FI - Europa.eu

Euroopan parlamentti
2014-2019
Oikeudellisten asioiden valiokunta
9.6.2016
KANSALLISEN PARLAMENTIN
PERUSTELTU LAUSUNTO
TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Asia:
Portugalin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja
neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden
välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskevan
tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä päätöksen N:o 994/2012/EU
kumoamisesta
(COM(2016)0053 – C80034/2016 – 2016/0031(COD))
Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevassa pöytäkirjassa N:o 2 olevan
6 artiklan mukaisesti kukin kansallinen parlamentti voi kahdeksan viikon kuluessa siitä, kun
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä koskeva esitys on toimitettu, antaa
Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun
lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että kyseessä oleva esitys ei ole
toissijaisuusperiaatteen mukainen.
Portugalin parlamentti on antanut oheisen perustellun lausunnon edellä mainitusta
ehdotuksesta päätökseksi.
Euroopan parlamentin työjärjestyksen mukaan toissijaisuusperiaatteen noudattamiseen
liittyvät asiat kuuluvat oikeudellisten asioiden valiokunnan toimivaltaan.
NP\1097248FI.doc
FI
PE584.132v01-00
Moninaisuudessaan yhtenäinen
FI
LIITE
PORTUGALIN KANSALLISKOKOUKSEN PÄÄTÖSLAUSELMA
Kansalliskokous hyväksyy perustellun lausunnon energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden
ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia välineitä
koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä päätöksen N:o 994/2012/EU
kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston päätösehdotukseen
liittyvästä toissijaisuusperiaatteen rikkomisesta.
Portugalin kansalliskokous on päättänyt antaa Portugalin tasavallan perustuslain 166 pykälän
5 momentin ja 25. elokuuta 2006 annetun lain nro 43/2006 mukaisesti Euroopan parlamentin
puhemiehelle sekä komission ja neuvoston puheenjohtajille seuraavan perustellun lausunnon
energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä
sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä
päätöksen N:o 994/2012/EU kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston
päätösehdotukseen liittyvästä toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä:
1.
Päätösehdotus voi rikkoa toissijaisuusperiaatetta, koska ehdotuksen mukaan
jäsenvaltioille kuuluvia tehtäviä siirrettäisiin komissiolle ilman, että siirtäminen
tehostaisi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 194 artiklassa
säädettyjen energiaa koskevien tavoitteiden saavuttamista.
2.
Tämä lausunto perustuu seuraaviin seikkoihin:

Komission esittelemässä vaikutustenarvioinnissa ei ole osoitettu perusteellisesti
sisämarkkinoiden toiminnalle tai energian toimitusvarmuutta koskevalle kehykselle
aiheutuvia konkreettisia kielteisiä vaikutuksia, minkä lisäksi arvioiduista
hallitustenvälisistä sopimuksista (124) vain 17:ssä todettiin vaatimustenvastaisuuksia,
ja niistäkin kuudessa oli kyse jo lakkautetuista hankkeista.

Komissio toteaa, että ”kokemus on osoittanut, ettei jäsenvaltioiden suorittaman
arvioinnin avulla voida riittävällä ja tyydyttävällä tavalla varmistaa, että
hallitustenväliset sopimukset ovat sopusoinnussa EU:n oikeuden kanssa. Tämä luo
oikeudellista epävarmuutta”. Päätöksen N:o 994/2012/EU nojalla jäsenvaltiot voivat
kuitenkin halutessaan pyytää vapaaehtoisesti komissiolta ennakkoon tehtävää
arviointia, jos jäsenvaltioiden vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa todetaan
puutteita.

Kansalliskokous ottaa huomioon jäsenvaltioiden keskinäiseen ja jäsenvaltioiden ja
komission väliseen solidaarisuuteen pohjautuvan todellisen energiaunionin
perustamisen edut, unionin energiavarmuuden takaamisen tärkeyden erityisesti
nykyisen geopoliittisen tilanteen vuoksi ja tarpeen vähentää energiariippuvuutta
Venäjän federaatiosta sekä Iberian niemimaan eristäytyneisyyttä energiahuollon osalta
ja katsoo, että jäsenvaltiot pystyvät varmistamaan paremmin näiden tavoitteiden
PE584.132v01-00
FI
2/2
NP\1097248FI.doc
saavuttamisen EU:n oikeuden mukaisten hallitustenvälisten sopimusten tekemisen
yhteydessä.

Kansalliskokous katsoo myös, että yhteensopivuus yhteisön säännöstön kanssa tällä
alalla voidaan saavuttaa parhaiten toteuttamalla vaikutustenarvioinnissa ehdotettu
vaihtoehto 2, jonka mukaan ”hallitustenvälisiin sopimuksiin sisällytetään
vakiolausekkeet, jotka eivät ole ristiriidassa EU:n oikeuden/suuntaviivojen kanssa”,
minkä avulla taataan myös välineen oikeasuhtaisuus tavoitteisiin nähden ja otetaan
huomioon toissijaisuusperiaatteen noudattaminen.
Hyväksytty 15. huhtikuuta 2016.
PORTUGALIN KANSALLISKOKOUKSEN PUHEMIES
(Eduardo Ferro Rodrigues)
NP\1097248FI.doc
3/3
PE584.132v01-00
FI
PORTUGALIN KANSALLISKOKOUS
EUROOPPA-ASIOISTA VASTAAVAN VALIOKUNNAN LAUSUNTO
COM(2016)0053
Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä
jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia
välineitä koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä päätöksen
N:o 994/2012/EU kumoamisesta
OSA I – ALKUHUOMAUTUS
Eurooppa-asioista vastaava valiokunta vastaanotti ehdotuksen Euroopan parlamentin ja
neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä
hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskevan tietojenvaihtomekanismin
perustamisesta
sekä
päätöksen
N:o
994/2012/EU
kumoamisesta
Portugalin
kansalliskokouksen harjoittamasta Euroopan unionin rakentamiseen liittyvästä seurannasta,
arvioinnista ja lausuntojen antamisesta 25. elokuuta 2006 annetun lain nro 43/2006, sellaisena
kuin se on muutettuna 17. toukokuuta 2012 annetulla lailla nro 21/2012, 7 pykälän sekä 8.
tammikuuta 2013 hyväksyttyjen EU:n aloitteiden tutkimista koskevien menetelmien
mukaisesti.
OSA II – JOHDANTO-OSA
i. Tausta
Päätöksellä N:o 994/2012/EU perustettiin energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien
maiden hallitustenvälisiä sopimuksia koskeva tietojenvaihtomekanismi. Päätöksen nojalla
komissio voi arvioida tällaisten hallitustenvälisten sopimusten yhteensopivuuden
eurooppalaisten sääntöjen kanssa näiden sopimusten tekemisen jälkeen. Väline on
hyödyllinen siksi, että sen avulla voidaan vaihtaa tietoja jo tehdyistä sopimuksista ja havaita
ongelmia, jotka aiheutuvat näiden sopimusten mahdollisista ristiriidoista EU:n oikeuden
kanssa. Komissio pitää kuitenkin välinettä tehottomana sen vuoksi, että se mahdollistaa
ristiriitojen havaitsemisen vasta sopimusten tekemisen jälkeen.
Komission mukaan jäsenvaltiot ovat tehneet päätöksen voimaantulon jälkeen
124 hallitustenvälistä
sopimusta,
joista
60 prosenttia
on
ollut
energia-alan
yhteistyösopimuksia, jotka eivät ole aiheuttaneet oikeudellisia yhteensopivuusongelmia, ja
loput 40 prosenttia energialähteitä ja energian toimitusreittejä, öljyn- ja kaasunporauksen
sääntöjä tai infrastruktuurien rakentamista koskevia sopimuksia. Näiden sopimusten osalta
komissio havaitsi yhteensopivuusongelmia 17 sopimuksessa (joista kuusi koski South Stream
-hanketta, jonka nojalla joukko jäsenvaltioita sai hankkia maakaasua Venäjältä ja joka on jo
PE584.132v01-00
FI
4/4
NP\1097248FI.doc
lakkautettu1). Ongelmat liittyivät erityisesti kolmannessa energiapaketissa säädettyihin
energian sisämarkkinoiden sääntöihin ja EU:n kilpailusääntöihin. Näiden sopimusten tiettyjen
lausekkeiden neuvotteleminen uudelleen olisi erittäin vaikeaa ja aikaa vievää, minkä lisäksi se
herättäisi oikeudellista epävarmuutta markkinatoimijoissa. Sen vuoksi komissio katsoo, että
unionin lainsäädännön noudattamista koskeva arviointi olisi suoritettava jälkiarvioinnin
sijasta ennakkoarviointina, jotta yhteisön säännöstön ja noudattaminen voidaan taata
etukäteen, kun otetaan erityisesti huomioon energiaunionin tavoitteet. Todellisuudessa
päätöksen N:o 994/2012/EU tarkistaminen on osa helmikuussa 2015 hyväksyttyyn
energiaunionin etenemissuunnitelmaan (COM(2015)0080) kuuluvia toimenpiteitä.
Komission parlamentille ja neuvostolle esittelemässä ja kyseessä olevaan ehdotukseen
liitetyssä
vaikutustenarvioinnissa
määriteltiin
viisi
vaihtoehtoa
tämän
tietojenvaihtomekanismin parantamiseksi kolmannessa energiapaketissa säädettyjen sääntöjen
perusteella 2 ja todettiin, että paras vaihtoehto olisi ”vaihtoehto 3: komissio suorittaa
hallitustenvälisten sopimusten pakollisen ennakkoarvioinnin.”
ii. Tavoitteet
Ehdotuksella pyritään saavuttamaan seuraavat tavoitteet:


taataan hallitustenvälisten sopimusten yhteensopivuus EU:n lainsäädännön kanssa,
jotta voidaan varmistaa energian sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta ja
parantaa EU:n energiavarmuutta;
parannetaan hallitustenvälisten sopimusten avoimuutta EU:n energiatoimitusten
kustannustehokkuuden ja jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun lisäämiseksi.
iii. Tärkeimmät säännökset
Tarkistusehdotuksen tarkoituksena on säätää seuraavista asioista:

Tärkeimmät hallitustenvälisiä sopimuksia koskevat ilmoitusvelvollisuudet:
o Jäsenvaltioille asetetaan velvoite ilmoittaa komissiolle aikeestaan aloittaa
neuvottelut kolmannen maan kanssa uusista hallitustenvälisistä sopimuksista tai
voimassa olevien tarkistamisesta.
o Jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle hallitustenvälisen sopimuksen
luonnoksesta tai muutosehdotuksesta kaikkine liiteasiakirjoineen heti, kun
1
Ks. komission yksiköiden valmisteluasiakirja, asiakirjaan COM(2016)0053 liittyvä vaikutustenarviointi, s. 10
http:/eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=SWD:2016:0027: FIN: FI: PDF
2
Ks. COM(2016)0053, s. 7.
Vaihtoehto 1: Perusskenaario: Hallitustenvälisiä sopimuksia koskeva päätös säilytetään ennallaan, mutta
rikkomusmenettelyjä tehostetaan.
Vaihtoehto 2: Hallitustenvälisiin sopimuksiin sisällytetään vakiolausekkeet, jotka eivät ole ristiriidassa EU:n
oikeuden/suuntaviivojen kanssa.
Vaihtoehto 3: Komissio suorittaa hallitustenvälisten sopimusten pakollisen ennakkoarvioinnin.
Vaihtoehto 4: Komissio osallistuu pakollisesti tarkkailijana hallitustenvälisistä sopimuksista käytäviin neuvotteluihin.
Vaihtoehto 5: Komissio neuvottelee EU:n sopimukset energia-alalla.
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/PT/TXT/PDF/?uri=CELEX:52016PC0053&from=FI
NP\1097248FI.doc
5/5
PE584.132v01-00
FI
osapuolet ovat päässeet neuvotteluissa sopimukseen kaikista
osatekijöistä, jotta komissio voi tehdä ennakkoarvioinnin.
keskeisistä
o Jäsenvaltiot
velvoitetaan
ilmoittamaan
komissiolle
hallitustenvälisestä
sopimuksesta tai sen muutoksista kaikkine lisäasiakirjoineen ratifioinnin
yhteydessä.
o Jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle kaikista voimassa olevista
hallitustenvälisistä sopimuksista tai niiden muutoksista kaikkine lisäasiakirjoineen.

Komission arviointia koskevat velvollisuudet:
o Komissio tekee ennakkoarvioinnin hallitustenvälisten sopimusten luonnoksista tai
muutosehdotuksista ja ilmoittaa jäsenvaltiolle kuuden viikon kuluessa
mahdollisista epäilyksistään, jotka koskevat yhteensopivuutta unionin oikeuden ja
erityisesti energian sisämarkkinoita koskevan lainsäädännön ja unionin
kilpailuoikeuden kanssa.
o Komissio ilmoittaa jäsenvaltiolle lausuntonsa hallitustenvälisen sopimuksen tai
sen muutosten yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa 12 viikon kuluessa
päivästä, jona sopimuksesta tai sen muutoksista ilmoitettiin.
o Jäsenvaltio ei saa tehdä ehdotettua hallitustenvälistä sopimusta tai sen muutosta
ennen kuin komissio on ilmoittanut jäsenvaltiolle mahdollisista epäilyksistään ja
antanut lausuntonsa. Ehdotettua hallitustenvälistä sopimusta tai sen muutosta
tehdessään jäsenvaltion on otettava komission lausunto mahdollisimman tarkasti
huomioon.
o Komissio tekee jälkiarvioinnin voimassa olevista hallitustenvälisistä sopimuksista
tai niiden muutoksista ja ilmoittaa jäsenvaltioille mahdollisista epäilyistä, jotka
koskevat näiden sopimusten yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa, yhdeksän
kuukauden kuluessa päivästä, jona sopimuksista oli ilmoitettu.

Ei-sitoviin välineisiin liittyvät ilmoitusvelvollisuudet ja komission suorittama
arviointi:
o Jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle voimassa olevista ja tulevista
ei-sitovista välineistä kaikkine lisäasiakirjoineen.
o Komissio voi suorittaa jälkiarvioinnin ilmoitetuista ei-sitovista välineistä ja
ilmoittaa jäsenvaltiolle asiasta, jos se katsoo, että ei-sitovan välineen
täytäntöönpanotoimenpiteet saattavat olla ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.
o Komissio vaihtaa saamiaan asiakirjoja muiden
luottamuksellisuutta koskevien säännösten mukaisesti.
jäsenvaltioiden
kanssa
Tässä ehdotuksessa esitetään päätöksen soveltamisalan laajentamista sitovista
hallitustenvälisistä sopimuksista ei-sitoviin sopimuksiin, kuten yhteisymmärryspöytäkirjoihin
PE584.132v01-00
FI
6/6
NP\1097248FI.doc
ja muihin välineisiin. Soveltamisala rajataan kuitenkin valtioiden välisiin sopimuksiin, eikä
siihen siten sisällytetä energia-alalla toimivien yritysten kauppasopimuksia.
Ehdotuksen säännösten perusteella on tarkasteltava seuraavia asioita:
1. Oikeusperusta
Tämän ehdotuksen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 194 artikla, jossa säädetään
energiapolitiikkoihin liittyvän toimivallan jakamisesta jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin
kesken, minkä tarkoituksena on erityisesti
a) varmistaa energiamarkkinoiden toimivuus;
b) varmistaa energian toimitusvarmuus unionissa.
2. Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet
Arvioitavana olevalla ehdotuksella muutetaan niitä vastuun tasoja, joille päätös N:o
994/2012/EU perustuu. Kyse on itse asiassa ”tehtävien siirrosta” jäsenvaltioilta Euroopan
komissiolle.
Katsomme kuitenkin, että komission esittämät perustelut tämän oikeuskehyksen
muuttamiseksi eivät ole tarpeeksi selviä tai riittäviä tällaisen siirron toteuttamiseksi ja että ne
herättävät toissijaisuusperiaatteeseen liittyviä epäilyksiä.
Energiapolitiikkoihin liittyvän jaetun toimivallan tavoitteita koskevan SEUT-sopimuksen
194 artiklan nojalla komissio katsoo, että energiamarkkinoiden toimintaa ja energian
toimitusvarmuutta unionissa ei voida varmistaa asianmukaisella tavalla hallitustenvälisten
sopimusten jälkiarviointien avulla, minkä vuoksi komissio ehdottaa velvollisuutta varmentaa
yhteensopivuus ennakkoon. Komission esittelemässä vaikutustenarvioinnissa ei ole osoitettu
perusteellisesti sisämarkkinoiden toiminnalle tai energian toimitusvarmuutta koskevalle
kehykselle aiheutuvia konkreettisia kielteisiä vaikutuksia, minkä lisäksi arvioiduista
hallitustenvälisistä sopimuksista (124) vain 17:ssä todettiin vaatimustenvastaisuuksia, ja
niistäkin kuudessa oli kyse jo lakkautetuista hankkeista.
Komissio toteaa, että ”kokemus on osoittanut, ettei jäsenvaltioiden suorittaman arvioinnin
avulla voida riittävällä ja tyydyttävällä tavalla varmistaa, että hallitustenväliset sopimukset
ovat sopusoinnussa EU:n oikeuden kanssa. Tämä luo oikeudellista epävarmuutta”. Päätöksen
N:o 994/2012/EU nojalla jäsenvaltiot voivat kuitenkin halutessaan pyytää vapaaehtoisesti
komissiolta ennakkoon tehtävää arviointia, jos jäsenvaltioiden vaatimustenmukaisuuden
arvioinnissa todetaan puutteita.
Kansalliskokous ottaa huomioon jäsenvaltioiden keskinäiseen ja jäsenvaltioiden ja komission
väliseen solidaarisuuteen pohjautuvan todellisen energiaunionin perustamisen edut, unionin
energiavarmuuden takaamisen tärkeyden erityisesti nykyisen geopoliittisen tilanteen vuoksi ja
tarpeen vähentää energiariippuvuutta Venäjästä sekä Iberian niemimaan eristäytyneisyyttä
energiahuollon osalta ja katsoo, että jäsenvaltiot pystyvät varmistamaan paremmin näiden
tavoitteiden saavuttamisen EU:n oikeuden mukaisten hallitustenvälisten sopimusten
tekemisen yhteydessä. Siksi kansalliskokous katsoo, että pakolliset ennakkoon tehtävät
sitovien ja ei-sitovien hallitustenvälisten sopimusten yhteensopivuustarkastukset voivat rikkoa
NP\1097248FI.doc
7/7
PE584.132v01-00
FI
toissijaisuusperiaatetta. Kansalliskokous katsoo myös, että yhteensopivuus yhteisön
säännöstön
kanssa
tällä
alalla
voidaan
saavuttaa
parhaiten
toteuttamalla
vaikutustenarvioinnissa ehdotettu vaihtoehto 2, jonka mukaan ”hallitustenvälisiin sopimuksiin
sisällytetään vakiolausekkeet, jotka eivät ole ristiriidassa EU:n oikeuden/suuntaviivojen
kanssa”, minkä avulla taataan myös välineen oikeasuhtaisuus tavoitteisiin nähden ja otetaan
huomioon toissijaisuusperiaatteen noudattaminen.
Kansalliskokous korostaa, että komission ennen tämän ehdotuksen esittelemistä järjestämässä
julkisessa kuulemisessa viisi jäsenvaltiota1 piti nykyistä oikeuskehystä riittävänä, minkä
vuoksi ne vastustivat päätöksen tarkistamista ja erityisesti ehdotusta pakollisten ennakkoon
tehtävien tarkistusten käyttöönottamisesta. Lisäksi jäsenvaltioiden parlamenttien harjoittaman
valvonnan yhteydessä Itävallan parlamentti antoi lausunnon, jossa esitettiin epäilyksiä siitä,
onko ehdotus toissijaisuusperiaatteen mukainen, ja Ranskan kansalliskokous aikoo myös
esitellä vastaavanlaisen perustellun lausunnon. Lisäksi taloudesta, innovaatioista ja julkisista
hankinnoista vastaava valiokunta antoi yksimielisesti hyväksytyn lausunnon, jossa se totesi,
että arvioitavana oleva ehdotus ”voi rikkoa SEU-sopimuksen 5 artiklassa säädettyä
toissijaisuusperiaatetta”.
OSA III – JOHTOPÄÄTÖKSET
Tätä ehdotusta koskevan arvioinnin ja muiden edellä esitettyjen huomioiden sekä taloudesta,
innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaavan valiokunnan lausunnon, josta Eurooppaasioista vastaava valiokunta on samaa mieltä, perusteella Eurooppa-asioista vastaava
valiokunta antaa seuraavan lausunnon:
1. Ehdotus päätökseksi COM(2016)0053 voi rikkoa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita
SEU-sopimuksen 5 artiklan nojalla.
2. Eurooppa-asioista vastaavaa valiokuntaa kehotetaan seuraamaan arvioitavana olevaan
ehdotukseen liittyvää päätöksentekoprosessia, sillä ehdotuksen arviointi jäsenvaltioiden
parlamenteissa on yhä kesken, ja ehdotuksessa on kyse merkittävästä asiasta.
Palácio de S. Bento, 13. huhtikuuta 2016
Lausunnon laatinut kansalliskokouksen jäsen
(António Cardoso)
Valiokunnan puheenjohtaja
(Regina Bastos)
Osa VI – LIITTEET

Taloudesta, innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaavan valiokunnan kertomus
1
Ks. Kuuleminen hallitustenvälisiä sopimuksia koskevan päätöksen tarkistamisesta:
https://ec.europa.eu/energy/en/consultations/consultation-review-intergovernmental-agreements-decision.
Kuulemiseen osallistuneista 11 jäsenvaltiosta viisi esitti vastalauseensa päätöksen tarkistamisen
tarpeellisuudelle. Vastalauseen esittäneet jäsenvaltiot olivat Saksa, Kypros, Ranska, Unkari ja Tšekin tasavalta.
PE584.132v01-00
FI
8/8
NP\1097248FI.doc

Luonnos päätöslauselmaksi eurooppalaista aloitetta COM(2016)0053 koskevasta
perustellusta lausunnosta
NP\1097248FI.doc
9/9
PE584.132v01-00
FI
TALOUDESTA, INNOVAATIOISTA JA JULKISISTA HANKINNOISTA
VASTAAVA VALIOKUNTA
Taloudesta, innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaavan valiokunnan kertomus
COM(2016)0053 – ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
Laatija: Kansalliskokouksen jäsen Ricardo Bexiga (PS)
”Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä
jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia
välineitä koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä päätöksen
N:o 994/2012/EU kumoamisesta”
OSA I – ALKUHUOMAUTUS
Portugalin kansalliskokouksen harjoittamasta Euroopan unionin rakentamiseen liittyvästä
seurannasta, arvioinnista ja lausuntojen antamisesta 25. elokuuta 2006 annetun lain nro
43/2006, sellaisena kuin se on muutettuna 17. toukokuuta 2012 annetulla lailla nro 21/2012,
7 pykälän mukaisesti ”ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi energia-alalla
tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia
välineitä
koskevan
tietojenvaihtomekanismin
perustamisesta
sekä
päätöksen
N:o 994/2012/EU kumoamisesta” toimitettiin 24. helmikuuta 2016 toissijaisuusperiaatteen
noudattamista koskevaa tarkistusta varten ja lähetettiin tarkoituksensa perusteella
17. maaliskuuta taloudesta, innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaavalle valiokunnalle
arviointia ja tämän kertomuksen laatimista varten.
OSA II – JOHDANTO-OSA
Tarkoitus
Arvioitavana olevalla ehdotuksella on seuraavat kaksi keskeistä tarkoitusta:
1) taata hallitustenvälisten sopimusten yhdensopivuus EU:n lainsäädännön kanssa, jotta
voidaan varmistaa energian sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta ja parantaa
EU:n energiavarmuutta; ja
2) vahvistaa hallitustenvälisten sopimusten avoimuutta EU:n energiatoimitusten
kustannustehokkuuden ja jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun lisäämiseksi.
Hallitustenvälisiä sopimuksia koskevan päätöksen tarkistamista varten ehdotuksessa
muistutetaan energiaunionistrategiasta, jonka tavoitteena on turvata kuluttajille –
PE584.132v01-00
FI
10/10
NP\1097248FI.doc
kotitalouksille ja yrityksille – varma, kestävä, kilpailukykyinen ja kohtuuhintainen
energiansaanti.
Ehdotuksen olennaisina osatekijöinä ovat valinnaiset vakiolausekkeet
hallitustenvälisten sopimisten etukäteisarviointi ennen niiden allekirjoittamista.
ja
Hallitustenvälisiä sopimuksia koskevan päätöksen tarkistamisesta tehdyssä
vaikutustenarvioinnissa esitettiin useita mahdollisia vaihtoehtoja, joiden osalta
parlamentti ja komissio toteavat, että ennakkovalvonta on vähiten tiukka
toimintamalli, jonka avulla EU:n oikeuden vastaiset sopimukset voidaan välttää.
Energiaunionistrategiassa (COM(2015)0080) todetaan, että ”energian (ja erityisesti
kaasun) toimitusvarmuuden varmistamisen kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että
kolmansien maiden kanssa tehtävät energianhankintasopimukset ovat täysin EU:n
lainsäädännön mukaisia”.
Sen perusteella ja tässä hengessä Eurooppa-neuvosto kehotti edellisvuonna
19. maaliskuuta antamissaan päätelmissä varmistamaan, että ”kaikki sopimukset, jotka
liittyvät kaasun ostamiseen ulkoisilta toimittajilta, ovat täysin EU:n oikeuden
mukaisia, erityisesti lisäämällä tällaisten sopimusten avoimuutta ja yhteensopivuutta
EU:n energiaturvallisuusmääräysten kanssa”.
Parlamentin ja neuvoston 25. lokakuuta 2012 tekemällä ja kuluvana vuonna
17. marraskuuta voimaantulleella päätöksellä (päätös hallitustenvälisistä sopimuksista)
perustettiin energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden
hallitustenvälisiä sopimuksia koskeva tietojenvaihtomekanismi. Tämän mekanismin
pääpiirre on se, että komissio tarkistaa vasta sen jälkeen, kun jäsenvaltion ja
kolmannen maan välillä on tehty hallitustenvälinen sopimus, noudatetaanko
sopimuksessa unionin oikeutta. Kyseisen vuoden jälkeen komissio on saanut runsaasti
kokemusta tämän mekanismin täytäntöönpanosta. Nykyinen järjestelmä on yleisesti
ottaen hyödyllinen tapa saada tietoa olemassa olevista hallitustenvälisistä sopimuksista
ja löytää ongelmat, jotka liittyvät niiden yhteensopivuuteen EU:n lainsäädännön
kanssa, mutta järjestelmän avulla ei pystytä riittävän hyvin ratkaisemaan tällaisia
ongelmia.
Näin ollen komissio ja parlamentti katsovat, että komission pakollinen ja sitova
osallistuminen ennen kuin jäsenvaltio ja kolmas maa tekevät tällaisia sopimuksia toisi
olennaista lisäarvoa, kun voitaisiin ratkaista mahdolliset ristiriidat jäsenvaltioille
yhtäältä kansainvälisen sopimusoikeuden ja toisaalta EU:n oikeuden nojalla kuuluvien
velvoitteiden välillä.
Tämän ehdotuksen tavoitteiden on tarkoitus soveltua yhteen seuraavien EU:n
perussopimusten tavoitteiden kanssa:
 energian toimitusvarmuuden varmistaminen unionissa (SEUT-sopimuksen
194 artiklan 1 kohdan b alakohta) ja
NP\1097248FI.doc
11/11
PE584.132v01-00
FI
 toimivien energian sisämarkkinoiden toteuttaminen jäsenvaltioiden välisen
yhteisvastuun hengessä (SEU-sopimuksen 3 artiklan 3 kohta; SEUTsopimuksen 194 artiklan 1 kohta).
Tarkistettu päätös sisältää useita velvollisuuksia, joista nostetaan tässä esiin
jäsenvaltioihin liittyvät seikat ja jäsenvaltioiden hallitustenvälisiä sopimuksia koskevat
ilmoitusvelvollisuudet:
 ”(...) Jäsenvaltioille asetetaan velvoite ilmoittaa komissiolle aikeestaan aloittaa
neuvottelut kolmannen maan kanssa uusista hallitustenvälisistä sopimuksista
tai voimassa olevien sopimusten tarkistamisesta.
 Komissio olisi pidettävä ajan tasalla sen jälkeen, kun tällainen ilmoitus on
annetaan.
 Kun jäsenvaltio antaa komissiolle ilmoituksen neuvotteluista, komission
yksiköt voivat antaa jäsenvaltioille neuvoja siitä, miten välttää
hallitustenvälisten sopimusten ristiriitaisuudet suhteessa unionin oikeuteen tai
neuvoston tai Eurooppa-neuvoston päätelmissä hyväksyttyihin unionin
poliittisiin kantoihin.
 Jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle hallitustenvälisen
sopimuksen luonnoksesta tai muutosehdotuksesta kaikkine liiteasiakirjoineen
heti, kun osapuolet ovat päässeet neuvotteluissa sopimukseen kaikista
keskeisistä osatekijöistä, jotta komissio voi tehdä ennakkoarvioinnin.
 Jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle hallitustenvälisestä
sopimuksesta tai sen muutoksista kaikkine lisäasiakirjoineen ratifioinnin
yhteydessä.
 Jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan komissiolle kaikista voimassa olevista
hallitustenvälisistä sopimuksista tai niiden muutoksista kaikkine
lisäasiakirjoineen.
 Yritysten väliset sopimukset eivät kuulu ilmoitusvelvoitteiden piiriin, mutta
niistä voidaan ilmoittaa vapaaehtoisuuden pohjalta.
 Komissio vaihtaa saamiaan tietoja ja asiakirjoja muiden jäsenvaltioiden kanssa
luottamuksellisuutta koskevien säännösten mukaisesti.”
Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet
Kyseessä on ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi, joka on jo ollut
Maltan, Espanjan ja Ranskan parlamenttien arvioitavana. Näissä arvioinneissa on todettu,
että ehdotus rikkoo SEU-sopimuksen 5 artiklassa säädettyjä toissijaisuus- ja
suhteellisuusperiaatteita.
Ehdotuksen tavoitteiden perusteella ei ole selvää, että ehdotuksessa kunnioitettaisiin
asianmukaisella tavalla toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, sillä ehdotuksessa on
kyse tehtävien siirtämisestä jäsenvaltioilta Euroopan unionille ilman, että sen avulla
edistettäisiin perussopimusten tavoitteiden saavuttamista.
On korostettava, että esitettyjen tietojen mukaan viisi jäsenvaltiota on jo katsonut, että
nykyistä järjestelmää ei pitäisi tarkistaa millään tavalla, ja kuusi jäsenvaltiota on todennut
vain, että nykyisen järjestelmän toimintaa olisi vahvistettava. Toisaalta suuri enemmistö
PE584.132v01-00
FI
12/12
NP\1097248FI.doc
yrityksistä painotti sitä, että kaupalliset sopimukset on tärkeää pitää hallitustenvälisiä
sopimuksia koskevan päätöksen soveltamisalan ulkopuolella.
OSA III – JOHTOPÄÄTÖKSET
Edellä mainitun perusteella taloudesta, innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaava
valiokunta toteaa seuraavaa:
1. Käsiteltävänä oleva ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi voi
rikkoa
SEU-sopimuksen
5 artiklassa
säädettyjä
toissijaisuusja
suhteellisuusperiaatteita.
2. Muiden parlamenttien jo esittämien kantojen ja tässä lausunnossa esitettyjen
arviointien perusteella taloudesta, innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaavan
valiokunnan on jatkettava tämän tiedoksiannon käsittelyn seurantaa.
3. Taloudesta, innovaatioista ja julkisista hankinnoista vastaava valiokunta harkitsee
toimittavansa tämän aloitteen valvonnan yhteydessä tämän kertomuksen Eurooppaasioista vastaavalle valiokunnalle asianmukaisia tarkoituksia varten.
Palácio de S. Bento, 6. huhtikuuta 2016
Lausunnon laatinut kansalliskokouksen jäsen
(Ricardo Bexiga)
NP\1097248FI.doc
Valiokunnan puheenjohtaja
(Hélder Amaral)
13/13
PE584.132v01-00
FI
EUROOPPA-ASIOISTA VASTAAVA VALIOKUNTA
Luonnos päätöslauselmaksi nro
/XIII/1.ª
Kansalliskokous hyväksyy perustellun lausunnon energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja
kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskevan
tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä päätöksen N:o 994/2012/EU kumoamisesta
annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston päätösehdotukseen liittyvästä
toissijaisuusperiaatteen rikkomisesta.
Portugalin kansalliskokous on päättänyt antaa Portugalin tasavallan perustuslain 166 pykälän
5 momentin ja 25. elokuuta 2006 annetun lain nro 43/2006 mukaisesti Euroopan parlamentin
puhemiehelle sekä komission ja neuvoston puheenjohtajille seuraavan perustellun lausunnon
energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä
sopimuksia ja ei-sitovia välineitä koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta sekä
päätöksen N:o 994/2012/EU kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston
päätösehdotukseen liittyvästä toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä:
1. Päätösehdotus voi rikkoa toissijaisuusperiaatetta, koska ehdotuksen mukaan
jäsenvaltioille kuuluvia tehtäviä siirrettäisiin komissiolle ilman, että siirtäminen
tehostaisi SEUT-sopimuksen 194 artiklassa säädettyjen energiaa koskevien
tavoitteiden saavuttamista.
2. Tämä lausunto perustuu seuraaviin seikkoihin:
 Komission esittelemässä vaikutustenarvioinnissa ei ole osoitettu
perusteellisella tavalla sisämarkkinoiden toiminnalle tai energia-alan
turvallisuuskehykselle aiheutuvia konkreettisia kielteisiä vaikutuksia, minkä
lisäksi arvioiduista hallitustenvälisistä sopimuksista (124) vain 17:ssä todettiin
vaatimustenvastaisuuksia, ja niistä kuudessa oli kyse jo lakkautetuista
hankkeista.
 Komissio toteaa, että ”kokemus on osoittanut, ettei jäsenvaltioiden suorittaman
arvioinnin avulla voida riittävällä ja tyydyttävällä tavalla varmistaa, että
hallitustenväliset sopimukset ovat sopusoinnussa EU:n oikeuden kanssa. Tämä
luo oikeudellista epävarmuutta”. Päätöksen N:o 994/2012/EU nojalla
jäsenvaltiot voivat kuitenkin halutessaan pyytää vapaaehtoisesti komissiolta
ennakkoon tehtävää arviointia, jos jäsenvaltioiden vaatimustenmukaisuuden
arvioinnissa todetaan puutteita.
 Kansalliskokous ottaa huomioon jäsenvaltioiden keskinäiseen ja
jäsenvaltioiden ja komission väliseen solidaarisuuteen pohjautuvan todellisen
energiaunionin perustamisen edut, unionin energiavarmuuden takaamisen
tärkeyden erityisesti nykyisen geopoliittisen tilanteen vuoksi ja tarpeen
vähentää energiariippuvuutta Venäjän federaatiosta sekä Iberian niemimaan
eristäytyneisyyttä energiahuollon osalta ja katsoo, että jäsenvaltiot pystyvät
varmistamaan paremmin näiden tavoitteiden saavuttamisen EU:n oikeuden
mukaisten hallitustenvälisten sopimusten tekemisen yhteydessä.
PE584.132v01-00
FI
14/14
NP\1097248FI.doc
 Kansalliskokous katsoo myös, että yhteensopivuus yhteisön säännöstön kanssa
tällä alalla voidaan saavuttaa parhaiten toteuttamalla vaikutustenarvioinnissa
ehdotettu vaihtoehto 2, jonka mukaan ”hallitustenvälisiin sopimuksiin
sisällytetään vakiolausekkeet, jotka eivät ole ristiriidassa EU:n
oikeuden/suuntaviivojen kanssa”, minkä avulla taataan myös välineen
oikeasuhtaisuus
tavoitteisiin
nähden
ja
otetaan
huomioon
toissijaisuusperiaatteen noudattaminen.
Portugalin kansalliskokous, 13. huhtikuuta 2016
Valiokunnan puheenjohtaja
(Regina Bastos)
NP\1097248FI.doc
15/15
PE584.132v01-00
FI