Komissio vaatii lisää yhteisvastuuta Euroopan

Euroopan komissio - Lehdistötiedote
Komissio vaatii lisää yhteisvastuuta Euroopan muuttoliikeagendan
toteuttamiseen
Bryssel 2. maaliskuuta 2017
Komissio pyytää jälleen – ennen Eurooppa-neuvoston ensi viikon kokousta – jäsenvaltioita
nopeuttamaan sisäisiä siirtoja Italiasta ja Kreikasta niihin kohdistuvien muuttopaineiden
lievittämiseksi. Harva jäsenvaltio on täyttänyt sitoumuksiaan. Komissio on antanut asiasta
kolme edistymiskertomusta.
Komissio kehottaa jäsenvaltioita myös täyttämään antamansa poliittiset sitoumukset Euroopan raja- ja
merivartioviraston henkilöstön ja kaluston puutteiden poistamiseksi maaliskuun loppuun mennessä.
Vuosi sitten annetun EU:n ja Turkin julkilausuman ansiosta laittomien rajanylitysten määrä on
hallinnassa. Tulijoita on silti enemmän kuin palautuksia. Sen vuoksi komissio kehottaa Kreikkaa ja
kaikkia jäsenvaltioita ahkeroimaan toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa, jotta tilanne saarilla
helpottuisi.
Euroopan komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans toteaa: ”Parantaaksemme
muuttovirtojen hallintaa meidän on jatkettava toimintaamme kattavasti – siirroista
uudelleensijoituksiin, eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen saattamiseen ja
jatkuvaan vuorovaikutukseen Turkin kanssa. Kaiken toiminnan perustana on solidaarisuuden ja
oikeudenmukaisen vastuunjaon periaate, joka sitoo kaikkia jäsenvaltioita. Eurooppa-neuvosto tarjoaa
mahdollisuuden arvioida saavutuksiamme ja päättää, kuinka täytämme yhteisiin päätöksiimme
perustuvat lupauksemme viivyttelemättä.”
Muuttoliike-, sisä- ja kansalaisasioista vastaava EU-komissaari Dimitris Avramopoulos: ”Vastuun
oikeudenmukainen jakaminen ei onnistu ilman solidaarisuutta. Kaikki toimemme liittyvät toisiinsa,
eivätkä jäsenvaltiot voi poimia rusinoita pullasta. Siirtojen valmistelutoimet on nyt saatu päätökseen
Kreikassa ja Italiassa. On muiden jäsenvaltioiden vuoro täyttää lupauksensa ja siirtää siirtoedellytykset
täyttävät henkilöt aikataulussa. Samaan aikaan jäsenvaltioiden pitäisi jatkaa uudelleensijoituksia
Turkista, tukea turvapaikkahakemusten käsittelyä Kreikassa ja varmistaa, että eurooppalainen raja- ja
merivartiosto saadaan täyteen toimintavalmiuteen.”
Lisää pontta sisäisiin siirtoihin ja uudelleensijoittamiseen
Helmikuussa toteutettiin ennätykselliset noin 1 940 sisäistä siirtoa. Määrä ei kuitenkaan vastaa
odotuksia ja alittaa yhä selvästi Eurooppa-neuvoston vahvistaman tavoitteen. Sen täyttämiseksi
Kreikasta olisi siirrettävä muihin jäsenvaltioihin kuukausittain vähintään 3 000 henkilöä. Lisäksi
komission tavoitteen mukaan Italiasta olisi siirrettävä kuukausittain vähintään 1 500 henkilöä.
Toistaiseksi on toteutettu yhteensä 13 546 siirtoa, 3 936 Italiasta ja 9 610 Kreikasta. Tällä vauhdilla
kaikkia Kreikassa ja Italiassa siirtoa odottavia siirtoedellytykset täyttäviä henkilöitä ei kuitenkaan
saada siirrettyä syyskuuhun 2017 mennessä. Sen pitäisi kuitenkin olla täysin mahdollista. Toistaiseksi
ainoastaan kaksi jäsenvaltiota (Malta ja Suomi) edistyvät siirtovelvoitteidensa täyttämisessä sekä
Italiasta että Kreikasta. Sen sijaan Unkari, Itävalta ja Puola kieltäytyvät yhä osallistumasta koko
siirtojärjestelyyn, ja muutama muu jäsenvaltio osallistuu siihen hyvin rajallisesti (Tšekki, Bulgaria,
Kroatia ja Slovakia). Italia, Kreikka, EU:n virastot ja kansainväliset organisaatiot ovat lisänneet
resurssejaan ja valmiuksiaan helpottaa kuukausittaisten tavoitteiden täyttämistä. Nyt on muiden
jäsenvaltioiden aika täyttää velvoitteensa. Komissio kehottaa puheenjohtajavaltio Maltaa ja
jäsenvaltioita noudattamaan komission pyyntöä oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa maaliskuussa. Jos
jäsenvaltiot eivät lisää siirtoja lähiaikoina, komissio aikoo epäröimättä käyttää perussopimusten
mukaisia valtuuksiaan sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet neuvoston
päätöksistä johtuvia velvoitteitaan. On syytä muistaa, että sisäisiä siirtoja koskeva oikeudellinen
velvoite on voimassa syyskuun jälkeenkin.
Sitä vastoin uudelleensijoittamisessa edistytään lupaavasti. Jäsenvaltiot ovat tarjonneet turvallisen
ja laillisen maahanpääsyn jo 14 422 henkilölle. Tämä on yli puolet EU:n uudelleensijoitusjärjestelmässä
sovitusta 22 504 henkilöstä. Siihen kuuluvat myös 3 565 syyrialaista, jotka uudelleensijoitettiin EU:n ja
Turkin julkilausuman nojalla. Jäsenvaltiot edistyvät hyvin uusien uudelleensijoitusoperaatioiden
valmisteluissa. Tarkoituksena on uudelleensijoittaa vielä 34 000 syyrialaista Turkista ja hyödyntää siinä
myös ”yksi yhteen” periaatteen mukaista uudelleensijoittamista ja kansallisia järjestelmiä. Komissio
onkin päättänyt tarkistaa rahoitusohjelmia asianomaisten jäsenvaltioiden osalta ja tukea
uudelleensijoituksia 213 miljoonalla eurolla. Lisäksi olisi arvioitava, voidaanko käynnistää
vapaaehtoinen humanitaarisen maahanpääsyn järjestelmä Turkkiin paenneiden syyrialaisten
uudelleensijoittamisen nopeuttamiseksi.
EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpano tuottaa tasaisesti tulosta
Maaliskuun 18. päivänä 2016 annetun EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanosta saadaan
jatkuvasti konkreettisia tuloksia haastavista olosuhteista huolimatta. Turkista saapui meritse
päivittäin noin 10 000 henkilöä Kreikan saarille lokakuussa 2015, kun taas nykyisin päivittäin tulee
enää 43 henkilöä. Kaiken kaikkiaan tulijoiden määrä on pudonnut 98 prosenttia. Julkilausuman
voimaantulon jälkeen myös Egeanmereen hukkuneiden määrä on pudonnut 1 100 henkilöstä
(samalla aikavälillä 2015–2016) 70:een. Tulijoiden palautukset ovat jatkuneet. Julkilausuman
käyttöönoton jälkeen on palautettu yhteensä 1 487 henkilöä. Silti tulijoiden määrä ylittää Kreikasta
Turkkiin palautettavien henkilöiden määrän, mikä on aiheuttanut lisäpainetta Kreikan saarilla.
Palautuksia on tarkoitus nopeuttaa toimilla, jotka on vahvistettu Kreikan sekä EU:n ja Turkin
julkilausuman täytäntöönpanosta vastaavan EU:n koordinaattorin hyväksymässä yhteisessä
toimintasuunnitelmassa. Tarkoituksena on mm. ottaa käyttöön tehokas tapausten seurantajärjestelmä,
asettaa maantieteellisiä rajoituksia ja luoda riittävät vastaanottovalmiudet. Komissio on julkaissut
tänään ensimmäistä kertaa raportin, jossa seurataan yhteisessä toimintasuunnitelmassa vahvistettujen
toimien täytäntöönpanoa kohta kohdalta.
Julkilausuman mukaisesti komissio nopeuttaa edelleen rahoituksen myöntämistä Turkinpakolaisavun koordinointivälineestä (katso myös tänään julkaistava komission ensimmäinen
vuosikertomus Turkin pakolaisavun koordinointivälineestä). Vuosina 2016–2017 kohdennetuista
2,2 miljardista eurosta on tehty nopeassa tahdissa sopimuksia jo 1,5 miljardin euron
arvosta, mikä on puolet vuosiksi 2016–2017 varatuista 3 miljardin euron
kokonaismäärärahoista. Komissio jatkaa myös työskentelyä Turkin kanssa kannustaakseen tätä
täyttämään viisumivapauden etenemissuunnitelman täytäntöönpanossa jäljellä olevat vaatimukset.
Sen lisäksi neuvosto on alkanut tarkastella neuvotteluohjeita tulliliiton kehittämiseksi.
Uuden Euroopan raja- ja merivartioviraston saattaminen täyteen
toimintavalmiuteen
Jäsenvaltioiden on edelleen yhdessä investoitava ja panostettava siihen, että viisi kuukautta sitten
perustettu eurooppalainen raja- ja merivartiosto saadaan mahdollisimman nopeasti täyteen
toimintavalmiuteen. Tämä on osoitus jäsenvaltioiden konkreettisesta sitoutumisesta yhteisvastuuseen.
Euroopan raja- ja merivartiovirastolla on parhaillaan noin 1 350 virkamiestä EU:n ulkorajoilla
täydentämässä jäsenvaltioiden omia rajavartijoita, joita on yli 100 000. Jäsenvaltioiden merkittävästä
panostuksesta huolimatta käynnissä olevissa operaatioissa on kuitenkin edelleen niin henkilövajetta
kuin puutetta teknisistä resursseista. Erityisesti nopean toiminnan kalustoreservi kärsii
huomattavasta resurssivajeesta. Myös käynnissä olevat yhteiset operaatiot sekä kolme uutta reserviä,
jotka on muodostettu pakkokeinoihin perustuvien palauttamisten valvojista ja saattajista ja
palauttamisen asiantuntijoista, kärsivät henkilöstövajeesta.Jäsenvaltioiden pitäisi korjata tämä tilanne
maaliskuun 2017 loppuun mennessä, jotta Euroopan raja- ja merivartiovirasto pystyy antamaan
jäsenvaltioille niiden tarvitsemaa tukea unionin ulkorajoilla. On myös tarpeen toteuttaa
haavoittuvuuden arviointi, jotta voidaan korjata mahdolliset puutteet ulkorajoilla ennen uutta
mahdollista kriisiä. Kaikkein kiireellisimmät heikkoudet on korjattava ensin.
Edistystä tapahtuu myös muilla aloilla, esim. Puola on ratifioinut päätoimipaikkaa koskevan
sopimusluonnoksen. Lisäksi uusi kauko-ohjatun ilma-aluksen käytön kokonaisjärjestelmä on
tarkoitus ottaa käyttöön merialueiden valvonnassa kesäkuuhun 2017 mennessä.
Lisätietoa
Kysymyksiä ja vastauksia: Komissio vaatii lisää yhteisvastuuta Euroopan muuttoliikeagendan
toteuttamiseen
TIETOSIVU: EU:n muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikka: Pienillä teoilla suuria muutoksia
TIETOSIVU: Euroopan muuttoliikeagenda – tilannekatsaus
TIETOSIVU: EU:n talousarvio pakolaiskriisin hoitamista ja muuttoliikkeen hallintaa varten
Kymmenes kertomus sisäisistä siirroista ja uudelleensijoittamisesta
Tiedonanto: Kymmenes kertomus sisäisistä siirroista ja uudelleensijoittamisesta
Liite 1: Siirrot Kreikasta
Liite 2: Siirrot Italiasta
Liite 3: Siirrot Italiasta ja Kreikasta
Liite 4: Uudelleensijoittaminen – tilannekatsaus
TIETOSIVU: Sisäiset siirrot ja uudelleensijoittaminen
TIETOSIVU: Pakolaiskriisin hallinta – EU:n taloudellinen tuki Kreikalle
Euroopan muuttoliikeagenda
Viides kertomus EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanon
edistymisestä
Tiedonanto: Viides kertomus EU:n ja Turkin julkilausuman täytäntöönpanon edistymisestä
Yhteisen toimintasuunnitelman täytäntöönpanon edistyminen
Ensimmäinen vuosikertomus Turkin-pakolaisavun koordinointivälineestä
TIETOSIVU: Turkin-pakolaisavun koordinointiväline
EU:n ja Turkin julkilausuman operatiivinen täytäntöönpano: Jäsenvaltioiden lupaukset ja osallistuminen
Frontexin ja EASOn toimintaan (palauttamiset ja uudelleensijoittamiset)
EU:n ja Turkin julkilausuma, 18.3.2016
EU:n ja Turkin toimintasuunnitelma, 15.10.2015 (käynnistetty 29.11.2015)
EU:n koordinaattorin nimittäminen
Toinen kertomus eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen
saattamisesta
Tiedonanto: Toinen kertomus eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimintavalmiuteen saattamisesta
TIETOSIVU: Euroopan ulkorajojen turvaaminen: Eurooppalainen raja- ja merivartiosto
IP/17/348
Lisätietoa tiedotusvälineille:
Natasha BERTAUD (+32 2 296 74 56)
Tove ERNST (+32 2 298 67 64)
Markus LAMMERT (+ 32 2 298 04 23)
Kasia KOLANKO (+ 32 2 296 34 44)
Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti