyn saakka viikkokilpailuja joka toinen keskiviikko klo 18.00,
parittomat viikot (ilmoittautuminen alkaa klo 17.30). Tulokset ja tiedotus ryhmässä facebook/Marttilan
frisbeegolf.
Frisbeejaoston puheenjohtaja Mika Pääskynen, puh. 044-0830001
JALKAPALLO
Marttilan Murto on aloittanut viime syksynä valmennusyhteistyön espanjalaisen Soccer Servicen kanssa.
Mukana on kaikkiaan viisi seuraa Turun alueelta. Valmennustoimintaa koordinoi barcelonalainen
valmentaja Albert Soler. Albert käy kerran viikossa ohjaamassa marttilalaisia valmentajia Marttilan
jalkapallonurmella. Hän pitää myös treenejä murtolaisille.
Kaikki seuran 2015 jalkapallojoukkueet ja niiden yhteystiedot löydät seuran kotisivuilta:
http://marttilanmurto.sporttisaitti.com/palloilu/jalkapallo/
Kaipaamme edelleen joukkoomme lisää pelaajia ja lajista kiinnostuneita aikuisia. Yhteydenotot
palloilujaoston puheenjohtajaan, Teemu Kanasuo, [email protected]
Kevään kotipeleistä vielä jäljellä seuraavat pelit Marttilan jalkapallonurmella:
su 7.6
ke 10.6
ke 10.6
ti 16.6
ke 24.6
su 28.6
18.30
18.00
18.00
18.00
18.00
18.30
MarttMu
MarttMu
MarttMu
MarttMu
MarttMu
MarttMu
TuKV 2
M6
UPK T-03
T02/03 7v7
FC Halikko P03 7v7
SalPa CT
T00/01 7v7
SalPa D-tytöt T02/03 7v7
Lieto 2
M6
syyskierroksen miesten kotipelit:
su 2.8
su 16.8
su 30.8
su 13.9.
su 4.10
18.30
18.30
18.30
18.30
18.30
MarttMu
MarttMu
MarttMu
MarttMu
MarttMu
Ponteva
FC NuoTeePee
PiPS2
TuWe3
PaiHa2
M6
M6
M6
M6
M6
Nuorten joukkueiden syyskierroksen pelit julkaistaan seuran kotisivuilla heti sen jälkeen, kun ohjelma on
tiedossa!
MARTTILAN KIRPPISRALLI
1-2.8.2015 klo 10-16
Marttilassa on taas ruuhkaa! Marttilalaiset
nostavat kirppisaarteitaan talojensa edustoille tai muuttavat terassinsa ja aittansa
kahviloiksi. Tervetuloa mukavaan koko kylän tapahtumaan!
Karttoja saatavilla rallia edeltävällä viikolla mm. kunnan nettisivuilta, Kunnanvirastosta,
Kippiskahvila Helmestä…
ILMOITTAUTUMINEN: ilmoittautukaa mukaan, vain siten olette mukana ja pääsette kartalle!
Osallistumismaksu on 20,- / kirppispaikka. Hintaan sisältyy lehtimainontaa ja yksi
tienvarsiopaste/kohde. Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla osallistumismaksun 20 euroa
12.7.2015 mennessä Marttilan Maatalousnaisten tilille FI93 5258 0940 0023 38 /viestikenttään
nimi.
Ilmoita lisäksi nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä tietoa kirppistavarasta,
kahvista yms. -> [email protected] / 0443227307. Laitathan myös Facebook sivuille kuvia ja
tietoja.
Mahdollisuus myös Kirppismyyntipaikkaan Marttilan kirjaston pihalla 10,-/päivä, kirjaston pihalle
tullaan myymään ilman ennakkoilmoittautumista, maksu paikan päällä. Oma pöytä mukaan.
Muistathan infota naapureitasi ja miettiä omat opastukset ja parkkipaikat hyvissä ajoin valmiiksi!
Pääjärjestelyistä vastaa Marttilan Maatalousnaiset mutta jokainen vastaa omalta osaltaan myös
mainonnasta, opasteista ja rallin onnistumisesta, iloista ja onnistunutta rallia taas odotellaan!
Marttilan Maatalousnaiset
Facebook: Marttilan kirppisralli
MARTTILA-SEURA RY. TIEDOTTAA
Olemme mukana museon kesänäyttelyn ”Mummoja” avajaisissa 11.6.2015.
Härkähumuissa meitä nähdään myös elokuussa.
Meillä on myös vireillä uutta mielenkiintoista. Seuratkaa ilmoittelua/uutisia!
Yhteystiedot: Juhani Tynjälä 044 4845356 ja Mikko Tegel 484 5595.
MAATALOUSTUOTTAJAIN MARTTILAN YHDISTYS RY
Maataloustuottajain johtokunta v. 2015: Eeva Korimäki (pj.) puh. 044 484 6567, [email protected]
Kimmo Savonen (siht.) puh. 040 769 7232, [email protected] Asko Saarinen (varapj.), Kari
Hannula, Johanna Kankare, Juhani Koskela, Antti Ollula, Jouko Siivo ja Antti Valkeapää.
Maataloustuottajain Marttilan yhdistyksen kaikille avoin
KESÄRETKI MUSTION LINNAAN ja KESÄTEATTERIIN perjantaina 17.7.2015.
Lähtö Marttilan Nuorisoseurantalolta klo 12.30. Matka jatkuu Härkätietä Salontielle, josta
kohti Mustiota.
Klo 14.00 ruokailu Muurlan Lasissa
Klo 16.00 opastettu kierros Mustion linnassa
Klo 18.00 Kokkisoppa –kesäteatteriesitys Mustion linnan kesäteatterissa
Teatterin jälkeen paluu Marttilaan.
Retken kokonaishinta on jäseniltä 60 € ja ei-jäseniltä 65 €. Hinta sisältää matkat, opastuksen, ruokailun ja
teatterilipun. Tervetuloa mukaan!
Sitovat ilmoittautumiset 16.6. mennessä Eeva Korimäelle puh. 044 484 6567 tai s-posti
[email protected]
Ihanaa kesää kaikille!
Nähdään kirppisrallissa!
”Oi, katsokaa miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat.”
Eino Leino
MARTTILAN KARJALAISET RY
Tarinatuokiot kodeissa kerran kuukaudessa. Tarkemmin Auranmaan Viikkolehden seuratoiminta-palstalla.
14.6. Matka Karjalan Liiton järjestämmiin kesäjuhliin Hyvinkäälle. Juhlien ensimmäinen päivä on
la 13.6. Sunnuntaina 14.6, ohjelma alkaa jumalanpalveluksella Hyvinkään kirkoissa, klo 12 lähtee kansallispukuinen
kulkue, johon osallistumme ja päiväjuhla on klo 14.30-16.30. Ohjelmassa myös karjalainen tori, suku ja pitäjäinfo.
Lähtö su aamulla. Matkan järjestämistä varten sitovat ilmoittautumiset viimeistään 25.5. mennessä Anneli,
puh. 050 3595309 ja Helinä, puh. 050 5227573.
25.7. Karjalainen tori Marttilan torilla klo 9-12.00. Myytävänä kesän juureksia, vihanneksia, makkaran grillausta,
kahvia, arvontaa ym.
20.9. Marttilan Karjalaseura viettää 70-vuotisjuhlaa. Juhla alkaa jumalanpalveluksella Pyhän Martin kirkossa, jonka
jälkeen käynti sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille. Juhla jatkuu Ravintola Kuokantalossa, jossa
tarjoilu ja ohjelmaa. Juhlapuhe Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg.
16.7. Karjalaisseurojen Salon piiri järjestää matkan Helsinkiin. Bussi lähtee Marttilan kirjaston pysäkiltä klo 7.30.
Käydään entisten presidenttien virka-asunnossa Tamminiemessä, paikallisoppaan avulla tutustutaan Helsingin
tärkeimpiin nähtävyyksiin ja käynti Hietaniemen hautausmaalla. Lounas Helsingissä ja sen jälkeen käynti vanhassa
kauppahallissa. Matkan hinta: kuljetus jäseniltä 10 €, ruoka, kahvi ym kulut omalla kustannuksella. Kotimatkalle noin
klo 16.30. Sitovat ilmoittautumiset 10.6.mennessä Anneli tai Helinä.
29.8 Piirin ja Marttilan Karjalaseuran yhteisesti järjestämät tanssit Laurilan lavalla klo 20. Tanssit tahdittaa City Fox.
12.9. Ulkoilupäivä Nummijärvellä ja samalla Kuusjoen seuran 70-vuotisjuhla.
25.10. Tulossa piirin järjestämät ruokapidot Salon seurakuntatalossa.
Osallistumme yhteistyöhön eri yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Karjalan liiton adresseja myy Anneli Jaakkola.
Kaikki ovat tervetulleita tapahtumiimme. Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!
MARTTILAN OIKEUTTA ELÄKELÄISTEN OSASTO RY.
Kesäkuussa kerho normaalisti Op:n kerhohuoneella alkaen klo 13. Jutellaan kesän tapahtumista ja pelataan.
Juhannusaattona, pe 19.6, tanssit Laurilan lavalla alkaen klo 19. Keijo Nurmen yhtye.
Heinäkuussa vietämme kesälomaa, mutta pidetään rantapäiviä Palaisilla, saunotaan, uidaan, pelataan ja syödään.
Vietetään hauska päivä rannalla.
25.7. Jokioisten teatterireissu klo 16. Laulunäytelmä, Se on salaisuus. Lipun hintaan kuuluu väliajalla pulla-kahvit.
Hinta jäseniltä 30 € ja ei jäseniltä 35 €. Linja-auto lähtee Salon torilta
klo 14 ja Pirkkatorilta, Halikosta klo 14.10. Marttilan kunnantalon pysäkki noin klo 14.30 ja jatketaan pitkin
Härkätietä Koskelle. Jos tulet matkan varrelta kyytiin, mainitsethan siitä erikseen ilmoittautuessasi. Ilmoitathan
tulostasi viimeistään 30.6. mennessä Seijalle 0445144386 tai Merjalle 0409617112.
Elokuussa jatketaan kerhon merkeissä.
Syksyllä on tarkoitus käydä Tallinnassa. Lisäksi ostosreissu, josta ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin. Syksyn
ohjelmassa myös käynti käsityömessuilla Tampereella.
Kaikille oikein lämmintä ja aurinkoista kesää!
ELÄKELIITON MARTTILAN YHDISTYS RY
Tarinatuokio kuukauden 1. keskiviikko klo 13 Op:n kerhotiloissa.
Käsityö/askartelukerhot jatkuvat syyskuussa Huvilassa.
Kimppakävelyä urheilukentän maastossa torstaisin klo 10
Mölkkyä pelataan Kuokan kentällä keskiviikkoisin klo 18 (alkoi 6.5)
Lauluryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa Huvilassa. Syyskuussa jatketaan.
Karaoke kesälomilla, jatketaan syksyllä.
Seuratkaa ilmoituksia Auranmaan Viikkolehdessä.
Rantapäivä Sauvon Marjaniemessä 7.7. Yhdistys tarjoaa letut ja pullakahvit sekä matkan.
Lähtö Ollilasta klo 9.15, kirkolta klo 9.30.
30.7.2015 Kyläsepän teatteriin Jokioisille katsomaan näytelmää ”Se on salaisuus”, alkaa klo 19.
Lippu + väliaikakahvi 20 € + kuljetus. Lähtö Prunkila klo 17, kirkolta klo 17,15, ajetaan Ollilan kautta.
Muita tapahtumia kesän aikana: toritapahtuma sekä yhteislauluilta kirjaston pihamaalla.
Loka – marraskuussa lähdemme risteilylle.
Sinitaivas konsertti 6.11.2015 klo 19.00 konserttisalissa Turussa. Lippu 41 € + kuljetus
Lähtö Ollilasta klo 17.00, kirkolta klo17.15, ajetaan Prunkilan kautta
Ilm. ja kyselyt puh. 0400-936229 Veikko
Eläkeliiton tuotteita (adressit, onnittelukortit) myyvät Tuija ja Erkki Rautarinta Prunkilassa (Kapantie 5), Raili
Lehtovaara kirkolla (Sepäntie 2) ja Eeva Anttila Ollilassa (Härkätie 1558 )
Muutoksista ja uusista retkistä ja tapahtumista ilmoitetaan Auranmaan Viikkolehdessä.
Tervetuloa mukaan!
MARTTILAN SOTAVETERAANIT RY. TIEDOTTAA
Yhdistyksemme lämminhenkinen ja näyttävä 45-vuotisjuhla on pidetty 18.1.2015. Osanottajia oli peräti 115.
Talvisodan päättymispäivää juhlistimme 13.3. veteraanikinkerien lisäksi hartaushetkellä kirkossa ja
kynttiläkulkueella sankarihaudalle. Talvisodan päättymisestä tuli tuolloin kuluneeksi 75 v.
Kansallista Veteraanipäivää vietimme myös Marttilassa. Osa joukostamme kävi myös kauempana.
Tätä luettaessa Kaatuneitten muistopäiväkin on jo takana.
V-S Sotaveteraanipiirin tapahtumakalenterissa on kesäkuukausille seuraavat tapahtumat:
Kesäkuu
7.6. Suomen Marsalkka Mannerheimin muistojuhla Louhisaaressa
17.6. Rosvopaistitilaisuus Raisiossa
Heinäkuu
5.7. Metsäkirkko Kyrössä
Elokuu
18.-20.8
Henkisen vireyden kurssi, Muurlan opisto
Auranlaakson kansalaisopisto kiittää kaikkia kursseille osallistuneita lukuvuodesta 2014 2015.
Opistomme lukuvuoden 2015 - 2016 opinto-ohjelma jaetaan elokuussa viikolla 33 kaikkiin
Marttilan koteihin.
Ilmoittautumiset kursseille alkavat pe 14.8.2015.
Tarjolla tulevana syksynä on taas laadukas ja monipuolinen kurssivalikoima!
Tervetuloa opiskelemaan Auraan, Marttilaan, Oripäähän ja Pöytyälle!
AURANLAAKSON KANSALAISOPISTO
www.poytya.fi
Kyröntie 16
21800 Kyrö
p. 040-6722 969 (toimisto)
0400-960 748 (rehtori)
Marttilan Kokoomuksen kaikille avoin KESÄRETKI NAANTALIIN perjantaina 7.8.2015.
Lähtö Marttilan Nuorisoseurantalolta klo 15.30. Matka jatkuu Härkätietä Tarvasjoen Seolle, josta kohti
Naantalia.
Klo 17.00 iltabuffet Merisalissa
Klo 19.00 Hockey Night –kesäteatteriesitys Emma-teatterissa
Teatterin jälkeen paluu Marttilaan.
Retken kokonaishinta on 65 €. Hinta sisältää matkat, iltabuffetin ja teatterilipun.
Tervetuloa mukaan!
Sitovat ilmoittautumiset ma 6.7. mennessä Eeva Korimäelle puh. 044 484 6567 tai s-posti
[email protected]
HÄRKÄHUMUT VIIKOLLA 33. Teemana kestävä kehitys. Ohjelma tarkentuu kesällä.
Lisätietoja: Anna-Maija Virtanen 0500 945 887
MARTTILAN MARKKINAT
6.6.2015 klo 10-16
Martintalo, Metsäniityntie 9
Markkinoiden ohjelmana mm
-Mindfulbody-tunti, kaksi 30 min. tuntia ohjaaja Katja
Kylmälän johdolla tarjoavat mahdollisuuden kehon
kuunteluun, hengitykseen ja omien kireyksien avaamiseen
-Turkulainen BudokwaiTaekwondo –seura esittelee lajiaan
-NIA -TANSSI (30 min) & ZUMBA (30 min)Mia Kuusiston,
FaceViziotmi johdolla
-Lapsille poniratsastusta, lettuja, ongintaa ja
kasvomaalausta
-Kahvio, arpajaiset, kirppismyyntiä
-Loimulohta
Osallistujina monipuolisesti paikallisia yrityksiä tuotteineen
ja palveluineen!
MARTTILAN KYLÄKULTTUURIYHDISTYS RY.
TUOTTAJAYHTEISÖJEN JÄRJESTÄMÄ
SÄHKÖLAITTEIDEN JA AKKUJEN KERÄYS
Keräysauto ottaa ilmaiseksi vastaan kotitalouksien vanhoja sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Keräykseen
kelpaavat televisiot, tietokoneet, pesukoneet, liedet, jääkaapit, valaisimet,
energiansäästölamput, loisteputket, puhelimet sekä muut sähköllä, akulla tai paristoilla
toimivat laitteet. Keräämme myös autonakut ja muut lyijyakut.
Marttila 03.06. Keskiviikko Klo 18-20, Tori Kirkkotie 3 Marttila
Laitteita vastaanotetaan vain auton pysähdysaikana. Lisätiedot arkisin klo 9.00-15.00 GSM 045 8892800
www.kierratys.info
MARTTILA-TIEDOTE 3/2015 ilmestyy elo-syyskuun vaihteessa. Tiedotteeseen tuleva materiaali tulee
toimittaa vapaa-aikatoimistoon 7.8 mennessä, [email protected]. Kaikki materiaali wordtiedostoina, ei ylä- tai alatunnisteita. Lisäksi tulee huomioida, että kuvamateriaalia julkaisemme vain
sivujen täydennyksenä. Koska tämä on kunnan tiedotuslehti, emme kustannussyistä julkaise koko sivun
mainoksia yksittäisistä tapahtumista!