kevät rakkauden? - Hyvän Mielen Apteekit

H Y VÄ N M I E L E N A P T E E K K I
H Y VÄ N M I E L E N A P T E E K K I E N A S I A K A S L E H T I • 1/ 2 017
Lääkäri
EMILIA VUORISALMI:
Herättääkö
kevät rakkauden?
Aurinko
– päivän polttava
puheenaihe
Apteekki opastaa
digipalveluiden
käyttämiseen
Allergiassa käydään
solutason
taistelua
Sinun Hyvän Mielen Apteekkisi
T
eema:
KEVÄÄN VÄRIT
Ditt apotek med hjärta
2017 on Suomen suuri vuosi, jota eletään,
rakennetaan ja juhlitaan yhdessä
– täynnä sinivalkoista tunnelmaa.
Apteekit ovat olleet merkittävä, kiinteä
osa Suomea, suomalaista yhteiskuntaa ja
kyläyhteisöjä vielä paljon tätä kauemminkin.
Kuvat kertovat nykyisten Hyvän Mielen
Apteekkien, Kokkolan Kauppatorin apteekin
ja Heinolan Vanhan apteekin, historiaa.
Kokkolan Kauppatorin apteekin katolla (kuva
alhaalla vasemmalla) oleva kaksipäisen kotkan
kuva paljastaa, että kuvan ottamisen aikaan
on eletty vielä Venäjän vallan alla. Heinolan
Vanha apteekki on perustettu jo vuonna
1798. Apteekki viettää siis tänä vuonna
219-vuotisjuhliaan.
Yhdessä luomme historiaamme uusia lukuja.
Hyvän Mielen Apteekkien asiakaslehti
19. vuosikerta
ISSN 2342-639X (painettu)
ISSN 2342-6403 (verkkojulkaisu)
Kustantaja/julkaisija
Hyvän Mielen Apteekit Oy
Sentnerikuja 2, 00440 Helsinki, p. 010 422 9910
www.hyvanmielenapteekit.fi
Päätoimittaja
Marja-Leena Ikäläinen
Toimituskunta
Ritva Aaltonen, Marja-Leena Ikäläinen, Kaisa Nuutila
ja Kati Wahlstèn / Hyvän Mielen Apteekit Oy sekä
Mari Jokinen, Miia Tuominen ja Kati Nyberg /
Perjantai Markkinointiviestintä Oy
Toimitus
Henna Borisoff, Mari Jokinen, Tiina Koski,
Eeva Lithonius, Kati Nyberg ja Ninna Tuhkio / Perjantai
Taitto
Miia Tuominen / Perjantai
Valokuvat
Janita Autio, Markku Ojala, Mika Peltomaa
Paino
Hansaprint Oy
Ilmoitusmyynti
Kaisa Nuutila, p. 043 824 0513, [email protected]
Palaute
[email protected]
PA LV E L E M M E S I N U A
Y M PÄ R I S U O M E N
PEFC Sertifioitu
Tähän tuotteeseen käytetty puu
on peräisin kestävästi hoidetuista
metsistä ja valvotuista kohteista.
www.pefc.fi
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
HEINOLA Heinolan Vanha Apteekki / Kuutec Oy • HELSINKI
Myllypuron Apteekki / Oy Marimark Ab • HÄMEENLINNA
Keskusapteekki / Hämeen Rohto Oy • JOENSUU Joensuun
Uusi Apteekki / RH-Rohdos Oy, Noljakan Sivuapteekki •
KOKKOLA Kokkolan Kauppatorin apteekki / Kauppatorin
Rohto Oy • KOTKA Kotka Kontio Apteekki, Kotkan
Kauppatorin Apteekki • KOUVOLA Kouvolan Ykkösapteekki
/ Ykkösrohto Oy • LOHJA Lohjan Tähtiapteekki • MIKKELI
Mikkelin Uusi Apteekki / Pharmaduuri Oy • NURMIJÄRVI
Klaukkalan apteekki / Stellafarma Oy • OULU Myllyojan
apteekki, Maikkulan apteekki • PIEKSÄMÄKI Pieksämäen I
Apteekki, Kontiopuiston sivuapteekki • RAAHE Härkätorin
apteekki / Helian Oy • TURKU Hansatorin Apteekki, MaariaJäkärlän Apteekki • VALKEAKOSKI Walkiakosken apteekki /
Walkiakosken Terveys- ja Kauneuspiste • YLÖJÄRVI Ylöjärven
apteekki
2
S
isältö
1/2017
TEEMA: KE VÄ ÄN VÄRIT
TEEMA . . .................................
5....... "Näitä ilman en pärjää"
Anne Helistö esittelee matkustelevan luottotuotteet.
6 ...... Rakkauden kemiaa
Lääkäri Emilia Vuorisalmi kertoo, mitä rakkaus on tieteellisesti.
6
14 ... Mistä allergiaoireet johtuvat?
Keväisin kropassa käydään solutason taistelua.
22 .. Mielialan auringonpimennys
30
Miksi kevät saattaa masentaa ja mitä alakuloisuudelle voi tehdä?
24 .. Päivän polttava puheenaihe
Estenomi vastaa keskeisiin kysymyksiin auringosta.
AJANKOHTAISTA....................
8....... Hyvän Mielen uutuudet
Uutuustuotteet apteekeissamme kautta maan.
10 ... Lääkkeiden koneellinen annosjakelu tuli jäädäkseen
Digitaalinen palvelu täydentää henkilökohtaisia kohtaamisia.
12 ... Opastusta Omakanta-palvelun käyttöön
Apteekki auttaa uuteen ohjelmaan tutustumisessa.
16 ... Hyvän Mielen Apteekkien tarjoukset maalis-huhtikuussa
18.... Apteekin hedelmäkori
22
14
Poimi luontoäidin parhaat palat.
VAKIOPALSTAT........................
20... Kauneusklubissa perehdytään silmänympärysihon hoitoon
Testissä neljä hellävaraista tuotetta.
26 .. Päätoimittajan puheenvuoro
Hyvän Mielen Apteekit asiakaspalvelun kärkeä
Hyvän Mielen Apteekit går i bräschen för kundservice
28 .. Myyttien murtajat matkoilla
Tarkista, miten reissuun kannattaa oikeasti varautua.
30 .. Enemmän kuin ihmisen paras ystävä
Opaskoira kulkee mukana arjen askelissa.
J AT K U VA S T I U U T TA J A A J A N K O H TA I S TA L U E T TAVA A :
L Ä S T R E A R T I K L A R PÅ S V E N S K A PÅ VÅ R H E M S I D A :
W W W. H Y M A . F I
3
Apteekkituotteet matkassa mukana:
“ N Ä I TÄ I L M A N
E N PÄ R J Ä Ä ! “
Anne Helistö luottaa Hyvän Mielen Apteekkien kauneuden
ja hyvinvoinnin tuotteisiin. Paljon matkustelevan naisen
laukussa on aina valikoima luottotuotteita. Tällä kertaa
Ylöjärven Apteekissa asioiva muodin ja tyylin monitoimi­
nainen paljastaa lukijoille lempituotteensa.
Anne Helistö teki uutuus­
löytöjä Ylöjärven Apteekissa.
Rauschin Ginseng-­kofeiini
shampoo- ja hoitoaine
ravitsevat ja elvyttävät 50+
hiuspohjaa sekä ehkäisevät
hiusten­lähtöä.
Yrittäjä ja kouluttaja Anne Helistö tietää jo työn puolesta, miten pitää
itsestään huolta. Hän perusti ensimmäisen mallikoulunsa vuonna 1977.
Nykyisen Suomen Fashion Studion menestyneimpiä malleja ovat muun
muassa Italiassa läpimurron tehnyt Annu Harju ja sadoista muotinäytöksistä tuttu tamperelaiskaunotar Tanja Taipale.
– Fyysisen kunnon lisäksi henkinen vire ja tasapaino ovat tärkeitä.
Pidän luentoja positiivisesta sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, kuten
hyvästä olosta, etikettisäännöistä ja itsensä arvostamisesta, Anne kertoo.
– Tuki- ja liikuntaelinremppojen ja erilaisten työtehtävieni myötä
olen vieraillut Hyvän Mielen Apteekeissa entistä useammin. Olen ihmeissäni valikoiman monipuolisuudesta. Esimerkiksi kosmetiikkavalikoima on laaja ja laadukas.
1
2
3
Onneksi ei tarvitse juosta etsimässä tuotteita
siellä täällä. Apteekissa on paljon tuotteita,
joista ei edes huomaa kysyä ja joista on
kuitenkin paljon apua arkisiin vaivoihin.
5
4
Matkustelevan luottotuotteet
Anne Helistöllä perheineen on kolme kotia: yksi kaupungissa, toinen
maalla ja kolmas ulkomailla. Paljon matkustelevan Annen käsi- ja matkalaukuissa sekä kaikissa kodeissa on aina varalla apteekin tuotteita.
– Onneksi ei tarvitse juosta etsimässä tuotteita siellä täällä. Apteekissa
on paljon tuotteita, joista ei edes huomaa kysyä ja joista on kuitenkin
paljon apua arkisiin vaivoihin.
Annen laukussa kulkee mukana muun muassa magnesiumvalmiste, laastareita, nenäliinoja, korvatulpat, Avènen hoitava huulivoide ja
käsivoide, Zovirax-voide huuliherpeksen varalta, Rela Tabs -maito­
happobakteereja, silmä­tippoja sekä käsidesi.
– Yksi lempituotteistani on Widmerin vartalosuihke. Suihkutettava,
miedontuoksuinen kuivaöljy imeytyy hetkessä, eikä todellakaan jätä
tahmeaa tunnetta, vaan tekee ihosta pehmeän. Se sopii koko vartalolle ja
toimii myös intiimialueilla, toteaa Helistö.
7
6
Tähtisalaisuus mallimaailmasta
Anne kertoo takuuvarman vinkin, joka liittyy sukkahousuihin.
Muoti­näytöksissä esitellään ja erilaisissa juhlissa käytetään usein
pitkiä ilta­pukuja. Jos lattialla on kokolattiamatto, ongelma on valmis. Staattinen sähkö rätisee niin, että kävelykin voi olla hankalaa.
– Sähköä rätisevät sukkahousut on helppo kesyttää. Ennen kuin
puet housut tai hameen sukkahousujen päälle, sipaise käsistä ylijäänyt käsivoide sukkahousuihin. Tämä esiintyvien taiteilijoiden ja mallien
käyttämä konsti toimii aina, Anne vinkkaa.
1. Ophtim Eye Day & Night – silmäystävälliset silmätipat 30 x 0,5 ml pipetit, sh. 15,80 € 2. Louis Widmer Sun Protection Face SPF 30
– aurinkovoide kasvoille 50 ml, sh. 25,20 € 3. Rela Tabs Strawberry – purutabletti vatsan hyvinvointiin 90 tabl., sh. 38,20 € 4. Louis
Widmer Remederm Body Oil Spray – vartalosuihke 150 ml, sh. 21,70 € 5. Avène Cold Cream Hand Cream – käsivoide 50 ml, sh. 7,50 €
6. Avène Eau Thermale Cold Cream – huulivoide 15 ml, sh. 8,90 € 7. Pharmacare Aloe Vera – Antiseptinen käsigeeli 100 ml, sh. 3,80 €
5
T eema
L U VA S S A R A K K A U D E N­PA I S T E T TA
JA FEROMONIMYRSKYJÄ
Vihdoin faktaa siitä, mitä kaikki pohtivat. Lääkäri Emilia Vuorisalmi on tutkinut,
mitä rakkaus on tieteellisesti: voiko ihastumista selittää aivokemialla, ohjailevatko hormonit elämäämme?
– Rakastaminen on tahtolaji, mutta rakastuminen on yksilöllinen yhdistelmä viettejä ja
järkeilyä. Aivojen etulohkon kuorikerroksessa
sijaitsee tietoisen ajattelun keskus, joka puntaroi suhteen onnistumista, plussia ja miinuksia.
– Ihastumisen tuottamat onnellisuuden
hormonit ovat taas peräisin aivojemme alkukantaisista osista, joiden toiminta on ikivanhojen viettiemme varassa. Liskoaivojen tehtävänä on analysoida biologista yhteensopivuutta,
sillä luonto tähtää aina elämän jatkumiseen,
avaa Vuorisalmi rakkauden aivokarttaa.
nen ja ensimmäistä kertaa yksin. Ihmettelin,
miksi sain rakkauden loppumisesta konkreettisia fyysisiä oireita, esimerkiksi vanhat urheiluvammani alkoivat taas vaivata.
– Rakkaus ei selity vain aivokemialla, mutta tiede auttoi ymmärtämään omaa ja muiden
käyttäytymistä. Oli helpottavaa sukeltaa laajaan tutkimusaineistoon ja huomata, että en
ollut yksin kipuiluni kanssa. Heräsi kiinnostus selvittää, miksi ihmiset jäävät koukkuun
rakkauteen.
Onnellisen parisuhteen manuaali
Aivojen viestejä kuljettavat välittäjäaineet kuten dopamiini, noradrenaliini, oksitosiini sekä
endorfiinit sekoittuvat välittäjäainecocktailiksi, kun mieli on onnesta soikeana.
– Jos rakkaus olisi lääke, sitä voisi verrata
energisoivaan, muistia sekä keskittymis- ja
suorituskykyä parantavaan dopingiin. Lem-
Rakkaustohtoriksi kutsuttu Vuorisalmi on
kirjoittanut tietokirjan, joka käsittelee rakastumista lääketieteen ja evoluutiobiologian
keinoin.
– Minusta piti tulla kirurgi, mutta silloisen
parisuhteen kariuduttua olin kolmekymppi-
Hekumalliset hormonit
men huumassa loogisen toimintakykymme
taso heikkenee saaden vastapelurin näyttämään täydelliseltä.
Rakkauden palossa on erikokoisia liekkejä:
alun intohimoa kuvaa roihuava nuotio, jota
seuraa kiintymyksen lempeä hiillos.
– Ensin tunnemme ja elämme intensiivisesti tunteiden vuoristorataa ääripäästä toiseen.
Tästä johtuen suhteen alku voi ihanuuden
keskellä tuntua stressaavalta, eikä huumavaihe
yleensä kestä 18 kuukautta pidempään, Vuorisalmi selventää.
Ikärajaton rakkaus
Vuorisalmen ystävä on osuvasti kutsunut romanttisen rakkauden aikaa ”spa-vaiheeksi”,
jossa vallitsee luottamus, kiintymys, kunnioitus ja turvallinen perusolo.
– Nuorempana rakkaus on pitkälti viettien
viemää, mutta pidemmällä elämänkokemuksella kiintymys kumpuaa myös ystävyydestä.
Onneksi pystymme itse vaikuttamaan sukupuolihormonien eritykseen pitämällä huolta
kehosta, mielestä sekä panostamalla terveellisiin elintapoihin, Vuorisalmi painottaa.
Sekaisin keväästä
Toisin kuin eläinmaailmassa, ei ole olemassa
tiukkaa tieteellistä dataa, joka selittäisi ihmisten hormonihuurut kesän lähestyessä.
– Osittain kyse saattaa olla lisääntyvästä
valosta, joka vaikuttaa hormonien tuotantoon
luoden lemmenleikeille otolliset olosuhteet.
Lämpö saa meidät rentoutumaan ja virkistää
vietit. Lomalla on enemmän aikaa olla läsnä,
nauttia ja kalastella katseilla. Myös pukeudumme kevyemmin, jolloin feromoneja vapautuu enemmän.
Lääkärille oli
luontaista etsiä
vastauksia tieteestä.
EMILIA VUORISALMI, 37
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
6
Työ: Mehiläisen lääkäri, kirjailija, luennoitsija ja
LOVE INC. -yrityksen perustaja
Asuu: Helsingissä, juuret Vehmaalla
Perhe: 11-vuotias tytär
Ajankohtaista: Love Inc. -sivusto sekä TV-töitä
Seuraa: www.loveincmedia.com,
IG/FB/Twitter: @loveincmedia,
@docemilia
LÄS ARTIKELN
PÅ SVENSKA PÅ
VÅR HEMSIDA
HYMA.FI
ratiopharm.fi
Käyttäytymismalleja seuraamalla on
havaittu, että naiset voivat viehättyä isäänsä muistuttavista henkilöistä. Tai saatuamme siipeemme on uudessa
kumppanissa vastavärit eksään verrattuna.
– Biologisesti selitettynä tunnemme vetovoimaa ulkoisesti tuttuihin
ja turvallisiin piirteisiin. Eli vaistonvaraisesti etsimme henkilöitä, joiden kanssa muodostamme vahvan ja tasapainoisen yhtälön, Vuorisalmi
jatkaa.
Peli ei ole koskaan menetetty
Pahimmillaan lemmenhuolet koulivat sydäntä burnoutin tavoin ja parhaimmillaan rakkaus on kokonaisvaltainen voimavara, jota työstämme
koko ikämme.
– Rakkaus on ikuista, mutta kohteet vaihtelevat. Romanttinen rakkaus
voi sammua, mutta surun yli on helpompi päästä lisäämällä rakkautta
muilla elämänalueilla. Rakkaus esimerkiksi lapseen, töihin tai taiteeseen
on erilaista, mutta eheyttävää.
– Olemalla avoin on onnikin helpommin ulottuvilla. Ihmiset ovat
nykyään niin itsenäisiä, että valtaa on vaikea luovuttaa toiselle, vaikka
siitähän rakkaudelle antautumisessa on kyse!
Hymyilevä päänpudistus
Kirjan, tutkimusten, oman yrityksen sekä lukuisten luentojen jälkeen
ajattelisi Emilia Vuorisalmen olevan suhdekoukerot hallitseva spesialisti.
– Olisinkin. Edelleen ongelmani ovat samoja kuin kaikilla muillakin! Vaikka viisautta on toivottavasti tarttunut matkalla, uskon yhä, ettei rakkaus saavu tieteellisellä kaavalla säädeltynä – vaan yksinkertaisesti
ja yllättäen, kun sen aika on.
Yllättikö
allergia?
Nyt
100 tabletin
pakkaus
Cetirizin-ratiopharm on edullinen
apu allergian oireisiin
• Nenä- ja silmäoireisiin
• Pitkäaikaiseen nokkosihottumaan
• Vähintään 6-vuotiaille
Cetirizin-ratiopharm 10 mg on tehokas lääke kausiluontoisen ja ympärivuotisen allergisen nuhan sekä allergisten silmä- ja iho-oireiden hoitoon. Alle 6-vuotiaille vain
lääkärin määräyksestä. Neuvottele lääkärin kanssa, jos sairastat munuaissairautta, olet raskaana tai imetät. Perustuu 11.6.2014 päivättyyn valmisteyhteenvetoon.
FI/ALLG/16/0007/12/16.
7
Uutuudet
V AT S A N TA S A PA I N O T TA M I S E E N
P I T K ÄV A I K U T T E I N E N M O N I V I TA M I I N I
SUNWIC® IBS KLIININEN
R AV I N T O V A L M I S T E
E V E R G I A ® M U LT I L O N G
Aktiivisen arjen lomassa on tärkeää pitää huolta vitamiinitasapainosta!
Evergia® Multilong sisältää 13 vitamiinia ja 13 hivenainetta. Toisin kuin
tavallisissa monivitamiineissa, Evergia® Multilongissa vita­miinit vapautuvat
elimistöösi tasaisemmin, eivätkä vitamiini­tasot pääse päivän aikana tippumaan. Annostus: vain 1 kapseli päivässä riittää.
Sunwic IBS on kliininen ravintovalmiste ärtyvän suolen oireyhtymän (irritable bowel syndrome IBS) ruokavaliohoitoon. IBS:n tyypillisiä oireita
ovat vatsan turvotus ja kivut sekä vaihtelevasti ilmenevät ummetus, ripuli ja
ilma­vaivat. Noin joka kymmenes suomalainen kärsii IBS:n oireista – usein
tietämättään. Toiminnalliseksi suolistovaivaksi kuvattuun ongelmaan
ei ole lääkehoitoa. Oireita voidaan
kuitenkin hallita säännöllisellä ruokavaliohoidolla.
®
Pakkauskoot: 60 ja 120 kaps.
Lisätiedot: [email protected]
Sunwic® IBS on erityisen miellyttävä
säännöllisessä pitkäaikaisessa käytössä. Jauhe sekoittuu täydellisesti
nesteeseen sekä on täysin hajuton,
mauton ja väritön. Ainutlaatuisen valmistusmenetelmän ansiosta
Sunwic® IBS ei geeliydy, eikä muutu
geelimäiseksi limaksi nesteeseen sekoitettuna. Sopii myös FODMAPdieettiä noudattavalle.
Pakkauskoko: 220 g
Lisätiedot: www.valioravinto.fi/sunwic
Sh. 16,40 €
Sh. 25,50 €
Sh. 25 €
FLUNSSAKAUDELLE
K A U N E U T TA L U O N N O S TA
S A M B U C O L ® M U S TA S E L J A N M A R J A
– I M M U U N I J­ Ä R J E S T E L M Ä N T U E K S I ! *
N AT U R AT I V – L U O N N O L L I N E N ,
MODERNI, AISTIKAS JA TRENDIKÄS
Sambucol® on maailmalla erittäin tunnettu ja käytetty flunssakauden ravintolisä, joka perustuu mustaseljanmarjan ainutlaatuisiin ominaisuuksiin.
Mustaselja sisältää runsaasti flavonoideja ja antioksidantteja, jotka vahvistavat vastustuskykyä neutraloimalla vapaiden radikaalien (mm. virusten)
haitallisia vaikutuksia*.
Naturativ on moninkertaisesti palkittu innovatiivinen ja moderni luonnonkosmetiikkasarja, jota myydään laajalti Euroopassa ja Japanissa. Naturativ
on Na-True sertifioitua 100 % luonnonkosmetiikkaa. Kaikki kasvojenhoitotuotteet ovat hypoallergeenisia. Tuotteiden valmistukseen valitut ainesosat ovat huolellisesti tutkittuja ja ekologisesti sertifioituja aktiiviaineita.
Pakkausmateriaali on kierrätettävää.
Uutuudet: Sambucol Original ja
Sambucol Immuno Forte.
Naturativ haluaa tarjota markkinoiden parasta eko-kosmetiikkaa: ei
parabeeneja, polyetyleeniglykolia (PEG), keinotekoisia hajusteita, petrolijohdannaisia eikä mitään muitakaan luonnonkosmetiikan piiriin soveltumattomia aineita. Naturativin ideologia pohjautuu innovatiivisiin
raaka-ainekoostumuksiin ja konkreettisiin vaikutuksiin.
Sambucolin ainutlaatuinen valmistus­
prosessi säilyttää mustaseljan hyvät ominaisuudet loppu­tuotteeseen.
• Standardisoitu AntiVirin-yhdiste. • Dokumentoitu ja todistettu teho. • Pitkät
perinteet ja runsaasti uskollisia käyttäjiä.
• Miellyttävä ja helppokäyttöinen neste.
• Sopii koko perheelle, aina 3-vuotiaasta
alkaen. • Käyttö: ennaltaehkäisevästi tai
kuuriluontoisesti. • Ei keinotekoisia väritai makeutusaineita.
*Sambucol Immuno Forte sisältää musta­
seljanmarjan lisäksi C-vitamiinia ja sinkkiä, jotka edistävät immuunijärjestelmän
normaalia toimintaa. Ravinto­lisä.
Kaiken tämän lisäksi Naturativtuotteet ovat miellyttäviä käyttää.
Ne imeytyvät täydellisesti, viettelevät
sensuelleilla tuoksuilla ja miellyttävällä ulkonäöllä. Naturativ-kosmetiikka
toimii aktiivisesti ihollasi.
Lisätiedot: www.naturativ.fi
Sh. 16 €
Tutustu
sarjan tuotteisiin
ja hyödynnä
Kauneusklubin
etu sivulta 17.
Pakkauskoko: 120 ml
Lisätiedot: www.bringwell.fi
Sh. 16,50 €
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
8
V A S T U S T U S K Y K YÄ L A P S I L L E
ALLERGIAOIREISIIN
U U T U U S K E VÄ Ä N J A K E S Ä N
A L L E R G I A­K A U T E E N
Minisun Junior -sarjan uutuus on lasten makuun sopiva, nallen
muotoinen ja mansikalta maistuva purutabletti. Yksi tabletti sisältää
150 mg C-vitamiinia, joka edistää immuunijärjestelmän normaalia
toimintaa ja lisää raudan imeytymistä.
Heinix® 10 mg imeskelytabletti täydentää hyvin Suomen suosituinta allergialääkevalikoimaa: omenanmakuinen imeskelytabletti
maistuu hyvältä ja on kätevä käyttää. Haluttaessa tabletin voi myös
niellä veden kanssa. Heinix-imeskelytabletti on tarkoitettu yli 6-vuotiaiden allergiseen nuhaan liittyvien nenä- ja silmäoireiden sekä
pitkä­aikaisen nokkosihottuman hoitoon.
Purutabletin maku on peräisin luontaisesta mansikka-aromista,
makeus luontaisista makeutusaineista
(ksyli­
toli ja sorbitoli) ja puna­
i­
nen väri
puna­juuriväristä. Tuote ei sisällä gluteenipitoisen viljan ainesosia tai eläinperäisiä
ainesosia. Lisäksi se on maidoton, laktoositon, soijaton, liivatteeton ja hiivaton.
Vaikuttava aine: setiritsiini. Annos­
tus: Aikuiset ja yli 12-vuotiaat:
1 imeskelytabletti kerran päivässä.
Lapset 6–12 vuotta: puolikas imeskelytabletti aamulla ja illalla. Ole
erityisen tarkka Heinixin suhteen, jos
sinulla on munuaissairauksia tai epilepsia. Heinixiä ei suositella, jos olet
raskaana tai imetät. Tutustu pakkausselosteeseen.
Annostus: alle 3-vuotiaille 1 tabletti päivässä ja vanhemmille lapsille 1–2 tablettia
päivässä.
Pakkauskoko: 80 puru­tabl.
Lisätiedot: www.minisun.fi
Pakkauskoot: 14 ja 28 imeskely­tabl.
Lisätiedot: www.allergialaakkeet.fi
14 imeskelytabl. 5,98 € (1.3.2017)
28 imeskelytabl. 8,50 € (1.3.2017)
Sh. 10,20 €
Lääkevalmiste, ei tarjoustuote.
UUSI MAKU
LÄ Ä KEVA LM I S T E. EI TAR J O USTUO TE.
M I N I S U N ® C - V I TA M I I N I J U N I O R
Uutuudet
HIUSTENLÄHTÖÖN
M U LT I V I TA M A G N E S I U M­S I T R A AT T I
+ B 6 L I M E - ­S I T R U U N A
R A U S C H H O I TA A H I U S P
­ OHJAA JA
TUKEE HIUSTEN KASVUA
Hedelmäisessä ja raikkaanmakuisessa uutuudessa on luonnollista
sitruuna­mehujauhetta sekä lime-aromia.
Hiustenlähdön syynä voivat olla mm. hormonaaliset tekijät, muutokset
terveydentilassa sekä tietyt lääkkeet, hiuspohjaan kohdistuva mekaaninen
ärsytys, stressi ja laihduttaminen. Tutustu Rauschin hiuspohjaa hoitaviin
tuotteisiin!
Purutabletti sisältää:
• 150 mg magnesiumia hyvin imeytyvässä sitraattimuodossa
• 2 mg B6-vitamiinia, joka tehostaa mag­nesiumin imeytymistä.
RAUSCH Ginseng-kofeiini shampoo puhdistaa hellävaraisesti ja ravitsee
hiuspohjaa. Sisältää hiuspohjaa ja hiuksia vahvistavaa ginseng-juurta, verisuonia relaksoivaa guaranan siemen­uutetta, verenkiertoa vilkastuttavaa
ja ravintoaineiden imeytymistä parantavaa kofeiinia sekä ikääntymistä
hidastavaa tiikeriruohoa.
Tuotetta suositellaan käytettäväksi magnesiumin riittävän päivittäisen
saannin varmistamiseen, harjoittelun
tueksi urheilijoille ja kuntoilijoille sekä
suonenvedoista, krampeista tai levottomista jaloista kärsiville. Magnesiumia
voi kokeilla myös PMS- ja vaihdevuosioireiden sekä stressioireiden helpottamiseen.
RAUSCH Ginseng-kofeiini hoito­
aine parantaa hiusten rakennetta
antaen runsautta ja kiiltoa. Sisältää
ginseng-juurta, guaranan siemen­
uutetta, kofeiinia sekä hiustenkasvua tukevaa nokkosta ja herneenversoa. Lisäksi ravitsevaa ja kiiltoa
antavaa retiisiuutetta sekä hiuksia
vahvistavaa lehmusuutetta.
Purutabletti on kätevä nauttia ilman
nestettä, eikä se jätä jauhoista suutuntumaa. Tuote on laktoositon, gluteeniton, sokeriton ja hiivaton. Ei sisäl­lä
eläinperäisiä aineosia.
Pakkauskoko: 200 ml
Lisätiedot: www.rausch.fi
Annostus: 1–2 purutablettia/vrk.
Pakkauskoko: 90 purutabl.
Lisätiedot: www.itsehoitoapteekki.fi
Sh. 15,40 €
Sh. 21,50 €/kpl
9
Apteekki digiajassa:
LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN
A N N O S­J A K E L U T U L I
JÄÄDÄKSEEN
Vuoden alusta alkaen kaikki Suomessa määrätyt reseptit
ovat sähköisiä. Apteekkien kivijalka­myymälöiden lisäksi
palvelua ja opastusta saa enenevässä määrin verkosta.
Apteekit ovat täsmällisesti digiajassa ja muutosten
eturintamassa. Yksi asia ei muutu: turvallisuus.
– Lääkkeiden koneellinen annosjakelu on
erinomainen esimerkki lisääntyvästä turvallisuudesta, jonka digitalisaatio on tuonut mukanaan. Lääkkeet jaetaan, pakataan ja tarkastetaan koneellisesti, mikä vähentää inhimillisten
virheiden mahdollisuutta. Kone hoitaa aiemmin käsin tehdyn työn. Tarkastus tapahtuu
lääkkeiden kuvaamisen ja identifioinnin avulla, kertoo koneellisen annosjakelun asiantuntijan PharmaServicen markkinointi- ja myyntijohtaja Niina Johansson.
avaa proviisori Miia Rouvinen prosessin kulkua Pieksämäen 1. apteekista.
Apteekeissa aikaa asiakkaille
– Koneellinen annosjakelupalvelu on tätä
päivää. Vaikka hyvinvointi- ja terveysala sähköistyy kovaa vauhtia, on apteekissa aina tarjolla myös henkilökohtaista farmaseuttista tukea ja informaatiota.
Pieksämäen 1. apteekissa koneellinen annosjakelu on ajankohtainen asia. Viimeisen
vuoden aikana on tehty paljon töitä palvelun
kehittämiseksi.
– Apteekki tilaa annosjakeluyksiköstä lääkärin määräämät lääkkeet. Tämän jälkeen
mekin vielä tarkastamme tulleet lääkkeet, ja
toimitamme ne eteenpäin – hoivakoteihin,
palvelutaloihin ja koteihin yksityishenkilöille,
Vaikka hyvinvointi- ja
terveysala sähköistyy kovaa
vauhtia, on apteekissa aina
tarjolla henkilökohtaista
farmaseuttista tukea ja
informaatiota.
”Ihmistä tarvitaan hoitamaan
toista ihmistä”
Koneellisessa annosjakelupalvelussa lääkkeet
jaetaan kahden viikon annospusseihin, joissa
Kuvat: PharmaService Oy ja Apteekkariliitto
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
10
on asiakkaan nimi, lääkkeiden nimet ja määrät, päivämäärät ja kellonajat. Tämä helpottaa
hoitajien ja läheisten työtä.
– Ihmistä tarvitaan hoitamaan toista ihmistä, ei jakamaan tabletteja!, tiivistää Johansson
PharmaServicen tuottaman koneellisen annosjakelupalvelun perimmäisen tarkoituksen.
Alkujaan koneellinen annosjakelu suunniteltiin ensisijaisesti monisairaille, iäkkäämmille henkilöille, jotka eivät hallitse lääkkeiden
ottoa. Muutos on kuitenkin jo käsillä.
– Yhä enenevässä määrin palvelua käytetään myös sen helppouden vuoksi: lasten kausi­
luonteiset lääkkeet on kätevä antaa annospusseissa mukaan kouluun tai harrastuksiin ja
monet keski-ikäiset arvostavat sen mukanaan
tuomia säästöjä ja lääkejätteiden vähenemistä,
Johansson sanoo.
– Palveluun kuuluva lääkkeiden yhteisvaikutuksen tarkastus varmistaa lääkityksen
oikeaa ja turvallista toteutumista, proviisori
Rouvinen muistuttaa.
LÄS ARTIKELN
PÅ SVENSKA PÅ
VÅR HEMSIDA
HYMA.FI
APTEEKKI
Apteekki välittää
annos­pusseissa
olevat lääkkeet
yksityishenkilöille,
hoivakoteihin tai
palvelutaloihin.
4
1
Lääkäri
määrää
reseptin.
Apteekki tilaa
lääkkeet annos­
jakeluyksiköstä.
2
3
Annosjakeluyksikkö käsittelee
ja toimittaa annosjakelu­
tilauksen apteekkiin.
ANNOSJAKELUYKSIKKÖ
*Hyvän Mielen
Apteekkien netti­
sivut toimivat yhtä
lailla puhelimella,
tabletilla ja
tieto­koneella!
D I G I TA A L I S E T PA LV E L U T TÄY D E N TÄVÄT
– M U T TA E I VÄT K O R VA A K O H TA A M I S I A
Yhteiskunnan muutokset ovat digitalisoineet palveluja.
Apteekeissa ei ole tehty hätäisiä ratkaisuja, vaan edetty
harkiten kohti turvallisuutta ja parempaa asiakaspalvelua.
– Hyvän Mielen Apteekit tarjoavat hyvää palvelua eri kanavien kautta.
Henkilökohtaisia kohtaamisia ei korvaa mikään, mutta digitaalisuus ja
uudet palvelumuodot ovat tätä päivää, Hyvän Mielen Apteekkien markkinointi- ja kampanjakoordinaattori Kati Wahlstèn kertoo.
– Postin mukana jaettavan kanta-asiakaslehtisen lisäksi kerromme
kuukauden eduista nettisivuilla, uutiskirjeissä ja Facebookissa. Kauneusklubin uutiskirjeiden tilaajana saat ensimmäisenä tiedon kosmetiikan tarjouksista, uutuuksista ja tapahtumista.
– Responsiiviset sivustomme (hyma.fi ja kauneus­klubi.­fi) helpottavat artikkeleihin, uutuuksiin ja tarjoustuotteisiin tutustumista. Kaikki
kanta-asiakasedut löytyvät verkosta.*
Vain väärä tieto lisää tuskaa
Myös Apteekkariliiton kampanjat lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta
käytöstä näkyvät jatkossa yhä enemmän sosiaalisessa mediassa ja erilaisilla verkkosivustoilla.
– Apteekki.fi-sivulla on aina kampanjaan liittyvää tietoa esimerkiksi
Terveydeksi!-lehden artikkeleista, kuvailee Apteekkariliiton Brand Manager, proviisori Katariina Kalsta viestinnän sähköistymistä.
– Kehotamme kampanjoissamme aina kysymään lisätietoja apteekista, koska lääkkeen valinta ja sopivuus ovat yksilöllisiä asioita. Tietoa saa
edelleen omasta apteekista ja painetuista lähteistä, Kalsta painottaa.
11
Monet käyttävät internetiä lääkärikirjana ja pyytävät diagnoosin
"tohtori Googlelta". Verkon syövereistä löytyvät tarinat eivät kuitenkaan
pohjaudu aina tosiasioille. Kalsta vinkkaa, mistä paikkaansa pitävää tietoa kannattaa etsiä:
– Luotettavia lähteitä ovat esimerkiksi apteekki.fi ja Duodecimin
Terveyskirjasto. Lisäksi Facebookissa luotettavan tiedon lähteille ohjaa
uusi Tunne Lääkkeesi -sivusto, jonka taustalla ovat alan toimijat yhteistyössä.
U U D I S T U K S E T PA R A N TAVAT
L Ä Ä K E H O I D O N O N N I S T U M I S TA
Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies, Ulla Närhi:
– Apteekkien on seurattava aikaansa, ja digitalisaatio koskettaa
tietysti myös apteekkeja. Lääkehoidot eivät aina toteudu niin kuin
pitäisi, eikä lääkehoidosta aina saada niitä hoitotuloksia, joita toivotaan. Uudistukset ja muutokset, joilla voidaan parantaa lääkehoitojen onnistumista ja rationaalisuutta, ovat kannatettavia. Tästä hyötyvät sekä potilaat että koko yhteiskunta.
– Vuoden 2017 alusta lähtien ovat kaikki reseptit sähköisiä. Sähköinen lääkemääräys ja reseptikeskus, johon lääkemääräystiedot
talletetaan, ovat tulevaisuudessa yksi keskeinen väline rationaalisen
lääkehoidon toteutuksessa. Reseptikeskuksen kautta on mahdollista
saada luotettava kokonaiskuva potilaan resepteillä määrätystä lääkityksestä.
LÄS ARTIKELN
PÅ SVENSKA PÅ
VÅR HEMSIDA
HYMA.FI
TERVETULOA
HYVÄN MIELEN
APTEEKKEIHIN
SENIORIVIIKOLLE
13.–18.3.!
Hämeenlinnan Keskusapteekin
farmaseutti Terhi Sortila näyttää
asiakkaalleen Seppo Paakkalalle, mitä
Omakanta-palvelussa voi nähdä ja tehdä.
Hyvän Mielen Apteekki opastaa Omakanta-palvelun käyttöön
” O N H I E N O A , K U N T I E D O T
O VAT TA L L E S S A K O O T U S T I “
Omakanta on kansalaisille tarkoitettu maksuton verkkopalvelu, jossa
voit osoitteessa www.kanta.fi katsella omia terveystietojasi ja reseptejäsi.
– Tutustuin palveluun pari vuotta sitten, kun reseptini muuttuivat
sähköisiksi, kertoo Hämeenlinnan Keskusapteekin kanta-asiakas,
71-vuotias Seppo Paakkala.
Seppo Paakkala on asioinut Hämeenlinnan
Keskusapteekissa jo kuusi vuotta, muutet­tuaan
vaimonsa kanssa Hyvinkäältä Hämeenlinnaan. Apteekista hän hakee pääasiassa reseptilääkkeitä, mutta tarvittaessa toki muutakin.
– Hämeenlinnan Keskusapteekissa on inhimillinen tunnelma ja iloinen palvelu. Tuttu
henkilökunta jo tietää, mitä milloinkin tulen
hakemaan. Täällä myös neuvotaan sähköisen reseptin ja Omakanta-palvelun käytössä,
Paakkala kiittää.
Mitä tietoja Omakannassa
näkyy?
Omakantaan pääsevät kaikki, joilla on internetyhteys, suomalainen henkilötunnus ja
esimerkiksi verkkopankkitunnukset. Kirjautua voi myös sähköisellä henkilökortilla tai
mobiilivarmenteella.
– Omakannassa pääset rauhassa ja jonottamatta katselemaan omia terveystietojasi tietokoneelta. Palvelun käyttö vaatii vähän opettelua, mutta mitä rohkeammin klikkaat hiirellä
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
linkkejä, sitä tarkempiin tietoihin pääset käsiksi, neuvoo farmaseutti Terhi Sortila.
– Vähän jäykkänä palvelua vielä pidän, kun
tietoa esimerkiksi menneiltä vuosilta ei ole.
Omakanta kuitenkin varmasti kehittyy tulevaisuudessa. Aiemmin en esimerkiksi nähnyt
lääkärin diagnoosia ja muita merkintöjä, mutta nyt sekin on mahdollista, toteaa Paakkala.
Omakannassa on yhteenveto sähköisistä
resepteistä sekä yksittäisten reseptien tiedot.
Palvelussa voi myös pyytää reseptin uusimista. Lisäksi voi tarkistaa lähetteen tai lukea
laboratorio- ja röntgentutkimusten tulokset.
Palveluun voi myös tallentaa oman hoito- ja
elinluovutustahdon sekä huoltajana katsoa alle
10-vuotiaan tiedot.
– Omakanta on valtakunnallinen palvelu,
eikä ole väliä käytätkö julkisia, yksityisiä vai
työterveyshuollon terveyspalveluja. Kaikki tahot kirjaavat tiedot sinne, Sortila kertoo.
– Minusta on erittäin hieno asia, että tiedot
ovat tallella kootusti. Olen Omakannassa antanut suostumuksen omien tietojeni luovuttami-
12
seen, joten terveydenhuollon eri tahot näkevät
tarvittaessa tietoni, sanoo Paakkala.
Terveystietosi on suojattu hyvin
Omakantaan kirjaudutaan aina henkilökohtaisilla tunnisteilla. Hoitavalla lääkärillä on oikeus katsoa itse määräämiään reseptejä, ja apteekissa katsotaan reseptiä, kun haet lääkkeet.
Kiireellisen hoidon yhteydessä (potilaslaki 8§)
hoitavalla lääkärillä on oikeus katsoa kaikki
lääkemääräykset.
– Kyllähän se turvallisuus vähän huolettaa,
kun nykyään tehdään hakkerointeja tietokonejärjestelmiin. Silti tärkeintä on se, että tieto
on kootusti tallessa, Paakkala toteaa.
– Terveystietoihin pääsee vain henkilökohtaisen tunnistautumisen kautta, ja tietojen
katselusta jää aina jäljitettävä ”sormenjälki”.
Tietosuoja-asioista ja palvelun käytöstä voi lukea lisää Omakanta-palvelussa. Siellä on myös
verkkokoulu, jossa palvelua voi opetella käyttämään. Ja aina voi kysyä neuvoa Hyvän Mielen Apteekista, muistuttaa Sortila.
13
T eema
K E VÄ I S I N K ÄY N N I S T Y Y
S O L U TA S O N TA I S T E L U
Mitä piilee keväisten allergiaoireiden taustalla?
Kun aivastuttaa, nenä vuotaa ja silmät
kutisevat, elimistössä on pyörähtänyt käyntiin
hyvinvoinnille haitallinen sarja tapahtumia –
yliherkkyysreaktio. Allergialääkkeet toimivat
ongelman taltuttavina apujoukkoina.
HYMA-APTEEKEISSA VIETETÄÄN
ALLERGIAVIIKKOA 3.–8.4.
TERVETULOA!
Allergia- ja astmaliiton asiantuntijalääkäri Péte­r Csonka kertoo, että allergia on elimistön epäjohdonmukaista ylireagoimista ympäristön periaatteessa vaarattomiin proteiineihin. Kurkistetaan, mitä solutasolla tarkalleen ottaen tapah­tuu allergian aikana.
muunivasteen eli puolustusreaktion, johon kuuluu vasta-aineiden muodostaminen. Kun ihminen altistuu allergeenille, elimistö reagoi käynnistämällä sille kohdennetun IgE-vasta-aineen tuotannon. Näin käynnistyy
tarpeettomasti sama järjestelmä, joka on oleellinen infektioiden hyökkäysten torjunnassa.
– Allergikoilla proteiinit sekä vasta-aineet sitoutuvat keskenään ja
kiinnittyvät syöttösolujen pinnalle. Tämä saa välittäjäaineet, kuten histamiinin ja tryptaasin, purkautumaan soluista. Välittäjäaineet puolestaan
kutsuvat paikalle tulehdussoluja. Seuraukset tuntuvat ja näkyvät allergisina oireina, Csonka avaa reaktion kulkua.
Laukaisijana viattomat proteiinit
– Allergisen reaktion aiheuttajia kutsutaan allergeeneiksi. Ne ovat
yleensä elimistöön joutuvia vieraita proteiineja eli valkuaisaineita, joita
on esimerkiksi siitepölyssä, ruoka-aineissa ja kosmeettisissa tuotteissa.
Allergeenit ovat antigeeneja. Se tarkoittaa, että ne saavat aikaan imHyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
14
Herkkyys vaikuttaa
voimakkuuteen
Elimistöjemme toiminnassa on eroja. Jotkut
meistä eivät ole lainkaan allergisia, toiset reagoivat erittäin voimakkaasti.
– Toisilla vasta-aineita ei muodostu paljoa,
toisilla vasta-aineet taas eivät sitoudu proteiineihin. Soluissa voi olla myös vaihtelevia
määriä välittäjäaineita. Mikäli elimistö tuottaa
herkästi runsaasti vasta-aineita ja soluissa on
korkea pitoisuus välittäjäaineita, ovat oireet
todennäköisesti vahvoja, Péter Csonka selittää.
Csonka siirtyy erilaisten, vakavampien oireiden kuvailemiseen. Joillain voi olla myös
luontainen taipumus äkilliseen yliherkkyysreaktioon, anafylaktiseen shokkiin. Siinä voimakkaat oireet alkavat välittömästi ja kehittyvät huippuunsa nopeasti.
– Kyseessä on kontrolloimattoman suuri reaktio, jossa vapautuu merkittävä määrä
histamiinia ja tryptaasia. Iho- ja hengitystie-
LÄS ARTIKELN
PÅ SVENSKA PÅ
VÅR HEMSIDA
HYMA.FI
oireiden lisäksi voi ilmaantua myös verenpaineen laskua ja rytmihäiriöitä. Potilas on
hengenvaarassa ja tarvitsee välittömästi
adrenaliinipistoksen.
– Astma on puolestaan krooninen tulehdus. Hoitamaton siitepölyallergia voi kehittyä
astmaksi ja hoitamaton astma taas aiheuttaa
muutoksia keuhkoputkien rakenteessa, Csonka kertoo korostaen hyvän hoidon merkitystä.
Tulehduskapinan taltuttajat
Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää
tunnistaa allergian aiheuttaja, mikä ei välttämättä ole helppoa. Siitepölyallerginen voi
esimerkiksi saada oireita omenoista ja luulla
kärsivänsä ruoka-allergiasta.
– Allergiatesteissä mitataan veren vasta-ainetasoa, kun allergeenille on altistuttu useamman kerran. Vasta-aineet kertovat kuitenkin
ainoastaan herkistymisestä, eivät varmasta allergiasta, Csonka toteaa.
Päiväkirjan pitäminen on Csonkan mukaan
hyvä tapa tunnistaa allergian aiheuttaja. Hän
kehottaa merkitsemään ylös oireiden alkamisajankohdan ja vahvuuden. Vertailu siitepöly­
tiedotteisiin kertoo, oletko allerginen vain
jollekin tietylle siitepölylle vai tarvitsetko lääkitystä koko kauden ajan.
– Antihistamiinia sisältävät allergialääkkeet
toimivat kumoamalla histamiinin vaikutuksen. Sekä allergiaa hoitavissa nenäsuihkeissa
että hengitettävissä astmalääkkeissä on korti­
sonia, joka vaimentaa ja pitää kurissa lima­
kalvoilla olevan tulehduksen, Csonka kertoo.
Péter Csonka lohduttaa, että vahvoihinkin
allergiaoireisiin on tarjolla apua. Siedätyshoidolla vahvistetaan allergisen henkilön sietokykyä, jolloin kehon puolustusreaktio ei enää
käynnisty yhtä hanakasti ja voimakkaasti.
TA LT U TA A L L E R G I A N O I R E E T
• Allergista nuhaa hoidetaan kortisonipohjaisilla nenäsuih-
• S ilmien allergisiin oireisiin, kuten kutinaan, punoitukseen ja
keilla ja antihistamiinitableteilla. Apteekissa autetaan sinulle mieluisan hoitomuodon valinnassa. Niistä nenä tyhjäksi
ennen suihkeen ottoa. Muista ottaa lääketabletit säännöllisesti koko allergiakauden ajan.
turvotukseen auttavat niin antihistamiinitabletit kuin silmätipat. Katso silmätippoja laittaessasi ylös, vedä alaluomea
alas ja tiputa silmätippa luomivakoon. Paina sormella hetki
silmän sisänurkkaa, jottei tippa kulkeudu kyynelkanavaan.
• A llergiaa sairastavan kannattaa pitää hyvää huolta nenän
limakalvoista. Käytä lääkityksen lisäksi kosteuttavaa nenäsuihketta tai -tippoja tai hoida limakalvoja nenäkannulla.
Jos et ole aikaisemmin tehnyt vesihuuhtelua nenäkannulla,
pyydä opastus sen käyttöön apteekista.
Katso lisää hoito-ohjeita osoitteesta
www.allergia.fi/allergiat/allerginen-nuha
HOIDA ASTMA OIKEALLA OTTEELLA
Kotka Kauppatorin apteekin farmaseutti Taina Juopperi antaa
oleelliset ohjeet astman hoitoon.
siite­pölyyn, tehosta astmahoitoa allergialääkkeillä ja nenäsuihkeilla. Hoitavan inhaloitavan lääkkeen annos tuplataan
usein infektion ajaksi. Lisäksi voidaan tarvittaessa käyttää
inhaloitavaa avaavaa lääkettä sekä vaikeissa ja pitkittyneissä
infektioissa tablettimuotoista kortisonia kuurina.
• K oska astma on pysyvä tulehdustila, sitä hoitavaa lääkitystä
on käytettävä säännöllisesti. Ota astmalääkitys, vaikkei sinulla olisikaan aina oireita.
• Inhaloitava kortikoidi on turvallinen ja tehokas lääkemuoto.
Paikallisesti vaikuttavana se kohdistuu sinne, minne pitääkin – hengitysteihin. Hengitettävät astmalääkkeet on tär­
keää osata ottaa oikein, ja käyttö vaatiikin usein neuvontaa.
Apteekin henkilökunta opastaa sinua mielellään.
Jos pohdit, onko astmalääkityksesi kohdillaan,
mene lääkäriin tai kysy neuvoa apteekista.
Voit tehdä myös astma­testin osoitteessa
www.hengitys.fi/astma/astmatesti/tee-astmatesti
• A llergia ja astma kulkevat käsi kädessä. Jos reagoit keväiseen
15
Sinun Hyvän Mielen Apteekkisi
voimassa 1.–31.3.2017
Ditt apotek med hjärta
NAPPAA TARJO UKS ET TALT EEN • NA P PA A TA RJ O U KSE T TA LTE E N
M AA LI SK UU N TA RJOU KSE T
BIOXTRA SUUN
KOSTEUTTAJAT
40 ml
Välitön helpotus kuivalle suulle. Muodostaa kosteuttavan
kerroksen suun pinnoille.
Maku­aineeton, sisältää
ksylitolia. Tarjouksessa geelisuusuihke ja geeli.
9
780
PREVALIN ALLERGY
NENÄSUIHKE
20 ml
Muistin tueksi. B12vitamiinilisä on tärkeä
mm. ikääntyville ja
kasvis­syöjille.
Nopeavaikutteinen nenäsuihke
helpottamaan allergisia oireita.
Muodostaa ohuen geelimäisen
kerroksen nenän limakalvoille
estäen allergeenien pääsyn limakalvoille. Ei väsytä. Sopii myös
raskaana oleville.
2550
70
sh. 11 €, 243 €/l
sh. 8,90 €, 156 €/l
BETHOVER® 1 MG
B12-VITAMIINI
150 purutabl.
1250
sh. 30,50 €
0,17 €/kpl
sh. 15,40 €
50 ml
BIO-QINON® ACTIVE
Q10 GOLD 100 MG
60 kaps.
CALSORIN 500 MG
+ D3 20 mikrog.
100 tabl.
Ubikinonia ja C-vitamiinia sisältävä kasviöljy­
kapseli edistää luonnollista energia-aineen­
vaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä
sekä uupumusta.
Luuston hyvinvoinnin
yllä­pitoon kalsiumia ja
D-vitamiinia helposti
nieltävässä tabletissa.
41
13
00
sh. 51,20 €
0,68 €/kpl
90
sh. 19,30 €
0,14 €/kpl
Auttaa lyhentämään
nukahta­misaikaa. Suussa
hajoavan melatoniinitabletin voi nauttia ilman vettä.
60 kaps.
LYSI OMEGA-3
17
40
Kalaöljykapselin omegakolmoset auttavat mm.
sydämen ja verisuoniston
sekä aivojen hyvinvoinnin
ylläpitämisessä.
1690
sh. 21,50 €
sh. 24,40 €
0,17 €/kpl
/kpl
Lysi Omega-3 Vahva,
120 kaps. 0,14 €/kpl
Lysi Omega-3 Vahva + D,
100 kaps. 0,17 €/kpl
sh. 9,10 €, 37,50 €/kg
Kosteuttavat ja suojaavat silmä­tipat
kätevissä kerta­käyttöpipeteissä.
Myös pitkä­aikaiskäyttöön sekä
piilolinssien käyttäjille.
Nivelvaivoihin. Lievittää kipua,
turvotusta ja tulehdusta. Geeli
levittyy kevyesti ja imeytyy helposti.
2170
2100
U U S I ISO
PA KKAU S­
KOKO !
HUIPPU
ET
200 ml geelin
ostajalle Synomax
Glukosamiini
150 tabl. kaupan
päälle. Rajoitettu
erä.
sh. 23 €, 105 €/l
Edun arvo n. 22 €.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
16
SI
SYNOMAX NIVELGEELI
200 ml
U
BEPANTHEN® EYE
40 x 0,5 ml
sh. 23,20 €
120 kaps.
sh. 16,40 €
0,23 €/kpl
Koko perheen perusvoiteet
kosteuttavat tehokkaasti
jättämättä rasvaista tuntua.
Sopivat päivittäiseen käyttöön, myös herkälle iholle.
sh. 10 €, 42,50 €/kg
US
UUTU
sh. 25,50 €, 0,18 €/kpl
MELATONIINI
ORION 1,5 MG
100 tabl.
8
750
Pitkävaikutteinen monivitamiini
sisältää 13 vitamiinia ja
13 hivenainetta. Vain yksi
kapseli päivässä riittää.
2150
1390
APOBASE CREME
TAI OILY CREME
200 g
50
EVERGIA® MULTILONG
Sinun Hyvän Mielen Apteekkisi
voimassa 1.–30.4.2017
Ditt apotek med hjärta
AVÈNE SKIN
RECOVERY
50 ml
BIORION
60 kaps.
AQUALAN® PLUS
200 g
Kosteuttava hoitovoide
rauhoittaa herkkää ja ärtynyttä ihoa vahvistaen ihon
luonnollista suojamekanismia. Ei sisällä hajusteita tai
säilöntäaineita. Valittavana
Cream tai Cream Rich.
Monipuolinen
ravinto­­lisä hiusten
hyvin­vointiin. Sopii
eri syistä johtuvaan
hiusten­lähtöön (vaihde­
vuodet, laihdutus,
stressi, imetys). Yli
18-vuotiaille.
Helposti levittyvä geelimäinen perusvoide pitkäkestoiseen kosteutukseen.
Jättää iholle miellyttävän,
silkkimäisen tunteen.
Hajustee­ton.
2160
sh. 25,60 €, 432 €/l
2960
sh. 40 €, 0,49 €/kpl
790
MELAREST® MELATONIINI
EXTRA VAHVA 1,9 MG
60 tabl.
US
Auttaa lyhentämään
UUTU
APTEQ VITA B12
+ FOOLIHAPPO
100 tabl.
MULTI-TABS FAMILY
190 tabl.
/kpl
1750
2070
/kpl
sh. 20,50 €, 0,29 €/kpl
900
sh. 13 €
sh. 23,40 €, 0,10 €/kpl
OPHTIM EYE® DAY & NIGHT
30 x 0,5 ml pipettiä
APTEEKIN MÖLLER
PREMIUM OMEGA-3
76 kaps.
Puhdas ja vahva kalaöljy­
valmiste. Edistää sydämen
toimintaa. Tärkeä myös aivojen
toiminnalle ja näkö­kyvylle.
Hellävaraiset hyaluronihappoa sisältävät
tipat kosteuttavat ja suojaavat silmiä.
Yhdistelmä­pakkaus sisältää yö- ja päivä­
tipat uudelleen­suljettavissa pipeteissä.
Sopii myös piilolinssien kanssa.
970
1290
LIS-HU
KAUNEUSKLUBIEDUT MAA
Miedosti hajustettu päivävoide
ruskettaa kasvojen ihoa tasaisesti
asteittain. Levittyy helposti ja imeytyy nopeasti jättämättä tahmeaa
tunnetta. Lopputulos on raikas ja
luonnollinen. Sopii meikin alle.
1890
sh. 27,10 €, 0,21 €/kpl
sh. 12,40 €, 0,13 €/kpl
ACO Sun Kissed
Self-­tanning
Face Cream, 50 ml
Monivitamiini-­kivennäis­
ainetabletti aikuisille ja yli
11-vuotiaille lapsille. Vain
yksi tabletti päivässä riittää.
Vahva ja hyvin imeytyvä
B12-vitamiini. Fooli­happo
toimii tehokkaasti yhdessä
B12-vitamiinin kanssa. Pienikokoinen tabletti on helppo
niellä, imeskellä tai pureskella. Ei sisällä eläinperäisiä
ainesosia.
nukahtamisaikaa. Tabletti
hajoaa suussa ja voidaan
siksi nauttia ilman vettä.
Kaksi makua: mansikka
ja salmiakki-lakritsi.
Silmänympärys­
voiteet testissä
sivulla 20–21.
Lue!
sh. 10 €, 39,50 €/kg
sh. 15,80 €
HTIKUUSSA
ACO Sun Kissed
Body Lotion, 200 ml
Naturativ Tehoseerumi
ecoAmpulli 1, 30 ml
Välittömästi syväkosteuttava voide
ruskettaa kevyesti asteittain ja imeytyy
nopeasti. Ainutlaatuinen Triple Moist
Complex -yhdisteen ja pehmentävän
canola-­öljyn yhdistelmä tekee koostumuksesta miellyttävän ja jättää iholle
samettisen tunteen. Parhaan tuloksen
saamiseksi kuori vartalon iho.
Syväkosteuttava tehohoito kuivalle,
herkälle ja kiristävälle iholle. Hyaluroni­
hapon runsauden tuntee seerumin
koostumuksesta. Mukana rauhoit­
tavaa ruusuvettä sekä meri­sauniota,
joka vähen­tää ärsytystä, punoitusta
ja torjuu vapaita radikaaleja.
900
sh. 13,80 €, 45 €/l
4990
sh. 57,60 €
17
Kauneusklubin tarjoukset voimassa 1.3.–30.4.2017
NAPPAA TARJO UKS ET TALT EEN • NA P PA A TA RJ O U KSE T TA LTE E N
H UH T I K U U N TA RJOU KSE T
POIMI LUONTOÄIDIN
PA R H A AT PA L AT
Hedelmiä, marjoja, kukkia ja kasviöljyjä on hyödynnetty ihonhoidossa jo
useiden sukupolvien ajan. Eettisten ja ekologisten trendien sekä terveys- ja
ympäristötietoisuuden kasvun myötä luonnon ainutlaatuisia tehoaineita
on tarjolla yhä runsaammin myös apteekin kosmetiikkahyllyllä. Lue
asiantuntijoidemme tärpit kevätiholle ja -hiuspohjalle!
TUNNETKO NÄMÄ?
SYDÄNSIEMEN
AHA
Trooppisilla alueilla kasvavaa sydänsiementä kutsutaan myös rakkoköynnökseksi. Se sisältää runsaasti flavonoideja, tanniineja ja alkaloideja, jotka hoitavat ärtynyttä hiuspohjaa sekä auttavat vähentämään
yliherkkyyttä ja kutinaa.
Alfahydroksi- eli hedelmähappoja ovat mm. glykoli-, viini-, maito-,
sitruuna- ja omenahappo. Näitä käytetään sekä kuorivina että kosteuttavina aineina silottamaan ja pehmittämään ihon pintaa. AHAt
myös edistävät ihon uusiutumista ja vähentävät epäpuhtauksia.
ANU:
S A R I:
Siitepölykauden alkaessa hiukkasten kantautumista petivaatteisiin voi ehkäistä huuhtelemalla hiukset aina ennen nukkumaan
menoa!
AHA-hedelmähapot auttavat ihoa kuoriutumaan talvesta kirkastaen ihon väriä ja parantaen aktiiviaineiden imeytymistä. Kysy neuvoa sopivan kuorinnan valintaan ja käyttöön apteekin
henkilökunnalta!
AMARANTH
Tutummin revonhäntä on kotoisin
Etelä-Amerikasta. Amaranthin siemenistä eristetyssä öljyssä on hiusrakennetta korjaavaa skvaleenia sekä
antioksidanttista E-vitamiinia.
K A S V I Ö L J Y T J A - V A H AT
GINSENG-JUURI JA
GUARANA
Talven jäljiltä kuiva ja kireä iho kaipaa runsaasti kosteutta sekä luonnollisten öljyjen vitamiineja ja rasvahappoja. Ihoa pehmittäviä ja
ravitsevia kasviöljyjä ovat esim. seesam-, helokki-, jojoba- ja manteliöljyt sekä afrikkalaisten naisten kullaksi kutsuttu shea eli karitevoi.
Aloe vera puolestaan on tehokosteuttava klassikko.
Ginsengiä käytetään perinteisessä
kiinalaisessa lääke­tieteessä, ja juurella on hiuspohjaa sekä hiuksia vahvistavia ominaisuuksia. Guaranan siemenuute taas sisältää hellästi peseviä
saponiineja, tanniineja sekä hiuspohjan verenkiertoa aktivoivaa kofeiinia.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
S A R I:
Ole kulinaristi voidehyllyllä ja herkuttele hoitotuotteilla,
jotka sisältävät mm. aprikoosin­kivi-, avokado-, vadelman­siemen-,
vehnän­alkio- tai viinirypäleensiemen­öljyjä.
18
Sari Ojavuo,
ammatinopettaja, Suomen
Kosmetologien Yhdistyksen Opisto
Kosmetiikassa voidaan käyttää luonnon raaka-aineita joko
sellaisenaan tai prosessoituina. Kasviperäiset aineet, kuten
öljyt, vahat ja yrtit, ovat biologisesti aktiivisia aineita. Ne
hoitavat, ravitsevat ja kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Kosmetiikan INCI-listoissa voi kasviperäisten aineiden lisäksi tavata
esimerkiksi savea tai hunajaa. Hoitavien raaka-aineiden lisäksi luonnosta saadaan erilaisia apuaineita sekä säilöviä aineita kuten bentsoe­happoa. Myös monet tuoksuherkät saattavat sietää luonnollisia tuoksuja paremmin kuin synteettisiä
hajusteita.”
Anu Tuhkanen,
proviisori ja Rausch-tuotespesialisti
Rausch on rohdoskasvipohjainen hiustenhoitosarja, jonka
tuotteissa käytetyt uutteet valmistetaan kukista, lehdistä,
kuorista, juurista tai koko kasvista. Taustalla on sveitsiläisten luostarimunkkien perimätietoa vuosisatojen takaa. Luonto ei sisällä mitään turhaa. Siksi eri ainesosien synergististä,
toisiaan tehostavaa 1+1=3-mallia tutkitaan yhä enemmän.
Suurin osa Rauschin raaka-aineista saadaan käsin kerättyinä omilta sopimusviljelijöiltä. Laadukkaat tuotteet valmistetaan hyödyntäen ihoärsytystä luonnollisesti hillitseviä
tehoaineita.”
HERKKUHETKI
HIUKSILLE
Rausch Amaranth Repair Serum
-teho­öljy sekä -hoitoaine vahvistavat
kuivia ja vaurioituneita hiuksia. Seerumi on erittäin riittoisa: laita pari tippaa vaikuttamaan hiuksiin puoli tuntia ennen pesua tai levitä kuivaamisen
jälkeen estämään sähköisyyttä.
Rausch Ginseng-kofeiini -shampoo
ja -hoitoaine on kehitetty hiustenlähdön hoitoon. Uutuustuotteissa
on mukana myös tiikeriruohoa,
hiustenkasvua tukevaa nokkosta
sekä vahvistavia, kiiltoa antavia lehmus- ja retiisiuutteita.
19
K AT S E T TA K I R K A S TA M A S S A
Ikä, valvominen, tupakointi, auringonotto sekä ulkoilu viimassa ja pakkasessa
näkyvät silmänympärysihon juonteina, ärsytyksenä ja tummina silmänalusina.
Silmänympärysiho on muuta kasvojen ihoa
ohuempi ja herkempi alue, joka on myös rakenteeltaan erilainen: ripsien tyveä lukuun
ottamatta siinä ei ole juuri ollenkaan talirauhasia, ja verisuonisto on huomattavasti harvempaa. Siksi ihon pinnalta haihtuu merkittävästi kosteutta. Lisäksi kollageenin ja elastiinin
määrät ovat pienet, mikä vaikuttaa kudoksen
lujuuteen ja kimmoisuuteen.
Avainasemassa elintavat
Silmänympärysiho on herkkä niin turvotukselle, kuivumiselle kuin tummumisellekin.
Moni on katsonut huonosti nukutun yön jälkeen peiliin ja todennut silmien sekä niiden
ympäryksen paljastavan väsymyksen. Silmänympärysihon hoidossa elintavat ovatkin erityisen tärkeässä roolissa: säännöllinen kotihoito,
sopivat tuotteet, unen määrä ja laatu, ruokailutottumukset sekä vedenjuonti vaikuttavat
merkittävästi ihon kuntoon.
Kun kuivuu, hilseilee tai
punoittaa, ota voiteet avuksi!
Kevät on erityisen haastavaa aikaa kuiva­
hipiäisen herkälle tai esimerkiksi atoopikon
helposti ärtyvälle, sekä sisä- että ulkolämpö­
tilanvaihteluista oireilevalle iholle. Eivätkä siite­pölyallergiat tai kiireestä aktivoituva
stressi auta kiristävään tunteeseen silmänympärysalueella ja luomilla. Elintapojen lisäksi
iän ja ihotyypin mukaan valitut,
riittävän hellävaraiset voiteet
toimivat korvaamattomana
apuna ongelmien hallinnassa
sekä ennaltaehkäisyssä. Huomioithan myös, että liian runsaasti
käytetty tai voimakas voide voi pahentaa tilannetta aiheuttaen turhaa
turvotusta.
Haasteena herkät silmät? Kurkkaa
testiryhmän tulokset ja kysy apua apteekin
ammattilaisilta!
Hoida silmänympärysihoasi
päivittäin:
• Poista silmämeikki asianmukaisilla tuotteilla.
• Käytä oikeanlaisia silmänympärysvoiteita.
• Syö terveellisesti, juo riittävästi ja vältä liiallista suolaa.
• Ulkoile ja liiku, mutta muista myös riittävä
lepo.
• Voide levitetään silmänympäryksille, ei liikkuvalle luomelle, ellei tuote nimenomaisesti
sovellu käytettäväksi myös luomille.
Nimetön
on hellin sormi
silmän­ympärys­voiteen
taputteluun! Levitä
voidetta nuppineulan
pään kokoinen pisara
per silmänympärys.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
20
KAUNEUSKLUBIN TESTISSÄ
S I L M Ä N Y M PÄ R Y S V O I T E E T
Testaajien arvioissa 5=erinomainen ja 1=välttävä.
AV È N E
Avène Soothing
Eye Contour Cream
On koostumukseltaan kevyehkö voide,
joka sopii jopa ärtyneelle iholle sekä
atoopikolle. Lievittää punoitusta,
kutinaa ja turvotusta, myös kiristävää
tunnetta luomilla. Vaikuttavina aineina
mm. hyaluronihappo ja bisabololi.
Hajusteeton. 10 ml
KAUNEUS­
KLUBILAISILLE:
19
00
Arvosana
5,0
Nelli 23,
Espoo
”Silmänympärysihoni on kuiva ja
kutiseva – etenkin talvella. Tarpeeksi
kosteuttavan voiteen löytäminen on
ollut hankalaa, mutta tämä tuote
vastasi odotuksiani. Tehokkuutensa ja
riittoisuutensa lisäksi se toimi loistavasti
meikin alla. Tummat silmänaluset
tuntuvat peittyvän paremmin, koska
kevyt peitevoide ja valokynä levittyvät
nyt tasaisemmin.
Sh. 22,20 €
F AV O R A
Favora Uudistava
Silmänympärys­voide
Sopii kaikille ihotyypeille. Hoitavan
koostumuksensa ansiosta se kosteuttaa,
elvyttää ja ravitsee ihoa samalla ihon
kuivuudesta johtuvia juon­teita häivyttäen.
Sisältää mm. hyaluroni­happoa, sheavoita
sekä kolla­geenituotantoa stimuloivia
peptidejä. Hajusteeton ja väriaineeton.
15 ml
KAUNEUS­
KLUBILAISILLE:
15
00
Sh. 19,20 €
WIDMER
KAUNEUS­
KLUBILAISILLE:
31
50
Arvosana
Erika 36,
Vantaa
4,9
Louis Widmer
Eye Contour Cream
Täyteläinen silmänympärysvoide uudistaa,
hoitaa ja madaltaa juonteita tehokkaasti.
Myös atooppisille luomille, tehohoitona
kasvoille sekä arpien hoitoon. Sisältää
runsaasti A-vitamiinia, E-vitamiinia sekä
kosteuttavia biostimuliineja. Miedolla
tuoksulla tai tuoksuttomana. Huomaa
riittoisa pakkauskoko 30 ml!
Arvosana
“Kärsin kuivasta ja hyvin herkästä
silmänympärysihosta, joten toimivaa
voidetta on ollut vaikea löytää:
useat tuotteet ovat tuntuneet joko
ikävän rasvaisilta tai liian kevyiltä.
Pitkään jatkunut etsintäni tuotti
vihdoin tulosta, sillä voide levittyy
hyvin ja kosteuttaa ihoa. Se on
myös miellyttävän kevyt eikä hiosta
meikkivoiteen alla. Täydet pisteet!
Minna 48,
Hämeenlinna
4,0
“Silmänympärysihoni on ohut ja kuiva,
lisäksi silmäni ovat arat sekä vuotavat
helposti. Olen käyttänyt silmänympärysvoiteita jo usean vuoden ajan, ja vaatimukset tehon suhteen ovat kasvaneet
iän myötä. Täyteläinen, hyvin imeytyvä
voide kosteutti tehokkaasti tehden ihosta pehmeän ja kimmoisan. Riittoisuuden lisäksi pidin siitä, että tuotetta saa
tuoksullisena ja tuoksuttomana. Aion
ehdottomasti käyttää jatkossakin!
Sh. 34,40 €
LIERAC
Lierac Diopticrème
-silmänympärysvoide
KAUNEUS­
KLUBILAISILLE:
Kosteuttava ja juonteita silottava
silmänympärysvoide. Poimulehden,
muratin ja kortteen ainutlaatuinen
yhdistelmä vahvistaa ihon rakennetta.
Kasviöljyt ravitsevat ja kosteuttavat
herkkää silmänympärysihoa. Hajusteeton. 10 ml
1990
Arvosana
5,0
Sh. 24,80 €
21
Tarja 73,
Tampere
”Silmänympärykseni ovat arat lievän
allergian vuoksi, joten olen kokeillut
monia eri voiteita. Tuote vastasi
odotuksiani, sillä se oli miellyttävän
tuoksuinen, mukava käyttää ja levittyi
hyvin. Voide ei myöskään aiheuttanut
reaktiota herkille silmilleni. Voin
suositella tätä ystävilleni.
T eema
MIELIALAN AURINGONPIMENNYS
Kevätväsymys. Masennus. Piikki itsemurhatilastoissa. Valoa tulviva vuodenaika ei virkistä kaikkia.
Toisten mieleen hiipii aurinkoisten ajatusten sijaan synkkä mielenmaisema. Miksi kevät saattaa
masentaa ja mitä alakuloisuudelle voi tehdä?
Vuodenaikavaihteluiden vaikutuksiin erikoistunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen tuntee kevään
aiheuttamat terveyshaitat.
– Suomessa vuorokauden valoisa aika pitenee enemmän illan kuin
aamun tunneista, mikä houkuttelee valvomaan pidempään. Kevätväsymys on lievää oireilua, joka tasapainottuu riittävillä yöunilla.
– Masennus on vakavampi tila, joka johtuu sekä psykologisista
että fysiologisista tekijöistä. Keväisin masentuvan elimistö reagoi eri
tavalla kevään tuloon kuin terveen ihmisen elimistö. Syventynyt, hoitamaton masennus voi pahimmillaan johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin ja
itsemurhaan.
Kun valo aiheuttaa levottomuutta, jopa kipua
Aivoalueen tutkiminen on haastavaa, mutta joitain päätelmiä masentuneiden fysiologisesta reagoimisesta kevääseen on tehty.
– Terveen ihmisen elimistö tuottaa keväisen valon vaikutuksesta
enemmän serotoniinia, mielialaan vaikuttavaa aivojen välittäjäainetta.
Masentuneella serotoniinit ilmeisesti jäävät lukkiutuneeseen tilaan tai
niitä ei saada tuotettua tarpeeksi, jolloin mieliala pysyy huonona, Partonen avaa biologian saloja.
– Ihmiset ovat eri tavalla herkkiä valon vaikutuksille. Masentuneelle
valon lisääntyminen saattaa aiheuttaa levottomuutta, jopa kipua. Voi
myös olla, ettei masentuneen ihmisen lämmönsäätely toimi normaalisti,
vaan päivisin viluttaa ja öisin hikoiluttaa. Kummassakin tapauksessa
yöuni häiriintyy ja olo pahenee.
Timo Partosen mukaan myös omien tuntemusten vertailu muihin
ruokkii masentuneen kielteistä ajatuskulkua. Kun muut piristyvät,
eikä oma vointi kohene, masennuksen tunne syvenee entisestään.
Sysimustasta valoisampaan oloon
Masennuksen oireet vaihtelevat, ilmeinen merkki on olotilan selvä
muutos. Masentunut on surullinen ja voimaton, epäsosiaalinen tai ärtyisä. Asiat eivät innosta, keskittyminen vaikeutuu ja mielihyvän tunne katoaa. Syömisen sekä nukkumisen määrässä voi tapahtua muutos
suuntaan tai toiseen.
Partonen kannustaa ihmisiä keskustelemaan itsensä kanssa. On
hyvä pysähtyä arvioimaan omaa toimintakykyä ja jaksamista niin töissä kuin arkiaskareissa. Mitä pidemmälle masennus etenee, sitä vaikeampaa ihmisen on tunnistaa tilaansa. Tällöin tarvitaan lähimmäisten
tarkkaavaisuutta.
Jos epäilee masennusta, kannattaa ottaa heti yhteyttä lääkäriin, jolloin hoidon tarve voidaan kartoittaa hyvissä ajoin. Masennusta hoidetaan yleensä keskusteluun perustuvalla psykoterapialla, lääkityksellä
tai niiden yhdistelmällä. Koska masennus on sisäsyntyinen sairaus, elämäntavoilla ei voi täysin vaikuttaa sen puhkeamiseen. Omilla valinnoilla voi kuitenkin parantaa tilannetta.
– Säännöllisellä liikunnalla, riittävällä yöunella ja sosiaalisuudella on
positiivinen, mielialaa kohottava vaikutus, Timo Partonen korostaa.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
22
MAINOS
Helpotusta kovaan
vatsaan
Arkikielessä puhutaan yleisesti kovasta vatsasta, kun
tarkoitetaan ummetusta. Suolen toiminta on normaalia,
kun se tyhjenee 8-72 tunnin välein. Tarkkaa ummetuksen määritelmää ei ole olemassa vaan ummetus merkitsee sekä ulostuskertojen vähentymistä normaalista että
vaikeutunutta ulostamista. Tämän lisäksi ummetukseen
liittyy usein epämääräisiä vatsavaivoja, kuten turvotusta ja kipuja sekä verenvuotoa peräsuolesta ja peräaukon
seudun kipua ulostamisen yhteydessä. Lapsille lisäksi
oireina on usein tuhrimista sekä ulostamisen pelkoa.
Mikäli ummetus on alkanut äkillisesti ja ulostamiseen
liittyy huomattavaa kipua tai ulosteet ovat verisiä/tummia säännöllisesti, ota yhteyttä lääkäriin. Kyseiset oireet eivät välttämättä ole merkki vakavasta sairaudesta,
mutta niiden selvittäminen on aiheellista.
Pegorion - vapauta vatsasi ummetuksesta,
tehokkaasti ja vaivattomasti
Lääke vaikuttaa kehossa luonnollisesti: sen sisältämä makrogoli
on tutkitusti tehokas hoito ummetukseen. Ummetuksen hoitaminen lääkkeellä ei tarkoita, että vessaan tulisi kiirehtiä heti lääkkeen
ottamisen jälkeen. Pegorionia on helppo käyttää arkena esimerkiksi töissä, sillä se kulkee mukana huomaamattomasti annospusseissa. Täysin mauton lääkejauhe sekoitetaan näppärästi lasilliseen
(2 dl) nestettä, esimerkiksi kahviin, mehuun tai veteen. Ummetusoireet lievittyvät Pegorionilla vaivattomasti: hoito kestää yleensä
muutamasta päivästä kahteen viikkoon. Mikäli oireet jatkuvat
Pegorionin käytöstä huolimatta yli kaksi viikkoa tai ne pahenevat,
ota yhteyttä lääkäriin. Pegorionia voidaan tarpeen mukaan käyttää
myös pitkäaikaisen ummetuksen hoitoon. Aikuisille tavallinen annos on 12 gramman annospussi 1-2 kertaa vuorokaudessa. Ummetus on yksilöllistä, joten itselle sopivin annos löytyy pienentämällä
tai suurentamalla sitä tarpeen mukaan. 6 gramman annospussi
sopii myös yli 2-vuotiaille lapsille. Pegorion sopii myös raskaana
oleville ja imettävillä äideille. Laktoositon, gluteiiniton ja sokeriton.
Tilapäinen ummetus voi johtua elämäntavoissa tapahtuneista
muutoksista. Esimerkiksi stressi, lomamatka tai jopa lounaspaikan vaihto saattavat olla osaltaan syynä kovaan vatsaan. Liikunnan
vähyys, vähäkuituinen ravinto ja riittämätön nesteiden nauttiminen
aiheuttavat helposti ummetusta. Toistuva ulostuksen pidättäminen
saattaa myös johtaa ummetukseen, sillä suoli oppii tyhjenemään
harvoin. Ummetus voi olla myös tiettyjen lääkkeiden käytöstä johtuva sivuvaikutus. Vatsaa kovettavia lääkkeitä ovat esimerkiksi voimakkaat kipulääkkeet (esim. kodeiini), monet masennus-, kolesteroli-, nesteenpoistolääkkeet sekä tietyt sydänlääkkeet. Toisaalta
ummetus voi olla myös sairauden oire.
Ummetusta voi ehkäistä liikkumalla säännöllisesti ja käyttämällä
runsaasti kuitupitoisia kasviksia. Kuitu voi aiheuttaa aluksi kaasunlisäystä ja vatsavaivoja, minkä vuoksi kuitulisän käyttö kannattaa
aloittaa vähitellen. Kuitua tulisi syödä runsaasti eli noin 30 g vuorokaudessa. Vettä tulisi juoda vähintään kaksi litraa vuorokaudessa:
runsaasti aamulla tyhjään vatsaan ja ennen aterioita 1-2 lasillista.
Runsas nestemäärä pehmentää suolen sisältöä. Suolen toimintaa
hidastavia ruoka-aineita tulisi välttää, kuten teetä, valkoista leipää,
pastaruokia, runsasta maidon juontia ja sokeria. WC:ssä tulisi käydä säännöllisesti ja rauhassa. Vatsa toimii yleensä tehokkaimmin
aamuisin. Suolta voidaan myös opettaa säännöllisemmäksi. Harjoittelua jatketaan useita viikkoja, vaikkei aluksi ulostusta tulisikaan.
Pakkauskoot: 20 x 6 g, 20 x 12 g, 50 x 12 g.
Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Itsehoitolääke.
Lisätiedot: itsehoitoapteekki.fi tai puh. 010 426 2928, ark. klo 8-16.
2/2017
Asiantuntijana proviisori Helena Jalonen
Pidä huolta vatsastasi
Orion on
suomalainen
avainlippuyritys.
23
T eema
PÄ I V Ä N P O LT TAV AT K Y S Y M Y K S E T
Aurinko, se voimaa antava eliksiiri ja ihon D-vitamiinimoottori,
jonka annostelu- ja käyttö­ohjeita pohtii joka kevät!
TOIMIIKO YHDEN
VOITELUN TAK TIIKKA?
VOIKO YKSI VOIDE SOPIA
KOKO PERHEELLE?
– Yksikään aurinkotuote ei suojaa koko
päivää, sillä iho elää ja joustaa menossa
mukana. Altistuessaan UV-säteilylle osa
suoja-aineista menettää tehoaan, ja ne
myös kuluvat iholta pois hikoilun, uimisen tai kuivaamisen seurauksena. Siksi
aurinkovoiteita suositellaan lisäämään
kahden tunnin välein.
– Periaatteessa kyllä. Lapsille suunnitellut
aurinkotuotteet ovat usein hajusteettomia, ja
lisäksi niissä käytetään vähemmän tai ei laisinkaan kemiallisia suoja-aineita. Tästä johtuen
voiteiden tuntu on tavallista paksumpi ja väri
erottuu iholla valkoisena, mikä myös auttaa
näkemään, mihin tuotetta on jo levitetty.
15
30
SK
20 SPF
25
MITEN VÄLT TÄÄ
HARMIT TOMIA,
MUT TA HARMILLISIA
MAKSALÄISKIÄ?
– Kasvojen suojaaminen auringolta voi
auttaa ennaltaehkäisemään pigmenttilaikkujen syntyä. Näkyviin, jo olemassa
oleviin läikkiin voi kokeilla apteekista
saatavia ihon sävyä kirkastavia hoitotuotteita. Tuloksellisuutta on vaikea ennakoida, sillä maksaläiskien syntyyn vaikuttavat esimerkiksi erilaiset lääkitykset sekä
hormonaaliset tekijät kuten raskaus.
F YSIKAALISET JA
KEMIALLISET SUOJAAINEET SELKOKIELELLÄ?
– Aurinkovoiteiden teho perustuu kahden
tyyppisiin suoja-aineisiin: fysikaaliset suojat ohjaavat UV-säteilyn pois iholta, kemialliset suojat puolestaan muuntavat UVsäteilyn lämpöenergiaksi.
50
MATALA, KESKITASO,
KORKEA… MISTÄ TIETÄÄ
SOPIVAN SUOJAKERTOIMEN?
MIKSI HAKEA
AURINKOSUOJAUS
APTEEKISTA?
– Huomioimalla ihon omat erityispiirteet:
mitä helpommin palaa, sitä korkeampi kerroin
on tarpeen. UV-säteilyn voimakkuus myös
kasvaa, mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan.
Kevätaurinkoa silmälläpitäen on huomioitava,
että vaatteiden alla piilossa olleen ihon kyky
suojautua säteiltä on talven jäljiltä heikompi ja
sarveiskerros ohuimmillaan.
– Henkilökunta osaa suositella käyttö­
tarkoituksiltaan ja koostumuksiltaan parhaiten sopivat, yksilölliset aurinkotuotteet.
Myös mahdolliset ihovaivat, kuten akne,
ruusufinni tai yliherkän ihon tarpeet, tulee huomioitua. Apteekissa tiedetään myös
lääkkeet, joiden kanssa on syytä varoa auringonottoa.
MITÄ EROA ON UVA- JA UVB-­S ÄTEILYLLÄ?
UVA-säteet kulkeutuvat syvälle ihoon ja vastaavat ihon ennen­
aikaisista ikämuutoksista. Punoitus ja auringon­polttamat
johtuvat yleensä UVB-säteilystä, joka imeytyy ihon pinta­osiin.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
24
KUIVALLE
TALVI-IHOLLE
SISÄLTÄÄ TEHOKKAITA IHOA KOSTEUTTAVIA AINESOSIA
Kauneusravintolisä Helein Anti-Aging Premium edistää ihon
heleyttä ja nuorekkuutta.
Helein Anti-Aging Premium sisältämät Ceramosides®keramidit lisäävät ihon elastisuutta ja kosteuspitoisuutta
ja vähentävät ryppyjen muodostumista. Vaikutus on havaittavissa jo kahdessa viikossa ja se voimistuu ajan myötä. Tuotteen A-vitamiini ylläpitää ihon ja limakalvojen hyvinvointia ja sopii erityisesti kuivasta ihosta ja limakalvoista
kärsiville. Mukana ovat myös koentsyymi Q10, vihreä tee
-uute sekä E-vitamiini, joka toimii antioksidanttina ja hidastaa ikääntymismuutoksia. Hyaluronihappo on kosteutta sitova mukopolysakkaridi. Sitä on muun muassa ihossa.
Apteekista.
www.helein.fi
Päivän polttaviin kysymyksiin
vastaili kosmetiikkateollisuuden
asiantuntijatehtävissä toimiva
estenomi Jaana Mäkinen.
1. Guillou ym. Int J Cosmet Sci 2011;33:138-43.
25
Ceramosides®
vähentää
tutkitusti1 ihoryppyjä ja lisää ihon
elastisuutta.
H Y VÄN M I EL EN A P T E E KI T
ASI AK ASPALVEL U N KÄ RKE Ä
Digitalisaatio on päivän sana ja tavoitteena useilla aloilla. Tämä on
monille mieluinen suuntaus helpottaen elämää, mutta apteekkipalveluja eniten käyttäville se ei vielä ole itsestäänselvyys. Sähköinen
asiointi yleistyy kuitenkin nopeasti ja muodostuu lähitulevaisuudessa myös ikäihmisille luontevaksi tavaksi apteekkiasioinnille.
PÄIVÄN
HOITO HUULIHERPEKSEEN
Viime vuonna mediassa käynyt kärkäs uutisointi apteekki­
toiminnasta osoitti ettei tosiasioita tunneta. Apteekin sisäiset toiminnot on sähköistetty jo yli parikymmentä vuotta sitten moninaisin
tavoin. Sähköisen reseptin käsittely otettiin apteekeissa terveydenhuoltosektorilla ensimmäisenä käyttöön viitisen vuotta sitten. Vuoden 2017 alusta kaikki reseptit tulevat lääkäreiltä sähköisinä. Ainoastaan eläinlääkärit voivat käyttää paperireseptiä. Suomalainen
apteekkitoiminta edustaa myös Euroopan unionin kärkeä.
Suomalainen apteekki­toiminta edustaa
myös Euroopan unionin kärkeä.
Esittelemme tässä lehdessä sähköistä asiointia apteekissa. Monille useita lääkkeitä säännöllisesti käyttäville ikäihmisille annosjakelupalvelu on esimerkki kokolailla sähköisestä apteekin toimintaketjusta. Farmaseuttista ammattitaitoa kuitenkin tarvitaan, kun
laskelmieni mukaan noin 15 työvaihetta tuottaa tarkoin varmistetun, mutta vaatimattoman näköisen muovipussirullan kahdeksi
viikoksi kerrallaan. Lääkitys on asiakkaalle taloudellisin ja helposti
muokattavissa lääkityksen muuttuessa.
Apteekkitoimintaa ja sieltä hankittavia lääkehoitoja ei voi verrata leipäkauppaan. Ihmiselimistö on monimutkainen ja sairastuminen sekä hoitoon tarvittavat lääkkeet kysyvät ammattiosaamista.
Yllättävän paljon asiakkaillamme on sekä resepti- että itsehoitolääkkeistä hyviä kysymyksiä. Kohtaamista apteekin ammattilaisen
kanssa ei sähköinen asiointi korvaisi. Sairaudet ja ikääntyminen lisäävät räätälöidyn palvelun merkitystä.
Taloustutkimuksen Kansallisessa asiakaspalvelupalautetutkimuksessa 2016 Hyvän Mielen Apteekit sijoittui upeasti sijalle kahdeksan. Meillä on panostettu asiakaspalvelukokemukseen ja apteekin johtamiseen. Haluamme muuttua asiakkaittemme odotusten
myötä. Seuraa ilmoitteluamme ja liity kanta-asiakkaaksi. Digitalisaatio ei korvaa toisen ihmisen kohtaamista.
Kuva: Apteekkariliitto
Apteekista
ilman
reseptiä
Flushnil 500 mg tabletti. Lääkärin aiemmin toteaman toistuvan huuliherpeksen hoitoon yli 18-vuotiaille, joiden immuunipuolustus ja munuaisten toiminta on normaali. Annostus: 4 tablettia 2 kertaa vuorokaudessa, 12 tunnin välein, yhden vuorokauden ajan. Jos olet yli 65-vuotias,
keskustele lääkkeen käytöstä ensin lääkärisi kanssa. Käyttöä raskauden
ja imetyksen aikana ei suositella. Vaikuttava aine valasikloviiri. Älä
käytä tätä lääkettä sukupuolielinten tai silmän herpesinfektion hoitoon
tai jos olet allerginen asikloviirille, valasikloviirille tai apuaineille. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Markkinoija Sandoz A/S. Sandoz
lääkeneuvonta ma–pe klo 9–15, puh. 010 613 3415.
NR1609527505 Hyväksytty 20.9.2016
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
26
H Y VÄN MIELEN APTEEK I T
GÅ R I BRÄSCHEN FÖ R
K UN DSERVICE
Digitalisering är dagens ord och ett primärt mål inom många
branscher. Många ser det här som en positiv trend som underlättar
livet, men för dem som använder apotekstjänsterna flitigast är
det tills vidare ingen självklarhet. Det blir ändå allt vanligare att
kunderna sköter sina ärenden elektroniskt, och inom kort kommer
det att falla sig naturligt även för de äldre apotekskunderna.
Jopa 12 tuntia ilman nivelkipua
- pysytkö perässä?
Den flitiga nyhetsrapporteringen om apoteksverksamheten i medierna ifjol visade att pressen inte har alla fakta. De interna apoteksfunktionerna har skötts elektroniskt i mer än tjugo år i många
olika avseenden. Inom hälso- och sjukvårdssektorn infördes hanteringen av elektroniska recept först vid apoteken för cirka fem år
sedan. Sedan början av 2017 skickar alla läkare in recepten till apoteken i elektronisk form. Endast veterinärer får använda recept i
pappersform. Den finländska apoteksverksamheten representerar
också toppen inom EU.
I denna tidning redogör vi för apotekens elektroniska tjänster.
För många äldre som använder mediciner regelbundet är dosdispenseringen ett exempel på en av apotekets verksamhetskedjor som
fungerar helt elektroniskt. Farmaceutiskt yrkeskunnande behövs
nog ändå; den noggrant kontrollerade färdiga plastpåsrullen, som
innehåller doser för två veckor, ser anspråkslös ut men den är enligt
mina beräkningar resultatet av cirka 15 arbetsmoment. Medicineringen är det förmånligaste alternativet för kunden, och den kan
enkelt ändras vid behov.
Den finländska apoteks­verksamheten
representerar också toppen inom EU.
Ett apotek och de läkemedelsbehandlingar som där säljs kan inte
jämföras med en brödbutik. Människans kropp är komplicerad,
och att behandla sjukdomar med rätt läkemedel är ett område som
kräver yrkeskunnande. Förvånansvärt många av våra kunder vill
diskutera både receptbelagda mediciner och egenvårdsläkemedel,
och de ställer bra frågor. Inga e-tjänster ersätter möjligheten att få
prata ansikte mot ansikte med apotekets personal. För den som är
sjuk och för äldre personer blir det allt viktigare med skräddarsydd
service.
I Taloustutkimus nationella undersökning om kundservice 2016
placerade sig apoteken i kedjan Hyvän Mielen Apteekit på en fin
åttonde plats. Vi har satsat på kundserviceupplevelsen och apoteksledningen. Vi vill förändras i takt med våra kunders förväntningar.
Följ våra annonser och bli stamkund hos oss. Digitaliseringen ersätter inte ett fysiskt möte med en annan människa.
120g
Voltaren Forte on 12 tunnin
täsmähoito nivelkivun ja nivelrikon hoitoon.
Nauti liikkumisesta ja aktiivisesta elämästä. Voltaren Forte on täsmälääke,
joka vaikuttaa suoraan kipualueelle. Se lievittää kipua, vähentää tulehdusta
ja edistää kehon paranemista jopa 12 tunnin ajan. Näin sinulla on jälleen
yksi syy vähemmän jarrutella menojasi.
Voltaren Forte (diklofenaakki) geeli lihas- ja nivelkipujen lyhytaikaiseen paikallishoitoon aikuisille ja yli
14-vuotiaille. Nivelrikon hoitoon vain yli 18-vuotiaille. Voltaren Fortea hierotaan kipeytyneelle alueelle 2
kertaa päivässä 12 tunnin välein (mieluiten aamulla ja illalla). Vain terveelle iholle. Geelin joutumista
silmiin tai limakalvoille tulee välttää. Jos olet allerginen diklofenaakille, muille tulehduskipulääkkeille tai
jollekin valmisteen apuaineelle, älä käytä Voltaren Fortea. Ei alle 14-vuotiaille. Ei saa käyttää raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Käyttö kuuden ensimmäisen raskauskuukauden aikana sekä imetysaikana
vain lääkärin määräyksestä. Mahdolliset haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja ohimeneviä antokohdan
ihoreaktioita. Hyvin harvoin voi esiintyä allergisia reaktioita. Jollei kiputila parane tai se pahenee viikon
käytön jälkeen, käänny lääkärin puoleen. Raportoi epäillyt haittavaikutukset Lääkealan turvallisuus- ja
kehittämiskeskukselle (www.fimea.fi). Lue huolella pakkausseloste. Valmisteyhteenvetolyhennelmä
1.9.2016. Perustuu 3.12.2015 päivättyyn valmisteyhteenvetoon. Lisätiedot: GlaxoSmithKline Consumer
Healthcare Finland Oy, Piispansilta 9 A, 02231 Espoo, puh: 0800 77 40 80, s-posti: [email protected].
10/2016 CHFIN/CHVOLT/0024/16
Marja-Leena Ikäläinen
apteekkari, päätoimittaja
apotekare, chefredaktör
27
M Y Y T T I E N M U R TA J AT M AT K O I L L A
THL:n kansallisen rokotusohjelman ylilääkäri Hanna Nohynek johdattaa
Myyttien murtajat matkoille kertomalla, miten reissuun kannattaa valmistautua.
Nohynek toimii myös ammatin­harjoittajana lääkärikeskus Aavan matkailulääkärinä.
VÄ I T E :
Rokotukset saa kerralla kuntoon.
Ei pidä täysin paikkaansa. Tämä riippuu roko­
tuksesta ja siitä, onko matkustajalla suomalaisen rokotusohjelman mukainen perussuoja
kunnossa. Jos se ei ole, niin se pitää rakentaa,
mikä vie aikaa.
Monet rokotukset vaativat uusintarokotuksen tai useammankin. Näiden rokotuskertojen välillä tarvitaan pitkiäkin välejä.
Tietyissä tapauksissa nopeutettu aikataulu on
mahdollinen, mutta tällöin suoja ei ole yhtä
pitkäkestoinen ja vaatii useimmiten tehosterokotuksia myöhemmin, mikä lisää rokoteohjelman kuluja.
Jos olet lähdössä matkalle pidemmäksi aikaa, kannattaa muutamaa kuukautta aiemmin
keskustella asiantuntijan kanssa vaadittavista
rokotuksista. Rokotuksen voi ottaa myös reissun päällä, mutta siellä pitää olla tarkka, mitä
antaa itseensä pistää. Rokotteiden laadun valvonta eri maissa on toisenlainen kuin EU:ssa
ja Suomessa. Näyttöjä väärennöksistä on saatu
ainakin Aasiasta.
Mitä kauemmas ja mitä pidemmäksi aikaa
matkailija on lähdössä, sitä aiemmin rokotuksia kannattaa suunnitella!
APTEEKISTA
VÄ I T E :
VÄ I T E :
Suomen sähköinen resepti ei toimi sähköisenä
ulkomailla. Englanninkielisenä paperille printattuna se sen sijaan toimii ainakin Schengenmaissa. Pyydä tällöin lääkäriltäsi lääkemääräys
ulkomailla ostoa varten. EU:n ulkopuolella reseptit eivät käy, jos maiden välistä sopimusta ei
ole solmittu.
Jos käytössä on harvinaisia tai pääasiassa
keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, kuten rauhoittavia tai piristeitä, kannattaa ne
ottaa mukaan Suomesta. Myös tällöin pitää
muistaa pakata mukaan paperinen resepti, jotta voi tarvittaessa osoittaa lääkkeen hallussa­
pidon laillisuuden.
Lääkkeiden kohdalla kannattaa muistaa
laadunvalvontaan liittyvät puutteet varsinkin
köyhemmissä maissa: purkissa ei välttämättä
aina ole sitä, mitä kyljessä lukee.
Maitohappobakteerivalmisteita käytetään erilaisten ripulitautien hoidossa. Ne tasapainottavat suoliston omaa bakteerikantaa ja auttavat
vatsaa pysymään tasapainossa.
Kun puhutaan turistiripulista, sen hoitoon
voidaan suola-sokeriliuosten ja loperamidin
ohella käyttää maitohappobakteereita. Laadukasta tutkimusta ja luotettavaa tieteellistä näyttöä aiheesta on kuitenkin vielä vähän.
Maitohappobakteeri saattaa lyhentää turistiripulin kestoa, mutta se ei juurikaan estä sitä.
Tutkimuksissa suojateho on ollut noin 8 %.
Tehon arvellaan olevan lapsilla parempi kuin
aikuisilla.
Myös hyvä käsi- ja ruokahygienia sekä
koleran ehkäisyyn tarkoitettu rokote voivat
suojella joiltakin turistiripulia aiheuttavilta
kolibakteereilta. Muista siis pakata käsidesiä
matkalle mukaan!
Sähköinen resepti toimii myös
ulkomailla.
Maitohappobakteeria riittää yksi
kanta.
Tarkempia ohjeita www.kanta.fi.
Suomen suosituin allergialääke*
www.allergialaakkeet.fi
Om
mak enanuutuuinen
setiritsiini
us!
Allergisen
nuhan
silmäoireiden ja
iho-oireiden hoitoon
Vaikuttava aine: setiritsiini • Annostus: Aikuiset ja yli 12 vuotiaat: 1 imeskelytabletti kerran päivässä. Lapset 6-12 vuotta: Puolikas imeskelytabletti aamulla ja illalla.
Ei alle 6-vuotiaille • Ota imeskelytabletti veden kera tai ilman • Ole erityisen tarkka Heinixin suhteen, jos sinulla on munuaissairauksia tai epilepsia
• Heinixiä ei suositella, jos olet raskaana tai imetät • Tutustu pakkausselosteeseen • Apteekista. *IMS Health OTC MAT 11/2016.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
28
TA K A I S I N K O T I I N
• Ulkomailla syntyneitä lääkekustannuksia korvataan
tietyin ehdoin. Korvausta voi hakea jälkikäteen
Kelasta. Tutustu aiheeseen Kelan nettisivuilla.
• Eksoottiset taudit saattavat puhjeta vasta kotiin­
paluun jälkeen. Jos epäilet sairastuneesi, on syytä
hakeutua välittömästi lääkärin hoitoon ja kertoa
matkasta.
• Vaikka hakeutuisi muiden syiden vuoksi lääkärin
hoitoon, kannattaa matkasta mainita jopa
kuukausia sen jälkeen.
TEHOA
A
AMMIN
NOPElergiatabletit
kuin al
ALLERGY
INNOVATIIVINEN hoito allergiaoireisiin 1–6
Tehoaa 5 kertaa nopeammin
kuin allergiatabletit
Ei aiheuta väsymystä
Siitepöly-, pölypunkkija eläinallergiaan
Vaikuttaa 3 minuutissa
UUSI
pumppu*
PRE170104FI1
Aikuisillejayli12-vuotiaillelapsille.Prevalinonterveydenhuollonlaite,luokkaI.Lue pakkausseloste huolellisesti ennen käyttöä.Uudenpumpunrakenteestajohtuentuotteeseenonlisätty
säilöntäainetta.ÄläkäytätuotettajosoletallerginenseesamiöljylletaimuullePrevalininainesosille.
Lähteet:1.EfficacyOfThreeThixotropicNasalSprayPreparationsOnSeasonalAllergicRhinitisAssessedByAllergenChallengeInAnEnvironmentalExposureUnit.LuondValeskeviciute
I,HaenggiB,GruenwaldJ.WebmedCentralarticleIDWMC00993.2010.2.SafetyandefficacyofNasya/Prevalininreducingsymptomsofallergicrhinitis.StoelzelK,BotheG,ChongPW,
LenarzM.ClinRespirJournal2014;8(4):382-390.3.Finalreport.InvitroexaminationoftherheologicalandbarrierformingpropertiesofPrevalin.Analyze&Realizeag.2012.4.Pollenand
Prevalinparticledeposition.InQpharm2010.5.Prevalinblockingeffectongrasspollenanddustmites.InQpharm2011.6.ExpertopinionontheeffectsofNasya/Prevalinnasalspraywith
regardtopetallergies.MorgensternR,StölzelK.CharitéCentrumfürTherapieforschung2012.
Markkinoija:[email protected]
*Estääsuuttimentukkeutumista
29
ENEMMÄN KUIN
I H M I S E N PA R A S Y S TÄVÄ
– Opaskoiraan muodostuu syvä kiintymys- ja luottamussuhde. Monen
asian mahdollistavasta, arjen askelissa mukana kulkevasta koirasta
tulee osa omaa persoonaa. Joskus opaskoirani Citta pystyy silti
yllättämään jopa minut – neuvokkuudellaan, Sari Loijas hymyilee.
Tiivis parivaljakko
Sari Loijas on työskennellyt Sosiaali- ja terveysministeriön
asiantuntijatehtävissä, ja hän toimii Näkövammaisten liitto ry:n
puheenjohtajana. Loijaksen perheeseen on kuulunut opaskoiria jo
37 vuoden ajan. Nykyinen opaskoira Citta on neuvokas ja eloisa
2-vuotias labradorinnoutaja.
Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti 1 • 2017
30
Näkövammaisten Keskusliiton Opaskoirakoulussa syntyvät pennut viettävät ensimmäisen elinvuotensa kasvatusperheissä, joissa
ne omaksuvat koirina elämisen perustaidot. Testeillä niistä valitaan
opaskoiriksi sopivat.
– Koirien pitää toki olla perusterveitä, mutta tärkein ominaisuus
on oikeanlainen persoonallisuus. Opaskoiralta vaaditaan rauhallisuutta, keskittymiskykyä, oma-aloitteisuutta ja neuvokkuutta, Loijas luettelee.
Koulutuksessa koirille opetetaan valjastyöskentelyä ja opastamistaitoja. Seuraavaksi käyttäjä ja koira hiovat yhteistyötään kurssilla,
jonka jälkeen alkaa yhteiselo.
Perille – vaikka vaihtoehtoista reittiä
Sari Loijas on kulkenut opaskoiran kanssa niin kouluun, yliopistoon kuin eri työpaikkoihin – läpi vilkkaana kuhisevan
kaupunkimaiseman.
– Opaskoirat oppivat etsimään esimerkiksi suojatiet, sisäänkäynnit, lipunleimauslaitteet ja hissit. Kyllähän sitä itsekin välillä hämmästyy, miten Citta löytää kaukoliikenneterminaalista juuri sen oikean laiturin eikä tarjoa seuraavaa, Loijas pohtii.
Opaskoiran on kyettävä ratkaisemaan ongelmatilanteita, eikä se
saa hermostua hankalassakaan paikassa. Mikäli kadulla on tietyömaa, koiran on osattava johdattaa vaihtoehtoiselle reitille.
Omaa koiraansa Loijas kuvailee älykkääksi ja nopeasti oppivaksi. Loijaksen mukaan opaskoiran kanssa kävellään silti aina alkuun
paljon, jotta yhteistyö sujuu varmasti mutkattomasti. Luottositeen
muodostumisessa on tärkeää myös yhteinen, mieluisa tekeminen.
– Harrastamme Cittan kanssa piilotusleikkejä. Useimmiten se
onnistuu löytämään kolmesta kätkemästäni esineestä sen, mitä pyydän hakemaan. Toimeliaasta Cittasta on myös hauskaa ottaa sukat
jalastani ja ojentaa ne käteeni.
Opaskoira vaihtaa vapaalle
Suojele lemmikkiäsi!
Opaskoira ei ole kaiken aikaa työssä. Sen tehtävänä on sokean ihmisen opastaminen paikasta toiseen. Kotiin päästyään opaskoira on
tavallinen kotikoira.
– Citta on luonteeltaan hyvin vilkas, vapaalla jopa aikamoinen
sählä. Se on kuitenkin onneksi äärimmäisen tottelevainen, minkä
ansiosta valjastyöskentely sujuu hyvin. Kotonakin se noudattaa energisyydestään huolimatta yhteisiä pelisääntöjä.
Opaskoiran elämän erityisen ilahduttava puoli on se, että se pääsee lähes aina mukaan, eikä jää yksin kotiin odottamaan. Tiiviiseen
yhteistyöhön kaivataan silti taukoja.
– Vaikka opaskoira on kuin elämäni punainen lanka, kummallekin tekee joskus hyvää ottaa lomaa toisistaan. Välillä menemme
metsäkävelyille, jolloin Citta saa juoksennella vapaana. Ulkomaanmatkojen ajaksi Citta laitetaan hoitoon, Loijas kertoo.
fiproniili
Ohita kuin et olisikaan
Finland, 3/2016, 2016-26736, KS.
Keskeytykset häiritsevät opaskoiran keskittymistä. Sari Loijas kehottaa kohtaamaan opaskoiran niin, kuin ei olisi sitä näkevinäänkään.
– Opaskoiraa ei saa tulla silittelemään. Jo silmiin tiiviisti katsominen voi saada sen unohtamaan tehtävänsä. Pystyn itse lukemaan
koirani käyttäytymisestä, jos joku taputtelee sitä. Toivon myös, että
koirien ulkoiluttajat eivät päästäisi lemmikkejään haistelemaan työtään tekevää opaskoiraa, jottei synny ongelmatilanteita. Kannattaa
ohittaa kauempaa ja liikkua reippaasti eteenpäin, Loijas neuvoo.
Opaskoiran kanssa liikkumiseen suhtaudutaan yleensä hyvin ja
useimmat tietävät, että opaskoiran saa viedä muun muassa elintarvikeliikkeisiin ja ravintoloihin.
– Opaskoira on osa minua, ja ilman sitä olen vajaa. Jos opaskoiraa
ei hyväksytä jossain, se on kielto myös minulle, Sari Loijas tiivistää
vahvan yhteistyösiteen.
31
Tehokas suoja ulkoloisia vastaan
Fyperix vet paikallisvaleluliuos 50 mg/67 mg/134 mg/268 mg/402 mg. Vaikuttava
aine: fiproniili. Kohde-eläinlajit: Koira ja kissa (vain 50 mg). Käyttöaiheet: Koiran ja
kissan kirppu- ja puutiaistartuntojen hoito, sekä osana eläinlääkärin toteaman kirppujen
aiheuttaman allergisen ihotulehduksen hoitoa. Koiran väivetartunnan hoito. Ks. lisätietoja
pakkausselosteesta. Vasta-aiheet: Ei saa käyttää alle 2 kk ikäisille eläimille ja/tai alle
2 kg painoisille koiran- tai alle 1 kg painoisille kissanpennuille. Ei saa käyttää sairaille
tai huonokuntoisille eläimille. Ei saa käyttää tapauksissa, joissa esiintyy yliherkkyyttä
vaikuttavalle aineelle tai apuaineille. Varoitukset: Koiraa ei tulisi kylvettää tai kastella
2 vuorokauteen käsittelyn jälkeen. Eläin on punnittava ennen hoitoa. Ei vaurioituneelle
iholle. Valmisteen joutumista suuhun tai silmiin pitää välttää. Eläintä ei pidä käsitellä, eikä
varsinkaan lasten pidä antaa leikkiä tai nukkua juuri lääkityn eläimen kanssa. Tiineyden
ja imetyksen aikana vain eläinlääkärin arvion mukaan. Haittavaikutukset: Hetkellistä
lisääntynyttä syljeneritystä saattaa esiintyä, jos eläin nuolee antokohtaa. Erittäin harvinaisia
haittoja ovat antokohdan ihoreaktiot sekä kutina, karvanlähtö, ohimenevät hermostolliset
oireet ja oksentelu. Annostus: koirille iholle painon mukaan. Kissoille 1 pipetillinen iholle.
Minimihoitoväli 4 viikkoa. Pakkauskoot: 1 pipetti. Lue pakkausseloste huolellisesti
ennen käyttöä. Markkinoija: Krka Finland Oy, Bertel Jungin aukio 5, 02600 Espoo, puh.
020 754 5330, [email protected].
Sinun Hyvän Mielen Apteekkisi
Ditt apotek med hjärta
KUTSUU SINUT KANTA-ASIAKKAAKSI • INBJUDER DIG ATT BLI STAMKUND
LIITTYMÄLLÄ HYÖDYT HETI!
FÅ FÖRMÅNER DIREKT!
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
Liittyminen on maksutonta.
KELA-korttisi toimii kanta-asiakaskorttina.
Saat heti rahanarvoiset, tuntuvat edut.
Kanta-asiakastuotteet -lehti postitetaan Sinulle 6 kertaa vuodessa.
Kokonaislääkityksen seuranta.
Det kostar inget att ansluta sig.
Ditt FPA-kort fungerar som stamkundskort.
Du får värdefulla, kännbara förmåner direkt.
Du får en tidning med stamkundsprodukter 6 gånger per år.
Kontroll av helhetsmedicinering.
KANTA-ASIAKASSOPIMUS • STAMKUNDSAVTAL
Täytä tekstaten ja palauta täytetty lomake henkilökohtaisesti valitsemaasi Hyvän Mielen Apteekkiin. Muista ottaa KELA-kortti mukaan.
Fyll i blanketten med tryckbokstäver och lämna in den personligen till ditt Hyvän Mielen Apteekki. Kom ihåg att ta med dig ditt FPA-kort.
Sukunimi
Efternamn
Etunimet
Förnamn
Henkilötunnus
Personbeteckning
Lähiosoite
Gatuadress
Postinumero ja -toimipaikka
Postnummer och ort
Puh./gsm
Tel./gsm
Sähköposti
E-post
Lääkeaineallergiat tms. huomioitavaa • Läkemedelsallergier eller annat viktigt
Kyllä! Liityn kanta-asiakkaaksi. • Ja! Jag vill bli stamkund.
Kyllä! Liityn samalla Hyvän Mielen Kauneusklubiin. • Ja! Jag vill samtidigt gå med i Hyvän Mielen Kauneusklubi.
Minulle saa lähettää viestejä
Ni får gärna skicka meddelanden till mig
sähköpostilla
per e-post
tekstiviestillä.
per sms.
Olen tutustunut alla oleviin ehtoihin ja hyväksyn ne.
Jag har bekantat mig med villkoren nedan och godkänner dem.
Paikka ja aika
Ort och datum
Apteekin nimi ja leima
Apotekets namn och stämpel
Asiakkaan allekirjoitus
Kundens underskrift
Apteekin edustajan allekirjoitus
Underskrift av apotekets representant
...
.........
..
..
..
.
..
........
.......
..
. ..
.
...
-20%
..
valitsemastasi normaalihintaisesta
kosmetiikkatuotteesta • på valfri
normalprissatt kosmetikprodukt
HYVÄN MIELEN KAUNEUSKLUBI on klubi kaiken ikäisille
kauneudesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneille – niin naisille
kuin miehillekin. Liittymällä Kauneusklubiin liityt samalla
Hyvän Mielen Apteekkien kanta-asiakkaaksi ja pääset
hyödyntämään myös kanta-asiakasetumme.
HYVÄN MIELEN KAUNEUSKLUBI är en skönhetsklubb
för personer i alla åldrar med intresse för skönhet och
hälsa – såväl kvinnor som män. Genom att gå med i
skönhetsklubben blir du samtidigt stamkund hos Hyvän
Mielen Apteekki och kan utnyttja våra stamkundsförmåner.
KAUNEUSKLUBIN EDUT 2017
SKÖNHETSKLUBBENS FÖRMÅNER 2017
• liittymisetu -20 % (valitsemastasi normaalihintaisesta
kosmetiikkatuotteesta)
• kuukausittain vaihtuvat etutuotteet
• tuotekortti Sinulle suositelluista apteekin ihonhoitotuotteista
• etupäivät
• sähköiset uutiskirjeet
• vinkit ja uutuudet
• anslutningsförmån -20 % (på valfri normalprissatt
kosmetikprodukt)
• månadserbjudanden
• Produktkort. Hudvårdsprodukterna från apoteket som
passar Dig.
• shoppingdagar
• nyhetsbrev per e-post
• tips och nyheter
Sopimus asiakasrekisterin ylläpidosta ja kanta-asiakassopimusehdot
Kanta-asiakkaana hyväksyn, että yllä mainittu apteekki pitää sopimuksessa ilmoittamistani tiedoista sekä lääkeostoistani rekisteriä, jonka tietoja ei ilman suostumustani luovuteta mihinkään muuhun tarkoitukseen.
Apteekki voi käyttää antamiani tietoja ainoastaan minulle suunnattuun apteekin omaan tiedottamiseen sekä lääkitykseni seurantaan. Allekirjoittamalla tämän sopimuksen annan apteekille oikeuden hakea ajantasaiset
KELA-korvaustietoni KELAn sähköisen kyselypalvelun kautta aina reseptilääkkeitäni noudettaessa. Apteekki säilyttää lääkitystäni koskevia tietoja sekä perustietojani toistaiseksi. Apteekki sitoutuu poistamaan perustietoni
rekisteristä, mikäli ilmoitan lopettavani kanta-asiakkuuteni. Apteekki voi myös poistaa perustietoni, mikäli en asioi apteekissa. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Avtal om upprätthållande av kundregister och stamkundsavtalsvillkor
Som stamkund godkänner jag att ovan nämnda apotek upprätthåller ett register över uppgifterna jag uppgett i avtalet samt över mina köp av läkemedel. Uppgifterna i
registret får inte användas för några andra ändamål utan mitt samtycke. Apoteket får endast använda mina uppgifter för att delge mig apotekets egen
information samt för uppföljning av min medicinering. Genom att underteckna detta avtal ger jag apoteket rätten att få tillgång till mina
FPA-ersättningsuppgifter i realtid via FPA:s elektroniska tjänst då jag hämtar ut mina receptbelagda mediciner. Apoteket sparar
uppgifter om min medicinering samt mina grundläggande uppgifter tills vidare. Apoteket förbinder sig att ta bort
mina uppgifter ur registret, om jag meddelar att jag vill avsluta mitt stamkundsmedlemskap.
Apoteket kan även radera mina uppgifter, om jag inte handlar i apoteket.
Vi förbehåller oss rätten till ändringar.