tästä - Koulutusrahasto

HR-asiantuntija, Koulutusrahasto (perhevapaan sijaisuus)
Etsimme henkilöstöhallinnon kehittämisestä innostuvaa osaajaa Koulutusrahastoon Helsinkiin. Kyseessä on
perhevapaan sijaisuus ja sijaisuuden kesto on alustavasti elokuun 2017 loppuun asti. Toivomme, että omaat
kokemusta henkilöstöhallinnon tehtävistä ja pursuat intoa päästä kehittämään käytäntöjä ja antamaan rohkeasti
oman panoksesi Koulutusrahaston HR-prosessien eteenpäin viemiseen.
Tehtävästä
Työnkuvaan kuuluvat moninaiset henkilöstöhallinnon tehtävät. Tulet tukemaan esimiehiämme avustamalla heitä
esimerkiksi työsuhdeasioissa, työlainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä, raportoinnissa sekä analysoinnissa. Pääset
lisäksi kehittämään sekä kuvaamaan henkilöstöhallinnon prosessejamme ja tekemään HR-viestintää. Meillä päivät
eivät ole toistensa kaltaisia ja tilanteet vaihtelevat, joten organisointikyky nousee tehtävässäsi avainasemaan.
Työkalupakistasi löytyvät keinot edistää samanaikaisesti sekä isompia kokonaisuuksia että hoitaa hyvin nopeastikin
eteen tulevia pienempiä pyyntöjä joustavasti ja laadukkaasti. Et myöskään hätkähdä sitä, että sinulle ei ole katettu
pöytää valmiiksi, vaan näet näissä aineksissa mahdollisuuden jättää oman jälkesi organisaatiomme toimintaan. Meillä
on pantu alulle jo monia positiivisia muutoksia, joten voit luottaa siihen, että tukea ja resursseja HR:n kehittämiseen
on kätesi ulottuvilla.
Ketä etsimme
Sovit tähän tehtävään, jos uskallat ottaa aloitteita omiin käsiisi, tuoda rohkeasti toimintaamme omia näkemyksiäsi ja
vuorovaikutustaitosi ovat priimaa. Nautit itsenäisestä työskentelystä ja palkitsevasta onnistumisen fiiliksestä, kun olet
saanut pienempiä tai isompia kokonaisuuksia maaliin. Kukaan ei vahdi päältä työntekoasi, joten pystyt johtamaan
omaa työtäsi ja hoidat sovitut asiat aikataulussa parhaaksi katsomallasi tavalla. Uskomme, että menestyt tehtävässä,
jos sinulla on lisäksi soveltuva korkeakoulututkinto, työelämästä hankittua osaamista henkilöstöhallinnosta ja
näkemystä henkilöstön kehittämiseen sekä työlainsäädännön perusteiden tuntemus.
Liity joukkoon
Olemme 45 hengen työyhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja pitävät tärkeänä välitöntä ilmapiiriä. Meillä matala
hierarkia tarkoittaa sitä, että pääset osallistumaan hyvin laajasti erilaisiin projekteihin ja että kaikilla on mahdollisuus
saada mielipiteensä ja ideansa kuuluviin. Motivoitunut, innostunut ja hyvinvoiva työyhteisö on meille yksi
tärkeimmistä strategisista lähtökohdistamme sekä suurimmista voimavaroistamme ja haluamme, että siitä pidetään
huolta jatkossakin. Toivomme, että samaistut kulttuuriimme ja että työhyvinvointi on myös sinulle HR-asiantuntijana
sydämen asiana. Lisää meistä voit lukea osoitteesta
http://www.behindthejobscenes.com/2015/04/koulutusrahasto.html
Näin haet
Jos haluat kysyä lisää tehtävästä tai työskentelystä meillä, HR-asiantuntijamme Kira Karlsson kertoo sinulle mielellään
lisää. Kiran tavoitat parhaiten sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 09 4242 7002 työpäivisin
klo 9-15.
Voit hakea tehtävää torstaihin 29.9.2016 mennessä kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Lähetä
hakemuksesi CV:n ja palkkatoiveen kera osoitteeseen [email protected]. Työt alkavat mahdollisimman
pian sopivan henkilön löydyttyä. Mainitsehan hakemuksessasi myös palkkatoiveesi.
Koulutusrahasto
Koulutusrahasto on työmarkkinaosapuolten (työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen) hallinnoima rahasto, jonka
tehtävänä on vauhdittaa ammatillisen osaamisen uudistumista myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja
kehittymiseen. Rahaston tehtävänä on lisäksi tiedottaa etuuksista, antaa neuvontapalvelua ja tehdä ehdotuksia
toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämisestä. Vuonna 2015 aikuiskoulutustukea maksettiin 20 459 henkilölle
yhteensä 157,9 milj. euroa ja ammattitutkintostipendejä 23 372 henkilölle yhteensä 9,5 milj. euroa.