Esimerkkikuvia kavion muodosta ja laadusta

Esimerkkikuvia kavion
muodosta ja laadusta
•
•
•
•
•
Työryhmä
FT Minna-Liisa Heiskanen
MMM Eero Perttunen
(pääosa kuvista)
Agronomi Terttu Peltonen
ELL Eero Lappeteläinen
Lähde: hästens Exteriör
prestation och hållbarhet,
Magnusson L-E, 1986.
Suomen Hevostietokeskus ry
Tallipitäjän verkkotietopaketti –hanke
2015
Kavion kasvusta
• Kavio kasvaa vajaan sentin kuukaudessa
aikuisella terveellä hevosella.
• Eri hevosilla sarveisen kasvussa on eroja.
• Varsan kavio kasvaa nopeimmin.
• Kavionseinämien hidas kasvu aiheuttaa sen,
että kavio-ongelmista toipuminen on hidasta.
Hevosen paino välittyy
vuohis-, ruunu-, kavio- ja
sädeluun kautta kavioon.
Kavio on tavallaan
iskunvaimennin sekä
hevosen että alustan
suuntaan.
Normaalit etukaviot
ovat pyöreähköt ja
seinämät loivemmat
kuin takakavioissa
Tärkeää olisi myös,
että etu- ja takakaviot ovat samaa
paria ja, että niiden
koko on suuhteessa
hevosen kokoon.
Kaviossa tulee olla vahva
ja kimmoisa säde ja
holvikas antura, sekä
joustava sädepatja ja
kaviorusto.
Kuormituksessa
kaviorusto leviää ja
kavion kannat liikkuvat
n. 5-10 mm
sivusuuntaan.
Kannatinkulmien tulee
jatkua säteen
keskiosaan. Kavion
reunan tulee olla
tasainen ja kova ja
kavion kantojen tulee
olla samalla tasolla.
Kavion kärki on
kaksi kertaa niin
korkea kuin
kanta. Myös
kavion sisä- ja
ulkopuoli ovat
yhtä korkeat.
Kehän eli ruunun tulee olla ehjä ja pehmeä.
Sarveisseinämä tulee olla sivulta katsottuna
suora kehästä alas kannatin pintaan saakka.
Sarveisseinämä on suora
Sarveisseinämä on kovera
Kavion muodot
• Ahdaskantainen
• Latuskakavio
• Vinokavio
• Epäsäännöllinen
Ahdaskantainen
kavio
Latuskakavion
antura on
matalalla
Vinokavio
Epäsäännöllinen kavio
Epäsymmetrinen
Kavion heikkoudet
•
•
•
•
Hauras
Lohkeileva
Irtoseinäinen
Matalakantainen
Kavio voi olla luonnostaan hauras.
Myös ympäristöllä ja hevosen hoidolla
sekä liikunnalla on merkitystä.
Holvikas kavio,
mutta antura
on hauras
Matalat kannat
Hevosella voi olla synnynnäisesti
matalakantainen kavio kuten usein on esim.
täysiverillä hevosilla. Kannat pyritään
vuolemaan säteen leveimmälle kohdalle, jolla
yritetään estää kantojen alle ajautuminen.
Kovera
matalakantainen kavio.
Kaviossa näkyy myös
renkaita, jotka yleensä
kertovat ruokinnan
muutoksesta.
Renkaisuus voi kertoa
myös sairastetusta
kaviokuumeesta.
Korkeakantainen
kovera kavio
Matalapohjainen
kavio
Levenevät
kaviot
Vasemmassa kuvassa kavio on
haljennut kannalta ja oikeassa sivulta.
Kavion poikkihalkeama
on alkanut alunperin
ruunun rajasta
Poikkihalkeama
paranee, kun kavio on
kasvanut vuolurajaan
Virsukavio
Virsukavio on usein
seurausta kaviokuumeesta
Pukinkavio
aiheutuu syvän
koukistajajänteen
kiristymisestä.
Pukinkavioisella on
usein kehärengas
(mikä voi aiheuttaa
ruununivelessä
nivelrikkomuutoksia).
Pukinkavio
Hoitamattomissa kavioissa esiintyy usein:
• lohkeilua
• kantojen vetäytymistä
• irtoseinäisyyttä
• säteen syöpymistä
Lohkeillut
kavio, jossa
on myös
halkeama
Kaviot ovat
lohkeilleet ja
kavion kannat
vetäytyneet
Huono hoito on johtanut
kavion irtoseinäisyyteen
säteen syöpymiseen