273 / Pienen Neulamäen eteläinen yritysalue / Rakennustapaohjeet

KUOPION KAUPUNKI
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT - ASEMAKAAVOITUS
KUOPION KAUPUNKI
PIENEN NEULAMÄEN ETELÄINEN YRITYSALUE / RAKENNUSTAPAOHJE
10.6.2015
Kuopion kaupunki – Tekninen virasto - Kaavoitusosasto 2
PIENEN NEULAMÄEN ETELÄISEN YRITYSALUEEN RAKENNUSTAPAOHJE
YLEISTÄ
Rakennustapaohjeet täydentävät alueella voimassa olevaa asemakaavaa ja ohjaavat alueen rakentamista ja sen laatutasoa. Alueen
tontinvuokrasopimuksiin tehdään merkintä rakennustapaohjeista ja
tontin vuokralaisen velvollisuudesta noudattaa kyseisiä ohjeita. Sitova velvollisuus koskee ohjeessa esitettyjä kohtia, joita on korostettu lihavoidulla tekstillä. Muilta osin rakennustapaohjeiden tavoitteena on auttaa rakennuttajaa, suunnittelijaa ja muita toimijoita
saamaan aikaan Pienen Neulamäen eteläisestä yritysalueesta kaupunkikuvallisesti huoliteltu ja tarkoituksenmukainen kokonaisuus.
Rakentamistapaohjeiden noudattamista valvoo suunnittelun ohjausryhmä yhdessä rakennusvalvontaviranomaisen kanssa. Ohjausryhmä on kutsuttava koolle heti suunnittelun alkuvaiheessa. Suunnittelun ohjausryhmän kokoukseen osallistuvat sekä rakennushankkeen rakennuttaja että suunnittelija. Jo ennen suunnittelun ohjausryhmän kokousta antaa kaupunki tarvittavaa ohjausta
sekä tonttien valinnassa että rakennusten sattumisessa tonteille.
Tätä ennakko-ohjausta organisoidaan yrityspalvelun toimesta.
Rakennustapaohjeet määrittävät sekä alueen maisemallisia, kaupunkikuvallisia ja rakennusten arkkitehtoniseen ilmeeseen liittyviä
tekijöitä että toimintojen jäsentelyyn ja liikennejärjestelyihin keskeisesti vaikuttavia ratkaisuja. Tavoitteena on aikaansaada alueelle
sijoittuville yrityksille toimintaympäristö, joka omaleimaisuudellaan,
viihtyisyydellään ja toiminnallisilla ratkaisuillaan tukee yritysten
omaa liiketoimintaa. Lisäksi tavoitteena on varmistua siitä, että yritysalueen liittyminen ympäristöön on toteutettu laadukkaasti.
Karttulantien varresta on tarkoitus muodostaa alueen kaupunkikuvallinen portti, joka antaa alueelle oman luonteensa. Samoin alueen
pääkatujen Pienen Neulamäen tien sekä Asevarikontien varsista on
tarkoitus muodostaa selkeitä ja arkkitehtonisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia. Pääteiden kaupunkikuvallista roolia korostaa myös se,
että ne toimivat moottoritien läntisenä rinnakkaisväylänä sekä Pienen Neulamäen lakialueille johtavana pääväylänä.
Rakennuslupa-asiakirjoihin tulee liittää pihasuunnitelma. Asemakaavan istutusalueista ja vihervyöhykkeistä on tavoitteena muodostaa suojaavia ja maisemallisesti moni-ilmeisiä; ks. periaateesimerkit, kohta ”istutusalueet ja reunavyöhykkeet”.
Hyvin suunniteltu rakennus tai rakennusalue on käyttökelpoinen
(toimiva), kestävä (taloudellinen) ja kaunis (miellyttävä).
Kuva 1. Pienen Neulamäen eteläisen yritysalueen havainnekuva.
Kuopion kaupunki – Tekninen virasto - Kaavoitusosasto 3
Sisällysluettelo
Yleiset OHJEET ...................................................................................22
1 A. Pienen Neulamäen tien ympäristö ...............................................22
PERUSTIEDOT ....................................................................... 4
1B. Asevarikontien ympäristö .............................................................23
Suunnittelun ohjausryhmä .................................................................. 4
1C. Tutka- ja Majurikatujen ympäristö ................................................23
Tekijät................................................................................................. 4
1D. Pioneerikadun ympäristö .............................................................23
KAAVAN LÄHTÖKOHDAT ..................................................................... 5
2A. Neulaspuron lehtoon,- ja –notkoon rajoittuvat istutusvyöhykkeet.23
RAKENTAMISTAPAOHJEIDEN SISÄLTÖ.................................................. 5
2B. Luonnonsuojelu- ja lähivirkistysalueille rajoittuvat tonttien
istutusvyöhykkeet ..............................................................................23
RAKENTAMISTAPAOHJEET KTY-10 JA TK/LTA
KORTTELIALUEILLA ............................................................... 6
ALUEOPASTEET .................................................................. 24
RAKENNUSTEN SIJOITTUMINEN TONTILLE, MASSOITTELU JA
KAUPUNKIKUVA .................................................................................. 6
Toimintojen sijoittuminen ja liikennejärjestelyt ................................... 7
Rakennusten julkisivut ........................................................................ 9
Katot..................................................................................................10
Aidat ..................................................................................................10
PERUSTIEDOT
Kuopion Kaupungin kaavoitusosastolta:
Mainoslaitteet ...................................................................................11
Toimistoarkkitehti Jouni Pekonen
Istutukset ja pintamateriaalit tonteilla ................................................11
Kuopion Kaupungin yrityspalvelu:
RAKENTAMISTAPAOHJEET TK-16 KORTTELIALUEILLA
(PIONEERIKADUN ALUE) ..................................................... 12
Elinkeinojohtaja Heikki Ryynänen
Rakennusten sijoittuminen tontille, massoittelu ja kaupunkikuva........12
Yritysasiamies Jukka Pitkänen
Toimintojen sijoittuminen ja liikennejärjestelyt ..................................12
Kuopion Kaupungin kunnallistekninen osasto:
Rakennusten julkisivut .......................................................................13
liikenneinsinööri Aarno Lietola
Katot..................................................................................................14
Suunnitteluinsinööri Juhani Tiihonen
Valaistus ............................................................................................14
Kuopion Kaupungin puistotoimisto:
Istutukset ja pintamateriaalit tonteilla ................................................16
Toimistoarkkitehti Jouni Pekonen
Kuopion kaupungin kaavoitusosasto
puh: +358 44 7185 419
s-posti: jouni.pekonen(at)kuopio.fi
Suokatu 42, PL 1097, 70111 Kuopio
Rakennustapaohjeen pohjalle tarvittavista liikenne ja katusuunnitelmista ovat vastanneet:
Liikenneinsinööri Aarno Lietola ja Juhani Tiihonen
Kuopion kaupunki
Matti Romppanen
Johtava konsultti
Sito-Kuopio Oy
SUUNNITTELUN OHJAUSRYHMÄ
Asemakaava-arkkitehti Martti Lätti
Mainoslaitteet ...................................................................................16
Rakennustapaohjeen on laatinut:
LIITTEET ............................................................................. 25
Valaistus ............................................................................................10
Aidat ..................................................................................................15
TEKIJÄT
Yritysasiamies Unto Juutinen
Janne Lappalainen, projektivastaava
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
Liikenne ja infrastruktuuri
Rakennustapaohjeen pohjalle tarvittavista liikenne ja katusuunnitelmien päivityksestä on vastanneet:
Suunnitteluinsinööri Mikko Niskanen ja
Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen
Kuopion kaupunki
Vihersuunnittelu osuudesta on vastannut:
Suunnitteluhortonomi Kari Huttunen
Kuopion kaupungin viher- ja virkistysaluesuunnittelu
Kaupungin puutarhuri Erkki Oinonen
Suunnitteluhortonomi Kari Huttunen
Kuopion Kaupungin rakennusvalvonta:
TONTIN KÄYTTÖESIMERKKEJÄ PIONEERIKATU ................... 17
Tarkastusarkkitehti Mikko Etula
TONTINKÄYTTÖESIMERKKI KTY-10 KORTTELI-ALUEELLA ..... 19
Rakennustarkastaja Esa Koponen
VÄRITYSSUUNNITELMA ...................................................... 20
Laajennettu kaupunkikuvatyöryhmä:
OHJEET (TK-16 korttelit 23 – 25)..........................................................20
KTY-10 JA TK/LTA korttelit ..................................................................21
ISTUTUSALUEET JA REUNAVYÖHYKKEET ............................ 22
Yleiset tavoitteet ................................................................................22
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
4
RAKENTAMISTAPAOHJEIDEN SISÄLTÖ
KAAVAN LÄHTÖKOHDAT
Pienen Neulamäen eteläinen yritysalue sijaitsee moottoritien ja
Karttulantien välisellä alueella Valkeisenlammen pohjoispuolella,
noin 9 kilometriä keskustasta lounaaseen. Karttulantien pohjoispuolisella alueella ei ole asemakaavaa.
Ympäristöministeriön 3.7.2008 vahvistamassa Kuopion seudun
maakuntakaavassa alue on varattu puolustusvoimien ja taajamatoimintojen alueeksi (EP/A) Alueen eteläosa on vähittäiskaupan ja
tilaa vievän erikoiskaupan kehittämisen kohdealuetta.
Kaupunginvaltuuston 11.12.2000 hyväksymässä keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa alue on merkitty pääosin erityisalueeksi
(E). Kyseinen yleiskaava on vanhentunut, sillä aluetta ei enää tarvita Puolustusvoimien toiminnoille. Yleiskaavaa muutetaan uudella
oikeusvaikutteisella osayleiskaavalla, jossa osoitetaan uusi maankäyttö koko Pienen Neulamäen alueelle. Osayleiskaavaluonnos
valmistuu vuoden 2011 aikana. Pienen Neulamäen osayleiskaavan
on arvioitu valmistuvan vuoden 2012 aikana.
Kasvillisuusselvitysten mukaan Pieni Neulamäki on luontoarvoiltaan
poikkeuksellisen arvokas kohde. Kaava-alueen luontoarvoiltaan
merkittävimmät osat on jätetty joko suojelu- tai lähivirkistysalueeksi.
Kaava-alueen merkittävin luontoalue sijaitsee alueen länsiosassa,
Väärälahden Natura-alueisiin rajoittuvassa Valkeisen lammesta
kohoavassa jyrkässä rinteessä aina sen yläosan aidalle asti, joka
on luontoarvoiltaan poikkeuksellisen monipuolinen. Kyseinen alue
on osoitettu kaavassa luonnonsuojelualueeksi (SL) Pioneerikadun
yritysalueelta, joka rajoittuu kyseiseen luonnonsuojelualueeseen, ei
saa ulottaa haittavaikutuksia alueelle. Toinen luontoarvoiltaan merkittävä alue on itäosan puronotkot sekä rehevät korvet, jotka säilytetään luonnontilaisina viheralueina.
Rakennustapaohjeet täydentävät alueella voimassa olevaa asemakaavaa. Rakennustapaohjeet muodostuvat kirjallisesta osasta ja
sitä havainnollistavasta kuvallisesta materiaalista. Sitovat ohjeet
on esitetty tekstissä lihavoituna. Kuvallinen materiaali havainnollistaa rakentamistapaohjeiden kirjallista osaa.
Rakennustapaohjeissa käytetty tonttien numerointi noudattaa Pioneerikadun osalta 25.09.2009 vahvistetun asemakaavan tonttijakoa
ja muiden alueiden osalta asemakaavan muutoksen nro 734 ohjeellista tonttijakoa. Havainnekuvissa ja tontinkäyttökaavioissa on esitetty erilaisia esimerkkejä mahdollisista rakentamistavoista. Rakennustapaohjeiden esittämät julkisivujen havainnekuvat, värityssuunnitelmat, tonttialueiden käyttö sekä maisemointivyöhykkeiden suunnitelmat sekä muut ohjeet esittävät ratkaisuperiaatteet yleisellä tasolla.
Rakentamistapaohjeiden lisäksi on tärkeä huomioida myös Kuopion
kaupungin rakennusjärjestyksen sisältämät määräykset.
Suunnittelualueen asemakaava on hyväksytty 17.8.2009 Kuopion
kaupungin valtuustossa ja se tuli voimaan 25.09.2009. Alueelle laadittava asemakaavan muutosehdotus valmistui 16.6.2010 ja se tulee syksyllä 2010 valtuuston hyväksyttäväksi. Pienen Neulamäen
yritysalueen asemakaava-alue jakautuu kahteen pääalueeseen,
toimitilarakennusten (KTY-10) sekä teollisuus-, varasto-, liike- ja
toimistorakennusten (TK-16) korttelialueisiin. Kaupunkikuvallisessa
sekä toiminnallisessa mielessä kaava-alue jakautuu viiteen osaalueeseen:
1) Karttulantien varteen rajautuviin tontteihin, jotka muodostavat yritysalueelle kaupunkikuvallisen portin.
2) Pienen Neulamäen tien Karttulantietä rajaavien tonttien jälkeiseen osaan, joka muodostuu aluetta halkaisevasta puistobulevardijaksosta.
3) Asevarikontien loppuosan tonteista, jonka kaavoitus alkaa
syksyllä 2010. Asevarikontiestä tulee muodostumaan Pienen neulamäen lakiosille johtavan pääväylä. Asevarikontien
varren loppuosan tontit on varattu keskisuurille ja suuremmille toimijoille. Kyseisen alueen kaupunkikuvalliset vaatimukset ovat korkeammat kuin kahdella muulla TK-16 alueella.
4) Lounaiselle mäkiharjanteelle (Pioneerikadun varteen) sijoittuvaan pienteollisuusalueeseen, joka on varattu suurimmalta
osin pienille toimijoille.
5) Lähinnä Neulaspuronnotkoon rajoittuvaan teollisuusalueen
osaan, joka on varattu sekä pienille että keskisuurille toimijoille. Myös tämän alueen kaavoitus alkaa syksyllä 2010.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
5
RAKENTAMISTAPAOHJEET KTY-10 ja
TK/LTA KORTTELIALUEILLA
RAKENNUSTEN SIJOITTUMINEN TONTILLE,
MASSOITTELU JA KAUPUNKIKUVA
Yleistä
Toimitilarakennusten korttelialueet muodostavat puistomaisen pääkadun varteen tasokkaan sisääntulo- ja läpiajoalueen, joka antaa
alueelle oman, kaupunkimaisen luonteensa.
Tavoitteet
Määräysten tavoitteena on yhtenäisesti jäsentynyt aluekokonaisuus
ja ilmeeltään selkeästi rajattu katutila. Tavoitteena on lisäksi parantaa huolto-, lastaus- ja liikennejärjestelyiden toimivuutta mahdollistamalla riittävän laaja yhtenäinen vapaa-alue. KTY-10 ja TK/LTA
korttelialueille ei saa rakentaa väliaikaisia rakennelmia tai rakennuksia, varastotiloja tai muita katosrakennelmia, jotka on
päällystetty pressulla.
Ohjeet
Kaupunkikuvallisesti laadukkain rakentaminen ohjataan Pienen
Neulamäen tien varteen sekä erityisesti Karttulantietä rajaaviin tontteihin, joihin suunnataan ensisijaisesti kaupallista toimintaa (Kuva
5). Kaikkien KTY-10 korttelialueiden katualueeseen rajautuviin osiin
tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Korttelin 18 osalla (kuva 6) tonttien kadunpuoleisesta rakentamisesta tulee pyrkiä muodostamaan yhtenäinen kokonaisuus. Havainnekuvan esimerkkiratkaisussa tähän on pyritty yhtenäisen paikoitusalueen avulla. Paikoitusalueen ajoväylää voidaan tarvittaessa hyödyntää myös korttelin sisäisenä väylänä. Korttelin 18 osalla kadunpuoleinen rakentaminen tulee toteuttaa yhtenäisesti samalle
etäisyydellä tontin rajasta esim. havainnekuvassa esitetyllä tavalla, jolloin kadun ja rakennusten väliin voidaan sijoittaa pääosa korttelin autopaikoista.
Korttelin 20 tontin 1 osalla (kuva 7) rakennuksen kaupunkikuvalliseen luonteeseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kyseisen tontin
osalla rakennuksen ei tarvitse sivuta kadunpuoleista rakennusalan
rajaa. Rakennuskokonaisuus on esimerkkikuvassa sijoitettu tontille
siten, että korkeampi toimisto- tai toimitilamassa rajaa katutilaa ja
tuotanto- tai varastotilat jäävät tämän taakse. Tontin kaakkoisnurkan avoimuutta voidaan korostaa mm. sinne sijoitettavalla laadukkaasti rakennetulla aukiolla. Aukioalue voi koostua oleskelutilojen
lisäksi sisäisistä liikenneväylistä sekä puuistutuksin rajatuista autopaikoista.
Kuva 2. Havainnekuva KTY-10 ja TK/LTA kortteleiden osalta
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
6
Kuva 3. Alueleikkaus A-A.
Korttelin 17 osalla (kuva 5) voi paikoitusta sijoittaa Tutkakadun puoleisen isomman paikoitustilan lisäksi myös Pienen Neulamäentien
varteen. Rakennuksen ja Karttulantien sekä Pienen neulamäen tien
väliselle tontin osalle on mahdollista sijoitta huoltoyhteysväylä.
Huoltoyhteysväylä voidaan rakentaa myös kokonaan seinärakenteiden taakse, jolloin rakennus voidaan rakentaa kiinni rakennusalueen rajaan.
Kaikilla KTY-10 ja TK/LTA –korttelialueilla huoltopihat eivät saa
aueta katu-, tie- tai piha-alueille päin, vaan ne tulee sijoittaa
piiloon seinä- tai suojarakenteiden taakse. Kaikissa huoltopihojen sekä huoltoväylän suojausvaihtoehdoissa suojaseinärakenteiden laatuun tulee kiinnittää erityistä huomiota ja ne tulee suunnitella
korkeatasoisesti ja niiden tulee liittyä luontevasti tontin kokonaisarkkitehtuuriin. Paikoitusalueita ei saa sijoittaa Karttulantien ja rakennuksen väliselle korttelin osalle
Kuva 4. Näkymä kortteliin 20 / Arkkitehtitoimisto Siltanen ja Laakso Oy.
Kuva 5. Havainnekuva Karttulantietä ravaavilta tonteilta 1:1500.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
7
TOIMINTOJEN SIJOITTUMINEN JA
LIIKENNEJÄRJESTELYT
Tavoitteet
Myymälöiden, asiakaspalvelutilojen ja toimistotilojen kadunvarteen
sijoittumisen tavoitteena on helpottaa alueella asiointia ja elävöittää
katuympäristöä. Samalla saadaan katuympäristöön luontevasti laadukasta rakentamista. Muiden toimintojen sijoittuminen ja esim.
ulkovarastointiin liittyvien määräyksien tavoitteena on katualueen
siisti ja huoliteltu ilme. Liikennejärjestelyihin liittyvillä ohjeilla pyritään varmistamaan liikenteen turvallisuus ja toimivuus.
Ohjeet
Kevyen liikenteen yhteydet on toteutettava turvalliseksi ja helppokulkuisiksi ja niiden tulee luontevalla tavalla liittyä alueen yleisiin
kevyen liikenteen väyliin. Rakennuksen sisäänkäynnille täytyy olla
muusta liikenteestä selvästi erotettu jalankulkuväylä.
Ajoyhteyden suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen liikenteen yleiseen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Tontin liikennejärjestelyt tulee suunnitella siten, että tontille sijoittuvien toimintojen edellyttämä kuljetuskalusto pystyy kääntymään tontin vapaaalueella.
Ilman erityisiä toiminnallisia perusteita ei tonteille saa rakentaa
kuin yhden enintään 7 m leveän ajoyhteyden kadulta. Korttelin
17 osalla voi liittymiä olla kaksi tai useampi. Korttelin 18 tontin 4
osalla voi olla tonttiliittymä sekä Pienen Neulamäen tieltä että Tutkakadulta.
Huoltopihat eivät saa avautua katu-, tie-, tai piha-alueille päin ja
varastoinnin tulee pääsääntöisesti tapahtua sisätiloissa tai
katetuissa ulkovarastoissa. Jos huoltopihat erityisestä syystä
joudutan toteuttamaan katualueiden suuntaan, tulee ne suojata
rakennusluvassa myönnetyllä suojarakenteella. Suojarakenne tulee
olla korkeatasoisesti suunniteltu ja sen tulee liittyä luontevasti tontin
kokonaisarkkitehtuuriin.
Teollisuustoimintaan liittyvän jätteen käsittelyyn sekä huoltoon, lastaukseen ja purkamiseen liittyvät toiminnot tulee pääsääntöisesti
sijoittaa tontin takaosaan.
Tonteille sijoittuvat toimistotilat sekä mahdolliset asiakaspalvelun
tilat ja myymälä samoin kuin rakennuksen pääsisäänkäynnit tulee
pääsääntöisesti sijoittaa kadunpuoleiselle rakennuksen osalle.
Kuva 6. Havainnekuva KTY-10 korttelin 18 osalta.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
8
RAKENNUSTEN JULKISIVUT
Tavoitteet
Julkisivujen päämateriaalien ohjauksella ja hallitulla värimaailmalla
luodaan yhtenäinen ja selkeä alueellinen ilme. Täysin umpinaisten
julkisivujen sijasta katualueelle avautuvat sisäänkäynnit, portaikot
sekä muut asiakaspalvelu-, toimisto-, ja myymälätilat elävöittävät
katunäkymiä
Ohjeet
Julkisivujen suunnittelussa tavoitteena on rauhallinen ja selkeä
yleisilme. Rakennusten julkisivujen arkkitehtuuri sekä materiaalit
tulee olla kestäviä, laadukkaista ja korkeatasoisia.
Rakennusten julkisivujen värityksestä on annettu yleisiä esimerkkejä kohdassa värityssuunnitelma. Kaupunkikuvallisesti merkittävimpiin kohtiin, jotka on esitetty värityssuunnitelmassa tumman harmaalla (kuva 21), tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kyseisten kohtien arkkitehtuuri ja materiaalivalinnalla on merkittävä rooli katutilan
rytmityksen ja porttivaikutelmien synnyttämiseksi. Lisäksi kadun
suuntaan avautuvista julkisivuista tulee rakentaa yhtenäinen ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja katujulkisivujen osalla tulee välttää
myös täysin umpinaisia seinärakenteita.
Rakennusta jaksottavan massoittelun lisäksi tulee julkisivut rytmittää arkkitehtuuriin sopivalla tavalla siten, että muodostuu rauhallinen ja selkeä kokonaisuus. Julkisivujen pienemmät rakennelmat,
kuten talotekniikkaan liittyvät tilat, laitteet ja varusteet tulee sovittaa
rakennuksen arkkitehtuuriin.
Kuva 7. Havainnekuva (TK/LTA) korttelista / Arkkitehtitoimisto Siltanen ja Laakso Oy.
Julkisivujen pääasiallisia materiaaleja voivat olla esimerkiksi erilaiset, metalliprofiilit ja -kasetit, betoni- ja tiilipinnat sekä erilaiset lasirakenteet.
Rakennusten julkisivujen osalla tulee suosia kortteleittain yhtä tai
kahta päämateriaalia. Tämän vuoksi kunkin korttelin ensimmäisen
rakennuksen julkisivumateriaalivalinnassa tulee olla erityisen huolellinen, koska se ohjaa korttelin muuta rakentamista.
Maantasokerroksiin sijoitettujen myymälöiden ja aulojen osalla pohjakerroksen ikkunat tulee suosia kookkaita. Myös asiakaspalvelu- ja
toimistotilojen sekä yleisten palvelutilojen kohdalla pohjakerroksessa tulee suosia kookkaita ikkunoita. Tavanomaisten ikkunoiden lisäksi näissä (kadulle päin avautuvissa) julkisivun osissa voi käyttää
esimerkiksi erikoislaseja kuten lasilankkuja, lasitiiltä tai silkkipainettua lasia.
Kuva 8. Lintunäkymä KTY-10 kortteleihin etelästä. / Arkkitehtitoimisto
Siltanen ja Laakso Oy.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
9
Kuva 9. Alueleikkaus B-B.
KATOT
VALAISTUS
AIDAT
Tavoitteet
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on yhtenäisesti jäsentynyt aluekokonaisuus
sekä se, että kattopinnasta poikkeavilla erillisillä konehuoneilla tai
muilla teknisellä rakenteilla elävöitetään päärakennusmassaa,
muodon, materiaalien ja väritysmaailman osalta niin, että ne yhdessä muodostavat saumattoman kokonaisuuden muun arkkitehtuurin
kanssa.
Ohjeet
Konehuoneita tai muita teknisiä rakenteita ei saa tuoda muuta kattopintaa korkeammaksi ellei samalla varmisteta, että niillä elävöitetään päärakennusmassaa, muodon, materiaalien ja väritysmaailman osalta niin, että ne yhdessä muodostavat saumattoman kokonaisuuden muun arkkitehtuurin kanssa. Suunnittelussa tule erityisesti kiinnittää huomiota siihen etteivät ilmanvaihtoon liittyvät tilat,
laitteet tai varusteet ole kaukonäkymien kannalta häiritseviä elementtejä.
Kattoon liittyvien piippujen, kattovarusteiden, räystäsrakenteiden,
kourujen ja pellitysten tulee soveltua katon väriin sekä olla myös
sopusoinnussa julkisivumateriaalien ja värimaailman kanssa.
Rakennuksissa tulee olla pääsääntöisesti (sisäpuolisella vedenpoistolla ja pienin räystäin varustettu) tasakatto tai sisäpihoille
päin loivasti kallistuva pulpettikatto. Rakennusten kaduille rajautuvilla julkisivujen osilla tulee räystäslinjan kuitenkin olla
vaakasuuntainen. Sisäpihan erillisillä siipirakennuksilla sallitaan
myös harjakatto.
Ohjeiden tavoitteena on ilmeeltään avoin ja kaupunkimainen katumiljöö. Aitatyyppiä ei saa vaihtaa tonteilla vaan ne tulee toteuttaa
kortteleittain ja alueittain yhtenäisinä. Aitadetaljien ja tyyppien määrittelyllä on tarkoitus varmistaa alueen viimeistelty ilme
Ohjeet
Tonttien väliselle rajalle sekä mahdollisesti kadunvarteen rakennettava aita ja siihen liittyvä portti tulee toteuttaa siten, että ne liittyvät
luontevalla tavalla rakennukseen ja tontin alueella oleviin istutusvyöhykkeisiin.
Tontin istutusalueisiin rajautuvat aidat, ks. kohta ”istutusalueet ja
maisemointivyöhykkeet”.
KTY-10 tonttien kadun ja tien puoleista aitausta tulee välttää mutta
huoltopihojen ja tonttien takareunan aitaus on suositeltavaa. Tontin
takaosien aidat tulee rakentaa rajalle tai tasatun tontinosan reunalle. Neulaspuronlehtoon rajoittuvilla tonteilla, aita voidaan rakentaa
luiskan yläreunan ja tasatun tontin rajapintaan. Kaikkien KTY-10
kortteleiden osalla rakennettavien aitojen aitatyyppi tulee olla
ns. 3-lankaverkko, jakoväli noin 50x200 mm. Aitojen ja porttien
värisävy tulee olla RAL 7024/ tummanharmaa tai tätä tummempi.
.
Kattoratkaisusta riippuen katemateriaalina tulee käyttää tumman harmaata tai mustaa konesaumattua peltiä tai vastaavaa
sileää peltistä katemateriaalia tai huopakatetta (tasakatot).
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on luoda valaisuarvoiltaan ja valosävyiltään
yhtenäinen kaupunkitila sekä ehkäistä häikäisyjä ja valon tarpeetonta leviämistä ympäristöön.
Ohjeet
Katuun liittyvän piha-alueen valaisemiseen tulee kiinnittää erityistä
huomiota. Tavoitteena on alueellinen kokonaisuus, jossa katualue
ja siihen liittyvät piha-aukiot ja rakennusten sisäänkäynnit ovat voimakkaammin valaistuja kuin muu piha-alueen valaistus.
Valaistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee noudattaa tämän rakennustapaohjeen lisäksi Kuopion kaupungin rakennusvalvontaviraston laatimaa rakennusjärjestystä ”23 § Tontin ja rakennuksen valaistus sekä osoitenumerointi”.
Piha-alueen valaistus voidaan järjestää sekä seinä- että pylväskiinnitteisillä valaisimilla. Kummassakin tapauksessa valaisimen suositeltava asennuskorkeus on 6 m.
Kadun läheisyydessä (lähempänä kuin 8 metriä) olevien valaisimien
tulee olla ulkonäöltään kaupunkimaiseen ympäristöön sopivia. Valaisintolppien tulee olla värisävyltään RAL 7042 / harmaa tai
vastaava.
Kaikissa valaisimissa, mahdollisia julkisivuvalaisimia lukuun ottamatta, tulee pyrkiä käyttämään ylävarjostinta tai muu heijastuspintaa, joka suuntaa valon alaspäin. Piha- ja julkisivuvalaistuksen valaisuteho sekä valonväri eivät tulisi poiketa liikaa kunkin korttelin
sisällä eikä ne saa poiketa huomattavasti myöskään muiden kortteleiden ja katualueiden valaisuarvoista.
Kuva 10. Näkymä Pienen Neulamäen tielle uudelta eritasosillalta.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
10
MAINOSLAITTEET
ISTUTUKSET JA PINTAMATERIAALIT
TONTEILLA
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on ilmeeltään yhtenäinen ja rauhallinen kaupunkikuva.
Ohjeet
Mainoslaitteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa tule noudattaa
tämän rakennustapaohjeen lisäksi Kuopion kaupungin rakennusvalvontaviraston laatimaa rakennusjärjestystä ”21 § Myynti-, tiedotus- ja mainoslaitteet sekä markiisit ja 22 § Ikkunamainokset”.
Rakennuksiin sijoitettavat mainoslaitteet tulee kiinnittää rakennuksen julkisivuun. Mainoslaitteiden suunnittelu tulee tehdä rakennuslupaprosessin yhteydessä. Alueella on mahdollista mainostaa myös
alueopasteissa, jotka Kaupunki järjestää Pienen Neulamäen alueella ks. kohta ”alueopasteet”.
Julkisivuun kiinnitettyjen mainoslaitteiden lisäksi sallitaan
enintään yksi kadun varteen piha-alueelle kiinteästi sijoittuva
itsenäinen mainoslaite tai mainostorni, jonka korkeus ei kuitenkaan saa pääsääntöisesti ylittää 6 metriä. Tätä korkeammat mainostornit tulee keskittää Karttulantien varressa sijaitseville korttelille
17 ja 21, jossa niiden enimmäiskorkeus voi olla kaavan sallima
maksimikorkeus. Mainostornien sijoittaminen tulee suunnitella erityisen huolellisesti ympäristöön ja rakennuksen arkkitehtuurin sopivaksi ja ne tulee esittää rakennuslupakuvissa.
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on vaihteleva ja viihtyisä sekä turvallinen katumiljöö sekä pihapiiri.
Ohjeet
Katuun liittyvät kevyen liikenteen väylät ja piha-alueet tulisi päällystää siten, että ne selvästi erottuvat ajotiestä ja paikoitusalueesta.
Päällysteenä voidaan käyttää esimerkiksi betonikiveä tai -laattaa.
Ne rajataan ajotiestä ja istutusalueista luonnonkivi- tai betonireunakivellä. Myös tontin sisäpihan puoleisilla piha-alueilla tulee kiinnittää
erityistä huomiota viihtyisyyteen ja turvallisuuteen rajaamalla pihaalueen eriluonteiset osat istutuksin ja kiveyksin.
Kaavassa esitettyjen istutusalueiden ja reunavyöhykkeiden toteuttamiseen liittyvät ohjeet ja ratkaisut on esitetty kohdassa ”istutusalueet ja reunavyöhykkeet”
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
11
RAKENTAMISTAPAOHJEET TK-16 KORTTELIALUEILLA (Pioneerikadun alue)
RAKENNUSTEN SIJOITTUMINEN TONTILLE,
MASSOITTELU JA KAUPUNKIKUVA
Yleistä
katuympäristöä. Rakennuksen kadunpuoleiseen päätyyn tehty sisäänveto sekä siihen kiinteästi liittyvä piha-aukio jäsentää rakennuksen pääsisäänkäyntiä sekä mahdollistaa turvallisen ja selkeän
liikkumisen myös jalkaisin. Muiden toimintojen sijoittumiseen ja
esim. ulkovarastointiin liittyvien määräyksien tavoitteena on alueen
siisti ja huoliteltu ilme. Liikennejärjestelyihin liittyvillä ohjeilla pyritään varmistamaan liikenteen turvallisuus ja toimivuus.
Ohjeet
Pioneerikadun varteen sijoittuvat teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueet muodostuvat pääsääntöisesti pienimuotoisesta rakentamisesta (kuva 11).
Tavoitteet
Määräysten tavoitteena on yhtenäisesti jäsentynyt aluekokonaisuus
ja ilmeeltään selkeästi rajattu katutila. Tavoitteena on lisäksi parantaa huolto-, lastaus- ja liikennejärjestelyiden toimivuutta mahdollistamalla riittävän laaja yhtenäinen vapaa-alue. Lisäksi helpotetaan
pääsisäänkäyntien sekä mahdollisten myymälä- ja toimistotilojen
suuntaamista aurinkoisiin ilmansuuntiin sekä helpottaa sisäänkäynnin havainnointia ja turvallisuutta. TK-16 korttelialueille ei saa rakentaa väliaikaisia rakennelmia tai rakennuksia, varastotiloja
tai muita katosrakennelmia, jotka on päällystetty pressulla.
Kevyen liikenteen yhteydet on toteutettava turvalliseksi ja helppokulkuisiksi ja niiden tulee luontevalla tavalla liittyä alueen yleisiin
kevyen liikenteen väyliin. Kortteleiden 24-25 osalla (jotka rajoittuvat
kevyen liikenteen väylään) tulee rakennuksen sisäänkäynnille olla
pääsääntöisesti muusta liikenteestä selvästi erotettu kevyen liikenteen yhteys. Korttelin 23 osalla kevyen liikenteen yhteys voidaan
sijoittaa ajoneuvoyhteyden viereen.
Rakennuksen pääsisäänkäynti sekä käynti mahdollisiin asiakaspalvelun- ja myymälätiloihin on luontevaa sijaita päädyssä olevan sisäänvedon yhteydessä. Asiakaspaikoituksen sekä katutilan läheisyyteen voidaan sijoittaa jätetiloja vain katosrakennuksiin.
Kyseiset katokset, jotka rajaavat julkista katutilaa, tulee suunnitella
päärakennuksen ilmeeseen sopiviksi sekä laadukkaiksi ja niihin
olisi hyvä liittää myös muuta toimintaa, kuten pyörien säilytys.
Ohjeet
Rakennusten sijoittumiseen – kaltevalle tontille – on kiinnitettävä
erityistä huomiota. Parhaimpaan tontinkäyttöratkaisuun päästään,
kun rakennus sijoitetaan tontinkäyttöesimerkkien A-D mukaisesti
(kuvat 17, 18 ja liitteet 3/1 ja 3/2). Kyseisissä esimerkeissä rakennus on hieman upotettuna tontin ylärinteen puolella. Tällöin on
helppo toteuttaa lähes tasainen piha-alue. TK-16 korttelialueiden
katualueeseen rajautuviin osiin tulee kiinnittää erityistä huomiota,
pääsisäänkäynnin, laadun ja turvallisuustason osalla. Rakennusten
katuun liittyvälle osalle tulisi pääsääntöisesti rakentaa noin 30 m2
suuruinen ainakin osittain katoksella suojattu sisäänveto.
Yhtenäisen katutilan muodostamiseksi rakennusten päädyt on
esitetty rakennettavaksi kiinni Pioneerikadun puoleiseen rakennusalueen rajaan (kuvat 11, 12 ja liite 3/1). Korttelin 23 tonttien
1 ja 10 ja korttelin 24 tonttien 1 ja 8 sekä korttelin 25 tonttien 2 ja 3
osalla rakennusten päätyjen sijaan on esitetty rakennusten sivut
ainakin osittain kiinni kadunpuoleiseen rakennusalueen rajaan.
Pioneerikadun yritysalue rajautuu lounaassa luonnonsuojelualueeseen. Luonnossuojelualueen puolelle ei saa sijoittaa minkäänlaista rakentamista, varastointia eikä lumia tai johtaa vesiä.
Alueen hulevesien johtamisesta on laadittu erillinen hulevesiohje.
TOIMINTOJEN SIJOITTUMINEN JA
LIIKENNEJÄRJESTELYT
Tavoitteet
Myymälöiden, asiakaspalvelutilojen ja toimistotilojen kadunvarteen
sijoittumisen tavoitteena on helpottaa alueella asiointia ja elävöittää
Ajoyhteyden suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen liikenteen yleiseen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Tontin liikennejärjestelyt tulee suunnitella siten että, toimintojen edellyttämä
kuljetuskalusto pystyy kääntymään tontin vapaa-alueella.
Tonteille sijoittuvat toimistotilat sekä mahdolliset asiakaspalvelu- ja
myymälätilat samoin kuin rakennuksen pääsisäänkäynnit tulee
pääsääntöisesti sijoittaa kadunpuoleiseen päätyyn. Rakennuksen
kadunpuoleisessa päädyssä olevan sisäänvedon yhteyteen tulee
pyrkiä toteuttamaan jalankululle suunniteltu piha-aukio, joka liittyy
ympäröiviin katu- ja istutusalueisiin. Ilman erityisiä toiminnallisia
perusteita ei tonteille saa rakentaa enempää kuin yhden enintään 7 m leveän ajoyhteyden kadulta.
Vieraskäyttöön tarkoitetut pysäköintipaikat on hyvä sijoittaa kadulta
tontille johtavan ajotien ja rakennuksen päädyssä olevan pihaaukion välittömään yhteyteen. Muu paikoitus sijoittuu yleensä luontevasti tontin sivuille tai perälaitaan. Piha-aukion koko ja muoto voi
vaihdella. Piha-aukion koko on tyypillisesti noin 40-50 m2
Teollisuustoimintaan liittyvän jätteen käsittelyyn sekä huoltoon, lastaukseen ja purkamiseen liittyvät toiminnot tulee pääsääntöisesti
sijoittaa tontin takaosaan. Huoltopihat eivät saa ilman erityisiä perusteita avautua katualueelle päin ja varastoinnin tulee pääsääntöisesti tapahtua sisätiloissa tai katetuissa ulkovarastoissa. Jos rakennuksen ulkopuoliset huoltopihat erityisestä syystä joudutan toteuttamaan katualueiden suuntaan, tulee ne suojata rakennusluvassa myönnetyllä suojarakenteella. Suojarakenne tulee olla korkeatasoisesti suunniteltu ja sen tulee liittyä luontevasti tontin kokonaisarkkitehtuuriin.
Kuva 11. Havainnekuva Pioneerikadulta.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
12
RAKENNUSTEN JULKISIVUT
Tavoitteet
Julkisivujen päämateriaalien rajauksella ja hallitulla värimaailmalla
luodaan yhtenäinen ja selkeä alueellinen ilme. Lisäksi rakennusten
sisäänvedoilla pyritään luomaan avoin ja moni-ilmeinen katumiljöö,
jossa umpinaisten julkisivujen sijasta katualueelle avautuvat sisäänkäynnit, portaikot sekä muut asiakaspalvelu-, toimisto-, ja
myymälätilat elävöittävät katunäkymiä.
Ohjeet
Julkisivujen suunnittelussa tavoitteena on rauhallinen ja selkeä
yleisilme. Pioneerikadun suuntaan avautuvista julkisivuista tulee
pyrkiä rakentamaan yhtenäinen ja arkkitehtonisesti hyvätasoinen.
Julkisivujen pienemmät rakennelmat, kuten talotekniikkaan liittyvät
tilat, laitteet ja varusteet tulee sovittaa rakennuksen arkkitehtuuriin.
Kunkin korttelin ensimmäisen rakennuksen julkisivumateriaalivalinnassa tulee olla erityisen huolellinen, koska se ohjaa korttelin muuta rakentamista. Katujulkisivujen osalla on syytä välttää täysin umpinaisia seinärakenteita.
Rakennuksen päädyssä, Pioneerikadulle päin olevan sisäänvedon
kohdalla, tulee julkisivussa suosia pääosin lasia tai materiaalia, jolla
korostetaan sisäänkäynnin erityisluonnetta. Tavanomaisten ikkunoiden lisäksi näissä (kadulle päin avautuvissa) julkisivun osissa voi
käyttää esimerkiksi erikoislaseja, lasilankkua tai lasitiiltä. Sisäänvedon kohdalla julkisivua tulee pyrkiä elävöittämään esimerkiksi sisäänkäyntikatoksilla.
Rakennusten julkisivumateriaalissa tulee suosia yhtä tai korkeintaan kahta päämateriaalia, joiden tulee olla kestäviä ja laadukkaita.
Julkisivujen pääasiallisia materiaaleja voivat olla esimerkiksi betoni,
harkko ja tiili joko puhtaaksi muurattuna, rapattuna tai slammattuna.
Slammattu tai rapattu tiilimuuraus tulee sävytyttää värityssuunnitelman mukaan. Harkkomuuraus tulee aina rapata ja sävyttää värityssuunnitelman mukaan. Myös esimerkkikuvan 22 mukaisia peltikasetteja voidaan käyttää. Aalto ym. voimakasprofiilisien peltien
käyttö sallitaan vain julkisivuissa rajattuilta osien, kuten päädyn tai sisääntulon korostamisessa.
Rakennusten julkisivujen värityksen tulee noudattaa rakentamistapaohjeiden värityssuunnitelmaa, ks. kohta ”Värityssuunnitelma”.
Kuva 12. Lintuperspektiivikuva Pioneerikadulle idästä.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
13
Kuva 13. Julkisivukaavio / leikkaus Pioneerikadulta.
KATOT
VALAISTUS
Tavoitteet
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on yhtenäisesti jäsentynyt aluekokonaisuus
sekä se, että kattopinnasta poikkeavilla erillisillä konehuoneilla tai
muilla teknisellä rakenteilla elävöitetään päärakennusmassaa,
muodon, materiaalien ja väritysmaailman osalta niin, että ne yhdessä muodostavat saumattoman kokonaisuuden muun arkkitehtuurin
kanssa.
Ohjeet
Kattoon liittyvien piippujen, kattovarusteiden, räystäsrakenteiden,
kourujen ja pellitysten tulee olla sopusoinnussa katon värityksen
kanssa. Konehuoneita tai muita teknisiä rakenteita ei pääsääntöisesti saa tuoda muuta kattopintaa korkeammaksi ellei samalla varmisteta, että niillä elävöitetään päärakennusmassaa, muodon, materiaalien ja väritysmaailman osalta niin, että ne yhdessä muodostavat saumattoman kokonaisuuden muun arkkitehtuurin kanssa.
Suunnittelussa tule erityisesti kiinnittää huomiota siihen etteivät
ilmanvaihtoon liittyvät tilat, laitteet tai varusteet ole kaukonäkymien
kannalta häiritseviä elementtejä.
Rakennusten päämassan harjan suunta tulee olla vastakkainen
katuun nähden lukuun ottamatta korttelin 23 tontteja 1 ja 10 ja
korttelin 24 tontteja 1 ja 8 sekä korttelin 25 tontteja 2 ja 3 (ks. havainnekuvat).
Rakennusten kattomuodon tulee olla loiva harjakatto lukuun
ottamatta korttelin 23 tonttia 10 ja korttelin 24 tonttia 8, joissa voi
olla myös pulpetti- tai tasakatto.
Harjakattoisten rakennusten katon kaltevuus tulee olla välillä
1:3,5 – 1:5. Mahdollisten päärakennusta matalampien ja pintaalaltaan pienempien varastorakennusten, apurakennusten ja katoksien kattomuoto voi olla myös jokin muu päärakennuksen kattomuotoon sovitettu.
Katemateriaalina tulee käyttää tumman harmaata tai mustaa
konesaumattua peltiä tai vastaavaa sileää peltistä katemateriaalia, lukuun ottamatta korttelin 23 tonttia 10 ja korttelin 24 tonttia
8, joissa voi olla myös huopakate.
Ohjeiden tavoitteena on luoda valaisuarvoiltaan ja valosävyiltään
yhtenäinen kaupunkitila sekä ehkäistä häikäisyjä ja valon tarpeetonta leviämistä ympäristöön.
Ohjeet
Katuun liittyvän piha-aukion ja rakennuksen päädyn sekä piha alueen valaisemiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tavoitteena
on alueellinen kokonaisuus, jossa katualue ja siihen liittyvät pihaaukiot ja rakennusten sisäänkäynnit ovat voimakkaammin valaistuja
kuin muu piha-alueen valaistus.
Valaistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee noudattaa tämän rakennustapaohjeen lisäksi Kuopion kaupungin rakennusvalvontaviraston laatimaa rakennusjärjestystä ”23 § Tontin ja rakennuksen valaistus sekä osoitenumerointi”. Piha-alueen valaistus voidaan järjestää sekä seinä- että pylväskiinnitteisillä valaisimilla.
Kadun läheisyydessä (lähempänä kuin 8 metriä) olevien valaisemien tulee olla ulkonäöltään kaupunkimaiseen ympäristöön sopivia.
Valaisintolppien tulee olla RAL 7042 / harmaa.
Kaikissa valaisimissa, mahdollisia julkisivuvalaistusta lukuun ottamatta, tulisi käyttää ylävarjostinta tai muuta heijastuspintaa, joka
suuntaa valon alaspäin. Piha- ja julkisivuvalaistuksen valaisuteho
sekä valonväri eivät tulisi poiketa liikaa kunkin korttelin sisällä eivätkä niiden tulisi poiketa myöskään huomattavasti muiden kortteleiden ja katualueiden valaisuarvoista.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
14
AIDAT
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on ilmeeltään avoin ja kaupunkimainen katumiljöö. Aitaaminen tulee toteuttaa kortteleittain ja alueittain yhtenäisinä. Aitadetaljien ja tyyppien määrittelyllä on tarkoitus varmistaa
alueen viimeistelty ilme. Lisäksi aidan sijoituksella 8 metrin etäisyydelle tontin katuun liittyvästä rajasta parannetaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta.
Ohjeet
Tonttien väliselle rajalle ja kadunvarteen rakennettava aita ja siihen
liittyvä portti tulee toteuttaa siten, että ne liittyvät luontevalla tavalla
rakennukseen sekä tontin alueella oleviin istutusvyöhykkeisiin. Lisäksi aitojen tulee olla yhteneviä myös viereisten tonttien kanssa.
Kuva 14. Periaatekuva tontin huoltopihaa ja asiointipihaa rajaavasta
portista sekä aidasta (RT X70-37276).
Kuva 15. Periaatekuva tontin tonttien välisestä raja-aidasta (RT
X70-37222).
Tonttien huoltopihat voidaan erottaa aidalla katualueeseen liittyvästä julkisemmasta asiointipihasta. Pihatilojen erotus tulee tehdä alla
mainitulla aitatyypillä tai esimerkiksi piharakennusten ja kyseisen
aidan yhdistelmällä. Tällä varmistetaan muun muassa se, että asiointi ja vieraspaikat voidaan sovittaa luontevasti katutilan yhteyteen.
Jos huoltopiha aidataan asiointipihasta, tulee aita tehdä 8 metrin
etäisyydelle tontin kadunpuoleisesta rajasta (kuvat 17, 18 ja
liitteet 3/1 ja 3/2).
Katualueeseen rajoittuvien aitojen sekä porttien tulee olla väriltään RAL 7024/ tumman harmaa tai tätä tummempi. Tonttien
takarajalle sekä tonttien väliselle rajalle rakennettavat aidat voivat
olla myös harmaata tai sinkittyä.
Rakennettavien aitojen aitatyyppi tulee olla ns. 3-lankaverkko,
jakoväli noin 50x200 mm. (kuvat 14 ja 15).
Vaikka kadunvarren tai tonttien sivurajojen aitoja ei toteutettaisi,
tulee Pioneerikadun kaikilla tonteilla rakentaa kuitenkin aita
luonnonsuojelu- ja lähivirkistysalueisiin rajoittuville osille.
Kuva 16. Lintuperspektiivikuva Pioneerikadulle lännestä.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
15
ISTUTUKSET JA PINTAMATERIAALIT
TONTEILLA
MAINOSLAITTEET
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on ilmeeltään yhtenäinen ja rauhallinen kaupunkikuva.
Tavoitteet
Ohjeiden tavoitteena on vaihteleva ja viihtyisä sekä turvallinen katumiljöö sekä pihapiiri.
Ohjeet
Mainoslaitteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa tule noudattaa
tämän rakennustapaohjeen lisäksi Kuopion kaupungin rakennusvalvontaviraston laatimaa rakennusjärjestystä ”21 § Myynti-, tiedotus- ja mainoslaitteet sekä markiisit ja 22 § Ikkunamainokset”.
Mainoslaitteiden suunnittelu tulee tehdä rakennuslupaprosessin
yhteydessä. Alueella on mahdollista mainostaa myös alueopasteissa, jotka Kaupunki järjestää Pienen Neulamäen alueella ks. kohta
”alueopasteet”.
Rakennuksiin sijoitettavat mainoslaitteet tulee kiinnittää rakennuksen julkisivuun. Rakennuksissa sallitaan yksi julkisivusta pokittain tuleva ns. mainoskilpi. Tällainen kilpi tulee kiinnittää rakennuksen kadunpuoleiseen päätyyn.
Kullekin tontille sallitaan julkisivuun kiinnitettyjen mainoslaitteiden lisäksi enintään yksi, kadun varteen kiinteästi sijoittuva
itsenäinen mainoslaite tai -pyloni, jossa mainososan leveys ja
korkeus voivat olla enimmillään noin 1,5 metriä. Kyseinen mainospyloni tulisi sijoittaa tontin kadunpuoleiselle istutusvyöhykkeelle,
eikä sen kokonaiskorkeus tulisi pääsääntöisesti olla yli 3,0 metriä.
Suurtaulut tai korkeat mainospilarit eivät ole sallittuja.
Ohjeet
Tontin kadunpuoleiseen reunaan sijoittuva piha-aukio tulee päällystää siten, että se selvästi erottuu ajotiestä ja paikoitusalueesta.
Päällysteenä voidaan käyttää esimerkiksi betonikiveä tai laattaa.
Piha-aukio voidaan rajata ajotiestä ja istutusalueista muun muassa
luonnonkivi- tai betonireunakivillä. Kadulta tontille johtavan ajotien
ja piha-aukion yhteyteen tulisi tehdä istutuksia. Myös tontin sisäpihan puoleisilla piha-alueilla tulee kiinnittää erityistä huomiota viihtyisyyteen ja turvallisuuteen rajaamalla piha-alueen eriluonteiset osat
istutuksin ja kiveyksin
Kaavassa esitettyjen istutusalueiden ja reunavyöhykkeiden tarkemmat toteuttamiseen liittyvät ratkaisut on esitetty kohdassa ”istutusalueet ja reunavyöhykkeet”. Pioneerikadun varren Puiden sijoittamisen periaate on esitetty alueen havainnekuvassa.
Rakennukseen sijoitettavat mainoslaitteet eivät saa pääsääntöisesti
ulottua rakennuksen räystäslinjaa ylemmäksi, elleivät ne samalla
ole osa arkkitehtuuria. Katualueeseen rajoittuvien julkisivujen lasiosia ei tulisi peittää erillisellä ikkunateipillä, sisäpuolisilla mainoksilla tai vastaavilla, elleivät mainokset ole sovitettu osaksi kokonaisarkkitehtuuria. Mainonta tulee pääsääntöisesti keskittää niitä varten
erikseen suunniteltuihin julkisivun osiin tai erillisiin mainoslaitteisiin.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
16
TONTIN KÄYTTÖESIMERKKEJÄ PIONEERIKATU
Vaihtoehdossa A rakennus on osittain kaksi kerroksinen. Kadunpuoleiseen päätyyn, sisääntuloaukion yhteyteen, on sijoitettu mahdolliset myymälätilat ja töiden vastaanotto. Toisessa kerroksessa
on sos. ja toimistotilat. Varsinaiset tuotanto-. ja varastotilat avautuvat huoltopihalle päin.
Huoltopiha on rajattu piharakennuksen ja aidan avulla asiointipihasta 8 metrin päähän tontin rajasta. Huoltopiha on mitoitettu normaalin moduulirekan pyörähdyssäteellä. Sisääntulo-aukiolta on suora
yhteys kevyen liikenteen väylälle.
Tontin ala
rakennusoikeus
autopaikat
Tuotanto- ja varastotilat
toimistotilat
myymälätilat
hyötyala yht
Kerrosala yht
2388 m2
955.2 m2
14 kpl
426 m2
232 m2
90 m2
748 m2
804 m2
Vaihtoehdossa B (alle 600 m 2 ei VSS -velvoitetta) on rakennus
kokonaisuudessaan yksi kerroksinen. Kadunpuoleiseen päätyyn,
sisääntuloaukion yhteyteen, on sijoitettu mahdolliset myymälä-,
sos- ja toimistotilat. Varsinaiset tuotanto-. ja varastotilat avautuvat
huoltopihalle päin. Huoltopiha on rajattu piharakennuksen ja aidan
avulla asiointipihasta 8 metrin päähän tontin rajasta. Huoltopiha on
mitoitettu m 9.5 m kuorma-autolla. Sisääntulo-aukiolta on suora
yhteys kevyen liikenteen väylälle.
Tontin ala
Rakennusoikeus
Autopaikat
Tuotanto- ja varastotilat
Sos- ja toimistotilat
Myymälätilat
hyötyala yht
Kerrosala yht
2266 m2
906 m2
18 kpl
432 m2
102 m2
29 m2
563 m2
596 m2
Vaihtoehdossa C rakennus on osittain kaksi kerroksinen. Kadunpuoleiseen päätyyn, sisääntuloaukion yhteyteen, on sijoitettu mahdolliset sos- ja myymälätilat sekä töiden vastaanotto. Toisessa kerroksessa on toimistotilat. Varsinaiset tuotanto-. ja varastotilat avautuvat huoltopihalle päin.
Huoltopiha on rajattu piharakennuksen ja aidan avulla asiointipihasta 8 metrin päähän tontin rajasta. Huoltopiha on m 9.5 m kuormaautolla. Sisääntulo-aukiolta on suora yhteys kevyen liikenteen väylälle. Kevyen liikenteen yhteys sisääntulo-aukiolta kulkee normaalin
tonttiliittymän kautta kevyen liikenteen väylälle.
Kuva 17. Neljä erilaista tontinkäyttöratkaisua Pioneerikadun varren
pienistä tonteista.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
17
Tontin ala
Rakennusoikeus
Autopaikat
Tuotanto- ja varastotilat
Sos- ja toimistotilat
Myymälätilat
hyötyala yht
Kerrosala yht
2392 m2
957 m2
17 kpl
474 m2
284 m2
80 m2
838 m2
900 m2
Vaihtoehdossa D rakennus on kokonaisuudessaan yksi kerroksinen. Kadunpuoleiseen päätyyn, sisääntuloaukion yhteyteen, on
sijoitettu mahdolliset myymälä-, sos- ja toimistotilat. Varsinaiset
tuotanto-. ja varastotilat avautuvat huoltopihalle päin. Tontin alalaidan piharakennus voidaan rakentaa rajaan kiinni, jos alapuolisen
tontin piharakennus rakennetaan myös kiinni rajaan. Huoltopiha on
rajattu piharakennuksen ja aidan avulla asiointipihasta 8 metrin
päähän tontin rajasta. Huoltopiha on mitoitettu m 9.5 m kuormaautolla. Kevyen liikenteen yhteys sisääntulo-aukiolta kulkee normaalin tonttiliittymän kautta kevyen liikenteen väylälle.
tontin ala
rakennusoikeus
autopaikat
Tuotanto- ja varastotilat
sos- ja toimistotilat
myymälätilat
hyötyala yht
Kerrosala yht
2498 m2
1000 m2
16 kpl
714 m2
69 m2
20 m2
803 m2
854 m2
Vaihtoehto E (ei suositeltava ja ensisijainen toteutusratkaisu).
Jos Pioneerikadun jyrkemmällä keskivaiheella päädytään vaihtoehtoon E, joka mahdollistaa huoltoliikenteen kulun rakennuksen läpi
tai ympäri, joudutaan tontin ylärajalle tekemään jyrkähkö luiska.
Tämä vaikeuttaa tontin muotoilua ja pintakuivatusta sekä sopeutumista katuun, yläpuoliseen tonttiin ja luonnonsuolelualueeseen.
Lisäksi tässä ratkaisussa joudutaan tekemään isohkoja tontin louhinta ja tasaustöitä. Toiminnallisesti rakennus voi olla joko yksi tai
kokonaan kaksi kerroksinen. Kadunpuoleiseen päätyyn, sisääntuloaukion yhteyteen, on sijoitettu mahdolliset myymälä-, sos.- ja toimistotilat. Varsinaiset tuotanto-. ja varastotilat ovat tämän jatkeena.
Huoltopihat avautuvat tarvittaessa molemmille puolen rakennusta.
Jätekatos voidaan toteuttaa tontin ylärajaan kiinni, jos samalla
ylänaapuri rakentaa myös rajaan kiinni. Huoltopiha on rajattu piharakennuksen ja aidan avulla asiointipihasta 8 metrin päähän tontin
rajasta. Huoltopiha on mitoitettu normaalille moduulirekalle.
Ohjeet
Vaihtoehdossa E toinen tonttiliittymä voi toimia vain huoltoliittymänä ja tontin ylärinteelle tehtävä luiska tulee tehdä vähintään kaltevuudella 1:2,5 ja luiskat tulee maisemoida istutuksin.
Tontin leikkausvaikutukset eivät saa ulottua luonnonsuojelualueelle. Tässä vaihtoehdossa on huomioitava myös se, että kaikki
tontin hulevedet johdetaan hallitusti sadevesiviemäriin tontin alapihanpuolelta.
Kuva 18. Tontinkäytön periaatekuva E sekä leikkaus C-C Pioneerikadun varrentontista, jossa rakennus on sijoitettu tontin keskelle.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
18
TONTINKÄYTTÖESIMERKKI KTY-10
KORTTELI-alueella
Kyseisen tontin lisäksi myös muut korttelin 18 rakennukset on sijoitettu n. 23 metrin päähän Pienen Neulamäen tiehen rajoittuvasta
rajasta, jotta katutilasta sekä kaupunkikuvasta saadaan muodostettua yhtenäinen. Tällöin rakennuksen ja tontin rajan väliin mahtuu
istutuskaistan ja kaksi kampaisen paikoitustilan lisäksi myös rakennuksen viereen sijoitettava jalkakäytävä.
Rakennuksen pääsisäänkäynti ja sisääntuloaukio on sijoitettu tontin
luoteisnurkalle. Kyseinen tontin nurkka on kaupunkikuvallisesti
merkittävin tontin kohta olleen sekä Asevarikontien päätteenä että
myös sisääntuloliittymän välittömässä läheisyydessä.
Huoltopihat on sijoitettu päärakennusmassan taakse ja piharakennukset ja noutovarastot on sijoitettu pääsääntöisesti puistoon rajoittuvalle tontin rajalle.
Rakennuksen kaikki (pihalla syntyvät) hulevedet johdetaan hulevesiohjeen mukaan tontin reunalle rakennettavalle vihervyöhykkeelle.
Kuva 19. esittää yhden periaateratkaisun Pienen Neulamäen tien
varressa sijaitsevasta KTY-10 korttelin tontista.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
19
VÄRITYSSUUNNITELMA
OHJEET (TK-16 KORTTELIT 23 – 25)
Julkisivujen pääasialliset materiaalit on mainittu kohdassa rakennusten lukisivut.
Korttelin 25 sekä korttelin 23 tonttien 1 ja 2 osalla rakennusten
pääasiallinen julkisivun väri tulee olla punainen. Julkisivun tehosteväreissä voidaan käyttää myös muita värejä kuin punaista.
Julkisivujen pääveriksi soveltuvia värisävyjä ovat esimerkiksi seuraavat RAL värit: 3009, 3011, 4013, 3016 ja 3031.
Korttelin 24 tonttien 1 - 7 osalla rakennusten pääasiallinen julkisivun väri tulee olla sininen. Julkisivun tehosteväreissä voidaan
käyttää myös muita värejä. sinistä. Julkisivujen pääveriksi soveltuvia värisävyjä ovat esimerkiksi seuraavat RAL värit: 5000, 5005,
5009, 5010 ja 5023.
Korttelin 23 tonttien 3-9 osalla rakennusten pääasiallinen julkisivun väri tulee olla harmaa. Julkisivun tehosteväreissä voidaan
käyttää myös muita värejä kuin harmaata. Julkisivujen pääveriksi
soveltuvia värisävyjä ovat esimerkiksi seuraavat RAL värit: 7047,
7040, 7037, 7031 ja 7024.
Korttelin 23 tonttien10 ja korttelin 24 tontin 8 osalla rakennusten osalla voi olla kasi pääasiallista väriä. Julkisivuväreinä voivat
olla joko valkoinen tai harmaaseen taitetut eri sävyt. Julkisivun tehosteväreissä voidaan käyttää myös muita värejä.
Kuva 20. Värityssuunnitelmakartta.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
20
KTY-10 JA TK/LTA KORTTELIT
Ohjeet
Julkisivujen pääasiallisina väreinä tulee suosia harmaaseen taitettuja eri sävyjä. Julkisivuissa on hyvä käyttää myös arkkitehtuuriin ja
yrityksen luonteeseen sopivia tehostevärejä. Myös muita kuin edellä kuvattuja värejä voidaan käyttää, kunhan ne sovitetaan huolellisesti yhteen kokonaisuuden kanssa.
Kuvassa 22 on esitetty laadukkaita periaate-esimerkkejä teollisuus-,
liike-, logistiikka- ja toimistorakentamisesta. Kuvan periaateesimerkit antavat alueelle yleiset laatutavoitteet julkisivujen laadusta.
Alla kohteiden lyhyt kuvaus:
Ylärivi, Retail Park Glomson, Laine&Larkas.
Keskirivi, kaksi enimmäistä kuvaa, Cultivator II Arkkitehtitoimisto
NRT.
Keskirivi viimeinen kuva, kauppakeskus Megahertsi Helsinki, Arkkitehtitoimisto Helin & Co
Alarivi ensimmäinen kuva, Outokumpu Oyj C-talo, Laine&Larkas.
Alarivin toinen kuva (ylempi), John Nurminen logistiikkakeskus Helsinki, Arkkitehtitoimisto Erkki Helamaa ja Keijo Heiskanen.
Alarivi toinen (alempi) Novatreat Oy, Schauman Arkkitehdit.
Alarivin kolmas kuva (ylempi), julkisivussa käytettävä esimerkkipeltiprofiili.
Alarivi toinen (alempi) V & S, Arkkitehtitoimisto sigge.
Kuva 21. Esimerkkikohteita tavoiteltavasta laatutasosta KTY-10
kortteleilla.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
21
ISTUTUSALUEET JA REUNAVYÖHYKKEET
YLEISET TAVOITTEET
Asemakaavan istutusalueiden ja reunavyöhykkeiden tehtävä on
luoda suoja- tai pehmentävä vyöhyke toimitila tai teollisuusalueen ja
muun ympäristön välille sekä osaltaan myös luoda alueelle kaupunkikuvallisesti huoliteltu ilme ja omaleimainen identiteetti.
YLEISET OHJEET
Rakennuslupa-asiakirjoihin tulee liittää pihasuunnitelma
Tonttien paikoitusalueet tulee jäsenöidä puu- ja pensasistutuksin tässä ohjeessa kullekin alueelle erikseen määriteltyjä
kasvityyppejä käyttäen.
Tonteille istutettavien havupuiden osuus puista tulisi olla vähintään 30%.
Tonttien istutuksissa ei saa käyttää vieraslajeja eikä tuoda
kasvualustan mukana alueelle. Vieraslajeja ovat komealupiini,
kurtturuusua, jättiputkea, jättibalsami.
1 A. PIENEN NEULAMÄEN TIEN YMPÄRISTÖ
Tavoitteet
Pienen Neulamäen tieympäristö toimii alueen pääväylänä (puistobulevardina) ja siitä on tavoitteena saada aikaan kaupunkimaisen
urbaani ja moni-ilmeinen katutila. Katualueen viherympäristön toteuttaa kaupunki ja sen selkärankana tulee toimimaan molemmin
puolin katutilaa istutettavat pylväshaapakujanteet, ks. esimerkit.
Ohjeet
Tieympäristön tonttien puoleisen osan istutuksissa tulee pyrkiä mittakaavallisesti mataliin istutusryhmiin sekä nurmetuksiin. Korkeampien istutusten osalla tulee suosia harvajaksoisempia istutuksia,
jolloin istutukset jääväät alisteiseen asemaan suhteessa laadukkaalle katu- ja toimitilarakentamiselle.
Katutilaan rajautuvilla viheralueilla sekä paikoitustiloja jakavilla osilla käytetään istutettavana puuna vaahteraa (Acer platanoides) kokoluokkana min. rym. 6-8 ja pensaslajeina matalia
angervoja esim. koivuangervo, verhoangervo, kiiminginangervo,
rinneangervo tai kestäviä puistoruusuja esim. suviruusu, juhannusruusu, juhannusmorsia, keijunruusu.
Havupuina käytetään kapeakasvuisia lajeja esim. serbiakuusi
(Picea omorika) tai siperianpihtaa (Abies sibirica) kooltaan
(korkeus) 100-150 cm. Havupuut sijoitetaan 3-5 kpl ryhmiin.
Kuva 22. Istutusalueiden- ja reunavyöhykkeiden sijainnit.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
22
1B. ASEVARIKONTIEN YMPÄRISTÖ
toruusuja esim. suviruusu, juhannusruusu, juhannusmorsia, keijunruusu.
Tavoitteet
1D. PIONEERIKADUN YMPÄRISTÖ
Asevarikontien ympäristö toimii mahdollisille asutusalueille johtavana pääväylänä ja siitä on tavoitteena saada aikaan kaupunkimaisen
urbaani ja moni-ilmeinen katutila. Kadun vihreän ”selkärangan”
muodostavat kadunvarteen istutettavat puukujanteet, joita täydentävät pienemmät pensasistutukset yhdessä nurmialueiden kanssa.
Istutukset jäävät kokonaisuudessa kuitenkin alisteiseen asemaan
suhteessa laadukkaalle katu- ja toimitilarakentamiselle.
Katualueen viherympäristön toteuttaa kaupunki ja sen ”selkärankana” tulee toimimaan kadun eteläpuolelle istutettava puukujanne.
Katupuina käytetään puistolehmusta (Tilia x vulgaris) kokoluokaltaan rym. min. 14-16. Puut istutetaan noin. 11-15m välein.
Ohjeet
Asevarikontien pohjoispuolisten tonttien osalle tulee istuttaa
kadunvarteen puukujanne, joka tukee kadun eteläpuolelle istutettavaa puukujannetta. Kadunvarsipuut tullee olla puulajiltaan
samaa sekä samankokoista kuin kaupungin istuttama katupuu
sekä jos mahdollista samaa kantaa olevaa taimimateriaalia.
Muilta kuin kadunvarsipuiden osalta Asevarikontien tonttien puoleisten osien istutuksissa tulee pääpaino olla mittakaavallisesti matalissa istutusryhmissä sekä nurmessa.
1C. TUTKA- JA MAJURIKATUJEN YMPÄRISTÖ
Tavoitteet
Tutkakatu toimii jatkossa myös mahdollisena väylänä radan itäpuolisille alueille. Tutka- ja Majurinkatujen kortteleihin rajautuvilla katuympäristön osilla, on tavoitteena saada aikaan kaupunkimaisen
urbaani ja moni-ilmeinen kaupunkitila.
Ohjeet
Katuympäristöjen tonttien puoleisilla istutusvyöhykkeillä tulee pyrkiä
mittakaavallisesti mataliin istutusryhmiin sekä nurmetuksiin. Istutusten tulee jäädä kokonaisuudessaan alisteiseen asemaan suhteessa
laadukkaalle katu- ja toimitilarakentamiselle.
Tutkakadun eteläpuolisilla tonteilla voi kadun varressa olla korkeampaa istutusta myös tiheämmällä rytmillä. Tavoitteena on sovittaa
tontin (2-4 kpl) ja katualueen (1kpl) puuistutukset niin että ne yhdessä muodostavat 3-5kpl puuryhmiä n. 15-20m välein. Katupuina
(sekä katualueella että tontin puolella) käytetään puistolehmusta
(Tilia x vulgaris) kokoluokaltaan min. rym. 14-16. Puuryhmät
istutetaan n. 10-25 m välein.
Pensaita käytetään lisänä rajaamaan ja rytmittämään alueen eri
osia. Pensaslajeina käytetään matalia angervoja esim. koivuangervo, verhoangervo, kiiminginangervo, rinneangervo tai kestäviä puis-
Tavoitteet
Pioneerikadun kaupunkikuvan voimakkain elementti muodostuu
pienimuotoisesta, lähelle katurajaa rakennettavista rakennuksista.
Pioneerikadun katuun rajautuvilla istutusvyöhykkeen osilla tulee
suosia pääsääntöisesti mittakaavallisesti matalia istutusryhmiä sekä
nurmea.
Katualueen selkärangan muodostavat kadunvarteen istutettavat
metsälehmukset (Tilia cordata) kokoluokaltaan min rym. 14-16. Katualueen vihervyöhykkeelle istutetaan puukujanteen sekä nurmetuksen lisäksi matalia pensasryhmiä antamaan ilmettä leveälle viherkaistalle. Katupuiden istutusväli on n. 11-15 m ryhmittyen tulevien liittymien mukaisesti ja molemmin puolin katua.
Ohjeet
Tontin istutusten tulee soveltua katualueen istutuksiin.
Pysäköintialueiden rajaamiseen sekä isoja nurmialueita rytmittämään käytetään Serbiankuusia (Picea omorika) kooltaan
(korkeus) min. 100-150 cm. Lisänä nurmialueilla voidaan tarvittaessa käyttää puuna kotipihlajaa (Sorbus aucuparia) kokoluokka min rym. 6-8.
Pysäköintialueiden rajaamiseen sekä isoja nurmialueita rytmittämään käytetään edellisten lisäksi matalahkoja pensaita esim.
koivuangervo, verhoangervo, kiiminginangervo, rinneangervo.
Olevaan metsäalueeseen liittyville alueille sekä luiskiin istutetaan lehtipuuvaltainen sekametsä. Taimitiheys 2000 kpl/ha.
Lajeina esim. 50% koivu, 20% mänty, 10% serbiankuusi, 10%
metsälehmus, 10% vaahtera. Taimimateriaalina metsätaimet
(80%), kokoluokan 100-150 cm (10%) ja kokoluokan rym. 4-6
(10%).
2B. LUONNONSUOJELU- JA
LÄHIVIRKISTYSALUEILLE RAJOITTUVAT
TONTTIEN ISTUTUSVYÖHYKKEET
Tavoitteet
Reunavyöhykkeiden tarkoitus on luoda pehmentävä välitysvyöhyke
luonnontilaisen metsän ja rakennetun pihan välille. Alueella tulee
suosia luonnonläheisiä ja matalia istutuksia.
Ohjeet
Reuna-alueet joko nurmetetaan tai jos mahdollista säilytetään
oleva metsänpohja.
Alueelle istutetaan Serbiankuusia (Picea omorika) kooltaan
(korkeus) min. 100-150 cm. Puut istutetaan 3-5 kappaleen ryhmiin rytmittäen niin että ne sopivat ympäristöön. Lisänä nurmialueilla voidaan tarvittaessa käyttää puuna kotipihlajaa
(Sorbus aucuparia) kokoluokka min rym. 6-8.
Pysäköintialueiden rajaamiseen sekä isoja nurmialueita rytmittämään käytetään edellisten lisäksi matalahkoja pensaita esim.
koivuangervo, verhoangervo, kiiminginangervo, rinneangervo.
2A. NEULASPURON LEHTOON,- JA –NOTKOON
RAJOITTUVAT ISTUTUSVYÖHYKKEET
Tavoitteet
Asemakaavan mukaan istutettavia ja maisemoitavia alueen osia,
jotka on tarkoitettu tontilta kertyvien hulevesien viivyttämiseen ja
käsittelyyn ks. erillinen hule-ohje.
Ohjeet
Reunavyöhykkeet tulee maisemoida luontoympäristöön sopivalla
tavalla puu- ja pensas- ja nurmi-istutuksin.
Piha-alueeseen läheisesti liittyvät alueet nurmetetaan ja rakennetaan puistomaisesti. Pensaslajeina käytetään matalia angervoja esim. koivuangervo, verhoangervo, kiiminginangervo, rinneangervo tai kestäviä puistoruusuja esim. suviruusu, juhannusruusu,
juhannusmorsia, keijunruusu.
Puina esim. metsälehmus (Tilia cordata) tai metsämaahtera
(Acer platanoides) kokoluokaltaan min rym. 14-16.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
23
ALUEOPASTEET
Kaupunki järjestää Pienen Neulamäen alueopasteet. Opasteiden
ohjeelliset sijoituspaikat on esitetty kuvassa 20. Opasteiden yhteydessä on pysähtymispaikka tai linja-autopysäkki.
Alueopasteet muodostuvat riittävän kookkaasta ilmoitustaulusta,
jossa on koko yritysalueen yleiskartta ja tila alueilla toimiville yrityksille kiinnittää omat tietonsa.
Yksittäisten opasteiden sijoittamisessa alueopastustauluun tulee
varmistaa edellyttääkö se erillistä rakentamisilmoitusta ks. Kuopion
kaupungin rakennusjärjestys (8§, 21§, 22§ ja 23§).
Kuva 23. Infotaulujen ohjeelliset sijoituspaikat.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
24
Liitteet:
Lite 1.
Kaavakartta nro 724
Liite 2.
Kaavakartta nro 734
Liite 2b.
Kaavakartta nro 741
Liite 2c.
Kaavakartta nro 780
Liite 3/1.
Pioneerikadun tontinkäyttöesimerkit A-D
Liite 3/2.
Pioneerikadun tontinkäyttöesimerkki E
ja Leikkaus C-C
Liite 4.
Alueleikkaukset
Liite 5.
Pienen Neulamäentien tyyppilakkaukset
Liite 6.
Alueen katusuunnitelmia
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
25