Liite 4: Kuntien valtionosuudet vuonna 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016
Kuntamarkkinat
9.-10.9.2015 Helsinki
Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen
Suomen Kuntaliitto
Miksi valtionosuus muuttuu
vuosittain?
• Vuosittaiset automaattimuutokset
» Määräytymistekijöiden, esimerkiksi asukasmäärien ja
verotustietojen muutokset
» Kustannustason muutosta kuvaava indeksitarkistus
• Muut lakiin perustuvat muutokset
» Kustannustenjaon tarkistus vuosittain
• Poliittisiin päätöksiin perustuvat muutokset,
esim.
» Valtionosuusleikkaukset ja -lisäykset
» Kuntien tehtävien ja velvoitteiden muutokset vaikuttavat
yleensä valtionosuuden tasoon
» Muut päätökset, esim. valtionosuusjärjestelmän
uudistaminen
Valtionosuudet
Kunnan valtionosuus koostuu aina kahdesta
osasta:
1.
2.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (laki 1704/2009)
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain (1705/2009)
mukaisesta valtionosuusrahoituksesta
 Järjestelmän kumpikin osa tulee ottaa
huomioon
Talousarviovalmistelussa, valtionosuuksien ennakkoarvioinnissa,
vertailulaskelmia tehtäessä, tulo-meno-vertailuissa, kuntien välisissä
sopimuksissa jne.
|
|
|
Merkittävimmät muutokset
valtionosuudessa 2015  2016
• Kustannustenjaon tarkistus +340 milj. €
» 310 milj. € (VM)
» 30 milj. € (OKM) (24 + 1,8 + 4,9)
» Jakautuu rahoituksen saajille ~ valtionosuuden
määräytymisperusteiden suhteessa
• Veroperustemuutosten kompensaatio +245 milj. €
» Yhdessä verotuksen muutosten kanssa kuntakohtainen
vaikutus +/-0  Vaikutus vaihtelee kunnittain
• Tehtävämuutokset, netto +46 milj. € (VM tae 14.8.2015)
• Valtionosuusleikkaus (edellisen hallituskauden päätös)
-40 milj. €
• Indeksijäädytys > -35 milj. € (peruspalvelujen
valtionosuus; lisäksi opetustoimi)
|
|
|
Valtiovarainministeriön ehdotus
talousarvioksi vuodelle 2016
14.8.2015
28.90.30 Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (VM)
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
VM TAE
14.8.2015
Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus
310 348
Veroperustemuutosten kompensaatio
244 500
Asukasluvun ja laskentatekijöiden muutos
54 982
Edellisen hallituksen päättämä valtionosuuden vähennys
LEIKKAUS!
-40 000
Omais- ja perhehoitajien vapaat (HO)
75 000
Omais- ja perhehoidon kehittämisestä aiheutuva säästö (HO)
-24 436
Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen tehostaminen (HO)
-12 860
Perhehoidon kehittäminen (HO)
10 000
Lastensuojelu ja lapsiperheiden kotiapu (HO)
10 000
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen (HO)
-6 066
Aikuisten hammashuollon säästötoimet
-1 431
Päivystysjärjestelmän uudistaminen
-1 000
Peruspalvelujen
valtionosuus muuttuu
+7,3 %
Muut muutokset
Kirjastojen perustamiskustannusten siirto
Siirto momentilta 28.90.20
-3 248
45 959
3 500
1 855
Oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustukset
200
Opiskelijavalintapalvelut (siirron palautus momentilta 29.01.02)
131
Yhteensä
2016 talousarvio
2015 talousarvio
2014 tilinpäätös
621 475
|
|
|
9 121 792 000
8 500 317 000
8 629 502 931
VM TAE
14.8.2015
mm. perusopetuksen lisärahoitus & lukiokoulutus
29.10.30 Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuk
1) Laskennalliset kustannukset (opiskelijamäärä * yksikköhinta)
621 138 000
— kunnallinen lukiokoulutus (88 200 * 6 071,83 €)
535 534 000
— yksityinen lukiokoulutus (9 800 * 6 399,43 €, sis. alv.)
62 716 000
— kunnallinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden lukiokoulutus (5 400 * 3 381,79 €)
18 262 000
— yksityinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden lukiokoulutus (1 300 * 3 558,41 €, sis. alv.)
Kuntien rahoitusosuus
4 626 000
-448 521 000
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämisen avustuksista luopuminen
LEIKKAUS!
Valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistus, perusopetus
Yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen myönnetyt avustukset
24 397
LEIKKAUS!
Kertaluontoisten erien nettomuutos valtionavustuksista
Lukiokoulutuksen opiskelijamääräarvion alentaminen
-30 000
-10 000
-9 950
LEIKKAUS!
-9 183
Maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilasmääräarvion lisäys
4 110
Lukiokoulutukseen valmistava koulutus
1 000
Valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistus, lukiokoulutus ja taiteen perusopetus
1 767
Yhteensä
2016 talousarvio
2015 talousarvio + I lisätalousarvio
|
|
2014 tilinpäätös
-27 859
|
703 353 000
737 262 000
829 537 328
VM TAE
Tärkeä erit. kunnan rahoitusosuuden kautta
14.8.2015
29.20.30 Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin
Laskennalliset kustannukset (opiskelijat * omistajatyypin mukainen yksikköhinta)
1 565 347 000
— kunnallinen ammatillinen koulutus (117 320 * 9 854,77 €)
1 156 162 000
— yksityinen ammatillinen koulutus (30 240 * 13 531,27 €, sis. alv.)
Kuntien rahoitusosuus
409 185 000
-1 106 987 000
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Poistojen takuukorotuksen päättymisen vaikutus HE 304/2014 perustelujen mukaisesti
täysimääräisenä (HO 2015), rahoituslain muutos
Poistojen takuukorotuksen päättyminen vuoteen 2015 nykyisen lain 1705/2009 23 b §:n
mukaisesti
Menovähennys opiskelijamääriä sopeuttamalla
LEIKKAUS!
-16 200
-8 683
-8 130
Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus
4 919
Nuorisotakuun toteuttaminen opiskelijamäärää porrastamalla
4 065
Muut muutokset
41
Yhteensä
-23 988
2016 talousarvio
2015 talousarvio
2014 tilinpäätös
468 108 000
492 096 000
718 739 040
29.30.32 Valtionosuus ja -avustus oppisopimuskoulutukseen
Peruskoulutuksen laskennalliset kustannukset (opiskelijat * yksikköhinta)
95 080 000
— kunnallinen ammatillinen koulutus (10 167 * 6 868 €)
69 826 000
— yksityinen ammatillinen koulutus (3 495 * 7 226 €, sis. alv)
25 254 000
Kuntien rahoitusosuus
|
|
|
-66 454 000
Ammatillisen peruskoulutuksen ja
lukiokoulutuksen rahoitus
vuonna 2016
Valtion osuus
rahoituksesta
660 milj. euroa
Kuntien osuus
rahoituksesta
1 622 milj. euroa
71 %
n.
298
2 282
milj. €
€/as.
29 %
AMK-rahoituksen kuntaosuuden
OKM + VM
291 + 164 milj. €
Koulutuksen järjestäjien / ylläpitäjien yksikköhintarahoitus
sisältää kuntien rahoitusosuuden
Kunnat
|
| 11.9.2015 |
Kuntayhtymät
Yksityiset
Valtionosuuslaskelmat
Kokonaisuus kootusti Kunnat.netissä
|
|
|
Ennakkotietoja vuoden 2016
valtionosuudesta Kunnat.netissä
• Ohje valtionosuuksien arvioimiseksi on julkaistu kuntien
taloussuunnittelun tueksi 13.3.2015
Julkisen talouden suunnitelma (JTS) ja Kuntatalousohjelma (KTO) 2.4.2015
• Ohjetta päivitetty 10.4.2015
• Kuntakohtaiset laskelmat julkaistu 23.4.2015
Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelma 29.5.2015
• Kuntakohtaiset laskelmat päivitetty 24.6.2015
VM talousarvioesitys 14.8.2015
Hallituksen budjettiriihi 9.-10.9.2015
Budjettiesitys julkinen 28.9.2015  eduskuntakäsittelyyn
• Seuraavat päivitykset 9-10/2015 ja 11/2015
• Lopulliset laskelmat v. 2016 valtionosuudesta 12/2015
|
|
|
Kiitokset mielenkiinnostanne!
Sanna Lehtonen
Kehittämispäällikkö, kuntatalousyksikkö
Suomen Kuntaliitto
Toinen Linja 14, FI-00530 Helsinki, Finland
Tel. +358 9771 2079
Mob. +358 50 575 9090
[email protected]
www.kunnat.net / www.kommunerna.net / www.localfinland.net