Ylitornion kunnan talousarvio vuodelle 2016

Kunnanjohtajan tervehdys
Taloussuunnitelmainfo 24.11.2015
YLITORNION KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2016
Kunnanhallitus on tehnyt 23.11.2015 esityksen valtuustolle Ylitornion kunnan vuoden 2016 talousarvioksi ja
vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi.
Taloussuunnitelmassa on lähtökohtana, että Ylitornion kunta huolehtii asukkaiden ja alueen palveluista sekä
elinvoimapolitiikasta itsenäisenä kuntana.
Yleishallinto
Yleishallinnon talousarvio kasvaa noin 200 000 eurolla. Tämä johtuu siitä, että valtio siirtää
työllistämisvastuuta yhä enenevässä määrin kuntien harteille. Työllisyyden hoitamiseen tarvittavat
määrärahat keskitetään yleishallintoon.
Yleishallinnossa keskeisenä painopisteenä on elinkeinoelämän kehittämistoiminta sekä yhteistyö yrittäjien
kanssa. Erityisesti panostetaan Alkkulanraitin alueen kehittämiseen, Aavasaksan alueen kehittämiseen,
matkailumarkkinointiin ja teollisuusyritysten markkinointiin. Tavoitteena on, että yrittäjät ja yrittäjäksi aikovat
saavat mahdollisimman hyvän palvelun.
Outokaira Tuottamhan ry:n paikallisen kehittämisen ohjelmatyöhön osoitetaan vuosittain 43 000 euroa.
Leader-toiminnan ohjelmakauden 2014-2020 rahoituskokonaisuus Ylitornio-Tornio-Pello-alueelle on
yhteensä 7 miljoonaa euroa. Sillä rahalla voidaan toteuttaa esimerkiksi kylien ja yritysten hankkeita.
Perusturva
Sosiaali- ja terveystoimen uudistus tulee leimaamaan perusturvan osaston ja kunnan toimintaa koko
taloussuunnitelmakauden ajan. Uudistus tulee muuttamaan merkittävästi sosiaali- ja terveyspalvelujen
järjestämistä ja tuottamista. Toiminta siirtynee tulevien itsehallintoalueiden toiminnaksi. Sosiaali- ja
terveystoimi siirtynee pois kunnan perustoiminnasta heti taloussuunnitelmakauden jälkeen.
Valtuusto on jo aiemmin syksyllä hyväksynyt vanhusten palveluasumiseen liittyvän toimintamallin.
Vanhusten palvelussa kotiin tarjottavien palvelujen rooli on edelleen keskeinen. Palveluasumisessa
toiminnan rungon muodostaa kunnan oma toiminta täydennettynä yhteistyöllä ODL:n säätiön ja Coronaria
Hoitoketju Oy:n toiminnalla. Kokonaisuuteen liittyy myös tavoite terveyskeskuksen vuodeosaston
paikkamäärän vähentämisellä 38:sta noin 20:een. Palvelusetelin käyttäminen palveluasumisessa
valmistellaan vuoden 2016 aikana.
Kehitysvammapalveluissa tapahtuu merkittävä uudistus. ODL:n säätiön opistoalueelle sijoittuu 16 henkilön
asumisyksikkö. Yksikön toiminta käynnistyy keväällä 2016.
Terveydenhuollossa on keskeisenä tavoitteena kehittää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
yhteistyötä siten, että perusterveydenhuollossa tapahtuva sairaanhoidon osuus olisi mahdollisimman suuri.
Talousarvioesitykseen sisältyy 4 terveyskeskuslääkärin virkaa ja 2,5 hammaslääkärin virkaa.
Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat vakiintuneet viime vuosina noin 6,5 miljoonan euron tasolle.
Toimintaan varataan ensi vuodelle 6,6 miljoonaa euroa. Länsipohjan sairaanhoitopiirin alueen kunnat ovat
yhdessä linjanneet tavoitteita ja toimenpiteitä erikoissairaanhoidon menojen kasvun hillitsemiseksi.
Kunnan saamista testamenttivaroista tullaan edelleen osoittamaan rahaa esimerkiksi
seniorikorttitoimintaan, vanhusten viriketoimintaan ja kehitysvammahuoltoon.
Sivistystoimi
Ainiovaaran koulukeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen investointi on valmistumassa. Hankkeen
toteutumisen myötä olosuhteet perusopetuksessa paranevat merkittävästi. Oppilaat ja opettajat pääsevät
työskentelemään uudessa ja nykyaikaisessa oppimisympäristössä.
Tieto- ja viestintätekniikan käytön edistämistä jatketaan kaikissa kouluissa. Tavoitteena on nostaa Ylitornio
Lapin kärkeen tietotekniikan hyödyntämisessä opetuskäytössä. Ylitornio on valtakunnallisesti mukana
kehittämässä kerhotoimintaa osana turvallista koulupäivää. Joustavan koulupäivän avulla yritetään taata
kaikille mahdollisuus osallistua kerhotoimintaan ja vähentää lasten yksinoloa kotona.
Sivistystoimessa tärkeässä roolissa on varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja yksityisen lukion tiivistyvä
yhteistyö. Esimerkiksi lukiokoulutuksen säilymistä paikkakunnalla voidaan turvata tiiviillä yhteistyöllä. Hyvä
esimerkki järkevästä yhteistyöstä on lasten päiväkotitoiminnan käynnistyminen lukion tiloissa.
Ylitornion ja Pellon yhteistyö jatkuu tiiviinä Tornionlaakson kirjastossa ja Meän Opistossa.
Tekninen toimi
Öljyn, sähkön ja kaukolämmön hintojen arvioidaan pysyvän ennallaan. Tekninen lautakunta on päättänyt jo
aiemmin korottaa veden ja jäteveden perusmaksuja 15 prosentilla.
Teknisessä toimessa panostetaan kiinteistöjen ja liikuntapaikkojen kunnossapitoon.
Kiinteistöjen kunnossapitotoimintaa päivitetään nykyaikaiseksi. Kiinteistötoimessa otetaan käyttöön liikkuvan
työn ohjausjärjestelmä, joka helpottaa vikojen ilmoittamista ja toisaalta niiden korjaamista.
Tärkeä painopiste teknisessä toimessa on kunnan asuntoyhtiön toiminnan onnistuminen.
Investoinnit
Vuosi 2015 jää historiaan isojen investointien toteutumisesta. Investointitahti hiljenee tulevalla
taloussuunnitelmakaudella, mutta edelleenkin tahti on kova. Vuoden 2016 investointiohjelma on 3,5
miljoonaa euroa. Ainiovaaran koulukeskuksen hanke valmistuu ja ensi vuonna koulukeskuksen alueelle
toteutetaan lähiliikuntapaikkainvestointi. Tavoitteena on, että lähiliikuntapaikka tarjoaa
toimintamahdollisuuksia liikkumiseen kaiken ikäisille.
Kuntakeskuksen infrainvestointi valmistuu viimeistä piirtoa myöten syksyllä 2016. Päällystystyöt toteutuvat
heinäkuussa ja työ valmistuu kaikilta osin syksyllä. Kunnan rahoitusosuus hankkeessa on 1,1 miljoona
euroa. Kuntakuva ja kunnallistekniikka paranevat kertaheitolla merkittävästi.
Kuntakeskuksen ja teollisuusalueiden kaavateihin ja kunnallistekniikkaan panostetaan myös huomattavasti.
Tornionjokivarren yleiskaavan päivitystyö on käynnistyt ja kaava valmistuu vuonna 2017. Kunnan tavoitteena
on, että Tornionjokivarteen tulee useita kymmeniä uusia rakennuspaikkoja vakituiseen ja loma-asumiseen.
Menot ja tulot
Toimintakulut ovat 42,5 miljoonaa euroa ja toiminnasta tulevat tuotot 12,4 miljoonaa euroa. Toimintakulut
ovat kutakuinkin vuoden 2015 tasolla. Henkilöstömenot ovat kolme prosenttia pienemmät kuin vuoden 2015
talousarviossa.
Verotulojen arvioidaan kertyvän 11,8 miljoonaa euroa. Verotulot koostuvat 19,25 %:n tuloverosta,
kiinteistöveroista ja yhteisöveron tuotosta.
Valtionosuustuloksi arvioidaan 19 miljoonaa euroa. Määrä on hieman pienempi kuin vuoden 2015
valtionosuustulo tulee olemaan.
Vuoden 2016 talousarvion menot ja tulot ovat tasapainossa. Tilikauden tulos on 23 100 euroa.
Tapani Melaluoto
kunnanjohtaja
tapani.melaluoto(at)ylitornio.fi
0400 692 890