Untitled

 1/16
”Myyrhattan”
Asunnot
Kilpailuehdotus muodostaa Myyrmäen keskukseen kaupunkimaista laadukasta
rakennettua ympäristöä. Suunnitelma perustuu selkeään umpikorttelitaloon, joka
kokoaan yhteen Paalukylän puiston, Paalutorin sekä ympärillä olevat asuin- ja julkiset rakennukset. Uuden rakennusmassan linjauksilla on saavutettu mittakaavaltaan vaihtelevia katu- ja aukiotiloja, joihin muodostuu luontevasti toiminta- ja
kohtaamispaikkoja.
Kortteliin sijoittuu runsas valikko erilaisia ja erikokoisia asuntotyyppejä perheille,
yhden vanhemman perheille, yksinasujille ja senioreille. Asunnoista on hyvät näkymät pihalle, torille, puistoon sekä kadulle. Monipuolinen asuntojakauma mahdollistaa elävän ja yhteisöllisen kaupunkikorttelin rakentumisen. Useampi sukupolvi voi löytää korttelista sopivat asumismuodot toistensa läheisyydestä, mikä
tukee myös isovanhempien ja lasten vuorovaikutusta.
Kiviaineinen kaupunkirakennus muodostaa omaleimaisen ja korkeatasoisen kokonaisuuden, jonka monipuolisuutta on lisätty vaihtelevalla massoittelulla. Korttelin vertikaalinen jaksotus saa rakennuksen kiinnittymään luontevasti ympärillä oleviin vaihtelevan korkuisiin ja kokoisiin rakennuksiin sekä kaupunkitiloihin.
Massoittelulla saadaan lisäksi säädeltyä luonnonvaloa sisäpihalla ja katutilassa.
Korttelin katutasossa kiertää viihtyisä ja suojaisa arkadi, joka jatkaa ympäröivien rakennusten arkadistojen ketjua. Kesäaikaan arkadistoon ja sen viereen muodostuu aktiivista toimintaa, kuten terasseja. Talvisin arkadi toimii sääsuojana. Se
muodostaa huoltoajoliikenteeltä suojatun turvallisen kulkureitin. Arkadista on
suorat sisäänkäynnit liike- ja toimistotiloihin. Korttelin rakentaminen on luontevaa vaiheistaa sen keskellä kulkevan kevyen liikenteen reitin kohdalta. Tätä tukee
myös julkisivun jaksottuminen pienempiin kokonaisuuksiin sekä pysäköinnin ja
asumisen toisistaan eriytetty rakenne.
Asunnot on suunniteltu selkeiksi ja muuntojoustaviksi tulevaisuuden tarpeita
silmällä pitäen. Kadun puolen pienten asuntojen parvekkeet on toteutettu kaupunkimaisesti sisäänvedettyinä. Yhteyttä katutilaan on tehostettu ranskalaisilla
parvekkeilla. Pihan puolella parvekkeet sijoittuvat parvekevyöhykkeelle, jolloin
niiden väliin porrashuoneen kohdalle muodostuu asukkaiden yhteinen lasitettu
viherhuone. Kahdeksankerroksisten liike- ja asuinosien päälle sijoittuvat yhteissekä tekniset tilat. Kattokerroksien talosaunoista sekä rakennusmassoihin lovetuilta terasseilta avautuu näkymät pitkälle maisemaan.
Paalutorin länsilaidalle on sijoitettu rajaavaksi elementiksi monitoimikatos Myyrmäkeläisten järjestämille kaupunkitapahtumille. Katos luo kaupunkitilaan paikan,
jonka kaupunkilaiset saavat löytää ja ottaa omakseen. Katoksen päälle on esitetty mahdollisuus sijoittaa näyttävä hotelli. Liikenteen solmukohtaan sijoitettavan
hotellirakennuksen yksilöllinen arkkitehtuuri luo paikkaan identiteettiä vahvana
maiseman kiintopisteenä.
Paalukylän puisto herätetään henkiin kytkemällä se vahvemmin osaksi ympäröivää kaupunkitilaa. Kilterin koulun ja tulevan vanhusten palvelukeskuksen raitti,
nykyinen Iskostien varsi, aktivoidaan tuomalla sen varteen leikki- ja kuntoilutoimintaa.
Asuinrakentamisen autopaikoitukseen saavutaan Liesikujalta. Pysäköintihalli on
sijoitettu korttelin pihakannen alle kahteen kerrokseen. Pysäköinti on tarvittaessa
mahdollista järjestää kolmeen tasoon, jolloin hotellirakennukselle saadaan lisää
autopaikkoja. Alueen lyhytaikaiset pysäköintipaikat on sijoitettu uuden katosrakenteen molemmille puolille kävelyalueen reunalle.
Arkkitehtuuri
Rauhallinen ja ajaton sommittelu, yksiaineinen julkisivu, selkeät ja hienovaraisesti
varioidut aukotukset sekä kestävät rakennusmateriaalit muodostavat uudenlaista, kaupunkirakentamisen traditioon kytkeytyvää arkkitehtuuria. Päärakennusmateriaali on tiili, jota on käytetty erivärisinä ja vaihtelevilla limityksillä. Tiilipinnat vaihtuvat lamellitalon keskellä, jolloin rakennuksen massoittelussa korostuu
vertikaalinen jaksotus.
Liiketilat sijaitsevat korttelin ulkokehällä arkadiston suojassa ja porrastuvat katutilan mukana. Näin liiketiloja voidaan jakaa myös pienempiin osioihin tarpeen
mukaan. Arkadiaukotuksen veistoksellinen muotoilu luo jäsentyvää ja viihtyisää
katutilaa. Liikkeiden sisäänkäyntejä, terasseja sekä kevyen liikenteen läpikulku on
korostettu erikokoisilla ja -muotoisilla arkadirakenteilla.
Hotelli muodostaa näyttävän ja mieleenpainuvan maamerkin Paalutorin laidalle. Rakennuksen läpikuultaviin julkisivuihin tulostetaan lämminsävyinen peilaava
tekstuuri, joka jaottaa seinää erimittakaavaisiin aukkoihin. Julkisivun mittakaavaleikki luo mielikuvaa hotellista pystysuuntaisena kylänä. Maantason kaupunkikatos huokuttelee kävijöitä sävytetyillä peilaavilla metallipinnoilla ja veistoksellisella tilanmuodostuksella.
Sisäänkäynnit asuinrakennukseen sijoittuvat sisäpihalle, joka rauhoitetaan oleskeluun. Pihan keskeisenä aiheena on laaja vienosti maljamainen nurmipinta pihaleikkeihin ja virkistymiseen. Korttelin läpi leikkaava yleinen kevyen liikenteen
kulkureitti on kasvillisuuden reunustama. Lisäksi reittiä reunustavat polkupyöräkatokset tuovat korttelipihalle suojaa. Isompien lasten leikkipaikat löytyvät viereisestä puistosta ja leikkikadun varresta, kun taas pienille lapsille on leikkipaikat
sisäpihalla. Pergolarakenne ja siihen integroidut penkit rajaavat nurmialueen pihatiestä.
Katutila
Ympäröivä katu- ja torialueen peruspinta käsitellään yhtenäisellä teemalla. Päämateriaalina toimii asvaltin päälle maalattava helppohoitoinen Confalt-pinnoite,
joka raidoitetaan laadukkaalla luonnonkivilaatoituksella. Raidoituksen mittakaava vaihtelee alueen rakennusten mittakaavan ja julkisivumaailman muuttuessa.
Kiveyksen rytmi ja ohjaavat suunnat korostuvat oleskelun ja aktiivisen liikenteen
solmukohdissa eri pintamateriaaleilla, joita myös valaistus tukee. Korttelin ulkokehälle sijoittuu palveluita koko lähialueelle sisältäen mm. päivittäistavarakaupan, ravintolan sekä hyvinvointi- ja liikuntapalveluita. Paalukylän puiston vierellä
on luonteva paikka kahvilalle, jonka toiminta voi kesäisin levittäytyä puiston terasseille.
Puisto
Paalukylän puisto liitetään osaksi raittia. Sen polveilevan reunan erikokoiset aukiot tarjoavat paikkoja oleskeluun ja leikkiin. Puiston ja aukion reuna-alue on häivytetty, jolloin puisto vaihettuu vähittäin aukioksi ja päinvastoin. Yksittäiset puut tai
puuryhmät sijoittuvat kiveykselle tai istutusalueille pienten aukioiden jäsentäjiksi.
Puiston raittiin liittyvää reunaa käsitellään rakennetumpaan, puistomaiseen
suuntaan. Puustoa harvennetaan säästämällä lehtipuustoa ja poistamalla kuusia
sekä pensaskasvillisuutta. Peruspinta on hoidettua nurmea, joka vaihettuu metsäisemmän puistonosan suuntaan niityksi. Nurmialueiden lisäksi puistoon sijoitetaan puuterassi läheisen kahvilan terassiksi ja lavatanssitoiminnan mahdollistamiseksi. Terassin yhteydessä voisi olla kesäkioski tai haluttaessa ravintolarakennus.
Puistoon sijoitetaan maastoon sovittaen katsomo, josta voi katsella Myyrmäkitalon seinälle heijastettavia elokuvia. Asuinrakennusten läheisellä puistonosalla ja
maaston lakialueella säilytetään nykyinen metsäisempi tunnelma.
Maanpinnan materiaalikäsittelyn kaareva aihe jatkuu Myyrmannin sisäänkäynniltä pohjoiseen ja yhtenäistää raitin reunaa pitkällä matkalla. Nykytilanteen polveileva aihe Myyrmäkitalon edustalla on tulkittu uudelleen ja suunniteltu korkeatasoisimmilla kiveysmateriaaleilla ja valaistuksella. Puiston kohdalla kaariaihe
nousee kolmiulotteiseksi tukimuurien, istutusalueiden ja kalusteiden myötä. Väritykseen on haettu innoitetta Myymäen aseman katutaiteesta.
LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN 1:2000
2/16
ASEMAPIIRUSTUS 1:1000
B
LIIKETILA
HOTELLI
ASUMINEN
MONITOIMIKATOS
YHTEISTILAT JA IV
PYSÄKÖINTI
A
Kerrosalalaskelma 1:
Asuminen
24 500 k-m2
Liike-/ toimistotila 1 920 k-m2
Hotelli: 6 800 k-m2
yht. 33 220 k-m2
Autopaikat: 200 AP (2 pysäköintitasoa)
(asuminen 189 AP + liike-/ toimistotila 11 AP)
Kerrosalalaskelma 2:
Asuminen Liike-/ toimistotila Hotelli: 23 500 k-m2
1 920 k-m2
6 800 k-m2
yht. 32 220 k-m2
Autopaikat: 260 AP (3 pysäköintitasoa)
(asuminen 181 AP + liike-/ toimistotila 11 AP+ hotelli 68 AP)
3/16
YHTEYDET JA NÄKYMÄT
ARKADIT
KATUTILAN AKTIVOIMINEN
TERASSIT, LEIKKI, KUNTOILU, ULKOILMAELOKUVAT
LEIKKI- JA KUNTOILUPISTEET
MONITOIMIKATOS
AUKIOT
AJOLIIKENNE
VALAISTUSSUUNITELMA
KEVYT LIIKENNE
VALAISTUT KIVEYSPINNAT
JALANKULKU JA PYÖRÄILY
PYSÄKÖINTI
TUNNELMAVALAISTUS PUISTOPUIHIN INTEGROIDUILLA LYHDYILLÄ
JALANKULKU
HUOLTOAJO
MUUREIHIN INTEGROITU VALAISTUS
KALLIOLEIKKAUKSEN VALAISEMINEN
SUUNTIA KOROSTAVAT VALORAIDAT KIVEYSPINNASSA
ERITYISVALAISTUS MONITOIMIKATOKSESSA
TORIN VALAISTUS
KAAVIOT
4/16
POHJAPIIRUSTUS, MAANTASOKERROS 1:500
5/16
POHJAPIIRUSTUS, ASUINRAKENNUS PERUSKERROS / HOTELLI 2.KERROS , 1:500
6/16
POHJAPIIRUSTUS, ASUINRAKENNUS 8.KERROS / HOTELLI PERUSKERROS, 1:500
7/16
PERUSKERROS
PERUSKERROS
8 .KERROS
POHJAPIIRUSTUS, TYYPILLISET HUONEISTOPOHJAT 1:200
8 .KERROS
8/16
PYSÄKÖINTI KAHDESSA
TASOSSA 200 AP
+28.8
PYSÄKÖINTI KOLMESSA
TASOSSA 260 AP
+25.8
+28.8
+25.8
+22.8
PYSÄKÖINTIKAAVIOT 1:1000, 1:2000
9/16
JULKISIVU MYYRMÄENRAITILLE 1:500
10/16
LEIKKAUS A-A JA JULKISIVU SISÄPIHALLE
LEIKKAUS B-B JA JULKISIVU SISÄPIHALLE
LEIKKAUKSET, 1:500
11/16
NÄKYMÄ MYYRMÄEN RAITILTA
12/16
JULKISIVUOTE, 1:100
13/16
LEIKKAUS, 1:100
14/16
MAISEMASUUNNITELMA, REFERENSSIKUVIA
15/16
NÄKYMÄ PAALUTORILTA
16/16
TYÖRYHMÄ:
Lemminkäinen Talo Oy (tarjouksen tekijä)
Timo Ruuskanen, hankekehitysjohtaja
Huttunen-Lipasti-Pakkanen Arkkitehdit Oy
Tekijät: Risto Huttunen, arkkitehti SAFA
Santeri Lipasti, arkkitehti SAFA
Pekka Pakkanen, arkkitehti SAFA
Matias Saresvuo, arkkitehti SAFA
Essi Wallenius, arkkitehti SAFA
Avustajat: Aku Jokinen, ark. yo
Audrey Ménard, arkkitehti
Maisemasuunnittelu:
WE3 Oy, Emilia Weckman, maisema-arkkitehti MARK
Kaupallinen konsepti:
Oy Nortecon Ab
17/16