Valintaesite 2015 - Helsingin yliopisto

1(4)
Valintaesite 2015
Erityispedagogiikan sivuaineopinnot ja erilliset opinnot
Opintojen tavoitteet
Opiskelija omaksuu erityispedagogiikan perusteet ja tieteellisen ajattelutavan. Hän saa käsityksen
erityispedagogisen alan laajuudesta sekä erityisopettajan työstä. Lisäksi hän perehtyy kasvatustieteellisiin
tutkimusmenetelmiin.
Opiskelija ymmärtää erityispedagogiikan yhteiskunnallisen merkityksen ja syventää teoreettista ajatteluaan.
Hän kehittyy erityispedagogiikan tuntijaksi ja itsenäiseksi tutkijaksi. Hän osaa tarkastella kasvatuksellisia
kysymyksiä erityispedagogiset ja eettiset näkökohdat huomioon ottaen. Opintojen aikana hän käy
vuoropuhelua erityispedagogisen kentän kanssa sekä hahmottaa alan teoreettisesti ja käytännöllisesti.
Erityispedagogiikan koulutuksessa voi suorittaa sivuaineena erityispedagogiikan 25 opintopisteen laajuiset
perusopinnot ja 35 opintopisteen aineopinnot sekä 40 opintopisteen laajuiset syventävät opinnot. Erillistä
opintojen suoritusoikeutta voi hakea ainoastaan erityispedagogiikan syventäviin opintoihin 40op.
Hyväksyttävien enimmäismäärät kokonaisuuksittain vuonna 2015:
– perusopinnot enintään 48 sivuaineopiskelijaa (sis. JOO-opiskelijat),
– aineopinnot yhteensä enintään 20 sivuaineopiskelijaa (sis. JOO-opiskelijat),
– syventävät opinnot yhteensä enintään 6 sivuaine- ja/tai erillistä opiskelijaa (sis. JOO-opiskelijat).
Opiskeluoikeus perus-, aine- ja syventäviin opintoihin myönnetään maanantaina 11.5.2015 järjestettävän
alkukuulustelun perusteella. Tullakseen hyväksytyksi opiskelijan tulee saada alkukuulustelusta vähintään
hyvät tiedot.
Hakuaika erityispedagogiikan sivuaine- ja erillisiin opintoihin päättyy torstaina 30.4.2015.
Alkukuulustelu järjestetään maanantaina 11.5.2015 klo 14.00–17.00 osoitteessa Siltavuorenpenger 3A
302 (3. kerros). Alkukuulusteluun ei lähetetä erillistä kutsua.
Kuulustelussa tulee olla mukana opiskelijakortti tai henkilöllisyystodistus.
Alkukuulustelun tulokset ilmoitetaan tiistaina 9.6.2015 erityispedagogiikan koulutuksen ilmoitustaululla
(Siltavuorenpenger 3A, 3. kerros). Erillistä hyväksymiskirjettä ei lähetetä. Jos opiskelija on
ilmoittautumislomakkeessa ilmoittanut sähköpostiosoitteensa, lähetetään hänelle tieto hyväksymisestä
sähköpostitse. Erillistä opinto-oikeutta hakevat saavat tiedon opinto-oikeuden myöntämisestä
tiedekunnasta juhannukseen mennessä.
Erityispedagogiikan aineopintojen alkukuulusteluun osallistumisen edellytyksenä ovat hakuajan
päättymiseen mennessä vähintään hyvin tiedoin suoritetut erityispedagogiikan perusopinnot (25 op / 15 ov)
tai luokanopettajan koulutuksen mukaiset erityisopetuksen perus- tai erikoistumisopinnot (15 ov).
Erityispedagogiikan syventävien opintojen alkukuulusteluun osallistumisen edellytyksenä ovat hakuajan
päättymiseen mennessä vähintään hyvin tiedoin suoritetut erityispedagogiikan perus- ja aineopinnot
(yhteensä 60 op / 35 ov ).
2(4)
I. Erityispedagogiikan perusopintojen alkukuulustelu
on luetun hallinnan koe ja perustuu teokseen
Moberg, S., Hautamäki, J., Kivirauma, J., Lahtinen, U., Savolainen, H., Vehmas, S. 2009.
Erityispedagogiikan perusteet. WSOY. 221 s.
II. Erityispedagogiikan aineopintojen alkukuulustelu
on luetun hallinnan koe, joka perustuu seuraavaan teokseen:
Miten opimme? Aivot, mieli, kokemus ja koulu. 2004. J.D. Brandsford; A.L.Brown & R.R. Cocking
(eds.) (käännös A. Penttilä). WSOY. 394 s.
III. Erityispedagogiikan syventävien opintojen alkukuulustelu
on luetun hallinnan koe, joka perustuu seuraavaan teokseen:
Farrell, M. 2009. Foundations of Special Education: An Introduction.
Erityispedagogiikan opintokokonaisuuksia voivat suorittaa
1) Ne opiskelijat, jotka suorittavat Helsingin yliopistossa perus- tai jatkotutkintoa ja haluavat sisällyttää
opinnot sivuaineena tutkintoonsa;
2) Ne henkilöt, jotka eivät ole tutkintoa suorittavina opiskelijoina Helsingin yliopistossa, vaan haluavat
suorittaa opinnot ns. erillisinä opintoina.
Erillisten opintojen suoritusoikeutta voi hakea
a) ammattikorkeakoulussa tai -oppilaitoksessa opiskeleva, joka sisällyttää opintoja muualla
suoritettavaan tutkintoon;
b) korkeakoulututkinnon tai ammattitutkinnon suorittanut henkilö tutkintonsa täydennykseksi tai
pätevöitymiseksi;
c) ammattitehtävissä toimiva henkilö ammattipätevyyden lisäämiseksi;
d) muulla tiedekunnan hyväksymällä perusteella hakeva henkilö
Erillisten opintojen suoritusoikeutta voi hakea ainoastaan erityispedagogiikan syventäviin opintoihin.
HUOM! Erillistä opinto-oikeutta ei voi hakea erityispedagogiikan perus- ja aineopintoihin.
JOO -opinto-oikeutta voivat hakea toisessa suomalaisessa yliopistossa tai tiede- ja
taidekorkeakoulussa opiskeleva, joka sisällyttää opintoja kotiyliopistossaan suoritettavaan tutkintoon.
Kaikki Suomen yliopistot ovat mukana joustavan opinto-oikeuden (JOO) sopimuksessa, joka antaa
perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden sisällyttää tutkintoonsa opintoja muista
suomalaisista yliopistoista. JOO -opiskelijat voivat hakea opinto-oikeutta perus-, aine- ja
syventäviin opintoihin.
Erillisten opintojen suoritusoikeuden tai JOO -opinto-oikeuden saaneella ei ole oikeutta korkeakoulututkinnon suorittamiseen Helsingin yliopistossa. Hänellä ei ole myöskään niitä etuja ja oikeuksia, joita
yliopistossa perus- tai jatkotutkintoa suorittavalla on. Suoritusoikeus rajoittuu siihen erityispedagogiikan
opintokokonaisuuteen, jonka suorittamista varten oikeus on myönnetty. Jos opiskelija myöhemmin saa
Helsingin yliopiston jonkin tiedekunnan perus- tai jatko-opinto-oikeuden, hän voi sisällyttää erillisinä
opintoina suorittamansa opintokokonaisuudet tutkintoonsa tiedekunnan määräysten mukaisesti.
Erillisten opintojen suoritusoikeus on määräaikainen.
3(4)
Hakeminen
Opinto-oikeutta erityispedagogiikan sivuaine- ja erillisiin opintoihin haetaan seuraavasti:
A) Sivuaineopintojen suoritusoikeutta hakeva ilmoittautuu opettajankoulutuslaitoksen
sivuainehakuun WebOodissa www.helsinki.fi/weboodi koodilla 601010. Lisää tietoa
sivuainehausta Flammasta osoitteesta https://flamma.helsinki.fi/fi/HY314060 . Hakuaika on
sivuainehaussa 8.4.–30.4.2015.
B) Erillistä opintojen suoritusoikeutta hakeva (sis. JOO-opinto-oikeus) täyttää
sekä e-lomakkeen https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/58056/lomake.html
että erillisten opintojen suoritusoikeutta koskevan lomakkeen ks.
www.helsinki.fi/behav/opiskelu/lomakkeet/index.htm tai JOO -hakemuksen joko
sähköisenä tai paperisena riippuen siitä onko kotiyliopisto mukana sähköisessä haussa (ks.
www.joopas.fi tai www.helsinki.fi/behav/opiskelu/jooopinnot.htm). JOO -opinto-oikeutta
hakevan tulee lisäksi selvittää sekä kotiyliopistonsa puoltokäsittelyn ajankohta että
kohdeyliopiston JOO -opintojen hakuaika!
Liitteet
Erityispedagogiikan aine- ja syventävien opintojen suoritusoikeutta hakevien, muualla kuin Helsingin
yliopistossa tai Helsingin avoimessa yliopistossa erityispedagogiikan opintonsa suorittaneiden, tulee
toimittaa todistus ja opintosuoritusote suoritetuista perus- ja/tai aineopinnoista erityispedagogiikan
amanuenssille viimeistään torstaina 30.4.2015.
Postiosoite: Erityispedagogiikka, PL 9, 00014 Helsingin yliopisto.
Käyntiosoite: Siltavuorenpenger 5A (vanha puoli), postilaatikko 203, huone 243
Valintaesite 2015 löytyy osoitteesta http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/erityispedagogiikan/opiskelu.html .
Maksut
Erilliset opinnot ovat maksullisia. Syventävien opintojen kokonaisuus on 400 € (10€/1op). Maksu
suoritetaan heti opinto-oikeuden myöntämisen jälkeen, kun tiedekunta on lähettänyt laskun ja ohjeet.
Maksua ei palauteta. Erillisten opintojen maksullisuuden lähtökohtana on valtion maksuperustelaki,
valtioneuvoston asetus (1082/2009) ja Helsingin yliopiston rehtorin päätös (29.3.2010).
JOO -opiskelijalta ei peritä maksua vaan opiskelijan kotiyliopiston puoltaessa haettavia opintoja, se myös
sitoutuu maksamaan opiskelijalle kohdeyliopistossa myönnetyistä opinnoista sopimuksen mukaan.
Helsingin yliopistossa perus- tai jatkotutkintoa suorittavalle opiskelijalle sivuaineopinnot ovat
maksuttomat.
4(4)
Opiskelun aloittaminen
Suoritusoikeuden saatuaan sivuaineopiskelijat ja erillisen opintojen suoritusoikeuden saaneet opiskelijat
voivat aloittaa erityispedagogiikan opintonsa syyslukukaudella 2015. Sivuaineopinto-oikeus on voimassa
niin kauan kuin opiskelijalla on tutkinnonsuoritusoikeus Helsingin yliopistossa. Erilliset opinto-oikeudet (sis.
JOO-oikeudet) ovat määräaikaisia. Opinnot alkavat tiedotustilaisuuksilla, jotka pidetään torstaina 27.8.2015
klo 13-14 (perusopinnot 25op), klo 14-15 (aineopinnot 35op) ja klo 15-16 (syventävät opinnot 40op)
osoitteessa Siltavuorenpenger 3A luokka 360 (3krs.). Erityispedagogiikan sivuaineopintojen tutkintovaatimukset ovat nähtävillä käyttäytymistieteellisen tiedekunnan www-sivuilla www.helsinki.fi/behav.
HUOM! Sivuaineopiskelijat suorittavat erityispedagogiikan opinnot kirjatentteinä/esseinä (=työtapa2)
lukuunottamatta niitä opintojaksoja, joissa ei ole kyseistä suoritustapaa. Sivuaineopiskelijat eivät siis
näin ollen osallistu kontaktiopetukseen.
Lukuvuoden 2015–2016 opetusohjelma on nähtävillä kesäkuun alusta alkaen WebOodissa
www.helsinki.fi/weboodi + Opetus/Opintojaksot + Opinto-oppaat + Käyttäytymistieteellinen tiedekunta +
Opettajankoulutuslaitos à Erityispedagogiikka à Erityispedagogiikka sivuaineena, 2015–2016à opetus. Oppaassa
on näkyvillä vain opetus, jossa on kontaktiopetusta. Muut opinnot suoritetaan joko tentteinä tai esseinä.
OPETTAJANKOULUTUSLAITOS
Erityispedagogiikka
Postiosoite: PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite: Siltavuorenpenger 5A
Puhelin (09) 191 44661
Sähköposti [email protected]
KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Opintotoimisto
Postiosoite: PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Käyntiosoite: Siltavuorenpenger 5 A, puhelin (09) 191 20509, 191 29510 ja 191 20506.
Avoinna lukukausien aikana ma, ti ja to 12–15 sekä ke 14–17,
kesällä ma–to 9–12.
Sähköposti kaytt-neuvonta@helsinki