Osallistumis ja arviointisuunnitelma

JUANKOSKEN KAUPUNKI
MUURUVEDEN TAAJAMAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2015
Maanmittauslaitos 2014
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
Maankäytönsuunnittelu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVAHARJU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa
vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma
osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus
saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja
arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen
kannalta sopivalla tavalla.
1 Alueen sijainti
Muuruveden taajama sijaitseen Muuruveden pohjoisrannalla. Muuruvedeltä on matkaa
teitä pitkin Juankosken kaupungin keskustaajamaan noin 10 km ja Kuopion keskustaan
noin 50 km. Muuruvesi on myös reittivesien äärellä.
KUVA 1. Yleiskaava-alueen sijainti
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
Sivu 1 /10
Maankäytönsuunnittelu
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
KAAVAHARJU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
2 Yleiskaava-alueen rajaus
Muuruveden yleiskaavoitettava alue rajautuu osittain sitä reunustaviin Muuruvesi – Karhonvesi ja Akonvesi – Vehkalahti rantaosayleiskaavoihin.
Muuruveden ohella yleiskaavoitettavaan alueeseen sisällytetään Putaansaaren ja maatalousoppilaitoksen alueet.
Yleiskaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 850 ha, josta maa-aluetta on noin 560 ha.
KUVA 2. Yleiskaava-alueen rajaus
3 Yleiskaavan yleistavoitteet
Juankosken tavoitteena on olla viihtyisä ja elinvoimainen asuinalue.
Kaavoituksen yhtenä kärkitavoitteena on osoittaa Muuruvesi-Putaansaari alueelle korkealaatuisia asuinrakennuspaikkoja ja kartoittaa alueen rantarakentamispotentiaali.
Yleiskaavalla ohjataan asemakaavoitusta; Muuruveden taajaman ja Putaansaaren länsiosan asemakaavoilla on päivittämistarvetta. Myös Savon koulutuskuntayhtymän Muuruveden yksikön alue tulee mukaan tarkasteltavaan alueeseen. Laadittavan yleiskaavan tarkoituksena on ohjata rakentamista, asemakaavoitusta ja muuta maankäyttöä. Laadittavalla yleiskaavalla luodaan edellytykset erityyppisille asuinalueille ja edistetään alueen
maisema-, luonto-ja kulttuuriarvojen säilymistä sekä alueen elinkeinojen harjoittamista.
Sivu 2 /10
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
Maankäytönsuunnittelu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVAHARJU
4 Suunnittelutilanne
Maakuntakaava
Suunnittelualueella on voimassa ympäristöministeriön 7.12.2011 vahvistama Pohjois-Savon maakuntakaava 2030.
KUVA 3: Ote Pohjois-Savon maakuntakaavasta
Maakuntakaavassa Muuruveden taajamaan kohdentuu seuraavat merkinnät:
A1
Taajamatoimintojen alue (A1 002)
Muuruveden taajaman kulttuuriympäristö (102)
ge 644
Harju-, kallio- tai moreenialue (Maaseutuopisto ge 664, POSKI -projekti)
Satama-alue (lv 902)
Vesimatkailun kehittämisvyöhyke
Lisäksi maakuntakaavassa on merkinnät seututiestä, vesijohto- ja viemäriverkostoista.
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
Sivu 3 /10
Maankäytönsuunnittelu
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
KAAVAHARJU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUVA 4: Muuruveden taajaman kulttuuriympäristö
Sivu 4 /10
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
Maankäytönsuunnittelu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVAHARJU
Yleiskaava
Muuruveden taajama-alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa.
Muuruvesi - Karhonvesi rantaosayleiskaava (laadittu v. 2000) reunustaa länsireunaltaan
ja ulottuu osittain maatalousoppilaitoksen eteläpuolella nyt yleiskaavoitettavalle alueelle.
Itäpuoleinen Akonvesi – Vehkalahti rantaosayleiskaava (laadittu v. 2005) ulottuu myös
osittain nyt yleiskaavoitettavalle alueelle Putaansaaren ja maatalousoppilaitoksen osalta.
Asemakaava
Muuruveden taajamassa on voimassa asemakaava, joka alun perin on laadittu 1960-luvulla. Asemakaava on uusittu 1990, jonka jälkeen on tehty muutama muutos, viimeisin
2011. Putaansaaren asemakaava on laadittu alun perin 1997 (länsiosa) ja sitä muutettiin
2008. Putaansaaren itäosan asemakaava tuli lainvoimaiseksi 2012.
Pohjakartta
Pohjakarttana käytetään maanmittauslaitoksen maastotieto- ja kiinteistöraja-aineistoa.
Rakennusjärjestys
Juankosken kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.1.2002.
KUVA 5: Ote Muuruvesi – Karhonvesi rantaosayleiskaavasta
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
Sivu 5 /10
Maankäytönsuunnittelu
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
KAAVAHARJU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUVA 6: Ote Akonvesi – Vehkalahti rantaosayleiskaavasta
5 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT)
Valtioneuvoston päätös valtakunnallisiksi alueidenkäyttötavoitteiksi tuli lainvoimaiseksi
26.11.2001 (maankäyttö- ja rakennuslaki 22 §). Päätöksessä tavoitteet on jaettu kuuteen
asiakokonaisuuteen: 1) toimiva aluerakenne, 2) eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu, 3) kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4) toimivat
yhteysverkostot ja energiahuolto 5) Helsingin seudun erityiskysymykset 6) luonto- ja
kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet.
Valtioneuvosto päätti 13.11.2008 valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tarkistuksen pääteemana on ollut ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen.
Lisäksi tavoitteiden vaikuttavuutta on lisätty täsmentämällä tavoitemuotoiluja sekä vahvistamalla niiden velvoittavuutta. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.3.2009.
Sivu 6 /10
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
Maankäytönsuunnittelu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVAHARJU
Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava
valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään
niiden toteuttamista (maankäyttö- ja rakennuslaki 24 §).
6 Selvitykset
Yleiskaavan laadinnassa tukeudutaan mm. tietoihin alueen luonnonympäristöstä ja kulttuuriarvoista. Tarvittaessa tehdään täydentäviä lisäselvityksiä.
Olevaa aineistoa ovat mm.
•
•
Pohjois-Savon maakuntakaavan liittyvät selvitykset
Rantaosayleiskaavoihin ja asemakaavoihin liittyvät luontoselvitykset
Tehtävät selvitykset
•
•
•
Luonto- ja maisemaselvitys 2015
Kulttuuriympäristö- ja rakennusinventointi 2014 - 2015
Muinaisjäännösten täydennysinventointi tarvittaessa
7 Osalliset
Maankäyttö- ja rakennuslain (1.1.2000) myötä kaavoituksen ominaisuuksiin kuuluu huolehtia siitä, että eri intressiryhmien (osallisten) mahdollisuus osallistua asioiden käsittelyyn on riittävän laajaa, oikeisiin asioihin kohdistuvaa ja oikein ajoittuvaa.
Suunnitteluun osallistutetaan päättäjät, kuntalaiset ja ne intressiryhmät, joita tarkastelualueen kehittäminen erityisesti koskettaa. Osallisia ovat kaikki ne, joiden asumiseen,
työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Keskeiset osalliset:
− Pohjois-Savon ELY-keskus ympäristö ja luonnonvarat –vastuualue
− Pohjois-Savon ELY-keskus liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue
− Pohjois-Savon liitto
− Liikennevirasto
− Kuopion museo
− Kylätoimikunta
− Alueen asukkaat ja kiinteistöjen omistajat
− Kuntalaiset, joiden oloihin kaavoitus saattaa vaikuttaa
− Juankosken kaupungin luottamuselimet ja hallintokunnat
− Kuopion kaupunki
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
Sivu 7 /10
Maankäytönsuunnittelu
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
KAAVAHARJU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
8 Arvioitavat vaikutukset
Kaavaratkaisusta aiheutuvien vaikutusten arvioinnin keskeisenä tarkoituksena on tukea
kaavan päätöksentekoprosessia. Vaikutustarkastelu ohjaa suunnitteluratkaisuja ja toimii
osaltaan perusteena kaavaratkaisulle. Vaikutusten arviointien kautta pyritään välttämään
nykyrakennetta huonontavia suunnitteluratkaisuja sekä kehittämään alueen maankäytöllistä ja ympäristöllistä kokonaisuutta.
Kaavan keskeiset vaikutukset arvioidaan suunnittelun aikana ja ne dokumentoidaan tarvittavissa määrin kaavaselostuksessa.
ARVIOINNIN KOHDE
Sivu 8 /10
VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT)
- Miten kaavaratkaisu toteuttaa valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita
Vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen
- Miten uusi maankäyttö tukeutuu olevaan yhdyskuntarakenteeseen
- Muuruveden, Putaansaaren ja maatalousoppilaitoksen vuorovaikutus; täydennysrakentamisen vaikutus
- Rakentamisen ja toimintojen merkitys esim. järvimatkailun kehittämisen osalta
- Teknisen huollon verkostojen hyödyntämistehokkuus
Vaikutukset liikenteeseen
ja liikenneturvallisuuteen
- Liikenneverkko: nykytilanne ja muutoksien vaikutukset liikenneverkostoon (tieliikenne, vesiliikenne, kevyt liikenne, muu liikenne)
- Vaikutukset liikenneturvallisuuteen
Vaikutukset maisemaan,
taajamakuvaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön
- Miten vaikuttaa maisema- ja taajamakuvallisiin arvoihin
- Miten vaikuttaa asuin-, yritys-, loma- ja matkailurakentamiseen
määrällisesti ja sijoittumisen osalta
- Vaikutukset kulttuuriarvoihin
Vaikutukset luonnonympäristöön
- Luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvat muutokset
- Merkitys ekologisien yhteyksien kannalta
- Vaikutukset pinta- ja pohjavesiin
Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön
sekä sosiaaliset vaikutukset
-
Taloudelliset vaikutukset
- Vaikutukset kaava- ja yhdyskuntatalouteen
- Vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan
- Vaikutukset kuntatalouteen ja maanomistajien talouteen
Muut vaikutukset
- Vaikutukset esim. matkailun kehittämiseen
Vaikutus taajama-asutukseen;
toimiva ja tasapainoinen elinympäristö
Terveellisyys, viihtyisyys ja elinolot
Vaikutukset palveluiden saatavuuteen ja turvaamiseen
Virkistystarpeiden riittävyyden arviointi
Maanomistajien maankäyttötietoisuuden lisääminen
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
Maankäytönsuunnittelu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAAVAHARJU
9 Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen
Kaikista merkittävistä kuulemis- ja päätöksentekovaiheista ilmoitetaan Juankosken kaupungin ilmoitustaululla ja internet -sivuilla www.juankoski.fi sekä Koillis-Savo -paikallislehdessä. Kaava-aineistot pidetään nähtävillä kaupungintalolla.
Osallisilla on maankäyttö- ja rakennuslain 64 §:n mukaan ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Jos suunnitelma on ilmeisesti puutteellinen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on viivytyksettä järjestettävä kunnan kanssa neuvottelu suunnitelman täydennystarpeiden selvittämiseksi.
9.1
Suunnitteluvaiheet ja alustava aikataulu
Työn käynnistäminen, kaavan valmisteluvaihe
syksy 2014 – kesä 2015
− Lähtötiedot, selvitykset
− Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu
− Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja kaavan valmisteluvaihe (MRL 63 § ja 64 §)
Käsittely: OAS:n ja valmisteluvaiheen aineiston (kaavaluonnos) laadinta ja neuvottelut
Osallistuminen: Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyyden arviointi. Mahdollisuus esittää mielipiteitä kaavaluonnoksesta. Neuvottelut osallisten kanssa tarvittaessa.
Tiedottaminen: OAS:n ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Koillis-Savo -paikallislehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja Internet -sivulla www.juankoski.fi.
Kaavaehdotus
− Kaavaehdotuksen valmistelu
talvi 2015 - 2016
Käsittely: Kaavaehdotuksen käsittely kunnanhallituksessa ja asettaminen nähtäville (MRA 19 §)
Osallistuminen: Kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja pyydetään lausunnot, mahdollisuus jättää muistutuksia
Tiedottaminen: kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Koillis-Savo -paikallislehdessä,
kunnan ilmoitustaululla ja Internet -sivulla www.juankoski.fi.
Kaavan hyväksymiskäsittely
kevät 2016
− Vastineet mahdollisiin muistutuksiin ja lausuntoihin
− Viranomaisneuvottelu tarvittaessa lausuntojen ja muistutusten saavuttua
− Kaavaehdotuksen tarkistaminen tarvittaessa
Käsittely: Kaavaehdotuksen käsittely kaupunginhallituksessa ja hyväksyminen valtuustossa (MRL 37 §).
Osallistuminen: Mahdollinen valitusprosessi. Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Kuopion hallinto-oikeuteen.
Tiedottaminen: Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan kunnan ilmoitustaululla ja Internet-sivuilla sekä
Koillis-Savo -paikallislehdessä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa.
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx
Sivu 9 /10
Maankäytönsuunnittelu
JUANKOSKI Muuruveden taajamayleiskaava
KAAVAHARJU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
10 Yhteystiedot
10.1 Kaavanlaadinta
Maankäytönsuunnittelu
Kaavaharju
Leväsentie 23
70780 KUOPIO
Kaavoitusinsinööri Jorma Harju
Puh. 044 5963 111
Sähköposti: [email protected]
10.2 Kaavan hallinnollinen käsittely
Juankosken kaupunki
Juankoskentie 13,
73500 JUANKOSKI
Tekninen johtaja Ari Räsänen
Puh. 0400 575 208
Sähköposti: [email protected]
Sivu 10 /10
Muuruveden taajama yk_oas_01062015.docx