Raportti - Ajatuspaja Libera
12 ELINA MOISIO, VIHR. Raportti JOULUKUU 2016 1 8 M I K KO K Ä R N Ä , K E S K . 2 4 H A N N A S A R K K I N E N , VA S . 31 A N T T I V E SA L A , KO K. 37 M I K K E L N Ä K K Ä L Ä JÄ RV I , S D P 4 4 V I L L E VÄ H Ä M Ä K I , P S . 5 1 I L K K A H A L AVA Toimivat työmarkkinat – olipa tulevaisuus millainen tahansa 1 2 3 Muuttuva työ, jäätyneet työmarkkinat © 2016 Libera-säätiö Liberan julkaisusarja Joulukuu 2016 Ajatuspaja Libera Sepänkatu 9, 00150 Helsinki www.libera.fi Julkaisija: Libera-säätiö Paino: Painopalvelu, Karkkila ISBN 978-952-280-059-6 (nidottu) ISBN 978-952-280-060-2 (pdf) S U O M A L A I N E N T YÖ M A R K K I N A J Ä R J E S T E L M Ä on tullut tiensä päähän. Tämä koskee niin keskitettyä sopimista kuin työhön perustuvaa sosiaaliturvaakin. Ne pitävät sadat tuhannet suomalaiset tälläkin hetkellä poissa töistä. Nyt maailman ja työn nopea muutos tekee uudistamisesta entistäkin kiireellisempää. Perinpohjainen muutos vaatii myös perinpohjaisia uudistuksia. Sääntöjen pikku rukkaus ei riitä. Kaikki tietävät, että muutos on jo käynnissä. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että robotisaatio ja digitalisaatio muuttavat työn luonnetta. Sitä, kuinka työ tarkkaan ottaen muuttuu ja millaista tulevaisuuden työ on, ei taas tiedä kukaan. Yhteiskunnallinen kehitys on aina perustavanlaatuisella tavalla ennustamatonta. Työmarkkinoiden uudistuksia ei kannatakaan perustaa pelkästään arvailuille siitä mitä on tulossa. Sen sijaan on luotava työmarkkinat, jotka toimivat hyvin, olipa tulevaisuus millainen tahansa. Työmarkkinat, joiden ansiosta suomalaiset voivat suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen, mitä tahansa se tuokin tullessaan. Me Liberassa uskomme vakaasti tietävämme millaisen työmarkkinamallin ja millaisen sosiaaliturvajärjestelmän Suomi tarvitsee. Näkemyksemme mukaan hyvällä järjestelmällä on kaksi piirrettä. Ensiksi, ihmisen perustoimeentulo ei saa riippua siitä, millä hinnalla hänen työnsä käy kulloinkin kaupaksi. Toiseksi, työmarkkinoiden pitää olla sellaiset, että kaikkien työlle on aina kysyntää. Ihmisen täytyy aina olla mahdollista tarjota työtään sellaisella hinnalla, että se menee kaupaksi. 5 Nämä ominaisuudet yhdistyvät mallissa, jossa työmarkkinat ovat vapaat ja yksilölliset ja sosiaaliturva on järjestetty perustulon tai -tilin muodossa. Yhtäältä perustulo takaa kaikille toimeentulon elämän riippumatta työmarkkina-asemasta. Kenenkään ihmisarvo ei riipu markkina-arvosta. Toisaalta vapailla työmarkkinoilla jokaisen on mahdollista työskennellä halutessaan. Ketään ei tarvitse pakottaa tai osallistaa väkisin, vaan työnteko perustuu aina molempia osapuolia hyödyttävään sopimukseen. Liberan visiossa Suomi on myös avoin muualta tuleville ajatuksille, tavaroille, teknologioille ja ihmisille. Me siis tiedämme millainen Suomen mallin pitäisi olla. Mutta näistä asioista eivät päätä ajatuspajat, vaan poliitikot. Siksi kysyimme kuudelta nuore(hko)lta poliittiselta vaikuttajalta, miten työmarkkinoita pitäisi uudistaa. Avuksi otimme futurologi Ilkka Halavan. Annoimme kirjoittajille pohjaksi hänen tulevaisuusvisioihinsa perustuvan kysymyspaketin. Ajatuksena on katsoa, missä määrin Liberan työmarkkinanäkemyksillä on tukea suurimpien puolueiden nuoremmissa päätöksentekijöissä. Ilman poliittista tahtoa uudenlaisia työmarkkinoita on vaikea synnyttää, ainakaan hallitusti. Vallan kahvassa oleva vanhempi poliitikkopolvi ei näytä kykenevän merkittäviin uudistuksiin. Ajattelimme, että kenties nuoremmat ymmärtävät tilanteen paremmin. He ovat myös niitä, jotka joutuvat elämään muuttuneessa maailmassa. Muutosta ei voi estää, mutta sen voi joko vastaanottaa avosylin tai sitten harata vastaan niin kovasti kuin pystyy. Toivottavaa olisi tietenkin, että Suomi valitsisi ensiksi mainitun tien. Vastaan haraaminen tarkoittaa väistämättä sitä, että uudistukset tapahtuvat kriisien ja mullistusten kautta. Mitä kirjoittajat sitten sanoivat muutoksesta? K E S K U S TA N M I K KO K Ä R N Ä kirjoittaa, että talouden ja työelämän muutos tuottaa aina voittajia ja häviäjä. Uudistukset ovat välttämättömiä jo sen vuoksi, etteivät häviäjät tai häviäjiksi itsensä kokevat ala kannattaa protektionismia ja vanhan säilyttämistä lupaavia populistisia liikkeitä. Kärnän mukaan työelämää on uudistettava joustavammaksi ja paikallista sopimista työehdoista on helpotettava. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Kärnä kannattaa myös perustuloa. Kärnä kuitenkin korostaa, että uudistukset on tehtävä kolmikantaisesti, yhteisymmärryksessä työmarkkinajärjestöjen, erityisesti ay-liikkeen kanssa. Paikallisen sopimisen vastapainoksi Kärnä tarjoaa 6 työntekijöiden lisääntyneitä vaikutusmahdollisuuksia ja jopa omistusta yrityksissä. Ajatus työmarkkinoiden uudistamisesta laajassa yhteistyössä ja -ymmärryksessä eri osapuolten välillä on sinänsä puoleensavetävä. Herää kysymys, onko Kärnän näkemys liian optimistinen. Toive työmarkkinoiden rauhanomaisesta uudistamisesta yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa on ymmärrettävä. Olisi hienoa, jos uudistukset voitaisiin tehdä ilman voimakasta yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja kriisiytymistä. Mihin tahansa merkittäviin uudistuksiin liittyy kuitenkin väistämättä järjestöjen etuoikeuksien purkaminen. Ay-liikkeen saaminen mukaan uudistuksiin, joiden tärkeä sisältö on sen aseman muuttuminen vähemmän keskeiseksi voi olla hankalaa. Poliittisen toiminnan logiikka nyt vain on sellaista, että vapaaehtoinen luopuminen vallasta on harvinaista. V I H R E I D E N E L I N A M O I S I O N kirjoitus on ehkä kaikkein konkreettisin. Hänen kirjoituksessaan on paljon selkeitä ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. Osa on sellaisia että ne voitaisiin vieläpä toteuttaa varsin nopeasti. Näitä ovat esimerkiksi aikansa eläneestä työaikalaista luopuminen ja kaupungistumisen edistäminen rakentamista ja kaavoitusta helpottamalla. Hän ehdottaa myös siirtymistä perustuloon. Moisio korostaa juuri oikein, että joustavat järjestelmät ovat paras ratkaisu tulevaisuuden yllätyksiin myös työmarkkinoilla. Hänen ehdotuksensa olisivat suureksi osaksi liikettä oikeaan suuntaan. Kenties kirjoitukselta olisi toivonut vielä vähän pidemmän ajan näkemystä varsinaisten työmarkkinainstituutioiden tulevaisuudesta. Jää nimittäin epäselväksi, miten Moisio ajattelee esimerkiksi palkanmuodostuksen tapahtuvan tulevaisuudessa. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, kenen hän ajattelee tulevaisuudessa neuvottelevan palkoista ja millaiseksi hän näkee työmarkkinajärjestöjen tulevat tehtävät. VA S E M M I S TO L I I TO N H A N N A S A R K K I N E N keskittyy kirjoituksessaan erityisesti työntekijän aseman turvaamiseen muuttuvassa maailmassa. Sarkkisen mukaan politiikka ei voi, eikä sen pidäkään estää työelämän ja talouden muutosta. Lainsäädännön tehtävä on sen sijaan myös tulevaisuudessa suojella työntekijää työmarkkinoiden viidakon lailta. Sarkkisella on useita varsin konkreettisia ehdotuksia minimipalkkalainsäädännöstä, työntekijöiden ryhmäkanneoikeudesta globaaliin sääntelyyn. Sarkkinen edustaa monella tavalla vasemmiston parhaita voimia. Hän ei yritä pysäyttää kehitystä, vaan pohtii, mikä vasemmistolaisen ajattelun tehtävä on muuttuvassa maailmassa. Sarkkinen kannattaa 7 myös perustuloa, joka on joskus vaikea asia varsinkin ay-liikettä lähellä olevalle vasemmistolle. Silti kirjoitus ei täysin välty eräiltä vasemmiston helmasynneiltä. Ihminen tai työntekijä nähdään helposti suojeltavana uhrina, eikä oman elämänsä hallitsijana. Itsensätyöllistäminen ja useille työnantajille työskentely nähdään silppuuntumisena, joka heikentää työntekijän asemaa. Kuitenkin tulojen saaminen monesta eri paikasta on myös vahvuus. Se voi lisätä työntekijän riippumattomattomuutta suhteessa yksittäiseen työnantajaan. Jokainen tyhjentyvän tehdaskaupungin asukas voi todistaa, ettei pitkäaikainen työsuhde välttämättä ole paras turva maailman muutoksissa. Toimivat työmarkkinat mahdollistavat paitsi työntekijän, myös työnantajan helpomman vaihtamisen. P E R U S U O M A L A I S T E N V I L L E VÄ H Ä M Ä K I kirjoittaa erityisesti teknologisesta muutoksesta. Hän on ilmeisen perehtynyt aiheeseen: Kirjoituksesta loistaa myös virkistävä optimismi. Diplomi-insinööri Vähämäki uskoo teknologisen kehityksen tuomiin mahdollisuuksiin. Yksi kirjoituksen mielenkiintoisista havainnoista on se, että työmarkkinoista ja teknologioista puhuvat usein eri ihmiset eri paikoissa. Keskustelujen yhdistämisestä voisi olla hyötyä. Vähämäki ei tarjoa suoraan konkreettisia uudistuksia. Hän puhuu siitä, miten sääntely saattaa estää uusien teknologioiden käyttöönoton. Tästä on helppoa olla samaa mieltä. Samoin Vähämäki korostaa nopeampia muutoksia työmarkkinoilla. Myös tähän on helppo yhtyä. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen Vähämäen edustaman poliittisen liikkeen rooli. Hallituspuolueena perussuomalaisilla on ollut erittäin hyvät mahdollisuudet edistää teknologioiden käyttöönottoa estävän sääntelyn purkua ja työmarkkinauudistusten nopeuttamista. Sen sijaan puolue on ollut jarruna niin uusien liikenneteknologioiden mahdollistamisessa kuin työmarkkinoiden uudistamisessakin. Toivottavasti Vähämäki edustaa perussuomalaisten ajattelun muutosta tässä suhteessa. KO KO O M U K S E N A N T T I V E S A L A N kirjoitus lähtee pessimistisestä tilannekuvasta. Vesalan mukaan Suomen hallituksilta on kokoonpanosta riippumatta puuttunut kyky toteuttaa todellisia uudistuksia työmarkkinoilla. Kiky-sopimuksen hän näkee vaikutuksiltaan vaatimattomana. Se myös tekee mahdottomaksi edetä paikallisessa sopimisessa sopimuksen voimassaoloaikana. Vesalan mielestä Suomessa hallitus on ulkoistanut päätöksentekoa työmarkkinajärjestöille tavalla, joka esimerkiksi muualla Pohjoismaissa ei tulisi kuuloonkaan. Hän vertaa Suomea Ruotsiin, eikä vertailu 8 ole Suomelle edullinen niin järjestelmän kuin lopputulostenkaan suhteen. Niin ikävää kuin se onkin, Vesalan näkemykset kuulostavat tosilta. Suomi taantuu, kun Ruotsi menestyy ja merkittävä syy tähän on työmarkkinoiden onneton tila. Vesalan kirjoitus on parhaimmillaan, kun hän suomii suomalaista päätöksentekoa. Vesala ei ilmeisesti usko, että työmarkkinajärjestelyjä voidaan muuttaa lyhyellä aikavälillä. Siksi hänen mielestään on pakko tehdä muita uudistuksia. Erityisesti hän nostaa esille kaupungistumisen edistämisen. Suomi on kaupungistumisessa jäljessä muista länsimaista. Tutkimusnäyttö tukee yksiselitteisesti sitä, että innovaatiot, uusi työ ja talouskasvu syntyvät kaupungeissa. On siis helppo yhtyä Vesalan näkemykseen, että syrjäseuduilla asumisen tukeminen täytyy lopettaa. Vesalan kirjoituksesta jää vähän pessimistinen olo. Kaupungistuminen on toki erittäin tärkeää, mutta korviketta työmarkkinoiden perinpohjaiselle uudistamiselle ei ole. Tavalla tai toisella uudistuksia on pystyttävä tekemään lähivuosien ja -vaalikausien aikana. Kikystä riippumatta poliitikoilla on pakko olla ideoita siitä, miten tämä saadaan aikaan. Toivoa ei saa menettää. S O S I A A L I D E M O K R A AT T I E N M I K K E L N Ä K K Ä L Ä J Ä RV I uskoo hyvinvointivaltioon. Hän yrittää kirjoituksessaan pohtia, mitä hyvinvointivaltion rahoittaminen muuttuvassa maailmassa edellyttää. Hän tarjoaa lääkkeiksi mm. digitalisaatiota, koulutusta ja työmarkkinasääntelyn keventämistä. Näkkäläjärvi on valmis kehumaan hallitusta silloin kuin kehuille on syytä: hän pitää aivan oikein Liikennekaarta merkittävänä hankkeena. Näkkäläjärvi katsoo, että markkinatalouden lisääminen on yksi keskeinen edellytys hyvinvointivaltion rahoittamiselle. Hän karsisi yritystukia ja suuntaisi niukat voimavarat verotuksen alentamiseen, sosiaaliturvan uudistamiseen ja tutkimustoimintaan. On helppo yhtyä näkemykseen, että Suomi tarvitsee vähemmän tukiaisia ja enemmän markkinataloutta. Näkkäläjärvi toteaa myös, että nykyinen sukupolvi ei voi elää tulevien kustannuksella. Tämä näkökulma ei ikääntyvässä SDP:ssä aina korostu. Joitakin riitasointuja kirjoituksessa on. Sosiaalidemokraattien yleisturvan ja perustulon erot tuntuvat aika epäselviltä. Jää epäselväksi onko kysymyksessä vähemmän byrokraattinen versio nykyisestä järjestelmästä vai jonkinlainen kevytperustulo. Näkkäläjärvi ei myöskään ota lainkaan kantaa nykyisen työmarkkinajärjestelmän perusongelmiin. Hän toteaa, että hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää korkeaa 75 % työllisyysastetta. On vaikea uskoa, 9 että näihin lukemiin päästäisiin ilman työmarkkinoiden olennaista vapauttamista. Tästä kirjoituksessa ei puhuta mitään. Silti, Näkkäläjärven kirjoitus suorastaan pursuaa ideoita ja avoimuutta mahdollisuuksille verrattuna sosiaalidemokraattien viimeaikaiseen näköalattomuuteen. Kirjoitus herättää toivoa siitä, että SDP ja siten Suomi voivat uudistua. Raportti on tehty TT-säätiön tuella ja se on osa kymmenen säätiön verkoston tavoitetta työn- ja työmahdollisuuksien lisäämiseksi. Heikki Pursiainen Toiminnanjohtaja, Ajatuspaja Libera 10 11 työttömyysturvasta perustuu tähän. Ihminen ei halua töihin. Ihmistä on vahdittava, tökittävä, pakotettava ja valvottava. Jokaisessa järjestelmässä on tietty osuus ihmisiä, jotka hyväksikäyttävät sitä. Mutta jos koko järjestelmän rakentaa sen varaan, että kaikki mahdolliset porsaanreiät tukitaan, siitä tulee mahdottoman monimutkainen. Ja silti se sama osuus halukkaita löytää tavat käyttää järjestelmää hyväkseen. Monimutkaista järjestelmää on jopa helpompi väärinkäyttää vahingossa tai tahallaan kuin yksinkertaista. Luottamus on kaiken perusta. Suurin osa ihmisistä haluaa löytää töitä. ELINA MOISIO Vinkkejä tulevaisuuden työhön T arjoan joukon toimenpiteitä, jotka toteuttamalla voi varautua lähitulevaisuuden työhön. Työ, ikiaikainen kaveri, muuttuu hitaasti ja hiljaa, mutta myös sysäyksittäin, pieninä vallankumouksina. Helpoin tapa valmistautua muutokseen on tehdä järjestelmistä mahdollisimman joustavia. Tukirakenteiden kyky taipua ja joustaa on ainoa tapa varautua ennakoimattomaan. Näiden toimenpide-ehdotusten arvot ovat liberaalius, luottamus ja kestävyys. 1. Älä kyykytä työtöntä Jokainen tulee kokemaan elämässään jaksoja, jolloin on vailla työtä. Koulutuksesta tai tittelistä huolimatta lähes kaikki ovat jossain vaiheessa vähintään töiden välissä, työttömänä tai itsensä työllistäjänä. Jokainen joutuu turvautumaan turvaverkkoon, työttömyysturvaan ja työvoimapalveluihin. Palvelujen pitäisi olla sellaisia, että ne kohtaavat ihmisen itsenään. Sellaisia, että ne luottavat. Kyse on tavasta, jolla valtio näkee ihmisen. Onko ihminen luonteeltaan verenimijä, jonka tärkein päämäärä on kupata valtiolta mahdollisimman paljon etuja itselleen? Vanhakantainen näkemys 12 Toimenpiteet U U D I S T E TA A N T YÖT TÖ M Y YS T U RVA siten, että vähennetään kontrollia ja vahtimista. Siirrytään jälkikäteisvalvontaan ja takaisinperintään väärinkäytösten välttämiseksi. U U D I ST E TA A N T YÖVO I M A PA LV E L U T siten, että työvoimaneuvojilla on aikaa kohdata ihminen ja hänen tarpeensa. Ostetaan osa palveluista ulkopuolisilta tuottajilta, joilla tietyn erityisryhmän työmarkkinoiden ja koulutuksen osaamista. Palkitaan onnistumisista, ei byrokratian pyörittämisestä. OTA K ÄY T TÖ Ö N P E R U S T U L O . 2. Päivittäisestä työajasta kuukausiaikaan Käsitys työajasta on auttamatta vanhentunut, eritoten asiantuntijatyössä. Asiantuntijat sitoutuvat kiinnostavaan ja vaativaan työhön. Työtä tehdään saumattomasti, osittain vapaa-ajalla, kotona ja lasten harrastuksissa. Usein myös edellytetään, että avainhenkilöt ovat tavoitettavissa puhelimella ja sähköpostilla myös iltaisin ja viikonloppuisin. Pieni remontti ei riitä, koska työaikalainsäädäntö on mekaaninen apparaatti. Se ei tiedä, että on olemassa vaikkapa etätyötä tai toimistoajan ulkopuolella tehtävää työtä. Joten olemme kierteessä: asiantuntijat merkkaavat tunnollisesti työajan mukaiset tunnit työajanseurantaan, tekivät ne sitten toimistossa tai eivät. Tämä hassu järjestelmä ei vastaa todellisuutta. Se aiheuttaa tilanteen, jossa ylitöistä maksetaan vain murto-osalle korvauksia. Vain 23 prosenttia yksityisellä sektorilla työskentelevistä akavalaisista saa lain mukaiset ylityökorvaukset. (Lähde: YTN-data). 13 Toimenpiteet ennakkoluulottomasti. Siirrytään asiantuntijoiden kohdalla päivittäisestä työajasta kuukausityöaikaan. Ne asiantuntijat, jotka oikeasti voivat päättää missä ja milloin työtä tekevät, voivat myös päättää siihen liittyvät lepojaksot. Mahdollisuus hallita omaa aikaa tuottaa projekteihin sitoutuneita ja luovia asiantuntijoita. U U D I ST E TA A N T YÖ L A I N S Ä Ä DÄ N TÖ M A H D O L L I S T E TA A N J A OT E TA A N A I D O S T I K ÄY T TÖ Ö N K AT TAVA S T I T YÖA I K A PA N K I T. Annetaan työpaikoilla ihmisille mahdollisuus tehdä joustavasti työtä ja etätyötä. Laitetaan työvälineet kuntoon, jotta se on mahdollista. 3. Uuden maailman uudet ongelmat, kaupungeissa Laskutavasta riippuen Suomessa on 1–5 oikeaa kaupunkia. Yhä useampi valitsee kaupungin kodikseen, koska työ on lähellä ja erilaisia palveluita kattavasti. Ja oikeastaan siksi, että kaupungissa on ihanaa, koska koko ajan tapahtuu vaikka mitä ja sen voi jakaa niin monen kanssa. Työ ja kaupunki, periaatteessa ne ovat hyvä pariskunta. Koti on siellä, työ on lähellä, palvelut vieressä. Kaupungista vain helposti tulee huono: kallis koti on täällä, työ jossain toisella laidalla, palvelut kolmannella suunnalla ja liikkuminen kestää. Tutkimusten mukaan ihminen on sitä tyytymättömämpi, mitä pidempi työmatka hänellä on.1 Siksi työmatkaan käytetty aika pitäisi minimoida. Se ei ole kasvavassa kaupungissa helppoa. Kun väkeä tulee lisää, tiet ruuhkautuvat väistämättä, ellei suurin osa ihmisistä käytä joukkoliikennettä. Tehokkain joukkoja liikuttava tapa ovat raiteet. Kymmenen vuoden päästä yhä useamman pitäisi päästä töihin pikaratikalla ja metrolla. Päiväkoti on palvelu, jonka pitää löytyä kävelymatkan päästä. Pienten lasten vaihe elämässä on ruuhkaisin, ennen kuin lapset alkavat liikkua itsenäisesti. Päiväkotien rinnalla tulisi tukea paremmin luovia päivähoitoratkaisuja, kuten ryhmäperhepäivähoitoa. Hoidon saisi siten aina järjestymään lähelle. 1 “Stress that Doesn’t Pay: The Commuting Paradox.” Alois Stutzer and Bruno S. Frey. The Scandinavian Journal of Economics. Volume 110, Issue 2, pages 339–366, June 2008. 14 Onko kaupungissa varaa asua? Keskituloisella voi mennä asumiseen 59 prosenttia nettotuloista Helsingissä. Missä voi asua opettajapariskunta tai sairaanhoitajan perhe? Asumisen hinnan taittaminen on tärkein tavoite, johon päästään vain kaavoittamalla reippaasti lisää, vähentämällä rakentamisen sääntelyä, ja tukemalla kohtuuhintaista tuotantoa. Toimenpiteet R A K E N N A PA L J O N KO H T U U H I N TA I S I A A S U N T O J A K AU P U N K E I H I N . Vähennä rakentamiseen liittyviä yksityiskohtaisia määräyksiä sekä lainsäätäjänä että kaupunkipäättäjänä. Osa määräyksistä on tarpeen turvallisuuden ja terveyden tai esteettömyyden takaamisen takia. Kuitenkin vaikkapa autopaikkamääräykset vaikeuttavat täydennysrakentamista ja nostavat asumisen hintaa merkittävästi. K A AVO I TA J A PA L J O N . S ATS A A R A I T E I S I I N J A J O U K KO L I I K E N T E E S E E N . Kasvavassa kaupungissa se on ainoa tapa vähentää liikennevälineissä käytettyä aikaa, on rakentaa mittavasti raiteita. Pikaratikoita, lähijunia ja metroa. M I E T I TÖ I D E N J Ä R J E S TÄ M I S TÄ työpaikalla arjen ajan hallinnan näkökulmasta. Tee toimivat etätyökäytännöt. Laita työvälineet kuntoon, että työmatkabussissa voi tarvittaessa hoitaa sähköposteja. Tarjoa kuntosali ja viikosta yksi työtunti sen käyttöä varten. Harkitse, voitko tarjota lastenhoitopalveluja työntekijöillesi. J Ä R J E S TÄ J U L K I S E T PA LV E L U T T YÖ S S Ä K ÄY VÄ N N Ä KÖ K U L M A S TA . Neuvolassa pitäisi tarjota ilta-aikoja. Kirjasto voisi olla yhden tunnin pidempään auki. Hammaslääkäriin pääsisi lauantaina. 4. Kuolleella planeetalla ei ole työtä Työpanos suunnittelupöydältä tuotantoon ja palvelun tarjoamiseen asti on saatava kestävämmäksi. Se on järkevää siksi, että se säästää rahaa. Älykkäät järjestelmät optimoivat raaka-aineen käytön. Jätteen tehokas kierrätys ja kiertotalouden periaatteiden noudattaminen vähentävät tarvittavia raaka-aineita. Energian ja vedenkulutuksen minimointi säästää selvää rahaa. Vähemmällä on todellakin mahdollista saada enemmän. Samalla säästetään luonnonvaroja ja raaka-aineita. 15 Työn tekeminen ekologisesti kestävämmäksi tarkoittaa työpaikkojen ja toimistojen arjen muutoksia. Jokaisella työpaikalla olisi järkevää käydä läpi perusasiat sähkönkulutuksesta, veden käytöstä, jätteen vähentämisestä ja paperinkulutuksesta. Jokainen työpaikka voi kantaa globaalia vastuutaan tuntemalla hankintojensa alkuperämaan, tuotantoprosessit ja alihankintaketjut. Toimenpiteitä VA R M I S TA T U OT TA M I E S I PA LV E L U I D E N J A H YÖ DY K K E I D E N E KO L O G I N E N K E S TÄV Y YS . Varaudu siihen, että kuluttaja sitä vaatii. Tarkista tuotantoketju niin, että raaka-aineen käyttö on optimoitu ja jätteiden kierrätys on tehokasta. K A N N U STA SÄ ÄTÄ M Ä L L Ä L A K E JA T U OT T E E N E L I N K A A R E N VA R A L L E , neitseellisten raaka-aineiden käytöstä ja kierrätyksen tehostamiseksi. Vaadi läpinäkyvyyttä alihankintaketjuihin ja hankintoihin. K ÄY L Ä P I T YÖ PA I K K A S I A R J E N A S I AT : sähkönkulutus, veden käyttö, jätteet. Tunne hankintojesi alkuperä ja käyttämäsi alihankintaketjut. Huomioi tuotteen ja palvelun uudelleenkäyttö, kierrätettävyys, myös suunnittelussa. Käytä jakamispalveluita. E L I N A M O I S I O on vihreä kuntapoliitikko ja kolmen lapsen äiti Helsingistä. Hän työskentelee ilmasto- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijana keskusjärjestö Akavassa. Moisio on tehnyt töitä kolmen vihreän ministerin erityisavustajana ja oman ammattiyhdistysliittonsa puheenjohtajana. Aikaisemmin hän teki työelämän tulevaisuustutkimusta Työterveyslaitoksella. 16 Ville Vähämäen kommentit tekstiin Työmarkkinoita ei kaupungistumisella korjata M O I S I O A N TA A K I R J O I T U K S E S S A A N hyvin konkreettisia toimenpiteitä tulevaisuuden työelämän – ja muunkin elämän – parantamiseen. Osa toimenpide-ehdotuksista onkin jo hallituksen listalla muun muassa norminpurkutalkoiden osalta. Joissain asioissa on silti mielestäni tarkennettavaa. Tässä lyhyesti mielipiteitäni. Olen samaa mieltä siitä, että työttömyyden aiheuttamia tulonsiirtoja pitää yksinkertaistaa. Kokeilu perustulosta onkin hallituksen listalla jo. Työttömistä pitää tehdä voimavara. En kuitenkaan koe, että heitä syyllistettäisiin – ajattelutapa vain pitää muuttaa ja antaa porkkanoita, kuten kirjoittajakin vihjaa. Työaikalainsäädäntö pitää uudistaa, kuten Moisio ehdottaa. Hän haluaa siirtyä kuukausityöaikaan asiantuntijatyössä. Tämä on hyvä ajatus, vaikka itse näen koko ajalla mittaamisen jo lähitulevaisuudessa vanhanaikaisena metodina. Tulos on pääasia. Kaupungistumisella on puolensa ja puolensa, kuten tekstissä on hyvin lueteltu Minusta Moisio kuitenkin antaa liian suuren itseisarvon kaupungissa asumiselle. Pienet yksiköt työssä ja tuotannossa ovat osa tulevaisuutta siinä missä isotkin. Menemme kohti hajautettuja malleja eikä paikka ole olennainen tekijä. Lopuksi todettakoon, että kirjoituksessa on paljon hyviä ideoita joukkoliikenteestä työaikaremonttiin sekä kaavoituksen ja rakentamisen norminpurusta ekologisuuteen. Moni ideoista on toteutuslistalla jo tänään. Työmarkkinoiden uudistamistarpeesta jäin kaipaamaan ideoita. 17 M I K KO K Ä R N Ä Työmarkkinoiden yhteinen vastuu ja vapaus Suomalainen elinkeinorakenne, työmarkkinat ja yhteiskuntamalli ovat merkittävien muutosten edessä tulevina vuosina. Vaikka kyseessä on usein (väärin) käytetty fraasi, voidaan 2020-luvulle tultaessa puhua aidosti toisesta teollisesta vallankumouksesta, joka mullistaa tuotannon ja palvelut tavalla, joka vastaa 1800-luvun murrosta. I lmiö liittyy ennen muuta digitalisaatioon ja robotisaatioon, jotka toisaalta tuhoavat paljon perinteisiä tapoja tehdä työtä sekä monia työpaikkoja, mutta yhtäältä luovat aivan uudenlaisia työtehtäviä ja ammatteja. Tämä murros nähdään valitettavan usein ainoastaan sen mukanaan tuomien uhkien kautta, vaikka sitä pitäisi tarkastella nimenomaan uusien mahdollisuuksien aikakautena. Miten perustyöstä vapautuva kapasiteetti hyödynnetään tulevaisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla? Talouden ja työmarkkinoiden murrosajat luovat aina voittajia ja häviäjiä. Niin todellisia kuin kuviteltuja. Poliittinen kehitys Euroopassa ja Yhdysvalloissa taas kertoo, miten kivulias muutos työmarkkinoilla yhdistettynä toimeentulon epävarmuuteen voi osaltaan vahvistaa 18 tilausta populismille. Tämän populismin pohjana on muutoksen tarpeen kiistäminen ja lupaus paluusta vanhaan maailmaan. Siellä asioilla oli perinteiset paikkansa ja maailma oli yksinkertaisimmin hahmotettavissa kuin nykyään. Entiseen ei ole paluuta ja siksi populisteilla on tarjota vain vähän todellisia vastauksia. Vapaakaupan vastaiset näkemykset, vetäytyminen kansainvälisestä yhteistyöstä tai ulkomaalaisiin kohdistuvat sanktiot eivät tule luomaan uutta hyvinvointia, vaan pikemminkin hävittämään sitä markkinoiden kutistuessa. Monissa valtioissa ollaan valitettavasti palaamassa protektionismin aikaan. Edellä kuvatuista syistä rohkea työmarkkinoiden uudistaminen on nyt erityisen tärkeää. Rakenteita on joustavoitettava ja luotava edellytyksiä uudenlaiselle taloudelliselle toiminnalle. Tähän kuuluu esimerkiksi jakamistalouden innovaatioiden integroiminen osaksi yhteiskuntaa. Vain uusilla mahdollisuuksilla voidaan reagoida perinteisen työn katoamiseen. On tärkeää varmistaa, että usein parjattu ammattiyhdistysliike on myös mukana muovaamassa tämän uuden työn sääntöjä. Vain näin voimme luoda aitoa osallisuutta päätöksiin ja lisätä uusien toimintamallien hyväksyttävyyttä ihmisten keskuudessa. Teollistumisen pelättiin aikanaan lisäävän työväestön kurjuutta entisestään, mutta toisin kävi. Yksi pääsyy positiiviselle muutokselle oli poliittisen demokratian laajeneminen puoluelaitoksen ja ammattiyhdistysliikkeen kautta. Työmarkkinat on uudistettava kolmikantaisesti Työmarkkinoiden rohkea uudistaminen tarkoittaa konkreettisimmillaan hyvässä kolmikantaisessa järjestyksessä tapahtuvaa paikallisen sopimisen lisäämistä. Olemme saaneet havaita, että ilman kolmikantaa hyville ja perustelluillekaan muutoksille ei voida saada niiden tarvitsemaa laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää. Käytännön tasolla voimme ottaa mallia niin Ruotsista kuin Saksastakin, mutta toisin kuin Suomessa usein tapahtuu, tulee näitä malleja tarkastella kokonaisuutena eikä vain poimien itselleen maistuvimpia lihanpaloja kuivalihavellistä. Ei joustoja ilman oikeuksia eikä oikeuksia ilman vastuuta kokonaisuudesta. Helpon irtisanomisen ja paikallisten palkka- ja muiden joustojen rinnalle tarvitaankin selkeitä sääntöjä siitä, miten työntekijät voivat osallistua nykyistä paremmin yrityksen toimintaa koskevaan päätöksentekoon. Jotta paikallisesti voitaisiin aidosti ja reilusti sopia, pitää työntekijöillä olla käytettävissään tieto yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja näkymistä. Osakeyhtiöiden kannattaa vakavasti harkita omis19 tuspohjansa laajentamista, sillä mitä enemmän työntekijällä on myös omistajan intressiä yrityksessä, sitä enemmän hän voi olla valmis joustamaan huonoina aikoina ja huolehtimaan tulevasta. Asiakasomistajien on huomattu usein olevan parhaita asiakkaita ja sama pätee myös työntekijäomistajiin. Pelkän johdon sitouttaminen yritykseen ei riitä. Käynnissä oleva murros tulee lisäämään myös yrittäjämuotoisena tehtävää työtä. Itsensä työllistäjien organisoitumista esimerkiksi keskinäisiksi osuuskunniksi tulisi kannustaa – näin voidaan yhdistää yrittäjämuotoisempi työnteko ja vapaus, mutta saavuttaa myös perinteisen palkkatyösuhteen tuomia etuja. Tässä on ammattiyhdistysliikkeelle valtaisa edunvalvonnan ja järjestämisen työmaa. Kokonaisuutena yrittäjyydestä ja itsensä työllistämisestä on luotava aito ja houkutteleva vaihtoehto, jonka ensimmäinen vaihe on yrittäjän sosiaaliturvan kehittäminen. Perustulo on yksi mahdollinen avain tähänkin haastavaan kysymykseen. Tulevaisuudessa on tärkeää, että perinteistä palkkatyötä ja yrittäjyyttä voidaan yhdistää joustavammin. Aidon paikallisen sopimisen, ei sanelun, edellytysten rakentamisen ja yrittäjämuotoisena tehtävän työn reilujen pelisääntöjen rakentamisen lisäksi tarvitsemme parempaa johtamista. Hyvä ja inspiroiva, arjessa mukana oleva, mutta silti suuntaa näyttävä johtajuus on tärkeää erityisesti kasvuhakuisille yrityksille. Kun yhä useampi asiantuntijatyöntekijä toimii konsultinomaisessa yrittäjämuotoisessa työsuhteessa, on sitoutumista ja kasvua havittelevan yrityksen kyettävä osoittamaan itseensä sitoutumisen järkevyys ja mielekkyys. Tällöin korostuvat ihmissuhteet ja johtaminen. Pahoinvoiva työyhteisö ei houkuta lahjakkuuksia, vaan karkottaa heitä. Ja aikana jolloin tärkein lisäarvo tuotetaan yhä useammin työntekijöiden korvien välissä, ”management by perkele” on tuomittu epäonnistumaan. Jos aiomme säilyttää Suomen edelleen sopimusyhteiskuntana, vaaditaan vastaantuloa kaikilta sopijaosapuolilta. Jos taas populistisesti kiistämme muutoksen tarpeen, olemme tuomittuja epäonnistumaan ja koko kolmikanta ajautuu umpikujaan. Onkin hyvä muistaa, ettei kolmikanta ja sopimusyhteiskunta ole perustuslain edellyttämä, vaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään tahtoon perustuva prosessi. Lainsäädäntövaltaa käyttää Suomen hallitusmuodossa eduskunta ja mikäli yhdessä sopimalla ei päästä tuloksiin, on käytettävä muita keinoja. Työttömyys tylsistyttää Jouston ja osallisuuden lisäksi on pohdittava, mitä tehdä sitkeäksi vitsaukseksi osoittautuneelle työttömyydelle. Pidän itse perustulon käyttöönottoa tärkeänä, koska se voi parhaimmillaan poistaa kannus20 tinloukkuja vähäisenkin työn vastaanottamisen tieltä, joka voi taas puolestaan toimia siltana aitoon työllistymiseen. Pahiten työkykyä ja myöhemmin työllistymisen edellytyksiä rapauttaa työttömyys. Se tylsistyttää, vanhentaa osaamisen ja altistaa elämänhallinnan ongelmille. Siksi on tärkeää, että työttömyysaikanakin säilyisi kytkös työelämään. Perustulo voisi osaltaan auttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa sen poistaessa karensseihin liittyvän epävarmuuden. Paljon parjatut työkokeilut tulisi myös osata nähdä positiivisessa valossa yksilön omalta kannalta. Niiden järjestämisessä on huomioitava, että ne eivät saa syödä tilaa varsinaiselta palkkatyöltä. Automaation hävittäessä työtehtäviä erityisesti suorittavalta tasolta, on yhteiskuntapolitiikassa pohdittava vakavasti, miten tähän teknologiseen työttömyyteen voidaan vastata? Vaikean asiasta tekee se, että muutokset tulevat suuntautumaan erityisesti vähän koulutusta saaneiden ihmisten ammatteihin. Kassat, siivoojat, myyntityö ja logistiikka ovat nyt kaikki etulinjassa kokemassa saman muutoksen, jonka liukuhihnateollisuus on jo kokenut. Kaikki tuon alan työ ei suinkaan katoa, mutta se muuttuu ja siinä tarvittava ihmismäärä vähenee. Tästä huolimatta jokaisen on voitava kokea itsensä hyödylliseksi sekä arvokkaaksi ja ihmisten toimeentulosta on huolehdittava. Murroksessa vapautuva potentiaali on saatava tehokkaaseen hyötykäyttöön. Koulutus, koulutus, koulutus Aikuiskoulutuksen merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa, sillä nykyisinkään yhdellä ammatilla ei enää välttämättä pärjää. Myös oman tutkinnon tai koulutuksen päivittäminen työtehtävien muuttuessa on välttämätöntä. Siksi työn ohessa tapahtuva joustava oppiminen ja opiskelu nousee oleellisimmaksi tavaksi pysyä mukana työn muutoksessa sekä hankkia itselleen kykyjä, joilla mahdollistetaan liikkuminen hyvin erilaisillakin työmarkkinoilla. Osaajista kiinnipitävät työnantajat ymmärtävät tämän ja panostavat henkilöstön koulutukseen. Tulevaisuuden duunari on kapean sektoriosaajan sijaan yhä useammin moniosaaja, jonka työpanosta hyödynnetään useissa erilaisissa yrityksissä ja yritysten sisällä. Yhteiskunnan, ja työntekijöiden omalle, vastuulle kuuluvat luontevimmin yleiset taidot. Näitä ovat esimerkiksi oppimistaidot ha digitaalisen yhteiskunnan vaatimatperustaidot. Näitä voivat työnantajat täydentää suoraan kulloiseenkin työtehtävään vaadittavien kykyjen koulutuksella. Verkkopohjainen koulutus, kuten MOOCit, tarjoaa kustannustehokkaan tavan tuoda osaaminen kaikkien lähettyville. 21 Yrityksen perustamiseen ja oman osaamisen markkinointiin sekä tuotteistamiseen liittyvien taitojen ja vuorovaikutuksen koulutus antaa muutoksen kohtaaville työntekijöille uusia mahdollisuuksia. On pohdittava, miten lisääntynyt epävarmuus voitaisiin näin kääntää entistä enemmän myös positiiviseksi vapaudeksi. Parasta valmistautumista huomiseen on tehdä asiat parhaalla mahdollisella tavalla tässä päivässä. On valittaen todettava, että näin ei Suomessa aina ole ollut, vaan jääräpäisellä omiin etuihin lukittautumisella on estetty monen hyvän asian syntyminen. Emme ole myöskään uskaltaneet katsoa riittävän kauaksi horisonttiin, vaan yritystasolla päätöksentekoa ovat leimanneet liiaksi reagointi osavuosikatsauksiin ja poliittisella tasolla lukittautuminen hallitusohjelmien toteuttamiseen. Näin toimimalla unohdetaan helposti visio ja iso kuva siitä tulevaisuudesta, jota kohti olemme väistämättä kulkemassa. Totuus nimittäin on, että paras keino ennustaa tulevaisuutta, on tehdä sitä itse, eikä vain ajelehtia mukana jonkun muun tekemää tulevaisuutta kohti. Esimerkiksi maataloudessa, joka usein mielletään hyvin perinteiseksi toimialaksi, robotisaatio on jo nyt pitkälle kehitettyä. Koneet kyntävät, kylvävät, kastelevat ja lannoittavat, lehmät lypsetään ja ruokitaan sekä navetta siivotaan usein automaattisesti. Suomalaisen talonpojan on pitänyt muuttua maailman mukana. Milloin muutkin perinteiset toimialat uskaltavat tulla yhtä rohkeasti perässä omaan tulevaisuuteensa? M I K KO K Ä R N Ä on Suomen pohjoisin kansanedustaja Enontekiöltä. Kärnä edustaa Suomen keskustaa ja vaikuttaa eduskunnassa hallintovaliokunnassa, lakivaliokunnassa, sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sekä maa- ja metsä talousvaliokunnassa. Tämän lisäksi hän on pohjoismaiden neuvoston jäsen. Ennen valintaansa eduskuntaan Kärnä työskenteli Enontekiön kunnanjohtajana. Koulutukseltaan hän on upseeri. Vapaa-aikanaan hän harrastaa metsästystä, kalastusta ja pahkatöitä. 22 Antti Vesalan kommentit tekstiin Pelkkä toivominen ei työmarkkinoilla auta A RVO S TA M A N I K A N S A N E D U S TA J A M I K KO K Ä R N Ä on kirjoittanut yllättävänkin maltillisen tekstin. Olen tottunut näkemään häneltä räväköitä ulostuloja, ja sen vuoksi ensivaikutelma oli varovaisempi kuin olin odottanut. Kärnä toivoo rohkeaa työmarkkinoiden uudistamista mutta vaatii samalla, että se tapahtuu kolmikantaisesti. Jäljet pelottavat. Pelkään, että rohkea kolmikantainen uudistaminen on oksymoroni. Tämän osoittaa hallitusohjelman kunnianhimoisen yhteiskuntasopimuksen kurtistuminen kolmikannassa kilpailukykysopimukseksi, joka ei ole tuottamassa julkistaloudelle likikään niitä vaikutuksia, jotka piti saavuttaa. Edessä tämän takia ovat todennäköisesti mittavat lisäleikkaukset. Olen Kärnän kanssa samaa mieltä siitä, että työmarkkinaosapuolet olisi saatava sitoutumaan uudistustyöhön, mutta se ei taida onnistua pelkällä toivomisella. Yhteiskuntasopimuksen kohtalo olisi otettava oppimisprosessina. Jos vastaavia hankkeita vielä joskus yritetään, on ehdottoman tärkeää noudattaa tinkimättä alkuperäistä suunnitelmaa aikatauluineen. Kärnä luonnehtii 2020-luvulle tultaessa koittavaa digitalisaatiota ”toiseksi teolliseksi vallankumoukseksi”. Hieman taloushistoriallisen saivartelun asteesta riippuen voidaan kyllä puhua vähintään neljännestä, ehkä jopa viidennestä teollisesta vallankumouksesta. Höyrykoneen ja nykyhetken väliin mahtuu useitakin suuria paradigmanmuutoksia. Kärnä yhtä kaikki arvioi meneillään olevaa murrosta varsin objektiivisesti ja suhtautuu siihen enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Niin minäkin – olen tyytyväinen. 23 HANNA SARKKINEN Työ muuttuu, ihminen vähemmän Mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Maailma muuttuu, elämäntavat muuttuvat ja talous muuttuu. Myös työelämä muuttuu. T ämä edellyttää muutoskykyä myös lainsäätäjältä ja työmarkkinoiden toimijoilta. Lainsäädännöllä voidaan vastata muuttuvaan toimintaympäristöön ja toisaalta ohjata toimintaympäristön muutosta. On myös asioita jotka eivät ole juuri muuttuneet. Työn olemus sinällään ei ole muuttunut: työ on toimintaa, joka luo lisäarvoa. Lisäarvoa luo toki paljon muukin inhimillinen toiminta kuin palkkatyö, mutta käsittelen tässä yhteydessä kuitenkin rajoitetusti palkkatyötä ja yrittäjämuotoista työtä. Muuttunut ei ole myöskään se peruslaki, että palkkatyössä on kyse vaihdantasuhteesta, jossa työntekijä myy aikaansa ja työpanostaan työnantajalle ja palkkatyösuhde perustuu työntekijöiden tuottaman työn lisäarvon siirtämiseen työnantajalle. Paljoa ei ole muuttunut myöskään ihminen. Vaikka yhteiskunta ja työn tekemisen tavat muuttuvat nopeasti, niin ihmisten toiveet, odotukset ja pelot eivät ole muuttuneet samassa suhteessa. Ihmiset odotta- 24 vat edelleen työltään mielekkyyttä ja vakautta, suomalaiset arvostavat työtä ja haluavat sitä tehdä. Työnantajan ja työntekijän intressi työpaikkojen säilyttämiseksi on usein yhteinen. Silti työelämä ja siihen liittyvä lainsäädäntö on edelleenkin tasapainoilua työntekijöiden turvan ja työnantajan toimintamahdollisuuksien välillä. Työntekijä on työmarkkinoiden heikompi osapuoli, jonka oikeuksia työlainsäädännöllä ja työmarkkinasopimuksilla turvataan. Työmarkkinoista puhuttaessa on totta kai kyse myös ideologiasta ja vallankäytöstä. Kyse on rahasta ja tulonjaosta. Kuulen usein tarpeesta lisätä työmarkkinoiden joustoja (lue: työntekijöiden joustoja työnantajan hyväksi). Tällainen puhe heijastaa osittain toimintaympäristön muutosta, mutta se kertoo myös ideologisesta tai taloudellisesta pyrkimyksestä heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja muuttaa tulonjakoa palkkojen ja pääoman välillä pääoman eduksi. Rehellisen keskustelun käymiseksi on siis tunnustettava, että työmarkkinoiden muutoksesta ja muutostarpeista puhuminen on harvoin puhetta vailla ideologista latausta tai eturyhmäajattelua. Itsensätyöllistäjät muuttavat perinteisiä jakolinjoja Edellä kuvaamiani peruskuvioita muuttaa itsensätyöllistäjien ja mik royrittäjien määrän kasvu. Itsensätyöllistäjyyden ja mikroyrittämisen lisääntyminen on osittain positiivinen ilmiö, joka ilmentää ihmisten halua ja kykyä toteuttaa itseään ja päättää itse omasta työstä ja elämästä. Mutta toisaalta työn teettämiseen liittyvää riskiä halutaan siirtää työnantajalta työntekijälle järjestämällä työ palkkatyön sijaan hankintoina. Yrittäjästatuksella toimiva henkilö saattaa löytää itsensä palkansaajan kaltaisesta asemasta suhteessa toimeksiantajaan – kuitenkin vailla työntekijän oikeuksia ja turvaa. Työelämän suurimmat muutostrendit nyt ja lähitulevaisuudessa ovat todennäköisesti itsensätyöllistäjien määrän kasvun jatkuminen, työn silppuuntuminen ja epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen entisestään. Myös työn aika- ja paikkariippumattomuus tullee lisääntymään. Digitalisaatio muuttaa omalta osaltaan työtä, kun sen mahdollistamana jakamistalouden erilaiset muodot sekoittavat perinteisiä työn tekemisen muotoja. Jakamistaloudessa palveluita kehitetään vertaisyhteisöissä perinteisten työpaikkojen sijaan, ja samalla syntyy uusia liiketoiminta- ja kulutusmalleja. Digitalisaatio ja automatisaatio myös tuhoavat vanhoja työpaikkoja. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen muuttaa työmarkkinoita; hiilineutraali kiertotalous luo 25 työpaikkoja samalla kun fossiilitaloudesta työtä häviää. Emme voi olla varmoja, syntyykö uusia työpaikkoja samassa suhteessa häviävien tilalle, tai ainakin ne syntyvät osittain eri aloille. Työelämän murroksessa on huolehdittava oikeudenmukaisuudesta ja pidettävä jokainen kansalainen mukana muutoksessa. Minulle vasemmistolaisena työelämän ja tulevaisuuden muutoksessa tärkeimmäksi kysymykseksi nousee: miten muuttuvassa maailmassa ja silppuuntuvassa työelämässä turvataan työehdot ja ihmisten toimeentulo omalla työllään pitäen samalla huolta työllisyysasteesta? Kysymystä voi lähestyä kahta kautta. Yhtäältä estämällä työehtojen polkeminen ja työn silppuuntuminen lainsäädännöllä ja sopimuksilla. Toisaalta varmistamalla turvallisuus ja toimeentulo sosiaalipolitiikan keinoin. Ehkä paras vastaus on näiden molempien lähestymistapojen yhdistelmä. Minimiehtoja ja turvaverkkoja Työelämän muutosta ei voi estää lainsäädännöllä, eikä se ole tarpeenkaan. Työelämän silppuuntumisen negatiivisia vaikutuksia pitää kuitenkin tasata, sillä vaikka joustavuus voi joissain tilanteissa hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, on joustojen maksaja käytännössä työntekijä. Myös tulevaisuudessa lainsäädännön tulee suojella työmarkkinoiden heikompaa osapuolta, eli työntekijää. En halua Suomeen työmarkkinoita, joissa vallitsee viidakon lait, joissa jokainen jätetään selviämään yksin ja vain vahvat jyräävät. Esittelen seuraavaksi keskeisimpiä uudistuksia, joilla pelisäännöt saadaan pidettyä oikeudenmukaisina muuttuvilla työmarkkinoilla. N O L L AT U N T I S O P I M U S T E N R A J A A M I N E N . Nollatuntisopimukset antavat työnantajalle loputtoman jouston ja työntekijälle olemattoman turvan. Työajaksi merkitään esimerkiksi 0–40 tuntia viikossa. Työntekijä ei voi suunnitella elämäänsä, toimeentulosta ei ole varmuutta, muille työnantajille työnteko on rajattua ja sosiaaliturva epävarma. Todelliseen tarpeeseen perustuvia ja vapaaehtoisia sopimuksia tulee edelleen voida solmia, mutta vain perustellusta syystä ja työntekijän suostumuksella. Lähtökohtana tulee olla, että täysiaikainen työvoiman tarve täytetään täysiaikaisella ja pysyvällä työsuhteella, myös tulevaisuudessa. RY H M Ä K A N N E O I K E U S . Yksittäisen työntekijän on vaikea ja usein käytännössä raskas lähteä hakemaan oikeutta työnantajan tekemistä laittomuuksista. Ammattiyhdistysliikkeelle pitäisi säätää ryhmäkanneoikeus, jotta se voisi viedä räikeimmät asiat eteenpäin työntekijöiden 26 puolesta. Olisi myös rehellisen suomalaisen yrittäjän etu, jos alipalkkauksella kilpailuetua hakevat toimijat pistettäisiin ruotuun. VÄ H I M M Ä I S PA L K K A . Kannatan ajatusta lakisääteisestä vähimmäistuntipalkasta. Vähimmäispalkkaa tarvitaan luomaan perälauta palkkaukselle ja pitämään huolta siitä, että työstä maksetaan elämiseen riittävä palkka. Vähimmäispalkka olisi vain raja jonka alle ei palkkaa voisi maksaa, ja työehtosopimusten mukaiset minimin ylittävät palkat olisivat luonnollisesti edelleen voimassa. Vähimmäispalkka loisi turvaa ympäristössä, jossa monien alojen järjestäytymisaste on matala. Erityisesti se toisi etua nuorille ja maahanmuuttajille, joiden asema työmarkkinoilla on puutteellisen kokemuksen ja tiedon takia usein heikko. G L O B A A L I T P E L I S Ä Ä N N Ö T. Ihmiset, tavara ja pääoma liikkuvat vapaasti Euroopassa ja suhteellisen vapaasti ympäri maailman. Tuotantoa on jo pitkään siirretty halvempien kustannusten ja heikomman sääntelyn maihin. Tuotanto- ja arvoketjut ovat yhä monikansallisempia ja pilvipalveluiden, 3D-tulostuksen ja vastaavien tekniikoiden sekä aineettomien tuotteiden yleistyessä tuotanto- ja arvoketjuista tulee vielä nykyistä poikkikansallisempia. On siis entistäkin tärkeämpää, että sääntelyssä katsotaan myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kun pääoma ja tuotanto ylittää maiden rajat, myös sääntelyä ja työelämän pelisääntöjä pitää pyrkiä kehittämään maailmanlaajuisesti. On pidettävä huolta kansainvälisistä työelämän perussopimuksista ja kehitettävä työehtoja parantavaa yhteistyötä. Työntekijöillä ympäri maapallon on samat huolet ja samat ilot ja on myös suomalaisen työntekijän etu, jos työehdot ovat kunnossa myös muualla. Globaalin pääoman maailmassa myös työväenliikkeen on oltava globaali. P E R U S T U L O . Pätkä- ja silpputyöt ja itsensätyöllistäminen ovat tulleet jäädäkseen. Vaikka negatiivisiin lieveilmiöihin puututtaisiinkin esimerkiksi yllä esittämälläni lainsäädännöllä, pitää myös sosiaaliturvaa muuttaa vastaamaan muuttunutta maailmaa. Olennaisin muutos olisi perustulo. Perustulo loisi työntekijöille ja mikroyrittäjille turvaa silppuuntuneilla työmarkkinoilla ja kannustaisi tekemään myös pieniä töitä, kun pelkoa sosiaaliturvan menettämisestä ei olisi. On epärealistista ajatella, että perustuloon siirryttäisiin kertarysäyksellä. Kohti perustuloa tulisi edetä yhdenmukaistamalla ja joustavoittamalla olemassa olevaa sosiaaliturvaa ja kasvattamalla suojaosia sekä parantamalla itsensätyöllistäjien ja pienyrittäjien sosiaaliturvaa. 27 VA N H E M PA I N VA PA I D E N TAS A A M I N E N . Naiset käyttävät ylivoimaisesti suurimman osan vanhempainvapaista. Se heikentää naisten työmarkkina-asemaa ja eläkekertymää. Vanhempainvapaita tulisi uudistaa siten, että osa vanhempainvapaakuukausista korvamerkittäisiin isille esimerkiksi 6+6+6-mallin mukaisesti. Tämä kannustaisi isiä käyttämään enemmän vanhempainvapaita ja parantaisi näin naisten työmarkkina-asemaa. M U U T O S K Y V Y N VA H V I S TA M I N E N . Ihmiset ovat Suomen talouden suurin voimavara ja ihmiset lopulta ratkaisevat talouden menestyksen. Koulutuksella voidaan vahvistaa ihmisten kykyä selviytyä muuttuvilla työmarkkinoilla. Koulutettu, osaava ja itsevarma ihminen pärjää paremmin työmaailmassa, jossa epävarmuus ja muutos ovat alati läsnä. Vaikka ihmisille ei aina heti löydy koulutustaan vastaavaa työtä, niin koulutus ei mene hukkaan, sillä se rakentaa inhimillistä kapasiteettia ja muutoskykyä. Olen huolissani nykytrendistä, jossa puhutaan ylikoulutuksesta ja suomalaisten koulutustason laskemisesta. Jatkossa on yhä tärkeämpää, että uudelleenkouluttautuminen ja ammatinvaihtaminen on mahdollista ja joustavaa. Koulutusjärjestelmää ja työnantajien asennoitumista koulutukseen pitää muuttaa siten, että tutkintoja enemmän katsotaan todellista osaamista. Työttömyysturvalla on voitava opiskella joustavasti ja osatutkintojen ja yksittäisten kurssien suorittaminen on oltava helpompaa. Millä hyvinvointi tulevaisuudessa kustannetaan? Työmarkkinoiden muutos vaikuttaa myös julkiseen talouteen ja sen rahoituspohjaan. Jos tulevaisuudessa työnteko silppuuntuu yhä enemmän ja robotit tekevät yhä suuremman osan työstä, laskee se työntekijöiden ansiotasoa ja palkkakertymää ja sitä kautta myös ansioverokertymä heikkenee. Päättäjien pohdittavaksi tuleekin, miten vähenevän työn tulevaisuudessa rahoitetaan julkiset palvelut ja sosiaaliturva ja miten voidaan huolehtia tulonjaon tasaamisesta ja työntekijöiden vanhuuden turvasta? Työn silppuuntumisen räikeimpiä muotoja tulee rajoittaa ja pyrkiä varmistamaan ihmisten toimeentulo omalla työllä ja sitä myöten myös eläkekertymä. On kuitenkin tunnustettava, että vakaita työuria on yhä harvemmilla, joten kansaneläkkeen taso pitää turvata vanhusköyhyyden vähentämiseksi. Perustulo toimisi työuran aikana toimeentuloa turvaavana mutta myös tulonjakoa tasaavana elementtinä, sillä käytännössä sen rahoittaminen vaatii verotuksen kasvattamista tulonjaon yläpäässä. Jos yhä suurempi osa lisäarvosta kanavoituu robotisaation 28 myötä talouteen palkkatulojen sijaan pääomatuloina, on olennaista verottaa pääomia riittävällä ja tehokkaalla tavalla. Jos robotit tekevät tulevaisuudessa suuremman osan töistä ja maksavat jopa verot, niin mitä tekee ihminen? Kuluttaminen ei riittäne elämän mielekkääksi sisällöksi. Talouden muutoksen myötä syntyy myös uutta työtä, mutta on aivan mahdollista, että tulevaisuudessa työtä on yhä vähemmän. Silloin kysymykseksi nousee toimeentulon turvaavan perustulon lisäksi työn jakaminen. Jos työtä on vähemmän, tulee se jakaa tasaisemmin. Työssä ei ole yksilölle kyse vain toimeentulosta, vaan myös osallisuudesta, mielekkäästä tekemisestä ja hyödyllisyyden tunteesta. Siksi on tärkeä varmistaa sen tasainen jakaminen. Toisaalta yhteiskunnassa, jossa palkkatyötä ei välttämättä riitä kaikille, ihmisarvoa ja elämän mielekkyyttä ei voi sitoa pelkästään työhön. Suomalaiset ovat ylpeitä korkeasta työmoraalista, mutta vähenevän työn tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää rakentaa elämän mielekkyyttä myös palkkatyön ulkopuolisille asioille ja varmistaa ihmisten toimeentulo epävakailla työmarkkinoilla. H A N N A S A R K K I N E N on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen. Sarkkinen on Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu. Koulutukseltaan 28-vuotias Sarkkinen on filosofian maisteri. Sarkkiselle on tärkeää taloudellisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistäminen sekä ihmisten välisen solidaarisuuden tukeminen. Sarkkisen mukaan kehityksen pitää tapahtua maapallon kantokyvyn puitteissa, sillä hyvää elämää ei voi olla, jos maapallo tuhoutuu. 29 Mikko Kärnän kommentit tekstiin Poliitikkojen tehtävä ei ole määritellä työn arvoa H A N N A S A R K K I S E N K I R J O I T U K S E E N voi monilta osiltaan yhtyä, mutta vastaavasti toisilta osiltaan ei laisinkaan. Sarkkinen tuo kirjoituksessaan hienosti esiin perustulon välttämättömyyden, jota Juha Sipilän hallitus nyt ensimmäistä kertaa kokeilee. On kuitenkin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun tunnustetaan työmarkkinoiden muutos, vaaditaan nollatuntisopimusten kieltämistä ja lakisääteistä minimipalkkaa. On mahdotonta ajatella, että voisimme ryhtyä poliittisesti määrittelemään, millainen arvo työllä on. Tämän määrittelyn tulisi tapahtua ensijaisesti työnantajan ja työntekijän välillä. Aivan vastaavasti on mahdotonta määritellä poliittisesti, millaiseen tuntimäärään ihminen voi työssään tyytyä. Sarkkinen toteaa, että työn olemus ei sinällään ole muuttunut: se on toimintaa, joka luo lisäarvoa. Maksimaalisen lisäarvon tuottaminen käy kuitenkin mahdottomaksi, mikäli toimintaa aletaan säädellä poliittisin keinon ulkoapäin. Työmarkkinoiden muutos tehdään sisältä. Kolmikanta on uudistettava kolmikantaisesti realiteetit tunnustaen. ANTTI VESALA Onko Suomen työmarkkina järjestelmä uudistumis kykyinen? Tähän kysymykseen tiivistyy koko kirjoituksen ajatus. On myönnettävä, että lähtökohta on melko pessimistinen. Vilkaisu kehityskulkuun viimeisten parin-kolmen vuosikymmenen aikana ei anna kovin valoisaa ennustetta. L ama 1990-luvulla oli romahdus ja shokki, joka pakotti toteuttamaan merkittäviä yhteiskunnallisia uudistuksia. Silloin vauhtia haettiin vanhoista lääkkeistä kuten devalvaatiosta. Tuolloinen romahdus oli rajumpi kuin vuoden 2008 jälkeen iskeneen kriisin syvinkään vaihe. Työmarkkinatoimijat eivät pystyneet saamaan aikaan kustannuskilpailukykyä palauttavaa palkkaratkaisua, Sorsan sopimusta. Ja niin päädyttiin devalvaatioon. Tulonsiirto kotimarkkinayrityksiltä vientialoille toteutettiin tavalla, joka ajoi valtavan määrän ulkomaan valuutassa velkaantuneita yrityksiä konkurssiin. 30 31 Tänä päivänä vientialojen kilpailukyvyn palauttavaa valuuttakurssijoustoa ei ole enää käytettävissä. Suomi on viime vuodet elänyt lisäajalla, jonka EKP:n ultralöysä rahapolitiikka mataline korkoineen on tarjonnut ja mahdollistanut melkoisen reippaan velkaantumisen vuodesta 2009 alkaen. Tuon lisäajan turvin olisi pitänyt toteuttaa mittavia rakenneuudistuksia, ja samalla myös työmarkkinoiden toiminta olisi pitänyt päivittää vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita. Suuret reformit on muutamissa kilpailijamaissa pääosin tehty, esimerkkeinä Ruotsi ja Saksa. Suomessa kaikki on viivästynyt tolkuttomasti, kuten suurena voittona markkinoitu eläkeuudistus. Jos jotain on saatu toteutumaan, niin useimmiten vesitettynä ja alamittaisena. Hallituksilta on kokoonpanosta riippumatta puuttunut kykyä kunnollisten ja vaikuttavien reformien toteuttamiseen, varsinkin työmarkkinoihin liittyvien. Yksi tärkeä yksittäinen keino olisi paikallisen sopimisen edistäminen. Kohti pohjoismaista työmarkkinamallia Tätä kirjoitettaessa myös kiky-sopimus on voimassa, eikä paikallisen sopimisen suhteen sen voimassaollessa varmaankaan tapahdu mitään. Aika kuluu ja Suomen taloustilanne kohenee toivottoman hitaasti. Monet mittarit osoittavat alaviistoon: Esimerkiksi markkinaosuuksien menettäminen maailmankaupassa jatkuu. Kilpailukykysopimus jää vaikutuksiltaan huomattavasti siitä, mikä sen alkuperäinen tavoitetaso oli – sellaisena, kuin se kirjattiin hallitusohjelmaan. Paikallisen sopimisen edistämiseen on kuitenkin palattava kilpailukykysopimuksen päätyttyä ja vähintään mahdollistettava järjestäytymättömille yrityksille samat paikallisen sopimisen mahdollisuudet kuin järjestäytyneille, ilman kiky-paketin yhteydessä ehdotettua luottamusmiespakkoa. Tämän uudistuksen jälkeenkin pienyritysten työpaikkasopiminen rajoittuisi siihen, mitä työehtosopimuksissa on sallittu, mutta näin saataisiin aluksi edes tasa-arvoiset toimintamahdollisuudet. Kilpailukykysopimuksen oheistuotteena myös merkittävä osa hallituksen finanssipoliittista päätösvaltaa on rajattu pois käytöstä. Hallitus on luvannut olla tekemättä eräitä säästöjä, jotka on kuvattu hallitusohjelman liitteessä 2. Ruotsissa ja muualla Pohjolassa tällainen valtiovallan ulkoistaminen yhdistyksille ei tulisi kuuloonkaan. Ruotsissa työmarkkinat hoitavat työmarkkina-asiat hallituksen siihen puuttumatta. Hallitus hallitsee maata, työmarkkinajärjestöjen siihen puuttumatta. Kukaan ei taatusti voi väittää, ettei Ruotsi olisi sopimisyhteiskunta, jossa ei ole sopimisen kulttuuria. Tai että Ruotsissa työntekijöiden asiat olisivat huonosti, kun siellä ei ole Suomen kaltaista 32 yleissitovuutta. Tai että Ruotsissa kollektiiviset neuvotteluoikeudet olisi kansainvälisten sopimusten vastaisesti romutettu. Millekään sellaisille väitteille ei ole perusteita, mutta silti samat uhkakuvat ryöpsähtävät rutiininomaisesti silmille joka kerta, kun työmarkkinaosapuolten nykyisiä vallankäytön mahdollisuuksia kaventavista uudistuksista yritetään Suomessa keskustella. Tosiasia on, että Ruotsissa on Suomeen verrattuna lähes täystyöllisyys kantaväestön parissa. 15–74 -vuotiaiden ulkomailla syntyneiden työllisyysaste on sekin samalla tasolla kuin koko Suomen työllisyysaste samassa ikäryhmässä. Talous kasvaa, investoinnit virtaavat sisään, laittomia lakkoja ei käytännössä ole. Toimiva työmarkkinamalli ei selitä kaikkea Ruotsin menestyksestä ja hyvinvoinnista, mutta vaikutusten etumerkistä tuskin on mitään epäselvyyttä. Suomen yli seitsemän prosentin rakenteellinen työttömyys kertoo, että nykymallilla työmarkkinat Suomessa yksinkertaisesti eivät toimi riittävän hyvin. Pidän väistämättömänä, että tehokkaammin toimivien työmarkkinoiden maista kuten Ruotsista omaksutaan lähivuosina parhaat käytännöt myös meillä sovellettaviksi. Ihmiset ja työ kohtaamaan paremmin kaupungistumisen ja teknologian kehityksen avulla Työllisyyskehityksen suotuisan kehityksen vauhdittamiseksi valtiolla on käytettävissään suoria ja epäsuoria keinoja. Se voi suoraan vaikuttaa sekä työn kysyntään että tarjontaan. Näillä rintamilla onkin edetty. Eri kysymys tosin on, onko riittävästi. Työn verotusta on kevennetty tämän vuoden budjetissa ja kevennetään ensi vuodeksi lisää. Ja kevennettävä on edelleen. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen vaikuttaa tarjontapuolelle. Nämä molemmat ovat esimerkkejä keinoista, joita tukee vahva tutkimusnäyttö. Työmarkkinoiden toimivuuteen niillä ei ole paljonkaan merkitystä. Työmarkkinatoimijat pyrkivät estämään tehokkaiksi tiedettyjen keinojen käyttöä esimerkiksi vetoamalla omaan tulkintaansa keinojen kiky-vastaisuudesta. Niin kauan kuin työmarkkinajärjestelmä ei uudistu siten, että työn kysyntä ja tarjonta kohtaisivat nykyistä paremmin, on muilla alueilla tehtäville reformeille vieläkin huutavampi tarve. Valtio voi vauhdittaa työn kysynnän ja tarjonnan kohtaamista myös muilla keinoilla kuin työn hintaan ja sen vastaanottamisen välittömiin kannustimiin vaikuttamalla. Se voi esimerkiksi lahjoa nykyistä vähemmän ihmisiä pysymään alueilla, joilla ei ole ja joille ei synny markkinaehtoisesti työpaikkoja. 33 Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen muutosvoima, jonka suhteen Suomi on pahasti jäljessä useimmista länsimaista. Tähän on vaikuttanut verraten myöhäinen teollistuminen ja muutamat muut seikat, joista mainitsemisen arvoinen on ainakin sotien jälkeinen asutuspolitiikka. Satoja tuhansia karjalaisia asutettiin ympäri maata pientiloille. Alue- ja maatalouspolitiikalla ja näihin liittyvillä erilaisilla politiikkatoimilla on hidastettu väestön muuttamista kaupunkeihin. Samaa vaikutusta tuottaa myös kuntien välinen verotulontasaus- ja valtionosuusjärjestelmä. Toisaalta kaupungit eivät ole kaavoittaneet riittävästi maata asuntorakentamiskäyttöön, mikä on hyödyttänyt olemassa olevan asuntokannan omistajia ja nostanut sekä asuntojen hintoja että vuokria. Lisäksi monet muut valtion politiikat haittaavat työvoiman liikkuvuutta. Esimerkkinä voisi mainita asuntokaupan varainsiirtoveron, jota ekonomistit käytännössä yksimielisesti pitävät yhtenä haitallisimmista veroista. Myös omistusasumisen suosiminen verovähennyksillä on vähentänyt työn perässä muuttamista. Nämä ja monet muut valtion ja kuntien toimenpiteet ja laiminlyönnit ovat yhdessä aikaansaaneet tilanteen, jossa ihmiset eivät välttämättä asu paikoissa, joissa heidän ansaintamahdollisuutensa ja tuottavuutensa olisivat parhaat mahdolliset. Keskittymishyödyt ovat kiistaton ilmiö: Innovaatiot, uusi työ ja talouskasvu syntyvät siellä, missä ihmiset kohtaavat. Totta on, että suuret teollisuuslaitokset eivät sijaitse suurissa kaupungeissa. Mutta toisaalta suurteollisuus ei ole pitkään aikaan ollut se sektori, jossa uusi työ laajassa mitassa syntyy. Teollisuustyön tuottavuus kasvaa robotisaation ja automatisaation myötä, ja ihmistyötä tarvitaan teollisuustuotannossa yhä vähemmän. Teollisuustyön tuottavuus kasvaa robotisaation myötä huikeasti, ja tämä kehitys tulee jatkumaan ja voimistumaan. Moni pelkää tämän hävittävän työpaikat, mutta todellisuudessa kyse on ainoasta tavasta pitää edes osa teollisesta työstä Suomessa tai saada sitä joissakin tapauksissa jopa lisää. Yhä suurempi osa hyödykkeistä on aineettomia. Palveluiden ja digitaalisten tuotteiden osuus kasvaa. Tämäkin on kehitys, jossa Suomi on takamatkalla moneen länsimaahan nähden. Vaikka teknologisen kehityksen vauhti välillä huimaisi, luddismille ei pidä antaa pikkusormea. Taloushistorialliselta kannalta tarkasteltuna voidaan kohtalaisen turvallisesti esittää karkea yleistys, jonka mukaan tärkein yksittäinen aineellisen hyvinvoinnin kasvua selittävä tekijä on ollut nimenomaan teknologian kehitys ja tuottavuutta parantavien innovaatioiden leviäminen yleiseen käyttöön. Sama mekanismi toimii myös aineettomien hyödykkeiden ja palveluiden maailmassa. Itse en muista, milloin olisin viimeksi ostanut musiikkia missään fyy34 sisessä formaatissa kuten CD-levynä. Nykyään en edes omista CD-soitinta. Sen sijaan minusta on tullut Spotifyn suurkuluttaja. Teknologisten innovaatioiden, olivat ne sitten fyysisiä laitteita tai digitaalisia hyödykkeitä, leviäminen mahdollisimman laajalle mahdollisimman nopeasti, kasvattaa ihmiskunnan hyvinvointia ja ratkaisee ihmisten ongelmia. Tätä pitää edistää poistamalla esteitä ja madaltamalla kustannuksia. Teknologioiden leviämisen hidastaminen on suoraa varkautta tulevilta sukupolvilta, ja sellaisena siihen tulee suhtautua. Lopuksi Muutos on nopeaa ja nopeutuu. Työmarkkinoiden sopeutuminen siihen vaatii paljon myös verotukselta ja sosiaaliturvalta. Vuonna 2019 käyttöön otettava (koputetaan puuta) reaaliaikainen tulorekisteri tulisi rakentaa sellaiseksi, että se keskustelisi saumattomasti sekä vero- että sosiaalietuusjärjestelmän kanssa. Siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi ja työsuhteiden välillä olevasta opiskelijaksi on tehtävä niin saumattomaksi kuin mahdollista. Enää ei voida pitää hyväksyttävänä, että ihminen joutuu jopa kuukausia odottamaan päätöstä siitä, tuleeko rahaa vai ei. Jonkinlainen perustulon suuntaan vievä reformi todennäköisesti vaaditaan, mutta poliittisesti ja taloudellisesti realistisen konkreettisen mallin löytyminen voi osoittautua yllättävän vaikeaksi. A N T T I V E S A L A on 38-vuotias järvenpääläinen, Jyväskylän yliopistosta valmistunut taloushistorian maisteri, joka työskentelee Kokoomuksen eduskuntaryhmän talouspoliittisena sihteerinä. Aiemmin hän on toiminut pääministeri Alexander Stubbin eduskunta-avustajana ja avustanut myös useaa muuta Kokoomuksen kansanedustajaa. Vesala oli Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri vuosina 2010-2011. Hänet tunnetaan myös aktiivisena some-keskustelijana, joka ottaa tiukasti kantaa liberaalien uudistusten puolesta. 35 Nikkel Näkkäläjärven kommentit tekstiin Yleissitovuuden poistoa ei voi yleistää menestykseksi Antti Vesala analysoi hyvin artikkelissaan Suomessa vallitsevaa korkeaa rakenteellista työttömyyttä ja sen syitä, kaupungistumista, teknologian kehitystä sekä Suomessa toteutettua asunto- ja kaavoituspolitiikkaa. Sen sijaan Vesalan analyysi suomalaisesta työmarkkinamallista jää auttamatta vajavaiseksi. Hän myös maalaa yltiöpositiivisen kuvan siitä, että nimenomaan yleissitovuuden poistaminen olisi Ruotsissa merkittävä menestystekijä. Jokaiseen monimutkaiseen ongelmaan löytyy selitys, joka on yksinkertainen, selkeä ja väärä - niin tässäkin kysymyksessä. Ruotsin menestykseen vaikuttaa vahvasti voimakkaan investoiva asuntopolitiikka, aktiivinen työvoimapolitiikka sekä palkkanormin käyttöönotto. Sen sijaan Arbetsmarknadsekonomiska Rådet arvioi (2015), että palkkaneuvottelujen hajauttaminen ei Ruotsissa todennäköisesti ole ollut tärkeä asia kilpailukyvyn kehityksen kannalta. Olen Vesalan kanssa samaa mieltä tarpeesta rakenteellisen työttömyyden vähentämiselle. Yhdyn esitettyihin keinoihin työvoiman liikkuvuuden edistämisen sekä sosiaaliturvan uudistamisen osalta. Lisäksi tarvitsemme muun muassa parempaa koulutuspolitiikkaa sekä huomattavasti nykyistä aktiivisempaa työvoimapolitiikkaa. Mallia voimme katsoa Ruotsista. Lopuksi suosittelen vielä Vesalaa ja sosiaaliturvan uudistamisesta kiinnostuneita lukijoita tutustumaan Demarinuorten Yleisturva-malliin, joka yksinkertaistaa sosiaaliturvaa, purkaa kannustinloukkuja myös osa-aikaisen työn vastaanottamiselta sekä automatisoi järjestelmiä. N I K K E L N Ä K K Ä L Ä J Ä RV I Työllisyyden nostaminen on hyvinvointivaltion elinehto Maailmantalous on pitkässä stagnaatiossa ja merkittävään taloudelliseen kasvuun ilman uudistumista ei kannata luottaa. Teknologian kehitys ei ole tuottanut viime vuosina enää samanlaista taloudellista kasvua kuin aikaisemmin. V äestö ikääntyy voimakkaasti ja Suomen huoltosuhde on heikentynyt. Työllisten määrä on vähentynyt ja työllisyysaste on pohjoismaisittain verrattuna huomattavan matala 69 %. Lisäksi työelämä on prekarisoitunut: Vuodesta 1997 vuoteen 2015 jatkuva osa-aikatyötä tekevien määrä on kaksinkertaistunut ja vuodesta 1998 vuoteen 2007 alle vuoden kestävien työsuhteiden osuus kaikista alkaneista työsuhteista nousi 40 prosentista 60 prosenttiin. Kyseessä on haastava kokonaisuus, jonka ratkaisemista poliittisin keinoin rajaa myös moni seikka. Niukka talouskasvu luo realiteetteja talouspolitiikkaan, EU:n velka- ja budjettialijäämärajoitukset rajoittavat mahdollisuutta voimakkaaseen investointipolitiikkaan ja 36 37 elvyttämiseen ja globalisaatio sekä ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus ovat liittäneet Suomen vahvaksi osaksi kansainvälistä kilpailua. Muistettava on myös sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus: ei ole oikeudenmukaista kasata enää enempää vastuuta nuorten ja tulevien sukupolvien harteille. Pohdin kirjoituksessa työn ja yhteiskunnan muutosta sekä sitä millaisia muutoksia ne mielestäni edellyttävät muun muassa sosiaaliturvaan, työmarkkinoihin, koulutukseen, yhteiskunnan rakenteisiin ja verotukseen. Uusia keinoja hyvinvointivaltion rahoittamiseksi on löydettävä. Kaikki esitetyt keinot eivät ole toteutettavissa kerralla. Osa taas on sellaisia, jotka nimenomaan on toteutettava osana laajempaa kokonaisuutta. Kaikki keinot eivät ole poliittisesti helppoja, mutta politiikassa on tehtävä joskus päätöksiä silläkin uhalla, että joku niistä suuttuu. Hyvinvointivaltio on pelastamisen arvoinen – vaatii uusia keinoja rahoittaa Pohjoismainen hyvinvointivaltio on yhteiskuntamalli, joka on herättänyt kansainvälistä ihailua. Yksilön oman vastuun lisäksi Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa korostetaan yhteiskunnan vastuun merkitystä kansalaisten mahdollisuuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatus panostuksista ihmiseen, koulutukseen ja ympäristöön on kaunis ja kannatettava. Tuloksetkin puhuvat puolestaan: pienten yhteiskunnallisten erojen maissa ihmiset ovat muita onnellisempia, yhteiskunnat rauhallisempia ja talouden kehitys vakaampaa. Vierailin Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan Kaliforniassa San Franciscossa ja tapasin paikallisia yrittäjiä, teknologia-alan työntekijöitä, tutkijoita ja poliitikkoja. Siellä eräässä keskustelussa nousi esiin se, että James Truslow Adamsin ajatus Amerikkalaisesta unelmasta, The American Dream, toteutuu nykypäivänä itse asiassa parhaiten juuri Pohjoismaissa. “The American Dream is that dream of a land in which life should be better and richer and fuller for everyone, with opportunity for each according to ability or achievement.” Amerikkalaisen unelman juju on, että jokaisella kansalaisella on aito mahdollisuus sosiaaliseen nousuun. Pohjoismaissa tämä toteutuu kohtuullisen hyvin, Yhdysvalloissa ei juurikaan. Se haittaa myös taloudellista toimeliaisuutta. Hyvä yhteiskunta on kuin vakuutus - kun turvaverkot toimivat, ihminen uskaltaa olla rohkea ja ottaa riskejäkin. Hyvinvointivaltio ja sen tärkeimmät osat – maksuton koulutus, laaja terveydenhuolto, lapsiperheiden palvelut, tulonsiirrot ja vanhus38 tenhoito tuottavat tasa-arvoa. Hyvinvointivaltion rahoittaminen vaatii huomattavan määrän verotuloja ja korkean työllisyysasteen. Kumpaakaan meillä ei ole nykyolosuhteisiin nähden riittävissä määrin. Tarvitsemme monipuolisesti toimenpiteitä talouskasvun, työllisyyden ja tasa-arvon edistämiseksi. Teknologian kehitys luo tarpeen mukautumiselle EVA:n raportin mukaan noin 7 % nykyisistä työpaikoista voidaan Suomessa korvata 20 vuoden kuluessa automatisoinnilla. Suurempiakin arvioita on esitetty, mutta raportti nojaa siihen oletukseen, että robotit eivät korvaa kovinkaan paljon kokonaisia ammatteja vaan ennemminkin yksittäisiä työhön kuuluvia tehtäviä. Toisaalta uusi teknologia tekee muutosvauhdista entistä nopeampaa ja luo uutta työtä. Internet, tekoäly, bioteknologia, esineiden internet, big data, 3D-printtaus ja robotiikka aikaansaavat muutoksia, joiden laajamittaisuutta on vaikea ennustaa. Nopea muutos luo tarpeen sille, että muutoksen myötä työnsä menettäviä yksilöitä on autettava mukautumaan, mutta myös yhteiskunnasta rakenteellisella tasolla on tehtävä muutosvalmiimpi. Koulutuksen on uudistuttava korostamaan vuorovaikutusta, luovuutta ja yleissivistystä. Digitalisaatiota on tärkeää edistää – liikennekaari on tästä hyvä esimerkki ja tärkeä hanke. Työlainsäädäntöä kannattaa kehittää auttamaan itseohjautuvan työn tekemistä. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vuorokautisesta ja viikottaisesta työajasta siirryttäisiin säännölliseen kuukausityöaikaan, työntekijä voisi päättää lepoaikansa itse ja kaikki viikonpäivät olisi samanarvoisia. Uudistus olisi tärkeä etenkin asiantuntijatyössä, mutta jos se toteutetaan kautta linjan, samassa yhteydessä menetykset matalapalkkaisilla palvelu-, ravintola- ja hoitoaloilla on kompensoitava. Lisäksi tarvitaan merkittävä määrä investointeja, lisää aikuiskoulutusta ja laajempi robotisaatiostrategia. Sosiaaliturva ja työmarkkinat uudistettava kannustamaan työntekoon Sosiaaliturvaa, matalapalkkaisen työn vastaanottamisen kannustimia ja työelämän pelisääntöjä on työllisyysasteen nostamiseksi tarpeen uudistaa. Vaihtoehto sosiaaliturvan uudistamiselle on Demarinuorten Yleisturva, joka automatisoi sosiaaliturvaa ja vähentää byrokratiaa ja jossa yhdistyy suurin osa nykysosiaaliturvan tukimuodoista ja verovähennyksistä. Yleisturva on lineaarisesti vähenevä malli, joka parantaa työn vastaanottamisen kannustimia silloinkin, kun kyseessä 39 on osa-aikainen työ. Yleisturvan rahoittamiseksi luovutaan alemmista ALV-kannoista, karsitaan verovähennyksiä ja -tukia kuten asuntolainojen korkovähennysoikeutta, oman asunnon myynnin verovapautta ja ensiasunnon hankintaan liittyviä varainsiirtoverovapauksia. Nämä edistäisivät myös työvoiman liikkuvuutta ja siten madaltaisivat työn vastaanottamisen kynnystä. Matalien tulojen verotusta on myös järkevää alentaa ja lisätä palkkatuettua työtä Ruotsin tapaan. Myös muita työmarkkinauudistuksia on harkittava. Joka tapauksessa minimitoimeentulo on turvattava. Työehtosopimuksiakin ja työelämän lainsäädäntöä on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti. Pienten ja keskisuurten yritysten, esimerkiksi alle 30 henkilön yritysten työnantajavelvoitteiden keventämistä olisi kannatettavaa selvittää: työaikasäännöt ja koeajan pidentäminen voisivat olla sellaisia. Amsterdamin yliopiston tutkija Paul De Beer on ehdottanut myös luopumista pysyvistä työsuhteista. Hänen mukaansa kannattaisi siirtyä ns. määrittelemättömiin sopimuksiin, joissa esimerkiksi irtisanomissuoja ja -korvaukset kasvaisivat työsuhteen myötä. Tämä alentaisi työllistämisen riskiä, mutta pitkä työsuhde toisi yhä turvaa. Esitys on mielenkiintoinen ja vähintään tarkastelun arvoinen. Samalla työntekijöiden oikeuksia on uudistettava vastaamaan tätä päivää. Vapaa-ajan arvostus kasvaa jatkuvasti. Nykyinen vuosiloma on etuoikeus, johon pätkätyöntekijöillä, freelancereilla ja yrittäjillä ei usein ole mahdollisuutta. On perustettava lomavakuutusrahasto, jonka rahoittamiseen jokainen palkansaaja ja työnantaja osallistuu. Rahaston pääomalla mahdollistetaan jokaiselle suomalaiselle kerran vuodessa esimerkiksi kahden viikon loma, jonka ajalta toimeentulo turvataan rahastosta heille, joilla ei ole vuosilomaan mahdollisuutta. Verojen ja tukien viilaaminen ei riitä – rakenteet uudistettava tuottamaan tasa-arvoa Tasa-arvoa arvioidaan usein kapean katsannon läpi: arvioimalla tuloeroja. Olennaisempaa olisi mielestäni tarkastella hyvinvointieroja. Hyvinvointi on kokonaisvaltaisempi kysymys, johon sisältyy tulonsiirtojen ja tulopolitiikan lisäksi hyvinvointivaltion eri palveluiden toimivuus. Usein tasa-arvoasioita korostavat poliitikot sortuvat näpertelemään verotuksen viilaamisen kanssa, kun katseet pitäisi kääntää eriarvoistaviin rakenteisiin. Yhtenä ratkaisuna voisi olla ajattelumalli nimeltä ensijako, josta on Suomessa kirjoittanut ansiokkaasti ainakin Kaisa Penny Kalevi Sorsa -säätiön julkaisussa (2016). Yalen yliopiston politiikan tutkimuksen professori Jacob Hacker lanseerasi vuonna 2011 käsitteen predistributi40 on. Sen perusajatus on, että yhteiskuntapolitiikan ei pidä keskittyä pelkästään varallisuuden uudelleenjakoon vaan eriarvoistavia rakenteita on murrettava ja saatava markkinat toimimaan tasa-arvoisemmin. Suomessa ensijako voisi tarkoittaa naisten työssäkäyntiä tukevaa varhaiskasvatusta ja molempien vanhempien roolia korostavaa perhepolitiikkaa. Neuvolajärjestelmää on kehitettävä, perhevapaat uudistettava ja jaettava tasaisemmin luopuen samalla kotihoidon tuesta. Samalla siirrytään osittain maksuttomaan varhaiskasvatukseen esimerkiksi siten, että viikossa 20 tuntia varhaiskasvatusta olisi maksutonta ja sen jälkeen maksettaisiin tuntiperustaisesti. Lisäksi sosiaalija terveydenhuoltoa on uudistettava ja apteekkitoiminnan voisi ottaa osaksi julkista terveydenhuoltoa. Ensijako edellyttää toimivaa markkinataloutta. Se tarkoittaa kilpailun lisäämistä yhteiskunnan eri sektoreilla, kuten liikenteen osalta. Mikäli apteekkitoimintaa ei siirretä osaksi julkista terveydenhuoltoa, on apteekkitoiminta syytä myös avata kilpailulle. Yritystukijärjestelmää on syytä karsia huomattavasti ja kohdistaa fiskaalinen liikkumavara sosiaaliturvan uudistamiseen, työnantajamaksujen sivukulujen alentamiseen, koulutus-, tutkimus- ja innovaatioinvestointeihin sekä työn verotuksen keventämiseen. Tarvitsemme lisää markkinataloutta markkinatalouteen. Nykyistä korkeampi ja tasaisemmin jakautuva hyvinvointi on tahdon asia Nykyistä korkeampi ja tasaisemmin jakautuva hyvinvointi on mahdollista turvata. Päätöksentekoa on pohjattava yhä vahvemmin tutkittuun tietoon ja faktoihin. Suomessa ne ovat usein jääneet kompromissien, etujärjestöpolitikoinnin ja vaalitaktikoinnin jalkoihin. Monimutkaisiin ongelmiin on hyvin harvoin yksinkertaisia ratkaisuja. Populismiin ei pidä vastata populismilla. Esittämäni toimenpiteet ovat esimerkkejä siitä, miten sekä yhteiskuntaa että yksilöä valmennetaan sopeutumaan maailman muutokseen. Samalla edistetään luovaa tuhoa. Toimet helpottavat uusien teknologioiden käyttöönottoa ja nostavat työllisyyttä ja siten edistävät hyvinvoinnin syntyä. Työllisyysasteen nostaminen ainakin 75 %-yksikköön on edellytys sille, että Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja Amerikkalainen unelma voidaan turvata Suomessa. Matkalla siihen on epäilemättä voittajia ja häviäjiä. Tärkeintä on kuitenkin yhteiskunnan kokonaisetu. Se on hyvä pitää mielessä. 41 M I K K E L N Ä K K Ä L Ä J Ä RV I on 26-vuotias johtamisen ja konetekniikan opiskelija Lapista. Toimin tällä hetkellä Demarinuorten puheenjohtajana ja osallistun SDP:n puoluehallituksen työskentelyyn. Arvoliberaali, vasemmistolainen feministi. Tutkitun tiedon ja faktaperustaisen päätöksenteon ystävä. Poliitikkojen tehtävä on tehdä päätöksiä tosiasioiden ja arvojen pohjalta. Uuden tiedon valossa on kyettävä muuttamaan mielipidettäänkin. Lähteet TA LO U S & Y H T E I S K U N TA - L E H T I : LIMNÉLL, JARNO: ETLA: 3 /2016 Suomen Idea Taloustutkimus päätöksenteon tukena E VA- R A P O RT T I : Robotit töihin: Koneet tulivat – mitä tapahtui työpai- koilla Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta, Kalevi Sorsa -säätiön julkaisu S I LTA L A , J U H A : Tulonsiirroista tuotonjakoon, uudelleenjaosta ensijakoon, Kalevi Sorsa -säätiön julkaisu P E N N Y, K A I S A : H I E TA N E N O L L I , L I M N É L L J A R N O & L I N T U R I R I S TO ( 2 0 1 6) : Big Data, IoT ja kyberturvallisuus 4.0 Futura 2/2016. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. DRUCKER, PETER: Managing for results Elina Moision kommentit tekstiin Puhutaan sisällöistä eikä vain nimistä K I R J O I T TA J A H A L U A A P E L A S TA A S U O M A L A I S E N hyvinvointivaltion, koska se oikeastaan on amerikkalainen unelma. Asiaa on käsitelty laajasti Anu Partasen kirjassa: ”The Nordic Theory of Everything: In Search of a Better Life”. Ongelmana Suomessa kuitenkin on, että huono-osaisuus on alkanut periytyä. Sosiaalisen nousun mahdollisuus on vähentynyt. On sinänsä kiitettävää, että Demarinuoret ovat liittyneet perustuloa kannattaviin joukkoihin. Heidän yrityksensä lanseerata asia uudella nimellä, Yleisturva, on kuitenkin turhaa. Perustulo on keskustelussa vakiintunut käsite, jota käyttämällä on helpompi keskittyä puhumaan sen sisällöstä eikä nimestä. Vihreille perustulo merkitsee kaikille suomalaisille maksettavaa nykyisen perusturvan suuruista rahasummaa. Verottomana etuutena perustulon taso olisi noin 560 euroa (2014). Sillä korvataan kaikki sosiaaliturvan vähimmäisetuudet, kuten työttömien perusetuudet ja minimivanhempainpäivärahat. Verotuksella perustulo kerättäisiin asteittain pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse. Kirjoittaja nostaa kiitettävästi esille naiset työllisyysasteen nostamisen ja tasa-arvon edistämisen näkökulmasta. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen onnistuu parhaiten kiintiöittämällä vapaita. Rakenteet ohjaavat perheiden valintoja ja siksi rakenteiden tulee tukea vapaiden tasaisempaa jakautumista. Vihreiden aloitteesta Helsingissä tutkitaan siirtymistä maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Se pienentäisi lasten oppimiseroja koulun alkaessa, vähentäisi koulupudokkuutta ja myös syrjäytymistä. Blogi ”Miten Pohjoismainen hyvinvointi yhteiskunta voi toimia?” 21.5.2014 S O I N I N VA A R A , O S M O : A R N Z T Y M , ( 2 0 1 6) K AU H A N E N , M A L I R A N TA ( 2 0 1 1 ) D E M A R I N U O R E T. F I : 42 Yleisturva 43 Työn mahdolliset kehityspolut KOKONAISUUDISTUS V I L L E VÄ H Ä M Ä K I Työ2 Aivan ensin täytyy lukijalta pyytää anteeksi hieman kryptistä otsikkoa. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa ja viittaan otsikollani ns. Metcalfen lakiin, jonka mukaan kommunikaatioverkon arvo on verrannollinen verkon käyttäjien lukumäärän neliöön (n²). P alaan kirjoituksen loppuosassa siihen, miten tulevaisuudessa työn arvoa mahdollisesti määritellään. Yritän tässä lyhyessä artikkelissa perustella sen, miksi erilaiset valtionhallinnon ’Työ 2.0’ -hankkeet1 eivät enää riitä, vaan täytyy tehdä työmarkkinoiden kokonaisuudistus eli Työ². Analyysini perustuu siihen pohjaolettamukseen, että suurimmat työelämää koskevat muutosvoimat ovat teknologian expotentiaalinen kehitys ja yhä etenevä työn globalisaatio. Tutkitaanpa hieman alla olevaa työn uutta nelikenttää2,3, jossa on kuvattuna vaaka-akselilla työn globalisaatio ja pystyakselilla teknologian kehitys. 1 vm.fi/tyo-2.0 (luettu 24.11.2016) 2 Nelikenttää muokattu Harvard Business Reviewin artikkelissa olleesta vastaavantyyppisestä ideasta hbr.org/2016/03/work-in-the-future-will-fall-into-these-4-categories 3 Nelikenttä muokattu vastaamaan Peter Thielin erittäin pelkistettyä kahdella nuolella tehtyä esitystä teknologian (0 to 1) ja globalisaation (1 to n) yhteydestä kirjan Zero to One -mukaisesti zerotoonebook.com/ 44 Teknologian kehitys NYKYTILA VIRITETTYNÄ Työnkuva Kokoaikainen työ ja sen eri variaatioita, kuten urakkaosa-aikaisuus ja joustava työaika. Työnkuva Työtä tilauksesta alustojen, projektien, keikkojen, freelanceerauksen, tapahtumien, urakoiden ja työvuorojen kautta. Teknologia Mukana uutta teknologiaa, kuten keinoäly, robotisoitu tuotanto ja palvelu, itseorganisoituvat alustat, virtualisointi ja digitalisaatio sekä ICT-rakenteiden globalisaatio. Teknologia Mukana uutta teknologiaa, kuten keinoäly, robotisoitu tuotanto ja palvelu, itseorganisoituvat alustat, virtualisointi ja digitalisaatio sekä ICT-rakenteiden globalisaatio. NYKYTILA TYÖN UUSI JÄRJESTELY Työnkuva Kokoaikainen työ ja sen eri variaatioita, kuten urakka, osa-aikaisuus ja joustava työaika. Työnkuva Työtä tilauksesta alustojen, projektien, keikkojen, freelanceerauksen, tapahtumien, urakoiden ja työvuorojen kautta. Teknologia Perinteinen Teknologia Perinteinen Työmarkkinoiden kehitys ja globalisaatio Aivan ensimmäiseksi täytyy määritellä se, mitä tässä kuviossa tarkoittaa teknologian kehitys. Tarkoitan uutta innovaatiota, eli kokonaan uusien asioiden tekemistä ja luomista. Globalisaatiolla puolestaan tarkoitetaan olemassa olevien asioiden kopioimista ja skaalautumista. Koska olemassa olevan kopiointi on helpompaa mitä kokonaan uusien asioiden luominen, on globalisaation edistäminen helpompaa mitäteknologian kehittäminen. Nykytilassa yleisimmät työsuhteet ovat kokoaikaisia ja sen eri variaatioita kuten osa-aikatyö, urakkatyö tai joustava työaika. Näitä töitä tehdään perinteisin, olemassa olevien teknologioiden avulla. Globalisaation myötä yhä useampia työtehtäviä ja aloja koskettaa ns. uberisaatio, eli työntehtävät muuttuvat tilauksesta tehtäväksi alustojen, projektien, keikkojen, freelanceerauksen, tapahtumien, urakoiden ja työvuorojen kautta. 45 Teknologian kehittyessä yhä useampia työtehtäviä koskettaa työn digitalisoituminen ja virtualisoituminen. Pilvipalvelut, tekoäly, konepäättely, yksilöllisiin työtehtäviin luodut palvelut ja laitteet sekä robotiikka muuttavat työtehtäviä. Kattava listaus mahdollisista tulevista uusista teknologioista löytyy esimerkiksi Tulevaisuusvaliokunnan raporteista Teknologiamurros ja Suomen 100 uutta mahdollisuutta4. Ehkä tämän artikkelin tärkein teknologioita ja työn muutosta koskeva huomio tulee seuraavaksi. Jokainen mahdollinen uusi innovaatio voidaan sijoittaa nelikentän siihen lohkoon, minkälainen vaikutus sillä työnkuvan muutokseen tai työssä käytettävien teknologioden muutokseen on. Huomaamme, että paljon innovaatioita menee nykytilaa kuvaavaan lohkoon. Ne innovaatiot, joilla päästään hyppäämään suoraan nykytilasta kokonaisuudistukseen, ovat teknologialäpimurtoja, ja samalla mittaamattoman arvokkaita yhteiskunnalle. Kokonaisuudistuksia aiheuttavia teknologialäpimurtoja saattaisivat olla esimerkiksi pilvipohjainen oppimisen uudelleenorganisointi, lohkoketjuteknologiaan perustuvat innovaatiot, vapaasti organisoituva etätyö ja netissä muodostuvat organisaatiot, palvelurobotiikka, suora ohjaus ajatuksilla verkon yli, keinoäly palveluna ja etätyö palveluna herkän robottikäden sekä sormien avulla⁵. Näissä kaikissa voidaan työ tuottaa ja myydä alustataloudessa ja pieninä palasina. Kaikkien päälle voidaan synnyttää miljardibisnes, koska skaalaedut ovat valtavia. Miten tätä kaikkea pitäisi peilata Suomen tilanteeseen ja työmarkkinoihimme? Näkisin erittäin tärkeänä sen, että yhteiskuntamme pyrkisi löytämään tahtotilan ja tarvittavat innovaatiot, joilla voisimme tehdä nykytilaan uudistuksia, jopa kokonaisuudistuksen. Samalla kun työtehtävämme demokratisoituvat, niin pitäisi pyrkiä aktiivisesti luomaan uusia teknologioita työnteon apuvälineeksi. Työn kokonaisuudistus on monen tekijän summa. Työmarkkinat, sääntely, verotus, työn arvo, työntekijän rooli – nämä kaikki joutuvat kriittisen tarkkailun alle. Seuraavaksi listattuna uudistustarpeita. Suomi nousuun lisäämällä yhteistyötä Heikkoutemme lienee se, että Suomessa on tapana käsitellä työmarkkinoiden ja teknologian kehitystä eri foorumeilla eri ihmisten toimesta. Työmarkkinakeskusteluissa ei tarpeeksi huomioida teknologian tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Toisaalta teknologia-alojen 4 ja 5 Tulevaisuusvaliokunnan radikaalit teknologiat julkaisut TUVJ 1/2016 ja TUVJ 6/2013 www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Sivut/Tulevaisuusvaliokunnan-julkaisuja.aspx 46 asiantuntijat eivät saa riittävästi esille teknologioiden tuomia uudistusmahdollisuuksia. Teknologia voisi jo tänään tuoda työmarkkinoille sovelluksia, jotka voisivat tuoda tarvittavaa joustoa vaikkapa työsopimuksiin tai mikroyrittäjänä toimimiseen. Olisi yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että työmarkkinoilla voitaisiin käyttää hyväksi näitä uusia mahdollisuuksia. Sääntelyn aiheuttamia esteitä purettava Suomen lainsäädäntö jopa estää uusien teknologioiden käyttöönottoa. Poliitikkojen tulisikin aktiivisesti edistää säädösten purkamista uusien teknologioiden tieltä. Toisaalta joitakin lakeja tietenkin täytyy säätää, jotta uutta teknologiaa voidaan ottaa käyttöön. Ongelma lienee melko perinteinen – päättäjät eivät aina tiedä, mikä on päätöksen vaikutus loppujen lopuksi. Aikanaan hyvääkin tarkoittava sääntely voi teknologian kehityttyä muuttua palvelevasta sääntelystä ongelmaksi. Sääntelyn tarkoitus pitäisikin määrittää siten, että sillä pyrittäisiin vauhdittamaan sosioteknisen regiimin muutosta. Kenties vuosittain pitäisi kuulla asiantuntijatiimiä, joka kokoaisi listan muutosta hidastavista sääntelyongelmista, joita sitten yhdessä pyrittäisiin ratkaisemaan. Nopeammat työmarkkinauudistukset Erilaisten tulonsiirtojen uudistukset tai vähäpätöiset muutokset lainsäädännössä eivät riittävästi auta sopeuttamaan työmarkkinoita tarvittavaan muutokseen. Tarvitaan radikaaleja kokonaisuudistuksia. Valitettavasti työmarkkinoiden säännöt muuttuvat suomalaisen vastakkainasettelun vuoksi hitaasti siinä missä teknologiankin sääntely. Olisi yhteiskunnan edun mukaista ja näin ollen myös työnantajan sekä työntekijän etujen mukaista, että sopimuksiin päästäisiin nopeammin ja saavutettaisiin merkittävämpiä muutoksia. Teknologinen kehitys vaatii tulevaisuudessa nopeampaa sopeutumista työmarkkinoilta ja neuvotteluosapuolilta. Miljoona muuttuvaa työtä Työn kuva pirstaloituu ja yhä useampi saa ansionsa monesta eri paikasta. Tämä on nykyaikaa jo monelle. Heillä voi olla esimerkiksi monta nollatyösopimusta tai osa-aikaisia sopimuksia. Jotkut sopimukset voivat kieltää ottamasta lisätöitä. Tämä aiheuttaa ongelmia työntekijälle ja on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista. 47 Yhteiskunnassa, jossa yhä useampi tekee tilauksesta töitä, ei ole enää vain työntekijää ja työnantajaa tai yrittäjää. Tilauksesta tehtävä työ vaatii kokonaan uudenlaista ajattelua. Työntekijä saattaa tulla tulevaisuudessa enenevässä määrin freelancer, joka myy erilaisten alustojen kautta ammattiosaamistaan. Palkkatyön ja yrittäjyyden raja hälvenee. Työ on työtä, joka tilataan vastaamaan tarpeeseen. Työsopimusta ei kenties enää tulevaisuudessa tehdä yhden tai parin yrityksen kanssa tuntimääräisine työaikoineen ja palkkoineen. Työsopimus neuvotellaan tulevaisuudessa itse työkeikka kerrallaan. Urakoita eivät tee vain esimerkiksi rakennusyritykset vaan aivan tavalliset yksityiset ihmiset eri osaamisalueillaan. Markkinoiden mukaan määräytyy myös työn hinta. Yhä useammasta työntekijästä tulee työn tuottaja – aivan uusi tekijä työmarkkinoille. Tämä ei kuitenkaan ole yrittäjä, joka markkinoi itseään vaan tuottaja, joka vastaa kysyntään itsenäisesti seuraamalla tarvetta esimerkiksi jonkin sovelluksen kautta. Olemme siis siirtymässä aikaan, johon pitää kehittää uutta samalla kun säilytämme toisaalta vanhoja hyviä käytäntöjä. Joidenkin arvioiden mukaan meillä on jopa miljoona muuttuvaa työtä, joihin kohdistuu joko työn kuvan muuttumisesta tai teknologiakehityksestä johtuva muutospaine⁶. Voisiko siis olla, että tulevaisuudessa työn arvo, eli eräänlainen hyötyfunktio, voitaisiin määrittää sen perusteella miten laajaa joukkoa tehty työ koskee tai voisi koskea? Näin ollen työn arvo määritettäisiin otsikon mukaisesti Metcalfen lailla. Näin ollen eniten yhteiskuntaa edistäviä muutoksia olisivat sellaiset, jotka ajaisivat maksimoimaan tällä tavalla laskettavaa työn arvoa. Ajatus on outo, eriskummallinen ja vaatisi tätä laajemman artikkelin ja pohdinnan. Aivan lopuksi, olen parhaalla mahdollisella tavalla pyrkinyt pohtimaan muutostekijöitä ja mahdollisuuksia. Näin lyhyessä tekstissä asioita pystyy käsittelemään kuitenkin vain pintapuolisesti. V I L L E VÄ H Ä M Ä K I on kansanedustaja ja diplomi-insinööri, joka seuraa eri teknologioiden kehittymistä aktiivisesti. Eduskunnassa hän toimii valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajana sekä tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä ja toimii perussuomalais- Työn arvon määrittämisestä Työajalla ei ole enää lähitulevaisuudessa olennaista merkitystä vaan sillä, mikä on tulos. On yhdentekevää, miten tai missä teet työsi, kun se tulee tehdyksi. Toki perinteisiä niin sanottuja työaika-ammattejakin tulee olemaan pitkään, mutta muutos toiseen suuntaan on jo alkanut. Tänä päivänä yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa tekemällään työllä satojen tuhansien ja miljoonien ihmisten elämään. Esimerkiksi koodaaja, joka päivittää tekemänsä applikaation sovelluskauppaan, ja josta puhelimemme automaattisesti hakee uudet päivitykset, voi hyödyttää pienellä työpanoksella suurta joukkoa ihmisiä. Jos kuvaamaani esimerkin kaltainen vaikutus tulee esimerkiksi koulutukseen ja osaamisen siirtoon vaikkapa pilvipalveluun ladattavien oppimismateriaalien avulla, vaikuttaa se yli 170 tuhanteen koulutusalan ammattilaisen työnkuvan muuttumiseen. Ja entä jos terveydenhuoltoon, hallintoon, liikenteeseen, kaupan alalle, valmistavaan teollisuuteen ja huoltoon sekä kunnossapitoon saadaan vastaavia muutoksia? Vaikutukset ovat valtavia. ten eduskuntaryhmän norminpurkajana. Vähämäki johtaa tulevaisuusvaliokunnan radikaalien teknologioiden jaostoa, joka on julkaissut teokset Teknologiamurros sekä Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut. 6 Tulevaisuusvaliokunnan radikaalit teknologiat julkaisut TUVJ 1/2016 ja TUVJ 6/2013 www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Sivut/Tulevaisuusvaliokunnan-julkaisuja.aspx 48 49 Hanna Sarkkisen kommentit tekstiin Paluu tulevaisuuteen – vai sittenkin menneisyyteen? V I L L E VÄ H Ä M Ä K I M A A L A A K I R J O I T U KS E SS A A N kuvaa tulevaisuuden työmarkkinoista, joissa teknologinen kehitys ja globalisaatio on mahdollistanut ja aiheuttanut työn enenevän sirpaloitumisen ja kokonaan uusia työn tekemisen tapoja. Vähämäki toteaa aivan oikein, etteivät työmarkkinaosapuolet nykyään huomioi riittävästi teknologian kehitystä ja sen vaikutuksia työhön ja yhteiskuntaan. Työmarkkinapöydissä tulisi nykyistä paremmin huomioida ja ennakoida kehityksen megatrendejä. Vähämäen ehdotus asiantuntijatiimin kokoamisesta arvioimaan sääntelyn vaikutuksia ja sääntelyesteitä on pohtimisen arvoinen. Oikeassa Vähämäki on myös kirjoittaessaan, että kovin olennaista ei tulevaisuudessa monissa ammateissa enää ole tehdyt työtunnit vaan työn tulos. Valitettavasti Sipilän hallitus ei ole vielä ymmärtänyt, että tehdyt työtunnit eivät ole sama asia kuin työn tulos. Kilpailukykyloikkakisojen 6 minuutin päivittäinen työajanpidennys on epäolennainen ja jopa naurettava tätä kehityskulkua vasten. Vähämäen visiossa työntekijät myyvät päiväkohtaista tai urakkakohtaista työtään itsenäisinä tuottajina ”uber-alustoilla” ilman pysyviä työsuhteita ja työehtoja. Visio kuulostaa paluulta aikaan, jolloin työntekijät kokoontuivat työmaan portille aamulla myymään työtään. Työn saa se, joka halvimmalla ja huonoimmilla ehdoilla suostuu tekemään. Työntekijöillä ei ole pysyvän työsuhteen tuomaa turvaa esimerkiksi sairauden tai työttömyyden varalle eikä elämää voi suunnitella eteenpäin. Ainoa ero Vähämäen tulevaisuuden vision ja menneisyyden välillä on se, että työtä ei huutokaupata työmaaportilla vaan verkkoalustoilla. Vähämäen visio tarkoittaisi työnteettämiseen liittyvän riskin kaikkinaista siirtoa työnantajalta työntekijöille, työntekijöiden kollektiivisen neuvotteluaseman romuttamista ja työehtojen heikentymistä. Vähämäen ehdotus olisi edes jollain lailla tasapainoinen, jos hän samalla ehdottaisi esimerkiksi perustuloa varmistamaan työntekijöiden minimitoimeentuloa tai minimituntipalkkaa varmistamaan edes jonkinlaista palkkauksen perälautaa. 50 I L K K A H A L AVA Nämä huomiot ja kysymykset on tehty kirjoittajien työn ja pohdinnan tueksi. 1. Työn rakenne ja tekemisen säännöllisyys Työn pirstaloitumisesta, prekariaatista ja pätkätyöstä on puhuttu paljon. Jopa koko ilmiön olemassaolo, kuten sen vaikutuksetkin ovat kiistanalaisia. Monesta pienestä virrasta koostuva toimeentulo voi joko ahdistaa tai vapauttaa. Selvää on, että nykyinen sosiaali- ja työttömyysturva ei sovellu turvaamaan työntekijää, jonka toimeentulo tulee monesta suunnasta, eri paikoista eri aikoina, välillä yrittämisestä, välillä työsuhteesta. Mikä ratkaisuksi? Perustulo on yksi mahdollinen ratkaisu tasoittamaan työn vaihtelun ja toimeentulon välistä kuilua. Toinen on eron häivyttäminen yrittämisen ja työnteon väliltä. Muitakin ratkaisuja on esitetty. Pirstaloituuko työ tulevaisuudessa vai onko se jo pirstaloitunut? Onko ero yrittämisen ja palkkatyön välillä aikansa elänyt? Millainen on sosiaaliturvan ja työn suhde tulevaisuudessa? 2. Työmarkkinaosapuolet ja tutkimus Suomalainen työelämä- ja työmarkkinatutkimus ovat korkealaatuisia, mutta tutkimuskysymykset ovat yleensä tarkkaan rajattuja ja valikoituja. Järjestelmätason vaikutuksia on vaikea tutkia huolelliseen aineiston analyysiin perustuvilla taloustieteellisillä menetelmillä. Tutkitaanko Suomessa työmarkkinoita riittävän laajasti, moni51 puolisesti ja isoja kysymyksiä kaihtamatta? Onko tutkimus liian riippuvaista työmarkkinaosapuolista? Onko työmarkkinakeskustelu jumittunut juupas-eipäs-väittelyyn siitä, riistetäänkö työntekijää vai kiritetäänkö kilpailukykyä? 3. Julkinen sektori mullistuu Julkinen sektori puuttuu työmarkkinoiden toimintaan paljon enemmän kuin minkään muiden markkinoiden, alkoholia kenties lukuun ottamatta. Työmarkkinajärjestöt ovat siinä määrin mukana kaikessa työmarkkinoita koskevassa päätöksenteossa, että ne ovat käytännössä osa julkista sektoria. Pitäisikö julkisen sektorin roolia muuttaa? Pitäisikö vähimmäistyöehdoista päättää eduskunnassa järjestöjen sijasta? Voiko valtio tehdä työmarkkinoilla muutakin kuin valvoa säännellä ja rajoittaa? Voiko julkinen sektori toimia työmarkkinoilla asiantuntijana, konsulttina ja tukijana? 4. Suomalaiset, koulutetuin ja tottelevin kansa Koulutettuna kansana suomalaisilla pitäisi olla valmiuksia löytää itselleen toimeentulo. Meillä pitäisi pystyä keksimään ja luomaan tuotteita joita muut haluavat ostaa. Suomen pitäisi pystyä luomaan niin paljon varallisuutta, että meillä on varaa tukea niitä, jotka tukea tarvitsevat. Miksi homma ei toimi? Onko suomalaiset siis koulutettu sitä varten, että teemme vain sitä mitä käsketään? Puuttuvatko meiltä taidot johtaa ja ohjata itseämme, saati keksiä uutta ja menestyä?. Tukahduttavatko valvonta ja kontrolli luovuuden ja menestyksen? 5. Työn tehokkuus ja työaika Tulevaisuudessa robotit ja tietokoneet tekevät suurimman osan suorittavasta työstä, myös ajatustyöstä. Miten tämä muuttaa työelämää? Tuleeko työaika olemaan huomattavasti lyhyempi kuin nyt? Onko tulevaisuuden työviikko 20-tuntinen? Tarvitaanko enää yrityksiä, jos alustat ja saatavilla olevat tuotannontekijät (esim. ICT-välineet) mahdollistavat perustulon päälle räätälöitävissä olevan työn kokonaisuuden? 6. Robotit ja työn automatisointi Mitä robotit tekevät tulevaisuudessa? Käsitykset vaihtelevat suuresti. Osa väittää, etät jokainen robotti luo kaksi uutta työpaikkaa ihmisille. 52 Osa uskoo, että ei aikaakaan, kun robotit voivat tehdä lähes kaiken työn, eikä ihmisiä tarvita tuotantoon, ainakaan kaikkia. Mitä robotit tekevät? Mikä on ihmisten ja robottien työnjako? Mitä robotit eivät voi tehdä? Voiko robotteja verottaa? Kuka valmistaa robotit, kuka omistaa ne? 7. Supertähdet versus vähemmän töitä tekevät Jotkut viisaat ovat sitä mieltä, että työ ja tuottavuus jakautuvat tulevaisuudessa epätasaisesti. Digitalisaatio ja robotisaatio tekee pienestä supertähtien joukosta supertuottavia ja superpalkattuja. Keskiluokan työt katoavat, supertöiden lisäksi muille on jäljellä vain verrattain alhaisen tuottavuuden töitä. Supertähdet tekevät paljon ja tuottavaa, muut vähän ja vähemmän tuottavaa työtä. Tämänkin ajan supertähdet eivät itse asiassa ole sooloartisteja, vaan heillä on tukenaan joukkue (vrt. Cheekin taustavoimat tai kirjailijan kiitoslistat). Pitäisikö tulevaisuuden työntekijä nähdä vain joukkueensa keulahahmona ( ja työvirran sisäänvetäjänä, jonka työvirrasta taustajoukot ottavat omansa)? Tapahtuuko näin? Jos tapahtuu, mitä se vaatii politiikalta? Ratkaisuksi on ehdotettu perustuloa. Mutta suostuvatko globaalisti liikkuvat supertähdet maksamaan muiden perustulon? Miten ei-supertähtien enemmistö suhtautuu supertähtiin, millaiset poliittiset liikkeet valikoituvat enemmistöä edustamaan? Kuka ostaa supertähtien ja robottien hienot tuotokset, jos kaikki muut ovat köyhiä? Mikä on tulevaisuudessa kallista ja mikä halpaa? 8. Innovaatiopolitiikka Mikä on innovaatiopolitiikan merkitys? Onko se suomalaisilla täysin hukassa? Odotammeko, että koulutettu kansa keksii asioita ja taianomaisesti uudet ajatukset ja keksinnöt maagisesti leviävät maailmalle? Tarvitaanko innovaatiopolitiikan rinnalle eskalaatiopolitiikkaa (innovaatiohyötyjen kapitalisoimiseksi Suomeen)? Mitä asialle pitäisi tehdä? Pitääkö valtion rahoittaa suoraan innovaatioita, vai kannattaako sen keskittyä yliopistojen ja perustutkintojen rahoittamiseen? Tarvitaanko uusi Nokia? 9. Työttömistä vapaata työvoimaa Työttömän kutsuminen työttömäksi leimaa ihmisen olemaan pitkään tai jopa ikuisesti työtön. (Työttömien pitäisi olla jotakin muuta. Työnhaun välissä, työpaikkojen välissä, vapaata työvoimaa. Mitä vain, 53 kunhan työttömyys ei leimaa ihmistä loppuiäksi.) Työn puutteesta ei voi enää syntyä ihmisen statusmääritelmää. Kun sote erkanee sosiaalityöksi verkosto- ja vertaisryhmäpohjaisesti sekä terveysalaksi, niin ensimmäinen tuottaa uuden nimikekategorian? Tuleeko nykyisen työmarkkinan rinnalle “henkilötyönantaja”, joka voi verottomasti palkata “työttömän” omiin koti- tai taloustöihinsä? 10. Siirtyykö tuotanto paikallisemmaksi I L K K A H A L AVA on tulevaisuustutkija, työyhteisövalmentaja ja sosiokulttuurisen muutoksen asiantuntija. Hän on tehnyt yhteistyötä jo lähes 300 organisaation kanssa ja valmentanut noin 100 johtoryhmää ja hallitusta. Halava on yhdessä Mika Pantzarin kanssa kirjoittamillaan kirjoilla käynnistänyt työelämäkeskustelun nykyisen vaiheen ja on ollut tukemassa työmarkkinaorganisaatioita niiden omassa kehitystyössä. Hurjissa tulevaisuusvisioissa kaiken voi 3d-tulostaa kotonaan. Tarvitsee vain ladata tulostuskaava kotiin, painaa nappulaa ja kulutustavara tulostuu. Tähän asti ihmiskunnan suunta on ollut globalisaatio, yhä laajempi tuotannon alueellinen erikoistuminen ja tavaroiden kuljettaminen yhä suuremmissa erissä yhä kauempaa. Onko tulossa uusi tuotannon paikallistumisen aikakausi? Missä kotona 3d-tulostettu tuote edes on valmistettu? Siellä missä se on suunniteltu vai siellä missä se on printattu? Onko sillä väliä? Tapahtuuko edes näin? 11. Kaupungistuminen kiihtyy Tulevaisuudessa väki asuu yhä enemmän yhä suuremmissa kaupungeissa. Ihmiset hakeutuvat lähemmäs toisiaan, jotta kuljettamiseen ja tavaroiden siirtämiseen ei tarvitse käyttää loputtomasti aikaa. Samoin kasautumisvaikutus tuo lisää tuottavuutta. Tiheissä korkeasti koulutettujen työntekijöiden kasautumissa ajatukset syntyvät ja leviävät. Onko kaupungistuminen väistämätön megatrendi? Onko kaupunkien koolla ylärajaa? Tarvitaanko kansallisvaltioita enää, vai onko maailma tulevaisuudessa kaupunkien verkosto? Onko hyvinvointiyhteiskunnan kriisi sittenkin kansallisvaltion kriisi? 12. Työmarkkina muuttuu myös työmarkkinoilta poissa ollessa Olosuhteet muuttuvat ja siksi myös työmarkkina muuttuu, vaikka olisikin poissa työvoimasta. Pitkäaikaistyötön ei enää tule samalle markkinalle, josta hän aikoinaan lähti. Osaaminen ja tavat tehdä töitä muuttuvat nykypäivänä nopeastikin. Jos ihminen on työelämästä pois ja/tai työmarkkinoiden ulkopuolella, voi hyvin kadottaa kokonaan oman työmarkkina-arvonsa. Miten siirtymät töiden välillä ja töistä työttömyyteen tai muuhun joutilaisuuteen alkavat toimia entistä jouhevammin. 54 55 Libera-säätiö on vuonna 2011 perustettu itsenäinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Sen toiminta koostuu tiedotus- ja julkaisutoiminnasta, tutkimustyöstä ja tapahtumien järjestämisestä. Libera on yksityisesti rahoitettu, toiminnallinen ja yleishyödyllinen säätiö.
© Copyright 2024