HE 34/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle

ASIANTUNTIJALAUSUNTO
19.10.2015
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston kokous 20.10.2015
Asia:
HE 34/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta
koskevan lainsäädännön muuttamiseksi
Suomen Kaasuyhdistys kiittää tilaisuudesta päästä verojaoston kuultavaksi.
Jatkuvat veron korotukset vaarantavat maakaasun käytön – samalla vaarantuvat uusiutuvan
kotimaisen kaasun lisäämistavoitteet ja investoinnit LNG-hankkeisiin
Kaasulla ja kaasuinfrastruktuurilla on keskeinen rooli tulevaisuuden energiajärjestelmässä. Kotimaisen
biokaasun tuotannon ja käytön merkittävä kasvattaminen perustuu rakennetun maakaasuputkiston ja
nykyisten kaasun käyttökohteiden hyödyntämiseen. Samoin tulevaisuuden power-to-gas ja vetyratkaisut
hyödyntäisivät kaasuverkkoa ja sen varastointiominaisuutta.
Suomen lähiajan tavoitteena on rakentaa kansallinen LNG-terminaalien verkosto. Uudella infrastruktuurilla
pyritään lisäämään energiahuollon monipuolisuutta ja toimitusvarmuutta sekä lisäämään kilpailua
maakaasumarkkinoilla. Nesteytetyllä maakaasulla on tarkoitus korvata öljytuotteita ja sitä kautta saavuttaa
merkittäviä päästövähennyksiä.
Maakaasun kilpailukyky on heikentynyt 2010-luvulla. Maakaasun käyttö on romahtanut nopeasti
kolmanneksella vuoden 2010 4,45 miljardista kuutiometristä vuoden 2014 2,92 miljardiin kuutiometriin.
Tänä vuonna maakaasun käytön väheneminen on jatkunut. Yksi merkittävä tekijä on veron korotusten
sarja, joka on eniten koskettanut juuri maakaasua. Lausunnolla olevan esityksen jälkeen maakaasun
valmistevero olisi yli kahdeksankertainen vuoden 2010 veroon verrattuna.
Maakaasun energiavero (€/MWh) ja
maakaasun käyttö (PJ)
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016 HE
Maakaasun vero
2,1
9,0
9,0
11,5
11,5
15,4
17,4
Maakaasun käyttö
160
140
126
119
105
94
Maakaasun vero
Maakaasun käyttö
20
18
16
14
12
10
8
6
4
2
0
Energiatehokkaan sähkön ja lämmön yhteistuotannon asemaa on parannettava
Nykyinen energiaveroratkaisu ei ole kaikilta osin onnistunut tavoitteessaan ohjata vähäpäästöisten
polttoaineiden käyttöön. Puhdas ja energiatehokas maakaasu on menettänyt asemiaan etenkin
yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. Toteutunut polttoaineiden kilpailuaseman muuttuminen on
ollut haitallinen päästöjen, energian tehokkaan käytön ja sähköomavaraisuuden osalta.
Maakaasun vero CHP (€/MWh) ja
maakaasun käyttö CHP-tuotannossa (PJ)
140
14
120
12
100
10
80
8
60
6
40
4
20
2
0
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016 HE
Maakaasun vero CHP
2,1
6,1
6,1
8,0
8,0
11,1
12,1
Maakaasun käyttö CHP
70
56
45
44
35
31
Maakaasun vero CHP
0
Maakaasun käyttö CHP
Maakaasun veron korotukset on lopetettava. Esitetyillä korotuksilla Suomen
maakaasumarkkinat supistuvat edelleen, mikä vaarantaa myös uusiutuvan kaasun ja
nesteytetyn maakaasun hankkeet sekä niille asetetut tavoitteet. Myös kaukolämmityksen
kilpailukyky heikkenee, samoin yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannon asema.
Suomen Kaasuyhdistys ry
Hannu Kauppinen
Toimitusjohtaja