Trombosyyttien laskenta
Kaisa Kurvinen, Sairaalakemisti, Tykslab
Verenkuva-analysaattoreiden trombosyyttien laskennan tarkkuudella on tärkeä merkitys varsinkin matalissa trombosyyttitasoissa,
jotta tuloksen perusteella voidaan arvioida oikein potilaan kliininen
tilanne ja mahdollinen trombosyyttisiirron tarve. Eri valmistajien
verenkuva-analysaattoreissa trombosyyttien laskentaan hyödynnetään erilaisia mittaustekniikoita, kuten impedanssia, valonsirontaa,
fluoresenssia ja immunologiaa. Yksittäisessä analysaattorissakin
trombosyyttien laskentaan voi olla tarjolla useampi menetelmä, jolloin haastavien näytteiden kohdalla trombosyytit voidaan määrittää
eri menetelmillä tuloksen oikeellisuuden varmistamiseksi.
Monessa verenkuva-analysaattorissa trombosyyttien perusmittausmenetelmä perustuu sähköiseen impedanssiin, jossa verinäyte
laimennetaan elektrolyyttiliuokseen ja ohjataan kulkemaan pienen
mitta-aukon läpi. Mitta-aukossa kahden elektrodin välillä kulkee
sähkövirta. Solut johtavat huonosti sähköä, jolloin solujen kulkiessa
aukon läpi hetkelliset vastuksen muutokset synnyttävät laskettavissa olevia pulsseja. Pulssien määrä vastaa läpi kulkeneiden partikkeleiden määrää, ja pulssin korkeus on verrannollinen aukosta
kulkeneen partikkelin kokoon (ns. Coulter-periaate). Trombosyyttien
impedanssimittauksen tarkkuus on hyvä. Impedanssimittaus, partikkeleiden kokoon perustuen, voi kuitenkin antaa virheellisen trombosyyttituloksen näytteestä, joka sisältää punasolufragmentteja,
mikrosyyttisiä punasoluja tai suuria jättitrombosyyttejä.
Optinen trombosyyttien laskenta perustuu valon sironnan mittaamiseen. Virtaussytometrisessä menetelmässä solut kulkevat
virtauskammion läpi ja soluvirtaan kohdistetaan laservalonsäde.
Solun osuessa säteen kohdalle valo siroaa kaikkiin suuntiin. Sironta
kerätään valodetektorien avulla eri suunnista ja muunnetaan tiedoksi, jonka perusteella solut voidaan tunnistaa. Solujen tunnistamista voidaan parantaa sytokemiallisilla reaktioilla tai fluoresoivilla
väriaineilla. Trombosyyttien analysointi valonsironnan avulla mahdollistaa trombosyyttien tarkan laskennan ja tunnistamisen.
Vaikka kaikkien uudenaikaisimpien verenkuva-analysaattoreiden
tuottamat trombosyyttitulokset ovat toisiinsa verrannollisia, on
joillakin valmistajilla laitteissaan perinteisten trombosyyttilaskentamenetelmien lisäksi ns. lisämittausmenetelmiä, joilla päästään
vielä parempaan tulostarkkuuteen ja toistettavuuteen. Tällaisia
ovat virtaussytometrinen menetelmä, jossa käytetään spesifisiä
fluoresoivia CD61-vasta-aineita trombosyyttien tunnistamiseen
sekä fluoresenssivirtaussytometrinen mittausmenetelmä trombosyyttispesifisellä fluoresenssiväriaineella. Näillä menetelmillä saatujen tulosten on osoitettu olevan parhaiten yhtenevät kansainvälisellä trombosyyttilaskennan referenssimenetelmällä saatujen
tulosten kanssa, varsinkin matalilla trombosyyttitasoilla.
Abstrakti
Kaisa Kurvinen
Verenkuva-analysaattoreilla voidaan saada virheellisen matalia
trombosyyttiarvoja, jos EDTA aiheuttaa trombosyyttien aggregoitumista kasoiksi in vitro. Ilmiötä kutsutaan pseudotrombosytopeniaksi. Trombosyyttikasat voidaan havaita verenkuva-analysaattorin
hälytyksenä tai tutkimalla veren sivelyvalmiste. Matala trombosyyttitaso tulisi varmistaa visuaalisesti sivelyvalmisteesta, jotta voidaan
todentaa onko matala trombosyyttitulos todellinen vai onko syynä
trombosyyttien kasautuminen. Solulaskennan autoverifiointisääntöihin voidaan luoda trombosyyttitulosten tarkastamiseen kriteerit,
joilla näytteet tarvittaessa ohjautuvat mikroskooppitarkistukseen.
Kun näytteessä on trombosyyttikasoja, trombosyyttien vastaamisessa (analysaattoritulos ja/tai lausunto) on tärkeää, että vastaus
kuvaa parhaalla mahdollisella tavalla potilaan todellista trombosyyttitasoa. Laboratorion vastauskäytäntöjen tulee olla selkeitä ja
yhdenmukaisia, jotta hoitoyksiköissä vastaukset tulkitaan oikein.
Pseudotrombosytopenia-ilmiö voi poistua tai olla lievempi, jos potilaan näyte otetaan sitraattiputkeen ja/tai määritetään mahdollisimman nopeasti näytteenoton jälkeen.