Tytti-tuloksista toimenpiteisiin

Pälvi Salo • Kuva Piia Pippuri
Koulutuspäällikkö Tero Raatikaisen vinkit Tytin purkuun:
1. TUTUSTUKAA tuloksiinne huolella ja käyttäkää siihen kunnolla aikaa.
2. VARATKAA riittävästi aikaa tulosten esittelyyn ja kehityskohteiden yhteiseen
laadintaan.
3. KESKITTYKÄÄ kehityskohteissa asioihin, joihin voitte vaikuttaa itse
tai yksikkötasolla.
4. TEHKÄÄ kehityskohteiden valinnasta vuorovaikutuksellinen tilanne, jossa
jokainen osallistuu aktiivisesti.
5. SEURATKAA kehityskohteiden toteutusta säännöllisesti kokouksissanne
läpi vuoden ennen seuraavaa kyselyä.
Porin Sokos Hotel
Vaakunan hotellipäällikkö
Riina Ojanen on huomannut, että osallistamalla
sitoutetaan parhaiten
henkilökunta kehittämään
työyhteisöä.
Tytti-tuloksista toimenpiteisiin
Kuinka työyhteisötutkimus pitäisi purkaa niin, että numerot muuttuvat oikeiksi toimenpiteiksi?
T
yöyhteisötut k imu ksilla on S-ryhmässä
pitkät perinteet. Niin
myös
Satakunnan
Osuuskaupassa, jossa vuosittain tehtävän
tutkimuksen tulokset ovat kokonaisuudessaan jo pidempään hiponeet kiitettävää tasoa.
– Kun toimipaikkoja on paljon,
noin 60, on tuloksissa vaihtelua aina
erittäin hyvästä heikohkoon tasoon.
Työhyvinvoinnin näkökulmasta haasteet ja kehittämistarpeet yksiköissä
eroavat selvästi toisistaan. Näin ollen
ei ole mitään yksittäistä täsmälääkettä,
joka tepsisi joka paikassa jokaiseen vaivaan, toimialajohtaja Jussi Kaartinen
kertoo.
Satakunnan Osuuskaupassa on
kuluvana vuonna paneuduttu nimenomaan työhyvinvoinnin kehittämiseen
22
5 vinkkiä
tutkimus kannattaa käsitellä niin, että
kaikki osallistuvat, myös ne hiljaisimmat. Koin, että purkutilaisuudessa
kuultiin aitoja mielipiteitä. Tunnelma
oli rakentava, kun aloimme miettiä
keinoja parannusta kaipaaviin asioihin
sen sijaan, että olisimme alkaneet etsiä
syyllisiä. Uudenlaiseen käsittelytapaan
oli helppo motivoitua, sillä työhyvinvointi on minulla lähellä sydäntä, ja
sen parantamiseenhan tämä kaikki
tähtää.
Kehityskohteet tekemisiksi
toimipaikoissa. Koska työyhteisötutkimus on keskeinen väline kertomaan,
kuinka henkilöstö voi, millä mallilla
on esimiestyö, mihin pitää tarttua ja
mitä täytyy kehittää, päätettiin tutkimustulosten purkuun paneutua uudella otteella. Avuksi otettiin Jollas ja
sen järjestämät Tukea työyhteisötutkimuksen purkuun -valmennukset.
Kaikki saavat vaikuttaa
– Tytti-tulokset PowerPointille, sen
jälkeen esittely porukalle, kuinka he
olivat vastanneet ja kysymys, onko
kommentoitavaa. Näinhän se meni,
Porin Original Sokos Hotel Vaakunan hotellipäällikkö Riina Ojanen
karrikoi.
Vaan eipä mene enää. Nyt
tutkimus käydään läpi työyhteisön
kanssa askel askeleelta, yhdessä analysoiden ja keskustellen. Takana on aika,
jolloin tulokset ”annettiin tiedoksi”.
Tästä eteenpäin työporukka pureutuu
yhdessä siihen, mikä hiertää, tai mitä
pitäisi tehdä toisin sekä päättää yhdessä uusista toimintatavoista.
Satakunnan Osuuskaupassa kaikki
esimiehet ovat osallistuneet Jollaksen
vetämään valmentajavalmennukseen,
jossa käytiin läpi tapoja ja keinoja siihen, miten työyhteisötutkimuksen
tulokset puretaan toimipaikoissa.
Kymmenessä
”haasteellisimmassa”
toimipaikassa Jollaksen kouluttaja kävi
yhdessä toimipaikan esimiehen kanssa
purkamassa tulokset. Myös henkilöstön kehittämissuunnitelma tehtiin yhteistyössä.
Riina Ojanen on tyytyväinen valmennukseen ja saamaansa tukeen.
– Minulle tämä oli yksi parhaita
koulutuksia ikinä. Sain konkreettisia keinoja siihen, miten työyhteisöJollas News 2/2013
Riina Ojasen alaisuudessa työskentelee 35 ihmistä hotellin vastaanotossa
ja kerroshoidossa. Kun työyhteisötutkimusta alettiin purkaa, esille nousi
selkeitä kehityskohteita. Vastaanotossa
sellaisia olivat tiedonkulku ja päätöksenteko, kerroshoidossa yhteishenki ja
yhdessä tekeminen.
”Koin, että purkutilaisuudessa kuultiin aitoja mielipiteitä. Tunnelma oli
rakentava, kun aloimme
miettiä keinoja parannusta
kaipaaviin asioihin sen
sijaan, että olisimme alkaneet etsiä syyllisiä.”
Jollas News 2/2013 ”Olen purkanut nyt kaikki tutkimukset kuten valmennuksessa
neuvottiin ja tulokset ovat Tosi Hyvät! Jokainen osallistui ja
hiljaisemmat kirjasivat. Olen aika monta työyhteisötutkimusta
purkanut urani aikana, mutta nyt on ensimmäistä kertaa
sellainen olo, että tutkimus on purettu työyhteisön kanssa
yhdessä.”
Esimiehen palautetta Jollaksen valmentajavalmennuksesta
Satakunnan Osuuskaupassa
– Esimerkiksi vastaanoton ihmiset kokivat, että heillä ei ole riittävästi
mahdollisuuksia vaikuttaa huoneen
hintaan, vaikkapa alentaa sitä tarvittaessa. Sovimme, että omaa järkeä voi
käyttää, ja nyt asiakkailta tulevien reklamaatioiden määrä on vähentynyt.
Kerroshoidossa henkilöstö toivoi muun
muassa lisää palautetta esimieheltä.
Siivouspäällikkö on nyt sitoutunut
antamaan vähintään viisi palautetta
joka viikko, Riina kertoo.
Uudenlainen tapaa purkaa tutkimus vaatii Riinan mielestä vahvuutta
esimieheltä. Purkutilaisuudessa hänelle itselleenkin annettiin palautetta.
– Kuulin, että minua näkyy kerroksissa liian harvoin. Nyt teen huonekiertoja joka viikko.
Säännöllinen seuranta tärkeää
Kun työyhteisötutkimuksia käsitellään,
päämääränä on Vaakunan esimerkin
tavoin löytää ratkaisuja ja konkreettisia tekemisiä työyhteisön kehittämiseksi. Sitoutuminen kasvaa huimasti,
kun kehityskohteista ja uusista toimintatavoista on päätetty yhdessä.
– Työhyvinvointi tulee mielestämme keskeisesti siitä, että meillä on
oikea tapa tehdä töitä ja työyhteisön
keskinäinen vuorovaikutus pelaa. Systemaattinen purku ja meidän tapauksessamme myös jälkiseuranta siitä,
mitä on tehty ja saavutettu, ovat ainoita keinoja kokonaisuudessaan parantaa
henkilöstön hyvinvointia, Jussi Kaartinen toteaa.
Satakunnan Osuuskaupassa koko
johtoryhmä on osallistunut omiin purkutilaisuuksiin ja ollut myös koko työhyvinvointihankkeen ”suojelijana”.
– Olemme sitoutuneet asiaan
110-prosenttisesti, Kaartinen sanoo.
Tärkeää on nyt seurata, pidetäänkö sovituista uusista toimintatavoista
kiinni. Sitä varten asioita käydään läpi
kuukausipalavereissa. Riina Ojanen
seuraa tekemisiä ja toteumia lisäksi Digium-kyselyn avulla neljä kertaa
vuodessa. Seuraava Tytti-tutkimus on
tietysti jännittävä, ja sen purkuun Riinalla on nyt käytettävissään hyväksi
havaitut keinot. ❧
23