Vieraslaji tiedote 6.7.2015

LOHJA
Päivämäärä
LOJO
Datum
Nro
Nr
06.07.2015________________________
Ympäristöyksikkö
TIEDOTE 6.7.2015
Jättiputkien torjunta Lohjalla jatkuu, torjunta-ainetta ilmaiseksi ympäristöyksiköstä –
lisätietoja kasvupaikoista kaivataan yhä. Myös jättipalsamia saa kitkeä pois kaupungin
mailta.
Ympäristö- ja puistoyksikön kesällä 2010 koeluontoisesti aloittama jättiputken torjunta jatkuu
edelleen. Lohjan jättiputkikasvustoja on torjuttu mekaanisesti esimerkiksi niittämällä sekä
vuodesta 2011 alkaen myös kemiallisesti yhteistyössä Oy Transmeri Ab:n ja sen kuluttajille
markkinoiman rikkakasvien torjunta-aineen Roundupin kanssa. Ensimmäiseksi kasvustot
pyritään hävittämään kaupungin yleisiltä paikoilta, kuten päiväkotien, puistojen tai
ulkoilualueiden läheltä.
Asukkaat voivat myös itse osallistua jättiputken hävittämiseen torjumalla kasvustoja omilta
pihoiltaan tai laajemmilta alueilta esimerkiksi asukas- ja kyläyhdistysten talkoilla. Tällöin
kemiallista torjunta-ainetta (Roundup) on mahdollista saada Lohjan ympäristöyksiköstä
(yhteystiedot alla). Torjunta-aineen saanti edellyttää torjuttavan jättiputkikasvuston seurantaa,
turvallisuusmääräysten noudattamista, maanomistajan lupaa ja kemialliselle torjunnalle
soveltuvaa kasvuston sijaintia. Kemiallista torjuntaa ei saa tehdä vesistöjen äärellä, kaivojen
lähellä eikä kasvimailla ennen sadonkorjuuta.
Tällä hetkellä tiedossa olevia jättiputkikasvustoja on Lohjalla noin 130, joista suurin osa on
torjunnan piirissä. Jättiputkihavainnoista toivotaan yhä ilmoituksia sekä jättiputkikasvustoja
aikaisempina vuosina torjuneiden kokemuksia torjunnan onnistumisesta ja hyviksi havaituista
torjuntakeinoista.
Torjunta vain maanomistajan luvalla ja kunnolla suojautuneena
Lupa jättiputken torjuntaan on aina pyydettävä maanomistajalta, myös kaupungin omistamilla
alueilla. Torjuntaan ryhdyttäessä on suojauduttava huolellisesti, erityisesti silmien,
hengitysteiden ja ihon suojaaminen on tärkeää. Jättiputken kasvinesteessä olevat
furanokumariinit aiheuttavat iholla auringonvalon kanssa reagoidessaan pahoja palovamman
kaltaisia oireita ja saattavat myös aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Torjunta onkin syytä tehdä
pilvisenä päivänä.
Pienet kasvustot kannattaa kaivaa maasta ylös – suuret vaativat kemiallista torjuntaa
Otollisinta aika jättiputkien torjuntaan on alkukesä, mutta torjunta kannattaa aloittaa aina heti
kasvuston havaittuaan, vaikka myöhemminkin kesällä. Kasvuston koko vaikuttaa parhaaseen
torjuntatapaan: Pienet kasvustot on helpointa hävittää kaivamalla jättiputket juurineen maasta
ja jättämällä ne paikalle kuivumaan. Toistuva niitto estää jättiputkien kukkimisen ja siten
kasvuston leviämisen. Jos kasvusto kuitenkin ehtii aloittaa kukinnan, kukinnot katkaistaan vasta
kukinnan päätyttyä, ennen siementen kypsymistä. Katkaistut kukinnot voidaan hävittää
sekajätteen mukana.
Mekaanisia torjuntakeinoja käyttämällä vältytään torjunta-aineen käytöltä, mutta suurten
kasvustojen hävittäminen voi vaatia kemiallistakin torjuntaa. Paras tulos saadaan, kun
jättiputkien lehtivarret katkaistaan noin 20–30 cm:n korkeudelta ja torjunta-ainetta ruiskutetaan
katkaistuihin varsiin. Näin torjunta-ainetta kuluu mahdollisimman vähän eikä ympäröivä
kasvillisuus kärsi. Pienilehtisissä kasvustoissa torjunta-aineen voi ruiskuttaa suoraan lehtiin.
_____________________________________________________________________________________________
PL-PB 71
Käyntiosoite
08101 LOHJA-LOJO Karstuntie
4
Puh. - tel. (019) 3690 (vaihde-växel)
Telefax (019) 3694 326
LOHJA
Päivämäärä
LOJO
Datum
Nro
Nr
06.07.2015________________________
Ympäristöyksikkö
Jättiputken kasvinosien hävittäminen ja torjuttavan kasvuston seuranta
Niitetyt jättiputken varret ja ylöskaivetut juuret hävitetään kompostoimalla. Juurten on annettava
kuivua auringossa ennen kompostointia, jotta jättiputki ei jatka kasvuaan kompostissa. Varsista
ja lehdistä jättiputki ei leviä, joten ne voidaan jättää katkaistuina paikoilleen tai laittaa suoraan
kompostiin. Pieniä määriä, esim. yksittäisten kasvien juuria ja kukintoja, voidaan myös hävittää
sekajätteen joukossa. Muista, että puutarhajätteiden hävittäminen polttamalla on kiellettyä.
Katkaistujen kukintojen hävittämisessä on oltava tarkkana eikä kukintoja saa jättää maastoon,
sillä siemenet voivat kypsyä lisääntymiskykyisiksi myös katkaistuissa kukinnoissa. Siementen
itävyys saattaa säilyä jopa kymmeniä vuosia. Jos kasvusto on ehtinyt kukkia aikaisempina
vuosina, on maahan muodostunut siemenpankki, josta uusia jättiputkia voi itää. Siemenpankin
takia jättiputken kasvupaikkaa on tarkkailtava useamman vuoden ajan, vaikka torjunta näyttäisi
jo onnistuneen.
Jättipalsamin torjunnassa ei kannata käyttää torjunta-ainetta
Samoin kuin jättiputki, myös jättipalsami on tuotu Suomeen alun perin koristekasviksi. Se on
levinnyt nopeasti ja uhkaa alkuperäistä kasvilajistoa erityisesti kosteilla ja rehevillä
kasvupaikoilla. Jättipalsami on yksivuotinen kasvi, joka lisääntyy ainoastaan siemenestä. Se
lähtee kosteasta ja pehmeästä maasta helposti juurineen, eikä sen hävittämiseen kannata
käyttää torjunta-ainetta. Myös jättipalsamin torjuntaan tarvitaan aina maanomistajan lupa.
Yksi jättipalsamiyksilö tuottaa satoja siemeniä, jotka voivat sinkoutua kypsistä siemenkodista
useiden metrien päähän, joten kasvi pystyy nopeasti leviämään laajallekin alueelle. Torjunta on
paras tehdä kitkemällä jättipalsami juurineen ennen kukintaa. Kitkentä on aina uusittava, kun
uusia yksilöitä ilmaantuu kasvupaikalle. Kitketyt kasvijätteet voi jättää kasvupaikalle tai
kompostoida, mutta sijoituspaikkaa on seurattava, etteivät kitketyt jättipalsamit juurru
uudestaan ja jatka kasvuaan. Jos kukinta on jo ehtinyt alkaa, kukkalatvat katkaistaan ja
hävitetään sekajätteen joukossa. Puutarhajätteen läjitys esimerkiksi metsiin on kiellettyä.
Esimerkiksi jättipalsami on levinnyt monelle kasvupaikalle juuri puutarhajätteiden läjityksen
takia.
Lisätietoa
Jättiputkista ja jättipalsamista sekä niiden torjunnasta löytyy runsaasti tietoa muun muassa
ympäristöhallinnon verkkosivuilta: www.ymparisto.fi/vieraslajit sekä Lohjan omilta
verkkosivuilta: www.lohja.fi > Asukas > Ympäristö ja luonto > Luonto > Vieraslajit
Kuvia avuksi jättiputken tunnistamiseen ja jättiputken torjunnasta myös alla.
Ilmoitukset jättiputki- ja jättipalsamihavainnoista sekä torjunta-ainepyynnöt:
Ympäristöharjoittelija Katariina Riipinen: sähköposti [email protected] tai puhelin
044 369 4488 (31.7.2015 saakka)
Vs. ympäristösuunnittelija Mari-Anna Närhi: sähköposti [email protected] tai puhelin
044 374 4467
_____________________________________________________________________________________________
PL-PB 71
Käyntiosoite
08101 LOHJA-LOJO Karstuntie
4
Puh. - tel. (019) 3690 (vaihde-växel)
Telefax (019) 3694 326
LOHJA
Päivämäärä
LOJO
Datum
Nro
Nr
06.07.2015________________________
Ympäristöyksikkö
Jättiputki (vas.) voi kasvaa jopa neljämetriseksi. Oikealla kaksimetrinen karhunputki. Haitallisen
vieraslajin jättiputken ja alkuperäislaji karhuputken erottaa koon lisäksi lehtien muodosta. Alla
vasemmalla jättiputki, oikealla karhunputki.
_____________________________________________________________________________________________
PL-PB 71
Käyntiosoite
08101 LOHJA-LOJO Karstuntie
4
Puh. - tel. (019) 3690 (vaihde-växel)
Telefax (019) 3694 326
LOHJA
Päivämäärä
LOJO
Datum
Nro
Nr
06.07.2015________________________
Ympäristöyksikkö
Tehokkaimmat keinot jättiputkien torjuntaan ovat koko yksilön kaivaminen juurineen maasta,
jos kyseessä on vain yksi tai muutama yksilö ja maa on pehmeää. Jos kasvusto on suuri,
kannattaa jättiputket niittää ja ruiskuttaa katkaistut varret torjunta-aineella.
_____________________________________________________________________________________________
PL-PB 71
Käyntiosoite
08101 LOHJA-LOJO Karstuntie
4
Puh. - tel. (019) 3690 (vaihde-växel)
Telefax (019) 3694 326