Suolirakkoleikkauksen jälkeen - Satakunnan sairaanhoitopiiri

POTILASOHJE
1 (2)
Suolirakkoleikkauksen jälkeen
Sinulta on poistettu virtsarakko. Se on korvattu normaalia kautta tyhjenevällä suolesta tehdyllä
rakolla.
Suolirakon tyhjentäminen
Suolirakolta puuttuvat normaalit virtsarakon tuntemukset. Suolirakon
täyttyminen ilmenee vatsan venymisenä ja painontunteena. Virtsaaminen
tapahtuu vatsalihaksia jännittämällä. Virtsaaminen onnistuu parhaiten
istuen ja samalla voi toisella kädellä painaa vatsaa suolirakon kohdalta.
Virtsaaminen kestää yleensä kauemmin kuin aikaisemmin, mutta
tulehdusten välttämiseksi rakko olisi hyvä saada aina tyhjäksi.
Rakon tyhjentämisestä tulee huolehtia säännöllisesti rakon ylivenyttymisen
ehkäisemiseksi, vaikka virtsaamisen tarvetta ei olisikaan. Päiväaikaan on
syytä käydä virtsaamassa 3 – 4 tunnin välein ja aluksi useamminkin. Öisin
rakko tulee tyhjentää 1 – 2 kertaa. Hyvä keino on laittaa herätyskello
soimaan vähintään kerran yössä, jotta heräät tyhjentämään rakon. Myös
alkoholin nauttimisen yhteydessä tulee muistaa rakon säännöllinen
tyhjentäminen.
Vuoden kuluttua leikkauksesta suolirakko on venynyt normaaliin rakon
tilavuuteen, silloinkaan kerralla virtsattu määrä ei tulisi ylittää puolta litraa.
Jos rakon tyhjeneminen on puutteellista, voidaan sitä parantaa
toistokatetroinnilla, mikä opetetaan sairaalassa.
Satakunnan sairaanhoitopiiri
Kirurgian osasto 1
Päivitys 12/2015
Päivittäjä PS,bl
POTILASOHJE
2 (2)
Virtsanpidätyskyky
Aluksi virtsaa voi karkailla varsinkin öisin. Virtsanpidätyskykyä voit parantaa
harjoittamalla lantionpohjan lihaksia osastolta saamiesi ohjeiden mukaan.
Myöhemminkin virtsankarkailua voi ilmetä esimerkiksi silloin, jos rakkoa ei
tyhjennetä riittävän usein ja huolellisesti. Virtsan karkailuun apuna voit
käyttää erilaisia suojia ja vaippoja, joita saa ostaa ainakin suuremmista
päivittäistavarakaupoista ja apteekeista.
Liman eritys
Alkuvaiheessa suolirakko erittää runsaasti limaa. Tähän määrätään
limaa irrottavaa ja pilkkovaa lääkettä. Kuukausien ja vuosien kuluessa
liman eritys vähenee. Hyvä keino suoliliman vähentämiseksi on juoda
hieman normaalia enemmän, 1,5-2 litraa nesteitä päivittäin.
Happo-emästasapaino
Leikkaus saattaa aiheuttaa muutoksia elimistön happamuuteen. Sen
häiriöiden oireita ovat pahoinvointi ja väsymys. Sinulta seurataan
jälkitarkastusten yhteydessä verikoetta, jonka perusteella aloitetaan
tarvittaessa lääkitys.
Liikkuminen ja harrastukset
Leikkauksen jälkeen on vältettävä rasitusta noin kuukauden ajan. Uimaan
ja saunaan voit mennä kuukauden kuluttua leikkauksesta. Sairauslomaajan jälkeen ei ole rajoituksia normaalille elämälle. Lääkäri arvioi
sairausloman tarpeen. Rakko on hyvä tyhjentää ennen liikuntaa.
.
Sukupuolielämä
Leikkaus aiheuttaa muutoksia sukupuolielämässä, ja leikkauksesta
toipuminen vie aikaa. Miehillä leikkaus saattaa aiheuttaa erektiohäiriön,
johon on olemassa eri hoitovaihtoehtoja. Miehillä on leikkauksen
seurauksena siemensyöksyn pois jääminen, koska leikkauksessa on
poistettu siemennestettä tuottavat kudokset ja tukittu siemenjohtimet.
Naisilla emättimen muuttunut asento, koko ja muoto saattavat aiheuttaa
yhdyntävaikeuksia. Keskustele rohkeasti asioista hoitavan lääkärin
kanssa.
Ongelmatilanteissa
Ota yhteys kirurgian osasto 1 puhelin 02 627 6280 mikäli
• virtsa alkaa haista pahalle
• suoliliman eritys lisääntyy ja lima estää rakon tyhjenemisen
• rakon tyhjenemisessä on ongelmia tai virtsan karkailu pahenee
• ilmenee ruokahaluttomuutta, pahoinvointia tai laihtumista
• ilmenee pitkittynyttä vatsakipua, ripulia tai vatsan toimimattomuutta
• ilmenee kipua munuaisten seudussa
• kuume nousee tuntemattomasta syystä
• yleiskunto heikkenee
Rakon tyhjenemiseen ja virtsanpidätyskykyyn liittyvissä asioissa voitte
ottaa yhteyttä uroterapeuttiin tiistaisin kello 12-13 puhelin 02 627 3807.
Jälkitarkastus
Jälkitarkastus tapahtuu urologin vastaanotolla Satakunnan
keskussairaalan kirurgian poliklinikalla.
Satakunnan sairaanhoitopiiri
Kirurgian osasto 1
Päivitys 12/2015
Päivittäjä PS,bl