Neljännesvuosikatsaus

Neljännesvuositiedote
Syyskuu (Q3) 2015
Ålandsbanken Asuntorahasto Erikoissijoitusrahasto
sijoitusprofiili
Rahasto sijoittaa uusiin, pienempiin vuokra-asuntoihin
kasvukeskuksissa, pääasiassa pääkaupunkiseudulla.
Rahaston arvonkehitys koostuu vuokraustoiminnan tuotosta sekä asuntojen mahdollisesta arvonkehityksestä.
neljännesvuosikommentit
Rahaston kasvu jatkui voimakkaana myös vuoden 2015
kolmannen vuosineljänneksen aikana. Rahaston
sijoitettavan kokonaispääoman arvo nousi jo lähelle
550M€. Asuntorahaston sovittujen ja tehtyjen
kauppojen kokonaismäärä nousi 2481 asuntoon, joista
1658 asuntoa oli valmiina syyskuun lopussa. Kvartaalin
tuotto A-sarjan osalta oli 2,25 %, ja C-sarjan osalta
2,40 %. Siten kumulatiivinen kokonaistuotto rahaston
käynnistymisen jälkeen A-sarjan osalta on 29,42 %, ja
C-sarjan 31,82 %.
Viime aikoina ennusteet vuokra-asuntojen kysynnästä
ovat nousseet, ja näyttää siltä että tulevaisuudessa
tarvitaan asuntoja kasvukeskuksiin paljon ennakoitua
enemmän. Uskomme, että hallitus yrittää kasvattaa
asuntotuotantoa rajaamalla kansalaisten mahdollisuutta valittaa kaavoituksista. Tällä päätöksellä olisi
positiivinen vaikutus koko asuntomarkkinoihin.
Rahasto on kehittänyt yhdessä rakennusliike NCC:n
kanssa aivan uuden konseptin asuntomarkkinoille.
Tätä konseptia kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa
Vantaalla Tikkurilan juna-aseman viereisessä
kohteessa. Lyhykäisyydessään konseptin idea on, että
asiakas voi halutessaan ensin vuokrata asunnon
korkeintaan kolmeksi vuodeksi rahastolta, suoraan
NCC:ltä ostamisen sijaan, ja myöhemmin lunastaa
asunnon rahastolta. Rahasto saa näin hyviä asuntoja
oikeilta paikoilta ja hyvällä vuokratuotolla, sekä lähes
varman myynnin vuokralaiselle korkeintaan kolmen
vuoden sisällä. Hyvä yhteystyö rakennusliikkeiden
kanssa varmistaa osaltaan rahaston tulevaisuuden.
Antti Valkama & Stefan Wiklund
Salkunhoitajat
kulut
Hallinnointipalkkio A-sarja
2,25 %
Arvioidut muuttuvat kustannukset
0,60 %
Hallinnointipalkkio C-sarja
1,50%
Arvioidut muuttuvat kustannukset
0,60 %
Merkintäpalkkio
2,00 %
Kaupankäyntipalkkio lunastuksen yhteydessä
Asuntojen kokojakauma
(määrä ja %)
Rahasto-osuuden arvo
30.09.2015
(A): 125,64
< 40 m2
369
(C): 127,97
40-50 m2
796
32,1 %
historiallinen kehitys*
50-60 m2
598
24,1 %
3 kk (A)
2,25 %
60-70 m2
344
13,9 %
9,85 %
yli 70 m
29,42 %
Yhteensä
12 kk (A)
Aloituspäivästä (A)
3 kk (C)
2,40 %
12 kk (C)
10,49 %
Aloituspäivästä (C)
31,82 %
2
374
15,1 %
2 481
100,0 %
*) Historiallinen kehitys ei
ole tae tulevasta tuotosta.
Asuntojen maantieteellinen jakauma %
3%
3% 2%1%
Pääkaupunkiseutu
5%
Tampere
6%
Jyväskylä
Kuopio
9%
Hämeenlinna
Lahti
Turku
71 %
Rovaniemi
riski-indikaattori
1
2
3
4
5
matala
6
7
korkea
Tietoa rahastosta
Rahastoyhtiö
Ålandsbanken Rahastoyhtiö Oy, Y-tunnus 1471362-6
Kotipaikka
Maarianhamina
Säilytysyhteisö
Ålandsbanken Abp
Valvova viranomainen
Finanssivalvonta
Tilintarkastaja
KPMG Oy
Rahaston rekisteröintimaa
Suomi
Rahaston aloituspäivä
31.12.2012
Rahaston pääoma
487,6 MEUR
Osuudenomistajien oman pääoman osuus
273,1 MEUR
Lainatun pääoman osuus
214,5MEUR *
* Ei sisällä rakenteilla olevien asuntojen lainoja
<1 v
4%
Minimisijoitus A-sarja
500 EUR
>1v<3v
3%
Minimisijoitus C-sarja
500 000 EUR
>3v<5v
2%
Osuudenomistajia
4 656 kpl
>5v
1%
ISIN-koodit
FI4000052428 (A)
FI4000052469 (C)
Kaupankäyntipalkkio maksetaan rahastolle kompensaationa
lunastuksesta aiheutuvista kuluista
14,9 %
Tuottosidonnainen palkkio:
20 % yli 5 %:n vuotuisen tuoton osuudesta.
Ålandsbankenin rahastot noudattavat YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita (United Nations Principles for Responsible Investment). Sitoudumme huomioimaan sijoitus­päätöksissämme ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät tekijät.
Ota yhteyttä:
Puh. +358 204 29 011
[email protected]
Rahastoa hallinnoi Ålandsbanken Rahastoyhtiö Oy. Rahastoesite ja lisätietoja on saatavissa Ålandsbankenin kaikissa konttoreissa ja osoitteessa www.alandsbanken.fi. Ålandsbanken Abp markkinoi ja myy rahastoa Ålandsbanken Rahastoyhtiö Oy:n
hallinnoimien sijoitusrahastojen asiamiehenä.