Asiakasmaksutaksa 2015

1SOSIAALI‐JATERVEYDENHUOLLONASIAKASMAKSUT1.1.2015ALKAEN
Palveluista perittävät asiakasmaksut määräytyvät sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakasmakuista annetun lain (734/1992) ja asetuksen (912/1992) ja niihin myöhemmin tehtyjen muutosten perusteella. Kotihoidon tukipalvelujen maksuista sekä asumispalvelumaksuista ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa (734/1992) tai – asetuksessa (912/1992), joten kunta voi periä niistä päättämänsä maksun. Kunnan tulee kuitenkin ottaa maksuja määritellessään huomioon lainsäädännössä olevat maksuja koskevat yleissäännökset. 2AVOPALVELUJENMAKSUT
2.1
Kotonaannettavapalvelu(Asetus3§)
2.1.1. Säännöllinenkotihoito
Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta kotipalvelusta voidaan periä palvelun laadun ja määrän, palvelun käyttäjän maksukyvyn sekä perheen koon mukaan määräytyvä kohtuullinen kuukausimaksu. (30.12.1992/1648) Jatkuvasti ja säännöllisesti kotiin annettavista palveluista (4 kertaa tai useammin kuukaudessa) peritään hoitotuntien ja asiakkaan maksukyvyn mukainen kuukausimaksu. Maksu määräytyy seuraavan taulukon perusteella bruttotuloista määriteltynä prosenttiosuutena. Maksu ei saa ylittää tuotantokustannuksia. Kotihoidon kuukausimaksutaulukko Henkilöitä 1 2 3 4 5 6 Tuloraja 563 1039 1628 2014 2438 2799 ≤5 h/kk 14 % 8 % 7 % 6 % 5 % 4 % ≤10h/kk 17 %
10 % 9 %
8 % 6 % 5 %
≤15h/kk 20 %
12 % 11 %
9 % 7 % 6 %
≤20h/kk 23 %
14 % 12 %
10 % 8 % 7 %
≤25h/kk 26 %
16 % 13 %
11 % 9 % 8 %
≤30h/kk 29 %
18 % 15 %
12 % 10 % 9 %
≤35h/kk 32 % 20 % 16 % 14 % 11 % 10 % ˃35h/kk 35 % 22 % 18 % 15 % 13 % 11 % Mikäli henkilömäärä on suurempi kuin kuusi, tulorajaa korotetaan 342 eurolla ja maksuprosenttia alennetaan 1 prosenttiyksiköllä kustakin seuraavasta henkilöstä. Säännöllisessä kotihoidossa olevalta asiakkaalta peritään kuukausimaksutaulukon mukainen maksu ja asiakkaan kanssa laaditaan palvelu‐ ja hoitosuunnitelma. Molempien samassa taloudessa asuvien puolisoiden saadessa kotihoitoa maksu määräytyy puolisoiden yhteenlasketun palvelumäärän ja puolisoiden yhteenlaskettujen tulojen mukaan. Perheen henkilölukuna käytetään lukua 2. Maksupäätökset tehdään molemmille puolisoille ja yhteinen maksu jaetaan puolisoiden kesken heidän saamansa palvelumäärän suhteessa. Jos toinen puoliso on lyhytaikaisessa sairaalahoidossa, kotihoito ja kotihoidon maksu hänen kohdaltaan keskeytyy. Kotona oleva puoliso saa edelleen palvelua oman palvelutarpeensa perusteella ja maksaa edelleen saamastaan palvelusta. Lääkkeen annosjakelusta lisätään palvelu‐ ja hoitosuunnitelmaan 1 – 2 tuntia lääkemäärästä riippuen. Mikäli asiakkaan tulot muuttuvat oleellisesti, maksua tarkistetaan. Asiakasmaksut tarkistetaan kuitenkin vähintään joka toinen vuosi. Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tulot säännöllisessä kotihoidossa (Asetus 27‐28a §): Palvelun käyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön:  veronalaiset ansio‐ ja pääomatulot  verosta vapaat tulot (esim. hoitotuki sisältäen veteraanilisän, ylimääräinen rintamalisä, elatusapu ja ‐tuki)  metsätulo (Asetus 28 a §)  jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausituloina otetaan huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo Tulot, joita ei oteta huomioon (Asetus 29 §):  lapsilisä  lapsen hoitotuki  kansaneläkelain mukainen lapsikorotus  asumistuki  vammaistuki  rintamalisää  eikä muita 29 §:ssä mainittuja tukia ja avustuksia 2.1.2 Tilapäinenkotisairaanhoito
Lääkärin, hammaslääkärin kotikäynti Muun henkilön suorittama kotikäynti 14,70 € 9,30 € 2.1.3
Tilapäinenkotihoito
25,00€/käynti
2.1.4
Sotainvalidienkotihoito
Kotihoidon maksua ei peritä sotainvalideilta, joiden vammaisuusaste on vähintään 20 %. Korvaus palvelusta peritään Valtiokonttorilta. Sotainvalidin samassa taloudessa asuvan puolison kotihoidon maksu määräytyy hänen palvelu‐ ja hoitosuunnitelmansa suhteessa puolisoiden yhteenlasketun palvelumäärän ja puolisoiden yhteenlaskettujen tulojen mukaan lasketusta asiakasmaksusta. 2.2 Kotihoidontukipalvelut
Turvapalvelusopimus Esperi Care Oy:n kanssa päättyy 30.4.2015. Hinnoittelu perustuu voimassaolevaan sopimukseen, joten turvapalvelujen hinnoittelu tulee perusturva‐ ja terveyslautakunnan tarkistettavaksi ja vahvistettavaksi uudelleen 1.5.2015 alkaen. 2.2.1 Turvapuhelinpalvelut
Turvapuhelin, tukipalveluasiakkaat ‐ hälytys‐ ja turva‐auttajakäynti 24 h Turvapuhelin, säännöllisen kotihoidon asiakkaat Turvapuhelimen lisäranneke Hälytys‐ ja turva‐auttajakäynti ‐ säännöllisen kotihoidon asiakkaille klo 19 – 7.30, (Nilsiässä klo 21 – 7.00) ‐ ikäihmisten vuokrataloissa asuville klo 21 – 7.30 45,00 €/asiakas/kk 10 €/käynti 15,00 €/asiakas/kk 2,65 €/kk 10,00 €/käyntikerta Kaupungin osoittaman lisälaitteen asennus 5,00 €/asennus Paloilmaisin (kiinteästi hälytysjärjestelmään kytketty) 7,00 €/laite/kk Ovihälytin, kaatumishälytin 6,50 €/laite/kk GSM‐lisälaite ja ovihälytin 15,90 €/laite/kk Ryhmäkotien asukkailla suositellaan hankittavaksi henkilökohtainen turvapalvelu. Asiakkaat kustantavat lisälaitteiden kuukausimaksut ja laiteasennukset. 2.2.2
Toimintakeskuspalvelut
Saunamaksu Sauna‐apumaksu Peseytymispalvelu (sisältää saunamaksun) Vanhusten päivähoito (6 h) ‐ sisältää iltapäiväkahvin ‐ ei sisällä iltapäiväkahvia Vanhusten osapäivähoito (3 h) ‐ sisältää kahvin ja voileivän ‐ ei sisällä kahvia ja voileipää Keramiikan polttouunin käyttömaksu, lasituspoltto Puutyötilojen ja koneiden käyttö 3,60 €/kerta 2,90 €/kerta 6,50 €/kerta 17,70 €/vrk 16,10 €/vrk 8,00 €/kerta 5,80 €/kerta 11,00 €/kerta 5,00 €/päivä tai 35,00 €/lukukausi Askartelutarvikkeet materiaalin hinta, johon lisätään laskennalliset yleiskulut 10 % ja alv 2.2.3 Ateriapalvelutjaaterioidenkuljetuspalvelut
Kotiin kuljetettu ateria myönnetään henkilölle, joka ei itse sairauden tai alentuneen toimintakyvyn takia pysty joko tilapäisesti tai pysyvästi valmistamaan ruokaansa eikä kykene järjestämään ruokailuaan muulla tavoin. Kotihoidon tukipalveluihin kuuluvan ateriapalvelun järjestämisessä noudatetaan yhdenvertaisuutta ja tasapuolisuutta. Ateriahinnat Kotiin kuljetettu ateria 6,28 € Proteiini (energialisä) 6,73 € Lounas Pakattu lounas Velli Iltapala Kotiin kuljetettu lounas (Nilsiä) Lounas Nilsiän palvelukeskuksessa Ateriapaketti (Ryhmäkoti Ollukka Nilsiä) Pakattu lounas/Maaninka Lounas/Maaninka Päivällinen/Maaninka Kahvi/Maaninka Ateriapaketti (ei pakattu) /Ryhmäkoti Maaninka Ateriapaketti (pakattu) /Ryhmäkoti Maaninka Aamupala/Maaninka Iltapala/Maaninka Puuro/Maaninka Ateriakuljetus Ateriat kuljetetaan maanantaina‐perjantaina. Ateriakuljetus 6,50 € 6,10 € 1,67 e 2,64 € 4,47 € 5,50 € 12,50 € 6,10 € 6,50 € 4,40 € 1,70 € 18,10 € 17,70 € 2,75 € 2,75 € 1,67 € €/kuljetuskerta 2.3.
Lapsiperheidenkotipalvelu
Yli 4 h 15 min käynti Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Alle 4 h 15 min käynti Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Tilapäinen kotipalvelu 0‐2 h 2‐4 h yli 4 h 2.4.
Tulot € 797‐1541 1542‐25981 2599> Maksu € 8,90 17,70 26,50 797‐1541 1542‐2598 2599> 5,15 8,90 13,25 10 € 15 € 20 € Omaishoitajanvapaanaikaisetpalvelut(Laki6b§)
Maksu päivältä on enintään kulloinkin omaishoitajalaissa määritellyiltä vapaapäiviltä 11,30 €/vrk. 4. ASUMISPALVELUT
3.1.
3.2.
Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1983/710) 17 §:n ja ‐asetuksen (1983/607) 10 §:n) säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava asumispalveluiden järjestämisestä. Palveluala kertoo, minkä tyyppistä hoitoa henkilölle on annettu toimintayksikössä. Asumispalvelujen maksuperusteiden yhdenmukaistaminen pyritään tekemään vuoden 2015 aikana, kun lainsäädännön muutos asumispalvelujen asiakasmaksuista on tehty. Vanhustenasumispalvelu(THLpalveluala81)
Vanhuksille ja vammaisille tarkoitettu asumispalvelu, jossa henkilökunta on paikalla osan vuorokautta. Ala: Sosiaalihuolto Ryhmäkodit: Honkaranta, Tervaniitty, Iltatuuli 2, Ollinkulma, Marinpiha Palvelu muodostuu hoivasta ja hoidosta ja erikseen hankittavista tukipalveluista. Asiakkaan maksettavat maksut koostuvat vuokrasta, kotihoidon maksusta (hoiva ja hoito) ja tukipalvelujen maksuista. Asiakas maksaa vuokran erikseen vuokrasopimuksen perusteella. Hoivan ja hoidon maksu määräytyy kotihoidon maksun periaatteita noudattaen bruttotuloista kotihoidon kuukausimaksutaulukon pohjalta. Tuloraja 563 €/kk, palvelumaksua peritään palvelu‐ ja hoitosuunnitelman mukaisen tuntimäärän mukaan. Tukipalvelumaksut (turvapalvelu, ateriat, siivous, pyykkihuolto yms.) asiakkaat maksavat erikseen valitsemalleen palvelun tuottajalle. Mikäli kaupunki järjestää palvelut, maksut määräytyvät kotihoidon tukipalvelumaksujen taksan mukaan. Vanhustenympärivuorokautinenpalveluasuminen(THLpalveluala32)
Palveluasuminen vanhusten asumispalveluyksikössä, jossa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden ja jonka KELA on määritellyt avohoidon yksiköksi Ala: Sosiaalihuolto Hoivayksiköt: Leväsen hoitokoti 1 ja 2, Riistaveden hoitokoti sekä ostopalveluna hankittu palvelu Palvelusta peritään asiakasmaksua 85 % asiakkaan nettotuloista. Vähennyksenä huomioidaan Kelan lääkekattolaskelmasta lasketut kuukausittaiset lääkemenot. Maksu on kuitenkin enintään sen suuruinen, että käyttövaroja jää asiakkaalle kuukausittain vähintään 105 €/kk. Palvelupakettiin kuuluu ateriat, hoiva ja vuokra. Kun asiakkaalle hankitaan palvelu ostopalveluna yksityiseltä palveluntuottajalta, asiakas maksaa vuokran suoraan palveluntuottajalle ja se huomioidaan vähennyksenä asiakasmaksua määriteltäessä. Lisäksi asiakkaan tulee hankkia käyttövarallaan henkilökohtaiset vaatteet, hygieniaan liittyvät tuotteet sekä vaipat niissä tapauksissa, kun niitä ei järjestetä kaupungin hoitotarvikejakelusta (eli jos ei ole lääkärin toteamaa tarvetta em. tuotteisiin). Tulona huomioidaan asiakkaan säännölliset nettotulot:  eläkkeet  asumistuki  hoitotuki (sisältää mahd. veteraanilisän)  16 vuotta täyttäneen vammaistuki  ylimääräinen rintamalisä  rintamalisä  muu jatkuva henkilökohtainen tulo pääomasta ja muusta omaisuudesta saatavat korko‐ (myös määräaikaistalletusten korot), osinko‐ ja vuokratulot (kulut vähennettyinä), mikäli nettotulo ylittää 10 €/kk  laskennallinen metsätulo Jos henkilö on välittömästi ennen palveluasuntoon muuttamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa, noudatetaan palveluasumisen maksussa sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 7 c §:ää kotiin jäävän puolison toimeentulon turvaamiseksi. Asiakasmaksuksi määritellään puolisoiden yhteenlasketuista nettotuloista 42,5 %. Mikäli molemmat puolisot ovat asumispalveluiden asiakkaita, hoidosta peritään 85 % asiakkaan nettotuloista. Maksu on kuitenkin enintään sen suuruinen, että käyttörahaa jää asiakkaille kuukausittain vähintään 105 € / kk. Puolisoiden tuloja yhteen laskettaessa kotiin jäävän puolison asumistukea ja rintamalisää ei huomioida. Asiakasmaksusta tehtävät vähennykset  palveluntuottajalle maksettava vuokra ja asumiseen liittyvät kulut, esim. sähkö, vesi, saunamaksu  reseptiin perustuvat lääkemenot  harkinnanvaraiset terveydenhuoltomenot Harkinnanvaraisina terveydenhuoltomenoina huomioidaan esim. sellaiset lääkärin määräämät hoitotarvikkeet (mm. haavalaput) ja lääkkeet, jotka eivät ole Kelan korvausten piirissä, eikä niihin myöskään saada Kelan erityiskorvausta, mutta ovat asiakkaalle välttämättömiä. Asiakkaalta peritään asiakasmaksu läsnäolopäiviltä. Mahdolliselta sairaalassaoloajalta ei peritä asiakasmaksua (mukaan lukien lähtö‐ ja tulopäivä). Lomien ajalta ei peritä asiakasmaksua yli 5 vrk ylittävältä ajalta. Palvelun käyttäjän tai perheen maksukyvyn olennaisena muutoksena pidetään vähintään 5 %:n muutosta asiakkaan tuloissa ja tällöin tehdään uusi päätös. Tämä koskee kaikkia perusturvan ja terveydenhuollon asiakkaiden maksukyvyn mukaisia asiakasmaksuja. Maksukyvyn mukaan perittävä maksu määrätään toistaiseksi (asetus 31 §). Maksu tarkistetaan kuitenkin jos palvelun käyttäjän maksukyky on olennaisesti muuttunut. Olennaisena muutoksena pidetään muutosta jonka vaikutus asiakasmaksuun on 5 %. Hoivayksiköt: Omatuotanto: Ollukka, Kotikulma, Viljami Ostopalveluna: Iltatuuli 1, Tilhilä, Pielisen‐Karjalan dementiakoti (Siilisetin sijoittamat asiakkaat) Hoivan osalta maksutaksana käytetään kotona annettavan palvelun mukaista taksaa. Lisäksi laskutetaan tukipalvelutaksan mukaiset maksut. Asiakas maksaa lisäksi vuokran vuokranantajalle. 3.3. Vanhustentilapäinenasuminen
3.3.1. Tilapäinenasuminenkotihoitoyksiköissä
Kesto yleensä enintään 3 kk. Tilapäisestä asumisesta peritään vuokraa 8 €/vrk/asunto. Lisäksi asiakas maksaa kotihoitomaksun ja tarvitsemansa ovihälyttimen sekä turvapalvelun kuukausi‐, auttajakäynti‐ ja lisälaitemaksun. 3.3.2. Hoivahotelli
Järjestetään potilaalle, joka tarvitsee hoivaa, jota ei pystytä tarjoamaan kotiin tai kodin olosuhteet eivät sitä mahdollista. Perusteena on lisäksi sairaalahoidon lääketieteellisen tarpeen loppuminen. Hoivahotelli 17,60 €/vrk 3.3.3. Vuorohoitohoitokodissa
Leväsen hoitokoti 1 ja 2, Ollukka, Kotikulma ja Viljami (muu kuin omaishoitajalaissa määritelty vapaapäivä) 28,70 €/vrk Asumispalveluissa toteutetaan lyhytaikaisena asumispalveluna omaishoidon vuorohoitoa ja tilapäistä kriisihoitoa. Vuorohoito on yksi vaihtoehto järjestää omaishoitajan lakisääteiset (3vrk/kk) vapaapäivät omaishoitajan hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi. Omaishoidettavan terveydentilan seuranta ja toimintakyvyn säilyttäminen sekä edistäminen edellyttävät vuorohoitoa. Kriisihoito on tarkoitettu ikäihmiselle, jolla on tilapäinen kriisi, jota ei pystytä hoitamaan kotona. Kriisihoitojakson aikana selvitetään ja järjestetään palvelut, jotta asiakas pystyy kotiutumaan. Asumispalveluissa hoitopäivämaksu ei kerrytä maksukattoa. Omaishoitajan vapaan aikakana maksu päivältä on enintään kulloinkin omaishoitajalaissa määritellyiltä vapaapäiviltä 11,30 €/vrk. (Laki 6 b §) 3.3.4 Kokeiluasuminenvanhustenhoitokodissa
Kokeiluasumisen ajalta oman asunnon asumiskustannuksia huomioidaan asiakasmaksua määrättäessä enintään 3 kuukaudelta. Palvelupäätöksen tekevä sosiaalityöntekijä ottaa kantaa siihen otetaanko oman asunnon asumiskustannuksia huomioon, minkä suuruisena ja kuinka pitkältä ajalta. 3.4.
Erityisryhmienasumispalvelut
3.4.1. Palveluasuminen(THLpalveluala82;Psykiatrianasumispalveluyksikkö;ei
ympärivuorokautinen)
Ei‐ympärivuorokautista mielenterveysongelmaisille tarkoitettua asumispalvelua, joka tähtää arjen taitojen opetteluun ja sairauden kanssa selviämiseen. Palveluasumisen perusmääritelmänä on, että asiakas saa palveluntuottajalta sekä asumisen että muita jokapäiväiseen elämään liittyviä palveluja vähintään kerran viikossa. Jokapäiväiseen elämään liittyviä palveluja ovat mm. kodinhoitoapu, henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät palvelut ja terveydenhuollon palvelut. Ei‐
ympärivuorokautisessa palveluasumisessa henkilökunta ei ole yksikössä paikalla ympäri vuorokauden. Palvelut antaa sosiaali‐ ja terveydenhuollon ammattihenkilö, joten esimerkiksi pelkkä turvapalvelu, kiinteistönhoitopalvelut tai asunnon muutostyöt eivät riitä palvelun luokittelemiseksi tähän ryhmään. Ala: Sosiaalihuolto Omatoiminta Asumisyksikkö Mäntykoti, Maaninka ja Kotilo Kolmisopessa, sekä mahdollisesti muissa uusissa asumisyksiköissä maksu määräytyy kotihoidon asiakasmaksun mukaan. Ostopalvelu Asiakas on vuokrasopimussuhteessa palveluntuottajaan, jolle maksaa vuokran. Palveluasumisen maksu määräytyy kotihoidon asiakasmaksun mukaan ja tuntiperusteisen tukiasumisen maksu määräytyy kotihoidon asiakasmaksuperusteiden mukaan. Palveluasumisessa yleensä asiakasmaksu sisältää hoivan ja ateriat. Jos sopimuksen mukaan asiakas huolehtii itse aterioistaan, (yleensä aina tukiasumisessa) asiakkaan omaan käyttöön jäävä osuus on toimeentulotuen perusosan suuruinen. 3.4.2. Ympärivuorokautinenasumispalvelu(THLpalveluala85;Psykiatrianasumispalvelu,
ympärivuorokautinen)
Ympärivuorokautinen mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu asumispalvelu, joka tähtää arjen taitojen opetteluun ja sairauden kanssa selviämiseen. Palveluasumisen perusmääritelmänä on, että asiakas saa palveluntuottajalta sekä asumisen että muita jokapäiväiseen elämään liittyviä palveluja vähintään kerran viikossa. Jokapäiväiseen elämään liittyviä palveluja ovat mm. kodinhoitoapu, henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät palvelut ja terveydenhuollon palvelut. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Palvelut antaa sosiaali‐ ja terveydenhuollon ammattihenkilö, joten esimerkiksi pelkkä turvapalvelu, kiinteistön hoitopalvelut tai asunnon muutostyöt eivät riitä palvelun luokittelemiseksi tähän ryhmään. Ala: Sosiaalihuolto Ostopalvelu Ostopalveluna hankittujen erityisryhmien asumispalvelujen asiakasmaksut määräytyvät samoin perustein kuin vanhusten asumispalvelujen ostopalvelu (laitoshoidon maksuperuste), poikkeuksena vähennyksenä huomioitavat edunvalvojan palkkio/tilintarkastusmaksut (enintään 50 €/kk). Siilisetin aikaisissa sopimuksissa käytetään edelleen vuonna 2015 asiakasmaksuperusteena kotihoidon maksuperustetta. 3.4.3. Kokeiluasuminen
Kokeiluasumisen ajalta oman asunnon asumiskustannuksia huomioidaan asiakasmaksua määrättäessä enintään 3 kuukaudelta. Palvelupäätöksen tekevä sosiaalityöntekijä ottaa kantaa siihen otetaanko oman asunnon asumiskustannuksia huomioon, minkä suuruisena ja kuinka pitkältä ajalta. Kokeiluasumisesta Inkilänkodilla peritään hakijalta todelliset asumisen kustannukset; vuokra 361,50 €/kk ja tukimaksu 60,38 €/vrk. Patakukkulan yöasumispäivystyksestä ei peritä asiakkailta maksua. 3.5.
Sotainvalidienasumispalvelu
Sotainvalideilta, joiden vammaisuusaste on vähintään 20 %, ei peritä palveluasumisen maksua. 4. KEHITYSVAMMAHUOLLONMAKSUT
Sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan sosiaalipalveluista ovat maksuttomia kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/77) tarkoitettu erityishuolto ja lain 39 §:ssä tarkoitettu kuljetus. Kehitysvammaisen ylläpidosta voidaan kuitenkin periä maksu lukuun ottamatta alle 16‐ vuotiaalle annettavaa osittaista ylläpitoa (= osapäiväistä) ja lain 28 §:ssä tarkoitettua opetusta saavan lapsen osittaista ylläpitoa sen lukuvuoden loppuun, jonka aikana hän täyttää 16 vuotta. Asiakasmaksuasetuksen 21 §:n mukaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaan järjestetystä täydestä ylläpidosta voidaan periä maksu lyhytaikaisessa laitoshoidossa siten kuin 12 §:ssä säädetään ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa siten kuin 15 §:n 1,3, ja 4 momentissa säädetään. Kehitysvammaisen asiakkaan vastuulla ovat edellä mainituista rajoituksista huolimatta samat elämismenot kuin muillakin asiakkailla. Tämä tarkoittaa sitä, että asumispalvelua saavan kehitysvammaisen henkilön tulee maksaa vuokra, vesi‐ ja sähkömaksut sekä vuokraan liittyvä jyvitetty osuus yhteisistä tiloista ja kiinteistön hoitomenot. Päivittäisen ruokahuollon kuluista kehitysvammaisen henkilön vastuulla ovat ruuan raaka‐ainekulut. Kehitysvammaisen henkilön päivittäisen ylläpitoon ja siihen kuuluvaan ylläpitomaksuun kuuluvat lisäksi harrastus‐ ja viriketarvikkeet, yleiseen viihtyvyyteen liittyvät kulut (sisustustarvikkeet), siivousvälineet ja puhdistusaineet, vaatehuolto ja pesuaineet sekä esimerkiksi kodin pientarvikkeet, kuten wc‐
tarvikkeet, lamput, biobussit ym. 4.1.
Asumispalvelujenylläpitomaksut
Kehitysvammaisilta asiakkailta perittävä ylläpitomaksu on Kuopion asumispalveluissa seuraava Ylläpitomaksut €/kk Maljapuron palvelukoti 314,90 Leväsen hoitokoti Menninkäinen 314,90 Pihlajakoti Maaninka 314,90 Ierikanpiha Karttula 31,55 Ostopalvelun ylläpitomaksu 314,90 Karttulan Ierikanpihan pienempi ylläpitomaksu johtuu siitä, että asukkaat huolehtivat siellä ruokahuollon ja muiden ylläpitoon kuuluvien aineiden ja tarvikkeiden hankkimisista pääsääntöisesti itse. Ylläpitomaksun periminen poissaolon ajalta Ylläpitomaksua ei peritä asumispalvelua saavan asiakkaan palvelun keskeytyessä yli viideksi päiväksi. Maksua ei tällöin peritä viisi päivää ylittävältä ajalta. 4.2. Tilapäisenasumisenmaksu
Ympärivuorokautista asumista, joka sisältää ateriat, majoituksen ja muut kulut hoivan ja hoidon ajalta. Maljapuron palvelukoti ‐ 16 vuotta täyttäneen (ateriat ja asuminen) 29,03 €/vrk ‐ alle 16‐vuotiaat (ateriat ja asuminen) 16,65 €/vrk ‐ osavuorokautinen hoito, esimerkiksi yöhoito, 14,51 €/vrk Yksityiset palvelukodit ‐ 16 vuotta täyttäneet (ateriat ja asuminen) 29,03 €/vrk ‐ alle 16‐vuotiaat (ateriat ja asuminen) 16,65 €/vrk 4.3.
Perhehoito
Perhehoidosta peritään 85 % asiakkaan nettotuloista. Maksu on kuitenkin enintään sen suuruinen, että käyttörahaa jää asiakkaalle kuukausittain vähintään 105 euroa kuukaudessa. Hoitotuki otetaan tulona huomioon nettotuloja laskettaessa. 4.4.
Kehitysvammaistenpäivä‐jatyötoiminta
16 vuotta täyttäneiden kehitysvammaisten erityishuollon päivä‐ ja työtoiminnassa asiakasmaksuna peritään ateriamaksu 4,50 € päivässä, sisältää lounaan, jälkiruuan ja kahvin. Työ‐ ja päivätoimintaa Kuopiossa on Kuopion työkeskuksessa, Karttulan toimintakeskuksessa, Maljapuron palvelukodin päivätoiminnassa, Jukolan toimintakeskuksessa Maaningalla ja Pisatuotteen toimintakeskuksessa Nilsiässä. 5. Kuljetuspalveluidenasiakasmaksut
5.1.
Asiointi‐javirkistysmatkat
Asiakasmaksu on julkisen liikenteen kilometrien määrän mukaan määräytyvä taksa, jonka asiakas maksaa suoraan taksiyrittäjälle (omavastuu). Kuopion kaupunkiliikenteen liikennöintialueella asiakasmaksu on joukkoliikenteen matkan kertamaksu. 5.2.
Työ‐jaopiskelumatkat
Asiakasmaksu on kaupungin joukkoliikennealueella 30 päivän Kuopiolipusta laskettu matkan hinta ja pitemmillä matkoilla seutukortin hinnasta laskettu matkan hinta. Matkan hinta saadaan 30 päivän Kuopio‐lipun tai Kuopion alueen seutulipun hinnasta jakamalla em. lipun hinta luvulla 43 5.3.
Kuljetuspalvelukortinhinta
Ensimmäinen kuljetuspalvelukortti on asiakkaalle maksuton. Uuden kortin toimittamisesta kadonneen tai rikkoutuneen tilalle peritään 10 €:n maksu. 6. Laitoshoidonmaksut
6.1.
Lyhytaikainenlaitoshoito(Asetus12§)
Maksu hoidosta ja ylläpidosta hoitopäivältä, 38,10 €/hoitopv A sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 12 § 1 mom: ”Lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevalta voidaan periä hoidosta ja ylläpidosta psykiatrian toimintayksikössä enintään 17,60 euroa hoitopäivältä ja muussa lyhytaikaisessa laitoshoidossa enintään 38,10 euroa hoitopäivältä. Maksuja ei saa kuitenkaan periä terveyskeskuksessa taikka sairaalassa tai sen toimintayksikössä alle 18‐vuotiaalta siltä osin kuin hoitopäiviä on kalenterivuodessa kertynyt yli seitsemän. Hoitopäivämaksun saa periä vain kerran kalenterivuorokaudelta. Jos asiakas siirtyy välittömästi toiseen laitokseen, lähettävä laitos ei saa periä maksua siltä päivältä, jona asiakas siirtyy. Kerryttävät maksukattoa. Maksukaton ylittymisen jälkeen lyhytaikaisessa laitoshoidossa peritään (Asetus 26 a §) 17,60 €/hoitopv 6.2.
Päivä‐jayöhoidonmaksut(Asetus13§)
Maksu päivä‐ tai yöhoidosta 17,60 €/vrk A sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 13 § 2 mom: "Edellä olevaa maksua ei saa periä psykiatrisen avohoidon toimintayksikössä annetusta hoidosta, kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/77) tarkoittamasta erityishuollosta, polikliinisesta päihdehuollosta eikä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 §:n 2 momentissa tarkoitetusta suojatyöstä. Maskua ei saa periä myöskään alle 18‐vuotiaalta terveyskeskuksessa tai sairaalassa taikka sen toimintayksikössä siltä osin kuin hoitopäiviä on kalenterivuodessa kertynyt yli seitsemän. Kerryttää maksukattoa. Maksukaton ylittymisen jälkeen maksua ei peritä. 6.3.
Kotiutusyksikönasiakasmaksut
Sairaanhoitajan ja fysioterapeutin käynti 9,30 €/käynti, jos käyntejä on kaksi tai useampia vuorokaudessa, maksu on 21,00 €/vuorokausi. Säännöllisen kotihoidon piirissä olevilta peritään määritelty kuukausimaksu. Maksut eivät kerrytä maksukattoa. Kotiutusyksikön asiakas kustantaa lääkkeet ja hoitotarvikkeet itse. 6.4.
Kotisairaalanasiakasmaksut
Sairaanhoitajan ja fysioterapeutin käynti 9,30 €/käynti, jos käyntejä on kaksi tai useampia vuorokaudessa, maksu on 21,00 €/vuorokausi. Säännöllisen kotihoidon piirissä olevilta peritään määritelty kuukausimaksu. Maksut eivät kerrytä maksukattoa. Kotiutusyksikön asiakas kustantaa lääkkeet ja hoitotarvikkeet itse. I.v. ja i.m. lääkkeet ja erityishoitotarvikkeet potilas saa kotisairaalan kautta. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden ja tehostetun palveluasumisen maksut säilyvät ennallaan. 6.5.
Kuntoutushoidonmaksut(Asetus14§)13,20€/hoitopv
”Lääkinnällisestä kuntoutuksesta annetun asetuksen (1015/1991) 3 §:n 2 mom. 6 kohdassa tarkoitetusta vammaiselle henkilölle laitoshoitona annetusta kuntoutushoidosta tai kehitysvammaisten erityishuoltona annetusta kuntoutushoidosta voidaan periä enintään 13,20 € hoitopäivältä”. Maksua ei saa periä alle 18‐vuotiaalta terveyskeskuksessa tai sairaalassa taikka sen toimintayksikössä siltä osin kuin hoitopäiviä on kalenterivuodessa kertynyt yli seitsemän. Kerryttää maksukattoa. Maksukaton täyttymisen jälkeen maksua ei peritä. 6.6.
Pitkäaikainenlaitoshoito
Pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleva henkilö (Laki 7 b §) Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevaksi katsotaan laitoshoidon alkamisesta lukien sairaaloissa ja sosiaalihuoltolain mukaisissa laitoshoidon yksiköissä o henkilö, jonka hoidon arvioidaan kestävän yli kolme kuukautta ja o henkilö, jonka hoidon laitokseen otettaessa on arvioitu kestävän enintään kolme kuukautta, mutta hoito on jatkunut kolme kuukautta ja hänen toimintakykynsä on katsottu heikentyneen siten, että häntä on tämän vuoksi hoidettava edelleen laitoksessa Pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteet (Laki 7 c § 1‐3 mom.): ”Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 85 prosenttia hoidossa olevan tässä laissa tarkoitetusta kuukausitulosta, jollei tässä laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 105 euroa. Jos pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleva on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin puolison kuukausitulot, maksu määräytyy puolisojen yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta perittävä maksu voi olla enintään 42,5 prosenttia edellä mainituin perustein yhteenlasketuista kuukausituloista. Laitoshoidossa olevan henkilökohtaiseen käyttöön tulee kuitenkin jäädä vähintään 105 euroa kuukaudessa. Jos molemmat tässä momentissa tarkoitetut puolisot ovat pitkäaikaisessa laitoshoidossa, maksu määräytyy kuitenkin siten kuin 1 momentissa säädetään. Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksessa tai sairaalassa taikka sen toimintayksikössä olevalta alle 18‐vuotiaalta siltä osin kuin hoitopäiviä on kalenterivuodessa kertynyt yli seitsemän.” Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tekijät (Laki 10 §): ”Maksukykyä arvioitaessa ja maksun suuruutta määrättäessä voidaan, sen estämättä mitä muussa laissa säädetään, ottaa huomioon henkilön eläminen yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisessa olosuhteissa, alaikäisen lasten elämisen samassa taloudessa, henkilön tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut maksukykyyn vaikuttavat seikat sekä lapsen elatuksesta annetussa laissa tarkoitettu elatusvelvollisuus siten kuin niistä tässä laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkemmin säädetään. Maksukyvyn mukaan määräytyvän maksun suuruutta määrättäessä otetaan huomioon palvelua käyttäneiden henkilöiden tulot siten kuin tässä laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkemmin säädetään.” Asiakasmaksua määrättäessä nettotuloina otetaan huomioon (Laki 10 b §): o palkkatulot o eläkkeet ja jatkuvat etuudet o hoitotuki (sisältää mahd. veteraanilisän) o 16‐ vuotta täyttäneen vammaistuki o ylimääräinen rintamalisä o elinkorot o rahasyytinki o muut jatkuvat henkilökohtaiset tulot o pääomasta ja muusta omaisuudesta saatavat korko‐, (myös määräaikaistalletusten korot), osinko‐ ja vuokratulot (kulut vähennettynä), mikäli nettotulo ylittää 10 euroa €/kk o maatalouden ja elinkeinotoiminnan pääoma‐ ja ansiotulo‐osuudet sekä verovelvollisen osuus yhtymän tulosta (viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistettu) o metsätulo (L 10 a § 2 mom., A 28 a §) Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Asiakasmaksua määrättäessä tuloina ei oteta huomioon (Laki 10 b §) o lapsilisää ja lapsen hoitotukea o asumistukea o tapaturvavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito‐ ja tutkimuskuluja tai haittarahaa o rintamalisää o elatusapua tai elatustukea, jota maksetaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan puolison alaikäiselle lapselle o eläkkeisiin ja niihin verrattaviin tuloihin sisältyviä huollettavista aiheutuvia korotuksia o muita lain 10 a § 3 mom. tarkoitetuttuja tukia ja avustuksia Tuloista tehtävät lain mukaiset vähennykset (Laki 10 c §) o suoritettavaksi vahvistetut elatusavut (ei koske puolisoa) o tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset o kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana maksettava etuus, joka on hänen suoritettavanaan. Maksukyvyn mukaan määräytyvät maksut määrätään toistaiseksi (A 31 §). 6.7.
Sotainvalidit(Sotilasvammalaki6,6aja6b§)
Vähintään 20 %:n sotainvalideilta ei peritä asiakasmaksua pitkäaikaishoidosta eikä kuntouttavasta lyhytaikaisesta laitoshoidosta. 7. Vastaanottopalvelut*Kerryttävätmaksukattoa.
Terveyskeskuksen lääkäripalvelut* (Asetus 7 §) 16,10 € ‐ peritään kolmelta ensimmäiseltä käynniltä kalenterivuodessa ‐ veteraanitunnuksen omaaville ja alle 18‐vuotiaille maksuton ‐ peritään myös äitiysneuvolan lääkärin vastaanotolla sairaanhoidollisesta käynnistä ‐ peritään opiskelijaterveydenhuollossa lääkärin vastaanotolla sairaanhoitokäynnistä ‐ peritään perhesuunnitteluneuvolassa lääkärin vastaanotolla sairaanhoitokäynnistä Yhteispäivystyksen lääkäripalvelut* (Asetus 7 ja 8 §) ‐ arkisin klo: 8.00–20.00 (Asetus 7 §) 16,10 € ‐ arkisin klo: 20.00–08.00 (Asetus 8 §) 32,10 € ‐ lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä (Asetus 8 §) 32,10 € ‐ veteraanitunnuksen omaaville ja alle 18‐vuotiaille maksuton Nilsiän terveysaseman lääkäripalveluiden päivystysmaksu* (asetus 7 §) ‐ lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo: 9.00–16.00 22,10 € ‐ veteraanitunnuksen omaaville ja alle 18‐vuotiaille maksuton Yksilökohtainen fysioterapia* 8,80 €/ hoitokerta ‐ maksu peritään enintään 45 hoitokerralta/vuosi, ‐ alle 18‐vuotiaille maksuton Sarjassa annettava lääkinnällinen kuntoutus fysioterapiaryhmässä  ryhmämaksu (keskimäärin 16 ryhmäkäyntiä) 19,00 €/ryhmäjakso  puoliryhmämaksu (keskimäärin 3‐9 ryhmäkäyntiä tai jos keskimäärin 16 kerran ryhmäjakso keskeytyy sairastumisen vuoksi) 9,50 € /ryhmäjakso  ryhmän kertamaksu (jos asiakas joutuu 1 – 4 ensimmäisen käyntikerran jälkeen keskeyttämään esim. sairauden vuoksi) 3,00 € / käynti  ryhmäohjausjakso 1‐3 ryhmäkäyntiä 3,00 €/ käynti  allasryhmämaksu 28,00 € / ryhmäjakso  puoliallasryhmämaksu, jos ryhmäjakso keskeytyy sairastumisen vuoksi tai allasryhmä suunnitellusti keskimäärin 5 ryhmäkäyntiä 14,00 € /ryhmäjakso  allasryhmän kertamaksu (jos asiakas joutuu 1‐2 ensimmäisen käyntikerran jälkeen keskeyttämään esim. sairauden vuoksi) 4,50 € / käynti  omatoiminen allasharjoitteluvuoro 3,00 €  alle 18‐vuotiaille maksuton Erikoislääkärin ja Harjulan sairaalan poliklinikan käyntimaksu (Asetus 8 §) 32,10 €/käynti  koskee myös uniapneatutkimus ja hoitokäyntejä  määräaikaiset diabeetikkojen silmänpohjatutkimukset maksuttomia  veteraanitunnuksen omaaville ja alle 15‐vuotiaille maksuton Sarjassa annettava hoito* (Asetus 11 §) Fysioterapia, lääkärin lähetteellä annettava jalkojenhoito, korvalääkärin sarjahoito, suonen‐ ja nivelen sisäiset lääkehoidot, avustettu kotihemodialyysi 8,80 €/hoitokerta  alle 18‐vuotiaalle maksuton  maksu enintään 45 hoitokerralta/vuosi Maksu lääkärintodistuksesta (Asetus 23 §) Kansanterveystyössä (terveyskeskuksessa) seuraavista hoitoon liittymättömistä lääkärintodistuksista peritään  Armeijan todistus 30,10 €  Aselupatodistus 39,60 €  B / C todistus kuntoutusta varten 39,60 €  C‐todistus hoitotuen/vammaistuen hakemista varten 30,10 €  T‐todistus (todistus terveydentilasta, ilman laboratoriotutkimuksia) 39,60 €  T – todistus terveydentilasta (sisältää laboratoriotutkimukset) 39,60 €  B‐todistus (eläkkeet, erityiskorvattavat lääkkeet jne.) 39,60 €  B‐lausunto äitiysneuvolassa lääketieteellistä syistä 39,60 €  Todistus asunnonhakua varten 30,10 €  Todistus turvapuhelinanomusta varten 30,10 €  Lausunto työvoimatoimistoa varten (TE‐toimiston pyytämänä asiakkaalle maksuton) 30,10 €  E‐lausunto (todistus vakuutusyhtiölle) 39,60 € 


Todistus invalidi pysäköintikorttia varten HIV‐todistus Muut lausunnot etuuden hakemista varten, maksu laajuuden mukaan Ajokorttitodistus 30,10 € 30,10 € 
47,70 € Kansanterveystyössä (terveyskeskuksessa) seuraavat hoitoon liittyvät todistukset ja lausunnot ovat maksuttomia:  A‐todistus  Potilaan välittömään hoitoon liittyvä B‐todistus (kuntoutus, SV‐päiväraha)  Nuorison terveystodistus  Todistus lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyviä apuvälineitä varten  Lähete sairaalaan  Sairaanhoidon vuoksi tarpeelliset todistukset (esim. raskaudenkeskeytys, sterilisaatio)  Joukkorokotustodistus  Todistus lapsen sairaudesta  Neuvola‐ ja kouluterveydenhuollon todistukset (esim. jälkitarkastustodistus äitiyspäivärahaa varten)  Todistus potilaan kuljetuksesta = matkatodistus  Kutsuntatarkastustodistus = lääkärinlausunto puolustusvoimia varten  Kuolintodistus Valmiiksi laadituista todistuksesta peritään maksu asiakkaalta, vaikka hän myöhemmin sen peruisi. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta perittävä maksu (A 25 §) 39,60 €  15 vuotta täyttäneiltä  terveyskeskuslääkärin luona käynti  erikoislääkärin ja Harjulan sairaalan poliklinikan avohoidon käynti  kuvantamistutkimuksen vastaanottokäynti  opiskeluterveydenhuollon lääkärinvastaanoton sairausvastaanottokäynti  perhesuunnitteluneuvolan lääkärinvastaanoton sairausvastaanottokäynti  äitiysneuvolan lääkärinvastaanoton sairaanhoidollinen käynti Muut maksut  Hoitokengän palauttamatta jättäminen 50,00 €  Jalkojenhoitajan käynti 8,80 €  Keltakuumerokotemaksu 36,50 €  Mantoux‐testi ulkomaille töihin lähteviltä 16,00 €  Pef‐huippuvirtausmittarin palauttamatta jättäminen 50,00 €  Röntgenkuvan kopiomaksu 12,00 €  Kansainvälinen rokotuskortti 16,00 €  Lääkärin tekemät sairaanhoidolliset UÄ‐tutkimukset äitiysneuvolassa 33,80 € Muualta kuin Suomessa asuvalta perittävä maksu (Asetus 24 §) Enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen maksu, jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu. Laboratorio‐ ja kuvantamistutkimukset (Asetus 8b §) Ei maksua. Yksityislääkärin tai yksityisen terveydenhuoltoyksikön lähetteellä tehtävistä laboratorio‐ ja kuvantamistutkimuksista, jotka eivät ole osa muuta laskutettavaa hoitokäyntiä, peritään enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia vastaava maksu erillisen hinnaston mukaan. Terve Kuopio ‐Kioski, matalan kynnyksen terveydenhuollon palvelu Ei maksua. Sosiaali‐ ja terveyden ammattihenkilöiden antama terveysneuvonta yksilöllisesti ja ryhmissä matalan kynnyksen palvelupisteissä ja vastaavissa. Hengityshalvauspotilaalle järjestettävä hoito (A 22 §) Hengityshalvauspotilaalle järjestettävä kunnallinen hoito ja hoitoon liittyvät kuljetukset maksuttomia Maksukatto ja maksujen seuranta (Asetus 26 a‐b §) Maksukaton kertymäkausi on kalenterivuosi. Maksukatto vuonna 2015 on 679 €. Maksukaton ylittymisen jälkeen ovat maksukattoon sisältyvät palvelut maksuttomia kalenterivuoden loppuun lukuun ottamatta lyhytaikaista laitoshoitoa. Maksukaton ylittymisen jälkeen lyhytaikaisesta laitoshoidosta peritään 17,60 € hoitopäivältä. Tähän hinnastoon on maksun kohdalle merkitty jos se kerryttää maksukattoa. 8. Mielenterveys‐japäihdepalvelut
Tukiasuminen ryhmäkodissa (Eevala, Villelä ja Laurila) ‐ Mielenterveyskuntoutujan tuettua asumista, jossa henkilökunta on paikalla vain osan vuorokautta Osaylläpitomaksu Kuntoutusyksikkö Tukiporras ‐ lyhytaikainen psykiatrinen kuntoutusjakso Päihdesäätiön hoitopäivä Kerryttää maksukattoa Maksukaton ylittymisen jälkeen peritään (Asetus 26 a §) 340 €/kk 10€/vrk 38,10 €/hoitopäivä 17,60 €/hoitopäivä 9 Suunjahampaidentutkimusjahoito
Suun terveydenhuolto Käyntimaksu Suuhygienistillä Hammaslääkärillä Erikoishammaslääkärillä Hammaskiven poisto ja hampaiden kiinnityskudosten hoito käyntikerralta 8,00 € 10,20 € 14,90 € 6,60‐ 85,80 € Suun ja hampaiston tutkimus Tutkimus 6,60‐ 29,30 € Röntgentutkimus kuvalta 6,60 € Leukojen ja koko hampaiston kuvaus 14,70 € Ehkäisevä hoito Käyntikerralta 6,60 € (tutkimuksen yhteydessä maksuton) Hampaanpoisto Hampaanpoisto 14,70‐ 29,30 € Hampaan leikkauksellinen poisto 42,90‐ 60,20 € Proteettinen hoito Proteettisen hoidon yhteydessä kustannusarvion veloitetaan potilaalta hammas‐ mukaan tekniset kulut todellisten kulujen suuruisina Hampaiden paikkaus 1 pinnan täyte 14,70 € 2 tai useamman pinnan täyte 29,30‐ 60,20 € Puudutus Puudutus/leuan puolisko 6,60 € Todistus ja lausunto 39,60 € Peruuttamaton aika *) 39,60 € Hammashoito on maksutonta alle 18‐vuotiaille. Hammashoito on maksutonta rintamasotilas‐, rintamapalvelus‐, rintama‐ tai veteraanitunnuksen omaaville tai miinanraivaustehtäviin osallistuneille. Veteraanitunnus on esitettävä vastaanotolla. Veteraanit maksavat vain hammaslaboratorioilta hankituista töistä ja maksavat ne kyseiselle hammaslaboratoriolle. *) Maksu peritään ilman hyväksyttävää syytä käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä suun ja hampaiden tutkimuksen ja hoidon vastaanottoajasta 15 vuotta täyttäneeltä. 10 Lastensuojelunmaksut(Asetus20§)
”Asiakasmaksulain 7 §:n 1 momentin perusteella lastensuojelulain mukaisena sijaishuoltona, avohuollon tukitoimena tai jälkihuoltona järjestetystä perhehoidosta tai laitoshuollosta taikka asumispalveluista lapsen vanhemmilta perittävä maksu jaetaan heidän kesken maksukyvyn mukaan. Asiakasmaksulain 7 §:n 2 ja 3 momentin perusteella lastensuojelulain mukaisena avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltona järjestetystä perhehoidosta, laitoshuollosta tai asumispalveluista lapsen tai nuoren tuloista peritään enintään 1.432,40 €/kk.” Lastensuojelun perhetyö Yli 4 h 15 min käynti Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Alle 4 h 15 min käynti Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Tulot € 797–1541 1542‐2598 2599> Maksu € 8,90 17,70 26,50 797‐1541 1542–2598 2599> 5,15 8,90 13,25 11 Perhekriisiyksikkö/turvakodinhinnat
Aikuinen 28,50 € Lapsi 13,40 € Ensimmäisellä kerralla enintään 3 vrk on kuopiolaisille maksutonta. 12Palvelusetelienarvotvuodelle2015 -
Kuopion kaupungilla on käytössä tilapäisen kotihoidon, tuetun kotona asumisen, tehostetun palveluasumisen, omaishoidon sekä veteraanien kotiin tuetettavien palveluiden palvelusetelit. Tilapäisen kotihoidon palveluseteliä myönnetään kotihoidon palvelutasomääritysten täyttyessä lyhytkestoiseen palveluntarpeeseen korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin arvo on kaupungin määrittelemä tasasuuruinen summa. Palvelusetelin arvo on ma – la 24 €/ tunti ja su 36 €/ tunti. Tuetun kotona asumisen palveluseteli on tarkoitettu säännölliseen kotihoitoon ja palvelusetelin arvo määräytyy asiakkaan bruttotulojen perusteella. Tuloista vähennetään sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen tulorajojen mukaiset vähennykset. Tuetun kotona asumisen palvelusetelin kattohinta on tällä hetkellä 31 €/ tunti. Palveluasumiseen tarkoitettu tehostetun palveluasumisen palveluseteli kohdennetaan ympärivuorokautisen hoivan tuottamiseen palvelusetelillä. Palveluasumiseen myönnettävän palvelusetelin arvo ja omavastuuosuus määräytyy asiakkaan nettotulojen perusteella. Palvelusetelin hoitoluokkia on kuusi, joista neljä ensimmäistä on otettu käyttöön. hoitoluokka 1; palvelusetelin arvo 1258 €/ kk hoitoluokka 2; palvelusetelin arvo 1778 €/kk hoitoluokka 3; palvelusetelin arvo 2678 €/kk hoitoluokka 4; palvelusetelin arvo 3295 €/kk Omaishoidon tuen palveluseteli (330 €/ kk) myönnetään omaishoitajan lakisääteisen vapaan (3 vrk/kk) järjestämistä varten. Omaishoidon tuen palvelusetelin arvo on 110 €/ vrk yksityisessä hoitokodissa, jossa asiakkaan omavastuuosuus on 11,30 €/ vrk. Sijaishoidon enimmäismäärästä säädetään sosiaali‐ ja terveydenhuollon maksuista annetussa laissa § 6b. Omaishoitaja voi halutessaan ostaa palvelusetelillä hoiva‐apua kotiin. Tällöin palvelusetelillä saatava avun tuntimäärä vaihtelee palveluntuottajan tuntihinnan mukaan. Valtiokonttorin myöntää kunnille avustusta kotiin tuotettaviin palveluihin rintamatunnuksen omaaville sotaveteraaneille. Avustus on myönnetty 200 €:n suuruisina palveluseteleinä. Koska kaikki veteraanit eivät käytä myönnettyä etuutta, käyttämätön raha palautuu Smartum – järjestelmään, jonka jälkeen raha voidaan jakaa uudelleen veteraaneille. Tarkoitus on, että myönnetty raha tulisi kokonaan käytetyksi veteraanien hyväksi. 13 Kaikissaasiakasmaksupäätöksissäsovelletaan
Maksun enimmäismäärä (Laki 2 §): ”Palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.” Maksun perimättä jättäminen tai alentaminen (Laki 11 §): ”Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, siltä osin kun maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteutumista.” Arviointi siitä, voidaanko kotihoidon, asumispalvelun ja pitkäaikaisen laitoshoidon asiakasmaksua alentaa tai jättää perimättä asiakasmaksulain 11 §:n perusteella, tehdään asiakkaan tekemän kirjallisen hakemuksen perusteella. Hakemuksen ja liitteenä toimitettujen tositteiden tietojen perusteella sosiaalityöntekijä tekee toimeentulotuen koelaskelman. Hakemus käsitellään asiakasmaksujen harkintaryhmässä ja tältä pohjalta asiakasmaksuyksikön päätöksentekijä tekee asiakkaalle lähetettävän päätöksen. Lapsiperhepalveluiden asiakasmaksujen osalta harkinnan tekee palveluesimies. Maksukyvyn mukaan määräytyvien maksujen tarkistaminen Asiakkaan maksukyvyn mukaan määräytyvät maksut (pitkäaikainen laitoshoito, kotona annettavan palvelun kk‐maksu, asumispalvelut) määrätään toistaiseksi. Maksu tarkistetaan kuitenkin silloin, kun  palvelun käyttäjän tai perheen maksukyky on olennaisesti muuttunut  kun on ilmeistä, että maksua määrättäessä huomioon otettavat perheen olosuhteet ovat muuttuneet  maksu osoittautuu virheelliseksi tai  palvelu‐ ja hoitosuunnitelmaa muutetaan. Asiakkaalle lähetettävään maksupäätökseen lisätään teksti, jossa ilmoitetaan asiakkaan velvollisuudesta ilmoittaa päätöksen perusteena olevien tulojen muutoksista. Osa sosiaali‐ ja terveydenhuollon maksuista on sidottu indekseihin. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi. Maksukyvyn mukaan määräytyvät maksut tarkistetaan vähintään joka toinen vuosi. Nettotuloihin perustuvien maksujen tarkistus tehtiin pitkäaikaisessa laitoshoidossa ja asumispalveluissa vuonna 2014. Vuonna 2015 tulosidonnaisista maksupäätöksistä tarkistetaan kotihoidon ja kotihoidon maksuperusteiden mukaisten asumispalvelujen maksut.