Laguksenpuisto, Veikkolan asemakaavan muutoksen selostus

1
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Kunta:
Kirkkonummi
Kaavan nimi:
LAGUKSENPUISTO
Veikkolan asemakaavan muutos
Korttelit 131 ja 132, osa kortteleista 133 ja 134 sekä niihin liittyviä katu-, puisto-, suojaviher- ja vesialueita. Muutoksella
muodostetaan korttelit 136 ja 162.
Hankenro:
Piir.nro:
Laatija:
40120
3194
kaavoitusteknikko Mikael Pettersson
puh. 2967 2533, e-mail: [email protected]
Vireilletulo:
13.9.2013 , kuulutus sanomalehdissä
Käsittely:
osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.8.2013
asemakaavaluonnos
yhdyskuntatekniikan lautakunta 23.4.2015
asemakaavaehdotus
yhdyskuntatekniikan lautakunta sekä kunnanhallitus
asemakaavan hyväksyminen
yhdyskuntatekniikan lautakunta ja kunnanhallitus sekä kunnanvaltuusto
2
1.1
Tunnistetiedot
Tunnistetiedot ilmenevät selostuksen kansilehdestä.
1.2
Kaavamuutosalueen sijainti
Kaavamuutosalue sijaitsee Veikkolan taajamassa, Lamminjärven etelärannalla, Turuntien ja Lamminjärven välisellä alueella, noin kilometri Veikkolan keskustasta länteen.
1.3
Kaavamuutoksen nimi ja tarkoitus
Kaavamuutoksen nimenä käytetään Laguksenpuisto, alueella sijaitsevan
vuonna 1929 perustetun entisen Veikkolan parantolan perustajan Sielunterveysseuran silloisen puheenjohtajan Reino Laguksen mukaan.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa entisen Veikkolan parantolan rakennukset asuinkäyttöön. Lisäksi tutkitaan lähialueen maankäytön tarkistamistarpeet. Tavoitteena on myös parantaa rantapolun toteuttamismahdollisuuksia Lamminjärven rannalla.
Kaava-alueen pinta-ala on noin 12 ha, josta noin 4 ha on vesialuetta.
1.5
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista
1. Asemakaavan seurantalomake
2. Voimassa oleva asemakaava
3. Vesihuoltoverkosto
4. Maanomistus
5. Ote arkeologisesta inventoinnista
6. Ote luontoselvityksestä
7. Asemakaavan muutoksen pienennös
8. Kirkkonummen yleiskaava 2020
9. Havainnekuva Suomen Mielenterveysseuran alueesta
10. Luonnos Tammikartanon hoivakodin laajentamisesta
11. Ote kirjasta Kirkkonummen Kirkkonummen rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema, Sigbritt Backman 1992.
1.6
Luettelo muista kaavamuutosta koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista
Veikkolan asemakaava ja Veikkolan asemakaavan muutokset sekä niiden selostukset liitteineen.
3
LÄHTÖKOHDAT
3.1
Selvitys suunnittelualueen oloista
Suunnittelualueella on seitsemän rivitaloa, seitsemän omakotitaloa, Tammikartanon hoivakoti, entisen Veikkolan parantolan rakennukset sekä Veikkolan
3
Övergårdin päärakennus.
Suunnittelualueella on nykyisin noin 135 asukasta sekä noin 30 työpaikkaa
hoiva- ja päiväkodeissa.
Suunnittelualueella on sijainnut Veikkolan historiallinen kylänpaikka, Lamminjärven ja Vanhatien välisellä alueella Veikkolan parantolan alueella. Parantolan rakennuksilla sekä Vanhatien eteläpuolella sijaitsevalla Veikkolan Övergårdin päärakennuksella on voimassa olevassa kaavassa suojeltavien rakennusten merkintä (sr). Vanhatie on osa vanhaa Vihdin maantietä (nk. Meritie)
ja se on Kirkkonummen yleiskaavassa merkitty historialliseksi tieksi.
Veikkolan Parantola
Veikkolan parantolan rakennuksista on tallella kolme rakennusta, Weikkola,
Siskola ja ns. Torppa. Weikkola ja Torppa sijaitsevat Veikkolan Nedergårdin
entisen talouskeskuksen alueella. Torppa on luultavasti ollut Nedergårdin
pää- tai siipirakennus. Vuonna 1928 osti Sielunterveysseura Weikkolan jugendhuvilan ja Torpan, joissa yhdistys ylläpiti maan ensimmäistä hermosairaiden naisten lepokotia. Kotia laajennettiin vuonna 1935 ostamalla viereinen
Siskolaksi nimetty rakennus. Myöhemmin rakennuksissa toimi alkoholistiparantola kunnes toiminta lopetettiin vuonna 1995. Parantolan rakennuksissa
toimii nykyisin kaksi päiväkotia.
Vuonna 2012 laaditun luontoselvityksen mukaan entisen Veikkolan parantolan rakennusten ympäristössä sekä Lamminjärven ranta-alueella esiintyy lepakoita ja ranta-alueella esiintyy myös liito-oravia.
Kaavamuutosalueella Kirkkonummen kunta omistaa Hyvänmielentien, Hyvänmielenkujan sekä Vanhatien itäpään katualueet. Muut alueet ovat yksityisessä omistuksessa.
Alueella on kunnallistekniikka, lukuun ottamatta Vanhatietä jota ei ole rakennettu asemakaavan edellyttämän laatutason mukaiseksi kaduksi.
3.2
Suunnittelutilanne
3.2.1
Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset
-
Veikkolan asemakaavan muutos, Uudenmaan ympäristökeskus vahvistanut 27.6.1995.
Kirkkonummen rakennusjärjestys, kunnanvaltuusto hyväksynyt 31.8.2000.
Pohjakartta on hyväksytty 27.10.2014.
Kirkkonummen rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema, Sigbritt Backman
1992.
Kirkkonummen Lamminjärven asemakaava-alueen luontoselvitys, Faunatica Oy 2012.
Kirkkonummi Veikkola kaava-alueen arkeologinen inventointi, Museovirasto 15 – 16.10.2012.
Sopimus Laguksenpuiston asemakaavoituksen käynnistämisestä, kunnanhallitus hyväksynyt 20.5.2013.
4
4
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SUUNNITTELUN VAIHEET
4.1
Asemakaavan muutoksen suunnittelun tarve
Alueella on tarvetta muuttaa Veikkolan asemakaava entisen Veikkolan parantolan alueella niin, että parantolan vanhat rakennukset merkitään asuinkäyttöön. Lisäksi on tarvetta tutkia lähialueen maankäytön tarkistamistarpeet sekä
parantaa rantapolun toteuttamismahdollisuuksia Lamminjärven rannalla
4.2
Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset
Kunnanhallitus hyväksyi 20.5.2013 (§ 261) Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen käynnistämissopimuksen. Samalla kunnanhallitus päätti evästää kaavoitusta seuraavasti:
- asemakaavamuutoksen yhteydessä on tutkittava Veikkolan alueen mm.
hoitokotitoimintaan varattujen tonttien riittävyys korttelin 132 mahdollisen
kaavamuutoksen yhteydessä.
- kaavamuutoksessa on huomioitava olemassa oleva rakennuskanta ja voimassa olevan asemakaava ja sen asemakaavamerkinnät sekä määräykset.
Yhdyskuntatekniikan lautakunta hyväksyi osallistumis- ja arviointisuunnitelman 22.8.2013. Vireilletulosta kuulutettiin kunnan ilmoituslehdissä 13.9.2013.
4.3
Osallistuminen ja yhteistyö
4.3.1
Osalliset
Osalliset on lueteltu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.
4.3.2
Vireilletulo
Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen vireille tulosta kuulutettiin sanomalehdissä 13.9.2013. Kunnanhallitus hyväksyi käynnistämissopimuksen 20.5.2013 ja yhdyskuntatekniikan lautakunta hyväksyi osallistumisja arviointisuunnitelman 13.9.2013.
4.3.3
Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt
Laguksenpuiston asemakaavan muutosluonnos asetetaan 30 päiväksi nähtäville ja siitä järjestetään esittelytilaisuus Veikkolassa nähtävillä olon aikana.
Tilaisuuteen kutsutaan kirjeitse kaavamuutosalueen maanomistajat sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainitut osalliset.
4.3.4
Viranomaisyhteistyö
Kaavamuutosluonnoksesta järjestettävästä esittelytilaisuudesta ilmoitetaan
kirjeitse osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa luetelluille viranomaisille ja
5
yhteisöille ja niiltä pyydetään lausunnot kaavamuutosluonnoksesta.
4.4
Asemakaavan muutoksen tavoitteet
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa entisen Veikkolan parantolan rakennukset asuinkäyttöön. Lisäksi tutkitaan lähialueen maankäytön tarkistamistarpeet. Tavoitteena on myös parantaa rantapolun toteuttamismahdollisuuksia Lamminjärven rannalla.
5
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS
5.1
Kaavamuutoksen rakenne
Mitoitus
Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 12 ha ja alueen kokonaisrakennusoikeus on noin 13100 k-m2. Alueen asukasmäärä kasvaisi arviolta noin 140
asukkaalla.
AO -korttelialueilla on kaavamuutoksessa yhteensä 29 asuntoa omakotitaloissa, joista 20 ovat uusia. AO -korttelialueiden kokonaisrakennusoikeus on noin
4200 k-m2. Muutettavassa asemakaavassa asuntoja on 12 ja rakennusoikeus
on noin 1800 k-m2.
AR -korttelialueilla kokonaisrakennusoikeus on noin 6300 k-m2, josta 2100 km2 on rakentamatonta.
A/s -korttelialueella on kolme suojeltavaa rakennusta, joiden kerrosala yhteensä on noin 1100 m2.
Y -korttelialueen rakennusoikeus on 1540 k-m2, lisäys muutettavaan kaavaan
on 740 k-m2.
5.1.1
Palvelut
Kaupalliset ja kunnalliset palvelut, kuten päiväkodit ja koulut sijaitsevat kaavamuutosalueesta noin kilometrin päässä Veikkolan keskustassa. Lähin ruotsinkielinen koulu sijaitsee Kylmälässä. Sekä suomen- että ruotsinkieliset lukiot sijaitsevat Kirkkonummen keskustassa.
5.2
Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen
Entisen Veikkolan parantolan rakennukset on muutettu asuinrakennuksiksi ja
ne on merkitty suojeltaviksi rakennuksiksi (sr), kaavakartalle on merkitty että
alueella ympäristö on säilytettävä (/s). Korttelialueelle ei ole sallittua, autotalleja lukuun ottamatta, rakentaa uusia rakennuksia. Uudisrakentaminen korttelialueen itäpuolella on sijoitettu niin, että vanhojen rakennusten ja Vanhatien
välisen alueen ympäristö pysyy muuttumattomana.
Hyvänmielenrannaksi nimettyä rantapuistoa on laajennettu kattamaan pääosan luontoselvityksen yhteydessä todettua liito-oravan elinaluetta. Kaavamuutos luo edellytykset rantaraitin toteuttamiselle Lammaskallion uimarannan
6
ja Lamminjärvestä virtaavan puron väliselle alueelle.
5.3
Aluevaraukset
5.3.1
Korttelialueet
A –kortteli
Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS)
entisen Veikkolan parantolan rakennusten kohdalla on merkitty asuinrakennusten korttelialueeksi (A). Korttelialueella on ympäristö säilytettävä (/s). Uudisrakennukset on rakennettava siten, että ne muodon, värityksen ja jäsentelyn suhteen ovat sopusoinnussa alueella olevien rakennusten kanssa.
Alueella olevat rakennukset on merkitty suojeltavaksi (sr). Rakennukset ovat
kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaat. eikä niitä saa purkaa. Rakennuksissa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden on oltava sellaisia, että rakennusten historiallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaat luonteet säilyvät. rakennusten muutostöistä tulee olla yhteydessä museoviranomaisiin ennen rakennusluvan myöntämistä.
Korttelialueelle on merkitty kaksi rakennusalaa autonsäilytystiloja varten, kaavamääräyksen mukaan asuntoa kohti saa rakentaa autonsäilytystilat kahdelle
autolle kaavassa sallitun rakennusoikeuden lisäksi.
AO -korttelit
Uusia erillispientalojen korttelialueita on merkitty tilojen 1:9 ja 1:831 väliselle
rajalle merkityn uuden katualueen, Saunapellontien, molemmin puolin, sekä
Vanhatien eteläpuolelle parantolan pihapiirin vastakkaiselle alueelle.
Tilalla 1:9 on sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) muutettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Korttelialueelle
voi rakentaa kuusi asuntoa, yksi kaksiasuntoinen pientalo ja neljä yksiasuntoista pientaloa. Korttelialueen tehokkuusluvuksi on merkitty e=0,30. Kaavakartalle on merkitty, että rakennukset on rakennettava kaksikerroksisina, näin
pienillä tonteilla jää enemmän piha-aluetta. Korttelialueen pohjoisimmalla tontilla on merkitty alue, jolla ei saa tehdä liito-oravan elinedellytyksiä huonontavia toimenpiteitä, eli alueella olevat isot puut on säilytettävä. Tontin rakennusala on sijoitettu kohtaan missä ei ole isoja puita.
Tilalla 1:831 on rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialuetta (AR) muutettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Muutettava kaava
salli viiden asunnon rivitalon rakentamisen korttelialueelle. Kaavaa on muutettu viideksi erillispientalojen tontiksi, joista kaksi on sijoitettu uuden Saunapellontien ja Lamminjärven rannan väliselle alueelle. Vanhantien tuntumassa
oleville kolmelle tontille on merkitty tehokkuusluku e=0,25. Rannan tuntumassa oleville tonteille on merkitty rakennusoikeus luvulla, 180 k-m2 tonttia kohti.
Erillispientalot voidaan toteuttaa kaksikerroksisina.
Kaavamuutosalueen itäosalla, rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinraken-
7
nusten korttelialueella (AR) olevat kaksi omakotitaloa on muutettu kahdeksi
erillispientalojen tonteiksi, joille kummallekin saa rakentaa yksiasuntoisen ja
kaksikerroksisen 180 k-m2:n kokoisen omakotitalon. Tontit ovat jo toteutuneet.
Vanhatien etelälaidalla on sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) muutettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO).
Korttelialueelle on merkitty neljä erillispientalojen tonttia, jokaiselle voi rakentaa yksiasuntoisen ja kaksikerroksisen omakotitalon. Korttelialueen tehokkuusluvuksi on merkitty e=0,25.
Vanhatien ja Turuntien välissä olevat erillispientalojen tontit on laajennettu
alueelle joka muutettavassa kaavassa on varattu Turuntien maantiealueeksi
(LT). Turuntien varteen on rakennettu pyörätie, eikä laajemmalle tiealueelle
ole tarvetta. Tonttien Turuntien vastaisella rajalla olevaa istutettavaksi merkittyä aluetta on kavennettu niin, että se ulottuu 10 metriä maantiealueen rajasta
ja noin 22 metriä Turuntien ajoradan reunasta. Rakennusalan rajalla on merkintä että, rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden
ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 dBA. Kaavamuutoksessa on määrätty, että Turuntien maantiealueeseen rajutuvilla tonteilla tulee rakennukset sijoittaa niin, että tonteille muodostuu liikennemelulta
suojattu piha-alue.
Tontilla 1:664 rakennusoikeus on jaettu kahdelle eri rakennusalalle, nykyiselle rakennukselle 235 k-m2 ja uudelle rakennukselle 185 k-m2. Tonttia on laajennettu myös länsipuolella. Muutokset parantavat tontin jakamista sekä tieyhteyden rakentamista uudelle rakennusalalle.
Tontilla 1:735 oleva Veikkolan Övergårdin vanha päärakennus on merkitty
suojeltavaksi (sr). Rakennus on kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti
arvokas, eikä sitä saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden on oltava sellaisia, että rakennuksen historiallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaat luonteet säilyvät. rakennuksen muutostöistä tulee olla yhteydessä museoviranomaisiin ennen rakennusluvan myöntämistä. Rakennuksessa on kaksi asuntoa.
Kaavakartalle merkityille tonteille on arabialaisella numerolla merkitty suurin
sallittu asuntojen lukumäärä tontilla (esim. 2 as).
Kaavamuutoskartalle on merkitty määräys: Kaavaan merkittyjä tontteja voidaan jakaa MRA:n 37 §:stä ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti, kuitenkin
vain siten, että muodostettavien tonttien rakennusoikeus on vähintään 150 km2.
AR –korttelit
Hyvänmielenkujan itäpuolella, korttelissa 132, oleva asuinrakennusten korttelialue (A) on muutettu rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi (AR). Korttelialueen rakennusoikeus on korotettu 450 k-m2.
Korttelissa 131, Laguksenpuiston ja Lamminjärven välissä, olevan AR –tontin
8
rakennusoikeutta on pienennetty 100 k-m2. Tontin kerrosluvuksi on merkitty
½ r III, jolloin tontille voi toteuttaa rinneratkaisun jossa kahden kokonaisen
kerroksen alapuolella on puolikas kerros.
Muilla kaava-alueella olevilla AR –korttelialueilla ei rakennusalojen rajojen
tarkistuksia lukuun ottamatta ole tehty muutoksia.
Y –kortteli
Korttelissa 132, tilan 1:966 kohdalla, sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) on muutettu yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y). Korttelialueen rakennusoikeutta on korotettu 740 k-m2 ja tonttia
on laajennettu itälaidalla. Tonttia on myös laajennettu alueelle joka muutettavassa kaavassa varattu Turuntien maantiealueeksi (LT). Rakennusalan rajalla
on merkintä että, rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 dBA.
Kaavamuutoksessa on määrätty, että Turuntien maantiealueeseen rajutuvilla
tonteilla tulee rakennukset sijoittaa niin, että tonteille muodostuu liikennemelulta suojattu piha-alue. Muutokset mahdollistavat tontilla olevan Tammikartanon hoivakodin laajentamisen.
5.3.2
Muut alueet
Katualueet
Kaavamuutosalueelle on suunniteltu yksi uusi katualue, Saunapellontie. Katuyhteys on tarpeen jotta uusille erillispientalojen tonteille voidaan järjestää
katuliittymät. Kadun varrella on rivitalojen korttelialue muutettu erillispientalojen korttelialueeksi ja myös entisen Veikkolan parantolan alueelle on kadun
varrelle merkitty uusi erillispientalojen korttelialue.
Hyvänmielenkujan ajokatua on pidennetty noin 30 metriä ja jalankululle ja polkupyöräilylle varattua osuutta on vastaavasti lyhennetty. Lisäksi kadun päähän on piirretty pieni kääntöpaikka. Muutokset on tehty jotta viereiselle hoivakodille voidaan järjestää yhteys kadulle.
Turuntien ja Vanhatien risteyksen kohdalla ollut pieni suojaviheralue (EV) on
merkitty osaksi Vanhatien katualuetta. Alueella olevan puuston kohdalle on
merkitty istutettavaksi tarkoitettu osa-alue.
Virkistysalueet
Lamminjärven rannassa olevaa lähivirkistysaluetta (VL) on laajennettu kattamaan pääosan laaditussa luontoselvityksessä esitettyä liito-oravalle säästettävää aluetta. Lähivirkistysalue on laajentunut noin 0,3 ha. Lähivirkistysalueen
kautta on mahdollista toteuttaa rantapolku Lammaskallion uimarannalta Turuntien kevyen liikenteen väylälle Lamminjärven ja Kalljärven välisen puron
ylittävän sillan kohdalle.
Kaavamääräyksiin on lisätty yleismääräys: ”VL-alueilla metsät tulee hoitaa
ikärakenteeltaan ja puulajistoltaan monipuolisena metsäkuvioina.
9
Laguksenpuiston puistoaluetta (VP) on laajennettu niin, että siltä on yhteys
Lamminjärven rannalla olevalle lähivirkistysalueelle, Hyvänmielenrannalle.
5.4
Kaavamuutoksen vaikutukset
5.4.1
Vaikutukset rakennettuun ympäristöön
Entisen Veikkolan parantolan rakennusten muuttaminen asuinkäyttöön, eli palauttaminen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, mahdollistaa niiden säilymisen. Kaavamääräyksillä ja uusien rakennusten sijoittamisella mahdollistetaan
myös vanhojen rakennusten pihapiirin säilymisen.
Parantolan alueen viereisen rivitaloille varatun tontin muuttaminen erillispientalojen tonteiksi parantaa alueen kyläkuvaa.
Alueella toimivan hoivakodin laajentaminen tuo lisää hoivapaikkoja ja parantaa näin Veikkolan ja koko pohjoisen Kirkkonummen palveluja.
5.4.2
Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön
Rakentamattomien tonttien toteuttaminen muuttaa alueen maisemakuvaa, uudisrakentaminen alueella on kuitenkin jo rakennetun taajaman sisällä.
Lamminjärven rannalla olevan lähivirkistysalueen laajentaminen mahdollistaa
liito-oravien elinpiirin säilymisen alueella ja antaa paremmat mahdollisuudet
toteuttaa Lamminjärven rantapolkua.
Entisen Veikkolan parantolan rakennusten säilyttämisellä säilytetään myös
lepakoiden elinympäristöä.
5.5
Ympäristön häiriötekijät
Kaavamuutosalueen eteläpuolella kulkee Turuntie. Se aiheuttaa läheisille
asuintonteille melu- ja saastehäiriötä. Tien varren tonteille on merkitty 10 metrin levyinen istutettava alue. Rakennusalanraja on merkitty runsaan 20 metrin
päähän ajoradan reunasta. Rakennusalan rajalla on merkintä että, rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden
liikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 dBA. Kaavamuutoksessa on
määrätty, että Turuntien maantiealueeseen rajutuvilla tonteilla tulee rakennukset sijoittaa niin, että tonteille muodostuu liikennemelulta suojattu pihaalue.
5.6
Kaavamerkinnät ja -määräykset
Kaavamuutoskartalla on käytetty ympäristöministeriön asetuksen 31.3.2000
mukaisia kaavamerkintöjä.
10
5.7
Nimistö
Kaavamuutosalueen nimistönä on käytetty pääasiassa alueen vanhaa nimistöä.
Uuden katuyhteyden nimeksi on merkitty Saunapellontie, alueen vanhoissa
kartoissa olevan pellon nimen mukaan.
Lamminjärven rannassa olevan lähivirkistysalueen nimeksi on merkitty Hyvänmielenranta, alueella olevien kadunnimien mukaisesti.
Nimiluettelo:
Suomeksi
Ruotsiksi
Nykyisessä kaavassa
Kadut
Hyvänmielenkuja
Hyvänmielentie
Saunapellontie
Vanhatie
Goda lynnets gränd
Goda lynnets väg
Bastuåkersvägen
Gamlavägen
sama
sama
uusi nimi
sama
Puistot
Hyvänmielenranta
Laguksenpuisto
Goda lynnets strand
Lagusparken
uusi nimi
sama
Järvi
Lamminjärvi Lamminjärvi sama
6
ASEMAKAAVAN TOTEUTUS
6.1
Toteuttaminen ja ajoitus
Yhdyskuntatekniikan lautakunta on 23.6.2010 hyväksynyt Veikkolan omakotialueen rakennustapaohjeet. Rakennustapaohjeen tavoitteena on täydentää
uusitun asemakaavan määräyksiä siten, että tiivistyvästä asuinympäristöstä
syntyy viihtyisä ja tasapainoinen. Suunnittelun linjoja ja rakentamisen laatua
pyritään ohjaamaan siten, että vanhemman ja uuden rakennuskannan välille
ei synny selvää tai liian jyrkkää eroavuutta.
Alueella syntyvien hulevesien määrän rajoittamiseksi ja maahan imeytymisen
edistämiseksi kaikessa pihojen ja pihateiden pinnoittamisessa suositellaan
käytettäväksi vain vettä läpäiseviä materiaaleja.
Ennen asemakaavan muutoksen lopullista hyväksymistä on Suomen Mielenterveysseuran sekä tilojen 1:831, 1:943 ja 1:966 kanssa tehtävä maankäyttösopimus.
Liite 1
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto
257 Kirkkonummi
Kunta
Laguksenpuisto
Kaavan nimi
Hyväksymispvm
Hyväksyjä
Hyväksymispykälä
Generoitu kaavatunnus
12,2360
Kaava-alueen pinta-ala [ha]
Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha]
Täyttämispvm
13.04.2015
Ehdotuspvm
Vireilletulosta ilm. pvm
Kunnan kaavatunnus
13.06.2013
40120/3194
Uusi asemakaavan pinta-ala [ha]
Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 12,2360
Ranta-asemakaava
Rantaviivan pituus [km]
Omarantaiset
Ei-omarantaiset
Rakennuspaikat [lkm]
Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset
Ei-omarantaiset
Pinta-ala
[ha]
Pinta-ala
[%]
Kerrosala [km²]
Tehokkuus
[e]
Pinta-alan muut.
[ha +/-]
Kerrosalan muut. [km² +/-]
Yhteensä
12,2360
100,0
13162
0,11
0,0000
908
A yhteensä
5,4279
44,4
11622
0,21
0,8640
2848
0,5015
4,1
1540
0,31
-1,3647
-1940
1,4589
11,9
0,3580
0,9342
7,6
0,2004
Aluevaraukset
P yhteensä
Y yhteensä
C yhteensä
K yhteensä
T yhteensä
V yhteensä
R yhteensä
L yhteensä
-0,0577
E yhteensä
S yhteensä
M yhteensä
W yhteensä
Maanalaiset
tilat
3,9135
Pinta-ala
[ha]
32,0
Pinta-ala
[%]
Kerrosala [km²]
Pinta-alan muut.
[ha +/-]
Yhteensä
Rakennussuojelu
Yhteensä
Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos
[lkm]
[k-m²]
4
1348
[lkm +/-]
[k-m² +/-]
Kerrosalan muut. [km² +/-]
Alamerkinnät
Pinta-ala
[ha]
Pinta-ala
[%]
Kerrosala [km²]
Tehokkuus
[e]
Pinta-alan muut.
[ha +/-]
Kerrosalan muut. [km² +/-]
Yhteensä
12,2360
100,0
13162
0,11
0,0000
908
A yhteensä
5,4279
44,4
11622
0,21
0,8640
2848
-0,8575
-2200
Aluevaraukset
A
AR
2,1705
40,0
6330
0,29
-0,1195
1560
AO
2,6400
48,6
4192
0,16
1,2236
2388
A/s
0,6174
11,4
1100
0,18
0,6174
1100
Y yhteensä
0,5015
4,1
1540
0,31
-1,3647
-1940
Y
0,5015
100,0
1540
0,31
0,5015
1540
YS
-0,6707
-1530
YS/s
-1,1955
-1950
P yhteensä
C yhteensä
K yhteensä
T yhteensä
V yhteensä
1,4589
11,9
0,3580
VP
0,2534
17,4
0,0346
VL
1,2055
82,6
0,3234
L yhteensä
0,9342
7,6
0,2004
Kadut
0,9182
98,3
0,4769
Kev.liik.kadut
0,0160
1,7
-0,0140
R yhteensä
LT
-0,2625
E yhteensä
-0,0577
EV
-0,0577
S yhteensä
M yhteensä
W yhteensä
3,9135
32,0
W
3,9135
100,0
Rakennussuojelu
Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos
[lkm]
[k-m²]
Yhteensä
4
1348
Asemakaava
4
1348
[lkm +/-]
[k-m² +/-]
Liite 5 a
33
Kirkkonummi Veikkola, Veikkola (Veikola by)
PERUSTIEDOT
Laji:
MJTunnus:
Muinaisjäännöstyyppi:
Tyypin tarkenne:
Ajoitus:
Rauhoitusluokka:
Lukumäärä:
kiinteä muinaisjäännös
uusi kohde, ei vielä tunnusta
asuinpaikat
kylänpaikat
historiallinen
2 (ehdotus)
1
SIJAINTI
TM35 lehtijako:
Yleislehtijako:
ETRS-TM35FIN:
Koordinaattiselite:
Etäisyystieto:
L4132B
204107
p =357786; i =6684665; z = 64-68 m mpy
Kylätontin keskikoordinaatit
Kirkkonummen kirkosta 16,6 km pohjoiseen
ARKISTOTIEDOT
Lähteet:
Tutkimukset:
Löydöt:
Kansallisarkisto B21a:23/1-3 Hagström, C. P., 1782
Maisemahistorialliset paikkatietoaineistot 2011
-
INVENTOINTI 2012
Päivämäärä:
Inventoijat:
Havaintomahdollisuudet:
Lähikohteet:
Kartat:
Rajausperuste:
Valokuvat:
GPS-paikannukset:
Havainnot:
15.10.2012
Satu Koivisto ja Tuija Väisänen
Kohtalaiset
Veikkola Puronsuu, historiallinen myllynpaikka; Veikkola Vuorenmäki, historiallinen tielinja
Karttaote s. 36
Maisemahistorialliset paikkatietoaineistot, havaitut rakenteet
AKDG2910:1-12
Garmin Montana 650t (tarkkuus ±5 m)
Kivikumpu koivun juurella
Rakennuksen pohja, runsaasti kuonaa
sisältävällä mäellä
Pengerretty tie
Mahdollinen uuninpohja tilarajalla kulkevan kivimuurin länsipuolella
Kellarikuoppa, jota ympäröi kivijalka. Halkaisija n.
6x5m syvyys n. xx cm.
Reuna
Kivimuurin pää
Kivi ja sementtisiilo
Halkaisija n. 3 m
Tien pää
Kivijalkamainen muodostelma
N. 5 m leveä, pituutta vaikea määrittää, huonejako
erottuu.
357786
6684665
357826
6684663
357826
6684682
357812
6684677
357804
6684664
357777
6684639
357824
6684685
Liite 5 b
34
KOHDEKUVAUS 2012
Kohde sijaitsee Veikkolan keskustassa Lamminjärven ja Kaljärven välisellä kannaksella, Vanhatien ja Hyvänmielentien risteyksestä koilliseen. Paikalla on uuden asuinalueen itäpuolelle jäänyt villiintynyt puistoalue, jota halkoo lounais-koillissuuntainen kivimuuri. Kuninkaan kartaston vuonna 1780 kylän kokoluokka
on 1. Vuoden 1782 C. P. Hagströmin kartassa inventoinnissa havaittujen rakenteiden kohdalle on merkitty
rakennus. Inventoinnissa mäeltä löytyi kivirakenteita, kellarikuoppa, kaivantoja ja mahdollinen uuninperusta. Tällä hetkellä tyhjällä tontilla on myös myöhäisemmän asutuksen jäännöksiä, mutta varhaisempia asutuskerroksia on saattanut säilyä uuden rivitaloyhtiön ja päiväkodin piha-alueen välisessä puistossa. Kohteen
tarkempi arviointi maankäytön muuttuessa edellyttäisi koekaivauksia.
Kuva 19. Kivimuuri jatkuu kohti Lamminjärven rantaa. Kuvattu lounaasta. Kuva: Satu
Koivisto/ARKE (AKDG2910:11).
Kuva 20. Kellarikuoppa ja rakennuksen kivijalkaa päiväkodin aidan läheisyydessä. Kuvattu länsilounaasta. Kuva: Satu Koivisto/ARKE (AKDG2910:7).
Liite 5 c
35
Kuva 21. Veikkolan kylän kartalla vuodelta 1782 paikalle on merkitty kylätie, sen reunalle yksi talo ja Kaljärven ja Lamminjärven
rannoilla olevat pellot ja niityt. Alempana puron varressa on vesimylly (ks. seuraava kohde Kirkkonummi, Veikkola Puronsuu).
Kartta: Kansallisarkisto B21a:23/1-3.
Liite 5 d
36
Liite 6 a
Kirkkonummen Lamminjärven asemakaava-alueen luontoselvitys 2012
2.3.
8
Lepakot
Kartoituksissa havaittiin yhteensä 8 lepakkoa, joista suurin osa (5 yks.) elokuun kartoituksessa
(taulukko 3). Selvästi runsain laji oli pohjanlepakko, joita havaittiin kuusi yksilöä (kaikki alueella 1;
ks. kuva 5). Näistä kaksi havaittiin kesäkuussa, yksi heinäkuussa ja kolme elokuussa. Lisäksi kaksi
vesisiippaa havaittiin elokuussa alueella 2.
Alue 1 eli päiväkoti Nooan arkin pihapiiri on selvästi lepakoille hyvä alue. Pihapiirissä on useita
rakennuksia, joissa on runsaasti piilopaikkoja (kuvat 6–9). Rakennukset sopisivat hyvin
lisääntymiskolonian paikaksi, mutta tässä kartoituksessa siitä ei saatu viitteitä. Rakennukset
tarjoavat todennäköisesti lepakoille vakituisia lepopaikkoja, jolloin ne tulisi luokitella luokan I
kohteiksi, mutta tilannetta ei ole selvitetty. Rakennusten ympäristö ja pihapiiri ovat kuitenkin
lepakoille tärkeää ruokailualuetta, joten ne määriteltiin luokkaan II kuuluvaksi lepakkoalueeksi.
Taulukko 3. Lepakkohavainnot 2012. Alueiden rajaukset näkyvät kuvassa 5.
Kohde
Alue 1
Alue 2
15.-16.6.
Pohjanlepakko 2 yks.
29.-30.7.
Pohjanlepakko 1 yks.
24.-25.8.
Pohjanlepakko 3 yks.
Vesisiippa 2 yks.
Kuva 5. Lamminjärven lepakkoselvityksen tulokset. Punaisella viivalla on merkitty selvityksessä
kuljettu reitti. Sinisellä ruudukolla on merkitty alueet, joissa lepakoita havaittiin kartoituksessa. Alue
1 on luokan II lepakkoalue (tärkeä ruokailualue) ja alue 2 luokan III lepakkoalue (muu lepakoiden
käyttämä alue).
Liite 6 b
Kirkkonummen Lamminjärven asemakaava-alueen luontoselvitys 2012
Kuva 2.4. Kaikki vuoden 2012 havainnot sekä kulkuyhteydet kartalla, tarkempi kuva.
23
Liite 6 c
Kirkkonummen Lamminjärven asemakaava-alueen luontoselvitys 2012
Kuva 2.7. Liito-oravalle säästettävä alue kartalla.
26
0
67
1:1077
123
49
1:82661.7 k t
3
II
1140
10
33
64.2
133
AR
17
k
2
57
II
1:176
41
65
55.1
54.0
44
53
1:178
56
45
1:177
1:569
33
:182
61
60
19
11
k
9901:1
20
18
4
78
1
ON
34
GA
LL
9
2
E
2
34
ML
a s61.0
AP
N
A
I
I
U
1:989
1 as
91 VÄG
8
SA
EN
35
e =0.25 2
IkI
61
21
59
3 5 1:990
0
1
235
1
2 as
53.9 7
84
I I1:963
as
56
264
sr
8
1:664
79 k t 180
24
73 5 6
1 as
58.9
1 as
1
5
2 as 1:740
5
1:735 7
5
II 7
0
k
54.7
3 5 d 185
I I 1:962
II
BA
t
3 854.8 180
32
e =0.10
90 1 as
6
200 3 5
I I1:736
30
d BA
1:936
e
=0.15
27
1:943
72
265411 as
24
35 d
6 74
70
13 97
BA
42
42
19 92
0
2 as
34
14
9901:1
1 as
AO
AO
136
AO
AO
64
20
1:1025
54.3
LAGUKSENPUISTO luonnos
41
49
kt
40
k
25
5
29
55.8
1:261
9
3
AO
ajo
62
55.320
46
10
II
180
9
1:831
55.2
1 as
6
I
I
3
180
1 as
4
N
47
61 85
TIE
1
GE
VÄ
RS
KE
UÅ
ST
BA
as
1:991
330
1157
63.6
90
4
1
69
A
e =0.30
s-
5
as
1:583
50
88
71
0
ajo
1
25468200
1
39
a
1
1:906
51.0
5
6
as
35
23
1:260
1:262
kt
II
1540
35 d
B
7
2
as
132
5Y8 1:966
20
71
42
5
pp
1a
s
0
D
1:9
AO
II
as
34
6684600
11
II
10
e =0.25
1a
s
1a
s
as
56.5
51
AO
as
15
22
6
65.0
1
29
12
22 1
II
1200
sr
sr 65.2 500
2 6200
et
13
TR
AN
65.7
LAGUSPARKEN
1:66
64.3
a
A/ s
NE
TS
S
1
21
81
32
35 45
1.4
38 46
22
VP
19
29
LYN
1
II
1450
AR
ANH
ATIE
DA
1
1:79
sr
400
70.2
LAGUKSENPUISTO
61
1:80
14
162
3
L
L
53
13
109
749
40
130
18
63.2
0
131
5
23
5
22 V
GO
1:943
51.7
6
55
65
63
62
59
18
19
1:105612
VL
1
10
e =0.20
1:322
1:750
LAMMINJÄRVI
NTA
1/ 2 r I I I
900
II
1640
kt
RA
2
58
16
1
19 6
00
16
45
kt
GO HYVÄ
DA
NM
LY
NN IELEN
ET
S G KUJA
RÄ
ND
1:748
0
2
1:983
kt
LEN
53.4
1:889
82
51.8
kt
69
63
0
1:736
0
kt
1:937
35 d
BA
78
215 6
kt
LAGUSPARKEN utkast
52.7
6
105
17
k
54
66.30
k
13464.6
1:90
2 a AO
s II
kt
129
42
50.9
W
55
51
1:78MIE
9
0
28
VÄ
N
59
53
HY
kt
kt
1:142
0
99
1
59
60.7
6
66
4
15
NTIE
MIELE
G
HYVÄN
TS VÄ
LYNNE
GODA
69.0
131
AR
132
14
53.9
54.3
Tu
4
run
74
33
tie
80
53
61.5
127
128
52
27
57
1:827
44
68
125
38
38
56
53
77
56 5
60.8 40
66
66
77
58
63.6
1:982
60
kt
57
63
1:141
54
63
62
61
124
5
34
kt
62
k
48
27
66
78
26
64
1:825
47
8
34
133
126
54
53
k
19
5
1:754
8
26
5
59
46
54
3
69
58
54
59
53
59
0
134
12
1:1078
46
Liite / Bilaga 7
0
1:828
120
Lamminjärvi
0
52
1:829
011
52
5 2 25
30
50
0 10 20 30 40 50
53.6
100
LAGUKSENPUISTO
LAGUSPARKEN
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
BETECKNINGAR 0CH BESTÄMMELSER I DETALJPLAN
A
Asuinrakennusten korttelialue.
Kvartersområde för bostadshus.
AR
Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
Kvartersområde för radhus och andra kopplade bostadshus.
AO
Erillispientalojen korttelialue. Tonteille voidaan rakentaa yksi- tai kaksiasuntoisia pientaloja.
Kvartersområde för fristående småhus. På tomterna kan byggas småhus med en eller två bostäder.
Y
Yleisten rakennusten korttelialue.
Kvartersområde för allmänna byggnader.
VP
Puisto.
Park.
VL
Lähivirkistysalue.
Område för närrekreation.
W
Vesialue.
Vattenområde.
3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Linje 3 m utanför planområdets gräns.
Korttelin, korttelinosan ja alueen raja.
Kvarters-, kvartersdels- och områdesgräns.
Osa-alueen raja.
Gräns för delområde.
Ohjeellinen tontin/rakennuspaikan raja.
Riktgivande tomt-/byggnadsplatsgräns.
162
GODA LYNNE
180
II
II
1/2r II I
e =0.25
Korttelin numero.
Kvartersnummer.
Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi.
Namn på gata, väg, öppen plats, torg, park eller annat allmänt område.
Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä.
Byggnadsrätt i kvadratmeter våningsyta.
Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun.
Romersk siffra anger största tillåtna antalet våningar i byggnaderna, i byggnaden eller i en del därav.
Alleviivattu luku osoittaa ehdottomasti käytettävän rakennusoikeuden, rakennuksen korkeuden, kattokaltevuuden tai muun
määräyksen.
Det understreckade talet anger den byggnadsrätt, byggnadshöjd, taklutning eller annan bestämmelse som ovillkorligen skall iakttas.
Murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen toisen kerroksen alasta saa rakennuksen
ensimmäisessä rinteeseen sijoittuvassa kerroksessa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi.
Ett bråktal framför en romersk siffra anger hur stor del av arealen för byggnadens andra våning man i byggnadens första våning som
ligger i en sluttning får använda som utrymme som inräknas i våningsytan.
Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin/rakennuspaikan pinta-alaan.
Exploateringstal, dvs. förhållandet mellan våningsytan och tomtens/byggnadsplatsens yta.
Rakennusala.
Byggnadsyta.
35 dBA
Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puoleisten rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden
ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 dBA.
Beteckningen anger att ljudisoleringen mot trafikbuller i byggnadens ytterväggar samt fönster och andra konstruktioner skall vara
minst 35 dBA mot denna sida av byggnadsytan.
Istutettava alueen osa.
Del av område som skall planteras.
Katu.
Gata.
pp
Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu/tie.
Gata/väg reserverad för gång- och cykeltrafik.
ajo
Ajoyhteys.
Körförbindelse.
a
Auton säilytyspaikan rakennusala.
Byggnadsyta för förvaringsplats för bil.
t
Rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen.
Byggnadsyta där ekonomibyggnad får placeras.
et
Rakennusala, jolle saa sijoittaa yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia laitteita.
Byggnadsyta där anläggningar för samhällsteknisk service får placeras.
Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää.
Del av gatuområdes gräns där in- och utfart är förbjuden.
sr
Suojeltava rakennus.
Kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas rakennus, jota ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja
muutostöiden on oltava sellaisia, että rakennuksen historiallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksen
muutostöistä tulee olla yhteydessä museoviranomaisiin ennen rakennusluvan myöntämistä.
Byggnad som skall skyddas.
Kulturhistoriskt och arkitektoniskt värdefull byggnad som inte får rivas. Reparations- och ändringsarbetena i byggnaden ska vara
sådana att byggnadens historiskt och arkitektoniskt värdefulla karaktär bevaras. Museimyndigheterna ska kontaktas beträffande
ändringsarbeten i byggnaden före beviljande av bygglov.
s-1
Luonnonmukaisena säilytettävä alue, jolla ei saa tehdä liito-oravan elinedellytyksiä huonontavia toimenpiteitä.
Område som ska bevaras i naturligt tillstånd och där åtgärder som försämrar flyekorrens livsförutsättningar inte får vidtagas.
4 as
Merkintä osoittaa suurimman sallitun asuntojen lukumäärän rakennusalalla. Kaavaan merkityt tontit voidaan jakaa MRA:n 37 §:stä
ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti, kuitenkin vai siten, että muodostettavien tonttien rakennusoikeus on vähintään 150 k-m2.
Beteckningen anger högsta tillåtna antal bostäder på byggnadsytan. De i planen betecknade tomterna kan delas enligt rättsnormen
som framgår ur MBF 37 §, dock endast så att byggrätten för tomterna som bildas är minst 150 v-m2.
/s
Alue, jolla ympäristö säilytetään. Uudisrakennukset on rakennettava siten, että ne myös muodon, värityksen ja jäsentelyn suhteen
ovat sopusoinnussa alueella olevien rakennusten kanssa.
Område där miljön bevaras. Nybyggnader ska uppföras så, att de också beträffande form, färg och disposition harmonierar med de
byggnader som finns på området.
YLEISMÄÄRÄYKSET:
AO -korttelialueet
Erillisen autosuoja- tai varastorakennuksen saa naapurin ja rakennusvalvontaviranomaisen suostumuksella rakentaa rakennuspaikan rajaan kiinni.
AR -korttelialueet
Rakennusten julkisivut on jaoteltava porrastuksin, parvekkein tai julkisivumateriaalein.
Sallitun rakennusoikeuden lisäksi korttelialueelle saa rakentaa lasiseinäisiä parvekkeita.
Autopaikat on korttelialueella erotettava muusta alueesta vähintään 2 metrin istutuskaistoin. Autopaikat on sijoitettava siten, että vältetään tarpeetonta
puiden kaatamista.
Kaikki korttelialueet
Autopaikkoja on rakennettava seuraavasti:
AO -korttelialueilla: 2 ap/asunto, alle 65 k-m2:n asunnot 1 ap/asunto.
AR -korttelialueilla: 1,5 ap/asunto
A -korttelialueilla: 2 ap/asunto.
Y -korttelialueilla: käyttötarkoituksen mukainen määrä, joka on selvitettävä rakennusluvan yhteydessä, kuitenkin vähintään 1 ap/150 k-m2.
Pysäköintialue, joka käsittää enemmän kuin 15 autopaikkaa on rakentamisen yhteydessä istutettava.
Rakentamattomat tontin osat, joita ei käytetä kulkutienä on istutettava tai pidettävä luonnonmukaisena puistomaisessa kunnossa.
Rakennusten pohjakerrosten julkisivut on käsiteltävä materiaaliensa ja ulkonäkönsä puolesta rakennuksen muiden julkisivujen tapaan.
Öljysäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maan päälle katettuun suoja-altaaseen, jonka tilavuus vastaa vähintään varastoitavan aineen
enimmäistilavuutta.
Turuntien maantiealueeseen rajautuvilla tonteilla tulee rakennukset sijoittaa niin, että tonteille muodostuu liikennemelulta suojattu piha-alue.
Tonteille saa kaavassa sallitun rakennusoikeuden lisäksi rakentaa autokatoksia tai -talleja kaavan mukaiselle autopaikkamäärälle.
Tonteilla saa autosuojat rakentaa rakennusalan kadun puoleisen rajan ulkopuolelle. Kuitenkin vähintään kaksi metriä katualueen rajasta niin, että
sisään ajo autosuojaan on kadun suuntainen.
VL -alueet
VL -alueilla metsät tulee hoitaa ikärakenteeltaan ja puulajiostoltaan monipuolisina metsäkuvioina.
ALLMÄNNA BESTÄMMELSER:
AO -kvartersområden
En separat garage- eller förrådsbyggnad får med grannens samt byggnadslovsmyndighets samtycke byggas fast i byggnadsplatsens gräns.
AR -kvartersområden
Byggnadernas fasader ska indelas med avtrappningar, balkonger eller fasadmaterial.
Utöver den tillåtna våningsytan får på kvartersområdet byggas balkonger med glasväggar.
På kvartersområdena ska bilplatserna avskiljas från det övriga området med minst 2 meter breda planteringsremsor. Bilplatserna ska placeras så, att
onödig trädfällning undviks.
Alla kvartersområden
Bilplatser ska byggas enligt följande:
AO -kvartersområden: 2 bp/bostad, bostäder under 65 v-m2 1 bp/bostad.
AR -kvartersområden: 1,5 bp/bostad.
A -kvartersområden: 2 bp/bostad.
Y- kvartersområden: ett av användningsändamålet förutsatt antal, som ska utredas i samband med bygglovet, dock minst 1 bp/150 v-m2.
Parkeringsplats omfattande fler än 15 bilplatser ska i byggnadsskedet planteras.
Obebyggda delar av tomt, vilka inte används som gångvägar, ska planteras eller hållas i ett naturenligt parkmässigt skick.
Fasaderna på byggnadernas bottenvåningar ska beträffande material och utseende behandlas på samma sätt som byggnadens andra fasader.
Oljecisterner ska placeras inomhus eller utomhus i en täckt skyddsbassäng ovan jord, vars volym åtminstone motsvarar det upplagrade ämnets
maximala volym.
På tomterna som gränsar mot Åbovägens landsvägsområde ska byggnaderna placeras så, att det på tomten bildas ett från trafikbuller skyddat
gårdsområde.
På tomterna får utöver den i planen angivna byggrätten byggas biltak eller garage för de bilplatser planen fordrar.
På tomterna får bilskydd byggas utanför byggnadsytan vid gränsen mot gatan. Dock minst två meter från gatuområdets gräns så, att infarten till
bilskyddet sker parallellt med gatan.
VL -områden
Skogarna på VL -områdena ska skötas till åldersstrukturen och trädarterna som mångsidiga skogsfigurer.
LAGUKSENPUISTO
Veikkolan asemakaavan muutos
Korttelit 131 ja 132, osa kortteleista 133 ja 134 sekä niihin liittyviä katu-, puisto-, suojaviherja vesialueita. Muutoksella muodostetaan korttelit 136 ja 162.
LAGUSPARKEN
Ändring av Veikkola detaljplan
Kvarteren 131 och 132, delar av kvarteren 133 och 134 samt till dessa anslutna gatu-, park-,
skyddsgrön- och vattenområden. Med ändringen bildas kvarteren 136 och 162.
Yt.lautakunta / St.nämnden
23.4.2015
Mittakaava/Skala
KIRKKONUMMEN KUNTA Kaavoitus
Planläggning
KYRKSLÄTTS KOMMUN
1:2000
Piirtänyt/Ritad av
MPe
Päiväys/Daterad
23.4.2015
LAGUKSENPUISTO Veikkolan asemakaavan muutos
LAGUSPARKEN Ändring av Veikkola detaljplan
Laatinut/Uppgjord av
Mikael Pettersson
Kaavoitusteknikko/Planläggningstekniker
Pohjakartta täyttää kaavoitusmittausasetuksen 1284/1999 vaatimukset.
Baskartan uppfyller kraven i förordningen om planläggningsmätning 1284/1999.
27.10.2014
Mittauspäällikkö
Hanke/Projekt
MARKKU KORHONEN
40120
Piirustus n:o/Ritning nr.
3194
Yleiskaava 2020 / Generalplan 2020
1:627
9901:1
1:277
1:279
1:384
1:381
1:508
1:507
29:1
1:677
1:372
9901:1
1:380
1:905
1:130
1:1085
1:676
1:291
1:851
1:371
1:144
1:1086
1:510
1:765
1:766
1:373
1:202
1:1087
1:904
1:574
1:586
1:369
1:385
1:974
1:509
1:224
1:717
1:554
1:851
2:1
1:1079
1:713
1:1044
1:677
1:1019
1:129
1:114
1:522
1:640
1:764
1:34
1:711
1:1058
1:459
1:716
1:216
1:677
1:457
1:458
1:712
878:1
1:702
1:658
1:457
1:85
1:97
1:700
1:677
1:1026
1:346
1:456
1:659
1:1027
1:341
1:552
1:60
9901:1
1:545
1:74
1:931
1:107
878:4
1:463
1:465
1:345
1:36
1:1071
1:546
1:1052
1:464
1:1033
1:751
1:620
1:86
1:554
1:1072
1:547
1:465
1:283
1:752
1:1047
1:87
1:466
1:466
1:743
1:548
1:284
1:1059
1:551
1:308
1:1048
1:994
1:467
1:108
1:549
1:468
1:742
1:683
1:993
1:1009
1:995
1:134
1:307
1:619
1:1049
1:306
1:550
1:682
1:469
1:793
1:888
1:57
1:164
1:38
1:305
1:367
1:471
878:1
1:181
1:796
1:653
1:880
1:1032
1:794
1:88
1:336
1:1010
1:149
1:866
1:182
1:366
1:75
1:795
1:180
1:654
1:649
1:39
1:337
1:1029
1:798
1:1031
1:175
1:1030
1:797
1:183
1:340
1:854
1:99
1:654
1:148
1:769
1:1063
1:98
1:410
1:622
1:434
1:1039
1:575
1:770
1:411
1:435
1:865
1:554
1:120
1:247
1:641
1:68
1:165
1:58
1:784
1:855
1:333
1:174
1:621
9903:2
1:978
1:166
1:620
1:670
1:1001
1:981
1:286
1:582
1:89
1:932
1:513
1:669
1:1070
1:101
1:506
1:478
1:546
1:1006
1:1062
1:933
1:1050
1:1089
1:40
1:1007
1:204
1:387
1:629
1:933
1:404
1:217
1:597
1:491
1:1088
1:1066
1:587
1:338
1:339
1:1013
1:599
1:1038
1:1042
1:628
1:583
1:512
1:857
1:167
1:51
9901:1
1:514
1:547
1:880
1:1022
1:1043
1:935
9901:1
1:598
1:402
1:139
1:438
1:858
1:548
1:138
1:440
1:52
1:934
29:1
1:77
1:542
1:439
1:479
1:856
1:783
1:50
1:332
1:287
1:549
1:661
1:543
1:1023
1:576
1:577
1:862
1:550
1:137
1:660
1:815
1:53
1:639
1:652
1:599
1:450
1:570
1:975
1:814
1:1037
1:1014
1:863
1:474
1:380
1:284
1:1051
1:1035
1:412
1:504
1:1034
1:636
1:379
1:652
1:413
1:709
1:965
1:1036
1:239
1:987
1:636
1:1045
9903:2
1:650
1:380
1:34
1:985
1:667
1:243
1:710
1:133
1:239
1:252
1:477
1:411
1:986
1:168
1:1065
1:638
1:1005
1:666
1:830
1:252
1:300
1:1068
1:194
1:410
1:285
1:639
9903:2
1:34
1:1069
1:332
1:115
1:111
1:110
1:256
1:636
1:111
1:251
1:1094
1:708
1:283
1:116
1:288
1:829
1:451
1:245
1:409
1:449
1:121
1:219
1:427
1:134
1:635
1:423
1:943
1:1077
1:828
1:331
1:255
1:707
1:124
1:122
1:234
1:1078
1:195
1:634
1:754
1:505
1:825
1:843
1:254
1:391
1:982
1:125
1:135
1:753
1:117
1:506
1:844
1:141
1:390
1:782
1:140
1:112
1:259
1:78
1:200
1:747
1:847
1:894
1:827
1:81
1:249
1:705
1:826
1:127
1:848
1:614
1:746
1:781
1:142
1:253
1:758
1:983
1:286
1:198
1:197
1:90
1:714
1:170
1:748
1:715
2:28
1:171
1:757
1:750
1:435
1:893
1:235
1:123
1:891
1:655
1:1056
1:322
1:287
1:652
1:892
1:906
1:654
1:173
1:80
1:79
1:172
1:657
Veikkolan parantola
1:66
1:749
1:199
1:9
1:592
878:2
878:3
1:605
1:831
1:174
2:307
1:175
1:118
1:989
1:221
1:92
1:966
1:943
Övergård
1:236
1:943
1:990
1:963
1:664
1:260
1:656
1:740
1:735
1:509
1:962
1:583
1:991
1:508
1:736
1:774
1:936
1:943
1:262
1:176
9901:1
1:261
1:937
1:179
9901:1
1:736
1:1025
1:178
Kansakoulu
2:5
1:177
1:889
1:569
1:72
1:180
9901:1
1:181
1:345
1:182
1:744
1:183
1:72
1:113
1:997
1:559
2:538
1:943
1:943
1:943
1:559
1:559
1:408
1:915
1:952
1:957
1:956
1:958
878:5
1:953
2:313
1:949
1:916
1:941
1:976
1:967
1:997
1:913
1:912
1:950
1:959
1:407
2:32
1:918
1:972
1:951
1:971
1:964
1:970
1:977
1:446
1:938
1:979
1:980
2:755
1:969
1:922
1:920
1:919
2:537
1:998
1:447
1:939
2:760
1:968
1:948
1:946
1:940
1:960
1:947
2:536
Sepän mökki
1:921
2:538
1:988
1:945
1:406
1:973
1:944
2:538
1:917
1:942
1:914
2:759
1:265
2:487
29:1
2:207
2:512
2:723
2:12
2:538
2:511
2:523
2:475
2:459
2:623
2:476
2:460
2:617
2:477
2:206
2:522
2:732
2:461
2:463
2:478
2:479
2:464
2:480
2:462
2:481
2:731
2:482
2:485
2:465
2:466
2:467
2:486
2:468
2:469
2:94
2:470
2:492
2:471
2:472
2:491
2:473
2:474
2:538
2:505
2:497
2:504
2:503
2:110
2:502
2:498
2:501
2:499
2:500
2:341
2:524
2:671
2:340
2:764
2:489
2:757
2:525
2:96
2:118
2:715
2:763
2:95
2:538
2:152
2:153
2:187
2:428
2:671
2:453
2:454
0
95
190
2:188
380 Metriä
Liite/Bilaga 8
Liite 11 a
Liite 11 b
Liite 11 c