Luonnonmukainen Niittypuutarha - Piha

3/2015 TUUNAA JA VIHERRÄ
3/2014 TUUNAA JA VIHERRÄ
3/2015
Luonnonmukainen
niittypuutarha
Kukkiva niitty tuntuu haaveelta,
johon tarvitaan eteläinen kasvuvyöhyke
ja puutarhaharrastukseen vihkiytynyt
viherpeukalo tai sitten ammattilainen.
Sellaisen toteuttaminen onnistuu
kuitenkin meiltä kaikilta.
TEKSTI HEIDI HANNUS KUVAT SIRPA TUOMINEN
Kohde: OKT puutarhapiha noin 0,6 ha
Avainsanat: Luontoa kunnioittava
puutarhanhoito, ekologisuus, helppohoitoisuus, perhoset, linnut, hyönteiset
Sijainti: Piehinki, Raahe. Jokiranta.
Kasvuvyöhyke V.
24
terassi 3/2015 EKSTRA
S
irpa Tuomisen omakotitalopiha jokivarressa
Raahen Piehingissä oli
reilu vuosikymmen sitten
karua hiekkamaata. Pihassa kasvoi
leppiä, koivuja, pihlaja-angervoja ja
villivadelmaa. Haasteita kasvistolla
riitti: 1–2 metrin korkeuteen joesta
nouseva tulvavesi, kova veden virtaus, tuuli sekä vähäinen lumisuoja
talvella meren läheisyydestä johtuen.
Niinpä Sirpa pyysi avukseen pihasuunnittelija Heidi Hannuksen.
Vuonna 2002 joenrantaan ja
niemeen tehtiin osapihasuunnitelma, jota Sirpa ryhtyi toteuttamaan.
Erehdysten ja uusien oppien kaut-
ta. Pihanteko aloitettiin puiden
kaatamisella ja raivaustöillä 2003.
PERENNOJA
PORRASTETTUIHIN
RINTEISIIN
Raivauksen jälkeen jyrkkyydeltään
vaihtelevien rinteiden multaus tehtiin
paikoin kottikärryillä ja käsipelillä.
Pienijuurisimmat monivuotiset kukkivat kasvit istutettiin loivempiin osiin rinnettä. Isojuuriset perennat sitä
vastoin jyrkkiin, mutta porrastettuihin rinteisiin. Hiekkaisimpiin kohtiin
lisättiin reilusti istutusmultaa ja huomioitiin muutenkin kasvien kasvu-
olosuhteet huolellisesti. Alkuvuosina
kasveja lisäksi kasteltiin.
Nykyään kastelu on Sirpan mukaan tarpeen vain erittäin kuivina
kausina. Rikkaruohot on perennarinteistä koko ajan kitketty käsin, ilman torjunta-aineita. "Kitken
järjestelmällisesti kaikki alueet kaksi
kertaa vuodessa, aikaisin keväällä ja
loppukesästä, pitääkseni rikkakasvien
kasvun hallinnassa", sanoo Sirpa.
VILLIT SIEMENET JA
OMAT TAIMET
Aluksi Sirpa kylvi niittykukkien
siemenet suoraan paikalleen nieterassi 3/2015 EKSTRA
25
meen, mutta se ei onnistunut, koska
tulva vei ne. Taimet täytyi esikasvattaa ja istuttaa sitten kasvupaikalleen.
Tulvavedet aiheuttivat haasteita myös
muille, normaalisti melko kestäville,
kasveille. Niityllä ei menestyneet esimerkiksi unikot. Päivänkakkaratkin
leviävät huonosti, mikä kuitenkin
johtunee tilanpuutteesta heinäkasvien joukossa. Voimakkaan virtauksen vuoksi myös veden varassa olevat
kullerot ja rentukat kasvavat hitaasti.
Niityn monimuotoisuutta lisäävät
upeasti kukkivat pensasruusut. Erityisesti ovat Sirpan mukaan viihtyneet
26
terassi 3/2015 EKSTRA
3/2015 TUUNAA JA VIHERRÄ
3/2014 TUUNAA JA VIHERRÄ
3/2015
NIITYN KAUNEIMMASTA
KUKINNASTA VASTAAVAT SIRPAN
MIELESTÄ RANTATÄDYKE JA
VIRMANJUURI, KEVÄÄLLÄ RENTUKAT.
valamonruusu ja suviruusu. Istutettujen kasvien lisäksi alueella on luonnollisesti, esimerkiksi tuulien ja
lintujen mukana levinneitä kasveja,
kuten ranta-alpi, puna-ailakki, kultahelokki, lillukka, mesimarja ja mesiangervo. Myös keto-orvokki löytyy
vesistön reunasta.
NIITTY ON SE
OSA, JOKA EI PALJON
HOITOA KAIPAA
Kukkaniitty hoitaa itse itsensä ilman lannoitusta tai kastelua. "Niitto
kaksi kertaa kesässä, joista ensimmäinen silloin, kun heinien kukinta
on päättymässä eli ennen kuin kasvi
levittää siemenensä. Toinen kerta
myöhään syksyllä, maan tasalle asti.
Niitto tehdään siimaleikkurilla.
Alue haravoidaan heti ja leikkuujätteet kerätään rinteen lannoitteeksi.
Myöskään niityn pensasruusuja ei
lannoiteta eikä kastella. Tulvavedet
lannoittavat luonnostaan niittyaluetta", jatkaa Sirpa.
Porrastetun rinteen perennat
Sirpa sen sijaan lannoittaa. Kesällä nauhuksille annetaan runsaas-
ti typpipitoista lannoitetta, kuten
kanankakkaliuosta ja nurmikonleikkuujätettä. Ne vahvistavat kasvia ja edistävät runsasta kukintaa.
Leikkuujätekattaminen lopetetaan
heinäkuun lopussa ja elokuussa
levitetään syyslannoite. Runsaalla
nurmikatteella estetään myös rikkaruohojen kasvu, kunhan et levitä
sitä nurmen kukinta-aikana, koska
silloin on vaara, että siemenet itävät
perennapenkeissä.
Niityn kauneimmasta kukinnasta vastaavat Sirpan mielestä rantatädyke ja virmanjuuri, keväällä
terassi 3/2015 EKSTRA
27
3/2015 TUUNAA JA VIHERRÄ
3/2014 TUUNAA JA VIHERRÄ
3/2015
Piha- ja vihersuunnittelu Villa Garden
Heidi Hannus
Yrittäjä, designer, piha- ja puutarhasuunnittelija
• Suunnittelukokemusta yli 20 vuotta ja useita satoja erilaisia
kohteita, pääasiassa yksityispihoja.
• Yritys toiminut vuodesta 2002 lähtien, toiminta-alue koko Suomi
• Valtit: Rohkeus, visualisointikyky, innokkuus, monipuolisuus,
maalaisjärki, kädentaidot
Heidi neuvoo:
"Luonnonmukaisen
puutarhan perustaminen"
• Voit perustaa joko uudistamalla vanhaa niittyä tai tekemällä
kokonaan uuden.
• Aloita perustaminen köyhdyttämällä maa kylvettävältä alueelta peittämällä se esimerkiksi katekankaalla (musta aiv-muovi)
tai paksulla luonnonkatteella (lehtiä, kuorikatetta, leikkuujätettä) yhden kasvukauden ajaksi.
www.sirpanpuutarha.com
Vinkki! Köyhdyttämistä voi yrittää nopeuttaa kääntämällä
nurmimaa syys-lokakuussa, täyttämällä pahimmat monttukohdat hiekalla ja kylvämällä siemenet välittömästi käännettyyn maahan ennen talvea.
• Kylvä siemenet köyhtyneeseen maahan syksyllä (!) ja multaa
ne haraamalla. Älä peitä kokonaan.
• Käytä kestäviä, paikallisia lajeja monipuolisesti ja kerroksellisesti. Suosi vanhoja lajikkeita ja maatiaiskantoja sekä perhosia
houkuttelevia mesikasveja. Monilajisuus houkuttelee pihalle
pieneläimiä ja lintuja. Istuta myös hyötykasveja.
• Huomioi kasvupaikka ja elinolosuhteet.
• Lannoita katteilla ja orgaanisilla aineilla kuten kanankakka,
komposti, maanpeitekasvit ja nurmikonleikkuujäte.
• Älä haravoi lehtiä pois ja jätä luonnonperennojen versot
maatumaan paikalleen talvea vasten.
• Minimoi nurmikkoalueet ja käytä matalia maanpeitekasveja.
• Hyödynnä pihan sade- ja sulamisvedet.
• Hyväksy kasveissa luonnon oma kierrätys, karsinta ja lisäys.
• Vältä tuontitavaraa, käytä kierrätysmateriaaleja ja suosi
ympäristöystävällisiä tuotteita.
• Valaise piha ekologisesti. Ota avuksi hämäräkytkimet,
led-valaisimet, liiketunnistimet ja ajastimet.
• Niittykukkien siemeniä toimittavat muun muassa Suomen
Niittysiemen, Ahon Alku ja Maatiainen ry.
• Muista, luonnonmukainen = helppohoitoinen piha :)
28
terassi 3/2015 EKSTRA
rentukat. Kokonaisuus houkuttelee
runsaasti perhosia, lintuja, pieneläimiä ja hyönteisiä. "Valitsen kasvit
aina myös siitä näkökulmasta. On
puutarhassa toki ei toivottuja vierailijoita, kuten vesimyyriä, jotka
tuhoavat kasvien juuria ja tek-
evät laajoja maanalaisia käytäviä
rinteissä. Mutta mikään ei voita sitä
iloa, kun herää aamulla ja katsoo ikkunasta avautuvaa satukirjamaista
jokimaisemaa, kukkineen kaikkineen, kaikki työ ja vaiva tuntuu sen
arvoiselta." ■
terassi 3/2015 EKSTRA
29