Tervetuloa

Tervetuloa
Pihlajavesi 2015
Pihlajavesi
on noin 500 vireän asukkaan kylä keskellä luonnon kauneutta ja rauhaa. Kesäisin mökkeilijät
kasvattavat asukaslukua ja tuovat kylälle vipinää
ja vilskettä.
Pihlajavedellä on virkeää harrastustoimintaa,
tanssin jytkettä ja kesäisiä tapahtumia.
Kauppala, Kylätalo ja kesäterassi Kesäpihlaja
tarjoavat mainion taukopaikan kesän kuuman
keskellä. Kulttuurin ja tiedon nälkään löytyy helpotusta kotiseutumuseosta, kahdesta eri kirjastosta,
kirkoista, tiedetilasta sekä konserteista.
Luonnon ystäville löytyy paljon nähtävää ja
elämyksellistä koettavaa vaikkapa koskilla kalastellen tai kotieläimiin tutustuen.
Piipahda pihlajavedellä vaikkapa junalla tai tule
nauttimaan kylän rennosta ja iloisesta tunnelmasta pidemmäksikin aikaa.
PALVELUT
Kauppala
Kauppa, kahvila, kirjasto, internet ja kopiointipalvelut. Myynnissä myös Pihlajavesi tuotteita ja kalastuslupia sekä pyydysmerkkejä.
• Keittolounas tiistaisin ja torstaisin klo 11.00.-13.00
• Kesäkauden aukioloajat tarkentuvat kevään
aikana. Seuratkaa ilmoittelua.
• Hollikankaantie 149, p. 0400 256 945
Kioski/kesäterassi Kesäpihlaja
Poikkea vaikkapa jätskille tai oluelle.
• Avoinna juhannuksesta eteenpäin pe-la klo 20:00
alkaen elokuun puoleen väliin saakka sekä aina
lentopallo-iltoina. Lisäksi muulloinkin luukkujen
ollessa avoinna ;-)
• Meillä käy myös pankkikortti.
• Hollikankaantie 154
Karansalmen kylätalo
Pienimuotoiset ostokset, kahvila, sauna, pyykinpesu
mahdollisuus, kalastusluvat ja pyydysmerkit.
• Avoinna kesäkuun alusta juhannukseen ke-su klo 12-17. Juhannuksesta elokuun viikon 32 loppuun joka päivä klo 11-20.
• Ähtärintie 999, p. 045 310 2058
MAJOITUS
Keuruun seurakunna n leirikeskus Leirisaari
Leirisaaresta löytyvät lähinnä kesäkäyttöön soveltuvat tilat. Saaressa on Ruokala/luokkarakennus
(40 henkilöä ), majoitusrakennus (30-35 henkilöä),
rantasauna, grillikatos, puuliiteri, ulkokäymälä. Leirisaari soveltuu mainiosti leiri-, kokous- ja juhlienpito
paikaksi.
Mahdollisuus myös kotiseutuyhdistyksen kirkkovenesoutuun. Maisemat ovat huumaavan kauniit
ympäröivän Pihlaisselän laineita ja auringonlaskuja
katsellessa.
• Yhteyshenkilö: [email protected]. Lisätietoja
www.leirikeskus.fi sekä www.keuruunseurakunta.fi
• Leirisaarentie 15 (Erämaakirkontie)
42910 Pihlajavesi
Oksasen lomamökit
Kauniin Kuusijärven rannalla neljä tilavaa mökkiä.
• www.kalapaikka.net/oksasenlomamokit
• Kuusijärventie 348, p. 040 5108 106
TAKSIT
• Kallio 040 566 8526
• Koskela 0400 773 507, 0400 237640 sekä 03- 475 9149
TAPAHTUMAT
Nuorisoseura & Pihlajaveden kyläyhdistys
• 18.4. Keski-suomen kyläpäivä
• 30.4. Kauppalan vappu ja 2v. päivä
Vapputanssit NS / Sugardams
•
•
•
•
•
•
•
•
15.5. Keuruun nuoppari vierailee NS:llä
* Limudisco, pieniä kilpailuja, kipsa jne.
* klo 18-20. 1-6 lk.
* klo 20-22 yläaste / toinen aste
4.6. Konsertti NS / Tapio Rautavaara 100v.
6.6. Kukkapäivä Kauppala / hautausmaa klo 11-14
19. - 20.6. Pihlajaveden juhannus
* 19.6. Flute Of Shame
27.6. Pro Haapamäki höyryjuna
4.7. Hattutemppu
* Päivätapahtuma: torimyyntiä ja lastennäytelmä:
”Heinähattu & Vilttitossu ja Rubensin veljekset”
* Iltatapahtuma: Tanssit NS / Vaiettu Valaisuus
7.8. Elotanssit NS / Heikki Koskelo
28.8. Venetsialaiset NS / Anne Mattila
KARIMON KYLAYHDISTYS
• su 26.7. Karimon Kylätoiminnan 30-vuotisjuhla Karhunkylän työväentalolla
• ma 27.6. Kesäretki
KOTISEUTUYHDISTYS
Kotiseutumuseon Kinomakasiinissa Pihlajavesi aiheiset elokuvaesitykset nonstoppina.
• ke 8.7. ja 22.7. klo 14-16
• ke 15.7. Pelimannit esiintyvät klo 14-16
NOUDA
KESÄPASSI 20
15
KAUPPALAST
A!
SEURAKUNTA
• Jumalanpalvelukset kesä-elokuussa sunnuntaisin
Erämaakirkossa klo 13.00.
• Rantapyhäkoulu rantanuotiolla ke 8.7. klo 18.00
Ruotsalaisen rannassa (Hanhiniementie 98).
• Perheiden leiripäivä leirisaaressa pe 5.6. ja ke
8.7. klo 10-15. Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa
ennen leiripäivää Leena Santaniemelle p. 044- 7949 708. Leirimaksu 5€ / perhe.
• Sekaleirit tytöille ja pojille leirisaaressa
* 23.-24.6. 1.-3.lk
* 24.-25.6. 4.-6.lk
Molemmille leireille mahtuu 13 tyttöä ja 13 poikaa. Ilmoittautuminen Irja Kalliolle p.044 7949 720
Leirimaksu 15€.
• Musiikki-illat Erämaakirkossa heinäkuussa torstaisin
klo 18:00. Ohjelmamaksu 10€. Konsertin jälkeen
aina konserttikahvit lähetyksen hyväksi.
* To 2.7.Musiikkileirin opettajien konsertti
* To 9.7. KAIMAR-Kitaraduo. Kai Lahtinen, Marko Rutanen
* To 16.7. Timpurin Roudarit-gospelbändi. Juurimusiikista vaikutteensa ammentava akustinen gospel-poppoo
* To 23.7. Lauri Rantamoijanen, Sello
* To 30.7. Hagerin Lampertus Kamarikuoro, Viron Hagerin ystäväseurakunnasta
URHEILUA
• Karhunkylän työväentalon jalkapallokentällä järjestyksessään 54:s Ukkomies-Poikamies jalkapallo-ottelu su 12.7. klo 13:00.
• Jalkapalloa pelataan Koipikankaan Stadionilla
aina ke klo 18.00 ja su klo 17.00.
..
..
• Koipikankaan Stadionia kiertävällä pururadalla
voi lenkkeilyn lisäksi nauttia Frisbeegolffista 9 väyläysellä radalla. (Pelivälineitä voi vuokrata
Kauppalasta).
• Lentopalloa pelataan ti ja to NS-talon hiekkakentällä klo 18.00.
• Suunnistusta iltarasteilla Koipikankaalla ke 5.8. klo
17.30 alkaen. Seuraa ilmoittelua muista iltarasteista.
• Sahanrannassa erinomainen hiekkaranta koko perheelle (nyt myös laituri)
• Uimakoulu Sahan rannassa 6.-10.7.
* 5-8 v. klo 10-11
* 9-12 v. klo 11-12
Ilm 26.6. mennessä p. 040 512 6348
Hinta 10 €
KÄYNTIKOHTEET
PIHLAJAVEDEN KOTISEUTUMUSEO
UUSI KIRKKO
Rakennusvuosi 1870. Kirkkotie
VANHA KIRKKO
Rakennusvuosi 1780. Erämaakirkontie 100
VANHA HAUTAUSMAA
Saatu lahjoituksena 1871
SEURAA ILMOITTELUA
•
•
•
•
•
pihlajavesi.fi
keuruunkylat.fi
keuruunseurakunta.fi
Kyläjulkaisu Aisapuu
Facebook ryhmät: pihlajavesi, pihlajaveden
kyläyhdistys ja karhunkylä
• menoinfo.fi
TIEDETILA
Tietokonemuseo ja puutarha ovat avoinna kesäkuun
puolesta välistä heinäkuun puoleen väliin pe, la ja su
klo 12-18, muina aikoina sopimuksen mukaan
p. 041 4603491. Alkulantie 265
KORPIKIRJASTO
Elämyksellinen vierailukohde Kala-aitankalliolla, myös lapsille, linja-autollakin perille!
Kirjasto keskellä korpimaisemaa erämaajärven rannalla, keskustelua kahvikupin ääressä, internet, lampaita,
kanoja, mahdollisuus makkaranpaistoon rantakalliolla ja
souteluun Iso-Korpijärvellä majavien vesillä
• Avoinna: 1.6.-9.8.2015 joka päivä klo 12-16,
muulloin sopimuksen mukaan.
• Tiedustelut: Minna Leppäaho-Kotimäki
p. 040-592 2746, Ilari Kotimäki 040-872 7414
• Kirkkaus Keuruun ja Pihlajaveen -cd-kirjan tilaukset [email protected] tai puhelimitse
• Kala-aitankallio, 42910 Pihlajavesi, www.korpikirjasto.fi, [email protected]
KATSO MYÖS MUITA KOHTEITA
JA LUONNONNÄHTÄVYYKSIÄ
ERILLISELTÄ KARTALTA!
Keuruun kaupunki
Kyläyhteistyössä mukana Keuruun kaupungin kulttuuritoimi
Digipaino Keuruskopio Oy Keuruu 2015. Kuvat: Matti Saarinen
• Kotiseutumuseo on avoinna 1.7.- 31.7.2015
ke-su klo 11-16. Ma-ti suljettu. Sopimuksesta
avoinna muulloinkin (yht. p. 040 7628 134 Raija Koskela-Drischenko). Kesänäyttelyn aiheena ELÄMÄNKAARI.
• Koipikankaantie 1450, 42910 Pihlajavesi
Lisätietoja: keuruunmuseo.fi sekä Keuruu museosta p. 040 965 5597