Polkemalla pääsee perille - Helsingin kaupungin asunnot Oy

Ajassa
Taitava talous
Himassa
Hekasta asiaa
Tanssiminen
sopii kaikille
Asunnon saa
kesälläkin pimeäksi
HEKAN LEHTI ASUKKAILLE 2/2015
Autottomassa
talossa
riittää tilaa
himopyöräilijän
tarvikkeille.
s. 10
Polkemalla
pääsee perille
Kaapin asukeista
pääsee eroon
Puu-Käpylässä ollaan
tyytyväisiä asumiseen
2 HIMA 2 | 2015
4Ajassa
Ei tarvitse olla ammattilainen
voidakseen pistää jalalla koreasti.
Pääkirjoitus
6Himassa
Kodin pimentäminen onnistuu
hyvillä verhoilla.
7Energiansäästö
Vessanpönttö ei ole roskis.
8 Homma hanskassa
Sähköinen vikailmoitus on sekä
huoltomiehen että asukkaan valtti.
Risto Meriläinen
johdon erityisasiantuntija
Helsinki kasvaa ja
muuttaa muotoaan
iime vuonna kaupungin väkiluku kasvoi noin 8 000:lla,
mikä luo paineita asuntorakentamiselle. Asuntotuotannon tavoite on ollut 5 500 uutta asuntoa vuosittain,
mutta tähän ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana päästy kuin yhtenä vuotena. Viime vuoden tuotanto oli vain 4 000 uutta asuntoa.
Erityisesti kohtuuhintaisten Ara-asuntojen rakentaminen on jäänyt kauas tavoitteista. Viime vuonna kaupungin asuntotuotantotoimisto rakennutti vain alle 500 Ara-asuntoa, jotka olivat lähes kaikki
uusia Heka-koteja. Samaan aikaan kaupungin rekisterissä oli 25 000 aktiivista asuntohakemusta.
Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve on yleisesti tiedostettu, mutta siitä huolimatta kaupunki­
on lähes ainoa Ara-asuntojen rakennuttaja, eikä
asuntotuotantotoimistokaan ole saanut riittävästi
toteuttamiskelpoisia tontteja. Asuntojen hintojen ja
asumiskustannusten kalleus on ongelma erityisesti
pienituloisille.
Kaupunkisuunnitteluvirastossa on valmistelussa
uusi yleiskaava, jossa varaudutaan Helsingin väki­
luvun kasvavan jopa 250 000 henkilöllä vuoteen 2050
mennessä. Väestön keskittyminen kaupunkiseu­
duille on yleismaailmallinen ilmiö, joka koskee myös
Helsinkiä. Väestön kasvun määrästä voidaan toki olla
montaa mieltä.
Yleiskaavaluonnoksessa on esitetty uusia alueita­
tulevaisuuden rakentamiseen. Uusien alueiden rakentaminen
muuttaa kaupungin muotoa ja kulkuyhteyksiä. Asuntorakentaminen on jo käynnistynyt satama-alueilla Länsisatamassa, Kalasatamassa ja nyt myös entisellä Laajasalon öljysatama-alueella
Kruunuvuorenrannassa, josta kerrotaan myös tässä Hima-lehden
numerossa (s. 17).
Täydennysrakentaminen olemassa olevilla asuntoalueilla on viime vuosina ollut merkittävää. Tulevaisuudessa asuntoja suunnitellaan muun muassa Sipoon liitosalueelle Östersundomiin, Vartiosaareen ja Malmin lentokentälle, joskin lentokentän osalta taistelu sen
tulevaisuudesta käy edelleen kiivaana.
Suuri osa tulevaisuuden uusista asunnoista sijoittuisi yleiskaavaluonnoksen mukaan Kehä I:n sisäpuolelle. Tämä tarkoittaa huomattavaa täydennysrakentamista ja isojen liikenneväylien muuttamista
puistokaduiksi. Siinä onkin haastetta kerrakseen.
9 Taitava talous
Nopealla puuttumisella voidaan estää
hyönteisiä valtaamasta asuntoa.
10 Mun fillarointi
Terhi Kalliola tietää, että Helsinki on
parempi pyöräkaupunki kuin Rooma.
13 Uutta & vanhaa
Kallahdessa on siirrytty Tukholman
huviloista Lontoon malliin.
14 Hekan huudit
Puupaneelit ja ulkoseinän muoto tekevät
Eskolantie 4:stä persoonallisen kohteen.
16 Hekasta asiaa
Uusi asuinalue nousee Laajasaloon.
20 Home | Hem
Briefly in English.
Kort på svenska.
22 Aktiivinen asukas
Asukkaiden mielipiteillä on merkitystä
peruskorjauksessa.
Kasvavaan
asuntotarpeeseen on
vastattu Pukinmäessä
puupintaisilla kodeilla.
HIMA
TOIMITUS JA TAITTO
KANSIKUVA
Helsingin kaupungin
MCI Press Oy
Sami Tirkkonen
asunnot Oy:n
Mikonkatu 8 A
PAINO
lehti asukkaille
00100 Helsinki
Sanomapaino
JULKAISIJA
puhelin (09) 2525 0250
PAINOS
Helsingin kaupungin
faksi (09) 2525 0251
50 000 kpl
asunnot Oy
[email protected]
SEURAAVA LEHTI
PÄÄTOIMITTAJA
www.mcipress.fi
ilmestyy syyskuussa
Laura Penttilä
ULKOASU
2015
laura.penttila
Suunnittelutoimisto
@hekaoy.fi
BOTH Oy
HIMA 2 | 2015
Vastaa
lukijakyselyyn
s. 18
ja voit voittaa iPhone 6 Plussan!
KESÄN
tapahtumat
5.6.
Muista
suojautua
auringolta!
Marjastuskausi
alkaa
Puistokarkelot
Alppilassa
20.6.
5.–10.7.
16.8.
20.8.
Lasten festarit
Töölönlahdella
KUVA LAURI ROTKO
29.8.
Siivouspäivä
WWW.UUTTAHELSINKIA.FI
Helsinki-päivä
Juhannus
19.7.
”Helsinkiä rakennetaan
vilkkaammin kuin
koskaan. Kaupunki
haluaa toteuttaa
laadukkaita alueita,
joilla viihdytään niin
vapaa-aikana kuin
työssäkin.”
12.6.
Maailman
ympäristöpäivä
3 Helsinki Cup
2015
Taiteiden yö
KUVA MIKA LAPPALAINEN
Lintsi auki
joka päivä
elokuun
loppuun
4 HIMA 2 | 2015
Ajassa
620 715
HELSINGIN VÄKILUKU OLI vuodenvaihteessa 620 715.
Luku kasvoi vuoden 2014 aikana 8 051 hengellä.
Sarjakuvatunnelmaa
Lasipalatsin aukiolla
HELSINGIN 30. SARJAKUVAFESTIVAALIT
järjestetään 28.–30.8. Lasipalatsin aukiolla. Festivaali on nykyään osa elokuussa järjestettäviä Helsingin juhlaviikkoja.
Teemamaina sarjisfestareilla on tänä
vuonna Hongkong ja Etelä-Korea. Lisäksi
teemana on pienlehdet, millä halutaan
juhlistaa omaehtoista tekemistä.
SARJAKUVAFESTIVAALIT.FI
KUVA TIMO SANTALA, WE LOVE HELSINKI
We Love Helsinki
-kaupunkiyhteisön
tansseissa ei ole
pukupakkoa.
”Vielä
1960–70-luvuilla
lavatanssikulttuuri
oli nimenomaan
nuorisokulttuuria.”
FOLKLORISTI HELENA SAARIKOSKI
HELSINGIN SANOMISSA 19.4.2015
TANSSIMINEN
Helsinki
tanssii ja soi
iloinen
tunnelma, menevä musiikki ja kaiken
päälle terve liikunnallisuus.
Tanssiharrastus on helppo aloittaa, ja
pääkaupunkiseudulla tanssimahdollisuuksia on runsaasti. Mukaan tarvitaan
vain vähän varusteita: siisteillä ja mukavilla vaatteilla sekä juomapullolla pääsee
jo pitkälle. Myöskään paria ei välttämättä
tarvitse olla mukana, sillä tansseissa kuin
kursseillakin tutustuu luontevasti uusiin
ihmisiin.
Lavoille mahtuvat hyvin niin pitkään
tanssineet kuin uudet kokeilijat. Tanssimaan lähtevän on kuitenkin hyvä huoTANSSIN PYÖRTEISSÄ YHDISTYVÄT
mioida lavatanssien sivistynyt luonne:
esimerkiksi päihtymys ei lavoille sovi.
Tanssilavoilla noudatettava etiketti puolestaan määrää muun muassa, että samaa tanssilajia soitetaan peräkkäin kaksi
kappaletta, jotka tanssitaan saman parin
kanssa.
Etiketin oppii tanssimalla, ja sitä sivu­
taan usein myös tanssinopetuksessa.
Myös verkossa voi tutustua etukäteen
lava­käytöksen kiemuroihin muun muassa Tanssiseura Sekahaku ry:n verkko­
sivuilla: WWW.SEKAHAKU.NET/TANSSITIETOA/
TANSSIETIKETTI.
JALALLA KOREASTI
• KAUPUNKITANSSIT järjestää
kesäisin kaikille suunnattua
maksutonta tanssinopetusta
useita kertoja viikossa.
Aiempaa tanssikokemusta ei
tarvita, ja harjoittelu tapahtuu
ulkosalla. Omaa paria tai
ennakkoilmoittautumista ei
tarvita, ja opetus on maksutonta.
www.mielihyva.com/
kaupunkitanssit.html
• WE LOVE HELSINKI
-kaupunkiyhteisö organisoi
helposti lähestyttäviä
tapahtumia kaupunkilaisille,
myös tansseja. Tulevista
tapahtumista kerrotaan ensin
yhteisön Facebook-sivulla.
www.facebook.com/
welovehelsinki
• HELSINGIN LAVATANSSIT JA VIIKIN
ASUKASTALOYHDISTYS järjestävät
ilmaisia lavatansseja Viikin
asukastalolla talvisin kerran
kuussa, kesäisin useammin.
Usein tansseja edeltää niin
ikään maksuton tanssinopetus.
Ajankohtaiset tiedot tulevista
tapahtumista löytyvät
Facebookista.
www.facebook.com/groups/
helsinginlavatanssit
www.helsingintanssikurssit.fi/
413417094
HIMA 2 | 2015
KUVA JARMO ROIKO-JOKELA
Itäväylä kiertotielle
Leijat Helsingin yllä
KALASATAMAN RAKENNUSTYÖT AIHEUT-
KAIKILLE AVOIN JA maksuton Leijafestivaali
TAVAT väliaikaisia liikennejärjestelyjä
järjestetään Kaivopuistossa 22.8. Voit viettää
leppoisaa lauantaipäivää lennättämällä omaa
leijaasi ja nauttimalla piknik-eväitä. Festivaalien verkkosivuston ohjeilla voit tuunata itsellesi hyönteisaiheisen leijan. Päivän kohokohta
on näyttävä lennätysnäytös.
itäisessä kantakaupungissa. Itäväylällä,
Junatiellä ja Hermannin rantatiellä
otetaan käyttöön väliaikaisia liikennejärjestelyjä, jotka kestävät vuoteen
2017. Lisätietoa työmaasta ja uusista
liikennereiteistä löytää muun muassa
osoitteesta www.srv.fi/tyomaa/redi.
5 WWW.HELSINGINJUHLAVIIKOT.FI/
WWW.HEL.FI
TAPAHTUMA/LEIJAFESTIVAALI/
KUVAT THINKSTOCK
KUVA VESA TYNI
TEE ITSE
Yrttipatongit
ONNISTUNEEN PATONGIN SALAISUUS on hidas
kohotus, mikä takaa taikinaan mehevän
koostumuksen ja täyteläisen maun.
PATONKITAIKINA:
5 dl viileää vettä
2 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
reilu litra vehnäjauhoja
TÄYTE:
150 g pehmeää voita
tai margariinia
2 dl silputtuja tuoreita yrttejä,
esimerkiksi basilikaa tai
timjamia
(2 valkosipulinkynttä)
Ossi Forsblom ja
Raija Meijer istuttivat
keväällä kurkkua ja
persiljaa yhdessä.
TEHDÄÄN YHDESSÄ
Joukolla sormet mullassa
ILTATÄHDENKUJALLA HEKA-SUUTARILAN seSIIVILÖI JAUHOT JA kuivahiiva muiden
KAULI KOHONNUT TAIKINA halutessasi
taikinan ainesten joukkoon ja vaivaa
taikinaa, kunnes se irtoaa kulhosta.
Lisää jauhoja tarvittaessa muutaman
desin verran.
useammassa osassa levyksi, sivele
täytettä pinnalle ja rullaa kulmittain
tiukaksi. Nosta rullat saumapuoli alaspäin kohoamaan uunipellille liinalla
peitettynä vielä puoleksi tunniksi ja
sivele pinta vedellä.
KOHOTA TAIKINA KAKSINKERTAISEKSI,
ainakin muutaman tunnin ajan liinalla
peitettynä. Sekoita sillä aikaa yrteistä
ja pehmeästä voista maustevoi. Lisää
halutessasi joukkoon muutama pilkottu valkosipulin kynsi.
LAITA UUNIN POHJALLE uunin kestävään
vesiastiaan kiehuvaa vettä ja paista
patonkeja pellillä 225 asteessa uunissa
noin 15 minuuttia.
nioritaloissa on suut makeana koko
kesän 48 viljelylaatikon sadon ansiosta. Siellä vajaan kymmenen eläkeläisen aktiivijoukko möyhii sormet mullassa kurkkujen, tomaattien, persiljan
ja salaatin parissa.
Mullat tulevat omasta kompostista. Viljelylaatikoiden hoitaminen
vaatii jatkuvaa nyppimistä, koulimista, lannoitusta, varsien sitomista ja
kastelua, mutta iltatähdenkujalaiset
nauttivat siitä.
Puutarhanhoito onnistuu yhdessä
vietetyn ajan ohessa, ja naapurukset
tapaavatkin päivittäin. Kerran viikossa on kahvitilaisuus, ja yhdessä järjestetään myös juhlia, joissa on tarjolla
elävää musiikkia, tanssia ja pientä naposteltavaa.
– Sosiaalisuus ja tekeminenhän ne
on parasta hoitoa, ja saadaan halpoja
lähiruokavihanneksia, joukon puuhamies Ossi Forsblom perustelee.
6 HIMA 2 | 2015
Himassa
Pyöräilyllä selvää säästöä
JOKA KYMMENES MATKA Helsingissä
tehdään jo polkupyörällä. Kaupunkilaiset polkisivat mielellään enemmänkin,
jos pyörätieverkko olisi kattavampi
ja yhtenäisevämpi, pyöräily olisi
turvallisempaa ja pyörätiet olisivat
paremmassa kunnossa. Vuonna 2014
MIKÄLI HALUAA HUONEEN täysin pimeäksi,
on niin sanottu black out -verho oikea
valinta. Siinä kankaan takana oleva pimentävä pinnoite pimentää huoneen
täysin.
– Kotioloissa riittää nukkumisen
tai television katselun helpottamiseksi niin sanotut dim out -verhot, jotka
pimentävät 85–90 prosenttia sisään
tulevasta valosta. Niissä on black out
-verhoja parempi laskeutuvuus ja ripustettavuus sekä laajempi kuosivalikoima.
Pimennysverhojen pohjakangas on
yleensä polyesteriä tai sekoitekangasta,
vaikka se voi näyttääkin pellavalta, silkkiseltä tai puuvillaiselta. Polyesterillä
on erittäin hyvä valon- ja värintoisto,
ripustettavuus ja pestävyys. 95 prosenttia pimentävistä sivuverhoista on Grönqvistin mukaan konepestäviä.
Joissakin pimennysverhokankaissa
on alumiininen käsittely, joka heijastaa
lämpöä ja auringonvaloa ulos. Tämä on
hyvä etenkin silloin, jos ikkunat antavat
etelään ja päivän aikana porottava aurinko lämmittää huoneen ahdistavan
kuumaksi.
Suojassa säteiltä
IHON PALAMISTA SEKÄ altistusta aurin-
Lähde:
Syöpäjärjestöt:
Opas auringolta
suojautumiseen
HELSINGIN KAUPUNGIN
PYÖRÄILYKATSAUS 2015
KUVA ISTOCK
UV-SÄTEILY
gon ultraviolettisäteilylle kannattaa
välttää. UV-säteily on yhteydessä
jopa 95 prosenttiin ihosyövistä. Lisäksi se aiheuttaa ihon ennenaikaista
vanhenemista.
Suomessa UV-säteily on voimakkaimmillaan toukokuusta elokuuhun
kello yhdestätoista viiteentoista,
mutta suojautumisraja eli UV-indeksi
3 ylittyy pari tuntia sitä ennen ja
jälkeenkin.
Ensisijainen suoja iholle on
vaatetus ja varjo. Tummat ja löysät
vaatteet suojaavat paremmin kuin
ihonmyötäiset, vaaleat vaatteet.
Lierihattu suojaa kasvojen lisäksi korvia ja kaulaa, laadukkaat aurinkolasit
silmiä. Jatkuva porotus ei tee hyvää,
vaan kannattaa viettää aikaa välillä
varjoisassa.
Aurinkovoiteen suojakerroin (SPF)
kertoo voiteen kyvystä estää UVBsäteilyn aiheuttamaa ihon palamista.
Aurinkovoidetta valitessa tulee varmistaa, että voide suojaa sekä UVAettä UVB-säteilyltä. Suojakertoimen
on hyvä olla sekä aikuisilla että
lapsilla vähintään 30 rusketuksesta
riippumatta. Voidetta tulisi levittää
kourallinen ennen aurinkoon menoa
ja lisätä uusi kerros vielä vartin
kuluttua. Ohut pilvipeite tai matala vesikään eivät estä UV-säteilyn
pääsyä iholle.
Hiukset ja päänahka voivat kuivua
korpuiksi, jos niitä ei suojaa auringonpaahteelta. Muista myös suojata
kaljut kohdat tai jakauksen paljastama päänahka aurinkovoiteella.
Ja koska nestettä haihtuu auringossa hikoillessa, on muistettava
juoda riittävästi – jo ennen janon
tunnetta.
Baanalla polki jo lähes 750 000
polkupyöräilijää. Helsingin kaupunki
haluaakin panostaa pyöräilyyn, sillä
yksi euro pyöräilyyn tuo kahdeksan
euron hyödyt.
Juhannuksen lähellä EteläSuomessakin päivän pituus
on 19 tuntia.
pimennys
ole kiinni pelkästä kankaasta, vaan ripustuksellakin on vaikutuksensa.
– Valo voi tulla myös ikkunan sivuilta,
alta tai tangon yläpuolelta. Siksi verhojen tulisi yltää tarpeeksi alas. Jos verhokisko on katossa, verhot voi ripustaa
katosta asti. Sivuverhojen tulisi olla
molemmilta sivuilta 30–40 senttimetriä
ikkunaa leveämmät. Näin ne pimentävät kunnolla ja verhot voi kerätä sivuille
silloin, kun halutaan valoa sisään. Rullaverhoille riittää 10 sentin sivuvara. Ne
kannattaa asentaa kiertymään takakautta eli lähempää ikkunaa.
Verhojen lisäksi huoneen voi pimentää asettamalla ikkunaan esimerkiksi
pimentäviä kalvoja. Tällöin ikkunan
on oltava täysin puhdas ennen kalvon
asentamista. Mutta jos haluaa valon
pääsevän välillä sisään ja pian taas ei,
on verhojen eteen ja sivuun vetäminen
kätevämpää.
GRÖNQVIST MUISTUTTAA, ETTEI
VALOLTA PIILOSSA
Kun auringonvaloa on liikaa
PIMEÄN TALVEN JÄLKEEN kuuluu
iloita auringonvalosta ja hehkuttaa jokaista
sädettä tapaamilleen tutuille tai vähintäänkin somen päivityksissä. Vaikka
aurinko piristää, joskus voi olla tarve
pimentää asuntoa. Esimerkiksi 15 prosenttia suomalaisista kärsii migreenistä, ja valoärsyke voi pahentaa migreenikohtausta tai laukaista sen. Leffaa tai
läppärin tekstiä ei ole myöskään kiva
katsella liiassa valossa. Kuinka siis pimentää koti tarvittaessa väliaikaisesti
tai pidemmäksi aikaa, kun tavalliset
verhot tai sälekaihtimet eivät riitä?
Kertaluontoisesti ja kiireellä auttaa
pyyhkeen tai vaikka vahakankaan kiin-
nittäminen verhoklipseihin. Pysyvämpiä ratkaisuja kaipaaville on tarjolla parempia – ja tyylikkäämpiä – vaihtoehtoja.
Suosituinta on huoneiston pimentäminen pimennysverhoilla. Vuokrakiinteistöön on lupa kiinnittää pimennysverhot ruuveilla tai ripustaa ne
verhotankoon, joten sekä kierrekaihtimet eli kansanomaisemmin rullaverhot että sivuverhot käyvät.
– Peittävä kangas ja tumma väri toimivat jo melko hyvin; vielä paremmin
tavalliset verhot, joissa on irrotettava
pimennysvuorikangas, kertoo Eurokankaan projektimyyntijohtaja Päivi
Grönqvist.
Sari Alhava
HIMA 2 | 2015
Energiansäästö
150
7 kg
SEKAJÄTETTÄ SYNTYY KESKIMÄÄRIN
150 kiloa asukasta kohden vuodessa.
KODIN JÄTEVEDET
Viemärietiketti
haltuun
WC-paperin ja kotitalousvesien lisäksi vessanpönttöön ei saa laittaa kuin sitä itseään.
kerääntynyt vuosien saatossa jätevesien
mukana erikoisia esineitä niin paljon,
että niistä on voitu muodostaa näyttelyhylly. Tavaraa on tekohampaista Kelakortteihin ja lasten leluihin – onpahan
puhdistamolle eksynyt myös matto ja
tietokoneen näppäimistö. Jätevedenpuhdistamolle päätyy myös tavallisempia asioita, kuten vanupuikkoja sekä
tupakantumppeja. Viemärietiketissä
säännöt ovat kuitenkin selkeät.
– Pönttöön pitäisi päätyä vain ihan perusasiat: wc-paperit ja sitä itseään. Lisäksi tietysti käytetyt kotitalousvedet, kuten
pesuvesi, siivous, astian- ja pyykinpesuvedet, menevät viemäriin, toteaa HSY:n
jätevesiasiantuntija Heli Lindberg.
HSY:N JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLE ON
paljon
asioita, jotka eivät sinne kuulu. Pönttöön
heitetyt asiat menevät ensin omasta
kiinteistöstä jätevesipumppaamolle,
josta ne pumpataan jätevedenpuhdistamolle. Vuosittain Helsingin ja Espoon
jätevedenpuhdistamoihin kulkeutuu yli
miljoona kiloa viemäriin kuulumatonta
kiinteää jätettä, joiden käsittelystä koituu
satojen tuhansien eurojen kustannukset.
Tyypillisimmin ylimääräinen jäte
kuitenkin tarttuu kiinteistön omaan
viemäriin. Putkistoon kertynyt rasva,
ruoantähteet ja hygieniatuotteet voivat aiheuttaa tukoksen putkistossa. Jos
kiinteistön jätevesiputket menevät tukkoon, vesivahingon riski kasvaa.
– Tiedän tapauksia, joissa tukoksen
seurauksena viemäri ei ole vetänyt ja
WC:n ja suihkun käyttöä on silti jatkettu. Tällöin viemäriin on tullut painetta,
eikä tukos ole päässyt etenemään. LoVESSANPÖNTTÖÖN LAITETAAN SILTI
Osaatko
viemärietiketin?
WWW.HSY.FI/FI/
ASUKKAALLE/KODINVESIASIAT/
VIEMARIETIKETTI
pulta jätevedet ovat tulleet melko kovallakin paineella takaisin asuntoon,
Lindberg kertoo.
IKÄVIEN VIEMÄRIYLLÄTYSTEN VÄLTTÄMISEKSI
helpointa on lajitella oikein.
– Jätteiden lajittelu on kaiken a ja o.
Vaipat, tamponit, kondomit ja muut
roskat kuuluvat sekajätteeseen, ja WCpaperin pahvihylsyt kartonkikeräykseen. Vaaralliset ongelmajätteet lajitellaan erikseen, esimerkiksi lääkkeet
tulee viedä apteekkiin.
Viemäristöön päätyneet ruoantähteet, kuten rasva, ylijäänyt puuro tai
vanhentunut jogurtti, houkuttelevat
rottia ja ylläpitävät viemärien rottakantaa. Ruoantähteet tulisikin laittaa
biojäteastiaan, ja nestemäinen rasva
esimerkiksi käytettyyn maito- tai jogurttipurkkiin suljettuna sekajätteeseen. Paistinpannulle jääneen öljyn tai
rasvan voi pyyhkäistä pois paperilla.
WC-tiloissa on myös hyvä olla roskakori, johon hygieniatuotteet ja irronneet hiukset on helppo heittää. Myös
vieraille on mukavampaa, kun esimerkiksi terveyssiteen kääreitä ei tarvitse
viedä roskiin toiselle puolelle asuntoa.
VIEMÄRIETIKETIN NOUDATTAMISESSA HÄTÄ
ei tietenkään lue lakia. Jos vessapaperi
on loppu, huokoinen talouspaperi on
seuraavaksi paras vaihtoehto. Paksujen käsipapereiden käyttöä kannattaa
mahdollisuuksien mukaan välttää. ­Heli
Lindberg kehottaa myös toimimaan
maalaisjärjen mukaan.
– Oikealla lajittelulla päästään jo
­pitkälle.
Alisa Kettunen
8 HIMA 2 | 2015
Homma
hanskassa
19
kg
YHDEN ASUKKAAN TUOTTAMAT
vuotuiset biojätteet painavat
yhteensä noin 19 kiloa.
KUVA TERO IKÄHEIMONEN
Kari Koskinen on tyytyväinen
siihen, että sähköisen
vikailmoituksen ansiosta
aikaa säästyy itse työhön.
avaa Hekan
kotisivut (www.hekaoy.fi) ja klikkaa
sieltä oman alueyhtiön nimeä. Vikailmoitusosio löytyy heti oman alueyhtiön
aloitussivulta. Pakollisten vikatietojen
lisäksi mukaan voi liittää myös valokuvia, jolloin huoltomies osaa entistä
paremmin valmistautua ongelman
hoitoon.
Kun vikailmoitus saapuu Hekan järjestelmään, Koskinen lukee viestin ja
tekee arvion siitä, kuinka kiireellisestä
asiasta on kyse. Hän saattaa soitella perään ja kysellä lisätietoja viasta.
– Jos on akuutti tilanne, esimerkiksi
sähköiskun vaara, niin paikalle lähdetään tietysti heti.
LOMAKKEESEEN PÄÄSEE, KUN
KIIREELLISISSÄ TAPAUKSISSA MYÖS vikailmoi-
Kaikkiin
ilmoituksiin
reagoidaan
ASUKKAILTA TULEVAT VIKAILMOITUKSET
liittyvät useimmiten arkisiin asioihin:
hanat vuotavat tai valot eivät toimi.
Toisinaan pesutuvan koneissa on toimintahäiriöitä. Nämä ovat rutiinitöitä,
jotka Hekan huoltomiehet hoitavat
ripeästi.
Aina asukkaille ei ole selvää, mitkä
työt ovat huoltomiesten vastuulla.
Huoltomiehet ovat monipuolisia ammattilaisia, joilta onnistuu vaikkapa
lavuaarin vaihto omin neuvoin, mutta
toisinaan Koskiselle tulee ilmoituksia esimerkiksi väärin pysäköidyistä
autoista.
Ne olisivat pysäköinninvalvonnan
vastuulla, mutta viesti ei lähde asukkaalle bumerangina takaisin.
– Sanon aina, että kaikki asiat
kuuluvat meille. Jos emme pysty hoitamaan asiaa, hommaamme paikalle
jonkun, joka pystyy. Me edustamme
kuitenkin kiinteistöä asukkaille,
työnjohtaja Kari Koskinen sanoo.
HUOLTOTOIMET
Huoltomies
hoitaa homman
Kun asukas tekee vikailmoituksen kodissaan
ilmenneestä viasta, huollon työnjohtaja järjestää
korjaustyöt ripeästi ja suunnitellusti.
HUOLLON TYÖNJOHTAJA KARI KOSKINEN
avaa tietokoneelta vikailmoituslistan
ja alkaa luetella yhteydenottoja, joita
on saapunut Heka-Vuosaaren alueen
asukkailta viikonlopun aikana.
– Roskalavoja tilattu talkoisiin, keittiön lavuaari vuotaa, makuuhuoneen
lukko ei toimi, jääkaappi ei ole kylmä,
vesitukos, suruliputus tilattu, hän listaa.
– On täällä myös yksi asukas, joka kiittää huoltomiestä ripeästä toiminnasta!
Koskinen toimii Heka-Vuosaaren
kiinteistönhoitajien lähiesimiehenä.
Hän jakaa tehtävät 17 Vuosaaren alueella toimivalle huoltomiehelle.
Uutena työkaluna työssä on vuodenvaihteessa käyttöön otettu sähköinen
vikailmoitus. Asukkaat voivat täyttää
oman alueyhtiön verkkosivuilla kätevän lomakkeen, jos jokin paikka asunnossa tai kiinteistössä vaatii huoltomiehen visiittiä.
tuspuhelin päivystää edelleen vanhaan
tapaan. Vähemmän kiireelliset tehtävät
Koskinen jakaa huoltomiehilleen, jotka
ottavat ne vastaan sähköisesti.
Jos kyse on esimerkiksi palaneesta
lampusta pyörävarastossa, huoltomies
voi rytmittää työnsä tehokkaasti siten,
että hän menee kohteeseen vasta, kun
sinne on muutakin asiaa. Näin aikaa jää
kiireellisimpien tapauksien hoitoon.
Jos asukas on jättänyt yhteystietonsa
vikailmoituksen yhteydessä, hän saa
sähköpostitse tai tekstiviestillä tiedon
työn etenemisestä. Huoltomies voi
esimerkiksi kirjata järjestelmään, että
paikalle on tilattu osia tai jokin osa on
vaihdettu asukkaan poissaollessa.
Näin asukas pysyy kartalla siitä, mitä
hänen vuotavalle hanalleen tai repsottavalle kaapinovelleen tapahtuu. Koskisen mukaan sähköinen asiakaspalvelu
on vähentänyt tarvetta yhteydenpitoon
ja säästänyt sitä kautta huoltomiesten
aikaa.
– Aikaa jää enemmän varsinaiseen
duuniin, hän iloitsee.
Koskisen mukaan erityisesti nuoret
asukkaat ovat ottaneet sähköisen palvelun kiitettävän hyvin omakseen, mutta
myös vanhempi väki on löytänyt järjestelmän mahdollisuudet.
– Nuorillahan on netti taskussa, mutta viestejä on tullut 70–80-vuotiailtakin
asukkailta.
Tero Ikäheimonen
HIMA 2 | 2015
Taitava
talous
9 Eroon banaanikärpäsistä
Keittiön
suursiivous
antaa kyytiä
kärpäsille.
BANAANIKÄRPÄSISTÄ PÄÄSEE HELPOITEN eroon pesemällä
huoneenlämmössä säilytettävät hedelmät ja viemällä
biojätteet ulos riittävän usein. Voit myös laittaa pieneen
astiaan vettä, makeaa viinietikkaa, kuten omenaviinietikkaa ja hieman nestemäistä tiskiainetta. Seos houkuttelee
banaanikärpäsiä, ja tiskiaineen vaikutuksesta kärpäset
uppoavat helpommin.
WWW.SIIVOUS.INFO
KUVAT ISTOCKPHOTO JA WIKICOMMONS
HYÖNTEISTENTORJUNTA
Häätö kodin ötököille
Tunnista tunkeilijat
voi ilmaantua eitoivottuja vipeltäjiä. Hyönteisongelmat
ovat lisääntyneet muun muassa matkailun myötä. Ongelmaan kannattaa reagoida heti, ennen kuin se pahenee.
Keittiön kaapeista saattaa löytyä elintarviketuholaisia toukkineen, vaatehuoneesta tai kirpputorihuonekalusta
tekstiilinsyöjiä ja kylppäristä kosteiden
tilojen mönkijöitä. Syöpäläisiäkin esiintyy silloin tällöin.
– Jos villavaatteisiin ilmestyy reikiä,
kannattaa ensimmäiseksi epäillä turkiskuoriaista, Marttaliiton ympäristöneuvoja Asta Kuosmanen suosittelee.
Osa ötököistä löytää helpommin elintilaa epäsiististä kodista, mutta himosiivoajakaan ei ole turvassa. Siksi asiaa ei
kannata hävetä. Toimeen on syytä tarttua heti.
– Kyse on huonosta tuurista. Mitä pidempään odottaa, sitä hankalampaa tuholaisista on päästä eroon, Kuosmanen
painottaa.
Sääntö numero yksi on ennalta­
ehkäisy.
– Jauho- ja muiden kuiva-ainepussien
sisältö kannattaa tarkistaa heti ostamisen jälkeen. Ulkomailta tuodut mausteet
on hyvä pitää viikko pakastimessa muoviin pakattuna, Kuosmanen vinkkaa.
Tekstiilituholaisia kulkeutuu kotiin
etenkin kirpputorivaatteiden mukana.
Siksi ne pitäisi pestä heti ostamisen jälkeen. Vaatekaapin sisältö kannattaa tarkistaa säännöllisesti.
Jos vaatteet eivät kestä vesipesua, pakastaminenkin toimii, tiettyjen materiaalien tapauksessa myös kuuma ja kuiva
sauna. Saunan käytössä piilee kuitenkin
aina paloturvallisuusriski.
TURKISKUORIAISET. Vyö- ja pilkkuturkis-
KENEN TAHANSA KOTIIN
kutsumattomista
vieraista.
– Ainakin arvokkaat villavaatteet ja
turkikset kannattaa säilyttää pukupusseissa tai tiiviissä laatikoissa, Kuosmanen toteaa.
PIENET REIÄT KERTOVAT
Toukkia ja munia voi lymyillä myös
vanhoissa kalusteissa – tai uusissa, jos
ne tulevat eksoottisista maista. Siksi nämäkin on syytä tarkistaa. Tuholaisten
havaitseminen voi olla haastavaa, varsinkin jos ne piileskelevät rakenteissa.
Kaikki tunkeilijat eivät ole vaarallisia, vaikka aiheuttavatkin väristyksiä.
Esimerkiksi keittiön pikkuvipeltäjät
saastuttavat elintarvikkeet ulosteellaan,
mutteivät levitä tauteja.
Kosteiden tilojen sokeritoukat ovat
periaatteessa harmittomia, mutta jos
niitä on paljon, rakenteissa voi muhia
kosteusongelma.
Kodintuholaisten kaarti on laaja, mutta usein kyse on näistä:
kuoriaisen toukat purevat reikiä muun
muassa villaan, puuvillaan, turkiksiin,
höyheniin ja mattoihin. Pese tai pesetä
kaikki samassa tilassa olleet tekstiilit.
Myös pakastaminen ja kuiva kuuma
sauna auttavat. Imuroi huolellisesti ja
hävitä pölypussi. Sumuta halutessasi
torjunta-ainetta.
VAATEKOI. Tekstiilejä syövän koiperhosen toukka on hiukan kuoriaistoukkaa
suurempi. Koi suosii kosteita ja hämäriä
paikkoja. Hävitä samoin kuin turkis­
kuoriaiset.
MATKALAUKUSSA KULKEUTUVAT TORAKAT
voivat sitä vastoin levittää salmonellaa.
– Jos kohteessa näkyi torakoita, laukku kannattaa kotiin tullessa viedä ulos
pakkaseen tai kuumaan saunaan ja avata vasta siellä. Lopuksi kaikki vaatteet
ravistellaan huolella ulkona ja pestään,
Kuosmanen neuvoo.
Verta imevien luteiden torjuntaan
tarvitaan yleensä ammattimyrkyttäjä.
Ne voivat edetä hormien kautta asunnosta toiseen, joten jo ensihavainnosta
on syytä ilmoittaa isännöitsijälle.
– Ruoka- ja vaatekaappien tuholaisia
voi suihkuttaa itsekin pyretriiniä sisältävällä torjunta-aineella. Se on tosin sisällä ja etenkin keittiössä vähän hankalaa,
Kuosmanen huomauttaa.
Ensimmäinen askel myrkkytorjun­
nassa on lajin tunnistaminen. Esimerkiksi Afrikasta peräisin olevaa faarao­
muurahaista ei kannata sumuttaa
omatoimisesti, sillä ne eivät välttämättä
ole siitä millänsäkään, vaan alkavat laajentaa entisestään suurta elinpiiriään.
– Onneksi jo kolmen kohdan ohjeella pääsee yleensä pitkälle: siivoa,
pese, seuraa tilannetta, Kuosmanen
kiteyttää.
Hanna Rusila
RIISIHÄRÖ. Parimillinen otus viihtyy
keittiön kuiva-ainekaapissa. Se ei ole
vaarallinen, mutta pilaa ulosteillaan
elintarvikkeet. Heitä kaapin sisältö
roskiin, imuroi ja pyyhi huolellisesti
saumoineen ja hävitä pölypussi. Sumuta
halutessasi torjunta-ainetta.
SOKERITOUKKA. Kosteudesta pitävä
hyönteinen on vaaraton, mutta suuri
populaatio voi viitata kosteusvaurioon.
Kaada viemäreihin kiehuvaa vettä, siivoa
huolellisesti ja tuuleta.
LUDE ELI LUTIKKA. Syöpäläinen jättää
paukamia iholle ja ulostetta vuoteisiin.
Pese kaikki vuodevaatteet 60 asteessa,
siivoa huolellisesti ja hävitä pölypussi.
Ota yhteys isännöitsijään, joka hoitaa
paikalle ammattimyrkyttäjän.
Lisätietoa: Helsingin
kaupungin ympäristökeskus,
sisatilojentuholaiset.fi.
Mun
fillarointi
Terhi polkee,
pyörä kulkee
HIMA 2 | 2015
Terhi Kalliola pyöräilee
päivittäin vuoden ympäri.
11 TEKSTI JENNI JUNTUNEN KUVAT SAMI TIRKKONEN
Terhi Kalliola hullaantui pyöräilystä muutettuaan
Italiasta takaisin Suomeen. Nyt hän asuu
ideologiansa mukaisesti autottomassa talossa
Kalasatamassa.
elsinki on pyöräilijälle paratiisi – etenkin
25 Roomassa vietetyn
vuoden jälkeen. Italialaisessa liikenteessä
moottoroimattomalla
kaksipyöräisellä liikkuva
on auttamattomasti alakynnessä.
– Kokeilin Roomassa pyöräilyä muutaman kerran, mutta tulin liikenteessä
runnotuksi. Auto ajoi kerran niin läheltä, että poljin irtosi, Terhi Kalliola muistelee kotinsa keittiössä Kalasatamassa.
Kun Kalliola muutti viisi vuotta sitten
maskeeraajan opintojen perässä takaisin Helsinkiin, hän suorastaan villiintyi
pyöräilymahdollisuuksista. Kaupunki
oli täynnä hyväkuntoisia pyöräteitä, liikenteessä ei tarvinnut pelätä ja ilma oli
puhdasta hengittää. Paluumuuttaja innostui erityisesti talvipyöräilystä.
– Lumi oli jotain mielettömän ihanaa ja eksoottista, pyöräilin joka päivä
viisi kilometriä töihin vaikka 20 asteen
pakkasessa. Perillä oli sissiolo ja välillä
verenmaku suussa, Kalliola nauraa es­
pressokupposen äärellä.
Kuntokin kohosi kummasti, kun
mummopyörällä mankeloi hangessa
menemään. Talven jälkeen moni teknisiin trikoisiin pukeutunut tosipyöräilijä
Kalliolan kotitalossa on
polkupyörän korjaamiseen
tarkoitetuttu tila, jossa on
yhteiskäytössä työkaluja.
jäi ylämäessä yllätyksekseen kakkoseksi, kun Kalliola polki ohitse korkokengät
jalassa.
Eloa autottomassa talossa
Helsingissä pääsee polkemalla moneen
paikkaan samassa ajassa kuin joukkoliikennettä käyttäen, ja samalla saa vaivihkaa hyötyliikuntaa. Pyöräily säästää
myös lompakkoa ja luontoa.
– Ympäristöasiat ovat yksi syy, miksi
en ole koskaan ostanut autoa. Hankin
kyllä ajokortin nuorena, koska äidin
mielestä ihmisellä täytyi olla sellainen.
Nyt kortti lojuu rypistyneenä rahapussissa, Kalliola kertoo.
Oli sattumaa, että pyöräilystä innostunut nainen päätyi asumaan Hekan
autottomaan taloon Kalasataman Antareksenkadulle. Kalliola asui aiemmin tyttärensä kanssa Tapaninvainiossa, mutta
perhe kaipasi lähemmäs keskustaa.
– Se, että saimme asunnon Kalastamasta, oli ihan unelmajuttu. Autottomuus taas oli kiva yllätys. On mukava asua
talossa, joka kuvastaa omaa ideo­logiaa.
Kalliolan kotitalossa ei ole lainkaan
autopaikkoja. Sen sijaan katutasosta
löytyy tilava pyörävarasto, jossa kullakin asunnolla on useampi pysäköintipaikka. Asukkaiden käytössä on myös
Antareksenkadun autottomassa talossa on tilavat
pyörävarastot. Autopaikkoja ei ole lainkaan.
Helsingin pyörätiet
saavat Kalliolalta
kiitosta.
Kalliola ikuisti tauluun
paksurenkaisen lumipyöränsä.
– Myin fatbiken käyttämättömänä
pois, koska pelkäsin, että joku
ottaa sen omakseen.
polku­pyörien huoltamiseen tarkoitettu
tila, jossa kulkupeliä voi puunata ja korjailla. Yhteiskäytössä olevia työkaluja
saa vapaasti lainata.
Talossa on paljon pyöräileviä asukkaita ja totisesti myös erikoisia pyöriä.
Huoltotilasta löytyy kahden kuskin
tandem sekä jonkin sortin laskettelufillari, johon on vaihdettu sukset pyörien
tilalle. Pyörävarastossa taas on parkissa
yksipyöräinen, jollaisia näkee sirkustaiteilijoilla.
– Naapurustossa on myös muutamia
pyöriä, joissa on kottikärryn tapainen
kori edessä. Joillakin on perässä vedettäviä teltan näköisiä hökötyksiä, joissa
lapset kulkevat mukana.
Magiaa kaupungin
suviyössä
Töölönlahdelta Haltialan metsään
saakka ulottuva kymmenen kilometriä
pitkä Keskuspuisto on yksi Kalliolan
mieluisimmista pyöräilypaikoista Helsingissä. Hän muistelee, kuinka saattoi
polkea kesäöisin puiston läpi keskustasta kotiin Tapaninvainioon.
Huoltotilasta
löytyy
tandem ja
jonkin sortin
laskettelu­
fillari.
upean vapauden tunteen. Voi mennä
ihan minne vain.
Jos Kalliola lähtee kesällä pyöräretkelle, hän suuntaa mielellään Vanhankaupunginkoskelle ja siitä Vantaanjoen vartta pitkin Pohjois-Helsingin
metsiin. Suosikkikohteita ovat myös
Herttoniemessä sijaitseva Kivinokan
luontoalue kesämajoineen sekä Kulosaaren ja Korkeasaaren väliin jäävä
vihreä Mustikkamaa.
– Kun Kalasatamasta Mustikkamaalle kulkeva silta valmistuu, saaressa tulee käytyä varmaan ihan päivittäin.
Nautinnollisia
reittivalintoja
– Keskuspuisto on ihan mieletön
paikka, siis ihan metsää. Varsinkin öisin
näkee kaikennäköisiä metsän eläimiä
ketuista isoihin jäniksiin.
Pääkaupungin hiljaisessa ja valoisassa kesäyössä pyöräilyssä on todella
jotain maagista.
– Helsingissä voi ajaa yksin yöllä
kaupungissa keskellä metsää ja tuntea
olonsa turvalliseksi. Siinä saavuttaa
Helsinkiläiset ovat viime vuosina innostuneet yhä enemmän pyöräilystä.
Kaupungin tavoitteena on edistää kulkumuotoa entisestään muun muassa
laajentamalla kantakaupungin pyörätieverkkoa.
– Pyöräilijöiden määrä tuntuu kasvaneen räjähdysmäisesti. Hauska osoitus siitä on Suvilahdessa järjestettävän
Flow-festivaalin pyöräparkki. On hirve-
än ihanaa, kun pyörät eivät ikinä mahdu siihen aitaukseen. Se näyttää lähes
installaatiolta!
Kalliola on hyvin tyytyväinen jo
Helsingin nykyisten pyöräteiden määrään ja kuntoon.
– Jos Roomassa rakennetaan pyörätie, se on kilometrin mittainen pätkä,
joka ei vie minnekään. Sinne voi mennä ajamaan edes takaisin, hän kertoo
huvittuneena.
Tarvittaessa Kalliola ajaa Helsingissä autojen seassa silloin, kun pyörätietä pitkin joutuisi kiertämään kauempaa. Niinä hetkinä, kun ei ole kiire
minnekään, hän valitsee mielellään
reitin maisemien perusteella.
–Nautinnollisuus on tärkeää reitin
valinnassa. Pyörän selässä on aikaa
katsella ympärilleen.
HSL:n pyöräilyn
Reittiopas neuvoo
pyöräilijän perille
pääkaupunkiseudulla.
pk.reittiopas.fi
HIMA 2 | 2015
Uutta&
vanhaa
Aavan meren tuolta puolen
Helsingin itärannikolla, Vuosaaren Kallahdessa arkkitehtuuriset vaikutteet
ovat aina tulleet meren takaa. Ensin niitä haettiin Tukholmasta, sitten Lontoosta.
KUVA HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO, KUVAAJA TUNTEMATON
ENNEN
Kallvikia on ympäri Helsinkiä lattioiden
alla, sillä alueelta kuljetettiin hiekkaa
1800-luvulla keskustan rakennusten
perustuksiin. Nuoren pääkaupungin
asukkaat omivat 1800-luvun
lopussa metsäisän mutta merellisen
alueen huviloilleen, joissa Helsingin
herrat viettivät kesänsä. Villojen
ulkoasuvaikutteet omaksuttiin
Tukholmasta. Kuvan Schroderuksen
perheelle kuulunut Talluddenin huvila
sijaitsi Rivelinniemessä, Kallvikinniemen
itärannikolla.
KUVA WIKICOMMONS / JONIK
NYT
Ennen Kallvikina tunnettu lahti tunnetaan
nykyisin paremmin Kallahtena. Sinne
rakennettiin 1990-luvulla koti 7 000
helsinkiläiselle. Inspiraatiota alueen
ilmeeseen on haettu Lontoon Thamesjoen varren rantakortteleista, jossa
talot ovat vierivieressä ja tulevat lähelle
rantaviivaa. Kallahdenniemen ulkoilualue
kuuluu Natura 2000 -verkostoon,
jonka tarkoituksena on suojella
luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi
Rivelinlahden rakennukset tarjoavat
hyvän elinympäristön lepakoille, kuten
vesisiipalle.
13 14 HIMA 2 | 2015
Hekalla on
Eskolantie
4:ssä 51
asuntoa.
Saunatilat
sijaitsevat
ylimmässä
kerroksessa.
Puurakenteet
parantavat
akustiikkaa.
HIMA 2 | 2015
Hekan
huudit
15 ©KAUPUNKIMITTAUSOSASTO,
HELSINKI 027/2013
HELSINKI
Pukinmäki puusta
Helsingin Pukinmäkeen kohoaa neljä arkkitehtuuriltaan modernia
puukerrostaloa. Rakennuksiin on saatu luotua moniulotteista
muotoa tilaelementtitekniikan mahdollisuuksia hyödyntämällä.
OHJOISMAISSA PUUKERROSTALOJEN RAKEN-
on hyviä kokemuksia usean
vuosikymmenen ajalta. Suomessa puisia asuinkerrostaloja on kuitenkin vasta muutama, vaikka rakennus­ainetta
metsistämme olisikin runsaasti saatavissa. Pukinmäkeen nousevaa kerrostaloryhmää voikin pitää kotimaisen puurakentamisen merkittävänä työnäytteenä ja pelinavauksena.
Uudenlainen ajattelu näkyy myös talojen arkkitehtuurissa.
Talojen arkkitehtisuunnittelusta vastannut Matti
Iiramon mukaan rakennuksia ei ole tehty puurakentamiselle tyypillisellä pilari-palkkirakenteella vaan
tilaelementeistä. Arkkitehtitoimisto Matti Iiramo on
tutkinut tilaelementtitekniikkaa yli kymmenen vuoden ajan, ja yritys on ennättänyt jo suunnitellakin
muutamia kohteita tilaelementeistä.
–Tilaelementtitekniikka tuo suunnitteluun arkkitehtonisia etuja ja mahdollisuuksia, jotka halusimme
tuoda esiin. Ulkoseinien ei tarvitse olla suoria, vaan
niihin voidaan luoda erisyvyisiä ulokkeita, jotka luovat elävyyttä. Talon monimuotoisuus on ilman muuta
kiinnostavampi kuin pelkkä suoraseinäinen kuutio,
ja juuri tätä yksitoikkoisuutta on helppo murtaa tila­
elementein, Matti Iiramo toteaa.
Pukinmäen puukerrostalojen suunnittelussa
lähtö­kohtana oli asuintilojen valoisuus. Julkisivuseinillä lasipintaa on paljon, ja lasitetut parvekkeet on
suunniteltu tavanomaista suuremmiksi. Mustaksi
maalatut puupaneelijulkisivut keltaisiksi maalattuine tehostelevyineen sekä lehtikuusiverhoillut parvekkeet luovat taloille persoonallisen ilmeen.
TAMISESTA
IIRAMO ON TYYTYVÄINEN siihen, että asuntojen rakennut-
taja, Helsingin Asuntotuotantotoimisto, on valinnut
rohkeasti puun rakennusmateriaaliksi.
– Puutilaelementtirakentaminen on nopeaa ja
melu­haitat rakennuspaikalla ovat mitättömiä verrat-
tuna normaaliin rakentamiseen. Puurakentaminen
on myös ympäristöystävällisempää kuin kivirakentaminen, sillä rakentamisesta ja myöhemmin rakennusmateriaalien kierrätyksestä syntyvä hiilijalanjälki
on pienempi, Iiramo summaa.
Puurakentaminen tuo etuja myös asumisviihtyvyyteen ja -terveellisyyteen.
– Puurakenteisissa asunnoissa akustiikka on miellyttävän pehmeä. Tyhjissäkään asunnoissa ei kaiu.
Tilaelementtirakentamisessa myös home ja kosteusvauriot ovat helpommin hallittavissa verrattuna tavalliseen rakentamiseen, Iiramo sanoo.
TILAELEMENTTIEN ERIKOISPIIRRE ON se,
että asunnot kootaan valmiiksi kuivissa tiloissa tehtaalla. Kaikki pinnoitteet, kuten parketit ja laatoitukset sekä kiinteät
kalusteet ja installaatiot ovat elementeissä valmiina
niiden saapuessa työmaalle. Iiramon mielestä asuntojen yleisilme on laadukas. Pukinmäen talojen tila­
elementit on valmistettu Stora Enson Pälkäneen tehtaalla.
–Rakentaminen etenee tontilla nopeasti ja rakenteiden altistuminen kosteudelle on vähäistä, Iiramo
kertoo.
Puukerrostalojen ensimmäiset kerrokset on rakennettu betonielementeistä. Muut kerrokset ovat runkoa myöten puuta. Tilaelementit on valmistettu vankasta CLT-levystä, joka koostuu ristiinlaminoiduista,
toisiinsa liimatuista massiivipuukerroksista. Tila­
elementit on puolestaan kiinnitetty toisiinsa vahvoin
teräsliitoksin. Talojen lämmöneristys on toteutettu
tavanomaisella villaeristyksellä ja julkisivuverhous on
tehty puupaneelista. Paloturvallisuus on varmistettu
suojaamalla puupinnat palokipsillä ja varustamalla
rakennus korkeapainesumusprinklereillä.
– Uskon, että CLT-tekniikka tuo täysin uuden tavan rakentaa puusta, kunhan tekniikka vain saadaan
kunnolla hallintaan niin tehtaalla kuin työmaallakin,
Iiramo pohtii.
TEKSTI TUOMAS LEHTONEN
KUVAT ARKKITEHTITOIMISTO
MATTI IIRAMO
ESKOLANTIEN PUUKOHTEET
•
PUKINMÄEN ESKOLANTIELLE
valmistuu neljä puu­
rakenteista, 5–7-­kerroksista
pistetaloa.
•
TALOISSA on yhteensä 93
asuntoa, joista 51 tulee
Helsingin kaupungin asunnot
Oy:n vuokra-asuntokäyttöön
ja 42 Helsingin asumisoikeus
Oy:lle.
•
ASUNTOJEN KOOT vaihtelevat
yksiöistä viiden huoneen
huoneistoihin.
•
TALOT ON RAKENNETTU
Stora Enson valmistamista
tilaelementeistä, jotka on
kiinnitetty toisiinsa järeillä
teräskiinnikkeillä.
•
ELEMENTTIEN RUNGOT ovat
CLT-levyä, joka on valmistettu
ristiinlaminoiduista,
toisiinsa liimatuista
massiivipuukerroksista.
•
TALOJEN ARVIOITU valmistumis­
•
TALOJEN RAKENNUTTAJANA
aika on kesäkuu 2015.
toimii Helsingin Asunto­
tuotantotoimisto.
16 HIMA 2 | 2015
Snadit
Kyllä
on senlitpäpäis
kruun n
paremupai.
Asuntohakemuksen voimassaoloaika lyhenee
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRA-ASUNTOIHIN
tehty hakemus on kesäkuusta alkaen
voimassa kolme kuukautta kerrallaan
entisen kuuden kuukauden sijaan. Hakemusten voimassaoloajan lyhentämisellä
tähdätään tehokkaampaan palveluun.
Kun hakemusrekisteri pysyy paremmin
ajan tasalla, asuntoja ei tarjota turhaan
ja asunnonvälitys nopeutuu. Toukokuun
2015 loppuun mennessä jätetyt hakemukset ovat vielä voimassa kuusi kuukautta.
Asuntohakemuksen uusiminen onnistuu
kaupungin sähköisen asiointipalvelun
kautta osoitteessa ASIOINTI.HEL.FI.
Hekasta
asiaa
Arabian Heka-­
taloon näyttävä
seinämaalaus
HÄMEENTIE 128:N KOILLISEEN päätyseinään
maalattiin toukokuussa suurikokoinen
muraali eli seinämaalaus, jonka suunnittelija on taiteilija Jukka Hakanen.
Teos on hyvin ympäristöönsä sopiva,
näyttävä maalaus, joka kuvaa Hämeentien kehitystä. Sen yhdistää osaltaan
Toukolan aluetta kiinteämmäksi osaksi
Arabianrannan muita julkisia taideteoksia, jotka on toteutettu prosentti
taiteeseen -periaatteella. Teos listataan
myös Helsingin taidemuseon teoskarttaan. Teoksen toteutuksesta vastaa
Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki
kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys ry
eli Artova. WWW.ARTOVA.FI
KRUUNUVUORENRANTA
Valoisa valloittaja
Merellinen asuinalue kruunaa Helsingin valoilla
ja uudenlaisella suunnittelulla.
LAAJASALON LOUNAISOSAN PERUKOILLE,
pölyisen ja työkoneiden ympäröivän tien varrelle rakentuu kovaa
vauhtia uusi merellinen asuinalue.
Ei uskoisi, että vielä hetki sitten
näitä maisemia hallitsivat valtavat
öljysäiliöt, eikä suljetulle satamaalueelle ollut tavallisella kulkijalla
asiaa. Lähes 90 vuotta kestänyt satamakausi on nyt lopullisesti ohi.
Öljysäiliöt yhtä lukuun ottamatta
on siirretty pois ja ranta avattu ulkoilukäyttöön.
Nimensä alue on saanut korkeasta
rantakalliosta, jonka vanha nimi on
Kruunuvuori. Kalliolta avautuu huikea
näkymä merelle, horisontissa siintää
Suomenlinna ja aivan vastaran­
nalla
häämöttää Katajanokka. Matkaa kauppatorille on vaivaiset 3,5 kilometriä. Auringonlaskun kietoessa kanta­kaupungin
katot syleilyynsä näky on vertaansa vailla.
kaikkea
tunnettu öljysatamana, mutta alue on
kulttuurisesti merkittävä myös vanhojen kartanoiden ja huviloiden ansiosta.
Kruunuvuoren historia ulottuu pidemmälle kuin Stansvikin kartanon tien
reunoilla kohoavien jylhien tammien
juuret. Stansvik alkoi toimia itsenäisenä tilana vuonna 1798, jota ennen se
oli Degerön kartanoon tilaan kuulunut
torppa. Monien vaiheiden ja omistajiKRUUNUVUORENRANTA ON ENNEN
HIMA 2 | 2015
62 %
17 HEKAN ASUKASTYYTYVÄISYYSKYSELYYN VASTANNEISTA 62 pro-
senttia arvioi asumis­palveluiden
tason ja yhtiön toiminnan hyväksi
tai erinomaiseksi.
KUVA KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO
Katse korjausrakentamiseen
KOHTUUHINTAISEN VUOKRA-ASUMISEN edis-
täjät (KOVA) ry:n tuoreen toiminnanjohtajan Jouni Parkkosen viimeiset
kuukaudet ovat hurahtaneet vauhdikkaassa vaikuttamistyössä, ihmisiä
tavaten ja järjestön tavoitteista keskustellen. Yhdeksän kaupungin vuokrataloyhtiön viime syksynä perustaman
järjestön edunvalvonnassa on edetty jo
toiselle kierrokselle.
KOVA haluaa, että tällä hallituskaudella panostettaisiin erityisesti
kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen
uudis­tuotannon ja korjausrakentamisen edellytyksiin. Ikääntyvien ja perus­
korjausvaiheeseen tulevien talojen
vuokrankorotuspaineet eivät saa nousta liian suuriksi.
– PERUSKORJAAMINEN ON jopa tärkeämpää
en kautta kartano päätyi vuonna 1938
Helsingin kaupungin omistukseen.
Päärakennuksessa toimii tällä hetkellä
museo, merenrannalla ohikulkijoita
ilahduttaa paviljonkityyppinen ravintola ja vehreä puisto.
Auringonvalo on merkittävässä
osassa tulevan kaupunginosan suunnittelussa, ja Kruununvuorenrantaa
markkinoidaankin valon kaupunginosana. Suunnitelmissa on luoda uudenlainen kaupunkiympäristö, jossa
myös valotaideteoksilla ja valosuunnittelulla on tärkeä osa alueen yleisilmettä. Ajatuksena on, että hämärän tullen
Kruunuvuorenrannan valot syttyvät ja
niitä voi iltaisin ihailla kantakaupungista, mereltä ja läheisiltä saarilta. Esimakua tulevasta tarjoaa Lightning Design
Collectiven Tapio Roseniuksen valotaideteos nimeltään Öljysäiliö 468, joka
hehkuu punaisena yötaivasta vasten.
jopa­
11 000 asukkaalle. Määrä on suuri,
mutta tilaakin riittää: yhdeksään
osa-alueeseen jakautuvaa Kruunuvuorenrantaa reunustaa kuusi kilometriä rantaviivaa. Kruunuvuorenrantaan on suunnitteilla kaksi koulua
ja useampi päiväkoti, joiden lisäksi
sinne kaavaillaan myös urheilu- ja
toimintapuistoja. Päivittäispalvelut
keskitetään Stansvikinnummen kaupalliseen keskukseen.
Myös Hekan huudit yltävät aikanaan Kruunuvuorenrantaan. Tällä
hetkellä hankesuunnittelussa on jo
kaupungin vuokra-asuntoja Koirasaarentielle. Varmaa on, että Kruunu­
vuorenranta tulee tarjoamaan kaikille
asukkailleen ainutlaatuisen ja moniilmeisen asuinympäristön sekä rutkasti merellistä tunnelmaa.
ALUEELLE KAAVAILLAAN ASUNTOJA
kuin uudisrakentaminen, jonka nykyisillä tuotantomäärillä ei millään saada
paikattua asuntopulaa. Nyt vanhoja taloja vapautuu kohtuuhintaisesta vuokrauskäytöstä kun niiden rajoitusten
määräaika tulee täyteen, joten asuntomäärässä perälauta vuotaa pahasti,
Parkkonen sanoo.
KOVAn mukaan korjausrakentamista tulisi koskea samat tukiehdot
kuin uudistuotantoa ja sille pitäisi saada käynnistysavustus, joka kytketään
korko­tukilainaan. KOVAn tavoitteena
on saada aikaan myös muita asuntopoliittisia muutoksia, kuten kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon
tukijärjestelmän tehostamista ja tonttitarjonnan laajentamista kasvukeskuksissa. Listalla ovat myös niin kutsutut normitalkoot eli tarpeettomien
rakentamisen säädösten purkaminen.
Järjestö tekee lisäksi jatkuvaa ja tiivistä yhteistyötä vuokralaisjärjestöjen
kanssa, joiden tavoitteet ovat suureksi
osaksi samat.
KOTIMAAN ASUNTOMARKKINOITA VAIVAA
polarisaatio, joka alkoi jo 1990-luvulla.
Voimakkaiden kasvukeskusten lisäksi
on alueita, joiden väestö vähenee jatkuvasti. Lähivuosina myös kiinteistökannan sopeuttaminen muuttotappioalueilla tulee olemaan tärkeää.
– Joillakin alueilla tilanne on tasapainossa ja tarvitaan vain vähän lisärakentamista, jossain taas kiinteistöjen
myyminen tai jopa purkaminen voi olla
paikallaan. Olemme valtakunnallinen
toimija ja ajamme järjestönä myös näiden kuntien yhtiöiden ja asukkaiden
asiaa. Aina ei tarvitse rakentaa lisää,
Parkkonen toteaa.
35-vuotias Parkkonen on ehtinyt vaikuttaa muun muassa Kelassa ja asuntoministerin erityisavustajana. Hän
on kotoisin Lahdesta, jossa kiinnostus
asuntopolitiikkaan syttyi jo nuoruudessa Lahden seudun nuorisoasunnoissa.
Parkkonen pitää henkilökohtaisena tavoitteenaan sitä, että pystyisi työssään
muuttamaan asuntopolitiikkaa nykyistä pitkäjänteisemmäksi.
– Tämä on erittäin vaikea mutta kiinnostava ala. Asuminen vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämme. Pidän
siitä, että saan edistää asiaa, johon i­ tse
uskon.
KOVA tekee tuoreen
toiminnanjohtajansa Jouni
Parkkosen kanssa jatkuvaa
ja tiivistä yhteistyötä
vuokralaisjärjestöjen kanssa.
18 HIMA 2 | 2015
Snadit
Ara-asuntojen vuokrat
edullisemmat kuin naapureissa
KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN mukaan
vuokrat nousivat Helsingissä vuonna
2014 edelliseen vuoteen verrattuna 4
prosenttia. Keskimäärin asuinhuoneiston vuokraneliö maksoi viime vuonna
15,15 euroa ja Ara-asunnossa 11,81 euroa
kuussa. Hekan keskimääräinen neliövuokra taas oli 10,80 euroa eli peräti
WWW.HEL.FI/WWW/TIEKE/
KUVA SALLA JOKINEN
Hekasta asiaa
Kymmeniä vuosia Käpylässä
viihtyneellä Anu Raatikaisella
riittää pihapiirissä ystäviä ja
tuttuja.
Vuoden 2014 tilinpäätös valmistui
Oy on
yleishyödyllinen organisaatio, jonka
toiminta rahoitetaan asukkailta kerättävillä vuokrilla omakustannusperiaatteella. Tulojen pitää siis kattaa kaikki
menot. Tilikaudella yhtiön rahoitusasema pysyi vakaana ja kaikista velvollisuuksista suoriuduttiin ajallaan.
Emoyhtiön talousarvio toteutui kokonaisuudessaan hyvin. Tuotot ylittivät
talousarvion 0,9 prosentilla eli 3,4 miljoonalla eurolla. Ylitys johtui pääosin
saaduista avustuksista sekä vahingonkorvauksista.
Palkkakustannukset olivat 30,4
prosenttia talousarviota suuremmat,
mikä johtui talous- ja palkkahallinnon
keskittämisestä emoyhtiöön. Toisaalta
palkkakustannukset vastaavasti laskivat alueyhtiöissä, kun henkilöstöä siirtyi emoyhtiön palvelukseen.
– Vuoden aikana toteutettiin suunniteltua kirjanpitoa, ostoreskontraa
sekä palkanlaskentaa hoitavien henkilöiden siirtyminen emoyhtiön tiloihin
Viipurinkadulle. Se tehosti konsernin
talous- ja henkilöstöhallintoa merkittävästi ja helpottaa näiden toimintojen
kehittämistä tulevaisuudessa, sanoo
talousjohtaja Raija Anjala.
Kiinteistöjen ylläpitokustannukset
alittivat talousarvion 1,7 prosentilla eli
3,7 miljoonalla eurolla. Tähän vaikutti
eniten lämmönkulutuksen toteuma,
4,35 euroa keskimääräistä vuokratasoa
edullisempi. Espooseen ja Vantaaseen
verrattuna Helsingin vapaarahoitteisten
asuntojen vuokrataso on korkeampi.
Sen sijaan Ara-asuntojen osalta vuokrat
ovat edullisemmat Helsingissä kuin sen
naapurikunnissa.
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT
ASUKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET
Melukylä kaupungin keskellä
joka oli 4,8 miljoonaa euroa alle budjetin. Kulut puolestaan ylittyivät tontinvuokrien kohdalla 1,8 miljoonalla
eurolla.
Suurimmat säästöt saavutettiin lainojen korkokuluissa, joissa talousarvio
alitettiin 20,7 prosentilla eli 10 miljoonalla eurolla. Säästöt syntyivät yleisen
korkotason laskusta sekä ehdoiltaan
epäedullisten lainojen konvertoinnista
loppuvuonna 2013.
– Lainojen konvertointia on tarkoitus
jatkaa vuonna 2015, Anjala kertoo.
Lue lisää Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vuosikertomuksesta: www.hekaoy.fi/
yhtio/perustietoa
OSALLISTU LUKIJAKILPAILUUN
1. Kirjaudu osoitteeseen
www.mcipress.fi/hima
2. Merkitse numerosarja 5643.
Tämän jälkeen pääset
lukija­kyselyyn klikkaamalla
Lähetä-painiketta.
Onnea arvontaan!
Lukijakyselyyn voi vastata kahden viikon sisällä
lehden ilmestymisestä. Kyselyyn voivat osallistua kaikki MCI Press Oy:n tuottamien lehtien
lukijat. Voit osallistua kyselyyn jokaisen ilmestyvän numeron yhteydessä, mutta vain yhdellä
vastauksella lehden numeroa kohden. Kysely ja
arvonta koskevat lehtiä, jotka ilmestyvät kevätkaudella 2015. Palkinnon arvontaan osallistuvat
kaikki vastanneet. Palkinto arvotaan 31.7.2015.
Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse tai kirjeitse.
KUN KÄÄNTYY POHJOLANKADUN raitiovau-
nupysäkiltä värikkäiden puukorttelien
pihoille, tuntee matkanneensa Astrid
Lindgrenin satuun. Ei ole ihme, että
Kansanasuntojen asukkaat antoivat
idyllilleen parhaat asuinaluetta koskevat arviot Hekan vuotuisessa asukastyytyväisyyskyselyssä.
Puu-Käpylä rakennettiin aikanaan
työläisille, joille tarvittiin edullisia,
helpporakenteisia puutaloja asuntopulaa helpottamaan. Anu Raatikaisen
ei tarvitse kauan pohtia nykypäivän Käpylän parasta puolta: se on oma puutarha, joka on toki työläs hoitaa, mutta
niin rakas. Maan savisuuden vuoksi
kasvien kasvattaminen onnistuu parhaiten isoissa ruukuissa, joiden lisäksi
palstalla ojentelee oksiaan myös vanha
kriikunapuu. Omien pikkupihojen lisäksi asukkailla on käytössään yhteiset
viheralueet, leikkipaikka ja talkoovoimin sisustettu tunnelmallinen kerhotalo. Asuinympäristö on näin lähellä
keskustaa poikkeuksellinen.
– Täällä asutaan kaupungissa ja
maalla yhtä aikaa. En haluaisi muuttaa
enää muualle, huokaa pihalle rupattelemaan saapunut naapurikin.
Raatikainen puuhaa puutarhanhoidon lisäksi yhteisiä juhlia ja muuta
mukavaa sekä edustaa korttelin väkeä
talotoimikunnassa. Käpyläläisten kesken on käyty myös pyöräretkillä ja keilaamassa.
– Välillä autan iäkkäitä naapureita
muutoissa. Se sopii minulle hyvin, sillä
en voisi kuvitella istuvani kiikkustuolissa, 74-vuotias tehopakkaus nauraa.
Alueelle on tunnusomaista voimakas yhteisöllisyys, apua on aina saatavilla. Hyvillä naapureilla on iso merkitys, kun asutaan tiiviisti puutaloissa,
joiden äänieristys ei ole tämän päivän
standardien mukainen. Lattiat sekä
portaat kopisevat ja narisevat, talvella
asuntojen lattiat ovat usein viileät. Joskus sisätiloissa täytyy pukeutua jopa
kaksiin päällekkäisiin villasukkiin. Silti
harva haluaa täältä pois kerran kortteleihin asetuttuaan.
– Puu-Käpylässä asuminen on elämäntapa. Parhaiten täällä viihtyvät
ihmiset, jotka pitävät pihatöistä ja haluavat viettää aikaa muiden kanssa.
Ristiriitojakin tietysti tulee, mutta melko vähän verrattuna moneen muuhun
alueeseen, sanoo Raatikainen.
19 KUVAT SELJA TIILIKAINEN
HIMA 2 | 2015
Parkkipaikalla saa säilyttää
mopoja, skoottereita ja autoja.
Peräkärryille ja venetrailereille
tulisi etsiä tilaa muualta.
Moottoriajoneuvot mahtuvat parkkiruutuun
Pihan vuokrattavat parkkipaikat on tarkoitettu käytössä olevien ajoneuvojen pysäköimiseen.
Monessa Heka-talossa mopoille ja skoottereille on tarjolla myös ilmaista pysäköintitilaa.
PARKKIPAIKKAA HALUAVAN KANNATTAA
ensimmäiseksi olla yhteydessä Hekan
alueyhtiöön, missä tiedetään kunkin
kohteen vapaiden paikkojen tilanne.
Tarvittaessa asukas voi jättää nimensä jonotuslistaan vapautuvia paikkoja
silmällä pitäen. Pääsääntöisesti Hekan
kohteista löytyy hyvin pysäköintimahdollisuuksia. Lämpötolppapaikkojen
lisäksi Hekasta voi tiedustella autotalleja sekä halli- ja katospaikkoja, joita on
muutamissa yhtiöissä.
– Jos tilaa ei ole, pyrimme järjestämään asukkaan autolle kylmäpaikan
jonotuksen ajaksi. Joskus pystymme
tarjoamaan parkkipaikan myös lähialueen muista kiinteistöistä, kertoo HekaKannelmäen, Heka-Haagan ja HekaMalminkartanon asiakkuuspäällikkö
Helena Raitio.
Parkkipaikasta tehdään vuokrasopimus, joka on voimassa toistaiseksi.
Mikäli kohteessa on ylimääräistä tilaa,
voidaan asukkaalle vuokrata toinen
parkkipaikka esimerkiksi perheen kakkosautoa varten. Siitä on luovuttava, jos
joku kohteen muista asukkaista tarvitsee ensimmäistä parkkipaikkaa.
– Parkkipaikka ei periydy muuton yhteydessä. Samassa yhtiössä asuntoa voi
kuitenkin vaihtaa menettämättä parkkipaikkaansa, Raitio täydentää.
asioissa on varminta olla yhteydessä
Hekan alueyhtiöön. Heka on parhaillaan yhdenmukaistamassa asukaspysäköintiin ja parkkipaikkoihin liittyviä
käytäntöjä.
– Toistaiseksi ainakin Kannelmäen,
Haagan ja Malminkartanon kohteissa
autoa ja moottoripyörää saa säilyttää
samassa parkkiruudussa. Mopoille ja
skoottereille on pyritty järjestämään
oma merkitty pysäköimispaikkansa,
sanoo Raitio.
HEKAN TARJOAMAT PARKKIPAIKAT on tarkoi-
PARKKIPAIKAN KÄYTÖSSÄ PÄÄSEE
tettu käytössä olevien moottoriajoneuvojen pysäköintiin. Niissä ei ole tarkoitus säilyttää esimerkiksi asuntovaunuja,
trailereita tai peräkärryjä. Eri kohteiden
käytännöissä saattaa ilmetä eroavaisuuksia, joten pysäköintiin liittyvissä
pitkälle
ottamalla huomioon kohteen muut
asukkaat. Tilaa on hyvä jättää riittävästi joka suuntaan, että muut pysäköijät
pääsevät mukavasti liikkumaan. Muun
muassa renkaiden ja pyyhkijänsulkien
vaihdon voi tehdä parkkipaikalla. Sen
sijaan suuremmat korjaukset on suoritettava muualla.
– Parkkipaikan vuokrasopimuksen
ehdot kieltävät ajoneuvon pesemisen ja
huoltokorjauksen. Näiden rajoitusten
tarkoituksena on estää pesuaineiden
ja muiden kemikaalien päätymistä viemäriin tai maaperään, selventää Raitio.
Muita tarjolla olevia pysäköintimahdollisuuksia kannattaa kysellä kaupallisista pysäköintihalleista,
harraste­autokerhoista sekä Helsingin
kaupungin rakennusviraston asiakaspalvelusta. Rakennusviraston suositut
autohotellit ovat hyvä paikka säilyttää
kesäautoa talven ajan.
Ari Rytsy
Mikäli haluat vuokrata
itsellesi parkkipaikan, ota
yhteyttä omaan alueyhtiöösi.
20 HIMA 2 | 2015
Home
The
spid itsy bi
the er we tsy
wat nt u
er s p
pou
t.
Validity period of an apartment
application becomes shorter
FROM THE START of June, an application for the rental apartments
of City of Helsinki will be valid for three months at a time instead
of the previous six months. Renewing the apartment application
is easy through the city’s eServices at asiointi.hel.fi.
PHOTO KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO
PREVENTING PESTS
Evict household
pests
their larvae may hide
in your kitchen cupboards, textile
pests can scuttle around in your walkin c­ loset or hide in the cracks of fleamarket-bought furniture and your
bathroom may be the home of various
insects that enjoy damp spaces.
Some pests prefer to inhabit untidy homes, but even cleaning enthusiasts are not completely safe. That is
why there is no shame in having pests.
­Actions should be taken immediately.
– It’s just bad luck. The longer you
wait, the more difficult it is to get rid of
pests, says Kuosmanen.
“The crown mountain”
residential area will be
built in the southwest
parts of Laajasalo.
FOOD PESTS AND
RULE NUMBER ONE is prevention.
– The contents of flour bags and other­
dry food should be inspected immediately after purchase. Spices bought
from abroad should be packed in plastic and be kept in a freezer for around a
week, Kuosmanen recommends.
Textile pests are brought home in
clothes bought from a flea market, in
particular. That is why they should be
washed immediately after purchase.
You should inspect the contents of your
wardrobe regularly.
Larvae and eggs can also hide in old
furniture – or in new ones, if they originate from somewhere exotic. Finding
pests can be challenging, especially if
they hide in the structures.
All pests are not dangerous, although
they can make you shudder. For example, small critters in the kitchen can
contaminate food with their excrement,
but they do not spread diseases.
The silverfish living in damp premises are harmless in principle, but if there
are a lot of them, there could be moisture damage in the structures.
Cockroaches travelling in your luggage may spread salmonella, however.
– If you saw cockroaches in your
­holiday destination, you should take
your luggage outside during cold winter
or into a hot sauna and open it there. Afterwards, shake all clothes carefully outside and wash them, Kuosmanen says.
is usually needed for exterminating bloodsucking bed bugs. They can move from
one apartment to another through air
ducts, so already the first observations
should be reported to the building manager.
– You can exterminate food and textile pests by yourself using a pesticide
including pyrethrin. However, using it
can be a bit difficult indoors, especially
in the kitchen, Kuosmanen says.
The first step in exterminating pests
is to recognise the species. For example,
you should never spray a pharaoh ant,
an ant species originating from Africa,
by yourself as it can make the problem
worse.
– Luckily, just three simple steps take
you a long way: clean, wash, monitor the
situation, Kuosmanen summarises.
A PROFESSIONAL EXTERMINATOR
NEW RESIDENTAL AREA
A bright addition
to Kruunuvuori
residential area is being
constructed rapidly in the southwest
parts of Laajasalo. It is hard to believe that
only a short time ago this landscape was
dominated by massive oil containers,
and that the closed port area welcomed
no trespassers. The port period that lasted nearly 90 years is now over for good.
The area received its name from the
high cliff with its old name Kruunu­
vuori, “the crown mountain”. The cliff
has a beautiful view of the sea, the
Suomenlinna Fortress is visible in the
horizon and Katajanokka is right on
the opposite shore. The distance to the
Market Square is just 3.5 kilometres.
A NEW MARINE
important role in the
design of the future city district, and
Kruunuvuorenranta is advertised as a
city district of light.
SUNSHINE HAS AN
Apartments for up to 11,000 residents are planned for the area. This is a
large number, but there is also plenty of
space: Kruunuvuorenranta is divided
into nine sectors and it is lined by six
kilometres of shore line. Two schools
and several daycare centres are planned
in Kruunuvuorenranta, in addition to
which it is also planned as the location
of new sports and activity parks.
THE HEKA ‘HOODS’ will also reach Kruunu­
vuorenranta in time. At the moment,
the project plans already include city
rental apartments in Koirasaarentie. It
is certain that Kruunuvuorenranta will
provide its residents with a unique and
versatile living environment with plenty
of marine atmosphere.
HIMA 2 | 2015
Rents of Ara apartments more affordable
than in the neighbouring municipalities
IN 2014, THE average rent per square
metre in a rental apartment in
Helsinki was EUR 15.15, while for
Ara apartments (state subsided
apartments) it was EUR 11.81. The
average rent per square metre for
Heka apartments was EUR 10.80, i.e.
Hem
up to EUR 4.35 less than the average
rent in general. However, for Ara
apartments, the rents were more
affordable in Helsinki than in the
neighbouring municipalities.
Dance and music
in Helsinki
DANCE HOBBY IS easy to begin and the
Helsinki Metropolitan Area offers plenty
of dancing opportunities. Only a few accessories are needed: neat and comfortable clothes and a drinking bottle take
you a long way.
The dance pavilions have room for
both long-time enthusiasts and beginners. Those going out to dance should
take into account the civilised nature of
outdoor pavilion dances: being intoxicated in the pavilion is not appropriate.
The dos and don’ts of dance pavilions
can be learned through dancing and the
customs are also often brought up in
dance training. You can also familiarise
yourself with the dance pavilion customs
in advance online, for example on the
pages of Tanssiseura Sekahaku dance
society: WWW.SEKAHAKU.NET/TANSSI­
TIETOA/TANSSIETIKETTI. (In Finnish).
Parking spots for cars
THOSE IN NEED of a parking spot should first
contact the regional company of Heka,
which has current information on the available spots in each of the housing locations.
If necessary, the resident can leave his or
her name in a queue to wait for a spot that
becomes available.
A rental agreement, which is valid until
further notice, will be made for the parking
spot.
– The parking spot is not transferred to
the new resident during a move. However,
it is possible to change apartments within
the same housing location without losing
the parking spot, says Helena Rautio, the
account manager off Heka-Haaga, HekaKannelmäki and Heka-Malminkartano.
The parking spaces provided by Heka
are primarily intended for motor vehicles.
They are not intended for storing mobile
homes or trailers, for example.
– The rental terms of the parking area
prohibit the washing and maintenance
repairs of cars in the area, Rautio says.
62 %
UPP TILL 62 procent av dem som besvarade Hekas
invånarnöjdhetsenkät ansåg att boendetjänsterna och
bolagets verksamhet är på en god eller utmärkt nivå.
WWW.HEL.FI/WWW/TIEKE.
SHORTLY
Video series provides KORT PÅ SVENSKA
Bokslutet för 2014
housekeeping tips
HOW DO YOU CLEAN a cooker hood? How
HELSINGFORS STADS BOSTÄDER Ab är en
many fire alarms do you need to have
in your flat? Refresh your memory with
the help of a new series of instructional
videos available on the Heka website,
which provide information about the
housekeeping and cleaning tasks that
you are responsible for as a tenant.
The aim of the videos is to makes tenants’ everyday lives easier. After all, not
all tenants are necessarily familiar with
the regular cleaning procedures that
they are expected to take care of. A good
example of such a cleaning procedure is
the regular cleaning of drain traps, which
is crucial for ensuring good drainage as
well as preventing blockages caused by
stray hair or waste.
The video clips were produced by
GoodMood Innovations and are also
available in English.
allmännyttig organisation vars verksamhet finansieras enligt självkostnadsprincipen med hyror som samlas in
från hyresgästerna. Med andra ord ska
inkomsterna täcka samtliga utgifter.
Moderbolagets budget realiserades
i det stora hela bra. Inkomsterna överskred budgeten med 0,9 procent, det vill
säga med 3,4 miljoner euro. Överskottet
kom huvudsakligen från erhållna understöd samt skadestånd.
Kostnaderna för underhållet av
fastigheterna underskred budgeten med
1,7 procent eller 3,7 miljoner euro. Den
största orsaken till detta var den faktiska värmeförbrukningen som underskred
budgeten med 4,8 miljoner euro. De
största besparingarna uppnåddes i räntekostnaderna för lån. Där underskreds
budgeten med 20,7 procent, det vill säga
tio miljoner euro.
WWW.HEKAOY.FI/VIDEOT
21 UNDERHÅLLSÅTGÄRDER
Fastighetsskötaren
fixar det
ARBETSLEDARE KARI KOSKINEN är fastig-
hetsskötarnas närmaste chef på HekaNordsjö. Han fördelar uppgifterna till de
17 fastighetsskötarna som är verksamma
i Nordsjö.
Ett nytt verktyg i fastighetsskötarnas
arbete är den elektroniska felanmälan
som togs i bruk vid årsskiftet.
För att komma till blanketten klicka
på det egna regionbolagets namn på
Hekas webbplats (www.hekaoy.fi).
Koskinen läser de inkomna felanmälningarna i systemet och bedömer
hur brådskande reparationen är. Han
kan även ringa den som anmält felet för
ytterligare information.
– Om det är fråga om något akut
åtgärdas felet förstås omedelbart.
Mindre brådskande uppgifter fördelar
Koskinen till sina fastighetsskötare som
tar emot arbetsordern elektroniskt.
Om det till exempel är fråga om en
trasig lampa i ett cykelförråd kan fastighetsskötaren systematisera arbetet
så att han byter lampan först när han
annars går dit.
Koskinen säger att den elektroniska
kundtjänsten har minskat behovet av att
kontakta kunderna och därmed sparat
fastighetsskötarnas tid.
I SKYDD UNDAN DAGSLJUS
En objuden gäst
genom fönstret
ÄVEN OM SOLEN piggar upp oss kan vi i
bland behöva mörklägga bostaden. Om
behovet är kortvarigt eller brådskande
kan man hänga upp till exempel en
hand- eller vaxduk för fönstret med
gardinklämmor.
Det populäraste sättet att mörklägga
lägenheten är att använda mörkläggningsgardiner. Det är tillåtet att fästa
mörkläggningsgardiner med skruvar i
hyresfastigheter eller alternativt hänga
upp dem på en gardinstång. Med andra
ord är både rullgardiner och vanliga
gardiner tillåtna.
– Ett täckande tyg och en mörk färg
hjälper redan ganska mycket, säger
projektförsäljningschef Päivi Grönqvist
från Eurokangas.
Undertyget till mörkläggningsgardiner är vanligtvis polyester eller ett tyg av
blandat material. Vissa tyger för mörkläggningsgardiner är behandlade med
aluminium, som reflekterar både värme
och solljus. Det är speciellt bra, om
fönstret vetter mot söder och solgasset
hettar upp rummet obehagligt mycket
under dagen.
– Det kan även komma in ljus längs
fönsterkarmen eller ovanom gardinstången. Därför borde gardinerna vara
tillräckligt långa. Om gardinskenan är i
taket kan man hänga gardinerna ända
från taket.
22 HIMA 2 | 2015
Aktiivinen
asukas
Kesägrilli kuumaksi
MONELTA HEKAN TALOYHTIÖN pihalta löytyy
yhteiseen käyttöön tarkoitettu grillikatos
tai muu vastaava tila. Valoisina kesäiltoina
kannattaakin hyödyntää tulisijaa ja pistää
grilli kuumaksi – makkaraa voi paistaa asukkaiden kesken muulloinkin kuin talkoissa!
Leppoisa illanvietto on mukava tapa tutustua
uusiin ja vanhoihin naapu­reihin.
ASUKKAAN ÄÄNI PERUSKORJAUKSESSA
Koti kuntoon yhteisvoimin
ASUKKAAN MIELIPIDE ON tärkeä Hekan re-
HEKAN PALVELUT
Videoista vinkkejä
kodinhoitoon
MITEN LIESITUULETIN PUHDISTETTIINKAAN?
Kuinka monta palohälytintä asunnossa täytyy olla? Saako kissanhiekkaa laittaa biojäteastiaan? Muistia voi
virkistää Hekan verkkosivujen uuden
opastevideosarjan avulla, jossa näytetään kodin kunnossapitoon ja siivoamiseen liittyviä, asukkaan vastuulle
kuuluvia toimia. Opastevideoiden
aiheet ovat tuttuja myös Hima-lehden
sivuilta.
Videoiden avulla halutaan helpottaa asukkaiden arkea. Viemärin haju­
lukon puhdistaminen on esimerkki
tavallisesta siivoustoimenpiteestä,
joka ei ole välttämättä tuttu jokaiselle.
Se on kuitenkin tärkeä tehdä säännöllisesti, jotta viemäri vetää kunnolla
eikä lavuaarin ympäristössä ala haista
pahalta. Joskus hiukset ja roskat voivat
jopa tukkia viemärin.
GoodMood Innovationsin
tuottamista klipeistä on
tehty myös englannin­
kieliset versiot.
www.hekaoy.fi/videot/
montoidessa kohteitaan. Esimerkiksi
Heka-Puotilan luhtitalojen peruskorjauksessa asukkaat saivat esittää
toiveitaan pintaratkaisuista. Linnanherrantien luhtitalojen laajamittainen
peruskorjaus on ollut vuoden mittainen urakka, jonka aikana vuonna 1987
rakennetun kohteen asunnot saavat
uuden ilmeen. Hanke on suuri ponnistus niin rakentajille kuin kohteen
asukkaille, jotka muuttavat remontin
tieltä Heka-Puotilan alueen väistöasuntoihin.
Projektiin suhtaudutaan positiivisella mielellä, sillä asukkaat pääsevät
vaikuttamaan uudenveroisten kotiensa lopulliseen ilmeeseen. Toiveita on
välitetty Hekaan sekä hankkeen suunnittelijoille ja urakoitsijoille asukas­
edustajan kautta.
– Heka haluaa ylläpitää ja kehittää
vuokralaisdemokratiaa. Siksi annamme ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa peruskorjausta koskeviin asioihin,
kertoo Heka-Puotilan kiinteistöpäällikkö Kari Komulainen.
Linnanherrantien asukasedustaja ja
talotoimikunnan puheenjohtaja Jatta
Lehtinen on ottanut vastaan asukkaiden
ajatuksia ja ideoita korjaushankkeen ensimmäisestä tiedotustilaisuudesta lähtien. Jokainen halukas on saanut esittää
omat mielipiteensä muun muassa käytettävistä pinta­materiaaleista, maton ja
tehosteseinän väristä sekä kylpyhuoneen laatoituksesta.
– Olemme pitäneet monia piha­
kokouksia, joiden tuloksia pyrin viemään eteenpäin. Hekassa meidän
toiveitamme on kuunneltu hyvin, Lehtinen kiittelee.
Lehtinen on
tullut tutuiksi urakoitsijan edustajan
kanssa, joten tietoja vaihdetaan päivittäin. Ennen syyskuussa alkavaa muuttorumbaa luvassa on Hekan toinen
asukasilta, jossa käydään läpi tilapäismajoitukseen sekä muihin käytännön
asioihin liittyviä seikkoja.
– Kohteessa on yhteensä 63 huoneistoa, joten mukaan mahtuu monta
eri näkökulmaa. Kaikkia toiveita on
mahdoton toteuttaa, mutta siitä huolimatta yhteistyö on sujunut mallikkaasti, kehuu Komulainen asukkaita ja
heidän edustajaansa.
PALJON KOTONA VIIHTYVÄNÄ
HEKA-KANSANASUNNOT OY
HEKA-KONTULA OY
HEKA-MALMINKARTANO OY
puh. 09 756 2180
puh. 09 7705 5000
puh. 09 7250 0400
Mäkelänkatu 91, 4. krs,
Tallinnanaukio 1 B, 4. krs,
Sentnerikuja 2, 2. krs,
00610 HKI
00930 HKI
00440 HKI
HEKA-JAKOMÄKI OY
HEKA-KUMPULA OY
HEKA-MAUNULA OY
puh. 09 350 8060
puh. 09 756 2180
puh. 09 272 7190
Malminkaari 9 B, 2. krs,
Mäkelänkatu 91, 4. krs,
Malmin kauppatie 18, 4. krs,
00700 HKI
00610 HKI
00700 HKI
HEKA-KANNELMÄKI OY
HEKA-LAAJASALO OY
HEKA-MYLLYPURO OY
puh. 09 7250 0400
puh. 020 690 151
puh. 09 7705 5000
Sentnerikuja 2, 2. krs,
Hitsaajankatu 9 B, 7. krs,
Tallinnanaukio 1 B, 4. krs,
00440 HKI
00810 HKI
00930 HKI
HEKA-KANTAKAUPUNKI OY
HEKA-MALMI OY
HEKA-PIHLAJISTO OY
puh. 09 476 6700
puh. 09 272 7190
puh. 09 350 5620
Pasilanraitio 5, 5. krs,
Malmin kauppatie 18, 4. krs,
Mäkelänkatu 2 A, 3. krs,
00240 HKI
00700 HKI
00500 HKI
HIMA 2 | 2015
Kolumni
Hyyryläispäivä lokakuussa
Finlandia-talolla
VUOKRALAISNEUVOTTELUKUNTA järjestää
3.10.2015 Finlandia-talossa perinteisen
Hyyryläispäivän, jossa keskitytään asumisen ajankohtaisiin teemoihin niin yhtiön kuin asukkaidenkin näkökul­masta.
Tilaisuus on suunnattu vuokralais­
demokratiatoimielinten jäsenille,
23 kiinteistö- ja alueyhtiöiden hallitusten
ja työmaatoimikuntien jäsenille sekä
muulle henkilökunnalle. Tilaisuuteen
voi ilmoittautua ennakkoon sähköisesti
verkkosivuston kautta 30.6. saakka. ­Lue
lisää tapahtumasta osoitteesta
WWW.HEKALAISET.FI.
Vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtaja
Markku Saarinen
KUVA HEKA/SARA HUHTINEN
Ylös, ulos ja
liikkeelle
Linnanherrantiellä asuu useita pit­kä­­
aikaisia asukkaita, mikä on helpottanut
yhteisen sävelen löytymistä. Kommentteja ja käytännön vinkkejä on ammennettu läheiseltä Rekitieltä, missä Hekan
peruskorjaushanke saatiin päätökseen
kevään aikana.
– Sieltä on tullut paljon positiivista
palautetta, mikä on helpottanut myötämielistä suhtautumista meidän omaan
urakkaamme. Muutto on todennäköisesti kaikkein suurin ponnistus, arvioi
Lehtinen.
SIIRTYMISTÄ UUTEEN OSOITTEESEEN helpottaa
se, että Heka huolehtii pakattujen muuttotavaroiden siirrosta. Kaikkea ei tarvitse
ottaa mukaan, sillä osalle tavaroista järjestetään konttisäilytys remontoitavan
kiinteistön alueelta. Lehtinen harkitsee
kesäkalusteiden jättämistä sinne talvisäilöön.
– Hyvä, että olemme talven pois täältä. Seuraavana keväänä saa heti pistää
sormet oman pihan multaan, hän naureskelee.
Ari Rytsy
HEKA PIKKU HUOPALAHTI OY
HEKA-SIILITIE OY
HEKA-VUOSAARI OY
puh. 09 476 6700
puh. 020 690 151
puh. 09 341 7300
Pasilanraitio 5, 5. krs,
Hitsaajankatu 9 B, 7. krs,
Tallinnanaukio 1 A, 4. krs,
00240 HKI
00810 HKI
00930 HKI
HEKA-HAAGA OY
HEKA-SUUTARILA OY
puh. 09 7250 0400
puh. 09 3507 000
Sentnerikuja 2, 2. krs,
Malminkaari 9 B, 2. krs,
00440 HKI
00700 HKI
HEKA-PUOTILA OY
HEKA-VALLILA OY
puh. 09 343 4030
puh. 09 350 5620
Tallinnanaukio 1 A, 4. krs,
Mäkelänkatu 2 A, 3. krs,
00930 HKI
00500 HKI
HEKA
HEKA-ROIHUVUORI OY
HEKA-VESALA OY
Helsingin kaupungin
puh. 020 690 151
puh. 09 7705 5000
asunnot Oy
Hitsaajankatu 9 B, 7. krs,
Tallinnanaukio 1 B, 4. krs,
Viipurinkatu 2,
00810 HKI
00930 HKI
00510 HKI
ätä kirjoittaessani on kesä kovaa vauhtia tulossa, onpa
jossain kuulemma nähty jo pääskynenkin lentelemässä. Ulkona on mitä parhaimmat ilmat ajatellen
liikuntaa raikkaassa säässä. Liikunta on varsin suotavaa meille kaupunkilaisille, jotka teemme työtä usein
sisätiloissa ja kuljemme työmatkatkin autolla.
Liikunta takaa meille niin fyysisen kunnon kuin myös henkisen tilamme aktivoinnin. Se auttaa meitä myöskin osallistumaan
yhteisten asioiden hoitoon, on kyse sitten politiikasta tai vuokralaisten asioiden hoitamisesta talotoimikunnissa tai vain muusta
asukas­toimintaan osallistumisesta. Kesä tietysti on myös asukastoiminnassa hiljaisempaa, joskaan se ei kokonaan lopu. Esimerkiksi
kesäkukkien istuttaminen ja niiden hoito on koko kesän ajan jatkuvaa hyötyliikuntaa ja toimintaa, joka tuottaa iloa kaikille pihapiirin
asukkaille.
Tämän lehden ilmestyessä varmaan myös uusi vuokralaisdemokratiasääntö on käynyt kaupungin hallituksen käsittelyssä ja siten
valmis otettavaksi käyttöön ensivuoden alusta. Vuokralaisneuvottelukunnan perinteisessä äitienpäivän aaton seminaarissa asiaa käsiteltiin varsin laajasti, ja nyt toivonkin, että samaa asiaa käsiteltäisiin niin talotoimikunnissa kuin muissakin yhteyksissä asukkaiden
kesken.
Ehkä tärkein asia kuitenkin on nyt nauttia kesästä, levätä ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistamme, jotta jaksamme taas kesän
jälkeen olla aktiivisesti mukana kehittämässä omaa asuinympäristöämme jopa vieläkin miellyttävämmäksi paikaksi meille kaikille
asukkaille.
Skidit
LÖYDÄTKÖ KESÄN KASVIT kotipihal-
tasi? Tarkenna katse ruohikkoon
ja kirjaa kasvipäiväkirjaan suven
parhaimmat bongaukset.
1.
Nimi:
Löytöpaikka:
3.
Päivämäärä:
Nimi:
Löytöpaikka:
Päivämäärä:
2.
Nimi:
Löytöpaikka:
Päivämäärä:
4.
Nimi:
Löytöpaikka:
Päivämäärä:
5.
Nimi:
Löytöpaikka:
6.
Päivämäärä:
Nimi:
Löytöpaikka:
Päivämäärä:
1. Poimulehti 2. Voikukka 3. Vuohenputki 4. Valkoapila 5. Piharatamo 6. Maitohorsma