ja arviointisuunnitelma 15.9.2011, tark. 25.5.2015 KISSANMAA

TAMPERE
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2011, tark.
25.5.2015
KISSANMAA, ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN, YMPÄRISTÖN SÄILYTTÄMINEN.
KAAVA NRO 8186.
Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla
Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja
rakennuslain 63 §:ssä mm. seuraavasti:
”Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja
merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä
sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada
tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä.”
Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen
voi vaikuttaa.
Aloite
Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön
kehittäminen/maankäytön suunnittelu. Kaava-alue on kaavoitusohjelmassa vuosille 20112013 kohde numero 21.
Dno: TRE:6952/10.02.01/2011.
Kissanmaan suojelukaavatyöhön liitetään kaavatyö nro 7977 (Karhunkatu, Ansakatu,
Sudenkatu, dno YPA 269/ 2004), jonka vireilläolo ja valmistelu erillisenä kaavana päättyy.
Suunnittelualue
Kissanmaa sijaitsee n. 3 km itään kaupungin ydinkeskustasta, Teiskontien eteläpuolella ja
Hervannan valtaväylän itäpuolella. Kissanmaa on yksi Tampereen 1950-luvulla syntyneistä
asuinalueista. Kaupunginosa edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista 1950-luvun
asuinaluesuunnittelua. Yhtenäisenä säilyneellä asuinalueella on merkittävää
kulttuurihistoriallista ja rakennushistoriallista arvoa.
Kissanmaan kaupunginosan keskellä sijaitsee Kissanmaan aukio. Aukiota ympäröivien
kerrostalojen pohjakerroksissa sijaitsivat aina 1980-luvulle asti kaupunginosan tärkeät
liikehuoneistot, kuten pankki, posti ja neuvola. Keskusaukiolla oli merkitystä alueen
identiteetin muodostumisessa. Alkuaan alueen pääväylänä oli Hippoksenkatu, nykyisin
pääväylänä on Kissanmaankatu, jossa on runsaasti läpikulkuliikennettä.
Kissanmaan omakotialueille tyypillinen väljästi rakennettu kaupunkikuva perustuu pitkälti
rakennusten sijoitteluun. Valtaosa rakennuksista on sijoitettu tonteille porrastaen niin, että
joka toinen talo on kadun varressa ja joka toinen tontin keskellä tai takaosassa.
Omakotialueen yhtenäinen ilme on syntynyt pitkälti tiukkojen rakentamismääräysten
johdosta. Rakennusten muoto ja kattokulma ovat hyvin yhtenäiset. Rakennukset on sijoitettu
pääty kadulle päin.
Asemakaavan muutos koskee Kissanmaan kaupunginosan korttelin 849 tontteja 1-9, korttelin
851 tontteja 2, 6-8, korttelia 852, korttelin 853 tonttia 9, korttelin 854 tontteja 4-9, korttelin 855
tontteja 2-12, korttelin 856 tontteja 1-18, kortteleita 857, 858, 859, 860, 861, korttelin 863
tontteja 1-3, 5-11, kortteleita 864, 866, 867, 868, korttelin 869 tontteja 1-8, kortteleita 870,871
ja 872 sekä katu-, virkistys- ja puistoalueita.
Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on noin 27 ha.
Suunnittelun lähtökohdat ja selvitykset
Yleiskaava
Tampereen kantakaupungin 12.12.2000 vahvistetussa yleiskaavassa alue on
pientalovaltaista asuntoaluetta (AP) sekä kerrostalovaltaista asuntoaluetta (AK). Alueen itäja länsiosassa on kaupunkipuistoksi varattu lähivirkistysalue (VLK).
Asemakaava
Kaava-alueella on voimassa kuusitoista asemakaavaa. Suurimmalla osalla alueen
pientalotonteista on voimassa 18.12.1952 vahvistettu asemakaava nro 332 sekä alueen
koillisosassa 30.9.1954 vahvistettu asemakaava nro 408.
Kaavan ulkopuolelle jää Kissanmaankadun ja Hippoksenkadun ympäristön
kerrostalokortteleita, joihin on laadittu asemakaavan muutos vuonna 2001.
Suurimmalla osalla alueesta on siis voimassa vanhat asemakaavat, jotka sisältävät varsin
vähän informaatiota tuoreempiin kaavoihin verrattuna. Rakennusoikeudet tulkitaan
tonttikartoista tapauskohtaisesti, tontilla asuinrakennuksen rakennusoikeus saadaan
kertomalla sen rakennusala kerrosluvulla, joka on1 ½. Eli tontin rakennusalan pinta-alaan
lisätään 50%. Saatu luku on asuinrakennuksen rakennusoikeus. Nykyinen kaava ei riitä
turvaamaan Kissanmaan aluekokonaisuuden suojelua.
Kissanmaan rakennetun ympäristön inventointi
Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö on tehnyt Kissanmaalle rakennetun
ympäristön inventoinnin, joka valmistui vuoden 2007 lopussa. Selvityksessä eriteltiin
Kissanmaan kulttuurihistoriallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokkaat ominaispiirteet, jotka
huomioidaan asemakaavoituksessa ja muutoshankkeissa. Selvitystyö kohdistui alueen 1940luvun lopun ja 1960-luvun alun välisenä aikana rakennettuihin asuinrakennuksiin. Tätä
vanhempaa rakennuskantaa Kissanmaalla ei ole säilynyt ja uudempaakin rakennuskantaa
alueella on melko vähän.
Lyhyessä ajassa rakennetut talot ovat yhtenäisiä ja muutoksista ja korjauksista huolimatta
selvästi tunnistettavissa aikakautensa edustajiksi. Rakennuskannan alkuperäisen ilmeen ja
arkkitehtuurin säilymiselle on keskeistä rakennusten muodon ja julkisivujen yleisilmeen
säilyminen.
Alueelle tehdään kaavoitustyön kuluessa mahdolliset tarvittavat lisäselvitykset, joista
sovitaan erikseen.
Kaavan tavoitteet
Tavoitteena on laatia asemakaavan muutos, joka
•
•
•
•
•
turvaa vanhan rakennuskannan säilymisen
turvaa kulttuurihistoriallisen miljöökokonaisuuden säilymisen. Tämä tarkoittaa
kaupunkikuvan kannalta tärkeiden puistojen ja katutilojen, tonttijaon ja
asuinrakennusten mittakaavan sekä julkisivujen periaatteiden säilyttämistä
mahdollistaa rakentamisen niin, että talojen nykyisen vaipan sisällä tilat voidaan
hyödyntää tehokkaasti
ottaa huomioon nykyajan asumisen vaatimusten sovittamisen suojelunäkökohtiin.
edistää alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaisena pysymistä
Mahdollisimman hyvän kaavallisen lopputuloksen saavuttamiseksi:
•
•
•
•
•
selvitetään alueen kulttuurihistorialliset arvot
tutkitaan alueen lisärakentamismahdollisuudet
tutkitaan rakennetuilla tonteilla lisärakentamisen mahdollisuudet, jotka ympäristö
kestää, mm. kuistit, ulkorakennukset ja autotallit
laaditaan kaavaa vuorovaikutteisesti
laaditaan rakentamistapamääräykset ja –ohjeet
Selkeästi rajautuva, kasvillisuudeltaan rehevä ja väljästi rakennettu Kissanmaa on viihtyisä
asuinalue, jonka kehittäminen lähtee alueen omista arvoista pohjautuen alueen historiaan ja
perinteeseen. Asumisen ja liikenteen tuomat vaatimukset toteutetaan siten, että
kaupunginosan omaleimainen ja yhtenäinen ilme säilyy.
Asemakaavaa laaditaan kaupungin aloitteesta vuosille 2015-2017 hyväksytyn
asemakaavoitusohjelman mukaan.
Osalliset
Osallisia ovat
• suunnittelualueen asukkaat ja kiinteistönomistajat
• lähivaikutusalueen naapurikiinteistöt
• Kissanmaan omakotiyhdistys
• Kaupungin eri toimialat; kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaispalveluineen,
kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos
•
Kaupungin liikelaitokset; Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Kaukolämpö Oy,
Tampereen Vesi liikelaitos
• Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY)
• Pirkanmaan liitto
• Pirkanmaan maakuntamuseo (viranomainen)
Muut ilmoituksensa mukaan
Tiedottaminen ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen
Asemakaavatyön aikana aineistojen nähtävilläoloista ja yleisötilaisuuksista julkaistaan
kuulutukset kaupungin ilmoituslehdessä (Aamulehti). Kaava-aineisto on nähtävillä kaavan eri
vaiheissa nähtävilläoloaikoina Palvelupiste Frenckellissä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B,
missä palvelupisteen neuvojilta saa opastusta kaavan valmisteluun liittyvistä asioista.
Aineisto on lisäksi nähtävillä kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa:
http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/kuulutukset.html
Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee toimittaa nähtävilläoloaikoina kirjaamoon.
Kirjaamon postiosoite: Kirjaamo, PL 487, Tampere 33101
Kirjaamon käyntiosoite: Puutarhakatu 6
Kirjaamon sähköpostiosoite: [email protected]
Saaduista mielipiteistä ja lausunnoista laaditaan kooste asemakaavan selostukseen.
Aloitus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutetaan ja asetetaan julkisesti nähtäville 15.9.20116.10.2011 väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pidettiin avointen ovien
yleisötilaisuus 27.9.2011 Palvelupiste Frenckellissä, osoite Frenckellinaukio 2B. Alueella
järjestettiin 5.10.2011 kaikille avoin kiertokävely, jossa mm. käytiin läpi ja kommentoitiin
joitain paikkoja alueella.
Valmisteluvaihe
Valmisteluvaiheessa tutkitaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute ja
järjestetään tarvittavia neuvotteluja. Asemakaavaluonnos on nähtävillä 28.5. – 25.6.2015.
Asemakaavasta voi jättää kirjallisen mielipiteen nähtävilläoloaikana.
Valmisteluvaiheen lausuntopyynnöt
Asemakaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta sekä
viranomaistahoilta.
Asemakaavaehdotus
Yhdyskuntalautakunta käsittelee laaditun ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville.
Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan Internetissä.
Kaavoitusviranomainen pyytää ehdotuksesta tarvittavat viranomaistahojen lausunnot.
Asemakaavaehdotuksen selostuksessa kerrotaan, miten jätetyt mielipiteet ovat vaikuttaneet
suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään
säädetyssä järjestyksessä.
Vaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointi tehdään asemakaavan muutoksen laatimisen yhteydessä.
Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset:
1) ihmisten elinympäristöön
2) kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön
3) luontoon ja luonnonympäristöön
Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen
Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Oheisena kaavio
asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu
yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen.
Kaavoitusviranomainen
Tampereen kaupunki
Kaupunkiympäristön kehittäminen,
Maankäytön suunnittelu,
Va. asemakaavapäällikkö Elina Karppinen
puh. 040 800 4906
Kaavan laatija
Tampereen kaupunki
Kaupunkiympäristön kehittäminen,
Maankäytön suunnittelu,
kaavoitusarkkitehti Katariina Korte
puh.040 806 2647
Aineiston esittely
Asiakaspalvelu
Palvelupiste Frenckell
Frenckellinaukio 2 B
puh. (03) 5656 4400
[email protected]
Mielipiteiden vastaanotto
kirjaamo
PL 487, Tampere 33101
käyntiosoite Puutarhakatu 6
[email protected]
Karttaliitteet
Ote yleiskaavasta 1998,
Ote virastokartasta
Ilmakuva
KISSANMAA, ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN, YMPÄRISTÖN SÄILYTTÄMINEN,
KAAVA NRO 8186. Dno: TRE:6952/10.02.01/2011.
15.9.2011, TARK. 25.5.2015
Mielipiteitä ja ehdotuksia suunnittelusta (voit merkitä ajatuksiasi myös edelliselle kartalle):
Nimistöä, paikallistietoa tai muuta mielenkiintoista kerrottavaa alueesta
Päivämäärä ja vastaajan nimi:
Osoite ja puhelinnumero:
Palautusosoite:
Kirjaamo, PL 487, Tampere 33101,
käyntiosoite Puutarhakatu 6
tai sähköpostitse [email protected]