ja taloussuunnitelma 2016 - Hämeen Pelastusliitto ry

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016
Johdanto
Hämeen Pelastusliitto on turvallisuusalan järjestö, jonka toiminnalla on yhteiskunnallinen vaikutus
ja arvo. Liiton jäsenten tulee kokea jäsenyyden olevan perusteltu. Liiton jäsenpohjaa ylläpidetään
tarjoamalla jäsenistölle palveluita, jotka jäsenille antavat vastikkeen jäsenyydestä.
Liitto on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön jäsen. Liitto pyrkii yhteistyössä keskusjärjestö SPEKn
ja muiden pelastusliittojen eli SPEK-ryhmän kanssa toteuttamaan pelastushallinnon valtakunnallisen
tulossuunnitelman mukaisia tavoitteita. Liitto noudattaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja alueellisten pelastusliittojen välistä yhteistoimintasopimusta.
Hämeen Pelastusliitto toteuttaa osana SPEK ryhmää SPEK-strategiaa ja SPEK-ryhmän toiminta- ja
taloussuunnitelmaa. 2016-2020. Kirjatut tavoitteet ohjaavat toimintaa oman alueen ja jäsenten erityiset piirteet ja tarpeet huomioon ottaen. SPEK ryhmän yhteisiä painopisteitä viisivuotiskaudella
ovat Asumisen ja arjen turvallisuuden kehittäminen sekä Elinvoimainen vapaaehtoistoiminta. Näitä
painopisteitä toteutetaan seuraavilla tulosalueilla: Onnettomuuksien ehkäisy, Pelastusalan vapaaehtoistoiminta, Hallinto- ja tukipalvelut, Varautuminen ja väestönsuojelu sekä erillishankkeina NouHätä 2016 kampanja sekä Paloturvallisuusviikko 2016.
1. Onnettomuuksien ehkäisy
Onnettomuuksien ehkäisyä toteutetaan palosuojelurahaston avustamina turvallisuusviestinnän ja
paloturvallisuusvalistuksen palveluina sekä omarahoitteisena turvallisuuskoulutuksena.
1.1.Turvallisuusviestintä ja paloturvallisuusvalistus
Turvallisuusviestinnän keinoin edistetään hyvää turvallisuuskulttuuria lisäämällä eri kansalaisryhmien valmiutta tiedostaa elinpiirinsä erilaisia uhkatekijöitä ja keinoja niiden välttämiseen sekä annetaan toimintamalleja vaaratilanteiden varalle. Tavoitteena on lisätä turvallisuusmyönteistä ajattelua
ja ennaltaehkäisyä, vähentää onnettomuuksien ja palokuolemien määrää ja sitä kautta vähentää yhteiskunnalle ja yksilöille aiheutuvia menetyksiä.
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Paloturvallisuusvalistuksella välitetään koulutus- ja neuvontapalvelua tulipalojen ennaltaehkäisyyn.
Valistuksessa pyritään entistä enemmän myös hyödyntämään sähköisiä kanavia. Liitto järjestää myös
käytännön alkusammutusharjoituksia erityisesti AS1 konseptia noudattaen. AS1 koulutuksissa pyritään myös hyödyntämään vpk kentälle koulutettuja kurssinjohtajia. Liiton alkusammutusvälineistöä
lainataan jäsenistölle alkusammutusharjoituksiin ja välineistöä uudistetaan jatkuvasti koulutustarpeita vastaavaksi.
Käytännön toiminnan painopisteitä ovat mm.:





Tiedotus sähköistä viestintää hyödyntäen toiminnan tarkoituksesta, tavoitteista
ja sisällöstä sekä liiton ja alan ajankohtaisista asioista. Käytössä sähköinen jäsenlehti ja tiedotteet, liiton kotisivut ja facebook sivut.
Liiton www-sivujen sisällön ja käytettävyyden kehittäminen.
Osallistuminen yhteistyössä viranomaisten ja liiton jäsenyhteisöjen kanssa eri
kansalaisryhmille suunnattuihin onnettomuuksien ehkäisyn kampanjoihin.
Välitetään kodin ja kiinteistöjen turvallisuuteen liittyvää tiedotusta ja neuvontaa.
Eri ikäryhmille kohdistettu valistus, painopisteenä nyt lapset. Esimerkkinä vapaaehtoisvoimin toteutetusta valistuksesta on lapsille suunnattu interaktiivinen
Pauli Pupu pelastuu – nukketeatteriesitys. Liitto on hankkinut ko. nukketeatterin ja esitysten toteuttamiseksi järjestetään jäsenistölle koulutusta.
1.2.Omarahoitteinen yritysten turvallisuuskoulutus
Liiton omarahoitteisen turvallisuuskoulutuksen kohderyhminä ovat yritysten, yhteisöjen ja laitosten
päivittäisestä henkilö- ja paloturvallisuudesta sekä palonilmaisu- ja sammutuslaitteista vastuussa olevat henkilöt. Turvallisuuskoulutukseen liittyvät myös pelastussuunnitelmat sekä niihin liittyvät suunnittelu- ja konsultointipalvelut. Yritysten turvallisuuskoulutus on liiton omarahoitteista toimintaa ja
sillä on ollut merkittävä rooli liiton taloudessa. Markkinatilanne on kuitenkin tullut entistä tiukemmaksi ja yritysten turvallisuuskoulutuksesta saatavat tulot entistä pienemmiksi. Liiton resurssien puitteissa toimintaa pyritään saamaan kasvuun, jotta sillä pystyttäisiin tasaamaan myös liiton taloutta.
2. Pelastusalan vapaaehtoistoiminta
2.1. Palokuntatoiminnan kehittäminen
Hämeen Pelastusliiton tehtävänä on tukea pelastus- ja turvallisuusalan paikallisen vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuutta ja jatkuvuutta. Toiminnalla edistetään nuoriso- nais- sekä veteraaniosasto-
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
jen sekä myös muiden liiton yhdistysjäsenten järjestötoimintaa. Liiton nuorisotyön, naistyön ja veteraanityön toimintaa on organisoimassa oma toimikuntansa. Toimintamuotoina ovat kurssien seminaarien, koulutusleirien, kilpailujen sekä tapahtumien järjestäminen.
Nuorisotyö, naistyö ja veteraanityö käsittelevät vuoden 2016 toimintasuunnitelmat syyskokouksissaan. Nais- ja nuorisotyön hyväksytyt toimintasuunnitelmat ovat liitteenä.
Vuoden 2016 aikana tavoitteena on, että yhdessä keskusjärjestön kanssa tuodaan uutta sisältöä ja
koulutusta jäsenten yhdistystoiminnallisten valmiuksien parantamiseen. Järjestökoulutuksen lisäksi
myös palokuntien turvallisuusviestintää pyritään tukemaan.
2.2.Palokuntakoulutus
Koulutusta toteutetaan alueella yhteistyössä pelastuslaitosten kanssa siten kuin sopimuksissa on
määritelty. Tavoitteena toiminnan alueellinen kattavuus ja suunnitelmaan on kirjattu vuoden aikana
järjestettäväksi alueella 27 peruskoulutuskurssia yhteensä liki neljällesadalle kurssilaiselle sisältäen
kaikki peruskoulutusjärjestelmän kurssit sekä 14 täydennyskoulutustapahtumaa.
Toiminnalla pyritään takaamaan koulutetun henkilöstön saatavuus ja siten alan toimintaedellytysten
jatkuminen. Tavoitteena on laadukas ja yhtenäinen koulutuksen toteutus, jolla varmistetaan palokuntahenkilöstön ammattitaitoinen ja tehokas toiminta sekä ajankohtaisiin haasteisiin ja tarpeisiin
vastaaminen. Annettu koulutus tarjoaa hyviä kansalaisvalmiuksia myös varsinaisten pelastustehtävien ulkopuolella hyödynnettäviksi.
Vuonna 2016 on voimassa kaksi erilaista palokuntakoulutuksen opetussuunnitelmaa. Vuoden 2015
loppuun mennessä valmistuva uusi opetussuunnitelma sekä vanha opetussuunnitelma joka siirtymäsäännöksenä on voimassa vielä 2016. Hämeen pelastusliitossa on uutta opetussuunnitelmaa otettu
käyttöön valmistuneen materiaalin antamissa puitteissa. Uusi ensiauttajan kurssi toteutettiin vuoden
2015 aikana. Uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa ja uusia opetusjärjestelyjä pyritään tehokkaasti viemään eteenpäin vuoden 2016 aikana.
3. Hallinto ja tukipalvelut
Liiton toimintaa kehitetään sääntöjen, ympäristön muutosten, jäsenistön tarpeiden ja liiton tehtävän
mukaisesti. Tavoitteiden saavuttamiseksi pyritään sitomaan jäsenistö, luottamuselimet ja henkilökunta toimintaan mukaan. Vuoden 2015 aikana aloitetun strategiatyön tuloksena syksyllä 2016 on
liitolle kirjattu oma strategia.
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Hallinnon kustannusten erittelyssä toteutetaan rahoittajien edellyttämää entistä suurempaa läpinäkyvyyttä. Taloushallinnon ja johtamisen kustannuksia seurataan myös työajan perusteella. Hallinto- ja
tukipalveluiden alueella toteutuu seuraavia toimintoja:

Hallitus. Hallitus suuntaa ja valvoo toimintaa liiton jäsenten ja sidosryhmien tarpeiden
mukaisesti ja vastaa toiminnan tuloksesta. Hallitus valitsee keskuudestaan työvaliokunnan.

Toimikunnat. Hallituksen asettamia toimikuntia ovat nuorisotyö-, naistyö- ja veteraanitoimikunta. Toimikuntien itsenäistä toiminnan ja talouden suunnittelu- ja toteuttamisvastuuta korostetaan. Toimikuntien toimintaohjeet tarkistetaan ja tarvittaessa muutetaan; toimikunnille luodaan ohjeet toiminnan ja resurssien suunnittelusta.

Henkilöstö. Henkilöstön työpanosta suunnataan tulostavoitteiden keskeisimpiin sekä
luottamushenkilöitä, kouluttajia ja muita toimijoita tukeviin toimintoihin. Huolehditaan
henkilöstön riittävyydestä ja työhyvinvoinnista.

Kokoukset. Aktivoidaan jäsenistöä tekemään aloitteita liiton toiminnan ja tuotteiden
suuntaamiseksi jäsenistön ja asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi sekä käyttämään jäsenelle
kuuluvaa valtaa liiton päättävissä elimissä.

Tuotemyynti, -välitys ja varainhankinta. Välitetään palokuntien vakuutuspalveluita jäsenistölle sekä ansio- ja palvelusvuosimerkkejä. Huolehditaan, että kouluttajilla ja turvallisuusviestintään osallistuvilla on käytössään riittävä, ajantasainen ja tarkoituksenmukainen materiaali ja välineistö. Suunnataan jäsenistön ja sidosryhmien materiaali- ja muita
hankintoja liiton kautta tapahtuviksi.

Taloushallinto. Sekä osto- että myyntilaskujen käsittely on siirtynyt toimistolla tapahtuvaksi työksi. Taloushallintopalveluissa liitolla on sopimus SPEKin kanssa joka hoitaa yhdistyksen kirjanpidon. Julkisen toimintatuen osuus liiton rahoituksesta on vuosittain noin
40%. PSR-, RAY- ja OKRY avustukset ovat liiton toiminnalle elintärkeitä.
4. Varautuminen ja väestönsuojelu
4.1. Kansalaisten turvallisuuskoulutus
Raha-automaattiyhdistyksen tukemaa kansalaisten turvallisuuskoulutusta toteutetaan kolmen pelastuslaitoksen alueella, siten kuin yhdessä pelastuslaitosten kanssa on sovittu. Tavoitteena 2016 on
entistä paremmin pystyä hyödyntämään myös keskusjärjestön toimesta koulutettua vapaaehtoisten
turvallisuuskouluttajien verkostoa. Kentän toiveen mukaisesti uusia turvallisuuskoulutuksia myös
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
pyritään kehittämään siten että niitä voidaan toteuttaa koulutettavien omassa asuinympäristössä sisältäen käytännön toimintaa kuten turvallisuuskävelyn.
Vuonna 2016 toteutetaan edelleen asuinkiinteistöjen vapaaehtoisille turvallisuustoimijoille kattava
valtakunnallisen järjestelmän mukainen kurssitarjonta sekä perus- että täydennyskoulutusta. Koulutuksen perustan muodostaa Asuinkiinteistön turvallisuus kurssi, 8 t, jonka lisäksi kyseisen kurssin
käyneille tarjotaan myös valtakunnallisen konseptin mukaista täydennyskoulutusta hyödyntäen liitoille kehitettyä koulutusmateriaalia siten kuin materiaalia on saatavissa. Paikallisesti on lähdetty kehittämään täydennyskoulutuksena myös käytännön harjoituksia sisältävää koulutusta. Väestönsuojanhoitajan koulutuksia vapaaehtoisille toteutetaan myös uuden koulutuskonseptin mukaisesti. Kyseiseen kurssiin osallistuneille toteutetaan myös toiveiden mukaan laajempaa turvallisuuskoulutusta.
Entistä aktiivisemmin tarkoitus on myös tavoittaa isännöitsijöitä sekä taloyhtiöiden hallituksen jäseniä turvallisuusasioissa isännöitsijäinfoilla.
Uutena toimintamuotona tullaan kokeilemaan kyläturvallisuuskoulutusta, joka on jatkoa SPEKin Kyläturvallisuuskouluttajakoulutukselle eli toiminnassa hyödynnetään vapaaehtoisten kouluttajakoulutuksen käyneiden osaamista.
Hämeen pelastusliiton jäsenistöön kuuluu pelastus- ja turvallisuusalan järjestöjä. Jäsenillemme sekä
myös muille alan järjestöjen toimijoille suunnataan omaa varautumisen ja pelastustoimen koulutusta.
Toiminnan tavoitteena on valmiuksien kehittämisen lisäksi myös parantaa yhteistyötä eri pelastuspalvelutoimijoiden välillä sekä mahdollistaa tapaamiset eri yhdistyksissä toimivien harrastajien välillä.
4.2. Omarahoitteinen yritysten ja kuntien varautumiskoulutus
Varautumiskoulutuksessa Hämeen Pelastusliitto tarjoaa yrityksille räätälöityjä väestönsuojanhoitajan kursseja. Kurssit on tavallisesti toteutettu asiakkaiden tiloissa, joissa voidaan mahdollisuuksien
mukaan myös harjoitella tiiveyskokeen suorittamista. Yritysten, kuntien ja muiden yhteisöjen henkilökunnalle järjestetään myös varautumisen ja suojelujohdon kursseja, joka toteutetaan tilaajan toiveiden mukaisesti. Kurssi voi sisältää varautumisaiheiden lisäksi myös ensiapuharjoitteita ja alkusammutuskoulutusta.
5. Hankkeet
5.1.NouHätä kampanja
NouHätä kampanjan kohderyhmänä ovat peruskoulun 8. luokkalaiset ja yhteistyökumppanina alueella toimivat kolme pelastuslaitosta. Tavoitteena on koululaisten yleisen turvallisuustietouden lisääminen, kuinka välttää vaaratilanteita ja kuinka toimia onnettomuus- ja hätätilanteissa. Hämeen
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Pelastusliitto järjestää toiminta-alueensa aluekilpailun kuntakilpailun voittaneille kolmihenkisille
joukkueille. NouHätä aluekilpailussa huhtikuussa jokaisen kunnan paras joukkue kisaa jatkopaikasta loppukilpailuun, joka järjestetään Pelastusopistolla toukokuussa.
5.2. Paloturvallisuusviikko
Paloturvallisuusviikon tavoitteena on parantaa koko Suomen paloturvallisuutta. Paloturvallisuusviikko alkaa lauantaina koko perheen Päivä Paloasemalla -tapahtumilla ja päättyy sunnuntaiseen
Pohjoismaiseen palovaroitinpäivään. Hämeen Pelastusliitto osallistuu paloturvallisuusviikkoon tukemalla jäsentensä tapahtumajärjestelyjä sekä SPEK ryhmän jäsenenä tiedottamalla ja välittämällä
viikkoon ja sen tapahtumiin liittyvää aineistoa.
Liite 1 Nuorisotyön toimintasuunnitelma
Liite 2 Naistyön toimintasuunnitelma
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Hämeen Pelastusliitto taloussuunnitelma 2016
TILINPÄÄTÖS
2014
583
SUUNNITELMA
2016
600
Yhteistoimintasopimustuotot
Koulutus ja konsultointi
Muut tuotot
Okry - tuotot
Kohdeavustukset
30 000
125 213
42986
24 181
30 000
158 500
10000
30 270
40700
Tuotot yhteensä
222 380
269 470
Vakituisten henkilöstökulut sos.kuluineen
Sivutoimisten henkilöstökulut sos.kuluineen
Ositetut vyörytettävät henkilöstökulut
Muut kulut
Ositetut vyörytettävät muut kulut
Ei hyväksyttävät kulut
143 342
56 229
1286
132 410
66 400
9792
132 560
37700
1190
Kulut yhteensä
344 748
380 052
-122 368
-110 582
Varainhankintatuotot
Jäsenmaksutuotot
11 089
1 500
10 000
Varainhankinta yhteensä
11 089
11 500
-111 279
-99 082
Tuotot
Kulut
148
51
135
53
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yht.
97
82
-111 182
-99 000
Palosuojelurahasto
Ray
Muut yleisavustukset
92 150
20 875
99 000
Yleisavustukset yhteensä
113 025
99 000
1 843
0
Yhteenveto
HTPV
TUOTOT
KULUT
VARSINAINEN TOIMINTA YHT.
143 891
VARAINHANKINTA
Tuotto- ja kulujäämä
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
Tuotto- ja kulujäämä
YLEISAVUSTUKSET
TULOS
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Liite 1
Nuorisotyön toimintasuunnitelma
Liiton nuorisotyötoimikunta kokoontuu 5-6 kertaa vuoden aikana. Nuorisotyötoimikunnan tehtävänä on toimia asiantuntijaelimenä, joka yhdessä liiton hallituksen kanssa
edistää ja kehittää palokuntanuorisotyötä liiton alueella. Toimikunnan jäsenet edustavat
toiminta-alueita ja liiton hallitus vahvistaa toimikunnan kokoonpanon.
Nuorisotyötoimikunta vaikuttaa omalta osaltaan liiton strategian valmisteluun liiton
hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi nuorisotyötoimikunta panostaa omarahoituksen lisäämiseen miettimällä keinoja avustuksien ja yhteistyökumppanuuksien
saamiseksi.
Liiton nuorisotyöllä on vuoden aikana kaksi yleistä kokousta (kevät ja syys), joissa käsitellään nuorisotyön toimintaohjeen määräämät asiat. Nuorisotyön suunnittelutyössä
pyritään siirtymään kahden vuoden ennakointiin.
Toimihenkilöt
Nuorisotyön koulutusta koordinoi nuorisotyötoimikunnan nimeämä nuorisotyön koulutuspäällikkö ja ohjaajakoulutusta oma koulutuspäällikkö. Vuonna 2015 tämä on ollut
yksi ja sama henkilö ja käytäntö on osoittautunut hyväksi. Nuorisotyötoimikunnalla on
lisäksi sihteeri, kilpailupäällikkö ja varhaisnuorisotyön koulutuspäällikkö. Tarvetta on
sähköisistä järjestelmistä vastaavalle, eli järjestelmävastaavan tehtävä. Vuonna 2015
asiaa on hoitanut Juha Kylmälä. Nuorisotyötoimikunta nimeää tarvitsemansa toimihenkilöt järjestäytymiskokouksessa.
Nuorisotyön tapahtumien järjestelyistä ja tietojen keräyksestä ja tiedonjakamisesta (ns.
operatiivinen tehtävä) vastaa liiton nuorisotyönohjaaja. Nuorisotyötoimikunnan toiminnasta ja kokousten valmisteluista (ns. hallinnollinen tehtävä) vastaa nuorisotyötoimikunnan puheenjohtaja ja kokousten jälkitoimista vastaa sihteeri.
Kilpailutoiminta
Kilpailutoimintaa koordinoi toimikunnan nimeämä kilpailupäällikkö yhdessä järjestävän alueen kanssa. Liiton kilpailutoimintaan kuuluvat palobandy, Ilves-kilpailu, tietokilpailu sekä liitinviesti. Lisäksi alueilla järjestetään omia kilpailuja ja aluekarsintoja.
Vuonna 2016 liiton kilpailuiden järjestämisvastuu on Ruoveden palokuntanuorten alueella. Ruoveden aluetta on informoitu että pyytävät tarvittaessa apua muiltakin alueilta,
jos omat resurssit eivät riitä. Palobandy kilpaillaan keväällä ja kilpailuun saa osallistua
kilpailusäännöistä poiketen 2 joukkuetta/palokunta jokaiselta alueelta. Vuonna 2016
kokeillaan ensimmäistä kertaa Frisbeegolf –kilpailun järjestämistä, josta vastaa Tampereen alue.
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Pyritään tarkistamaan liiton kilpailusäännöt yhtenäisiksi esim. valtakunnallisiin kilpailuihin nähden.
Leiritoiminta
Vuoden 2016 järjestetään välivuoden jälkeen perinteinen liiton talvileiri 26-28.2.2016
Aitoon Honkalassa. Vuoden 2016 aikana järjestetään liiton koulutusleiri (kesäleiri)
kesä-heinäkuussa. Leirin suunnittelu aloitetaan jo vuoden vaihteessa kokoamalla toimialojen vastaavat kokoukseen suunnittelemaan leiriä leiripäällikön johdolla. Yhteistyötä muiden liittojen kanssa toteutetaan pienessä mittakaavassa lähettämällä nuorisotyön edustajia muiden liittojen leireille.
Alueet järjestävät omia alueellisia leirejä ja muita tapahtumia omien suunnitelmiensa
mukaisesti.
Tiedotus
Vuoden 2016 aikana rakennetaan liiton nuorisotyölle omat internet –sivut. Sivustoa
käytetään hyväksi tiedottamisessa, ne pidetään ajan tasalla ja laadukkaina. Sivuston
avulla pyritään myös nostamaan liiton alueella palokuntanuorisotyön tunnettavuutta.
Vuoden aikana lähetetään osastokirjeitä postitse sekä sähköisenä. Osastoille menevään
sähköiseen tiedotukseen osallistuvat alueohjaajat ylläpitämällä postituslistoja ja toimittamalla sekä SPEKistä tulleita sähköisiä tiedotteita että liiton nuorisotyön omia tiedotteita ja kutsuja edelleen alueen nuoriso-osastoille. Kirjepostina lähetetään ainoastaan
vuosikokouskutsut, muut tulevat sähköisinä.
Lisäksi nuorisotyö näkyy liiton sähköisessä jäsenlehdessä (HPL –tiedote).
Alueiden toiminta
Hämeen Pelastusliiton nuorisotyö on jaettu viiteen alueeseen, jotka ovat Hämeenlinna,
Forssa-Toijala, Päijät-Häme, Tampere ja Ruovesi. Alueet suunnittelevat ja toteuttavat
toimintoja itsenäisesti omien suunnitelmiensa mukaisesti ja raportoivat tapahtumistaan
liiton toimistolle sekä nuorisotyönohjaajalle annettujen ohjeiden mukaisesti.
Liiton nuorisotyö tukee aluetoimintaa rahallisesti ns. toimintarahalla. Nuorisotyötoimikunta pohtii vuoden aikana toimintarahan muuttamista enemmän toimintaa kannustavammaksi yhteistyössä liiton hallituksen ja toimiston kanssa.
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Ohjaajakoulutus ja opintopäivät
Liiton nuorisotyö järjestää ohjaajille suunnattuja koulutuksia. Vuonna 2016 järjestetään
nuoriso-osaston kouluttajakurssi sekä nuoriso-osaston johtajakurssi. Lisäksi järjestetään kaikille ohjaajille suunnattuja opintopäiviä.
Vaikutusmahdollisuudet ja kentän aktivointi
Jäsenyhdistyksien nuoriso-osastot osallistuvat toimintaan mahdollisuuksiensa mukaisesti. Nuorisotyötoimikunta panostaa kentän aktivoimiseen, nuorten omien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen sekä miettii keinoja erityisesti yli 15–vuotiaiden nuorten
sitouttamiseen toimintaan.
Edustaminen
Liiton nuorisotyötä edustaa pääasiassa nuorisotyötoimikunnan puheenjohtaja ja nuorisotyönohjaaja. Edellä olevien ollessa estyneitä nuorisotyön edustaja valitaan tapauskohtaisesti.
Muistamiset
Nuorisotyö muistaa juhlivia tai ansioituneita pöytästandaarilla tai muulla sopivalla
muistoesineellä vuoden aikana noudattaen pelastusliiton yleistä muistamisohjetta.
Ohjeet
Vuoden aikana tarkistetaan ja päivitetään alueiden toimintaohjeet sekä nuorisotyön toimintaohje yhteistyössä liiton hallituksen ja toimiston kanssa (mm. talouspolitiikan
osalta selkeät linjaukset kirjataan ylös).
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Liite 2
Naistyön toimintasuunnitelma
Visio
Palokuntanaistyö on monipuolista, turvallisuutta edistävää vapaaehtoistoimintaa.
Toiminta-ajatus
Palokuntanaistyö on tunnettu ja tärkeä osa palokunnan aktiivista, laadukasta ja monipuolista vapaaehtoistoimintaa.
Palokuntanaiset lisäävät lähiympäristönsä turvallisuutta yhteistyössä eri toimijoiden
kanssa.
Toiminnan tarkoitus
Palokuntanaistyön
tarkoituksena
on
tukea
palokuntien
toimintaa,
herättää ja edistää jäsenten myönteistä suhtautumista palontorjuntaan ja yleiseen turvallisuuteen liittyviin asioihin normaali- ja poikkeusoloissa sekä levittää paloturvallisuuteen liittyvää tietoutta kansalaisille.
Palokuntanaistyön tarkoituksena on myös antaa palokuntanaisille tietopuolista ja käytännöllistä pelastusalan opetusta ja harjoitusta, jotta he pystyvät toimimaan turvallisesti
palokuntatoiminnassa, kasvamaan tehtävässään sekä kehittämään ja toteuttamaan itseään siinä.
Vuoden 2016 teema
Palokuntanaistyön teemana vuonna 2016 on ”Monipuolinen arjen turvallisuusviestijä”.
Kokoukset
Kevätkokous pidetään helmikuussa ja syyskokous lokakuussa. Naistyötoimikunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa.
Koulutus
Koulutussuunnitelma erillisenä liitteenä. Naistyön järjestämän koulutuksen lisäksi osallistutaan pelastus- ja turvallisuusalan muiden järjestöjen järjestämään koulutukseen.
Kilpailutoiminta
Osallistutaan palokuntanaisten alueellisiin ja valtakunnallisiin kilpailuihin.
Leirit
Osallistutaan alueiden leireille sekä pelastusliiton palokuntanuorten talvi- ja kesäleireille.
Muonitus
Suoritetaan pelastusliiton ja yhteistyökumppaneiden järjestämien tapahtumien muonituksia. Muonitetaan muiden järjestöjen naistyöltä tilaamia muonituksia.
HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY
Turvallisuus – yhteinen asia
Edustus
Hämeen Pelastusliiton naistyöllä on yhteinen edustaja Kaakkois-Suomen Palokuntanaiset ry:n kanssa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön naistyötoimikunnassa.
Naistyöllä on edustajat (kolme varsinaista ja kolme varajäsentä) Naisten Valmiusliiton
Hämeen alueneuvottelukunnassa.
Muu toiminta
Kehitetään yhteistyötä toisten pelastusliittojen ja muiden naisjärjestöjen sekä aluepelastuslaitosten kanssa.
Hämeenlinnan Tuuloksessa 30.8.2015
Naistyötoimikunta