saarelais- kavereina anne ja petri jänessaaresta - Maininki

HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI • MAALISKUU 2016
SAARELAISKAVEREINA
ANNE JA PETRI
JÄNESSAARESTA
Pienten puolella
vieraillaan
sivulla 23
Saara Malila on
kiintynyt Hirvensaloon
Marja Tuohimaan
elämänfilosofiaa1
Nylundit arvostavat
yhteisöllisyyttä
03/2016
P E R H E E N Ä I T I H I R V E N S A L O S TA
”Kaupan päälle
saimme reilusti
mielenrauhaa.”
Saarelaiskaverijutun
kuvituksesta paljastuu, mihin
Onni ja Taika ovat näin
keskittyneitä
03/2016
Muuttoliike on käynnissä,
olethan fiksannut vanhat ja
tehnyt pari uutta?
Ella ja Johannes
asiantuntijoina
16
15
23
20
aktia.fi
Ei ole suinkaan yhdentekevää,
mistä asuntolainansa hankkii.
Aktia Pankissa on ihmisiä töissä,
siellä vastataan saman tien
puhelimeen, hommat hoituvat
eikä pankkiasioiden takia tarvitse
viettää unettomia öitä.
mikä parasta, tyytyväisyys on
ihan jokaisen perheen ulottuvilla.
Kilpailuta sinäkin asuntolainasi
vaikka saman tien. Varaa aika
osoitteessa aktia.fi tai pirauttamalla numeroon 0800 0 2470.
Tehdään teidänkin koti-
Ei ole salaisuus, että Aktia Pankin
asiakas on tyytyväisempi, mutta
2
Aktia Pankki, Turku Kauppatori
03/2016
Yliopistonkatu
15
24
Elina Ruohosen taide
on luonnon innoittamaa
Anu Vuorelan
kevätkuulumisia
Marja Tuohimaa
Satavan Tammimäessä
taloudestanne kivempi.
HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI
myynti Janne Lehtonen, 050 303 1500 • Tuomas Salo, 040 7010 640 • [email protected]
juttuvinkit ja palaute [email protected] • Maininki, Palokulmantie 8, 20900 Turku
kustantaja ja julkaisija Maininki-lehti Oy päätoimittaja Pirjo Huttunen, [email protected]
taitto Mainoskioski, Mia Honka kansikuva Sini Silván paino Newprint Oy paperi G-Print 100 g
painosmäärä 4200 kpl jakelu Kotitaloudet ja yritykset Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan03/2016
alueella
3
Kesällä kun avaa oven,
pihasta lehahtaa ihan
hirveästi lintuja.
On kettuja ja fasaaneita,
joskus peurojakin.
Olo on kuin asuisi Disneyn
piirretyssä.
KUIN DISNEYN
PIIRRETYSSÄ
ASUISI
Saara Malila oli joskus yksi monesta
Hirvensaloon muuttoa haaveilevasta.
Huono tuuri tuo joskus muassaan myös
hyvää ja Malila päätyi saarelaiseksi.
Eikä hän muualle enää muuttaisi.
4
03/2016
K
ymmenisen vuotta sitten Malila asui
perheensä kanssa puutaloa Pohjolassa Turun keskustan tuntumassa.
Kolmas lapsi oli tuloillaan ja silloisesta asunnosta löytyi paha lattiasieni. Edessä oli
asuntokaupan purku ja ajolähtötilanne uuden
kodin löytämisessä.
- Olin aina ajatellut joskus muuttavani Hirvensaloon. Tämä nykyinen paritalon puolikas
oli sopivasti myynnissä ja vapaana kun lattiasienihavainto tehtiin. Siinä kävi huonolla hetkellä hyvä säkä, Malila naurahtaa.
Nykyään perheeseen kuuluu Luostarivuoren lukiota käyvä Helmi, Luostarivuoren kou-
lun seiskaluokkalainen Onni, sekä Wäinö Aaltosen koulun kolmasluokkalainen Lempi.
- Asumme lasten kanssa talossa nelistään
ja miesystävä, muusikko Severi Pyysalo pyörii mukana. Hän majailee osan viikosta täällä
meillä ja osan omassa kodissaan. Sellainen on
meidän nykyperhe.
Helmi ja Onni
vanhassa
valokuvassa..
03/2016
5
della hieno miljöö. En tiedä, miten asiat voisivat olla paremmin.
Kysyttäessä, mitä moitittavaa tai parannettavaa Hirvensalossa voisi olla, Malila miettii
tovin.
- Jos tässä oikein aletaan kaivelemaan niin
iltamyöhään kun oikein kuuntelee, kuuluu
sillan liitoskohdista kumina autojen ajaessa
yli. Sekin kyllä kuuluu kaupunkiin ja kaupunkielämään, hän nauraa.
- Oma piha on kyllä aivan ihana asia. Kesällä kun avaa oven, pihasta lehahtaa ihan hirveästi lintuja. On kettuja ja fasaaneita, joskus
peurojakin. Olo on kuin asuisi Disneyn piirretyssä, Malila hymyilee.
Mihinkään muualle ei Malilan perhettä saisi muuttamaan.
- En voisi kuvitella asuvani missään muualla
kuin Turussa. Joskus on käynyt mielessä ajatus
muutosta Helsinkiin, sieltä kun saattaisi saada töitäkin, mutta en voisi vaihtaa Turkua tai
Hirvensaloa mihinkään. Ehkä sitten kaukana
tulevaisuudessa, kun lapset muuttavat pois kotoa, voisin muuttaa keskustaan.
TEKEMISTÄ RIITTÄÄ
Malilan perheelle kuuluu siis pienestä vesivahingosta huolimatta oikein hyvää. Kolme
vuotta sitten Turun Kaupungin viestintäjohtajana aloittanut perheenäiti yhdistelee arkea ja
työtä mahdollisuuksien mukaan.
- Aika ajoin erilaiset isommat ja pienemmät
työasiat tulevat myös iltoihin, viikonloppuihin
ja lomallekin. Koitan pitää kiinni yhdeksästä
viiteen -työajasta, mutta esimerkiksi juuri nyt
Kupittaan kriisin ajan on pitänyt tehdä töitä
koko ajan. Se kuuluu tähän työhön.
Vanha talo vaatii myös oman osansa vapaaajasta.
- Pikkuhiljaa olen taloa remontoinut, uusinut keittiön, tapetoinut ja esimerkiksi maalannut vanhat mäntyportaat valkoisiksi. Putkivahingon takia tulee varmaan tehtyä nyt hiukan
enemmänkin remonttia. Talo on kiva, ja pienellä vaivalla tästä saa vielä kivemman. Kiire
ei ole ainakaan minnekään, Malila hymyilee.
En voisi vaihtaa
Turkua tai Hirvensaloa mihinkään.
Ehkä sitten joskus
eläkkeellä kun talo
alkaa käydä isoksi
voisin muuttaa
keskustaan.
TEKSTI JA KUVAT: TIMO NÄRÄ
kaiken se kestää.
On kestänyt jo yli 50 vuotta.
Virtasen 4 Öljyn Laatumaali.
KOTONA EVAKOSSA
Naapurin vessa
on makuuhuoneeni
yläpuolella ja jokin
aika sitten tuli
likavesi katosta läpi.
Nyt sitten nukutaan
ruokailuhuoneessa.
6
Huonoa tuuria on tosin ollut myös nykyisen
asunnon kanssa.
- Tämä on 1959 rakennettu paritalo ja suurin osa putkistosta on alkuperäistä. Naapurin
vessa on makuuhuoneeni yläpuolella ja jokin
aika sitten tuli likavesi katosta läpi. Nyt sitten
nukutaan ruokailuhuoneessa.
Talossa on kolme kerrosta. Vesivahinko sattui vain pohjakerrokseen, joten kauaksi ei tavaraa tarvitse kantaa putkiremonttia pakoon.
- Normaalisti alhaalla on saunan ja autotallin lisäksi minun makuuhuoneeni. Nyt niitä
ei voi käyttää, mutta onneksi makuuhuoneen
oven saa kiinni ja pystymme asumaan tässä,
vaikka alhaalla on remontti.
Myös perheen hiihtolomasuunnitelmiin tuli
putkiremontin takia muutos.
03/2016
- Alun perin ajattelin viedä lapset muutamaksi päiväksi Gdanskiin, sinne kun pääsee
helposti ja nopeasti. Vesivahingon takia menee
budjetti ja suunnitelmat uusiksi. Olemme tässä
loman merkeissä käyneet uimassa ja laskettelemassa. Ihanaa kun rinteeseenkin pääsee kävellen. Sukset vaan olalle ja mäkeen.
HIRVENSALOSSA KUIN SADUSSA
Hirvensaloon kiintynyt Malila ei säästele sanoissaan kehuessaan asuinpaikkaansa.
- Tämä on mielestäni Turun paras paikka
asua. Keskustaan on viitisen kilometriä, joten
töihin pääsen polkupyörällä. Täältä on merinäköala ja myös kaupunki avautuu ikkunoista. Lähellä on uimarannat ja laskettelurinne.
Täällä on lapsilla turvallista, kavereita tien
toisella puolella, ihanat naapurit ja jotenkin to-
Legendaarinen Virtasen 4 Öljyn Laatumaali on
neljään luonnonöljyyn perustuva pellavaöljymaali, jota on valmistettu jo yli 50 vuotta. Siinä
on yhdistettynä jo muinoin saariston rankoissa
olosuhteissa käytettyjen öljymaalien parhaat
ominaisuudet.
Tilaa
N
ILMAINE TE!
ÄY s.fi
N
S
A
T
IR
V
tehda
enmaali
www.virtas
Virtasen 4 Öljyn Laatumaali pitää kodit ja muut arvorakennukset pitkään kauniina tuottaen iloa niin rakennuksen omistajalle kuin naapureillekin. Sillä voidaan
maalata uudelle tai vanhalle puupinnalle, samoin
pohjamaalatun puun ja kaikkien alustassaan
hyvin kiinni olevien maalien päälle. Virtasen
4 Öljyn Laatumaali sopii myös hirren
– uuden tai vanhan – maalaamiseen.
Kaiken se kestää Virtasen 4 Öljyn
Laatumaali.
JÄLLEENMYYJÄT: Turun Tapetti ja Matto Oy Orikedonkatu 2, 20380 Turku. Puh:02 2711000 • Raision tehtaanmyymälä
Tuotekatu 6, 21200 Raisio. Puh: 02 2384601 • Paraisten tehtaanmyymälä Työkuja 5, 21600 Parainen. Puh: 010 323 1600
03/2016
7
Polku joka oli kuljettava
- Kuvataiteilijan työ on maailmassa olemisen arvoituksen jokapäiväistä
kohtaamista ja yritys pukea se kuvalliseen asuun sekä löytää vastauksia
meitä askarruttaviin kysymyksiin – elämisen koko kirjoon; elämään ja
kuolemaan, menneeseen ja tulevaan, taiteilija Markku Hakuri pohtii.
Hakurin sanoin etsimme vastauksia myös kysymyksiin, joille ei löydy rationaalista, tieteen selitystä. On inhimillistä uskoa asioihin, joita ei voi todistaa. Rakennamme maailmankuvamme uskolle kaiken selviämisestä ja
jatkuvuudesta. Tämä on oleellinen osa ihmisen selviämismekanismia.
Markku Hakurin Polku joka oli kuljettava -näyttely Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa on lähtenyt liikkeelle ajatuksesta pyhästä tilasta, sen sisällöstä ja merkityksestä. Näyttely on avoinna 15.4.2016 saakka
ti-pe 11–15, to 11–18:30, la-su 12–15
LASTENLÄÄKÄRIT
AINA LÄHELLÄSI
Kotimainen lääkäriasema Diacor palvelee perhettäsi Turun sydämessä, Hansakorttelissa. Tarjoamme
omistautunutta ja asiantuntevaa hoitoa niin perheen pienimmille kuin isommillekin potilaille. Lääkäriasemaltamme saat myös monipuolista tukea lastesi terveyden edistämisessä ja tuemme vanhemmuuttasi
lapsesi kasvuun liittyvissä erilaisissa haasteissa.
Hyvinvointi on aina lähelläsi.
DIACOR TURKU
Hansa-kortteli, 3. krs
Yliopistonkatu 20
20100 Turku
Aukioloajat
Ma–to 8–20, pe 8–18,
la 10–15, su 12–16.
Paavonpoluille
kännykän
avustamana
Mainingin talvinumerossa kerrottiin Paavonpoluista, jotka ovat maastoon merkittyjä reittejä, jotka tutustuttavat kulkijoita
lähiluontoon ja kaupunkiympäristöön.
Polut on merkitty maastossa puihin ja
kiviin sinisillä juoksija-merkinnöillä, mutta avuksi löytyy myös kännykkäsovellus:
City Nomadin voi ladata kännykkään ja
seurata omaa kulkuaan reaaliajassa, jolloin sijaintinsa ja etenemisensä hahmottaa kätevästi. Samalla on helppo tarkistaa, onko oikealla polulla tai mihin pitäisi
seuraavaksi kääntyä tai mistä löytyy yhteyspolku seuraavaan reittiin.
VARAA AIKA DIACORTURKU.FI TAI 02 4844 500
PERHEEN PIENIMMISTÄ HUOLEHTIVAT LASTENTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Arola Anita, Huurre Anu, Kallio Jaana,
Karppinen Sinikka, Kujari Anna-Maija, Lähdesmäki Tuire, Niinikoski Harri, Paavilainen Elisa, Penttinen Maila, Pöyhönen Heidi*,
Salmi Toivo T., Savolainen Johannes, Terho Pirjo •
LASTENKIRURGI Luoma Reijo • LASTENPSYKIATRI Piha Jorma • LASTENNEUROLOGIT Holopainen Irma, Lähdesmäki Tuire
8
*erikoistuva
03/2016
KUVA: PIRJO HUTTUNEN
03/2016
9
läämpää, koska liikkumisessa saareen on oma
hommansa, ja lapsetkin saavat sinänsä jännittävästä veneessä nukkumisesta tarpeekseen
tietyssä vaiheessa kesää…
FRISKALA ON OMA YHTEISÖNSÄ
M
NYLUNDIN PERHE
NAUTTII SAARELAISESTA
YHTEISÖLLISYYDESTÄ
Manner-Turussa vietettyjen opiskeluvuosien jälkeen Friskalaan kotiutuneet
Maria ja Kim Nylund kasvattavat saarelaisiksi syntyneitä lapsiaan
tyytyväisinä Hirvensalon ja Friskalan tarjontaan.
10
03/2016
yös Haarlan koulun tokaluokkalainen Nessa, Haarlan eskarilainen, kuusivuotias Luca ja vielä äidin kanssa kotona viihtyvä Mea,
3 vuotta tuntevat olonsa kotoisaksi asuinseudullaan ja omassa kodissa, johon Maria ja Kim
pääsivät muuttamaan vappuna 2007, juuri sopivasti ennen Nessan syntymää.
Nylundit tapasivat toisensa jo kouluaikana Luostarivuoren yläasteella, ja ovat pitäneet
yhtä siitä saakka. Saarelle muuttamisen ajatus
eli alun perinkin hirvensalolaisen Kimin ja
Martissa varttuneen Marian mielessä mantereella vietettyinä opiskeluvuosina, varsinkaan
Turun ulkopuolelle kumpikaan ei kaivannut.
Oman talon rakentaminen tuntui mieluisalta
ratkaisulta ja paikan haku aloitettiin. Toisella yrittämällä kohdalle osunut sopiva tontti
käynnisti rakennusprojektin, jota tehtiin pitkälti omin voimin ja lähipiirin avustamana.
Nylundit vakuuttavat, ettei iso savotta käynyt
kohtuuttomasti tuolloin vielä juuri ja juuri lapsettoman pariskunnan voimille. Kim mainitsee, että parhaillaan käynnissä oleva perheen
kesämökin rakentaminen on itse asiassa työ-
Maria ja Kim kertovat, että Friskala on oma,
tällä hetkellä jo noin 700 asukkaan lapsitiivis
yhteisönsä, joka tarjoaa riittävät lähipalvelut ja
vaihtelevasti tekemistä. Alueen asukkaille ohjelmaa yhdessä suunnittelevat aktiiviset naiset
tapaavat toisiaan säännöllisesti vaikkapa jumpassa, miesten kohtaamiset liittyvät usein varsinaisiin tapahtumiin. Friskalassa järjestetään
vuosittain esimerkiksi jo perinteeksi muodostuneet nappulakisat, joissa lapset pääsevät
kilpailemaan kullekin ikäryhmälle sopivissa
lajeissa. Toinen lasten suosikki taitaa olla laskiaisen poniratsastus.
Kaikkia Nylundeja yhdistää ulkoilu ja veneily, minkä lisäksi perheen nuoriso harrastaa
aktiivisesti: Nessa jalkapalloilee TPS:ssa, Luca
ja Mea jumppaavat Hirvensalon Heiton liikuntaleikkikoulussa. Pallon pyörittäminen sujuu
kaikilta kolmelta sen verran mallikkaasti, että
sitä taitoa treenataan kyllä epäilemättä kotioloissakin ahkerasti. Liikkumisen ilon lisäksi
kodista huokuu luovuus, jonka jäljet koristavat
niin ala- kuin yläkertaa. Hirvensalossa asuu
nykyään Kimin vanhempien lisäksi muitakin
läheisiä, jotka Nylundien tapaan ja osin heidän
esimerkkinsä rohkaisemina ovat ihastuneet
saaren yhteisölliseen tunnelmaan ja harrastusmahdollisuuksiin.
TÖITÄ JA LUOTTAMUSHOMMIA
Kim autoilee töihinsä Hankoon, joten päivistä tulee pitkiä. Hän ajaa kuitenkin mielellään edestakaisin, jotta voi viettää illat kotona
perheen kanssa. Isän lähes päivittäinen työmatkailu ei ole perheelle uusi asia, Kimin aikaisempaan työsuhteeseen kuului itse asiassa
pidempiä poissaoloja ja kaukaisempia kohteita.
Aikoinaan työnantajan vaihdos liittyikin juuri toiveeseen voida olla vahvemmin läsnä perheen arjessa.
Marialla riittää aikaa ja energiaa kodin ja
kolmen lapsen hoitamisen lisäksi myös suuremman piirin yhteisille asioille. Hän kertoo hoitaneensa luottamustehtäviä jo ammattikorkeakouluaikoina, ja toimii tällä hetkellä sihteerinä
niin Hirvensaloseurassa kuin Haarlan koulun
Aktiiviset naiset
tapaavat toisiaan
vaikka jumpassa
03/2016
11
Lapset saavat
jännittävästä veneessä
nukkumisesta tarpeekseen
tietyssä vaiheessa
kesää
TEKSTI JA KUVAT: ANNA HAKALA
Kuvassa rocco by Rodenstock RR412.
vanhempainyhdistyksen hallituksessa. Lisäksi
hän on mukana Haarlan päiväkodin vanhempaintoimikunnassa ja Martin seurakunnan
kasvatusasiain johtokunnassa sekä paikallisten
aktiivien porukassa, joka järjestää erilaista ajanvietettä ja tapahtumaa friskalalaisille.
Maria kertoo, että Hirvensaloseura on
erittäin mielenkiintoinen erilaisten saarelaisnäkökulmien kohtaamispaikka. Kaikille
rakkaan saaren tulevaisuutta suunnitellaan
ja yhteistyötä tehdään ottaen huomioon niin
vanhemman polven alkuasukkaat kuin saarelle vasta muuttaneet. Hirvensalo on erittäin
suosittua asuinaluetta, joten uusiin ihmisiin
pääsee tutustumaan jatkuvasti. Koulun vanhempainyhdistys puolestaan tarjoaa hyvän
näköalapaikan lasten päivittäiseen touhuun:
lasten kasvaessa Maria on oppinut, että vanhempien aktiivisuus auttaa merkittävästi pysymään mukana lapsen arjessa, kun asioiden
sujumisesta usein aktiivisesti tiedottava päiväkoti vaihtuu enemmän lapsen omalla vastuulla olevaan koulunkäyntiin.
Henri
Silén
Mobiililaitteet säteilevät tutkitusti
enemmän sinistä valoa kuin mitä
normaalissa valossa on. Sininen valo
rappeuttaa silmän verkkokalvoa.
Oikealla linssivalinnalla suojaat silmäsi,
anna Fenno optikon auttaa!
Kuvassa rocco by Rodenstock RR411.
Kuvassa rocco by Rodenstock RR411.
YliopistonkatuAutoilemalla,
27 b, Stockmannin
pääovea
vastapäätä.
veneilemällä,
golfaamalla,
Kerro meille, miten
Puh. (02) 2323hiekkarannalla?
694
Yliopistonkatu 27 b, Stockmannin pääovea vastapäätä.
Yliopistonkatu 27 b, StockmanninPuh.
pääovea
vastapäätä.
(02) 2323 694
Puh. (02) 2323 694
nautit auringosta. Me suosittelemme
sopivan suojan ainutlaatuisille silmillesi.
Uskalla tulla palveltavaksi.
VALMISTAUDU PUNKKIKAUTEEN
APTEEKIN TERVEYSPISTEESSÄ
Suojaa itsesi ja läheisesi
puutiaisaivokuumetta vastaan
49 € / rokotus
(sis. reseptin, rokoteaineen ja rokotuksen.
Perussuojaan tarvitaan 3 rokotusta)
Kampanjahinta voimassa 23.6.2016 asti
ma, ke, pe 9-15
ti, to 13-19
Moikoisten liikekeskus
Pitkäpellonkatu 2
20900 Turku
p. 02 2844 666
ma-pe 9-20, la 9-17
www.hirvensalonapteekki.fi
12
03/2016
03/2016
13
Autoile
hiekka
nautit
sopiva
Uskalla
NYT MEILTÄ UUDET
CELLO-KEITTIÖT
Helppo ja huoleton keittiöremontti alkaa Kuninkojan K-raudasta! Meiltä saat suunnittelun, kaikki
tarvittavat materiaalit ja asennuksen. Varaa suunnitteluaika myyjälle, tule K-rautaan tutustumaan
tai katso lisää: www.k-rauta.fi
NYT MEILTÄ UUDET
3 498,CELLO-KEITTIÖT
Elina Ruohosen
taide pääsi
kouluun
Hirvensalolaisen kuvataiteilijan Elina Ruohosen taide värittää viime vuoden lopulla Vähä-Heikkilään valmistuneen Braheskolan–kombikoulun portaikkoa. Taide on
hankittu prosenttiperiaatteen mukaisesti
ja Ruohosen installaatio Härligt är livet on
saanut innoituksensa Suomen luonnosta
sekä kevään ja kasvun teemoista. Teknisesti
työ on toteutettu painamalla kasviaiheisia
valokuvia ornamentaalisiksi leikatuille akryylilevyille.
Kahden viikon toimitusajalla. Ideoi osoitteessa:
www.k-rauta.fi/cello-keittiot
ja tule tapaamaan keittiömyyjäämme
3 607,-
VIHOLA
1999€
66€
3607€
*
/kk
119€
**
/kk
3 v.
Kokeile rahoituslaskuria: k-rauta.fi
3 v.
Kokeile rahoituslaskuria: k-rauta.fi
VASKILUOTO-HALKOKARI
- 3607
19994€ 163,
VIHOLA
€
RAKSILA
KALLIO
Ovet:
Kallio
Taso:
Harmaa mänty
Vetimet: V0008
Lisähintaan: kodinkoneet, allas, hana, Kuvan lattia
Ovet:
Vihola
Lisähintaan: kodinkoneet, allasja hana. Kuvan lattia
Cello-laminaatti Tammi Reykjavik ja välitilalaatta
Primus valkoinen kiiltävä fasetti 10 x 20 cm.
Cello-laminaatti Urban Legend ja seinälaatta
Rustiikkitammi
Kodinkoneet, allas
ja kiiltävä
hana
lisähintaan.Taso:
Primus valkoinen
20 x 20 cm.
Vetimet: V0061
Laatua ja tyyliä.
Löydät meiltä laadukkaat Loewen televisiot ja paljon muuta. Neuvomme, suunnittelemme ja kuljetamme laitteet
kotiisi. Asennamme, säädämme ja annamme käyttöopastuksen. Emme hifistele turhia, tervetuloa mestoille!
Varaa suunnitteluaika netistä:
ajanvaraus.k-rauta.fi/
k-rauta-kuninkoja/
SUUNNITTELU
SUUNNITTELU
MITTAUS
MITTAUS
TOIMITUS
TOIMITUS
ASENNUS
ASENNUS
NEUVOT
NEUVOT
RAHOITUS
RAHOITUS
Kerttulinkatu 16, Turku | puh. 02 277 8950 | www.hifimesta.fi | Ma-pe 11–18, La 11–15
Tarjoukset ovat
voimassa 27.3.2016
14
AK
AU
PP
A·
12
16
2009
·S
UO
MEN
LU O T E T U
I
A
NR
UT
03/2016
KUNINKOJA
asti niin kauan kuin
varatut erät riittävät.
Itäniityntie
9, 21280 Raisio • www.k-rauta.fi/kuninkoja
www.facebook.com/krautakuninkoja
k-rauta.fi
p. 0290 074 800 • Avoinna: ma–pe 7–21, la 9–18, su 12–18
* Luottoaika 34 kk, kokonaisluottohinta 4028,47 johon sisältyy käteishinnan rahoituskorko (6,05 %) 217,47 €. Luoton todellinen vuosikorko 8,06 % (tilanne 5/2015). Tilinhoitopalkkio 6,00 €/kk sis. kuukausierään.
** Luottoaika 34 kk, kokonaisluottohinta 2343,90 johon sisältyy käteishinnan rahoituskorko (6,05 %) 128,90 €. Luoton todellinen vuosikorko 11,33 % (tilanne 5/2015). Tilinhoitopalkkio 6,00 €/kk sis. kuukausierään.
03/2016
15
Anne ja Petri
valitsivat ystäväpiiristään
seuraavat Saarelaiskaverit
ja perusteluksi riittää:
ihania ihmisiä!
JÄNESSAAREN
MAISEMISSA
Ollaan Jänessaaressa. Luonnollisesti jo eteisessä
tervehtii yksi pupuvalaisin.
–Näitä on tullut keräiltyä, Anne Syvälahti nauraa.
E
ntinen työkaveri vinkkasi Anne Syvälahdelle ja Petri Hörkölle kuusi vuotta sitten, että Hirvensalossa on aivan
”teidän näköisenne” paikka. Perhe
asui Katariinassa ja mitään muuttoaikeita ei
edes ollut.
–Hän mainitsi Jänessaaren ja samana päivänä ajoin tänne. Vuosi kuitenkin ensin kului
ennen kuin tänne muutettiin. Perhe rakensi
toisen, uuden talon tähän lähelle. (Entisten
asukkaiden tarinasta vinkkinä marraskuun
2013 Maininki –lehden juttu Tarja ja Jouko
Peltoniemestä).
–Kun kolmatta kertaa tultiin katsomaan ja
Petrillä oli mittanauha mukanaan, he tajusivat, että olemme tosissaan.
16
03/2016
Anne kuvailee, että ihastus taloon oli intuitiivinen: tämä se on.
–Olemme kyllä tykänneet asua.
Eikä ihme. Puutalo on korkealla jyrkässä
rinteessä ja sen lukuisista ikkunoista avautuu
merimaisema, vastarannalla häämöttää Ruissalo. Iltamaisemassa ohi lipuvat ruotsinlaivat.
–Jotenkin meri on ollut meille niin tärkeä.
Jo silloin, kun asuttiin muualla, käytiin aina
Hirvensalossa ja Kakskerrassa, Satavassa uitiin
Ekvallan rannassa. Metsällä ja merellä on samanlainen rauhoittava vaikutus.
PUIDEN HAKKUU KÄY
HYVÄSTÄ TREENISTÄ
–Ajattelimme aiemmin, että emme ole omakotitaloihmisiä.
Ensimmäinen talvi olikin totuttelemista, kun taloa piti lämmittää puilla. Nyt Petri
Hörkkö ottaa puiden hakkaamisen eränä ur-
SAARELAISKAVERIEN
ANU KETJU
MOILANEN JA PEKKA KALLIO
HEIKE JA KIMMO RAMPP
SATU JA TONI PAAVOLA
heilua: sunnuntaina voi hakata seuraavan viikon puut valmiiksi.
Omakotiasumisen etuina oli myös se, että
musiikkiluokkalaiset Taika ja Onni voivat
rauhassa soittaa pianoa.
–Täällä on todella kiva naapuriyhteisö. Yhdessä nostetaan ja lasketaan laituri veteen ja
kokoonnutaan juhannuksena rantaan.
Ei ole siis tarvetta lähteä mökkeilemään.
LEHTORI JA LEHTORI
Anne ja Petri ovat opettajapariskunta, jotka
klassisesti löysivät toisensa viereisten työpöytien äärestä. Yhteistä on myös juurissa. Molemmat ovat ehtineet käydä syntymässä vähän
kauempana, Anne Jyväskylässä, josta muutti
vuoden ikäisenä Turkuun ja Ispoisiin. Petrin
passissa syntymäpaikka on Ilomantsi. Petrin
isän juuret ovat Karjalan kannakselta, josta
oli lähdettävä evakkoon ja äiti oli syntyjään
turkulainen. Isällä oli opettajan pesti PohjoisKarjalassa, kun Petri syntyi. Kun Petri oli nelivuotias, perhe muutti Turkuun.
–Muistivälähdyksiä on, Petri nauraa Ilomantsin ajoista. –Olen sängyn alla ja syön salaa pelliltä hakemaani kohoamassa ollutta pullaa.
Yhteistä sekin, että myös Annen isä teki pitkän uran opettajana.
MIIA JA PASI WIKLUND
PIRJO JA TANE RYDMAN
OMAA URAA ETSIMÄSSÄ
Anne Syvälahti ehti ensin opiskella ekonomiksi ja istua pankissa kesätöissä. Sitten psykologia alkoi kiinnostaa vääjäämättä.
–Tuli hurjasti opintoja, onneksi jaksoin.
Ekonomiopinnoista oli myös hyötyä monissa
asioissa, mutta tämä on se omin ala.
Anne opettaa Turun ammattikorkeakoulussa psykologiaa ja opettaa tulevia sosionomeja.
–Välissä olin myös lähes yhdeksän vuotta
koulupsykologina.
Lehtorin työn lisäksi hän toimii myös sivutoimisesti psykoterapeuttina. Siinä hänen
erityisosaamistaan on käyttää mindfulnessia.
Hän hyödyntää sitä sekä psykoterapiassa että
muussa opetuksessa. Mindfulnessissa idea on
keskittyä ja aistia asioita juuri siinä hetkessä,
joka on käsillä, ja rauhoittaa mielestä muut asiat ja ajatukset.
–Esimerkiksi, kun asiakas tulee ja voi olla
kiihtyneessä mielentilassa, niin voidaan käyttää viisi minuuttia hengityksen havainnointiin
ja rauhoittamiseen.
Tällainen kehon tarkkailu on tutkimusten
mukaan myös hyvä työhyvinvoinnin menetelmä. Menetelmä toimii myös opetuksessa.
–Jos opiskelijaryhmä on levottoman oloinen, jo kolmen minuutin harjoituksella voidaan saada opiskelijat rauhoittumaan.
MARJA JA JYRKI LINKE
PAULA JA PEKKA RUUSU
Olen sängyn alla
ja syön salaa
pelliltä hakemaani
kohoamassa ollutta
pullaa
03/2016
17
Onni ja Taika ovat pariskunnan yhteisiä
lapsia. Lisäksi perheeseen kuuluu 21-vuotias Henna, joka opiskelee arkeologiaa. Petri
kertoo, että Henna oli vuoden Australiassa
vaihto-oppilaana. Kun hän sen jälkeen päätti
lähteä Skotlantiin opiskelemaan arkeologiaa,
tuntui Edinburgh olevan jo ihan ”vieressä”.
–On ihana asia, kun löytää oman alansa,
Anne Syvälahti sanoo. Opettajina ja omastakin kokemuksesta Anne ja Petri tietävät, ettei
oma ala helposti löydy.
YKSI TÄRKEÄ PUOLALAISKAVERI
Mutta yhtä perheenjäsentä ei pidä unohtaa.
Robby on 2-vuotias Australian labradoodlekoira. Ja ihmeelliseksi hänet tekee se, että laji
on erittäin allergiaystävällinen. Koira-allergikkoperhe kävi ensin tutustumassa lajin edustajaan Hangossa.
–En saanut oireita, vaikka siellä oli neljä
koiraa, Anne muistelee.
Robby haettiin Suomeen Puolan Gdyniasta.
ANJA JA ESKO MÄNTY-SORVARI
KETKÄ: Lehtori ja nia- ja mindfulnes-ohjaaja Anne Syvälahti, lehtori
Petri Hörkkö, yhteiset lapset koululainen Taika Syvälahti ja lukiolainen
Onni Syvälahti sekä Petrin tytär,
Edinburghissa Skotlannissa arkeologiaa opiskeleva Henna Hörkkö.
MIKÄ NAURATTAA: Tykkään Fingerporista, Petri sanoo. –Minä yritän
ymmärtää, Anne lisää.
OMA SAARIHISTORIA: Perhe asui
tyytyväisenä Katariinassa rivitaloasunnossa kunnes työkaveri vinkkasi, että Hirvensalossa meren rannalla
on talo, joka sopisi juuri Annen ja
Petrin perheelle. ”Se oli merkityksellinen asia.” Perheestä sukeutui yhdessä talvessa omakotiasujia, jotka
ovat ilmiselvästi edelleen rakastuneita kotiinsa meren rannalla.
18
03/2016
Ihastus taloon
oli intuitiivinen:
tämä se on.
PARASTA SAARILLA: Luonto, meri
ja rauha. ”Naapuruston yhteisöllisyys, siitä saa olla kiitollinen nykyaikana”.
HARRASTUKSET: Anne Syvälahden
harrastus ja työ on nia-tanssin opettaminen. Nia- tanssin maailmaan
voi kurkata sivuilla onnikuu.fi. Anne
syttyy kuitenkin uusille asioille helposti: nyt menossa on joogaohjaajan koulutus. Petri Hörkkö laulaa Turun konservatorion kamarikuorossa.
Taika ja Onni soittavat molemmat
pianoa. Taika harrastaa myös joukkuevoimistelua Turun Naisvoimistelijoiden Pink-joukkueessa. Onni ottaa kaiken vauhdin irti Hirvensalon
laskettelurinteistä.
MARJA JA JOUNI PELTOMÄKI
Mutta se, mikä on Anne Syvälahden sydäntä lähinnä, on nia-tanssi, jota hän ohjaa kolmena iltana viikossa. Laji on 1980-luvun alun
fuusiolaji. Anne kertoo, että aerobicin kulta-aikaan alettiin kehitellä lajia, johon yhdisteltiin
eri asioita. Nia-tanssi perustuu luonnolliseen
liikkeeseen, tanssijat ovat paljain jaloin. Tanssiin yhdistyy elementtejä itämaisista kamppailulajeista. Tanssiin rakennetaan koreografia ja
musiikilla on siinä suuri merkitys. Nia-tanssi
on pitänyt pintansa jo pitkään ja erityisesti sitä
harrastetaan Suomessa Turun ja Oulun seudulla.
Petri Hörkkö toimii Turun ammatti-instituutissa Lemminkäisenkadulla hotellipalvelun
lehtorina. Opettamisen pohjana on kokemus:
hän toimi Turun ja lähialueen hotelleissa vastaanottotehtävissä ennen kuin alkoi opettaa.
Nyt vastuuta on tiimivastaavan tehtävissä
omalla koulutusalalla.
LAURA LEPPÄNEN JA TANELI HAUNINEN
EETU LAHTINEN JA EMILIA KUNNATON
Ja ratkaisu on osoittautunut loistavaksi.
–Emme tarvitse allergialääkkeitä, Onni
on voinut luopua astmalääkkeistään ja Taikan koira-allergiatasot ovat jopa madaltuneet,
Anne kertoo.
Hirvensalo sopii myös Robbylle.
–Metsä on ihan vieressä.
SEURAAVAT SAARELAISKAVERIT
Sunnuntaina
voi hakata
seuraavan viikon
puut valmiiksi.
Seuraaviin saarelaisiin Petrillä ja Annella on
ystävyyssuhde jo yli 15 vuoden takaa. Anne
kuvaa pariskuntaa ihaniksi ihmisiksi. Perheellä on oma yritys, jossa valmistetaan niin laboratorioissa käytettäviä tarvikkeita kuin kauniita taide-esineitä. Materiaalina on lasi.
–Harvoin olemme viime aikoina nähneet,
mutta aina kun tapaamme, tunnelma on lämmin.
MINNA RÄISÄNEN
TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVAN
PIA PARTANEN
ANNE SYVÄLAHTI JA PETRI HÖRKKÖ
Uniikkiin, huipputuloksia saavuttaneeseen välityskonseptiimme kuuluu aina
mm. stailaus/kalustus sekä sisustuslehtitasoiset valokuvat ilman erillistä
veloitusta.
Konseptimme mukaisesti asiakkaitamme palvelevat alueen huippuvälittäjät.
”AINUTLAATUISEN MYYNTIKONSEPTIMME
AVULLA OLEMME ONNISTUNEET MYYMÄÄN
LUKUISIA IHANIA SAAREN ASUNTOJA
Kutsu välittäjämme ilmaiselle
arviokäynnille: 040 808 5466 tai
lähetä sähköpostia osoitteeseen
[email protected]
HYVINKIN LYHYILLÄ MYYNTIAJOILLA.
HIRVENSALOLAISENA TIEDÄN
KOKEMUKSESTA, ETTÄ TÄÄLLÄ ON
HYVÄ ASUA JA ELÄÄ.”
SIRENA KIVIRANTA
MYYNTIJOHTAJA | LKV | OSAKAS
Bo LKV Turku
Itäinen Rantakatu 56,
20810 Turku
[email protected]
www.bolkv.fi
03/2016
19
MUUTOKSEN RIEPUMATOSSA
ON ERI SÄVYJÄ
- Missä ovat lehmät? kyseli Marielundin kesävieras, itäsuomalainen maalaisemäntä,
kun näki Tuohimaan Marjan pihapiirissä maitotonkat, jotka olivat luontevasti asettuneet
navetan seinustalle, niin kuin ne olisivat olleet jokapäiväisessä käytössä.
P
Tuohimailla oli
erityisen taiteellinen
kukko, joka innostui
Katri-Helenan
äänestä niin paljon,
että ryhtyi duettoon
artistin kanssa
ihapiiri vanhoine navettoineen, kanaloineen ja peltotilkkuineen kertoo
kuinka aikoinaan Tammimäki-nimisellä pientilalla Satavassa on oltu ruoan suhteen omavaraisia. Lehmiä ei Marjalla ole
ollut, mutta alkuvuosina oli kanoja ja kukko,
useampikin.
Talo, johon Tuohimaat muuttivat 40 vuotta
sitten oli pieni ”tölli”. Sitkeän ja pitkällisen remontin jälkeen 1980-luvulla talon muoto muuttui ja tilaa tuli lisää nelihenkiselle perheelle.
- Talvella 1987 asuttiin keittiössä, kaikki
muu oli ympäriltä purettu, Marja muistelee.
Pakkanen pysytteli sitkeästi monta viikkoa
30 asteen lukemissa ja nukkuakin piti vaatteet
päällä, pipo päässä. Ainoa lämmönlähde oli
puuliesi.
TUMMIA RAITOJA
Suuria muutoksia on kohdistunut 40 vuoden
aikana sekä asuin- että yhteiskunnalliseen
20
03/2016
ympäristöön, henkiseen ilmapiiriin ja Marjan
omaan elämään.
Henkilökohtainen elämä on värittynyt eri
sävyin. Vuonna 1999 Marja jäi leskeksi miehensä menehdyttyä syöpään. Nuoremman
pojan muutettua pois kotoa hän on asunut talossaan yksin. Kun puhe kääntyy asumiskustannuksiin Marja kiittelee vuonna 1997 miehensä tekemää ratkaisua siirtyä maalämpöön,
mikä tuolloin oli uutta, eräänlaista pioneeritoimintaa. Lisälämpöä antaa edelleen keittiön
puuliesi, johon polttopuut saadaan omalta tontilta. Myös kauniisti muurattu, punatiilinen
tunnelmatakka antaa hetkellisesti lämpöä.
Asuinympäristössä vaikuttavin ja surullisin muutos liittyy läheiseen Marielundiin,
joka toimi Kaatuneitten omaisten liiton virkistys- ja kuntoutuskeskuksena 1948 – 2006.
Kuntoutustoiminta oli vilkasta vielä 1970- ja
1980-luvuilla. Sotaorpoja ja -leskiä tuli ympäri Suomea ja jokavuotinen suvijuhla kokosi
monisatapäisen yleisön. Puhujat, juontajat ja
esiintyvät taiteilijat olivat valtakunnan kärkinimiä. Tuohimailla oli yhtenä kesänä erityisen
taiteellinen kukko, joka innostui Katri-Helenan äänestä niin paljon, että ryhtyi duettoon
sinivalkoisen artistin kanssa.
OPISKELUSTA KIRKKAITA RAITOJA
Henkisen ilmapiirin muutoksen Marja on
kokenut työelämän kautta. Toimeentulon lisäksi työn tulisi tarjota tekijälleen myös henkistä hyvinvointia. Näin ei kuitenkaan nykyään aina ole. Organisaatiomuutoksista on
tehty itsetarkoitus ja muutoksia suolletaan
sellaisella vauhdilla, ettei edellisiä olla vielä
sisäistetty. Henkinen paha olo sai hänet jättämään julkishallinnon työelämän ja lähtemään
varhennetulle eläkkeelle ennen 60-vuotissyntymäpäiväänsä. Suoritettuaan ensin ylioppilastutkinnon iltalukiossa 1,5 vuodessa Marja
aloitti kulttuurihistorian opinnot avoimessa
yliopistossa. Opinto-ohjaajansa kannustuksesta hän pyrki ja pääsi opiskelemaan päätoimisesti kulttuurihistoriaa Turun yliopistoon ja nyt
plakkarissa on filosofian maisterin tutkinto.
- Opiskelu aikuisiällä on innostavaa ja motivoivaa, vailla suorituspaineita, toteaa Marja,
joka gradutyötä tehdessään tarttui – sattumalta - akateemisen maailman sivuuttamaan
aiheeseen. Hän tutki tanssilavakulttuuria
1960-luvulla. Aikaisempaa tutkimusta ei ai-
heesta ollut, sillä 1960-lukua oltiin tutkittu
keskittyen vain sen ajan radikaaleihin rockja hippi-ilmiöihin. Kuitenkin lavakulttuuri
iskelmämusiikkeineen on ollut 1960-luvulla valtakulttuuria, jonka enemmistö suurista ikäluokista on kokenut. Tämän Marja on
todennut käydessään nykyisin luennoimassa
Uittamon tanssilavakulttuurista. Monta kättä
nousee kun hän luennon aluksi kysyy tanssilavakokemuksia.
Elämässä ei
niinkään ratkaise
se mitä tapahtuu,
vaan se miten
tapahtuneeseen
suhtautuu
ERI VÄRISIÄ RAITOJA TARVITAAN
- Elämässä ei niinkään ratkaise se mitä tapahtuu, vaan se miten tapahtuneeseen suhtautuu,
sanoo elämänmyönteinen Marja. Hän ei koe
oloaan yksinäiseksi, vaikka yksin asuukin.
Harrastuksena kuorolaulu tarjoaa sosiaalista
yhdessäoloa. Hän nauttii oman aikataulunsa
mukaan puuhailusta, johon oma koti ja luonnonmukainen piha tarjoavat mahdollisuuksia
jokaisena vuodenaikana. - Niin kuin riepumatossakin vuorottelevat kirkkaat ja tummat
sävyt, niin myös elämässä. Ilman tummia
raitoja ei kirkkaista raidoista osaisi nauttia.
Raidat korreloivat eletyn elämän suuriin ja pieniin muutoksiin. Ei elämän ole pakko olla joka
hetki helppoa, mutta joka päivä tarjoaa uuden
mahdollisuuden, kiteyttää Marja elämänfilosofiansa.
TEKSTI JA KUVAT: VIRVE MYLLYMÄKI
03/2016
21
Pienten
puolella
t
Haastateltavina kuusivuotiaa
Ella ja Johannes
MITÄ TARKOITTAVAT SANAT?
JOKAMIEHENOIKEUS
ELLA Että mitä vaan saa tehdä
JOHANNES Saa tehdä mitä haluaa
omassa kotona.
VESIVOIMA
ELLA Tarvitaan puhdistamiseen,
vaikka astioiden pesuun
JOHANNES Vesi virtaa tosi kovaa.
PUHERIPULI
ELLA (hihitellen) Puhuu paljon ja kovaa.
Ei mulla ole sellaista ollut.
JOHANNES Puhuu paljon.
En tiedä, ei mulla ole ollut.
SELVÄNNÄKIJÄ
ELLA Näkee hyvin ja kauas.
JOHANNES Näkee kaikki hyvin ja tarkasti.
PALOPOSTI
MILLAINEN ON HYVÄ POLIISI?
ELLA Palomiehet ottaa siitä vettä.
ELLA Auttaa ihmisiä, jos vaikka jää
avaimet kotiin.
JOHANNES Antaa sakkoja,
ottaa roistot kiinni ja vahtii tietä,
jos joku vaikka lentää ojaan autolla.
JOHANNES Siitä saa vettä ja paloauto
kiinnittää siihen letkun.
JÄLKIPYYKKI
ELLA Hyvin likainen pyykki, paljon jälkiä.
JOHANNES Pesty pyykki
PALLOLAAJENNUS
ELLA Ilma laajentaa pallon, iso ilmapallo.
22
03/2016
Suomessa syttyy vuosittain yli 13 000 tulipaloa. Varmista että osaat olla sankari, jos tukala tilanne
yllättää. Ilmoittaudu LähiTapiolan maksuttomaan Sankarikoulutukseen ja hanki oppi oikeanlaiseen
alkusammutukseen. Katso lähin Sankarikoulutus-paikkakuntasi ja ilmoittaudu osoitteessa
sankarikoulutus.fi. Koulutus kestää vain pari tuntia, mutta voi pelastaa ihmishenkiä.
MITÄ TEKEE KOSMETOLOGI?
ELLA Kiertelee maailmaa ja tutkii eri
paikkoja.
JOHANNES Tutkii avaruutta ja korjaa
satelliitteja ja muita avaruudessa
JOHANNES Pallo muuttaa muotoa. Vaikka
kun vesi-ilmapallo poksahtaa, se laajenee.
MIHIN TARVITAAN…?
MAHALAUKKUA
ELLA Syömiseen.
Siellä ruoka menee sekaisin.
JOHANNES Sinne menee ruoat
kun on syönyt.
KULMAKARVOJA
ELLA Ei hajuakaan.
Silmän sateenvarjo..?
Kosmetologin
toimenkuva on Ellan
ja Johanneksen
käsittelyssä entisestään
laajentunut
KUVAT JA HAASTATTELU:
JAANA HEINONEN
JOHANNES Siihen ettei aurinko
häikäise eikä vesi pääse
silmään.
MITÄ TÄLLÄ ESINEELLÄ
VOISI TEHDÄ?
ELLA Näyttää V-kirjaimelta, sitä
ehkä voi käyttää neulomiseen.
Laitetaan langat noista rei’istä ja
sit jotenkin …liikutellaan.
JOHANNES A-kirjain. Vois olla
lumikelkan se etuosa.
ESINEEN VALMISTAJA
Kännykän tai tabletin tukiteline
03/2016
23
MITÄ KUULUU
ANU VUORELA
Petäjävedeltä kotoisin olevalle taidehistorian
koulutuksen saaneelle Anulle tulee maaliskuussa
kuusi vuotta täyteen Hirvensalon kirjastossa.
Hän on tuttu monelle Wäinö Aaltosen koulun
oppilaalle, sekä kirjastossa asioiville asiakkaille.
-V
älillä ollaan ”kirjastoopena”, autetaan läksyissä
ja muissakin kirjastoon
liittyvissä asioissa, niin
lapsia kuin aikuisiakin. Joskus jopa vanhemmat soittavat lasten perään ja kyselevät, että onko se meidän ’Jesse’ siellä, kun
pitäisi tulla syömään tai lähteä jonnekin
harrastuksiin, Anu kertoo.
24
03/2016
MITÄ KUULUU?
Kiitos hyvää. Pitkät talven alkuviikot alkavat jo helpottaa.
KETÄ/ MITÄ IKÄVÖIT?
Vanhempiani, sisaruksia ja lapsuuden ystäviä.
MITÄ TEET TYÖKSESI?
Olen vastaava kirjastonhoitaja ja tehtäviin kuuluu
asiakaspalvelu, kirjaston kokoelmien hoito, uusien
aineistojen valitseminen ja vanhojen poistaminen.
Lisäksi koordinoin ja aikataulutan lähikirjastojen
tapahtumia, esimerkiksi satutunteja. Työnkuvaan
kuuluu myös aluetoiminta, eli yhteistyö alueen nuorisoja liikuntavastaavien kanssa. Uutta on myös toimia
Hirvensalon erilaisten yhdistysten kanssa. Koen tässä
mahdollisuuden tutustua alueeseen laajemmin.
MIKÄ ON MIELIPAIKKASI JA MIKSI?
Jokiranta ja varsinkin Telakkarannan alueet. Kesällä
otan hyvän kirjan ja juotavaa mukaani ja menen pollarin
päälle istumaan ja nauttimaan olostani. Meren läheisyys,
tuulenvire ja rauhallisuus tekee siitä miellyttävää.
MISTÄ ILAHDUT?
Ystävien tapaaminen ilahduttaa aina, samoin
taidenäyttelyt ja tapahtumat.
MIKÄ ÄRSYTTÄÄ?
Tämän talven sää ja vesisade. Talven pitää olla oikea eli
lunta ja pakkasta sopivasti!
MITEN NUKUT?
Yleensä hyvin. Uneen vaikuttaa stressi ja valoisuus, siksi
minulla onkin pimennysverhot helpottamassa nukkumista.
MITEN PIDÄT HUOLTA KUNNOSTASI?
Lenkkeilemällä. Kävelen usein töistä kotiin Majakka- ja
Telakkarannan kautta.
Toistaiseksi en ole vielä löytänyt uutta mieluista
kuntosalia.
MITEN PIDÄT HUOLTA MIELENRAUHASTASI JA
MITEN RENTOUDUT?
Lukeminen ja ystävien seura ovat tärkeitä. Olen innokas
penkkiurheilija ja seuraan SM-liigaa. Jyp on suosikkini,
koska olen Keski-Suomesta kotoisin.
MITÄ KUUNTELET?
Radio Rockia, Radio Cityä ja Radio Groovea ja ulkoillessa
mukana on mp3-soitin.
Musiikkimakuni voisi sanoa olevan soulahtava.
Suosikkiartistini on Lisa Nilsson ja olenkin nähnyt hänet
livenä monta kertaa.
MITÄ LUET?
Paljon! Jo työnkin puolesta pitää lukea erilaista
kirjallisuutta, että pysyy ajan tasalla.
Suosikkejani kuitenkin ovat dekkarit ja historialliset
romaanit, kuten vaikkapa Ken Folletin ja Kaari Utrion
kirjat. Dekkareista Max Mannerin kirjoihin on helppo
päästä sisään, koska tapahtumat keskittyvät Turkuun
ja yksi päähenkilöistä asuu Majakkarannassa josta on
suora näkyvyys Hirvensalon puolelle. Viimeksi luin
Paula Hawkinsin kirjoittaman Nainen junassa.
MITÄ KATSOT?
Lätkää ja rallia. Katson myös television draamasarjoja ja
odotan innolla jalkapallon EM-kisoja. Elokuva Effie Gray
teki vaikutuksen. Se kertoo rakkaus-kolmiodraamasta
1800-luvun Englannin taidepiireissä. Puvustus ja
näyttelijät olivat mielestäni loistavia.
Max Mannerin kirjoihin on
helppo päästä sisään, koska tapahtumat
keskittyvät Turkuun ja yksi päähenkilöistä
asuu Majakkarannassa josta on suora
näkyvyys Hirvensalon puolelle
MINKÄ UNELMAN HALUAISIT TOTEUTTAA?
Oma asunto Tukholmassa. Olen siellä asunutkin eräässä
elämänvaiheessani.
TERVEISIÄ?
Kaikille saarten asukkaille. Tervetuloa kirjastoon!
Asiakkaat ovat se syy, miksi täällä on mukava olla.
MIKÄ ON SAARELLA HYVIN / HUONOSTI ?
Meillä on hyvä kirjasto. Omatoimikirjasto toimii hyvin ja
lainaaminen ei ole enää siitä kiinni, että kirjastonhoitaja
on paikalla. Kävijä- ja lainamäärät ovat nousseet tämän
ansiosta n. 50% ja viikonloppuisin kävijöitä on 100- 200.
Alkuun hieman mietitytti, kun ei ole fyysistä valvontaa,
mutta häiriöitä ei ole ilmennyt. Odotan Syvälahden uusia
tiloja ja yhteistyötä nuorisotoimen kanssa, jonka tilat
tulevat silloin naapuriin.
HAASTATTELU: MIKA HIETAKANGAS
KUVAT: JAANA HEINONEN
03/2016
25
VIRVE MYLLYMÄKI
lu kuvin kit
Haaveena
Voiko
uneton oppia
nukkumaan?
kauniimpi hymy?
Unettomuudesta ja sen hoidosta on kirjoitettu runsaasti. Unettomuus liitetään herkästi muihin sairauksiin tai elimistön poikkeustiloihin, joita ovat
esimerkiksi uniapnea, levottomat jalat, kilpirauhasen liikatoiminta, vaihdevuodet, alkoholin käyttö, lääkkeiden haittavaikutukset ym. Kuitenkin
yleisin unettomuuden laji on krooninen toiminnallinen unettomuus, jonka
oireita ovat nukahtamisvaikeudet ja heräily yöllä tai liian varhain aamulla.
Suuhygienisti on suun ja hampaiden terveyttä ylläpitävän hoidon
asiantuntija. Varaa aika osaaville suuhygienisteillemme hammaskiven poistoon, hampaiden puhdistukseen tai valkaisuun.
ZO
hampaid OMenvalk
Varaa aika!
010 235 3530 tai www.hammasneo.fi
NYT
aisu
450 €
*
norm. 48
5€
Ma–pe 8–20, la–su 10–18.
Ajanvaraus ark. klo 7 alkaen ja la–su klo 8 alkaen.
www.hammasneo.fi
Hammas NEO, Joukahaisenkatu 6, Turku
P Maksuton paikoitus sisähallissa.
*Tarjous voimassa huhtikuun loppuun asti.
Puhelun hinta kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min ja matkapuhelinliittymistä 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min.
Tämä käy ilmi loppuvuonna 2015 ilmestyneestä Leeni Peltosen kirjasta: Valvomo – kuinka uneton oppi nukkumaan. Monipuolinen teos nojaa
kirjoittajan omiin kokemuksiin unettomuuden hoidossa mutta myös suomalaisiin asiantuntijahaastatteluihin. Unettomuuden syiden lisäksi kirjassa etsitään ratkaisuja. Keinojen laajasta kirjosta moni löytää itselleen
sopivan. Esimerkiksi jos oppii säätelemään elämässään valon, ravinnon,
liikunnan, päihteiden ja huolien määrää ja laatua voi samalla vaikuttaa
yöuniensa laatuun ja määrään. Ihan näin helppoa se ei välttämättä ole.
Avuksi tarjotaan myös mindfullnessia (tietoisuustaitoja) ja terapiaa. Lohdullista on kuitenkin lukea, että unettomuutta voidaan hoitaa myös ilman
lääkkeitä.
Nykymiestä teoksessa edustaa noin viisikymppinen Mika,
eronnut opettaja, joka tasapainoilee viikonloppuisän ja yksinelävän poikamiehen roolissa. Nettitreffit tarjoavat hetkellistä seuraa. Elämä tarjoaa yllätyksiä, joihin ei voi varautua, mutta joista voi selviytyä.
Peltonen peilaa mukavasti omaa elämäänsä samalla kun etsii ratkaisua
unettomuuteensa. Unettoman arki eli väsyneenä valveilla -olotila konkretisoituu niin työ- kuin vapaa-aikanakin. Elämänläheisesti kirjoitettu
teksti tempaa mukaansa. Eikä ihme, kirjoittaja on Kotilieden entinen päätoimittaja.
Peltonen, Leeni: Valvomo – kuinka uneton oppi nukkumaan.
Otava, 2015, 240s.
Ihalainen, Jarmo: Mitä miehen pitää.
Atena, 2016, 254 s.
HIRVENSALON KIRJASTO
Palvelut käytettävissä omatoimisesti
ma – su 9 – 20
Omatoimiseen käyttöön tarvitaan
kirjastokortti sekä henkilökohtainen
tunnusluku.
Henkilökunta on paikalla kirjastossa
ma ja ke
13 – 19
ti, to ja pe 10 – 16
Huom! Kirjasto on kiinni pääsiäisenä
25.3.-28.3. Kiinniolo koskee myös
omatoimikäyttöä.
KIRJASTOAUTO
Haarla, Aamunkoitonkatu 1
(K-Market Deli) pe 16.40 – 17.05
Kakskerrantie 679
(Satavan Kyläkauppa) pe 17.10 – 17.25
Kakskerrantie 964
(’Kerran koulu’) pe 17.30 – 17.50
Majakkaranta
(Kölikatu 13) pe 18.10 – 18.45
03/2016
Jarmo Ihalaisen uusimmassa
teoksessa on pääosassa suomalainen mies eri aikakausina. Sata
vuotta sitten noin 10-vuotias Kelpo joutuu isänsä kuoleman jälkeen
huutolaiseksi. Elämä on kovaa
työntekoa ja puitteet isäntien komennuksessa ankeat. Sitkeyden ja osin sattumien kautta Kelpo etenee ammattimieheksi, joka ei luovu nuoruuden haaveistaan.
Mikä näitä kahta miestä, kahden eri aikakauden kasvattia
yhdistää vai yhdistääkö mikään? Voiko vanhempi sukupolvi opettaa mitään vai onko joka aikakaudella ”omat haasteet”? Kahden miehen elämää kahtena eri aikakautena kuvataan tarkkanäköisesti arjen pienten tapahtumien kautta,
mikä antaa lukijalle, myös naispuoliselle, helpon samastumiskohteen. Kumpikin mies antaa näennäisesti ”itsellisen miehen” vaikutelman, mutta silti molempien miesten
elämään vaikuttaa lähipiiri, joka koostuu kaveriporukasta,
naisista, lapsista, työyhteisöstä, sukulaisista jne. Kukaan ei
kasva, eikä elä pelkästään yksin.
Ki rjasto ja
Ki rjastoauto
26
Mitä
miehen
pitää?
KAAVANÄYTTELY
SARJAKUVANÄYTTELY
Arkiston aarteita,
Turun sarjakuvakerho
esittäytyy
Turun Sarjakuvakerho on toiminut vuodesta
1973 alkaen, ja sen historiaan on kuulunut
hiljaisempia ja aktiivisempia kausia. Kerhon
nykyinen vahvan toimeliaisuuden vaihe
alkoi vuonna 2006. Kerhon innokkaat tekijät
ovat pistäneet näppinsä moneen soppaan,
ja materiaalia syntyy sarjakuvasta aina
realistisen kokoisiin patsaisiin asti, sekä
kaikkea siltä väliltä.
Vielä ehdit kaavanäyttelyyn!
Hirvensalon kirjastossa
on esillä perinteinen
kaavanäyttely 2.2.-24.3.
Näyttely on toteutettu
yhteistyössä Turun kaupungin
kaavoitusosaston kanssa.
Näistä teoksista syntyi näyttely, johon
on koottu kerhon tapahtumiin tuottamaa
materiaalia – Arkiston aarteita. Kokoelma on
nähtävillä Hirvensalon kirjastolla huhtikuun
2016 ajan.
Turun sarjakuvakerhon toimintaan
pääsee mukaan, lisätietoa osoitteesta
www.turunsarjakuvakerho.net sekä
toimistoltamme, joka sijaitsee Turun
Sarjakuvakaupan yläkerrassa (Linnankatu 7).
03/2016
27
Hae kevät kotiisi!
Tapahtumia
RAKASTETTU JOHANSSON
Kevätviisiitti Viherlassilaan
- siinä on itua!
HURMAA LAVALLA
Kakskerran nuorisoseura viettää 100-vuotisjuhlaansa
tänä vuonna. Juhlavuoden näytelmänä esitetään Anneli Pukeman komedian Rakastettu Johansson, jonka
ohjaa näyttelijä Kati Urho.
Leppisklub
i
Maasta se
pienikin ponnistaa!
Aloita kevätkylvöt
tutustumalla
runsaaseen siemenvalikoimaamme!
Kuvassa Helena Lindström,
Inkeri Tuominen, Martti
Luolamaa ja Virve
Myllymäki
LEPPISKLUBIN
KEVÄTKEKKERIT
LA 19.3. klo 11-13
Kylvetään siemeniä,
ripustetaan linnunpönttöjä
ja askarrellaan vitsoja!
Menossa mukana
Ville Viking!
Vanhenemista, yksinäisyyttä, rakkaudenkaipuuta ja
kimurantteja ihmissuhteita (huumorin keinoin) käsittelevän näytelmän tapahtumat sijoittuvat eläkeläisten
vuokratalon, Minkkitarhan pihapiiriin. Siellä komentoa
pitävät topakat naiset Saimi ja Emmi sekä viimeisimpänä tulokkaana Tiina. Talon miesväkeä edustavat jäyhä
Johansson ja eläinrakas Kåre. Lisämausteensa arkeen
tuovat asukkaiden vieraat; miniä, tytär ja antiikkikauppias, joka haistaa bisneksen. Minkkitarhan henkilökuntaa edustavat tomera kodinhoitaja sekä reipas jumppari.
Suosittu komedia on esitetty Kakskerrassa aiemmin
vuonna 1991 ja silloisesta esittäjäkaartista ovat edelleen
mukana Inkeri Tuominen ja Helena Lindström. Kakskerran nuorisoseura on tehnyt teatteria vuodesta 1980.
RAKASTETTU JOHANSSON –ESITYKSET
Seuraintalolla (Samppaantie 90) 4.5. – 2.6.2016
75 vuo a omako asujien asialla
Vuosikokous ke 23.3.2016 klo 18.00
Meri-Karinassa, os. Seiskarinkatu 35
KAIPAATKO
IDEOITA TAI NEUVOJA
PUUTARHAASI?
VARAA OMA PUOLITUNTINEN
PUUTARHURILTASI!
KANTA-ASIAKKAILLE
ILMAINEN!
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat: talous- ja toimintakertomus 2015 , talous- ja
toimintasuunnitelma 2016 , hallituksen valinta jne.
Kahvitarjoilu. Tule tutustumaan ennen kokousta
Yhteistyökumppaneiden tarjouksiin klo 17.30
ENSIAPUTIETOA
Ensiapuryhmä kokoontuu joka toinen keskiviikko
(parillinen) klo 18 – 19.30. Ensiapuryhmässä harjoitellaan
kaikille tärkeitä ensiavun perusasioita mm. elvytystä,
murtumien ja sairauskohtausten ensiapua, henkistä tukea,
nostoja ja kuljetuksia ym.
Kaikille avoimet teemaillat sis. tietoiskun ja harjoitukset:
ke 23.3. Sydänoireet
ke 20.4. Liikenneonnettomuudet
ke 18.5. Kesäiset tapaturmat
Et tarvitse ennakkoon mitään kursseja vaan opimme ja
harjoittelemme yhdessä.
Tiedustelut 0400 654 312/ S-L Lampinen
LUENTOJA
Terveyspisteluennot osastomme toimitiloissa maanantaiiltaisin klo 17.00 – 18.30:
18.4. Hiusten ja käsien hoito /
Parturi-Kampaamo Raija, Raija Laine
16.5. In Body-kehon koostumuksen mittaukset /
Anne Kanerva Hirvensalon apteekki
KERHOJA
VARAA NETISSÄ
TAI MYYMÄLÄSSÄ!
Aurinkosähköjärjestelmät
Tutustumismatka Tukholman mielenkiintoisiin kohteisiin (museot, asuinalueet) pe 22.4.- su 24.4.2016.
Miesten lentopallovuoro klo 20.30 Val on virastotalolla. Ilmoi audu mukaan ! Lisä edot ne sivuilla
Liity jäseneksi, katso tarjoukset ja tapahtumat
www.hirvensalonomako yhdistys.fi
AVOINNA ARK 9-18 LA-SU 10-17
Alakyläntie 2-4, 20250 TURKU
28
03/2016
www.viherlassila.fi
SPR
Hyvän olon kerho aloittaa keskiviikkona 17.2. klo 18.00.
Mukavaa yhdessäoloa, jutustelua, pelejä ym. Lisätietoja
040 5001 005 / Jouko Lehtinen
Käsityökerho aloittaa keskiviikkona 13.4. klo 18.00.
Aiheena huovutus. Seuraava kerta 11.5. ellei muuta sovita.
Lisätietoja 040 867 0123 / Anneli Sukari-Laivoranta
LIITY JÄSENEKSI
Liity Spr Hirvensalon jäseneksi.
Luvassa hyviä jäsenetuja. Lisätietoa puh. 0400 – 654 312
tai 040 867 0123
Muistutus:
SPR:n uusi toimipiste sijaitsee Seiskarinkatu 30 A:ssa!
03/2016
29
Veneilykausi lähenee! RTV:stä venemaalit ja -tarvikkeet!
Tapahtumia
HIRVENSALOSEURAN
VUOSIKOKOUS
Hirvensaloseuran vuosikokous
pidetään 4.4. klo 18 Wäinö
Aaltosen koululla.
PÄÄSIÄISMYYJÄISET
MEREN VÄRIEN MERKIT
Pääsisäismyyjäiset palmusunnuntaina
20.3. klo 11 alkaen Meri-Karinan
toiminta- ja palvelukeskuksessa
(Seiskarinkatu 35, Turku).
Myynnissä mm. herkullisia
pääsiäisleivonnaisia.
Lounas tarjolla klo 11–14
Muista myös pääsiäispäivän
juhlalounas, joka katetaan sunnuntaina
27.3. klo 12–15.
Pöytävaraukset numerosta 02 2657 666
(Meri-Karinan info).
LASTEN TAVARAIN KIRPPUTORI
sunnuntaina 20.3.2016 klo
11–13 Wäinö Aaltosen koulun
ruokasalissa. Myynnissä runsaasti
lasten vaatteita, leluja, kirjoja, pelejä,
urheiluvälineitä yms. Paikalla on myös
vanhempainyhdistyksen buffetti.
LASTENKULTTUURIA
Hard Racing Xtra
4540
80
32
2880
90
25
ti 19.4. klo 17.30-18.00
Laulusuzukin avoin tunti 4-6-vuotiaille
lapsille vanhempineen
ti 19.4. klo 18.00
Konsertti Turun Suzukikoulu
750 ml (60,53/l)
to 21.4. klo 18.00
Kitaristien yhteismusisointia
Light Primer
pe 23.4. klo 9.30 ja klo 10.30
Satu unelmista ja ystävyydestä
TAIDEKAPPELI
To 17.3. klo 18 Iltahartaus
Su 20.3. klo 13 Yhteislaulutilaisuudessa
lauletaan tunnetuimpia
negrospirituaaleja suomeksi ja
englanniksi.
Ma 21.3. klo 19 Jazzyhtye Katu Kaiku
Ti 22.3. klo 13 Hartaustilaisuus
To 24.3. Kiirastorstain iltahartaus
Su 3.4. klo 13 Kappelissa lauletaan
toivevirsiä
pe 23.4. klo 15.00-16.00
Musiikin ja kuvataiteen työpaja
klo 16.00-17.30 avoin työpaja
3-vuotiaista alkaen
Turun Suzukikoulu,
Pitkäpellonkatu 2, 20900
Ilmoittaudu tapahtumiin ennakkoon
sähköpostitse
[email protected]
VAPAA PÄÄSY!
Osoitteeseen
[email protected]
voit lähettää
Pe 15.4. saakka Markku Hakurin
näyttely Polku joka oli kuljettava
Lue lisää sivulta yhdeksän.
Su 17.4. klo 13 Kappeli soi – Elias Lehti,
klassinen kitara, Turun konservatorio.
03/2016
Blakes Cruising
750 ml (34,53/l)
Huhtikuun lehteen ehdit
lähettämällä meille tietoja to 31.3.2016
mennessä.
To 14.4. klo 18 Iltahartaus
30
Maininki
Seuraava Maininki ilmestyy 22.4.2016
Su 10.4. klo 16 Turun konservatorion
kitaraorkesterit Kitarasankarit ja
Kitarissimo
Su 24.4. klo 13 Jere Rostedt,
näyttökonsertti.
750 ml (38,40/l)
[email protected]
Su 10.4. klo 13 Kappeli soi
- Turun konservatorion konsertti.
To 21.4. klo 18 Iltahartaus
Basic
ti 26.4. klo 16.15-16.45 Laulusuzukin
avoin tunti vauvoille ja vanhemmille.
Pe 8.4. klo 18 Lauri Turton
musikaalikonsertti "Muistoja"
Su 17.4. klo 16 Näyttelynavajaiset.
Erkka Auermaa: Askeleita.
Keramiikkaveistoksia.
750 ml (43,73/l)
ELÄKELÄISJUMPPAA
Eläkeläisjumppaa Hirvensalon Heiton
urheilutalolla (Syvälahdentie 31)
Keskiviikkoisin
- klo 10.15 tuolijumppaa
- klo 11.00 jumppaa
Hinta 3 € / yksi jumppa tai
5 € molemmat jumpat
•
•
•
•
•
•
vauvauutisia
hääuutisia
onnitteluita tai muita terveisiä
mielipidekirjoituksia
tapahtumatietoja
vinkkejä ja palautteita
www.maininkilehti.fi
-venemaalit
Veneen
puhdistus- ja
hoitoaineet
Mainingin nettisivut ovat uudistuneet!
Tutustu ja tutkaile: www.maininkilehti.fi
Saat infon tuoreimmasta lehdestä myös
Facebookin kautta, jos liityt Mainingin
kaveriksi.
Turku: Satakunnantie 162,03/2016
p. (02)31
525 2400,
Kaarina: Niemeläntie 2, p. (02) 525 2700, palvelemme: ma–pe 9–18, la 9.30-15
Salo: Joensuunkatu 12, p. (02) 413 3300, palvelemme: ma–pe 9–18, la 9–15
Palvelemme kellon ympäri
Kauppatorin ja Maariankadun konttorimme palvelevat nyt
ajanvarauksella ma-pe klo 8-20.
Neuvottele kanssamme silloin, kun sinulle parhaiten sopii
– kasvokkain verkossa tai konttorissa.
32
03/2016