Yököllä on aikaa perheelle - Helsingin kaupungin asunnot Oy

Ajassa
Taitava talous
Hekan huudit
Hekasta asiaa
Helsingin yleiset
saunat, s. 4
Pitsibetonia
Jätkäsaaressa, s. 14
Kevätsiivous
nollabudjetilla, s. 9
Asukkaat ovat
tyytyväisiä, s. 16
HEKAN LEHTI ASUKKAILLE 1/2015
Hyvin äänieristetyssä
rivitalon päädyssä
ei tarvita päivällä
nukkumiseen
korvatulppia.
s. 10
Yököllä on
aikaa perheelle
2 HIMA 1 | 2015
4Ajassa
Saunaan ja uimaan pääsee bussilla.
Pääkirjoitus
6Himassa
Allergian ei tarvitse olla este kodin laittamisessa
kauniiksi.
7Energiansäästö
Keittiölaitteiden kulutus vähenee noudattamalla
hyviä käytäntöjä ja laitteiden ohjeita.
8 Homma hanskassa
Vuokranvalvoja seuraa vuokranmaksuja paitsi
alueyhtiön, myös asukkaan eduksi.
Tarja Närvänen
erityisasuntopäällikkö
Kevätsiivousta
musiikin tahtiin
äivä pitenee pikkuhiljaa ja talven hämäryys väistyy.
Valolla on ihmeellinen vaikutus. Samalla kun mieli piristyy, kotona kaikki alkaa näyttää sotkuiselta. Ikkunat
ovat harmaat ja pölyä tuntuu olevan kaikkialla. Tavaraakin on kertynyt sinne ja tänne.
Löysin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen kirjasta Leppoisa opas huusholliin hyviä vinkkejä siitä, kuinka
suhtautua siivoamiseen. Heidän mukaansa siivoamista ei kannata
ottaa turhan vakavasti, vähempikin riittää usein.
Kirjassa on kiinnostava havainto, jonka osa meistä on jo huomannut. Sen mukaan koti on jakautunut erilaisiin alueisiin tai vyöhykkeisiin. Osassa kotia tavarat pysyvät paremmin paikoillaan: vaikkapa
kirjahyllyä tai vaatekaappia ei tarvitse koko ajan siistiä. Sitten on alueita, joihin koko ajan kertyy uutta tavaraa, sellaisia kuten keittiön tiskipöytä, eteisen naulakko tai olohuoneen pöytä. Niitä kun jaksaa siivoilla
usein, niin koti pysyy kohtuullisen siistinä.
Siivotessa voi myös arvioida tavaroitaan. Tarvitsenko tätä vielä vai joko sen laittaisi kiertoon? Jätehuoltomääräykset kiristyvät koko ajan, joten on hyvä
totutella ajatukseen lajittelusta, hyötykäytöstä ja kierrätyksestä. Kirppareista onkin viime vuosina tullut
suosittuja. Taitaa meillä useimmilla olla tavaraa ihan
liian kanssa. Löysin kotoani vuosien takaisessa muutossa suljetun pahvilaatikon, jota emme olleet edes
avanneet. Arvatkaa, oliko tarpeellista tavaraa. Kiertoon lähtivät.
Siivous on myös loistavaa hyötyliikuntaa. Kun touhuaa imurin
jatkeena, saa halutessaan pienen hien pintaan. Tulee kuin huomaamatta kumarreltua ja kuroteltua, ja samalla koti siistiytyy. Vielä kun
laittaa reipasta musiikkia taustalle, niin johan sujuu mukavasti. Eikä
tunnu läheskään yhtä tylsältä.
Kevään tullen pihallakin saa liikuntaa. Jos mahdollista, tartu haravaan. Pihan roskiakin voi jokainen noukkia itse. Siisti asuinympäristö on ilo jokaisen silmälle. Vanhoissa kunnon pihatalkoissa puuhailun lomassa tulee jutusteltua talon muiden asukkaiden kanssa.
Ei nykyään niin paljon puhutun yhteisöllisyyden tarvitse sen kummallisempaa olla.
Aurinkoisia kevätpäiviä odotellen,
Tarja Närvänen
erityisasuntopäällikkö
9 Taitava talous
Kierrättämällä siivouksessa voi säästää pitkän
pennin.
10 Mun vuorokausi
Lähihoitaja Tuomas Harju viihtyy yötyössä.
13 Uutta & vanhaa
Pasilassa sijaitseva Rauhanasema on kulkenut
pitkän matkan.
14 Hekan huudit
Länsisatamankatu 23:n harsobetoni voitti vuoden
betonirakenteen palkinnon.
16 Hekasta asiaa
Hekassa on nimitetty uusia osaajia.
19Teema
Hekan uusi organisaatio helpottaa asukkaan
yhteydenpitoa alueyhtiönsä kanssa.
20 Home | Hem
Briefly in English.
Kort på svenska.
22 Aktiivinen asukas
Vuokralaistoimikunta kokoontui Maunulassa.
Kierrättää voi kirpparin
lisäksi kotona ja netissä.
HIMA
TOIMITUS JA TAITTO
KANSIKUVA
Helsingin kaupungin
MCI Press Oy
Vesa Tyni
asunnot Oy:n
Mikonkatu 8 A
PAINO
lehti asukkaille
00100 Helsinki
Sanomapaino
JULKAISIJA
puhelin (09) 2525 0250
PAINOS
Helsingin kaupungin
faksi (09) 2525 0251
50 000 kpl
asunnot Oy
[email protected]
SEURAAVA LEHTI
PÄÄTOIMITTAJA
www.mcipress.fi
ilmestyy toukokuussa
Laura Penttilä
ULKOASU
2015
laura.penttila
Suunnittelutoimisto
@hekaoy.fi
BOTH Oy
HIMA 1 | 2015
Vastaa
lukijakyselyyn
s. 18
3 ”Loppupeleissä paras
palkinto kuitenkin on,
jos asukkaat viihtyvät.”
ARKKITEHTI SANTERI
LIPASTI HEKA
LÄNSISATAMANKATU
23:STA, S.
17
ja voit voittaa iPhone 6 Plussan!
KEVÄÄN
tapahtumat
Streat Helsinki
-katuruokatapahtuma
Hakasalmen
huvilan uusi
näyttely
5.4.
29.3.
Käännä
kellot
kesäaikaan!
Pääsiäissunnuntai
19.4.
1.5.
Eduskunta­
vaalit
Vappu
Muista
kevätsiivous!
16.3.
11.3.
Huhtikuussa
on hyvä aika
kylvää yrtit
multaan.
7./13.5.
Vero­ilmoitusten
palautus
10.5.
Äitienpäivä
23.5.
Maailma
kylässä
-festivaali
4 HIMA 1 | 2015
Ajassa
2
%
Uusi linjakartta
lähijunille
HELSINGIN SEUDUN LIIKENTEEN alueen
HEKAN TAVOITTEENA ON laskea
normeerattua kaukolämmön
kulutusta 2 prosentilla
vuodessa. Viime vuonna viisi
alue­yhtiötä 21:stä saavutti
tavoitteen tai ylitti sen.
lähijunaliikenteen matkustaja­
informaation ulkoasu muuttuu kesäl­
lä 2015. Samalla HSL uudistaa myös
lähi­liikenteen aikataulujen ja lähialue­
karttojen ulkoasua.
WWW.HSL.FI
KUVA CAFE KUUSIJÄRVI
YLEISET LÖYLYT HELSINGISSÄ
Kaurilan sauna Vanhan
Meilahden alueella on peräisin
1800-luvulta. Lenkkivuoro
maanantaisin, ilmoittautumiset
etukäteen. 15 euroa.
www.punsseli.fi/kaurilan-sauna
Kuusijärvelle pääsee
savusaunomaan
HSL:n busseilla.
Kotiharjun sauna on perinteinen
puulämmitteinen korttelisauna
keskellä Kalliota. 6–12 euroa.
www.kotiharjunsauna.fi
LAUTEILLA
Bussilla
savusaunaan
OHO! SELKÄHÄN ON IHAN MUSTA. Niin voi
käydä, jos sattuu nojailemaan saunan
seinään Vantaan Kuusijärvellä. Siellä
sijaitsevat pääkaupunkiseudun ainoat
yleiset savusaunat. Kaksi saunaa lämpiää
yleisölle päivittäin syyskuusta touko­
kuun loppuun.
Sekasaunaan puetaan uima-asut
päälle. Arkihuolet unohtuvat nopeasti
hämärän savusaunan lempeissä löylyis­
sä ja kuistilla järvimaisemaa ihaillessa.
Kuusijärvelle on Helsingin rautatiease­
malta vain 40 minuutin bussimatka,
mutta kaupungin kiire ja melu tuntuvat
paljon kaukaisemmilta.
Nokitahrat voi huuhtoa ihosta jär­
vessä tai suuremman saunan suihkuissa.
Talvisin järven jäähän tehdään suuri
avanto, jota karaistuneimmat kylpijät
voivat hyödyntää vapaasti.
Saunareissulle kannattaa varata
6–10 euron pääsymaksun ja uima-asun
lisäksi siis pyyhe ja peseytymisvälineet.
Saunalla on valmiina paperiset istuin­
aluset. Arvotavarat voi laittaa löylyjen
ajaksi lukolliseen lokeroon.
Alkoholijuomien nauttiminen saunal­
la on kielletty. Päärakennuksessa toimii
A-oikeuksin varustettu ravintola, joka
palvelee janoisia ja nälkäisiä saunojia.
KUUSIJÄRVEN SAVUSAUNAT
• Kuusijärvellä sijaitsevat pää­
kaupunkiseudun ainoat yleiset
savusaunat.
• Saunat ovat avoinna yleisölle
kevätkaudella 31.5. saakka
päivittäin kello 13–20.
• Hinta 10 euroa aikuisilta.
Lapset, opiskelijat, eläkeläiset,
varusmiehet, työttömät ja
Vantaan kaupungin työntekijät
6 euroa. Kaksi aikuista ja kolme
lasta perhelipulla 26 euroa.
• HSL:n bussit 730, 731 ja 738K
kulkevat Helsingin rautatie­
asemalta Kuusijärvelle.
Kuusijärventie 3, 01260 Vantaa
www.cafekuusijarvi.fi
Sauna Arla lämpiää niin ikään
Kalliossa. 10–12 euroa,
lapset ilmaiseksi.
www. arlansauna.net
Sauna Hermanni sijaitsee
nimensä mukaisesti Hermannissa.
3–10 euroa.
www.saunahermanni.fi
Kulttuurisauna on puupelletti­
lämmitteinen, pelkistetyn kaunis
sauna Merihaassa. 12–15 euroa.
www.kulttuurisauna.fi
Sompasauna toimii kesäisin
Kalasatamassa, Sompasaaren
kärjessä. Sompasaunaseuran
ylläpitämän, kaikille avoimen
saunan lauteilta on upeat näky­
mät merelle. Ilmainen.
www.sompasauna.fi
HIMA 1 | 2015
Elokuvateatteri
Arabianrantaan
HELSINKI SAI HELMIKUUN lopulla uuden
elokuvateatterin, kun Kino Sheryl
avattiin Arabianrantaan Aalto-yliopiston
tiloihin. Loistavan äänentoiston ja laa­
dukkaan akustiikan omaavassa tilassa
on tarkoitus näyttää filmejä monipuoli­
sesti lastenelokuvista suursuosikkeihin
ja Aalto-yliopiston omaan tuotantoon.
WWW.KINOSHERYL.FI
205
5 Tänä vuonna
valmistuu
205 uutta
Heka-asuntoa.
KUVA VESA TYNI
TEE ITSE
Jäätee vilvoitteluun
PEHMEÄNMAKUISTA, MAKEAA rooibosta
pidetään eteläisessä Afrikassa lyö­
mättömänä terveysjuomana. Siellä
rooibokseen lisätään toisinaan maitoa
ja sokeria tai hunajaa kuten mustaan
teehen.
Rooibos tunnetaan myös nimellä
punainen tee, vaikka se ei ole peräisin
teepensaasta. Rooibos ei sisällä mus­
tan teen tapaan kofeiinia, joten sitä voi
huoletta nauttia myös illalla.
Juoman hieno, oranssinpunainen
väri syntyy valmistusprosessissa,
jossa lehdet hapettuvat. Suomessa
vähemmälle huomiolle onkin jäänyt
vihreä rooibosjuoma, joka valmiste­
taan samasta kasvista mutta ilman
hapetusprosessia.
AINEKSET:
rooibosta
tuoretta inkivääriä
sitruuna
tuoretta piparminttua
hunajaa
TARVIKKEET:
kattila
siivilä
kannu
Kiehauta vesi kattilassa. Leikkaa
sitruunasta ja kuoritusta inkivää­
ristä ohuita viipaleita. Ota kat­
tila pois liedeltä ja lisää veteen
rooibosta, piparmintun oksia
sekä viipaloidut sitruunat ja
inkiväärit. Hauduta kannen alla
viisi minuuttia ja siivilöi juoma
kannuun. Anna jäähtyä, makeuta
hunajalla ja lisää jääkuutioita
ennen tarjoilua.
Orvo Nurro ja Osmo
Airaksinen tapaavat joka
viikko Kasöörinkadun
lenkkisaunassa.
TEHDÄÄN YHDESSÄ
”Kuumasta kylmään
meneminen tehostaa
saunan rentouttavaa
vaikutusta, mutta
lauteilta ei pidä mennä
suoraan avantoon.
Kannattaa vilvoitella
muutama minuutti.”
PROFESSORI LASSE VIINIKKA YLEN AAMU-TV:SSÄ 2.10.2014
Kahden miehen parlamentti
JOKA TIISTAI kello kuusi Orvo Nurro
ja naapurirapun Osmo Airaksinen
kiipeävät lauteille Kasöörinkatu 3:ssa
Itä-Pasilassa. Miehet ovat löylytelleet
kotitalonsa lenkkisaunassa yhdessä
kohta kaksikymmentä vuotta.
– Tämä on meidän oma uutisvuoto,
Nurro kuvailee saunavuoroa naurah­
taen.
Naapurukset käyvät löylynheiton
lomassa läpi viikon suurimmat uutis­
tapahtumat ja tekevät hyviä poliittisia
päätöksiä, kuten saunassa on tapana.
Toisinaan Nurron ja Airaksisen sauna­
parlamenttiin osuu muitakin talon
miehiä. Lauteilla kaiken ikäiset naapurit
kohtaavat ja tulevat tutuiksi.
Kasöörinkadulla kelpaa kylpeä.
– Löylyt ovat oikein hyvät, kun koko
sauna uusittiin kiuasta myöten joulun
alla, talotoimikunnan puheenjohtajana
toimiva Nurro kehuu.
6 HIMA 1 | 2015
0
Himassa
oC
TERMINEN KEVÄT ALKAA siitä, kun
vuorokauden keskilämpötila on
pysyvästi yli nollan lämpöasteen.
Kasvien taimet
pärjäävät asunnon
eteläikkunoilla
ilman lisävaloa
maaliskuusta
alkaen.
WWW.KOTIPUUTARHA.FI
LÄHDE ALLERGIA- JA ASTMALIITTO
voo allergia- ja astmaneuvoja Marjo
Tähtinen Allergia- ja Astmaliitosta.
ALLERGIAKAUSI ALKAA LEPÄSTÄ
nykyisin varsin
yleisiä. Huono sisäilma aiheuttaa allergisen nuhan lisäksi erilaisia ärsytysoireita iholla, silmissä ja hengitysteissä. Sisä­ilmaa on syytä epäillä oireiden
aiheuttajaksi, kun oireet tulevat tietyssä tilassa ja helpottavat sieltä poissa
ollessa.
Koska erilaiset hajut voivat ärsyttää,
myös rakennusmateriaaleissa on jo
olemassa niin sanottuja vähäpäästöisiä materiaaleja, joita löytyy monen
tarpeeseen. Päästöluokka M1 kertoo
vähäpäästöisyydestä.
– Myös ensimmäisiä vähäpäästöisiä
keittiökalusteita on tullut markkinoille,
mutta esimerkiksi sohvia tai pöytiä ei
vielä. Niiden kanssa rajana on siis vielä
oma nenä, ja jos esimerkiksi kirjahylly
tuoksuu voimakkaasti niin sitä ei kannata kotiin valita, Syrjänen sanoo.
SISÄILMAONGELMAT OVAT
PÖLYPUNKIT
Pitääkö
pölypunkkia
pelätä?
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
leppä
koivu
PÖLYPUNKIT OVAT PALJAIN silmin näky­
mättömiä, vaaleita, 0,3–0,5 millimet­
rin kokoisia eliöitä. Pölypunkit elävät
paikoissa, joissa on riittävän lämmintä,
mielellään +25 astetta tai enemmän,
sekä riittävän kosteaa ja tarjolla
sopivaa ruokaa. Tällaisia paikkoja ovat
etenkin vuode ja makuuhuoneen lattia.
Pölypunkit käyttävät ravinnokseen
ihmishilsettä ja tarvitsevat ravinto­
ketjussaan myös homeita. Pölypunkki
ei itsessään ole vaarallinen, mutta
allergiselle ne aiheuttavat oireita.
– Pölypunkkiallergia on harvinai­
nen. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa
allergista nuhaa, silmäoireita, astmaa
ja ihottumaa, sanoo Marjo Tähtinen
Allergia- ja Astmaliitosta.
Jos pölypunkkiallergia on kuitenkin
luotettavasti varmistettu, vuodevaat­
teet on syytä pitää puhtaana ja pestä
60 asteessa. Lakanat, tyynyliinat ja
pussilakanat tulisi vaihtaa 1–2 viikoin
välein ja tyynyt ja peitot pestä noin
vuoden välein.
Vuodevaatteet voidaan myös
tarvittaessa kylmä- tai kuumakäsitellä
vuosittain. Kylmäkäsittely tehdään
pakkasessa –18 asteessa noin vuoro­
kauden ajan, ja kuumakäsittely saunas­
sa 60 asteessa noin tunnin ajan. Tämän
jälkeen vuodevaatteet imuroidaan.
– Vuodevaatteita ja sänkyjä allergi­
sen ei kannata hankkia kierrätyksestä,
Tähtinen neuvoo.
Nykypäivänä Suomessa pölypunk­
keja on käytännössä enää vähän, mutta
eteläisissä maissa ne ovat edelleen
yleinen ongelma johtuen lämpöisistä ja
kosteista olosuhteista.
heinä
pujo
Siitepölyä ilmassa:paljonvähänei ollenkaan
siitepölystä tulee ulkoa: sitä tulvii ovista ja ikkunoista,
mutta myös ulkoa tuotujen kasvien ja
omien vaatteiden ja hiusten mukana.
Lisäksi kukkivat huonekasvit voivat
levittää siitepölyä sisällä. Esimerkiksi
krysanteemi, päivänkakkara ja gerbera
voivat aiheuttaa pujoallergikoille oireita. Myös saniaisten itiöt voivat ärsyttää
allergista.
Turvallisia huonekasveja allergiselle ovat muun muassa anopinkielet,
palmu­vehka, timanttiananakset, muorinkukat, amatsonlilja ja piileat.
Kosteassa mullassa voi helposti
elellä myös homeitiöitä. Tämän välttämiseksi voi kasvattaa kasveja mullan
sijaan kevytsorassa.
Jokakeväisen siitepölykauden alkaminen riippuu lämpötiloista. Lepät ja
pähkinäpensas ovat kevään ensimmäisiä allergian aiheuttajia. Leppien kukinta alkaa yleensä maaliskuun puolessa
välissä.
Koivu on Suomessa edelleen tavallisin siitepölyallergian aiheuttaja. Koivun
kukinta alkaa yleensä toukokuun alussa
ja on runsaimmillaan toukokuun puolessa välissä.
SUURIN OSA KODIN
ALLERGIAT
Aivastelematta kaunista
kannattaa kiinnittää huomiota, jos kärsii astmasta tai
allergiasta. Siivous on helpompaa, jos
suosii sisustusratkaisuissaan ja sisustusmateriaaleissa helposti puhdistettavia tuotteita.
Tekstiileissä kannattaa suosia sileäpintaisia materiaaleja ja olisi hyvä, että
tekstiilit saa pestä 60 asteessa. Tuotteissa käytettyjen väri- ja viimeistelyaineiden tulisi olla turvallisia eivätkä
ne saa sisältää yleisesti ärsyttäviä tai
herkistäviä materiaaleja tai käsittelyaineita.
– Kankaissa voi olla esimerkiksi homeenkäsittelyaineita tai siliävyyttä
parantavia aineita, erityisesti kauempaa tuotavissa tuotteissa. Koti­maisista
tuotteista on todennäköisesti helpompi saada tietoa siitä, mitä aineita valmisKODIN SISUSTAMISEEN
tuksessa on käytetty, sanoo Tuula Syrjänen, sisä­ilma- ja korjaus­neuvonnan
päällikkö Allergia- ja Astma­liitosta ja
Hengitysliitosta.
Suomalaisista valmistajista Finlayson ja Joutsen ovat saaneet Allergiatunnuksen tietyille sisustustuotteille.
Tunnuksen saaneet tuotteet eivät sisällä yleisesti ärsyttäviä tai herkistäviä
materiaaleja tai käsittelyaineita.
Allergiatunnuksen lisäksi on olemassa kansainvälinen Öko-Tex ­merkki,
joka helpottaa sisustustuotteiden valintaa. Öko-Tex–standardi rajoittaa tiettyjen haitta-aineiksi katsottavien tekstiilikemikaalien käyttöä.
– Allergisen ja tuoksuyliherkän kannattaa välttää myös vahvoja tuoksuja
kuten esimerkiksi tuoksukynttilöitä,
jotka saattavat pahentaa oireita, neu-
HIMA 1 | 2015
Energiansäästö
HEKAN TAVOITTEENA ON vähentää vuo­
sittain sähkön ja käyttöveden kulutusta
sekä kaukolämmön normeerattua
kulutusta. Säästöä saavutetaan uusien
energiainnovaatioiden ja automaatio­
järjestelmien ansiosta sekä asukkai­
den käyttötottumuksien muuttuessa.
Viime vuoden tilastojen mukaan koko
Hekan asuntokannassa veden kulutus
laski yhden prosentin vuonna 2014.
Joissakin alueyhtiössä päästiin neljän
tai jopa seitsemän prosentin vähentä­
7 miseen vedenkulutuksessa. Sähkön
kokonaiskulutus väheni 2,1 prosenttia.
Kaukolämmön normeerattu kulutus
laski kaikkein eniten Heka-Jakomäen
alueella, 7,2 prosenttia, ja koko Hekassa
0,8 prosenttia.
KODINKONEET
Keittiön energiakulut kuriin
SULATA PAKASTIN OIKEIN
Keittiön kodinkoneiden kulutus nousee helposti suureksi.
Valmistajan asennus-, käyttö- ja hoito-ohjeita noudattamalla
voi säästää energiaa ja koneita.
KEITTIÖN SUURIN ENERGIASYÖPPÖ on Helen
Oy:n energia-asiantuntija Marja Einesalon mukaan kovassa käytössä oleva
liesi. Myös vanhat virheellisesti sijoitetut ja käytetyt kylmälaitteet kuluttavat
paljon energiaa. Vanhoja laitteita ei kuitenkaan kannata vaihtaa uusiin energiapihimpiin malleihin, jos ne toimivat
moitteetta. Laitteiden epämääräisiin
ääniin ja sisälämpötilan nousuun on
kuitenkin reagoitava nopeasti, sillä kylmätuotteet pilaantuvat liian korkeassa
lämpötilassa. Mahdolliset viat voivat
myös lisätä energiankulutusta.
kauaksi
keittiön lämmönlähteistä ja niiden yläpuolelle tulisi varata 5–10 senttiä ilmankiertotilaa.
– Jos ilmankierto estyy, energian­
kulutus voi nousta jopa 160 prosentilla.
Pakastimeen kertynyt paksu jää, ovien
jatkuva avaaminen ja lämpimien tuotteiden laittaminen pakastimeen lisäävät
myös energiankulutusta, Einesalo kertoo.
Kylmälaitteiden taustat tulisi imuroida vähintään kerran vuodessa ja puhdistaa säännöllisesti sisältä. Samalla on hyvä
tarkistaa säilytettävien tuotteiden kunto.
Perinteiset pakastimet pitäisi sulattaa
käytöstä riippuen 1–3 kertaa vuodessa.
No Frost -pakastimien osalta puhdistaminen riittää. Pakastimen huoltotoimet
on kätevintä tehdä talvella, jolloin pakasteet voi säilyttää hetkellisesti ulkona.
Niin uunien kuin keittolevyjenkin
osalta esi- ja jälkilämmön hyödyntäminen on järkevää. Pieniä ruoka-annoksia
valmistettaessa tai sulatettaessa ja vettä
keitettäessä kannattaa käyttää lieden
sijaan mikroa ja vedenkeitintä.
– Uunin kuumennus 200 asteeseen
kuluttaa energiaa 0,5 kWh ja sen pitäminen 200 asteen lämpötilassa tunnin
ajan noin 0,7 kWh. Uunia onkin järkevä
käyttää yhdellä lämmityksellä mahdollisimman paljon.
Laatikkoruuat voi laittaa kylmään
uuniin ja uunista voi kytkeä virran pois 15
minuuttia ennen ruuan valmistumista.
Einesalo
suosittaa pesemään täysiä koneellisia,
valitsemaan pesuohjelman astioiden likaisuuden mukaan ja tekemään astioiden esipuhdistuksen ilman vettä. Pesu­
aineen oikea annosmäärä pitää koneen
kunnossa, parantaa pesutulosta ja vähentää luonnon kuormittumista.
– Koneeseen laitettavia astioita ei
tarvitse huuhdella. Kastikejäämät voi
poistaa esimerkiksi silikoninuolijalla.
ASTIANPESUKONEIDEN OSALTA
Tuomas Lehtonen
• Ajoita sulatus mieluiten talvi­
aikaan. Pakasteet voi säilyttää
ulkona, kun pakkasta on muu­
taman asteen verran.
• Kytke pakastin edellisenä päi­
vänä pakastuskytkennälle.
• Irrota pistotulppa pistorasiasta
ja suojaa lattia kastumiselta.
• Laske hanasta kuumaa vettä
isoihin astioihin ja sijoita ne
pakastimen hyllyille, sulje ovi.
• Kuuma vesi irrottaa jään isoina
lohkareina nopeasti.
• Puhdista ja kuivaa pakastin.
Voit käyttää mietoon pesu­
aineliuokseen kastettua
siivousliinaa.
• Kytke pakastimeen virta. Täytä
pakastin aikaisintaan kahden
tunnin päästä pakastuksen
aloittamisesta.
KYLMÄLAITTEET TULISI SIJOITTAA
LIESIEN ENERGIANKULUTUSTA SAA suitsittua
käyttämällä paksupohjaisia ja kannellisia keittoastioita, valitsemalla keitto­
levyn kattilan koon mukaan ja säätämällä levyn tehon pienemmäksi heti
keittoveden alkaessa kuplia.
KUVA ISTOCKPHOTO
Huolehdi
jääkaapin
ilmankierrosta
Imuroi
kylmälaitteiden
taustat
vuosittain
Hyödynnä
esi- ja
jälkilämpö
Pese aina
täysiä
koneellisia
Sammuta
uuni varttia
aiemmin
8 HIMA 1 | 2015
Homma
hanskassa
13
KUVA HEIDI KÄHKÖNEN
Hanelius mapittaa
tärkeät paperit
värikkäisiin kansioihin,
joita on kertynyt
vuosien aikana jo
melkoinen pino.
Kela
tukee asujaa
KELALTA ASUMISTUKEA VOIVAT erilaisin
edellytyksin saada niin pienituloiset,
eläkeläiset, opiskelijat kuin varus­
miehetkin. Yleisen asumislisän ehdot
muuttuivat vuodenvaihteessa. Uudis­
tuksen tarkoitus on helpottaa tuen
hakemista. Kelan nettisivuilta löytyy
laskuri, johon voi syöttää omat tieton­
sa ja tarkistaa, voisiko olla oikeutettu
asumistukeen.
Pienituloiset asukkaat voivat
saada Kelasta yleistä asumistukea
asumismenojen vähentämiseksi.
Tuen määrään vaikuttaa kussakin
asunnossa asuvien aikuisten ja lasten
määrä, asunnon sijaintikunta ja
talouden bruttotulojen yhteismäärä.
Asumistuki myönnetään yleensä
vuodeksi kerrallaan.
Yleistä asumistukea, eläkkeen­
saajan asumistukea ja sotilasavus­
tuksen asumisavustusta voi hakea
suoraan Kelan verkkopalvelussa.
Opintotukeen kuuluvaa opiskeli­
jan asumislisää varten tarvittavan
T-lomakkeen voi myös tulostaa pal­
velusta, mutta opiskelijan asumislisä
voidaan myöntää vain myönteisen
opintotukipäätöksen saaneille.
Jos vuokranmaksukyky heikke­
nee, Kelan tuen lisäksi pienituloisim­
mat voivat hakea tarveharkintaista
toimeentulotukea kunnan sosiaa­
litoimistosta. Se on viimesijainen
etuus, jota voidaan maksaa, kun
muut tulot eivät riitä kattamaan elin­
kustannuksia.
VUOKRAVALVOJA
Vuokrarästit
järjestykseen
Vuokravalvoja seuraa, että asukkaiden vuokrat
maksetaan ajallaan. Tarpeen tullen hän neuvoo
asukkaita tiukassa taloudellisessa tilanteessa.
VUOKRAVALVOJA SUSANNA HANELIUS terveh-
tii vieraita iloisesti maanantaiaamusta
huolimatta. Vaikka Heka-Kumpulan
toimisto Mäkelänkadulla on remontin
ajaksi laitettu pakettiin ja rakennuspölyn päällystämät remonttimiehet ravaavat parvekkeella edestakaisin, oman
työhuoneen rauhassa on hyvä keskittyä
tarkkuutta vaativaan työhön.
Hanelius on Heka-Kumpulan toimiston nuorin työntekijä, mutta työkokemusta Hekasta on kertynyt 27-vuotiaalle jo viiden vuoden ajalta. Tarina on
sama kuin monella muulla nuorella hekalaisella: alun perin Hanelius tuli Heka-Kumpulaan kesätyöläiseksi, mutta
jäi kesän päätyttyä kiinteistösihteerin
tehtävään ja siirtyi myöhemmin vuokravalvojaksi.
– Aamulla ensimmäisenä noudan
pankista tiliotteet ja kirjaan tilille tulleet
rahat vuokriin. Yhdeksästä yhteentoista on puhelinaika. Päivän aikana olen
yhteydessä erinäisiin viranomaisiin,
kuten sosiaalivirastoon, Kelaan ja
oikeus­palveluihin.
%
KELAN TIETOKANNAN MUKAAN
13 prosenttia väestöstä kuului
ruokakuntaan, jolle maksettiin
asumistukea vuonna 2013.
Jos Hekan asukas ei maksa vuokraansa ajoissa, vuokravalvojan täytyy puuttua
asiaan. Hanelius tietää, että asukkaiden
elämäntilanteet voivat muuttua äkisti ja
hänellä riittää ymmärrystä vaikeisiin tilanteisiin joutuneille ihmisille. Hanelius
toivoo, että asukkaat olisivat aloitteellisia
tällaisissa tapauksissa.
– Jos tietää ennakkoon, ettei saa
vuokraa maksettua, on hyvä olla heti yhteydessä meihin, niin voimme yhdessä
tehdä vaikka maksusuunnitelman. Kun
asukas laittaa edes sähköpostiviestin, se
on jo paljon, Hanelius vinkkaa.
On myös asukkaan etu, että vuokrat
maksetaan ajallaan, muuten vuokrarästien päälle alkaa kertyä viivästyskorkoa. Joskus tilanteet ratkeavat yllättävällä tavalla. Jos maksut myöhästyvät
jatkuvasti, kyse voi olla myös siitä, että
asukas asuu tarpeettoman isossa huoneistossa, kun pienemmälläkin tulisi
toimeen. Sellaisissa tapauksissa asuntoneuvojat voivat etsiä asukkaalle pienemmän ja edullisemman asunnon.
– Koetamme aina löytää kultaisen
keskitien, joka on meille ja asukkaalle
eduksi. Vuokra tulee maksettua ja asukas saa jatkaa asumistaan.
Vuokravalvojalle kiireisimpiä aikoja
ovat kuukauden vaihteet, jolloin laskutuskausi vaihtuu. Vuoden kiirehuippu
koittaa lokakuussa, jolloin vuokravalvojat lähettävät tuhansille Hekan asukkaille vuokrantarkistuskirjeet.
Alun perin yo-merkonomiksi kouluttautunut Hanelius valmistuu tulevana kesänä tradenomiksi. Se on hyvä
pohja nykyiselle työlle. Talousosaamisen lisäksi vuokravalvojan työssä vaaditaan tarkkuutta ja hyviä kommunikaatiotaitoja.
– Täytyy olla tuntemusta kirjanpidosta, ongelmanratkaisukykyä ja pitkäjänteisyyttä.
Haneliukselle on uskottu myös Heka-Kumpulan myyntireskontran hoito,
vaikka se ei yleensä kuulu vuokravalvojan tehtäviin. Vastuu sopii Hane­
liukselle ja tulevaisuudessa sitä voi
tulla lisää, sillä Haneliusta kiinnostaa
konsernikirjanpito ja tilintarkastus.
Heidi Kähkönen
HIMA 1 | 2015
Taitava
talous
9 Tilaa pakastimeen
Raivaa
pakastimeen
tilaa kesän
herkkuja
varten.
KEVÄÄLLÄ KANNATTAA TEHDÄ myös jää­
kaapin tehosiivous ja raivata tilaa tulevan
kesän herkuille pakastimeen. Käy läpi
säilömiesi purkkien sisältö ja heitä pois
vanhentuneet ruuat. Sulata jääkaappi ja
pakastin tarvittaessa, alkukevään viileinä
päivinä ruuat säilyvät siivouksen ajan
ulkona.
KUVA ISTOCKPHOTO
puhdistukseen. Silloin tällöin harjat on
hyvä puhdistaa kloriitilla.
puhtaana myös
keittiön kaapeista löytyvillä tarvikkeilla.
Esimerkiksi ruokasooda on monipuolinen, tehokas ja ympäristö­ystävällinen
puhdistaja, raikastaja ja kirkastaja. Sillä
saa keittiön tummuneen altaan kiiltäväksi ja liesituulettimen ritilän rasvattomaksi. Ruokasooda myös neutraloi hajuja, joten sitä voi ripotella tunkkaisten
tekstiilien päälle tai kenkiin ennen niiden imurointia tai pesua. Myös jääkaappi pysyy raikkaan tuoksuisena pienellä
määrällä soodaa kulhossa.
Kylpyhuoneen kalkkisaostumien
poistoon etikka on ehdoton. Etikkavesi­seosta suihkutellaan kalkkeutuneille pinnoille, annetaan vaikuttaa ja huuhdotaan tai harjataan puhtaan veden
kanssa pois. Samalla suihkeella voi poistaa esimerkiksi tahrat matoista. Etikka
on kuitenkin pH-arvoltaan hapan, joten
se kannattaa huuhtoa huolellisesti pois
syöpymisen estämiseksi.
KODIN PINNAT PYSYVÄT
Mikrokuituliinalla lasipinnat
kirkastuvat, mutta saman
asian ajaa tiskiaine ja pala
vanhaa t-paitaa.
Kirpparia
koko kaupunki
JOKA VUOSI SUUREMMAKSI kasvava
kierrätyksen, kirpputorimyynnin ja
kaupunkikulttuurin tapahtuma Sii­
vouspäivä vietetään Helsingissä taas
toukokuun 23. päivänä. Voit ilmoittaa
oman myyntipisteesi osoitteessa
siivouspaiva.com
NÄIN PUHDISTAT
LIESITUULETTIMEN
RASVASUODATTIMEN:
TUKKOINEN RASVASUODATIN ESTÄÄ
ilman kiertoa ja on paloturvalli­
suusriski. Sen puhdistaminen käy
kuitenkin vaivattomasti.
1. IRROTA RASVASUODATINRITILÄ
liesituulettimen ohjeiden mukaan.
2. KASTELE SUODATIN kuumassa
ovat
toki näppäriä, mutta tavallinen käsitiskiaine ajaa saman asian. Aivan pieni
tilkka tiskiainetta pesuveden joukossa
puree ikkunan rasvatahroihin, mutta
liika tiskiaine tuottaa vain turhaa vaahtoa. Kun ikkunan on pyyhkinyt nahkealla liinalla, sen voi kuivata lastalla tai
sanomalehdellä pyyhkimällä.
Käsitiskiaine sopii ikkunanpesun
lisäksi myös yleispuhdistusaineeksi. Se
on hellävarainen, mutta kotikäyttöön
varsin tehokas puhdistaja, joka soveltuu kaappien ja kylpyhuoneen pintojen, ovien ja lattioiden
puhdistukseen. Enemmän pesu­ainetta ei kuitenkaan tarkoita puhtaampaa jälkeä, vaan
tiskiainetta käyttäessä
syntyy vaahtoa, jonka
poishuuhtominen voi
olla työlästä.
IKKUNANPESUSSA VALMIIT SUIHKEET
SIIVOUSSÄÄSTÖT
Kevätsiivous nollabudjetilla
KAAPPIEN PERÄLLE UNOHDETTU, itselle turha
tavara tavara kannattaa laittaa kiertoon.
Kotoa käsin myynti onnistuu nykyään
kätevästi netin kautta.
– Sellaisia tuotteita ei paljon ole, mitä
ei kannattaisi netissä myydä. Vaikka
tuote olisi huonokuntoinen, mutta sen
korjauskelpoisuutta korostaa ja antaa
kunnon näkyä hinnassa, saattaa saada
innostuneen tuunaajan liikkeelle, kertoo Huuto.netin asiakaspalvelupäällikkö Tapio Luoto.
Sama logiikka toimii kaikessa käytetyn tavaran myynnissä. Tärkeintä on
olla rehellinen potentiaaliselle ostajalle
ja realistinen hinnoittelun suhteen.
– Tarpeita ja ostajia on monenlaisia, mutta nyrkkisääntönä voi olla, että
tavara on kohtalaisella vaivalla korjattavissa. Toisen turhake voi olla toisen
aarre, hän muistuttaa.
KIERRÄTTÄÄ VOI MYÖS oman asunnon sei-
nien sisällä. Myyntiin sopimattomat
tekstiilit voi esimerkiksi pilkkoa räteiksi,
jotka voi heittää käytön jälkeen roskiin
tai pestä. Jotkin kankaat nukkaavat tai
rispaantuvat leikkaamisen jälkeen kulmista, mutta vaikkapa vanha trikoopaita tai fleece ovat hyviä rättimateriaaleja.
Kotitalouden harjat voi kierrättää
tehtävissään aina epähygienisempään
suuntaan ennen poisheittoa: tiskiharja soveltuu ehkä vielä kylpyhuoneen
pinnoille ja hammasharja ensin laattojen saumoihin, sitten kenkien pohjien
Selja Tiilikainen
vedessä.
3. RIPOTTELE KOSTEAN suodatti­
men molemmille puolille reilusti
ruokasoodaa.
4. ANNA KUIVUA yön yli ja harjaa
kuivunut sooda irti kostealla,
pehmeällä harjalla.
5. HUUHTELE JA anna suodattimen
kuivua ennen paikalleen asenta­
mista.
6. SAMALLA TAVALLA voi kirkastaa
myös hopeaesineet ja tummu­
neen keittiöaltaan. Hankaa
soodaa hankaliin tahroihin.
Mun
vuorokausi
Yötyötä ja
viikkovapaita
HIMA 1 | 2015
Klo 8.00
Lähihoitaja Tuomas Harju
tulee töistä aamulla, kun
naapurit heräilevät.
11 TEKSTI HANNA OJANPÄÄ KUVAT VESA TYNI
Tuomas Harju valvoo yöt ja nukkuu iltapäivään.
Rivitalon päätyhuoneistossa yötyöläinen
saa nukkua rauhassa, vaikka hyvistä
unenlahjoistakaan ei ole haittaa.
Helsingin Linnanpellossa:
38-vuotias Tuomas Harju keittää aamukahvinsa
kahdelta iltapäivällä, kun
hän on hetki sitten herännyt olohuoneen sohvalta koiransa
Tassun vierestä.
– Tulin kotiin aamukahdeksalta juuri
sopivasti ennen kuin tyttäreni lähti kouluun. Nuorempi oli jo lähtenyt päiväkotiin ja avovaimo töihin, Tuomas kertoo.
– Valvoin sen hetken, että koti hiljeni
ja kävin nukkumaan.
Lähihoitajana Rinnekoti-säätiössä
työskentelevä Tuomas tekee yötöitä.
– Olen viikon töissä ja viikon vapaalla.
Tämä mahdollistaa, että voin viettää vapaaviikolla enemmän aikaa perheen – ja
aina välillä myös omien harrastusten parissa. Saatan jäädä vaikka mökille Pälkäneelle nuoremman lapsen kanssa, tai jos
mölkyn maajoukkue kutsuu, osallistua
kisoihin, lajin MM-pronssimies toteaa.
AVALLINEN ILTAPÄIVÄ
Oma ja oikea valinta
Raahesta kotoisin oleva Tuomas valmistui lähihoitajaksi Helsingistä vuonna 1999. Viimeiset kolme vuotta hän on
tehnyt yötöitä ja heittänyt välillä päiväkeikkaa. Nykyisessä työpaikassaan hän
on ollut nyt viitisen kuukautta.
– Olin aikaisemmin töissä tehostetussa yövalvonnassa, mutta nyt sain vakituisen työn, mikä on iso juttu, Tuomas
sanoo.
Tuomaksen työvuoro alkaa varttia
vaille yhdeksän illalla ja päättyy seuraavana aamuna puoli kahdeksalta. Matka
Länsi-Vantaalla sijaitsevalle työpaikalle
kestää parikymmentä minuuttia:
– Iltaisin ei ole juurikaan liikennettä,
ja aamulla ajan ruuhkaa vastaan.
Rinnekoti on 25 kehitysvammaisen
palvelukoti. Tuomaksen tehtävänä on
valvoa, että heidän yönsä sujuu hyvin.
Työhönsä ”yökkönä” Tuomas on enemmän kuin tyytyväinen.
– Yöt ovat melko rauhallisia, vaikka
valppaana täytyykin koko ajan olla. Välillä saatan antaa jollekin lääkettä, käyttää vessassa tai vain kehottaa käymään
uudestaan nukkumaan. Toki aina joskus tilanne vaatii myös apujoukkojen
saapumista. Pidän itsenäisestä työstä ja
siitä, että olen itse vastuussa. Totuus on
myös, että yötyöstä maksetaan parempaa palkkaa.
TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ
Z
Z Z Z
Iltaruoka ja lapset nukkumaan
Lapset kouluun ja päiväkotiin;
unten maille
Työvuoro alkaa klo 20.45
Töistä kotiin klo 08.00
Herätys noin klo 14;
koiran kanssa ulos tai salille
Koululainen kotiin klo 15.30;
kuopus päivä­kodista klo 17
Klo 8.00–14.00
Metsästyskoira ja isäntä
tietävät paikkansa.
Kissoja on perheessä neljä.
– Nämä kaverit pysyvät sisätiloissa, Tuomas kertoo.
Klo 14.30
Tassu pääsee
tarvittaessa ulos isännän
aitaamalle pihalle.
Klo 14.15 Aamurutiini.
– Kahvia ei mene muutamaa kuppia enempää päivässä, Tuomas kertoo.
Myös Tuomaksen avovaimo Heli
käy vuorotyössä. Hän toimii pieneläinhoitajana yksityisellä eläinklinikalla
Espoossa.
– Kyllähän tämä tarkoittaa, että
meidän kummankin on joustettava.
Ja välillä myös lasten. Nuorempi tytär
on päiväkodissa, joka toimii ympäri
vuoro­kauden. Vanhempi osaa jo kävellä itse koulumatkat, Tuomas kertoo.
Vaikka ratkaisu vaattii koko perheeltä
joustoa, vastapainoksi Tuomas kokee,
että perhe myös saa paljon.
– Olen esimerkiksi paikalla, kun lapset saapuvat iltapäivällä kotiin. Ehdin
aina myös syödä perheen kanssa ja
laittaa lapset nukkumaan ennen kuin
työvuoroni alkaa.
seinää. Tuomas kiittelee talojen hyvää
äänieristystä ja muutenkin rauhallista
asuinaluetta.
“Jos vertaan
unenlaatuani,
niin päivisin
nukun
paremmin
kuin öisin.”
Yön virkku, päivän torkku
Tuomas perheineen muutti Heka-­
Vesalan kaksikerroksiseen rivitaloasuntoon Viitankruununtielle Linnanpeltoon puolitoista vuotta sitten, kun
talot valmistuivat. Aikaisemmin perhe
asui lähistöllä luhtitalossa. Nykyinen
asunto on rivitalon päädyssä, joten
naapureita on vain toisella puolella
– Lapsiperheitähän täällä on suurin
osa, joten ymmärrystä riittää puolin ja
toisin. Itse liikun kuitenkin sen verran
säädylliseen aikaan, että naapureiden
kanssa ei ole ollut tarvetta käydä keskusteluja työajoistani.
Tuomas toteaa, että hän ei tarvitse mitään rituaaleja tai apukeinoja nukkumi-
seen: kotiin ei siis ole asennettu päivällä
nukkujaa varten pimennysverhoja eikä
yöpöydältä löydy korvatulppia. Töistä
palattuaan hän käy pötkölleen alakerran
sohvalle. Viikonloppuisin hän saattaa
hipsiä yläkertaan nukkumaan, kun lapset tulevat aamulla katsomaan piirrettyjä
telkkarista. Hyvät unenlahjat ovat hänen
mielestään elinehto yötyöläiselle.
– Muuten tätä ei voisi tehdäkään. Itse
nukahdan saman tien kun käyn pitkälleni. Ei siinä ehdi edes vaatteita vaihtaa.
Tiedän kyllä, että minun pitäisi nukkua
vähän pidempään, ja kesällä nukun
vielä vähemmän. Mutta jos vertaan
unenlaatuani, niin päivisin nukun paremmin kuin öisin.
Ainoaksi aamurutiinikseen Tuomas
mainitsee kahvikupposen. Tassu-koira
pääsee siinä vaiheessa piipahtamaan
pihalla.
– Olen laittanut aidat pihan ympärille, ettei metsästyskoira lähde vainujen
perään. Joka päivä kyllä tehdään kunnon lenkki lähimetsässä, Tuomas toteaa ja kertoo käyvänsä usein myös lähellä
sijaitsevalla punttisalilla, joka ”muuten
on auki vuorokauden ympäri”.
Kun Tuomas on valvonut töissä viikon, alkaa hänellä vapaaviikko. Vaihtopäivä on torstai.
– Yritän pysyä hereillä viimeisen työvuoron jälkeen mahdollisimman pitkään, jotta pääsisin normaalirytmiin.
Ja kun työviikko taas alkaa, alan jo edellisenä yönä valvoa kotona. Olen niin
tottunut tähän rytmiin, että paniikkihan
siitä tulisi, jos vain viikonloppu olisi vapaata. Tähän kun tottuu, ei paluuta ole,
Tuomas naurahtaa.
TUOMAS HARJU (38)
• Lähihoitaja, Rinnekoti-säätiö
• Avovaimo Heli, 5- ja 7vuotiaat tyttäret, koira,
neljä kissaa ja 24 sauvasirkkaa
(tämänhetkinen luku)
• Asuu rivitalossa Viitan­
kruununtielle Helsingin
Linnanpellossa
HIMA 1 | 2015
Uutta&
vanhaa
Kannakselta Pasilaan
Pasilassa sijaitseva Rauhanasema on sadan vuoden aikana kulkenut pitkän
matkan Karjalasta Pasilan juna-asemaksi ja siitä talkoovoimin Itä-Pasilaan.
KUVA HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO, CONSTANTIN GRÜNBERG, 1956
ENNEN
Alun perin asema rakennettiin
vuonna 1915 Kannakselle Vammeljoen
rautatieasemaksi. Suomen
itsenäistymisen jälkeen rataliikenne
hiipui, ja rakennus purettiin ja siirrettiin
Helsingin Pasilaan vuonna 1923.
80-luvulla asemarakennus sai väistyä
uuden aseman tieltä, ja rakennuksen
ostanut Rauhanliitto siirrätti sen
kokonaisena läheiselle Veturitorille.
Vuonna 1984 vihittiin käyttöön Rauhan­
asema.
KUVA HELSINGIN KAUPUNKI, KIMMO BRANDT 2012
NYT
Nykyään osoitteessa Veturitori 3
sijaitseva Rauhanasema on rauhantyön
toimintakeskus ja kaikille avoin kokousja juhlapaikka. Aseman toimistotiloja
vuokrataan kansalaisjärjestöille ja
alakerran tiloja erilaisiin tilaisuuksiin.
Kauniissa vanhassa puuasemassa onkin
järjestetty monet häät ja illanistujaiset.
13 14 HIMA 1 | 2015
KUVA TIIA ETTALA
Pinnassa
on käytetty
graafista betonia,
hiekkapuhallusta
ja hiontaa.
Pitsielementit
rakentavat
ehjän julkisivun
kadulle.
KUVA MARKO HUTTUNEN
Sivusta pinta
näyttää
yhtenäiseltä.
– Betoni muuntuu
nykytekniikan avulla
melkein mihin vain,
arkkitehti Lipasti kehuu.
Valo ja
varjo luovat
asuntoihin
tunnelmaa.
KUVA MARKO HUTTUNEN
Kuitubetonipitsi
keventää Jätkäsaaren
tiilivoittoista
yleisilmettä.
HIMA 1 | 2015
Hekan
huudit
15 ©KAUPUNKIMITTAUSOSASTO,
HELSINKI 027/2013
HELSINKI
Pitsiä
tiilikaupunginosan
pintaan
Heka-Kantakaupungin kohde Länsisatamankatu 23 seisoo
maamerkkinä Jätkäsaaren kehittyvässä kaupunginosassa.
Harsomainen julkisivu tuo herkkyyttä moderniin katukuvaan.
ÄTKÄSAARI KÄY LÄPI suuria myllerryksiä. Aivan
kantakaupungin kupeeseen on nousemassa koti 17 000 helsinkiläiselle vuoteen 2025
mennessä. Valmiit talot pilkistävät työmaiden välistä kuin leskenlehdet keväisen asfaltin raoista.
Yksi uuden asuinalueen tulevista maamerkeistä on Hekan näyttävä asuintalo osoitteessa Länsisatamankatu 23.
Talon rakennustyöt aloitettiin vuonna 2012, ja asukkaat
pääsivät muuttamaan taloon vuoden 2014 tammikuussa.
Tornitalon ulkonäössä huomio kiinnittyy harsomaiseen
julkisivuun, joka on muodostettu erikoisvalmisteisista betonielementeistä. Se voitti Vuoden Betonirakenne -palkinnon viime joulukuussa.
– Kutsumme sitä pitsibetoniksi. Kuitubetonista valmistetut elementit muodostavat kaupunkikuvaan ehjän pinnan,
mutta niiden taakse syntyy parvekkeille oma, yksityinen
tila. Kun ollaan pienen harsoverhon takana, niin ei synny
sellaista oloa, että olisi katseiden alla, sanoo arkkitehti Santeri Lipasti arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen
Oy:stä.
Talon eteläpuolella sijaitsee Saukontori, ja aikanaan torin toiselle puolelle nousee liikekeskus, johon keskittyvät
Jätkäsaaren palvelut. Asuintalon tuli istua kaupunkikuvaan
sulavasti ja toimia näyttävänä maamerkkinä kuitenkin se
tärkein, asumisen edullisuus, huomioiden.
– Jätkäsaari on tiilikaupunginosa, jonka rakennuksista valtaosa on puhtaaksi muurattua tiiltä. Kaupunkisuunnittelu­
virasto antoi kuitenkin mahdollisuuden ehdottaa kilpailussa
hieman poikkeaviakin ratkaisuja, kunhan kaavan isot ajatukset toteutuivat, Lipasti kertoo.
BETONI MIELLETÄÄN MELKO krouviksi ja särmikkääksi materiaa-
liksi, mutta talossa käytetty kuitubetoni muuntuu taitavissa
käsissä todella laadukkaaksi elementiksi. Kuitubetoni on
kestävää eikä ime itseensä kosteutta tai likaa siinä missä
tavallinen betoni, Lipasti listaa.
– Se on parhaimmillaan kuin posliinia.
Jos pitsimäistä elementtiä katsoo sivulta, siitä ei näy läpi,
mutta Lipastin mukaan auringonvalo heijastuu elementti-
en koloista parvekkeelle, vaikka aurinko ei paistaisi sinne
suoraan. Katutilaan elementit muodostavat ehjää julki­
sivupintaa. Elementit on valmistanut itävaltalainen Rieder.
- Betoni on ihan loistava materiaali, koska se muuntuu
melkein mihin vain. Nykytekniikkaa pitää vain hyödyntää
siinä, ettei tehdä ihan sitä helpointa tasaista pintaa, jota
Suomesta paljon löytyy.
Jokaisessa talon asunnossa on oma, lasitettu parveke.
Alueen kaavan mukaan parvekkeiden olisi pitänyt olla sisäänvedettyjä, jolloin talon ulkolinjasta olisi tullut mutkitteleva. Arkkitehtien ehdotuksesta linjoista tehtiin suoria,
jolloin rakenusrungosta saatiin yksinkertaisempi ja rahaa
säästyi.
- Lisäksi asukkaat saivat isommat parvekkeet. Kaikki
voittivat, Lipasti sanoo.
104. Neliömäärä vaihtelee 37:stä
98:aan. Yhteisessä käytössä on pesula, saunatilat ja kerho­
huone. Lisäksi talossa on viereisen Hitas-talon kanssa
jaettu sisäpiha, jossa on merituulelta suojaisaa tilaa oleskeluun.
– Kerhotila ja pari talosaunaa sijoitettiin tornin huipulle,
jossa on hienoimmat näkymät. Näin kaikki pääsevät nauttimaan niistä vuorollaan.
Betoniteollisuus ry huomioi talon Vuoden Betoni­
rakenne -palkinnolla, joka jaetaan vuosittain suomalaiselle betonirakennuskohteelle. Perusteluissa kiitettiin taitavaa
ja omaleimaista betonin käyttöä. Palkinto on yksi Suomen
vanhimmista arkkitehtuurin alalla. Se on jaettu vuodesta
1970 lähtien, jolloin kohteeksi valittin Näsinneula Tampereelta.
– Mielestäni olemme tässä kohteessa onnistuneet saamaan hyvin vastinetta rakennuskustannuksille, Santeri
Lipasti iloitsee huomionosoituksesta.
Viime kädessä asunnot suunnitellaan ihmisiä varten,
kodeiksi. Länsisatamankatu 23:n asukkaat ovat nyt asuneet
uusissa kodeissaan vuoden verran. Lipastin mukaan palaute on ollut hyvää.
– Loppupeleissä paras palkinto kuitenkin on, jos asukkaat viihtyvät.
TEKSTI TERO IKÄHEIMONEN
KUVAT TIIA ETTALA
JA MARKO HUTTUNEN
LÄNSISATAMANKATU 23
•
•
ASUNTOJA TALOSSA ON
•
•
ASUNTOJA YHTEENSÄ 104
kappaletta. Lisäksi yhteis­
käytössä pesu-, sauna- ja
kerhotilat. Alakerrassa sijait­
see liikehuoneistoja.
J ULKISIVUSSA käytetty
kuitubetonista valmistettuja
elementtejä, jotka muodos­
tavat talon sivuun pitsimäi­
sen kuvion. Betoniharso lisää
yksityisyyttä ja suodattaa
valoa.
PALKITTIIN vuoden 2014
betonirakenteena. Peruste­
luissa kehuttiin arkkitehti- ja
rakennesuunnittelua sekä
laadukasta toteutusta.
Kohteen pääurakoitsija toimi
NCC Rakennus Oy.
R AKENNUSTYÖT ALKOIVAT
vuonna 2012. Ensimmäiset
asukkaat muuttivat tammi­
kuussa 2014.
•
NÄKYVÄ MAAMERKKI
Jätkäsaaren keskeisellä
paikalla. Alueelle odotetaan
vuoteen 2024 mennessä
17 000 uutta asukasta ja
6 000 työpaikkaa.
16 HIMA 1 | 2015
Snadit
Raitis
ilma teke
kaikille e
hyvää!
Ensimmäinen savuton talo vuonna 2017
ENSIMMÄISEN SAVUTTOMAN HEKA-KOHTEEN
rakentaminen on alkanut Tapulikaupungissa osoitteessa Tapulikaupungintie 32. Tupakointi on kielletty koko
talossa ja sen välittömässä läheisyydessä. Heka-Suutarilan isännöimä kohde
valmistuu vuoden 2017 alussa. Hakuajasta ilmoitetaan Stadin asuntojen
verkkosivustolla lähempänä valmistumisajankohtaa.
KUVA ARKOPEN OY / PETRI VIRTA
Hekasta
asiaa
Heka-Vuosaari, Rastilantie
Hekan asukastyytyväisyys
jatkaa korkealla tasolla
asukastyytyväisyyskyselyn
mukaan kokonaistyytyväisyys oman yhtiön toimintaan ja palveluihin jatkaa korkealla tasolla. Peräti 62 prosenttia vastaajista arvioi asumispalveluiden tason ja
yhtiön toiminnan hyväksi tai erinomaiseksi. Viime vuoden mittaukseen verrattuna kokonaistyytyväisyys pysyi lähes
samalla tasolla. Nousua edellisvuoteen
oli 0, 04 prosenttia. Kokonaistyytyväisyys
sai keskiarvosanakseen 3,64.
Kaikkein tyytyväisimpiä asuinalueeseensa ovat käpyläläiset eli Heka-Kansanasunnot Oy:n alueella asuvat, asuntoonsa taas malminkartanolaiset. Myös
asumispalveluiden taso saa parhaat arviot Heka-Malminkartanossa.
Hekan asukkaat ovat erityisen tyytyväisiä kiinteistön huoltoon ja korjauksiin, joissa keskiarvo nousi aavistuksen
viime vuodesta ollen 3,51. Suhteellisesti suurin parannus huollon tehtävien osalta on asukkaiden tyytyväisyys
lumenpoistoon, ulkokalusteiden hoitoon ja hiekoitukseen talvisin. Erityisen
positiiviset tulokset saivat huoltohenkilökunnan palvelualttius ja toiminta.
VUODEN 2014
Myös siivoukseen ollaan tyytyväisiä.
Kaikkien osa-alueiden tulos on parantunut hieman edellisestä vuodesta.
Kyselyn mukaan kaksi kolmesta
asukkaasta on erittäin tai melko tyytyväinen asiointiin oman alueyhtiönsä
kanssa. Tästä huolimatta kokonaistyytyväisyys asiakaspalvelun toimivuuteen on hieman laskenut edellisvuodesta. Erityisesti kritiikkiä on saanut
henkilökunnan tavoitettavuus puhelimitse. Myös isännöinnin kohdalla tulos
on vähän heikompi kuin edellisvuonna.
Heikompiin tuloksiin näiden kahden
kohdalla ovat mahdollisesti vaikuttaneet toimistojen muuttojen aiheuttamat väliaikaiset ruuhkatilanteet.
Vuotuinen asukastyytyväisyyskysely
toteutettiin loppuvuodesta 2014. Sen
tavoitteena oli selvittää asukkaiden
tyytyväisyyttä isännöinti-, huolto- ja
korjauspalveluihin sekä siivouspalveluihin. Lisäksi kartoitettiin tyytyväisyyttä alueyhtiöiden toimintaan, asiakaspalveluun, nykyiseen asuntoon sekä
asuinalueeseen. Kysymyksissä arviointiasteikko oli 1–5.
Asuntoihin, alueeseen ja
asumispalveluihin ollaan tyytyväisiä
Tyytyväisyys asuinalueeseen
Tyytyväisyys nykyiseen asuntoon
Kokonaisuustyytyväisyys
Kokonaistyytyväisyys isännöintiin
Yhtiön toimistohenkilökunnan toiminta
4,02
3,76
3,64
3,55
3,78
3,99
Asiointi vuokra- ja vastikeongelmissa
Huoltohenkilökunnan palvelualttius
Vikailmoitusten hoito
3,74
3,65
0 12345
UUSI HEKA-TALO
Täydennysrakentamista
merelliseen Vuosaareen
OSOITTEESEEN RASTILANTIE 3 valmistuu
elokuussa uusi Hekan täydennys­
rakennuskohde. Talo on viisikerroksinen ja kaksiportainen, ja sen jokaisessa 34 asunnossa on lasitettu parveke.
Kotien koot vaihtelevat kaksioista
neljän huoneen ja lähes 90 neliömetrin perheasuntoihin. Ensimmäisessä
kerroksessa sijaitsevat asukkaiden
yhteiset tilat: saunaosastot, ulkoiluvälinevarastot, kerhohuone ja pesula.
Koska Vuosaari on perinteikäs
asuinalue, siellä on valmiiksi kattavat
palvelut ja kulkuyhteydet. Alueella
on runsaasti kauppoja ja ravintoloita,
ja myös koulut ja päiväkodit ovat lähietäisyydellä. Liikuntaa ja ulkoilua
harrastaville sijainti on täydellinen, sillä niin kauniit lenkkipolut kuin uima­
hallikin sijaitsevat kiven heiton päässä.
Aurinkolahden uimarannalle on Rastilantieltä kävelymatka.
Kohdetta isännöi Heka-Vuosaari
Oy, ja asuntojen keskimääräinen neliövuokra on 11,63 euroa kuukaudessa.
Rastilantie 3:n kohdekohtainen hakuaika on 20.4.–4.5.2015. Lisätietoja hausta
saat osoitteesta stadinasunnot.fi.
Keskimääräinen vuokra
Rastilantie 3:ssa on
11,63 €/kk
neliömetriä kohden.
Nimityksiä Hekassa
PÄIVI JOKINEN ON nimitetty Heka-
HEKA-VUOSAAREN TOIMITUSJOHTAJA
Kumpulan ja Heka-Kansanasuntojen
toimitusjohtajaksi. Jokinen jatkaa
Heka-Kantakaupungin sekä Heka Pikku
Huopalahden johdossa, joten jatkossa
hän vastaa kaikkiaan neljän Hekan alue­
yhtiön toiminnasta. Heka-Kumpulan ja
Heka-Kansanasuntojen toimitusjohtaja
Antti Alhanko siirtyi Helsingin kaupun­
gin asunnot Oy:n työsuojelupäälliköksi.
MIKKO Syrjänen on nimitetty myös
Heka-Puotilan toimitusjohtajaksi. Jat­
kossa hän vastaa kahdesta alueyhtiöstä.
Heka-Puotilan pitkäaikainen toimitus­
johtaja Risto Meriläinen siirtyi tammi­
kuussa Helsingin kaupungin asunnot
Oy:n johdon erityisasiantuntijaksi.
12
HIMA 1 | 2015
17 HEKA TEKEE KULUVAN vuoden
aikana aloituspäätökset
yhteensä 12 uuden kohteen
rakentamisesta. Vuoden alussa
aloituspäätökset on tehty jo
kolmeen kohteeseen.
KUVA OTAVAMEDIA / LEHTIKUVA
Helsingin joukkoliikenne
kuljettaa autottoman
Sinnemäen kätevästi
esimerkiksi Rikhardinkadun
kirjastoon.
Kohti tiiviimpää kaupunkia
ja kiinteistötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki puhuu
tehtävästään innostuneesti. Työ on
lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, mutta
kymmenen vuoden valtuustotaustan
ansiosta työympäristö ja ihmiset ovat
onneksi osin tuttuja. Samalla hänestä
tuli Hekan hallituksen uusi puheenjohtaja.
– Olen kasvanut Helsingissä ja rakastan sitä. Onkin erityisen hienoa päästä
kaupungin päätöksenteon ytimeen,
kehittämään parempaa asuinpaikkaa
helsinkiläisille, Sinnemäki sanoo.
UUSI KAUPUNKISUUNNITTELUSTA
“Viheralueet
ja luonto
ovat
tärkeitä.”
Sinnemäki pitää kaupunkirakenteen
tiivistämistä keskeisenä kehityskohteena ja toivoo, että valmisteluvaiheessa
oleva uusi yleiskaava ohjaisi rakentamista oikeaan suuntaan. Tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta asuntojen
hinnat eivät karkaa käsistä, joukkoliikenne toimii ja ihmisten väliset yhteydet helpottuvat.
– Viheralueet ja luonto ovat tärkeitä,
ja ne ovat paremmin kaikille saavutettavissa, kun kaupunkia rakennetaan
mahdollisimman tiiviisti.
Toinen keskeinen tehtävä hänen
toimikaudellaan tulee olemaan maan-
käytön, asumisen ja liikenteen toteutus­­
ohjelman valvominen. Kohtuuhintaisten
vuokra-asuntojen uudisrakentamisessa ei ole saavutettu kaupungin vuosi­
tavoitteita.
– Uusia toimijoita ei ole tullut kentälle, ja samaan aikaan yksityiset vuokran­
antajat luopuvat ARA-tuetuista asunnoista. Ei voida osoittaa yksittäistä
syytä sille, minkä vuoksi tavoitteisiin
ei ole päästy. Koko ketju aina kaavoittamisesta rakentamiseen saakka vaatii
tarkastelua ja räätälöintiä, jotta määrä
saadaan tulevina vuosina nousuun, toteaa Sinnemäki.
Sinnemäen mielestä Helsingissä
tarvitaan jatkossakin erilaisia asumismuotoja, joiden välillä siirtyminen on
asukkaille mahdollista. Siinä missä
vuokra-asuminen on jollekin väli­
aikaista, toiselle se on koko elämän
mittainen ratkaisu. Kun vuokralla asuminen on pysyvää, sen pitää olla myös
turvallista ja kohtuuhintaista.
Itseään Sinnemäki kuvailee autottomaksi, perinteiseksi kaupunki-­
ihmiseksi, joka on tottunut käyttämään
joukkoliikennettä. Hän on asunut eri
osoitteissa ja muuttanut usein kaupunginosien välillä. Yksi elämän kiinne­
kohdista on Rikhardinkadun kirjasto,
jossa hän vietti aikaa lapsena koulupäivien jälkeen sekä luki ylioppilas­
kirjoituksiin ja yliopiston pääsy­
kokeisiin. Nyt hän käy siellä lukemassa
lastenkirjoja oman 2-vuotiaan poikansa kanssa. Kaupunginosista erityisen
läheiseksi on jäänyt Ruoholahti.
– Asuin siellä nuorena kaupungin
vuokra-asunnossa. Ruoholahti on
minulle edelleen tärkeä paikka, elävä
kaupunginosa, jossa on aina ihmisiä ja
sopivasti mahdollisuuksia myös kulttuuriharrastuksiin.
18 83
HIMA 1 | 2015
Snadit
%
Ei käteistä, kiitos!
MAALISKUUSTA
ALKAEN VUOKRIA
VIIME VUONNA 83 % asunto-
osastolle tulleista hakemuksista
luokiteltiin erittäin kiireellisiksi.
tai muita maksuja
ei enää vastaan­
oteta Hekan
aluetoimistoissa
käteismaksu­
suorituksina.
KUVA VEIKKO SOMERPURO
Hekasta asiaa
Yhtiökokoukset
lähestyvät
VUODEN HUHTIKUUSSA järjestetään sekä Helsingin kaupungin
asunnot Oy:n että kaikkien Hekan
alue­yhtiöiden yhtiökokoukset. Yhtiökokouksessa käsitellään ja vahvistetaan
edellisen vuoden tilinpäätös, valitaan
hallituksen jäsenet ja tilitarkastaja sekä
annetaan yhtiölle omistajaohjausta.
Yhtiö­kokouksessa äänivaltaa käyttävät
yhtiön omistajat.
Hekassa yhtiökokous tarkoittaa
käytännössä esimerkiksi asukkaiden
ehdottamien hallitusten asukasjäsenten valintaa ja kaupungilta tulevien ohjeiden saamista. Ohjeet voivat koskea
esimerkiksi energiansäästöä, peruskorjauksiin varautumista ja asiakastyytyväisyyttä. Hallituksiin valitaan yhteensä viisi varsinaista jäsentä ja kaksi
varajäsentä. Jäsenistä kaksi varsinaista
ja yksi varajäsen ovat aina asukkaita.
Alueyhtiöiden ainoa omistaja on
Helsingin kaupungin asunnot Oy, ja
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n
omistaa kokonaan kaupunki. Yhtiökokouksen kutsuu yleensä koolle yhtiön hallitus, mutta omistaja voi käyttää
päätösvaltaansa myös ilman hallituksen kutsua. Keväällä pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen lisäksi voi
joskus olla tarpeen pitää ylimääräisiä
yhtiökokouksia, kuten esimerkiksi silloin, jos hallituksen jäsen eroaa ja tilalle
valitaan uusi.
JOKA
Becon Ali neuvoo
asunnonhakijoita
kiinteistöviraston asunto-osaston
Stadin asunnot -palvelupisteessä
Ruoholahdessa.
Viitasen
työryhmä
nujertaa nuorten
asunnottomuutta Välitettyjen asuntojen määrä laski
HEKA ILMOITTAA
KIINTEISTÖVIRASTON
Pia Viitanen panostaa nuorten asunnottomuuden taltuttamiseen. Viitanen on
asettanut työryhmän, joka pureutuu
yhteiskunnalliseen ongelmaan. Työryhmä selvittää yhteiskuntatakuun
kehittämistä sekä mahdollisuutta nimetä niin kutsuttu omatyöntekijä asunnottomalle tai asunnottomuuden uhkaamalle nuorelle. Tavoitteena on myös
etsiä keinoja lisätä nuorten kriisiasuntoja ja matalan kynnyksen neuvonta- ja
tukipisteitä. Ryhmän selvitys valmistuu
maaliskuun loppuun mennessä.
KULTTUURI- JA ASUNTOMINISTERI
OSALLISTU LUKIJAKILPAILUUN
1. Kirjaudu osoitteeseen
www.mcipress.fi/hima
2. Merkitse numerosarja 5643.
Tämän jälkeen pääset
lukija­kyselyyn klikkaamalla
Lähetä-painiketta.
Onnea arvontaan!
Lukijakyselyyn voi vastata kahden viikon sisällä
lehden ilmestymisestä. Kyselyyn voivat osal­
listua kaikki MCI Press Oy:n tuottamien lehtien
lukijat. Voit osallistua kyselyyn jokaisen ilmes­
tyvän numeron yhteydessä, mutta vain yhdellä
vastauksella lehden numeroa kohden. Kysely ja
arvonta koskevat lehtiä, jotka ilmestyvät kevät­
kaudella 2015. Palkinnon arvontaan osallistuvat
kaikki vastanneet. Palkinto arvotaan 31.7.2015.
Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse tai kirjeitse.
ASUNTO-OSASTON
vuokra-asuntojen määrä
laski viime vuonna noin 160 asunnolla
edelliseen vuoteen verrattuna. Kaikkiaan asunto-osasto välitti vuoden aikana 2 520 asuntoa, mutta mukana luvussa ovat myös asunnonvaihdot sekä
väistömuutot.
Uusia Heka-asuntoja valmistui vuoden aikana melko runsaasti, 437 kappaletta, mutta samaan aikaan vanhoja
asuntoja vapautui poikkeuksellisen
vähän.
Vaihtoihin ja väistöasunnoiksi välitettiin vuoden aikana noin 14 prosenttia asunto-osaston välitykseen ilmoitetuista vuokra-asunnoista. Vuonna
2013 vaihtojen osuus oli 12,6 prosenttia, sitä ennen noin 7–8 prosenttia.
Syynä vaihtojen määrän kasvuun olivat
uudis­kohteiden runsas määrä ja isot
väistömuutot, joiden avulla asukkaat
pääsevät pois peruskorjausten alta.
Asunto-osaston rekisterissä oli aktiivisia asuntohakemuksia vuoden 2014
joulukuussa 24 600. Hakemusten määVÄLITTÄMIEN
rä väheni kohti vuoden vaihdetta, koska
loppuvuodesta ei ollut enää haettavana Hekan uudiskohteita. Joulukuussa
astui voimaan myös uudistus, jonka
ansiosta hakijat ovat voineet itse perua
hakemuksensa kaupungin sähköisessä
asiointipalvelussa.
ASUKKAAKSI VALITUT
PERHETYYPIN MUKAAN
42
375
1 083
538
429
Yksi hakija
Pari
Pari + lapsia
Yksinhuoltaja
Muu perhetyyppi
Yhteensä 2 467
HIMA 1 | 2015
19 KAUPUNKI OMISTAA VUOKRA-ASUNNOISTA HUOLEHTIVAN HEKAN
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
• pääomatalouden hallinta
• toiminnan suunnittelu, valvonta ja
kehittäminen
• pääomavuokrien laskenta
HELSINGIN KAUPUNKI
Omistaa
Omistaa
21 alueyhtiötä
• isännöinti
• huolto
• asiakaspalvelu
• asukasdemokratia
Asumisen
aikainen asiointi
vuokranantajan
kanssa
ASUKAS
Uuden
asunnon
hakeminen
Kiinteistöviraston
asunto-osasto
(STADIN ASUNNOT)
• asukasvalinta
Asukasvalinna
t
HEKAN KIINTEISTÖT JA ASUNNOT
Rakennuttaa ja
peruskorjaa
Alueyhtiöt ovat linkki Hekan ja asukkaan välillä.
Toisiaan lähellä sijaitsevien alueyhtiöiden palvelut ja
hallinto yhdistettiin viime vuonna.
ATT, Helsingin kaupungin
asuntotuotantotoimisto
Keveämpi hallinto – parempi palvelu
Vuokralainen voi olla asiassa kuin asiassa yhteydessä omaan aluetoimistoon nyt,
kun sen 21 alueyhtiön isännöinti on keskitetty.
Heka eli
Helsingin kaupungin asunnot Oy vastaa kaupungin ARA-vuokratalojen pääomatalouden hallinnasta, toiminnan
suunnittelusta, valvonnasta ja kehittämisestä sekä pääomavuokrien laskennasta. Se myös ohjaa Heka-konsernin
21 alueyhtiön toimintaa.
Aiemmin jokainen alueyhtiö hoiti
isännöinnin, huollon ja asiakaspalvelun
itse, mutta tämän vuoden alusta valmistuneen toimistojen yhdistymisen myötä
nuo toiminnot on keskitetty yhdeksään
aluetoimistoon. Käytännössä kahden
tai kolmen toisiaan lähellä sijaitsevan
alueyhtiön palvelut ja hallinto on niputettu yhteen, ja kussakin aluetoimistossa
on jatkossa vain yksi toimitusjohtaja.
Toimitusjohtajan alaisuudessa työskentelevät asiakkuuspäällikkö, joka vastaa toimistosta sekä kiinteistöpäällikkö,
joka johtaa huolto- ja korjausorganiHELSINGIN KAUPUNGIN OMISTAMA
saatiota. Isännöinti- ja asiakaspalvelu­
henkilöstön lisäksi aluetoimistoissa
työskentelevät vuokravalvojat ja talousyhdyshenkilö.
Alueyhtiöiden taloushallinnon henkilöstö siirtyi suoraan ”emo-Hekan”
alle viime vuoden toukokuussa. Näillä
ratkaisuilla hallintoa on saatu keveämmäksi ja palvelun laatua paremmaksi
jokaisessa alueyhtiössä.
maan muun muassa lomitukset paremmin ja sitä kautta tarjoamaan asukkaille
jopa parempaa palvelua, Meriläinen
jatkaa.
Aluetoimistot on pyritty sijoittamaan liikenteellisesti keskeisiin kohtiin, jotta niihin on helppo kulkea. Meriläinen nostaa esimerkiksi Itäkeskuksen
toimiston, joka on ihan metroaseman
vieressä.
siirtyminen yhdistettyihin toimistoihin tietää
siis tehokkaampaa ja henkilökohtaisempaa asioiden hoitoa.
– Erillisessä asiakaspalveluhuoneessa intimiteettisuoja säilyy paremmin ja
asiointi on rauhallisempaa verrattuna
tiskillä käymiseen, kertoo Hekan johdon
erityisasiantuntija Risto Meriläinen.
– Henkilökunta tekee eri yhtiöiden
tehtäviä ristiin, jolloin pystytään hoita-
ASUNNON VAIHTAMINEN TAI
VUOKRALAISEN NÄKÖKULMASTA
uuden asunnon hakeminen tapahtuu Helsingin
kaupungin Kiinteistöviraston asuntoosaston asunnonvälityksen eli Stadin
asuntojen kautta. Asunto-osasto valvoo, että valinnoissa toteutuvat valtion
asukasvalintasäännökset.
Asumisen aikainen asiointi puolestaan tapahtuu olemalla yhteydessä
oman aluetoimiston asiakaspalveluun, oli kyse sitten rikkoutuneesta
parvekkeen ovesta tai vuokravalvojan
tavoittamisesta. Aiemmin vuokralaiset
olivat asiasta riippuen yhteydessä joko
asiakaspalveluun tai suoraan isännöitsijään tai vuokravalvontaan. Nyt aluetoimiston asiakaspalvelu ohjaa kyselyn
tarvittaessa eteenpäin tai asukas varaa
henkilökohtaisen tapaamisajan isännöitsijälle tai vuokravalvojalle.
Suurimman osan asioista voi nykyään hoitaa myös verkossa, joten
asukkaan ei käytännössä tarvitse tulla
toimistolle muuta kuin vuokrasopimuksen allekirjoittamista varten. Myös
vikailmoitusten teko on kätevää sähköisellä lomakkeella, jossa on kuvanliittämismahdollisuus.
Sanna Andersson
20 HIMA 1 | 2015
Home
Sha
wou kespe
love ld hav are
d ci e
nem
a!
Movie theatre to Arabianranta
AT THE END of February, a new movie theatre
was established in Helsinki, when Kino Sheryl
opened in the Aalto University premises
in Arabianranta. These premises have
excellent audio system and high-quality
acoustics. The theatre will present a great
range of films from children’s movies to
blockbusters, including also productions by
Aalto University.
WWW.KINOSHERYL.FI
PHOTO HEIDI KÄHKÖNEN
HANDY HOUSEKEEPING
Curbing energy
consumption in the kitchen
ENERGY CONSUMPTION OF kitchen
appliances can easily rise quite high. By
following these tips and the manufactur­
er’s installation, user and maintenance
instructions of the appliances, you can
both save energy and conserve the ma­
chines.
Old refrigerators and freezers con­
sume a lot of energy. However, there
is no need to replace them as long
as they work well. Nevertheless, you
should react quickly to any odd noises
or rising internal temperature, as coldstored foodstuffs will spoil in too warm
temperatures. Possible defects can also
increase energy consumption.
All refrigeration appliances should
be placed away from any heat sources
in the kitchen, and there should be 5 to
10 centimetres of air circulation space
above the appliances. If air circulation is
prevented, the energy consumption may
increase by up to 160 percent. A thick
layer of ice in the freezer, constant open­
ing of doors and putting warm products
into the freezer also increase energy
consumption. You should vacuum be­
hind the refrigerator and freezer at least
once a year and clean them from the
inside regularly. It is good to check
the condition of stored products at
the same time. Traditional freezers
should be defrosted 1 to 3 times a year,
depending of the level of use.
THE OFTEN USED cooker consumes the
most energy out of all the kitchen
appliances. You can cut down the
cooker’s energy consumption by using
cookware with thick bases and lids,
selecting your hotplate on the basis of
your cookware’s size and turning down
the hotplate’s heat as soon as water
starts boiling. Utilising both preheat
and residual heat is sensible for both
ovens and hotplates. When making
or thawing small amounts of food and
boiling water, microwave ovens and
electric kettles are better options than
the cooker.
Only wash full loads of dishes and
choose your wash programme based
on the dirtiness of the dishes. You don’t
need water for the pre-cleaning. You
can remove remaining sauce with a
silicon scraper, for example.
ILLUSTRATION ISTOCKPHOTO
Hanelius has a large
stack of colorful
binders to store
important documents.
LEASE CONTROLLER
Lease Controller gives
advice when need arises
IF A HEKA TENANT does not pay the rent
in time, the Lease Controller must
intervene.
– If you know in advance that you can­
not pay your rent, you should contact us
immediately so that we can make a pay­
ment plan, for example. If the customer
even sends us an email, it’s already a step
forward, says Lease Controller Susanna
Hanelius from Heka-Kumpula.
It is the tenant’s advantage, too, if
lease is paid in time. If not, an interest of
late payment will be added to the late
payments. Sometimes solutions can be
surprising. If the payments are late all
the time, it may be because the tenant
has an unnecessarily large apartment,
when a smaller one would be sufficient.
In such cases, the apartment advisors
may look for a smaller, more affordable
apartment for the tenant.
– We will always try to find a middle
ground, which will benefit both us and
the tenant. Rents will be paid in time
and the tenant can continue his or her
tenancy.
HIMA 1 | 2015
Appointments in Heka
PÄIVI JOKINEN HAS been appointed as the
Managing Director of Heka-Kumpula and
Heka-Kansanasunnot. Jokinen will also
continue in the management of Hekakantakaupunki and Heka Pikku Huo­
palahti, which means that she will now
be in charge of the operations of four
regional Heka companies. The previous
Managing Director of Heka-Kumpula and
Heka-Kansanasunnot, Antti Alhanko,
took on the role of occupational safety
and health manager of Helsingin kau­
pungin asunnot Oy.
The Managing Director of Hekavuosaari, Mikko Syrjänen, has also been
appointed as the Managing Director of
Heka-Puotila. In the future, he will manage
both of these two regional companies. The
long-term Managing Director of Heka-Puo­
tila, Risto Meriläinen, became a Special
Adviser for the management of Helsingin
kaupungin asunnot Oy in January.
Hem
21 2,1 %
DEN TOTALA ELFÖRBRUKNINGEN minskade med 2,1
procent. Den normerade förbrukningen av fjärrvärme
sjönk mest, 7,2 procent, inom området för HekaJakobacka och 0,8 procent inom hela Heka.
BILD OTAVAMEDIA / LEHTIKUVA
SHORTLY
Is it possible to
reserve the tenant
club room for a
graduation party?
IF THERE IS a tenant club room in your
building, you can reserve it for private
events. Contact the chairperson of your
housing committee to make the reserva­
tion. The chairperson can tell you more
about the procedure and let you know
about the reservation situation. He or
she also controls the key to the tenant
club room.
The person using the club room must
clean up the premises within the agreed
time frame. General rules of conduct
should also be kept in mind, as they
dictate when music can be played and
regulate the volume.
During your tenancy, you should
contact the customer service of your own
regional office in all issues ranging from
a broken balcony door to contacting your
Lease Controller. Previously, the tenant
contacted either the customer service
or the Building Manager or Lease Control
Division directly, depending on the
issue. Now, the customer service of the
regional office will forward the inquiry
as necessary or the tenant can make a
personal appointment with the Building
Manager or Lease Controller.
Most of the services are also available
online, so the tenant does not need to
visit the office at all except to sign the
lease contract. Sending defect notifica­
tions is also easy through an electronic
form with an option to attach a photo of
the problem.
Excursion to a real
smoke sauna
WOAH! MY BACK is covered in soot. That
Easy Heka services
PREVIOUSLY, each of the 21 regional com­
panies of the Heka Group managed their
own building management, maintenance
and customer service operations, but
as the offices merged in the beginning
of this year, these operations have been
concentrated in nine regional offices.
From the tenant’s perspective, this
change will provide more efficient and
personal services. However, you may
wonder which office to contact in differ­
ent matters.
If you want to change your apartment
or apply for a new apartment, contact
Stadin asunnot. The Apartment Division
ensures that the state’s tenant selection
regulations are followed in the selection
process.
can happen, if you lean on the wall of the
smoke saunas in Kuusijärvi, Vantaa, where
the only public smoke saunas in the Hel­
sinki Metropolitan Area are located. The
two public saunas are heated up every day
from September to the end of May.
Bus routes 730, 731 and 738K operate
to Kuusijärvi. The journey from the Cen­
tral Railway Station takes 40 minutes.
Everyday worries are quickly forgot­
ten in the mild heat of the smoke sauna
and on the sauna veranda, watching the
beautiful lake view.
Soot stains are easy to clean by dip­
ping into the lake or showering in the
larger sauna’s wash room. In winter time,
you can try swimming in an icehole.
For the sauna excursion, please take
with you a bathing suit, a towel, toiletries
and an entrance fee of 6 to 10 euros.
There are small lockers for your valu­
ables available.
KORT PÅ SVENSKA
Välkomna våren
med återanvändning
DET LÖNAR SIG att sälja vidare sådant
som man inte längre behöver och som
bara ligger bortglömt i skåpet. Nuför­
tiden kan man lätt och enkelt sälja sina
onödiga föremål hemifrån via internet.
Betona gärna att det går att reparera
sådant som är i dåligt skick, för det kan
väcka intresse hos aktiva gör-det-själv-­
människor. Det viktigaste är att man är
ärlig mot potentiella köpare och realis­
tisk när det gäller priser.
Det är möjligt att återanvända ett
och annat även i den egna lägenheten.
Textilier som inte längre går att sälja kan
man riva till trasor som man kan slänga
eller tvätta efter användning. Vissa tyger
blir luddiga eller rispas upp i hörnen om
man skär i dem men till exempel gamla
trikåskjortor eller fleece är utmärkt
trasmaterial.
Borstarna i hushållet kan man alltid
återanvända i mindre hygieniska upp­
gifter innan man slänger dem: diskbor­
sten kan man eventuellt ännu använda
i badrummet och tandborsten först vid
rengöring av kakelfogar och därefter vid
putsning av skosulor. Det lönar sig att
rengöra borstarna med klorit då
och då.
Mot en tätare stad
DEN NYA BITRÄDANDE stadsdirektören
med ansvar för stadsplanering och fas­
tighetsväsendet Anni Sinnemäki anser
att förtätning av stadsstrukturen är ett
viktigt utvecklingsobjekt och hoppas att
den nya generalplanen som man håller
på att bereda ska styra byggandet åt rätt
håll. Tack vare en tät stadsstruktur blir
bostädernas priser inte alltför höga, kol­
lektivtrafiken fungerar och det är lättare
för människorna att hålla kontakt med
varandra.
– Det är viktigt med grönområden
och naturen och de blir bättre tillgäng­
liga för alla när man bygger staden så
tätt som möjligt.
En annan viktig uppgift under Sin­
nemäkis mandatperiod kommer att vara
övervakning av genomförandeprogram­
met för markanvändning, boende och
trafik. Vad gäller nybyggnad av hyres­
bostäder till skäliga priser har man inte
lyckats nå stadens årliga mål.
– Det har inte kommit några nya aktö­
rer till fältet och samtidigt avstår privata
hyresvärdar från ARA-stödda bostäder.
Det är omöjligt att peka på en enskild
orsak till att man inte har kunnat uppnå
målen. Hela kedjan från planläggning
till byggande kräver granskning och an­
passning för att man inom de kommande
åren ska få antalet bostäder att börja
öka, konstaterar Sinnemäki.
Sinnemäki anser att det i Helsing­
fors även i fortsättningen behövs olika
boende­former och att det ska vara
möjligt för de boende att övergå från en
form till en annan. Medan hyresboende
är tillfälligt för någon, är det en livslång
lösning för någon annan. När man per­
manent bor på hyra ska det också vara
tryggt och ske till ett skäligt pris.
BILD
22 HIMA 1 | 2015
Aktiivinen
asukas
Laiturilla tapahtuu
KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON LAITURILLA voi maaliskuun ajan tutustua
Unelma paremmasta maailmasta
-näyttelyyn. 13.–18. huhtikuuta Laiturin
puolestaan valloittaa kolmatta kertaa
järjestettävät Kaupunkisuunnittelu­
messut, jotka on suunnattu kaikille
kaupunkilaisille.
laituri.hel.fi
Narinkka 2, Kamppi
KUVA HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO, LAITURI
KYSY HEKALTA
VUOKRALAISTOIMIKUNTA
Onko talomme
kerhohuonetta
mahdollista
varata tyttäreni
ylioppilasjuhlaa
varten?
Alueyhtiön
asiakaspalvelussa
pyydettiin
täyttämään ilmoitus
talonkirjaan. Mikä
tämä lomake on?
kerhohuone, on
se toki varattavissa asukkaiden omiin
tilaisuuksiin. Tilan varaamisesta voit
sopia talotoimikuntanne puheenjohtajan kanssa. Hän osaa kertoa lisätietoja asiasta sekä tilan varaustilanteen.
Myös kerhohuoneen avaimen hallinta
on puheenjohtajan vastuulla.
Kerhohuoneen käyttäjän tulee siivota jälkensä sovittuun ajankohtaan
mennessä. On myös syytä pitää mielessä yleiset järjestyssäännöt, joiden
puitteessa muun muassa musiikin
soittoon ja äänen käyttöön tulee kiinnittää huomiota. Ilontäyteisiä juhlia!
TALONKIRJA ON LUETTELO
JOS TALOSTASI LÖYTYY
huoneistossa
asuvista asukkaista. Näiden tietojen ilmoittaminen alueyhtiön asiakaspalveluun on asukkaan vastuulla.
On tärkeää muistaa ilmoittaa
alueyhtiöön myös kaikista muutoksista kuten lapsen syntymästä, sillä
muuta kautta tiedot eivät päivity y­ htiön
järjestelmään. Oikeat, ajantasaiset
talon­kirjatiedot ovat oleellisia etenkin
turvallisuussyistä, mahdollisissa onnettomuustilanteissa on tärkeää tietää
asukkaiden tarkka lukumäärä.
Arkisissa tilanteissa paikkaansa
pitäviä talonkirjatietoja tarvitaan esimerkiksi ovenavauksissa, joissa kiinteistönhoitaja tai päivystäjä suorittaa
ovenavauksen niiden tietojen perusteella, jotka asukas on talonkirjatietoihin ilmoittanut. Virheelliset tiedot voivat aiheuttaa ikäviä tilanteita.
Olen vastikään muuttanut Hekan asuntoon.
Miten pääsisin mukaan asukkaiden
yhteiseen toimintaan?
seuraavaan syksyllä järjestettävään asukaskokoukseen.
Kaikille avoimet asukastilaisuudet järjestetään vuosittain kaikissa taloissa.
Kutsut kokouksiin toimitetaan jokaiseen asuntoon hyvissä ajoin. Kokouksissa valitaan jäsenet talotoimikuntiin ja
keskustellaan muutoin ajankohtaisista
aiheista. Lisätietoa vuokralaisdemokratiasta saat osoitteesta hekalaiset.fi.
Asukkaat järjestävät keskenään toki
muunlaistakin yhteistä toimintaa, kuten talkoita. Mene rohkeasti ideoimaan
VOIT OSALLISTUA TALOSI
muiden naapureiden kanssa yhteisestä
puuhaa jo ennen syksyä. Hyvät ideat
yhteisen hengen kohottamiseksi ovat
aina tervetulleita!
Viestinviejät
koolla Maunulassa
HEKA-MAUNULAN VUOKRALAISTOIMIKUNNAN
KOKOUSTILOISSA käy häly. Keskustelu hil-
jenee, kun toimitusjohtaja Vesa Jurmu
pyytää DNA Oy:n Jouko Teräsniemeä
esittelemään uuden laajakaista- ja kaapelisopimuksen sisältöä. DNA:n Welho-palvelu on voittanut kilpailutuksen
Heka-Maunulan laajakaista- ja kaapeli­
palveluntarjoajana. Esittelyn päätyttyä
kysymyksiä satelee niin yhteyk­
sien
nopeuksiin, kustannuksiin kuin toimivuuteen liittyen.
Tiukkoja kysymyksiä esittävät pöydän ääressä istuvat 25 eri talotoimikunnan puheenjohtajat. Ainoastaan
kaksi talotoimikuntaa ei ole tällä kertaa edustettuna, mikä kertoo suuresta
aktiivisuudesta. Kuukausittain järjestettäviin vuokralaistoimikunnan
kokouksiin osallistuvat puheenjohtajan, sihteerin ja talotoimikuntien puheenjohtajien lisäksi toimitusjohtaja
ja tarvittaessa isännöitsijä, työnjohtaja
tai kiinteistöpäällikkö. Toimikunta valitaan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Laajakaistakeskustelun jälkeen sihteeri Anne Vuori lukee edellis­vuoden
toimintakertomuksen. Vuoden aikana
on muun muassa perustettu vihertyöryhmä, joka on tehnyt vihersuunnitelman koko Heka-Maunulan alueelle.
Lisäksi aikaiseksi on saatu yhtenäinen
ohjeistus parkkipaikkojen vuokrauskäytännöistä sekä esitys vuokrien
tasauksesta. Lopuksi käydään läpi
vuokralaistoimikunnan vuoden 2014
määrärahan tilinpäätös ja kuullaan
vuokralaisneuvottelukunnan ja alue­
yhtiön hallituksen kuulumiset.
Vuokralaistoimikunta toimii vuokralaisdemokratiajärjestelmässä alue­
yhtiötasolla, eli vuokranmääritysyksikkö-tasolla toimivien talotoimikuntien
ja Heka-tasolla toimivan vuokralaisneuvottelukunnan välissä. Vuokralaistoimikunnan puheenjohtaja ja vuokralaistoimikunnan valitsema jäsen tai
heidän varajäsenensä edustavat aluettaan vuokralaisneuvottelukunnan kokouksissa.
Vuokralaistoimikunta toimii alue­
yhtiön talotoimikuntien yhteistyöelimenä, eli osallistuu alueyhtiön
hallintoon ja kiinteistönhoidon kehittämiseen. Vuokralaistoimikunta
HEKA-KANSANASUNNOT OY
HEKA-KONTULA OY
HEKA-MALMINKARTANO OY
puh. 09 756 2180
puh. 09 7705 5000
puh. 09 7250 0400
Mäkelänkatu 91, 4. krs,
Tallinnanaukio 1 B, 4. krs,
Sentnerikuja 2, 2. krs,
00610 HKI
00930 HKI
00440 HKI
HEKA-JAKOMÄKI OY
HEKA-KUMPULA OY
HEKA-MAUNULA OY
puh. 09 350 8060
puh. 09 756 2180
puh. 09 272 7190
Malminkaari 9 B, 2. krs,
Mäkelänkatu 91, 4. krs,
Malmin kauppatie 18, 4. krs,
00700 HKI
00610 HKI
00700 HKI
HEKA-KANNELMÄKI OY
HEKA-LAAJASALO OY
HEKA-MYLLYPURO OY
puh. 09 7250 0400
puh. 020 690 151
puh. 09 7705 5000
Sentnerikuja 2, 2. krs,
Hitsaajankatu 9 B, 7. krs,
Tallinnanaukio 1 B, 4. krs,
00440 HKI
00810 HKI
00930 HKI
HEKA-KANTAKAUPUNKI OY
HEKA-MALMI OY
HEKA-PIHLAJISTO OY
puh. 09 476 6700
puh. 09 272 7190
puh. 09 350 5620
Pasilanraitio 5, 5. krs,
Malmin kauppatie 18, 4. krs,
Mäkelänkatu 2 A, 3. krs,
00240 HKI
00700 HKI
00500 HKI
HIMA 1 | 2015
23 Kolumni
Sähköinen vikailmoitus
käytössä koko Hekassa
KAIKKI ALUEYHTIÖT OVAT ottaneet käyt­
töönsä verkkosivuilla toimivan sähköisen
vikailmoituksen. Sen ansiosta asukkaan ei
tarvitse enää jonottaa puhelinpalveluun tai
napata huoltomiestä hihasta pihalla, vaan
hän voi olla varma, että vikailmoituksen
kulkeutuminen huollolle on vain muuta­
man klikkauksen päässä!
Vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtaja
Markku Saarinen
KUVA SANNA ANDERSSON
Jouko Teräsniemi
esitteli Heka-Maunulan
vuoden ensimmäisessä
vuokralaistoimikunnan
kokouksessa uuden
laajakaista- ja
kaapelisopimuksen
sisältöä.
on viestinviejä asukkailta ylöspäin ja
myös ylhäältä asukkaan suuntaan;
kokoava elin, jossa asukkaan ääni
pääsee kuuluviin. Se tekee esityksiä ja
antaa lausuntoja tarpeen mukaan eri
tahoille.
Lausuntoja tehdään esimerkiksi vuokran tasauksista, korjauksista
ja pitkän tähtäimen suunnitelmista.
Toisaalta asukkaiden suunnalta eli
talotoimikunnista tulee pyyntöjä ja
aloitteita, jotka vuokralaistoimikunta
kokoaa, käsittelee ja vie tarvittaessa
eteenpäin. Vuokralaistoimikunta on
päätösvaltainen, kun puheenjohtaja
tai varapuheenjohtaja sekä vähintään
puolet jäsenistä on paikalla.
– Vuokranmääritysyksiköissä asutaan erilaisissa asumismuodoissa,
esimerkiksi kerrostaloissa ja pien­
taloissa, ja niillä on luonnollisesti
omat erilaiset tarpeensa. Vuokralaistoimikuntatasolla pystymme näkemään kokonaisuutena, mitä tarvitaan
ja asukkaat pääsevät vaikuttamaan
siihen, mistä maksetaan, puheen­
johtaja Jaana Pesic toteaa.
Tästäkään kokouksesta ei ääntä
puutu.
– Täällä otetaan aktiivisesti kantaa,
ja se on hyvä juttu. Vain silloin päästään parantamaan asioita.
Sanna Andersson
HEKA PIKKU HUOPALAHTI OY
HEKA-SIILITIE OY
HEKA-VUOSAARI OY
puh. 09 476 6700
puh. 020 690 151
puh. 09 341 7300
Pasilanraitio 5, 5. krs,
Hitsaajankatu 9 B, 7. krs,
Tallinnanaukio 1 A, 4. krs,
00240 HKI
00810 HKI
00930 HKI
HEKA-HAAGA OY
HEKA-SUUTARILA OY
puh. 09 7250 0400
puh. 09 3507 000
Sentnerikuja 2, 2. krs,
Malminkaari 9 B, 2. krs,
00440 HKI
00700 HKI
HEKA-PUOTILA OY
HEKA-VALLILA OY
puh. 09 343 4030
puh. 09 350 5620
Tallinnanaukio 1 A, 4. krs,
Mäkelänkatu 2 A, 3. krs,
00930 HKI
00500 HKI
HEKA
HEKA-ROIHUVUORI OY
HEKA-VESALA OY
Helsingin kaupungin
puh. 020 690 151
puh. 09 7705 5000
asunnot Oy
Hitsaajankatu 9 B, 7. krs,
Tallinnanaukio 1 B, 4. krs,
Viipurinkatu 2,
00810 HKI
00930 HKI
00510 HKI
Siisti
ympäristö
on yhteinen
asia
ätä juttua kirjoittaessani on ollut jo pari aurinkoista
päivää. Samalla olen katsellut oman yhtiöni pihaa
sillä silmällä, mitä mahdollisesti pitäisi tehdä kun
kevättalkoot koittavat. Talkoot ovat asukkaille täysin
ilmaista huvia ja hyötyä. Niissä saamme samalla kertaa niin raitista ilmaa kuin hyötyliikuntaakin. Vielä
kaupan päälle kunnostamme omaa pihaa kauniimmaksi – ehkäpä
mukavammaksi niin lasten kuin aikuisten oleskella.
Ainakin itse olen illanvirkku. Tykkään valvoa aika myöhään ja
tehdä kaikenlaisia asioita iltasella, kuten katsoa televisiota, muuttaa
huonekalujen paikkoja tai tehdä pienimuotoisia remontteja.
Aina silloin tällöin kuitenkin tunnen pienen piston rinnassani,
kun muistan, että kaikki ihmiset eivät ole sellaisessa työssä, jossa
työajat ovat niin sanotusti normaalit. Pitäisikö meidän muistaa ja
ottaa huomioon ne kanssa-asujamme, jotka käyvät vuorotöissä ja
kaipaavat myös lepoa ja rauhaa? Ottakaamme huomioon kaikki talossamme asuvat ihmiset ja noudattakaamme talojen järjestyssääntöjä myös kotirauhan osalta.
Talojen siisteydestä kuuluu aina silloin tällöin huomauttamista.
On ehkä paikallaan miettiä, onko vika aina siivoojissa vai voisiko
vastuu rappujen ja yhteistilojen siisteydestä olla myös meillä asukkaissa? Muistammeko itse aina viedä roskamme niille kuuluville
paikoille, ja opetammeko lapsemme korjaamaan jälkensä niin pihalla kuin rappukäytävilläkin? Siivousta voi myös haitata se, jos rappukäytävillä säilytetään sinne kuulumattomia tavaroita, jotka ovat
siellä vielä vastoin pelastuslakiakin.
Vaikka ilmat jo lämpenevätkin mukavasti ja tuntuu niin keväiseltä, muistetaan kuitenkin, että vielä ei ole kesä. Pukeutukaamme sen
mukaisesti, jotta vältymme vilustumiselta.
Markku Saarinen
Skidit
TAITTELE NÄILLÄ OHJEILLA
pihapiirin pähein liidokki.
1.
Kaikki taitokset.
3.
Taita kolmion yläkulmat
katkoviivaa pitkin sisään.
6.
Taita siivet alas alempaa katkoviivaa
pitkin. Taita siiven kärjet ylös
ylempää katkoviivaa pitkin.
Taita yläkulmat sisään.
4.
Taita pieni kärkikolmio
ylös. Tämä lukitsee kulmat
paikalleen.
7.
Lennokki on valmis.
2.
Taita kolmion kärki katkoviivaa
pitkin alas.
5.
Taita siivet vastakkain taakse ja
käännä lennokki vatsalleen.