Lehti-ilmoitus ja kutsu 10/2015 Tammela

TAMPERE
20.4.2015
LINNAINMAA, KOTIPELLONKATU, LINNAINMAANKATU, UUSI ASUINALUE JA
TONTTIEN JAKAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8559.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA SAATU PALAUTE
Kommentit
1. Tampereen kaupunki, Ympäristönsuojelu
Vastine:
Sammon valtatien liikennemelua torjutaan meluselvitykseen pohjautuen rakennusmassojen sijoittelulla sekä rakennusten julkisivujen ja muiden rakenteiden ääneneristävyysvaatimuksilla. Hulevesien hallinta ratkaistaan hulevesisuunnitelman
mukaisesti lähivirkistysalueen kosteikossa ja hulevesiuomassa sekä korttelikohtaisesti piha-alueilla.
Uusi asuinalue ja Sammon valtatien eteläpuolinen työpaikka-alue asemakaavoitetaan
yleiskaavan mukaisesti. Länsipuolisen asemakaavoittamattoman, yleiskaavassa pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi merkityn alueen maankäyttö ratkaistaan tulevilla asemakaavoilla. Toimintaan voidaan vaikuttaa rakennusvalvonnan valvontatoimilla.
2. Tampereen Vesi
Vastine:
Rinnakkaisten asemakaavojen nro 8519 ja 8559 alueille laaditaan kunnallistekniikan
yleissuunnitelmat. Tampereen Vesi on ollut mukana suunnittelussa. Alueet ovat liitettävissä kunnallisteknisiin verkostoihin.
3. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Vastine:
Tukesilta pyydetään lausunto asemakaavaluonnoksesta.
4. Pirkanmaan maakuntamuseo:
Mielipiteet
1. Linnainmaan omakotiyhdistys ry:
Vastine:
Lähivaikutusalueella tarkoitetaan vain asemakaava-alueen välitöntä naapurustoa.
Kaavan eri vaikutukset ulottuvat eri laajuudelle, ja niitä arvioidaan merkittävyydestä
riippuen lähivaikutusaluetta laajemmin.
Alue on yleiskaavassa pientalovaltaista asuntoaluetta, jonne saa rakentaa myös
pienkerrostaloja enintään 25 % kerrosalasta. Asemakaavaluonnos on pääperiaatteiltaan yleiskaavan mukainen.
Kaava-alueelle on laadittu liikenne- ja katuverkkotarkastelut, joiden pohjalta esitetään parannuksia katualueiden ja risteysjärjestelyjen toimivuuteen. Alueelle on laadittu myös rakennettavuusselvitys sekä hulevesien hallintasuunnitelma, joiden pohjalta määritellään alueelle soveltuvat hulevesien hallinnan periaatteet.
2. Linnainmaan koulu, Linnainmaan Koti ja Koulu ry
Vastine:
Asemakaavatyön yhteydessä on laadittu liikenne- ja katuverkkotarkastelu, johon on
sisällytetty mm. Linnainmaan ja Leinolankadun risteyksen kehittäminen ja liikenneympäristön parantamistoimia.
3. Linnainmaan Puolukka / T. Taatila
Vastine:
Alue kaavoitetaan yleiskaavan mukaisesti pientalovaltaiseksi asuinalueeksi, jonka
eteläosassa Sammon valtatien varrella on myös pienkerrostaloja.
4. Tampereen polkupyöräilijät ry
Vastine:
Sammon valtatien kevyen liikenteen väylää levennetään 4,5 metriin ja pyöräily ja jalankulun väylät erotetaan toisistaan.
5. Hietamäki J. ja N.
Vastine:
Lähivaikutusalueella tarkoitetaan vain asemakaava-alueen välitöntä naapurustoa.
Kaavan eri vaikutukset ulottuvat eri laajuudelle, ja niitä arvioidaan merkittävyydestä
riippuen lähivaikutusaluetta laajemmin.
Alue on yleiskaavassa pientalovaltaista asuntoaluetta, jonne saa rakentaa myös
pienkerrostaloja enintään 25 % kerrosalasta. Asemakaavaluonnos on pääperiaatteiltaan yleiskaavan mukainen.
Kaava-alueelta on tehty meluselvitys, liikenne- ja katuverkkotarkastelu, hulevesien
hallintasuunnitelma sekä rakennettavuusselvitys, joiden pohjalta asemakaavaluonnos on laadittu.
Pohjoispuolisten, Kotipellonkadun varrella sijaitsevien tonttien jakaminen onnistuisi
parhaiten tämän asemakaavatyön yhteydessä, jolloin tonttirajat ja ajoyhteydet voitaisiin suunnitella kokonaisuutena. Tonttien koko, muoto ja sijainti asettavat rajoituksia niiden jakamismahdollisuuksille.
6. Nimetön
Vastine:
Alue kaavoitetaan yleiskaavan mukaisesti pientalovaltaiseksi asuinalueeksi, jonka
eteläosassa on myös pienkerrostaloja.
Rivi- ja pienkerrostalojen pysäköinti ratkaistaan korttelikohtaisina keskitettynä pysäköintialueina. Omakotitalojen pysäköinti on tonttikohtaista.
Joukkoliikennepalvelujen parantamiseen varaudutaan mm. Linnainmaankadulla liikenne- ja katuverkkotarkastelussa.
7. Nippala E.:
Vastine:
Pysäköintijärjestelyt huomioidaan asemakaavatyössä. Rivi- ja pienkerrostalojen pysäköinti ratkaistaan korttelikohtaisina keskitettynä pysäköintialueina, jolloin korttelien
oleskelualueet voidaan rauhoittaa ajoneuvoliikenteeltä. Omakotitalojen pysäköinti on
tonttikohtaista. Polkupyöräpysäköinti järjestetään korttelikohtaisesti joko piharakennuksiin tai rakennusten maantasokerrokseen.
Hulevesien hallinnassa pyritään käyttämään Tampereen kantakaupungin hulevesiohjelman (2012) mukaisesti ensi sijassa luontoa mukailevia keinoja. Varsinkin
uusia alueita suunniteltaessa hulevesien syntyä voidaan ehkäistä esimerkiksi imeyttämällä ne maastoon jo syntypaikoillaan. Hulevesien viivytysaltaista, uomista ja kosteikoista ym. voidaan suunnitella myös viihtyisiä viheralueita ja maisemia. Asemakaavaluonnoksen pohjaksi on laadittu hulevesien hallintasuunnitelmassa.
Asemakaavassa muodostetaan suojaisia yhteispihoja ja varataan erikseen rakennusoikeutta yhteistiloille, mikä mahdollistaa erilaisten asukkaiden yhteistilojen rakentamisen pihapiirien yhteyteen.
Alue kaavoitetaan yleiskaavan mukaisesti pientalovaltaiseksi asuinalueeksi, jonka
eteläosassa on myös pienkerrostaloja.
8. Päivinen O.:
Vastine:
Asemakaavatyön yhteydessä on laadittu liikenne- ja katuverkkotarkastelu, johon on
sisällytetty mm. Linnainmaan ja Leinolankadun risteyksen kehittäminen ja liikenneympäristön parantamistoimia. Linnainmaankadun varteen on suunniteltu puurivi.
Alueen länsipuolta on tarkoitus tulevaisuudessa kehittää kantakaupungin yleiskaavan mukaan pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Tällä asemakaavamuutoksella varaudutaan korttelirakenteen ja katuyhteyden jatkumiseen länteen päin.
9. Suomela M.:
Vastine:
Asemakaavatyön yhteydessä on laadittu liikenne- ja katuverkkotarkastelu, johon on
sisällytetty mm. Linnainmaan ja Leinolankadun risteyksen kehittäminen ja liikenneympäristön parantamistoimia.
Asemakaavaluonnoksessa rakennukset ovat pääosin kaksikerroksisia. Pienkerrostalot on sijoitettu Sammon valtatien varteen.
10. Virekunnas A.:
Vastine:
Asemakaavaluonnoksessa rakennukset ovat pääosin kaksikerroksisia. Pienkerrostalot on sijoitettu Sammon valtatien varteen. Kaavamuutosalueen pohjoispuolisia
omakotitontteja ei jaeta ilman tontin omistajien suostumusta.
TAMPERE
LINNAINMAA, KOTIPELLONKATU, LINNAINMAANKATU, UUSI ASUINALUE JA TONTIN
JAKAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8559.
ASEMAKAAVALUONNOKSESTA SAADUT MIELIPITEET
(Asemakaavoittajan vastineet saatuihin mielipiteisiin laaditaan ehdotusvaiheessa)
Alueellisen vaikuttamisen kanava
MUISTIO
8.5.2015
KOILLIS-ALVARI, LINNAINMAAN KAAVALUONNOKSET 8519 ja 8559
Aika
Paikka
6.5.2015
Linnainmaan koulu, Linnainmaakatu 12
Linnainmaan asemakaavaluonnokset teollisuusalueen laajentaminen, kaava nro 8519
sekä kaava 8559, uusi asuinalue ja tonttien jakaminen ovat nähtävillä 23.4. – 14.5.2015
välisen ajan. Koillis-Alvari käsitteli kokouksessaan luonnoksia ja niistä nousi esiin
seuraavia asioita ja näkökulmia.
Kommentteja ja näkökulmia
Asuinalue ja talot
Linnainmaan kaupunginosan kaavaluonnosten läheinen alue on pientalovaltainen
puutarhakaupunkimainen alue, jossa ei ole kerrostaloja ja rakennettu ympäristö
matalaa. Alue on merkitty voimassaolevaan kaavaan pientaloalueeksi ja luonnoksessa
esitetyt jopa 5 kerrosta korkeat kerrostalot eivät vastaa pientaloalueen leimaa.
Kaavaluonnoksissa esitetyt kerrostalot muuttaisivat kaupunkikuvaa selvästi ja osaltaan
loukkaisivat niiden asukkaiden yksityisyyttä, joiden nykyiset asuintalot ja pihat sijaitsevat
kaavassa esitettyjen kerrostalojen läheisyydessä. Lisäksi luonnoksessa alue on
kaavoitettu ahtaaksi. Matalia ilmeikkäitä kerrostaloja voi alueelle rakentaa sopivissa
määrin, mutta niiden maksimikorkeus tulee olla 3 kerrosta. Parhaiten alueelle sopii
erillispientalot ja rivitalot, jolloin alueen väljä puutarhakaupunkimainen kaupunkikuva
säilyy. Alueen talojen sijoittelua tulisi myös tarkastella uudestaan toisella tapaa. Tästä
erillinen havainneliite.
Liikenne
Liikennejärjestelyihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Asutuksen lisääntyessä myös
liikennemäärät kasvaa. Esikoululaisten siirtyminen Linnainmaan koululle aiheuttaa
huomattavan lisäyksen koulun saattoliikenteeseen, jolloin alueen liikenneturvallisuus
pitää huomioida tarkkaan. Kaavaluonnoksen yleisötilaisuudessa esitettiin
mahdollisuutta, että Linnainmaankatua pitkin kulkisi joukkoliikenne ja mahdollisesti
Linnainmaan koulun ohi koilliskeskukseen. Alueen asukkaat pitävät suunnitelmaa
huonona ja vaarallisena. Linnainmaankadulle ei sovi joukkoliikenne, vaan sen toivotaan
kulkevan Leinolankatua pitkin, kuten nyt kulkee. Joukkoliikenneväylän sijoittaminen
pääasiassa lasten käyttämälle kadulle (Linnainmaankadulle koulun edestä
koilliskeskukseen) on huono ajatus, aiheuttaisi lukuisia vaaratilanteita koulutiellä.
Linnainmaakadulle suunnitellut ajoratapysäkit aiheuttaisivat myös vaaratilanteita bussien
toimiessa kadulla tulppina ja niitä ohittamaan lähdettäessä. Koko alueen liikenneinfraa
tulisi tarkastella samalla, ei vain Linnainmaakadun läheisyydessä. Liikennevaloristeys
Sammon valtatien ja Aitolahdentien risteyksessä on usein tukossa käännyttäessä
Aitolahdentieltä vasemmalle. Ruuhkaa välttääkseen osa kääntyy jo aiemmin
Leinolankadulle jolloin liikenne lisääntyy. Leinolankadulla on paljon katuliittymiä, joista
on huono näkyvyys, tämä aiheuttaa vaaratilanteita. Liikenteen ei toivota lisääntyvän
Leinolankadulla.
Tampereen kaupunki, Tilaajaryhmä
Kehittämis- ja suunnitteluyksikkö
PL 487, 33101 Tampere
www.tampere.fi/alvari
Alueellisen vaikuttamisen kanava
MUISTIO
8.5.2015
Melu
Korkeiden kerrostalojen esitetään toimivan melumuurina alueelle. Alueella ei koeta tällä
hetkellä juurikaan olevan häiritsevää radalta tai Sammon valtatieltä kantautuvaa melua.
Mikäli kerrostalojen ajatellaan toimivan meluvallina, on niiden sijainti sijoitettava
Sammon valtatien mukaisesti ja korkeimmat kerrostalot alueen länsipäähän, jolloin ne
ottaisivat vastaan moottoritieltä kantautuvaa melua.
Ehdotuksia
Kerrostalojen sijoittaminen Linnainmaankadun varteen ei koeta hyvänä.
Linnainmaankadun varteen tulisi sijoittaa rivi- ja pientaloja sekä alueelle tuleva
päiväkoti. Kerrostalot tulisi sijoittaa Sammon valtatien varrelle sen mukaisesti sekä
niin, että korkeammat talot sijoitetaan alueen länsipäähän. Nyt ne on sijoitettu alueen
itäpäähän.
Päiväkodin paikka siirretään nykyiseltä sijainniltaan etelämmäksi ja siitä kohtaa
olevat talot sijoitetaan suunnitellun päiväkodin paikalle.
Alueen keskellä kulkevalta uudelta kadulta tehdään liittymä alueen länsipäähän
Sammon valtatielle. Tällä liittymällä saadaan vähenemään liikennettä Linnainmaan
kadulla ja uusi liittymä ja väylä palvelisi myös alueen länsipuolella olevan tontin
mahdollisena liittymänä. Uuden kadun liittymistä kaavaluonnosten mukaan,
lähempänä liikennevaloristeystä ei pidetä hyvänä. Haittaa liikennettä.
Linja-autoliikenteen vuorot voisivat kulkea vuorotellen Leinolankadun ja Sammon
valtatien kautta. Linnainmaankadulle ei sovi linja-autot.
Liikenneympyröiden rakentamista Sammon valtatien ja Linnainmaan kadun
risteykseen tutkittava sekä Linnainmaankadun ja Leinolankadun risteykseen.
Toisaalta liikenneympyrät eivät saa vaikeuttaa Sammon valtatien liikennettä.
Linja-autopysäkit omille syvennyksilleen, ei ajoratapysäkkejä, jotka toimivat
liikenteen estäjinä ja aiheuttavat vaaratilanteita.
Sammon valtatien eteläpuolella olevaa teollisuusaluetta ei tarvitse ehdotetun jälkeen
enempää kaavoittaa teollisuusalueeksi. Alueen voisi kaavoittaa
asuinpientaloalueeksi. Alueella on jo entuudestaan asutusta muutenkin.
Koillis-Alvarin alueellinen työryhmä esittää, että edellä esitetyt näkemykset otetaan
huomioon valmistellessa ja hyväksyttäessä Linnainmaan kaavaluonnoksia.
Koillis-Alvari 6.5.2015
Tampereen kaupunki, Tilaajaryhmä
Kehittämis- ja suunnitteluyksikkö
PL 487, 33101 Tampere
www.tampere.fi/alvari