Toimintakertomus vuodelta 2014

Ilmajoen kunnan Toimintakertomus
vuodelta 2014
Kansikuva: Ilmajoen terveyskeskuksen laajennusosa
Kuva:
Kati Hiipakka
SISÄLTÖ
sivu
Kunnanjohtajan katsaus vuoden 2014 toimintaan ja talouteen
1
Kunnan hallinto
2
Luottamushenkilöorganisaatio
Henkilöstöorganisaatio
Taloudellinen kehitys
Yleinen taloudellinen tilanne
Ilmajoen kunnan toiminnan ja talouden kehitys
Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista
toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista
Ympäristötekijät
Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä
Selonteko konsernin valvonnan järjestämisestä
Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut
Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut
Tase ja sen tunnusluvut
Kunnan kokonaistulot ja menot
Konsernin toiminnan ohjaus sekä olennaiset konsernia koskevat
tapahtumat
Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä
Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut
Konsernitase ja sen tunnusluvut
2
3
4
4
6
9
9
9
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
Hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä
21
Talousarvion toteutuminen
21
Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen
21
Keskusvaalilautakunta
Tarkastuslautakunta
Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus
Yleishallinto
Kunnanhallitus
Hallintotoimisto
Taloustoimisto
Henkilöstötoimisto
21
22
22
23
24
23
24
25
26
Isännöinti
Ruoka- ja puhtauspalvelu
Elinkeinotoiminta
27
29
32
Tekninen lautakunta
Tekninen hallinto
Kaavoitus- ja mittaustoimi
Liikenneväylät ja muut yleiset alueet
Kiinteistötoimi
Tekniset palvelut
Palo- ja pelastustoimi
Vesihuolto
Ympäristölautakunta
Rakennusvalvonta
Ympäristönsuojelu
Lakeuden jätelautakunta
34
34
36
39
41
42
43
44
47
47
49
51
Perusturvalautakunta
Terveystoimi
Sosiaalitoimi
54
54
55
Sivistyslautakunta
Peruskoulutus
Päivähoito
Ilmajoen lukio
Kirjasto- ja kulttuuritoimi
Ilmajoki-opisto
Nuoriso- ja liikuntalautakunta
Nuoriso- ja liikuntatoimi
Käyttötalousosan toteutumisvertailu
Tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu
Investointiosan toteutumisvertailu
Rahoitusosan toteutumisvertailu
Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien
erien toteutumisvertailusta
LIITTEET
- Perustietoja kunnasta
- Kunnanvaltuustoon kuuluneet henkilöt
- Kunnanhallituksen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet
- Kuntaliiton ansiomerkin 40 ja 30 vuoden palveluksesta tai kunnan lahjakortin
saaneet sekä eläkkeelle vuonna 2014 siirtyneet henkilöt
57
57
58
59
61
62
64
64
67
72
74
81
82
86
87
88
89
KUNNANJOHTAJAN KATSAUS VUODEN 2014
TOIMINTAAN JA TALOUTEEN
Nykyinen valtuustokausi on edennyt puoliväliin. Tätä aikaa ovat leimanneet monet
valtakunnalliset kunnallishallintoa ja –palveluita koskevat muutoshankkeet sekä erityisesti kuntaamme kohdannut pakkoliitosselvitys, johon osallistumisen valtuusto
yksimielisesti torjui.
Näitä muutoshankkeita ovat olleet usealtakin eri pohjalta valmistellut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset, kuntarakenneuudistukset, kuntien valtionosuussäädösten
uudistaminen sekä viime työnään vanhan eduskunnan hyväksymä uusi kuntalaki.
Ilmajoen kunta on muiden kuntien tapaan antanut lausuntonsa uudistuksiin.
Ilmajoen kunnan talouden kannalta vuoden 2014 tilinpäätös on alijäämäinen. Vuosikate toteutuneessa tilinpäätöksessä oli 1.577.167 €. Asukasta kohden vuosikatteeksi
muodostui 129 € / asukas, kun se edellisenä vuonna oli 143 €. Poistojen ja tilinpäätössiirtojen jälkeen tilikauden tulokseksi muodostui – 1.531.344 €, kun edellisen vuoden tulos oli – 1.286.007 €. Vuosikatteeseen ja tulokseen vaikuttivat erityisesti JIK
ky:n (1.511.426 €), sosiaalitoimen (423.509 €) ja peruskoulutuksen (513.852 €) toimintamenojen ylitykset alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Käyttötalouden 2014
tulosta heikensi osaltaan vesihuollon liittymien muuttaminen palautuskelpoisiksi, vaikutus heikensi vuoden 2014 tulosta 445.798 €.
Vuosikate jäi alijäämäiseksi huolimatta siitä, että verotulojen kasvu oli 2,0 %:a suurempi verrattuna talousarvioon. Valtionosuudet toteutuivat hiukan arvioitua suurempina.
Eri hallintokuntien tulosyksiköiden toimintamenojen toteuma oli 3.372.843 € suurempi kuin mihin talousarviossa oli varauduttu. Tulosyksiköiden tulot puolestaan olivat
535.883 € suuremmat kuin oli arvioitu. Näin ollen toimintakate heikkeni yhteensä
2.836.959 € arvioituun nähden. Alijäämäisen tuloksen 2014 jälkeen Ilmajoen kunnan
taseessa on jäljellä 7,7 M€ ylijäämää menneiltä tilikausilta.
Merkittävimmät investointikohteet olivat haja-asutusalueiden viemäröinnin jatkaminen: 678.400 € ja poliklinikan ja hammashoitolan laajennus ja muutostyöt 3.402.675
€. Investointien bruttoarvo oli 6.412.716 € ja netto 6.186.766 €. Lainamäärä asukasta kohden kasvoi vuoden 2014 aikana 324 € ( 2013: 3398 €/asukas ja 2014: 3722
€/asukas ).
Kunnan asukasluku oli vuoden 2014 alussa 12.100 henkilöä ja vuoden 2014 lopussa
12.186 henkilöä. Eli väestölisäys oli 86 henkilöä, kun se vuonna 2013 oli 83 henkilöä.
Tonttimyyntikehityksen heikkeneminen vuoden 2014 oli tosiasia myös Ilmajoella.
Voidaan asiaan liittyen myös todeta, että esimerkiksi omakotitalotonttien ja rivitalotonttien myynti säilyi kuitenkin kohtalaisena kuntamme alueella.
Kiitän kunnan luottamushenkilöitä, kuntalaisia, yhteistyökumppaneita ja kunnan kaikkia työntekijöitä Ilmajoen kunnan eteen tehdystä työstä.
Ilmajoella 25.3.2015
Mika Sillanpää
vt. kunnanjohtaja
1
KUNNAN HALLINTO
LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO
Kunnanvaltuusto
Tarkastuslautakunta
Kunnanhallitus
Keskusvaalilautakunta
Tekninen lautakunta
Ympäristölautakunta
Perusturvalautakunta
Sivistyslautakunta
Nuoriso- ja liikuntalautakunta
Lukion ja Ilmajoki-opiston johtokunta
Jaakko Ilkan koulun johtokunta
Peruskoulujen johtokunnat
Nuorisovaltuusto
Lakeuden jätelautakunta
Kunnan luottamushenkilöorganisaatio rakentuu edustuksellisen luottamushenkilöjärjestelmän pohjalle. Kuntalaiset valitsevat vaaleilla edustajansa kunnan ylimpään päätöksentekoelimeen, kunnanvaltuustoon.
Valtuusto puolestaan valitsee jäsenet kunnanhallitukseen, lautakuntiin ja johtokuntiin sekä antaa toimintaa varten tarvittavat johtosäännöt.
2
Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa muodostui valtuuston paikkajakauma seuraavaksi
toimikaudelle 2013-2016.
Puolue:
Äänimäärä:
Suomen Keskusta r.p.
Kansallinen Kokoomus r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen
puolue r.p.
Perussuomalaiset r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit r.p.
Vasemmistoliitto
Yhteensä
Valtuutettujen määrä:
2124
1406
13
8
995
976
334
51
5886
6
6
2
0
35
HENKILÖSTÖORGANISAATIO
KUNNANJOHTAJA
_____________________________________________
HALLINTO- JA
TALOUSOSASTO
Hallinto- ja talousjohtaja
SOSIAALI- JA
TERVEYSOSASTO
Sosiaalijohtaja
SIVISTYSOSASTO
Sivistystoimenjohtaja
TEKNINEN OSASTO
Tekninen johtaja
Vakinaista henkilökuntaa vuoden 2014 lopussa oli yhteensä 473 henkilöä. Tarkemmat tiedot ilmenevät erillisestä henkilöstöraportista.
3
TALOUDELLINEN KEHITYS
YLEINEN TALOUDELLINEN TILANNE
Vuonna 2014 Suomen bruttokansantuotteen arvioidaan jääneen jokseenkin vuoden 2013 tasolle. Vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä BKT:n arvioidaan laskeneen 0,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Yksityinen kulutus ei arvioiden
mukaan lisääntynyt lainkaan ja yksityisten investointien ennakoidaan alenevan.
Nettoviennin ennakoitiin olevan sen sijaan positiivinen. Työmarkkinoiden tilanne
heikkeni edelleen ja työttömyysasteen ennakoidaan nousseen 8,6 prosenttiin.
Valtiovarainministeriön joulukuussa 2014 esittämän taloudellisen katsauksen mukaan Suomen taloustilanne jatkuu synkkänä. Vuoden 2015 kasvuksi ennustetaan
0,9 prosenttia ja vuonna 2016 BKT kasvaisi 1,3 prosenttia. Tämä heijastuu suoraan kuntien taloustilanteeseen ja verotulojen kehitykseen. Ennustetulla kasvuuralla taloustilanne ei tule paranemaan. Kuntatalouteen ei tuo helpotusta se, että
rakennepoliittisen ohjelman mukainen kuntien tehtävien ja velvoitteiden purkaminen ei ole edennyt hallitusohjelmassa luvatulla tavalla.
Kunta talouteen on viime vuosina syntynyt tulojen ja menojen välinen epäsuhta.
Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate riitti v. 2013 niukasti kattamaan poistot mutta ei nettoinvestointeja. Kuntatalouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen nousi lähes 8 prosenttiin.
Kuntatalouden tila ei kohene lähivuosina, vaan menojen kasvu uhkaa jatkua tulojen kasvua nopeampana. Talouskasvun ennustetaan elpyvän hitaasti, joten kuntien veropohjien kasvu arvioidaan vaimeaksi. Myös valtionavut vähenevät vuosina
2014—2015 mm. peruspalvelujen valtionosuuden leikkaamisen johdosta. Kuntien
toimintamenot kasvavat puolestaan tasaisesti väestön määrän ja ikärakenteen
muutoksen lisätessä palvelutarvetta. Kolmannes kunnista nostaa kunnallisveroprosenttiaan vuonna 2015, mikä lisää verotuottoa noin 100 milj. eurolla. Paine
veroprosenttien korotusten jatkumiseen lähivuosina on tuntuva.
Kansantalouden tilinpidon käsittein tarkasteltuna kuntatalouden alijäämä oli
0,8 % suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2013. Kuntatalouden rahoitusaseman arvioidaan heikkenevän -1 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2015.
Suomen taloutta vaivaavat samanaikaisesti rakenteelliset kasvun ja julkisen talouden kestävyyden ongelmat. Ikärakenteen muutos pienentää taloudessa tarjolla olevaa työn määrää ja kasvattaa ikäsidonnaisia julkisia eläke-, hoito- ja hoivamenoja. Ikäsidonnaisten menojen kasvu heikentää julkisen talouden rahoitusasemaa niin, että vallitsevalla veroasteella julkisen talouden tulot eivät riitä kattamaan julkisen talouden menoja normaalin kehityksen puitteissa. Ilman korjaavia
toimenpiteitä julkinen velka uhkaa kasvaa hallitsemattomasti suhteessa kokonaistuotantoon.
4
Tämä ns. kestävyysvaje on valtiovarainministeriön syyskuussa 2014 tehdyn arvion mukaan noin 4 % BKT:sta. Tämä tarkoittaa, että julkisen talouden rahoitusaseman tulisi kohentua perusennusteeseen verrattuna noin 9 mrd. euroa vuoteen
2018 mennessä, jotta julkinen valta kykenisi hoitamaan velvoitteensa ilman, että
julkisen talouden velkaantuminen karkaa kestämättömälle uralle. Myös edelleen
heikko suhdannetilanne rasittaa julkista taloutta.
5
ILMAJOEN KUNNAN TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS
Toiminnan kehitys
Vuoden 2014 talousarvioehdotuksessa kunnan toiminta-ajatukseen sisältyvät
yleiset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin:
 kokonaisuutena kunnan palvelut ovat laadukkaat ja palveluiden saatavuus on
toteutunut hyvin
 viihtyisälle asuntotuotannolle on luotu hyvät edellytykset
Kunnan viime vuoden talousarvio hyväksyttiin valtuuston kokouksessa joulukuussa 2013 ja tämän lisäksi valtuusto hyväksyi muutoksia talousarvioon kokouksessaan 19.12.2014. Valtuusto on myös talousarviovuoden aikana tehnyt eräitä
yksittäisiä määrärahojen korotuspäätöksiä. Tilinpäätökseen liittyen määrärahaylityksiä käsitellään vielä valtuuston kokouksessa keväällä 2015.
Viime vuoden talouskehitys oli kunnan talouden osalta kaksijakoinen. Käyttötalouden menojen kasvu oli vain 0,9 %, kun se vuonna 2013 oli 5,5 %. Tulot kuitenkin ovat pienentyneet edellisestä vuodesta 6,5 %, tulojen väheneminen johtuu pääosin kahdesta syystä: vesihuollon liittymismaksut muutettiin palautuskelpoisiksi ja kirjattiin taseen muihin velkoihin (445.798 €) ja myyntivoitot vähenivät
oleellisesti tonttikaupan hiljentymisen vuoksi, vuoden 2014 tonttien myyntivoitot
ovat 360.882 € kun ne vuonna 2013 olivat 688.992 €. Toimintakate huonontui
2,2 %, verotulot kasvoivat 2,0 % ja valtionosuudet 1,5 %. Vuosikate laski 1,6
milj. euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 1,7 milj. euroa. Nettoinvestointien
määrä oli 6,1 milj. euroa, kun ne edellisenä vuotena olivat 7,0 milj. euroa.
6
Talouden kehitys
Käyttötalous:
Menot
Tulot
Netto
Alkuperäinen
talousarvio
67.574.390 €
9.248.360 €
58.326.030 €
Toteutunut
70.947.233,06 €
9.784.243,44 €
61.162.989,62 €
Käyttötalouden toteutuneet kokonaismenot olivat n. 3,373 milj.€ talousarviota
korkeammat, toteutuneet tulot olivat n. 0,536 milj.€ talousarvioita korkeammat ja
nettomenot näin 2,837 milj.€ korkeammat kuin talousarviossa.
Olennaisimpia nettomenojen vähennyksiä alkuperäiseen talousarvioon verrattuna
oli seuraavilla tulosalueilla:
- elinkeinot ja maaseutu tulosalue
0,087 milj.€
Olennaisimpia nettomenojen lisäyksiä alkuperäiseen talousarvioon verrattuna oli
seuraavilla tulosalueilla:
- sosiaalitoimen tulosalue
0,424 milj.€
- JIK peruspalveluliikelaitos ky
1,511 milj.€
- peruskoulutuksen tulosalue
0,514 milj.€
Investoinnit:
Menot
Tulot
Netto
Alkuperäinen
talousarvio
6.887.900 €
425.000 €
6.462.900 €
Toteutunut
6.412.715,54 €
225.949,34 €
6.186.766,20 €
Kunnan investointiohjelma oli varsin mittava vuonna 2014. Suurimmat yksittäiset
investoinnit olivat poliklinikan ja hammashoitolan laajennus ja muutostyöt 3.403
milj. €, terveyskeskuksen vuode- ja hoivaosastojen peruskorjaus 0,229 milj. € ja
muihin kunnallisteknisiin töihin ja vesihuoltotöihin käytettiin yhteensä 1,948 milj.€
(netto). Toteutuneet investointimenot olivat nettona n. 0,276 milj. € talousarviota pienemmät.
Tuloslaskelma ja rahoituslaskelma
Toimintakate:
Kunnan tuloslaskelman välituloksena esitettävä toimintakate ilmoittaa, paljonko
käyttötalouden kuluista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Toimintakate vastaa käyttötalouden nettomenoja.
Toimintakate vuonna 2014 oli -61,163 milj.€. Toimintakate on 1,341 milj. € huonompi kuin vuonna 2013.
7
Vuosikate:
Kunnan tuloslaskelman välituloksena esitettävä vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Perusoletus on, että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien suunnitelmapoistojen
suuruinen, kunnan tulorahoitus olisi riittävä. Pitkällä aikavälillä vuosikatteella tulee kattaa sekä lainojen lyhennykset että investoinnit. Lyhyellä aikavälillä investointeja ja lainojen lyhennyksiä voidaan kattaa uudella lainanotolla.
Vuoden 2014 vuosikate oli talousarviota huonompi. Talousarviossa vuosikate oli
+3,606 milj.€ ja tilinpäätöksen mukaan se oli +1,577 milj. €. Vuosikatteen huononeminen johtui sekä käyttötalousmenojen kasvusta että toimintatulojen pienenemisestä. Vesihuollon liittymismaksujen kirjauskäytäntö muuttui, koska liittymismaksut muutettiin palautuskelpoisiksi ja kirjataan vuodesta 2014 alkaen taseen muihin velkoihin. Tämä huononsi tilikauden 2014 tulosta yht. 446.000 €.
Tonttimyynti on laskenut verrattuna edellisiin vuosiin ja tästä seurauksena ovat
myyntivoitot pienentyneet.
Lainat:
Uusia lainoja otettiin ison investointiohjelman vuoksi 8,0 milj. € vuonna 2014.
Lainojen lyhennykset olivat 4,1 milj. €. Kunnan lainamäärä vuoden 2014 lopussa
oli 45,363 milj. € (v. 2013 41,115 milj. €). Lainamäärä asukasta kohden vuoden
2014 lopussa on 3.722 € (vuonna 2013 lainamäärä oli 3.398 €/asukas).
Verotulot, valtionosuudet, rahoituserät:
Verotulot olivat yhteensä 36,995 milj. €. Kasvua edelliseen vuoteen oli 0,741 milj.
€. Talousarvioon verrattuna verotulot ylittyivät 0,678 milj. €:lla.
Verotulolajit toteutuivat seuraavasti:
- kunnan tulovero 33,862 milj.€. (+0,407 milj.€ verrattuna tilinpäätös 2013 sekä
+0,504 milj.€ verrattuna talousarvio 2014)
- yhteisövero 1,263 milj. € (+0,163 milj.€ verrattuna tilipäätös 2013 sekä 0,140
milj. € verrattuna talousarvio 2014)
Kiinteistöverojen kasvu oli 10,1 % (+0,171 milj.€) verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen. Kiinteistöverotulot ylittyivät 0,034 milj. € talousarvioon verrattuna.
Valtionosuudet olivat yhteensä 26,256 milj. €. Talousarvioon verrattuna toteutuma oli 0,036 milj. € suurempi ja tilinpäätökseen 2013 verrattuna valtionosuudet
olivat 0,393 milj. € suuremmat.
Korkotuotot olivat 0,081 milj.€, muut rahoitustulot olivat 0,091 milj. €. Korkokulut
0,667 milj. € ja muut rahoituskulut 0,016 milj.€. Rahoitustuottojen ja menojen
erotus oli -0,511 milj. €
8
ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ SEKÄ MUISTA TOIMINNAN KEHITTYMISEEN VAIKUTTAVISTA SEIKOISTA
Rakentamisohjelmaan vuosille 2015-2017 hyväksytyt nettoinvestoinnit ovat n.
18,6 milj. euroa. Kunnan velkamäärä asukasta kohden: v. 2013 oli 3398
€/asukas ja v. 2014 3722 €/asukas. Lainoista kiinteäkorkoisia on 21 % ja vaihtuvakorkoisia 79 %.
Vakuutusten omavastuut ovat vastuuvakuutuksessa 1000 € ja omaisuusriskivakuutuksessa 2000 €.
YMPÄRISTÖTEKIJÄT
Vuoden 2014 aikana ei ilmennyt merkittäviä ympäristökysymyksiä. Ympäristölupien määrä pysyi edellisten vuosien tasolla, myös lausuntojen määrä muiden viranomaisten myöntämiin ympäristölupiin ja YVA-menettelyihin.
SELONTEKO KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ
Kunnan sisäinen valvonta ja siihen liittyvä riskien hallinta on hoidettu kunnanhallituksen 16.12.2002 hyväksymien ja 26.2.2007 muuttamien Ilmajoen kunnan taloudenhoidon toimintaohjeiden mukaisesti. Kunnanhallituksen marraskuussa
2010 hyväksymä sisäisen valvonnan säännöstö tuli voimaan 1.1.2011
Hallintosäännön §:n 38 mukaan kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta
valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja tämän
säännön mukaisesti.
Sisäinen valvonta on johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä
vastaa kunnanhallitus. Kunnassa on erillinen, hallintosääntöön nähden toissijainen ohje sisäisestä valvonnasta. Sisäistä valvontaa on toteutettu kyseisen ohjeen
pohjalta.
Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa,
lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan sekä
omaisuus ja voimavarat turvataan. Sisäisen valvonta toteutuu kunnan johtamis-,
suunnittelu- ja ohjauskäytännöissä. Sisäisen valvonnan järjestämisestä on vastannut kunnanhallitus. Lisäksi kaikki ne toimielimet ja viranhaltijat, joille on annettu toimivaltaa kunnan varojen käytössä ja jotka toimivat viranomaisina, vastaavat sisäisen valvonnan toteutumisesta. Valtuuston hyväksymän talousarvion
perusteella on laadittu toimialakohtaiset käyttösuunnitelmat, jotka edelleen mer9
kitty tiedoksi kunnanhallituksessa. Kunkin toimialan taloudellista tilannetta seurataan kuukausittain kunnanhallitukselle tehtävän seurantaraportin (talousarvion
toteutuminen) muodossa. Sisäisellä tarkkailulla varmistetaan, että tehtävät hoidetaan oikeaan aikaan aiotulla, hyväksytyllä tavalla ja tehdään osoitettujen voimavarojen puitteissa. Riskienkartoitukseen ja omaisuuden hallintaan liittyen, kunnan
vakuutusturva on tarkasteltu, arvioitu ja kilpailutettu vuoden 2011 aikana.
10
SELONTEKO KONSERNIN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ
Valtuusto on käyttänyt konsernin ylintä päätösvaltaa ja hyväksynyt konsernijohtamista koskevat
yleiset tavoitteet ja koko konsernia koskevat vuosittaiset tavoitteet talousarviossa.
Kunnanhallitus vastaa konsernin ohjauksesta ja valvonnasta valtuuston hyväksymien tavoitteiden
mukaisesti, antaa tarvittaessa yksityiskohtaisempia ohjeita tytäryhteisöille, nimeää ehdokkaat tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin ja ohjeistaa näitä hallituksiin valittavista henkilöistä.
Ilmajoen kunnan talousarviossa vuodelle 2014 hyväksyttyjen tytäryhtiöiden tavoitteiden toteutuminen:
Ilmajoen Vuokratalot Oy
Taloudelliset tavoitteet:
Taloudellinen tulos +/- 0
Likviditeetin parantaminen
Toteutuminen:
Tilivuoden 2014 tulos oli +285.179,27 euroa. Poistoja on
kirjattu
suunnitelman mukaisesti 368.088,73 €. Taloudellinen tilanne
on välttävä.
Ilmajoen vuokratalot Oy:n vanhat velat kunnalle 717.303,42 €
muutettiin pääomarahaston sijoitukseksi vuonna 2010.
Vuoden 2014 lopussa oli uutta velkaa kertynyt 682.400,65 €.
Summassa on mukana erääntyneet lainojen lyhennykset ja
korot. Erääntyneitä lyhennyksiä on vuoden aikana maksettu
120.300 €.
Toiminnalliset tavoitteet:
Asuntojen käyttöaste vähintään 95 %
Asuntojen käyttöaste oli 88,9 % (v.2013 94,7%).
Uusien vuokra-asuntojen valmistuminen
Vuoden aikana ei ole valmistunut uusia vuokrataloja.
Palonkortteeri Oy
Taloudelliset tavoitteet:
Taloudellinen tulos +/- 0
Toiminnalliset tavoitteet:
Asuntojen käyttöaste vähintään 85 %
Toteutuminen:
Tilivuoden 2014 tulos oli -5.459,91 euroa. Poistoja suoritettu
suunnitelman mukaisesti 71.963,85 euroa. Taloudellinen
tilanne hyvä.
Asuntojen käyttöaste Palonkorteerissa oli 83,5 % ja Herralan
kortteerissa 57,0 %.
Konsernin henkilöstömäärä
Kunnan ja sen tytäryhteisöjen palveluksessa olevien vakituisten koko- ja osa-aikaisten henkilöiden
lukumäärä 31.12.2014 oli 482. Yllä olevien yhtiöiden palveluksessa oli yhteensä 9 henkilöä.
11
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
TULOSLASKELMA
Toimintatuotot
Valmistus omaan käyttöön
Toimintakulut
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
2014
2013
9 266 072
137 534
-70 566 596
-61 162 990
36 995 512
26 255 922
9 906 385
172 533
-69 901 206
-59 822 288
36 254 359
25 862 636
80 844
90 796
-666 640
-16 277
1 577 167
-3 108 511
0
-1 531 344
-1 531 344
95 992
69 165
-718 141
-16 412
1 725 311
-3 011 318
0
-1 286 007
-1 286 007
13,2
50,7
129
12 186
14,2
57,3
143
12 100
TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
Vuosikate/Poistot,%
Vuosikate, euroa/asukas
Asukasmäärä
Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista
= 100*Toimintatuotot/(Toimintakulut-Valmistus omaan käyttöön)
Vuosikate prosenttia poistoista
= 100*Vuosikate/Poistot ja arvonalentumiset
12
RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointeihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Muut maksuvalmiuden muutokset
Rahoituksen rahavirta
2014
2013
1 577 167
0
-432 444
1 725 311
0
-792 641
-6 412 715
86 817
571 576
-4 609 599
-7 453 449
140 635
1 050 224
-5 329 920
-156 700
190 467
347 768
8 000 000
-4 146 860
394 698
-361 174
3 920 431
6 960 000
-3 726 162
348 000
669 639
4 599 245
-689 168
-730 675
68 075
757 243
757 243
1 487 918
-23 851 638
24,9
0,5
0
12 186
-20 081 403
23,6
0,5
3
12 100
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toiminnan ja investointien rahavirran
kertymä 5 vuodelta
Investointien tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
Kassan riittävyys, pv
Asukasmäärä
Investointien tulorahoitus, %
= 100*Vuosikate / Investointien omahankintameno
Lainanhoitokate
= (Vuosikate+Korkokulut) / (Korkokulut+Lainanlyhennykset)
Kassan riittävyys (pv)
= 365 * Rahavarat 31.12. / Kassasta maksut tilikaudella
13
TASE JA SEN TUNNUSLUVUT
VASTAAVAA
A PYSYVÄT VASTAAVAT
I Aineettomat hyödykkeet
1. Aineettomat oikeudet
2. Muut pitkävaikutteiset menot
II Aineelliset hyödykkeet
1. Maa- ja vesialueet
2. Rakennukset
3. Kiinteät rakenteet ja laitteet
4. Koneet ja kalusto
5. Muut aineelliset hyödykkeet
6. Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
III Sijoitukset
1. Osakkeet ja osuudet
3. Muut lainasaamiset
4. Muut saamiset
B TOIMEKSIANTOJEN VARAT
1. Valtion toimeksiannot
3. Muut toimeksiantojen varat
C VAIHTUVAT VASTAAVAT
I Vaihto-omaisuus
1. Aineet ja tarvikkeet
II Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
1. Myyntisaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
1. Myyntisaamiset
2. Lainasaamiset
3. Muut saamiset
4. Siirtosaamiset
IV Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
2014
2013 VASTATTAVAA
2014
2013
88 122 152 85 077 665 A OMA PÄÄOMA
375 270
388 905 I Peruspääoma
84 937
115 121 IV Muut omat rahastot
290 333
273 783 V Edell. tilikausien yli-/alijäämä
VI Tilikauden yli-/alijäämä
74 616 176 71 524 985
10 116 484 9 937 097 C PAKOLLISET VARAUKSET
41 903 678 38 702 821 2. Muut pakolliset varaukset
19 412 087 18 576 691
516 837
772 555 D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
31 621
31 621 1. Valtion toimeksiannot
2 635 469 3 504 200 2. Lahjoitusrahastojen pääomat
3. Muut toimeksiantojen pääomat
38 764 638 40 100 815
30 199 963 30 199 963
820 097
820 097
9 275 923 10 366 763
-1 531 344 -1 286 007
13 130 706 13 163 775 E VIERAS PÄÄOMA
11 160 184 11 159 487 I Pitkäaikainen
1 705 980 1 739 746 2. Lainat rahoitus- ja vakuutus264 542
264 542
laitoksilta
3. Lainat julkisyhteisöiltä
107 447
116 100 7. Liittymismaksut ja muut velat
61 085
68 859
46 362
47 241 II Lyhytaikainen
2. Lainat rahoitus- ja vakuutus3 662 690 4 328 485
laitoksilta
338 819
289 311 3. Lainat julkisyhteisöiltä
338 819
289 311 5. Saadut ennakot
6. Ostovelat
3 255 796 3 281 931 7. Liittymismaksut ja muut velat
8. Siirtovelat
0
0 VASTATTAVAA YHTEENSÄ
53 052 570 49 131 013
41 811 781 37 512 843
2 012 874
682 401
559 550
971
2 036 782
673 949
570 052
1 148
TASEEN TUNNUSLUVUT
Omavaraisuusaste,%
Suhteellinen velkaantuneisuus,%
Kertynyt ylijäämä, 1000 €
Kertynyt ylijäämä, €/asukas
68 075
757 243 Lainakanta 31.12., 1000 €
91 892 289 89 522 250 Lainakanta 31.12., €/asukas
Lainasaamiset, 1000 €
Asukasmäärä
Omavaraisuusaste, %
= 100* (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma- Saadut ennkot)
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
= 100* (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot
Lainakanta 31.12.
= Vieras pääoma - (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat)
Lainasaamiset 31.12.
= Sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset
14
0
0
195 168
195 168
75 081
9 559
46 362
19 160
95 253
15 267
47 241
32 745
37 753 483 33 575 343
3 612 500
3 937 500
445 798
11 240 789 11 618 170
3 671 860
3 277 162
325 000
325 000
148 459
194 033
3 460 407
4 311 916
652 500
768 452
2 982 563
2 741 607
91 892 289 89 522 250
42,3
72,8
7 745
636
45 363
3 723
1 706
12 186
44,9
67,7
9 081
750
41 115
3 398
1 740
12 100
KUNNAN KOKONAISTULOT JA MENOT
TULOT
% MENOT
Toiminta
Toiminta
Toimintatuotot
9 266 072 11,37 Toimintakulut
Verotulot
36 995 512 45,39 - Valmistus omaan käyttöön
Valtionosuudet
26 255 922 32,22 Korkokulut
Korkotuotot
80 844 0,10 Muut rahoituskulut
Muut rahoitustuotot
90 795 0,11 Satunnaiset kulut
Tulorahoituksen korjauserät
Tulorahoituksen korjauserät
- Pysyvien vastaavien hyodykkeiden luovutusvoitot -433 103 -0,53 Pakollisten varausten muutos
Investoinnit
- Pakollisten varausten lis.(+), väh. (-)
Rahoitusosuudet investointimenoihin
86 817 0,11 - Pysyvien vastaavien hyödykkeiden
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
571 576 0,70
luovutustappiot
Rahoitustoiminta
Investoinnit
Antolainasaamisten vähennykset
190 467 0,23 Investointimenot
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
8 000 000 9,82 Rahoitustoiminta
Lyhytaikaisten lainojen lisäys
394 699 0,48 Antolainojen lisäys
Kokonaistulot yhteensä
81 499 601 100,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Kokonaismenot yhteensä
Täsmäytys:
Kokonaistulot-Kokonaismenot= 81 499 601 - 81 827 595 = -327994
Muut maksuvalmiuden muutokset-Rahavarojen muutos = -361 174 + 689 168 = 327 994
15
%
70 566 596 86,24
-137 534 -0,17
666 640 0,81
16 277 0,02
0 0,00
-659
0,00
0,00
6 412 715
7,84
156 700 0,19
4 146 860 5,07
81 827 595 100,00
KONSERNIN TOIMINNAN OHJAUS SEKÄ OLENNAISET
KONSERNIA KOSKEVAT TAPAHTUMAT
Taloudelliset tavoitteet:
Taloudellinen tulos +/- 0
Toteutuminen:
Tilivuoden 2014 tulos oli +285.179,27 euroa. Poistoja on kirjattu
suunnitelman mukaisesti 368.088,73 €. Taloudellinen tilanne
on välttävä.
Likviditeetin parantaminen
Ilmajoen vuokratalot Oy:n vanhat velat kunnalle 717.303,42 €
muutettiin pääomarahaston sijoitukseksi vuonna 2010.
Vuoden 2014 lopussa oli uutta velkaa kertynyt 682.400,65 €.
Summassa on mukana erääntyneet lainojen lyhennykset ja
korot. Erääntyneitä lyhennyksiä on vuoden aikana maksettu
120.300 €.
Toiminnalliset tavoitteet:
Asuntojen käyttöaste vähintään 95 %
Asuntojen käyttöaste oli 88,9 % (v.2013 94,7%).
Uusien vuokra-asuntojen valmistuminen
Vuoden aikana ei ole valmistunut uusia vuokrataloja.
Palonkortteeri Oy
Taloudelliset tavoitteet:
Taloudellinen tulos +/- 0
Toiminnalliset tavoitteet:
Asuntojen käyttöaste vähintään 85 %
Toteutuminen:
Tilivuoden 2014 tulos oli -5.459,91 euroa. Poistoja suoritettu
suunnitelman mukaisesti 71.963,85 euroa. Taloudellinen
tilanne hyvä.
Asuntojen käyttöaste Palonkorteerissa oli 83,5 % ja Herralan
kortteerissa 57,0 %.
Konsernin henkilöstömäärä
Kunnan ja sen tytäryhteisöjen palveluksessa olevien vakituisten koko- ja osa-aikaisten henkilöiden
lukumäärä 31.12.2014 oli 482. Ylläolevien yhtiöiden palveluksessa oli yhteensä 9 henkilöä.
16
YHDISTELMÄ KONSERNITILINPÄÄTÖKSEEN SISÄLTYVISTÄ
YHTEISÖISTÄ
Yhdistely konsernitilinpäätökseen
Yhdistelty (kpl) Ei yhdistelty (kpl)
3
Tytäryhteisöt
Yhtiöt
Ilmajoen Vuokratalot Oy
Palonkortteeri Oy
Kiinteistö Oy Ilmajoen Virastotalo
Kuntayhtymät
Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
JIK-peruspalveluliikelitoskuntayhtymä
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä
Osakkuusyhteisöt
As Oy Ilmajoen Ahonrati
As Oy Ilmajoen Neloset
As Oy Lukurati
Ilmajoen Lämpö Oy
Kiinteistö Oy Koskenkorvan Pankkitalo
Koskenkorvan Pato Oy
Lanssihalli Oy
Yhteensä
17
5
8
8
8
KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot
Toimintakulut
Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta)
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Satunnaiset erät
Tilikauden tulos
Tilinpäätössiirrot
Vähemmistöosuudet
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
2014
1 000 €
2013
1 000 €
59834
-118149
17
-58 298
36995
26256
61920
-118891
9
-56 962
36254
25863
48
120
-1227
-58
3 836
89
89
-1357
-54
3 922
-4962
-4860
-1 126
213
-3
-916
-938
-57
8
-987
50,6
77,3
315
12 186
52,1
80,7
324
12 100
KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
Vuosikate/Poistot,%
Vuosikate, euroa/asukas
Asukasmäärä
Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista
= 100*Toimintatuotot/(Toimintakulut-Valmistus omaan käyttöön)
Vuosikate prosenttia poistoista
= 100*Vuosikate/Poistot ja arvonalentumiset
18
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
2014
1 000 €
2013
1 000 €
3 836
3 921
-288
-822
-8 141
90
916
-3 587
-9 557
173
1 106
-5 179
-157
196
354
8 259
-5 447
1 678
8 568
-4 902
-582
-1 049
-2
-39
36
-1 044
3 480
556
11
-81
824
-198
3 994
-107
-1 185
6 164
6 271
-107
6 271
7 456
-1 185
-24 931
47,6
0,8
18
12 186
-21 549
41,8
0,8
18
12 100
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointeihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Saamisten muutokset
Korottomien velkojen muutokset
Rahoituksen rahavirta
Rahavarojen muutos
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
KONSERNIRAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä
viidelta vuodelta, 1000 €
Investointien tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
Kassan riittävyys, pv
Asukasmäärä
Investointien tulorahoitus, %
= 100*Vuosikate / Investointien omahankintameno
Lainanhoitokate
= (Vuosikate+Korkokulut) / (Korkokulut+Lainanlyhennykset)
Kassan riittävyys (pv)
= 365 * Rahavarat 31.12. / Kassasta maksut tilikaudella
19
KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Sijoitukset
Osakkuusyhteisöosuudet
Muut osakkeet ja osuudet
Muut lainasaamiset
Muut saamiset
2014
1 000 €
2013
1 000 €
109 702
749
329
420
105 823
11 208
69 166
19 722
2 337
98
107 115
713
287
426
103 139
11 022
66 180
19 130
2 443
109
3 292
3 130
741
1 831
289
269
4 255
3 263
855
1 865
275
268
326
383
15 642
970
14 016
931
8 508
6 814
8 508
6 814
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Rahoitusarvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
6 164
6 271
125 670
121 514
2014
1 000 €
2013
1 000 €
37 465
30 200
762
1 024
6 395
-916
38 328
30 200
778
1 082
7 284
-1 016
87
88
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET
VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
941
697
244
1 093
744
349
PAKOLLISET VARAUKSET
Muut pakolliset varaukset
531
531
564
564
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
333
391
86 313
81 050
63 110
446
60 244
6 121
4 443
16 636
16 363
125 670
121 514
30,6
70,0
5 479
450
5 681
69 231
289
12 186
32,5
65,0
6 268
518
5 346
64 687
275
12 100
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Arvonkorotusrahasto
Muut omat rahastot
Edellisten tilikausien ylijäämä
Tilikauden yli-/alijäämä
VÄHEMMISTÖOSUUDET
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen korollinen vieras
pääoma
Pitkäaikainen koroton vieras pääoma
Lyhytaikainen korollinen vieras
pääoma
Lyhytaikainen koroton vieras
pääoma
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Kertynyt ylijäämä, 1000 €
Kertynyt ylijäämä, €/asukas
Konsernin lainat, €/asukas
Konsernin lainakanta 31.12., 1000 €
Konsernin lainasaamiset 31.12., 1000€
Kunnan asukasmäärä
Omavaraisuusaste, %
= 100 x (Oma pääoma+Vähemmistöosuus+Konsernireservi+Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / Koko pääoma
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
= 100 * Vieras pääoma / Käyttötulot
Lainakanta 31.12.
= Vieras pääoma - Lyhytaikainen koroton vieras pääoma
Lainasaamiset 31.12.
= Sijoituksiin merkityt muut lainasaamiset
20
HALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOKSEN
KÄSITTELYSTÄ
Kuntalain 69 §:n "Toimintakertomus" mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden alijäämä 1.531.344 euroa
liitetään taseen edellisten tilikausien ylijäämiin kuluvan vuoden kirjanpidossa.
TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN
TOTEUTUMINEN
KESKUSVAALILAUTAKUNTA
Toiminta-ajatus:
Kunnan keskusvaalilautakunnan tulee toimittaa ne tehtävät, mitkä sille vaalilain
mukaan erikseen kuuluvat.
Valtiollisissa vaaleissa keskusvaalilautakunnan tulee huolehtia kaikista vaalien
käytännöllisistä valmistelutöistä sekä ennakkoäänestyksen toimittamisesta.
Kunnallisvaaleissa tulee keskusvaalilautakunnan em. tehtävien lisäksi mm. tarkastaa ehdokaslistojen julkaisemista koskevat hakemukset ja laatia ehdokaslistojen
yhdistelmä, huolehtia vaalitoimituksessa annettujen äänten laskemisesta sekä
vahvistaa vaalin tulos. Lautakunnan tehtävä on lisäksi huolehtia kunnallisvaalitulosten ennakkolaskennasta.
Keskusvaalilautakunnan asettaa kunnanvaltuusto. Jäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa
edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä.
21
Toteutuminen:
Vuonna 2014 järjestettiin europarlamenttivaalit
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Toiminta-ajatus:
Tarkastuslautakunnan tehtävä on valmistella valtuustossa päätettävät hallinnon
ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida ovatko valtuuston asettamat
toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lautakunta toimii yhteistyössä kunnan tilintarkastajan kanssa.
Toteutuminen:
Tarkastuslautakunta on arvioinut kuntakonsernin toiminnallisten ja taloudellisten
tavoitteiden toteutumista ja jonka yhteenveto annetaan vuoden 2014 arviointikertomuksessa.
Tarkastuslautakunta on lisäksi valmistellut kunnanvaltuustolle hallinnon ja talouden tarkastamista ja tilinpäätöstä koskevat asiat.
Tilintarkastaja on raportoinut lautakunnalle sovitun mukaisesti tarkastushavainnoistaan
KUNNANVALTUUSTO
Toiminta-ajatus:
Kunnanvaltuusto vastaa kunnan strategisesta päätöksenteosta, kunnan tavoitteiden asettamisesta, toiminnan ja talouden tasapainosta sekä toiminnan arvioinnista ja seurannan järjestämisestä.
Tavoitteet:
Talousarviolla varmistetaan kunnan toimintojen rahoitus vuositasolla hallintokuntia sitovasti.
Talousarvion toteutumisen seurantaa tulee hallintokunnissa osasto- ja tulosyksikkötasolla tehostaa ja tarvittaessa toimintaa tulee pyrkiä muuttamaan siten, että
pysytään talousarvion meno- ja tuloarvioiden mukaisissa määrärahoissa.
22
Kunnan talouden tasapainon saavuttaminen ja ylläpitäminen on keskeinen tavoite, jotta voidaan turvata kuntalaisten hyvinvointipalvelut.
Toiminnalliset tavoitteet:
Kuntalaisten hyvinvointipalvelujen ylläpitäminen.
Kunnan luottamushenkilöorganisaation ja viranhaltijaorganisaation yhteistyön ja
toimintatapojen kehittäminen.
Toteutuminen:
Talousarvion toteutumista on seurattu säännöllisesti.
KUNNANHALLITUS / YLEISHALLINTO
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Hallinto- ja talousjohtaja.
Toiminta-ajatus:
Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston
päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Kunnanhallitukselle kuuluu kunnan arkistotoiminnasta vastaaminen (Arkla 9 §).
Tavoitteet:
Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet:
-
Talouden liikkumavara; vuosikate tulisi olla poistojen suuruinen.
Kokonaistulojen kasvu tulisi olla vähintään 1 % suurempi kuin toimintamenojen kasvu.
Toteutuminen:
- Talouden liikkumavaran osalta tavoitetta ei saavutettu vuonna 2014.
- Vuosikate oli 1,577 milj.€ ja poistot 3,108 milj.€.
- Kokonaistulojen kasvun osalta tavoite ei toteutunut viime vuonna. Kokonaistulojen kasvu oli 1,6 % ja toimintamenojen kasvu 1,7 % (ilman investointeja).
Ilman lainanottoa kokonaistulot kasvoivat 0,3 %.
23
Henkilöstömenot kasvoivat 2,4 % ja palvelujen osto 0,3 %. Toimintatuotot laskivat 6,5 %, verotulot kasvoivat 2,0 % ja valtionosuudet 1,5 % edelliseen vuoteen
verrattuna. Toimintatuottojen väheneminen johtui osittain liittymismaksujen kirjauskäytännön muutoksesta ja tonttien myyntivoittojen huomattavasta pienenemisestä.
Toiminnalliset tavoitteet:
-
Kuntaorganisaation palvelukyvyn ja tehokkuuden kehittäminen
Elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäminen
Kunnan asukasluvun pitäminen vähintään nykytasolla
Seutuyhteistyön kehittäminen
Jatketaan vuonna 2005 alkanutta talousarvion raportointi- ja seurantajärjestelmän kehittämistä
Toteutuminen:
Kokonaisuutena voidaan todeta, että Ilmajoen kunta tarjoaa erinomaiset peruspalvelut kuntalaisille. Lisäksi kuntaorganisaation palvelukykyä ja tehokkuutta on
pyritty kehittämään. Palvelut tuotetaan keskimääräistä edullisemmin.
Elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä parannettiin vuoden 2014 aikana erityisesti
luomalla edellytyksiä yritysten sijoittumiselle kunnan alueelle.
Seutuyhteistyötä eri tahoille kehitettiin.
YLEISHALLINTO
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Hallinto- ja talousjohtaja.
Hallintotoimisto
Toiminta-ajatus:
Hallintotoimisto vastaa kunnanhallituksen ja –valtuuston asioiden valmistelusta ja
täytäntöönpanosta. Tämä sisältää esityslistojen ja pöytäkirjojen valmistelun ja
laatimisen, kirjoittamisen sekä asiakirjahallinnon ja arkistoinnin. Lisäksi hallintotoimisto vastaa kunnan keskusarkistosta, arkistotoimesta, atk-järjestelmän ylläpidosta, kehittämisestä ja koulutuksesta, kopiointipalveluista, puhelinkeskuksesta,
neuvonnasta, viestinnästä sekä muista yleisistä hallintotehtävistä.
Hallintotoimisto vastaa kunnassa valtiollisiin- ja kunnallisvaaleihin liittyvästä ennakkoäänestyksestä sekä näihin ja varsinaisiin vaaleihin liittyvistä käytännön järjestelyistä.
24
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Tehokas ja joustava
asioiden valmistelu ja
täytäntöönpano
Asetettujen määräaikojen noudattaminen
Toteutuminen:
Määräaikoja on
kyetty noudattamaan
Muut tavoitteet:
Laadukas ja joustava palvelu hallintotoimiston toimialalla kunnan sisäisessä toiminnassa eri hallintokuntiin nähden sekä ulkoisessa toiminnassa kuntalaisiin nähden.
Kunnan tietoverkon tehokkaan käytön ylläpitäminen ja atk-palvelujen hoitaminen
kunnan omana työnä.
Kunnan monistamon eri palveluiden tehokas hyödyntäminen sekä kopioinnin keskittäminen monistamossa käytössä oleville koneille kaikkien hallintokuntien osalta.
Toteutuminen:
Hallintotoimiston palvelu on laadukasta ja joustavaa niin kunnan sisäisessä toiminnassa eri hallintokuntiin nähden kuin ulkoisessa toiminnassa kuntalaisiin nähden
Kunnan tietoverkko on kyetty pitämään tehokkaassa käytössä kunnan omana
työnä
Monistamon eri palvelut on hoidettu tehokkaasti ja kopiointia on keskitetty monistamossa oleville laitteille.
Kunnassa on otettu käyttöön vuoden 2013 alusta lähtien Kuntien yhteisen tehtäväluokituksen mukainen kirjaamis- ja arkistointiluokitus. Asiakirjat ja tiedot löytyvät saman luokituksen mukaisesti koko asian elinkaaren ajalta aktiivivaiheesta
passiiviseen säilytysvaiheeseen.
Taloustoimisto
Toiminta-ajatus:
Taloustoimisto hoitaa kunnan maksuliikenteen, kassanhallinnan, sijoitustoiminnan, laina-asiat ja kirjanpidon sekä vastaa kunnan saatavien perinnästä, vakuutuksista ja taloussuunnittelusta.
25
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Kirjanpidon viive
päivä
7-30
2-13 / keskimäärin 5
Maksuvalmius
päivä
10
0
Viivästyskorkotaso
% maksatuksesta
0,01
0,0012
Lainojen keskikorko
prosenttia
enintään 4,5 %
1,4 %
Henkilöstötoimisto
Toiminta-ajatus:
Henkilöstötoimiston tehtävänä on hoitaa henkilöstötoimistolle kuuluvat palkanlaskentatehtävät tehokkaasti ja taloudellisesti, vastata virka- ja työehtosopimusten
oikeasta soveltamisesta Ilmajoen kunnassa, vastata kunnan työllisyysasioista
sekä hoitaa muut toimistolle kuuluvat henkilöstö- ja suunnittelutehtävät.
Tavoitteet:
Vuoden 2014 talousarviossa on asetettu seuraavat tavoitteet:
Työllisyystyöt: Palkkatuella työllistetään henkilöitä, kuten edellisinäkin vuosina
kunnan yksiköiden omien määrärahojen turvin. Järjestetään kesätyöpaikkoja
nuorille kunnan tehtävissä ja tuetaan kesätyöpaikkojen järjestämistä muiden
työnantajien palveluksessa. Tavoitteena on järjestää 70 kesätyöpaikkaa kunnan
avustuksella nuorille kesän 2014 aikana. Kunta osallistuu työpajatoimintaan työllistämällä ilmajokelaisia työttömiä työpajassa (mm. Kaks Kättä –työpaja). Mahdollisiin uusiin työllisyysprojekteihin osallistumisesta päätetään projektikohtaisesti. Ratkaisevaa on se, kuinka uudet projektit parantavat ilmajokelaisten työllistymistä.
Palkka- ja eläketietoasiat:
Palkat maksetaan määräpäivinä oikean suuruisina
oikeille henkilöille. Eläketiedot ilmoitetaan eläkelaitoksille siten, että kunta välttyy
taloudellisilta viivästysseuraamuksilta. Virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanossa ja soveltamisessa pyritään sopimusten oikeaan ja samanlaiseen tulkintaan eri hallinnonaloilla. Kuntaa koskevat keskeiset tilastot pidetään ajan tasalla.
Vuonna 1996 käyttöön otettu palkanlaskenta- ja henkilöstöhallinto-ohjelma pidetään ajan tasalla.
Henkilöstöhallinto:
Edistetään henkilökunnan työssä jaksamista jatkamalla kunnan omaa työhyvinvointi (tyhy) -toimintaa.
Joukkoliikenne: Yhteistyötä seutulippuhankkeessa jatketaan uudistuvan joukkoliikennelainsäädännön mahdollistamalla tavalla.
26
Toteutuminen:
Kunnan palvelukseen kesätyöhön Ilmajoen kunta palkkasi 20 nuorta vuonna
2014 kolmen viikon työjaksoihin. Lisäksi oli käytössä kunnan tuki kesätyöpaikkojen järjestämistä yrityksissä ja yhdistyksissä. Tämän tuen turvin 35 nuorta sai
kesätyöpaikan yritysten ja yhdistysten palveluksessa. Näin ollen yhteensä 55
nuorta sai joko kunnalta tai kunnan tuen turvin kesätyöpaikan kesällä 2014.
Kunta on osallistunut nuorten työllistymiseen tähtäävän Kaks Kättä -työpajan
toimintaan vuonna 2014.
Palkanlaskentaa sekä virka- ja työehtosopimusten soveltamista koskevat tavoitteet on saavutettu. Vuoden 2014 aikana otettiin käyttöön sähköinen palkkalaskelma. Vuoden 2014 aikana kaksi palkkakirjanpitäjää jäi eläkkeelle. Henkilöstöjohtaja aloitti työt 28.4.2014. Kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma hyväksyttiin 1.9.2014 ja henkilöstöä koskevat menettelytapaohjeet päivitettiin vuoden
2014 aikana. Henkilöstön rekrytoinnin apuvälineeksi otettiin käyttöön Kuntarekry
–ohjelma. Henkilöstöinfo järjestettiin 23.9.2014 koko henkilöstölle ja siihen osallistui yhteensä 520 työntekijää/viranhaltijaa. Henkilökunnan työssä jaksamiseen
liittyvää tyky/työhyvinvointitoimintaa on jatkettu kunnan eri yksiköissä yksiköiden
oman suunnittelun pohjalta tarkoitukseen varattujen määrärahojen puitteissa.
Työhyvinvointia tukevaan toimintaan on ollut käytettävissä noin 15.000 euron
määräraha vuonna 2014. Työterveyshoito on tarjonnut palveluitaan kunnan koko
henkilökunnalle. Työsuojelutarkastuksia tehtiin vuoden 2014 aikana yhteensä
neljään kohteeseen.
Henkilöstötilinpäätös, joka kuvaa henkilöstön rakennetta ja tilaa sekä henkilöstöinvestointeja, on tehty erikseen vuodelta 2014.
Joukkoliikenteeseen liittyvät asiat ovat siirtyneet sivistystoimen vastuualueelle.
Isännöinti
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Isännöitsijä
Toiminta-ajatus:
Isännöinti hoidetaan kokonaisisännöintinä lainsäädännön, alan määräysten ja
sopimusehtojen sekä alalla vakiintuneen käytännön mukaan. Isännöitävät kohteet ovat Ilmajoen Vuokratalot Oy ja Palonkortteeri Oy sekä hallinto- ja talousasiat Ilmajoen Palvelutalosäätiön osalta.
Vt. asuntosihteerinä isännöitsijä vastaa kunnan suoraan omistamien asuntojen
vuokraamisesta sekä mm. ARA:n asuntomarkkinaselvityksen laatimisesta. Lisäksi
isännöinti hoitaa kunnan suoraan omistamien asuntojen vuokrien laskutuksen.
27
Toteutuminen:
Ilmajoen Vuokratalot Oy:n asuntojen käyttöaste on ollut keskustassa 93 % (96,5
% v. 2013), Koskenkorvalla 75,1 % (89,7 %) ja Ahonkylässä 98,6 % (94,8 %).
Yhteensä kaikissa kohteissa käyttöaste on ollut 88,9 % (94,7 %).
Palonkortteeri Oy:n asuntojen käyttöaste Kauppatie 26:ssa oli 83,5 % (80 % v.
2013) ja Pajatie 5:ssä 57,0 % (57,6 % v. 2013).
28
RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Ruokapalvelupäällikkö.
Toiminta-ajatus:
Ruoka- ja puhtauspalvelut tarjoavat keskitetysti eri hallintokunnille ja JIK ky:lle
heidän asiakkaittensa tarpeiden mukaisia ravitsevia, maukkaita ja taloudellisia
ateriapalveluja sekä kiinteistöille asiantuntevaa ja hinta/laatusuhteeltaan kilpailukykyisiä puhtauspalveluja.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Ruokailijoiden tyytyväisyys keittiöiden
palveluihin
asiakaskyselyt
tyytyväisyystaso 75 % Tk:sta lähetettävän
ruoan asiakkaat 87 %
JI koulun ruokasalin
asiakkaat 76 %
Toiminnan riittävyys
aterioiden / suorittei- 750 000
den määrä
793 148
Keittiöiden hyvä
hygieniataso
omavalvonnan toimiminen / seuranta
toteutuminen 85 %
seurantaraporttien muk
toteutuma 84 %
puhtausnäytteiden t ulokset keskim. hyvät
Siivoojien ammatillisen koulutustilaisuuksien
osaamisen lisääminen määrä
osallistuneiden siivoojien määrä
2-3 tilaisuutta/vuosi
5 tilaisuutta/ vuosi
Siivouksen neliöhinta
kouluissa alle 2,15,
päiväkodit alle 4,00,
muut kiinteistöt alle
2,00 eur/neliö/kk
Ruokapalvelut:
Puhtauspalvelut:
euro/neliö/kk
29
Toteutuminen:
85 % osallistuu vähin- 100% osallistui kahteen
tään kahteen tilaisuu- tilaisuuteen
93% osallistui 3 tilaiteen
suuteen
koulut 2,10,
päiväkodit 3,82
ja muut kiinteistöt 1,60
euroa/neliö/kk.
JIK:n palvelukohteet
2,49 eur/neliö/kk
Muut tavoitteet:
Ruokapalvelu:
Tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä palveluita kunnan ruokapalveluyksikkönä
Puhtauspalvelu:
Tavoitteena on, että puhtauspalvelutaso on laadukasta ja kiinteistöt ovat turvallisia ja viihtyisiä tilojen käyttäjien työskentelyyn ja vapaa-aikaan, johtaen asiakastyytyväisyyteen ja henkilöstön hyvinvointiin.
Toteutuminen:
Ruokapalvelut:
Keittiömme ovat onnistuneet tavoitteissaan valmistaa hyvää, ravitsevaa ja taloudellista ruokaa erilaisille asiakkaillemme. Jatketaan työtä kasvisten lisäämisen ja
rasvan vähentämisen eteen, ravitsemussuosituksia noudattaen.
Elintarvikkeiden uudet hankintasopimukset otettiin käyttöön 1.11.2012. EPSHP:n
tekemät uudet sopimukset pitivät hintojen korotukset maltillisena. Hankintarenkaan elintarvikehankintojen perusteena ovat hinnan lisäksi tuotteiden ravitsemuksellinen laatu, jossa asiatuntijana ravitsemusterapeutti sekä DEHKO 2D suositukset. Tuotteiden kotimaisuus on myös tärkeää.
Asiakkaita saimme lisää varhaiskasvatuksen lisääntyvistä lapsimääristä päiväkodeissa ja kouluissa. Terveyskeskuksen potilasmäärä on laskussa, mutta vastaavasti vanhusten palveluasuminen lisääntymässä. Koulujen keittiötoiminnot ovat
monipuolistuneet tarjoamalla aamu- ja iltapäivän välipaloja eskarien kokopäivähoidossa ja ap-ip toiminnassa oleville lapsille. Tämä kasvattaa työtekijä- ja elintarvikemenoja.
Ateriasuoritteita valmistimme yhteensä 793 148 kpl. Suoritteen keskihinta 3,14 €
nousi vuodesta 2013 0,11 € (tilinpäätös 22.1.2015). Keittiöissämme työskenteli
47 ammattilaista, kokopäivätoimiksi muutettuna 38,7 henkilöä. Keittiötyötunnit
296 h/pv.
Puhtauspalvelu:
Puhtauspalvelut on onnistunut pitämään puhtaustason laadukkaana ja taloudellisena siivoojien ammattiosaamisella.
Siivoustyönjohtaja ja –ohjaaja osallistuivat valtakunnallisille uimahallikylpyläpäiville helmikuussa 2014 luennoitsijoina aiheena Puhtauspalvelut Ilmajoen virkistysuimala Poreessa – ongelmakohtia ja ratkaisuja.
Aloitettiin kaksi kertaa vuodessa pidettävät koulutukset työntekijöille, joissa käsitellään jotain puhtauspalveluihin liittyvää asiaa vähän laajemmin ja kerrotaan
ajankohtaisista asioista, tilaisuudet pidettiin 19.3. ja 12.11.
Kolmen kunnan (Jalasjärvi, Kurikka, Ilmajoki) yhteinen koulutuspäivä järjestettiin
3.6. Kurikassa.
Henkilöstöjohtajan info-tilaisuuteen osallistuttiin 23.9.
Kansainväliset puhtausalan ammattilaisten Finnclean-messut järjestettiin Tampereella, 1.10., messuille osallistui linja-autollinen siivoojia.
30
Palvelutalojen osalta Hopiarati jäi pois JIK:lle tarjoamistamme palveluista ja Niittykotien siivous mitoitettiin uudelleen ja nyt siivousta hoitaa yksi työntekijä.
Kotokartanon mitoitusta tehty, uudelleen käynnistys v.2015 kevään aikana.
Koskenkorvan paloaseman siivous kunnalle 1.11.2014 alkaen.
Honkalanmäen urheilukentän WC-tilojen siivous kunnalla kesäkautena.
Herralan koulu siirtyi kahden palveluliikkeellä olo vuoden jälkeen takaisin kunnan
hoidettavaksi 1.6. alkaen.
Terveyskeskuksen peruskorjauksen liittyen siivoustyönjohtaja on antanut JIK:lle
konsulttiapua ja tehnyt mm. siivoustyön mitoituksen.
Keskustan neuvola jäi pois kunnan siivouksesta muutettuaan terveyskeskuksen
uusiin tiloihin, samalla myös siivooja jäi eläkkeelle.
Osa siivoojista on omaehtoisesti suorittanut laitoshuoltajan ammattitutkinnon.
Siivottavia neliöitä on ollut 45.726, joista JIK:n palvelukohteiden osuus on ollut
6270 neliötä. Siivottavia kiinteistöjä on yhteensä 61 kpl.
Siivoustyötä tekevien lukumäärä 45 henkilöä, kokopäivätoimisiksi muutettuna
33,4 siivoojaa. Siivoustunnit 256 h/pv.
31
ELINKEINOT JA MAASEUTU
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Yritysasiamies.
Toiminta-ajatus:
Elinkeinotoimen tehtävänä on elinkeinotoiminnan ja sen edellytysten kehittäminen yhteistyössä eri tahojen kanssa sekä myönteisen kuntakuvan kehittäminen.
Toiminta on asiakaslähtöistä, joustavaa ja yhteistyöhakuista.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite
Mittari
Mittarin tavoitearvo
Positiivinen työpaikkakehitys suhdannekierron aikana
(päämäärätavoite)
Toteutuminen
Uusin tilasto 2012:
-24
Tyytyväiset elinkeino- 1-2 krt valtuustotoimen asiakkaat
kaudessa suoritettava
asiakastyytyväisyysmittaus
Keskiarvo n. hyvä
Toteutunut
Aktiivinen toiminta
Vähintään n. 80%
toteutusaste talousarviovuoden aikana
n. 90 %
Muut tavoitteet kohdassa määriteltyjen
toimenpiteiden toteuttaminen
Muut tavoitteet /Toteutuminen:
Kunnan omistamien toimitilojen käyttöaste pysyi erittäin korkealla tasolla lukuun
ottamatta valtion virastotaloa, jota on kuitenkin taas vuokrattu myös uusille yrittäjille kunnan oman käy-tön lisäksi.
Laatuaan ensimmäinen sijoittuvan yrityksen opas valmistui alkuvuodesta ja se on
saanut positiivisen vastaanoton. Ilmajoen yrittäjäyhdistyksen kanssa on tehty
hyvää yhteistyötä ja toteutettu yhteisiä markkinointitempauksia. Lisäksi oltiin
mukana uudessa yhdistyksen Meillä Osatahan -tapahtumassa.
Yhteistyössä Frami Oy:n ja Seamkin kanssa järjestettiin tilaisuudet elintarvike-,
bio-, ja ympäristötalouden alan kärkiyrityksille. Tilaisuuksissa tuotiin tietoutta
mm. oppilaitos- ja innovaatioyhteistyön mahdollisuuksista. Tähän liittyen aktivoitiin luottamuksellisesti yritysten välistä vuorovaikutusta yritysten keskinäisten
yhteistyömahdollisuuksien kartoituksella.
32
Altian Koskenkorvan tehtaan aluetaloudellisista vaikutuksista tehtiin EteläPohjanmaan liiton, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, MTK EteläPohjanmaan ja Suomen elintarviketyöläisten liiton kanssa yhteisrahoituksella
selvitys, joka osoitti uskottavasti vaikutusten laajuuden. Vaikutuksista informoitiin mm. omistajaohjausministereitä järjestetyissä tapaamisissa.
Yrittäjälähtöisyyden ylläpitämiseksi elinkeinotoimen työskentelyssä valmisteltiin
loppuvuodesta monikanavainen kyselytutkimus, jonka tuloksia on tarkoitus valmistuttuaan hyödyntää laaja-alaisesti tulevina vuosina.
33
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Teknisen lautakunnan toimialaan kuuluvat seuraavat tehtäväalueet: kaavoitus- ja
mittaustoimi, tekninen hallinto, liikenneväylät ja muut yleiset alueet, kiinteistötoimi, liikelaitokset ja tekniset palvelut.
TEKNINEN HALLINTO
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Tekninen johtaja.
Toiminta-ajatus:
Teknisen toimen tarkoituksena on edistää turvallisen, toimivan ja kauniin elinympäristön kestävää kehittymistä. Toiminnassa painotetaan kestävää kehitystä,
teknistaloudellista ajattelua, hyvää suunnittelua, toteutusta ja seurantaa.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Vuosityöohjelmien
toteutuminen
Toteutumaraportointi
Vahvistettu työohjelma
on 100 % toteutunut
Tavoite on toteutunut
Määrärahojen
riittävyys
Määrärahat
Päätöksenteon ja
täytäntöönpanon
oikea-aikaisuus
Laaditut aikataulut ja
projektisuunnitelmat
Määrärahojen käyttöaste on enintään 100 %
Tavoite on pääosin
toteutunut
Täytäntöönpanon toteutuminen talousarvio- Tavoite on toteutunut;
vuoden aikana
joidenkin investointien
toteutus jaksottuu
useammalle vuodelle.
Muut tavoitteet:
Tekninen hallinto toteuttaa tehtäväalueensa palveluita toimien yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa mm. investointihankkeiden hankesuunnitteluvaiheessa
ja tehtäväalueelleen kuuluvien palveluiden ja kiinteistöjen taloudellisen käytön
suunnittelussa.
Tekninen hallinto rakennuttaa toiminnallisuudeltaan ja käyttöominaisuuksiltaan
sekä ylläpitokustannuksiltaan ajanmukaisia, toimivia ja toiminnan laatutason
edellyttämiä toimitiloja ja kunnallistekniikkaa.
34
Kustannuslaskennassa ja ylläpidon kustannustehokkuuden seurannassa pyritään
reaaliaikaisen tiedon tuottamiseen kuukausitasolla.
Tekninen hallinto toimii seudullisesti yhteistyössä Seinäjoen seudun kuntien ja
viranhaltijoiden ja toimielinten kanssa synergiaetujen saavuttamiseksi kuntayhteistyön avulla.
Toteutuminen:
Hankesuunnittelua on toteutettu yhteistyössä muiden hallintokuntien ja JIK kuntayhtymän kanssa toimitilatarpeiden ja niiden muutostarpeiden selvitysvaiheissa.
Toimitilojen ja kunnallistekniikan suunnittelussa on käytetty ajantasaiset tiedot ja
laajan suunnittelukokemuksen omaavia suunnittelijoita ja käyttäjien edustajat
ovat osallistuneet toimitilojen suunnitteluvaiheisiin.
Kustannuslaskentaa on suoritettu omin henkilöstöresurssein ja kustannustiedot
on muodostettu mm. ennakkotarjousten ja omien kokemusperäisten tietojen perusteella. Reaaliaikainen kustannusten seurannan järjestäminen edellyttäisi toimivampaa talouden seurantaohjelmistoa.
Yhteistyötä on jatkettu yhteishankintojen osalta.
35
KAAVOITUS - JA MITTAUSTOIMI
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Kaavoitusarkkitehti.
Toiminta-ajatus:
Kunnan alueella tapahtuva kaavoitus ja muu maankäytön suunnittelu, maanhankinta, rakennuspaikkojen markkinointi ja myynti, kiinteistönmuodostustehtävät,
mittaustoiminta, kiinteistöveron seuranta sekä viljelysmaiden vuokraus.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite
Mittari
Mittarin tavoitearvo
Yhdyskuntarakenteen Rakennustoimintaan
Yhdyskuntarakenne
suunnitelmallinen
nähden oikea-asteinen on toimiva ja viihtyisä
ohjaus
kaava laadittu
sekä ympäristöarvoiltaan korkeatasoinen
Toteutuminen
Yleiskaavoitetuilla ja asemakaavoitetuilla alueilla on
runsaasti rakentamatonta
korttelimaata.
Yksityisten ja kunnan
omistamia rakentamattomia tontteja on asema-kaava-alueella:
- kerrostalotontteja
keskustassa ja
Koskenkorvalla
- rivitalo-, omakotitaloliike- ja teollisuustontteja
keskustassa,
Koskenkorvalla ja
Ahonkylässä,
- liike- ja teollisuustontteja
Rengonharjulla
- julkisten palvelujen
tontteja keskustassa ja
Koskenkorvalla
Erilaisia suunnittelutarveja poikkeamahakemuksia
on käsitelty 8 kpl.
Kaavoitusohjelman
toteuttaminen
Kaavojen korkea
laatu
Kaavoitusohjelman
aikataulu
Asemakaavoja on hyväksytty 3 kpl (31 ha).
Niitä on lisäksi vireillä 4 kpl.
Yleiskaavoja on vireillä
neljällä alueella.
Lisäksi on osallistuttu
maakunnalliseen ja seudulliseen maankäytön suunnitteluun ja tehty hankkei-
36
siin liittyviä maankäyttöselvityksiä.
Kartasto
Kirkonkylän, Koskenkorvan, Rengonharjun Pohjakartta ajan taja Ahonkylän pohjasalla
karttojen täydentäminen
Pohjakartta on ajan tasalla
Mittaustoiminta
Tonttien lohkominen
Tontteja on lohkottu
51 kpl
Rakennusten maastoonmerkitseminen
(rakennusvalvonta)
Yleisten alueiden lohkominen
Viemärilaitos
Rakentamisen mahdollistaminen
Rakentamisen mahdollistaminen
Kiinteistöjaotuksen
selkeyttäminen
Sijoituskatselmuksia on
ollut 50 kpl
tehty 2 kpl
Asemakaavojen maastoon merkitseminen
Rakentamisen mahdollistaminen
Johtotietojärjestelmän
ajantasalle saattamiJohtotietojärjestelmä
nen
ajantasalla
Asemakaavoja
merkitty 3 ha
Haja-asutusalueiden
viemärien kartoitus
Viemärilinjaa kartoitettu
noin 15,5 km
Johtotietojärjestelmä
ajantasalla
Ei ole ajantasaistettu
Muut tavoitteet:
Maanhankinta suunnataan asemakaavoitetuille alueille sekä yleiskaavojen ja vireillä olevan maankäytön rakennemallin osoittamille laajennusalueille. Tarkoituksena on tiivistää aluerakennetta, lisätä kunnan vetovoimaa ja kehittää kyläasumista.
Hintataso pyritään pitämään kohtuullisena niin, että tontit voidaan myydä kilpailukykyisillä hinnoilla. Tonttimarkkinoinnissa käytetään erilaisia vaihtoehtoja.
Ympäristön kestävää kehitystä tuetaan suunnittelun lisäksi rakennetun ympäristön inventoinneilla.
Toteutuminen:
Kunta osti vuoden 2014 aikana maata 25,93 ha, josta asemakaavoitettua
aluetta on 1,33 ha ja raakamaata (oyk-alueella) 24,60 ha.
Omakotitontteja on myyty 23 kpl, tontin lisäalueita 3 kpl, teollisuustontteja 2
kpl, rivitalotontteja 1 kpl, liiketontteja 2 kpl sekä muita 1 kpl.
37
Päivitetty kunnan tonttitarjonta on esillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla netissä.
Käyttäjien palaute sivujen selkeydestä ja tietomäärästä on ollut kiittävää.
Markkinoinnissa on käytetty harkinnan mukaan lehtimainontaa, tapaht umia ja
tilaisuuksia. Joka keväinen Pytinki-messut on tontteja esittelevistä tapaht umista suurin.
Rakennettua ympäristöä on inventoitu kaavoituksen yhteydessä.
38
LIIKENNEVÄYLÄT JA MUUT YLEISET ALUEET
Kadut, Valaistus ja viitoitus, Yksityistiet, Puistot, Urheilualueet, Jätehuoltolaitos ja
Metsätilat
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Tekninen johtaja / tiemestari
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Teiden kunnossapidon taso
Seuranta
Tyydyttävä kunto
Tavoitetason mukaan
Puistojen ja leikkipaikkojen riittävyys,
turvallisuus ja viihtyisyys
Seuranta, käyttäjien
palaute
Ei välineiden kunnosta Tavoitetason mukaan
aiheutuvia onnettomuuksia. Positiivinen
asiakaspalaute
Urheilualueiden
käytettävyys
Seuranta, käyttäjien
palaute
Kilpaurheilupaikkojen
hyvä kunto, harjoitusratojen tyydyttävä
kunto
Liikenneonnettomuuksien
vähentäminen
Onnettomuustilasto
Liikenneonnettomuuk- Liikenneturvallisuussien väheneminen
suunnitelma on päivipitkällä aikavälillä
tetty 2014
Metsäsuunnitelman Suunnitelman tarkastoteuttaminen kokotelu
naistaloudellisesti
Toimenpiteiden toteutuminen
Tavoitetason mukaan
Tavoitetason mukaan
Muut tavoitteet:
Liikenneväylät ja muut yleiset alueet pidetään tyydyttävässä kunnossa huomioiden kunnossapidon taloudellisuus, liikenneväylien liikennöitävyys ja liikenneturvallisuus, leikkikenttien ja puistoalueiden sekä liikuntapaikkojen turvallisuus ja
käytettävyys.
Toteutuminen:
Katujen kunnossapito
Kunnossapito on toiminnallisesti toteutunut tavoitteiden mukaisesti. Hyvien ja
suotuisien sääolosuhteiden vuoksi talousarvioraamin määrärahaa ei ylitetty.
39
Valaistus ja viitoitus
Katuvalot on sammutettu kesäkaudeksi. Viitoitus on pidetty ajan tasalla sekä vaurioituneita merkkejä on uusittu.
Yksityisteiden kunnossapito
Yksityistiet on pidetty pääosin liikennöitävässä kunnossa.
Yksityisteiden parantaminen
Ely-keskus ei myöntänyt Ilmajoen alueelle anottuihin kohteisiin yksityisteiden
parantamiseen avustusta, jolloin kohteita ei t oteutettu.
Puistot
Kunnossapito toteutui t avoitteiden mukaisessa laajuudessa. Yleisilmeen kannalta tärkeitä kunnan vastuulle kuulumattomia alueita raivattiin myös osittain.
Kunnan omistamat rakentamattomat puistot ja tontit pyritään niittämään kerran
kesässä. Huonokuntoisia leikkivälineitä poistettiin ja uusittiin määrärahojen puitteissa.
Urheilualueet
Urheilualueet on pidetty tavoitteiden mukaisessa kunnossa.
Jätehuoltolaitos
Ilmajoen kunta on osallistunut Seinäjoen seudun yhteishankintarenkaan tekemään sopimukseen lähialueen kuntien suljettujen kaatopaikkojen yhteistarkkailusta. Ely -keskus on v. 2014 hyväksynyt tarkkailuehtojen lieventämisen siten,
että osa näytteidenotoista voitaisiin korvata kuntien omavalvonnalla. Yhteistarkkailua on tarkoitus jatkaa ja yhteisesti kilpailuttaa vuonna 2015 näytteidenotto
vuosille 2015-20 (optio vuosille 2021-24).
Metsätilat
Metsäsuunnitelman mukainen hakkuumäärätavoite on 3500 m3 vuodessa.
INVESTOINNIT
Liikennealueet
Investointikohteet toteutuivat tavoitteiden mukaisesti. Suurimpia kohteita olivat
Vakavuorentien jatkaminen, Keskustien peruskorjaus ja Koulutien peruskorjauksen loppuun saattaminen. Valaisimia uusittiin led-valaisimiksi.
Puistot ja leikkipaikat
Ahonkylässä tehtiin Mäkikallionpuiston pohjatyöt.
Urheilualueet
Keskusurheilukentän katsomorakennuksen peruskorjaustyöt aloitettiin.
40
KIINTEISTÖTOIMI
Kunnan omassa käytössä olevat ja vuokralle annetut kiinteistöt
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Tekninen johtaja / kiinteistömestari
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite
Mittari
Tavoitearvo
Toteutuminen
Kiinteistöjen energiankulutuksen vähentäminen
Kokonaisenergian
kulutus
Energiankulutuksen
vähentämiseen tähtäävien investointien takaisinmaksuaika säästyvillä energiakuluilla keskim. 8 vuodessa
Energiankulutus on
vähentynyt, mutta ei
tavoitteen mukaisesti
Käyttöasteeltaan vajaa- Käyttöaste
käyttöisten rakennusten
käytön tehostaminen tai
vajaakäyttöisten kohteiden myynti
Rakennusten kaikista
Tilojen käyttöaste on
tiloista yli 90 % on käy- ollut yli 90%
tössä päivittäin siten,
että käyttöaste on vähintään 7h/ kohde/arkipv.
Toiminnalliset muutokset:
Terveyskeskuksen peruskorjaus- ja laajennushankkeen aikaiset tilapäisjärjestelyt.
Muut tavoitteet/toteutuminen
Käyttäjäpalveluiden kirjaaminen suoraan hallintokuntien menoiksi ei ole toteutunut.
41
TEKNISET PALVELUT
Tekninen varikko, Konekeskus
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Vesihuoltorakennusmestari.
Toiminta-ajatus
Teknisten palvelujen tavoitteena on tarjota hyvin toimivat ja joustavat puitteet kunnallisen
infrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Logistiikan toimivuus
Palaute
Sosiaalitilojen hyvä
toimivuus
Palautteen perusteella tavoitetaso on saavutettu
Palaute,
hintavertailut
Työaineiden nopea ja
edullinen saatavuus
Kriisivalmiuden ylläpito
Työntekijöiden
Viranomaistarkassosiaalitilojen palvelutaso tukset
Täyttää työsuojeluviranomaisten vaatimukset
Täyttää vaatimukset
Muut tavoitteet:
Teknisen varikon tavoitteena on tarjota hyvin toimivat fyysiset puitteet kunnallisen infrastruktuurin ylläpitoon.
Tavoitteena on, että tehokkaasta ja taloudellisesta toiminnasta syntyvät menot
voidaan kattaa saatavilla tuloilla. Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella.
Tunnusluvut ja mittarit:
- konekeskuksen nettotulo
- teknisen varikon nettotulo
+-0€
+ - 0 €, vyörytyserien jälkeen
Toteutuminen:
Teknisiä palveluja on hoidettu tavoitteiden mukaisesti.
42
PALO- JA PELASTUSTOIMI
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Tekninen johtaja.
Toiminta-ajatus
Vuoden 2004 alusta lukien palo- ja pelastustoimi on järjestetty alueellisesti EteläPohjanmaan Pelastuslaitoksen toimesta.
Talous
TA
2014 €
Toimintatulot
Toimintamenot
Netto (toimintakate)
-1.024.070
-1.024.070
Toteutuma
2014 €
-963.550
-963.550
43
Poikkeama €
Käyttö %
94,4 %
VESIHUOLTO
Vesi- ja viemärilaitos
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Tekninen johtaja/vesihuoltorakennusmestari.
Toiminta-ajatus:
Vesihuoltolaitos huolehtii toiminta-alueidensa vedenhankinnasta ja jakelusta sekä
viemäröinnistä ja jätevesien käsittelystä lainsäädännön mukaisesti.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Vesi- ja viemärilai- Vesilaitos:
toksen
Käyttötarkkailu- toimivuus
analyysi
Viemärilaitos:
Käyttötarkkailuanalyysi
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Täyttää sosiaali- ja
terveysministeriön
laatuvaatimukset
Talousveden rajaarvovaatimukset on
täytetty.
Täyttää vesioikeuden
lupaehdot
Biologinen hapenkulutus:
Lupaehdot >90%
Toteutunut 97,1 %
Fosfori:
Lupaehdot >90 %
Toteutunut 98,0%
Kiintoaine:
Lupaehdot >90 %
Toteutunut 98,8%
- talouden toimivuus
Nettotulos
Tuotto 5,0 %
Tuotto 6,9 %
- asiakaspalvelun
toimivuus
Toimintahäiriöiden
määrä
Vedentoimitushäiriöt
< 15 kertaa vuodessa
Vedenjakeluhäiriöitä
11 kpl
Asiakaspalaute
Toimistopalvelujen ja
laskutuksen hyvä taso
Tulos on hyvä
Seurantapalaverit
Kunnan ja Altia Oyj:n
sopimusehtojen täyttäminen
Sopimusehdot
täyttyneet
- sopimusten
toteutuminen
Käyttötarkkailu
Kunnan ja Lakeuden
Vesi Oy:n sopimusehtojen täyttäminen
Kunnan ja Lakeuden
Etappi Oy:n sopimusehtojen täyttäminen
44
Muut tavoitteet:
Vesi- ja viemärilaitos:
Verkostot pidetään teknisesti ja taloudellisesti riittävin ja oikea-aikaisin saneeraustoimenpitein toimintakunnossa.
Jätevesiverkostoon tulevien vuotovesien vähentäminen. Vanhojen betoniviemärilinjojen saneeraussuunnitelman tekeminen.
Vesi- ja viemärilaitosten toiminta-alueiden määritteleminen ja hyväksyminen
valtuustossa.
Viemärilaitoksen uusien lupaehtojen huomioiminen.
Koko kunnan kattavan vesihuoltosuunnitelman huomioon ottaminen vesihuollon
suunnittelussa ja rakentamisessa.
Lakeuden Vesi Oy:lle 1.1.2002 lähtien vuokratun Koskuuslähteen
vedenottamon käyttötehtävät suoritetaan laskutustyönä erillisen sopimuksen
mukaan.
Vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittäminen.
Seinäjoen seudun vesihuollon yleissuunnitelman huomioiminen.
Toteutuminen:
Vesilaitos
Toiminnan aiheuttamat kulut on katettu käyttö- ja perusmaksuilla. Vesilaitos on
toimittanut jakelualueelleen vettä 962.266 m3. Laskutuksien perusteena on ollut
828.638 m3.
Uusia liittyjiä on tullut 54.
Viemärilaitos
Toiminnan aiheuttamat kulut on katettu käyttö- ja liittymismaksuilla.
Jätevedenpuhdistamolle on vastaanotettu 1.170.547m3 jätevettä, josta Altia
Oyj:n osuus on ollut 250.320 m3, Etapin 86.024 m3.
Laitoksen laskutuksen perusteena on ollut 741.255 m3.
Uusia liittyjiä on tullut 122.
INVESTOINNIT
Vesi- ja viemärilaitosrakentaminen toteutui työohjelman ja talousarvion mukaisesti.
Vesihuollon rakentamiskohteita olivat Laskunmäen alue, Västilän alue, Vihtakallion alue ja Munakan vesijohto. Haja-asutusalueen viemäriä rakennettiin Tuohis45
tonmäen ja Tuomikyläntien alueille. Kauppatien viemäri saneerattiin ja jätevedenpuhdistamon ilmastus uusittiin.
Viemäriverkostoa laajennettiin yhteensä 17 km ja vesijohtoverkostoa 7,4 km.
Lisäksi rakennettiin tienalituksia ja vähäisiä verkoston laajennuksia.
46
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Ympäristölautakunnan tehtäväalueina ovat lainsäädännössä rakennusvalvonta- ja
ympäristönsuojeluviranomaiselle määrätyt tehtävät. Tarkempi toiminta-ajatus on
kirjattu tulosalueittain.
RAKENNUSVALVONTA
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Rakennustarkastaja.
Toiminta-ajatus:
Rakennusvalvonnan tehtävänä on huolehtia osaltaan turvallisen, terveellisen,
viihtyisän ja kauniin rakennuskannan muodostumisesta. Huomioon on otettava
rakentajan, naapurin, ympäristön ja yhteiskunnan velvollisuudet ja oikeudet. Tähän pyritään ohjauksella, neuvonnalla, lupapäätöksillä ja valvonnalla siten kuin
rakennuslainsäädännössä edellytetään.
Lisäksi tehtäviin kuuluu korjaus- ja energia-avustuksiin liittyvät tehtävä sekä
maa-aineslain mukaisia valvontatehtäviä
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Oikean ja riittävän neu- Asiakastyytyväisyys
vonnan ja ohjauksen
antaminen rakennusLupahakemusten taso
hankkeen eri osapuolille
Tyydyttävä
Toteutunut
Hyvä taso
Pääosin saavutettu
Lupahakemusten
kohtuullinen
käsittelyaika ja
oikeellisuus
Aika
Rakentamismääräykset
4 viikkoa
Määräyksiä noudatetaan
Päätökset pääsääntöisesti pysyvät
Muutamia ylityksiä
Toteutunut lähes
poikkeuksetta
Toteutunut
Rakentamisen asianmukainen toteutus
Rakentamisen laatu
Hyvä
Toteutunut
pääsääntöisesti
Kohtuullisen siisti
Toteutunut
pääsääntöisesti
Muutoksenhaun tulos
Rakennetun ympäristön Ympäristön siisteyden
siisteys
taso
47
Muut tavoitteet:
Keskeneräisten hankkeiden määrän pienentäminen.
Pyrkimys vaikuttaa niin, että ammattitaitoisia suunnittelijoita ja vastaavia työnjohtajia olisi rakentajille paremmin tarjolla.
Toteutuminen:
Keskeneräisten rakennusten määrä oli vuodenvaihteessa 756 kpl (29.9.2014).
Määrä pysynyt lähes ennallaan.
Sopivia ammattihenkilöitä on kannustettu toimimaan alan tehtävissä.
Vuoden aikana myönnettiin 162 rakennus- ja toimenpidelupaa. Uutta kerrosalaa
näissä oli 17370 m2. Lupa myönnettiin 55 uudelle asuinhuoneistolle, joista
asuinpientaloja 36 kpl.
Uudisrakennus- ja laajennushankkeita valmistui vuoden aikana 242 kpl, kerrosalaa 36247 m2. Uusia asuinhuoneistoja valmistui 89 kpl, joista asuinpientaloja
53 kpl. Lisäksi valmistui laajennuksen/muutoksen kautta 6 uutta asuntoa.
Aloituskokouksia rakennuskohteissa pidettiin 47 kpl ja rakennuslupiin liittyviä katselmuksia suoritettiin 471 kpl.
Valvonnan piiriin kuuluvia maa-aineslain mukaisia lupia oli vuoden lopussa 20 kpl.
Korjaus- tai energia-avustusta myönnettiin: vanhukset ja vammaiset 16 kpl ja
pientalojen tarveharkintaiset 5 kpl.
48
YMPÄRISTÖNSUOJELU
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Ympäristöinsinööri
Toiminta-ajatus:
Ympäristötoimen toiminta koostuu ympäristönsuojelu-, maa-aines-, jäte-, vesi-,
luonnonsuojelu- ja maastoliikennelain mukaisten lupien, ilmoitusten ja hallintoasioiden käsittelystä, niihin liittyvien lausuntojen antamisesta sekä neuvonnasta
ja valvonnasta. Lisäksi ympäristötoimelle kuuluu maankäyttö- ja rakennuslain
mukaisten maisematyölupien käsittely.
Ympäristötoimen pääpaino vuonna 2014 oli ympäristölupien käsittelyssä sekä
seudulliseen ilmastohankkeeseen osallistumisessa. Ympäristötoimessa käsiteltiin
vuoden aikana myös paljon vesihuoltolain 11 §:n mukaisia vapautushakemuksia,
johtuen kunnan viemärilaitoksen laajentamishankkeesta. Yhteistyötä pelastusviranomaisen kanssa kehitettiin.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Lupahakemusten
Lupahakemusten
mahdollisimman nokäsittelyaika ja lainpea käsittely lainvoi- voimaisuus.
maisuudesta tinkimättä.
Ympäristö- ja maa-aineslupien käsittelyaika 2-3 kk,
muiden lupien 1-2 kk.
Päätösten lainvoimaisuus.
Toteutunut täysin.
Ympäristölupien valvonnan lisääminen.
Ympäristölautakunnan
lupia yhteensä noin 100
kpl, vuosina 2007-2008
valvottu 2 %:a.
Vuonna 2014 tavoitteena
valvoa 7 %:a.
Toteutunut täysin.
Valvottujen lupien
määrä.
Osallistutaan seudulli- Ilmastostrategian
sen ilmastotyön tetuottama tieto ja
kemiseen aktiivisesti. hyöty ympäristötoimen, kaavoituksen
ja kunnan muidenkin
toimintojen käyttöön.
49
Käynnistetään konkreetti- Toteutunut osittain.
sia toimia 1-2 kpl päästöjen vähentämiseksi seudullisen ilmastohankkeen
puitteissa.
Muut tavoitteet :
Osallistutaan aktiivisesti seutukunnallisiin hankkeisiin Ilmajoen kunnan alueella.
Ilmanlaadun tarkkailua jatketaan tarkkailusopimuksen mukaisesti. Toimitaan tiiviissä yhteistyössä kunnan eri viranomaisten, naapurikuntien ja aluehallintoviranomaisten kanssa siten, että viranomaistoiminta on sujuvaa ja johdonmukaista.
Toteutuminen:
Muut tavoitteet täyttyivät; Osallistuttiin aktiivisesti seutukunnallisiin hankkeisiin
mm. alueellinen ilmastotyö ja ilmanlaaduntarkkailun jatkaminen sopimuksen mukaisesti. Yhteistyötä tehtiin muiden viranomaisten ja sidosryhmien kanssa, mm.
pelastusviranomaisen kanssa. Yhteistyötä tehtiin naapurikuntien ympäristötoimien kanssa aktiivisesti vuoden mittaan.
50
LAKEUDEN JÄTELAUTAKUNTA
Lakeuden jätelautakunta toimii jätelain 646/2011 § 23 mukaisena jätehuoltoviran-omaisena yhdeksän kunnan alueella. Osakaskuntia ovat Alavuden, Kurikan
(poislukien Jurvan alue), Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin kaupungit sekä Ilmajoen,
Jalasjärven, Kihniön ja Kuortaneen kunnat. Toimialue on sama jäteyhtiö Lakeuden Etappi Oy:n kanssa. Lakeuden jätelautakunta on toiminut vuoden 2007 alusta lähtien. Pakolliseksi jätehuoltoviranomainen on tullut jätelain mukaan 1.5.2012
alkaen.
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Jätelautakunnan vastuuhenkilö on lautakunnan esittelijä, jäteasiamies.
Toiminta-ajatus:
Jätelautakunnan lakisääteisiin tehtävin kuuluvat jätehuollon järjestämiseen,
suunnitteluun ja seurantaan liittyvät viranomaistehtävät, mm.:
•
•
•
•
•
päätökset jätehuoltomääräyksistä sekä niistä poikkeamisesta,
jätemaksutaksan hyväksyminen,
päätökset jätteenkuljetuksista,
päätökset jätemaksun määräämisestä ja muistutuksista jätemaksua vas-taan,
päätökset kunnallisten jätemaksujen maksuunpanosta, palauttamisesta sekä
perinnästä. Jätemaksu maksetaan Lakeuden Etappi Oy:lle.
Osakaskunnat ovat solmineet osakas- ja yhteistyösopimuksen, jonka keskeisenä
periaatteena on yhdenmukainen jätehuolto, yhdenmukaiset määräykset sekä
maksut koko yhtiön toimialueella. Jätelautakunta turvaa päätöksenteon yhdenmukaisuuden ja tasapuolisuuden. Osakaskuntien nimeämien luottamushenkilöiden ja tarvittaessa lausuntopyyntöjen avulla varmistutaan paikallisten olosuhteiden huomioon ottamisesta. Jätelautakunnan keskeinen tavoite on päätöksenteon
tehostaminen vastaamaan nopeasti kehittyvän jätehuollon toimintaympäristöä
51
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite
Mittari
Mittarin tavoitearvo
Hakemusten ja muistutusten
Aika
(jätehuoltomääräyksistä poikkeamiset, muistutukset mak- Jätehuoltomääräykset
suista yms.) kohtuullinen käsittelyaika ja päätösten oikeel- Muutoksenhaun tulos
lisuus
Jäteastioiden tyhjennysvälien
yhtenäistäminen jäsenkuntien
alueella, Kihniö
Uusien kunnan vastuulle
1.6.2014 siirtyvien § 32 mukaisten jätteiden tuottajien
jätehuollon järjestämisestä
tiedottaminen ja rekisterin
jätteen kuljetuksesta ajan
tasalle saattaminen
4 viikkoa
Määräyksiä noudatetaan ja
valvotaan
Päätökset pääsääntöisesti
pysyvät
Kaikissa jäsenkunnissa
yhtenäiset, jätehuoltomääräysten mukaiset jäteastioiden tyhjennysvälit vuoden 2014 loppuun mennessä
Aika
Rekisteri jätteen kuljetuksesta ja tiedotus valmis
31.5.2014 mennessä,
kaikki jätelain § 32 mukaiset 1 momentin kohtien 2
ja 3 kiinteistöt löytyvät
rekisteristä ja kiinteistön
omistajia on tiedotettu
Kattavuus
Muut tavoitteet:
- Jätelautakunnan työlistan mukaisten projektien läpivienti. Työlistan tilanne tarkistetaan lautakunnan kokouksissa ”tiedoksi merkittävät asiat” pykälässä.
- Vanhentumassa olevien poikkeamapäätösten ja kalkkistabilointilupien
seuraaminen ja toimenpiteet
- Lain vastaiset kiinteistöjen jätehuoltoasiat tehostetusti kuntoon – kokonaan liittymättömät sekä kunnan järjestämän kuljetuksen ohittaneet yksityistaloudet
- Kunnan järjestämän lietteen kuljetuksen käyttöalueen laajentuminen
uusiin kohdekuntiin vuonna 2014; Lapua ja Kurikka (lukuun ottamatta
Jurvan aluetta).
- Jätelautakunnan toiminnan saattaminen asukkaiden tietoisuuteen
Toteutuminen:
Vakinaista henkilöstöä on jätelautakunnan toimistolla 2 kpl, jäteastiamies ja toimistosihteeri. Toimistosihteeri jäi puolen vuoden vuorotteluvapaalle toukokuulla
2014. Sijaisuus toimeen täytettiin. Koska jätehuoltokentän opettelussa uusi henkilö tarvitsee tukea, päädyttiin lopulta siihen, että kesätyöntekijää ei hankita
vuonna 2014. Kesätyöntekijän oli tarkoitus työlistan mukaisesti lähteä tarkastuksille jäteasiamiehen kanssa. Tarkastukset siirtyivät vuodelle 2015.
52
Jätelautakunta kokoontui 5 kertaa vuonna 2014. Viranhaltijapäätöksiä tehtiin
vuonna 2014 kaiken kaikkiaan 1179 kpl. Jätemaksumuistutuksia käsiteltiin 23 kpl.
Valtaosa poikkeamapäätöksistä koskee jäteastioita. Asumislietteitä koskevia päätöksiä oli 223 kpl. Jätehuollon pidempiaikaisia keskeytyksiä koskevia päätöksiä oli
jäteastia- sekä asumislietepuolella yhteensä 452 kpl. Hallinto-oikeudelle viranhaltijan päätöksistä valitettiin vuonna 2014 vain kahdesta päätöksestä. Vertailuna
vuosi 2013, jolloin hallintovalituksia oli 13 kpl. Ratkaisua hallintovalituksiin ei ole
vielä saapunut. Postipäiväkirjaan merkattuja virallisia kirjeitä lähti jätelautakunnalta vuonna 2014 2248 kpl.
Kunnan järjestämä asumislietteen tyhjennys laajeni vuonna 2014 Lapuan kaupungin koko alueelle. Kurikan siirtyminen kiinteistöittäiseen asumislietteiden kuljetukseen lykättiin jätelautakunnan päätöksellä vuoteen 2016, koska alueella on
menossa voimakas viemäröinti. Kihniön jäteastioiden yhtenäistämistyö aloitettiin
marraskuussa 2014. Reilu 50 asukasta sai kuulemiskirjeen. 1.6.2014 kunnan vastuulle siirtyneet sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä koulutustoiminnan ne yksityiset tahot, jotka olivat jätelautakunnan tiedossa, saivat toukokuussa 2014 tiedotekirjeen. Uusia kohteita on tämän jälkeen tullut tietoon ja jatkotoimenpiteistä on
sovittu 9.12.2014 valvovien viranomaisten yhteistyöpalaverissa. Vanhentumassa
olleiden jätehuoltomääräyksistä poikkeamispäätöksien asianosaiset ovat saaneet
kirjeet, joiden perusteella valtaosa asiakkaista oli yhteydessä jätelautakuntaan.
20 kpl työlistan projektia valmistui kokonaan, muut jatkuvat vuonna 2015. Jätelain muutokset vuonna 2014 vaikuttivat siihen, että jätehuoltomääräysten päivitystyö aloitettiin. Jätelain muutos koskee mm. asumislietteiden omatoimista käsittelyä, jonka vuoksi kalkkistabilointi-ilmoituksien - tai päätösten saaneita ei kuntakohtaisesti käyty läpi vuonna 2014, vaan asiassa odotetaan uusien jätehuoltomääräyksien voimaantuloa.
53
PERUSTURVALAUTAKUNTA
TERVEYSTOIMI
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Sosiaalijohtaja
Toiminta-ajatus:
Terveystoimen tehtävänä on laadukkaiden terveyspalveluiden tuottaminen tarkoituksenmukaisesti eli siten, että ne tukevat kunnan myönteistä kokonaiskehitystä
ja ennaltaehkäisevää työtä.
Toteutuminen:
Terveydenhuollosta on vastannut JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä.
54
SOSIAALITOIMI
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Sosiaalijohtaja
Toiminta-ajatus:
Sosiaalitoimen tehtävänä on laadukkaiden sosiaalipalveluiden tuottaminen tarkoituksenmukaisesti siten, että niiden määrä ja laatu tukevat kunnan myönteistä
kokonaiskehitystä ja ennaltaehkäisevää työtä.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite
Sosiaalipalvelut:
Sosiaalityö:
Mittari
Mittarin tavoitearvo Toteutuminen
Toimeentuloturva/aikuissosiaalityö:
Riittävät resurssit
asiakkaiden ohjaukseen,
neuvontaan ja sosiaalisten
haasteiden selvittämiseen.
Tilastot, määräaikojen noudattaminen
Asiakkaiden osallisuus
ja itsenäinen selviytyminen
Asiakkaiden aktivoiminen
erilaisiin yksilöllisiin
vaihtoehtoihin.
Sosiaalityöntekijän
vastaanotolle pääsy.
Oikaisuvaatimukset/
valitukset
Toimeentulotuessa on
päätökset tehty määräaikojen puitteissa.
Erilaiset vaihtoehtoiset Asiakkaat ovat päästyöllistämisen meneseet halutessaan sositelmät ja mallit
aalityöntekijän vastaanotolle.
Kuntouttava
työtoiminta
Kuntouttavaa työtoimintaa ja yhteisStarttipajatoiminta
työtahoja on lisätty
Kanto-hanke on aloitettu 1.9.2014
Lastensuojelu:
Lastensuojeluasiakkaiden
ja perheiden ohjaus,
neuvonta ja tukeminen
Lapsilähtöisten selvitysten
tekeminen, yksilölliset
ratkaisut
Tilastot, asiakasmää- Monipuoliset avohuolrät/työntekijä, mää- lon tukitoimet
rä-aikojen noudattaminen
Perhehoidon lisääminen sijaishuollossa
Lasten ja lapsiperheiden palveluverPerheen itsenäinen
kosto
selviytyminen ja
osallisuus
Lastensuojeluilmoitukset on käsitelty määräajassa.
Lastensuojelutarpeenselvitykset on tehty
määräajassa
Lapsi- ja lapsiperheiden verkosto kokoontuu 4 x /vuosi
Lasten- ja nuorten
hyvinvointisuunnitelma valmistunut
8/2014
55
Vammaispalvelu:
Asiakkaiden osallisuuden
vahvistaminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen
Kehitetään erilaisia
asumismuotoja yksilöllisen
tarpeen mukaan
Tilapäishoidon kehittämien
palvelujen tarvetta
vastaavaksi
Määräaikojen noudattaminen
Monipuoliset laadukkaat asumisen vaihtoehdot
Erilaisia toimintaryhmiä, avotyöpaikkojen Elinikäisen oppimisen
lisääminen kunnassa tukeminen
ja avoimilla työmarkki-noilla
Lisää työpaikkoja ja
sopivia työntekijöitä
Päätökset on tehty
määräajoissa.
Toimintaryhmiä on
kehitetty asiakkaiden
tarpeen mukaan.
Avotyöpaikkoja on
lisätty.
Päivätoiminta ja työtoimintatapojen kehittäminen
Päihde-ja mielenterveyspalvelut:
Avopalvelujen kehittäminen, avokatko
Tilastot,
asiakasmäärät
Päihdekuntoutujan
palveluketju
Ryhmätoiminta,
vertaisryhmätoiminta
Ryhmien toteutuminen Avokatkon kehittäminen toteutunut, JIK
toteuttaa.
Yhteistyö päihdetyöntekijöiden kanssa.
Ennaltaehkäisevät palvelut
Muut tavoitteet:
Sosiaalityön kysyntään ja tarpeeseen vastaaminen, erityisesti erityisryhmien ja
lastensuojelun osalta. Aikuissosiaalityön kehittäminen ja työllistymisen ja itsenäisen selviytymisen tukeminen.
Toteutuminen:
Lastensuojelussa huostaan otettujen lasten määrä on laskenut ja kiireellisten
sijoi-tusten määrä vähentynyt. Avohuollontukitoimia ja moniammatillista yhteistoimintaa on lisätty. Toimeentulotuen yhtenäiset myöntämiskäytänteet ovat selkiyttäneet asiakkaan päätösten tekemistä ja kaikki päätökset tehtiin määräajassa,
seitsemässä vuorokaudessa. Työllisyyshoidossa aloitettiin kolmen vuoden Kantohanke, 1.9.2014, hankkeen avulla pyritään vaikuttamaan pitkäaikaistyöttömien
työllistämiseen. Vammaisten tukitoimien tarve on lisääntynyt jatkuvasti. Niihin
on asiakkaalla subjektiivinen oikeus kuten esim. henkilökohtaiseen apuun.
56
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Sivistystoimen päämääränä on tarjota kuntalaisille laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja sekä monipuolisia mahdollisuuksia kouluttautumiseen, harrastuksiin ja
luovaan itsensä kehittämiseen.
PERUSKOULUTUS
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Peruskoulutuksen vastuuhenkilö on sivistystoimenjohtaja lukuun ottamatta koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa, jonka vastuuhenkilö on aamu- ja iltaspäivätoiminnan koordinaattori.
Toiminta-ajatus:
Tuotetaan peruskoulun opetuspalveluja esiopetus- ja oppivelvollisuusikäisille.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Jaakko Ilkan koulun
Jatko-opiskeluun
päättävien jatko-opinnot lähteminen
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
99 % ikäluokasta
100 %
Lukio-opiskelun aloitus 45 % ikäluokasta
43 %
Ammatillisten opintojen aloitus
(ml. kaksoistutkinto)
57 %
54 % ikäluokasta
Muut tavoitteet:
Opetuksen taso, oppilasarvostelu:
- Valtakunnalliset kokeet /valtakunnallinen keskiarvo
Opetuskustannusten käyttömeno, €/oppilas:
- 7 927 €/oppilas / Valtakunnallinen keskiarvo
57
Toteutuminen
KV 9.12.2005 § 148 kouluverkkopäätöstä on noudatettu.
Opetustoimen täydennyskoulutuksen kehittämiseksi on osallistuttu Osaajia EteläPohjanmaalle (Osaava) –hankkeeseen.
Henkilöstöllä on vahva motivaatio ja tietotaito joustavaan esi- ja alkuopetukseen,
kunhan vain tilat ja resurssit antavat mahdollisuuden siihen.
Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus eteni aikataulun mukaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan muiden kuntien kanssa.
PÄIVÄHOITO
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Varhaiskasvatusjohtaja.
Toiminta-ajatus:
Ilmajoen kunta tarjoaa lapsille laadukasta ja turvallista kasvua, kehitystä ja oppimista tukevaa sekä vanhempien että lapsen erityistarpeet huomioivaa päivähoitoa.
Varhaiskasvatus on tavoitteellista ja suunnitelmallista; sitä toteutetaan ammattitaitoisesti eri päivähoitomuodoissa yhteiskunnalliset ja taloudelliset seikat huomioon ottaen.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Riittävä määrä päivähoito- ja esiopetuspaikkoja
Päivähoitolasten määrä/ Päivähoitopaikka
päivähoitopaikkojen
tarvitseville, alle
määrä
kouluikäisille
Eri päivähoitomuotojen
Koulutusten määrä
yhteistyö ja pedagogisen
ohjauksen lisääminen
Ohjauksen lisääminen
Asiantuntemuksen
lisääntyminen
Palvelun laadun
kehittyminen
Toteutuminen:
Lapsia 4/2014 734
12/2014 720
Päivähoitopaikat
4/2014 678
12/2014 660
*Hankkeen koulutukset
x 2 osallistujia 148
hlö/päiväkodit. Muut
koulutukset 48 hlö.
Perhepäivähoidossa:
havainnointikäynnit
(ohjauskäynnit/26) ja
palautekeskustelut 15
Lukupiirit eri ammattiryhmille 180 hlö/x
2,30h
58
Muut tavoitteet:
Päivähoitoa kehitetään valtakunnallisen ja kunnan oman Varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on suunnitelmallinen siirtyminen varhaiskasvatuksen aluemalliin uusien päiväkotien myötä. (KH 24.10.2011 § 321)
Toteutuminen:
Kunnanhallitus (24.3.2014 § 70) nimesi keskustan alueen päiväkodin sijaintipaikan tarkentamistyöryhmän. Työryhmälle annettu työskentelyaika oli vuoden 2014
loppuun asti. Työryhmä kokoontui neljä kertaa.
Yksi ehdotus oli seurakunnan kerhotilojen ostaminen vuonna 2015 ja tilojen saneeraus päiväkotikäyttöön sopivaksi. Tällä saadaan keskustaan noin 21–28 päivähoitopaikkaa lisää.
Varhaiskasvatuksen palveluseteli perhepäivähoitoon otetaan käyttöön vuonna
2015.
Neiron päiväkodinjohtajan toimi tarvitaan edelleen, sisältyy osana varhaiskasvatuksen aluemallia.
ILMAJOEN LUKIO
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Lukion rehtori.
Toiminta-ajatus:
Ilmajoen lukio toimii yleislukiona, jonka tavoitteena on tarjota monipuoliset opiskelumahdollisuudet. Tämä tapahtuu tarjoamalla valtakunnallisten lukiokurssien
ohella oppiaineissa koulukohtaisia syventäviä ja soveltavia kursseja sekä olemalla
mukana alueella toimivan oppilaitosverkosto Opinlakeudessa. Ilmajoen lukio on
voimakkaasti mukana kehittämässä maakunnan virtuaali- ja etäopetusta
Ilmajoen lukiossa toimii erikoisliikuntaryhmä, jossa mukana olevat opiskelijat
saavat lukio-opintojen ohella liikuntavalmennusta omassa urheilulajissaan. Ryhmän opiskelijoilla on mahdollisuus päästä Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemiaan
Yhteistyönä Etelä-Pohjanmaan Opiston kanssa lukiossa toimii ilmaisutaitolinja.
Linjalla opiskelevat opiskelijat voivat valita suuntautumisvaihtoehdon neljästä eri
vaihtoehdosta: rytmimusiikki, tanssi, draama ja luova kirjoittaminen.
59
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Opetuksen taso
Arvostelu
Ylioppilaskirjoitukset
Kurssien toteutuminen
Opiskelijoiden lkm/
kurssi
Valtakunnan keskitaso Ylioppilaskirjoituksissa valtakunnan keskitaso ylittyi
pakollisissa aineissa Matematiikassa, äidinkielessä ja
useassa reaaliaineessa
sekä ylimääräisissä kokeissa usean reaaliaineen kokeessa, lyhyessä matematiikassa ja lyhyissä kielissä.
Pakollisten kokeiden keskiarvojen keskiarvo oli 4,5 ja
kaikkien aineiden keskiarvojen keskiarvo oli 4,5
(asteikolla 0-7), kun valtakunnantasolla vastaava
keskiarvo on n. 4,2.
Kaikki työsuunnitelmaan
merkityt kurssit toteutuivat.
Kurssit, jonka on vaAlle 10 opiskelijan kursseja
linnut vähintään 10
oli 12. Suuria yli 34 opiskeliopiskelijaa/kurssi,
jan ryhmiä oli 5.
toteutuvat
Opiskelijoiden
jatko-opinnot
Korkea-asteelle ja
ammattikorkeakouluihin meno
Yliopistoihin, korkea-kouluiIkäluokasta 27 % kor- hin ja ammatti-korkeakoukeakouluihin ja 37 % luihin ikäluokasta siirtyi pitammattikorkeakoului- kän ajan keskiarvona 70 %.
hin
Toteutuminen:
Vuoden 2014 aikana Etelä-Pohjanmaan toisen asteen oppilaitosten koulutusverkosto Opinlakeus on toiminut erityisesti oppilaitosten välisen yhteistyötä tehostamalla. Opinlakeuden sisällä Ilmajoen lukio on mukana ryhmässä, johon kuuluvat Ilmajoen, Jalasjärven Kurikan, ja Kauhajoen toisen asteen oppilaitokset. Samalla Etelä-Pohjanmaan virtuaalilukioverkko sulautettiin Opinlakeuteen 1.8.2014
alkaen ja se lopetti toimintansa erillisenä yksikkönä. Etäopetus on jatkunut entiseen malliin. Ilmajoen lukion opiskelijoita on osallistunut espanjan ja venäjän
kielen kursseille. Lukio on mukana opinlakeusmessuilla tammikuussa 2014 yhteisellä E-P:n lukioiden osastolla.
CERN-leirikoulutoimintaa on jatkettu. Siinä suomalaisista lukioista valittuja opiskelijaryhmiä pääsee opiskelemaan kolmen päivän ajaksi tiedekouluun Euroopan
alkeishiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen Cerniin, joka sijaitsee Sveitsissä Genevessä. Järjestyksessään kahdeksas, leirikoulu toteutetaan yhdessä Nurmon ja
Kauhajoen lukioiden kanssa tammikuussa 2015. Projekti on hoitanut kaikki käytännön järjestelyt ja paikallisen valmistautumisen syyslukukaudella 2014
Lukion liikuntaryhmän opiskelijoiden on ollut mahdollista hakeutua akatemiaurheilijoiksi, jolloin he saavat akatemiasta mm. testauspalvelut. Urheilulinjan opiskelijoista suurin osa on hyväksytty akatemiaopiskelijoiksi. Urheiluakatemiassa
Ilmajoen lukion päälajit ovat pesäpallo ja paini.
60
Yhteistyönä Etelä-Pohjanmaan Opiston kanssa lukion toimii ilmaisu(taito)linja.
Opiskelijat ovat voineet valita opintoja teatteritaiteesta, tanssista, ryhmimusiikista
tai luovasta kirjoittamisesta. Ryhmän toisen vuoden opiskelijat ovat opiskelleet
Opistolla ilmaisuaineita.
KIRJASTO- JA KULTTUUR ITOIMI
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Kirjasto- ja kulttuurijohtaja.
Toiminta-ajatus:
Kirjasto- ja kulttuuritoimen tavoitteena on tyydyttää yleistä sivistyksen ja tiedon
tarvetta sekä tukea opiskelua ja omaehtoista tiedonhankintaa sekä kirjallisuuden
ja taiteen harrastusta.
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Kirjasto
Kirja-, lehti-, video- ja 170.000 lainaa
musiikkilainat
169.960 lainaa
Hankitut kirjat
4.500 kpl
4.868 kpl
Yhteisöille ja yksityisille myönnetyt avustukset ja stipendit
Myönnetään
13.000 euroa
13.792 euroa
Kulttuuritoimi
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Itsenäisyysjuhlan,
Käytetään
kansallisen veteraani- 3.500 euroa
päivän ja Ilkan kentän juhlatapahtuman
organisointi
10.589 euroa
Kulttuuristrategiasta
lähtevät tavoitteet
Kulttuuristrategia hyväksymättä
Kulttuuristrategian
tarkistaminen
Muut tavoitteet
Uusi kirjasto- ja kulttuurijohtaja aloittaa vuoden 2014 alussa.
Lasten ja nuorten lukuharrastuksen edistäminen koulujen, päiväkotien ja muiden
tahojen yhteistyöllä. Järjestetään kirjavinkkausta, satutunteja ja kirjallisuustapahtumia.
61
Laaditaan kirjaston, koulun ja päivähoidon yhteistyösuunnitelma.
Kirjastojen välinen yhteistyö. Alueelliseen kirjastokimppaan liittyminen
Vanhemmille ikäryhmille kirjallisuus- ym. tapahtumia.
Toteutuminen
Kirjasto- ja kulttuurijohtaja virka edelleen täyttämättä 2014.
Osa tavoitteista tästä johtuen myös toteuttamatta.
Satutunteja järjestettiin 19 joissa osallistujia 416.
Luokkakäyntejä 40 joissa osallistujia 615.
Käyttäjäkoulutuksia 2, joissa 43 oppilasta.
Kirjavinkkauksia kouluille 6 ja osallistujia 168.
Muut tapahtumat: Paperit kiertämään (kirjanlehdet käsityömateriaalina), Keväthulinat
(poistomyyntitapahtuma) ja Kirjailijailta joissa kävijöitä 593.
Osallistujia eri tapahtumissa yhteensä 1835.
Kirjaston ja koulun yhteistyösuunnitelma on esitelty opettajille 4.12.2014 sivis-tystoimen
esimiesten kokouksessa.
Kirjallisuusilta 8.10.2014, jossa paikalliset kirjailijat Martti Koskenkorva, Jaana Ala-Huissi ja
Henry Aho esittäytyivät. Osallistujia n. 20
Kirjastojen välisessä yhteistyössä Ilmajoki on mukana hankkeessa jossa selvitetään koko
Etelä-Pohjanmaan laajuisen kirjastojärjestelmän mahdollisuutta.
ILMAJOKI-OPISTO
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Ilmajoki-opiston vastuuhenkilö on Ilmajoki-opiston vt. rehtori ja musiikkiopistossa
johtava musiikinopettaja
Toiminta-ajatus:
Aikuisten kuntalaisten vapaa-ajan oppimistarpeiden tyydyttäminen monipuolisesti
koko Ilmajoen kunnan alueella sekä lasten ja nuorten taiteen perusopetusta kuvataide-, käsityö- ja tanssikoulussa sekä musiikkiopistossa.
62
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Toteutuminen:
Osallistumisaktiivisuus
Kursseille osallistuneiden
lukumäärä
Opiskelijoiden lukumäärä
5674
5893
2122
2722
Monipuolinen kurssitarjonta
Kurssien lukumäärä
351
462
Vähintään valtionosuustunnit
Vuodelle annettava tuntimäärä
15 200
160 45
75
74
Taiteen perusopetus:
Musiikkikoulun kurssitutkinnot Suoritetut tutkinnot
Musiikkikoulun todistukset
Päättötodistusten lukumäärä 5
6
Musiikkiopiston kurssitutkinnot Suoritetut tutkinnot
10
3
Musiikkiopiston todistukset
Päättötodistusten luumäärä
2
1
Kuvataidekoulun todistukset
Päättötodistusten lukumäärä 1
1
Käsityökoulun todistukset
Päättötodistusten lukumäärä 11
11
Muut tavoitteet:
-
Laajan kurssivalikoiman kehittäminen ja ylläpitäminen koko kunnan alueella
Edistää kaikin tavoin kuntalaisten hyvinvointia
Yhteistyön lisääminen eri hallintokuntien kanssa
Täydennyskoulutuksen tarjoaminen kunnan työntekijöille.
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien uusiminen muuttuvien ohjeiden
mukaisiksi vuoden 2016 alusta
- Opintoseteliavustuksella pyritään madaltamaan taloudellista kynnystä osallistua
opintoihin.
Toteutuminen:
Opintoryhmiä kokoontui koko kunnan alueella. Yhteistyö terveydenhuollon ja
muiden hallintokuntien kanssa kehittyi suotuisasti. Opintoseteliavustuksen saaminen mahdollisti monelle osallistumisen opiston kursseille.
63
NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNTA
NUORISO - JA LIIKUNTATOIMI
Nuoriso- ja liikuntalautakunnan tehtävänä on yleisten edellytysten luominen kunnassa harjoitettavalle liikuntatoiminnalle ja nuorisotyölle sekä osaltaan vapaaaikapalvelujen tuottaminen.
Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö:
Vapaa-aikatoimenjohtaja.
Toiminta-ajatus:
Nuorisotoimi vastaa perusnuorisotyön ylläpitämisestä ja kehittämisestä kylittäin
las-ten ja nuorten parissa tehtävällä nuorten kasvua tukevalla yhteistyöllä. Nuorisotoimen vastuualueena ovat nuorisotilat, nuorisokahvila, lastenkerhot sekä osa
Kalajaisjärven leiri- ja kurssikeskuksen toimintaa. Lisäksi luodaan edellytyksiä
nuorten harrastajaryhmien toiminnalle. Nuorisopalveluita tuotetaan yhteistyössä
nuorisotyöntekijöiden, nuorisoyhdistysten, nuorisovaltuuston, eri oppilaitosten,
urheiluseurojen, seutukuntien nuorisotoimien, vanhempien sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Yhteistyöllä tuotetaan muun muassa nuorisoviikko, Marrasrock, Vuoden Nuori valinta, laskettelureissu tms. tapahtumia ja tempauksia sekä
leiri- ja koulutustoimintaa. Nuorisoyhdistysten sekä nuorten itsensä järjestämää
toimintaa tuetaan lisäksi jakamalla perus- ja kohdeavustuksia.
Nuorisovaltuuston tehtävänä on edesauttaa nuorten tarpeiden välittymistä
kunnan päätöksentekoon ja palvelutuotantoon sekä helpottaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Nuorisovaltuusto pyrkii tekemään nuorille
tunnetuksi kunnan toimintaa ja palveluja, ja herättämään nuorten kiinnostusta
osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Nuorisovaltuusto pohtii kunnan puutteita ja
tarpeita nuorten näkökulmasta ja tekee tarvittaessa aloitteita nuoria koskevissa
asioissa. Nuorisovaltuusto järjestää nuorille myös toimintaa erilaisten tapahtumien ja retkien merkeissä.
Liikuntatoimi vastaa eri liikuntapaikkojen, kuten Ilmajoki-hallin, virkistysuimalan, urheilukenttien, keskustan luistelupaikkojen ja hiihtolatujen hoidosta. Liikuntapalveluja tuotetaan mm. järjestämällä kunto- ja terveysliikuntaa sekä tempauksia ja kuntoliikuntatapahtumia kuten myös leiri- ja koulutustoimintaa eri
ryhmille. Lisäksi yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa järjestetään
puulaakisarjoja ja pitäjänmestaruuskilpailuja useissa kesä- ja talvilajeissa. Urheiluseurojen toimintaa tuetaan jakamalla toiminta- ja kunnossapitoavustuksia.
64
SITOVAT TAVOITTEET
Tavoite:
Mittari:
Tavoitetaso:
Uimahallin käyttöaste
Kävijämäärä vuodessa 46.000 käyntikertaa
Toteutuminen:
55.339 käyntiä -tavoite
saavutettu
Ilmajoki-hallin kuntosa- Kävijämäärä vuodessa 23.000 käyntikertaa
lin käyttöaste
28.197 käyntiä - tavoite
saavutettu
Leiritoiminta
Leirien määrä
määrä toteutunut
Nuorisotilat
Kävijämäärä vuodessa 18.000 hlö
19.915 hlöä, tavoite
saavutettu
Lastenkerhot
Kävijämäärä vuodessa 2000 hlö
1.568 hlöä, tavoitetta ei
saavutettu
Nuorisovaltuusto
Nuoria koskevat aloitteet
Lukumäärä
1
2, tavoite saavutettu
Kannanotot nuoria
koskevissa asioista
Lukumäärä
1
1, tavoite saavutettu
Tapahtumat ja retket
Lukumäärä
4
5, tavoite saavutettu
5 kpl
Muut tavoitteet:
 Ilmajoki-hallin tehokas käyttö mm. siten, että talvikaudella pääsalissa on arkiiltaisin 100 %:n käyttöaste.
 Kunto- ja terveysliikunnan tason säilyttäminen; tavoitteena, että toimivia liikuntaryhmiä vähintään 16 kpl
 Lumiolosuhteiden niin salliessa Palonkylän kuntorata kunnostetaan talvikaudella päivittäin isolla latukoneella, elämysliikuntareitti Ahonkylästä Seinäjoelle pidetään puolestaan päivittäisessä käyttökunnossa yhteistyössä Seinäjoen kaupungin liikuntatoimen kanssa.
 Turvata nuorisotilojen olemassaolo ja kehittäminen.
 Tukea lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
 Eri viranomaisten yhteistyöllä edistää lasten ja nuorten terveitä elämäntapoja
ja hyvinvointia. Kaikki toiminta ja tapahtumat tukevat päihteettömyyttä.
 Yhteistyön kehittäminen ja ylläpitäminen vanhempien sekä eri yhteistyötahojen kanssa.
 Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vakiinnuttaminen kuntaan.
Toteutuminen:
• Muut liikuntatoimen tavoitteet ovat toteutuneet, paitsi latujen teon osalta,
koska lumiolosuhteet eivät sallineet päivittäistä latujen tekoa eikä kunnossapitoa.
65
• Tavoite toteutunut
• Nuorisotilojen olemassaolo kyettiin säilyttämään entisellään ja kehittäminen
toteutui osittain resurssien puitteissa.
• Nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia tuettiin suunnitelmien mukaisesti toimimalla yhteistyössä nuorisovaltuuston kanssa ja viemällä heidän
asioitaan eteenpäin.
• Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen toteutui suunnitelmien mukaisesti
ja hyvällä yhteistyöllä muiden tahojen kanssa. Kaikki toiminta perustui päihteettömyyteen ja terveiden elämäntapojen vaalimiseen.
• Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, johon kuuluu myös nuorisotoimen edustajia, tekee tiivistä yhteistyötä nuorten palvelujen eteen. Monialaisen yhteistyöryhmän tehtävänä on pohtia laajasti kaikkien alle 29-vuotiaiden nuorten
elinoloja ja palveluita. Koota muun muassa tietoa nuorten elin-oloista, edistää
palvelujen järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken.
• Nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen vakiinnuttaminen kuntaan toteutui hyvin. Toiminnan koordinointi ja kehittäminen hoidetaan yhdessä Seinäjoen
seudun nuorisotoimien kanssa hankerahoituksella.
66
KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMISVERTAILU
Talousarviomuutokset
Talousarvio
muutosten
jälkeen
Toteutuma
18 000
-26 990
-8 990
0
18 000
-26 990
-8 990
18 466,00
-17 254,25
1 211,75
-466,00
-9 735,75
-10 201,75
-4 190
0
-4 190
-3 957,17
-232,83
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Toimintamenot
-29 710
0
-29 710
-23 139,53
-6570,47
Laskennalliset erät
0
-4 200
-3 962,50
-237,50
-192 190
-181 834,46
-10 355,54
Alkuperäinen
talousarvio
Poikkeama
KESKUSVAALILAUTAKUNTA
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Laskennalliset erät
KUNNANVALTUUSTO
Toimintamenot
-4 200
-192 190
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
0
-6 500
0
-6 500
0,00
-9 400,65
0,00
2 900,65
317 140
-2 477 280
-2 160 140
-21 820
-21 820
317 140
-2 499 100
-2 181 960
410 138,07
-2 477 849,30
-2 067 711,23
-92 998,07
-21 250,70
-114 248,77
-92 190
534 450
0
0
-92 190
534 450
-69 789,28
540 914,38
-22 400,72
-6 464,38
-30 000
-36 600
-66 600
1 283 470
-3 717 600
-2 434 130
1 288 091,00
-3 831 778,87
-2 543 687,87
-4 621,00
114 178,87
-109 557,87
-5 210
2 561 790
-4 518,38
2 564 151,61
-691,62
-2 361,61
232 070
-558 020
-325 950
233 820,38
-471 194,15
-237 373,77
-1 750,38
-86 825,85
-88 576,23
-145 240
-49 050
-145 242,41
-39 933,49
2,41
-9 116,51
KUNNANHALLITUS
Yleishallinto
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
Ruoka- ja puhtauspalvelu
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
1 313 470
-3 681 000
-2 367 530
-5 210
2 561 790
Elinkeinot ja maaseutu
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
232 070
-558 020
-325 950
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-145 240
-49 050
0
67
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarviomuutokset
Talousarvio
muutosten
jälkeen
Toteutuma
0
0
70
-248 190
-248 120
1 541,19
-235 880,20
-234 339,01
-1 471,19
-12 309,80
-13 780,99
-31 630
-34 271,37
2 641,37
452 300
-499 610
-47 310
478 097,19
-500 294,78
-22 197,59
-25 797,19
684,78
-25 112,41
-10 730
-41 150
-10 733,64
-40 223,69
3,64
-926,31
Poikkeama
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Tekninen hallinto
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
70
-248 190
-248 120
Laskennalliset erät
-31 630
Kaavoitus- ja mittaustoimi
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
452 300
-499 610
-47 310
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
0
-10 730
-41 150
Liikenneväylät ja muut yleiset alueet
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
187 900
-913 560
-725 660
187 900
-913 560
-725 660
137 156,32
-882 947,63
-745 791,31
50 743,68
-30 612,37
20 131,31
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-947 080
-176 510
-947 080
-176 510
-739 918,06
-132 415,77
-207 161,94
-44 094,23
1 235 960
-3 068 190
-1 832 230
1 235 960
-3 068 190
-1 832 230
1 264 886,00
-3 026 360,51
-1 761 474,51
-28 926,00
-41 829,49
-70 755,49
-438 790
1 862 670
-305 744,01
1 766 062,48
-133 045,99
96 607,52
223 100
-191 430
31 670
205 659,96
-239 225,09
-33 565,13
17 440,04
47 795,09
-65 235,13
-22 640
-35 490
-22 642,92
-37 990,85
2,92
2 500,85
-1 024 070
-963 550,15
-60 519,85
-52 680
0
-52 685,16
-84,00
5,16
84,00
Kiinteistötoimi
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
0
-438 790
1 862 670
Tekniset palvelut
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
223 100
-191 430
31 670
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
0
0
-22 640
-35 490
Palo- ja pelastustoimi
Toimintamenot
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-1 024 070
0
-52 680
0
68
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarviomuutokset
Talousarvio
muutosten
jälkeen
Toteutuma
2 475 580
-1 375 560
-421 420
-50 000
2 054 160
-1 425 560
2 466 147,49
-1 636 072,19
-411 987,49
210 512,19
1 100 020
-471 420
628 600
830 075,30
-201 475,30
-546 820
-21 200
-509 944,36
-24 281,79
-36 875,64
3 081,79
105 960
-191 030
-85 070
105 960
-191 030
-85 070
72 446,42
-195 087,09
-122 640,67
33 513,58
4 057,09
37 570,67
-15 660
-15 660
-15 332,12
-327,88
9 370
-73 650
-64 280
9 370
-73 650
-64 280
22 365,08
-67 918,85
-45 553,77
-12 995,08
-5 731,15
-18 726,23
-6 140
-6 140
-5 776,67
-363,33
LAKEUDEN JÄTELAUTAKUNTA
Toimintatulot
119 350
Toimintamenot
-119 350
Toimintakate
0
119 350
-119 350
0
104 733,27
-104 733,27
0,00
14 616,73
-14 616,73
0,00
-4 000
-2 069,65
-1 930,35
848 980
-6 507 190
-5 658 210
871 565,07
-6 580 699,26
-5 709 134,19
-22 585,07
73 509,26
50 924,19
-26 220
-392 270
-33 543,18
-419 780,40
7 323,18
27 510,40
Poikkeama
Vesihuolto
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-546 820
-21 200
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Rakennusvalvonta
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Laskennalliset erät
Ympäristönsuojelu
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Laskennalliset erät
Laskennalliset erät
0
0
0
-4 000
PERUSTURVALAUTAKUNTA
Sosiaalitoimi
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
848 980
-6 157 190
-5 308 210
-350 000
-350 000
-26 220
-392 270
JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
0
-27 723 350
-27 723 350
0
0,00
-27 723 350 -29 234 775,86 1 511 425,86
-27 723 350 -29 234 775,86 -1 511 425,86
69
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarviomuutokset
Talousarvio
muutosten
jälkeen
Toteutuma
-8 600
-71 500
-80 100
293 800
-9 141 560
-8 847 760
540 625,84
-9 583 912,57
-9 043 286,73
-246 825,84
442 352,57
195 526,73
-564 330
-2 811 050
-557 116,62
-2 764 503,69
-7 213,38
-46 546,31
926 250
-6 678 140
-5 751 890
1 062 385,41
-7 043 013,18
-5 980 627,77
-136 135,41
364 873,18
228 737,77
-213 080
-1 292 680
-214 882,58
-1 250 749,33
1 802,58
-41 930,67
15 170
-1 074 750
-1 059 580
13 837,63
-1 089 162,92
-1 075 325,29
1 332,37
14 412,92
15 745,29
-134 330
-247 530
-141 532,90
-303 380,14
7 202,90
55 850,14
-64 530
-62 746,37
-1 783,63
5 540
-421 210
-415 670
17 400,58
-444 949,83
-427 549,25
-11 860,58
23 739,83
11 879,25
-7 540
-84 780
-7 537,56
-91 487,26
-2,44
6 707,26
145 530
-986 740
-841 210
190 264,67
-1 056 324,54
-866 059,87
-44 734,67
69 584,54
24 849,87
-23 110
-167 900
-23 116,44
-153 545,15
6,44
-14 354,85
Poikkeama
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Peruskoulutus
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
302 400
-9 070 060
-8 767 660
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-564 330
-2 811 050
Päivähoito
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
926 250
-6 588 140
-5 661 890
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-213 080
-1 292 680
-90 000
-90 000
Lukiokoulutus
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
15 170
-1 074 750
-1 059 580
0
0
-134 330
-247 530
Ammatti- ja ammattikorkeakoulutus
Toimintamenot
-64 530
Kirjasto- ja kulttuuritoimi
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
5 540
-421 210
-415 670
0
0
-7 540
-84 780
Ilmajoki-opisto
Toimintatulot
Toimintamenot
Toimintakate
145 530
-899 240
-753 710
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-23 110
-167 900
-87 500
-87 500
70
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarviomuutokset
Talousarvio
muutosten
jälkeen
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA
Toimintatulot
314 220
Toimintamenot
-906 090
Toimintakate
-591 870
40 000
-62 500
-22 500
354 220
-968 590
-614 370
384 615,87
-996 528,21
-611 912,34
-30 395,87
27 938,21
-2 457,66
-304 570
-741 030
-269 563,92
-688 578,66
-35 006,08
-52 451,34
Poistot ja arvonal.
Laskennalliset erät
-304 570
-741 030
Käyttötalous yhteensä
Toimintatulot
9 248 360
Toimintamenot
-67 574 390
Toimintakate
-58 326 030
Poistot ja arvonal.
Lask.erät, netto
-420 020
-769 920
-1 189 940
-3 534 560
-1 174 050
Poikkeama
8 828 340
9 784 243,44 -955 903,44
-68 344 310 -70 947 233,06 2 602 923,06
-59 515 970 -61 162 989,62 1 647 019,62
-3 534 560
-1 174 050
71
Toteutuma
-3 108 511,42
-1 150 595,88
-426 048,58
-23 454,12
TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU
Alkuperäinen
talousarvio
Toimintatulot
Myyntitulot
Maksutulot
Tuet ja avustukset
Muut toimintatulot
Valmistus omaan käyttöön
Toimintamenot
Henkilöstömenot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintamenot
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Tilikauden tulos
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
Talousarviomuutokset
9 248 360
5 208 720
1 488 120
588 090
1 963 430
-420 020
-451 420
-8 600
40 000
-67 574 390
-24 483 500
-18 601 640
-5 881 860
-36 160 250
-3 887 970
-2 481 280
-561 390
-58 326 030
36 317 000
26 220 000
-605 000
105 000
169 400
-810 000
-69 400
3 605 970
-3 022 930
-3 534 560
71 410
71 410
-769 920
-351 470
-329 870
-21 600
-23 150
-21 600
-362 700
-11 000
-1 189 940
60 000
60 000
0
-1 129 940
0
0
-1 129 940
-1 129 940
72
Talousarvio
muutosten
jälkeen
8 828 340
4 757 300
1 479 520
628 090
1 963 430
-68 344 310
-24 834 970
-18 931 510
-5 903 460
-36 183 400
-3 909 570
-2 843 980
-572 390
-59 515 970
36 317 000
26 220 000
-545 000
105 000
169 400
-750 000
-69 400
2 476 030
-3 022 930
-3 534 560
-1 058 530
-1 058 530
Toteutuma
Poikkeama
9 784 243,44
4 951 001,63
1 484 742,06
1 059 431,53
2 151 534,36
137 533,86
-70 947 233,06
-25 831 949,79
-19 572 233,20
-6 259 716,59
-37 719 179,87
-4 016 963,26
-2 808 711,22
-570 428,92
-61 162 989,62
36 995 511,67
26 255 922,00
-511 276,63
80 844,37
147 195,73
-666 639,84
-72 676,89
1 577 167,42
-3 011 318,55
-3 108 511,42
-1 531 344,00
-1 531 344,00
-955 903,44
-193 701,63
-5 222,06
-431 341,53
-188 104,36
-137 533,86
2 602 923,06
996 979,79
640 723,20
356 256,59
1 535 779,87
107 393,26
-35 268,78
-1 961,08
1 647 019,62
-678 511,67
-35 922,00
-33 723,37
24 155,63
22 204,27
-83 360,16
3 276,89
898 862,58
-11 611,45
-426 048,58
472 814,00
472 814,00
Verotulojen erittely Alkuperäinen
talousarvio
Kunnan tulovero
Osuus yhteisöveron
tuotosta
Kiinteistövero
Verot yhteensä
33 358 000
1 123 000
1 836 000
36 317 000
Tuloveroprosentti
Verovuosi 2010
Verovuosi 2011
Verovuosi 2012
Verovuosi 2013
Verovuosi 2014
Verovuosi 2015
Talousarviomuutokset
19,50
19,50
19,75
19,75
19,75
20,25
0
Kunnallisverotuksessa verotettavat tulot
154 431 855
164 354 711
170 871 675
177 749 344
Kiinteistöveroprosentit
Yleinen
Vakituinen
asuinrakennus
Verovuosi 2009
Verovuosi 2010
Verovuosi 2011
Verovuosi 2012
Verovuosi 2013
Verovuosi 2014
0,60
0,60
0,60
0,70
0,80
0,80
Valtionosuudet
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarvio
muutosten
jälkeen
33 358 000
1 123 000
33 862 143,71
1 263 086,09
-504 143,71
-140 086,09
1 836 000
36 317 000
1 870 281,87
36 995 511,67
-34 281,87
-678 511,67
Veronsaajan
kunnallisvero
28 723 056
30 353 172
31 760 049
33 196 942
Muu asuinrakennus
0,30
0,30
0,32
0,40
0,45
0,45
Talousarviomuutokset
Peruspalvelujen valtionosuus
Opetus- ja kulttuuritoimen muut
valtionosuudet
Yhteensä
26 220 000
73
0,75
0,75
0,75
0,80
0,80
0,80
Toteutuma
Poikkeama
Muutos
%
0,76
5,68
4,60
4,50
Yleishyödyllinen
yhdistys
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Talousarvio
muutosten
jälkeen
0
Toteutuma
27 852 825,00
0
26 220 000
-1 596 903,00
26 255 922,00
Rakentamaton
tontti
Voimalaitosrakennus
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
Poikkeama
-35 922,00
1,40
1,40
1,40
1,40
1,40
1,40
INVESTOINTIOSAN TOTEUTUMISVERTAILU
Kustannusarvio ja sen
muutokset
Edell.
vuosien
käyttö
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio
talousarvio muutokset
muutosten
jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
KUNNANHALLITUS
Muu osakkeiden hankinta
Menot
Tulot
Nettomenot
697,67
0,00
697,67
-697,67
-697,67
Menot
Metsäliitto osuuskunta
697,67
Muu irtaimisto
Menot
Atk-keskus
Puhelinvaihteen uusiminen
Terveyskeskuksen ruokasalin kalustaminen
100 000
100 000
98 529,75
1 470,25
Menot
46 392,00
12 237,64
39 900,11
50 000
5 000
45 000
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Maa- ja vesialueet
Menot
Tulot
Nettomenot
380 000
370 000
10 000
150 000
530 000
370 000
160 000
283 466,70
138 071,98
145 394,72
246 533,30
231 928,02
14 605,28
Tulot
1 060,36
-1 060,36
Tähtisen talon myynti
1 060,36
Rakennettujen kiinteistöjen osto- ja myynti
74
Kustannusarviosta
käytetty 31.12.
Kustannusarvio ja sen
muutokset
Edell.
vuosien
käyttö
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma
talousarvio
muutokset
muutosten
jälkeen
Poikkeama
Kustannusarviosta
käytetty 31.12.
Muu irtaimisto
Menot
Tulot
Kunn.tekniikan rak.työturvallisuusväl.
Talonmiesten ruohonleikkurit
Puistonurmileikkuri
Kiinteistötoimen työkaluhankinnat
60 000
5 000
60 000
5 000
51 529,09
0,00
Menot
5 475,21
9 476,33
27 277,00
9 300,55
8 470,91
5 000,00
3 131 000
3 131 000
3 402 674,57
-271 674,57
6 766 912,88
30 000
30 000
8 135,97
21 864,03
8 135,97
116 959,76
302 500
302 500
228 933,81
73 566,19
345 893,57
14 526,07
10 000
10 000
0,00
10 000,00
14 526,07
226 000
118 693,44
Menot
20 457,81
0,00
29 483,40
38 320,56
107 306,56
13 000
10 000
27 000
10 000
Poliklinikan ja hamm.hoitolan laaj+muutostyöt
Menot
7 162 000 3 364 238,31
Uusi päiväkoti keskustaan
Menot
4 000 000
Terveyskeskuksen vuode- ja hoivaosastojen peruskorjaus
Menot
1 130 500
Toimintatalon laajennus ja peruskorjaus
Menot
Muut rakennukset
Menot
Kotokartano hoitajakutsujärjestelmä
Herralan koulun pienryhmän til. aita
Neiron koulun keittiön pata
Palonkylän koulun puupuolen muutos
144 000
10 000
12 000
32 000
40 000
75
82 000
Kustannusarvio ja sen
muutokset
Käpälämäen pv-kodin muutostyöt
jätekatosten rakent. kiinteistöille
kiinteistöjen valvontalaitehankinnat
kiinteistöjen työturvallisuuslaitteet
Vastaanottohallin tstotilat
Edell.
vuosien
käyttö
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio
talousarvio muutokset
muutosten
jälkeen
20 000
10 000
10 000
10 000
82 000
Toteutuma
Poikkeama Kustannusarviosta
käytetty 31.12.
12 513,17
5 281,33
12 637,17
0,00
0,00
Muut kunnallistekniset työt
Käpälämäen alue/liikennealueet
Menot
1 520 000 1 322 237,79
10 000
10 000
10 000,00
1 322 237,79
Koulutien pohjoisosan peruskorjaus
Menot
264 500
113 209,04
75 000
75 000
66 858,22
8 141,78
180 067,26
505 000
431 330,46
0
0
0,00
0,00
431 330,46
1 300 000
1 601,89
500 000
500 000
54 049,20 445 950,80
55 651,09
150 000
150 000
56 344,34
93 655,66
56 344,34
559 500
636 146,52
Menot (netto)
-76 646,52
Napustanmäen tiet
Menot
Siltalan kauppa-alue
Menot
Vihtakallion alueen tiet
Menot
Muut kunnallistekniset työt
Menot
Kaavateiden kuivatus
Valaistus rakennetuille teille
Kestopäällystys rakennetuille teille
554 000
100 000
5 500
63 874,28
38 715,80
76
Kustannus- Edell.
arvio ja sen vuosien
muutokset käyttö
Katujen vuosittaiset peruskorj.
Viljapolku KLV
Vakavuorentien jatke
Ilkantien sillan peruskorjaus
Etapin palovesi
Maankaatopaikan purkuojan perkaus
Elämysliikuntareitistö
Katujen suunnittelu
keskustaajaman katujen peruskorjaus
Puistojen ja leikkialueiden rakentaminen ja kalustaminen
vanhan kaatop.ymp.lupa varast.alueeksi
katsomon kunnostus
Konnanmonttu
Aronpuisto
Liikenneturvallisuushankkeet
Loukonojan perkaus
Koulutien parannus/sisääntulotie
Laskunmäen tieverkon laajennus
Koulutien pohjoisosan saneeraus
Lajittelutien rakentaminen
Viljatie
Puolukkatien kvl
37 000
82 000
50 000
15 000
10 000
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio
talousarvio
muutokset
muutosten
jälkeen
Toteutuma Poikkeama Kustannusarviosta
käytetty 31.12.
26 825,42
43 661,32
144 415,05
48 743,00
82,26
3 481,68
560,00
193,99
48 250,33
1 296,00
138 928,91
20 000
65 000
20 000
10 000
15 000
5 000
15 000
20 000
90 000
44 957,32
139 488,91
35 526,57
132,48
17 583,39
3 779,84
0,00
6 087,98
73 669,70
6 458,50
18 222,51
148,90
48 272,53
7 460,99
0,00
73 351,77
77 370,31
5 500
91 574,28
125 642,84
Vesihuolto
Haja-asutusalueen viemäröinnin laajennus
Menot
Tulot
Nettomenot
6 200 000 4 717 089,68
2 733 720
838 366,73
3 466 280 3 878 722,95
600 000
50 000
550 000
77
600 000
50 000
550 000
678 400,18
86 817,00
591 583,18
-78 400,18
-36 817,00
-41 583,18
5 395 489,86
925 183,73
4 470 306,13
Kustannus-
Edell.
arvio ja sen
vuosien
muutokset
käyttö
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio
talousarvio
muutokset
Toteutuma
Poikkeama Kustannus-
muutosten
arviosta
jälkeen
käytetty 31.12.
Vihtakallion alueen vesihuolto
Menot
100 000
100 000
60 599,64
39 400,36
500 000
500 000
0
500 000
482 486,70
0,00
482 486,70
17 513,30
0,00
17 513,30
Muu vesihuoltorakentaminen
Menot
Tulot
Nettomenot
Verkoston saneeraus
Tienalitukset/ vesilaitos
Vesihuollon suunnittelu
Jätevesihuollon suunnittelu
Siltalan kauppa-alue ve+vi
Haja-as.alueiden viemäröinnin suunn.
Haja-as.alueiden viem.yht.rak.vesij
Laskunmäentie ve+vi
Vakavuoren jatke ve+vi
Koulutien pohjoisosan saneeraus
Munakan runkovesijohdon jatkaminen
tienalitukset ja vähäiset laajennukset/vi
jätevesipumppaamoiden saneeraus
viemäriverkoston saneeraus
jätevesipuhd. ilmastuksen uusiminen
Lajittelutien vesihuollon rakentaminen
VT 19+ johtosiirrot
500 000
0
Menot (netto)
10 271,49
12 033,99
1 773,99
10 000
5 000
20 000
20 000
72 000
15 000
10 000
40 000
68 000
27 157,44
12 152,19
8 432,98
65 218,89
78 969,00
3 860,00
54 076,65
10 659,76
70 000
15 000
40 000
40 000
75 000
85 611,63
67 627,39
23 740,66
20 900,64
78
60 599,64
Kustannusarvio ja sen
muutokset
Edell.
vuosien
käyttö
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma
talousarvio
muutokset
muutosten
jälkeen
Poikkeama
Kustannusarviosta
käytetty 31.12.
Vesihuollon muu irtaimisto
Menot
vesilaskutusohjelma ja web-palvelu
12 452,05
0
25 000
4 877,20
-4 877,20
4 877,20
Jalkapallohalli, kunnan osuus
Menot
134 600
134 600
134 600,00
0,00
34 000
34 000
14 577,68
19 422,32
Muut pitkävaikutteiset menot
Menot
Yleisten alueiden lohkominen
Kaavoitettujen maiden maaperäselv.
Lunastuskorvaukset
Menot
9 584,00
0,00
4 993,68
10 000
4 000
20 000
79
17 329,25
Kustannusarvio ja sen
muutokset
Edell.
vuosien
käyttö
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma
talousarvio
muutokset
muutosten
jälkeen
Poikkeama
SIVISTYSLAUTAKUNTA
Muu irtaimisto
Menot
Peruskoulujen atk-hankinnat
päivähoitopalvelujen hallintaohjelma
65 000
65 000
23 612,13
41 387,87
Menot
23 612,13
0,00
25 000
40 000
VAPAA-AIKALAUTAKUNTA
Muu irtaimisto
7 800
7 800
7 502,73
297,27
Menot
nuoristotoimi kitarat ja bassot
nuorisotilojen irtaimiston uusiminen
Menot
2 527,42
4 975,31
2 800
5 000
Investointiosa yhteensä
Menot
Tulot
Nettomenot
6 887 900
425 000
6 462 900
80
237 500
0
237 500
7 125 400
425 000
6 700 400
6 412 715,54
225 949,34
6 186 766,20
712 684,46
199 050,66
513 633,80
Kustannusarviosta
käytetty 31.12.
RAHOITUSOSAN TOTEUTUMISVERTAILU
Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio
talousarvio
muutokset
muutosten
jälkeen
Toiminta ja investoinnit
Vuosikate +/Tulorahoituksen korjauserät +/Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin+
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot +
Toiminta ja investoinnit, netto
Rahoitustoiminta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset muille Antolainasaamisten vähennykset muilta +
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pikäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos +/Vaikutus maksuvalmiuteen
Rahoitustoiminta yhteensä
3 305 970
3 605 970
-300 000
-6 162 900
-6 887 900
50 000
675 000
-2 856 930
-1 129 940
-1 129 940
0
-237 500
-237 500
82 900
0
82 900
2 848 000
6 500 000
-3 652 000
0
-48 500
-48 500
0
2 500 000
2 500 000
0
0
2 930 900
2 451 500
73 970
1 084 060
Rahavarojen muutos
81
0
-1 367 440
2 176 030
2 476 030
-300 000
-6 400 400
-7 125 400
50 000
675 000
-4 224 370
Toteutuma
Poikkeama
1 144 723,57
1 577 167,42
-432 443,85
-5 754 322,35
-6 412 715,54
86 817,00
571 576,19
-4 609 598,78
1 031 306,43
898 862,58
132 443,85
-646 077,65
-712 684,46
-36 817,00
103 423,81
385 228,78
34 400
33 766,59
-48 500 -156 700,00
82 900
190 466,59
5 348 000 4 247 838,04
9 000 000 8 000 000,00
-3 652 000 -3 752 161,96
0
0,00
361 173,91
5 382 400 3 920 430,72
633,41
108 200,00
-107 566,59
1 100 161,96
1 000 000,00
100 161,96
0,00
-361 173,91
1 461 969,28
1 158 030
-689 168,06
1 847 198,06
YHTEENVETO VALTUUSTON HYVÄKSYMIEN SITOVIEN ERIEN TOTEUMISVERTAILUSTA
Määrärahat
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
Tuloarviot
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
KÄYTTÖTALOUSOSA
Keskusvaalilautakunta
26 990
26 990
17 254,25
9 735,75
Tarkastuslautakunta
29 710
29 710
23 139,53
6 570,47
192 190
192 190
181 834,46
10 355,54
2 499 100
3 717 600
558 020
2 477 849,30
3 831 778,87
471 194,15
21 250,70
-114 178,87
86 825,85
317 140
1 313 470
232 070
248 190
499 610
913 560
3 068 190
191 430
1 024 070
1 425 560
235 880,20
500 294,78
882 947,63
3 026 360,51
239 225,09
963 550,15
1 636 072,19
12 309,80
-684,78
30 612,37
41 829,49
-47 795,09
60 519,85
-210 512,19
70
452 300
187 900
1 235 960
223 100
Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus
Yleishallinto
Ruoka- ja puhtauspalvelu
Elinkeinotoiminta
2 477 280
3 681 000
558 020
Tekninen lautakunta
Tekninen hallinto
Kaavoitus ja mittaustoimi
Liikenneväylät ja yl.alueet
Kiinteistötoimi
Tekniset palvelut
Palo- ja pelastustoimi
Vesihuolto
248 190
499 610
913 560
3 068 190
191 430
1 024 070
1 375 560
21 820
36 600
50 000
18 000
2 475 580
-30 000
-421 420
Toteutuma
Poikkeama
18 000
18 466,00
-466,00
317 140
1 283 470
232 070
410 138,07
1 288 091,00
233 820,38
-92 998,07
-4 621,00
-1 750,38
70
452 300
187 900
1 235 960
223 100
0
2 054 160
1 541,19
478 097,19
137 156,32
1 264 886,00
205 659,96
2 466 147,49
-1 471,19
-25 797,19
50 743,68
-28 926,00
17 440,04
0,00
-411 987,49
Ympäristölautakunta
Rakennusvalvonta
Ympäristönsuojelu
191 030
73 650
191 030
73 650
195 087,09
67 918,85
-4 057,09
5 731,15
105 960
9 370
105 960
9 370
72 446,42
22 365,08
33 513,58
-12 995,08
Lakeuden jätelautakunta
119 350
119 350
104 733,27
14 616,73
119 350
119 350
104 733,27
14 616,73
82
Määrärahat
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
Perusturvalautakunta
Sosiaalitoimi, oma toiminta
JIK peruspalv.liikelait.ky
6 157 190
27 723 350
350 000
Sivistyslautakunta
Peruskoulutus
Päivähoito
Lukiokoulutus
Ammatti- ja amk-koulutus
Kirjasto- ja kulttuuritoimi
Ilmajoki-opisto
9 070 060
6 588 140
1 074 750
64 530
421 210
899 240
71 500
90 000
906 090
Vapaa-aikalautakunta
Toteutuma
6 507 190 6 580 699,26
27 723 350 29 234 775,86
Poikkeama
Tuloarviot
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
-73 509,26
-1 511 425,86
848 980
9 583 912,57
7 043 013,18
1 089 162,92
62 746,37
444 949,83
1 056 324,54
-442 352,57
-364 873,18
-14 412,92
1 783,63
-23 739,83
-69 584,54
302 400
926 250
15 170
87 500
9 141 560
6 678 140
1 074 750
64 530
421 210
986 740
62 500
968 590
996 528,21
-27 938,21
314 220
100 000
697,67
98 529,75
-697,67
1 470,25
530 000
283 466,70
246 533,30
60 000
60 000
51 529,09
8 470,91
3 131 000
30 000
3 131 000
30 000
3 402 674,57
8 135,97
-271 674,57
21 864,03
302 500
302 500
228 933,81
73 566,19
-8 600
5 540
145 530
40 000
Toteutuma
Poikkeama
848 980
0
871 565,07
-22 585,07
0,00
293 800
926 250
15 170
540 625,84
1 062 385,41
13 837,63
5 540
145 530
17 400,58
190 264,67
-246 825,84
-136 135,41
1 332,37
0,00
-11 860,58
-44 734,67
354 220
384 615,87
-30 395,87
INVESTOINTIOSA
Kunnanhallitus
Muu osakkeiden osto
Muu irtaimisto
Tekninen lautakunta
Maa- ja vesialueet
Rakennettejen kiinteistöjen
osto ja myynti
Muu irtaimisto
Rakennukset:
Polin laajennus- ja muutos
Uusi päiväkoti keskustaan
Terveyskeskuksen vuode- ja
hoivaosastojen peruskorj.
100 000
380 000
150 000
83
0,00
370 000
370 000
138 071,98
231 928,02
5 000
1 060,36
0,00
-1 060,36
5 000,00
Määrärahat
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
Toimintatalon laajennus ja
peruskorjaus
Muut talonrakennus
Muut kunnallistekniset työt:
Käpälämäen alue
Koulutien pohjoisosan pk
Siltalan kauppa-al.tiet
Vihtakallion alueen tiet
Muut kunnallistekn. työt
Vesihuolto:
Haja-as.alueiden viem.laaj.
Vihtakallion alueen tiet
Muut vesihuoltotyöt
Vesihuollon muu irtaimisto
Jalkapallohalli, kunnan osus
Muut pitkävaik. menot
Sivistyslautakunta
Muu irtamisto
Vapaa-ajanlautakunta
10 000
144 000
Toteutuma
Poikkeama
82 000
10 000
226 000
0,00
118 693,44
10 000,00
107 306,56
5 500
10 000
75 000
500 000
150 000
559 500
0,00
66 858,22
54 049,20
56 344,34
636 146,52
10 000,00
8 141,78
445 950,80
93 655,66
-76 646,52
600 000
100 000
500 000
0
134 600
34 000
600 000
100 000
500 000
0
134 600
34 000
678 400,18
60 599,64
482 486,70
4 877,20
134 600,00
14 577,68
-78 400,18
39 400,36
17 513,30
-4 877,20
0,00
19 422,32
65 000
65 000
23 612,13
41 387,87
7 800
7 800
7 502,73
297,27
10 000
75 000
500 000
150 000
554 000
Tuloarviot
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
0,00
50 000
50 000
86 817,00
-36 817,00
0,00
TULOSLASKELMAOSA
Verotulot
Valtionosuudet
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
36 317 000
26 220 000
105 000
169 400
810 000
69 400
-60 000
750 000
69 400
666 639,84
72 676,89
83 360,16
-3 276,89
84
36 317 000
26 220 000
105 000
169 400
36 995 511,67
26 255 922,00
80 844,37
147 195,73
-678 511,67
-35 922,00
24 155,63
22 204,27
Määrärahat
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
Tuloarviot
Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio
talousarvio muutokset muut:n jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
RAHOITUSOSA
Antolainauksen muutokset
Antolainasaam. lisäys
Antolainasaam. vähennys
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen
lisäys
Pitkäaikaisten lainojen
vähennys
0
48 500
3 652 000
0
SITOVAT MÄÄRÄRAHAT
TULOARVIOT YHT.
78 993 690
995 920
48 500
3 652 000
156 700,00
-108 200,00
3 752 161,96
-100 161,96
79 989 610 82 008 127,29
-2 018 517,29
85
82 900
0
82 900
190 466,59
-107 566,59
6 500 000
2 500 000
9 000 000
8 000 000,00
1 000 000,00
79 062 660
2 079 980
81 147 640
81 680 133,14
-532 493,14
Liite toimintakertomukseen 2014
PERUSTIETOJA KUNNASTA
- Ilmajoen kunta on perustettu vuonna 1865 (Ilmajoen kappeliseurakunta vuonna 1516)
- Kunnan kokonaispinta-ala on 580 km2, josta vesi pinta-alaa
3 km2
- Asukasluku 31.12.2013 oli 12.186
- Taajamissa asuu väestöstä noin 74 % ja haja-asutusalueilla
noin 26 %. Koko kunnan asukastiheys on n. 20 asukasta/
km2
- Kunnan tuloveroprosentti oli 19,75.
86
Liite toimintakertomukseen 2014
VALTUUTETUT 2014:
Etu- ja sukunimi
Ammatti
Puolue
Timo Kankaanpää, puheenjohtaja
Markku Koskela, I varapuheenjohtaja
Markku Ojala, II varapuheenjohtaja
Antti Alho
Jussi Haapala
Mervi Haapoja
Veli Haavisto
Hautala Salme
Reetta Kananoja
Matti Koivuluoma
Sinikka Koivumäki
Heikki Koskimies
Vappu Kuivamäki
Kuula Heikki
Risto Lahti
Pentti Luhtala
Martti Mannersuo
Otto Mantere
Juha Mäenpää
Esa Niemistö
Simo Ojaluoma
Pasi Pentilä
Irma Petäjävirta
Tuula Ranta
Ahti Ranto
Juho Raumanni
Johanna Reinilä
Jouko Siltala
Hannu Siltaloppi
Matti O.K. Talvitie
Timo Tuomikoski
Timo Tuuri
Raija Viitamäki
Matti Ylisaukko-Oja
Antti Ålander
agrologi, AMK
vesilaitoksenhoitaja
maanviljelijä
yrittäjä, sähköinsinööri
maatalousyrittäjä
kotiäiti, sosionomi
koneyrittäjä
hyttiemäntä, eläkeläinen
avopalveluohjaaja
autonkuljettaja
toiminnanjohtaja
agronomi, opettaja
yrittäjä, eläkeläinen
levysahuri
ylioppilas, automaatioasentaja
mekaanikko, maanviljelijä
ylikonstaapeli, evp
opiskelija
ammatillinen erityisopettaja
osastonhoitaja
kiinteistönhoitaja
yrittäjä
luokanopettaja, koulunjohtaja
sosiaalityöntekijä
maanviljelijä
maanviljelijä, työnjohtaja
hoitaja
kirvesmies
rakennusmestari
maanviljelijä, toimitusjohtaja
tilitoimistoyrittäjä, ekonomi
fysioterapeutti
osastonhoitaja
lihanleikkaaja
diplomi-insinööri
KESK
SDP
KOK
KOK
KESK
KD
SP
SDP
KESK
KESK
KOK
KESK
KESK
PS
KESK
PS
KOK
SDP
PS
PS
KESK
KOK
KESK
SDP
KESK
KOK
SDP
KESK
KD
PS
KOK
KESK
KOK
SDP
KESK
Yhteensä 35 valtuutettua. Valtuuston sihteerinä on toiminut hallinto- ja talousjohtaja Mika
Sillanpää.
87
Liite toimintakertomukseen 2014
KUNNANHALLITUS 2014:
Etu- ja sukunimi
Ammatti
Puolue
Timo Tuomikoski, puheenjohtaja
tilitoimistoyrittäjä, ekonomi
KOK
Juha Mäenpää, I varapuheenjohtaja
ammatillinen erityisopettaja
PS
Risto Lahti, II varapuheenjohtaja
ylioppilas, automaatioasentaja
KESK
koneyrittäjä
hyttiemäntä, eläkeläinen
avopalveluohjaaja
toiminnanjohtaja
maanviljelijä
hoitaja
fysioterapeutti
osastonhoitaja
SP
SDP
KESK
KOK
KESK
SDP
KESK
KOK
Jäsenet:
Veli Haavisto
Hautala Salme
Reetta Kananoja
Sinikka Koivumäki
Ahti Ranto
Johanna Reinilä
Timo Tuuri
Raija Viitamäki
Henkilökohtaiset varajäsenet samassa järjestyksessä lueteltuina:
Jorma Kojo
Esa Niemistö
Arto Väli-Torala
Pentti Luhtala
Irma Salmi
Kirsti Valli
Regina Ollila
Juhani Filppula
Jari Renkola
Kaisu Nikkola
Liisa Virtanen
hallintonotaari, agrologi
osastonhoitaja
yrittäjä, puuseppä
mekaanikko
artesaani
koulunkäynninohjaaja
etuuspäällikkö, varatuomari
hallintotieteiden maisteri
kenttäpäällikkö
yrittäjä
KOK
SP
KESK
PS
SDP
KESK
KOK
KESK
SDP
KESK
KOK
Kunnanhallituksen esittelijänä on toiminut kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski ja
sihteerinä hallinto- ja talousjohtaja Mika Sillanpää
88
Liite toimintakertomukseen 2014
SUOMEN KUNTALIITON KULTAINEN ANSIOMERKKI TAI LAHJAKORTTI ON 31.12.2014 MYÖNNETTY ILMAJOEN KUNNAN PALVELUKSESSA OLEVILLE SEURAAVILLE HENKILÖILLE :
40 VUODEN PALVELUKSESTA
o
o
o
o
o
o
Putkiasentaja Kalevi Jokineva
Perhepäivähoitaja Helena Kannosto
Kirjastovirkailija Riitta Kauppila
Vesilaitoksenhoitaja Markku Koskela
Autonkuljettaja Veli-Matti Metsälä
Toimistonhoitaja Paula Pienimäki
30 VUODEN PALVELUKSESTA
o
o
o
o
Erityisopettaja Kaija Aspila-Renkola,
Putkiasentaja Kari Koskiniemi
Päivähoitaja Ulla Mansikkamäki
Kirvesmies Lassi Rintamäki
ELÄKKEELLE VUONNA 2014 OVAT JÄÄNEET SEURAAVAT HENKILÖT :
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
Luokanopettaja Sari Ala-Nikkola
Ryhmäperhepäivähoitaja Sirkka-Liisa Ala-Välkkilä
Päivähoitaja Pirjo Haanpää
Isännöitsijä Nelli Hemminki
Henkilökohtainen avustaja Sointu Kiikeri
Lastentarhanopettaja Tuula Kuikka
Luokanopettaja Marja Laitila
Siivooja Leena Luhtanen
Lehtori Anne Matkoski
Laitosmies Heikki Mattila
Lehtori Pertti Mattila
Putkiasentaja Kari Mäki
Tekninen isännöitsijä Pentti Mäki-Jussila
Laitosapulainen Päivi Peltokoski
Toimistosihteeri Tuula Ranto
Keittäjä Heleena Rinta
Palkkakirjanpitäjä Kirsti Räisänen
Ravitsemustyöntekijä Tuulikki Savioja
Perhepäivähoitaja Marja-Leena Takaneva
Perhepäivähoitaja Anneli Tolonen
Siivooja Tarja Tuohisaari
Palkkasihteeri Leena Vekola
Erityisopettaja Hanna-Kaisa Viertamo
89