1. No category

Digitaaliset verkot tukivat
digivallankumousta
Viestintäverkkojen digitalisointi eteni Suomessa
ensimmäisten joukossa maailmassa. Verkkojen nopea kehitys
piti osaltaan maan pitkään maailman merkittävimpänä
matkapuhelinmaana.
Harri Pursiainen
Viestintäverkkojen ja palveluiden digitalisointi mahdollisti kehityksen,
jonka ansiosta suomalainen käyttää mutkattomasti ja edullisesti verkon
globaaleja palveluita ajasta ja paikasta riippumatta.
Suomen kaukopuhelinverkon digitalisointi oli päättynyt jo vuonna
1993, ja kaikki kiinteät paikallispuhelinverkot oli digitalisoitu vuoden
1996 loppuun mennessä.
Kiinteän verkon rinnalle olivat ilmestyneet ensimmäisen sukupolven
matkaviestimet. Automaattista matkapuhelinpalvelua oli tarjottu jo vuodesta 1981 lähtien, mutta Suomen telepalvelut muuttuivat toden teolla
mobiileiksi vasta 1990-luvulla.
Puhelimet siirtyivät runsaassa vuosikymmenessä pöydiltä taskuihin.
Lankapuhelin oli Suomessa yleisimmillään vuonna 1990, kun 95 prosentissa kotitalouksista oli puhelin. Vuonna 2015 lankapuhelimia on enää
yksi kymmentä kotitaloutta kohti.
Matkaviestinnän kehityksen alkuvaiheessa markkinoita hallitsivat analogiset NMT-puhelimet (NMT 450 ja NMT 900). Niiden määrä oli suurimmillaan vuonna 1995. Sen jälkeen analogisen matkaviestinnän käänsi
nopeaan laskuun GSM-puhelin. Digitaalinen GSM edusti matkaviestinnän toista sukupolvea.
GSM pienensi maailmaa ja toi palvelut
Digitaalinen matkaviestintäteknologia oli teknisesti parempi ja häiriötön.
Käyttäjälle olennaista oli palvelun kattavuuden laajeneminen. Suomalaista NMT-puhelinta saattoi käyttää vain Pohjoismaissa ja Alankomaissa,
1
mutta digitaalinen GSM oli Euroopan laajuinen. Verkkovierailu tuli vähitellen mahdolliseksi lähes koko maailmassa. Vuosisadan lopussa kiihtynyt globalisaatio ja taloudellinen integraatio lisäsivät kansainvälisen
GSM:n kysyntää.
Digitaalista matkapuhelinta saattoi käyttää muuhunkin kuin puhumisen. GSM:n huomiota herättävin uutuus oli tekstiviesti, jonka käytön varsinkin nuoriso omaksui nopeasti. Tekstiviestejä lähetettiin enimmillään
4,3 miljardia kappaletta vuonna 2012.
Tekstiviestin avulla toimi sittemmin monia maksupalveluitakin bussilippukaupasta juoma-automaatteihin. Toinen katukuvassa kuulunut ilmiö oli uusi ja kirjava soittoäänivalikoima. Päätelaitevalikoima kasvoi ja
monipuolistui.
GSM-puhelimia käytettiin myös tiedonsiirtoon kytkemällä ne kannettavaan tietokoneisiin. GSM:n siirtonopeus riitti tietoaineistojen selailuun
ja sähköpostiin, mutta oli vielä liian hidas mm. liikkuvalle kuvalle.
Kilpailu levitti digitaalista matkaviestintää
Digitaalisen matkaviestinnän leviämistä kiihdytti kilpailun avautuminen.
Kymmenessä vuodessa peli oli jo selvä – vuonna 1999 matkapuhelin oli
suomalaisissa kodeissa yleisempi hyödyke kuin lankapuhelin. Vuonna
2015 lankapuhelin on enää joka kymmenennessä kotitaloudessa, mutta
matkapuhelin lähes jokaisella aikuisella.
Viestintäpalvelujen liittymät kotitalouksissa, %
100
88%
80
60
40
20
12%
0
1976
1990
Lankapuhelin
2000
2005
Laajakaista
2
2010
Matkapuhelin
2013
Analogisten matkaviestinpalveluiden tarjonta oli ollut valtiollisen Posti- ja telelaitoksen yksinoikeus. NMT-standardi oli pohjoismaisten valtiollisten telelaitosten yhteistyön tulos.
Yleiseurooppalainen digitaalinen GSM-standardi oli avoin ja tarjosi
mahdollisuuden jakaa toimilupia myös kilpaileville yrityksille. Suomessa
tilaisuuteen tartuttiin ensimmäisenä. Telemarkkinat avautuivat kilpailulle sittemmin koko Euroopassakin tämän teknologiamurroksen tukemana.
Suomesta tuli 1990-luvulla maailman merkittävin matkapuhelinmaa.
Tärkein syy oli, että Suomi avasi telekilpailun ensimmäisenä maailmassa.
Eturivissä kulkemisesta seurasi monia asioita, jotka edelleen ruokkivat
kysyntää.
Kilpailu näkyi matkapuheluhinnoissa. Matkapuhelimen käyttö oli Suomessa paljon edullisempaa kuin muualla. 1990-luvulla matkapuhelun
hinta oli monissa maissa moninkertainen Suomeen verraten. Teleyritykset kävivät ankaraa taistelua asiakkaista ja hintakilpailu johti matkaviestinnän nopeaan yleistymiseen. Suomi oli matkapuhelinten levinneisyydessä käytännössä alusta asti maailman kärjessä.
Verkot nopeasti lähes koko maahan
Kilpailu piti hinnat alhaisina, mutta lisäksi se vaati teleyrityksiä laajentamaan verkkojaan. Alkuun toimilupiin kirjattiin verkon laajentamisvelvoitteita aikatauluineen, mutta pian havaittiin, että teleyritysten oma
etu vaati kattavia verkkoja ilman yksityiskohtaisesti velvoittavia normejakin.
Nyt voimassa olevissa GSM-verkon toimiluvissa on vaatimuksena 99
prosentin väestöpeitto. Sen täyttämisessä teleyrityksillä ei juuri ole ollut
ongelmia.
GSM-verkot laajenivat nopeasti taajamista alkaen lähes koko maahan. Tuskin missään maailmassa verkko on yhtä kattava näin suurella ja
harvaan asutulla alueella. Vuosikymmenessä kattavuus laajeni niin, että
toimilupaviranomainen salli Sonera Oy:n lopettaa analogisen NMT 900
-verkon palvelut vuonna 2002.
Varhainen kilpailu antoi myös suomalaiselle verkko- ja laitevalmistukselle etulyöntiaseman maailman markkinoilla. Nokia käytti tilaisuuden
3
hyväkseen ja nousi 1990-luvun aikana yksi maailman suurimpia verkkoja päätelaitevalmistajana.
Verkko- ja hintakilpailu vaati teleyrityksiä tehostamaan toimintaansa
ja toimiala modernisoitui 1990-luvulta alkaen. Valtion perinteinen Posti- ja telelaitos yhtiöitettiin v. 1994 PostiTele –konserniksi, jonka osa oli
Telecom Finland Oy. Nimensä Sonera Oyj:ksi muuttaneen yhtiön liiketoiminta päätyi vuoden 2002 kombinaatiofuusiossa osaksi TeliaSonera
AB:n konsernia.
Maan yksityiset puhelinlaitokset olivat historiallisesti olleet pääosin
keskinäisesti omistettuja osuuskuntia ja yhdistyksiä. Suomen liittyessä Euroopan yhteisöön maassa oli enemmän teleyrityksiä kuin muussa
Euroopan yhteisössä yhteensä. Digitaaliviestinnän luoma kilpailu johti
siihen, että Helsingin Puhelinyhdistyksen johdolla yksityisistä puhelinlaitoksista merkittävimmät muuttuivat tavallisiksi yhtiöiksi ja toimialarakenne tiivistyi yrityskaupoin ja fuusioin. Siinä yhteydessä Radiolinja Oy
päätyi nykyisen Elisa-konsernin osaksi.
Verkkokilpailua vauhditti edelleen se, että vuonna 2000 maakunnan
paikallisten teleyritysten yhtiö Suomen 2G Oy sai toimiluvan kolmanteen
valtakunnalliseen matkaviestinverkkoon. Siitä syntyi nykyisen DNA Oy:n
verkko. Kolme kilpailevaa matkaviestinverkkoa ovat taanneet maahan
edulliset matkaviestinnän hinnat ja korkealaatuiset palvelut.
Kolmen kaupallisen digitaalisen matkaviestinverkon lisäksi viranomaisviestinnän erityistarpeita tyydyttämään rakennettiin neljäskin
verkko. Valtion ja Posti- ja telalaitoksen yhteisyritys Erillisverkot Oy sai
vuonna 2004 toimiluvan valtakunnalliseen verkkoon, joka oli sitä ennen
toiminut sisäasiainministeriön hallinnassa. Sonera Oyj:n itsenäisen liiketoiminnan sittemmin lakatessa Erillisverkot Oy siirtyi kokonaan valtion
omistukseen. Viranomaisverkon käyttäjäpiiri on rajoitettu. Viranomaistarpeisiin rakennettu verkko on kaikkein kattavin ja siinä tarjotaan erityisiä palveluita viranomaiskäyttöön.
Nopeus avasi portit datalle
Kansa oli 2000-luvun alussa ottanut digitaalisen matkaviestinnän omakseen. GSM-puhelimia käytettiin kuitenkin lähinnä vain puhumiseen ja
4
tekstiviesteihin. Tarvittiin seuraavan teknologiahypyn tuoma lisänopeus
ennen kuin data alkoi laajemmin liikkua langattomissa verkoissa.
Matkaviestinnän kolmas sukupolvi lisäsi verkon nopeutta ja teki mahdolliseksi monia uusia palveluita. Suomessa myönnettiin maailman ensimmäiset kolmannen sukupolven matkaviestintoimiluvat maaliskuussa
1999. Neljä kilpailevaa toimilupaa myönnettiin UMTS-verkkoihin.
Suomi oli taas muutamia vuosia edellä muuta Eurooppaa. Aikaisella liikkeellelähdöllä pyrittiin saamaan kilpailuetua teleyrityksille ja laitevalmistajille. Eurooppa ja Yhdysvallat laitevalmistajineen tekivät teollisuuspolitiikkaa kolmannen sukupolven matkaviestinstandardista. Kärjistynyt riita
jumiutti kaikkialla lupaprosessit. Suomessa asia ratkaistiin omintakeisesti. Kiperää kysymystä teknisestä standardista ei ratkaistu luvilla lainkaan,
vaan teleyritykset saivat itse valita teknisen standardinsa. Käytännössä
Suomessa omaksuttiin eurooppalaista alkuperää oleva standardi.
Suomen toimiluparatkaisu poikkesi muutenkin valtavirrasta. Toimilupiamme ei huutokaupattu, mikä oli yleistä muualla. Myöhemmät huutokaupat nostivat vuosituhannen vaihteessa toimilupien hinnat ennen näkemättömän korkeiksi mm. Saksassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.
Jälkikäteenkin ajatellen Suomen ratkaisu oli onnistunut, kun toimiluvat myönnettiin hakijoiden ansioita vertaillen. Huutokauppa ei olisi ollut
mielekäs käytännössäkään, kun Suomen toimiluvat eivät juuri herättäneet kansainvälistä kiinnostusta edes ilmaisina. Toimilupaviranomainen
jopa houkutteli ulkomaisia yrityksiä markkinoillemme. Asiaa tutkittuaan
kaikki merkittävät toimijat totesivat, että kilpailuasetelmasta näytti tulevan niin kova, etteivät ne halunneet investoida Suomen pienehköille
markkinoille. Huutokapat ovat tulleet tarkoituksenmukaisiksi vasta uusissa kilpailuympäristössä.
Kaupallinen liikenne kolmannen sukupolven matkaviestinverkoissa alkoi
vuonna 2004. UMTS-toimiluvissa ei ollut verkon kattavuusvaatimuksia.
Teleyritykset rakensivat verkkoja toimiluvan mukaisella 2 GHz:n taajuusalueella lähinnä kaupunkeihin ja vilkkaimpien maanteiden varteen.
Verkkoinvestoinnit olivat GSM-verkkoa kalliimpia, koska korkeammalla
taajuusalueella tarvitaan enemmän tukiasemia saman kattavuuden saavuttamiseksi.
5
Verkkojen laajenemista edistääkseen Suomi päätti ensimmäisenä Euroopassa jo vuonna 2006, että teleyritykset saavat käyttää 900 MHz:n taajuuksiaan myös kolmannen sukupolven verkkojen rakentamiseen, vaikka
ne oli Euroopan unionin normien mukaan varattu GSM:n tarpeisiin.
Koska päätös salli GSM 900 -verkkojen rakenteiden käyttämisen, kolmannen sukupolven verkon rakentaminen tuli teleyrityksille edullisemmaksi. UMTS 900 -verkkojen rakentaminen alkoi vuonna 2008 ja muutamassa vuodessa verkkojen kattavuus nousi yli 90 prosenttiin väestöstä.
Euroopan unioni salli virallisesti saman käytännön vasta vuoden 2009
toukokuusta alkaen ja muu Eurooppa alkoi seurata Suomen esimerkkiä.
4G on vallannut Suomen
Tekniikoista ja standardeista käytiin globaalia kilpaa myös 2000-luvun
alussa. Vuonna 2007 myönnettiin toimilupa Digita Oy:lle OFDM 450
-tekniikalla toteutettavaan maankattavaan dataverkkoon. Hyvä ja edullinen tekniikka kuihtui lopulta kansainvälisten laitevalmistajien kiistoihin,
eikä tekniikkaa saatu standardoitua koskaan. Tällä hetkellä taajuusalueella käytetään neljännen sukupolven LTE-tekniikan mukaista verkkoa.
Ensimmäiset toimiluvat neljännen sukupolven matkaviestinverkkoihin 2,5 GHz:n taajuusalueella myönnettiin v. 2009 neljälle teleyritykselle
Suomen ensimmäisellä toimilupahuutokaupalla.
LTE-liittymät levisivät nopeasti. Jo vuonna 2011 niitä oli lähes puolessa
ja v. 2015 jo noin 80 prosentissa kotitalouksista.
Neljännen sukupolven digitaalinen matkaviestintä ja älykkäät päätelaitteet ovat vuosikymmenessä muuttaneet perusteellisesti niin viestinnän kuin ihmisten arjenkin. Kulutustottumukset ja ihmisten ajankäyttö
ovat muuttuneet, ja digitalisoitavissa olevat palvelut ovat siirtyneet älypuhelimiin. Uusi teknologia sallii erityisesti liikkuvaa kuvaa sisältävän
teknisesti korkealaatuisen viestinnän.
Laajakaistasta on tullut arkipäivää
Kiinteiden verkkojen televiestintä muuttui langattomaksi ja liikkuvaksi 1990-luvulla. Teknologinen murros jatkui 2000-luvun ensimmäisellä
vuosikymmenellä, kun verkon välityskyky kasvoi. Laajakaistakehitys al-
6
koi kuitenkin kiinteistä verkoista. Kiinteä laajakaista alkoi levitä suomalaisiin koteihin 2000-luvun alussa. Leviäminen oli erittäin nopeaa ja miljoonas laajakaistaliittymä avattiin jo vuonna 2006.
Laajakaista tuli koteihin monia väyliä pitkin. Ensiksi se tuli puhelinverkkoa pitkin. Vanhasta pöytäpuhelinta varten rakennetusta kupariverkosta
saatiin uutta tehoa irti innovatiivisella ADSL-tekniikalla . Alkuvaiheessa
puhelinverkossa tarjottiin siirtonopeuksia 256 kilobitistä 2 megabittiin
sekunnissa. Puhelinverkon laajakaistaliittymien määrä oli suurimmillaan
vuonna 2008, mutta se on yhä noin miljoonan suomalaisen kodin laajakaistayhteys. Nykyisin puhelinverkon laajakaistaliittymän siirtonopeudet
voivat olla satoja megabittejä sekunnissa.
Paikallispuhelinverkoissa palveluntarjoajien kilpailu oli rajallista. Kilpailevan laajakaistayhteyden tarjosi kuitenkin kaapelitelevisioverkko.
Kaapelitelevisioverkkoja on vain osassa maata, nykyäänkin vain noin
puolessa kotitalouksista. Useimmat kaapelitelevisioverkot olivat lisäksi
saman teleyrityksen omistuksessa kuin alueen puhelinverkotkin, mikä
heikensi kilpailun tehoa. Kaapelimodeemilla tarjottujen laajakaistaliittymien määrä on kasvanut hitaasti nykyiseen, vajaaseen 350 000 liittymään.
Taajamissa laajakaistapalveluita tarjotaan myös kiinteistöliittymien
kautta. Vuonna 2015 yli 300 000 kotitaloutta on tällaisen palvelun piirissä. Kiinteistöliittymä tarjoaa yleensä huippunopeita yhteyksiä.
Vuonna 2015 Suomessa on yhteensä 1,7 miljoonaa kiinteää laajakaistaliittymää. Matkaviestinteknologian kehittyessä laajakaistakin alkoi jo
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä muuttua mobiiliksi samaan
tapaan kuin puhelin edellisellä vuosikymmenellä. Tätä nykyä kaksi kolmasosaa kaikista laajakaistaliittymistä on mobiileja. Euroopan unionin
tilaston mukaan Suomen laajakaistapenetraatio vuonna 2014 oli 124 %.
Digipalveluiden yhteiskunnallinen merkitys valkeni
Digitaalisten palveluiden yhteiskunnallinen merkitys alettiin ymmärtää
käytännössä 2000-luvun alussa. Samalla verkkojen leviämisestä ja välityskyvystä tuli yhteiskunnallinen kysymys.
7
Suomessa keskusteltiin 2000-luvun alussa paljon laajakaistaverkon
kattavuudesta ja erityisesti valokuituverkon saatavuus nähtiin kehnoksi. Teleyritykset eivät pitäneet huippunopean laajakaistan levittämistä
haja-asutusalueelle taloudellisesti mielekkäänä. Ruotsissa kuitutarjontaa
vauhditettiin julkisella tuella. Suomessakin vaadittiin tukea. Monin paikoin maata perustettiin kuituosuuskuntia, jotka veivät valokuitua koteihin omakustannusperiaatteella.
Valtio aloitti vuonna 2009 Laajakaista kaikille -hankkeen, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli saattaa laajakaista (100 Mbit/s) kaikkien
ulottuville. Hanketta perusteltiin alueellisella tasa-arvolla mutta myös digitaalisten palveluiden edistämisellä.
Tarkoituksena ei ollut, että yhteys tuotaisiin perille jokaiseen kotiin
asti. Tavoite oli, että se olisi korkeintaan kahden kilometrin päähän jokaisesta vakituisesta asunnosta ja yrityksen toimipaikasta vuoteen 2015
mennessä. Hankkeen kustannusarvio oli 200 miljoonaa euroa, josta 70
miljoonaa euroa oli valtion tukea. Noin kolmannes oli määrä rahoittaa
kunnallisin varoin tai Euroopan unionin tuella, ja loput jäivät teleyritysten vastuulle.
Laajakaistan arvioitiin leviävän vuoteen 2015 mennessä kaupallisesti
niin, että se olisi 95 prosentilla kotitalouksista korkeintaan kahden kilometrin päässä. Siksi tukitoimet suunnattiin alueille, joille kaupallisen laajakaistan ei uskottu koskaan leviävän.
Laajakaista kaikille -hankkeen tavoitteet saavutettiin pääosin. Julkista
tukea saaneilla hankkeilla on rakennettu kaikkiaan noin 12 000 kilometriä valokuitua yli 80 eri kuntaan. Vuoden 2015 päättyessä laajakaista on
korkeintaan kahden kilometrin päässä 99,5 prosentissa suomalaisista kotitalouksista.
Palveluiden siirtyessä verkkoon laajakaistaa alettiin 2000-luvun puolivälin tietämillä pitää yhä enemmän peruspalveluna. Siirtonopeudeltaan
vaatimattomampienkin yhteyksien saatavuudessa oli kuitenkin paljon
ongelmia. Lain mukaan teleyritysten tuli tarjota kohtuulliseen hintaan
peruspuhelinpalveluita, mutta laajakaista ei tähän ns. yleispalveluun
kuulunut. Suomessa säädettiin ensimmäisenä maailmassa laki, joka takasi kaikille vakinaiseen asuinpaikkaansa laajakaistan, jonka nopeus on
8
vähintään 1 Mbit/s. Suomalainen oikeus laajakaistaan herätti globaalia huomiota. Vuonna 2015 säädettiin, että tuo vähimmäisnopeus on 10
Mbit/s v. 2021 lukien.
Television iso murros
Digitaaliseesti tuotetun televisio-ohjelman vieminen digitaalisena kuluttajalle asti vaati myös jakelutekniikan digitalisointia. Se oli haasteellista,
koska myös kuluttajien laitekanta oli uudistettava.
Valtioneuvosto teki 18.5.1996 periaatepäätöksen televisioverkkojen
digitalisoinnista. Televisiotoimiala pani suunnitelmia täytäntöön. Hankkeeseen sisältyi se, että Yleisradio Oy yhtiöitti jakelutekniikkansa Digita
Oy:ksi vuonna 1999. Samana vuonna myönnettiin ensimmäiset digitaaliset ohjelmatoimiluvat seitsemälle valtakunnalliselle ja neljälle alueelliselle ohjelmakanavalle.
Digitaaliset televisiolähetykset aloitettiin 27.8.2001 ja ensimmäiset
verkkotoimiluvat digitaalisiin lähetyksiin myönnettiin vuonna 2002 Digita Oy:lle. Yhtiö sai pitää jakelumonopolin vuoteen 2010 saakka, kun kilpailevia toimilupia myönnettiin Anvia Oy:lle.
Varsinaisten digitaalitelevision verkkotoimilupien ohella myönnettiin
vuonna 2006 toimilupa myös DVB-H –tekniikkaa käyttävälle verkolle.
Luvan sai Digita Oy. Tarkoitus oli lähettää televisiokuvaa pienehköihin
matkaviestimiin. Erillinen maanpäällinen ”kännykkätelevisio” ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti ja kuihtui hiljalleen pois. Sen sijaan televisiokanavien katselu mobiililaajakaistan kautta on yleistynyt nopeasti,
varsinkin tablettilaitteissa.
Television jakeluverkko on Suomessa harvinaislaatuisen kattava. Syynä on Yleisradio Oy:n kansainvälisestikin harvinainen velvoite tarjota
palveluitaan kaikille. Televisiojakelun digitalisointi oli vuosikymmenen
pituinen prosessi, joka saatiin päätökseen 31.8.2007, kun rinnakkainen
analoginen televisiojakelu päättyi.
Muista maista poiketen Suomessa siirtymä digitaaliseen jakeluun toteutettiin samanaikaisesti koko maassa. Toinen erikoisuus oli, että maanpäällisen jakeluverkon lisäksi Suomessa digitalisoitiin myös kaapelitelevisioverkko, joka siirtyi täysin digitaaliseksi 29.2.2008. Kansainvälisten
9
sopimusten mukaan lähetysten analogisissa televisioverkoissa tuli päättyä vasta kesäkuussa 2015.
Suomi oli television digitalisoinnissa ensimmäisten joukossa, vaikka
meillä projekti oli poikkeuksellisen haasteellinen. Digitalisoinnin tuloksena ohjelmatarjontaa kyettiin laajentamaan erityisesti haja-asutusalueella.
Kanavatarjonta moninkertaistui kaapelitelevisioverkkojen ulkopuolella.
Digitalisointi loi perustan myös monipuolisille ja alueellisesti kattaville
maksutelevisiopalveluille.
Television digitalisointiin kohdistui suuria odotuksia, joista kaikki eivät toteutuneet. Vuorovaikutteisen television uskottiin tuovan uusia palveluita käyttäjälle ja kilpailevan muiden televerkkojen kanssa. Uusiakin
palveluita tuli, mutta televisio jäi tarjoamaan entiseen tapaan pääasiassa
perinteisiä audiovisuaalisia sisältöjä.
Television digitalisointi paransi kuvan ja äänen teknistä laatua, mutta ennen muuta vapautti runsaasti taajuuksia muuhun käyttöön. Tehokkaamman taajuuksien käytön takia tilaa on sadoille ohjelmakanaville.
Käytännössä tilaa on enemmän kuin halukkaita ohjelmatoiminnan harjoittajia.
Television digitalisoinnin seurauksena on vapautunut runsaasti taajuuksia langattomille laajakaistapalveluille.
Televisiotoiminnan digitalisoinnin ohella on myös radiolähetysten digitalisointi on ollut selvitettävänä ja eri muodoissa se on jo toteutunutkin. Samanlaista täysdigitalisointia kuin televisiotoiminnassa ei missään
maassa ole kuitenkaan tehty mm. siksi, että analoginen jakelu on toimijoille erittäin edullista ottaen huomioon vastaanotinten määrän. Yleisradio käynnisti digitaaliset radiolähetykset DAB- tekniikalla Etelä-Suomen
kattavassa koeverkossa vuonna 1997, mutta lähetykset lopetettiin vuonna
2005.
10
Tiiviisti:
• Suomessa viestintäverkkojen digitalisointi aloitettiin ja saatettiin
loppuun ensimmäisten joukossa maailmassa. Tämä vauhditti Suomen nousua matkaviestinnän kärkimaaksi.
• Kilpailu piti alusta alkaen matkaviestinnän muita maita alempana.
• Digitaaliset verkkomme ovat kansainvälisesti vertaillen erittäin
kattavat, vaikka maa on pinta-alaltaan suuri ja harvaanasuttu.
• Verkot kuuluvat välityskyvyltään ja ominaisuuksiltaan maailman
parhaisiin.
11