Esityslista PDF-muodossa - Toimielimet

Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
1
Kunnanhallitus
Kokousaika
19.10.2015 kello 14:00 - 18:16
Kokouspaikka
Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
Asiat
§
Otsikko
159
Pyöreälahden asemakaava ja asemakaavan muutos / kaavaehdotuksen
hyväksyminen
4
160
Kunnan lausunto / Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle
maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ja kevennettyjen rakentamisja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain 3 §:n kumoamisesta
7
161
Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen hankesuunnitelma
8
162
Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin hankesuunnitelma
11
163
Esitys Kuopion kaupungille Siilinjärven kunnan työterveysyksikön ja
Kallaveden työterveyden yhdistymisselvityksestä
14
164
Pro Yritys -hankkeen rahoitukseen osallistuminen
15
165
Lunastusoikeuden käyttäminen Kiinteistö Oy Siilinkeskuksen
osakesiirrossa
16
166
Tarinan sairaalan vuokraaminen vastaanottokeskustoimintaan /
kannanotto Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle
17
167
Kunnan kannanotto VR:n aikataulumuutoksiin / vetoomus IC70-junavuoron
palauttamiseksi
19
168
Haja-asutusalueen vesi- ja jätevesiliittymän hinta kunnan
vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella
21
169
Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän 10.11.2015 osakaskokoukseen
osallistuminen
24
170
Kannanotto valokuituverkon omistajuuden siirtoon / Savon Kuituverkko Oy
26
171
Talouden seurantaraportti ja toteuma 1.1. - 30.9.2015
29
172
Kunnanvaltuuston 28.9.2015 kokouspäätösten täytäntöönpano
31
173
Eron myöntäminen luottamustehtävistä (viranomaislautakunta) /
Veli-Pekka Tiilikainen
33
174
Eron myöntäminen luottamustehtävistä (sosiaali- ja terveyslautakunta) /
Petri Hakkarainen
35
175
Vaalikelpoisuuden menettäminen / eron myöntäminen luottamustehtävistä
(tekninen lautakunta) / Sirkka-Liisa Koponen
37
176
Omistajaohjaus ja toimielinten kokoukset
39
177
Pakolaispolitiikka Siilinjärven kunnassa
40
178
Saapuneet kirjeet ja kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset
41
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Sivu
Siilinjärven kunta
16/2015
Pöytäkirja
2
OSALLISTUJAT
Nimi
Tehtävä
Hartikainen Ilmari
Toivanen Tomi
Korhonen Tarja
Hassinen Raija
Katainen Lauri
Konttinen Heikki
jäsen / puheenjohtaja
jäsen / I varapuheenjohtaja
jäsen / II varapuheenjohtaja
jäsen
jäsen
varajäsen
Pitkänen Marjaana
Rautiainen Merja
Rekola Jukka
jäsen
jäsen
jäsen
Poissa
Ylikärppä Kauko
jäsen
Muut
Nykänen Erkko
Snellman Tuomo
Niemitz Pirjo
valtuuston puheenjohtaja
valtuuston I varapuheenjohtaja
valtuuston II varapuheenjohtaja
Lötjönen Vesa
esittelijä / kunnanjohtaja
Kohonen Tuula
Nenonen Timo
pöytäkirjanpitäjä/hallintosihteeri
asiantuntija/kaavoituspäällikkö
Kauhanen Pekka
asiantuntija/sivistyspalveluiden
talouspäällikkö
Kellokumpu Jukka
asiantuntija/toimitilapäällikkö
Mäittälä Marjut
Simonen Heikki
asiantuntija/työterveyshuollon
ylilääkäri
asiantuntija/yritysasiamies
Takkinen Pekka
esittelijä/talousjohtaja
Läsnä
Lisätiedot
Kauko Ylikärpän
henkilökohtainen varajäsen.
Saapui kokoukseen kello
15:20 §:n 161 käsittelyn
aikana.
Poistui kokouksesta §:n 168
käsittelyn aikana kello 17:22.
Poissa esteellisenä
kokouksesta §:n 170
käsittelyn ajaksi.
Läsnä §:n 159 esittelyn ajan
klo 14:01-14:32.
Läsnä §:ien 161-162
esittelyjen ajan klo
14:35-15:28.
Läsnä §:ien 161-162
esittelyjen ajan klo
14:35-15:28.
Läsnä §:n 163 esittelyn ajan
kello 15:31-15:38.
Läsnä §:ien 164-165
esittelyjen ajan klo
15:45-16:01.
Läsnä esittelijänä §:n 170
käsittelyn ajan.
LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
ASIAT
159 - 178
PÖYTÄKIRJAN
TARKASTUS
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Marjaana Pitkänen ja Merja Rautiainen.
PÖYTÄKIRJAN
ALLEKIRJOITUS
JA VARMENNUS
Ilmari Hartikainen
Tuula Kohonen
puheenjohtaja
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
pöytäkirjanpitäjä
Siilinjärven kunta
PÖYTÄKIRJAN
TARKASTUSTAPA
16/2015
Pöytäkirja
Siilinjärvi 19.10.2015
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen
kulun mukaiseksi.Pöytäkirjan käsittelylehdet on
samalla varustettu nimikirjaimillamme.
PÖYTÄKIRJA ON
PIDETTY YLEISESTI
NÄHTÄVÄNÄ
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Marjaana Pitkänen
Siilinjärven kunnantalo 20.10.2015
Merja Rautiainen
Hallintosihteeri
Tuula Kohonen
virka-asema
allekirjoitus
3
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 60
§ 159
16/2015
4
30.03.2015
19.10.2015
Pyöreälahden asemakaava ja asemakaavan muutos / kaavaehdotuksen hyväksyminen
425/10.02.03/2014
Kh 30.03.2015 § 60
Valmistelija/lisätiedot: kaavoituspäällikkö Timo Nenonen, puh. 044 7401410
Asemakaava
Asemakaavan muutos koskee Siilinjärven kunnan 2. kunnanosan korttelia 8300
sekä maantiealuetta Haaparinteen asemakaava-alueella ja katualuetta Metsäkoulun 1:n asemakaava-alueella. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella
muodostuvat Siilinjärven kunnan 2. kunnanosan korttelit 8150-8178 Pyöreälahden asemakaava-alueella ja kortteli 8300 Haaparinteen asemakaava-alueella sekä virkistys-, erityis-, maantie- ja katualueet.
Kaavatunnus
749 8150
Kaava-alueen sijainti
Alue sijoittuu Toivalaan Metsäkoulun asuinalueen pohjoispuolelle, Viitosen ja rautatien väliin. Alueeseen kuuluu myös Viitosen länsipuolella sijaitseva Savon ammatti- ja aikuisopiston Toivalan koulutusyksikön rakennuspaikka. Sijaintikartta on
kaavaselostuksen kannessa.
Kaavoitustilanne
Alueella on voimassa ympäristöministeriön vahvistamat Kuopion seudun ja Pohjois-Savon maakuntakaavat, jossa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi.
Alueella ei ole voimassa olevaa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Suunnittelualue
sijoittuu tekeillä olevan Etelä-Siilinjärven yleiskaavan alueelle.
Kaavan keskeistä sisältö
Kaavalla muodostetaan olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja teknisen
huollon verkostoihin liittyvä noin 750 asukkaan uusi pientaloalue, jossa on varaus
päiväkodin rakentamiseen. Alueelle osoitetaan myös pienyritysrakennuspaikkoja.
Laatimisvaiheen kuuleminen
Kunnanhallitus päätti kaavan vireilletulosta ja valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta kokouksessaan 17.12.2013 § 307. Valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 20.12.2013–31.1.2014 Siilinjärven kunnantalolla, Vuorelan kirjastossa sekä
kunnan internet-sivuilla. Nähtävilläoloaikana on saatu 13 lausuntoa. Lausuntojen
huomioon ottaminen käy ilmi kaavaselostuksen kohdassa 2.2 Suunnittelun vaiheet, osallistuminen ja päätöksenteko.
Muutokset kaavaehdotukseen
Asemakaavaan on tehty ehdotusvaiheeseen seuraavia tarkastuksia:
 Asemakaava-alueelle on tehty melu-, tärinä-, maaperä- ja hulevesiselvitykset.
Selvitysten tulokset on otettu huomioon asemakaavan laadinnassa ja asemakaavakarttaan on varattu tarvittavat aluevaraukset mm. meluvallille ja huleve-
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
5
sien viivytysalueille (hule-alueet).
 Asemakaava-alueelle sijoittuva seututie 559 on osoitettu LT-merkinnällä
(maantien alue) ja seututieltä 559 lähtevät kaikki olemassa olevat ja uudet liittymät on merkitty ajoneuvoliittymän likimääräistä sijaintia kuvaavalla nuolimerkinnällä.
 Asemakaavaluonnoksessa seututielle 559 osoitettu uusi pohjoinen ajoneuvoliittymä Pyöreälahden alueelta on poistettu.
 Asemakaava-alueella sijaitsevia korttelialueita sekä katualueita on muotoiltu
uudelleen pohjoisen ajoneuvoliittymän poistamisen vuoksi sekä melu-, tärinä-,
maaperä- ja hulevesiselvitysten tulosten perusteella.
 Asemakaavaan on merkitty varaus Pyöreälahden jätevesipumppaamon ylivuotoaltaan laajentamiselle.
 Pyöreälahdentien liittymän katualuetta on laajennettu.
 Asemakaava-alueen eteläosassa sijaitsevan metsäalueen läpi kulkeva kevyen
liikenteen väylä on osoitettu suoraan Pyöreälahdentieltä Kortepolulle.
 Kortepolun päähän on osoitettu autopaikkojen korttelialue.
 Asemakaava-alueesta on laadittu havainnekuva (havainnekuva-aineisto täydentyy kokoukseen).
 Asemakaava-alueelle on laadittu rakentamistapaohjeet, jotka hyväksytään
kaavan yhteydessä
 Asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä on täydennetty ja tarkistettu.
 Asemakaavaselostusta on korjattu ja täydennetty.
Jatkokäsittely
Asetetaan asemakaavan muutos ehdotuksena nähtäville ja pyydetään tarvittavat
lausunnot.
Liiteaineisto
Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen, kaavaselostus ja rakennustapaohje.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen / mahdollistaa
väestönkasvun ja monipuolisen tonttitarjonnan
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää kuuluttaa asemakaavan ja asemakaavan muutoksen vireille, asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavan valmisteluaineiston
nähtäville sekä pyytää tarvittavat lausunnot.
Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä uusi päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja varata osallisille tilaisuuden lausunnon antamiseen.
Päätös
Kokouksessa muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_______________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Timo Nenonen.
Kh § 159
Valmistelija/lisätiedot: kaavoituspäällikkö Timo Nenonen, puh. 044 7401410
Ehdotusvaiheen kuuleminen
Asemakaava on ollut ehdotuksena nähtävillä 2.4.–4.5.2015 kunnantalolla, Vuorelan kirjastossa sekä kunnan internet-sivuilla. Nähtävilläoloaikana on saatu 9 lau-
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
6
suntoa. Lausuntojen ja muistutusten huomioon ottaminen käy ilmi kaavaselostuksen kohdassa 2.2 Suunnittelun vaiheet, osallistuminen ja päätöksenteko.
Tarkistukset kaavaehdotukseen
Kaavaehdotukseen on nähtävilläpidon jälkeen tehty seuraavat tarkistukset:
 Pyöreälahdentien linjausta on tarkistettu kaava-alueen pohjoisosassa turvaamaan alueella esiintyvän liito-oravan kulkuyhteydet.
 Haapamäentien katualueen varausta on levennetty.
 Meluvallin alue on kokonaisuudessaan osoitettu suojaviheralueeksi (EV).
 Kaava-alueella on tarkistettu tonttirajoja ja rakennusalueiden rajoja.
 Kaavakarttaan on lisätty Savon Voima Verkko Oy:n puistomuuntamoiden ja
maakaapeleiden aluevaraukset.
 Asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä on täydennetty ja tarkistettu.
 Kaavaselostusta on täydennetty tarvittavilta osin.
 Pyöreälahden suunnittelu- ja rakentamistapaohjetta on täydennetty.
Kaavaehdotuksen tarkistukset eivät ole olennaisia eikä sitä ole tarpeen niiden
johdosta asettaa uudelleen nähtäville.
Jatkokäsittely
Pyöreälahden asemakaava ja asemakaavan muutos viedään hyväksymiskäsittelyyn.
Liiteaineisto
Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen, kaavaselostus ja rakennustapaohje.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: strategian mukainen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Pyöreälahden
asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.
Päätös
Hyväksyttiin.
_________________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian
esittelyn ajan oli Timo Nenonen.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 160
16/2015
7
19.10.2015
Kunnan lausunto / Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle maankäyttö- ja rakennuslain
muuttamisesta ja kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain 3 §:n
kumoamisesta
800/00.04.00/2014
Kh § 160
Valmistelija/lisätiedot: kaavoituspäällikkö Timo Nenonen, puh. 044 7401410
Ympäristöministeriö on lähettänyt lausunnoille (1.10.2015, dnro YM7/500/2015)
luonnoksen hallituksen esitykseksi, joka koskee rakentamisen poikkeamispäätöksiä. Esitysluonnoksen mukaan maankäyttö- ja rakennuslakia muutettaisiin siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille nykyisin kuuluva poikkeamistoimivalta siirrettäisiin kokonaan kunnille. Jo nykyisin suurin osa poikkeamispäätöksistä on kunnilla. Muutoksen myötä kunnille siirtyisivät muun muassa kaikki rantarakentamisen poikkeamispäätökset.
Esitysluonnoksen mukaan maankäyttö- ja rakennuslakia muutettaisiin myös siten, että alueellisen poikkeamisen soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan
myös asemakaava-alueella olemassa olevan liike- tai toimistorakennuksen tilojen
muuttamista asuinkäyttöön tai muuhun käyttöön, joka ei aiheuta ympäristöhäiriötä.
Ehdotettujen muutosten tarkoituksena on selkeyttää viranomaisten välistä työnjakoa sekä helpottaa rakentamista nopeuttamalla ja yksinkertaistamalla poikkeamisasioiden käsittelyä
Esitys liittyy pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman toteuttamiseen.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Siilinjärven kunta pitää hyvänä rakentamisen poikkeamispäätöksiä koskevia
muutosehdotuksia (luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle maankäyttö- ja
rakennuslain muuttamisesta ja kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten
kokeilusta annetun lain 3 §:n kumoamisesta).
Päätös
Hyväksyttiin.
______________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta
Kunnanhallitus
§ 40
§ 45
§ 161
16/2015
8
09.09.2015
07.10.2015
19.10.2015
Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen hankesuunnitelma
1206/10.03.02/2014
Sivltk 09.09.2015 § 40
Valmistelija/lisätiedot: talouspäällikkö Pekka Kauhanen, puh. 044 740 1302
Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen hankesuunnittelu on toteutettu
sivistyslautakunnan (Sivltk 11.3.2015 § 15) asettamassa työryhmässä. Työryhmän tehtävänä oli valmistella suunnitelma uudisrakennuksen rakentamisesta Siilinlahden koulun piha-alueelle vuonna 2016. Uudisrakennuksella korvataan käytöstä poistunut piha-alueen viipalerakennus. Siilinlahden koulun nykyinen viipalerakennus on huonokuntoinen ja siinä on todettu sisäilmaongelma. Rakennuksella
ei ole enää terveystarkastajan antamaa käyttölupaa.
Siilinlahden koulun iltapäiväkerhotoiminta Kotipolun kerhorakennuksessa tarvitsee korvaavat tilat Kotipolun rakennuksen poistuessa käytöstä 2016. Siilinlahden
koulun alaisuudessa toimiva ETU-luokka toimii tällä hetkellä Hamulan koulun tiloissa. Oppilasmäärän kasvaessa Hamulan koululla ei ole enää tarjota tiloja
ETU-luokalle lukuvuonna 2016–17.
Hankesuunnittelutyöryhmään ovat kuuluneet Siilinlahden koulun rehtori Tiina
Simpanen, vararehtori Anne Niemelä, erityisluokanopettaja Mari Laininen, toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu, kaavoituspäällikkö Timo Nenonen ja talouspäällikkö Pekka Kauhanen. Hankesuunnittelu-arkkitehtinä on työryhmässä ollut arkkitehti Rainer Qvick arkkitehtitoimisto QVIM Oy:stä. Työryhmän puheenjohtajana
on toiminut Jukka Kellokumpu ja sihteerinä Tiina Simpanen.
Hankesuunnitelmassa osoitetaan tilat kuudelle opetusryhmälle, koulun iltapäiväkerholle ja ETU-luokalle. Hankesuunnitelman tilakaaviossa on aulatila, joka toimii
samalla salinomaisena kokoontumistilana oppilaille. Tämä mahdollistaa myös
tarvittaessa aula-/salitilan iltakäytön muille käyttäjäryhmille. Hankesuunnitelmatyölle asetettu tavoite uudisrakennuksen monikäyttöisyydelle toteutuu hyvin eri
käyttäjätahojen sijoittuessa samaan rakennukseen. Hankesuunnittelutyöryhmän
työskentelyyn on osallistunut myös liikuntatoimi piha-alueen lähiliikuntapaikkajärjestelyiden takia.
Hankkeen tilaohjelman mukainen laajuus on 795 hm2 (kerrosala 988 m2, 1 150
bm2 ja 46254 rm3). Opetus- ja aulatilojen lisäksi tilakaaviossa on osoitettu hallinto-, varasto- , käytävä- ja sosiaalitilat.
Tavoitehinta-arvion mukaiset perustamiskustannukset ovat 2,762 milj.€ (2 729
€/m2). Kustannusarvio tarkentuu rakennussuunnitteluvaiheessa ja lopulliset kustannukset määräytyvät urakkakilpailutuksen myötä. Rahoitustarve ajoittuu vuodelle 2016.
Siilinjärven kunnan teknisen palvelualueen toimitilapäällikkö esittää hanketta toteutettavaksi KVR-urakkamuotoisena (kokonaisvastuurakentaminen). Tällöin tuleva urakoitsija ottaa vastuun suunnitelmista, järjestelyistä ja toteutuksesta.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
9
KVR-urakoitsijan kilpailutus toteutettaisiin lokakuussa 2015 aikana ja valinta voitaisiin tehdä lokakuun loppuun 2015 mennessä. Vanhan viipalerakennuksen purkaminen ja pihajärjestelyt suunnitellaan aloitettavaksi loka-marraskuussa 2015.
Rakennustyöt suunnitellaan aloitettavaksi 1.4.2016. Rakennusaika on 8 kk ja uudisrakennus olisi valmis käyttöönotettavaksi 1.12.2016
Tekninen lautakunta on todennut lausunnossaan, että rakennuksen pohja ja mitoitus on tehtävä siten, että sen toteuttaminen on nykyistä edullisempaa ja ettei
tarkoituksella suunnitella sellaisia rakenteita, joissa saattaa syntyä ylläpidon aikaisia ongelmia. Tekninen lautakunta pitää hankkeen toteuttamista välttämättömänä. Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että hankkeen toteutustapana käytetään KVR-urakkamuotoa (Tekltk, 26.8.2015 §34).
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen, myönteinen. (Laadukkaat, riittävät, saavutettavat ja asukaslähtöiset peruspalvelut sekä asukkaiden tarpeet huomioon
ottava palveluiden valmistelu ja toteutus.)
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen
hankesuunnitelman ja esittää hankesuunnitelman hyväksymistä kunnanhallitukselle ja kunnan kunnanvaltuustolle.
Päätös
Sivistyslautakunta päätti jättää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
___________
Sivltk 07.10.2015 § 45
Valmistelija/lisätiedot: talouspäällikkö Pekka Kauhanen, puh. 044 740 1302
Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen hankesuunnittelutyöryhmä on
kokoontunut 21.9.2015. Työryhmä on tarkastellut uudelleen tilaohjelman mukaisia tiloja, mitoitusta sekä rakennuksen pohjaa.
Lisätarkastelussa hankkeen tilaohjelman mukaista laajuutta on karsittu 116 m2
(n. -11%.). Tavoitehinta-arvion mukaiset perustamiskustannukset ovat karsinnan
jälkeen 2,23 milj.euroa, jossa vähennystä aiemmasta tilaohjelmasta on 535 000
€ (-19,4%).
Tarkastelussa on karsittu yleisopetuksen ja henkilökunnan tiloja sekä huoltotiloja
siten kuitenkin, että rakennuksen toiminnallisuus toteutuu.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen, myönteinen. (Laadukkaat, riittävät, saavutettavat ja asukaslähtöiset peruspalvelut sekä asukkaiden tarpeet huomioon
ottava palveluiden valmistelu ja toteutus.)
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen
uuden hankesuunnitelman ja esittää karsitun hankesuunnitelman hyväksymista
kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.
Päätös
Hyväksyttiin.
___________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
10
Kh § 161
Valmistelija/lisätiedot: sivistyspalveluiden talouspäällikkö Pekka Kauhanen, puh. 044 7401302
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen. Laadukkaat, riittävät, saavutettavat ja asukaslähtöiset peruspalvelut sekä asukkaiden tarpeet huomioon ottava palveluiden valmistelu ja toteutus.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Siilinlahden koulun piha-alueen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä edellä esitetyn ja liitteen mukaisena.
Päätös
Hyväksyttiin.
__________________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian
esittelyn ajan oli Pekka Kauhanen ja Jukka Kellokumpu.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta
Kunnanhallitus
§ 39
§ 44
§ 162
16/2015
11
09.09.2015
07.10.2015
19.10.2015
Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin hankesuunnitelma
1179/10.03.02/2014
Sivltk 09.09.2015 § 39
Valmistelija/lisätiedot: talouspäällikkö Pekka Kauhanen, puh. 044 740 1302
Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin hankesuunnittelu on toteutettu sivistyslautakunnan (Sivltk 11.2.2015 § 7) asettamassa työryhmässä. Työryhmän tehtävänä
oli valmistella suunnitelma uuden päiväkodin rakentamisesta Etelä-Siilinjärvelle
vuosina 2016–17. Uudisrakennuksella korvataan käytöstä poistuvia Jännevirran
ja Vuorelan päiväkotien tiloja. Vuorelan nykyisen päiväkodin tiloissa on terveystarkastajan antama toimintalupa 30.6.2016 saakka sisäilmaongelmien vuoksi.
Jännevirran päiväkoti joudutaan sulkemaan uuden sillan rakentamisen alkaessa
vuosina 2016–17. Uudet korvaavat tilat tarvitaan kuudelle päiväkotiryhmälle. Kiinteistössä ovat myös nuorisotoimen tilat.
Hankesuunnittelutyöryhmään ovat kuuluneet sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Merja Oksman, varahenkilönä varapuheenjohtaja Taina Lehtoranta, varhaiskasvatusjohtaja Eeva-Liisa Lyytinen, päiväkodinjohtaja Erja Bovellan-Sonninen, toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu, nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen, kaavoituspäällikkö Timo Nenonen ja talouspäällikkö Pekka Kauhanen. Hankesuunnitteluarkkitehtinä on työryhmässä ollut arkkitehti Rainer Qvick arkkitehtitoimisto QVIM Oy:stä. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut Jukka Kellokumpu ja sihteerinä Eeva-Liisa Lyytinen.
Hankesuunnittelun alkuvaiheessa mukaan yhdistettiin myös koulun iltapäiväkerhon ja avoimen päiväkotitoiminnan tilantarvesuunnittelu. Vuorelan kirjaston nykyisten tilojen siirto uuteen päiväkotirakennukseen vapauttaisi kirjaston nykyiset
tilat mm. iltapäiväkerhon ja avoimen päiväkotitoiminnan käyttöön. Samalla parannetaan kirjaston tiloja ja palveluita.Hankesuunnitelmatyölle asetettu tavoite uudisrakennuksen monikäyttöisyydelle toteutuu hyvin eri käyttäjätahojen sijoittuessa
samaan rakennukseen. Hankesuunnittelutyöryhmän työskentelyyn ovat asiantuntijoina osallistuneet kirjaston, ruoka- ja puhtauspalveluiden sekä Vuorelan koulun
edustajat.
Sivistyslautakunta (15.4.2015, § 23) on päättänyt työryhmän esityksestä uuden
päiväkodin rakennuspaikaksi uudisrakennuksen nykyisen päiväkodin paikalle
Vuorelan koulun viereen. Rakennuspaikkavaihtoehtoja vertailtaessa päätetyn rakennuspaikan tuomat edut todettiin selkeästi muita vaihtoehtoja paremmaksi
mm. kouluyhteistyön ja palveluiden saavutettavuuden perusteella.
Hankkeen laajuus on 2 385 m2 (2 622 bm2, 11 273 rm3). Päiväkoti on mitoitettu
kuudelle päiväkotiryhmälle. Tilaohjelmassa on suunniteltu tilat käytöstä poistuvalle nuorisotoimen tiloille sekä kirjastolle.
Tavoitehinta-arvion mukaiset perustamiskustannukset ovat 5,28 milj.€ (2 214
€/m2). Kustannusarvio tarkentuu rakennussuunnitteluvaiheessa ja lopulliset kustannukset määräytyvät urakkakilpailutuksen myötä. Rahoitustarve ajoittuu vuosil-
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
12
le 2016 ja 2017.
Hankkeen rakennussuunnittelu ja urakkalaskentavalmius esitetään toteutettavaksi 28.2.2016 mennessä. Rakennustyöt vanhan päiväkotirakennuksen purkamisella suunnitellaan aloitettavaksi 6.6.2016. Rakennusaika on 16 kk ja päiväkotirakennus olisi valmis käyttöönotettavaksi 1.10.2017 alkaen.
Tekninen lautakunta on lausunnossaan pitänyt hankkeen toteuttamista välttämättömänä. Rakennuksen pohja ja mitoitus on tehtävä siten, että sen toteuttaminen
on nykyistä edullisempaa ja ettei terkoituksella suunnitella sellaisia rakenteita,
joissa saattaa syntyä ylläpidon aikaisia ongelmia.(Tekltk 26.8.2015 §33)
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen, myönteinen. (Laadukkaat, riittävät, saavutettavat ja asukaslähtöiset peruspalvelut sekä asukkaiden tarpeet huomioon
ottava palveluiden valmistelu ja toteutus.)
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää hankesuunnitelman hyväksymistä kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.
Päätös
Sivistyslautakunta päätti jättää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
___________
Sivltk 07.10.2015 § 44
Valmistelija/lisätiedot: talouspäällikkö Pekka Kauhanen, puh. 044 740 1302
Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin hankesuunnittelutyöryhmä on kokoontunut
21.9.2015. Työryhmä on tarkastellut uudelleen tilaohjelman mukaisia tiloja, mitoitusta sekä rakennuksen pohjaa.
Lisätarkastelussa merkittävin muutos aiempaan hankesuunnitelmaan on tehty
jättämällä Vuorelan kirjaston uudet tilat pois hankesuunnitelmasta. Tämä karsii
hankesuunnitelman tilaohjelmaa 285 m2. Lisäksi nuorisotoimen ja kellarikerroksen tilaohjelmaa on tarkistettu ja uudessa tilaohjelmassa näiden tilojen yhteenlaskettu tilan tarve on 760 m2. Vähennystä aikaisempaan tilaohjelmaan on 191
m2.
Lisätarkastelujen jälkeen hankkeen tilaohjelman mukainen kokonaislaajuus on
1 974 m2 (2 191 bm2, 9 104 rm3). Aikaisempaan tilaohjelmaan vähennystä on
yhteensä 411 m2 (-17%). Tavoitehinta-arvion mukaiset perustamiskustannukset
ovat karsinnan jälkeen 4,4 milj.euroa, jossa vähennystä aiemmasta tilaohjelmasta on 843 000 € (-16%).
Uudistetussa tilaohjelmassa osoitetaan tarvittavat ja toiminnalliset tilat kuudelle
päiväkotiryhmälle ja nuorisotoimelle.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen, myönteinen. (Laa-
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
13
dukkaat, riittävät, saavutettavat ja asukaslähtöiset peruspalvelut sekä asukkaiden tarpeet huomioon
ottava palveluiden valmistelu ja toteutus.)
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää karsitun hankesuunnitelman hyväksymistä kunnanhallitukselle ja
kunnanvaltuustolle.
Päätös
Hyväksyttiin.
___________
Merkittiin pöytäkirjaan, että nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen ja kirjastotoimenjohtaja Maarit
Kuusela poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.10.
Kh § 162
Valmistelija/lisätiedot: sivistyspalveluiden talouspäällikkö Pekka Kauhanen, puh. 044 7401302
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Etelä-Siilinjärven uuden päiväkodin
hankesuunnitelman hyväksymistä edellä esitetyn ja liitteen mukaisena.
Päätös
Hyväksyttiin.
_________________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Pekka Kauhanen ja Jukka Kellokumpu.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 163
16/2015
14
19.10.2015
Esitys Kuopion kaupungille Siilinjärven kunnan työterveysyksikön ja Kallaveden työterveyden
yhdistymisselvityksestä
Kh § 163
Valmistelija/lisätiedot: Työterveyshuollon ylilääkäri Marjut Mäittälä, puh. 044 7402878
Siilinjärven kunnan terveyspalveluissa toimiva työterveyspalvelut-tulosyksikkö
tarjoaa alueen yrityksille ja yrittäjille kokonaisvaltaisia työterveyshuollon palveluja.
Kuntalain mukaan kunnan on yhtiöitettävä ei-lakisääteinen, kilpailluilla markkinoilla tapahtuva toimintansa. Siirtymäaika päättyy vuoden 2017 alussa. Työterveyspalvelujen tarjoama sairaanhoito on tällaista toimintaa. Vuoden 2016 aikana tulee
siis selvittää, miten toimintaa jatketaan.
Vaihtoehtoja ovat 1) sairaanhoitopalvelujen tarjoamisen lopettaminen työterveyshuollossa, 2) sairaanhoidon tai koko työterveyspalvelujen yhtiöittäminen tai 3) toiminnan liittäminen valmiiseen yhtiöön (työterveyspalveluja tarjoava yhtiö tai esim.
kunnan muu valmis yhtiö).
Kun on tiedossa, että yhtiöittäminen on ajankohtaista myös Kallaveden työterveydessä, olisi perusteltua ensivaiheessa selvittää saman työssäkäyntialueen työterveyspalveluyksiköiden yhdistämisen mahdollisuus.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategian mukainen, yhteistyö /työssäkäyntialuetta tukeva palvelurakenne
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää Kuopion kaupungille työterveysyksiköiden yhdistymisselvityksen toteuttamista.
Päätös
Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:
Kunnanhallitus päättää esittää Kuopion kaupungille työterveysyksiköiden yhdistymisselvityksen toteuttamista yhtenä vaihtoehtona.
Kokouksessa muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_______________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Marjut Mäittälä.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 164
16/2015
15
19.10.2015
Pro Yritys -hankkeen rahoitukseen osallistuminen
1535/00.02.01/2014
Kh § 164
Valmistelija/lisätiedot: yritysasiamies Heikki Simoneni, puh. 044 7401130
Pro Agria Pohjois-Savo ry hakee kuntarahoitusta kokoamaansa maaseudun
pienyrityksiä palvelevaan asiantuntijapalveluita tuottavaan hankkeeseen.
Yritysten tarvitsemat rahoitus- ja asiantuntijapalvelut muuttuvat koko ajan enemmän sähköisiksi, eikä monikaan yrittäjä pysty vielä käyttämään niitä itsenäisesti.
Nyt käynnistettävä Pro Yritys -hanke keskittyy alkuvaiheessa näiden sähköisten
palvelujen ja järjestelmien (Hyrrä-yritysrahoituspalvelu ja Oma Yritys-Suomi -neuvontapalvelu) käyttöön todellisten yrityshankkeiden kautta. Näiden järjestelmien
kautta kulkee kaikki pienyritysten käytettävissä oleva julkinen yritysrahoitus.
Hankkeen päätavoitteena on maaseuturahoituksen vaikuttava ja tehokas käyttö,
ja kohderyhmänä maaseudun pienyritykset (alle 10 työpaikkaa), jotka ovat tuon
rahoituksen käyttäjiä.
Kolmivuotisen hankkeen kokonaiskulut ovat 561 278 euroa, josta ELY-keskukselta haettava osuus on 90 % ja kuntien 10 %. Siilinjärven kunnan osuus olisi
4887 euroa, joka jakaantuisi vuosille 2016 - 2018.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Hanke tukee yritysten ja työpaikkojen
kasvua sekä maakunnan yhteistyötä ja kilpailukykyä
Päätösehdotus
Siilinjärven kunta osallistuu Pro Yritys -hankkeen rahoitukseen esitetyllä kuntarahoitusosuudella vuosina 2016 - 2018. Tarvittavat määrärahat osoitetaan talousarviokohdalta 1342 EU-hankkeet.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______________
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Heikki Simonen.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 165
16/2015
16
19.10.2015
Lunastusoikeuden käyttäminen Kiinteistö Oy Siilinkeskuksen osakesiirrossa
1521/02.05.05/2014
Kh § 165
Valmistelija/lisätiedot: Yritysasiamies Heikki Simonen, puh. 044 7401130
Kiinteistö Oy Siilinkeskus on ilmoittanut, että yhtiön osakkeista nrot 1741 - 1921
on vireillä kauppa. Osakkeet oikeuttavat linja-autoaseman yhteydessä olevien ravintolatilojen hallintaan. Kunta omistaa kyseisen tilan molemmilla puolilla olevat
odotushallin, taksiaseman ja matkahuollon tilat.
Kaupan velaton hinta on 130 000 euroa, joka sisältää huoneistokohtaista lainaosuutta / 31.12.2015 yhteensä 23 227 euroa.
Yhtiöjärjestyksen 9 §:n mukaan yhtiön osakkailla on oikeus lunastaa osakkeet,
jos ne ovat siirtymässä ulkopuoliselle uudelle omistajalle. Kirjallinen lunastusvaatimus on esitettävä 22.10.2015 mennessä.
Kirkonkylässä on vireillä piakkoin valmistuva osayleiskaava, ja kyseinen alue on
koko keskustan keskeisimpiä alueita. Rakennuksessa on runsaasti korjaustarpeita. Korjauksia ei kuitenkaan ole toistaiseksi käynnistetty, vaan on päätetty
odottaa tontin kaavallista tutkimista. Tässä tilanteessa on perusteltua säilyttää
yhtiön omistus entisillä osakkeenomistajilla, jotta mahdollinen kehittämishanke
tontilla on helpompaa toteuttaa. Osakkeiden hankintaan ei ole varauduttu talousarviossa.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Vahvistaa kunnan vetovoimaa ja kasvutavoitteita
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että Siilinjärven kunta käyttää lunastusoikeutta Kiinteistö
Oy Siilinkeskuksen osakekaupassa. Kauppahinta 106.773,00 euroa kirjataan talousarviokohdalle 1212 Muut osakkeet ja osuudet.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______________
Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Korhonen ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL 28.2 §:n kohta 5) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Heikki Simonen.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 166
16/2015
17
19.10.2015
Tarinan sairaalan vuokraaminen vastaanottokeskustoimintaan / kannanotto Pohjois-Savon
sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle
Kh § 166
Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vs. johtaja Jorma Penttinen on lähettänyt Siilinjärven kunnalle seuraavan sisältöisen, 2.10.2015 päivätyn kirjeen:
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallitus on yksimielisesti linjannut seminaarissaan 24.9.2015, että kiinteistöjohtaja voi johtosäännön mukaisesti käydä neuvotteluja Tarinan sairaalan kiinteistön vuokrauksesta. Edellisenä päivänä olivat sairaanhoitopiiri sekä Suomen kunnat saaneet sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin vetoomuksen tilojen kartoittamisesta maahanmuuttotilanteen kriisiytymisen vuoksi.
Kiinteistöjohtaja Mikko Hollmén käynnisti pikaisesti neuvottelut ja niiden tuloksensa Maahanmuuttovirasto on valinnut Kuopion Setlementti Puijolan toimijaksi Siilinjärven kunnan alueella toimivaan Tarinaan perutettavaan vastaanottokeskukseen.
Tarinan sairaala on katselmoitu 28.9.2015 yhdessä viranomaisten kanssa ja
näyttää siltä, että rakennukseen voitaisiin turvallisuusnäkökohtien valossa ottaa noin 500 henkilöä, mutta käytännössä ainakin alkuun Puijolan sijoitussuunnitelmassa on vajaa 300 henkilöä. Nopean toiminnan käynnistymisen
vuoksi toiminta on alkuun hätämajoitusta, mutta muuttunee myöhemmin vastaanottokeskukseksi.
Toiminta Tarinassa on tarkoitus aloittaa heti 5.10.2015 alkavalla viikolla, joten
rakennuksen perussiivous, kalustaminen ja varustaminen on aloitettu jo eilen
iltapäivällä yhdessä Puijolan kanssa.
Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva, toiminnan kestoa ei vielä tässä tilanteessa voida ennustaa.
Vuokrasopimusasia tulee kuntayhtymän hallituksen esityslistalle 19.10.2015.
Pyydän ystävällisesti kunnan kannanottoa 19.10.2015 mennessä.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan:
Päätösehdotus
Siilinjärven kunta on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsen. Sairaanhoitopiirin hallituksen olisi pitänyt kysyä Siilinjärven kunnan kantaa ennen
kuin hallitus linjasi seminaarissaan Tarinan sairaalarakennuksen vuokrauksesta,
koska rakennuksen tuleva käyttö vaikuttaa merkittävästi Siilinjärven kunnan alueella. Turvapaikkahakijoiden hätämajoituksella ja vastaanottokeskuksella on suoria ja välillisiä vaikutuksia Siilinjärvelle.
Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Tarinaan Siilinjärvelle 10.10.2015. Tällä hetkellä turvapaikanhakijoita Tarinassa on noin 150 ja määrä ilmeisesti kasvaa
500:een.
Toisin sanoen Siilinjärven kunnan kannanotolla ei tässä vaiheessa ole käytännön
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
18
merkitystä.
Päätös
Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:
"Siilinjärven kunta on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsen. Sairaanhoitopiirin hallituksen olisi pitänyt kysyä Siilinjärven kunnan kantaa ennen
kuin hallitus linjasi seminaarissaan Tarinan sairaalarakennuksen vuokrauksesta,
koska rakennuksen tuleva käyttö vaikuttaa merkittävästi Siilinjärven kunnan alueella. Turvapaikkahakijoiden hätämajoituksella ja vastaanottokeskuksella on suoria ja välillisiä vaikutuksia Siilinjärvelle.
Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Tarinaan Siilinjärvelle 10.10.2015. Tällä hetkellä turvapaikanhakijoita Tarinassa on noin 150 ja määrä ilmeisesti kasvaa
500:een.
Toisin sanoen Siilinjärven kunnan kannanotolla Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille
ei tässä vaiheessa ole käytännön merkitystä."
Kokouksessa muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_________________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 167
16/2015
19
19.10.2015
Kunnan kannanotto VR:n aikataulumuutoksiin / vetoomus IC70-junavuoron palauttamiseksi
Kh § 167
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
VR:n internet-sivuilla oli kuluvan vuoden maaliskuun 27. päivänä seuraava tiedote:
Kesän junavuoroihin muutoksia
VR tekee 15.6.–9.8. muutoksia kesän junaliikenteeseen työ- ja liikematkustuksen
kausiluontoisen vähenemisen vuoksi. Kaikkiaan yli 300 päivittäisestä kaukoliikennevuorosta 14 jää osaksi tai kokonaan pois reitiltään. Myös vaunu- ja paikkamääriin tehdään muutoksia kesän ajaksi.
Kesäksi poistuvista junista osa on selvitysten mukaan läpi vuoden melko heikosti
käytettyjä vuoroja. Vähäisen kysynnän takia ne jäävät kokonaan pois liikenteestä. Tällaisia vuoroja on yhteensä viisi väleillä Kajaani-Kuopio (2), Kouvola-Kuopio
(1), Kuopio-Tampere (1) sekä Tampere-Helsinki (1).
- Kesän matkustus poikkeaa aina jonkin verran talvikaudesta. Tänä vuonna tarjontaa sopeutetaan tarkemmin ja jonkin verran enemmän kuin aiempina kesinä.
Myös ratatöiden vuoksi kesäisin tehdään useita liikennejärjestelyjä. Junavuorojen
kannattavuutta ja tarjontaa arvioidaan jatkuvasti, ja nyt päättyvien vuorojen taustalla ovat vähäiset matkustajamäärät, sanoo yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu.
Kajaani–Kuopio-välillä jatkossa viisi edestakaista vuoroa
Kajaanin ja Kuopion välillä liikennöi jatkossa viisi edestakaista vuoroa nykyisen
kuuden sijasta. Kajaanista klo 3.55 Kuopioon liikennöivä InterCity-vuoro IC70
päättyy. Samoin päättyy Kuopiosta Kajaaniin klo 23.31 lähtevä InterCity-juna IC
79. Helsingin ja Kuopion välillä junat kulkevat entiseen tapaan.
Kajaanista Kuopion kautta Helsinkiin liikennöi jatkossa kaksi suoraa InterCity-vuoroa klo 6.35 ja klo 15.18. Lisäksi Kajaanista on Kuopion kautta kolme vaihdollista yhteyttä Helsinkiin klo 9.27, klo 11.51 ja klo 17.45. Kajaanista pääsee aamuksi Helsinkiin klo 21.13 Ouluun lähtevällä InterCity-junalla ja Oulusta yöjunalla, joka on Helsingissä klo 9.00.
Kuopion vuoroihin muutoksia
Kuopio–Jyväskylä–Tampere-väliltä poistuu Kuopiosta klo 6.30 ja Jyväskylästä
klo 8.13 lähtevä IC 912. Korvaava yhteys on noin tuntia aiemmin Pendolinolla S
84.
Kouvola–Kuopio-väliltä päättyy Kouvolasta klo 18.41 lähtevä vuoro IC709. Tällöin
Helsingistä klo 17.12 Kouvolaan lähtevästä junasta IC 111 ei ole enää vaihtoyhteyttä Kouvolasta Kuopion suuntaan. Helsingistä pääsee klo 16.30 Pendolinolla
S 91 Tampereen, Jyväskylän ja Pieksämäen kautta Kuopioon, jonne saapumisaika on sama kuin junan IC 709 nykyään.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
20
Helsingistä on edelleen suorat junat Kouvolan kautta Savoon klo 16.12 (IC 77) ja
klo 19.12 (IC 79).
VR:n tiedotteessa on maininta, että Kajaanista kello 03:55 Kuopioon liikennöivä
InterCity-vuoro IC70 päättyy. Tiedotteesta saatoi kuitenkin saada sellaisen käsityksen, että muutokset koskevat nimenomaan kesäajan liikennettä. Ko. junavuoro on ollut tärkeä, että sillä on päässyt Helsinkiin aamulla. Junavuoron päättymisen jälkeen kuntaankin on tullut toiveita, että kunta pyrkisi vaikuttamaan VR:ään
ko. junavuoron palauttamiseksi.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: strategian mukainen
Päätösehdotus
Siilinjärven kunnanhallitus lähettää vetoomuksen VR:lle Kajaanista kello 03:55
Kuopioon liikennöineen IC70-vuoron palauttamiseksi takaisin. Vetoomukseen toivotaan saatavan tukea myös yrittäjäjärjestöiltä, kauppakamarilta ja muilta vaikuttajaryhmiltä.
Päätös
Hyväksyttiin.
_________________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
16/2015
Pöytäkirja
Tekninen lautakunta
Kunnanhallitus
§ 43
§ 168
21
30.09.2015
19.10.2015
Haja-asutusalueen vesi- ja jätevesiliittymän hinta kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella
1506/14.05/2014
Tekltk 30.09.2015 § 43
Valmistelija/lisätiedot: suunnittelurakennusmestari Juhani Merentie, puh. 044 7401531 & työpäällikkö Jere Toppinen, puh. 044 7401526 & tekninen johtaja Ari Kainulainen, puh. 044 7401501
Taustaa
Teknisellä palvelualueella on laskettu toteutuneita haja-asutusalueen kustannuksia (ns. jälkilaskentaa). Vuosina 2010-15 on rakennettu seuraavat vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen täydennysrakentamiskohteet, jotka ovat lähellä kunnan
verkostoa tai verkoston osaa:
Kohde
Jännemäentie (jv)
Rantatie (jv)
Lotteinen (jv)
Lotteinen (vj)
Ojapellontie
(jv)
Uuhilahdentie
(jv)
Riihitie (jv)
Golftie (jv)
Räimäntie (jv)
Linjapituus Liittyjien lkm
(m)
(kpl)
Kustannus
(€, alv 0 %)
Jakamaton
osuus (€)
Yksikkökustannus
(€/liittyjä)
1090
335
1158
29
7
15
15
275741
95934
72030
41920
73515
25577
19204
11176
12043
17359
6082
3540
870
8
92367
24626
14624
395
368
3600
9
6
25
76350
73005
359684*
20356
19464
10745
15411
14387
2750
42
274758*
6542
jv = jätevesiliittymä
vj = vesiliittymä
*) Golftien
osalta on laskettu kustannusarvio ja Räimäntie osalla on laskettu kustannus linjapituuden perusteella.
Todellinen kustannus rakennetuissa kohteissa on keskimäärin 9829 €/liittyjä.
Golf- ja Räimäntien kohteissa kustannus arvioidulla liittyjämäärällä tulee olemaan
keskimäärin 9469 €/liittyjä. Jos toteutuneista kustannuksista vähennetään vesiliittymän kustannukset, niin saadaan viemäriliittymän keskimääräiseksi hinnaksi
9111 €/liittyjä.
Voimassaolevat taksat
Haja-asutusalue alle 200 m runkolinjasta
Omakotitalo
vesiliittymä 1403,01 €, viemäriliittymä 1970,40 €
Rivitalo
4 x kerrosala
Muut kiinteistöt
3 x kerrosala
Haja-asutusalue yli 200 m runkolinjasta
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kaikki kiinteistöt
16/2015
22
vesiliittymä 550,82 €, viemäriliittymä 901,24 €
Tämän tarkastelun perusteella toteutuneet kustannukset eivät vastaa voimassa
olevia taksoja. Käytännössä tämä tarkastelu osoittaa sen, että asemakaava-alueella asuvat ovat maksaneet haja-asutusalueen asukkaiden vesihuollon kustannuksia.
Teknisen palvelualueen esitys
Asemakaava-alueella liittymismaksut ovat kattaneet rakentamiskustannuksia 90
%:sesti. Jälkilaskenta on tehty Panninniemi 3 -kohteesta, jossa vesiliittymien liittymismaksut kattoivat 138 % ja viemäriliittymien liittymismaksut kattoivat 72 %
syntyneistä rakentamiskustannuksista (liite).
Jotta kuntalaisia kohdeltaisiin tasapuolisesti, niin haja-asutusalueiden kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevien viemärin liittymismaksujen pitäisi kattaa kustannukset 90 %:sesti eli viemäriliittymän hinnaksi tulisi siten 8200 €/liittyjä.
Tekninen palvelualue esittää, että Golf- ja Räimäntien kohteissa sovellettaisiin
uutta liittymismaksua vain 50 %:sesti, koska kohteita on valmisteltu ja suunniteltu
jo muutaman vuoden.
Vesiliittymän liittymismaksu on tällä hetkellä 1403,01 €. Yleisesti koko vesihuoltolaitoksen kustannukset jakaantuvat siten, että vesilaitoksen osuus on 1/3 ja viemärilaitoksen 2/3 kustannuksista. Haja-asutusalueella verkoston putkidimensiot
ovat usein pienempiä kuin asemakaava-alueella, joten vesiliittymän liittymismaksu olisi siten oltava 1/3 viemärin liittymismaksusta (1/3 x 8200 € = 2733,33 €).
Uusissa vesiliittymissä olisi heti noudatettava uutta taksaa.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että haja-asutusalueen vesi- ja jätevesiliittymien hintoja korotetaan vastaamaan toteutuneita kustannuksia. Liittymien hinnat 1.1.2016 alkaen:

vesiliittymä 2733,33 €/liittyjä

viemäriliittymän hinta 8200 €/liittyjä

Golf- ja Räimäntien viemäriliittymän hinta 4100 €/liittyjä
Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotuksen seuraavaksi:
Tekninen lautakunta päättää ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että haja-asutusalueen vesi- ja jätevesiliittymien hintoja korotetaan vastaamaan toteutuneita kustannuksia. Liittymien hinnat 31.12.2016 saakka:

vesiliittymä voimassa olevan taksan mukaisesti ja 1.1.2017 alkaen 2733,33
€/ liittyjä

viemäriliittymän hinta 4100 €/liittyjä ja 1.1.2017 alkaen 8200 €/liittyjä

Golf- ja Räimäntien viemäriliittymän hinta 4100 €/liittyjä
Golf- ja Räimäntien rakentaminen kestää tämän tiedon mukaan viisi vuotta,
jonka jälkeen uusia kohteita ei ole suunnitelmissa.
Päätös
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
_________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
23
Kh § 168
Valmistelija/lisätiedot: tekninen johtaja Ari Kainulainen, puh. 044 7401501
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että haja-asutusalueen vesi- ja jätevesiliittymien hinnat kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella ovat seuraavat:
 Vesiliittymän hinta 31.12.2016 saakka voimassa olevan taksan mukainen (ks.
taulukko edellä; teknisen lautakunnan kokous 30.9.2015).
 Vesiliittymän hinta 1.1.2017 alkaen 2733,33 euroa/liittyjä.
 Viemäriliittymän hinta 4100,00 euroa/liittyjä 31.12.2016 saakka.
 Viemäriliittymän hinta 1.1.2017 alkaen 8200,00 euroa/liittyjä.
 Golf- ja Räimäntien viemäriliittymän hinta 4100,00 euroa/liittyjä.
Päätös
Keskustelun kuluessa Marjaana Pitkänen esitti, että hintoja ei nosteta päätösehdotuksen mukaisesti. Esitystä kannattivat Tomi Toivanen ja Heikki Konttinen.
Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi kädennostoäänestyksen siten, että ne, jotka kannattavat päätösehdotusta nostavat ensin kädet ja seuraavaksi ne, jotka kannattavat Marjaana Pitkäsen tekemää esitystä. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kunnanjohtajan
päätösehdotusta kannattivat Hartikainen, Hassinen, Katainen ja Korhonen. Marjaana Pitkäsen vastaesitystä kannattivat Konttinen, Pitkänen, Rautiainen, Rekola
ja Toivanen. Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen Marjaana Pitkäsen esityksen äänin 5 - 4.
_______________
Merkittiin pöytäkirjaan, että Pirjo Niemitz poistui kokouksesta kello 17:22 tämän
kokousasian käsittelyn aikana.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 169
16/2015
24
19.10.2015
Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän 10.11.2015 osakaskokoukseen osallistuminen
Kh § 169
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymältä on saapunut seuraavan sisältöinen,
1.9.2015 päivätty kutsu:
"Kuntanne on Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän jäsen. Kuntayhtymä
tuottaa päihdehuollon palveluita Mäntyharjulla sijaitsevassa Tuustaipaleen
kuntoutumiskeskuksessa. Pääasiassa palvelupäivät myydään jäsenkunnille.
Kuntayhtymän yhtymävaltuusto on 10.6.2015 kokouksessaan päättänyt järjestää jäsenkunnille osakaskokouksen. Kokous järjestetään, jotta kuntayhtymä
voi päättää esimerkiksi eroavien jäsenkuntien peruspääoman käsittelystä ja
ylipäätään linjata tulevaisuutta.
Koko sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto on suurten muutosten
edessä. Ensitietojen perusteella kuntayhtymän palvelutuotanto tullaan vuonna
2019 sulauttamaan osana sote-uudistusta osaksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen perustettavia itsehallintoalueita. Käytännössä tämä tarkoittaisi jollain aikavälillä kuntayhtymän purkua.
Tuustaipaleen päihdepalveluille on tarvetta ja kysyntää. Tuotannon pitkäjänteinen kehittäminen tulee järjestää osana laajempaa kokonaisuutta.
Kuntayhtymän mahdolliseen alasajoon valmistautuminen sekä siihen liittyvät
toimet omaisuuden käsittelystä ja velvoitteiden hoitamisesta edellyttävät jäsenkunnista tukea ja osaamista. Tätä tarkoitusta varten esitetään jäsenkuntien viranhaltijoista koostuvan tukiryhmän perustamista vuosille 2016 - 2018.
Kuntayhtymällä on jäsenkuntia tällä hetkellä 56. Näistä 11 kuntaa on eroamassa kuntayhtymästä vuoden 2017 alusta. Kyseiset kunnat vaativat - osa
edes osittaista - peruspääoman palautusta. Eroamiset edellyttävät muutoksia
myös kuntayhtymän yhtymähallitukseen. Tavoitteena on, että yhtymävaltuusto
voi marraskuussa 2016 vahvistaa uudet hallituksen jäsenet loppukaudelle
vuoden 2017 alusta alkaen.
Kuntayhtymä kutsuu jäsenkunnat 10.11.2015 kello 12 - 14 pidettävään osakaskokoukseen. Kokous pidetään Tuustaipaleen kuntoutumiskeskuksessa:
Tuustaipaleen tie 720, Tuustaipale (Mäntyharju). Kokousta ennen on mahdollista tutustua laitoksen toimintaan ja ruokailla.
Osakaskokouksessa käsitellään kuntayhtymän asioita sekä omistajaohjauksen että palvelutuotannon näkökulmasta. Kuntanne edustaja kokouksessa
voisi olla esimerkiksi kunnan-/kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kunnan-/kaupunginjohtaja, päihdepalveluista vastaavan lautakunnan
puheenjohtaja tai päihdepalveluista tai omistajaohjauksesta vastaava
viranhaltija. Jokaiselle kunnalle varataan paikat kahdelle edustajalle
tilaisuuteen.
Tilaisuuteen saapuvien on hyödyllistä olla yhteydessä oman kuntansa kunta-
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
25
yhtymän luottamushenkilöihin.
Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan 30.10.2015 mennessä osoitteella:
[email protected]
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää 10.11.2015 pidettävään osakaskokoukseen Siilinjärven
kunnan edustajaksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Hartikaisen.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 170
16/2015
26
19.10.2015
Kannanotto valokuituverkon omistajuuden siirtoon / Savon Kuituverkko Oy
1528/02.05.05/2014
Kh § 170
Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen, puh. 044 7401103
Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen valokuituverkkonsa omistusjärjestelyä, jonka tavoitteena on
 madaltaa rahoituskustannuksia hyödyntämällä omistajakuntien edullisia lainamarginaaleja
 turvata omistajien rahoituksen kohdistumisen osakassopimuksen mukaisesti
ainoastaan omaan kuntaan kohdistuvien investointien aiheuttamiin investointija käyttöpääomakuluihin
 mahdollistaa kuituverkkojen rakentamistoiminnan Pohjois-Savossa jatkamisen
yhtiölle asetetun tavoitteen mukaisesti.
Vaikka yhtiö on kokonaan kuntien omistama ja toteuttaa yhteiskunnan ja omistajiensa määrittelemää yhteiskunnallista tehtävää (tasa-arvo tietoliikenneyhteyksissä), ei se kykene hyödyntämään omistajiensa nauttimaa mahdollisuutta alhaisiin
lainamarginaaleihin. Keskeinen syy tähän on se, että yhtiö on käynnistänyt laajakaistahankkeensa pääosin ennen syksyä 2012. Näissä hankkeissa noudatettava
66 %:n tukikatto tulee vastaan, jos hankkeille halutaan valtion ja kunnan maksaman julkisen tuen lisäksi myöntää muita tukia; esimerkiksi yli 80 %:n takaus lainalle.
Yhtiön korkeat rahoituskulut muodostuvat Finnvera Oyj:n ja kuntien takausten
provisioista (tällä hetkellä 3,8 % taattavasta 80 % lainaosuudesta), pankin lainamarginaalista ja viitekorosta. Vieraan pääoman kokonaisrahoituskustannus takausprovisioineen on korkealla, noin 6 %:n tasolla.
Yhtiön omavaraisuusaste on 2014 tilinpäätöksessä laskenut 14 %:n tasolle.
Omavaraisuusasteen alhainen taso edellyttää omistajien panostusta joko omaan
pääomaan tai muita toimenpiteitä yhtiön rahoituksen turvaamiseksi. Osakeanti
parantaisi yhtiön omavaraisuutta tyydyttävälle tasolle ja estäisi yhtiön lainojen takausprovision nousun ja rahoituskulujen edelleen kasvamisen. Rahoituskulut jäisivät kuitenkin edelleen liian korkeiksi ja tällä rahoitusrakenteella ei yhtiön tulosta
keskipitkälläkään aikavälillä saataisi riittävälle tasolle.
Kuntien yksimielisesti linjattu yhteinen näkemys 23.9. osakaskokouksessa oli se,
että yhtiön pääomittaminen ilman rahoitus-rakenteen uusimista ei tuo pysyvää
ratkaisua yhtiön rahoitustilanteeseen.
Yhtiö on kuluvan vuoden aikana toteuttanut ns. markkinaehtoisten taajama-alueiden rakentamista siten, että rakennettavat verkot tulevat kuntien omistukseen
(Suonenjoki ja Leppävirta). Yhtiö on tehnyt näiden kuntien kanssa ko. verkkoja
koskevat käyttöoikeus- ja ylläpito-sopimukset, joilla yhtiö sitoutuu hoitamaan ns.
operaattorivelvoitteet ja toisaalta saa mahdollisuuden hyödyntää verkkoja kaupalliseen toimintaansa. Kunta saa erillisen korvauksen kaupalliseen käyttöön tulevien kuituyhteyksien käyttöoikeuksista/vuokrauksesta. Vastaavan mallin soveltamista myös jo rakennettujen, julkisen tuen piirissä olevien verkkojen osalta on
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
27
käynnistetty yhtiössä kesän 2015 aikana.
Edellä esitettyyn pohjautuen Savon Kuituverkko Oy esittää omistajakunnilleen
seuraavaa:
Yhtiö myy omistamansa verkot kullekin kunnalle per 1.1.2016. Kauppa toteutetaan verkon tasearvolla, joka 31.7. oli noin 5,6 Meur. Siilinjärven kunnan verkko-omaisuuden tasearvo per 31.7.2015 on ollut 281 000 euroa. Samassa yhteydessä yhtiö solmii verkkoa omistavien kuntien kanssa pitkä-aikaisen vuokrasopimuksen (yksinoikeus verkon vuokraukseen). Yhtiö sitoutuu lisäksi hoitamaan
kuntien puolesta vuokrasopimuksen puitteissa seuraavat laajakaistatukilain velvoitteet:
• Palveluvelvoite, 10 vuotta viimeisen tukierän maksamisesta
 Käyttöoikeuden (7 vuotta) tuen avulla rakennettuun viestintäverkkoon, verkko-elementtiin ja verkon kapasiteettiin kohtuulliseen hintaan ja syrjimättömin
ehdoin.
Vuokra-ajaksi esitetään 10 vuotta eli 31.12.2025 saakka. Perusteluina tähän
vuokra-aikaan ovat edellä mainitut Laajakaistatukilain velvoitteet sekä
26.10.2010 allekirjoitetun osakassopimuksen kesto (15 vuotta). Yhtiöllä on oikeus 10 vuoden vuokrakauden päätyttyä lunastaa verkko sen hetkisellä jäännösarvolla tai vaihtoehtoisesti vuokrasopimusta voidaan jatkaa erikseen sovittavin
ehdoin
Yhtiön esitys verkkovuokran osalta olisi kiinteä verkkovuokra (4,93 %/vuosi/tasearvosta = n. 275 t€/vuosi), joka jakautuisi kunnille (Keitele, Kiuruvesi, Kuopio,
Pielavesi, Siilinjärvi, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto) jo rakennettujen verkkojen tasearvojen mukaisten osuuksien suhteessa. Jatkossa rakennettavien verkkojen
osalta sovitaan verkkovuokra ja sen määräytyminen tapaus-/kuntakohtaisesti.
Järjestelyn kautta yhtiön ulospäin maksamat korkeat rahoituskulut siirtyvät omistajakuntien vuokratuloksi verkosta. Verkkovuokra vastaa käytännössä yhtiön tämän hetken korko- ja muita rahoituskuluja vuositasolla ilman lainojen lyhennyksiä. Järjestelyllä turvataan yhtiön taloudelliset toimintaedellytykset ja omistajien
rahoituksen kohdistuminen osakassopimuksen mukaisesti. Tämän myötä myös
kaikki osakaskunnat olisivat jatkossa yhtäläisen ja tasavertaisen mallin piirissä
verkon jatkorakentamisen ja verkon omistamisen osalta.
ELY:n ja Maaseutuviraston hyväksyntä on saatu 17.8. ja Viestintävirastolta on
pyydetty lisäksi lausunto suunnitellun järjestelyn osalta. Osakaskokouksessa
23.9. käydyn keskustelun pohjalta laadittiin aikataulu, jonka puitteissa yhtiö toimittaa tämän esityksen omistajakuntiin syyskuun loppuun mennessä.
Verkon omistajuuden siirto yhtiöltä omistajakunnille on osakassopimuksen mukaisesti sellainen merkittävä strategian muutos, josta osakkeenomistajien tulee
päättää yhtiökokouksessa 2/3 enemmistöllä. Yhtiön hallitus tulee kutsumaan tämän vuoksi ylimääräisen yhtiökokouksen koolle 23.10.2015.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan:
Kunnanjohtaja Lötjösen ollessa esteellinen (HallintoL 28.2 §:n 5 kohta) nyt kyseessä olevan asian osalta esittelijänä toimii johtosääntömääräysten mukaisesti
kunnanjohtajan sijaiseksi määrätty eli talousjohtaja.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Päätösehdotus
Pöytäkirja
16/2015
28
Siilinjärven kunnanhallitus päättää ilmoittaa Savon Kuituverkko Oy:lle kannanottonaan seuraavaa:
1. Siilinjärven kunta hyväksyy sen, että yhtiö myy omistamansa valokuituverkot
ja vuokraa ne takaisin yhtiölle esityksen mukaisesti. Verkkojen lunastus koskee seuraavia kuntia: Keiteleen kunta, Kiuruveden kaupunki, Kuopion kaupunki, Pielaveden kunta, Siilinjärven kunta, Tervon kunta, Tuusniemen kunta ja
Vesannon kunta.
2. Siilinjärven kunta sitoutuu lunastamaan ja takaisin vuokraamaan yhtiölle oman
kuntansa alueelle rakennetun valokuituverkon esityksen mukaisesti verkon
sen hetkisellä tasearvolla 1.1.2016.
3. Valokuituverkon myyntiä ja vuokraamista koskevat sopimukset käsitellään sen
jälkeen kun yhtiökokous on päättänyt yhtiön verkkojen myynnistä ja asiaa koskevat sopimusluonnokset on toimitettu Siilinjärven kunnalle yhtiön toimesta
päätettäviksi.
Tässä yhteydessä kunnanhallitus evästää yhtiökokousedustajaa hyväksymään
ylimääräisessä yhtiökokouksessa yhtiön hallituksen asiaa koskevan esityksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin sillä lisäyksellä, että em. kohdan 2 mukainen tosiasiallinen sitoutuminen syntyy, kun kunnanvaltuusto hyväksyy asiaa koskevan
menettelyn ja sopimukset.
________________
Merkittiin pöytäkirjaan, että Vesa Lötjönen ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL
28 § kohta 5) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esittelijänä tämän asian osalta toimi talousjohtaja Pekka Takkinen.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 130
§ 171
16/2015
29
31.08.2015
19.10.2015
Talouden seurantaraportti ja toteuma 1.1. - 30.9.2015
1264/02.02.02/2014
Kh 31.08.2015 § 130
Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101 ja talousjohtaja Pekka Takkinen, puh.
044 7401103
Talouden seurantaraportti ja toteuma 1.1. - 31.7.2015 sekä ennuste koko vuoden
toteumasta on viiteaineistona. Lisäksi viiteaineistona jaetaan henkilötilastoja sekä
Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 7/2015.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: merkittävä strategiakokonaisuuden kannalta
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee talouden seurantaraportin ja toteuman 1.1. - 31.7.2015
ja ennusteen koko vuoden talouden toteumasta sekä muun tilastoaineiston tiedoksi.
Kunnanhallitus toteaa, että talouden kehitys on jatkunut tämän vuoden seitsemän ensimmäistä kuukautta viime vuoden lopun mukaisesti, kulukuri on pitänyt
eikä tulopohja ole pettänyt. Heinäkuun talouden ennuste näyttää noin 3 milj. euroa paremmalta verrattuna talousarvioon nähden. Työttömyyden / työmarkkinatuen kuntaosuuksien ja toimeentulokustannusten kasvu, erikoissairaanhoidon
leikkausjonojen purku ja verotulojen kehitys saattavat edelleen muodostaa riskin
kunnan taloudelle. Talouden marginaalit ovat hyvin pienet, joten kunnassa on
edelleen jatkettava tiukan talouden mukaisia toimenpiteitä. Kunnanhallitus seuraa taloutta kuukausittain ja tekee tarvittavat päätökset tammi - syyskuun toteuman ja estimaatin (ylimääräinen seuranta) perusteella 19.10.2015 kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______________
Kh § 171
Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101
Talouden seurantaraportti ja toteuma 1.1. - 30.9.2015 sekä ennuste koko vuoden
toteumasta toimitetaan viiteaineistona kokoukseen. Lisäksi viiteaineistona toimitetaan henkilöstöraportti.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: merkittävä strategiakokonaisuuden kannalta
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee talouden seurantaraportin ja toteuman 1.1. - 30.9.2015
ja ennusteen koko vuoden toteumasta tiedoksi. Tiedoksi merkitään myös henkilöstöraportti.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Päätös
Pöytäkirja
16/2015
30
Hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä: Kunnanhallitus toteaa, että talouden kehitys
on jatkunut yhdeksän ensimmäistä kuukautta viime vuoden mukaisesti. Kunnanhallitus painottaa loppuvuoden tiukkaa kulujen seurantaa.
_____________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 172
16/2015
31
19.10.2015
Kunnanvaltuuston 28.9.2015 kokouspäätösten täytäntöönpano
Kh § 172
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallituksen tulee tarpeen mukaan antaa täytäntöönpanoa varten tarpeellisia määräyksiä ja ohjeita. Kunnallisen viranomaisen päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut
lainvoiman, jollei oikaisuvaatimus tai valitus päätökseen käy täytäntöönpanon
johdosta hyödyttömäksi tai valitusviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
Siilinjärven kunnanvaltuuston kokous pidettiin 28.9.2015 ja valtuusto käsitteli pykälät 19 - 24:
 Vaalikelpoisuuden menettäminen / eron myöntäminen (kunnanvaltuusto,
tarkastuslautakunta ja käräjäoikeuden lautamies) Pertti Tuhkanen
Päätös: Kunnanvaltuusto totesi Pertti Tuhkasen menettäneen vaalikelpoisuuden
Siilinjärven kunnan luottamustehtäviin paikkakunnalta muuton vuoksi ja totesi Liisa Laitisen nousevan Kansallisen Kokoomuksen valtuutetuksi valtuustokauden
loppuun asti. Kunnanvaltuusto valitsi tarkastuslautakuntaan Pertti Tuhkasen tilalle Kari Ojalan (kok.) ja nimesi samalla Kari Ojalan tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajaksi. Lisäksi kunnanvaltuusto valitsi Jarkko Kaitokarin (kok.) Pertti
Tuhkasen tilalle käräjäoikeuden lautamieheksi.
 Ilmoitus valtuustoryhmästä eroamisesta ja oman valtuustoryhmän perustamisesta
Päätös: Kunnanvaltuusto merkitsi valtuutettu Ville Kuivalaisen kirjallisen ilmoituksen tiedoksi.
 Kuopion kaupungin, Siilinjärven kunnan ja Suonenjoen kaupungin erityinen kuntajakoselvitys / Siilinjärven kunnan päätös
Päätös: Kunnanvaltuusto päätti hylätä kuntajakoselvittäjien esityksen, jolloin Siilinjärvi jatkaa itsenäisenä kuntana.
 Kevättömän - Pyylammen yleiskaava / kaavan hyväksyminen
Päätös: Kunnanvaltuusto hyväksyi Kevättömän - Pyylammen yleiskaavan.
 Huleveden viemäröinnin järjestäminen
Päätös: Kunnanvaltuusto päätti, että tekninen lautakunta toimii maankäyttö- ja
rakennuslain (MRL) 13a luvun mukaisena kunnan määräämänä monijäsenisenä
toimielimenä sekä kyseisessä luvussa tarkoitettuna kunnan määräämänä viranomaisena.
 Mahdolliset valtuustoaloitteet ja tiedonannot
Päätös: Valtuustoaloitteita kokouksessa ei jätetty. Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi seuraavat tiedonannot: kunnanvaltuutettujen kummitoiminnasta tehdyn kyselyn (24.8.2015) tulokset, Esteettömyys rakentamisessa -luento Siilinjärven
kunnan valtuustosalissa torstaina 8.10.2015 kello 18 - 20.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
32
Päätösehdotus
Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston 28.9.2015 tekemät päätökset ovat
syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa sekä
päättää panna päätökset täytäntöön välittömästi, mikäli kysymys ei ole pöydälle
pannuista asioista tai sellaisista asioista, joissa täytäntöönpano tekisi mahdollisen valituksen mitättömäksi sekä viimeksi mainittujen osalta sen jälkeen, kun ne
ovat saaneet lainvoiman.
Päätös
Hyväksyttiin.
________________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 173
16/2015
33
19.10.2015
Eron myöntäminen luottamustehtävistä (viranomaislautakunta) / Veli-Pekka Tiilikainen
918/00.00.01/2014
Kh § 173
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Veli-Pekka Tiilikainen (kok.) on 28.9.2015 päivätyllä kirjeellään pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa Siilinjärven kunnan luottamustehtävistä.
Veli-Pekka Tiilikainen on viranomaislautakunnan varajäsen.
Kuntalain mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Edelleen kuntalain mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.
Määräykset lautakunnan kokoonpanoon liittyen
Kunnan hallintosäännön 4 §:n mukaan kunnassa on viranomaislautakunta, johon
kuuluu seitsemän jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Viranomaislautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee pääsääntöisesti olla joko valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei
kuitenkaan:
 asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö
 henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan
määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
 henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen
yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien
asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvoL 4a §, joka kuuluu seuraavasti:
"Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta
kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosentti, jollei erityisistä syistä muuta johdu." Tasa-arvovaatimus koskee erikseen
varsinaisia ja varajäseniä. Varsinaisen jäsenen ja hänen varajäsenen ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta. Toimielimen puheenjohtajistoa kiintiö ei kuitenkaan erikseen koske.
Viranomaislautakunnan kokoonpano on tällä hetkellä seuraava:
varsinainen jäsen
henkilökohtainen varajäsen
Ville Kuivalainen (Ville Kuivalaisen valtuus- Merja Kaija (ps.)
toryhmä), puheenjohtaja
Päivi Rissanen (kesk.), varapuheenjohtaja Anniina Poimaa (kesk.)
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
16/2015
Pöytäkirja
Inkeri Ahonen (sd.)
Jussi Ollikainen (kesk.)
Viljo Rissanen (vas.)
Leila Strömberg (kesk.)
Tomi Toivanen (kok.)
34
Markku Puurunen (sd.)
Joonas Tolvanen (kesk.)
Esko Väisänen (vas.)
Eeva Jäppinen (kesk.)
Veli-Pekka Tiilikainen (kok.)
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että
 valtuusto myöntää Veli-Pekka Tiilikaiselle eron Siilinjärven kunnan luottamustehtävistä 27.10.2015 alkaen
 valitsee viranomaislautakuntaan Veli-Pekka Tiilikaisen tilalle uuden henkilön
27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti huomioiden kunnan hallintosäännön ja lainsäädännön mukaiset määräykset lautakunnan kokoonpanosta.
Päätös
Hyväksyttiin. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että viranomaislautakuntaan Veli-Pekka Tiilikaisen tilalle valitaan Esko Nenonen 27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti.
_______________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 174
16/2015
35
19.10.2015
Eron myöntäminen luottamustehtävistä (sosiaali- ja terveyslautakunta) / Petri Hakkarainen
918/00.00.01/2014
Kh § 174
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Petri Hakkarainen (ps.) on 18.9.2015 päivätyllä kirjeellään pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa Siilinjärven kunnan luottamustehtävistä.
Petri Hakkarainen on sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen/varapuheenjohtaja.
Tässä yhteydessä todettakoon, että vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja toimii ko. neuvoston puheenjohtajana.
Kuntalain mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Edelleen kuntalain mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.
Määräykset lautakunnan kokoonpanoon liittyen
Kunnan hallintosäännön 4 §:n mukaan kunnassa on sosiaali- ja terveyslautakunta, johon kuuluu yhdeksän jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee pääsääntöisesti
olla joko valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei
kuitenkaan:
 asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö
 henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan
määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
 henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen
yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien
asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvoL 4a §, joka kuuluu seuraavasti:
"Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta
kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosentti, jollei erityisistä syistä muuta johdu." Tasa-arvovaatimus koskee erikseen
varsinaisia ja varajäseniä. Varsinaisen jäsenen ja hänen varajäsenen ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta. Toimielimen puheenjohtajistoa kiintiö ei kuitenkaan erikseen koske.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoonpano on tällä hetkellä seuraava:
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
16/2015
Pöytäkirja
varsinainen jäsen
Heikki Konttinen (kesk.), puheenjohtaja
Petri Hakkarainen (ps.), varapuheenjohtaja
Risto Daavitsainen (sd.)
Ari Haaranen (vihr.)
Raija Hassinen (vas.)
Pekka Kiiski (kd.)
Liisa Laitinen (kok.)
Irene Venejärvi (sd.)
Liisa Väätäinen (kesk.)
36
henkilökohtainen varajäsen
Ilkka Peuralahti (kesk.)
Henri Uljonen (ps.)
Rauno Jääskeläinen (sd.)
Kristiina Karhu (vihr.)
Raija Suhonen (vas.)
Jaakko Ojala (kd.)
Anne Niemelä (kok.)
Pirjo Niemitz (sd.)
Tuija Pakarinen (kesk.)
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että
 valtuusto myöntää Petri Hakkaraiselle eron Siilinjärven kunnan luottamustehtävistä 27.10.2015 alkaen
 valitsee sosiaali- ja terveyslautakuntaan Petri Hakkaraisen tilalle uuden henkilön 27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti huomioiden kunnan hallintosäännön ja lainsäädännön mukaiset määräykset lautakunnan kokoonpanosta
 valitsee sosiaali- ja terveyslautakunnalle varapuheenjohtajan 27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti.
Päätös
Hyväksyttiin. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että sosiaali- ja terveyslautakuntaan Petri Hakkaraisen tilalle valitaan Raimo Jäykkä 27.10.2015 alkaen
valtuustokauden loppuun asti. Edelleen kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Raimo Jäykkä valitaan sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajaksi 27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti.
______________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 175
16/2015
37
19.10.2015
Vaalikelpoisuuden menettäminen / eron myöntäminen luottamustehtävistä (tekninen
lautakunta) / Sirkka-Liisa Koponen
918/00.00.01/2014
Kh § 175
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 74011.94
Sirkka-Liisa Koponen (ps.) on ilmoittanut muuttaneensa pois Siilinjärveltä. Näin
ollen hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa Siilinjärven kunnan luottamustehtäviin.
Kuntalain mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa on sen
toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, todettava luottamustoimi päättyneeksi. Edelleen kuntalain mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.
Sirkka-Liisa Koponen on henkilökohtainen varajäsen teknisessä lautakunnassa.
Määräykset lautakunnan kokoonpanoon liittyen
Kunnan hallintosäännön 4 §:n mukaan kunnassa on tekninen lautakunta, johon
kuuluu seitsemän jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Teknisen
lautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee pääsääntöisesti olla joko valtuutettuja
tai varavaltuutettuja.
Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei
kuitenkaan:
 asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö
 henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan
määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
 henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen
yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien
asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvoL 4a §, joka kuuluu seuraavasti:
"Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta
kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosentti, jollei erityisistä syistä muuta johdu." Tasa-arvovaatimus koskee erikseen
varsinaisia ja varajäseniä. Varsinaisen jäsenen ja hänen varajäsenen ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta. Toimielimen puheenjohtajistoa kiintiö ei kuitenkaan erikseen koske.
Teknisen lautakunnan kokoonpano on tällä hetkellä seuraava:
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
16/2015
Pöytäkirja
varsinainen jäsen
Sallamaarit Markkanen (kesk.), puheenjohtaja
Hannu Rasi (kok.), varapuheenjohtaja
Lauri Katainen (sd.)
Risto Kröger (kesk.)
Henri Uljonen (ps.)
Liisa Tanskanen (kesk.)
Maria Suhonen (ps.)
38
henkilökohtainen varajäsen
Hannu Laitinen (kesk.)
Esko Nenonen (kok.)
Veijo Aallosvirta (sd.)
Heidi Hirvonen (kesk.)
Mika Korhonen (ps.)
Liisa Väätäinen (kesk.)
Sirkka-Liisa Koponen (ps.)
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto toteaa Sirkka-Liisa Koposen menettäneen vaalikelpoisuuden Siilinjärven kunnan luottamustehtäviin
paikkakunnalta muuton vuoksi.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee tekniseen lautakunnan Sirkka-Liisa Koposen tilalle uuden henkilön 27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti huomioiden kunnan hallintosäännön ja lainsäädännön määräykset lautakunnan kokoonpanosta.
Päätös
Hyväksyttiin. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tekniseen lautakuntaan Sirkka-Liisa Koposen tilalle valitaan Merja Kaija 27.10.2015 alkaen valtuustokauden loppuun asti.
_______________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 176
16/2015
39
19.10.2015
Omistajaohjaus ja toimielinten kokoukset
Kh § 176
Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101
Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat
perustua ainakin perussopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhtiöissä edustaville henkilöille ja muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.
Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Konsernijohto
vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä.
Kunnanhallituksen kokouksissa tässä kyseisessä kohdassa käsitellään ajankohtaiset omistajaohjauksen asiat.
Edellä mainitun lisäksi tässä kohdassa käsitellään toimielinten kokousten esityslistat ja evästetään kunnanhallituksen kokousedustajia tulevien kokousten osalta.
Lisäksi tässä asiakohdassa käsitellään kunnan toimielinten kokouspöytäkirjat
(kuntalaki: asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi) samoin kuin kokouspöytäkirjat muiden toimielinten osalta, joissa on kunnan edustaja.
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: merkittävä strategiakokonaisuuden kannalta
Päätösehdotus
Kunnanhallitus kuulee kunnanhallituksen kokousedustajia
 teknisen lautakunnan 30.9.2015 kokouksen osalta (Tarja Korhonen)
 sivistyslautakunnan 7.10.2015 kokouksen osalta (Kauko Ylikärppä)
 sosiaali- ja terveyslautakunnan 8.10.2015 kokouksen osalta (Lauri Katainen)
Edelleen kunnanhallitus kuulee Pirjo Niemitziä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin
kuntayhtymän hallituksen 19.10.2019 kokouksen osalta.
Lisäksi kunnanhallitus evästää kunnanhallituksen kokousedustajaa
 (Merja Rautiainen) viranomaislautakunnan 20.10.2015 kokouksen osalta
 (Raija Hassinen) ympäristöterveyslautakunnan 22.10.2015 kokouksen osalta
 (Tomi Toivanen) maaseutulautakunnan 23.10.2015 kokouksen osalta.
Päätös
Hyväksyttiin.
_______________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 177
16/2015
40
19.10.2015
Pakolaispolitiikka Siilinjärven kunnassa
Kh § 177
Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto linjaa Siilinjärven kunnan pakolaispolitiikkaa seuraavasti:
Siilinjärven kunta
 ymmärtää pakolaistilanteen haasteellisuuden Suomessa
 suhtautuu asiaan tilanteen vaatimalla vakavuudella
 ymmärtää, että Tarinan sairaalan tilat soveltuvat hätämajoitus- ja vastaanottokeskuskäyttöön
 hoitaa palveluvelvoitteet lakien mukaan
 tuomitsee rasismin Siilinjärvellä kaikessa muodossaan
 pitää tärkeänä suomalaisen yhteiskunnan normien ja kulttuurin perehdyttämistä turvapaikanhakijoille.
Päätös
Hyväksyttiin.
____________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
Kunnanhallitus
§ 178
16/2015
41
19.10.2015
Saapuneet kirjeet ja kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset
Kh § 178
Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Saapuneet kirjeet/päätökset/kutsut ymv.
Danske Bank
 Ilmoitus: vapautus takausvastuusta (velallinen: Siilinjärven Kotipolku Oy, takauksen päättymispäivä 2.10.2015; takausnro 01727180)
Itä-Suomen aluehallintovirasto
 Päätös (1.10.2015, ISAVI/2247/07.00.00/2015): Perustoimeentulotukeen maksettavan valtionosuusennakon muutos vuodelle 2015
Itä-Suomen hallinto-oikeus
 Päätös 15/0277/3 (9.10.2015; dnro 10369/14/4012) Siilinjärven kunnanvaltuuston 7.4.2014 § 11 yleiskaavan hyväksymistä koskevassa valituksessa
(Hallinto-oikeus kumoaa kunnanvaltuuston päätöksen tilan Limalahti RN:o
1:149 alueelle osoitettujen luo-rajausten osalta).
Kunnallinen työmarkkinalaitos
 Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 - 2016 toista
jaksoa 1.1.2016 - 31.1.2017 koskeva virka- ja työehtosopimus
 Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta 2014 - 2016 (KVTES 2014 2016) koskevan virka- ja työehtosopimuksen palkantarkistukset 1.2.2016 sekä
työsuojeluvaltuutetun korvaus
Kuopion kaupunki
 Kopio Savo-Pielisen jätelautakunnan 7.10.2015 kokouspöytäkirjasta (kokoukseen osallistuneet kunnan nimeämät edustajat: Kyllikki Kotimäki ja Merja Kaija)
 Savo-Pielisen jätelautakunnan kirje 8.10.2015: 1.1.2016 voimaan tulevan jätetaksan sekä saostus- ja umpisäiliölietteen käsittelytaksan nähtävillä pitäminen
(15.10. - 16.11.2015)
 Savo-Pielisen jätelautakunnan kirje 8.10.2015: Ekopisteiden palvelutasoluonnoksen nähtävillä pito (15.10. - 5.11.2015) ja lausunnon antomahdollisuus
(11.11.2015 mennessä)
 Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut / palvelupäällikkö: päätös
(9.10.2015, jätehuolto 392 § / 2015) jätemaksusta tehdyn muistutuksen johdosta / kiinteistö 749-405-14-92
Pohjois-Savon ELY-keskus
 Uusi yhdenvertaisuuslaki ja yhdenvertaisuuden edistäminen -koulutustilaisuus
23.11.2015 klo 9 - 12 Pohjois-Savon TE-toimistossa
 Maahanmuuttoviraston tiedote 25.9.2015
 Tiedote kunnille 1.10.2015
 Päätös: 9.10.2015 (KEHA/266/2015) Pohjois-Savon TE-toimiston osa-aikaisten toimipisteiden lakkauttaminen 1.1.2016 alkaen (Juankoski, Kiuruvesi, Lapinlahti, Leppävirta, Nilsiä, Pielavesi ja Suonenjoki)
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
42
Pohjois-Savon liitto
 Tiedote 28.9.2015: Pohjois-Savon liitto sopeuttaa talouttaan
 Kutsu: Itä-Suomen rakennerahastopäivät 29. - 30.10.2015 Varkaudessa
 Ministeri Juha Rehulalle lähetetty kannanotto Pohjois-Savon soten jatkovalmisteluun
 EU-rahoitusinfo: Hyvää kehittämistä Pohjois-Savossa 18.11.2015 ja
19.11.2015
Savon koulutuskuntayhtymä
 Kopio yhtymähallituksen 25.9.2015 kokouspöytäkirjasta (Siilinjärven kunnalla
ei edustusta ko. toimielimessä)
Savon Yrittäjät
 Haaste kunnille: Yritysvaikutusten arvioinnista päätöksenteon arkipäivää
Suomen Kuntaliitto
 Kunnanhallitukset voivat tilata verovuoden 2014 luonnollisten henkilöiden julkiset tiedot Verohallinto (12.10.2015)
Suonenjoen kaupunki
 Pöytäkirjanote kaupunginvaltuuston 28.9.2015 kokouspöytäkirjasta § 34: Suonenjoen kaupungin, Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan erityinen kuntajakoselvitys
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes
 Ilmoitus malminetsintälupapäätöksestä (ML2014:0046)
Vaalijalan kuntayhtymä
 Kopio yhtymähallituksen 30.9.2015 kokouspöytäkirjasta (Siilinjärven kunnalla
ei ole edustusta ko. toimielimessä)
 Ennakkotieto Vaalijalan kuntayhtymän yhtymäkokouksesta 4.11.2015 klo 13
alkaen (tieto kokouksesta kunnan yhtymäkokousedustajille)
Valkeakosken kaupunki
 Haaste Suomen kunnille: Lahjoitus Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon
Valtiovarainministeriö
 Kunta- ja uudistusministeri Vehviläisen vetoomus kuntapäättäjille
 Kuntarakennelain mukaisen selvitysavustuksen hakeminen (2.10.2015;
VM/2072/02.02.06.09/2015)
 Kutsu: Kyberturvallisuus, digitalisaatio - kuntien toiminnan jatkuvuuden uhat
moninaistuvat, kuinka johdat kuntaasi -seminaari / Kuntatalo, Helsinki
13.11.2015
Kunnanhallituksen otto-oikeuden piiriin kuuluvat viranhaltijapäätökset
 toimistoinsinöörin suunnittelutarveratkaisu § 10/2015-1019, 30.9.2015: rakennuspaikka 749-405-0033-0008; pasta- eli sakeutuslaitoksen rakentaminen; laitos käsittää hallin (2685 km2) ja 2 sakeuttajaa halkaisijaltaan 30 metriä, 4
pumppaamoa ja varavoimakontin.
 kunnanjohtajan rakennuspaikkapäätös 5.10.2015 § 8, julkisesti nähtävänä
12.10.2015; Simonsalo 4218-1 / Siilinjärven Kotipolku Oy
 kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 7.10.2015 § 120, julkisesti nähtävänä
12.10.2015; täyttölupalupa 1.1.2016 alkaen / vahtimestari (vak. nro 514)
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
43
 vs. maankäyttöinsinöörin rakennuspaikkapäätös 14.10.2015 § 21, julkisesti
nähtävänä 19.10.2015; rakennuspaikkapäätös Panninniemi 3 3385-5 / HH
 vs. kunnanjohtajan rakennuspaikkapäätös 15.10.2015 § 9, julkisesti nähtävänä 19.10.2015; korjaus / rakennuspaikkapäätös Joentaus 2 0036-1 RV-Talot
Oy per yhtiön lukuun
Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee edellä olevat asiat/asiakirjat tiedoksi ja päättää, etteivät
ne kunnanhallituksen osalta anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Edelleen kunnanhallitus päättää, että em. viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoissa olevia kuntalain mukaisia otto-oikeuskelpoisia päätöksiä ei oteta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin.
________________
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet
Siilinjärven kunta
Pöytäkirja
16/2015
44
Kunnanhallitus
Kokouspäivämäärä
19.10.2015
MUUTOKSENHAKUKIELLOT Seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta
Peruste Kuntalaki § 91, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
§:t 159-163, 166-168 ja 170-178.
Pykälät
Jäljempänä oikaisuvaatimusta koskevassa kohdassa lueteltuihin päätöksiin ei saa kuntalain 89 §:n 1 mom.
mukaan hakea muutosta valittamalla, koska ko. päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella oikaisuvaatimuksella.
MUUTOKSENHAKU OIKAISUVAATIMUKSELLA
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin kyse ei ole kunnallisten virkaja työehtosopimusten soveltamisesta tai tulkinnasta.
Pykälät
§:t 164-165 ja 169.
MuutoksenSiilinjärven kunta, kunnanhallitus
PL 5, 71801 Siilinjärvi (Käyntiosoite: Kasurilantie 1)
hakuviranFaksi 017 401 132, sähköposti [email protected]
omainen
Määräaika ja
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja toimitettava oikaisisältö
suvaatimusajan kuluessa viraston aukioloaikana (kello 8:00 - 15:45) yllä olevaan osoitteeseen
tai sähköpostiosoitteeseen tai telekopiolaitteeseen. Oikaisuvaatimus, josta on käytävä ilmi vaatimus
perusteineen, on tekijän allekirjoitettava. Sähköisesti saapunutta asiakirjaa ei tarvitse täydentää vain
allekirjoituksen saamiseksi, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiassa ole muutoin syytä
epäillä lähettäjän henkilöllisyyttä tai sitä, että viestin sisältö on muuttunut sähköisen asiointitapahtuman aikana.
Lisätietoja: Yksityiskohtainen muutoksenhakuohje liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet