Listautumisanti - Alexander Corporate Finance

Listautumisanti
M E RK I NTÄ A I K A 16.–25.11. 2015
Sijoittajaesitys
Marraskuu 2015
Huomioitavaa
Tämä esitys ei ole tarjous Evli Pankki Oyj:n (”Yhtiö”)
arvopapereiden merkitsemiseksi. Tässä esityksessä
olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa
arvopapereita missään valtiossa. Mikään valvova viranomainen ei ole hyväksynyt tätä esitystä.
Tarjottaviin Yhtiön osakkeisiin sijoittamista harkitsevia kehotetaan tutustumaan Finanssivalvonnan
13.11.2015 hyväksymään esitteeseen kokonaisuudessaan sekä Yhtiön myöhemmin julkistamiin pörssitiedotteisiin. Sijoittajan tulee perustaa mahdollinen päätöksensä tässä mainittujen arvopapereiden merkintään
tai hankintaan kokonaisuudessaan Finanssivalvonnan
13.11.2015 hyväksymään esitteeseen eikä tähän esitykseen.
Tämä esitys ei sisällä lainopillisia, taloudellisia tai
sijoittamista koskevia neuvoja.
Kaikki tässä esityksessä esiintyvät ennusteet, arviot,
tavoitteet, näkymät ja/tai mielipiteet (sisältäen muttei
rajoittuen ennusteisiin liikevaihdosta, kustannuksista,
nettotulosta ja osakkeen kurssikehityksestä) sisältävät subjektiivista harkintaa sekä analyysia ja perustuvat tämän esityspäivän mukaiseen Yhtiön parhaaseen
harkintakykyyn. Mitään takuuta tai lupausta ei anneta
tämän dokumentin sisältämien ennusteiden, arvioiden,
tavoitteiden, näkymien ja/tai mielipiteiden toteutumisesta tai kohtuullisuudesta. Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuuteen suuntautuneita lausuntoja. Yhtiö ei
sitoudu eikä ole velvollinen päivittämään tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja tämän esityksen jälkeen
tapahtuvien tapahtumien tai olosuhteiden myötä taikka
päivittämään tai pitämään ajantasaisena mitään tässä
esityksessä olevia tietoja.
Tämän esityksen tietojen levittäminen tietyissä
2
maissa voi olla rajoitettua lainsäädännöllä, ja henkilöiden, jotka saavat tietoja tai osan niistä haltuunsa, tulisi
selvittää mahdolliset rajoitukset ja noudattaa niitä.
Tässä esityksessä olevat tiedot eivät muodosta tarjousta
myydä tai ostaa esityksessä tarkoitettuja arvopapereita
missään sellaisissa maissa, joissa arvopapereiden tarjoaminen tai myyminen vaatisi esitteen tai dokumentaation laatimista tai olisi laiton ennen arvopapereiden
rekisteröimistä tai poikkeusluvan hankkimista tai tiettyjen ehtojen täyttämistä kyseisen maan lainsäädännön
mukaisesti.
Alexander Corporate Finance Oy toimii listautumisannissa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun
lukuun, eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan listautumisannin yhteydessä eikä ole vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Yhtiölle, eikä
anna listautumisantiin tai mihinkään tässä esityksessä
viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. Alexander Corporate Finance Oy ei hyväksy minkäänlaista vastuuta tai
anna minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta tämän
esityksen sisällöstä, mukaan lukien sen täsmällisyydestä
tai täydellisyydestä tai minkään sen sisältämän tiedon
oikeellisuudesta taikka mistään sen esittämästä tai sen
puolesta esitetystä lausumasta Yhtiön, uusien osakkeiden ja listautumisannin osalta, eikä mikään tässä esityksessä ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta.
Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä esityksessä
tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden
1933 arvopaperilain (United States Securities Act of
1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännös-
ten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita ei myydä
julkisesti Yhdysvalloissa. Tämän esityksen sisältämä
tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi
suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa
tai Japanissa.
Yhtiö ei tarjoa osakkeita yleisölle missään muussa
Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa.
Missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa
kuin Suomessa ei ole tämän esityksen päivämäärään
mennessä ryhdytty toimiin, jotka vaatisivat esitteen julkistamista arvopapereiden tarjoamiseksi. Arvopapereita
voidaan tarjota jäsenvaltioissa ainoastaan Direktiivin
2003/71/EC tarkoittamissa tilanteissa, jotka eivät vaadi
esitteen julkistamista.
Tässä esityksessä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalveluja markkinalain (Financial Services and Markets Act)
vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (”Määräys”)
19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan
mukaisille yhtiöille, joilla on korkea varallisuusasema
(high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille
asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”asiaankuuluvat tahot”). Ne sijoitusmahdollisuudet, joihin tämä esitys liittyy, ovat tarjolla
vain asiaankuuluville tahoille ja vain he voivat osallistua
tällaisiin sijoitusmahdollisuuksiin. Kenenkään, joka ei
ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan
perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Päivän puhujat
3
Maunu Lehtimäki (s. 1967)
Toimitusjohtaja
Juho Mikola (s. 1981)
Talousjohtaja
• Toimitusjohtajana vuodesta 2006
• Evlin palveluksessa vuodesta 1996
• Kauppatieteiden maisteri
• Talousjohtajana vuodesta 2013
• Evlin palveluksessa vuodesta 2004
• Kauppatieteiden maisteri
Sisältö
4
1
Listautumisanti
2
Evli lyhyesti
3
Evli sijoituskohteena
4
Taloudelliset tiedot
5
Yhteenveto
6
Q&A
7
Liitteet
Listautumisannin tausta,
syyt ja varojen käyttö
• Listautumisannin tarkoituksena on vahvistaa
Evlin pääomapohjaa ja edistää strategian
mukaista kasvua ja toiminnan laajentamista
• Pankki- ja finanssitoimialaan kohdistuu sääntelyn lisääntymisen ja yleisen taloudellisen
kehityksen myötä konsolidaatiopaineita ja
Listautumisannissa saatavilla varoilla Yhtiö voi
tarpeen vaatiessa toteuttaa strategisia yritys­
ostoja
5
• Listautumisannin avulla kasvatetaan lisäksi
Evlin osakkeenomistajien määrää ja yleisön
Yhtiötä kohtaan kokemaa kiinnostusta, parannetaan Yhtiön tunnettuutta, hankitaan Yhtiölle pääsy pääomamarkkinoille ja lisätään
Yhtiön osakkeiden likviditeettiä
• Listautumisannin myötä osakkeita ­voidaan
myös tehokkaammin käyttää Evlin henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa sekä
maksu­välineenä mahdollisissa yrityskaupoissa tai -järjestelyissä
Listautumisanti
Evli hakee osakeannilla 14,2 miljoonaa euroa mm. kasvustrategian toteuttamiseen
LISTAUTUMISANNIN AVAINPARAMETRIT (1/2)
6
Osakeanti
Noin 14,2 miljoonaa euroa
(brutto ennen antiin liittyviä kuluja)
Uusien osakkeiden lukumäärä
Enintään 2 100 000 kpl
Annin rakenne
Instituutio- ja yleisöanti
Merkintähinta/osake
6,75 euroa
Valuaatio
143,2 miljoonaa euroa (pre-money market cap)
Lock-up
365 päivää (yhtiö ja keskeiset osakkeenomistajat)
Listautumisanti
Evli hakee osakkeiden listaamista Helsingin pörssin pörssilistalle
LISTAUTUMISANNIN AVAINPARAMETRIT (2/2)
7
Markkinapaikka
NASDAQ OMX Helsinki pörssilista
Merkintäpaikka
Evli Pankki Oyj
Pääjärjestäjä
Alexander Corporate Finance Oy
Varojen käyttö
Vahvistetaan Evlin pääomapohjaa ja edistetään kasvu­
strategiaa, esim. toteuttamalla strategisia yritysostoja
Keskeisiä päivämääriä
8
16.11.
2015
Yleisöannin merkintäaika
alkaa klo 9.00
25.11.
2015
Instituutioannin merkintäaika
päättyy viimeistään klo 16.30
16.11.
2015
Instituutioannin merkintä­aika
alkaa klo 9.00
26.11.*
2015
Listautumisannin
tulos julkistetaan
18.11.
2015
Yleisötilaisuus Helsingin
pörssitalossa klo 17.30–19.00
1.12.*
2015
Osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille
23.11.
2015
Osakeanti voidaan
keskeyttää klo 16.00
2.12.*
2015
Kaupankäynti Helsingin Pörssin
pörssilistalla alkaa
25.11.
2015
Yleisöannin merkintä­aika päättyy
viimeis­tään klo 12.00
* Päivämäärät ovat arvioita
Riskitekijät
Sijoitusta harkitsevien tulee tutustua listalleottoesitteeseen
Toimintaympäristöön liittyvät riskit
Yhtiön liiketoiminta on altis taloudelliselle, yhteiskunnalliselle ja poliittiselle kehitykselle, mikä voi vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoiminnan tulokseen. Negatiivinen
taloudellinen kehitys ja yleinen talouden tilanne Suomessa saattavat vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan ja markkina-arvoon. Systeemiriskien toteutuminen
saattaa vaikeuttaa tai estää Yhtiön liiketoiminnan harjoittamisen. Finanssialan sääntelyn tiukentuminen ja lisääntyminen sekä soveltamisepävarmuus saattavat vähentää
Yhtiön palkkiotuottoja, kasvattaa Yhtiön kustannuksia ja
aiheuttaa Yhtiölle maineriskin.
Yhtiön liiketoimintaan liittyviä riskejä
Varainhoidon kohteena olevat varat sekä palkkiotuotot
voivat vähentyä. Pääomamarkkinat-liiketoiminnan palkkiotuotot voivat vähentyä. Pääomamarkkinat-liiketoiminnan selvitystoimintaan sekä vakuushallintaan liittyy
operatiivisia riskejä. Corporate Finance -liiketoiminnan
asiakasprojektien toteuttamiseen liittyy riskejä. Pankkitoiminnan tuotot voivat vähentyä. Yhtiö ei välttämättä
onnistu tuotteidensa ja palveluidensa hinnoittelussa tai
tuotekehityksessä. Yhtiö saattaa epäonnistua maineensa
hallinnassa. Yhtiön markkinatakaustoiminta ja Yhtiön
strategiset sijoitukset ovat alttiita markkinariskille. Yhtiön
kansainväliseen liiketoimintaan liittyy poliittisia, taloudellisia, lainsäädännöllisiä ja muita riskejä. Yhtiön asiakassuhteiden jatkuvuudesta ei ole varmuutta ja Yhtiön asiakkaat voivat tehdä vaatimuksia Yhtiötä kohtaan. Yhtiö
saattaa epäonnistua strategiansa laatimisessa ja toteuttamisessa tai Yhtiö voi päättää muuttaa strategiaansa.
9
Yritysjärjestelyihin, joissa Yhtiö saattaa tulevaisuudessa
olla osallisena, liittyy epävarmuustekijöitä. Yhtiö on riippuvainen kolmansien tahojen kehittämistä ja ylläpitämistä tietojärjestelmistä. Yhtiön IT-järjestelmiin ja tietoliikenneyhteyksiin kohdistuvat tietoturvaloukkaukset tai
muut tietoturvaloukkaukset voivat vahingoittaa Yhtiön
liiketoimintaa. Vaikeudet IT-järjestelmien tai tietoliikenneyhteyksien ylläpidossa ja päivittämisessä ja näihin liittyvät puutteet, häiriöt tai viat voivat vaikuttaa Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen
asemaan. Yhtiön käyttämiin palveluntarjoajiin liittyy riskejä. Konserni- ja osakkuusyhtiöiden osakkeenomistukseen ja hallinnointiin liittyy riskejä. Yhtiön työntekijöiden
mahdollisista inhimillisistä erehdyksistä ja väärinkäytöksistä saattaa aiheutua vahinkoja . Yhtiö voi epäonnistua
rekrytoimaan ja pitämään palveluksessaan avainhenkilöitä, mikä voi vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan. Lakot ja muut työtaistelutoimenpiteet voivat haitata
Yhtiön liiketoimintaa. Lainsäädäntö ja viranomaismääräykset sekä niiden muutokset voivat aiheuttaa haasteita
ja esteitä Yhtiön liiketoiminnalle ja aiheuttaa huomattavia
lisäkustannuksia. Yhtiön menettelyt sääntelyn ja periaatteiden noudattamisessa eivät välttämättä ole aukottomia. Yhtiö voi epäonnistua asiakkaan tuntemiseen sekä
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvien menettelyjen noudattamisessa. Oikeudenkäynnit
tai oikeusvaateet voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan tai aiheuttaa odottamattomia kustannuksia.
Yhtiön vakuutusturva ei välttämättä kata kaikkia Yhtiön
liiketoimintaan liittyviä riskejä. Yhtiön toimintaan voi liittyä tunnistamattomia tai odottamattomia riskejä.
Rahoitusriskejä sekä taloudellisia riskejä
Yhtiö ei välttämättä saa rahoitusta kilpailukykyisin ehdoin
tai lainkaan. Tulevat tilinpäätösstandardien muutokset
altistavat Yhtiön tilinpäätöksen muutoksiin liittyville riskeille. Likviditeettiriskin realisoitumisella voi olla haitallinen vaikutus Yhtiölle. Luottoriskien realisoitumisella voi
olla haitallinen vaikutus Yhtiölle. Markkinariskien realisoitumisella voi olla haitallinen vaikutus Yhtiölle. Liikearvon
arvonalentumisella voi olla haitallinen vaikutus Yhtiölle.
Yhtiön osakkeisiin ja listautumiseen liittyviä riskejä
Listautumisannista ei välttämättä saada kerättyä varoja
täysimääräisesti. Yhtiön osakkeiden markkinahinta ja likviditeetti saattaa vaihdella huomattavasti. Yhtiö ei välttämättä kykene jakamaan osinkoa tulevaisuudessa. Listautumisannin toteutumisesta ei ole varmuutta, eikä voida
taata, että Yhtiön listautuminen toteutuisi. Yhtiö voi epäonnistua pörssiyhtiöltä vaadittavien toimintojen toteuttamisessa. Sijoittajat eivät voi peruuttaa sijoituspäätöstään.
Tulevat osakeannit tai merkittävien osakemäärien myynnit saattavat alentaa Yhtiön osakkeiden arvoa ja laimentaa osakkeenomistajien suhteellista omistusosuutta sekä
osakkeisiin liittyvää äänioikeutta. Yhtiön omistusrakenteen vuoksi äänivalta Yhtiössä on keskittynyt ja voi keskittyä entisestään. Yhtiön kriisinratkaisumenettely saattaa
johtaa osakkeenomistajien osakkeiden arvon mitätöimiseen joko kokonaan tai osittain. Hallintarekisteröityjen
osakkeiden haltijat eivät välttämättä kykene käyttämään
äänioikeuttaan. Ulkomaiset osakkeenomistajat eivät välttämättä pysty käyttämään merkintäetuoikeuksiaan.
2
Evli lyhyesti
Evli lyhyesti
30
VARAINHOITO
vuoden kokemus sijoittamisesta
ja varallisuuden­hoidosta.
3 liiketoimintaa
PÄÄOMAMARKKINAT
CORPORATE FINANCE
yli 200 sijoitusalan ammattilaista
8,5
mrd
€
hallinnoitavia
asiakasvaroja
(30.9.2015)
11
59,7
milj
€
nettoliikevaihto
(2014)
18,0
%
oman pääoman
tuotto
(1–9/2015)*
* 1–9/2015 oman pääoman
tuottoprosentti annualisoitu
Evlin avainluvut
Nettoliikevaihto, 2012–2015
EURm
EURm
+11%
p.a.
48,3
Liikevoitto ja liikevoitto­prosentti,
2012–2015
16,3 %
59,7
55,5
12,1 %
46,2
7,4 %
3,6
2012
2013
2014
1–9/2015
Nettoliikevaihdon jakauma, 2014
Konsernitoiminnot
20,0 %
Eliminoinnit
1%
2012
9,8
6,7
2013
Pääomamarkkinat
15,2 %
11 %
18 %
18,0 %
11,5 %
63 %
Varainhoito
4,3 %
2012
12
1–9/2015
Oman pääoman tuottoprosentti,
2012–2015
7 %
Corporate Finance
2014
9,2
2013
2014
1–9/2015*
* 1-9/2015 oman pääoman tuottoprosentti annualisoitu
Evlin liiketoiminnot
Evlin liiketoiminnot jakaantuvat kolmeen segmenttiin
VARAINHOITO
PÄÄOMAMARKKINAT
CORPORATE FINANCE
Osuus konsernin liikevaihdosta 2014*
11 %
37,4
M€
18 %
10,8
M€
63 %
13
* Loppuosuus (8 %) viittaa eliminointeihin ja konsernitoimintoihin. Konsernitoiminnot pitävät sisällään treasuryn, maksuliikenteen, lainojen hoidon, konsernin omien sijoitusten
hallinnoinnin, taloushallinnon, riskienhallinnan, tietohallinnon, konsernin viestinnän, lakiasiat, compliance-toiminnan sekä henkilöstöhallinnon ja sisäiset palvelut.
6,6
M€
Evlin palvelut
Evlin tarjoamat palvelut muodostavat yhtenäisen, toisiaan tukevan kokonaisuuden
Evlin laadukkaat ja kattavat palvelut
F–
Johdannaiset
ja ETF:t
utum
ja l
ist a
RP
O R AT E F I N A N C
el
ka
ki r
ja-
Neuvonantopalvelut
yritys- ja pääomajärjestelyissä
ai
nh
o
a s ido
ia
kk n asia
aill
kka
ille
e*
CO
is a n nit
Hallinnolliset
palvelut
(Back office)
ke
,v
IT
HO
AIN
C
ASIAKAS
I N AT
Strukturoidut
sijoitusratkaisut
Rahastotuotteet
Laki-,
vero- ja
vakuutuspalvelut
KK
VAR
Osakevälitys
Analyysipalvelut
Yrityslainat
AR
Sijoitustoiminnan
suunnittelu
ÄO
M
14
Varainhoitopalvelut
PÄ
A
• Toisiaan täydentävät liiketoiminnot mahdollistavat sen, että esimerkiksi yrityksiä ja niiden omistajia pystytään tukemaan koko niiden elinkaaren ajan
O
r
va
lyt ut
te
es lv el
är j
usj
pa
hoit
ito
Yritys- ja ra
ho
ra i n
ja va
• Evliltä asiakkaat saavat monipuolisia ja
ammattimaisesti tuotettuja finanssipalveluja
kaikkiin tarpeisiinsa. Niitä tarjoavat yhtiön
Varainhoito-, Pääomamarkkinat- ja Corporate Finance -liiketoiminnot.
lut varainhoidon
palve
asia
ynti
kka
ä
k
i
m en hallinnointi ja r
n
l
ille
e
a
t
s
p
e
e
j
a
r
u
liso ,
Ka stinjä
i
nti
u
nn
a
k
M
• Evlistä on rakennettu yhtenäinen ja ­yhteisiin
tavoitteisiin pyrkivä kokonaisuus, jossa liiketoimintayksiköiden välinen yhteistyö mahdollistaa kokonaisvaltaisten sijoituspalvelutuotteiden ja -ratkaisujen tarjoamisen
asiakkaille
O
sa
E
* Corporate Finance
Johtoryhmä
15
Maunu Lehtimäki
Toimitusjohtaja
Mari Etholén
Henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja
Panu Jousimies
Johtaja, pääomamarkkinat
Lea Keinänen
Johtaja, rahastot, varatoimitusjohtaja
Kauppatieteiden maisteri, s. 1967
Evli Pankki Oyj:n palveluksessa vuodesta 1996
Oikeustieteen kandidaatti, s. 1973
Evli Pankki Oyj:n palveluksessa
vuodesta 2001
Kauppatieteiden maisteri, s. 1968
Evli Pankki Oyj:n palveluksessa
vuodesta 1997
YO-kauppateknikko, MBA, s. 1966
Evli Pankki Oyj:n palveluksessa
vuodesta 1998
433 728 A-osaketta ja
108 432 B-osaketta
60 000 A-osaketta ja
15 000 B-osaketta
179 072 A-osaketta ja
44 768 B-osaketta
Juho Mikola
Talousjohtaja
Esa Pensala
Johtaja, varainhoitopalvelut
Mikael Thunved
Johtaja, Corporate Finance
Kauppatieteiden maisteri, s. 1981
Evli Pankki Oyj:n palveluksessa
vuodesta 2004
Diplomi-insinööri, s. 1974
Evli Pankki Oyj:n palveluk­sessa
vuodesta 2001
Kauppatieteiden kandidaatti, s. 1965
Evli Pankki Oyj:n palveluksessa
vuodesta 2002
68 000 A-osaketta ja
17 000 B-osaketta
142 000 A-osaketta ja
35 500 B-osaketta
224 000 A-osaketta ja
56 000 B-osaketta
138 848 A-osaketta ja
34 712 B-osaketta
Hallitus
Henrik Andersin (s. 1960)
Hallituksen puheenjohtaja
Robert Ingman (s. 1961)
Hallituksen jäsen
Harri-Pekka Kaukonen (s. 1963)
Hallituksen varapuheenjohtaja
Mikael Lilius (s. 1949)
Hallituksen jäsen
Evlin hallituksessa vuodesta 1985
(pl. 2002-2006)
Nokian Panimo Oy:n hallituksen
puheenjohtaja
Evlin hallituksessa vuodesta 2010
Ingman Group Oy Ab:n ja Etteplan
Oyj:n hallituksen puheenjohtaja
Evlin hallituksessa vuodesta 2008
Sanoma-konsernin toimitusjohtaja
2011–2015
Riippuvainen merkittävästä omistajasta. Osakeomistus: 1 860 000
A-osaketta ja 465 000 B-osaketta
Riippumaton jäsen.
Osakeomistus: 0
Evlin hallituksessa vuodesta 2010
Ahlström Capital Oy:n, Mehiläinen
Oyj:n, Metso Oyj:n ja Wärtsilä
Oyj:n hallituksen puheenjohtaja
Teuvo Salminen (s. 1954)
Hallituksen jäsen
Thomas Thesleff (s. 1951)
Hallituksen jäsen
Johanna Lamminen (s. 1966)
Hallituksen jäsen
Evlin hallituksessa vuodesta 2010
Havator Group Oy:n ja Havator Oy:n
hallituksen puheenjohtaja, Cargotec
Oyj:n, Glaston Oyj:n ja Tieto Oyj:n
hallituksen jäsen
Evlin hallituksessa vuodesta 1985
Riippuvainen merkittävästä omistajasta.
Evlin hallituksessa vuodesta 2015
Gasum Oy:n toimitusjohtaja ja
hallituksen puheenjohtaja
Riippuvainen merkittävästä
omistajasta. Osakeomistus: 3 803 280
A-osaketta ja 950 820 B-osakkeita
16
Riippumaton jäsen. Osakeomistus: 0
Osakeomistus: 3 803 280 A-osaketta
ja 950 820 B-osaketta
Riippumaton jäsen.
Osakeomistus: 0
Riippumaton jäsen. ­
Osakeomistus: 0
Suurimmat osakkeenomistajat
NIMI
A-SARJAN
OSAKKEET
B-SARJAN
OSAKKEET
Oy Scripo Ab*
3 803 280
950 820
22,41
22,41
Oy Prandium Ab**
3 803 280
950 820
22,41
22,41
Oy Fincorp Ab
2 319 780
579 945
13,67
13,67
Ingman Group Oy Ab***
1 860 000
465 000
10,96
10,96
Maunu Lehtimäki
433 728
108 432
2,56
2,56
Claes Tallberg
369 756
92 439
2,18
2,18
John Hollfast
328 320
82 080
1,93
1,93
Thunekov AB****
224 000
56 000
1,32
1,32
Ridgeback Advisory AB*****
210 000
52 500
1,24
1,24
Grigory Dudarev
201 540
50 385
1,19
1,19
* Henrik Andersinin määräysvaltayhteisö
** Thomas Thesleffin määräysvaltayhteisö
*** Robert Ingmanin lähipiiriyhteisö
17
OSUUS OSAKKEISTA,
%
**** Mikael Thunvedin määräysvaltayhteisö
***** Henrik Westlingin määräysvaltayhteisö
OSUUS
ÄÄNISTÄ, %
Konsernirakenne
100%
100%
100%
Evli
Life
Oy
Evli
Alternative
Investments
Oy
SUOMI
SUOMI
SUOMI
RUOTSI
45%1
100%
91%
75%
91%
58%
Evli
Securities
AS3
Evli
Alexander
Management
Oy
Evli
Russia
Oy2
Head Asset
Management
Oy
Evli
Corporate
Finance AB
Aurator
Varainhoito
Oy
Terra Nova
Capital
Advisors Ltd
SUOMI
VIRO
SUOMI
SUOMI
SUOMI
RUOTSI
SUOMI
ARABIEMIRAATIT
Evli
Fondbolag
filial
Evli
Securities
AS, Viliaus
filialas
EvliRahasto­yhtiö Oy
RUOTSI
Konsernin osakkuusyhtiöt
18
Evli Stockholmsfilial
Sivuliike
100%
Sivuliike
YHTIÖ
Evli Pankki Oyj
MAA
OMISTUS
Northern Horizon Capital A/S
Tanska
50%
Baltic SME Management B.V.
Hollanti
33%
BIF Management Ltd
Jersey
10%
100%
Sivuliike
LIETTUA
OOO Evli
St. Petersburg3
VENÄJÄ
100%
OOO
Evli
Moscow
VENÄJÄ
1 Evli Pankki Oyj omistaa Evli Alexander Management Oy:n
osakekannasta 45 prosenttia, joka osakassopimukseen
perustuvalla oikeutuksella tuottaa määräysvallan yhtiössä
2 1 % omistus Evli Life Oy:n kautta
3 Yhtiöiden purkumenettely on vireillä
Pankkiiriliikkeestä yksityispankiksi
Evli perustettiin 1985 ja on ollut täyden palvelun investointipankki vuodesta 1997
2015
2013
Nykyään Evli on
institutionaalisten
sijoittajien keskuudessa
käytetyin* ja parhaaksi
arvioitu** varainhoitaja
Suomessa.
2009
2008
2007
2001
1985
Pankkiiriliike
Evli perustettiin
19
Evli osti 90 %
Aurator
varainhoidosta
Evli osti 91 %
Head Asset
Managementista
Evli täyttää
30 vuotta ja
aloittaa IPOselvitystyön
Carnegien Suomen
varainhoito­toiminnot
ostettiin
Evli hankki 49,9 %
Avanko Oy:stä
(nyk. Evli Russia Oy,
omistus 100 %)
Evli hankki osuuden
Alexander
Management Oy:stä
Evli sai pankkitoimiluvan ja siitä
tuli Evli Pankki Oyj
Tukholman
sivukonttori
perustettiin
* Ensimmäinen sija, Suomen käytetyin yhteisövarainhoitaja, SFR Investment Services Programme, Finland 2015; Competitive Positioning
Report; Jaettu ensimmäinen sija, TNS Sifo Prospera 2015 - External Asset Management Institutions 2015, Finland
** Ensimmäinen sija (Kokonaislaatu, sijoitustoiminnan tuotot ja salkunhoidon osaaminen) TNS Sifo Prospera 2015 - External Asset
Management Institutions 2015, Finland; Jaettu ensimmäinen sija (Yksilöllinen varainhoito + rahastot, kokonaislaatu) SFR Investment
Services Programme, Finland 2015; Competitive Positioning Report
SS
MI
O
20
SI
Yrittäjähenkisyys
VI
Asiakkaiden
varallisuuden
kasvattaminen
heidän
yksilöllisten
tavoitteidensa
mukaan
IO
Evlin missio, visio ja arvot
ARVOT
Hyvät suhteet
Asiakkaiden mielestä
yksinkertaisesti
ainutlaatuinen
tarjoamalla korkea­
luokkaista palvelua ja
ylivoimaista asiakas­
kokemusta 24/7
Jatkuva oppiminen ja kehittyminen
Rehellisyys
Evlin strategia ja tavoitteet
vlin pitkän aikavälin tavoitteena
E
on olla kasvava ja kannattava
yksityispankki, jolla on
ainutlaatuinen asiakaskunta sekä
nykyistä laajempi kansainvälinen
liiketoiminta
KASVU
• p
alkkiotuottojen
kasvattaminen
• hallinnoitavien
varojen
kasvattaminen
21
Liikevaihdon kasvua
tavoitellaan ensisijaisesti
orgaanisesti sekä mah­
dollisuuksien mukaan
myös yritysostoin
oiminnan painopiste on
T
varainhoitoliiketoiminnassa,
jossa kasvua haetaan
lisäämällä sekä hallinnoi­
tavien varojen että uusien
asiakassuhteiden määrää
KANNATTAVUUS
• o
man pääoman tuotto
ylittää keskimäärin 15,0 %
• toistuvat tuotot kattavat
täysin tai ylittävät
operatiiviset kulut
3
Evli sijoituskohteena
22
Evli sijoituskohteena
23
1
Sijoituspalveluiden kysyntä kasvussa
2
Laadukkaat ja kattavat palvelut
3
Ainutlaatuinen asiakaskunta
4
Kansainvälisesti palkitut sijoitustuotteet
5
Kokenut ja sitoutunut avainhenkilöstö
6
Skaalautuva liiketoiminta
7
Vahva taloudellinen kehitys
Sijoituspalveluiden kysyntä kasvussa
Rahastopääomat ovat kasvaneet arvonnousun ja kasvavien nettomerkintöjen avulla
Rahastopääomien kehitys Suomessa 06/2005–09/2015
Kasvu p.a
09/05–09/15
EURmrd
09/09–09/15
105
+7,8%
+10,2%
75
+0,7%
+2,9%
+1,2%
+2,2%
+10,7%
+10,6%
+13,1%
+17,6%
+8,1%
+11,7%
+7,9%
+9,5%
75
60
45
30
15
0
12/06
Muut rahastot
Lyhyen koron rahastot
Pitkän koron rahastot
24
Lähteet: Finanssialan keskusliitto ja Suomen sijoitustutkimus
12/09
12/12
Yhdistelmärahastot
Osakerahastot
Kumulatiiviset nettomerkinnät
3/15
Kumulatiiviset nettomerkinnät
Sijoituspalveluiden kysyntä kasvussa
Omaisuudenhoidossa olevat varat ovat kasvaneet selvästi viime vuosina
Tiedonkeruussa tapahtuneiden
muutosten johdosta tiedot
eivät ole täysin vertailukelpoisia
aiempien ajanjaksojen kanssa
Omaisuudenhoidossa olevat varat Suomessa 06/2005–06/2015
EURmrd
+24%
160
+56%
140
120
100
80
60
40
20
0
Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2
2005
25
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Täyden valtakirjan omaisuudenhoito (sijoitusrahastot)
Konsultatiivinen omaisuudenhoito
Täyden valtakirjan omaisuudenhoito (muu)
Muu/Määrittelemätön omaisuudenhoito
Lähteet: Finanssialan keskusliitto ja Suomen sijoitustutkimus
2015
Laadukkaat ja kattavat palvelut
Suomen parasta ja käytetyintä institutionaalista varainhoitopalvelun tasoa kaikille asiakkaille
• Myös SFR arvioi Evlin
vuonna 2015 julkaistussa
yhteisövarainhoidon asiakastutkimuksessa Suomen
­parhaaksi2 varainhoitotaloksi.
Tutkimuksen mukaan Evli oli
myös yhteisöjen käytetyin
­varainhoitotalo
26
Suomalaisten institutionaalisten varainhoitajien menestys
TNS Sifo Prospera 2015
4,1
4,0
3,9
3,8
3,7
3,6
3,5
Kokonaisarvosana (asteikko: 1–5)
• Finanssiyhtiöitä arvioivan
TNS Sifo Prosperan 2015
­julkaiseman yhteisöasiakastutkimuksen mukaan Evli on
instituutioasiakkaiden eniten
käyttämä1 ja parhaaksi
arvioima varainhoitaja
­Suomessa
3,4
Osuus kyselyyn osallistuneista organisaatioista,
jotka käyttävät ko. tahon palveluita
3,3
3,2
0
10
20
30
40
Lähde:TNS Sifo Prospera ”External Asset Management 2015 Finland, SFR Investment Services Programme, Finland 2015; Competitive Positioning Report
1
Jaettu ensimmäinen sija (Suomen käytetyin yhteisövarainhoitaja), 2 Jaettu ensimmäinen sija (Yksilöllinen varainhoito + rahastot, kokonaislaatu)
50
60
70
%
Ainutlaatuinen asiakaskunta
Evlin asiakaskunnan perusta koostuu suurista ja vaativista institutionaalisista asiakkaista
• Evlillä on vahva suosio institutionaalisten sijoittajien keskuudessa ja Evli on Suomessa käytetyin yhteisövarainhoitaja*
• Evlin hallinnoidusta varoista suurin osa onkin institutionaalisten
asiakkaiden varallisuutta
• Evlin asiakaskunta on painottunut institutionaalisiin sijoittajiin,
muihin ammattimaisiin toimijoihin ja yksityishenkilöasiakkaista
lähinnä varakkaisiin ja vaurastuviin yksityishenkilöihin, mikä
tekee Yhtiön johdon näkemyksen mukaan Evlin asiakaskunnasta ainutlaatuisen yhtiön kilpailijoihin nähden
27
Evlin asiakaskunnan jakauma hallinnoidun nettomääräisen
varallisuuden (pl. osakkuusyhtiöt) mukaan 2012–30.9.2015
24%
21%
22%
20%
76%
79%
78%
80%
2012
2013
2014
30.9.2015
Institutionaaliset asiakkaat
Yksityishenkilöt
* TNS Sifo Prospera ”External Asset Management 2015 Finland (Jaettu ensimmäinen sija), SFR Investment Services Programme, Finland 2015; Competitive Positioning Report
Kansainvälisesti palkitut sijoitustuotteet
Valikoituja viimeaikaisia Evlin saavuttamia palkintoja ja tunnustuksia
VARAINHOITO
RAHASTOT
PÄÄOMAMARKKINAT
Suomen paras ja käytetyin1
yhteisövarainhoitaja (2015)
Top3 korkosijoitusten rahastonhoitaja
Euroopassa (2014)
Yhteensä kolme top10
sijoitusta tulosennustajissa ja
osakevalitsijoissa (2014)
Nordics
Suomen parasta palvelua
varakkaille yksityishenkilöille
(2015)
Maailman parasta osaamista lyhyissä
eurooppalaisissa yrityslainoissa (2015)
Paras tulosennustaja/
teollisuusyhtiöt (2014)
Nordics
Käytetyin ja laadultaan paras2
yhteisövarainhoitaja (2015)
28
Platinum–luokitus Eurooppa
osakkeissa (2015)
Silver–luokitus
Maailmaosakkeissa (2015)
Bronze-luokitus eurooppalaisissa yrityslainoissa (2015)
Suomen paras back office
(2014)
Lähteet: Citywire, Euromoney Private Banking and Wealth Management Survey 2015, Morningstar, Morningstar ”2015 parhaat rahastot ja varainhoitotalot”, The Starmine Analyst Awards 2014, SFR Investment
Services Programme, Finland 2015; Competitive Positioning Report”; Investment Services Combined (Asset Management & Mutual Funds). Scandinavian Financial Research, TNS Sifo Prospera ”External Asset
Management 2015 Finland” ja TNS SIFO Prosperan Back Office Equity 2014 -tutkimus
1
Jaettu ensimmäinen sija (Suomen käytetyin yhteisövarainhoitaja)
2
Jaettu ensimmäinen sija (Yksilöllinen varainhoito + rahastot, kokonaislaatu)
Kansainvälisesti palkitut sijoitustuotteet
Evlin menestys on näkynyt myös rahastopääoman voimakkaana kasvuna
Evlin rahastopääoman kehitys, 2012–30.9.2015
EURmrd
4,9
4,1
3,4
0,7
4,4
0,8
2,9
19%
0,9
13%
0,5
3,4
14%
Evlin rahastopääoman
jakauma 30.9.2015
3,5
4,1
68%
Korkorahastot
28%
Osakerahastot
Kasvu,
p.a.
4%
2012
2013
Suomalaiset asiakkaat
29
2014
Yhdistelmärahastot
30.9.2015
Ulkomaiset asiakkaat
Yhteensä 4,9 EURmrd
Kansainvälisesti palkitut sijoitustuotteet
Rahastoyhtiöiden rahastopääomat ja markkinaosuudet (EURm & %) – 30.9.2015
RAHASTOYHTIÖ
SIJA
RAHASTOPÄÄOMA (EURm)
Nordea Funds Oy
1
35 283,6
37,6 %
OP-Rahastoyhtiö Oy
2
20 513,2
21,9 %
Danske Invest Rahastoyhtiö Oy
3
11 202,3
12,0 %
FIM Varainhoito Oy
4
5 087,2
5,4 %
Evli-Rahastoyhtiö Oy
5
4 914,0
5,2 %
Aktia Rahastoyhtiö Oy
6
3 574,7
3,8 %
SEB Rahastoyhtiö Suomi Oy
7
3 574,7
3,8 %
Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj
8
1 491,5
1,6 %
eQ Rahastoyhtiö Oy
9
1 459,4
1,6 %
SP-Rahastoyhtiö Oy
10
1 443,6
1,5 %
Ålandsbanken Rahastoyhtiö Oy
11
1 133,0
1,2 %
Fondita Rahastoyhtiö Oy
12
622,7
0,7 %
Taaleritehtaan Rahastoyhtiö Oy
13
571,9
0,6 %
Fourton Oy
14
540,2
0,6 %
UB Rahastoyhtiö Oy
15
539,2
0,6 %
1 773,9
1,9 %
93 724,9
100,0 %
Muut
Yhteensä
30
Lähde: Finanssivalvonta – Rahastoyhtiöiden markkinaosuudet 2015, 30.9.2015.
MARKKINAOSUUS
Kokenut ja sitoutunut avainhenkilöstö
Evlin henkilökunta on korkeasti koulutettua ja kokenutta
• Henkilöstö on yksi
Evlin päävahvuuksia ja
menestystekijöitä
• Evlin palveluksessa
työskentelee yli 200
asiantuntijaa
• Evlin henkilöstöstä
79 prosentilla on
korkeakoulututkinto ja
52 prosentilla ylempi
korkeakoulututkinto
• Henkilöstön keski-ikä
on 39,5 vuotta
Henkilöstön koulutusjakauma*
Henkilöstön ikäjakauma*
15%
50 <
21%
Muut
52%
27%
Alempi
korkeakoulu
tutkinto
Ylempi
korkeakoulututkinto
35%
40–49
34%
30–39
16%
20–29
31
* Tilanne 30.9.2015
Kokenut ja sitoutunut avainhenkilöstö
Evlin henkilöstö ja avainhenkilöt ovat vahvasti sitoutuneet yhtiöön
Koko henkilöstö
Osuus
työntekijöistä/
Työsuhteen
pituus*
45%
> 8 vuotta
Henkilöstöön
kuuluvat omistajat
72%
> 8 vuotta
Johtoryhmä
100%
> 8 vuotta
22%
4–8 vuotta
33%
< 4 vuotta
23%
4–8 vuotta
5%
Keskimääräinen työvuosien
määrä Evlissä 8,7 vuotta
32
* Tilanne 30.9.2015
< 4 vuotta
Keskimääräinen työvuosien
määrä Evlissä 12,5 vuotta
Keskimääräinen työvuosien
määrä Evlissä 15,5 vuotta
Skaalautuva liiketoiminta
Operatiivinen skaalautuvuus mahdollistaa kannattavan orgaanisen ja epäorgaanisen kasvun
Volyymin kasvun seurauksena...
...kannattavuus on parantunut huomattavasti
+24 %
+175 %
20,0 %
48,3
55,5
16,3 %
59,7
46,2
12,1 %
7,4 %
9,8
9,2
2014
1–9/2015
6,7
3,6
2012
2013
Nettoliikevaihto
EURm
33
2014
1–9/2015
2012
2013
Liikevoitto ja liikevoittoprosentti
EURm
Vahva taloudellinen kehitys
Evlin tavoitteena on vähintään 15 prosentin tuotto omalle pääomalle
Tilikaudella jaettu osinko
EURm
8,6
4,2
4,7
2,5
34
2,3
Oman pääoman tuotto-%
18,0%
15,2%
15,0%
11,5%
4,3
1,6
4,3
2,5
2,4
2,6
2012
2013
2014
2015
4,3%
2012
2013
2014
Osinko
Oman pääoman tuotto-%
Ylimääräinen osinko/pääoman palautus
Oman pääoman tuottotavoite-%
* 1-9/2015 oman pääoman tuotto-% (ROE) annualisoitu
1–9/2015*
Vahva taloudellinen kehitys
Evlin keskeiset taloudelliset tunnusluvut ovat kehittyneet positiivisesti viime vuodet
Netto AUM
EURmrd
6,0
6,9
1,1
8,5
0,4
1,0
7,4
1,0
70%
1,1
4,9
2012
5,9
6,3
2013
2014
Toistuvien tuottojen suhde
operatiivisiin kuluihin
79%
83%
2013**
2014
100%
90%
7,1
30.9.2015*
2012**
1–9/2015
Evli-konsernin sijoitusrahastoissa ja
omaisuudenhoitosopimusten alla oleva AUM
Toistuvien tuottojen suhde operatiivisiin kuluihin
Evli Alexander Management AUM
Toistuvien tuottojen suhde operatiivisiin kuluihin, tavoite
Northern Horizon Capital AUM
35
* 30.9.2015 hallinnoitavissa oleva yhteenlaskettu nettomääräinen varallisuus ei ole vertailukelpoinen aiempien vuosien kanssa, johtuen Evli Alexander Managementin AUM:in raportoinnin aloittamisesta vuonna 2015
** Vuosien 2012 ja 2013 luvut ovat oikaistu jälkikäteen johtuen laskentavirheestä
4
Taloudelliset tiedot
36
Taloudelliset luvut 2012–2014
• Evlin nettoliikevaihto kasvoi 2012–2014
välisenä ajanjaksona yhteensä 11,4
miljoonaa euroa, mikä vastaa 11 prosentin
vuotuista kasvua. Kasvu johtui pääasiassa
rahasto- ja varainhoitopalkkiotuottojen
noususta
• Samalla ajanjaksolla liikevoittomarginaali
on noussut noin 9 prosenttiyksikköä
16,3 %:iin. Vuonna 2014 Evlin liikevoitto
oli 9,8 miljoonaa euroa
• Hallinnoitu nettomääräinen varallisuus
(AUM) kasvoi vuosien 2012–2014 välisenä
aikana 23 prosenttia. Vuoden 2014 lopussa
hallinnoitu nettomääräinen varallisuus oli
7,4 miljardia euroa
37
2014
2013
2012
59,7
55,5
48,3
7,6 %
14,9 %
–
9,8
6,7
3,6
16,3 %
12,1 %
7,4 %
7,7
5,6
2,1
Määräysvallattomien osuuksien
omistajille
0,9
0,6
0,5
Emoyrityksen omistajille
6,8
5,0
1,6
7,4
6,9
6,0
Nettoliikevaihto (EURm)
Vuotuinen kasvu-%
Liikevoitto (EURm)
Liikevoitto-%
Tilikauden voitto (EURm)
Jakautuminen (EURm)
Hallinnoitu nettomääräinen
varallisuus ml. osakkuusyhtiöt
katsauskauden lopulla (EURmrd)
Taloudelliset luvut 1-9/2015
• Ajanjaksolla 1-9/2015 Evlin nettoliikevaihto
oli 46,2 miljoonaa euroa (46,4 milj. euroa
ajanjaksolla 1-9/2014).
• Varainhoidon nettoliikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia ja pääomamarkkinat-liiketoiminnan nettoliikevaihto kasvoi vastaavasti
seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna
• Liikevaihdon kehitystä vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä rasitti varainhoitoliiketoiminnassa tehty palkkio-oikaisu. Vuoden kolmannella neljänneksellä Corporate Finance
–liiketoiminnan nettoliikevaihto oli 55 prosenttia edellisvuotta alhaisempi poikkeuksellisen vahvan vertailujakson vuoksi
• Evlin liikevoitto ajanjaksolla 1-9/2015 oli
9,2 miljoonaa euroa (9,1 milj. euroa).
Vuoden kolmannen neljänneksen liike­voittoa rasittivat kertaluonteiset erät
38
1–9/2015
1–9/2014
1-12/2014
46,2
46,4
59,7
-0,4 %
–
–
9,2
9,1
9,8
20,0 %
19,7 %
16,3 %
7,0
7,2
7,7
Määräysvallattomien osuuksien
omistajille
0,8
0,8
0,9
Emoyrityksen omistajille
6,2
6,3
6,8
8,5*
6,3
7,4
Nettoliikevaihto (EURm)
Vuotuinen kasvu-%
Liikevoitto (EURm)
Liikevoitto-%
Tilikauden voitto (EURm)
Jakautuminen (EURm)
Hallinnoitu nettomääräinen
varallisuus ml. osakkuusyhtiöt
katsauskauden lopulla (EURmrd)*
* 30.9.2015 hallinnoitu yhteenlaskettu nettomääräinen varallisuus ei ole vertailukelpoinen aiempien vuosien kanssa,
johtuen Evli Alexander Managementin AUM:in raportoinnin aloittamisesta vuonna 2015
Taloudelliset tunnusluvut
Keskeisimmät tunnusluvut
Tilintarkastettu
1–9/2015
1–9/2014
2014
2013
2012
Oman pääoman tuotto-% (ROE)
18,0
18,2
15,2
11,5
4,3
Koko pääoman tuotto-% (ROA)
1,5
1,4
1,4
0,9
0,4
Omavaraisuusaste-%
6,8
7,0
10,7
8,5
8,3
Kulu-tuotto-suhde
0,8
0,8
0,8
0,9
0,9**
Konsernin vakavaraisuussuhde, %
13,5
13,3
15,2
13,9
14,6
Maksettu osinko/osake, €*
0,21
0,13
0,21**
0,24**
0,12**
Maksettu pääoman­palautus/osake, €*
0,20
–
–
–
–
Tulos/osake, €, laimennettu (IFRS)*
0,27
0,30
0,31**
0,24**
0,08**
Oma pääoma/osake, €*
2,35
2,52
2,47**
2,34**
2,39**
Henkilöstö katsauskauden lopussa
240
252
242
245
243
IFRS
* Split-korjattu osakemäärä
** Tilintarkastamaton
39
Tilintarkastamaton
Näkymät
Katsauskauden (1–9/2015) jälkeiset tapahtumat
vli allekirjoitti syyskuussa 2015 sopimuksen
E
Head Asset Management Oy:n osake-enemmistön hankinnasta. Kaupan täytäntöönpano
tapahtui 19.10.2015 Finanssivalvonnan hyväksyttyä järjestelyn. Yhtiön 2014 liikevaihto oli
1,9 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 0,8 miljoonaa euroa. Yrityskauppa tukee Evlin varainhoidon kasvustrategiaa.
Näkymä 2015
vli on aloittanut toimenpiteet yhtiön
E
Venäjän toimintojen uudelleenjärjestelemiseksi. Tavoitteena on keskittää Venäjän neuvonantotoiminnot Suomeen ja
palvella asiakkaita jatkossa Helsingistä
käsin. Järjestelystä saattaa koitua kertaluonteisia kustannuksia.
vlin osakkuusyhtiö Northern Horizon Capital allekirE
joitti 13.8.2015 kaupan, jossa se myi kiinteistöjen hallinnointiin keskittyvän tytäryrityksensä BPT Real Estate
AS:n. Kaupan täytäntöönpano tapahtui 23.10.2015.
Kaupalla arvioidaan olevan noin 2-2,5 miljoonan
euron positiivinen tulosvaikutus Evlin neljännen vuosineljänneksen tulokseen osakkuusyhtiön syntyvän
myyntivoiton kautta.
vli arvioi vuoden 2015 tuloksen olevan parempi kuin vuonna 2014.
E
Näkemystä tukevat yhtiön alkuvuoden tuloskehitys sekä toistuvat tuotot,
jotka kattavat merkittävän osan yhtiön kokonaiskustannuksista.
40
5
Yhteenveto
41
Evlin vahvuudet sijoituskohteena
42
1
Sijoituspalveluiden kysyntä kasvussa
2
Laadukkaat ja kattavat palvelut
3
Ainutlaatuinen asiakaskunta
4
Kansainvälisesti palkitut sijoitustuotteet
5
Kokenut ja sitoutunut avainhenkilöstö
6
Skaalautuva liiketoiminta
7
Vahva taloudellinen kehitys
Keskeisiä päivämääriä
43
16.11.
2015
Yleisöannin merkintäaika
alkaa klo 9.00
25.11.
2015
Instituutioannin merkintäaika
päättyy viimeistään klo 16.30
16.11.
2015
Instituutioannin merkintä­aika
alkaa klo 9.00
26.11.*
2015
Listautumisannin
tulos julkaistaan
18.11.
2015
Yleisötilaisuus Helsingin
pörssitalossa klo 17.30–19.00
1.12.*
2015
Osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille
23.11.
2015
Osakeanti voidaan
keskeyttää klo 16.00
2.12.*
2015
Kaupankäynti Helsingin Pörssin
pörssilistalla alkaa
25.11.
2015
Yleisöannin merkintä­aika päättyy
viimeis­tään klo 12.00
* Päivämäärät ovat arvioita
6
Q&A
44
7
Liitteet
45
Konsernin tuloslaskelma
Tilintarkastamaton
Tilintarkastettu
M€ – IFRS
1–9/2015
1–9/2014
2014
2013
2012
Korkokate
1,0
0,7
1,0
0,5
3,1
40,9
40,5
53,1
49,5
43,3
Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot
4,2
4,7
5,2
5,1
1,2
Liiketoiminnan muut tuotot
0,2
0,5
0,4
0,4
0,7
46,2
46,4
59,7
55,5
48,3
Henkilöstökulut
-19,8
-19,7
-26,7
-26,0
-21,5
Muut hallintokulut
-11,7
-10,5
-14,0
-13,9
-14,3
Poistot ja arvonalentumiset
-2,7
-4,0
-5,3
-4,7
-4,4
Liiketoiminnan muut kulut
-2,7
-3,0
-4,0
-4,2
-4,5
–
–
–
–
-0,1
LIIKEVOITTO/ -TAPPIO
9,2
9,1
9,8
6,7
3,6
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta
-0,2
0,2
0,3
0,2
-0,2
Tuloverot
-2,1
-2,2
-2,4
-1,2
-1,2
TILIKAUDEN VOITTO / TAPPIO
7,0
7,2
7,7
5,6
2,1
Määräysvallattomien osuuksien omistajille
0,8
0,8
0,9
0,6
0,5
Emoyrityksen omistajille
6,2
6,3
6,8
5,0
1,6
Palkkiotuotot ja -kulut, netto
NETTOLIIKEVAIHTO
Hallintokulut
Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot
Jakautuminen
46
Konsernin tase – Varat
Tilintarkastamaton
Tilintarkastettu
30.9.2015
30.9.2014
2014
2013
2012
105,7
97,4
104,0
61,0
118,7
40,5
75,6
74,2
105,0
154,1
101,8
134,5
108,9
90,4
8,8
53,0
56,8
56,9
58,7
62,1
181,3
36,0
32,8
64,0
58,3
38,2
50,0
35,7
46,0
44,3
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä
2,7
3,5
3,5
3,6
3,7
Johdannaissopimukset
3,1
9,3
32,0
19,7
12,2
Aineettomat hyödykkeet
6,4
8,4
7,6
11,5
11,8
Aineelliset hyödykkeet
2,0
2,4
2,3
3,0
3,1
208,8
282,9
28,6
109,3
114,0
Siirtosaamiset ja maksetut ennakot
5,1
4,8
2,9
3,0
3,4
Laskennalliset verosaamiset
0,7
1,1
0,6
0,8
1,0
749,4
762,8
490,0
576,0
595,6
M€ – IFRS
VARAT
Käteiset varat
Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset
Saamiset luottolaitoksilta
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
Saamistodistukset
Osakkeet ja osuudet
Muut varat
VARAT YHTEENSÄ
47
Konsernin tase – Velat ja oma pääoma
Tilintarkastamaton
M€ – IFRS
30.9.2015
30.9.2014
Tilintarkastettu
2014
2013
2012
VELAT JA OMA PÄÄOMA
Velat luottolaitoksille
13,5
8,5
8,0
18,9
18,3
436,5
324,4
297,1
260,9
301,6
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat
35,9
41,3
33,1
70,7
62,9
Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa
pidettävät velat
12,2
23,8
40,7
46,4
26,5
185,8
296,8
43,1
115,9
125,6
14,2
14,3
15,3
13,7
10,8
0,2
0,4
0,4
0,8
0,5
698,3
709,5
437,8
527,2
546,4
Oma pääoma emoyrityksen omistajille
49,9
52,0
51,0
47,8
48,3
Määräysvallattomien omistajien osuus
1,1
1,2
1,2
1,0
0,9
749,4
762,8
490,0
576,0
595,6
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille
Muut velat
Siirtovelat ja saadut ennakot
Laskennalliset verovelat
VELAT YHTEENSÄ
VELAT JA OMA PÄÄOMA
48
www.evli.com/listautumisanti