talousarvion 2016 ja -suunnitelman 2017

TORNION KAUPUNKI
TALOUSARVION 2016 JA
-SUUNNITELMAN 2017-2018
LAADINTAOHJE
2
Kh 29.6.2015
3
1. TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN LAADINTAOHJE
1.1. Yleistä
Kuntalaki 110 §
Talousarvio ja -suunnitelma
Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja
velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös
taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi).
Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja
edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa
hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt
alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista
seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä
toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja
tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio
voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on
käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös
kuntayhtymiin.
1.2. Talousarviovuoden 2016 talousraami
Toimielin
Päivämäärä Asia
Kh kokous
Kh
29.6.2015
Raamin asettaminen ja TA2016 laadintaohje
vko 36 2015 Tarkennettu talousarvioraami ja täydennetty TA2016
laadintaohje. Tuloskorttien kaupunkitason tavoitteet
annetaan syyskuussa.
Talousarvio 2016 raami annetaan ulkoisille tuloille ja menoille. Ulkoisten tulojen
muutosprosentti on vuoden 2016 talousarviossa 2,0 % ja henkilöstökulujen 0,5 % ja muiden
menojen 1,5 %. Erikoissairaanhoidon muutosprosentti on + 4 %. Sisäiset tulot ja menot
lasketaan keskitetysti. Sisäiset tulot ja menot perustuvat annettuihin ulkoisiin menoihin,
joten niiden muutoksilla ei ole tulosvaikutusta.
Vuoden 2016 talousarviossa sisäiset vuokrat tarkistetaan todellisiin kustannuksiin ja käytössä
oleviin tiloihin.
1.3. Aikataulu
Talousarvion ja -suunnitelman laadinta- ja käsittelyaikataulu on seuraava:
29.6.2015
Kaupunginhallitus antaa talousarviovuoden 2016 raamin ja talousarvion
laadintaohjeen.
4
27.7.2015
30.8.2015
30.8.2015
3.8. lähtien
vko 36 2015
16-17.9.2015
30.9.2015
lokakuu
5.10.2015
26.10.2015
marraskuu 2015
joulukuu 2015
tammikuu 2016
Budnetin palkkasuunnitteluohjelma on palvelualueiden talousvastaavien
käytössä palkkaliitteen tarkistamista ja talousarvion laatimista varten..
Myyjähallintokunta toimittaa listat sisäisistä eristä ostavalle hallintokunnalle.
Keskushallintopalveluiden toimistopalveluveloitukset, tilapalveluiden sisäiset
vuokrat ja siivouskustannukset sekä eläkemenoperusteiset erät ja
varhemaksut syötettynä keskitetysti.
Toiminnallisten tavoitteiden laadinnan ohjausta tarvittaessa, kehitysjohtaja
Tarkennettu talousarvioraami ja täydennetty TA2016 laadintaohje.
Kaupunginjohtajan viranhaltijaneuvottelut palvelualueen päällikön kanssa
lautakunnittain.
Palvelualueet toimittavat toimielinten hyväksymät talousarvio ja
-suunnitelmaehdotukset rahatoimistoon ja virka/toimiesitykset
henkilöstötoimistoon.
Konsernijohdon/konsernijaoston talousarvioneuvottelut tytäryhteisöjen
kanssa
Talousarvion käsittely kaupunginhallituksessa alkaa.
Tytäryhteisöt toimittavat konsernijaostolle talousarvioesitykset.
Talousarvioesitys yhteistyötoimikunnassa.
Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarvion ja -suunnitelman 2016-2018.
Kaupunginhallitus antaa käyttösuunnitelman laadintaohjeen
Toimielimet toimittavat käyttösuunnitelmat kaupunginhallitukselle ja
toteutumaraportin sisäisen valvonnan järjestämisestä v. 2015 sekä
suunnitelman sisäisen valvonnan järjestämisestä v. 2016
kaupunginjohtajalle.
1.4. Talousarvion rakenne ja tehtävät sekä valmistelu
Talousarvioprosessissa syntyvää materiaalia hyödynnetään sekä raportoinnissa että
toimintakertomuksen laadinnassa. Palvelualueiden tulee hyödyntää talousarvion laadinnassa
TANE-raportointia sekä UDP- Report Manageria (johdon raportointi) Budnetin rinnalla.
1.5. Käyttötalousosa
Käyttötalousosa laaditaan Budnetissa kustannuspaikka/toimintotasolla paitsi tilapalvelun
tulosalueella kustannuspaikka/kohde-tasolla ja se sisältää toimielinkohtaisen
tuloslaskelma-muotoisen talousarvion.

Budnetin osoite on http://tammi/budnetti/budnetti.htm
Budnetin lautakuntasarakkeeseen syötetään talousarvioehdotus. Laadinnassa hyödynnetään
vuoden 2014 tilinpäätös -saraketta, vuoden 2015 talousarviosaraketta, huhtikuun 2015
toteutuma-saraketta sekä raami 2016-saraketta, joka on vuoden 2015 käyttösuunnitelma lisättynä
em. muutosprosenteilla. Kesäkuun 2015 osavuosikatsauksen tiedot päivitetään toteutuma
-sarakkeeseen 17.8.2015.

Tane 2014 raportoinnin osoite on https://tammi/tane85115/wminfo.htm
Budnetissa toimielimittäin sitova ylätason raami 2016 on jaettu kustannuspaikoille talousarviotyön
pohjaksi vuoden 2015 käyttösuunnitelman perusteella Lautakuntien tulee itse suunnitella ja ohjata
raamin jakoa tarpeen mukaan eri tulosalueiden ja kustannuspaikkojen välillä vuoden 2016
talousarviotyössä. Budnetissa raamin 2016 tieto ei siis ole lautakuntatasoa pienemmällä tasolla
sitova.
5
Toimintatulot tulee arvioida tavoitteellisesti tulojen lisäämiseksi. Taksojen ja maksujen korotukset
tulee ottaa huomioon. Palvelualueiden on esitettävä ulkoisista tuloista perustelut ja tieto siitä,
miten palvelualueen kaikki tulot muodostuvat. Sisäistä palvelua tuottavan yksikön (myyjän) on
laadittava erittely myymistään palveluista ja niiden kustannuksista ostavalle yksikölle.
Tekniset palvelut toimittaa palvelualueille ja rahatoimistoon listat vuoden 2016 vuokrista ja
siivouskustannuksista 30.8.2015 mennessä. Mahdollisista tilamuutoksista palvelualueet
neuvottelevat teknisen keskuksen kanssa. Muista sisäisistä eristä myyjä toimittaa 30.8.2015
mennessä listan ostavalle hallintokunnalle. Sama erittelylista on toimitettava myös rahatoimistoon.
Budnetin Ltk 2015 sarakkeeseen syötetään keskitetysti rahatoimistossa 30.8.2015 mennessä
pohjatiedoksi kaikille yhteiset sisäiset erät: toimistopalvelut, siivous ja vuokrat sekä
eläkemenoperusteiset erät. Nämä erät lukitaan ja muutokset tehdään rahatoimiston kautta.
Kustannuspaikat käyvät palvelualueen omien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti laatimassa omat
esityksensä Ltk-esitys 2016 - sarakkeeseen. Talousarviotyössä kaikkien tulee noudattaa sovittuja
aikatauluja myös palvelualueen sisällä. (Budnetissa käytä liikkumisessa tabulaattoria ja muista
tallentaa tehdyt muutokset, jonka jälkeen muutos päivittyy laskelmiin).
Budnet voidaan sulkea palvelualueen pyynnöstä toimielinkohtaisesti, kun halutaan, että muutoksia
tehdään enää keskitetysti.
1.6. Palkat
Palkkatilien 4011 ja 4013 sekä Vael-eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien opettajien palkkatilin 4021
palkat eli vakinaisen henkilöstön ja tilapäisten kuukausipalkkojen menoarvio laaditaan budnetin
palkkasuunnittelussa. Kustannuspaikoilla budjetin laatija ei pääse muuttamaan näitä tilejä
suoraan, vaan toimitaan siten, että palvelualueilla talousvastaavat hoitavat keskitetysti tarvittavat
muutokset palkkasuunnitteluun.
Budnetin palkkasuunnitelmasta palvelualueen talousvastaavat toimittavat kaikille
kustannuspaikoille ao. kustannuspaikan omat tiedot tarkistamista ja mahdollisia muutoksia varten
elokuun aikana.
Palkkasuunnittelussa vuoden 2015 heinäkuun, palkkasummiin lisätään 0,5 %:n korotus.
Eläkkeelle jäävien henkilöiden virkojen/toimien täyttöesitykset tulee harkita ja perustella
tapauskohtaisesti.
Uusien virkojen / toimien esityksissä, lakkauttamisissa ja nimikemuutoksissa palvelualueet
käyttävät liitteenä olevaa Virat ja toimet -lomaketta, johon kirjataan tarkat perustelut. Nämä
esitykset toimitetaan taloustoimistoon ja henkilöstötoimistoon. Esimiesten nimikemuutoksissa tulee
kiinnittää erityisesti huomiota nimikkeiden selkeyttämiseen vastuualueen laajuuden ja alaisten
määrän suhteessa.
1.7 Henkilösivukulut
Eläkemenoperusteiset maksut kirjataan tilille 4106 ja varhemaksut tilille 4107 rahatoimistossa
keskitetysti 30.8.2015 mennessä euromääräisinä summina.
Muut henkilösivukulut ovat v. 2016 muilla yhteensä 23,27 % palkkamenoista ja opettajilla (TVaEl)
28,00 %. Budnet- järjestelmä laskee henkilösivukulut automaattisesti eikä tilejä pääse
päivittämään. Virka- ja toimiesityksiä tehtäessä henkilösivukulut tulee ottaa huomioon em.
prosentteina.
6
1.8. Sitovuustaso
Valtuustoon nähden sitovuudessa ei ole muutoksia kuluvasta vuodesta ja se on
toimielinkohtaisesti seuraava:
Bruttotulot ja bruttomenot
Tarkastuslautakunta
Keskushallintopalvelut/ kh
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Koulutuslautakunta
Teknisten palvelujen lautakunta
Nettomenot
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta
Aineen Taidemuseon johtokunta
Liikuntalautakunta
Jätelautakunta
Ympäristölautakunta
1.9. Investointiosan laadinta
Investointien kohdalla tulee toimielinten harkita erittäin tarkasti esitettävien investointikohteiden
aikataulutus ja tarpeellisuus. Laaditaan liitteen 4 mukaisena.
Investointiosassa valtuusto hyväksyy määrärahat ja tuloarviot hankkeille tai hankeryhmille.
Hankeryhmiä ovat esim. kiinteä omaisuus, irtainomaisuus, talonrakennus, julkinen käyttöomaisuus
jne. Investointiosassa arvioidaan talousarviovuonna tarvittava määräraha sekä esitetään edellisinä
vuosina hankkeeseen käytetty määräraha ja suunnitelmavuosille arvioitu käyttötarve.
Investointiosan lomakkeen perustelut -kohdassa esitetään lyhyt perustelu investoinneille;
hankeryhmästä luetellaan yksittäiset hankkeet ja niiden kustannusarvio sekä
valmistumisajankohta. Investointiosan hankkeen arvo on vähintään 10 000 euroa.
1.10. Esittämistarkkuus
Talousarviovuoden ja suunnitelmavuosien käyttötalousosan meno- ja tuloarviot esitetään
10 euron tarkkuudella yleisiä pyöristyssääntöjä noudattaen. Investointimenoksi esitetään
sellainen hanke, jonka yksikköhinta on vähintään 10 000 euroa. Investointiosassa
esittämistarkkuus on 1 000 euroa.
1.11. Laadinnan ohjaus
Budnetin osalta käyttöohjeita antavat rahatoimistossa Marja-Liisa Nielsen, Matti Lauri ja Tuula
Saari ja omalla palvelualueella talousvastaavat. Raamiin liittyviin kysymyksiin vastaavat
talousjohtaja ja pääkirjanpitäjä.
7
2. TORNION KAUPUNGIN TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN LAATIMISOHJE TA 2016
2.1. Tornion kaupunkistrategia 2014-2017
Kuntastrategiasta on tullut uuden kuntalain (410/2015) § 37:n myötä lakisääteinen asiakirja.
Kuntalain 110 §:n mukaan talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat
kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja
-suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Tornion Kaupunkistrategia 2014-2017 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 23.11.2013.
Kaupunkistrategia 2014-2017 on kaupungin tärkein strategiatason asiakirja (päästrategia),
jossa on koottuna yhteen kaupungin kehittämisen päälinjaukset ja painopisteet lähivuosiksi.
Kaupunkistrategiassa linjattujen toimenpiteiden avulla kaupungin tavoitteena on edistää
asukkaiden hyvinvointia, kehittää kaupungin palveluja ja elinvoimaisuutta vastaamalla
toimintaympäristön ajankohtaisiin haasteisiin. Kyseessä on järjestyksessään Tornion neljäs
kaupunki-/kuntastrategia (1996, 2004, 2009, 2013). Strategiaa uudistetaan valtuustokausittain
ja toteutetaan valtuuston vuosittain hyväksymän talousarvion puitteissa. Strategian
toteutumista seurataan kaupungin tilinpäätöksissä vuosittain.
2.2. Kaupunkistrategian toteutus ja seuranta
Tornion kaupungin ylin päättävä toimielin eli kaupunginvaltuusto vastaa kaupungin
toiminnasta ja taloudesta. Kaupunginvaltuuston tehtävänä on päättää mm. Tornion kaupungin
strategisista tavoitteista ja hyväksyä vuosittain niitä toteuttava kaupungin talousarvio.
Kaupunginhallituksen tehtävänä on mm. vastata kaupungin hallinnosta, taloudenhoidosta
sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kaupunginhallitus ml. henkilöstö- ja konsernijaostot huolehtivat oman toimivaltansa puitteissa
siitä, että kaupunkikonsernin päätöksenteko (lautakunnat, tytäryhteisöt) ovat linjassa
kaupunginvaltuuston hyväksymien kaupungin strategisten tavoitteiden kanssa.
Kuva 1. Tornion kaupungin strategisen ja operatiivisen johtamisen ja toteutuksen periaatteet.
8
Kaupungin johtavien viranhaltijoiden ja esimiesten tehtävänä on valmistella ja toteuttaa
strategiassa määritellyt kaupunkitason tulostavoitteet ja johtaa ne palvelualueille. Esimiehet
toiminnallistavat strategian osaksi tulosyksiköiden talousarviosuunnittelua ja seuraavat
strategian toteutumista omilla palvelualueillaan. Esimiehet ovat avainasemassa strategian
tavoitteiden toteuttamisessa ja strategiaviestinnässä henkilöstön suuntaan. Henkilöstö on
keskeisessä asemassa strategian käytännön toimenpiteiden toteuttajana.
Tornion kaupungin päästrategia on kaupunkitason yleistavoitteet kokoava kaupunkistrategia.
Kaupunkistrategiaa täydentäviä kaupunkitason yleisstrategioita ovat mm. Tornion kaupungin
palvelustrategia, elinkeinostrategia sekä maapolitiikan ja yleispiirteisen maankäytön
suunnitelmat (maapoliittinen ohjelma, oikeusvaikutteinen yleiskaava) sekä henkilöstöstrategia
(kaupungin
henkilöstöpolitiikan
tavoitteet).
Omistajapolitiikka
linjaa
kaupungin
omistajaohjauksen periaatteet.
Kaupunkitason tavoitteet ohjaavat koko kaupungin kehittämistä ja ne ovat siten lähtökohtana
yksityiskohtaisempia suunnitelmia laadittaessa. Strategiat ja suunnitelmien toimeenpano
toteutetaan vuosittain laadittavan kaupungin talousarvion ja sitä tarkentavien palvelualueiden
käyttösuunnitelmien avulla (taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden asettaminen,
resurssien kohdentaminen).
2.3. Tornion kaupungin sähköinen hyvinvointikertomus
Sähköinen hyvinvointikertomus on lakisääteinen (terveydenhuoltolaki 1326/2010),
hyvinvointitiedolla johtamista ja päätöksentekoa tukeva tiimityöväline kunnille. Sitä käytetään
osana kunnan strategista toiminnan ja talouden suunnittelua, toteutusta ja arviointia.
Sähköinen hyvinvointikertomus on ollut Kuntaliiton hallinnoima keväästä 2013 alkaen.
Hyvinvointikertomus pohjautuu väestöryhmittäiseen valtakunnalliseen kunnasta kerättyyn
tilastotietoon ja siihen on mahdollisuus lisätä kunnan omia tilastoja. Hyvinvointikertomus
sisältää hyvinvoinnin edistämisen suunnitelman sekä hyvinvoinnin edistämisen arvioinnin
toteutuneista tavoitteista ja toimenpiteistä edelliseltä vuodelta. Laaja hyvinvointisuunnitelma
tehdään valtuustokausittain ja sitä tarkennetaan vuosittaisella hyvinvointisuunnitelmalla.
Torniossa hyvinvointikertomustyötä on tehty hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden
edistämisen johtoryhmässä jo vuodesta 2010 lähtien perehtyen toimintamalliin ja
indikaattoreihin. Vertailukaupungeiksi ja -alueiksi on valittu Kemi, Raahe ja Iisalmi sekä koko
maa, Lapin maakunta ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri.
Tornion kaupungin laaja sähköinen hyvinvointikertomus 2013-2016 on hyväksytty
kaupunginvaltuustossa 28.10.2013. Samassa yhteydessä on sovittu, että Tornion kaupungin
hyvinvoinnin edistämisen painopisteenä on kuluvalla valtuustokaudella lapset ja lapsiperheet.
Tornion kaupungin hyvinvointitilinpäätös vuodelta 2014 on viety tiedoksi kaupunginhallitukselle
13.4.2015 § 104.
Palvelualueiden tulee huomioida vuoden 2016 talousarvion laadinnassa sähköinen
hyvinvointikertomus /-tilinpäätös ja erityisenä tavoitteena huomioida toimenpiteiden vaikutus
lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin.
Lisätietoja sähköisestä hyvinvointikertomuksesta:


Tornion kaupungin hyvinvointipalvelut / avoterveydenhuollon osastonhoitaja
Internet-sivut: http://www.hyvinvointikertomus.fi/
9
2.4. Talousarvion 2016 toiminnallisten tavoitteiden laatiminen palvelualueilla
Tornion Kaupunkistrategia 2014-2017 sisältää kaupungin strategisten linjausten lisäksi mm.
kaupungin kärkihankkeet. Palvelualueiden tulee laatia vuoden 2016 talousarviotavoitteet sekä
toimenpiteet siten, että ne tukevat kaupunkistrategian toteutumista.
Kaupunginvaltuustolle esitettävät palvelualueiden toiminnalliset tavoitteet laaditaan keskeisistä
toiminnoista, joilla on olennainen merkitys palvelualueen toiminnassa talousarviovuonna.
Tavoitteet määritellään palvelualueilla ja toimielimittäin omista lähtökohdista käsin ottaen
huomioon kaupunkitason tavoiteohjauksen. Talousarvion toiminnalliset ja taloudelliset
tavoitteet vahvistetaan toimielimittäin, mutta palvelualue ohjaa laatimisprosessia.
Toiminnalliset tavoitteet kirjataan uuteen Targetor Pro -ohjelmaan tuloskorteille ja ne esitetään
talousarviokirjassa palvelualueittain seuraavilla tasoilla:


Palvelualuetason tuloskortit: tarkastusltk., keskushallinto, hyvinvointipalvelut
Toimielinkohtaiset tuloskortit: sivistyspalvelut, tekniset palvelut
Palvelualueilla tulee olla yksi tai useampia kaikkia toimielimiä koskevia yhteisiä tavoitteita,
jotka omalta osaltaan tukevat paitsi palvelualueen yhteneväisiä tavoitteita myös Tornion
kaupunkitason tavoitteita erityisesti kaupunki-, palvelu- ja elinkeinostrategioiden osalta.
Tavoitteita laadittaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota tavoitteiden toteutumisen
mittaamiseen. Tavoitteita tulee asettaa vain sellaiselle toiminnalle, jonka toteutumiseen
toimialue (palvelualue/lautakunta/tulosalue) voi itse vaikuttaa. Myös palvelualueen
perustoiminta tulee jättää tuloskortin tavoitteiden ulkopuolelle ja keskittyä olennaisiin
painopisteisiin.
Vuoden 2016 talousarviossa palvelualueet esittävät tulosalueittain vähintään 3-5 kpl
valtuustoon nähden sitovia mittareita. Mittareiden toteutumista seurataan osavuosikatsausten
ja tilinpäätöksen yhteydessä. Mittareita laadittaessa on talousarvioon esitettävä vastaavat
luvut vuosilta TP 2013 (toteutunut), TP 2014 (toteutunut), TA 2015 (tavoitetaso) ja TA 2016
(tavoitetaso). Palvelualueet voivat asettaa myös omia, alemman tason mittareita, joiden
toteutumista hallintokunnat seuraavat itse esim. käyttösuunnitelmissaan.
Kaikkia palvelualueita koskevat yhteiset, valtuustotason mittarit ovat
Nettokustannukset e / asukas
 kuvaa kustannusten kehitystä asukasta kohden
 asukaslukuna käytetään TA2016 asukaslukua (tavoite)
 lasketaan palvelualueittain ja tulosalueittain
Nettokustannukset e / htv. (htv. = henkilötyövuosi)
 kuvaa kustannusten kehitystä henkilötyövuotta kohden
 lasketaan palvelualueittain ja tulosalueittain
 henkilöstötoimisto laskee ajankohtaiset htv-tiedot ja toimittaa ne palvelualueille
Htv. kehitys
 kuvaa käytettävissä olevan henkilöstöresurssin määrää ja kehitystä
 lasketaan palvelualueittain ja tulosalueittain
 henkilöstötoimisto laskee ajankohtaiset htv-tiedot ja toimittaa ne palvelualueille
Kokousten ja pykälien määrä
 kuvaa kokoustoiminnan laajuutta toimielimittäin
 lasketaan toimielimittäin ml. esim. henkilöstö- ja konsernijaostot
10
Palvelualueen perustiedot esitetään liitteen 1 mukaisella lomakkeella. Lisäksi lomakkeella
esitetään palvelualueen tunnusluvut.
Toimielinkohtaiset perustiedot, toimintaympäristön muutokset ja toiminnan painopisteet
esitetään tämän ohjeen liitteen 2 mukaisella lomakkeella. Lomakkeelle määritetään
peruspalvelujen riittävyyteen ja laatuun kohdistuvat olennaiset tunnusluvut tulosalueittain.
Jokainen palvelualue laatii oman työjärjestyksensä talousarvion laatimisprosessin
läpiviemiseksi talousarvion laatimisohjeessa annetun aikataulun puitteissa. Usean toimielimen
palvelualueiden johtoryhmätyöskentely korostuu heti talousarviotyön alkuvaiheessa.
Henkilöstölle tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa oman toimintansa suunnitteluun.
Suunnittelun alkuvaiheessa on suositeltavaa pitää esim. työpaikkakokous, jonka yhteydessä
esitellään myös Tornion kaupunkitason tavoitteet palvelualueen toiminnan pohjaksi.
Muuta huomioitavaa palvelualueiden tavoitteita laadittaessa:
 Lautakuntien hyväksymät talousarvio ja -suunnitelmaehdotukseen liittyvät toiminnalliset
tavoitteet (tuloskortit + liitteet) tulee toimittaa rahatoimistoon (talousjohtaja Anne Vuorjoki)
ja kehittämispalveluihin (toimistosihteeri Arja Sadinmaa) 30.9.2015 mennessä.
 Arvot on kaupungin yhteisiä. Palvelualueen toiminta-ajatus ja visio tarkistetaan vain
tarvittaessa sekä tehdään mahdolliset korjaukset. Muutokset ja päivitykset kaikkien em.
osalta kirjataan Targetor Pro -ohjelmaan
 Palvelualueella mahdollisesti tapahtuneiden henkilöstövaihdosten johdosta Targetor Pro
-ohjelman käyttöoikeudet tulee jälleen tarkistaa ja ilmoittaa välittömästi ohjelman
pääkäyttäjille.
Lisätietoja toiminnallisten tavoitteiden laatimisesta ja käyttäjätuki:

verkkopalvelusuunnittelija Yrjö Nurkkala (Targetor Pro
-ohjelmiston pääkäyttäjä)

toimistosihteeri Arja Sadinmaa (Targetor Pro -ohjelmiston
pääkäyttäjä)
 vs. kaupunginjohtaja, kehitysjohtaja Sampo Kangastalo (lisätietoja talousarvion
laatimisesta + Targetor Pro -ohjelmasta)
 talousjohtaja Anne Vuorjoki (lisätietoja talousarvion laatimisesta)
Linkit:
 Targetor Pro: https://tornio.targetorpro.com
(Valitse TA 2016 näkymä ja tuloskorttipohjat omalta toimialueeltasi)
 Tornion Kaupunkistrategia 2014-2017 löytyy kokonaisuudessaan Tornion kaupungin
internet-sivuilta osoitteesta: www.tornio.fi/kehittamispalvelut. Samasta osoitteesta
löytyvät myös muut kaupungin strategiatason asiakirjat.
Talousarvion laatimisohjeen liitteet:
Liite 1:
Liite 2:
Liite 3:
Liite 4:
Liite 5:
Liite 6:
Palvelualueen perustiedot
Toimielimen perustiedot
Palvelualueen / toimielimen tuloskortit TA 2016
Investointiosa
Virka / toimilomake
Tuloslaskelma raami 2016
11
Liite 7:
Raami 2016 lautakunnittain
12
LIITE 1: Palvelualueen perustiedot
KÄYTTÖTALOUSOSA
Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017 - 2018
Palvelualueen perustiedot
Palvelualue ja
vastuuhenkilö
Palvelualueen arvot
Asiakaslähtöisyys, luovuus, kestävä kehitys ja yhteistyökykyisyys
Palvelualueen visio
Palvelualueen
toiminta-ajatus
Palvelualueen
toimielimet, tehtävät ja
tulosalueet
Toimielin
Tehtävä
Tulosalueet
Toimielin
Tehtävä
Tulosalueet
Toimielin
Tehtävä
Tulosalueet
Palvelualueen tunnusluvut
Tunnusluku
TP 2013
Palvelualueen
htv:t, kehitys
Palvelualueen
nettokustannukset
e / htv
Palvelualueen
Laskennassa
nettokustannukset
k ä y t e t t ä v ä
e / asukas
asukasluku 22 371
(toteutunut 31.12.)
Palvelualueen
Esitystapaohje:
toimielinten
Toimielin
kokousten ja
kokoukset / pykälät
pykälien lkm
TP 2014
TA 2015
TA 2016
Laskennassa
k ä y t e t t ä v ä
asukasluku 22 322
(toteutunut 31.12.)
Laskennassa
k ä y t e t t ä v ä
asukasluku 22 400
(tavoite)
Laskennassa
k ä y t e t t ä v ä
asukasluku 22 330
(tavoite)
13
Liite 2: Toimielimen perustiedot
Toimielimen perustiedot
Toimielin ja puheenjohtaja
Toimielimen tehtävä
Toimielimen tulosalueet
ja vastuuhenkilöt
Tulosalue X
Tulosalue Y
Tulosalue Z
Vastuuhenkilö X
Vastuuhenkilö Y
Vastuuhenkilö Z
Toimintaympäristön muutos 2017-2018
Tähän kuvataan lyhyesti merkittävimmät toimintaympäristön muutokset sekä niiden vaikutukset
talouteen ja toimintoihin.
Toiminnan painopistealueet 2016
Tähän kuvataan lyhyesti toiminnan keskeiset painopistealueet tulevana vuonna.
Hanke- ja projektitoiminta 2016
Tähän kirjataan olemassa oleva sekä suunniteltu hanke- ja projektitoiminta vuonna 2015.


Hankkeen nimi, toteutusaika esim. 2015-2016, päätös asiasta esim. ltk XX.XX. § XX
XXXXXXX
Toimielimen tulosalueiden tunnusluvut
Palvelualueella / tulosalueella määritetään peruspalvelujen riittävyyteen ja laatuun kohdistuvat
olennaiset tunnusluvut tulosalueittain. Jokaiselle tulosalueella on neljä yhteistä tunnuslukua
käsittäen TP2013, TP2014, TA2015 ja TA 2016. Lisäksi tulosalueilla tulee määrittää omia
tunnuslukuja, jotka kuvaavat toiminnan tehokkuutta, palvelutasoa ja laatua.
Tulosalueiden tunnusluvut
Tunnusluku
TP 2013
Tähän kirjoitetaan tulosalueen XX nimi
Tulosalueen
htv:t, kehitys
Tulosalueen
nettokustannukset
e / htv
Tulosalueen
Laskennassa
nettokustannukset
k ä y t e t t ä v ä
e / asukas
asukasluku 22 371
(toteutunut 31.12.)
Tulosalueen
Esitystapaohje:
toimielinten
Toimielin
kokousten ja
kokoukset / pykälät
pykälien lkm
Oma tunnusluku 1
Oma tunnusluku 2
jne.
Tähän kirjoitetaan tulosalueen XX nimi
TP 2014
TA 2015
TA 2016
Laskennassa
k ä y t e t t ä v ä
asukasluku 22 322
(toteutunut 31.12.)
Laskennassa
k ä y t e t t ä v ä
asukasluku 22 400
(tavoite)
Laskennassa
k ä y t e t t ä v ä
asukasluku 22 330
(tavoite)
14
Liite 3: Palvelualueen / toimielimen tuloskortit TA 2016
HUOM!
Tornion Kaupunkistrategian 2014-2017 viitekehykseen pohjautuvat tuloskortit.
Täytetään palvelualueilla vain niiltä osin, kun tavoitteet kohdentuvat palvelualueille TA 2016.
1. HYVINVOIVA JA OSALLISTUVA KUNTALAINEN
Kaupungin strateginen päämäärä:
Hyvinvoivien kuntalaisten ja asiakaslähtöisten kuntapalveluiden Tornio.
Kaupungin
TA 2016 tavoite
TA 2016 toimenpide
strateginen tavoite
2014-2017
Kuntalaisten hyvinvointia
edistävät, ja
ensisijaisesti
ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
 koko väestö /
työikäiset
 lapset ja lapsiperheet
 nuoret
 ikäihmiset
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja
vetovoimaiset kulttuurija vapaa-aikapalvelut
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä
ja tuottamisessa
Monikanavainen ja
kattava palveluverkko
Kuntalaisten
vuorovaikutus- ja
osallistumis-mahdollisuu
ksien vahvistaminen
Mittarit
15
2. ASUMINEN JA YMPÄRISTÖ
Kaupungin strateginen päämäärä:
Viihtyisän ja vetovoimaisen asuin- ja elinympäristön Tornio
Kaupungin
TA 2016 tavoite
TA 2016 toimenpide
strateginen tavoite
2014-2017
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuinja elinympäristö
Mittarit
Onnistunut
maankäyttöpolitiikka
(maapolitiikka +
kaavoitus)
Elävä, yhteinen ja
esteetön
kaupunkikeskusta
Kestävät ympäristöja energiaratkaisut
3. ELINKEINOT, OSAAMINEN JA KILPAILUKYKY
Kaupungin strateginen päämäärä:
Kilpailukykyisen elinkeino- ja osaamisympäristön ja toimivien liikenneyhteyksien Tornio.
Kaupungin
TA 2016 tavoite
TA 2016 toimenpide
Mittarit
strateginen tavoite
2014-2017
Yrittäjämyönteinen
elinkeinopolitiikka
- kasvun mahdollistavat
elinkeinopalvelut
Työllisyyden
edistäminen
Kohtaava koulutus
ja osaaminen
Tuloksellinen verkostoja ohjelmayhteistyö
Logistisen aseman
vahvistaminen
16
4. RESURSSIT JA JOHTAMINEN
Kaupungin strateginen päämäärä:
Kestävän kuntatalouden sekä hyvinvoivan ja osaavan henkilöstön Tornio.
Kaupungin
TA 2016 tavoite
TA 2016 toimenpide
strateginen tavoite
2014-2017
Talouden hallinta
Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
Toimiva kuntakonserni
ja omistajapolitiikka
Kannustava johtaminen
ja päätöksenteko
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Mittarit
17
Liite 4: Investointiosa
INVESTOINTIOSA
LAUTAKUNTA
Kiinteä omaisuus
Tulot
Menot
Nettomeno
Aineeton käyttöomaisuus
Tulot
Menot
Nettomeno
Irtain omaisuus
Tulot
Menot
Nettomeno
Muu investointitoiminta
Tulot
Menot
Nettomeno
Toimielin yhteensä
Tulot
Menot
Nettomeno
Perustelut:
PALVELUALUE
TP 2014
e
TA-2015
e
TA-2016
e
Ts-2017
e
Ts-2018
e
18
Liite 5: Virka/toimiesityslomake
MUUTOS VIROISSA JA TOIMISSA
Muutoslaji:
Tehtävän luonne, virka: vai toimi:
Muutosajankohta:
Palvelu- ja tulosalue:
Tulosyksikkö:
Nimikkeen muutos
Uusi nimike:
Vanha nimike:
Perustelu muutokselle
Lakkautettaessa myös selvitys miten tehtävät järjestetään:
Tehtävän kuvaus
Tehtävän pätevyysvaatimukset:
Kulut
VES/TES kohta:
Palkkausesitys:
Vuosikustannus:
Sosiaalikulut: 23,27 %
Muut kulut (työskentelytilat, atk- laitteet ja ohjelmistot, oman auton käyttöoikeus,
suojavaatetus):
Kokonaiskustannukset perustamisvuonna:
Talousarviotili:
Päätökset
§
Lauta/johtokunta
Yhteistyötoimikunta
Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuust
o
puolletaan
puolletaan
puolletaan
hyväksytty
ei puolleta
ei puolleta
ei puolleta
hylätty
19
Liite 6: Tuloslaskelma raami 2016
TULOSLASKELMA
Talousarvioesitys 2016
TP
2014
ulk
18 634 178
TA
2015
ulk
17 835 460
TS 2016
kv 15.12.14
ulk
18 192 170
2,0
-2,4
Myyntituotot
6 004 291
5 781 680
5 897 314
5 897 310
-106 981
115 630
2,0
-1,8
Maksutuotot
6 032 832
5 960 600
6 079 812
6 079 810
46 978
119 210
2,0
0,8
Tuet ja avustukset
2 594 260
2 496 180
2 546 104
2 546 100
-48 160
49 920
2,0
-1,9
4 002 795
-131 773 907
3 597 000
-132 346 210
3 668 940
-134 275 518
3 668 940
-134 397 370
-333 855
-2 623 463
71 940
-2 051 160
2,0
1,5
-8,3
2,0
Palkat ja palkkiot
-45 143 359
-45 666 140
-46 051 276
-45 894 470
-751 111
-228 330
0,5
1,7
Henkilösivukulut
-14 293 008
-14 118 330
-14 228 454
-14 188 920
104 088
-70 590
0,5
-0,7
Erikoissairaanhoito
-27 436 958
-26 552 560
-26 479 200
-27 614 660
-177 702
-1 062 100
4,0
0,6
Palvelujen ostot
-27 156 143
-27 424 310
-28 437 743
-27 835 670
-679 527
-411 360
1,5
2,5
Ostot tilikauden aikana, tarvikkeet
-7 487 863
-7 817 700
-7 961 386
-7 934 970
-447 107
-117 270
1,5
6,0
Avustukset
-8 456 427
-8 956 060
-9 174 206
-9 090 400
-633 973
-134 340
1,5
7,5
-1 800 149
-113 139 730
-1 811 110
-114 510 750
-1 943 253
-116 083 349
-1 838 280
-116 205 210
-38 131
-3 065 481
-27 170
-1 694 460
1,5
1,5
2,1
2,7
77 975 133
80 000 000
81 400 000
82 000 000
4 024 867
2 000 000
2,5
5,2
69 466 780
70 800 000
72 300 000
73 400 000
3 933 220
2 600 000
3,7
5,7
5 953 901
2 554 452
37 182 311
37 045 486
3 946 212
-3 228 623
-580 764
6 800 000
2 400 000
37 664 000
30 098 781
8 751 600
-2 054 800
868 419
6 800 000
2 300 000
37 770 000
30 131 581
8 830 000
-2 060 000
868 419
6 300 000
2 300 000
38 460 000
32 211 000
8 500 000
-2 251 000
346 099
-254 452
1 277 689
-4 834 486
4 553 788
977 623
580 764
-500 000
-100 000
796 000
2 112 219
-251 600
-196 200
-868 419
-7,4
-4,2
2,1
7,0
-2,9
9,5
-100,0
5,8
-10,0
3,4
-13,1
115,4
-30,3
-100,0
-313 174
-447 000
-460 000
-500 000
-186 826
-53 000
11,9
59,7
80 106
80 000
80 000
80 000
-106
0
0,0
-0,1
305 000
305 000
305 000
305 000
0
0
0,0
0,0
9 215
10 000
10 000
10 000
785
0
0,0
8,5
161 658
140 000
140 000
140 000
-21 658
0
0,0
-13,4
-859 614
-9 539
-950 000
-32 000
-960 000
-35 000
-1 000 000
-35 000
-140 386
-25 461
-50 000
-3 000
5,3
9,4
16,3
266,9
120,3
Toimintatulot
Muut toimintatuotot
Toimintamenot
Muut toimintakulut
Toimintakate
Verotulot yhteensä
Kunnallisvero
Kiinteistövero
Yhteisövero
Valtionosuudet yhteensä
Peruspalvelujen valtionosuus
VO:n verotulojen tasaus
Opetus- ja kulttuuritoimen VO
VO:n järj. muutoksen tasaus /lisäosat
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot konserniyhtiöiltä
Korkotulot kons. pääomalaina
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate
Raami 2016 ulk
kh 29.06.15
ulk
18 192 160
Muutos e
Muutos e
TP 14 / Raami 16 Ta 15 / Raami 16
ulk
ulk
-442 018
356 700
Muutos %
raami 16/
TA 15 ulk
Muutos %
raami16/
TP14 ulk
1 704 541
2 706 250
2 626 650
3 754 790
2 050 249
1 048 540
38,7
Poistot pysyvien vastaavien menoista
-5 257 663
-5 400 000
-5 500 000
-5 600 000
-342 337
-200 000
3,7
6,5
Tilikauden tulos
-3 553 122
-2 693 750
-2 873 350
-1 845 210
1 707 912
848 540
-31,5
-48,1
37
Liite 7: Raami 2016 lautakunnittain
Talousarvioesitys 2016
Työll.palkat keskush.ssa
TP ulk
TA ulk
Kh 29.06.15
Raami ulk
TP 2014
2 015
2 016
Muutokset/ulkoiset
Muutos e
TP 14 /
Raami 16
ulk
M -%
Ta15/
RA16
ulk
M -%
Tp14/
Ra16
ulk
TARKASTUSTOIMI
PALKAT
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
25 418
36 370
36 550
11 132
0,49
43,80
1 951
3 270
3 320
1 369
1,53
70,17
24 621
39 650
40 240
15 619
1,49
14
350
360
346
2,86
63,44
2
435,21
8
52 012
-52 012
79 640
-79 640
0
80 470
-80 470
-8
28 458
45 784
1,04
1,04
54,72
54,72
TULOT ulk.
2 491 370
2 469 090
2 518 470
27 100
2,00
1,09
PALKAT
1 902 740
1 935 500
1 945 180
42 440
0,50
2,23
TYÖLLISYYSPALKAT
726 572
769 490
773 340
46 768
0,50
6,44
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
846 513
855 870
860 150
13 637
0,50
1,61
3 266 237
3 626 490
3 680 890
414 653
1,50
12,70
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
319 300
348 740
353 970
34 670
1,50
10,86
AVUSTUKSET
570 681
634 350
643 870
73 189
1,50
12,82
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
152 142
7 784 185
-5 292 816
126 200
8 296 640
-5 827 550
128 090
8 385 490
-5 867 020
-24 052
601 305
-574 204
1,50
1,07
0,68
-15,81
7,72
10,85
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
KESKUSHALLINTOPALVELUT
Yhteensä
PALVELUJEN OSTOT
HYVINVOINTIPALVELUT yhteensä
TULOT ulk.
8 356 228
7 975 650
8 135 160
-221 068
2,00
-2,65
17 231 471
17 533 300
17 620 970
389 499
0,50
2,26
5 381 233
5 360 250
5 387 050
5 817
0,50
0,11
ERIKOISSAIRAANHOITO
27 436 958
26 552 560
27 614 660
177 702
4,00
0,65
PALVELUJEN OSTOT
PALKAT
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
14 722 113
14 308 240
14 522 860
-199 253
1,50
-1,35
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 780 876
1 998 370
2 028 350
247 475
1,50
13,90
AVUSTUKSET
6 231 374
6 446 950
6 543 650
312 276
1,50
5,01
806 717
73 590 741
-65 234 514
875 060
73 074 730
-65 099 080
888 190
74 605 730
-66 470 570
81 473
1 014 989
-1 236 056
1,50
2,10
2,11
10,10
1,38
1,89
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
SIVISTYSPALVELUT
KOULUTUSLAUTAKUNTA
TULOT ulk.
2 580 673
2 282 130
2 327 770
-252 903
2,00
-9,80
18 934 550
18 833 500
18 927 670
-6 880
0,50
-0,04
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
5 725 019
5 565 830
5 593 660
-131 359
0,50
-2,29
PALVELUJEN OSTOT
4 206 141
4 242 210
4 305 840
99 699
1,50
2,37
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 377 746
1 417 490
1 438 750
61 004
1,50
4,43
AVUSTUKSET
1 448 153
1 637 490
1 662 050
213 897
1,50
14,77
83 821
31 775 430
-29 194 757
63 260
31 759 780
-29 477 650
64 210
31 992 180
-29 664 410
-19 611
216 750
-469 653
1,50
0,73
0,63
-23,40
0,68
1,61
PALKAT
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
netto
38
Työll.palkat keskush.ssa
TP ulk
TA ulk
Raami ulk
TP 2014
2 015
2 016
Muutos e
TP 14 /
Raami 16
ulk
M -%
Ta15/
RA16
ulk
M -%
Tp14/
Ra16
ulk
SIVISTYSPALVELUT
KULTTUURI- JA NUORISOLAUTAKUNTA
Kulttuuri ja nuorisotoimi
TULOT ulk.
303 707
290 260
296 070
-7 637
2,00
-2,51
1 105 787
1 131 600
1 137 260
31 473
0,50
2,85
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
355 719
358 960
360 750
5 031
0,50
1,41
PALVELUJEN OSTOT
219 642
242 440
246 080
26 438
1,50
12,04
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
202 034
186 730
189 530
-12 504
1,50
-6,19
27 984
28 000
28 420
436
1,50
1,56
60 106
1 971 271
-1 667 564
59 280
2 007 010
-1 716 750
60 170
2 022 210
-1 726 140
64
50 939
-58 576
1,50
0,76
0,55
0,11
2,58
3,51
PALKAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
netto
SIVISTYSPALVELUT
TAIDEMUSEON JOHTOKUNTA
Aineen taidemuseo
TULOT ulk.
62 730
65 530
66 840
4 110
2,00
6,55
164 958
175 430
176 310
11 352
0,50
6,88
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
43 937
46 810
47 040
3 103
0,49
7,06
PALVELUJEN OSTOT
29 178
24 230
24 590
-4 588
1,49
-15,72
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
31 946
15 510
15 740
-16 206
1,48
PALKAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
netto
SIVISTYSPALVELUT YHTEENSÄ
TULOT ulk.
1 250
2 619
273 889
-211 158
0
1 060
263 040
-197 510
-50,73
-100,00
1 080
264 760
-197 920
-1 539
-9 129
13 238
1,89
0,65
0,21
-58,76
-3,33
-6,27
2 947 111
2 637 920
2 690 680
-256 431
2,00
-8,70
20 205 296
20 140 530
20 241 230
35 944
0,50
0,18
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
6 124 675
5 971 600
6 001 460
-123 225
0,50
-2,01
PALVELUJEN OSTOT
4 454 961
4 508 880
4 576 510
121 549
1,50
2,73
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 611 726
1 619 730
1 644 030
32 294
1,50
2,00
AVUSTUKSET
1 477 387
1 665 490
1 690 470
214 333
1,50
14,42
146 546
34 020 590
-31 073 479
123 600
34 029 830
-31 391 910
125 450
34 279 150
-31 588 470
-21 086
259 810
-516 241
1,50
0,73
0,63
-14,40
0,76
1,66
TEKNISET PALVELUT
TEKNISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNTA
TULOT ulk.
3 107 930
2 960 270
3 019 480
-88 450
2,00
-2,85
PALKAT
3 569 626
3 647 890
3 666 130
96 504
0,50
2,70
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
1 461 923
1 464 410
1 471 730
9 807
0,50
0,67
PALVELUJEN OSTOT
2 186 961
2 409 500
2 445 640
258 679
1,50
11,83
PALO- JA PELASTUSTOIMI
2 068 772
2 075 950
2 107 090
38 318
1,50
1,85
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
3 622 538
3 634 100
3 688 610
66 072
1,50
1,82
34 951
66 670
67 670
32 719
1,50
93,62
577 856
13 522 626
-10 414 696
539 880
13 838 400
-10 878 130
547 980
13 994 850
-10 975 370
-29 876
472 224
-560 674
1,50
1,13
0,89
-5,17
3,49
5,38
PALKAT
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
netto
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
39
Työll.palkat keskush.ssa
TP ulk
TA ulk
Raami ulk
TP 2014
2 015
2 016
Muutos e
TP 14 /
Raami 16
ulk
M -%
Ta15/
RA16
ulk
M -%
Tp14/
Ra16
ulk
LIIKUNTALAUTAKUNTA
Liikuntatoimi
TULOT ulk.
402 680
382 600
390 250
-12 430
2,00
-3,09
PALKAT
418 214
423 840
425 960
7 746
0,50
1,85
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
158 852
158 670
159 460
608
0,50
0,38
PALVELUJEN OSTOT
207 584
209 140
212 280
4 696
1,50
2,26
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
102 820
138 000
140 070
37 250
1,50
36,23
AVUSTUKSET
117 721
120 800
122 610
4 889
1,50
4,15
41 013
1 046 205
-643 525
67 600
1 118 050
-735 450
68 610
1 128 990
-738 740
27 597
82 785
-95 215
1,49
0,98
0,45
67,29
7,91
14,80
43 611
21 103
4 368
5 201
0
12 530
43 203
408
54 890
22 880
5 200
16 250
560
10 000
54 890
0
55 990
22 990
5 230
16 490
570
10 150
55 430
12 379
1 887
862
11 289
570
-2 380
12 227
-408
2,00
0,48
0,58
1,48
1,79
1,50
0,98
28,39
8,94
19,74
217,03
1 285 249
1 042 920
313 494
219 692
1 355 040
1 156 340
299 060
230 210
1 382 140
1 162 120
300 560
233 660
96 891
119 200
-12 934
13 968
2,00
0,50
0,50
1,50
7,54
11,43
-4,13
6,36
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
50 589
77 850
79 020
28 431
1,50
56,20
AVUSTUKSET
24 313
21 800
22 130
-2 183
1,51
-8,98
MUUT MENOT
63 337
68 770
69 800
6 463
1,50
10,20
1 714 346
-429 097
1 854 030
-498 990
1 867 290
-485 150
152 944
-56 053
0,72
-2,77
8,92
13,06
TEKNISET PALVELUT YHTEENSÄ
TULOT ulk.
4 839 470
4 752 800
4 847 860
8 391
2,00
0,17
PALKAT
5 051 863
5 250 950
5 277 200
225 337
0,50
4,46
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
1 938 637
1 927 340
1 936 980
-1 657
0,50
-0,09
PALVELUJEN OSTOT
2 619 439
2 865 100
2 908 080
288 631
1,50
11,02
PALO- JA PELASTUSTOIMI
2 068 772
2 075 950
2 107 090
38 318
1,50
1,85
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
3 775 947
3 850 510
3 908 270
132 323
1,50
3,50
176 985
209 270
212 410
35 425
1,50
20,02
694 737
16 326 380
-11 486 910
686 250
16 865 370
-12 112 570
696 540
17 046 570
-12 198 710
1 803
720 180
-711 790
1,50
1,07
0,71
0,26
4,41
6,20
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
TEKNISET PALVELUT
Yhteislautakunnat
Jätelautakunta
TULOT ulk.
PALKAT
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
TEKNISET PALVELUT
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Ympäristötoimi
TULOT ulk.
PALKAT
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
PALVELUJEN OSTOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
-19,00
28,30
TEKNISET PALVELUT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
40
Työll.palkat keskush.ssa
TP ulk
TA ulk
Raami ulk
TP 2014
2 015
2 016
Muutos e
TP 14 /
Raami 16
ulk
M -%
Ta15/
RA16
ulk
M -%
Tp14/
Ra16
ulk
Yhteensä
TULOT ulk.
18 634 178
17 835 460
18 192 160
-442 008
2,00
PALKAT
45 143 359
45 666 140
45 894 470
751 121
0,50
1,66
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
14 293 008
14 118 330
14 188 920
-104 058
0,50
-0,73
PALVELUJEN OSTOT
25 087 371
25 348 360
25 728 580
641 199
1,50
2,56
ERIKOISSAIRAANHOITO
27 436 958
26 552 560
27 614 660
177 702
4,00
0,65
PALO- JA PELASTUSTOIMI
2 068 772
2 075 950
2 107 090
38 318
1,50
1,85
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
7 487 863
7 817 700
7 934 970
447 107
1,50
5,97
AVUSTUKSET
8 456 427
8 956 060
9 090 400
635 223
1,50
7,50
1 800 150
131 773 908
-113 139 731
1 811 110
132 346 210
-114 510 750
1 838 280
134 397 370
-116 205 210
38 130
2 624 742
-3 066 750
1,50
1,55
1,48
2,12
1,99
2,71
MUUT MENOT
Ulk.Menot YHT *
Netto
-2,37