Hakemus veroilmoituksen antamisajan pidentämiseksi

HAKEMUS VEROILMOITUKSEN
ANTAMISAJAN PIDENTÄMISEKSI
Yhteisöt
Verohallinto
Yhteisöjen hakemusten optinen lukupalvelu
PL 500
00052 VERO
Tyhjennä
Verovelvollisen nimi
Y-tunnus
Verovuosi
Lisätietojen antajan nimi
Lisätietojen antajan puhelinnumero
Veroilmoituksen antamiseen myönnetään lisäaikaa vain, jos pyyntöön on erityisiä syitä. Erityiseksi syyksi katsotaan yllättävä este veroilmoituksen antamiselle. Riittäväksi syyksi ei katsota esimerkiksi työkiireitä, atk-ongelmia, työmatkaa tai
lomaa. Lisäaikaa ei voi saada myöskään sillä perusteella, että tilintarkastajat tai yhtiökokous eivät ole vielä hyväksyneet
tilinpäätöstä tai yhtiön veroilmoituksen allekirjoittaja ei ole tavoitettavissa.
ppkkvvvv
Pyydän lisäaikaa veroilmoituksen antamiseen
saakka.
Miksi veroilmoituksen antamiseen tarvitaan lisäaikaa?
Avainhenkilö (esim. kirjanpitäjä tai toimitusjohtaja) on äkillisesti sairastunut. Sairauslomasta on lääkärintodistus.
31051
Yhteisö kuuluu kansainväliseen konserniin ja tilinpäätös tehdään muualla kuin Suomessa.
Milloin vaihdos on tapahtunut? (ppkkvvvv)
Kirjanpitäjä on vaihtunut.
Yhteisö on yrityssaneerauksessa.
Yhteisön kirjanpitoaineisto on viranomaisten tarkastuksessa.
Yhteisön kirjanpitoaineisto on ulkomailla, koska yhteisö on ulkomainen ja tilinpäätös tehdään muualla kuin Suomessa.
Muu syy, mikä?
Päiväys
Allekirjoitus
Nimenselvennys
Tulosta
VEROH 3105 1.2017