Lataa PDF

Isyyden tunnustamisen
vastaanottoon valmistautuminen
neuvolassa
Arja Ruponen, HM, TtM, Th
Ehkäisevän terveydenhuollon päällikkö, Vantaa
Valtakunnalliset neuvolapäivät
Helsinki 20.10.2015
Isyyden tunnustaminen neuvolassa 1.1.2016
alkaen (L 11/2015 § 16)
• Tulevalle isälle tarjotaan mahdollisuus tunnustaa lapsen isyys neuvolassa
ennen lapsen syntymää ns. selvissä tapauksissa.
– Tunnustaminen annetaan henkilökohtaisesti ja tulevan lapsen äidin läsnä ollessa sen
kunnan neuvolassa, jossa neuvolapalveluja on annettu
– Osapuolten henkilöllisyys varmennetaan (ohjeiden mukaan)
– Ennen tunnustamisen vastaanottamista osapuolille selvitetään tunnustamisen
merkitys ja oikeusvaikutukset
– Lapsen äidin hyväksymä tunnustamisasiakirja toimitetaan lastenvalvojille
• Myös sopimus tulevan lapsen yhteishuollosta voidaan tehdä neuvolassa,
isyyden tunnustamisen yhteydessä.
• Neuvolan terveydenhoitajalla / kätilöllä velvollisuus kieltäytyä
vastaanottamasta isyyden tunnustaminen, jos
–
–
–
–
tulevan lapsen äiti vastustaa tunnustamista
miehen tai tulevan lapsen äidin henkilöllisyyttä ei ole luotettavasti selvitetty
on syytä epäillä, ettei tunnustaja ole lapsen isä
on syytä epäillä, että tunnustaja ei mielentilansa, kielivaikeuksien tai muun syyn takia
kykene ymmärtämään tunnustamisen merkitystä
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
2
Perusteluja uudelle käytänteelle
• Asiakaskeskeisyys lisääntyy
– Muutos vastaa asiakkaiden odotuksiin
– Isien rooli neuvolan asiakkaana vahvistuu
• Vanhemmuuden vahvistaminen on tärkeä osa uutta Lapsi- ja
perhepalveluiden muutosohjelmaa (hallituksen kärkihanke).
– Raskaudenaikainen tunnustaminen tukee isän vanhemmuutta
– Uusia mahdollisuuksia neuvolassa
• Tiivistää sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä
– Sosiaaliturva ja sosiaalipalvelut osana äitiysneuvolatyötä jo aiemmin
(mm. äitiysavustus, äitiysraha)
– Jatkossa yhä vähemmän raja-aitoja (sote-uudistus)
Mukaeltu Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
3
Muutoksen johtaminen käytäntöön
• Uusi isyyslaki aiheuttaa muutoksia
– Äitiysneuvoloiden terveydenhoitajien / kätilöiden työhön
– Lastenvalvojien työhön
– Terveydenhoitajien / kätilöiden ja lastenvalvojien yhteistyöhön ja työnjakoon
• Muutoksen toteuttaminen neuvolassa
– Resursointi
– Terveystarkastusohjelman päivittäminen
– Prosessin ja yhteistyökäytäntöjen suunnittelu yhdessä lastenvalvojien ja
neuvolan kanssa
– Ohjeistusten laatiminen ja uusien lomakkeiden käyttöönotto
– Henkilöstön koulutus
– Väestön informointi
– Uuden käytännön toteutus 4.1.2016 alkaen
– Arviointi ja mahdollisesti tarvittavat korjausliikkeet
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
4
Resursointi: Isyyden tunnustamisten määrä ja
lisätyöajan osoittaminen
Avoliittojen määrä vaihtelee alueittain
Keskimäärin n. 43% lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella
Esimerkki, kun raskaana olevia asiakkaita on yht. 76
• Avioliiton ulkopuolella syntyisi 43 % eli 31 lasta
– näistä lapsen isä halukas tunnustamaan lapsen 76 %:ssa perheitä eli 23
perhettä
• Ajan tarve:
– 23 isyyden tunnustamista à 30 minuuttia = noin 11,5 tuntia
Lisäaika
• Työajan osoittaminen tarkoituksenmukaiseksi arvioidusta toiminnasta?
– Äitiysneuvolan terveystarkastuksia vähennettiin 2013 vrt 1999
• 13-16 -> 10-11
• Raskaudenajan kotikäynnin vähentäminen ensisynnyttäjiltä säästää
”teoriassa” 25 x 2 tuntia eli 50 tuntia
Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
5
Isyyden tunnustaminen osana terveystarkastusohjelmaa: Ajankohta ja lisäaika
• Ennakollisen isyyden tunnustamisen ajankohtaa ei ole
säännelty
• Suositeltavin ajankohta on raskauden keskivaiheen jälkeen,
kun raskauden suotuisa eteneminen on varmistunut
– 25 raskausviikko ->
• Vanhempien kanssa sovitaan etukäteen käynnistä, jolla
isyyden tunnustamista käsitellään
– Em. käynnille ei suositella otettavaksi mukaan perheen muita lapsia
• Ei edellytä erillistä käyntiä
– Pidennetty vastaanottoaika, alkuvaiheessa 30 min lisäaikaa
Mukaeltu Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
6
Isyyden tunnustaminen osana
terveystarkastus-ohjelmaa: Prosessi
• Ensimmäisellä neuvolakäynnillä vanhempien informointi samalla, kun
selvitetään perhetietoja (tietoinen suostumus)
– Kirjataan asia
– Meille tulee vauva –opas, muu kirjallinen informaatio
• Isyyden tunnustamishalukkuuden tiedustelu
– Tunnustamisen vastaanottamisesta sopiminen esim. rvk 22-24
• Isyyden tunnustamisen vastaanottaminen esim. rkv 30-32 , lakisääteinen
sisältö
–
–
–
–
–
–
–
–
molemmat vanhemmat paikalla
henkilöllisyyden tarkastaminen (ohjeiden mukaisista asiakirjoista)
oikeusvaikutusten selvittäminen (lomakkeeseen kirjattu)
tunnustusilmoituksen vastaanottomainen > asiakirjan allekirjoitukset
mahdollisesti yhteishuoltajuudesta sopiminen
kirjaaminen potilaskertomukseen (keitä paikalla)
asiakirjojen lähettäminen lastenvalvojille
(kopio tunnustamisen vastaanottamisesta arkistoon?, varmistetaan tarpeellisuus)
Mukaeltu Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
7
Ajankohta
Pariteetti Määräaikainen terveystarkastus ja sen toteuttaja
Aika
6–8 rvk
E, U
Ensikontakti, puhelimessa tapahtuva palvelutarpeen arvio
15 min
8–10 rvk
E, U
Ensikäynti terveydenhoitajalle/kätilölle
1t 30 min
Informaatio isyyden tunnustamisen mahdollisuudesta
13-18 rvk
E, U
Laaja terveystarkastus: terveydenhoitajan/kätilön osuus
1t 30min
13–18 rvk
E, U
Laaja terveystarkastus: lääkärin osuus
30 min
22–24 rvk
E, U
Terveydenhoitaja/ kätilö
30 min
Isyyden tunnustamisen ajankohdasta sopiminen
26–28 rvk
E
Terveydenhoitaja/ kätilö
30 min
30–32 rvk
E, U
Terveydenhoitajan/kätilön vastaanottokäynti
30 min
2t 30min
Tai kotikäynti ensisynnyttäjälle
Isyyden tunnustamisen vastaanottaminen
35–36 rvk
E, U
Lääkäri ja terveydenhoitaja/kätilö
30 min
37–41 rvk
E, U
E,U
Terveydenhoitajan/kätilön käynti 2 viikon välein,
30 min
30 min
E, U
Terveydenhoitajan/kätilön vastaanotto
60 min
Tai kotikäynti
2t 30min
1–7 vrk
012
kotiutuksesta
5–12 vk
E, U
tarvittaessa tiheämmin
Synnytyksen jälkitarkastus lääkäri/terveydenhoitaja/kätilö 30 min
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
8
Ohjeistukset, materiaalit, yhteistyökäytännöt ja
koulutus
•
•
•
•
Kansalliset lomakkeet valmistelussa THL:ssä (L 11/2015 § 60).
Vanhoja lomakkeita ei voi käyttää v. 2016.
Kansalliset ohjeistukset
Lomakkeet ja ohjeistukset (thl.fi/isyys)
Kansallisten ohjeiden ja lomakkeiden lisäksi on laadittava
paikalliset ohjeet ja käytännöt
– Terveystarkastusohjelman päivittäminen
– Väestön informointi - nettisivut ja sähköinen asiointi?
•
Toimivat yhteistyökäytännöt lastenvalvojien ja neuvolan kesken
paikallisesti
• Osaamisen vahvistaminen koulutuksin
– Paikalliset koulutukset ja kokoukset tarpeen mukaan
Mukaeltu Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
9
Uusien käytäntöjen seuranta ja arviointi
• Uuden käytännön toteutumisen seuranta ja arviointi
– Palaute perheiltä
– Uuden tehtävän vakiintuminen
– Työajankäyttö äitiysneuvolan terveydenhoitajan/kätilön sekä
lastenvalvojan työssä
• Eri työntekijöillä, neuvoloissa, alueilla; kuukaudessa, vuodessa
–
–
–
–
Prosessin sujuvuus
Isien määrän mahdollinen lisääntyminen neuvolassa
Yhteistyökokoukset lastenvalvojien kanssa, konsultaatiot
Kokonaiskustannukset kunnassa
• Tilastointi
– uusi spat-koodi tulossa (AvoHilmo)
Mukaeltu Pelkonen, M & Hakulinen-Viitanen, T. 9.9.2015 esitys EsAVI Lahti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
10
Isyyslain muutoksen
suunnittelu ja toteutus
Vantaan neuvoloissa
Vantaa
pähkinänkuoressa
 Suomen neljänneksi suurin
kaupunki
 210 803 asukasta 1.1.2015
 Vantaalla puhutaan suomen
ja ruotsin lisäksi yli 100 eri
kieltä
 13,7 % väestöstä (28 853)
ulkomaalaistaustaisia
1.1.2015
 Hallinnollinen keskus
Tikkurilassa
 Vantaan kaupungin
palveluksessa yli 10 000
työntekijää, joista sosiaali- ja
terveystoimessa n. 3000
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
12
Muutoksen lähtökohdat Vantaalla
Toimijat isyyden tunnustamiseen liittyen
 Perheasiainyksikkö
 Esimies, 2 toimistosihteeriä
 7 lastenvalvojaa, 2 sosiaalityöntekijää (olosuhdeselvitykset)
 Neuvolatoiminta
 3 toimintayksikköä (terveydenhoitajat ja perhetyöntekijät), lääkäriyksikkö
 11 neuvolaa
 Ylilääkäri, 3 osastonhoitajaa, 87 terveydenhoitajaa, 9 perhetyöntekijää
12 lääkäriä
Syntyvät ja muutoksen piiriin kuuluvat
 Vantaalla syntyy vuosittain n. 2700 lasta
 Joista avioliiton ulkopuolella n. 1200 (n. 44%)
 Arvion mukaan n. 600-800 lapsen kohdalla (n. 22 – 30% kaikista
syntyvistä) isyyden tunnustaminen neuvolassa voisi olla
mahdollinen
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
13
Muutoksen suunnittelu Vantaalla
 Uuden tehtävän edellyttämä resursointi neuvolassa
 Prosessin suunnittelu ja toteutuksen valmistelu yhteistyössä
neuvolan ja lastenvalvojien kesken
 Muutos lastenvalvojien näkökulmasta
• Lisää asiakirjojen arkistointia ja toimistotyötä, asiakirjojen säilytys
• Selvitys isyydestä maistraattiin näkemättä asiakasta > luottamus
 Muutos neuvolatyön näkökulmasta
• Uusi sosiaalihuollon lakiperusteinen tehtävä (ei soveltamista!)
• Mahdolliset ristiriitatilanteet (hlö-asiakirjat ym., kieltäytyminen)
• Perheellä mahdollisuus tunnustaa isyys neuvolassa, kaikki epäselvät tapaukset
ohjataan lastenvalvojille
 Käytännön suunnittelu:
•
•
•
•
•
Prosessikuvaus (ml. isyyden vahvistamisen eri mahdollisuudet)
Kirjalliset ohjeet ja valtakunnalliset lomakkeet
Neuvolakäynnille h. 33-34 pidennetty vo-aika
Edelleen selkeytettävää mm. tulkin käyttö, kirjaaminen, tilastointi…
Lastenvalvojille viranomaiskännykkä neuvolan konsultaatioita varten
 Sähköisen asioinnin hanke > lomakkeet sähköisesti
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
14
Muutoksen toteuttaminen Vantaalla
 Henkilöstön informointi ja koulutus
 Tiedotus henkilöstölle sitä mukaa, kun tietoa saadaan ja valmistelu etenee
 Yhteinen koulutus lastenvalvojille ja terveydenhoitajille 4.12.15
> tutustuminen > luottamus
 Väestön informointi
 Yhteistyössä tiedottajien kanssa
 Toteutus 4.1.2016 alkaen
 Seuranta ja arviointi > tarvittavat muutokset
 Alkuvuodesta 2016 uuden prosessin toimivuuden seuranta
 Yhteiset palaverit lastenvalvojien ja neuvolan vastuuhenkilöiden kesken
 Mahdolliset muutokset prosessiin arviointitiedon perusteella
Vantaan kaupunki, Arja Ruponen 20.10.2015
15
Kiitos!