Päijät-Hämeen hanke-esityksiä 2016-2017 - Päijät

Päijät-Hämeen hanke-esityksiä 2016-2017
22.9.2015 versio vain viranomaiskäyttöön
Hankkeen nimi
Lyhyt kuvaus hankkeesta
Vastuutoteuttaja
Yhteyshenkilö
Toteutusaika
Heinolan keskustan elinvoimaisuuden
lisääminen
Hankkeen tavoitteena on Heinolan keskustan elinvoiman
Heinolan kaupunki/ Heikki Mäkilä
lisääminen monipuolisella keinovalikoimalla yhteistyössä yritysten maankäyttö,
kanssa. Kaupan toimintamahdollisuuksien parantaminen,
elinkeinopalvelut
keskustan yleinen viihtyvyys, asumisen kehittäminen,
pysäköintiratkaisut ja liikennesuunnitelmat, tapahtumatarjonta ja
sen puitteet sekä viitoitukset ja markkinointi vaikuttavat
elinvoimaan. Asumisen, vuorovaikutuksen ja palveluiden
tehostumisen ja lisäämisen kautta syntyy parempaa ja
viihtyisempää kaupunkia, joka osaltaan tukee kaupungin tavoitteita
yritystoiminnan edellytysten, parantamiseksi, matkailun
lisäämiseksi ja asukastyytyväisyyden kehittämiseksi.
2016-2019
Cleantechin kärkihanke
Hankkeessa perustetaan kansallisen integraattoriyhtiö cleantechyritysten viennin vauhdittamiseksi, vahvistetaan sijoittajien,
suuryritysten ja cleantech-kasvuyritysten yhteistyötä
innovaatioiden kaupallistamiseksi yhdessä korkeakoulutuksen
kanssa sekä luodaan innovatiivisilal hankinnoilla
referenssiympäristöjä innovatiivisille ratkaisuille.
Sopenkorven ja Varikon alueiden yritystoiminnan kehitykseen
liittyvän sekoittuneen maankäytön toiminnallisen ja
energiataloudellisen muutoksen edistäminen ja liikenneympäristön
kehittäminen yhteistyössä alueiden maanomistajien ja
kiinteistökehittäjien kanssa. Kehitystyö pohjautuu Lahden
yleiskaavan 2025 valmistelun yhteydessä tehtyihin alustaviin
selvityksiin.
Hennalan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan varuskunta-alueen
maankäytön muutosten suunnittelu ja toteuteuttaminen
varuskuntatoimintojen siirtyessä pois alueelta. Puolustuvoimilta
vapautuvan asemakaavoittamattoman alueen suunnittelu ja
toteutus.
Hankkeen tavoitteena on saada uusia logistiikan ja siihen liittyviä
lisäarvopalvelujen työpaikkoja sekä parantaa yritysten
kilpailuedellytyksiä.
TL
yhteensä
euroa
232 924 100
74 323 000
KokonaisRahoituksen Tukirahoittaja
budjetti
tarve
1 000 000
500 000 Päijät-Hämeen liitto ELYkeskus
1,1
1,1
Yritystoiminta-alueiden uudet
maankäyttöratkaisut
1,1
Hennalan alue (Kasvusopimus 2.7)
1,1
Kujalan logistiikkakeskus
1,1
Lahden kaupunki
Elina Laavi
2016-2019
9 000 000
Lahden kaupunki,
maankäyttö
Anne Karvinen- 2012-2017
Jussilainen
600 000
Lahden kaupunki, Anne Karvinen- 2014-2017
Senaatti Kiinteistöt, Jussilainen,
Ladec
Mauri Sahi,
Pekka Komu
1 200 000 €
Lahden kaupunki,
kunnallistekniikka
Mika Lastikka
2014-2018
4 500 000
400 000 Päijät-Hämeen liitto,
TEM ym.
300 000 Päijät-Hämeen liitto,
TEM (rakennemuutos),
Ely
1 500 000 Päijät-Hämeen liitto
Rakokiven kehittämissuunnitelma
1,1
1,1
Lahden ja Nastolan yhdistymissopimukseen on kirjattu, että uuden Nastolan kunta
Lahden yhdyskuntarakenne suunnitellaan ja toteutetaan siten, että
kummankin yhdistyvän kunnan elinvoima säilyy osana uutta
kaupunkia. Nastolassa on kaupunkimainen osakeskus, jossa on
kattavat yksityiset ja julkiset palvelut. Rakokiven liikekeskuksen
kehitys Nastolan kauppapalvelujen keskuksena pyritään
turvaamaan. Rakokiveä tulee kehittää elinkeinoelämää
hoikuttelevana kauppapaikkana ja asuinalueena.
Kehittämissuunnitelmaan kootaan ajatuksia ja ideoita alueen
kehittämisestä ja jatkotoimenpiteistä. Kehittämissuunnitelman
jälkeen alueiden kehittämistä tulee jatkaa erillisten hankkeiden
kautta.
LEAN STARTUP-MENETELMÄÄN
Projektissa kehitetään aiemman hankkeen aikana käynnistettyä
LADEC
PERUSTUVA KASVUYRITYSTEN
Protomo-toimintamallia Lean Startup-menetelmän soveltamisen
KEHITTÄMIS- JA KIIHDYTTÄMÖMALLI
kautta. Mallin soveltamisella nopeutetaan Protomolle esitetyn
(ProtomoPro 2.0)
liikeidean kehitystyötä uudeksi yritykseksi edellyttämällä idean
omaavalta tiimiltä jatkuvaa edistymistä ja tiimin työn altistamista
muiden tiimien arvioitavaksi. Hanke sisältää myös tästä
periaatteesta poikkeavan uusiin teknologiakeksintöihin liittyvän
palvelun, jossa ideat läpikäyvät oman Protomo-prosessinsa
tavoitteenaan yhteistyökumppanuus Lahden alueella toimivan
yrityksen kanssa. Hankkeen piirissä toteutettavaa alkuvaiheen
Yrittäjyyden edistäminen ja pienyrittäjien Hankekokonaisuuden avulla kehitetään ja parannetaan
LADEC
tuki Lahden kaupunkiseudulla
yrittäjyyden edellytyksiä ja pienyrittäjien palvelua Lahden
kaupunkiseudulla. Kokonaisuus kohdentuu erityisesti kahteen
teemaan: 1) yrittäjien keskinäisen tuen ja ns. jaetun johtajuuden
hyödyntäminen pienyritysten kehittämisessä, ja 2) akateemisten
maahanmuuttajien yrittäjyyden edistäminen ja sen edellytysten
kehittäminen. Kokonaisuus voi koostua useammasta hankkeesta.
Pauli Lindström/ 2015 Sanna Suokas
Lahden alueen yritysten vienninedistäminen
Risto Mauno
2015-2016
710 000
400 000 EAKR
Risto Mauno
2015-2016
350 000
280 000 ESR
Juha Määttä
2015-2016
900 000
450 000 EAKR
Juha Määttä
2015-2017
1 500 000
750 000 EAKR
Juha Määttä
2016-2018
760 000
1,1
1,1
Lahden alueen yritysten uudistuminen
1,1
Lahden alueen kehittäminen
logistiikkakeskittymänä
1,1
Hankekokonaisuus tähtää Lahden kaupunkiseudun yritysten
LADEC
vientitoiminnan edellytysten parantamiseen. Kokonaisuudessa
käynnistetään ainakin seuraavat projektit: Venäjän vienti kasvuun
Päijät-Hämeessä, Hyvinvointi- ja Cleantech-osaamisen vienti LähiItään.
Hankekokonaisuus tähtää Lahden kaupunkiseudun yritysten
LADEC
uudistumisen edellytysten parantamiseen mm. uusien
liiketoimintamallien kehittämisen ja uusien kasvavien liiketoimintaalueiden hyödyntämisen kautta. Kokonaisuudessa käynnistetään
ainakin seuraavat projektit: Liiketoimintamallin muutoksella kohti
uusia markkinoita sekä Viljaklusterin biotalousstrategia.
Myöhemmin yritysten tarpeiden perusteella hankkeistettavia,
kokonaisuuteen liittyviä teemoja ovat mm. teollinen
palveluliiketoiminta ja teollinen internet.
Hankekokonaisuuden tavoite on kehittää ja vahvistaa Lahden
LADEC
kaupunkiseudun asemaa merkittävänä logistiikkakeskittymänä.
Tavoiteltava malli perustuu ns. DryPort-(kuivasatama)konseptiin.
Kokonaisuus voi koostua useammasta hankkeesta.
Interreg
Co-Design Finland(Co-Design Bay)
1,1
CollWeNet-Collaborative Well-boing
Network
LAMK yhteistyössä LADEC:n, AALTO Yliopiston ja LUT:n kanssa LAMK
toteuttaa tutkimushankkeen, jossa tutkimuksen kohteina ovat
korkeakoulujen roolit ja toiminnot suunnittelualojen
ekosysteemissä. Projekti vahvistaa toimijoiden välistä yhteistyötä
ja selkeyttää oimijoiden rooleja sekä mahdollistaa muotoilun
parhaan osaamisen hyödyntämisen. Projekti kehittää oppimisen
prosesseja ja muovaa suunnittelualojen oppimista ennakoiden
työelämän tarpeita. Kokeileva toiminta tuottaa uutta tutkimustietoa
Ageing population and the increase of silver economy offers new
LAMK
business opportunities and potential to grow for knowledge
intensive Service design and co-design are implemented in Health
care and well-being companies in the Baltic Sea region. The
project increases cross-border networking of the Health care,
business and technology students and newly established
companies through business incubator programme by creating
new cross sectoral team work models. As a result 8 new and joint
wellbeing related knowledge intensive companies will be
establshed.
Ari Känkänen
2016-2017
700 000
400 000 TEKES/INKAtutkimushaku
Annamaija IdKorhonen
2016-2018
1 500 000
600 000 Central Baltic
Sami Makkula
2016-2018
900 000
350 000 Central Baltic
Kati Peltonen
2016-2017
750 000
150 000 Urbact III
1,1
Different generations will be brought together in a Business Design LAMK
Programme, focusing on providing potential people skills, mindset
and tools to connect with each other, find new ways to do
business, develop and create ideas, services, products and startups. The programme will be cross-national between the Tallinn and
Päijät-Häme
thus providing
the
participants
to
increaseregions,
in new venture
creation,
entrepren
shipchances
and
Supporting youth entrepren ship and self- The
LAMK
employment throught regional entrepren employment level is typical in areas which have a vibrant entrepren
ial ecosystem consisting of nacent entrepren s, start-ups, large
shp eco-system
firms, universities, local authorities, funders and other
stakeholders. This project aims at creating local entrepren ship
development groups in regional level in different countries and
building an international collaboration and learning network which
combines, supports and enhances the work of the local groups. As
a result new insights and concrete action plans for tackling the
common and area specific challenges will be elaborated.
Silversurfers
1,1
1,1
Design-pohjaisen yrittäjyyden
poikkialaiset innovaatiot
Hankkeen tavoitteena on design-pohjaisen yrittäjyyden
LAMK
poikkialaiset innovaatiot. Uutta design-pohjaista liiketoimintaa
kasvatetaan kehittämällä muotoilijoiden liiketoimintaosaamista,
siihen liittyvää koulutustarjontaa, markkinoinnin osuvuutta ja
monialaisuutta. Hankkeessa uudistetaan muotoilualan koulutuksen
ja ammattikentän liiketoiminta-, markkinointi- ja
kansainvälistymisosaamista parantamalla
koulutusorganisaatioiden ja järjestöjen (Ornamo, Taito-liitto)
tukitarjonnan osuvuutta.
Mirja Kälviäinen 2016-2018
300 000
Fumatecin palvelutoiminnan kehitys
Kaluste- ja puutuotealan PK-yritykset ovat pitkään olleet
LAMK/Fumatec
rakennemuutoksen aiheuttamissa haasteissa. Kysyntä kotimaassa
on hiipunut ja kv- vienti koetaan haasteelliseksi. Ratkaisuksi
haetaan suurempaa panostusta tki-toimintaan ja viennin
lisäämistä. Tässä hankkeessa keskitytään tki-palveluiden
kehittämiseen PK- yritysten tarpeisiin siten että palvelut ovat PKyrityksille helposti saatavilla ja ketterällä aikataululla. Tarjoamalla
asiantuntevia ja helposti saatavia palveluita tuetaan PK- yritysten
pääsyä kv- markkinoille ja mahdollistetaan alan uusien
Päijät-Hämeen lähiruokatuotteiden logistiikkaketjussa on paljon
LAMK
kehitettävää ja myös yritysten kustannustehokkuusajattelu sekä
markkinointi- ja verkostoitumisosaaminen kaipaavat vahvistusta.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Päijät-Hämeen alueella
sijaitsevien lähi- ja luomuruokakohteiden vetovoimaisuutta ja
kiinnostavuutta ulkomaalaisten matkailijoiden, etenkin aasialaisten
ns. stop-over- ja risteilyturistien keskuudessa sekä helpottaa
paikallisten lähi- ja elämysruokatuotteiden pääsyä paikalliseen,
kansalliseen ja kansainväliseen jakeluun. Hankkeeen tuloksena
kehittämisohjelmassa mukana olevista yrityksistä 80% on
kasvattanut kansainvälisten ruokamat-kailjoiden määrää ja/tai
lisännyt vientiään kansainvälisille markkinoille.
Gatja Tiusanen
2016-
350 000
350 000 Hämeen ELY-keskus
Pirjo Räsänen
2016-2018
350 000
200 000 Maaseuturahasto
Essi Alaluukas
2016-2017
1 000 000
Heinolan kaupunki/ Heikki Mäkilä
tekninen toimi,
elinkeinopalvelut
2016-2018
2 000 000
Lahden kaupunki,
lasten ja nuorten
vastuualue
2016-2017
900 000
75 000 ESR/Luovaa osaamista
1,1
1,1
Ruoka Etelä-Suomen kilpailukyvyn
vahvistajana
1,1
Boost Lahti
1,1
1,2
1,2
Vastaaminen rakennemuutokseen ja työllisyyttä tukevien
toimenpiteiden toteuttaminen
Heikkimäki-yritysalue
Huippuluokan yritysalueen toteutus moottoritien varteen
Vierumäelle. Alue vaatii merkittäviä vesi- ja
viemäriverkostoinvestointeja ja maanrakennustöitä sekä tehokasta
markkinointia.
Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin Opetushenkilöstön pedagogisten ICT-taitojen lisääminen sekä esikehittäminen
ja perusopetuksen oppilaiden oppimaan oppimisen taitojen
vahvistaminen ja oppimismotivaation kasvattaminen sekä
koulupudokkuuden ehkäiseminen
LADEC
Lassi Kilponen
700 000 EAKR
auki auki
400 000 OKM
Radanvarren kehitysympäristö
1,2
Uusiomateriaalit kalusteteollisuudessa
Sustainable Materials and Composites
creasing new business
Sellukuidun käyttö ja uudet sovellukset
1,2
1,2
Biomateriaalien hyödyntäminen
tuotteissa ja uudet
liiketoimintamahdollisuudet
Teivaan hotelli ja satama-alue
1,3
Mukkulan matkailualueen kehittäminen
1,3
Biosfääriohjelman toteutus PäijätHämeessä
1,3
Alueinfra
1,3
Essi Alaluukas
2016-2018
1 000 000
Gatja Tiusanen
2017-2018
800 000
hyödyntämisen, yritysten liiketoiminnan kehittämisen ja
kansainvälistymisen haasteisiin. Tavoitteena on myös luoda
metsäteollisuuden sivuvirtoja ja uusiomateriaaleja hyödyntävä
arvoketju.
1,2
1,2
Hankekokonaisuuden avulla viedään eteenpäin Lahden seudun
LADEC
Radanvarren kehittämistä yritysten referenssi- ja
pilotointiympäristönä. Kokonaisuus voi koostua useista hankkeista.
Sen keskeisiä teemoja ovat: 1) tutkitaan radanvarren kehittämisen
mahdollisuuksia ja haasteita, joiden ympärille voidaan rakentaa
Hanke pyrkii vastaamaan kalusteteollisuuden uusiomateriaalien
LAMK, Fumatec
Interreg
200 000 Horizon 2020 (EAKR
valmisteluraha)
Alustan fyysisten ja virtuaalisten elementtien käytännön kokeilut
ekosysteemin toimijoiden yhteistyössä
LAMK
Kirsti Cura
2016-2019
1 500 000
450 000 Central Baltic
Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään uusia sovelluskohteita alueen
yritysten tarpeet huomioiden
Hankkeessa selvitetään mahdollisuuksia puukuidun ja uusien
selluloosavahvisteiden hyödyntämistä huonekalu-, elintarvike ja
pakkausteollisuudessa.
LAMK
Gatja Tiusanen
2016-2018
1 000 000
400 000 Tekes
LAMK
Olli Pilpola
2016-2017
300 000
Lahden kaupungin strategian ja maakuntakeskuksen
kehittämistavoitteiden mukaisesti on käynnistetty Teivaan
hotellihanke. Hotelliliiketoiminnan sijainti täyttää taloudellisesti
kannattavan, kansainvälisiä suurtapahtumia, kokous-, kongressi- ja
messubisnestä tukevan uuden hotelliliiketoiminnan vaatimukset ja
mahdollistaa uuden hotelli-investoinnin saaminen Lahteen. Hanke
sisältää uusia energiataloudellisen ja kestävän
matkailurakentamisen pilotointia.
Kaupungin strategian mukainen Lahden kaupungin
vetovoimaisuuden edistäminen edellyttää voimakasta panostusta
matkailupalvelujen kehittämiseen alan yritystoiminnan
toimintaedellytysten ja palvelutarjonnan kohentamiseksi.
Hankkeen tavoitteena on kehittää Mukkulan nykyisestä kartano- ja
leirintäalueen
kokonaisuudesta
vetovoimainen
Lahden seudunmuodostamasta
ympäristöpalvelut
sekä Hämeen Ely-keskus
ovat
Ladec, Lahden
kaupunki, Lahti
Region
Miika Laakso,
Markus
Lehmuskoski
2013-2017
200 000
100 000 Päijät-Hämeen liitto,
TEM, ELY
Ladec, Lahden
kaupunki
maankäyttö ja
tilakeskus sekä
Vanjanlinna Oy
Miika Laakso,
2013-2018
Mauri Koistinen,
Juha Helminen
200 000
200 000
Lahden seudun
yhteistyössä Keski-Suomen Elykeskuksen kanssa selvittäneet
ympäristöpalvelut
Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueen perustamisedellytyksiä.
Biosfäärialuetoiminnan tavoitteena on laajan järvikokonaisuuden
kehittäminen kestävällä tavalla. Biosfäärialue mahdollistaisi alueen
Uudentyyppisen aluerakentamisen mahdollistavan infrastuktuurin
toteuttaminen vesistön välittömään läheisyyteen matkailu- ja
majoitusliiketoiminnan kehittämiseksi.
Kari Porra
2015-2016
1 000 000
Harri Hoffren
2015-2018
400 000
EAKR tai muu
paikallinen
Päijät-Hämeen liitto,
ELY, TEM
900 000 Päijät-Hämeen liitto,
Keski-Suomen liitto,
EAKR
ELY -keskus / muu
Better Food Triange
There is an increasing consumer demand of healthy food but
LAMK
availability varies.
The purpose of the project is to enhance availability of healthy
food: organic, fresh, local, functional etc.
This means a need of improved management and marketing skills
for suppliers, new logistics solutions, creative use of information
technology, efficient cooperation models and networking in the
triangle between food producers and suppliers, often SMEs,
supermarket chains and other traders, facilitators
consumers.
Lotta Koivula
2017-2020
2 000 000
Mennään metsään
Hanke toteuttaa kansallisen Outdoors Finland II -hankkeen
alueellisen toteutuksen ja kehittää yhteistyössä toimintaryhmien
kanssa alueellista reitistöverkostoa asiakaslähtöisemmäksi ja
vaikuttavuudeltaan paremmaksi. Lisäksi LAMK tuottaa
innovatiivisen reitistöjen digitaalisen informaation ja viestinnän.
LAMK
Pirjo Räsänen
2016-2018
400 000
Designing Green Well-Being Tourism
The objective of the project is to design green well-being services
by combining flexible service design and systematic social
research analysis. The project aims at developing nature-based
well-being service concepts and turning them into attractive and
accessible service brands. This is to be achieved by bringing a
more user-oriented innovation culture to the tourism industry
through the use of participatory co-design methods and diverse
expertise. Furthermore, the project seeks to produce both new
innovative service concepts and to document a new operational
model / approach for cross-sector service design in green wellbeing.
LAMK
Pirjo Räsänen
2016-2019
2 000 000
Wild Waters and Wellbeing:Hyvinvointimatkailun
kehittämishanke
Tavoitteena on selvittää vesiin perustuvan hyvinvointimatkailun
LAMK
käyttäjäprofiileja ja preferenssejä sekä parhaimpia
markkinointikäytäntöjä. Hankkeessa selvitetään alueellisten
horisontaalisten verkostojen sekä kaupunki-maaseutu-yhteistyötä
lisäävien vertikaalisten verkostojen toimintamalli. Hanke noudattaa
kansallista hyvinvointimatkailustrategiaa ja takoituksena on
yhdistää hoito- ja hoiva-alan, elämys- ja maaseutumatkailu- sekä
kauneudenhoitoalan toimijoita kansainvälisille markkinoille menoa
varten.
Pirjo Räsänen
2016-2018
950 000
500 000 Horizon 2020, Yritysten
toimintaympäristön
kehittämisavustus
1,3
400 000 Maaseuturahasto
1,3
800 000 Central Baltic
1,3
1,3
550 000 Maaseuturahasto
Salpausselästä kansainvälinen
luontomatkailukohde, Geopark
Salpausselkä on Suomen kansainvälisesti merkittävin geokohde. LAMK
Geomatkailua edistetään Unescon Geopark -verkostossa, jossa on
tällä hetekllä noin 100 jäsentä.Suomessa on vain yksi Geopark.
Tässä hankkeessa selvitetään geomatkailun potentiaali
Salpausselän alueella kartoittamalla potentiaaliset
geomatkailukohteet, niiden liiketoimintapotentiaali ja
luontomatkailun pysyvän toimintamallin rakentamisedellytykset.
Hankkeen tulosten perusteella on tarkoitus päättää, lähteekö
Salpausselkä hakemaan Geopark -statusta.
Pirjo Räsänen
Health and Tourism
Finding new business concepts and models to meet tourist´s
needs by combining medical evidence with
tourism business concepts
LAMK
Pirjo Räsänen
Vapaa-ajan asumisesta voimaa
maaseudulle
Vapaa-ajan asukkaiden palveluiden kehittäminen osana
maaseudun kehittämistä.
LAMK
Tiina Seikkula
2016-2017
Yksilölliset matkailupolut
Hankkeessa edistetään alueen matkailu-, kulttuuri- ja
liikuntapalveluiden tuottajien verkostoitumista, uusien joustavien
matkailupalvelupakettien tuotteistamista erilaisille ryhmille ja
palveluiden markkinointia. Tavoitteena on luoda toimiva
alueellinen palvelutuottajien verkosto, joka pystyy tuottamaan
yksilöllisiä ja joustavia matkailupolkuja erilaisille kohderyhmille.
Edistetään matkailu- ja muita palveluita tarjoavien yritysten
Hankkeen tavoitteena on kartoittaa kalastusmatkailuun soveltuvia
vesistöjä sekä majoitus-, ruoka- ja taukopaikkoja Kanta-ja PäijätHämeen alueella. Hankkeessa edistetään kalastusmatkailuyritysten
ja oheispalveluja tarjoavien yritysten verkostoitumista ja
yhteistoimintaa sekä tuotteistetaan kalastusmatkailutuotteita.
Bioinvest - elinvoimaa teollisista symbiooseista -hankkeen
tavoitteena on kehittää Heinolan Sahanniemen alueelle
maakunnallisena pilottina kansallisesti merkittävä biotalouden
ekosysteemi ja tuotantoalue. Hankkeessa haetaan myös alueelle
sijoittuvia uusia yrityksiä ja nykyisille yrityksille uutta liiketoimintaa.
Lisäksi vahvistetaan teollisuuden sivuvirtoihin sekä uusiutuvaan
energiaan ja energia- ja materiatehokkuuteen liittyvien uusien
ratkaisujen kehittämistä Päijät-Hämeessä yhteistyössä yritysten,
tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden sekä muiden ekosysteemin
avaintoimijoiden kanssa.
Koulutuskeskus
Salpaus
Seija Katajisto
2016-2018
500 000
350 000 ESR/EAKR
Koulutuskeskus
Salpaus
Heikki
Tuomainen
2016-2018
350 000
250 000 ESR/EAKR
2016
73 000
55 000 Maaseuturahasto
1,3
1,3
Interreg ope?
300 000
300 000 Maaseuturahasto
1,3
1,3
Kireitä siimoja Hämeessä -jatkohanke
1,3
Heinola BioInvest
1,4
Heinolan kaupunki/ Timo Kaattari
elinkeinopalvelut,
yhteistyöyritykset
2015-2017
200 000
140 000 EAKR
Energiatehokkuutta
korjausrakentamiseen
1,4
Bio- ja kiertotalouden
liiketoimintamahdollisuuksien
vahvistaminen
1,4
StarNet
Uutta energiaa korjausrakentamiseen -hankkeessa kehitetään
Heinolan seudun ja Päijät-Hämeen yrityksille uusia kasvun
mahdollisuuksia vihreässä, energiatehokkaassa ja uusiutuvaa
energiaa hyödyntävässä rakentamisessa ja korjausrakentamisessa,
joihin kehitetään uusia ratkaisuja. Demonstraatiokohteina
hyödynnetään Heinolan julkisia rakennuksia, kaupungin
vuokrataloja sekä teollisia kiinteistöjä. Lisää
liiketoimintamahdollisuuksia haetaan voimakkaasti kasvavilta
kansainvälisiltä markkinoilta.
Hankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää ja vahvistaa Lahden
kaupunkiseudun bio- ja kiertotalouskeskittymää sekä tunnistaa ja
luoda mahdollisuuksia bio- ja kiertotalouteen liittyville uusille
liiketoimintamahdollisuuksille. Keskeiset haasteet liittyvät mm.
bioenergiaraaka-aineen jalostusarvon kasvattamiseeen,
biopolttoaineen logistiikkaan sekä yritysten välisiin ns. teollisiin
symbiooseihin. Hankekokonaisuuden ensimmäiset käynnistyvät
hankkeet ovatand
ArvoUute
ja Yritysvetoinen
Digitalization
sustainability
are seen asterminaali.
key drivers to create
Heinolan kaupunki/ Timo Kaattari
elinkeinopalvelut,
yhteistyöyritykset
2015-2017
200 000
140 000 EAKR
LADEC
Juha Määttä
2015-2017
650 000
325 000 EAKR
LAMK
Kati Peltonen
2016-2018
1 200 000
575 000
400 000 Central Baltic
and develop new knowledge intensive companies. Digital solutions
help to promote “green economy”, taking into account ecological,
economical and social dimensions.The main objective is to
develop new business and map new business opportunities related
to digital solutions. Digital solutions create and support resource
effectiveness and sustainable business in the context of green
economy for global market with a huge growth potential. The main
result would be new joint knowledge intensive enterprises and
increased co-operation between them. Another main result would
be a strengthened business incubation network enabling e.g.
knowledge sharing, co-creation, mentoring and matchmaking of
partners.
1,4
Informaatiomuotoilulla maaseudun
uusiutuvan energian mahdollisuudet
esille - InforME
Hanke edistää uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä
maaseudulla. Hanke toimii yksinkertaisen ja vertailukelpoisen
tiedon tuottajana ja ymmärrettäväksi tekijänä sekä
yhteistyöverkostojen rakentajana.
LAMK
Mirja Kälviäinen, 2015-2018
Susanna
Vanhamäki
Kestävän kaupunkiympäristön
vaikuttavuusarviointi
Vähähiilisen talouden kaupunkitaloudelliset hyödyt ja
päätöksentekoa tukeva tieto
LAMK, Lahden
kaupunki
Maarit Virtanen 2016-2018
1,4
1,4
300 000 Maaseuturahasto
Interreg ope?
From Idle to Active
The purpose of the project is to increase and develop temporary
use of idle land areas in cities as a part of the urban planning
process.
LAMK
Eeva
Aarrevaara,
Susanna
Vanhamäki,
Päivi Kärnä
Lahden kaupunki,
Ladec
Anne Karvinen- 2014-2017
Jussilainen
1 500 000
LAMK
Laura Montonen 2015-2016
200 000
2016-2019
Central Baltic
1,4
1,5
Niemen kampusalue (Kasvusopimus 2.4) Lahden Niemeen on suunniteltu muodostettavaksi merkittävä
kampusalue. Kampusalue modostuu Lahden
Ammattikorkeakoulun, Helsingin yliopiston, Lappenrannan
teknillisen
yliopiston ja lukuisten
yritysten keksittymästä.
Alueen kansainvälistyminen
ja verkostoituminen.
Toteutus
Smart Cities in Smart Regions
kansainvälisenä konferenssina ka verkostojen vahvistaminen
1,5
500 000 Päijät-Hämeen liitto,
TEM, ELY
200 000 Makera, Tieteellisten
seurain valtuuskunta,
Liikesivistysrahasto
School is a serious game
Elämyksellinen opintojenohjauksen peli
OASIS: Observatories based on
Applications and Semantic Information
system
LAMK
Tiina Järvinen
2018
300 000
75 000 ESR
New in-situ observatories ('Citizen Observatories') based on
LAMK,
citizens' own devices (e.g. smart phones, tablets, laptops, and
osatoteuttaja
other social media) used together with innovative technologies can
strengthen environmental monitoring capabilities, have the
potential to generate new and original applications to reduce
investment and running costs of in-situ observations and
monitoring applications and solutions, and involve novel
partnerships between the private sector, public bodies, NGOs and
citizens.
Anna Aalto
2016-2018
3 800 000
750 000 Horizon2020
STEMFY
Hankkeessa tunnistetaan ja tehdään näkyviksi ooppalaiset
tutkimus-, kehitys- ja oppimisympäristöt (RDL -environments) ja
tehdä ne houkutteleviksi lapsille ja nuorille lisäämällä niihin
luonnontieteisiin ja matemaattisiin teemoihin (LUMA = STEM)
soveltuvia sisältöjä ja toimintamalleja.
Tuula Löytty
2016-2019
1 800 000
150 000 Horizon2020
Smart School
Peruskouluja korjataan ja uusia rakennetaan erilaisten
LAMK
sisäilmaongelmien s auksena. Uusissa kouluissa pyritään
korjaamaan ne epäkohdat mitä vanhoissa kouluissa on hanvaittu.
Kuitenkaan nyky tietämys ja osaaminen ei ole sillä tasolla että
voitaisiin suoranaisesti sanoa millainen innovatiivien ja innostava,
oppimista tukeva oppimisympäristö tulisi olla ja millaisilla tila,kaluste ja ICT ratkaisuilla uudet oppimisympäristöt tulisi totetuttaa
jotta ne vastaisivat vaatimuksia pitkälle tulevaisuutteen. Tässä
hankkeessa perehtytään oppimisen psykologiaan ja menetelmiin
joilla oppimista voidaan parantaa, sekä menetelmiä ja keinoja
sellaisen oppimisympäristön saavuttamiseksi.
Gatja Tiusanen
2016-2018
350 000
200 000 ESR/Tekes
Huippuosaamisen kasvupolku
Hankkeessa luodaan koulutusväylä, missä mahdollistetaan toisella LAMK
asteella opiskelevan/ valmistuneen tai pk-yrityksessä
työskentelevän työntekijän yksilöllinen korkeakoulutasoisten
huipputaitojen ja asiantuntijaosaamisen kehittyminen. Tuloksena
monitaitoisia ja ainutlaatuisia hybridiammattilaisia eri alojen pkyrityksien vaativimpiin asiantuntjatehtäviin.
Kirsi Kallioniemi 2015-2018
600 000
450 000 ESR/EAKR
1,6
1,6
1,6
1,6
1,7
LAMK,
osatoteuttaja
Green Takuli
Luovien alojen menetelmiä hyödyntäviä oppimistapahtumia,
joissa kohteena ovat valitun toimialan
kehittämiskohteet. Oppimisjameissa syntyvät ideat viedään
käytäntöön asiantuntijaverkoston ja opiskelijoiden avulla.
Tavoitteena on synnyttää uutta hybridistä tietoa ja osaamista.
LAMK,
osatoteuttaja
Heidi Freundich, 2016-2018
Mirja Kälviäinen
OPINtie Hanke on käynnistynyt
Hankkeen tavoitteena on luoda pysyvät rakenteet, joilla voidaan
ennalta ehkäistä toisen asteen ammatillisten opintojen
keskeyttämistä tai mahdollista opinnoista eroamista. Uusien
rakenteiden ja toimintatapojen tarkoituksena on saada eroamassa
Hankkeessa luodaan koulutusväylä, joka mahdollistaa toisella
asteella opiskelevan/ valmistuneen tai pk-yrityksessä
työskentelevän työntekijän yksilöllisen korkeakoulutasoisten
huipputaitojen ja asiantuntijaosaamisen kehittymisen. Tuloksena
monitaitoisia ja ainutlaatuisia hybridiammattilaisia eri alojen pkHankkeessa etsitään piilotyöpaikkoja Päijät-Hämeen alueen pkyrityksistä. Piilotyöpaikkojen tunnistamiseksi yrityksissä
toteutetaan osaamiskuilujen ja -kapeikkojen kartoittaminen.
Hankkeessa kehitetään ja lanseerataan alueen alakoulusta
työelämään saakka ulottuva yrittäjyyskasvatuksen passi, joka tukee
ja edistää Päijät-Hämeen yrittäjyyskasvatusstrategian
toimenpiteiden toteutumista. Hankkeessa lisätään Päijät-Hämeen
Tavoitteena on kehittää ammatillisen toisen koulutuksen ja alueen
yläkoulujen yhteistyötä sekä vahvistaa perusasteen ja ammatillisen
koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista ja eri
kouluasteiden toiminnan tuntemusta mm. oppilaitos- ja
Suomen Urheiluopiston ja Konniveden väliselle alueelle
suunnitellaan kansainvälisen terveys- ja hyvinvointimatkailun ja
monipuolisen vapaa-ajan vieton keskusta, joka osaltaan tukeutuu
Lahden kaupungin työllisyys- ja elinvoimaohjelmaan on koottu
yhteen kaupungin keskeiset lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet
elinkeino- ja kehittämistoimenpiteille, joilla pyritään kaupungin
työllisyystilanteen parantamiseen.
Koulutuskeskus
Salpaus
Riitta
Murtorinne
2015-2017
950 000
700 000 ESR
LAMK
Kirsi Kallioniemi 2016-2018
/ Jari Hautamäki
/ Riitta
Murtorinne
(Salpaus)
Jari Hautamäki / 2016-2018
Risto Salmela
(Salpaus)
Seija Katajisto 2016-2018
600 000
450 000 ESR/EAKR
700 000
250 000 ESR/EAKR
380 000
290 000 ESR/EAKR
Hannu
Heinonen
450 000
350 000 ESR
1,7
1,7
Huippuammattilaisuuden kasvupolku
1,7
1,7
Piilotyöpaikat esiin - etsivän
työllistämisen kehittäminen
Yrittäjyyspolku
1,7
Nivelvaihe vahvaksi
1,7
2,1
2,1
Vierumäen - Konniveden alueen
kansainvälinen luontomatkailu- ja
hyvinvointikeskus
Lahden kaupungin työllisyys- ja
elinvoimaohjelman täytäntöönpano
LAMK/
Koulutuskeskus
Salpaus
Koulutuskeskus
Salpaus
Koulutuskeskus
Salpaus
2016-2018
Heinolan kaupunki/ Heikki Mäkilä
2016-2020
maankäyttö ja
elinkeinopalvelut,
Lahden kaupunki
Jyrki Myllyvirta, 2014-2020
Matti Kuronen,
Elina Laavi
150 000
3 000 000
ESR
2 100 000 auki
Lahden kaupunginsairaalan osastojen
perusparannukset, muutostyöt sekä
laajennuksen suunnittelu
Kaupungin pääterveysaseman siirtäminen kaupunginsairaalan
yhteyteen, sairaalan modernisointi Sote 2015 vision mukaiseksi
sekä osastojen normaalit perusparannustyöt
Lahden kaupunki,
tilakeskus
Leena Pirttilä,
Tero Harju
2015-2018
41 800 000
Aluekeittiöhanke
Lahden Aterian aluekeittiön rakennuttaminen
Lahden Tilatalot Oy Mauri Koistinen 2015-2016
5 300 000
Nuorten starttipaja
Hankkeen tavoitteena on tukea ja työllistää tai saada opintopolulle Lahden kaupunki,
15 - 17 vuotiaita syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, joilla ei
Nuorisopalvelut
opiskelupaikkaa sekä tarvittaessa järjestää kuntouttavaa
työtoimintaa nuorille työttömille.
Jouni Kivilahti
2013 - 2016
166 000
Koulunuorisotyön laajentaminen
Koulunuorisotyöhankkeen tavoitteena on luoda uusia
Lahden kaupunki,
ennaltaehkäiseviä ja nuorten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tukevia Nuorisopalvelut
menetelmiä kouluympäristöön ja kehittää moniammatillista
työotetta kouluissa.
Jouni Kivilahti
2015 - 2017
175 000
Tulevaisuuden palvelutalokokemus ja
digitaalisuuden hyödyntäminen
palvelukotikonseptissa
Vanhustenhoidossa ratkaisevaa ovat resurssien optimoinnin
LAMK
sijasta asiakas- ja tarvelähtöisyys sekä kohtaamisen tavat.
Hankkeessa tarkastellaan millaisia muutoksia
palvelukotiasumiseen liittyvät palvelutarpeiden muutokset
aiheuttavat vanhustenhuollossa niin palveluntuottamisen,
hoivahenkilöstön ammatillisen kehittymisen, hoivayksikön
johtamisen ja hoiva-asumisen ja siihen liittyvien teknisten
ratkaisujen, robotiikan ja digitaalisten sovellutusten näkökulmasta.
Hankkeen tuloksena syntyy uusia toimintamalleja, osaamista ja
digitalisuutta hyödyntäviä tulevaisuuden palvelukotikonsepteja.
Heidi Freundich,
Kati Peltonen,
Pirjo Tuusjärvi
LoHTu
LoHTu-hanke tutkii työhyvinvointia logistiikka-alalla. Tavoitteena on LAMK,
tunnistaa työympäristössä esiintyvät kuormitustekijät, ja niihin
osatoteuttaja
puuttumalla kehittää yritysten hyvinvointia ja tuottavaa työntekoa
Ullamari
Tuominen
20 900 000 STM
2,1
2,1
80 000 OKM
2,1
105 000 OKM / OPH
2,1
800 000
H2020, Tekes, ALL
2,1
2,1
2016-2018
500 000
150 000 ESR
Green Inteligent Cities
Hankkeessa tutkitaan kaupunkien viheralueiden ja vihreyden
vaikutusta asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin ja innovoida
uusia vuorovaikutteisia tapoja kuulla kaikkia asukkaita
"vihersuunnittelusta ja sen toteutuksesta": Hankkeessa toteutetaan
ensin kansainvälisten partnereiden ja rahoitusohjelman haku
Makera-rahoituksella ja sen jälkeen varsinainen hanke.
Pirjo Räsänen,
Susanna
Vanhamäki
Maahanmuuttajien palveluiden ja
kotoutumiskoulutuksen kehittäminen
Koulutuskeskus
Hankkeessa on tavoitteena saada alueen
Salpaus
maahanmuuttajataustaisen ja kantaväestön eri ikäryhmät ja eri
kulttuurit kohtaamaan ja vuoropuheluun. Lisäksi
maahanmuuttajien kotouttamiskoulutusta kehitetään siten, että
kielikoulutus tapahtuu entistä enemmän ammatillisten opintojen ja
tekemällä oppimisen kautta. Tavoitteena on perinteisen
kotoutumisen lisäksi tehdä tunnetuksi eri kulttuureita antamalla
mahdollisuus yhteistoiminnalle erilaisten hyvinvointi, terveys- ja
liikuntapalvelujen avulla. Hankkeessa suunnitellaan ja kehitetään
yhdessä alueen asiantuntijoiden kanssa matalan kynnyksen
toimintamalleja.
Koko väestöä palveleva vapaa-ajanviettopaikka, toteutus olemassa Hollolan kunta
olevan koulupihan yhteyteenm, jolla taataan erittäin monipuolinen
eri ikäluokat ja väestöryhmät huomioon ottava toiminnallinen
yhteisöllisyyttä edistävä ympäristö. Perhepuistoon rakennetaan
kaikkia ikäluokkia palvelevia ulkoliikuntavälineitä, joilla tuetaan
kuntalaisten omaehtoista tekemistä. Rahoitusta tarvitaan em.
lisäksi myös katosten ja penkkien ja pöytien hankintaan ym.
välineistöihin. Puiston tarkoituksena on myös elävöittää
kuntakeskustaa. Rakennetaan kuntakeskukseen ja sisältää
keskuksen alueella eri toimintapisteitä.
Riitta Murtorinne2016-2018
2016-2019
2,1
2,1
Hollolan perhepuisto
450 000
Mika Forsberg
2016
Hollolan kunta
Mika Forsberg
2016-2017
50 000
Hollolan kunta
Mika Forsberg
2017-2017
50 000
Hollolan kunta
Mika Forsberg
2016-2017
50 000
Hollolan kunta
Heikki
Salonsaari
Matti Karhos
2016
150 000
Jäsenyys 2014
alkaen
175 000
330 000 ESR
570 000
2,1
Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen
2,1
2,1
2,1
2,1
2,2
Koko Oivan toiminta-alueen vapaaehtoistyön kehittäminen
erityisesti ikäihmisten osalta.
Ikääntymisvalmennus
Toimintakykyä tukevien toimintamallien luominen osaksi
vakiintunutta palvelutuotantoa.
Miehet kuntoon
Kehittämishanke, uusien toimintatapojen ja yhteistyömallien
luominen miesten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja
eriarvoisuuden vähentämiseen
Hämeenkosken vesijohtoverkoston
Hämeenkosken vesijohtoverkoston liittäminen Lahti Aquan
automatisointi
operointiin.
Lasten kulttuurikeskusverkoston jäsenyys Verkoston tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten taide- ja
kulttuuripalveluita koko valtakunnassa tukemalla jo olemassa
olevien lastenkulttuurikeskusten toimintaa
Lahden kaupunki,
liikunnan ja
kulttuurin yhteiset
palvelut
70 000 OKM
Kulttuuriympäristöistä liiketoimintaa Digikulttuurikylät
2,2
Ympäristöneutraali ampumarata
Pikijärven alueella
Hankkeella edistetään maaseutumaisten kylien ja taajamien
LAMK
vetovoimaisuutta uusilla näkökulmilla: hyödyntämällä
monipuolisesti rakennettua kulttuuriympäristöä tuottamalla
paikallisista tarinoista liiketoimintaa ja edistämällä kulttuuri- ja
luontoympäristön pitkäjänteistä kehittämistä yhdyskuntasuunittelun
keinoin sekä edistämällä kokemus- ja elämysperusteista matkailua
Sari Niemi, Pirjo 2015-2017
Räsänen
500 000
420 000 Maaseuturahasto
2015-2017
700 000
600 000 auki; Leader?
2016-2018
400 000
280 000 auki (RAY, Sitra, P-H
liitto, ELY, Horizon...)
Pikijärveä kehitetään ympäristöneutraaliksi, koko Päijät-Hämeen
maakuntaa palvelevaksi ampumaradaksi, jossa voidaan järjestää
vaativia SM- ja kansainvälisen tason arvokilpailuja
Heinolassakin työelämän murros on raju, työttömyys korkealla,
nuorilla ei ole juurikaan työllistymismahdollisuuksia, ja kosketus
yrityselämään jää opiskeluvaiheessa helposti hyvin ohueksi. Työn
luonne on muuttumassa nopeastikin yrittäjyysluonteiseksi, mutta
yrittäjyyteen tutustumiseen on heikot mahdollisuudet, eikä
yrittäjyyttä ole helppoa kokeilla. Yritystoiminnan kokeilemiseen,
harjoitteluun ja ryhtymiseen tarvitaan monipuolista tukea ja
asiantuntemusta. Menestyminen edellyttää myös mentorointia ja
yritysten keskinäistä yhteistyötä. Hankkeen ajatuksena on kehittää
sekä opiskelijoiden ja muiden potentiaalisten työn luojien
toimintamahdollisuuksia ja tukea heitä ja oppia tuottamaan
oikeanlaista toimintaympäristöä.
Heinolan kaupunki, Timo Kaattari
Heinolan Ampujat
Ry
Heinolan kaupunki/ Heikki Mäkilä
elinkeinopalvelut,
potentiaaliset
uuden työn tekijät,
oppilaitokset,
yritykset, muut
yhteistyötahot
Liikkuva voimavarakatsastus
Liikkuva monipalvelutila LINKKU vie maaseudun yrityksiin
hyvinvoinnin ja johtamisen katsastusaseman, interventiot
tuottavuuden lisäämiseksi. Kumppaneina Lapin AMK ja
Työterveyslaitos.
LAMK
Heidi Freundlich 2016-2017
300 000
STM/ESR
Muuttuvan työelämän uuden
työsuojelunäkökulmat
Hankkeessa etsitään uusia näkökulmia asiantuntijuuteen
perustuvan tietotyön työsuojelulle muuttuvassa työelämässä.
Työsuojelun käsitettä tarkastellaan laajasti muutoksessa olevan
työelämän eri ulottuvuuksista – ilmiöistä, jotka jo nyt ja joiden
etenkin tulevaisuudessa arvellaan vaikuttavan asiantuntijatyötä
tekevien työkykyyn. Hankkeen keskeisiä kysymyksiä on, mitä
työelämän muutokset tarkoittavat työsuojelun kannalta, miten
työpaikoilla voidaan vastata näihin ja mitä muutokset tarkoittavat
vastuunjaon kannalta.
LAMK
Sari Niemi
100 000
100 000 Työsuojelurahasto
300 000
ESR 2016
2,3
Uutta työtä tekijälähtöisesti
uudenlaisessa toimintaympäristössä
2,3
2,3
2,3
2,3
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen liikunnan keinoin.
Neurologisten vammaisjärjestöjen
liikuntavastaavien koulutus ja tuki Päijät- Sairauksien ennaltaehkäisy ja sairauksien oireiden lievittäminen.
Liikuntakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Elämänlaadun
Hämeessä
ja –hallinnan edistäminen ja ylläpitäminen
Paula HarmokiviSaloranta
2016
Vaikuttavia ja mitattavia prosesseja
verkossa
Internet ja ylipäänsä digitaalinen toimintaympäristö tarjoaa erittäin Heinolan kaupunki, Heikki Mäkilä
monipuolisia mahdollisuuksia synnyttää tuloksellista, mitattavaa
yritykset, muut
toimintaa kuten markkinointia, myyntiä, asiakaspalvelua ja muita toimijat
palveluprosesseja ja synnyttää ja ylläpitää kestäviä
vuorovaikutussuhteita ja verkostoja, joiden avulla toimintaa on
mahdollista kohdentaa, kehittää ja uudistaa. Näitä ei ole vielä
paljonkaan hyödynnetty kaupunkiorganisaatiossa eikä
yritysyhteistyössä. Kyse on huomattavasti syvällisemmistä asioista
kuin pelkistä sisällönjakamisalustoista, kuten verkkosivuista.
Hankkeen ajatuksena on luoda syvällinen käsitys käytännössä
toimivasta modernista työkalupakista erityisesti markkinointi- ja
myyntiprosesseihin, ja ottaa käyttöön tarkoituksenmukainen
"työkalupakki" myynnin ja markkinoinnin tarpeisiin ja
mittaamiseen.
2016-2018
300 000
200 000 auki
2,4
Muotoilun kärkihanke
2,4
2,4
2,4
2,4
Hankkeessa kootaan "Lahden malli", jonka tiimoilta on käynnistetty
seudun toimijoiden kokoaminen. Toiminnallisina tavoitteina ovat
seudun muotoilualan liikevaihto 5%:n kasvu-ura, tuottavuuden
kasvattaminen kumppaneiden toiminnassa sekä haastavien
kysymysten (wicked problems) ratkaiseminen; paikallisten
yritysten kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen vahvistaminen
muotoilun keinoin. Kaupunki tarjoaa palvelutoimintaansa
referenssikohteiksi.
Lahden kaupungin palvelukonseptin
Hankkeen tavoitteena on kehittää kaupungin palveluneuvontaa ja
toimenpiteiden toteuttaminen
asiakasohjausta yhteistyössä valtionhallinnon kanssa
Valtiovarainministeriön Asiakaspalvelu2014 hankkeen linjausten
mukaisesti. Kaupungin oman palvelukonseptin tavoitteiden
mukaisesti asiakaspalvelut kootaan Lahden ja Nastolan
yhteispalvelupisteiden lisäksi mahdollisimman suurelta osin 3-4
alueelliseen toimialarajat ylittävään palvelupisteeseen.
Avoin kaupunki
Hankkeen tavoitteena on luoda julkiseen organisaatioon
toimintamalli, jossa tehdään kaupungin valmistelu ja
päätöksenteko näkyväksi, osallistetaan asukkaita
jo suunnitteluvaiheessa
ja hyödynnetään
Teknisen ja ympäristösektorin sähköisten kaupunkikehittämiseen
Teknisen ja ympäristösektorin
yhteistyötä edistetään
palveluiden uudet toimintatavat
yhtenäistämällä toimintatapoja ja tietojärjestelmiä. Lisäksi
dokumenttien hallintajärjestelmää kehitetään osana monipuolisia
asiakaslähtöisiä sähköisiä palveluita. Sektorin tuottavuutta
parannetaan myös kehittämällä yhdyskuntateknistä tilaamista.
Lahden kaupunki
Elina Laavi
2016-2018
20 000 000
7 000 000 ELY, TEM/Tekes
Lahden kaupunki,
konsernipalvelut
Markku
Ukkonen
2015-2016
300 000
150 000 Päijät-Hämeen liitto,
Tekes
Lahden kaupunki,
konsernipalvelut
Heini Moisio
2015-2017
200 000
150 000 Päijät-Hämeen liitto
Lahden kaupunki,
hallinto
Jouko Seppälä
2012-2017
900 000
450 000 Päijät-Hämeen liitto
Smart Healthcare Logistics
Kuinka terveydenhuollon logistiikkaa kehittämällä voidaan edistää
potilaiden saaman hoidon laatua, vastata entistä paremmin
potilaiden tarpeisiin ja samalla parantaa palveluiden
kustannustehokkuutta ja kestävyyttä? Improved patient centered
healthcare services and
patients’ value stream; To patients via changes in private and
public healthcare operating models by developing healthcare
logistics value stream.
Sopeutuva seutu - Ennakoiva
sopeutumisohjelma ilmastonmuutoksen
vaikutuksiin
MAL-aiesopimus
Hankkeessa tunnistetaan keskeiset ilmastokestävyyteen liittyvät
LAMK
haasteet eri sektoreilla,kartoitetaan tarvittavat sopeutumistoimet ja
tehdään näistä pitkän aikavälin kustannus-hyöty –arviointi.
Maarit Virtanen 2016-2018
Lahden kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen
aiesopimus valtion kanssa vahvistaa alueen kilpailukykyä,
edellyttää panostuksia infraan sekä läpileikkaavana teemana
huomioi ympäristön kannalta kestävät ratkaisut. Tavoitteena on
toteuttaa kehitystoimenpiteitä asemanseutujen kehittämisen,
matkaketjujen digitalisaation sekä digitaalisen liikenteen osalta,
sähköbussikokeilu sekä joukkoliikennettä vahvistavia toimia.
Kasvusopimus muodostaa kokonaisuuden MAL-aiesopimuksen ja
Lahden työllisyys- ja elinvoimaohjelman kanssa tavoitteena
kilpailukykyinen ja uudistuva kaupunkiseutu. Kasvusopimus
laaditaan syksyn 2015 aikana.
Energiatietopalvelussa käyttäjä – esimerkiksi asukas, isännöitsijä,
uusiutuvan energian laitetoimittaja, kiinteistön omistaja tai
kiinteistösijoittaja – pystyy vertailemaan eri energiamuotojen
kustannuksia ja tuotantomahdollisuuksia omassa kiinteistössään.
Energiatietopalvelun avulla voidaan myös lyhentää toimenpide- ja
rakennuslupien käsittelyaikoja sekä yhdistämään uusiutuvan
energian asiakkaat alan yritysten kanssa.
Lahden kaupunki
Elina Laavi
2016-2019
5 000 000
Valtio
Lahden kaupunki
Elina Laavi
2016-2019
7 000 000
6 000 000 Valtio
Lahden seudun
Saara Vauramo 2015-2016
ympäristöpalvelut,
Lahden seudun
rakennusvalvonta
(hankkeen
päähakija:
Lappeenrannan
kaupunki ja Wirma
Oy)
LIFE – ILPO:
Ilmastonmuutoksen vaikutukset pohjavesiin, viher- ja
LAMK
Jussi Kuusela
2016-2020
Groundwater resources in changing
hulevesirakenteet
osatoteuttaja, GTK,
climate and intensified land use - feasible
Ilmatieteen laitos,
options for water management
Hkin yliopisto,
Lahden kaupunki
Keskisuurten kaupunkien liikennehaasteet liittyvät joukkoliikenteen LAMK
Matkapolku
Kristiina Soinisuhteen siihen miten sujuvaksi ihmisten arkiliikkuminen, ihmisten
Salomaa, Mirja
matkaketjut, saadaan. Hankkeessa tutkitaan Lahden sekä
Kälviäinen
190 100
LAMK,
osatoteuttaja
Miika Kuusisto
2017-2019
2 500 000
500 000 Horizon2020
2,4
2,4
3,1
Kasvusopimus
3,1
Ekotehokkaat kiinteistöratkaisutalueellinen energiatietopalvelu
3,1
3,1
vastaavien kokoisten kaupunkien kuten Jyväskylän ja Oulun
asukkaiden matkaketjuja system oriented designin avulla.
3,1
Kansainvälinen
1 900 000
58 000 Päijät-Hämeen liitto
(EAKR)
500 000 LIFE+
Tekes Inka
Orimattilan keskustan kehittäminen
Keskustan yleissuunnitelman toteutus
Orimattilan
kaupunki
Seppo Määttä
2016-2017
1 000 000
ELY-keskus
Hennan älykäs vähähiilinen
energiatuotantojärjestelmä
Keskitetyn älykkään vähähiilisen energiantuotantojärjestelmän
suunnittelu ja alkuvaiheen rakentaminen Hennan alueelle
(Uusiutuva energia
Orimattilan Lämpö
Oy
Mikko Paajanen 2015-2020
2 500 000
ELY-keskus, TEM
Ilmastonmuutokseen varautumisen
vastuut ja investoinnit
kuntaorganisaatioissa
Selvitetään Lahden seudulla, mitä vastuita kaupunkien ja kuntien
organisaatioilla on tai tulee olemaan ilmastonmuutoksen
aiheuttamien haitallisten vaikutusten torjunnassa ja myönteisten
vaikutusten hyödyntämisessä. Lisäksi selvitetään, kuinka
sopeutumisen ja varautumisen vastuut on mahdollista viedä
kuntien johtamisjärjestelmiin riittävän vaikuttavalla tavalla sekä se
Kuntien yhteinen hanke. Aluesuunnitteluun ja elinkeinojen
kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä, kuntakohtaiset
kehittämiskohteet.
Lahden kaupunki
/Lahden seudun
ympäristöpalvelut
Timo Permanto 2015-2018
270 000
3,1
3,1
3,1
Ilola-Suopelto-Päijätsalo
Kunta ja/tai muu
2016 - 2018
200 000 Päijät-Hämeen liitto?,
Life+ ym. Kvrahoitusohjelmat
Päijät-Hämeen liitto
3,1
Ranta-Kartanon alue ja Kisapuisto
(Kasvusopimus 2.4)
3,1
3,1
Ranta-Kartanon alue toteutetaan ympäristölähtöisen,
resurssitehokkaan rakentamisen sekä uusien asumis-, palvelu- ja
liikenneratkaisujen edelläkävijäalueena (Lahden kaupunkiseudun
kasvusopimus ja INKA-ohjelma). Yleisten alueiden kehittämisen
painopisteinä ovat hulevesijärjestelmien kehittäminen, alueen
liikennejärjestelyjen selkiyttäminen. Tavoitteena on rakentaa
tärkeä kaupunkitila maakuntakeskuksen arvoiseksi sekä kehittää
Kisapuiston aluetta. (Kadut, kevyen liikenteen väylät, tori- ja
pysäköintialueet, rakennukset, linja-autoaseman liikenneympäristö
ja Paasikivenaukio).
Lahden Radanvarsi (Kasvusopimus 2.4 ja Maakunnallisesti tärkeä Lahden radanvarsi on INKA-ohjelman
2.7)
hanke, jonka tavoitteena on rakennetun, eri maankäyttömuotoja
sisältävän ympäristön ja kaupunkiekosysteemin ratkaisujen
pilotointi. Tämä MALPE-Y- sopimusalue sisältyy Lahden
kaupunkiseudun kuntien ja valtion väliseen kasvusopimukseen.
Alue käsittää kaupunkiseudullisesti tärkeän matkakeskuksen
rakentamisen ja alueen vaiheittaisen toteuttamisen yhteistyössä
alueen maanomistajien kanssa WDC Helsinki 2012 hankkeena
toteutetun ideakilpailun pohjalta. Lahden radanvarren
kehittäminen jatkuu kasvusopimuskauden yli (2015 jälkeen) ja
liitetään valmisteilla olevan MAL-sopimuksen kohdealueeksi.
Lahden kaupunki,
maankäyttö,
kunnallistekniikka
Pirkko-Leena
2013-2018
Jakonen, Riitta
Niskanen, Mika
Lastikka
Lahden kaupunki,
VR, Livi, UELY,
maanomistajat
Veli-Pekka
Toivonen
2014-2020
9 100 000
1 000 000 YM, TEM
200 000 Päijät-Hämeen liitto,
TEM, ELY
Kimolan kanava
3,2
Kantatie 46:n perusparannus välillä
Voikoskentien risteys - Uimila
Kimolan kanavahanke on maakunnan kärkihanke ja keskeinen
Liikennevirasto
liikennehanke, jonka toteutus edellyttää valtion rahoituspäätöstä.
Kimolan kanava liittyy kaupungin keskustan matkailulliseen
kehittämiseen ja Tamppilahden aluetta palvelevan sataman
suunnitteluun.
Hankkeessa puitteissa suunnitellaan kantatie 46:n perusparannus. Uudenmaan Ely
Tieosuus ei vastaa nykyisellään kantatielle asetettavia
liikennöitävyysvaatimuksia.Reitti on raskaan liikenteeen suorin
yhteys Kotkan ja Haminan satamiin Heinolasta ja pohjoisesta
Suomesta. Suunnittelu toteutetaan Uudenmaan Elyn rahoituksella.
Timo Kaattari
2016-2020
10 000 000
6 000 000 LVM
Timo Kaattari
2016-2017
200 000
200 000 Uudenmaan Ely
Hankkeessa selvitetään henkilöraideliikenteen
Uudenmaan Ely
Timo Kaattari
toteuttamismahdollisuuksien eri vaihtoehdot, kustannukset sekä
käyttäjät. Henkilöraideliikenne on osa kaupungin kehittämistä
vetovoimaiseksi asumiskaupungiksi ja tulevaisuuden matkailun
tarpeisiin. Vähäpäästöisen
joukkoliikenteen
edistäminen
on
Kuntoselvitys
on meneillään,
ja on jo tiedossa,
että joudutaan
Heinolan kaupunki/ Tapio Pesonen
mittavaan korjaustyöhön (arvio yli 1 M€). On myös mahdollista,
tekninen toimi
että tulee harkittavaksi sillan uusinta kokonaan. Tässä tapauksessa
sillan uudisrakentamisessa voitaisiin huomioida esim. tulevan
vesiliikenteen (kanava) tarpeet, jolloin asialla on myös
maakunnallista ja laajempaakin merkitystä, ja investointi on hyvin
suuri.
2016-2017
100 000
100 000 LVM
Liittymä parantaa uuden logistiikkakeskuksen ja Pippon
teollisuusalueen saavutettavuutta. Lisäksi se parantaisi nykyisten
Lotilan ja Hartwallin alueiden sekä muiden eteläisen Lahden
logistista tilannetta.
VT 12 eteläisen kehätien tiesuunnitelma on valmistunut ja
aiesopimus tien toteuttamiseksi on solmittu. Erillisenä hankkeena
on tehty VT 12 nykyisen valtatien alueen kehittämissuunnitelma,
jonka mukaisia toimepiteitä lähdetään toteuttamaan välittömästi,
kun eteläisen kehätien toteutuksen aikataulusta on saatu
varmistus. Nykyisen valtatien muuttaminen pääkatuluonteiseksi
kaduksi luo edellytykset alueen yhdyskuntarakenteen
kehittämiselle.
Uuden Lahden yhdyskuntarakenteen runkona on valtakunnan
liikenneverkko. Sisäinen liikenneverkko sekä elinkeino- ja
asuinalueet on hyvä rakentaa nykyistä selkeämmin rataosan
varaan ja hyödyntää se näin täysimääräisesti. Nastolan
nauhataajaman yhdistäminen ja elinvoiman lisääminen on uuden
Lahden kehityksen avainkysymys ja mahdollisuus. Radanvarresta
laditaan kaikille kolmelle asemanseudulle erilliset
kehittämissuunnitelmat. Kehittämissuunnitelmiin kootaan
ajatuksia ja ideoita alueen kehittämisestä ja jatkotoimenpiteistä.
Kehittämissuunnitelmien jälkeen alueiden kehittämistä tulee jatkaa
erillisten hankkeiden kautta.
3,2
Henkilöraideliikenne Lahti-Heinola
3,2
Jyrängön maantiesilta
auki
auki
auki auki (ELY?)
3,2
Kujalan liittymän alue
3,2
VT 12 nykyisen valtatien alueen
kehittäminen
3,2
Radanvarren ja asemanseutujen
kehittäminen
3,2
Lahden kaupunki,
kunnallistekniikka
Mika Lastikka
2014-2016
10 000 000
5 000 000 Uudenmaan ELY-keskus
Lahden kaupunki,
kunnallistekniikka
maankäyttö
Jukka Lindfors 2016-2020
Kimmo Sutinen
11 000 000
1 000 000 Päijät-Hämeen liitto,
Uudenmaan ELY-keskus
Nastolan kunta
Pauli Lindström/ 2015 Sanna Suokas
Taajaman pieninvestoinnit
Torin, julkisten piha-alueiden ja keskusraitin parantaminen
käyttäjien hyvinvoinnin ja viihtyisyyden lisäämiseksi.
Sysmän kunta
Tieturva
Taajaman teiden liittymien, korokkeiden yms. järjestelyiden
parantaminen toimiviksi ja turvallisiksi.
Taajaman katujen, kadunvarsien ja laitteiden sekä rakennelmien
parantaminen turvallisuuden, toimivuuden, ympäristöntilan ja
viihtyvyyden paratamiseksi.
Harri Hoffren
2015-2017
200 000
ELY -keskus / kunta Matti Kurvinen
2015-2017
200 000
Matti Kurvinen
2015-2017
400 000
Seppo Määttä
2015-2016
1 850 000
3,2
3,2
Taajaman pieninvestoinnit
ELY -keskus
3,2
Pennalan teollisuus- ja työpaikka-alueen Liittymäjärjestelyiden rakentaminen teollisuusalueelle ja alueen
kehittäminen sekä liikennejärjestelyt
liikenteen kehittäminen
3,2
Orimattilan
kaupunki
ELY-keskus, Ladec
Hennan puutarhakaupunki
Aseman avaaminen, Hennan bulevardi ja ensimmäiset
asuinkorttelit
Orimattilan
kaupunki
Seppo Määttä
2016-2017
9 200 000
LVM, TEM, ELY-keskus,
Tekes
Hennan yritysalue, aloitusvaihe
Tuuliharjan liittymän parantaminen ja yhdystien Tuuliharja-Vanha Orimattilan
Lahdentie Suunnittelu ja toteutus. Maankäyttö mahdollistaa myös kaupunki
poikkeuksellisen runsaasti tilaa vaativien toimintojen sijoittamiseen
Seppo Määttä
2016-2017
3 100 000
TEM, ELY-keskus, Ladec
Seppo Määttä
2016-2017
2 000 000
LVM, ELY-keskus
3,2
3,2
Orimattilan keskustan teollisuusalueiden Sampolan ja Orivillen alueen teollisuusalueiden laajentaminen ja
kehittäminen
liikenneyhteyksien parantaminen
3,2
Orimattilan
kaupunki
3,2
Lahden kaupunkikeskustan kehittäminen Keväällä 2011 on laadittu Lahden kaupunkikeskustan kehittämisen Lahden kaupunki,
periaatteet, joiden perusteella on tarkoitus lähteä laatimaan
kunnallistekniikka
tarkempia suunnitelmia niin liikenteen järjestelyjen kun
katuympäristön kehittämisen osalta. Kävelyalueen ja torin
suunnittelu toteutetaan kansalaisideointina järjestäen erilaisia
seminaareja ja tapahtumia. Tavoitteena on saada Lahden
kaupungin keskustasta kaikkia kohderyhmiä hyvin palveleva
viihtyisä koko maakunnan keskus. Suunnittelu on edennyt ja
parhaillaan on tekeillä keskustan yleissuunnitelma.
Torinaluspysäköinti valmistuu vuonna 2015.
Sysmän opastesuunnitelman laatiminen Sysmän palvelukohteiden ja nähtävyyksien viitoituksen
Sysmän kunta
parantaminen. Nykytilanteen kartoitus ja opastesuunnitelman
laatiminen.
Jukka Lindfors
2011-2017
20 000 000
Harri Hoffren
2015 - 2017
Raiteistoselvitys Lahti-Hakosilta
Nostavan logistiikka-alueen ja Lahden ratapiha-alueen
kehittäminen, kolmannen raiteen mahdollisuus Hakosiltaan asti.
Heikki
Salonsaari
2015-2016
80 000
Hollolan, Lahden ja Nastolan lintuvesien
kunnostushanke
Hollola, Lahti, Nastola alueella yhtenäisenä toteutettava
Lahden seudun
luontotietojen kartoitus sekä vedenlaadun valvonnan ja kalaston ympäristöpalvelut
tietojen keruu. Kuntien alueella on useita valtakunnallisesti ja
kansainvälisestikin arvokkaita lintuvesiä. Kohteiden arvo heikkenee
umpeenkasvun ja pusikoitumisen takia. Hankkeessa kunnostetaan
luontomatkailun kannalta keskeisimpiä lintuvesiä. Kohteita
inventoidaan,laaditaan ja päivitetään kohteiden hoito- ja
käyttösuunnitelmia. Rakennetaan pitkospuita.Kohteita 10 kpl
Ismo Malin
2015-2016
1 000 000
1 000 000 Päijät-Hämeen liitto
3,2
Hollolan kunta
3,2
3,3
500 000 Päijät-Hämeen liitto,
ELY, Interreg-ohjelmat
Lapakiston luonnonsuojelualueen käyttö- Lapakiston luonnonsuojelualueen käyttö- ja hoitosuunnitelman
ja hoitosuunnitelma
laatiminen.
Lahden kaupunki
Tekninen ja
ympäristötoimiala
Asko Riihelä
2015 -2017
50000
Lapakiston luonnonsuojelualueen ja
Nastolan kunnan virkistysalueiden
suunnittelu- ja kehittämishanke
Nastolan kunta
Juhani Juva
2015-2017
150 000 €
Sysmän kunta
Matti Kurvinen
2015 - 2017
300 000
Sysmän kunta
Harri Hoffren
2015 - 2017
200 000
Sysmän kunta
Harri Hoffren
2015-2017
350 000
50000 Maakunnan
kehittämisraha,
Päijät-Hämeen liitto
3,3
3,3
Laitosvesiverkoston kunnostaminen
3,3
3,3
Majutveden ekologisen tilan
parantaminen
Hulevesien hallinnan tehostaminen
3,3
Uudiskaasu
3,3
Yhteisöllinen vesienhoito
3,3
3,3
Herrala-Salpakangas vesijohtolinjan
jatkorakentaminen
Hankkeen tavoitteena on laatia suunnitelmat alueiden
kehittämiseksi. Hanke sisältää myös toimenpideiden toteutuksen.
Lapakistossa tutkitaan mahdollisuus yhdysreitin rakentamiseen
Sydänkankaan ja Ahvenlammin välille osaksi ylimaakunnallista
retkeilyreitistöä. Lisäksi alueelle on tarve suunnitella ja toteuttaa
mm. koko perheelle soveltuva luontopolku opasteineen,
pysäköintialueen laajennus, pitkospuita, taukopenkkejä ja
lisäopasteita. Virkistysalueiden kehittämissuunnitelmat sisältävät
mm. kyläyhdistysten uimarantojen, Lahti-Kymenkäänne
melontareitistön ja muiden pienenpien kohteiden
perusparantamista.
Vesi- ja viemärilaitoksen sekä verkoston kunnostustyöt ympäristön
tilan parantamiseksi. Vesisäiliön kunnostus.
Kunnan jätevedenpuhdistamon alapuolisten kosteikkojen
kunnostus. Tavoitteena vesistön ekologisen tilan parantuminen.
Hulevesien hallinnan investoinnit Sysmän taajamassa.
Varautuminen ilmastonmuutoksen aiheuttamien haittojen
ehkäisemiseksi esim. uusilla kosteikoilla ja viemäröinnillä.
Biokaasutuotannon ja liikennekaasun tankkauspisteen investoinnit.
Paikallista, alueellista energiaa hyödynnetään.
Hankkeen tavoitteena on luoda malli, jossa koko yhteiskunta
osallistuu paikallisten järvien suojeluun ja hoitamiseen. Samalla
selvitetään mallin työllistävät vaikutukset ja
yrittäjyysmahdollisuudet. Vesienhoidon tuottamia
työllistämismahdollisuuksia ovat mm. hoitokalastussaaliista
valmistettavan lannoitetteen, bioöljyn ja elintarvikkeiden valmistus
sekä kaislan hyödyntäminen esim. kattomateriaalina, kuivikkeena
ja polttoaineena. Lisäksi voidaan luoda ns. urakkapaketteja mm.
hoitokalastukseen, niittoon, ruoppaukseen, kosteikkojen ja
laskeutusaltaiden tekemiseen sekä virkistysalueiden hoitotöihin
liittyen.
Herrala-Luhtikylä-Henna runkovesijohdon ja siirtoviemärin
rakentaminen
Sysmän kunta ja/tai Harri Hoffren
2015-2017
muu
Koulutuskeskus
Heikki Tuomainen2016-2018
Salpaus
avoin
Orimattilan Vesi Oy Mikko Paajanen 2017-2018
19000002500000
232 924 100
450 000
100 000 Etpähä ry
ELY -keskus
330 000 EAKR
ELY-keskus
74 323 000