2014 KYMIN OSAKEYHTIÖN 100-VUOTISSÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS SISÄLTÖ YLEISTÄ TALOUS 3 Apurahojen jakotilaisuus 13Talous 3 Konsertit 14Tuloslaskelma 3 Kymin Nikkarit 15 Tase 3 Kuulas -teatteritapahtuma 3 Konttoritilat ja arkistointi 17 In Memoriam 18 Kymiyhtiön työväenasuntotuotannon APURAHAT 5 Toiminta-alueen apurahat 5 Muut apurahat 7 Apurahoista ja projekteista HALLINTO lyhyt kehityshistoria 23 Kuulaksesta entistä vahvempi ja verkostoituneempi MYÖNNETYT APURAHAT 2014 24 Toiminta-alueen apurahat 9Hallitus 33 Kouvolan apurahat 9Sijoitustoimikunta 36 Muun Kymenlaakson apurahat 9Valtuuskunta 37 Muut apurahat 11Apurahalautakunta 38Erityisapurahat 11Tilintarkastajat 39 Stipendit Kouvolan ja muun Kymenlaakson oppilaitoksiin VUOSIKERTOMUS 2014 | 1 2 | VUOSIKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön 42. toimintavuosi. Säätiö myönsi toimintavuoden aikana apurahoina, stipendeinä ja muuna toimintatukena yhteensä 1.192.545 euroa. Apurahoja ja stipendejä sai 1361 henkilöä, yhdistystä ja ryhmää. Sääntöjen 4 §:n mukaan on vähintään kolmannes jaettujen apurahojen määrästä vuosittain käytettävä opintotoiminnan tukemiseen. Vuonna 2014 tähän tarkoitukseen käytettiin 492.205 euroa eli 41,3 prosenttia myönnettyjen apurahojen yhteismäärästä. Myönnetyistä apurahoista on tarkempia tietoja vuosikertomuksen osiossa Apurahat. Luettelo apurahojen ja stipendien saajista on kertomuksen lopussa. APURAHOJEN JAKOTILAISUUS Kuusankoskitalossa 28.5.2014 pidetyn apurahojen jakotilaisuuden tervehdyssanat lausui apurahalautakunnan puheenjohtaja Petteri Metiäinen. Apurahansaajien puheenvuoron käytti rehtori, yrittäjä ja Kuusankosken Taideruukki ry:n puheenjohtaja Vesa Parvinen. Juhlan ohjelma koostui apurahansaajien musiikki- ja tanssiesityksistä. KONSERTIT Säätiö hankki vuoden aikana yhteensä 500 lippua Kuusankoskitalossa järjestettyihin kahdeksaan eri konserttiin. Liput oli tarkoitettu säätiön toiminta-alueen palveluksessa oleville, eläkeläisille sekä heidän perheenjäsenilleen. KYMIN NIKKARIT konserttilippujen jakelun. Kuusankoskitalossa järjestettiin toista kertaa joulujuhla Kymin ja Voikkaan tehtaiden eläkeläisille. Juhlaan osallistui noin 350 vierasta. KUULAS – TEATTERITAPAHTUMA Lasten kansainvälinen teatteritapahtuma Kuulas on Kuusankoskella vuosittain järjestettävä tapahtuma. Vuodesta 1988 järjestetty tapahtuma on suunnattu perheille, päiväkoti- ja koululaisryhmille, lasten ja nuorten kanssa työskenteleville sekä teatterialan toimijoille. Teatteriesityksiä on eri-ikäisille lapsille aina vauvoista alakouluikäisiin. Säätiö on useana vuotena tukenut teatteritapahtumaa apurahoin. Kuulaksen kehittämistä varten käynnistettiin syksyllä 2012 Tulevaisuuden Kuulas -hanke, jossa säätiö oli osarahoittajana. Hanke toteutettiin 1.9.2012 – 30.6.2014 Kuusankosken Teatterin toimiessa projektin hallinnoijana. Projektipäällikkönä oli Anne Jokivirta. Hankkeen loppuraportissa on otettu kantaa Kuulas -tapahtuman organisaatio- ja rahoitusrakenteeseen, tapahtumapaketteihin ja verkostoitumiseen sekä markkinointimahdollisuuksiin. KONTTORITILAT JA ARKISTOINTI Säätiön konttoritilat sijaitsevat Kuusankoskella samassa rakennuksessa lääkärikeskus Dextran kanssa. Säätiö on vuoden aikana keskittänyt hallinnolliset tehtävänsä kolmeen huoneeseen rakennuksen toisessa kerroksessa. Huonejärjestelyjen yhteydessä on säätiön arkistoja käyty läpi ja saatettu ne uuden arkistosuunnitelman mukaiseen tilaan. Säätiöllä on arkistoja sekä konttorissaan Kuusankoskella että UPM-Kymmenen ajanmukaisessa keskusarkistossa Valkeakoskella. Säätiö on jatkanut yhteistyötään Kymin Nikkarit ry:n kanssa. Uutena toimintana yhdistys hoiti säätiön hankkimien VUOSIKERTOMUS 2014 | 3 4 | VUOSIKERTOMUS 2014 APURAHAT Vuoden 2014 apurahat julistettiin haettaviksi 31.1.2014 mennessä ilmoituksella, joka julkaistiin useissa sanomalehdissä sekä internetissä. Määräaikana jätettiin 1.591 hakemusta, yhteismäärältään 3.198.136 euroa. Apurahalautakunnan ehdotuksen perusteella hallitus myönsi vuoden 2014 keväällä 1.088 apurahaa, yhteensä 1.086.805 euroa. säätion antama tuki vuonna 2014 (euroa) Keväällä jaettujen apurahojen lisäksi säätiö jakoi vuoden aikana muitakin apurahoja, stipendejä ja muuta toimintatukea. Hallitukselle vuoden aikana saapuneiden hakemusten perusteella myönnettiin seitsemän erityisapurahaa, yhteensä 64.000 euroa. Kouvolan ja muun Kymenlaakson oppilaitoksissa opiskeleville jaettiin 266 stipendiä, yhteensä 24.740 euroa. Lisäksi hankittiin konserttilippuja toiminta-alueella UPM-Kymmene Oyj:n palveluksessa oleville ja eläkeläisille sekä heidän perheenjäsenilleen yhteensä 17.000 eurolla. Toimintavuoden aikana maksettiin lisäksi 15.000 euron erityisapuraha, josta päätös oli tehty vuoden 2013 aikana. Yhteensä apurahoja, stipendejä ja muuta toimintatukea maksettiin toimintavuoden aikana 1.207.545 euroa. Säätiön myöntämät apurahat jakautuivat eri hakijaryhmien kesken seuraavasti: TOIMINTA-ALUEEN APURAHAT Palveluksessa olevien henkilöiden, eläkeläisten sekä heidän perheenjäsentensä opinto-, kulttuuri-, harrastus- ja virkistystoiminta Rekisteröidyt yhdistykset ja muut yhteisöt Oppilaitoksille myönnetyt stipendit Yhteensä kpl euroa Opintotoiminta Harrastustoiminta Kulttuuritoiminta 470 232 256 958 429.535 361.190 22.890 813.615 Virkistystoiminta MUUT APURAHAT Henkilökohtaiset apurahat Yhteisökohtaiset apurahat Oppilaitoksille myönnetyt stipendit Yhteensä 352 300.830 41 76.250 10 1.850 403378.930 MYÖNNETYT APURAHAT JA STIPENDIT YHTEENSÄ 1.361 1.192.545 VUOSIKERTOMUS 2014 | 5 6 | VUOSIKERTOMUS 2014 APURAHOISTA JA PROJEKTEISTA Seuraaville hakijoille myönnettiin vähintään 4.500 euron suuruinen apuraha: loseurojen joukkueiden harjoitusleirit ja yhteisryhmien taitotoiminnan kehittäminen, 5.000 € yhteisöt Kouvot ry, Juniorien turnaustoimintaan 4.000 € ja seuran 50-vuotisjuhlavuoden järjestelyihin 1.000 €, 5.000 € Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry ja Suomen Metsästäjäliiton Kymen Piiri ry, Nuorten Eräkerho Kouvolan alueella -projektin toiminnan tukeminen, 15.000 € Kouvolan Urheiluakatemia (KymLi ry), 10-15 -vuotiaiden liikunnan ja urheilun kehittämishankkeen tukeminen, 15.000 € Kymenlaakson AMK:n opintoryhmät, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kuuden opiskelijaryhmän opinto- matkat, 12.200 € Työväen Näyttämöiden Liitto ry, Kuulas – Kansainvälinen Lasten Teatteritapahtuma Kouvolassa, 10.000 euroa Iitin musiikkijuhlayhdistys ry, Iitin Musiikkijuhlien kustannuksiin, 8.000 € Kymin Nikkarit ry, Toiminnan ja tapahtumien tukeminen, 8.000 € Kumu Junior Team ry, Jalkapallojuniorien turnaustoiminta kotimaassa sekä Pärnu Summer Cup, 7.000 € Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry, Juniorijääkiekkoilun C98 – 05 -joukkueet 700 €/joukkue sekä taito- ja muodostelmaluistelu 1.000 €, 6.600 € ”Tehtaan valossa” –valotaidetapahtuma, ”Tehtaan valossa” -valotaidetapahtuma-alueen rakentaminen, 5.000 € Korian Ponsi ry / Kouvolan jalkapallo, Kouvolan jalkapal- Kuusankosken Puhti ry, Pesäpallojuniorien leiri- ja turnaustoiminta, 5.000 € Paperiliiton Kuusankosken osasto 19 ry, Ammattiosaston hallituksen opinto- ja tutustumismatka Brysseliin, 5.000 € Sudet ry, Juniorijoukkueiden G – C turnaustoiminta, 5.000 € henkilökohtaiset apurahat Kujala Emilia, Väitöskirjatutkimus suomalaisnuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja sedentaarisuuteen vaikuttavista psykososiaalisista tekijöistä, kolmen kuukauden työskentelyapuraha, 5.000 € Laukkanen Sonja, Kolmen kuukauden väitöskirjatyöskentelyapuraha Leidenin yliopistossa Alankomaissa aiheena globalisaatio tiibetiläiskylässä II, 4.500 € Maunula Melina, Joustava alueellinen innovaatiojärjes- telmä rakennemuutostoimialan ja sen yritysten tukena -väitöskirjatutkimus, kolmen kuukauden työskentelyapu- raha, 4.500 € Mäkinen Tatu, Post doc -tutkimustyö ulkomailla, matkakulut, 5.000 € Virolainen Ilkka, tietoinen johtaminen -tutkimuksen tekeminen, kolmen kuukauden työskentelyapuraha, 4.500 € VUOSIKERTOMUS 2014 | 7 8 | VUOSIKERTOMUS 2014 HALLINTO HALLITUS VALTUUSKUNTA Säätiön hallitukseen kuuluvat UPM-Kymmene Oyj:n hallituksen valitsema puheenjohtaja, säätiön valtuuskunnan valitsema varapuheenjohtaja sekä valtuuskunnan valitsemat yhteensä viisi työntekijä- ja toimihenkilöjäsentä. Valtuuskunta valitsee lisäksi kaksi hallituksen varajäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksivuotinen. Valtuuskuntaan, jonka puheenjohtajan UPM-Kymmene Oyj:n hallitus nimittää, kuului puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä. UPM-Kymmene Oyj:n palveluksessa Kuusankoskella vakituisesti työskentelevät henkilöt valitsevat keskuudestaan valtuuskunnan jäsenet ja varajäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuosittain täytetään puolet jäsenten ja varajäsenten paikoista. Säätiön hallitukseen kuuluivat toimikauden 2014 seuraavat henkilöt: Jussi Kivinen puheenjohtaja, Kouvolan hovioikeuden presidentti emeritus Juha Järvinen varapuheenjohtaja työntekijäryhmästä Reino Grönlund jäsen toimihenkilöryhmästä Jani Honkanen jäsen työntekijäryhmästä Seppo Kylliäinen jäsen toimihenkilöryhmästä Jukka Puustinen jäsen toimihenkilöryhmästä Jukka Tuominen jäsen työntekijäryhmästä Teija Ahola varajäsen toimihenkilöryhmästä Kai Nyyssönen varajäsen työntekijäryhmästä Hallituksen sihteerinä toimi säätiön asiamies Stig-Olof Lindholm. Hallitus kokoontui vuoden 2014 aikana yhdeksän kertaa. SIJOITUSTOIMIKUNTA Hallituksen alaisena toimiva sijoitustoimikunta kokoontui vuoden 2014 aikana kolme kertaa. Sijoitustoimikuntaan kuuluvat puheenjohtajana hallituksen puheenjohtaja sekä varapuheenjohtajana hallituksen varapuheenjohtaja. Jäseninä ovat hallituksen muut jäsenet sekä sijoittaja ja sijoituskirjailija Kim Lindström. Asiamies on toiminut sijoitustoimikunnan sihteerinä. Säätiön valtuuskuntaan kuuluivat kertomusvuonna seuraavat henkilöt: Jussi Kivinen puheenjohtaja Työntekijäryhmien valitsemat jäsenet Juha Järvinen varapj. Paavo Pesonen jäsen Kati Tähti jäsen Tommi Bragge jäsen Päivi Kajander jäsen Pertti Mäkelä jäsen Kari Tiitinen jäsen Mikko Kosonen varajäsen Kai Nyyssönen varajäsen Kouvolan hovioikeuden presidentti emeritus 2013 - 2014 2014 2014 2014-2015 2014-2015 2014-2015 2014-2015 2014 2014-2015 Toimihenkilöryhmien valitsemat jäsenet Reino Grönlund jäsen Kirsi Hedström jäsen Tuomo Lindén jäsen Jukka Puustinen jäsen Seppo Kylliäinen jäsen Jonna Linden jäsen Kirsti Stylman-Anttila jäsen Jukka Suortanen jäsen Juhani Einolander varajäsen Mikko Pajari varajäsen 2014 2014 2014 2014 2014-2015 2014-2015 2014-2015 2014-2015 2014 2014-2015 Valtuuskunta oli vuoden 2012 syyskokouksessa valinnut varapuheenjohtajaksi vuosiksi 2013 - 2014 Juha Järvisen. Toimintavuoden aikana valtuuskunta kokoontui kaksi kertaa. VUOSIKERTOMUS 2014 | 9 10 | VUOSIKERTOMUS 2014 APURAHALAUTAKUNTA Apurahalautakunnan tehtävänä on käsitellä apurahahakemukset ja toimintavuoden määrärahan puitteissa valmistella hallituksen vahvistettavaksi ehdotus apurahojen myöntämisestä. Apurahalautakunta valitsi keskuudestaan toimikauden 2013 - 2014 puheenjohtajaksi Petteri Metiäisen ja varapuheenjohtajaksi Seppo Kylliäisen. Pirkko Vaara toimi lautakunnan sihteerinä ja häntä avusti Sini Aalto. Apurahalautakuntaan kuuluu kymmenen varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Heidät valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että valtuuskunta valitsee kuusi varsinaista jäsentä ja molemmat varajäsenet sekä UPM-Kymmene Oyj:n Kymin tehtaanjohtaja kaksi jäsentä. Lisäksi säätiön hallitus valitsee apurahalautakuntaan kaksi varsinaista jäsentä. Apurahalautakunta kokoontui toimikauden aikana viisi kertaa. Apurahalautakuntaan kuuluivat vuonna 2013 ja 2014 valtuuskunnan vuoden 2012 syyskokouksessa valitsemina: TILINTARKASTAJAT Teija Ahola Reino Grönlund Ari Järvinen Jukka Koponen Seppo Kylliäinen Paavo Pesonen toimihenkilöryhmästä toimihenkilöryhmästä työntekijäryhmästä työntekijäryhmästä toimihenkilöryhmästä työntekijäryhmästä Varajäsenet Keijo Vilkki Jukka Puustinen työntekijäryhmästä toimihenkilöryhmästä UPM-Kymmene Oyj:n Kymin tehtaanjohtaja Juha Kääriäinen oli valinnut apurahalautakuntaan vuosiksi 2013 ja 2014 Petteri Metiäisen ja Kirsti Stylman-Anttilan. Säätiön pitkäaikainen sihteeri Pirkko Vaara menehtyi yllättäen syyskuussa. Uutena sihteerinä säätiön palveluksessa aloitti lokakuun lopulla Tiina Laine. UPM-Kymmene Oyj nimeää yhden tilintarkastajan ja yhden varatilintarkastajan, joiden tulee yhdessä valtuuskunnan valitsemien tilintarkastajien kanssa tarkastaa kahden seuraavan tilivuoden tilinpitoa ja hallintoa. UPM-Kymmene Oyj:n hallitus oli syksyllä 2012 nimennyt tilintarkastajaksi KHT-tilintarkastajan, taloust. maist. Jouko Taipaleen ja hänen varahenkilökseen kauppat. maist. Christina Variksen. Valtuuskunnan vuoden 2012 syyskokouksessa oli valittu varsinaisiksi tilintarkastajiksi HTM-tilintarkastaja, sosionomi Tapani Kivelä (varamies HTM-tilintarkastaja Reijo Haka) ja HTM-tilintarkastaja Jarmo Kuntonen (varamies KHT-tilintarkastaja Pasi Waris). Hallitus oli valinnut apurahalautakuntaan 31.12.2014 päättyväksi toimikaudeksi Pekka J. Pöysän ja Seija Ämmälahden. VUOSIKERTOMUS 2014 | 11 12 | VUOSIKERTOMUS 2014 TALOUS Säätiön omistamien osakkeiden ja joukkovelkakirjalainojen markkina-arvo kertomusvuoden lopussa oli 41,0 milj. euroa (38,3 milj. euroa vuonna 2013). Sääntöjen mukaan säätiön on pysyvästi säilytettävä omistuksessaan osa UPMKymmene Oyj:n osakkeista. Vuoden 2014 päättyessä tuon erän markkina-arvo oli 18,8 milj. euroa eli noin 45,8 % säätiön varallisuudesta. SIJOITUSTEN MARKKINA-ARVON JAKAUMA VUODEN LOPUSSA (%) Osa säätiön varallisuudesta on hoidettu Nordeassa valtakirjalla. Nordean kanssa tehty sopimus ajanmukaistettiin syksyllä 2014. Uudet sopimukset käsittävät pohjoismaisia osakkeita sisältävän valtakirjasalkun sekä joukkovelkakirjalainoja käsittävän sijoitusneuvontasalkun. Sijoitusomaisuuden jakautuminen eri omaisuuslajeihin vuosina 2005 – 2014 ilmenee oheisesta kuvasta. Sijoitustoiminnan tuotot olivat yhteensä 2,7 milj. euroa, josta määrästä oli osinko- ja korkotuottoja 1,8 milj. euroa. Sijoitustoiminnan kulut olivat 1,0 milj. euroa, josta arvonalennuksia 0,8 milj. euroa. Säätiön varsinaisen toiminnan kokonaiskulut kertomusvuonna olivat 1,4 milj. euroa. Kuluista suurin osa, 86 %, on apurahoja, stipendejä ja muuta toimintatukea. Säätiön varainhoidon tulos kertomusvuonna sekä säätiön taloudellinen asema 31.12.2014 käyvät ilmi oheisesta tilinpäätöksestä. HALLITUKSEN KIITOKSET Osakkeet, UPM Säätiön hallitus esittää parhaimmat kiitoksensa kaikille niille, jotka ovat eri tavoin edistäneet säätiön toimintaa, sekä UPM-Kymmene Oyj:lle saamastaan tuesta ja avusta. Osakkeet, muut yritykset Sijoitusrahasto-osuudet Korkosijoitukset Kouvolassa 24. helmikuuta 2015 Jussi Kivinen Reino Grönlund Juha Järvinen Jukka Puustinen Jani Honkanen Seppo Kylliäinen Jukka Tuominen VUOSIKERTOMUS 2014 | 13 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2014 1.1. - 31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Palkkiot -99.794,45 -91.571,43 Palkat -23.025,80 -21.200,00 Eläkevakuutusmaksut -3.584,97 -1.306,63 Sosiaaliturvamaksut -254,66 -122,20 Muut sosiaalivakuutukset -114,88 0,00 Henkilöstökulut yhteensä -126.774,76 -114.190,26 Apurahat -792.355,00 -810.271,25 Apurahat, ennakkoperintälain alaiset -294.450,00 -263.642,00 Tutkimus-, projekti- ja erityisapurahat -79.000,00 -42.000,00 Koululaisstipendit -24.740,00 -25.340,00 Apurahan palautukset Tapahtumat Apurahat yhteensä Poistot Muut kulut Tuotto-/kulujäämä 18.716,95 16.826,34 -16.999,90 -18.425,50 -1.188.827,95 -1.142.852,41 0,00 0,00 -66.275,13 -97.417,74 -1.381.877,84 -1.354.460,41 1.746.485,96 1.684.129,34 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Osinkotuotot Korkotuotot Muut sijoitustoiminnan tuotot Tuotot yhteensä 78.448,04 77.465,48 873.978,76 1.039.739,01 2.698.912,76 2.801.333,83 Kulut Arvopapereiden hoitokulut Muut sijoitustoiminnan kulut Kulut yhteensä Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä Tilikauden yli-/alijäämä 14 | VUOSIKERTOMUS 2014 -24.854,67 -23.446,95 -1.006.573,63 -353.362,90 -1.031.428,30 -376.809,85 1.667.484,46 2.424.523,98 285.606,62 1.070.063,57 TASE 31.12.2014 31.12.2013 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitukset Osakkeet 16.294.787,84 16.181.386,53 Joukkovelkakirjalainat 1.776.361,50 1.678.391,50 Sijoitukset yhteensä 18.071.149,34 17.859.778,03 Pysyvät vastaavat yhteensä 18.071.149,34 17.859.778,03 24.215,84 18.409,96 VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikaiset saamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset Siirtosaamiset Rahat ja pankkisaamiset Vaihtuvat vastaavat yhteensä VASTAAVAA YHTEENSÄ 32.898,67 43.957,29 672.040,02 570.004,32 729.154,53 632.371,57 18.800.303,87 18.492.149,60 420.469,82 420.469,82 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma Sidotut rahastot 784.731,23 784.731,23 Vapaat rahastot 2.403.710,35 2.403.710,35 14.846.910,62 13.776.847,05 285.606,62 1.070.063,57 18.741.428,64 18.455.822,02 Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden yli-/alijäämä Oma pääoma yhteensä VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Muut lyhytaikaiset velat 53.935,93 1.666,50 4.939,30 34.661,08 Vieras pääoma yhteensä 58.875,23 36.327,58 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 18.800.303,87 18.492.149,60 Siirtovelat VUOSIKERTOMUS 2014 | 15 16 | VUOSIKERTOMUS 2014 IN MEMORIAM Säätiön pitkäaikainen sihteeri Pirkko Vaara menehtyi 28.9.2014 äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. Pirkko oli tullut Kymin palvelukseen Kuusankoskelle sihteeritehtäviin vuonna 1987. Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tehtävät tulivat hänelle tutuiksi jo 1990-luvulla, kun hän avusti säätiön silloista apurahalautakunnan sihteeriä apurahojen käsittelyssä. Vuodesta 2001 lähtien Pirkko vastasi säätiön toimisto- ja sihteeritehtävistä. Säätiön apurahatoiminta on viimeisten 10 -15 vuoden aikana laajentunut merkittävästi ja Pirkon käsien kautta onkin kulkenut yli 1500 apurahahakemusta vuosittain. Hänen tehtäviinsä kuuluivat apurahahakemusten käsittelyn ja apurahapäätösten toteutuksen lisäksi säätiön moninaiset hallinnolliset tehtävät. Säätiön tehtävien lisäksi hänellä oli UPM:n Kymin tehtaan sidosryhmävierailuihin liittyviä velvoitteita. Vapaa-aikana Pirkon kiinnostuksen kohteina olivat erityisesti taide, sotilaskotityö ja kielten opiskelu. Pirkko harrasti myös piirtämistä ja maalaamista. Säätiön sihteerinä Pirkko oli tekemisissä lukemattomien ihmisten kanssa. Pirkon palveleva ja auttava luonne sai useasti kiitosta apurahojen hakijoilta ja neuvoa pyytäviltä henkilöiltä. Pirkko oli säätiön kasvot tehtaalaisille, tehtaan eläkeläisille sekä kaikille kouvolalaisille, jotka säätiöltä hakivat tukea opiskeluunsa tai harrastuksiinsa. Stig-Olof Lindholm säätiön asiamies ja Pirkon monivuotinen työtoveri VUOSIKERTOMUS 2014 | 17 Rurik Wasastjerna: Näkymä Puistokadun nelitalon eli ns. ”sokeritoppatalon” katolta.(vas.) Kuvaaaja: Kari Järvenkylä. kymiyhtiön työväenasuntotuotannon lyhyt kehityshistoria Edellisessä vuosikertomuksessa käsittelin Kymin ja Kuusankosken teollisuusalueiden rakennusperintöä. Tällä kertaa tarkastelen lyhyesti Kymiyhtiön ja sen edeltäjien työväenasuntojen rakentamista. Virkamiesportaan ja työläisten asumistaso ovat perinteisesti poikenneet toisistaan jyrkästi. Suunnittelun ja rakentamisen laatua verrattaessa ero häviää. Arkkitehtonisesti kummankin kategorian asumukset muodostavat yhtenäistä, kunkin aikakauden parhaita pyrkimyksiä ilmentävää miljöötä. Kaikkein vanhimmat kasarmimaiset työväenasumukset on purettu. Samoin on käynyt Kymintehtaan nelitaloille, jotka edustivat paikkakunnan ensimmäisiä pyrkimyksiä kehittää uusia, terveellisempiä ja viihtyisämpiä työväen asumisratkaisuja. Talot saivat aikanaan tunnustusta teollisuustarkastaja Lennart Gripenbergin käydessä Kuusankoskella vuonna 1887. Onnellista on kuitenkin se, että 1910-luvulta lähtien säilyneet virkailija- ja työläisasunnot muodostavat varsin ehjän ja katkeamattoman jatkumon, josta voidaan lukea niin asumismuotojen kuin arkkitehtuuritrendien 18 | VUOSIKERTOMUS 2014 Näkymä Puistokadun sokeritoppatalon sisääntulopuolelta. (oik.) historiaa. Samalla rakennukset ja alueet ovat tilaajansa ja suunnittelijansa ainutlaatuisia tulkintoja ajan ja paikan vaatimuksista. Jos työväenasumisen ensimmäinen kehitysaskel on purettu, on toinen jo säilynyt. Kymiyhtiön rakennusmestarin Wolmar Forsbergin 1910-luvun loppupuoliskolla suunnittelemat asuinrakennukset ovat varhaisten nelitalojen selviä kehitelmiä. Näitä rakennettiin mm. Kuusanniemen Myllyhuokoon ja Puistomaalle. Viimemainitulla alueella on säilynyt kolme neljän ja kaksi kahden perheen taloa. Pohjaratkaisussa on niukoissa puitteissa selvää pyrkimystä asumistoimintojen erotteluun, mikä liittyy yhtiön teettämien tuberkuloositutkimusten perusteella laadittuihin suosituksiin. Suurehkojen lunetti-ikkunoiden puhkaisemat pyramidikatot korostavat pohjaratkaisun neliömäisyyttä ja antavat taloille tunnusomaisen kompaktin hahmon. Kummankin akselin suhteen symmetriset, pystyrimavuoratut julkisivut kantavat klassisismia enteilevän myöhäisjugendin leimaa. Niitä jäsentävät kooltaan vaihtelevat pieniruutui- Itä-Naukiolainen paritalo. Näkymä Kesäkujalta. set ikkunat antavat taloille huvilamaista ilmettä. Talot edustavat Kymiyhtiön ensimmäistä “asumisoffensiivia”, jonka toimitusjohtaja Björkenheim käynnisti yhtiön vapauduttua velkojien holhouksesta. Pohjaratkaisuiltaan ja arkkitehtuuriltaan harvinaiset talot ovat siten historiallisesti ainutlaatuisia ja Kymiyhtiön erään rakentamisvaiheen ainoita säilyneitä edustajia. Työväenasumisen seuraavan vaiheen suunnittelusta vastasi arkkitehti Bertel Liljequist, joka Kymiyhtiön kanssa vuonna 1920 tehdyssä sopimuksessa lupasi käyttää kuusi työpäivää kuukaudessa yhtiön tehtäviin. Liljequistin kehittämää paritalotyyppiä alettiin rakentaa Naukioon vuonna 1919. Työväen asumisesta käyty vilkas julkinen keskustelu sekä lukuisat konferenssit ja kilpailut näkyvät ratkaisujen yhtenäistymisessä. Naukion talot muistuttavat monia muita samanaikaisia hankkeita ja edustavat jonkinlaista synteesiä siihenastisten tutkimustulosten ja käytettävissä olleiden resurssien optimaalisesta käytöstä. Naukion kohtalonvuodet osuivat 1970-80-lukujen vaihteeseen, kun Sudeettilaistalo. (yllä) 1940-luvun paritalo Länsi-Naukiossa. (alla) Itä-Naukiolainen yhden perheen talo. Näkymä Kesäkujalta. (yllä) Näkymä Suvikujalta. (alla) alueen purkaminen oli esillä. Sisäasiainministeriön ja Museoviraston vastustus johti kuitenkin lopulta alueen säilymiseen. Itä-Naukiosta tehtiin vuoden 1983 peruskorjauksen ja täydennysrakentamisen asuntomessukohde. Väljät puutarhamaiset tontit ja klassisismin hengessä aistikkaan hillitysti koristellut talot ovat tehneet Naukiosta alueen, jonka suosio on viime aikoina vain vahvistunut. Naukioon liittyy mielenkiintoinen rakennekokeilu, jonka tavoitteena oli löytää perinteistä hirsirakentamista paremmin sarjatuotantoon soveltuva rakennustapa. Näppärä mutta ilmastoomme liian hataraksi todettu pystylankkurakenne korvattiin 1920-luvulla sittemmin vuosikymmenten vakioratkaisuksi muodostuneella purueristeisellä rankorakenteella. Samaa rakennustyyppiä sovellettiin pienin koristemuutoksin Myllykalliolla ja Pilkanpellolla. 1920-luvun lopulta toiseen maailmansotaan Kymiyhtiö tuki työläistensä asumista mm. lainoilla sekä materiaali- ja suunnitteluavulla, mutta ei itse rakennuttanut asuntoja. Sodan jälkeen tilanne muuttui. Asuntopula ja tarVUOSIKERTOMUS 2014 | 19 ve välttää maan pakkolunastuksia ajoi yhtiön jälleen rakentamisen uralle. Naukioon ja Myllykalliolle kehitettiin modernisoitu muunnos 1920-luvun paritalosta. Pohjaratkaisu oli muuten lähes sama kuin vanhoissa taloissa, mutta kamari muuttui keittiöksi ja tupakeittiö olohuoneeksi, mikä vastasi 1930-luvun funktionalismin mukanaan tuomia käsityksiä asunnon toimintojen erottelusta. Lisäksi ullakkohuoneet oli järjestetty itsenäisiksi hellahuonetyyppisiksi asunnoiksi, jotka asuntotilanteen parannuttua voitiin yhdistää alakerran asuntoihin. Rakennusten ulkohahmokin pysyi lähes muuttumattomana. Vain aukotus ja ulkoverhous noudattivat 1940-luvun modernin askeettista linjaa pystyrimavuorauksineen ja kapean kehyslistan rajaamine ikkunoineen. Ajan merkittävin satsaus työväen asunto-olojen kohentamisen saralla oli Sudeetin asuinalueen rakentaminen Tähteeseen. Samanlaisista taloista koostuvan alueen ilmeeseen on pienillä mutta tehokkailla keinoilla saatu elävyyttä. Tonttikadut erkanevat suorassa kulmassa Tähteentiestä kääntyäkseen pian 30 astetta länteen. Kun suorat näkymät Tähteentielle näin katkaistaan, alue rauhoittuu, perspektiivit lyhenevät ja katunäkymistä tulee vaihtelevampia. Ratkaisu on tunnusomainen aikakauden kaavoitustyylille, joka vierasti symmetriaa ja pitkiä, suoria perspektiivejä. Toinen Sudeetin suunnittelijoiden käyttämä suosittu tehokeino oli talojen sijoittaminen vinottain katulinjaan nähden. Pää- ja talousrakennuksen yhteenkytkeminen katoksella luo suojaista pihatilaa ja tavanomaisesta, erillisten rakennusnappuloiden muodostamasta tonttimaisemasta poikkeavat näkymät. On leimallista Kymiyhtiön ambitioille yhdyskuntarakentamisen ja arkkitehtuurin alal20 | VUOSIKERTOMUS 2014 Kymiyhtiön paritalotyyppi. Bertel Liljequist 1920. Kouvolan kaupunginarkisto Itä-Naukion havainnepiirros vuodelta 1980, ajalta ennen asuntomessujen mukanaan tuomaa täydennysrakentamista. Arkkitehtuuritoimisto PekkalaSeppänen Ky. Kouvolan kaupunginarkisto la, ettei se tuona tyyppitalosuunnittelun luvattuna aikana tyytynyt valitsemaan soveltuvia ratkaisuja olemassa olevasta valtavasta valikoimasta, vaan teetti Liljequistilla ja hänen yhtiökumppanillaan Arne Helanderilla kokonaan uuden talotyypin. Siitä laadittiin kaksi variaatiota, joiden täysikokoiset mallit pystytettiin Kymiyhtiön paperisaliin, missä ihmiset saivat käydä tutustumassa vaihtoehtoihin ja antamassa palautteensa. Arkkitehtien kehittämä ratkaisu on perusominaisuuksiltaan ajan muiden tyyppitalojen kaltainen, mutta poikkeaa valtavirrasta tilajäsentelyn suhteen. Kahden savupiipun käyttö on mahdollistanut vapaan, modernin ja kompaktin pohjaratkaisun, jossa tilojen liittyminen toisiinsa vastaa meidänkin aikanamme vallitsevia käsityksiä. Tässä suhteessa Sudeetin talot ovat sukua niille ratkaisuille, jotka Alvar Aalto 1930-luvun lopulla kehitteli Ahlströmin Varkauden talotehtaille. Mielenkiintoinen kuriositeetti on se, että Sudeetin piirustuksissa viitataan Varkauden modulijärjestelmään, vaikka talot toteutettiin täysin perinteisin menetelmin ns. pitkästä tavarasta eivätkä näin ollen edellyttäneet modulijärjestelmän käyttöä. Todennäköisesti kilpailijan rakennejärjestelmän tai jopa tuotannon käyttöä harkittiin yhtenä vaihtoehtona. Kymiyhtiön asuntotuotanto jatkui Sudeetinkin jälkeen tuottaen useita arkkitehtonisesti ansiokkaita rakennuskohteita, mutta puhtaiden työväen asuinalueiden aikakausi oli ohi. Sudeetti muodostaa näin ollen Kymiyhtiön työväenasuntosuunnittelun huipentuman. Arkkitehtonisen ominaislaatunsa hyvin säilyttänyt alue on edelleen elinvoimainen ja suosittu asuinpaikka. n Näkymä Haapakujalta. Pienten yksityiskohtien tärkeys: ikkuna-aukkoja kehystävä kapea lista ja eri väriin maalattu karmi antavat siron ilmeen. Talousrakennuksen ikkuna. (alla) Paritalon nurkkaharkotusta Itä-Naukiosta. Paritalon ikkuna Itä-Naukiosta. VUOSIKERTOMUS 2014 | 21 22 | VUOSIKERTOMUS 2014 Anne Jokivirta: kuulaksesta entistä vahvempi ja verkostoituneempi Lasten Teatteritapahtuma Kuulaksella on pitkä ja vaikuttava historia Kouvolan Kuusankoskella. Taiteellisesti tasokas ja kunnianhimoinen sekä kansainvälisyydessään ainutlaatuinen teatteritapahtuma on jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan tuonut joka kevät aitoa lasten iloa ja yhdessä kokemisen riemua Kuusankoskitalolle ja sen ympäristöön. Kaksivuotisen Tulevaisuuden Kuulas -hankkeen kautta merkittävästä teatteritapahtumasta pyrittiin luomaan entistä vahvempi ja vetovoimaisempi PohjoisKymenlaakson alueen matkailukohde. Keskeisenä tavoitteena oli lisätä Kuulaksen tunnettuutta ja alueellista verkostoitumista sekä kehittää maaseutua tukevaa kulttuurimatkailua. laajat yhteistyöneuvottelut tuottivat tulosta Hankkeessa onnistuttiin herättämään paikallisten toimijoiden innostus oman alueensa kehittämiseksi. Suunnitellut yhteistyömuodot laajentavat Kuulaksen tapahtuma-aluetta Kouvolan maaseutualueille. Näin reuna-alueiden lapsiperheillä sekä päiväkoti- ja koululaisryhmillä on paremmat mahdollisuudet päästä mukaan tapahtumaan. Yhdessä matkailutoimijoiden kanssa ideoidut tapahtumapaketit elävöittävät myös maaseutualueiden elämää. Ne lisäävät alueiden elinvoimaisuutta, edistävät paikallisten asukkaiden hyvinvointia sekä houkuttelevat matkailijoita. Vuosina 2012–14 toteutetulle Tulevaisuuden Kuulas -hankkeelle myönnettiin apurahaa 20.000 euroa. VUOSIKERTOMUS 2014 | 23 MYÖNNETYT APURAHAT 2014 TOIMINTA-ALUEEN APURAHAT (euroa) Palveluksessa olevat, opintotoiminta, tieteellinen ja taiteellinen toiminta Aalto Sini Andersson Jari En Satu Forssell Tea Jokinen Matti Laaksonen Juha-Matti Lång Anssi Nieminen Tero Nuija Matti Nyyssönen Kai Penttilä Ari Rintala Marko Roimola Eerik Rossi Kerttu Saarinen Tero Sormunen Ilkka Stadig Ari Tapola Lauri Vaara Pirkko Vanhalakka Esa Englannin kielen kurssi Maltalla, viikko Espanjan kielen kurssi Espanjassa, 3 viikkoa Englannin kielen kurssi USA:ssa, 2 viikkoa Ranskan kielen kurssi Ranskassa, viikko Englannin kielen kurssi Kanadassa, 2 viikkoa Ranskan kielen kurssi Ranskassa, viikko Saksan kielen kurssi Saksassa, viikko Englannin kielen kurssi Maltalla, viikko Perustason energiatodistuksen laatijakoulutus Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa Englannin kielen kurssi Maltalla, viikko Tuotantotalouden DI-tutkinto, diplomityö Linja-autonkuljettajan ammattipätevyyden uusinta Valmennus- ja fasilitointitaitojen kehittäminen ja parantaminen Englannin kielen kurssi USA:ssa, viikko Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa Big Data ja uudet it-teknologiat -koulutukset Englannin kielen kurssi Englannissa, viikko Licensed Master Practitioner of NLP II 1.500 900 1.700 1.500 1.700 1.500 1.500 1.500 1.200 1.700 1.500 500 750 3.500 1.500 1.700 1.700 3.000 1.500 1.000 Palveluksessa olevat, harrastustoiminta Blomberg Lasse Erkinharju Visakimmo Forsström Markku Hangasluoma Jari Heikkinen Jori Heinonen Heikki Henttu Janne Honkanen Jarkko Huang Yafang Hämäläinen Harri Järvinen Ari 24 | VUOSIKERTOMUS 2014 Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Pianonsoiton opiskelu Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Aikidoharrastus Golfharrastus 1.600 1.300 1.500 800 1.000 1.200 1.600 1.600 1.500 1.000 1.600 Kajander Päivi Kangasperko Janne Kattelus Tatu Kero Pirjo Kiiskinen Teemu Kosonen Jari Kuitikka Petri Kujala Kari Kunttu Petri Kylliäinen Seppo Laatu Pekka Lantta Mikko Lavonen Sakari Lemmetty Kari Luoma Minna Luostarinen Rauno Majuri Ville Mäkipää Jouni Narinen Juha Nikkinen Katarina Nikula Markku Ojala Tero Pajari Arsi Pakarinen Sari Palmu Janne Parkkinen Petri Peltola Kimmo Puustinen Ari Puustinen Jukka Rantanen Janne Salminen Jari Simonen Minna Sokura Jari Taitonen Anneli Toivonen Serafiina Tommiska Juha Hopeatyön peruskurssi Valamon luostarissa Kalastusharrastus Jääkiekkoharrastus Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Golfharrastus Kuntosaliharrastus Kuntosaliharrastus Golfharrastus Tenniskurssi Golfharrastus Golfharrastus Tanssiharrastus Kalastusharrastus Kalastusharrastus Laskuvarjohyppykurssi Kilpasuunnistus ja kuntourheilu Golfharrastus Juoksu- ja suunnistusharrastus kotimaassa Lavatanssiharrastus Kuntoiluharrastus Ralliharrastus Golfharrastus Salibandyn valmennus- ja harrastustoiminta Golfharrastus Golfharrastus Metsästysharrastus Golfharrastus Golfharrastus Drag race -autoharrastus Kuntoiluharrastus Golfharrastus Lohikalastusharrastus 900 500 1.200 1.500 1.200 1.600 1.000 1.500 900 800 600 1.600 1.000 1.000 1.000 500 500 1.200 800 1.600 1.300 1.600 500 1.500 1.600 1.600 900 1.000 1.000 900 1.000 1.000 1.600 1.500 1.500 1.200 Tuominen Päivi Turkia Toni Turkkila Joni Tykkälä Jani Tähti Kati Vainikka Valtteri Vainio Samuli Weckman Seppo Ylönen Sari Kudontaharrastus Keilailuharrastus- ja kilpailutoiminta Vetouisteluharrastus Golfharrastus Kuntoiluharrastus Veneilyharrastus Puu- ja metallityöharrastus Ampumaharrastus Golfharrastus 650 1.600 1.600 1.600 1.500 1.000 700 1.000 1.600 Eläkeläiset, opintotoiminta, tieteellinen ja taiteellinen toiminta Niemi Jorma Purmonen Martti Vaara Ari Vainonen Matti Teologian maisteri, pro gradu -tutkielma Englannin kielen kurssi Irlannissa, viikko Englannin kielen kurssi Englannissa, viikko Englantia maailmanmatkaajille Eläkeläiset, liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa 500 1.500 1.500 650 500-600 euroa Aarnio Anja, Aho Esko, Ala-Outinen Arto, Ala-Outinen Hellevi, Alanne Sinikka, Andersson Hellevi, Anttila Markku, Arvila Esko, Arvila Seija, Dahl Eila, Dahl Tenho, Eklund Raimo, Erlin Keijo, Erlin Marja, Finer Juhani, Halme Hannu, Hammar Seppo, Hasari Eine, Hasari Timo, Hatvala Teppo, Heikkinen Hannu, Heikkinen Riitta, Heimonen Leena, Henner Päivi, Henttonen Veikko, Hokkanen Leila, Huttunen Tapio, Hyyrynen Lasse, Hämäläinen Mirja, Härkönen Irja, Höijer Marja-Liisa, Höijer Raimo, Ijäs Aija, Inginmaa Matti, Jantunen Kari, Jantunen Seija, Jokimies Seppo, Joukainen Keijo, Järvinen Ossi, Kaartinen Marja, Kalenius Eija, Kangaskolkka Marjo, Kettula Anneli, Kettula Pekka Kirjalainen Jukka, Kivekäs Marja-Liisa, Kiviaho Raimo, Konga Teuvo, Konga Toivo, Kontiokorpi Yrjö, Kontkanen Jarmo, Koppelomäki Tarja, Koskinen Antero, Koskinen Hannele, Koskinen Lasse, Koskinen Ritva, Koskinen Tapio, Koskipuro Ossi, Kovero Riitta, Käyhkö Hilkka, Kääpä Pertti, Laaksonen Aulis, Laine Anja, Laine Jorma, Laine Timo, Laine Veikko, Lakimo Pentti, Lakimo Seija, Lallukka Margit, Lantta Hellevi, Lantta Veli, Lassi Jorma, Lassi Paula, Laukkanen Jorma, Lautamatti Esko, Lautamatti Fanny, Lehtonen Väinö, Leino Sirpa, Leivo Kauko, Leivo Maire, Linden Heikki, Littman Juhani, Lojander Lasse, Lummio Rauno, Luukko Leena, Lyytikäinen Riitta, Mallat Seppo, Mattsson Aili, Mentu Tauno, Metsälä Pertti, Metsälä Terttu, Mettälä Hannu, Muikku Oiva, Muikku Tilma, Mykrä Lasse, Mäkelä Jukka, Mäkelä Mirja, Mäkinen Ahti, Mäkinen Maija, Mäkinen Reijo, Mäkipää Arja, Nevasaari Marjo-Riitta, Niilo-Rämä Terttu, Nikula Aimo, Nio Pentti, Niskanen Lea, Ollila Voitto, Palviainen Kaisu, Partti Raili, Paukkunen Mauno, Pentikäinen Auli, Pesu Arja, Pesu Erkki, Pieniniemi Matti, Potinkara Liisa, Pukki Irma, Pukki Seppo, Puolakka Markku, Rajala Yrjö, Reiman Pentti, Riihimies Oiva, Rinne Timo, Saarimäki Arno, Saarimäki Toivo, Sahlberg Terttu, Salminen Liisa, Salo Alpo, Seppälä Ilkka, Sirén Kari, Sokura Vuokko, Taihomaa Arja, Taihomaa Seppo, Taina Pirkko, Taipale Tapio, Tammi Merja, Tiihonen Reijo, Tiihonen Tuula, Tiihonen Tuulikki, Toivonen Raimo, Torronlahti Aune, Tuomi Jorma, Tuominen Heikki, Tuukkanen Lasse, Tähtinen Briitta, Ukkonen Kaija, Ukkonen Niilo, Valto Maija, Venemies Harri, Verho Arto, Verho Marjo, Vesa Ilkka, Vesa Pirkko, Viinikka Veikko, Virtanen Hannu, Viskari Sirkka-Liisa, Wathén Hannu, Wathén Riitta, Ämmälahti Seija Eläkeläiset, harrastustoiminta Dadu Haron Elg Pertti Harju Ulla-Leena Hirvonen Kirsti Hyypiä Seija Höijer Pentti Joutjärvi Tapani Kangas Tapio Keisala Markku Kero Perttu Kinttula Harry Korkalainen Yrjö Myllykangas Taimi Pesu Juha Pöyhönen Mikko Södervik Juhani Taimela Antero Taimela Arja Tolvanen Veikko Lapikaskurssi 750 Ampumaharrastus 1.000 Kuntoiluharrastus 500 Kuntoiluharrastus 700 Kuntoiluharrastus 650 Golfharrastus 800 Ampuma- ja metsästysharrastus 900 Metsästysharrastus 600 Kuntosaliharrastus 800 Golfharrastus 1.450 Puutyöharrastus 500 Metsästysharrastus 1.600 Golfharrastus 600 Golfharrastus 600 Golfharrastus 1.000 Golfharrastus 1.600 Golfharrastus 800 Golfharrastus 800 Osallistuminen veteraanien yleisurheilun EM-kilpailuihin1.200 Perheenjäsenet, opintotoiminta, tieteellinen ja taiteellinen toiminta Aalto Harri Ahola Lasse Ahola Marjo Andersson Janica Anttila Ritva Arjoranta Taru Arponen Emilia Dadu Tytti Einolander Jarno Einolander Johannes En Janne Englannin kielen kurssi Maltalla, viikko Italian kielen kurssi Italiassa, 3 viikkoa Italian kielen kurssi Italiassa, 3 viikkoa Espanjan kielen kurssi Espanjassa, 3 viikkoa Englannin kielen kurssi Englannissa, viikko Lähihoitajaopinnot Psykologian opintojen valmennuskurssi Taidegrafiikka-kurssi Jatko-opinnot tekniikan tohtoriksi, tekniikan väitöskirja IV Tekniikan kandidaattityö Englannin kielen kurssi USA:ssa, 2 viikkoa 1.500 2.000 2.000 900 1.500 2.000 500 690 2.000 500 1.700 VUOSIKERTOMUS 2014 | 25 Eriksson Julia Eskelinen Tiina Hanski Eveliina Harsi Pirjo Hasu Joonas Heimonen Jarkko Hildén Tyti Hongisto Teija Honkanen Minna Hyökkäri Antti-Pekka Inkeroinen Sini Jokinen Teija Juvonen Minna Järvinen Tytti Kajander Emma Kallio Mari Karvinen Antti Keisala Vilma Kiiveri Tuula Koskela Sanna Kujala Emilia Kujala Sofia Kunnas Eeva Kääriäinen Johan Laakso Miia Laitinen Elina Laitinen Lauri Lantta Heli Laukkanen Sonja Laurila Heidi Laurila Päivi Lavonen Sami Lindelin Heidi Lindén Jenni Lindholm Gunilla Majuri Kaisa 26 | VUOSIKERTOMUS 2014 Englannin kielen kurssi USA:ssa, viikko Tekstinsuunnittelijan ammattitutkinto Englannin kielen kurssi USA:ssa, 3 viikkoa Lasityökurssi Klassisen hieronnan peruskurssi Functional Trainer -koulutus Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa Musiikkipedagogiikan-kurssi Energiahoitajan koulutus Vaihto-opinnot Münchenissä Lasia ja Villaa - Kädentaitajina Sini Inkeroinen ja Suvi Saareks -näyttely Englannin kielen kurssi Kanadassa, 2 viikkoa Psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinto Estenomi (AMK), päättötyö Patria pilot training, liikennelentäjän ammatillinen koulutus perämieheksi III Ammatillinen erityisopettajakoulutus Luonnontieteiden kandidaatti, kandidaattityö Laulun syventävät opinnot Kuvataiteet Neuro-Linguistic Programming, NLP -kurssi Väitöskirjatutkimus suomalaisnuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja sedentaarisuuteen vaikuttavista psykososiaalisista tekijöistä, 3 kuukauden työskentelyapuraha Englannin kielen kurssi Maltalla, 3 viikkoa Kauppatieteiden maisteriopinnot Euroscola - matka Euroopan parlamenttiin Erityispedagogiikan ja kasvatustieteen aineopinnot, psykologian perusopinnot ja kieliopinnot Sosionomi-opinnot Sotatieteiden kandidaatti, kandidaattityö Terveydenhoitaja AMK, päättötyö Kolmen kuukauden väitöskirjatyöskentelyapuraha Leidenin yliopistossa Alankomaissa aiheena globalisaatio tiibetiläiskylässä II FM, pro gradu -tutkielma FM, pro gradu -tutkielma Englannin kielen kurssi USA:ssa, 2 viikkoa Ammattiopisto-opinnot, lähihoitaja Kasvatustieteiden maisteri, pro gradu -tutkielma Saksan kielen kurssi Saksassa, 2 viikkoa Kasvatustieteiden maisteri, pro gradu -tutkielma 1.000 3.000 2.000 1.000 1.500 2.000 1.700 950 500 1.000 1.000 1.700 500 500 3.000 430 500 900 700 1.000 5.000 1.500 400 400 1.800 600 500 500 4.500 500 500 1.500 325 500 1.700 500 Martikainen Jonna Matkailualan restonomin opiskeluun liittyvä opiskelijavaihto Meksikossa Marttiin Samuli Ammattiopisto-opinnot Mattila Marjo Kauka(N)a Koto(N)a -kirjan painatuskulut Melaja Laura Englannin kielen kurssi Maltalla, viikko Mertakorpi Emma Kasvatustieteiden opinnot Mikkonen Jenna Lukio- ja ammattiopisto-opinnot Motturi Niina Tradenomi, päättötyö Mynttinen Mira Yksinlaulun opiskelu Mäkinen Tatu Post doc -tutkimustyö ulkomailla Mäkynen Arna-Miila Hierojan ammattitutkinto Niemi Petra Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa Nieminen Tiina Englannin kielen kurssi Maltalla, viikko Ojonen Lasse ”Delfiinipoika” -runoteoksen julkaiseminen Oljemark Liisa Yhdistetty espanjan ja saksan kielen kurssi Espanjassa Onishko Jenni Lauluopinnot Ore Lotta Vaihto-opiskelu Hanyang Universityssa Etelä-Koreassa Pajari Marjut Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto Parvinen Vesa Taidenäyttelyiden ja tapahtumien järjestäminen Kuusankosken Taideruukissa Pehkonen Virpi Vanhustyön erikoisammattitutkinto ja muistihoitajakoulutus Penttinen Essi Englannin kielen kurssi USA:ssa, viikko Penttinen Satu Englannin kielen kurssi USA:ssa, viikko Puolakka Elina Personal trainer -lisensioitu koulutus sekä lisensioitu kahvakuulakoulutus Purmonen Marja Englannin kielen kurssi Irlannissa, viikko Ristimäki Sari Venäjän kielen opiskelu Suomessa Savolainen Janita Englannin kielen kurssi Englannissa, 2 viikkoa Sihvo Kirsi Yhteiskuntatieteiden maisteritutkinto, sosiaalityö II Sippula Päivi Terveystieteen maisteriopinnot III Sirén Sirpa Henkilöstöpäällikön tutkinto II Skön Anu Aarrekartta-kouluttajavalmennus Sormunen Pirjo Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa Suurnäkki Marko Englannin perusopinnot Södervik Jussi Energiatekniikan DI-tutkinto IV Tainio Mikko Taidenäyttelyn järjestäminen Tervo Eeva Pikkupossujen limskantekotaival –kirjan painatus Tiitinen Sanna Sosionomi (ylempi AMK), päättötyö Tikka Hanna Esi- ja alkuopetuksen opintokokonaisuus Timonen Amanda Englannin kielen kurssi Australiassa, 5 viikkoa Toivonen Minna Tuotemuotoiluideoiden eteenpäin vieminen uudentyyppisiä materiaaleja käyttäen Torri Päivi Taidenäyttelyn järjestäminen 850 500 1.750 1.500 300 1.000 500 450 5.000 2.000 2.000 1.500 1.000 2.000 1.000 800 1.400 1.700 400 1.000 1.500 2.000 1.500 600 1.200 600 1.500 1.000 300 1.700 890 1.000 800 2.500 500 600 2.000 500 800 Tuominen Taina Untolahti Mona Vainio Päivi Vainio-Tykkälä Petra Vainonen Kirsi Vanhalakka Elias Velin Anssi Venäläinen Jaana Vierre Annina Virtanen Niina Väisänen Ilona Vättö Elina Westman Anna-Maija Työharjoittelu Euroopan Parlamentissa Brysselissä Vaihto-oppilasvuosi Argentiinassa Erityisopettajan opinnot Espanjan kielen kurssi Espanjassa, viikko Englantia maailmanmatkaajille Ammattiopisto-opinnot Vartijan ammattitutkinto Geronomi (AMK), päättötyö Hotelli-, ravintola- ja catering-alan opinnot Vaihto-opinnot USA:ssa Tunnetaideterapeutin koulutus Vaatesuunnitteluun liittyvä näyttely- ja luentomatka Japaniin Sosiaalityön aineopinnot Perheenjäsenet, opintotoiminta, lukio-opinnot 600 2.000 1.500 1.500 650 500 300 500 600 700 1.000 1.500 690 300-1000 euroa Andersson Janette, Kallio Ruusu, Koivisto Laura, Kossila Sanna, Laurila Emmi, Lavonen Tomi, Leppä Tuomas, Rautjärvi Sini, Tonteri Topias, Vuorinen Pinja, Ylönen Ville Perheenjäsenet, harrastustoiminta Aalto Riikka Anttila Jyri Auvinen-Kakko Aira Dahl Pauli En Rebekka En Veera Erkinharju Joni Eskelinen Jesse Falck Julia Falck Julius Falck Tapani Forsström Eeva Haapala Eija Hammar Marja Harju Aarno Heimonen Jani Heimonen Jonna Heinonen Kirsi-Marja Kuntoiluharrastus Jääkiekkoharrastus Koiraharrastus Jalkapalloharrastus Lentopalloharrastus Jalkapalloharrastus Jalkapalloharrastus Pesäpalloharrastus Tanssiharrastus Golfkurssi Golfkurssi Golfharrastus Golfharrastus Kuntoiluharrastus Kuntoiluharrastus Kilpahiihtoharrastus Kilpahiihtoharrastus Pianonsoiton opiskelu 800 1.000 1.000 400 400 400 600 600 600 500 600 1.500 1.000 500 500 1.600 1.600 1.200 Hinkkuri-Oksanen Jaana Hokkanen Hannu Höijer Tuija Joukainen Helena Katainen Niina Kiiskinen Tiina Kivimäki Niko Knihtinen Henna Knihtinen Teemu Kohonen Kaarle Kohonen Vilho Konu Marika Korppi Maiju Kosonen Kasperi Kujala Helmi Kulovuori Anna-Liisa Kuparinen Kimmo Kyyhkynen Elias Kääriäinen Joonas Laatu Reija Laine Eine Laine Helvi Laukkanen Martta Launikari Joona Laurila Tiia Lavonen Maritta Lehtonen Toni Luoma Jari Majuri Sanni Makkonen Anni Makkonen Leeni Makkonen Olli-Pekka Mentu Eini Mertakorpi Anni Metiäinen Reija Metiäinen Tuomas Mikkola Irja Mikkola Marikki Mänttäri Maarit Niemi Eila Niemi Irja Nikkinen Heidi Nikkinen Noora Nokelainen Joona Kuntoiluharrastus Kuntoiluharrastus Golfkurssi Kuntoiluharrastus Agilityharrastus Golfharrastus Jalkapalloharrastus Koripalloharrastus Koripalloharrastus Jalkapalloharrastus Jalkapalloharrastus Golfharrastus Taitoluisteluharrastus Jalkapalloharrastus Pianonsoiton opiskelu Kuntoiluharrastus Golfharrastus Jalkapalloharrastus Brasilialaisen jujitsun harrastus Kuntoiluharrastus Käsityöharrastus Käsityöharrastus Käsityöharrastus Jääkiekkoharrastus Salibandyharrastus Tenniskurssi Jalkapalloharrastus Golfharrastus Musiikkiharrastus Kuntoiluharrastus Ikonimaalauskurssi Lasketteluharrastus Käsityöharrastus Lentopalloharrastus Golfharrastus Kuntosaliharrastus Kansallispuvun valmistaminen Kuntoiluharrastus Käsityöharrastus Käsityöharrastus Käsityöharrastus Ampumahiihtoharrastus Ampumahiihtoharrastus Laitesukelluskurssi 1.500 400 800 800 1.000 1.200 400 600 800 600 600 1.250 400 400 400 600 700 400 400 500 500 500 500 1.600 400 1.000 600 1.000 400 850 1.000 600 300 400 1.100 450 1.300 320 500 500 500 800 400 500 VUOSIKERTOMUS 2014 | 27 Nurmberg Kati Pahkala Tuukka Pajari Salla Pekkola Sonja Peltola Satu-Marjaana Pöyhönen Sirkku Rantanen Sakari Rasalahti Kari Rautiainen Miina Ritola Juulia Ritola Niko Ronkainen Tiina Rosenius-Sutela Irma Räihä Topi Saareks Jesse Saarimäki Terttu Saarinen Maija Saarinen Moona Saarinen Rasmus Salminen Raija Sihvo Minttu Silvonen Laura Simonen Vili Sipilä Ulla Sormunen Ville Suokas Aino Tapola Sanni Tikka Marja Toivonen Petri Tuominen Tommi Tykkälä Netta Tähtinen Karoliina Tähtinen Miska Tähtinen Piia Udd Henrik Vanhala Eila Vanhalakka Hanna Vilhunen Viivi Vilkki Sini Vänskä Heli Ylönen Veli-Matti 28 | VUOSIKERTOMUS 2014 Käsityöharrastus Jalkapalloharrastus Kuntosaliharrastus Sulkapalloharrastus maajoukkuetasolla Kuntosaliharrastus Golfharrastus Jääkiekkoharrastus Keilailuharrastus Laulutunnit Ratsastusleiri Jalkapalloharrastus Juoksu- ja uintikurssi Golfkurssi Jääkiekkoharrastus Golfharrastus Kuntoiluharrastus Kuntoiluharrastus Pesäpalloharrastus Pesäpalloharrastus Vesijumppaharrastus Harmonikansoiton opiskelu Luistelu- ja balettiharrastus Jääkiekkoharrastus Golfharrastus Jalkapalloharrastus Golfharrastus Taitoluisteluharrastus Golfharrastus Golfharrastus 1969-vuoden Volvo Amazonin entisöinti ja museointi Luisteluharrastus Pesäpalloharrastus Jääkiekkoharrastus Kuntoiluharrastus Kuntosaliharrastus Vesijumppa Ratsastusharrastus Ratsastusharrastus Kuntoiluharrastus Käsityöharrastus Golfharrastus 500 400 600 1.600 700 1.000 400 1.400 700 360 300 800 1.000 700 400 600 650 400 400 500 400 400 600 1.000 400 1.200 600 1.000 1.500 1.600 400 400 400 500 700 500 400 400 900 300 600 Yhtiöläisryhmät, harrastusryhmät Hipa, Automaatio-osasto Hipa, PK8/C3 vuoro 3 Hipa, arkkisalin 3-vuoro Hipa, C3 vuoro 1 Hipa, Folio 3-vuoro Kymin jääkiekkojoukkue Kymin sellu- ja paperilaboratoriot Paperiliiton Kuusankosken os. 19 veteraanijaos Sellu/Jätevesilaitos-kuitulinja, päivämiehet Sellu/Kuitulinja ja kuivauskone 3-vuoro Sellu/Kuitulinjan 2-vuoro Sellu/Kuitulinjan 5-vuoro Sellu/Kuitulinjan päivämiehet, kunnossapito Sellu/Talteenotto 2-vuoro Sellu/Talteenotto 4-vuoro Sellu/Talteenotto 5-vuoro UPM Energia, vesivoiman toimihenkilöt UPM Kuusankoski soutu UPM Kymi golfjaosto UPM Kymi Keilajoukkue UPM Kymin ostovarasto UPM Kymin työterveyskeskus Virkistystoiminta Virkistys- ja tykypäivä Yli-Kaitalassa Virkistyspäivä Virkistyspäivä Pyhtäällä Virkistyspäivä Griffin-Cup 2014 Valkeakoski Työyhteisön TYKY-matka Vierumäelle Virkistys- ja kulttuurimatka Tampereelle 3.500 1.650 2.000 2.800 700 2.500 2.550 2.800 Matka jääkiekko-/KHL-otteluun 1.200 Virkistyspäivä Tykkimäen ajoradalla 1.600 Virkistyspäivä Helsingissä Virkistyspäivä Liikuntapäivä 1.800 1.800 1.600 Tutustuminen Kotkan merimuseoon ja virkistysmatka Tallinnaan Tutustumis- ja virkistysmatka UPM Energian keskusvalvomoon Tampereelle Tutustumis- ja virkistysmatka Etelä-Savon Energian Pursialan voimalaitokseen Virkistys- ja tutustumismatka Pohjois-Suomen vesivoimaan Soutukausi Henkilöstön golf-tapahtuma Firmakeilailun Euroopan-mestaruuskilpailut Liikunta/virkistyspäivä Kymin työterveyskeskuksen teatteri- ja kulttuurimatka 2.000 1.400 1.500 1.000 2.600 3.000 2.400 2.400 1.200 Avoimet opintoryhmät Elimäen yläasteen oppilasryhmä Eskolanmäen koulu, 5. luokat Eskolanmäen koulu, Hitech-luokka 8E Eskolanmäen koulun 6A Eskolanmäen koulun 9C-luokka Leirikoulu Saksan Uetzessa Viidesluokkalaisten opintoretki Verlaan Opintomatka Geneveen 1.000 400 2.000 Leirikoulu Ahvenanmaalla Opintomatka Vierumäelle 1.500 800 Hirvelän koulu Kotiseutuun tutustuminen 1.450 Jaalan koulun 5-luokka Leirikoulu Ahvenanmaalla 1.500 Kankaan koulun 6M Leirikoulu- ja konserttimatka Ahvenanmaalle 2.000 Keskustan koulu, 5M Leirikoulumatka Kuusamoon 2.000 Keskustan koulu, 6M-luokka Leirikoulu Saariselällä 2.000 Keskustan koulun 3A ja 3B Kevätretki Nuolniemen 1.000 lammasosuuskuntaan ja Repovedelle Korian koulu, 3B Teatteriretki Kansallisteatteriin Helsinkiin 440 Korian koulun 5B Leirikoulu Nuorisokeskus Anjalassa 1.500 Kouvolan kansalaisopiston Antologia ryhmäläisten kirjoituksista 700 Elämäntarinaa kirjoittamaan -ryhmät Kouvolan Sporttiklubi IV ”Liikkumattomuuden kustannukset” -tapahtuma 500 Kouvolan yhteiskoulu, 8D Heurekan leirikoulu 500 Kouvolan yhteiskoulu/ Opintomatka Porvooseen 500 Lisäopetus KSAO, Lähihoitajat/ Tutustuminen Juutalaiseen hoitokotiin 550 vanhustyö STAVAN12S Tukholmassa Kymenlaakson Opiston Espanjan kielen opiskeluryhmä Espanjan kielen kurssi Malagassa 3.000 Kymintehtaan koulun 5A Leirikoulu Piispalassa 1.200 Kymintehtaan koulun 6A Leirikoulu Ahvenanmaalla 1.500 Mansikka-ahon koulu/ Minä voin ja minä osaan, mutta omalla 1.400 Autistiluokat tavallani- liikunnallinen toimintapäivä Mäntypuiston koulu, Kevätretki Kotkan Maretariumiin ja 1.000 luokat A, B, C Sapokan Vesipuistoon Napan koulun 2C-luokka Opintoprojekti Nuorisokeskus Anjalassa 800 Pilkanmaan koulu Taidepäivän järjestäminen 1.000 Sarkolan koulu, 6A-luokka Leirikoulu Turussa 1.200 Selänpään koulun Koulun toimintapäivä Tiedekeskus Heurekassa 700 vanhempaintoimikunta Tähteen koulun 4. luokka Oppimisretki tiedekeskus Heurekaan 400 Tähteenkadun koulu Koulun retki Kotkan kaupunginteatteriin 2.300 Ummeljoen koulun Talviurheilupäivä Mielakassa 500 vanhempainyhdistys Vahteron koulun 5A-luokka Leirikoulu Vierumäellä 600 Valkealan Kirkonkylän Leirikoulumatka Hankoon 1.500 koulun 5A Valkealan Kirkonkylän Leirikoulu Vierumäen urheiluopistolla 1.200 koulun 5B Valkealan lukion, Yhteinen opintomatka 2.000 Kouvolan Lyseon lukion CERN-tutkimuslaitokselle ja Anjalankosken lukion Geneveen CERN-tiedekoulu Vanhempaintoimikunta/ Sarkolan koulun 6B Voikkaan koulun vanhempaintoimikunta Leirikoulu Pajulahdessa 1.000 Voikkaan koulun yhteinen kevätretki Helsinkiin 1.000 Avoimet taiteelliset ryhmät ”Tehtaan valossa” -valotaidetapahtuma Haanojan Palvelukeskuksen vapaaehtoiset työntekijät Hanna Peräkylä ja Markku Metso Kuusankosken Seurakunnan Nuorten Kuoro Kuvionuotit -musiikkiryhmä Pirttipelimannit Raili Kuparinen, Mervi Kannos, Sini Hietala, Jaana Rossi ”Tehtaan valossa” -valotaidetapahtuma- 5.000 alueen rakentaminen Kulttuuri- ja kotiseuturetki 1.000 palvelukeskuksen asukkaille suur-Kouvolan alueella Yhteinen taidenäyttely 1.000 Laterna Magicassa, Helsingissä Yhteiskonsertti Kuusankoskella 1.000 saksalaisen ystäväkuoron kanssa Konsertin järjestäminen 700 Harmonikkamusiikin perinteen taltiointi, CD 800 Taidenäyttelyn järjestäminen 1.500 Rekisteröidyt yhteisöt Anjala Elää -yhdistys ry Ankkapurha GoGo - ilmainen 600 koko perheen musiikkitapahtuma Anjalan Liitto ry Nuorten hiihtäjien ja yleisurheilijoiden 2.500 valmennusleirit Anjalankosken Eläkeläiset ry Osallistuminen kolmen aluejärjestön 800 kesäjuhlaan Kuopiossa Anjalankosken Pelastakaa lapset ryUlkoilutapahtuma lapsiperheille 800 Anjalankosken Seniorit ry Yhdistyksen 30-vuotisjuhla 1.000 Elimäen Karjalaseura ry Muistoja evakkomatkoilta-elämää 1.000 Elimäellä -kirjan painatus Elimäen Puhallinorkesteri ry Ankkapurhan töräys II -musiikkileiri 750 Elokuvaryhmä Edvin ry Filmihulluutta lähes viisi vuosikymmentä – Elokuvaryhmä Edvin 45 vuotta, elokuvaesitys 800 Eläkeliiton Jaalan yhdistys ry Vapaaehtoistyöntekijöiden motivointimatka 1.200 Eläkeliiton Kouvolan yhdistys ry Yhdistyksen 25-vuotisjuhla 1.000 Eläkeliiton Valkealan yhdistys ry Aktiivisten jäsenten palkintomatka 800 Erä 34 ry Yhdistyksen 80-vuotisjuhla 1.500 FHRA Kouvola Club ry Kouvola Swap & Meet -harraste 1.500 ajoneuvotapahtuma VUOSIKERTOMUS 2014 | 29 Föräldraföreningen för Svenska Kuusankosken Svenska Skolanin 1.000 skolan i Kuusankoski/ 100-vuotisjuhla Vanhempainyhdistys Hiiziviikonloppu ry Harrastustapahtuman järjestäminen 500 Hirvelän Hirvet ry Yleisurheiluleiri 1.000 Ikääntyneitten Kerho ry Teatterimatka Helsingin Kaupunginteatteriin 800 Inkeroisten Liikuntaseuran Teatterimatka 600 Uskollisuuden Kilta 69 Irti Huumeista ry Kouvolan vapaaehtoisten virkistysleiri 2.500 Kouvolan aluetoimisto Jaalan Kädentaitajat ry Pellavan käsittelynäytöksen järjestäminen 900 Kaakkois-Suomen Näkövammaisten kesäpäivät Oulussa 2.000 Näkövammaiset ry Karjalan Prikaatin Kilta ry Yhdistyksen esitteen painokustannukset 500 Karjalan Tuki -Kuusankoski ry Pienituloisten perheiden retki Korkeasaareen 800 Keltin Nuoret ry Keltissä Virtaa Taide -tapahtuman 800 järjestäminen Kiipeilykerho Kiila ry Yhdistyksen 20-vuotisjuhlamatka 2.000 Norjaan Lofooteille Kolarinmäen Martat ry Virkistys- ja opintomatka yhdistyksen jäsenille600 Koneratsastajat, Emäkerhon vuotuinen kokoontuminen 1.000 Veteraanimoottoripyöräklubi ry, Kuopion seudulla Pohjois-Kymenlaakson aluekerho Korian Ponsi ry Jalkapallojuniorien harjoitusleiri ja 4.000 lentopallojuniorien avoin leiri Korian Ponsi ry/ Kouvolan jalkapalloseurojen joukkueiden 5.000 Kouvolan Jalkapallo harjoitusleirit ja yhteisryhmien taito toiminnan kehittäminen Kouvolan Diabetesyhdistys ry Diabeteksen hoidon päivitys 700 -luentopäivän järjestäminen Kouvolan Formula K-kerho ry Karting SM -kilpailujen järjestäminen 1.000 Kouvolan Hiihtoseura ry Alppihiihdon, maastohiihdon ja 4.000 mäkihypyn juniorien leirikulut Kouvolan Jenkkipallo ry Kouvola Indiansin juniorijoukkueiden 2.000 U9-17 turnaus- ja pelimatkat Kouvolan Karjala-Seura ry Tutustumisretki Helsinkiin ja Porvooseen 600 Kouvolan Karjala-Seura ry/ Kesäretki Heinolan kesäteatteriin 1.000 Seniorit Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry Retki Verlaan 600 Kouvolan Kuulo ry Yhdistyksen perustamisen 35-vuotis- 500 päivän tilaisuus Kouvolan Kuurot ry Osallistuminen kuurojen 28. 750 valtakunnallisille kulttuuripäiville 30 | VUOSIKERTOMUS 2014 Kouvolan Laulu ry Suomalaisen musiikin konsertin 1.000 järjestäminen Kouvolan Lentopalloilijat -57 ry Osallistuminen PowerCup 2014 1.600 -urheilutapahtumaan Kouvolan liikenneraittiusjärjestö ry Raittiiden elämäntapojen ja 1.000 liikenneraittiuden edistäminen sekä tietoisuuden lisääminen Kouvolan liikuntaluokkien tuki ry Lasketteluretki Messilään 1.500 Kouvolan matkailuoppaat ry Opaskoulutuspäivien järjestäminen 1.200 Kouvolassa Kouvolan Mielenterveysseura ry Opintomatka Vantaalle 700 Kouvolan Mieskuoro ry Vapunaaton iltamat Kuusankoskitalossa 1.000 Kouvolan Painijat ry Nuorten painileirit kotimaassa 2.000 Kouvolan Pallonlyöjät ry Lasten pesäpalloharrastuksen 4.000 edistäminen: napero- ja tenavaleirit sekä pesäpallokoulu Kouvolan Ratsastajat ry Yhdistyksen 80-vuotisjuhla 1.000 Kouvolan Reserviupseerikerho ry Sotahistoriallinen retki jäsenille 600 Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan Kouvolan Reumayhdistys ry Reumayhdistyksen kesäretki 700 Kouvolan senioriopettajat ry Tutustuminen maakuntaan, 900 retket Lappeenrantaan ja Kotkaan Kouvolan Seudun Hengitysyhdistys Hengityssairaiden liikuntaprojekti 1.000 Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistys ry Yhdistyksen purjelentokoneiden 2.000 lentokelpoisuuden ja lentoturvallisuuden ylläpitäminen Kouvolan Seudun Invalidit ry Jäsenistön virkistyspäivä ja 1.000 teatterimatka Riihimäelle Kouvolan Seudun Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisen 1.000 Lottaperinneyhdistys ry 70-vuotismuistojuhla Kouvolan seudun Muisti ry Vanhustyön vastuunkantajat -kongressi 1.000 Kouvolan Seudun Jäsenten virkistysmatka Verlan 500 Osteoporoosiyhdistys ry tehdasmuseoon Kouvolan Seudun Työttömät ry Kulttuurimatka Heurekaan 1.000 Kouvolan Soutajat ry Nuorten soutujoukkueen 500 oppilaitoskisojen kustannukset Kouvolan Squash-Seura ry Juniorisquashin alkeiskurssit 500 Kouvolan Sulkapalloseura ry Kouvolan kansalliset sulkapallon 1.000 Helmi-kisat Kouvolan Suunnistajat ry Seuran järjestämät juniorileirit 4.000 Kouvolan Taideseura ry Maalauskurssi elävää mallia hyödyntäen 500 Kouvolan Taitoluistelu ry Taitoluisteluleirin järjestäminen 2.000 Kouvolan Tennisseura ry Kesätennisleirin järjestäminen 1.000 Kymenlaakson Autismiyhdistys ry Toimintapainotteinen viikonloppuleiri 1.500 Kouvolan Tyttöpartio ry Leiri ja polkupyörävaellus 600 Kymenlaakson AVH-yhdistys ry Liikuntapäivä Pajulahden 1.400 Turun saaristossa Urheiluopistolla Kouvolan Uimarit ry Rollot 2014, leiri ja kilpailut Kotkassa 2.000 Kymenlaakson Kirkkomusiikkipiiri ry Lapsikuoropäivän järjestäminen 900 Kouvolan Vammaisjärjestöjen Hallituksen, ohjausryhmän ja 1.500 Kouvolassa Yhdistys ry (KVY) järjestösuunnittelijan opintomatka Kymenlaakson Lihastautiyhdistys ry Jäsenten virkistystoiminta, 500 Oulun Kumppanuuskeskukseen Hamina Tattoo -tapahtuma Kouvolan Vapaaehtoinen Palokunta ry Yhdistyksen 110-vuotisjuhla ja 2.000 Kymenlaakson Sotaorvot ry Sotaorpojen perinnetyö, virkistäy- 700 yleisötilaisuudet tymispäivä sekä hengelliset päivät Kouvolan Viro-seura ry Seuran 15-vuotisjuhla ja historiikki 600 Kymenlaakson Sydänpiiri ry Yhteislauluvihkon painattaminen 1.000 Kouvolan-Utin Sotilaskotiyhdistys ry Valtakunnalliset sotilaskotipäivät 900 Virkistysretki Kuopio - Savonlinna 2.000 Mikkelissä Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry Kouvolan osasto Kouvot ry Juniorien turnaustoimintaan ja seuran 5.000 Kymijoen Toimihenkilöt Pro ry Teatterimatka Helsinkiin 1.000 50-vuotisjuhlavuoden järjestelyihin Kymin Osakeyhtiön Virkamiesklubi ry Kulttuuriretki Suomessa 700 Kumu Junior Team ry Jalkapallojuniorien turnaustoiminta 7.000 Kääpälän seudun Kyläyhdistys ry Kääpälän kylän perinteisten 700 kotimaassa sekä Pärnu Summer Cup latotanssien järjestäminen Kuusaan Kuuloset ry Opinto- ja virkistysmatka Päijänteelle 1.000 Lampila Golf ry Opetusta juniorigolfareille 1.000 Kuusankosken Apuva ry Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja 1.000 Lappakosken kyläyhdistys ry Elovalkeaviikon avajaiset 1.000 nykyisten vapaaehtoisten virkistäminen Lappalan Sähköiset ry Virkistysmatka Kotkaan ja Haminaan 1.000 Kuusankosken Eläkeläiset ry Vastavierailut muihin yhdistyksiin 700 Lauluyhtye OTTO Konsertti Chydeniuksen 75-vuotis- 1.000 ja virkistysloma yhdistyksen jäsenille juhlan kunniaksi Kuusankosken Hengitysyhdistys ry Virkistysmatka Porvooseen 1.000 Mannerheimin Lastensuojeluliiton POMPPIS -lasten pomppulinna- 1.000 Kuusankosken Kalastusseura ry Kalastusmatka Norjaan 1.000 Etelä-Valkealan paikallisyhdistys tapahtuma Valkealassa Kuusankosken Kalevalaiset Naiset ry Kulttuurimatka pääkaupunkiseudulle 700 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Teatteritapahtuman järjestäminen 1.000 ja tutustumisvierailu Kotkaan Myllykosken yhdistys ry Kuusankosken Kansalliset Seniorit ry Kulttuuriretki Helsinkiin 700 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Yhdistyksen 90-vuotisjuhla 1.000 Kuusankosken Kirkkokuoro ry Kuusankosken Kirkkokuoron 1.000 Sippolan yhdistys ilmaistapahtumana 90-vuotisjuhlavuosi Mannerheimin lastensuojeluliiton Syksyinen kulttuuritapahtuma 1.200 Kuusankosken Kisa ry Nuorten ja vammaisyleisurheilijoiden 1.000 Kouvolan paikallisyhdistys ry päiväkotien lapsille alue- ja piirileirityskustannukset MMM-Videoframe25 ry UUSI KAUSI -dokumentti 2.000 Kuusankosken Musiikkiluokkien Alakoululaisten opintomatka 500 Myllykosken Pallo -47 ry Seuraleiri 1997-2007 syntyneille 4.000 Tuki ry Lappeenrantaan musikaaliin junioreille sekä Puhjonrannan kesäleirille Mämmälän Kotiseutuyhdistys ry Mämmälä - historian kerrostumia 1.000 Kuusankosken Puhti ry Pesäpallojuniorien leiri- ja 5.000 -tapahtumasarja turnaustoiminta Niinistön koulun vanhempainyhdistys Teatterimatka Kouvolan Teatteriin, 650 Kuusankosken Reumayhdistys ry Tuettu loma 1.000 Mio poikani Mio Kuusankosken Sydänyhdistys ry Teatteri- ja virkistysmatka 1.000 Olutseura Ohrana ry Tutustuminen eduskuntaan ja 600 Kuusankosken Veneilyseura ry Tutustumis- ja opintomatka 700 Malmgårdin panimoon Kimolan sululle Paperiliiton ammattiosasto Perheretki Paperiliiton kesä- 3.000 Kymen Sotilasläänin Yhdistyksen lehden painattaminen 1.000 Kuusanniemi Voikkaa 85 ry tapahtumaan Power Parkiin Alahärmään Perinneyhdistys ry ja 30-vuotisjuhla Paperiliiton Kuusankosken osasto 19 ry Ammattiosaston hallituksen 5.000 Kymenlaakson Aivovammayhdistys ry Aivovammaisten virkistys- 700 opinto- ja tutustumismatka Brysseliin tapahtuman järjestäminen Partiolippukunta Kouvolan Sini-Veikot ry Suomen partiolaisten suurjuhlaan 600 Kymenlaakson Autismi-, Asperger-, ADHD-nuorten leiri Anjalassa 1.000 osallistuminen Dysfasia- ja ADHD-yhdistys AADA ry VUOSIKERTOMUS 2014 | 31 Sukellusseura Vesikot ry Juniorien osallistuminen 1.000 Partiolippukunta Utin Pilvenveikot ry Kesäretki Särkänniemeen 700 valtakunnalliseen Norpparalliin Pihlajasaaren Martat ry Virkistäytymisretki 500 Toikkalan Seudun Kyläyhdistys ry Juniorikiekkoilijoiden valmentaminen 600 Pihlajasaaren Seudun Kyläyhdistys ry Pihlajasaaren kylän kulttuuri, 1.000 ja tukeminen tutkimus- ja perinnetiedon Toimitila Etappi Vammaisten ja ikäihmisten virkistysretki 2.000 kerääminen kirjaksi Tykkimäen sirkuskoulun Sirkusaiheisen kesäleirin järjestäminen 1.500 Pilkanmaan Jahti ry Yhdistyksen 50-vuotisjuhlavuoden 1.200 kannatusyhdistys ry tapahtumat ja juhlajärjestelyt Työväen Sivistysliiton Kouvolan Opastettu liikunta- ja ulkoilupäivä 600 Pohjois-Kymen A-kilta ry Leirimatka kotimaassa 1.500 seudun opintojärjestö ry Pajulahdessa Pohjois-Kymen Korukivikerho Tampereen Käsityö- ja kivimessut 650 Tähteen Martat ry Yhdistyksen 25-vuotisjuhla 700 Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry Opinto- ja tutustumismatka 700 Utin Seudun Metsästysseura ry Yhdistyksen 60-vuotisjuhla 700 Kuluttajavirastoon Valkealan Kajo, jalkapallojaosto Juniorijalkapalloturnauksiin 3.500 Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys ry Juniorijääkiekkoilun 6.600 osallistuminen C98-05-joukkueet sekä taito- ja Valkealan Kajo ry/B-tytöt lentopallo Lentopallon B-tytöt 500 muodostelmaluistelu Valkealan Karjalaseura ry Teatteriretki Mikkeliin 400 Pohjois-Kymen Luonto ry Elämyksellinen luontopäivä perheille 700 Kuntoutus- ja virkistysretki Kangasalalle 1.000 Repovedellä Valkealan Reumayhdistys ry ja Tampereelle Pohjois-Kymen Näkövammaiset ry Retki maalipallon MM-kisoihin 750 Valkealan Yrittäjät Virkistys & kunto- ja hyvinvointipäivä 1.000 Pohjois-Kymen Parkinson-kerho/ Kerhon joulujuhlan järjestäminen 1.000 yhdistyksen jäsenyrityksille perheineen Uudenmaan Parkinson-yhdistys Vapaussodan ja Itsenäisyyden Vapaussodan Perinneliiton 1.000 Puhallinorkesteri Fantasia Konsertin järjestäminen 1.200 Kymenlaakson liittokokous ja kesäpäivät Kuusankoski ry Perinneyhdistys ry Kauhavalla Puhallinorkesteriyhdistys Yhteissoiton taiteellisuuden parantaminen 750 Verlan seudun kyläyhdistys Elämää ja asumista Verlassa -julkaisun 800 Wanhat Jääkärit ry taitto ja painatus Purha ry Jalkapallojuniorien turnaustoiminta 1.500 Voikkaan Reserviupseerikerho ry Maanpuolustusaiheinen tutustumisretki 700 Puukkojunkkarit ry Opintomatka puukonteon SM-kilpailuihin 750 Suomessa keväällä Road Runners Kouvola ry Kouvolassa järjestettävä 600 Voikkaan Seudun Retki Parolan Panssarimuseoon 700 ”Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2014” Reservinaliupseerit ry Round Table 92 Kuusankoski ry RT-92 Euromeeting -tapahtuma 1.000 Voikkaan Viesti ry Poikien ja tyttöjen vapaapainin 2.000 Sairaalamäen päiväkotiyhdistys ry Päiväkodin retket ja oheismateriaali 600 SM-kilpailut Salpausselän Ilmatorjuntakilta ry Yhdistyksen 50-vuotisjuhlavuoden 1.500 Yhdistyksen 120-vuotisjuhla 800 tapahtumat Voikosken Nuorisoseura ry Vuohijärven Puutyöntekijäin Ammattiosaston Teatteriretki 1.500 Seiskan Sovittelijat ry Kouluissa ja koulumatkoilla tapahtuneen 700 Ammattiosasto 218 ry kiusaamisen ja vahingontekojen sovittelu Woikkiksen Viittomakieliset ry Yhdistyksen 10-vuotisjuhla 500 Selänpään Asemayhdistys ry Kirja Selänpään rautatieaseman 2.000 viimeisimmästä korjausremontista 2009-2014 sekä asemapäälliköistä Selänpään Jäykät ry Yhdistyksen 100-vuotisjuhlapäivä 1.500 Selänpään kyläyhdistys ry Retki Korkeasaareen 700 Sonus-kuoro ry Äänitteen tuottaminen 1.000 SPL-Kouvola ry Koirienkoulutusseminaarit 800 SPR Kouvolan osasto Vapaaehtoisten tieto-taidon lisääminen 1.500 ja ylläpitäminen koulutuksien avulla Sudet ry Juniorijoukkueiden G-C turnaustoiminta 5.000 32 | VUOSIKERTOMUS 2014 kouvolan apurahat Yksityishenkilöt, opintotoiminta, tieteellinen ja taiteellinen toiminta Aaltonen Pirjo Grafiikan näyttelyt 1.000 Aaltonen Silja Korkeakoulututkinto ja 900 yrittäjyysvalmennuskurssi Intiassa Aapro Meri Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa 850 Adolfsen Johanna Työvalmennuksen erikoisammattitutkinto 350 Ahola Liisa Erilaista öljyväritekniikkaa -maalauskurssi 400 Oriveden opistossa Ahola Saija Personal Trainer -koulutus 1.000 Ahtiainen Hanna Sosiaalityön perusopinnot 500 Ahtiainen Heini Argentiinalaisen tangon opiskelu 400 Ahtovirta Irja ”Pariton - Parit on! Parittomien sukkien tapaaminen” -yhteisötaideteos ja muu taiteellisen toiminta 600 Aittoniemi Arja Kiinteistöhallintapalveluiden oman käytön 2.000 arvonlisäverotus-väitöskirjatutkimus III Alamattila Tarja Terveystieteiden maisteriopinnot 400 Ansamäki Paavo Musiikkileiri Iitissä 550 Anttilainen Aleksandr Liikunnan ammattitutkinto, 600 lasten liikunnan osaamisala Anttonen Nina Seksuaalineuvoja-koulutus 1.200 Anttonen Satu Hoitotyön johtamisen suuntaavat opinnot 400 Behm Outi Elokuva-alan opinnot Yhdysvalloissa 1.500 Björgvinsson Björgvin Valokuvanäyttely Galleria Kapriisissa Tampereella 1.000 Borg Annika Erasmus-opiskelijavaihto Groningenin yliopistossa 750 Clack Hugh A visual documentation (photographic book) 2.000 of Alvar Aalto architecture in the Kouvola area Compte Fusté Montserrat Rehtoriksi pätevöittävä koulutus 1.500 Dietrich Minna Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa 850 Erviö Sari Kasvatustieteen perusopinnot 400 Haimi Henna Erityistason voimavarakeskeinen 1.000 perheterapiakoulutus Hakomäki Hanna Perhe- ja pariterapian psykoterapeuttikoulutus 1.000 Halonen Valtteri Opiskelu USA:ssa Wilmingtonin yliopistossa III 1.500 Harjula Janne Valokuvanäyttely Taideruukissa 800 Harjumäki Tuija KLT-tutkintoon valmentava koulutus 1.000 Hartikainen Pertti Väitöskirja 2.000 Heikkinen Miia Kasvatustieteen väitöskirja III 500 Heinikainen Peppi Opiskelu Maastrichtin yliopistossa 1.000 Helkala Maarit Kasvatustieteen perusopinnot 500 Hietikko Liisa Tradenomi (ylempi AMK) -tutkinto, päättötyö 500 Hiltunen Ulla-Maija Teologian yleisopinnot 450 Hokkanen Pekka Kasvatustieteen perusopinnot 500 Hokkanen Pirkko Lausuntakurssi 400 Hollingsbee Mila Steinerkoulun luokanopettajaopinnot (HOPS) II 800 Holopainen Riikka Psykologian kandidaatti, kandidaattityö 500 Hulkkonen Elsa Suudelma-taidenäyttely Pietarin Suomen Instituutissa 1.000 Huovila Outi Lasten ja nuorten yksilöpsykoterapeutti- 1.000 koulutusohjelma Hupanen Juho Alttoviulun soiton opiskelu 400 Hupli Tiia Myynnin ammattitutkinto 300 Hurtta Tarja Näyttelyyn osallistuminen Galleria Foggassa Helsingissä 1.000 Hynninen Jaana Sosiaali- ja terveyshallintotieteiden aineopinnot 400 Häkkinen Inka Kasvatustieteen perusopinnot 380 Höytämö Eeva-Liisa Psykologian aineopinnot 350 Inkeröinen Helena Steinerkoulun luokanopettajan tutkinto 800 Jaakkola Kristiina Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa 850 Jokinen Helena Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin opinnot 750 Jokinen Mari Personal trainer -tutkinto 1.000 Jokivirta Anne Valokuvausopinnot Kymenlaakson Opistossa 1.000 Juutilainen Sami Taidenäyttelyt 300 Järvinen Reetta Kuvataiteet 300 Kailio Laura Sairaanhoitaja (AMK), päättötyö 500 Kailio Risto KTM, pro gradu -tutkielma 500 Kainulainen Anja Opinto-ohjaajan opinnot 400 Kallio Sanna Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkielma 500 Kamppuri Susanna Hoitotieteen aineopinnot 400 Kanninen Olli Konetekniikan DI, diplomityö 500 Kantanen Tanja Englannin kielen opinnot 380 Karén Veli-Matti Levyn painatuskulut 500 Karvinen Miska Muotoilutuotteiden kehittäminen 900 Katajainen Aimo Taidenäyttelyyn osallistuminen Kuala Lumpurissa, 700 Malesiassa Kaunissalo Suvi Konservaattori (AMK) -opinnot II 600 Kauppinen Hanna Englannin kielen kurssi USA:ssa, 4 viikkoa 1.000 Kebede Victoria Englannin kielen kurssi Maltalla, 3 viikkoa 1.000 Kelkka Kaisa Sosiaalihallintotieteen, aikuiskasvatustieteen ja 700 psykologian opinnot Kemppainen Kati Maisterin tutkielma 500 Kepsu Marika Sosionomi (AMK), päättötyö 500 Kerotie Hilkka Runokokoelman painatus 1.000 Kinnunen Miikka Kauppatieteiden kandidaatti, kandidaattityö 500 Kirssi Sanna-Liisa AMK-opintoihin liittyvä työharjoittelu Kanadassa 800 Kiukkonen Kaisa Dazed and Confused VII -näyttely 1.000 Kivijärvi Teemu Apteekkifarmasian erikoistumisopinnot 1.000 Kivioja Marko Psyykkisen valmentajan tutkinto 1.000 VUOSIKERTOMUS 2014 | 33 Kohonen Piia Personal trainer -opinnot 1.000 Kojo Sari Sosiaalityön aineopinnot 690 Korhonen Noora Englannin kielen kurssi USA:ssa, 3 viikkoa 1.000 Korja Reijo Taksiliikenteen yrittäjäkoulutus 1.500 Korkalainen Laura KTM, pro gradu -tutkielma 500 Korpi Pekka Taidenäyttelyn järjestäminen 500 Korpivaara Ida DI-opintojen vaihto-opinnot Chilessä 1.000 Kortesluoma Heini Liikunnan ammattitutkinto 1.000 Koskinen Veli Insinööri (AMK), päättötyö 500 Koso Tommi Vaihto-opiskelu Saksassa 300 Kuisma Arja Kirjallisuusterapian perusteet 1.000 Kulla Paula Venäjän kielen kurssi Pietarissa, viikko 750 Kunnasto Mari Lyhytterapiaopinnot 1.000 Kurri-Almgrén Katri Erityiskasvatuksen asiantuntijan (KM) ja musiikkiterapeutin ammatilliset opinnot 800 Kurvi Niko Bachelor’s Thesis, International Business, kandidaattityö 500 Laakso Hanna Elokuvatyöpajojen järjestäminen 700 Laaksonen Sari Audionomiksi opiskelu 800 Laiho Veera Hoitotieteen aineopinnot 540 Lammi Karin Vaihto-opinnot Indonesiassa 1.500 Lantta Saija Sosionomi (AMK) -opinnot 600 Lasalahti Satu Sihteerin ammattitutkinto 800 Lauhkonen Niko Kuvataiteen opiskelu Firenzessä 1.500 Laurila Elli Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa 1.500 Lavonen Arto Maanrakennusalan erikoisammattitutkinto 800 Lehessaari Anna-Liisa Nimistöntutkimus II, 1 kuukauden tieteellinen 1.000 työskentely Lehmuskero Tiina Lääkeinformaatio ja lääkeinformaatiopalvelut 720 sairaalassa-koulutus Lehtinen Anu Psykiatrisen hoidon erikoistumisopinnot 300 Lehtinen Matti Vartijan ammattitutkinto 400 Lehto Lauri Taksiliikenteen yrittäjäkoulutus 1.500 Lehtonen Jarno Sähkötekniikan insinööri (AMK), päättötyö 500 Lepistö Johanna Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK), päättötyö 500 Leskinen Maija Yhteiskuntatieteiden maisteri, pro gradu -tutkielma 500 Lindberg Anne Terveystieteiden maisteri, pro gradu -tutkielma 500 Linnala Marja Sosionomi (AMK) -opinnot II 350 Lumme Pirjo Ruotsin ja englannin kielen opinnot 500 Lummio Sanna Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto II 300 Luostarinen Jenni Sairaanhoitajan vaihto-opinnot Tanskassa 800 Luukkainen Jenni Personal Trainer -opinnot 1.000 Lyytikäinen Jouko Sairaanhoitaja (AMK), päättötyö 350 Lyytikäinen Laura Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkinto 350 Maaranen Tiia Englannin kielen kurssi Maltalla, 3 viikkoa 500 34 | VUOSIKERTOMUS 2014 Manninen Ulla Psykologian lisensiaattityö 1.000 Matero Aija ”Tuotteistaminen, kertomus ja matkailu” -väitöskirjatyö 2.000 Maunula Melina Väitöskirjatutkimus, 3 kuukauden työskentelyapuraha 4.500 Mehtälä Erja Sosiaalityön kandidaatti, kandidaattityö 500 Metso Julia Englannin kielen kurssi Englannissa, 3 viikkoa 1.000 Muuttoranta Maija-LiisaOmakustanteinen runokirja ”Kosketuksia” 500 Myötyri Sari Esi-ja alkuopetuksen aineopinnot 1.500 Mäkinen Elisabet Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot 380 Nakari Niko Fysioterapeutti (AMK) -opinnot 500 Nakari Viktoria FM, pro gradu -tutkielma 500 Niemelä Sanna Valokuvanäyttelyn järjestäminen 500 Niemi Hanna Kasvatustieteen kandidaatti, kandidaattityö 500 Niemi Heikki Kuorma- ja linja-auton kuljettajan ammattipätevyys 500 Nikunen Tuukka Storm Nautican studiolevyn nauhoitus 700 Nisula Anna-Maija Tutkijavaihto ja tieteellinen tutkimustoiminta 1.800 Nurminen Veera Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa 1.500 Nyholm Anu Kirjanpitäjän tutkinto 1.500 Näkki Kaisa Oikeustieteen maisteri, pro gradu -tutkielma 500 Oijala Tuula Vaihto-oppilasvuosi Iso-Britanniassa 1.300 Olkku Heikki Insinööri (AMK), päättötyö 500 Ollikainen Saara Terveydenhoitaja (AMK), päättötyö 500 Pakarinen Jouni Liikunnan ammattitutkinto, lasten liikunnan osaamisala 500 Pakarinen Maija Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja 600 hoidon peruskurssi Pakkanen Soile Eläinlääketieteen väitöskirjatyö 2 kk 3.000 työskentelyapuraha Palm Maijastiina Tanssin opiskelu Lontoossa 1.500 Palmros Nina Suudelma-taidenäyttely Pietarin Suomen Instituutissa 1.000 Parkko Silja Sairaanhoitaja (AMK) -opinnot, työharjoittelu Saksassa 400 Patjas Riikka Funktionaalisen lääketieteen ravintovalmentaja -opinnot 700 Peltola Satu ServDes Service Design and Innovation -konferenssi 480 Lancasterissa Pesonen Asko Venäjän kielen kurssi Pietarissa, viikko 750 Piispa Jouni Ravintoneuvojan ammattiopinnot 500 Pirnes Leena Esi- ja alkuopetuksen perusopinnot 800 Pitkänen Eero Valmentajan ammattitutkinto 1.000 Pohjonen Merja Sosiaalitieteen perusopinnot ja sosiaalityön aineopinnot 580 Poikala Eija Työvalmennuksen erikoisammattitutkinto 350 Porvari Ville Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa 1.500 Printz Ann-Mari Yksinlauluopinnot 600 Purho Mirka Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto 1.400 Puuskari Tytti Tradenomi, päättötyö 500 Puustelli Ulla Englannin kielen kurssi Englannissa, 2 viikkoa 850 Pykäri Merja Henkilöstöjohtamisen perusopinnot 400 Pylkkänen Anni Pyykkinen Sonja Pöllänen Anu Ranta Aira Ranta Julius Ranta Sari Ranta Veikko Rantakaulio Jaana Rantala Anne Rantalainen Katariina Raskinen Minna Rautasuo Maija Ravi Leena Riihelä Janne Riihisaari Janni Rimpiläinen Tuomas Ripatti Kitta Rissanen Mika Rissanen Minna Ronkainen Sanna Ronkainen Tomas Rouhiainen Asko Ruippo Kari Räisänen Aki Rämä Suvi Rötkö Ari Saarenpää Lea Sainpalo Hanne Sarapelto Riikka Sassali Julia Seppälä Astrida Seppälä Camilla Seppälä Marja Silvonen Nelli Simola Jari Sirparanta Niina Skyttä Maiju Skyttä Matti Skyttä Minerva Soinoja Minna Strid Sanni Ståhlberg Kirsi Saksan kielen kurssi Itävallassa, viikko Sairaanhoitaja/terveydenhoitaja (AMK) -opinnot Sosiaali- ja terveyshallintotieteen aineopinnot Ruotsin kielen kurssi Ruotsissa, viikko Saksan kielen kurssi Saksassa, 2 viikkoa Ruotsin kielen kurssi Ruotsissa, viikko Ruotsin kielen kurssi Ruotsissa, viikko Lähihoitajaopinnot Klassisen laulun opiskelu Lapsen kielellisen kehityksen väitöskirjatutkimus Äänitteen tekeminen Kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen perusopinnot Miniatyyrimuotokuvamaalauskurssi Ammatillinen opettajankoulutus, pedagogiset opinnot KTM-tutkintoon kuuluva vaihto-opiskelu Wienissä KTM, pro gradu -tutkielma Kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologija psykologian lisensiaatti (PsL) -opinnot II Suden asema antiikin Roomassa, väitöstutkimus Valokuvataiteellisen teossarjan valmistaminen Sosiaali- ja terveyshallintotieteen aineopinnot sekä työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot Musiikkiteknologian opiskelu Irlannissa Ammatillinen opettajakoulutus DI-tutkinto, konetekniikan diplomityö Englannin kielen kurssi Irlannissa, 2 viikkoa Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK), päättötyö Kansainvälisen hitsaustarkastajan IWI-S-koulutus Työvalmennuksen erikoisammattitutkinto Erityistason perheterapiaopinnot Kandidaatin ja maisterin tutkintoon liittyvät opinnot Rakentamisesta viestintään - valokuvauksen opinnot Jooganopettajan opinnot MQ Pro - Professional Master of Quality 2014 Voimauttavan valokuvan päättötyönäyttely Englannin kielen kurssi Maltalla, 2 viikkoa Ranskan kielen kurssi Ranskassa, 2 viikkoa Geronomi (AMK), päättötyö Hengenpelastajakurssi Selloleiri Pianon mestarikurssille osallistuminen NDT-peruskurssi Kauppatieteiden opinnot avoimessa yliopistossa Muotoilija (AMK) -päättötyö 750 600 600 750 850 750 750 500 800 400 2.000 380 400 500 300 500 1.500 800 800 700 1.000 300 500 850 500 1.500 350 1.000 350 1.000 700 1.000 1.000 850 850 500 300 500 1.000 1.500 1.200 500 Suortti Henna Vaihto-oppilasvuosi Japanissa Sutela Elina Kauppatieteiden kandidaatti, kandidaattityö Sydänmaanlakka Verna Sosiaalialan perusopinnot Itä-Suomen avoimessa yliopistossa Taavila Kati KTM-tutkintoon liittyvät laajentavat lisäopinnot Taipale Kari Maalauskurssi Oriveden Opistossa Tapola Oona Psykologian perusopinnot Tasi Laura Ranskan kielen kurssi Ranskassa, viikko Taskila Marita Neurologisen fysioterapian erityiskoulutus Tauru Matti Opiskelu Lontoossa London Contemporary Dance Schoolssa Teitto Erkki Logistiikkainsinööri (AMK) -opinnot II Tenhonen Juha Kirjojen painatuskulut Toikka Eeva Lähihoitajaopinnot Toppila Maarit Terveydenhoitaja (AMK), päättötyö Torkell Miia Kasvatustieteiden perus- ja aineopinnot Torpström Taru Kynsimuotoilijakurssi Tulokas Leena Öljyväritekniikkaa-maalauskurssi Tuominen Joonas Kauppatieteiden väyläopinnot II Tuovinen Jenna Vaihto-opiskeluvuosi ulkomailla Turkia Nea Englannin kielen kurssi Maltalla, 3 viikkoa Tuviala Timo Valokuvausopinnot Kymenlaakson Opistossa Tyynelä Jarmo Vartijan ja järjestyksenvalvojan ammattitutkinto Uusitalo Anne Saksan kielen kurssi Saksassa, viikko Uusitalo Lassi Englannin kielen kurssi Englannissa, 2 viikkoa Vaija Ville Työharjoittelu jääkiekkovalmentajana ulkomailla Vainio Sinikka Flamencon ilta - oppilasnäytös Kuusankosken teatterissa Valkjärvi Jaana Sosionomi (ylempi AMK) -opinnot Vepsä Linda Vaihto-opiskeluvuosi Australiassa Virolainen Ilkka Tietoinen johtaminen -tutkimuksen tekeminen, 3 kuukauden työskentelyapuraha Virta Pirjo Vaikuttava valokuvailmaisu -verkkokurssi Vuontela Teija Taidenäyttely Iitin kirkonkylän Kylätalossa Vuorinen Vertti Rakennusinsinööri (AMK), päättötyö Väisänen Minna Työnohjaajaopinnot Yli-Hirvelä Toni ATPL(H)-teoriakurssi 1.500 500 540 450 500 300 750 1.000 1.500 400 1.000 400 500 300 800 500 660 1.500 1.000 1.000 300 750 850 1.200 300 300 1.500 4.500 350 800 500 2.000 2.000 VUOSIKERTOMUS 2014 | 35 muun kymenlaakson apurahat Kotka Rock´n Blues ry Yksityishenkilöt, opintotoiminta ja tieteellinen toiminta Kotkan Eläkeläiset ry Kotkan Kuulo ry Randén Anne Taidekatalogi ”Obscurus” 1.000 Kotkan Nappulat/Huutjärven Sahari Aaro Matka-apuraha väitöskirjaa valmistelevan 1.000 Haukat 05-06 esitelmän pitämiseksi The International Kotkan Nuoret Jouset ry Committee for the History of Technologyn Kotkan seudun musiikkiopiston konferenssissa Technology in Times kannatusyhdistys ry of Transition Sipola Olga Ihmeellinen Karjala -valokuvanäyttely 500 Kotkan seudun musiikkiopiston opettajat ry Kotkan valokuvakeskus ry Kotkan Vammaisten Opinto- ja taiteelliset ryhmät Yhteisjärjestö ry Kymenlaakson Kuurojen Haminan Keskuskoulu, 5A ja 5B Leirikoulumatka Lontooseen 2.000 Urheiluseura Tähti ry Kirjallisuus ja tanssi -työryhmä Kirjallisuutta ja tanssia yhdistävän 1.000 Kymenlaakson tanssiteoksen tuotanto luonnonsuojelupiiri ry Kymenlaakson AMK:n 6 opiskelijaryhmän opintomatkat 12.200 Kymenlaakson munuais- ja opintoryhmät maksayhdistys ry Kymenlaakson Koulutustapahtumat 1.000 Kymenlaakson pelimannikuoro Puhallinmusiikkiyhdistys ja -orkesteriyhdistys ry Valovirtaa-työryhmä VALOVIRTAA-Opettajataiteilijan 2.000 Kymenlaakson perhehoitajat ry kaksoisroolista -julkaisun painatus Kymin Suunnistajat ry Merihaukat ry Seksti ry Tavastilan seudun kyläyhdistys ry Kymenlaaksossa rekisteröidyt yhdistykset Tillolan koulun vanhempainyhdistys ry Etelä-Kymen Parkinson-Kerho/UPY Matka Tanhuvaaran Urheiluopistolle 1.000 V- ja U-seura Kausalan Yritys ry FC KooTeePee ry Juniorivalmentajien ja -ohjaajien koulutus 2.000 Haminan Teinisirkus ry Sirkusleirit 7-16-vuotiaille sirkusharrastajille1.000 Haminan-Vehkalahden Yhdistyksen 50-vuotishistoriikki 500 Virolahden Karjalaseura ry Sotaveteraanit ry Vuolenkosken VPK ry/ Iitin Eläkkeensaajat ry Virkistys- ja liikuntapäivä Pajulahden 600 urheiluopistolla Nuoriso-osasto Iitin Pyrintö Vattenfall-Seuracup, finaalimatka 1.000 Iitin Taideseura ry Grafiikkaharrastuksen elvyttäminen Iitissä 500 Kansainvälisen Kansainvälisen Uuno Klami 3.500 Uuno Klami -sävellyskilpailun -sävellyskilpailun järjestäminen kannatusyhdistys ry Kausalan Naislaulajat ry Korkeatasoisen naiskuorolaulun 1.000 tallentaminen 36 | VUOSIKERTOMUS 2014 Yhteistyö Kotkan-Kouvolan seudun musiikin harrastajien kanssa sekä kesätapahtuma Kotkan torilla Tanssiryhmän esiintyminen Kuopiossa Yhdistyksen retket Lasten ja nuorten turnauskustannukset 1.000 800 600 1.500 Lasten ja nuorten XVII Jousisoitinleiri 2.000 Kamariorkesterin konserttimatka Lyypekkiin Hansapäiville Opettajayhdistyksen koulutus- ja kulttuurimatka Riikaan Juhlanäyttely ”Suursaari - suljettu paratiisi” Virkistystoimintaa jäsenyhdistyksille ja henkilöjäsenille Kuurojen keilailun SM-kilpailun järjestäminen Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin vuosijulkaisu Liikunta- ja virkistyspäivä Korialla 2.000 40-vuotiskirkkokonserttisarja 1.000 Yhdistyksen 30-vuotisjuhlaristeily Lasten ja nuorten Leimaus-leirit Retki Pohjois-Valkealaan Repovedelle Virsilevyn äänitys ja julkaisu Tavastilan tapahtuman järjestäminen Opintoretki Suomenlinnaan 1.500 1.500 500 700 1.000 600 500 2.000 1.000 500 2.000 500 Tyttöjoukkueiden osallistuminen 3.000 valtakunnalliseen Power Cup -turnaukseen sekä Naperokisojen kesätempaus 70-vuotisjuhlavaellus Virolahdella 1.500 Kesäleiri VPK-nuorille 1.500 MUUT APURAHAT Yksityishenkilöt, opintotoiminta ja tieteellinen toiminta Alatalo Jani Filosofian tohtorin tutkinto, historian väitöskirja Anttonen Jonna Röntgenhoitaja (AMK) -opinnot III Aronen Kati Kauppatieteiden maisterin tutkinto Halme Sanna Ammattiopisto-opinnot Heikkilä Ossi Opettajan pedagoginen pätevyys Hirvisaari Anu Myynnin ja palvelun osaajan erikoistumisopinnot Hokkanen Toni Sosionomi (AMK), päättötyö Huuskonen Henna Radiotoimittajaopinnot Huuskonen Suvi Lukio-opinnot Hyvönen Marko Perustason energiatodistuksen laatijakoulutus Höijer Joni Alipäällystötutkinto Järvisalo Heikki Sähkötekniikan DI, diplomityö Kahri Heli Saksan kielen kurssi Saksassa, 2 viikkoa Kahri Toni Saksan kielen kurssi Saksassa, 2 viikkoa Kallioniemi Sanna Lähihoitajaopinnot Kesonen Piia Opetustoimen hallinto ja johtaminen -aineopinnot Keto Riika Terapiaratsastuskoulutus Kohopää Pertti Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto II Koivisto Merja Terveyshallintotieteen opinnot Koskelainen Sami Itä-Euroopan historian opinnot University College Londonissa Lahtinen Santeri Urheiluhierojan ammattitutkinto Lahtinen Seija Henkilökohtainen avustaja -koulutus Laine Jonna Kiinalaisen lääketieteen perusopinnot II Lampinen Simo LitM, pro gradu -tutkielma Leiniö Arja-Leena Valmentajan ammattitutkinto Leskinen Mira Tuotantotalouden DI, diplomityö Martikainen Jenni Eläintenhoitajan ammattitutkinto Mauno Johanna Englannin kielen kurssi USA:ssa, 2 viikkoa Metsärinne Helmi Suomen historian maisteriseminaari Niinimäki Sami Insinööri (AMK), päättötyö Pakkanen Marjo Orvokki-oravan luontokoulu -oppimateriaali Pekkanen Kati Steinerpedagogiikan yleisopinnot Puolakka Pauliina Naprapaatti (AMK) -opinnot Rantaharju Vesa Vartijan ammattitutkinto Reiman Tommi Yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot Renvall Pirjo Maalauksesta sarjaksi, öljy- ja akryylimaalauskurssi Ruippo Suvi Tradenomi-opintoihin liittyvä työharjoittelu Wienissä Räsänen Marko MBA-opinnot Saksa Jenni Klassisen hieronnan peruskurssi 2.000 1.500 2.000 500 600 300 500 1.500 500 1.100 4.000 500 1.700 1.200 300 3.000 600 2.000 600 Saku Sanna CrossFit Kids -valmentajakurssi USA:ssa 800 Salenius Jere Lukio-opinnot 1.000 Salo Moona Tradenomi, päättötyö 500 Savenius Eveliina Hevostenkoulutuskurssi Kalifornian Santa Ysabelissa 2.000 Sorsa Matti Popjazz-bändileiri 500 Sysmäläinen Mirja Yhteiskuntatieteen maisteri, pro gradu -tutkielma 500 Taimela Sini ServDes Service Design and Innovation 480 -konferenssi Lancasterissa Teittinen Juho Lukio-opinnot 500 Teittinen Laura Vaihto-opiskelu Wienin yliopistossa 1.000 Teittinen Sami Venäjän kielen opiskelu Pietarissa, 2 viikkoa 1.700 Timonen Virpi Sosionomi (AMK) -opinnot 500 Torkki Paula Diplomi refleksologi- ja Intuitiivinen 500 Energiahoitaja -koulutus Vepsäläinen Juha Saksan kielen kurssi Itävallassa, viikko 1.500 Vepsäläinen Tiina Saksan kielen kurssi Itävallassa, viikko 1.500 Volanen Elisa Ammattiopisto-opinnot, lähihoitaja 300 Volanen Lauri Lukio-opinnot 500 Wathén Viivi Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK) tutkinto, 500 päättötyö Äijö Eija Osallistuminen Sihteeri ja Assistentti 2014 -seminaariin 500 Yksityishenkilöt, harrastustoiminta 3.000 2.000 500 1.000 500 1.500 500 1.500 1.700 1.000 500 1.000 1.500 3.000 400 2.400 800 600 1.000 1.500 Alén Ari Honkanen Sari Huovila Ville Hämäläinen Lilja Hämäläinen Pentti Kaikko Sami Katajala Jani Kola Juho Kola Perttu Koskela Jouko Koskela Liisa Koskimaa Siiri Koskinen Amanda Kujala Heidi Kukanaho Kim Kukkurainen Harri Kunttu Aliisa Kunttu Esa Kunttu Santeri Metsästys- ja ampumaharrastus Käsityöharrastus Purjelentokurssi Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Golfharrastus Kuntosaliharrastus Lasketteluharrastus Lasketteluharrastus Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Kuntoiluharrastus Jalkapalloharrastus Ratsastusharrastus Jalkapallon B-valmentaja-kurssi Huonekalujen valmistus ja sisustusharrastus Kuntosaliharrastus Yleisurheiluharrastus Kalastusharrastus Jääkiekkoharrastus 1.000 1.600 1.200 600 600 1.200 850 400 500 600 500 400 400 1.400 500 1.000 500 600 1.500 VUOSIKERTOMUS 2014 | 37 Kunttu Tiina Kääriä Venla Liljeqvist Mirja Lindberg Viivi Lindelin Liisa Lindelin Pentti Lindström Topi Luoranen Lassi Mustonen Pertti Mutanen Marjo Mutanen Seppo Muuronen Lasse Niemi Henna Ojala Pirjo Parvinen Pekka Pihkala Jani Pulli Iina Puranen Ilona Päivärinta Jaakko Rainio Antti Ranta Ari Reiman Viivi Rossi Pekka Ryöppy Sinikka Saarinen Liisa Saksa Tomi Salmio Jussi Salu Joonas Salu Sanna Sivunen-Sopanen Sari Sopanen Samuli Suhonen Silvo Suur-Hamari Janne Tani Johanna Teittinen Ulla Teitto Jari Timonen Marko Turkia Heli Turkkila Timo Vaitti Lilja Volanen Aleksi Vottonen Iida 38 | VUOSIKERTOMUS 2014 Golfharrastus Suunnistusharrastus Kuntosaliharrastus Yksinlaulun opiskelu Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Jääkiekkoharrastus Jalkapalloharrastus Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Golfharrastus Golfharrastus Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Lentopalloharrastus Kuntoiluharrastus Kuntoiluharrastus Uintiharrastus Jääkiekkoharrastus Pianonsoiton opiskelu Golfharrastus Metsästysharrastus Golfkurssit Taitoluisteluharrastus Golfharrastus Kuntosaliharrastus Huonekalujen entisöintiharrastus Valokuvausharrastus Tennisharrastus Kilpailumatka Eurooppaan Partiojohtajan huolto- ja eräopaskurssi Golfharrastus Golfharrastus Lasketteluharrastus Jalkapalloharrastus Kuntosaliharrastus Osallistuminen veteraaniyleisurheilun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Metsästys- ja ampumaharrastus Salibandy- ja jalkapalloharrastus Kuntoiluharrastus Kalastusharrastus Liikunta- ja virkistystoiminta Suomessa Pianonsoiton opiskelu Ratsastusharrastus 600 400 1.150 300 600 600 400 400 600 600 600 600 600 700 800 500 600 400 950 570 1.500 400 1.500 500 500 1.200 400 1.200 700 400 400 400 400 400 1.000 1.600 800 950 1.200 600 400 400 Harrastusryhmät Kalson viilutehtaan tehdaspalokunta UPM Logistics, tykyryhmä Tehdaspalokunnan virkistyspäivä 2.500 Virkistyspäivä 1.250 ERITYISAPURAHAT Huldén Henrik, Claës Cedercreutzin elämästä ja toiminnasta kertovan kirjan suomennuttaminen 4.000 Iitin musiikkijuhlayhdistys ry, Iitin Musiikkijuhlien kustannuksiin 8.000 Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry ja Suomen Metsästäjäliiton Kymen Piiri ry, Nuorten Eräkerho Kouvolan alueella toiminnan tukeminen 21.000 Kouvolan Urheiluakatemia (KymLi ry), 10 -15 -vuotiaiden liikunnan ja urheilun kehittämishanke 15.000 Kymijoen Lohisoitto ry, Vuoden 2014 toiminta 4.000 Kymin Nikkarit ry, Toiminnan ja tapahtumien tukeminen 8.000 Työväen Näyttämöiden Liitto ry, Kuulas – Kansainvälinen Lasten Teatteritapahtuma Kouvolassa 10.000 STIPENDIT KOUVOLAN JA MUUN KYMENLAAKSON OPPILAITOKSIIN Kymenlaakson ammattikorkeakoulu (200 euroa) Kivioja Taru, Suorsa Sabine, Tjeder Rikhard, Vuorinen Anni, Wacklin Emilia Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO Tutkinnon suorittaneet (200 euroa) Keltakangas, tekniikka: Hautala Essi Kouvola, tekniikka ja palvelut: Aalto Kasperi, Ahlberg Antti, Heikkinen Otto, Kivelä Jari, Kontkanen Viljami, Kykkänen Mirko, Lamminpää Emmi, Mäkinen Mirko, Niemi Johanna, Pohjonen Sauli, Siukkola Nita, Solla Tuomas, Viitanen Riku, Virtanen Ida Kouvola, kulttuuri ja tekniikka: Aalto Amanda, Huopalainen Noora, Kuusela Pauliina, Lautamatti Jari, Ollikainen Hannele, Starck Ville Kouvola, liiketalous: Hohti Henna, Korpaeus Atte, Kousa Sangduen, Nikunen Tiina, Polosukhina Galina, Salomaa Ilari, Tervola Tony Kuusankoski, tekniikka ja palvelut: Anttila Niko, Palin Toni, Pajas Tiia Kuusankoski, sosiaali ja terveys: Alexeeva Vera, Helineva Mirja, Jokinen Erja, Korhonen Meri, Perhiö Janne, Saarenpää Lea, Tabell Terhi, Toikka Eeva, Uusitalo Eeva KSAO 1.ja 2. luokan oppilaat (50 euroa) Keltakangas, tekniikka, Myllylä Matti, Pesu Aleksi Kouvola, tekniikka ja palvelut: Ronkonen Joni, Rouhiainen Oskari, Saarelainen Esa, Sirjonen Henna, Siukola Tytti Kouvola, kulttuuri ja tekniikka: Eronen Joel, Frimodig Santeri, Kokkonen Sini, Lipponen Tomi, Patjas Eveliina, Pitkäoja Sofia, Puhakka Sanna, Raussi Reetta Kouvola, liiketalous: Huovila Mikke, Kenttälä Juho, Kinnunen Artturi, Kujala Janne, Riihelä Mikko Kuusankoski, tekniikka ja palvelut: Rusi Janika, Heikkilä Joni, Huusari Matias, Valkonen Ismo Kuusankoski, sosiaali ja terveys: Laari Elina, Sibenberg Rita, Sorsa Linda, Suomela Nea Ylioppilastutkinnon suorittaneet (200 euroa) Anjalankosken lukio: Kotiranta Veikko, Soinlahti Essi Elimäen lukio: Lustman Vili, Norema Juho Haminan lukio: Uusinäkki Alina Iitin lukio: Eloranta Vilppu Karhulan lukio: Silen Heidi Kotka Svenska Samskola: Hämäläinen Julia Kotkan Lyseon lukio: Hirvelä Leon Kouvolan iltalukio: Willberg Tytti Kouvolan Lyseon lukio: Danckaarts Alex, Kanervo Jonatan, Lohi Jonni, Naukkarinen Rasmus, Rajala Maria Kouvolan yhteiskoulun lukio: Gräsbeck Krister, Kohosalmi Jutta, Lyytikäinen Riikka Kuusankosken lukio: Jokinen Juho, Kiiveri Aura, Saarinen Arttu Valkealan lukio: Suonio Pyry, Uutela Vesa Virolahden lukio: Mäkelä Ida Lukion 1. ja 2. luokan oppilaat (100 euroa) Anjalankosken lukio: Honkanen Kaisa, Korhonen Sara, Laakso Santeri, Ojanperä Johanna Elimäen lukio: Haapala Monica, Penttinen Iida, Riuttala Mari, Vanhala Janika Kouvolan iltalukio: Andersson Jan, Parviainen Tarja Kouvolan Lyseon lukio: Eskelinen Matleena, Kiuru Matias, Nylund Ada, Pietikäinen Sauli, Tarvainen Anniina, Toivonen Sandra, Ukkola Sanni, Venetvaara Aarni Kouvolan yhteiskoulun lukio: Kyllönen Samu, Lahtinen Elias, Lavonen Lotta, Niemi Marjo, Ruuhinen Pinja, Vehviläinen Ronja Kuusankosken lukio: Hietanen Tomi, Kallatsa Inari, Lehtimäki Iina, Lindberg Reetta, Malleus Sara, Rantanen Teemu Valkealan lukio: Hautapaakkanen Juuso, Mäkinen Juho, Vauhkonen Aleksi, Wallin Andrei Peruskoulu, yläkoulut, 9. luokan oppilaat (50 euroa) Elimäen yläaste: Hölttä Kalle, Katajisto Essi, Kylmäläinen Minna, Ravantti Tuomo, Vuorela Marko Eskolanmäen koulu: Halme Oona, Jahour Adel, Laurikainen Anni-Maria, Lähde Maiju, Pigg Alisa, Vähäuski Heidi Hirvelän koulu: Honkanen Lauri, Kumpulainen Henri, Luoranen Reetta Iitin yläkoulu: Nyquist Joonatan Inkeroisten yhteiskoulu: Hassel Linda, Niemi Aino, Peltonen Veera, Petäjäsaari Suvi Kouvolan yhteiskoulu: Aho Tuukka, Marttila Milja, Peltola Eveliina, Vanhala Lotta, Vismanen Joni Kymintehtaan koulu: Heikkilä Mari, Rossi Paavo, Savenius Juulia, Vihervaara Teemu Myllykosken yhteiskoulu: Forss Erika, Lukkari Iina, Räsänen Aini, Virta Ella Naukion koulu: Aalto Karita, Kantanen Karita, Korpela Samuli, Niemi Jani, Sorri Ilona Urheilupuiston koulu: Hasu Iina, Launikari Petra, Pahtaharju Lasi, Peltonen Elsa, Romppanen Hanna, Suikula Juulia, Turunen Henri Valkealan yläkoulu: Boman Nea, Kostylkova Katja, Kämäräinen Niko, Partanen Janina, Penttinen Essi, Tyyskä Santtu VUOSIKERTOMUS 2014 | 39 Peruskoulu, erityisopetus, 9. luokan oppilaat (50 euroa) Elimäen yläaste: Rinkinen Sari Inkeroisten yhteiskoulu: Huovila Heini Kankaan koulu: Siren Nadia-Sofia Kaunisnurmen koulu: Muhli Valtteri Myllykosken yhteiskoulu: Aarnio Samu, Törö Emmi Naukion koulu: Vikman Julia Tähteenkadun koulu: Mikkola Jose Valkealan yläkoulu: Hänninen Nea, Pakkanen Annika Viiala koulu: Nikulainen Ari Peruskoulu, alakoulut, 6. luokan oppilaat (30-50 euroa) Anjalan koulu: Lehtinen Santeri Eskolanmäen koulu: Tikka Helmi-Roosa Inkeroisten yhteiskoulu: Lonka Venla Jaalan koulu: Pöysä Sara-Linnea Jokelan koulu: Huhtiniemi Laura Kankaan koulu: Haikonen Jere, Jäntti Saara, Karstinen Maija, Myller Saku Kaipiaisten koulu: Hietamies Aureliina Kartanokoulu: Tikkanen Heini, Turkia Jarkko Kaunisnurmen koulu: Haajanen Rony Keskustan koulu: Hasu Noora, Purho Iiris, Saarinen Juho Kirkonkylän koulu: Helenius Lotta, Vuorinen Laura Korian koulu: Honkanen Markus, Kyttälä Iida, Pusa Tytti Kymintehtaan koulu: Ahlgren Olli, Penttilä Valtteri Kääpälän koulu: Karhu Jenna Mansikka-ahon koulu: Ikonen Viljami, Pyrhönen Lola Niinistön koulu: Kokkonen Niina Pilkan koulu: Virkkula Venla Pilkanmaan koulu: Mannari Veera Ratulan koulu: Hynninen Venla Sarkolan koulu: Ketola Aleksandra, Tapiola Atte Saviniemen koulu: Kuivalainen Joona, Poikala Juho Selänpään koulu: Saari Julia Sippolan koulu: Korjus Elisa Svenska skolan: Hiltunen Aurora Tehtaanmäen koulu: Nuora Tuuli Tirvan koulu: Andersson Iina Torniomäen koulu: Mikkonen Maiju, Ojalainen Reko, Sundqvist Veeti Tähteen koulu: Lindeman Niko Ummeljoen koulu: Tervo Hippu Utin koulu: Savenius Aleksi 40 | VUOSIKERTOMUS 2014 Vahteron koulu: Hannola Karita, Rönkä Joonas Viialan koulu: Kosunen Veera Voikkaan koulu: Kinnunen Artturi, Lapina Julia Peruskoulu, erityisopetus, 6. luokan oppilaat (15-30 euroa) Kaunisnurmen koulu: Frutan Elhama Keskustan koulu: Rova Jimi Kirkonkylän koulu: Kupiainen Peetu Mansikka-ahon koulu: Valkonen Teija Mäntypuiston koulu: Nikola Niko, Savolainen Iida-Maria Pilkanmaan koulu: Kelkka Joni Savinimenen koulu: Salminen Ville Tähteenkadun koulu: Pehkonen Kimi, Vanhanen Teemu Viialan koulu: Jokinen Jussi Kouvolan kansalaisopisto (50 euroa) Elimäki: Jorma Koskinen, Ronja Vehviläinen Kouvola: Ahtiainen Juha, Virtanen Päivi Kuusankoski: Halme Hilkka, Jääskeläinen Raili, Lahti Raija Valkeala: Rantakari Reijo Pohjois-Kymen musiikkiopisto (100 euroa) Järvinen Mikael, Karén Siiri, Karhu Jani, Kauppala Juho, Pakkanen Lauri, Sihvonen Ulla Kuvat: Ulkoasu ja taitto: Paperi: Kirjapaino: Pääosa tämän julkaisun kuvista liittyy säätiön viime vuosina apurahoin tukemiin hankkeisiin. Rurik Wasastjerna, Johannes Wiehn Eija Heikkinen Novatech Satin (UPM Finesse Silk) sisus 135 g/m2, kansi 250 g/m2 Painokarelia Oy, Valkeala kymin osakeyhtiön 100-vuotissäätiö Marskinkatu 1, 45700 Kuusankoski Puh. 02041 52444 [email protected] www.kymin100.fi 42 | VUOSIKERTOMUS 2014
© Copyright 2025