Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia

JIK KY:N ÄITIYSNEUVOLA- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLATYÖN
STRATEGIA 2015-2018
Leinonen Anu
Kaakinen Sinikka
Niemistö Maarit
Syväjärvi Jaana
Tekoniemi Anu
Hakala Asta
Koivumäki Raija
Issakoff-Talala Katja
Johtokunta 27.3.2015
Yhtymäkokous
Äitiys- ja perhesuunnittelutyön perustehtävä, arvot ja tavoitteet
PERUSTEHTÄVÄ on tuottaa JIK ky:n alueella seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluja perhekeskeisesti ja
moniammatillisesti.
ARVOT
1. ASIAKAS- JA PERHEKESKEISYYS
 Hoidetaan yksilöä, mutta nähdään yksilö osana isompaa kokonaisuutta
2. TASA-ARVOISUUS
 palvelut kohdennetaan perheiden tarpeiden mukaan ja järjestetään kohdennettua tukea lisäseurantaa
vaativissa tilanteissa
3. KUNNIOITUS ja ARVOSTUS
 Annetaan yhdenmukaista palvelua jokaiselle asiakkaalle riippumatta asiakkaan ja työntekijän erilaisuudesta
 Edistetään erilaisuuden hyväksymistä työyhteisössä ja tuetaan samalla työyhteisössä työskentelevien
ammatillista kasvua ja kehittymistä
TAVOITTEET
1. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen elämän eri vaiheissa
2. Raskaana olevan naisen, sikiön, vastasyntyneen ja perheen parhaan mahdollisen terveyden ja hyvinvoinnin
turvaaminen
3. Parisuhteen sekä vanhemmuuteen kasvun tukeminen
4. Moniammatillinen ja monialainen perheen tukeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
JIK/ Äitiysneuvola- ja perhesuunnitteluneuvolatyön strategia
ASIAKASVAIKUTTAVUUS
MENESTYSTEKIJÄ
TOIMENPIDE
TAVOITETAS0/ MITTARI
VASTUUTAHO
Perheen
kokonaisvaltainen
hyvinvointi
1. Terveyttä edistävä työote
1.1 Laaja terveystarkastus
1.2 Suositusten mukaiset
määräaikaiset
terveystarkastukset
1. Tunnistaa varhain erityistä
tukea tarvitsevat yksilöt,
vanhemmat ja perheet
1.1 Tilastot (SPAT)
Toiminnasta vastaava johto
2. Moniammatillinen ja
monialainen perheiden
kanssa tehtävä yhteistyö
perhekeskusmallin
mukaisesti
2.1. Moniammatillinen tiimityö
2.2 Perhekeskustoiminnan
kehittäminen
– perhetyöntekijöiden ja
perheohjaajien lisääminen
perhekeskuksen
perhetyöhön
3. Asiakasosallisuuden
lisääminen
3. Asiakaspalaute ja -kysely joka
toinen vuosi
Työntekijät
Palvelujen saatavuus
1. Neuvoloiden toiminnan
kehittäminen
1.1 Työntekijäresurssien
(hoitohenkilökunta ja
lääkärit) seuraaminen
Palvelujen laadukkuus 1. Toiminta perustuu
ja tasa-arvoisuus
tieteelliseen näyttöön sekä
hyviin hoito- ja
toimintakäytäntöihin
1. Valtakunnallisten
Toiminnasta vastaava johto
neuvolasuositusten (2013)
mukaisesti
Lähiesimies
– 76 synnyttäjää/
terveydenhoitaja/vuosi
Työntekijät
– tarveharkintaisten
lisäkäyntien osuus 20 %
käytettävästä työajasta
– perhesuunnittelu 10
asiakasta/ työpäivä
– perhesuunnittelun
ensikäynti viikon sisällä
yhteydenotosta
– vastuulääkäri äitiys- ja
perhesuunnitteluneuvolaan
– 600 synnyttäjää/
kokopäivätoiminen lääkäri
lääkäriresurssit riittävät ja
tasapuoliset joka kunnassa
1.Valtakunnallisten suositusten
Hoitotyön johtaja
toteutuminen
1.1 Asiakaspalaute
Lähiesimies
asiakastyytyväisyyskysely joka
toinen vuosi
Työntekijät
2. Henkilöstöresurssit oikein
mitoitetut sekä
ammattitaitoinen
henkilökunta
2. Virat ja toimet täytetty
pätevillä henkilöillä
3. Tasa-arvoiset palvelut
lähipalveluina
3. Perhekeskus/neuvolatoiminta
lähipalveluna
PROSESSIT
MENESTYSTEKIJÄ
TOIMENPIDE
TAVOITETASO/MITTARI
VASTUUTAHO
Perheen
kokonaisvaltaiset,
terveyttä edistävät
matalan kynnyksen
palvelut
1. Moniammatillisen työotteen
tehostaminen
1.1 Ennalta ehkäisevän
yhteistyön kehittäminen eri
yhteistyötahojen kanssa
1.1 Moniammatillinen työote
perhekeskuksissa
1.2 Lastensuojeluun siirtyy
vähemmän asiakkuuksia
Toiminnasta vastaava johto
2. Seksuaaliterveysneuvonnan
kehittäminen
2. Raskauden keskeytysten ja
sukupuolitautien määrän
seuranta
3. Perhevalmennuksen
kehittäminen
3.1 Vertaistukiryhmät
3.1 Perhevalmennuksen
sisältöjen jatkuva
päivittäminen
3.2 Asiakaspalaute
3.3 Sosiaalisen median
hyödyntäminen
Yhteistyö JIK kuntien 1. JIK kuntien välinen yhteistyö 1.1 Yhteisesti sovitut
ja Epshp välillä
toimintatavat
1.2 Yhteiset koulutus- ja
yhteistyöpäivät
2. Yhteinen sähköinen
1.3 Tiedonkulun tehostuminen
asiakastietojärjestelmä
Teknologian
hyödyntäminen
1. Sähköisen
asiointimahdollisuuksien
lisääminen
2. Ohjeistuksen ja
terveyskasvatusmateriaalin
jatkuva päivittäminen
1. Toimivat tietojärjestelmät,
esim. sähköinen
esitietolomake
Työntekijät
Toiminnasta vastaava johto
Epshp, JIK tietohallinto ja
työntekijät
Toiminnasta vastaava johto
Tietohallinto
2. Ohjeistukset löytyvät JIK:n
Tiedottaja
internet- ja/tai intranetverkosta
TALOUS
MENESTYSTEKIJÄ
TOIMENPIDE
Tarkoituksenmukaine 1. Realistinen talousarvio
n toiminta
taloudellisesti
2. Henkilöstön taloustietoisuus
TAVOITETASO/MITTARI
VASTUUTAHO
1.1 Toimintasuunnitelman
mukainen määrärahojen
Toiminnasta vastaava johto
käyttö ja mahdollisuudet
kehittää toimintaa talousarvion Lähiesimiehet
puitteissa
1.2 Neuvola-asetuksen ja
Työntekijät
äitiysneuvolasuosituksen
edellyttämän toiminnan
huomioiminen
2.1 Lähiesimiehet osallistuvat
talousarvion suunnitteluun ja
seurantaan
2.2 Henkilöstö tietää talousarvion
raamit ja toimii sen
edellyttämällä tavalla
Taloushallinnon henkilöstö
Hoitotyönjohtaja
Lähiesimiehet
Työntekijät
3. Riittävät resurssit terveyttä
ja hyvinvointia edistäviin
palveluihin
3. Korjaavien palvelujen tarpeen
väheneminen
3.1 Erikoissairaanhoidon
kustannusten seuranta
HENKILÖSTÖ
MENESTYSTEKIJÄ
TOIMENPIDE
TAVOITETASO/MITTARI
VASTUUTAHO
Osaava ja
motivoitunut
henkilöstö
1. Tarpeenmukainen
koulutussuunnitelma
1. Täydennyskoulutusta
keskimäärin 3-10 päivää/ hlö/
vuosi
Toiminnasta vastaava johto
2. Toimiva työnjako
2.1 Erityisosaamisen
hyödyntäminen
2.2 Tehtävänsiirrot lääkäriltä
terveydenhoitajalle (esim.
terveydenhoitajan
tekemät
normaalisynnytysten
jälkitarkastukset ja
ehkäisyn aloitus)
2.1 Työntekijöiden
erityisosaamisen lisääminen
2.2 Vähintään 38 synnyttäjää/
vuosi/ terveydenhoitaja
Lähiesimiehet
Työntekijät
3. Äitiyshuollosta vastaa
3. Kätilökoulutuksen omaava
asianmukaisen koulutuksen
kuntakohtainen vastuuhenkilö
omaava työntekijä
äitiyshuollossa
4. Seksuaalineuvonta
5. Alueellisesti kilpailukykyiset
työedut
Työkyky
4. Seksuaaliterveyteen liittyvän
osaamisen lisääminen
5. Työetujen säännöllinen
tarkistus
1. Jatkuva työhyvinvoinnista
huolehtiminen
1.1 Resurssit suositusten
mukaiset
1.1 Suunnitellussa työajassa
pysyminen
Toiminnasta vastaava johto
1.2 Välittävä työyhteisö-mallin
mukainen toiminta
Lähiesimiehet
1.3 Henkilöstöilmapiiri/työhyvinvoi
ntikysely
Työntekijät
2. Osaavat sijaiset
2. Varahenkilöstön lisääminen
2.1 Perehdytyssuunnitelman
Käyttö
3. Työnohjaus
3. Työnohjaustarpeen
säännöllinen kartoittaminen
Avoin ja välittävä
johtaminen
1. Johtamisen jatkuva
kehittäminen
1. Keskusteleva työilmapiiri
1.1 Työhyvinvointikysely
1.2 Koko työyhteisön
osallistuminen kehittämiseen
2. Avoin ja aktiivinen
tiedonkulku
2. Helmi – henkilöstötiedote,
intranet, sähköposti,
säännölliset palaverit
3. Kehityskeskustelut
3. Henkilökunnalle
kehityskeskustelu vähintään
joka toinen vuosi
Toiminnasta vastaava johto
Lähiesimies