Paulig Espresso Barista

Barista
KAHVIN
AMMATTILAISILLE
3 • 2015
Robert Paulig Roasteryn
kahvit maistuvat Nokalla
Suositut espressot
uudistuivat s. 3
Paras kahvila 2015
finaaliin somettamalla
s. 11
s. 8
Pääkirjoitus
Sisällys
4
Espressojen uudet pakkaukset ja
makukuvaukset
6
Hämeenlinnasta
tuli Reilu kaupunki
kaupunkilaisten
toiveesta
Kysyntä kasvaa, oletko valmis? Samettinen cappuccino, paahteinen espresso, pehmeä caffè latte…
Lista espressopohjaisista kahvijuomista on pitkä – herkullisia vaihto­
ehtoja löytyy perinteisistä juomista erikoisiin jälkiruokiin asti.
Kokeilunhalu tuo kahvinjuojat espressokahvien ääreen ja kysynnän
kasvun myötä espressokahvien käyttäjiä tulee jatkuvasti enemmän.
Taloustutkimuksen tekemän erikoiskahviseurannan mukaan
aiempaa useampi tarjoaa espressokahveja vierailleen ja juo niitä
palkitakseen itseään. Espressot eivät enää liity vain tiettyihin erikois­
tilanteisiin, vaan niistä on tullut monille tärkeä osa niin arkea kuin
juhlaa.
Pienillä hetkillä on suuri merkitys hektisessä arjessa ja espresso­
pohjaiset kahvijuomat ovat omiaan kruunaamaan näitä hetkiä.
Kuluttajien kynnys kokeilla on nyt matala ja kiinnostus on suuri, joten
selkeällä esillepanolla ja suosittelulla on suuri merkitys kahviloiden ja
ravintoloiden kuppiarvon nostamisessa.
Myös työpaikoilla laadukas cappuccinokupillinen toimii arjen
pienenä palkkiona; panostus työviihtyvyyteen maksaa itsensä takaisin
moninkertaisesti.
Apuja kahvijuomien valmistamiseen ja esillepanoon, laitteiden
huoltoon tai vaikkapa tietoa viimeisimmistä kahvitrendeistä saat
Paulig Professionalilta. Saat esimerkiksi helposti päivitettyä barista­
taitosi Paulig Instituutin kätevän Verkkobarista-kurssin avulla.
8
Paras kahvila 2015
-voittoa juhlitaan
Lohjalla
9
Paula otti
sosiaalisen median
haltuun
Herkullisia ja mielikuvituksellisia kahvihetkiä!
10
Anni Palmio
Portfolio Manager
Barista
Päätoimittaja Harri Hytönen. Toimitusneuvosto Taina Aittasalo, Rami Kuusisto,
Jenni Salmela ja Mervi Siikala. Sähköposti etunimi.­suku­[email protected]. ­Toimitus
SEK Loyal Oy. Internet www.pauligprofessional.fi. Facebook ­Paulig. Lehti sähköisenä
www.pauligprofessional.fi. Asia­kaspal­velu puh. 020 737 0000 ja professional.fi@
paulig.com. Tilaukset ja osoitteenmuutokset ­[email protected]. ­Julkaisija
Oy Gustav Paulig Ab, PL 15 (Satamakaari 20), 00981 ­Helsinki, puh. (09) 31 981. Paino
Edita Prima Oy.
Lehden painolle Edita Prima Oy:lle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki, joka
asettaa ympäristövaatimukset tuotannon kaikille vaiheille.
Paulig palveluksessasi
Suomen suosituimmat kahvimerkit • Kahvilaitteet • Kahvikoulutus Paulig Instituu­tissa •
Konseptisuunnittelua • Paulig Professional Webshop www.pauligprofessional.fi
2
KAHVIN AMMATTILAISILLE
Uutuuksia kahvi- ja
ruokarintamalla
11
Ravintola Nokka
valitsi Robert Paulig
Roasteryn kahvit
15
SCAE-kursseille
Paulig Instituuttiin
Suositut
Paulig Espressot
ovat uudistuneet
Paulig on juuri tuonut markkinoille uudistuneet espressot. Tuoteuudistus
on ratkaisumme espressopohjaisten juomien kasvavaan kysyntään.
”Inspiraatio Italiasta, paahto Pauligilta ja baristan valmistamana” -lause
kertoo espresso-tuoteperheestä.
Espressojen kulutus kasvaa kaksi­
numeroisesti
Kahvin kulutustottumusten kehittyessä kulut­tajat vaativat erilaisia vivahteita ja kahvityyppejä.
Viime vuosina espressojen myynnin kasvu
­Suomen vähittäiskaupassa on ollut kaksinumeroista. Maailmalta tuttu trendi on, että espressoja
maistellaan ensin kahvilassa. Suomessa espressopohjaisten kahvijuomien kokeilua, kulutusta ja
suosiota siivittävät myös kotona käytettävät kahvikapselilaitteet sekä podit.
Espressoa Suomeen jo 1970-luvulla
Paulig tunnisti kahvin kulutustottumusten
­muutoksen jo 1970-luvulla ja toi ensimmäisen
espressonsa Suomen markkinoille vastauksena
kuluttajien toiveisiin.
– Paulig Espresso Originale on ollut valikoimassamme jo vuodesta 1979. Nyt Espresso
Originale on myynnissä koko markkina-alueellamme Suomi, Ruotsi, Norja, Baltia ja Venäjä.
Venäjällä menekki on suurin, Virossa toiseksi
suurin ja Suomi on myyntitilastoissa kolmantena.
Suosion vuoksi muutos kannatti tehdä suunni­
telmallisesti, kertoo tuotepäällikkö Anni Palmio
Pauligilta.
Design ja makukuvaukset tuoreutuivat
Pauligin espressot uudistettiin tuotepakkausten
designin ja espressojen makukuvausten osalta.
– Tarjoamme selkeän valikoiman laatuespressoja tutun Paulig-brändin alla. Selkeytimme
Paulig Espressojen makukuvauksia ja käyttö­
yhteyksiä, tuotteet saivat myös uudet vaatteet
CHILI & CHOCOLATE CUP
2 cl Tazza-suklaakastiketta
½ tl Santa Maria chilijauhetta
1 annos (3 cl) Paulig Espressoa
1 dl maitoa
Suklaakastiketta
Kokeile uudenlaista chilillä ja suklaalla
maustettua espressojuomaa.
Mittaa cappuccinokupin (160 ml) pohjalle
Tazza-suklaakastiketta ja chilijauhetta.
Lisää espresso ja täytä kuppi höyrytetyllä
maidolla. Koristele suklaa­kastikkeella.
eli pakkaukset. Toivomme, että tuttu brändi
madaltaa kuluttajien kynnystä kokeilla espressopohjaisia juomia.
– Tuotepakkausten uusi design on selkeämpi,
minkä ansiosta nyt on helpompi erottaa kolmen
espresson eri makuominaisuudet. Uusien pak­
kausten yhtenäinen ilme toimii hyvin osana
kahvilan sisustusta, pakkaukset voi laittaa esille
vaikka hyllyille.
– Espressojen pakkaukset on myös helpompi
lajitella käytön jälkeen, kun materiaalina on
energiajätteeksi sopiva alumiiniton folio.
Esillepanolla ja esittelyllä lisämyyntiä
Kuluttajia motivoi kokeilunhalu. Sitä mukaa
kun espressojen tarjonta lisääntyy, kasvaa myös
kokeilijoiden ja vakio-ostajien määrä. Laatu­
espresso on kahviloille, ravintoloille ja ruoka­
paikoille paremman katteen tuote, sillä käsin
valmistetusta kahvikupillisesta on lupa pyytää
laatua vastaava hinta.
– Nyt kannattaa poimia kokeilunhaluiset
kuluttajat espresson käyttäjiksi. Hyvällä esille­
panolla, kuten katupuhujilla ja menutauluilla,
espressot saa nostettua esille tarjonnasta. Kannattaa myös esitellä ja suositella eri kahvijuomia.
– Haastan Paulig Professionalin asiakkaat
vas­taamaan espressopohjaisten kahvijuomien
kysynnän kasvuun. Jo pienellä panostuksella
tarjonnan laajentamiseen pääsee kiinni parempiin
katteisiin.
Autamme asiakkaitamme menestymään
Paulig auttaa asiakkaitaan laajentamaan kahvi­
valikoimaansa tuloksellisesti.
– Slogan Tietysti Pauligilta kattaa myös pal­ve­
lun. Meiltä saa tietoa espressoista ja muista kahveista, espressojen valmistukseen t­ ar­vittavat
myllyt ja laitteet, laitteiden rahoituksen ja huollon
sekä apua myynninedistämiseen. Baristan taitoja
voi kehittää Paulig Instituutin koulutuk­sissa.
Kannattaa ottaa reilusti yhteyttä meihin, jos mie­lessä on kysymyksiä tai kaipaat lisätietoa espressotarjonnan osalta, rohkaisee tuotepäällikkö
Anni Palmio Pauligilta.
Käännä >
KAHVIN AMMATTILAISILLE
3
Saammeko esitellä
– uudet Paulig Espressot!
Paulig Espressot tuotetaan valikoiduista brasilialaisista, keskiamerikkalaisista ja aasialaisista kahvipavuista. Espressosekoitukset ovat syntyneet
Pauligin tuote­kehityksen ja maistotiimin yhteistyöllä Arabica- ja Robusta-­
kahvilajeista. Paulig Espressojen UTZ-sertifiointi takaa kahvien 100 %
jäljitettävyyden. Vastuullinen sertifiointiohjelma ottaa huomioon kestävän
kehityksen eri puolet, työskentelyolosuhteista ja viljelymenetelmistä
ympäristöasioihin asti.
4
Paulig Espresso Originale
– suosituin ja monikäyttöisin
Paulig Espresso Favorito
– aromaattisen pehmeä
Paulig Espresso Barista
– täyteläisen intensiivinen
Perinteiseen tapaan paahdetun Espresso
Originalen pitkäkestoinen maku on vahva ja
pyöreä. Suosituin espresso on myös monikäyttöisin. Se maistuu sellaisenaan ja soveltuu hyvin
maitopohjaisiin juomiin.
– Klassista, perinteiseen tapaan paahdettua
espressoa on helppo käyttää. Italialaiset arvioivat espressonsa laadun sen cremasta. Espresso
Originalen vahva body kantaa myös caffè latte- ja
cappuccinomaitokahveissa. Miedompi espresso
voisi hukkua maidon makuun.
Pehmeä Espresso Favorito on pääosin Arabica-­
pavuista, sekoituksessa on myös ripaus Robustaa.
Sanonta ”Lempeä kuin aurinko Rooman kadulla”
kuvaa Favoriton makua. Erittäin aromaattinen
Favorito sopii samettisesta pehmeydestä pitäville
espresson ystäville.
– Espresso Favorito on ylellisen pehmeä,
samettinen kahvi. Sen maussa on jopa paahdetun
sokerin vivahteita. Favorito on loistava sinkku- ja
tuplaespressona, mutta se maistuu myös maidon
kanssa.
Intensiivisen aromaattinen Espresso Barista on
täydentänyt tuoteperhettä vuodesta 2002 alkaen.
Espresso Barista on täydellisen tasapainoinen
yhdistelmä makeutta, karvautta, happa­muutta ja
espresson täyteläisyyttä.
– Espresso Barista on täyteläinen ja intensiivisen aromaattinen kahvi. Sen makeus ja happamuus
ovat loistavasti tasapainossa. Espresso Baristan
maku kantaa hyvin maidon läpi, ja näin se sopii
loistavasti aamuisen caffè latten valmistukseen ja
muihinkin maitopohjaisiin espressojuomiin.
Paulig Espresso Originale – makeahko, pyöreä
• 4 x 1 kg papukahvi
• Myyntierän EAN 6411301162832
• Paahtoaste 4
Paulig Espresso Favorito – ylellinen, pehmeä
• 4 x 1 kg papukahvi
• Myyntierän EAN 6411301162979
• Paahtoaste 4
Paulig Espresso Barista – täyteläinen, intensiivinen
• 4 x 1 kg papukahvi
• Myyntierän EAN 6411301162856
• Paahtoaste 4
KAHVIN AMMATTILAISILLE
”Nyt kannattaa poimia
kokeilunhaluiset kuluttajat
espresson käyttäjiksi”,
innostaa tuotepäällikkö
Anni Palmio Pauligilta.
Suomalaiset juovat keskimäärin 3,7 kuppia kahvia
päivässä. Kaksi kupillista juodaan kotona ja yksi kodin
ulkopuolella, kertovat kahvia juovat tutkimukseen
S
Useampi kupillinen päivittäin
vastanneet. Yli puolet kaikesta kahvista
nautitaan maidon kanssa.
U
”Suomalaisten kahvi tummuu”, todetaan Helsingin
Sanomissa (7.4.2015). Suomen vähittäiskaupassa
espressomarkkinat ovat kehittyneet kaksinumeroisia
lukuja vuosittain 2012–2014. Nopeimmin kasvavat
kahvisegmentit ovat kahvikapselit ja podit, papukahvit, tummapaahtoiset kahvit ja espressokahvit.
Ruotsissa ja Norjassa juodaan tummempipaahtoista kahvia kuin Suomessa. Venäjällä ja Baltian
maissa on perinteisesti suosittu espressopohjaisia
kahveja, ja kiinnostus vaaleapaahtoisia kohtaan on
vasta herännyt. Maailmalla vaaleapaahtoiset kahvit
ovat ajanhenkinen trendi.
IM
Makutottumukset muuttuvat
TK
Pääasiassa kokeilunhalu, valikoiman laajuus ja tarjonnan lisääntyminen motivoivat kuluttajia lisäämään
espressopohjaisten juomien kulutusta. Naiset juovat
kahvilassa miehiä useammin cappuccinoja ja caffè
latte -maitokahvia. Miehille maistuu naisia useammin
espresso. Cappuccino on suosituin espressopohjainen kahvijuoma. Siirtyminen espressopohjaisiin
kahvijuomiin on pitkälti tottumiskysymys, kertoivat
kahvitutkimukseen vastanneet. Espressokahveja juomattomat perustelivat, etteivät tunne niitä eikä niitä
näin ollen ”tule kokeiltua”.
TU
Kahvikulttuuri kehittyy
Suodatinkahvi on säilyttänyt suosionsa
Suodatinkahvi on edelleen suosituin, peräti 66 pro­senttia vastaajista juo pelkästään suodatinkahvia.
32 prosenttia vastaajista juo molempia ja 3 prosenttia juo pelkästään espressoja tai espressopohjaisia
kahveja. 29 prosenttia espressokahveja juovista
vastaajista arvioi lisäävänsä espressopohjaisten kahvijuomien käyttöä seuraavan vuoden aikana.
Lähteet:
Taloustutkimus Oy, Kahviseuranta maaliskuu 2015
Taloustutkimus Oy, Suodatinkahviseuranta huhtikuu 2015
Taloustutkimus Oy, Erikoiskahviseuranta elokuu 2015
KAHVIN AMMATTILAISILLE
5
Hämeenlinnan kaupunki huolehtii
vieraistaan vastuullisesti
Hämeenlinna on toiminut Reilun kaupungin -periaatteiden mukaisesti keväästä
alkaen. Reiluus todentuu kaupungin hankinnoissa, yhteistyökump­paneiden
kautta ja tapahtumien tarjoiluissa. Kahvin osalta ­Hämeenlinnan kaupunki luottaa
Reilun kaupan luomukahvi Mundoon.
– Emme myöskään aluksi osanneet kertoa
tummapaahtoisesta kahvista. Palaute on ollut
hyvää nyt, kun olemme aktiivisesti kertoneet
Mundosta tarjoiltaessa ja termoskannujen yhteydessä Mundo-kylteillä. Palaute Reilun kaupan
kahvista on ollut hyvää.
Vieraanvaraisuutta jokaiselle kävijälle
Hämeenlinnan kutsuvierastilaisuuksien tarjoi­
luista vastaa lähi- ja luomuruokaan erikoistunut
palveluyritys Maunviljelijät. Yrityksen cateringpalveluja voi käyttää myös kaupungin tiloissa
järjestettävissä yksityistilaisuuksissa. Yhteistyö
kaupungin kanssa on jatkunut yli 10 vuoden ajan.
– Vierasmäärät kaupungin Raatihuoneella
pidettävissä tapahtumissa vaihtelevat 2–450
hengen välillä. Juhlasaliin mahtuu 175 lautas­
paikkaa, mikä on iso tarjoiluhaaste vanhan rakennuksen toimivuus huomioonottaen. Toimimme
myös kaupungintalolla, kaupungin museoissa ja
kulttuuritiloissa.
– Huolehdimme kaupunginvaltuuston kokoustarjoiluista ja yritystilaisuuksista Raatihuoneella
järjestettäviin hää- ja merkkipäiväjuhliin asti,
kertoo työn monipuolisuudesta Food designer,
Chef Rôtisseurs Pirjo Päivärinta.
Kahvi tarjoillaan kuppeihin asti
Maunviljelijät osoittaa arvostustaan vieraita kohtaan tarjoilemalla kahvin kokousten väliajoilla.
Termoskannut säilyttävät kahvin tuoreena ja maistuvana.
– Saimme Pauligilta vinkkejä termoksista
tarjottavan kahvin suhteen. Kannattaa aina käyttää laadukkaita termoskannuja. Puhtaat termokset
eivät anna makuja, ja termokset kannattaa esi­
lämmittää lämpimällä vedellä ennen kahvin lisäämistä. Näin Mundon maku säilyy hyvänä.
– Teenä käytämme vastuullisesti tuotettua
Just T:eetä. Teen tarjoilemme haudutettuna lasipannuista tai irtoteenä kuulissa. Haudutettuna
teen menekki on kasvanut selvästi, ja teen makua
on kiitelty.
Kansalaisaloite päätösten takana
Aloite Reilun kaupungin -arvonimen hakemiseksi
Hämeenlinnan kaupungille syntyi kaupunkilaisten aloitteesta. Keväästä alkaen Hämeen­linna on
pyrkinyt osaltaan edistämään Reilun kaupungin
kriteeristön täyttymistä. Kaupungin tekemät
hankinnat ovat tärkeä osa vastuullista toimintaa.
Hämeenlinna käyttää nyt pelkästään Reilun
kaupan periaatteiden mukaan tuotettua Paulig
Mundo -kahvia kaupungin tilaisuuksissa Raati­
huoneella ja kaupungintalolla.
Mundo viestii osaltaan vastuullisuudesta
Vaaleapaahtoisen Juhla Mokka -kahvin vaihto
Reilun kaupan tummapaahtoiseen luomukahvi
Mundoon vaati aluksi totuttelua.
– Mundon paahtoaste ei ollut tuttu, vaikka
olimme käyttäneet Mundoa juhlatarjoiluissa.
Saimme arvokasta apua, kun Pauligin asiantuntija
Kimmo Niementeräs kävi kanssamme läpi kahvin
valmistuksen tarkastaen laitteet ja veden lämpö­
tilan. Saimme varmuuden, että valmistamme
Mundon oikein.
Menu sisältää mieleenpainuvan
tarinan
Kaupungin kokouksissa ja juhlatilaisuuksissa
käy tuttuja kaupungin edustajia säännöllisesti.
Kaukaisimmat vieraat voivat tulla maailman
toiselta puolelta. Maunviljelijöille on kunnia-asia
suunnitella tapahtuman luonteen mukainen
teema ja menu. Menu pyritään esittelemään
ruokailijoille mieleenpainuvana tarinana.
– Viimeistelen tarinan vieraiden mukaan.
Päiväkotien edustajien koulutustilaisuudessa
ateri­met olivat nipussa ja pyysin ruokailijoita itse
valitsemaan kullekin annokselle sopivin aterin.
Vastuullisuuden ristitulessa
Kasvava kiinnostus ruoan alkuperää, tuotantotapoja, turvallisuutta ja terveellisyyttä kohtaan lisäävät läpinäkyvyyden vaatimuksia ruoka-alalle. Pauligin vastuullisuustyö on tavoitteellista ja jatkuvaa, sillä pyrimme kestävään, läpinäkyvään
ja jäljitettävään kahvin matkaan aina pavusta kuppiin. Tavoitteena on, että
kaikki kahvimme tulevat vuoden 2018 loppuun mennessä vastuullisista, kol­
mannen osapuolen auditoimista lähteistä.
Sertifiointiohjelmat edistävät vastuullisuutta
Kahviketjussa vastuullisuutta voidaan edistää serti­fiointiohjelmilla, kuten UTZ
CERTIFIED ja Reilu kauppa. Vaikka sertifiointi ei ole synonyymi vastuullisuudelle tai kestävälle kehitykselle, sertifiointiohjelmat auttavat myös ympäristön
kannalta hyvien maanviljelyskäytäntöjen käyttöönotossa. Suunnitelmallisempi
tuotanto johtaa yleensä parempaan satoon ja siten parempaan toimeentuloon.
Huolimatta satsauksista ohjelmiin ei kuitenkaan ole varmaa, että viljelijä saa
myytyä tuottamansa kahvin sertifi­oituna, eli paremmalla hinnalla.
Sertifiointi edellyttää tuotannon jäljitettävyyttä
Vastuullisuuden ristiriita syntyy siitä, että kahvintuotantoa tapahtuu pientuotta-
6
KAHVIN AMMATTILAISILLE
jienkin toimesta. Esimerkiksi Etiopian ylängöillä kahvia viljellään muiden vilja­
tuotteiden rinnalla lähinnä omaan käyttöön. Yli omien tarpeiden jäävät kahvimarjat, noin pari säkkiä per kotitalous, myydään osuuskuntaan. Osuuskunnassa
kuivatut marjat päätyvät valtion ylläpitämään kahvipörssiin, josta kahvi myydään
edelleen valtuutetuille ulkomaankaupasta vastaaville tahoille. Kahvin jäljitettävyys
häviää jo varhaisessa vaiheessa, ei pelkästään tilojen pienuuden, vaan myös
valtion tarkkaan säätelemän kahvin viennin takia. Kuitenkin kahvista saadut tulot
ovat tärkeitä etiopialaisille pienviljelijöille, joten toteutamme vastuullisuuttamme
jatkamalla kahvinhankintaa.
Tuottajien tunteminen on jäljitettävyyttä ­parhaimmillaan
Meille on tärkeää tuntea kahvitoimittajamme, siksi vierailemme tiloilla mahdollisimman paljon. Serti­fiointiohjelmien lisäksi toteutamme alkuperämaissa monivuotisia kehityshankkeita osana International Coffee Partners -yhteisöä.
Tulevaisuuden tavoitteena on, että viljelijäyhteisöt voivat muutoinkin kuin sertifikaateilla luotettavasti osoittaa noudattavansa vastuullisuuden periaatteita.
Pauligin vastuullisuustyö jatkuu.
Tämä rohkaisee päätöksentekoon. Kesäisessä
AC/DC-konsertin juhlatarjoiluissa käytimme
räväkkää pääkallo-teemaa. Värikkäiden menuesittelyiden lomassa kerromme luontevasti
Reilun kaupan Mundo-kahvista.
Sibelius-juhlavuodesta inspiroituneena
kehitimme Paulig Mundo -kahvilla
maustetut suklaasikarit!
Makuparina suklaasikari sopii
Mundo-kahvin täyteläiseen
makuun, jonka aromeista
löytää tumman sokerin vivahteita,
kertoo Food designer
Pirjo Päivärinta
Maitohorsma maustaa jäädykkeen.
Villiyrtit ovat vastuullista raakaaineiden hankintaa
Mauntuottajat luottaa lähi- ja luomuruokaan.
Keskeinen osa tarjottavaa ovat luonnosta kerättävät villiyrtit ja kasvit, joita käytetään sesongin
mukaan pää- ja jälkiruoissa sekä itse valmistetuissa
mehuissa.
– Yritykseni nimi Maunviljelijät kiteytyi toivees­tani viljellä makuja kaikille aisteille, ja kaikki
mauthan tulevat maasta. Olen asunut ikäni maalla
missä omavaraisuus ja lähiruoka ovat luontevia
valintoja.
– Viime vuosien aikana mukaan ovat tulleet
myös villiyritit – tai rikkaruohot kuten niitä
kutsun. Rikkaruohokausi alkaa parhaimmillaan
maaliskuussa. Kasvukauden jälkeen käytämme
kuuset, männyt ja katajat hyödyksi. Tarjontamme
on ainutkertaista Hämeenlinnassa, ja tuottaa
toivottavasti vieraillemme arvoa.
Tumma kahvi maistuu myös
jälkiruoissa
– Koska teemme lähes kaiken tarjottavan itse,
saamme yhdisteltyä uudenlaisia makuja, myös
tarjoiluissa kahvin ja teen kanssa. Mesiangervon
pähkinäinen aromi sopii kahvilla maustettuun
jäädykkeeseen, kuusenkerkkää käytämme crème
brûlée -jälkiruoassa. Mundo-kahvi on tumman
suklaan, chilin tai lakritsin kanssa loistava raakaaine.
– Nyt Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden
kunniaksi ideoimme Sibeliuksesta muistuttavia
ruokia ja jälkiruokia, kuten Paulig Mundolla
maustetut suklaasikarit. Hämeenlinnan vieraat
ansaitsevat parasta, kertoo Pirjo Päivärinta.
KAHVIN AMMATTILAISILLE
7
– Täytyy sanoa, että Paras kahvila -kisan voitto tuli yllätyksenä, vaikka
teimme töitä voiton eteen. Voitto maistuu makeimmalta, nauravat lohjalaisen
Cafe Laurin omistajat Jukka Turunen ja Timo Ranta odotetun uutisen
kuultuaan.
T
änä vuonna uudistunut kahvilakisa eteni
kah­dessa vaiheessa. Pauligin esivalitsemat
kahvilat osallistuivat ensin some-kisaan.
Kahviloilla oli 2,5 kuukautta aikaa aktivoida asiakkaitaan julkaisemaan kah­vila-aiheisia
kuvia Instagramissa, Twitterissä ja Pauligin Facebook-­sivulla tunnisteella #paras­kahvila (+ kahvilan nimi). Kolme eniten kuvia kerännyttä kahvilaa eteni finaaliin.
Jo finaaliin pääsy on voitto
Finaaliin päässeet Kahvila Hilla Iisalmelta,
Cafe Regatta Helsingistä ja Cafe Lauri Lohjalta
keräsivät kukin merkittävän määrän kuvasatoa.
Kisan toisessa vaiheessa Pauligin asiantuntijaraati vieraili finalistien luona ilman ennakko­
ilmoitusta. Voittajan valinnassa painotettiin kahvituotetta, asiakaspalvelun laatua ja kahvila­
kokemusta. Raati nosti ykköspaikalle Cafe Laurin,
joka sai arvo­nimen lisäksi Kultakuppi-kierto­
palkinnon.
Vahva visio näyttää tietä
Cafe Laurin omistajilla Jukka Turusella ja Timo
Rannalla on selkeä näkemys palvelukon­septista
kahvilan sisustuksen värejä myöten.
– Kahvilakäynnin on oltava tasapainoinen elämys kaikille aisteille. Ei ole sattumaa, että taustalla soi tunnelmallinen Billie Holiday ja pöydillä
on tuoreita kukkia. Me myös tarjoilemme pöytiin
asti, mikä on tärkeä osa kokemusta, kertoo Jukka
Turunen.
– Asiakas on kaiken keskellä ja pyrimme pal­velemaan tasavertaisen hyvin jokaista kävijää.
Vitriinimme on yhtä täydenoloinen tulipa asiakas
aamulla tai illalla, jatkaa Timo Ranta.
Koko henkilöstö otti kisan omakseen
Parhaan kahvilan henkilöstö osallistui aktiivisesti
some-kisan markkinointiin. Kävijöitä muistutettiin kisasta, pöydille jaettiin päivittäin flyereita ja
sisätilassa oli kisasta kertovia julisteita.
– Kilpailu herätti positiivista pöhinää asiak­
kaissa. Oli mukava kuunnella, kuinka ihmiset
innostivat toisiaan kuvien jakamisessa. Isoäiti otti
kuvan, jonka lapsenlapsi latasi Instaan. Kaikki
osallis­tuivat sydämellään. Saimme jopa paikallislehdet liikkeelle, kertoo Jukka Turunen kisan
etenemisestä.
Itse tehtyä sämpylöitä myöten
Kahvilan valikoimassa on yli 40 suolaista ja ma­keaa kahvilatuotetta. Kävijöitä on parhaina päivinä
noin 400 henkeä, joten kädentyötä riittää.
– Leivon päivittäin sämpylöistä lähtien oike­
astaan kaiken. Silti hävikkiä syntyy vähän, koska
voin valmistaa tarpeen mukaan, kertoo Timo
Ranta.
– Lähiruoan määrite ei meillä tarkoita etäi­
syyttä, vaan pientuotantoa ja tuottajien tunte­
mista. Hunaja tulee Karjalohjalta, liha Somerolta
ja omenat tietysti Lohjalta. Omenakaupungin
kah­vi­lana meillä on aina jokin omenainen herkku,
jatkaa Jukka Turunen.
Vahvan makuinen kahvi maistuu
Kahvilassa tarjotaan suomalaisille tuttua
Paulig-kahvia. Suodatinkahvina on Presidentti
Tumma Paahto, espressot valmistetaan
Espresso Barista -pavuista ja café au lait -kahvit
Parisien-­pavuista.
– Pavuista jauhettu kahvi on meille itsestäänselvyys. Näin aromit ja tuoreus ovat tallella
kuppiin asti.
Unelma parhaasta
kahvilasta toteutui
8
KAHVIN AMMATTILAISILLE
– Kahvin valmistuksessa auttaa yhteinen
manuaali ’otsalohkon takana’. Aloitamme pannun
huuhtelulla ja tuoreiden papujen jauhamisella.
Käytämme tarkan määrän kahvia per pannu.
Näin kahvi on yhtä hyvää valmistipa sen kuka
tahansa meistä, kertoo Turunen.
Kahvilaitteet huolletaan samalla
­intohimolla
Espressopohjaisten juomien valmistus on tarkkaa
käsityötä, jotta kahvinystävien toiveet hyvästä
kahvista toteutuvat. Tämä asettaa omat haasteensa
myös laitteiden huollolle.
– Pauligin asiantunteva palvelu ja jatkuva
huoltosopimus pitää kahvilaitteemme kunnossa.
Esimerkiksi kalkinpoisto on tehtävä säännölli­sesti, koska Lohjan alueella on kalkkipitoinen
vesi.
Musiikkia Aino Vennasta Ile Kallioon
Perjantaisin Cafe Laurissa pysähdytään nauttimaan elävästä musiikista kulttuurikahvilan tyyliin.
Omistajat panostavat aikaansa esiintyjien tavoit­
tamiseen ja tapahtumista kertomiseen.
– Musiikki on hyvä jatkumo kahvilan tarjontaan, sillä se tuo meille uusia asiakkaita. Vakioasiakkaamme luottavat musiikkimakuumme siinä
määrin, että ostavat lippuja ennakkoon.
– Somessa pitää aidosti olla jotain sanottavaa,
ja tapahtumat ovat hyviä tässä. Kuvat ovat tär­
keitä, ne tuovat tuotteet, annokset ja tilaisuudet
hyvin esille. Kuvia ei voi koskaan olla liikaa!
Voitto on tunnustus Lohjan
kahviloille
– Kyllä kilpailuvoitto on nosto koko Lohjan kahvilakulttuurille. Meillä on 16 kahvilaa, jotka osallistuvat vuosittaiseen lohjalaiseen kahvilapäivään.
– Kisa avaa tavan aktivoida nykyisiä asiakkaita
ja tavoittaa uusia. Ilmoittautuminen kisaan ei
riitä, vaan sitten pitää markkinoida ja myydä. Kun
kilpailimme maanlaajuisesti hyvien kahviloiden
seurassa täytyy uskoa, että jotain tuli tehtyä
oikein, hehkuttavat onnelliset voittajat.
Asiakkaan palaute
”Ihana tunnelma ja
hyvä palvelu!
Suosin mieluusti paikallisia kahviloita ja tänne
minut neuvoi Trip Advisor,” toteaa työmatkalla kahvilaan poikennut Hanna Rinta Tampereelta.
Pauligin asiantuntijaraadin
palaute
”Cafe Laurissa yhdistyvät hienosti perinteinen ja
uusi kahvilakulttuuri – pöytiin tarjoilusta aina kahvimaailman trendeihin asti. Erityiskiitos suodatinkahvista. Suodatinkahvin maku on erinomainen ja
käytössä ovat puhtaat laitteet. Omis­tajien into­himo ja läsnäolo on huikeaa.”
Kahvikuulumisia tuoreesti
bloggaamalla
Uudistuksen kokenut Paula on ensim­mäi­nen digiajan kahvilähettiläs. Paulan
tehtä­vänä on näkyä entistä aktiivisemmin
sosiaalisessa mediassa kertomassa kahvi­­kult­tuurista. Luonteva tapa jakaa kuulu­
misia ovat blogit, kuvat ja postaukset.
Some palveluasenteella haltuun
Maija Niemi valittiin lähes parinsadan hakijan
joukosta 19. Paulaksi kesäkuussa. Uusi Paula on jo
ehtinyt ottaa sosiaalisen median tosissaan hal­tuunsa. Paula on antanut kasvot Pauligin lähes
100 000 seuraajan Facebook-sivuille. Paula päivit­tää ahkerasti myös omaa Instagram-tiliään, jonka
seu­raajamäärä on nelinkertaistunut uuden Paulan
myötä. Somelähettiläs kokeilee ennakkoluulot­
tomasti uusia kanavia, kuten Snapchatia.
Blogi päivittää kuulumiset
Paula kirjoittaa säännöllisesti blogia, jonka monipuolinen sisältö kertoo kahvilakiertueista, ajankohtaista tapahtumista, kahvikulttuurin trendeistä ja uutuuksista. Silloin tällöin Paula kirjoittaa
myös vierailupaikastaan pidemmän blogin. Kiinnostavaa blogia voi seurata osoitteessa paulig.fi/
paula.
Jakaminen lisää näkyvyyttä
Somekanavissa Paula kertoo kahvila-, ravintola- ja
tapahtumavierailuistaan ja saa näin aktivoitua lisää
kävijöitä vierailupaikkoihinsa. Paula postaa aktiivisesti ennen vierailua, vierailun aikana ja kertoo
fiiliksistään myös vierailun jälkeen. Ravintoloiden,
kahviloiden ja tapahtumajärjestäjien kannattaa
puolestaan tuoda Paulan vie­rai­luja esille omissa
kanavissaan, sillä Paulaa tullaan mielellään tapaamaan. Ristiinlinkkaukset eri sivustoilla ovat kaikkien etu, koska näkyvyyttä saadaan enemmän.
Kahvitrendeistä hymy huulilla
Vierailuidensa aikana Paulalla on paljon tarjot­­ta­vaa kahvin tarjoilun lisäksi. Hän kertoo kah­vi­
trendeistä, kahvin valmistustavoista, kahvin kanssa
sopivista makupareista ja uutuuksista. Tapah­tu­
man luonteen mukaisesti Paula voi vaikka emännöidä vierailupaikassa järjestettäviä kilpailuja,
juontaa tai tehdä haastatteluja. Suosittu Paula saa
usein paikallismedian paikalle.
”Toivon, että rempseä
ja pirskahteleva
luonteeni heijastuu
Paulaan.”
Paula avaa arkeaan blogissaan
”Paulan työ on ollut niin mukaansa tempaavaa,
että huomaan tekeväni töitä koko ajan. Olen
välillä jopa miettinyt, milloin olen vain Maija ja
milloin Paula. Luonnehtisinkin Paulan tehtävää
pikemminkin elämäntavaksi kuin työksi. Olin
sitten Maija tai Paula, skannaan jatkuvasti uusia
kahvi-ilmiöitä ja trendejä, kokeilen uusia asioita
ja osallistun kahvikeskusteluun ystävieni kanssa
sekä tietysti verkossa. Koneen ääressä tulee vietettyä runsaasti aikaa.”
Lue koko tarina osoitteessa paulig.fi/paula ja seuraa Paulaa Instagramissa osoitteessa instagram.com/
pauligin_paula.
Näin Paulaa voi pyytää käymään
Ehdotuksen Paulan vierailusta voi tehdä oman
alueen myyntiedustajan kautta tai ottamalla
yhteyttä Pauligin asiakaspalveluun
[email protected]
KAHVIN AMMATTILAISILLE
9
TUUU
LO TT
SS A
A
Juhla Mokka Luomu
on tuoteperheen
uusin jäsen
Juhla Mokka -tuoteperhe on saanut kolmannen
jäsenen. Uusi Juhla Mokka Luomu on ollut kau­poissa syyskuusta alkaen. Juhla Mokka Luomu
vastaa kasvavaan kiinnostukseen elintarvikkeiden
alkuperää ja vastuullisuutta kohtaan. Suomalaisten
vaativaan makuun paahdettu täyteläinen luomukahvi on sekoitus Etelä- ja Väli-Amerikan sekä
Afrikan 100 % Arabica-kahvilaaduista. Luonnonmukai­sesti viljellyt korkealaatuiset pavut kypsyvät ilman keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-­
aineita. Kahvisekoituksen herkullisen vivahteikkaat ja mar­jaisat aromit nousevat parhaiten esille
kahville valitussa paahtoasteessa 2.
Juhla Mokka Luomu pakkaukset:
• Paulig Juhla Mokka Luomu 400 g
jauhettu suodatinkahvi
• Paulig Juhla Mokka Luomu 400 g papu
Risenta-tuotteet
laajentavat Pauligin
tarjontaa
Pauligin toiminnan keskiössä ovat hyvä maku ja
uteliaisuus uusia makuja kohtaan. Konsernin
päätoimialoja ovat kahvi, mausteet ja ruokakonseptit eri puolilta ­maailmaa ja sen vahvoja tuotemerkkejä ovat Paulig ja Santa Maria. Kiinnostus
hyvää ja terveellistä ruokaa kohtaan on yksi
nopeimmin kasvavista kuluttaja­trendeistä. Pauligkonserni laajensi liiketoimintaansa tässä katego­riassa ostamalla ruotsalai­sen Risenta AB:n.
Kattava valikoima terveellisiä tuotteita
Risentan liikeideana on tarjota laadukasta ruokaa hyvinvoinnistaan huolehtiville kuluttajille.
Risentan mukana Paulig-konsernin tarjonta laa­jenee kattamaan valikoiman terveellisiä peruselintarvikkeita, kuten siemeniä, mysliä, erikoisjau­­hoja, hiutaleita, riisiä, papuja, linssejä, välipalatuotteita, papupastaa, kuivattuja
hedelmiä ja pähkinöitä.
Lisätietoa monipuolisesta
Risenta-valikoimasta on saatavilla
omalta Pauligin edustajaltasi
vuoden 2016 tammikuusta
alkaen.
Tummaakin tummempi Paulig
Parisien nyt myös papuna!
Paulig Parisien on ranskalaiseen tapaa erittäin tummaksi paahdettu
kahvisekoitus. Ripaus robustaa antaa kahville mannermaisen, voimakkaan aromin. Tumma, makeahko Parisien on erinomainen kahvi
café au lait -juomiin. Uusi Parisien-papu vastaa kahvinystävien toiveisiin vastapaahdetun kahvin tuo­reudesta. Paulig Parisien -kahvit on
UTZ Certified -vastuullisuussertifioitu.
Café au lait on erilainen brunssikahvi!
Parisien-kahvista valmistat aidon ranskalaistyyppisen maitokahvin, johon sekoitetaan puolet
ranskalai­sittain paahdettua vahvaa kahvia ja puolet lämmitettyä maitoa. Tyypillisesti café au lait
– kahvi maidon kanssa – tarjoillaan laakeasta kulhosta. Café au lait nostaa kuppiarvoa helposti,
sillä maitokahvi valmistuu ilman laiteinvestointeja suodatinkahvilaitteella tai pressopannulla.
Erityisen hyvin café au lait sopii aamu- tai brunssikahviksi.
Hyödynnä valmiit materiaalit myynninedistämiseen
Café au lait maistuu myös kokouskahvina termoskannuista tarjoiltuna.
Paulig Professionalilta saat täydellisen café au lait -ratkaisun valmistus­ohjeista esillepanoon asti. Hyödynnä termoksissa valmiita Parisien
kahvi -termostarroja tai Bonamat sleever -kaulureita. Kysy yhteyshenkilöltäsi lisää.
Paulig Parisien pakkaukset:
• Paulig Parisien 400 g jauhettu suodatinkahvi
• Paulig Parisien 400 g papu
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä omaan Paulig-yhteyshenkilöösi [email protected], soita meille Paulig Professional -myyntiin 020 737 0000 tai
lähetä sähköpostia [email protected]
10
KAHVIN AMMATTILAISILLE
Slow Roast -paahdetut
Robert Paulig Roasteryn kahvit
ovat luonteva valinta Nokalle
Ravintola Nokan keittiö tunnetaan laadukkaiden raaka-aineiden taitavasta käytöstä.
Ruoan alkuperä esitellään tuottajan nimeä myöten ja kotimaisuutta arvostetaan.
Annokset valmistuvat taidolla kauden aineksista, ja se maistuu lautasella. Nokalle
Robert Paulig Roasteryn hitaasti paahdetut kahvit olivat luonteva päätös.
Käännä >
KAHVIN AMMATTILAISILLE
11
12
KAHVIN AMMATTILAISILLE
Alkuperäinen ruokaidea on kestänyt aikaa
Ravintola Nokka on toiminut Helsingin Katajanokan rantamakasiinin historiallisten punatiiliholvien alla vuodesta 2002. Ruokafilosofian
perustaksi valittiin alusta alkaen lähiruoka ja pien­tuottajat. Keittiöpäällikkö Ari Ruoho on jatkanut
määrätietoisesti alkuperäisen ruokafilosofian
kehittämistä.
– Ruokafilosofiamme on kokonaisuus. Raakaaineet ovat ehdottomasti laadukkaita ja suomalaisuus halutaan pitää mukana. Kun valitsee oman
tapansa tehdä, se kannattaa tehdä korostetusti ja
äärettömän hyvin, kertoo Ari Ruoho.
– Tärkeässä roolissa ovat pientilatuottajien
raaka-aineet. Käytämme vain huippulaadukkaita
ja aina kotimaisia kasviksia, lihaa, villikalaa ja
sieniä sesongin mukaan. Osa on luomua. Olen
ylpeä siitä, että Nokka oli ensimmäisiä ravinto­
loita Suomessa, joka toi alkuperät ja lähiruoan
esille tarjonnassaan.
Tuottajat suoraan ruoan takana
Koska paras mahdollinen ruoka syntyy parhaista
raaka-aineista, Nokassa on luotu henkilökohtaiset
suhteet tuottajiin.
– Tunnemme käytettävät raaka-aineet aidosti,
tuottajan nimeä ja persoonaa myöten. Tuottajat
ovat mahtavia persoonia. Taustalla on hienoja
tari­noita ja monet ovat perheyrityksen edustajia.
Nokan oma V.I.P.-tuottajasertifikaatti nostaa
esille peruspilarimme, tuottajat, jotka tekevät tinkimättömästi töitä oman tuotteensa puolesta.
– Puhun siitä, että ruokatuotteiden on oltava
kunnossa myös tuotannollisesti. Esimerkiksi
tuotantoeläimien eettinen kohtelu on tärkeää.
Korkea laatu, tuoreus ja puhtaus tuovat makua
lautaselle. Siksikin suosimme kokonaan kotimaisuutta, kertoo keittiöpäällikkö Ari Ruoho.
Alkuperä kiinnostaa maailmallakin
Alkuperää kunnioittavaan Nokan keittiöön
kävi tutustumassa 20 huippukokkia Ranskasta.
Aidot, jopa villiksi koetut raaka-aineet kirvoittivat
kokit ideoimaan uudenlaisia makukokonaisuuksia. Keittiöpäällikkö näkee suomalaisessa ruoassa
varteenotettavan vientituotteen.
– Meillä on mahtavat vientituotteet käden
ulottuvilla, kuten vaikka suomalaiset marjat.
Tässä olisi työllistävä vaikutus, kun osaamme
hyödyntää mahdollisuudet. Hinta ei tule esteeksi,
sillä puhtaista tuotteista ollaan valmiita maksamaan Euroopan huippukeittiöissä ja ruokakaupoissa.
Oman linjan puolestapuhuja
Helsinki-menu edustaa Nokan perinteisintä ja
suosituinta tarjontaa. Vuodenajan mukaan vaihtuvat kolme menuta tuovat lisää vaihtelua ja makukokeiluja. Hienosteluun Nokka ei kuitenkaan
halua sortua. Se estetään mutkattoman viehättävällä miljööllä, rennolla palvelulla ja hyväntuulisella ruokalistalla.
– Ei saa olla sokea uusille jutuille, mutta
kannattaa miettiä, mikä sopii omaan brändiin.
Sushiruoat eivät ole Nokan juttu, vaikka ne
sopisivatkin muille. Vastaamme kilpailuun omalla
tarjonnallamme.
Kahvila monipuolisti tarjontaa
Ravintolan keskeinen sijainti Helsingin Kataja­
nokalla meren äärellä lisää paikan vetovoimai­
suutta. Nokan palveluja monipuolisti ravintolan
etuosaan avattu bistromainen, tunnelmallinen
kahvila, jonka yhteydessä on pieni myymälä.
– Haluamme olla helposti lähestyttävä paikka
aamusta iltaan. Asiakaskuntamme ikähaarukka
onkin monipuolistunut, jopa nuortunut viime
vuosina.
– Katajanokkalaiseen puotikahvilaamme
poiketaan nauttimaan vaikka kahvia kakkupalan
kera. Pientilalautasellinen on myös suosittu
annos, sen ääressä pääsee maistelemaan erilaisia
tuotteita. Kun maku miellyttää, vaihtelevasta
sortimentista voi ostaa mukaan mieleiset herkut.
Pienpaahtimon kahvit täyttivät
makukriteerit
Nokka valitsi Robert Paulig Roasteryn kahvit
Pauligin edustajan asiakkuuspäällikkö Sami
Kejosen suosituksesta, tutustumisen ja kokeilun
kautta. Robert Paulig Roasteryn kahvit paahdetaan ­
tarkalla käsityöllä ja hitaalla, niin sanotulla
slow roast -menetelmällä. Slow roast -paahto tuo
esiin kahvin hienovaraisemmat maut. ­Kahvin
alkuperä ja valmistustapa ovat kiinnostavaa kerrottavaa Nokan asiakkaille.
– Kokeilimme Robert Pauligin eri kahveja
kuppi kerrallaan ja vertailimme makuja. Kahvit
täyttivät makukriteerit ja päädyimme valitsemaan
kaksi meille sopivinta makua, Full House ja
After Dark.
– Kun kahvi jauhetaan tuoreista pavuista,
se maistuu kupillisessa. Full House on suosituin
­kahvimme suodatinkahvina, After Dark puolestaan espressopohjaisissa kahvijuomissa, kertoo
hovimestari Maura Stam.
– On mukava kertoa kahviemme tarina, sillä
Robert Pauligin paahtimo aloitti täällä Kataja­
nokalla vuonna 1987. Sitten paahtimo siirtyi
Porvoon Tolkkisiin, samalla tavalla meren äärelle
kuin Nokkakin on.
Erikoiskahvien kysyntä lisääntynyt
Kahvit esitellään ja niitä suositellaan asiakkaille
osana laadukasta ravintolakokemusta. Asiakkaan
mukaan eteneminen on toimivinta. Robert Paulig
Roasteryn kahvit ovat lisänneet espresson, tupla­
espresson ja macchiaton kysyntää aterian täydentäjänä ja osana kahvilanautintoa.
– Kahvit ovat hyvin esillä kahvilan tiskillä ja
kahvipusseja on käytetty myös somisteena, joten
kahveista osataan kysyä. Vieraskielisille asiakkaille
tarjoan ensin espressoa, sehän on jopa kahvin
synonyymi Euroopassa, kertoo hovimestari
Maura Stam.
– Kahvit voisi nostaa esille myös talvisissa jälkiruoissa, vaikka paahdettua valkosuklaata, vadelmaa ja kahvia mausteena, innostuu keittiö­päällikkö Ari Ruoho ideoimaan Nokan talvea.
Ota yhteyttä Paulig Professionalin yhteys­henkilöösi, kun
haluat lisätietoa Robert Paulig Roasteryn kahveista.
Näin esittelet kahvin asiakkaallesi
Laadukas kahvi kannattaa esitellä kiinnostavasti ja mieleenpainuvasti. Suosittelulla on vaikutusta asiakkaan
ostopäätökseen. Kahvi on myös heräteostos, joten asiakkaan voi johdattaa kahvin äärelle. Kahvin myyntiä voi
tukea esittelemällä kahvi osana menuta, suosittelemalla kahvia ateriakokonaisuuden mukaan tai toteutta­malla kahvi–jälkiruoka-makupareja. Hyvin suunniteltu kokonaisuus näkyy myös asiakastyytyväisyydessä.
Vinkkejä
• Katupuhujat herättävät kiinnostuksen ja kutsuvat sisään kahvikupilliselle.
• Nosta myös mahdollista erikoistarjontaa, kuten kauden kahveja esille.
• Kahvien esittely hinnastossa, liitutaululla tai vaikka somisteina käytettävien kahvipussien avulla rohkaisee
asiakasta kysymään lisää.
• Suosittelu helpottaa päätöksentekoa ja vahvistaa tehtyä valintaa.
• Menussa kannattaa tuoda esille kahvin makuvivahteet.
• Kahvin alkuperä ja tarinallisuus muistetaan.
• Baristan valmistama kahvi on käsityötä, joka mahdollistaa paremman myyntikatteen.
KAHVIN AMMATTILAISILLE
13
KO A
H JA
TA N
IS TA
Uusi asiakkuuspäällikkö Vaasan ja
Seinäjoen alueelle
Anneli Kettumäki on nimitetty asiakkuuspääl­li­köksi Paulig Professional HoReCa-myyntiin
Vaasan ja Seinäjoen alueella. Anneli siirtyi
Pauligille Suomen Nestlé Oy:stä, ja hänellä on
vankka kokemus hotelli-, ravintola- ja kahvilaalan asiakkuuksista myyntialueellaan.
Ota yhteyttä!
Anneli Kettumäki, asiakkuuspäällikkö
puh. 040 561 3113
Vaasa, Seinäjoki, Kankaanpää, Virrat, Kokkola,
Pietarsaari, Ylivieska, Nivala, Ähtäri, Raahe.
Tervetuloa
Paulig Instituutin
uudistuneille sivuille
Paulig Instituutin uudistuneet sivut ovat moni­
puo­linen tietolähde kahvin ammattilaisille.
Saat tietoa kahvin valmistuksesta, raakakahvin
mat­kasta kuppiin ja koulutuksista sekä tuoreita
kahvi­reseptejä. Inspiraatiota antaa Instituutin
kouluttajien kirjoittama blogi. Videot näyttävät
kahvinvalmistusmenetelmiä vaihe vaiheelta.
Testaa tietosi osallistumalla kahvivisaan!
Osallistu kahvivisaan uudistuneilla sivuilla
­osoitteessa pauliginstituutti.fi.
Keräämällä visassa mahdollisimman paljon
pisteitä pääset loistamaan Top 10 -listalle. Kun
olet kolmen eniten pisteitä keränneen joukossa,
saat palkinnoksi Pauligin runsaan tuotekassin.
Kahvivisa palkintoineen on käynnissä 15.11.2015
asti. Voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti.
Ota osaa Kahvivisaan: pauliginstituutti.fi
14
KAHVIN AMMATTILAISILLE
Lontoon kahvikulttuuri
syntyy intohimosta
L
ontoo on tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista kahvikaupungeista. Nimekkäät ketjukahvilat Caffé Nero, Costa ja Starbucks
näkyvät edelleen voimakkaasti katukuvassa. Mukaan kuvaan on tullut myös aivan uudenlaisia haastajia kuten Harris+Hoole, erikois­
kahvia* tarjoava high street -kahvilaketju, joka
panostaa laadukkaaseen kahviin ja baristojensa
ammattitaitoon. Ketjujen lisäksi Lontoo on täynnä
mielenkiintoisia yksityisiä kahviloita, joissa kahvi
valmistetaan pieteetillä ammattibaristojen toi­
mesta.
Lontoon kahviskenessä innostutaan melko
tutunoloisista jutuista: pienpaahtimot ovat pinnalla, samoin artesaanihenki sekä baristojen ammattitaidon hypetys. Terveysbuumi jyllää Lontoossakin
samoin kuin Cold Brew -kahvi. Lontoossa järjestettävä London Coffee Festival (7.–10.4.2016) on
yksi mielenkiintoisimmista kahvitapahtumista
Euroopassa. Festivaalin yhteydessä järjestetään
Coffee Masters -kilpailu. Tämän vuoden voittaja
oli Workshop Coffee Co:n James Bailey, lontoo­
lainen barista – tietenkin.
Lontoo on pullollaan mielenkiintoisia kahviloita.
Tässä Lontoossa asuvan baristakollegan kahvilavinkit Lontoon kävijöille:
Workshop Coffee Co | 75 Wigmore Street, W1U
(myös Clerkenwellissa ja Holbornissa)
workshopcoffee.com
Kaffeine | 66 Great Titchfield Street, W1W
kaffeine.co.uk
Flat White | 17 Berwick Street, W1F
flatwhitesoho.co.uk
Prufrock | 140 Shoreditch High Street, E1
(myös Holbornissa)
prufrockcoffee.com
Ace Hotel Bulldog Edition | 100 Shoreditch
High St, E1
www.acehotel.com/london/bulldogedition
Climpson & Sons | 67 Broadway Market, E8
climpsonandsons.com
*Erikoiskahvilla tarkoitetaan korkealaatuista kahvia (vrt. engl. Specialty coffee).
Nyt voit suorittaa SCAEkursseja Paulig Instituutissa
SCAE Coffee Diploma on kahviammattilaisten kehittämä ja valvoma koulutus­
järjestelmä kahviammattilaisille ympäri maailman. Coffee Diploma sisältää kuusi
osa-aluetta, joissa jokaisessa on kolme tasoa. Kaikista hyväksytysti suoritetuista
tasoista kertyy pisteitä Coffee Diplomaan. Kurssisuorituksiin sisältyy aina teoriaja käytännönkoe. Täyteen Coffee Diplomaan tarvitaan 100 pistettä.
Paulig Instituutti tarjoaa Coffee Diploman osa-alueista Introduction to Coffee
-osion ja Barista Skills -kokonaisuuden eri tasoineen. Voit valita omaa kahvi­
tietojasi ja baristan taitojasi täydentävät kurssit aina huippuammattilaiseksi asti.
Perhon opiskelija Janika Gåsman twiittasi
Verkkobarista-diplomien kuvat heti tuoreeltaaan.
Sertifiointi on todistus ammattitaidosta
Mahdollisuus SCAE:n sertifikaattien suorittamiseen Suomessa on iso askel kohti
koulutustason ja ammattitaidon nostamista.
– SCAE on kansainvälisesti tunnettu ja se antaa koulutuksellemme tietynlaista
tukea. Coffee Diploma -kokonaisuus tunnetaan barista-piireissä. Nyt voimme
iloksemme kertoa, että meillä on tarjolla Suomessa käytävä kansainvälisesti tunnettu virallinen tutkinto, jonka voi hyvin laittaa CV:n väliin, Ulla Suoraniemi kertoo.
Tutustu kurssitarjontaan pauliginstituutti.fi sivuilta.
Paulig Instituutti on tällä hetkellä ainoa SCAE:n koulutuksia järjestävä taho
Suomessa. Instituutin kouluttajat Emmi Kinnunen (vasemmalla) ja Ulla Suoraniemi
ovat AST-sertifioituija kouluttajia. Näin he voivat toimia SCAE:n kouluttajina ja
myöntää järjestön koulutuksiin liittyviä Barista Skills -sertifiointeja.
Tervetuloa kahvikoulutuksiin
Opi kahvista lisää kansainvälisesti sertifioitujen koulutusasiantuntijoidemme seurassa.
Baristan perusteet (1 päivä)
Opi kaikki tarpeellinen kahvista. Kurssilla perehdyt kahvin matkaan
pavusta kuppiin, opettelet valmistustapoja ja tutustut kahvinmaistamisen eli
cuppingin maailmaan. Opit valmistamaan oikeaoppisen espresson ja vaahdot­
tamaan maidon. Tässä kurssissa teoriaa ja tekemistä on 50/50!
Kurssipäivät 17.11. ja 8.12. klo 8.30–16. Hinta 180 € (+ alv. 24 %).
Baristan taito (½ päivää)
Hio baristataitojasi pienryhmäopetuksessa. Tämä kurssi on pelkkää
tekemistä. Kurssilla keskitytään espressopohjaisiin kahvijuomiin ja harjoitellaan
latte art -kuviointia. Opit oikeat tekniikat ja saat varmuutta kädentaitoihisi.
Kurssipäivä 26.10. klo 15.30–20. Hinta 110 € (+ alv. 24 %).
Baristan perusteet & taito (1½ päivää)
Laaja ja intensiivinen yhdistelmäkurssi, jossa perehdyt sopivassa suhteessa niin kahvin teoriaan kuin baristan taitoihin. Saat kattavan paketin kahvitietoutta ja hyvät edellytykset kahvilassa työskentelemiseen.
Baristan perusteet 17.11. klo 8.30–16 ja Baristan taito 18.11.
klo 11.30–16 combotarjouksena vain 250 € (+ alv. 24 %).
Menestyvä kahvila (1 päivä)
Kurssilla käydään läpi menestyksen kulmakiviä: mitkä tekijät ovat olennaisia henkilökunnan ammattitaidossa, miten voit kehittää asiakaspalvelua,
miten voit helposti tarjota asiakkaalle vaihtelua tuotteita yhdistelemällä, miltä
kannattava liiketoiminta näyttää numeroiden valossa ja miten työpisteet ja -tilat
on hyvä suunnitella sekä järjestää tehokkaan myynnin mahdollistamiseksi.
Kurssipäivä 2.12. klo 9.15–15. Hinta 180 € (+ alv. 24 %).
Verkkobaristakurssi (n. 1½ tuntia)
Hyvä alkeis- tai kertauskurssi internetissä! Kurssilla paneudutaan kahvijuoman perusteisiin ja opitaan, mistä kahvi tulee, mitä hyvä kahvi edellyttää ja
miten voi valmistaa erilaisia herkullisia kahvijuomia. Vuorovaikutteisella kurssilla
oppimista testataan erilaisten harjoitusten ja videoiden avulla. Lopputestin
läpäissyt voi tulostaa itselleen diplomin kurssin suorittamisesta. Kurssi myös
ruotsiksi ja englanniksi.
pauliginstituutti.fi Hinta 12 € (+ alv. 24 %)
LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU KURSSEILLE:
www.pauliginstituutti.fi
Just T -teen valmistus lasikannukeittimellä
KAHVITOHTORI VINKKAA
Näin valmistat Just T -teetä Bonamat Mondo- ja Matic-lasikannukeittimillä.
• Kaada Just T Doypack -irtoteetä 25 g = 1 dl suppiloon ilman suodatinpaperia.
• Käytä 1,8 l raikasta kylmää vettä. Valmista teetä saat noin 1,6 l.
• Muista käyttää teelle omaa suppiloa ja lasikannua.
Huom! Vihreää teetä ei voi valmistaa lasikannulaitteella, koska oikea veden lämpötila vihreälle teelle
on noin 70 astetta. Vihreä tee ei myöskään kestä säilytystä yhtä hyvin kuin musta tee tai hedelmähaudukkeet.
Sopivan teesuppilon voit tilata seuraavasti:
• puhelimitse 020 737 0007
• sähköpostilla [email protected]
• tekemällä tunnukset webshopiin pauligprofessional.fi ja tilaamalla suppilon verkkokaupasta.
KAHVIN AMMATTILAISILLE
15
A – Posti Oy
Posti Green
.A3N0
Kun tiedossasi
FLOW’ssa tunnelmoitiin
kahvidrinkkien voimalla
Flow Festivaalista on kasvanut huippusuosittu kesä­
tapahtuma ajassa elävän ohjelmatarjonnan ja kiinnostavan miljöön vuoksi. Helsingin Suvilahdessa järjestetty
kaupunkifestivaali saavutti tänä vuonna kävijäennä­tyk­
sen 70 000 henkeä. Lämmin sää, elävä musiikki ja rento
street food saivat vieraat viihtymään. Paulig innosti
festarikansaa trendikkäiden kahvijuomien voimalla.
on isompi tapahtuma
kahvitarjoiluineen,
Pauligin yhteyshenkilösi antaa
mielellään vinkkejä
onnistumiseen!
Paulig Coffee Barissa vietettiin aikaa rennosti
Flow’n yleisö löysi nopeasti suosikikseen keskeisellä paikalla sijainneen
Paulig Coffee Barin. Sen kiehtova design-sisustus, kahviaiheiset somisteet, mutkaton palvelu ja monipuolinen kahvilista saivat kävijöiltä kiitosta. Myös Coffee Barin yläkerrassa toiminut Basso Radion pop-up
-studio herätti innostusta. Kolmipäiväisen festivaalin yleisö otti etenkin
kylmät kahvijuomat omikseen lämpimässä kesäsäässä. Suosituimpiin
aikoihin jonoa riitti kahvilan terassin ulkopuolelle asti.
Kahvidrinkeistä kahvijuomiin
Cold Brew -kahvi on lyönyt itsensä lopullisesti läpi tänä kesänä, ja
kylmäuutetun kahvin kysyntä yllätti iloisesti myös Flow Festivaaleilla.
Paulig tarjoili Cold Brew -kahvijuomia sekä alkoholilla terästettynä
että ilman. Kahvikärryt palvelivat kattavasti festarialueella. Tieto raikkaista kahvidrinkeistä kulki yleisössä ja juomia ostettiin tarjotinkau­
palla. Kylmäuutetusta kahvista saakin helposti raikkaita kahvijuomia
tapahtuman luonteen mukaisesti.
16
KAHVIN AMMATTILAISILLE