Laajakaistajuttu Keski-Suomen maaseutulehdessä

A-PDF Split DEMO : Purchase from www.A-PDF.com to remove the watermark
Laajakaistaa maaseudulle
Laajakaistayhteyksien rakentaminen Keski-Suomessa on käynnistynyt ensimmäiseksi Uuraisilla ja Toivakassa.
Valokuitukaapelien auraaminen tienpenkkoihin ehti alkaa ennen ensilumia ja työ jatkuu taas keväällä pakkasten ja
lumien lähdettyä.
Runkoverkon
valmistuessa
alueen asukkailla, yrityksillä
ja muilla toimijoilla on mahdollisuus hankkia tarpeidensa
mukaiset huippunopeat laajakaistayhteydet. Valokuidun
vetäminen runkoverkosta kiinteistöön on tällä hetkellä ainoa
vaihtoehto, jos tilaaja haluaa
yhteyden, jonka nopeus on vähintään 100/100 Mbit/s.
Keski-Suomen liitto on laajakaistatukilain
mukaisesti
kilpailuttanut ja valinnut operaattorit kaikkiin tukirahoitukseen oikeutettuihin kuntiin
maakunnassa.
Äänekoskella
ja Laukaassa toteuttaja on TeliaSonera Finland Oyj ja muissa
kunnissa Verkko-osuuskunta
Kuuskaista. Viimeinen tarjous-
Kinnula
pyyntökierros päättyi viime
elokuussa ja se koski Joutsan
ja Jämsän hankealueita. Useat
kunnat ovat jo tehneet valtion
ja EU:n tuen ehtona olevat
omat rahoituspäätöksensä.
Valinnan jälkeen asiat etenevät
kunnan ja operaattorin toimesta. Kunnassa käsitellään kunnan osarahoitus ja takausasiat
sekä laaditaan operaattorisopimukset. Operaattori puolestaan vastaa tukihakemusten
jättämisestä ja rakentamisesta
sekä verkon ylläpidosta.
Rakentaminen jakaantuu kahteen vaiheeseen, runkoverkon
rakentamiseen ja tilaajaliittymien toteuttamiseen. Runkoverkon suunnittelun pohjana on
Runkoverkkoon kannattaa
liittyä heti rakennusvaiheessa
Keski-Suomessa tilaajien liittymämaksut tulevat olemaan
maan edullisimmasta päästä.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan liittyjä maksaa
Kyyjärvi
Keski-Suomessa Verkko-osuuskunta Kuuskaistan asiakkailla
tilaajayhteys sisältyy 1353 euron liittymämaksuun pituudesta riippumatta ja on valtakunnan edullisimpia. TeliaSoneran
vastuukunnissa, Äänekoskella
ja Laukaassa, tilaajayhteydet
maksavat 12,30 euroa metriltä, mutta kustannuksia voidaan alentaa toteuttamalla ne
tilaajien yhteistyönä. Silloin
operaattorin liittyjältä perimä
hinta on luokkaa 3 euroa metriltä. Kannattaa myös muistaa
kotitalousvähennys, jota voi
hyödyntää tilaajayhteyden hankinnassa.
Laajakaistahankkeiden tilanne
Keski-Suomessa alkuvuodesta 2013
Viitasaari
Kannonkoski
Rakentaminen käynnissä
Karstula
Suunnittelu käynnissä
Saarijärvi
Äänekoski
Kunnan päätös tehty
Konnevesi
Uurainen
Multia
rakentamisesta itse enintään
kahden kilometrin matkan runkoverkosta kotiin tai yrityksen
toimipisteeseen.
Pihtipudas
Kivijärvi
Keuruu
tilaajaliittymien arvioitu määrä
ja sijainti. Ennen varsinaisen
rakentamistyön käynnistämistä on edessä vielä paljon töitä:
tilaajaliittymien
kartoitusta,
liittymäsopimusten tekoa, reittisuunnittelua sekä lupien hankintaa esimerkiksi tienvarsien
kaapeliaurauksiin. Suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan myös muiden samanaikaisten rakentamishankkeiden
ja mahdollisesti olemassa olevien verkkojen hyödyntäminen.
Laukaa
PetäjäJyväskylä
vesi
Muurame
Hankasalmi
Toivakka
Jämsä
Tarjouskäsittely kesken
kunnassa
Toteutus itse
Kaupallinen toteutus
(ei kilpailutuksella)
Lue laajakaistahankkeiden
etenemisestä
verkko-osoitteista:
www.kuuskaista.com
www.sonera.fi
www.keskisuomi.fi/laajakaista
Operaattorivalinta:
Kuuskaista
TeliaSonera
Ei operaattoria
Joutsa
Luhanka
Teksti ja kaavio:
Timo Mäki-Kuutti,
Keski-Suomen liitto
Kuva:
Riku Kuurne
Kuhmoinen
26
Keski-Suomen maaseutu
kevät | 2013
Tiedotusta laajakaistahankkeen
etenemisestä omalla asuinalueella kannattaa seurata, sillä
laajakaistaverkkoon
liittyminen on hankkeen aikana huomattavasti edullisempaa kuin
myöhemmin. Tietoa jaetaan
lehdissä, Keski-Suomen liiton
ja operaattoreiden verkkosivuilla, tietoiskuissa ja suoramarkkinoinnin avulla.
Laajakaista tuo tasa-arvoa
Valtioneuvosto käynnisti koko
Suomen kattavan Laajakaista
kaikille -hankkeen, jotta kansalaiset ja yritykset asuin- tai
sijaintipaikasta
riippumatta
pääsisivät huippunopeiden tietoliikenneverkkojen piiriin vuoden 2015 loppuun mennessä.
Nopeita yhteyksiä on jo rakennettu taajamiin, nyt on hajaasutusalueiden vuoro.
Laajakaistan kautta Internetyhteydestä tulee nopeampi,
laadukkaampi ja luotettavampi.
Tämä antaa myös haja-asutusalueen asukkaalle mahdollisuuden sellaiseen ammattiin ja
liiketoimintaan, joka edellyttää
hyviä tietoliikenneyhteyksiä.
Viranomaispalveluita siirretään
tulevaisuudessa yhä enemmän
verkkoon. Hoiva- ja terveyspalvelujen sekä kulttuurin,
viihteen ja muiden virikkeiden
tarjonta verkossa lisääntyy. Nopea tietoliikenneyhteys parantaa ikääntyvän väestön kotona
asumisen
mahdollisuuksia.
Myös TV-lähetykset siirtyvät
vähitellen antenniverkosta kaapeliverkkoon.
Joutsassa asuva markkinointiviestinnän ammattilainen Jari
Partanen arvostaa nopeaa laajakaistayhteyttä: - Isot tiedostot
menevät painotalolle sukkelammin, kun yhteydet toimivat.
Kattava hankerekisteri
keskisuomenmaaseutu.fi
-sivuilla
Lähes kaikkia Keski-Suomen
maaseutuohjelmasta rahoitettuja tukia voi selailla yhdestä
paikasta, sillä keskisuomenmaaseutu.fi-sivuilla
olevaan
hankerekisteriin on koottu
JyväsRiihen,
Maaseutukehityksen, Vesuri-ryhmän ja
Keski-Suomen ELY-keskuksen
hankkeet.
svot
a
k
t
e
n
o
m
MaaseuduKneski-Suomessa
- Leader ilmestynyt
nasta ja esit
mien toimin
-video on
aneen
ader-r yh
rahoitusta sa siiki-Suomen Le
tu
es
u
K
se
o
aa
o
m
rt
ke
besta ja
Video
kiintoisen
avissa YouTu
man mielen
telee muuta ityksen. Video on katsott -etusivulta.
yr
seutu.fi
hankkeen ja
isuomenmaa
sk
ke
i
kk
lin
hen löytyy
Keskisuomenmaaseutu.fi-portaalissa on Keski-Suomen kolmen Leader-ryhmän (JyväsRiihi
ry, Maaseutukehitys ry ja Vesuri-ryhmä ry) kotisivut ja yhteiset sivut, joista löytyy tietoa
rahoituksen hausta ja hankerekisteri. Maaseudun kehittämisyhdistys VIISARI ryn kotisivut
tulevat portaaliin myöhemmin
tänä vuonna.
Sivulta voi hakusanoilla etsiä
kunnittain tai tukityypeittäin
kolmen Leader-ryhmän ja alueiden välisten hankkeiden tietoja.
Maaseudun Kehittämisyhdistys
VIISARI ry:n hankkeet löytyvät
Viisaankivi-portaalista.
Keski-Suomen maaseutu
kevät | 2013
27