Ammattisotilaasta laukkukauppaaksi

10
Oulu-lehti
SUSANNA EKSYMÄ
Lapsi- ja
nuorisotyöhön
tarjolla
avustusta
Eija ja Veikko Lesosen
säätiön vuoden 2016
avustusten hakuaika on
22.2.-22.3.2016. Säätiön
avustukset kohdennetaan
lähinnä Pohjois-Suomen
alueella tapahtuvaan, lasten ja nuorten hyväksi
tehtävään työhön.
Avustusta voi hakea
osoitteessa www.lesosensaatio.fi .
Avustuspäätökset tekee
säätiön hallitus.
15 vuotta sitten perustettu Eija ja Veikko Lesosen säätiö on jakanut
toimintavuosiensa aikana avustusta 133 eri kohteelle.
Joukossa on niin yksityishenkilöitä, työryhmiä,
koululuokkia kuin harrastusryhmiäkin.
Eija ja Veikko Lesosen
säätiö on aktiivisesti mukana säätiökentän toiminnassa ja kuuluu säätiöiden tukijärjestöön, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaan.
Viime lokakuussa säätiö järjesti yhteistyössä
Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston kanssa Oulun ensimmäisen säätiöpäivän, jota vietetään vuosittain samana päivänä ympäri Eurooppaa.
Oulussa
järjestetään
mielenilmaus
rasismia
vastaan
Oulun keskustassa järjestetään mielenosoitus turvapaikkaoikeuden puolesta, rasismia vastaan
lauantaina 20. helmikuuta.
Kulkue kokoontuu lauantaina kello 13 Kauppurienkadun ja Rantakadun
risteyksessä, Toripoliisi-ravintolan luona.
Kulkueen päätepiste
on Rotuaarin lavalla, jossa
kuullaan kello 13.30 musiikkia, lyhyitä puheenvuoroja muun muassa
maahanmuuttotaustaisilta henkilöiltä ja muuta
ohjelmaa.
– Mielenosoitukseen
osallistumalla voi ilmaista
tukensa sotaa pakeneville
kanssaihmisille, sanoo oululainen Juha Tapio, yksi
mielenilmauksen puuhamiehistä.
– Olemme huolissamme rasismin lisääntymisestä ja tyytymättömiä
hallituksen epäinhimilliseen pakolaispolitiikkaan
sekä äärioikeiston nousuun. Mielenosoitus on
kaikille näitä ajatuksia jakaville avoin, poliittisesti
ja uskonnollisesti sitoutumaton tapahtuma, Tapio
kommentoi.
Mielenosoituksella on
omat Facebook-sivut nimellä Mielenilmaus turvapaikkaoikeuden puolesta,
rasismia vastaan .
Juuli Rautasiipi avaa Ouluun kaupungin ensimmäisen merkkilaukkulainaamon. Yhdysvalloissa ja Englannissa merkkilaukun tai -mekon lainaaminen on jo
arkipäivää, mutta Suomessa toiminta on vielä lapsen kengissä.
Ammattisotilaasta
laukkukauppaaksi
Merkkilaukkujen ja -asusteiden myymälä avautuu Välivainiolle
Susanna Eksymä
Välivainio
Onko nelinumeroisen summan pulittaminen käsilaukusta järjetöntä tuhlailua vai
järkevä sijoitus? Tämä on tuttu puheenaihe merkkilaukkuja rakastavalle oululaiselle Juuli Rautasiivelle.
– Joskus pitää jopa itsellenikin perustella, että miksi olkapäälläni keikkuu yli 2000 euron laukku, hän naureskelee.
– Kyllä se sinne järkevän
puolelle aina kuitenkin kallistuu. Tämän hintaluokan laukut ovat niin lujatekoisia, että
ne kestävät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen siinä
missä muutaman kymmenen
euron halpislaukku antaa periksi jo vuoden jälkeen, Rautasiipi sanoo ja esittelee yhtä nahkaisista aarteistaan: lohenpunaista Louis Vuittonia.
Oululaisnaisen mukaan
merkkilaukku hyvinpidettynä säilyttää hyvin myös arvonsa. Vuosikymmenten saatossa merkkilaukun, etenkin
pienemmällä volyymilla tehdyn mallin, arvo voi nousta
arvoon arvaamattomaan, sillä merkkilaukuista on tullut
myös kokoajan suositumpi
keräilykohde.
Rautasiipi itse ei keräile.
Niin paljon kuin hän laukkuja rakastaakin, oululaisnaiselle ne ovat puhtaasti käyttötavaraa.
– Kun huomaan, että joku
laukku on levännyt liian pitkään kaapin hyllyllä, pistän
sen kiertoon, tällä hetkellä
muutaman Louis Vuittonin
laukun ja asusteita omistava
Rautasiipi kertoo.
Omia käytettyjä merkkilaukkuja myydessään Juuli Rautasiipi huomasi niiden menevän poikkeuksetta ”kuin
kuumille kiville”. Mielessä alkoi muhia liikeidea, joka Oulusta vielä puuttuu kokonaan:
käytettyjen merkkilaukkujen
ja -asusteiden myymälä.
Formidableksi ristitty pu-
maan myös merkkilaukkulainaamo. Tarjolla on myös
muutamia designer-mekkoja,
muun muassa Hervé Légeriä.
– Lainamekkojen hankintahinnat ovat vajaasta tuhan-
Kun huomaan, että joku laukku
on levännyt liian pitkään kaapin
hyllyllä, pistän sen kiertoon.
tiikki avaa ovensa karkauspäivänä 29. helmikuuta Välivainiolla. Merkkiuskollisena
Rautasiipi täyttelee parhaillaan hyllyjä Louis Vuittonin
laukuilla ja asusteilla.
– Hankin niitä koko ajan
ympäri maailmaa. Mikäli
mieluista mallia ei löydy, etsin sopimuksesta asiakkaalleni sellaisen.
Formidablessa tulee toimi-
nesta pariintuhanteen euroa.
Aloitan lainaamotoiminnan
pienesti ja kuulostelen, onko
tällaiselle palvelulle tilausta
Suomessa.
Juuli Rautasiiven tie designer-maailmaan ei ole se tavanomaisin.
– Sen sijaan, että leikin pikkutyttönä prinsessaa, tetsasin
puupyssyn kanssa pitkin met-
siä ja vannoin meneväni isona armeijaan. Niin teinkin,
ja jäin varusmiespalveluksen jälkeen puolustusvoimille töihinkin.
Juuli Rautasiipi työskenteli ensin miinalaiva Pohjanmaalla viestialiupseerina ja
sitten Turussa Pansion varuskunnassa järjestelmämestarina. Vaikka oululaisnainen
viihtyi puolustusvoimien palveluksessa hyvin, perheenlisäys sai miettimään uudenlaisia uravaihtoehtoja.
– Poikamaisesta taustastani huolimatta olen aina ollut
kiinnostunut muodista, designista ja kauniista asioista. Lapsen syntymän myötä
halusin asettua aloilleni kotiseudulleni ja mietin, miten
voisin tehdä toisesta intohimostani työn – ja tässä sitä nyt
ollaan. Jännittää älyttömästi,
mutta hyvällä tavalla, Rautasiipi hymyilee.
Prometheus-leiri lisää tarjontaa Pohjois-Pohjanmaalla – kaksi leiriä Muhokselle
Prometheus-aikuistumisleiri eli
protuleiri uudistaa ohjelmaansa ja
monipuolistaa tarjontaansa partioyhteistyöllä. Leiritarjontaa lisätään myös
Muhoksella, jossa järjestetään tänä
kesänä kaksi leiriä.
Kaikille vähintään 8. luokan käyneille nuorille suunnattuja, itsenäiseen ajatteluun kannustavia leirejä
järjestetään kesä-elokuussa yli 60 eri
puolilla Suomea. Muhoksella Wanhan
Tyllin matkailutilalla 5.-12.6. ja 3.-10.7.
järjestettäville protuleireille on ilmoittautunut nuoria Pohjois-Pohjanmaan
lisäksi Etelä-Pohjanmaalta ja Lapista.
Vuosittain 800-900 nuorta pohtii
protuleirillä keskustelujen, näytelmien ja leikkien välityksellä suhtautumistaan erilaisiin nuoria koskettaviin
aiheisiin kuten ihmissuhteet, tulevaisuus ja päihteet. Ensi kesän leireillä
käydään keskustelua myös mediasta
ja identiteetistä.
– Uudistettu Protu on enemmän
kiinni tässä päivässä. Tarjoamme nyt
entistä paremmat eväät mediakritiikkiin. Minäkuvan pohdiskelulla taas tuetaan nuoren kokemusta, että hän
on hyvä juuri sellaisenaan, Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Aatu
Komsi toteaa.
Perinteisten protuleirien rinnalla
Protu järjestää yhdessä Pääkaupunki-
seudun Partiolaisten kanssa erityisen
partioprotuleirin Lohjan Partioniemessä 5.-12.6. Partioprotuleirillä protuleirin teemoja käsitellään partiotaitoja soveltaen ja partioihanteisiin yhdistellen.
Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia protuleirejä on järjestetty
vuodesta 1989 lähtien. Leirejä järjestetään 8. ja 9. luokan käyneiden lisäksi 16-20-vuotiaille ja yli 20-vuotiaille.