osallistumis - Vantaan kaupunki

OSALLISTUMIS- JA
ARVIOINTISUUNNITELMA
10.3.2017
VAISALA
ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002328
Kaavamuutosalue sijaitsee Vanha Nurmijärventie 21 ympäristössä Vantaanlaaksossa.
Suunniteltavaan alueeseen kuuluu Vaisala Oyj:n kiinteistö korttelissa 18060 sekä osia sen itä- ja
eteläpuoleisista virkistysalueista.
Viistoilmakuva Vaisalan alueesta idästä katsottuna v. 2016
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 2
MITÄ ALUEELLE SUUNNITELLAAN?
Vaisala Oyj on hakenut asemakaavan muuttamista siten, että heidän kiinteistöään laajennettaisiin noin 42
m etelään päin virkistysalueelle ja kiinteistön rakennusoikeuden määrää lisättäisiin n. 15 000 k-m 2.
Virkistysalueella sijaitsevan ulkoilureitin itäinen osuus siirrettäisiin etelämmäksi. Merkittävä osuus
lisärakentamisesta toteutettaisiin kiinteistön eteläosan nykyisille pysäköintialueille. Korvaavat uudet
pysäköintipaikat sijoittuisivat kiinteistön laajennusalueelle. Uusi pysäköintitalo rakennettaisiin rinteeseen
painautuen nykyisen eteläpuolelle, maantasopaikat toteutettaisiin sen itäpuolelle. Laajennusalueen
eteläreunaan muodostettaisiin vyöhyke istutuksille. Muutoksen tavoitteena on Vaisala Oyj:n nykyisten
toimintaolosuhteiden ja kehittämisedellytysten turvaaminen tulevaisuudessa.
Vantaan tavoitteena on vahvistaa kaupungin elinvoimaa mm. edistämällä elinkeinoelämän kehittämistä ja
korkean jalostusarvon työpaikkojen lisäämistä sekä täydennysrakentamista. Vaisala Oyj:n kiinteistön
kehittämisessä on turvattava pohjaveden sekä Vantaanjokilaakson kulttuurimaiseman ja luonnonarvojen
säilyminen.
Asemakaavamuutos on v. 2017 työohjelmassa, jonka kaupunkisuunnittelulautakunta on käsitellyt
16.1.2017.
Asemakaavamuutoksen yhteydessä laaditaan tonttijako ja tonttijaon muutos.
Asemakaavamuutokseen liittyy sopimuksia mm. lisärakennusoikeuden aiheuttaman arvonnousun ja
kunnallistekniikan kehittämistarpeiden korvaamisesta kaupungille sekä kaupungin omistamien maaalueiden luovutuksesta Vaisala Oyj:lle.
Alustava havainnekuva laajennushankkeesta. Uudet rakennukset on esitetty vihreällä. (Ramboll)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 3
Ote alustavasta tontinkäyttösuunnitelmasta (Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy). Uusi P-talo,
maantasopysäköinti sekä sen eteläpuoleinen istutuskaistale tulisivat nykyiselle lähivirkistysalueelle.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 4
LÄHTÖTIEDOT
Opaskartta
Kaavamuutosalueen (rinkula)
KTTY-korttelialueen kiinteistön 92-18-60-13
omistaa Vaisala Oyj. Vantaan kaupunki omistaa
virkistysalueet, joista Vaisala Oyj on
kiinteistönsä itäpuolelta vuokrannut n. 11 700
m2.
Maakuntakaava
Asemakaavamuutosalue on pääosin
taajamatointojen aluetta ( ) ja Helsinki –
Vantaan lentoaseman lentomelualuetta 1, jolla
melutaso LDEN on 55 – 60 dBA. Muutosalueen
eteläosa sijaitsee ominaisuuksiltaan arvokkaalla
tai yhdyskunnan vedenhankinnan kannalta
tärkeällä pohjavesialueella ( ). Vantaanjoki
on vedenhankinnan kannalta arvokas
pintavesialue sekä Natura 2000 -verkostoon
kuuluva tai ehdotettu alue. Vantaanjokilaakso
on kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen
kannalta merkittävä alue ( ) sekä virkistysalue
( ). Vantaanlaakson ja Kaivokselan väliin on
osoitettu itä-länsisuuntainen viheryhteystarve (
).
Ympäristöministeriö on vahvistanut Uudenmaan maakuntakaavan 8.11.2006, 1. vaihemaakuntakaavan
22.6.2010, 2. vaihemaakuntakaavan 30.10.2014 ja 3. vaihemaakuntakaavan 14.12.2012.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 5
Yleiskaava (Kv 17.12.2007)
Asemakaavamuutosalueen eteläosa on
pohjavesialuetta (pv). Vaisala Oyj:n kiinteistö on
ympäristöä häiritsemättömien tuotanto- ja
varastotilojen sekä toimistotilojen aluetta (TY),
jonka pohjoisosa on LDEN 55 – 60 dB
lentomeluvyöhykkeellä 2 (m2).
Lähivirkistysalueille (VL) kiinteistön
eteläpuolelle sekä Vantaanjoen länsireunaan on
osoitettu ohjeelliset ulkoilureitit (
).
Vantaanjoen peltolaakso on
kulttuurihistoriallisesti arvokasta kylämaisemaa
(
). Vantaanlaaksontie on osoitettu
pääkaduksi. Muutosalueen pohjois- ja
eteläpuolella on pientaloalueita (A3).
Asemakaava
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 6
Vaisala Oyj:n kortteli 18060 on osoitettu kaupunginvaltuuston 26.3.2001 hyväksymällä asemakaavan
muutoksella nro 001671 toimistorakennusten ja/tai ympäristöä häiritsemättömien teollisuus- ja
varastorakennusten korttelialueeksi (KTTY). Kokonaisrakennusoikeutta on yhteensä 42000 k-m 2.
Rakennusten sallitut enimmäiskorkeudet ovat korttelin länsireunassa +52.0, +49.0, keski- ja itäosassa +41.5
sekä eteläosassa IV-kerroksista pysäköintilaitosta varten +39.0. Tontilla on myös maantason
pysäköimispaikkoja autoille (p). Korttelin luoteisosa on istutettavaa alueen osaa (
), muille reunoille on
kehitettävä puista ja pensaista tiheä reunavyöhyke ( ). Korttelin pohjoisreunassa on alue maanalaisille
johdoille (
).
Vaisala Oyj:n kiinteistön etelä- ja itäpuoleinen Lounaniitty on Sisäasiainministeriössä 26.2.1980
vahvistetulla Vantaanlaakso 2 -asemakaavalla nro 180200 osoitettu puistoksi (P, VP).
Alueen yleiskuvaus
Yli 65 vuotta alueella toiminut Vaisala työllistää nykyään yli 1 400 henkilöä, joista n. 1 000 Vantaan
kiinteistöllä, ja vie tuotannostaan 98 % yli 150 maahan. Tontilla on toimisto-, tutkimus-, tuotanto- ja
varastotiloja. Rakennukset ovat pääosin noin kymmenen metriä korkeita ja ne on rakennettu useassa eri
vaiheessa. Rakennusoikeudesta on käytetty noin 36 000 k-m 2. Tontin eteläosassa on pysäköintilaitos sekä
pysäköintialue. Tontin itäpuolella olevalla virkistysalueen osalla, joka on vuokrattu Vantaan kaupungilta, on
erilaisia tutkimuslaitteita ja alue on säilynyt niittymäisenä.
Vaisala Oyj:n kiinteistö sijaitsee noin 300 metriä Vantaanjoesta jokilaakson viljelyaukean reunalla. Maasto
nousee joelta ensin loivemmin ja sitten jyrkemmin Vanhan Nurmijärventien suuntaan. Korkeusasema on
Vanhan Nurmijärventien puoleisella tontin pihan osalla noin +35…+40, etelä- ja itäpuolisella pihalla noin
+26 ja jokilaakson viljelyaukealla noin +20. Alue liittyy Vanhan Nurmijärventien välityksellä
Vantaanlaaksontiehen, josta on yhteys mm. Hämeenlinnanväylälle. Kaavamuutosalueen eteläosa on
Kaivoksela I -pohjavesialueella mutta ei sen muodostumisalueella.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 7
MITEN KAAVAN VAIKUTUKSIA SELVITETÄÄN JA ARVIOIDAAN?
Vaikutusten arviointia tehdään kaavatyön yhteydessä ja se vaikuttaa kaavaratkaisun sisältöön.
Kaavamuutosalue sijoittuu valmiiksi rakennettuun ympäristöön. Alueen tiivistäminen ja uudistaminen
aiheuttaa vaikutuksia erityisesti kaupunki- ja maisemakuvaan sekä liikenteeseen. Vaisala Oyj laadituttaa
omilla konsulteillaan (Ramboll, Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy) viitesuunnitemia ja selvityksiä
kiinteistöjensä maankäytöstä yms. asemakaavatyön ja vaikutusten arvioinnin tueksi. Suunnittelualuetta
koskien laaditaan tarvittavat selvitykset mm. liikenteestä ja melusta sekä rakennusten
rakennusperintöarvoista.
Arviota tehdään mm. suhteesta:
·
·
·
·
·
·
·
·
·
ihmisen elinoloihin ja ympäristöön
maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon
kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin
alue- ja yhdyskuntarakenteeseen,
yhdyskunta- ja energiatalouteen ja
liikenteeseen, lentomeluun, tieliikennemeluun
kaupunkikuvaan ja maisemaan
kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön
erityisselvityksiin
Johtopäätökset ja tiivistelmät selvityksistä sekä arviot keskeisistä vaikutuksista esitetään asemakaavan
selostuksessa.
KUINKA OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS JÄRJESTETÄÄN?
Osallisia ovat ne, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa.
·
·
·
·
·
·
·
Kaavamuutoksen hakijat
Alueen maanomistajat ja maanvuokraajat
Viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat ja vuokralaiset (naapurit)
Kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset ja työntekijät,
Asukas- ym. yhdistykset
Kunnan jäsenet ja ne, jotka katsovat olevansa osallisia
Kaupungin omat asiantuntijat
Osallisia ovat myös ne viranomaistahot ja yhteisöt joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
·
·
·
·
·
·
·
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Liikennevirasto (rautatie- ja vesialueet)
Pelastuslaitos
Vantaan kaupunginmuseo
tietoliikenneverkkoja ylläpitävät yhtiöt, energiayhtiöt
Uudenmaan liitto, HSY, HSL, TUKES,
Muut: esim. Finavia
Osallistuminen järjestetään suunnittelun eri vaiheissa mm. suunnittelijatapaamisissa,
suunnittelukokouksissa, asukastilaisuudessa 23.5.2017 sekä asettamalla suunnitelma nähtäville ja
lausunnoille.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 8
KAAVAN ETENEMINEN, TIEDOTTAMINEN JA OSALLISTUMISTAVAT
VIREILLETULO
Kaavatyö on hyväksytty työohjelmaan 2017. Se julkaistaan myös kaavoituskatsauksessa, joka jaetaan
jokaiseen vantaalaiseen kotiin. Kaavoituksen vireilletulosta tiedotetaan Vantaan kaupungin
Asukaslehdessä 11.3.2017 sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavatyöstä laaditaan osallistumis- ja
arviointisuunnitelma ja aloituskokouksessa määritellään osallistujat. Osallisille ilmoitetaan asiasta
kirjeellä tai sähköpostilla.
Mielipiteet
Jos teillä on huomautettavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sisällöstä, voitte ilmoittaa
mielipiteenne kirjeessä mainitulla tavalla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voidaan tehdä työn
kuluessa tarvittaessa muutoksia ja täydennyksiä.
VALMISTELU
Kaavatyön valmisteluun osallistuvat kaupungin omat suunnittelijat ja asiantuntijat, konsultit sekä
sopimusvalmistelijat.
Kaavasuunnittelija Jukka Köykkä varmimmin 22.3.2017 klo 9-11. Hän on tavattavissa myös erikseen
sovittaessa.
Kaavatyöhön liittyen pidetään asukastilaisuus 23.5.2017 klo 18-19.30 Martinlaakson koululla
(Martinlaaksonpolku 4). Muista mahdollisista yleisötilaisuuksista tiedotetaan asukaslehdessä tai Vantaan
Sanomissa ja Vantaan kaupungin internet-sivuilla.
KAAVAEHDOTUS
Kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaupunginhallitus käsittelevät kaavaehdotuksen ja päättävät kaavan
asettamisesta nähtäville.
Nähtävilläolosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla, Vantaan Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja
kaupungin ilmoitustaululla. Tavoiteaikataulun mukaan asemakaavan muutosehdotus käsitellään
kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja kaupunginhallituksessa syksyn 2017 aikana.
Muistutukset ja lausunnot
Kaava(muutos)ehdotus on nähtävillä 30 päivän ajan, jolloin siitä on mahdollisuus jättää muistutus.
Lausunnot pyydetään 2 kuukauden kuluessa. Muistutuksiin ja lausuntoihin annetaan vastineet.
HYVÄKSYMINEN JA VOIMAANTULO
Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla,
Vantaan Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja kaupungin ilmoitustaululla. Kaavan hyväksymispäätöksestä
voi valittaa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | nro 002328, 10.3.2017 | sivu 9
LISÄTIETOJA
Kaava-asiakirjat ovat luettavissa internetissä www.vantaa.fi/ajankohtaiset_kaavat. Internetin kautta voit
seurata myös päätöksentekoa, nähtävillä olevia kaavoja ja yleisötilaisuuksia sekä saada tietoa
asemakaavaprosessin etenemisestä.
Aineistoon voit tutustua myös maankäyttötoimen asiakaspalvelussa (Kielotie 13, puh. 8392 2242, ma - to
8.15 - 16.00 ja pe 8.15 - 15.00) ja Vantaa-infoissa (Myyrmäki, Korso).
Asiaa hoitavat
kaavasuunnittelija Jukka Köykkä
Yrityspalvelut
puhelin 09 8392 2261
sähköposti [email protected]
Hankkeen
vaiheet ja
aineisto
aluearkkitehti vs. Johanna Rajala
Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö
puhelin 09 8392 2238
sähköposti [email protected]
Kaupungin verkkosivusto
www.vantaa.fi > asuminen ja ympäristö > kaavoitus
ja maankaytto > asemakaavoitus > Myyrmäen kaavat
Vantaan kartat, kaavat ja ilmakuvat
www.kartta.vantaa.fi
Maankäytön asiakaspalvelu
Kielotie 13, Tikkurila
puhelin 09 839 22242
avoinna ma-to 8.15-16, pe klo 8.15-15.
Vantaa-infot
Tikkurila, Korso, Myyrmäki